HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA Etelä-Pohjanmaalla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla"

Transkriptio

1 HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA Etelä-Pohjanmaalla

2 2 Johdanto Tämän hoitotyön toimintaohjelman tavoitteena on toimia suunnannäyttäjänä alueelliselle kehittämiselle ja yhteistyölle ennakoiden tulevia sosiaali- ja terveydenhuollon muutoksia. Toimintaohjelma antaa suunnan hoitotyölle, sen johtamiselle, opetukselle ja tutkimukselle. Painopistealueet ovat asiakaslähtöisyys, osaava ja sitoutunut henkilökunta, toimivat hoito-, kuntoutus- ja palveluketjut, verkostot sekä voimaantumista tukeva ja ja kustannusvaikuttava toiminta. Ohjelma sisältää edellä mainituille osa-alueille asetetut tavoitteet, toimenpiteet, mittarit ja arvioinnin perusteet. Toimintaohjelman keskeiset teemat ovat asiakkaan ja henkilöstön voimaantumisen tukeminen, potilasturvallisuus, laatu ja tutkittu tieto. Hoito ja palvelut ovat sekä terveyttä edistäviä että perhekeskeisiä.

3 3 Tässä toimintaohjelmassa asiakaslähtöisyydellä tarkoitetaan asiakkaan mahdollisuutta olla osallinen ja vaikuttaa omaan hoitoonsa, hoivaan ja palveluun. Tausta-ajatuksena on, että asiakas itse on oman elämänsä paras asiantuntija. Luottamuksellisessa yhteistyösuhteessa asiakas saa tarvitsemaansa apua ja tukea. Voimaantumisella (empowerment) tarkoitetaan ihmisestä itsestään lähtevää prosessia, jota voimaantumista edistävä ympäristö tukee. Yksilöä autetaan löytämään omat voimavaransa ja ottamaan vastuuta sairauteensa ja elämäntapaansa liittyvistä asioista mahdollisuuksiensa mukaan. Asiakkaasta ja potilaasta käytetään yhteisnimitystä asiakas. Hoito-, palvelu- ja kuntoutusketjuista sekä verkostoista käytetään yhteisnimitystä palveluketjut. Hoitotyön toimintaohjelma on laadittu yhteistyössä sekä alueen sosiaali- ja perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon hoitotyön johtajien ja asiantuntijoiden kanssa. Toimintaohjelma on käsitelty perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksikön, Aksilan, ohjausryhmässä. Yhteistyössä toimien osaava henkilöstö edistää koko maakunnan väestön terveyttä yhdessä enemmän. Toimintaohjelman työryhmän puolesta Christina Rouvala

4 4 Osaava ammattihenkilöstö tukee asiakkaan voimaantumista. Asiakaslähtöinen, voimaantumista edistävä ja vaikuttava hoito ja palvelu Asiakaslähtöisyydellä tarkoitetaan asiakkaan mahdollisuutta olla osallinen ja vaikuttaa omaan hoitoonsa ja palveluunsa. Asiakaslähtöisyys tarkoittaa myös, että hoidon ja palveluiden kokonaisuus toimii asiakkaan kannalta tarkoituksenmukaisesti. Näin palveluketjusta muodostuu organisaatiorajoista riippumaton ja saumaton kokonaisuus. Voimaantunut asiakas tunnistaa tarpeensa ja käytettävissä olevat voimavaransa ongelman ratkaisemiseksi. Osaava ammattihenkilöstö tukee asiakkaan voimaantumista. Näin varmistetaan hoidon ja palvelujen asiakaslähtöisyys, turvallisuus, vaikuttavuus ja tuloksellisuus.

5 5 Tavoitteet» Asiakaslähtöisessä hoitotyössä ja palveluissa korostuu asiakkaan kohtaaminen hänen elämänarvojaan kunnioittaen, kohteliaasti, yksilöllisesti ja tasa-arvoisesti.» Asiakas saa tietoa, tulee kuulluksi ja ymmärretyksi palvelun käyttäjänä päättäessään itseään koskevissa asioissa.» Hoitotyön toiminta ja palvelut ovat sekä terveyttä että voimaantumista edistäviä ja vaikuttavia. Niissä korostuvat näyttöön perustuvat käytännöt ja perhekeskeisyys. Mittarit» Asiakkaan kokemus -mittari» Muistutukset, kantelut» Perheen tukeminen -mittari» Potilas-/asiakaspalautteet» Terveys-, hoito-, kuntoutus- ja palvelusuunnitelmat Toimenpiteet» Hoitotyötä ja palveluja toteutetaan asiakkaan ja hänen perheensä tai läheistensä kanssa vastavuoroisessa vuorovaikutuksessa.» Asiakkaan osallistuminen toteutuu yhdessä laadittujen terveys-, hoito-, kuntoutus- tai palvelusuunnitelmien kautta luottamuksellisessa yhteistyösuhteessa.» Asiakkaan ja läheisten ohjaus on terveyttä edistävää ja perhekeskeistä. Asiakkaan ohjaus tukee myös hänen voimavarojaan ja elämäntilannettaan sekä tuottaa terveyshyötyä.» Hoito, hoiva ja palvelut perustuvat tutkittuun tietoon ja näyttöön. Arviointi» Analysoidaan mittareiden avulla kerätty tieto ja tehdään tarvittavat kehittämistoimenpiteet.

6 6 Vahvan ammatillisen osaamisen lisäksi henkilökunta kehittää omaa työtään ja työyhteisöään. Osaava ja sitoutunut henkilöstö Osaava henkilöstö arvostaa omaa työtään, tunnistaa omat inhimilliset ja ainutlaatuiset voimavaransa sekä on valmis ottamaan ne käyttöön palvelutapahtumassa. Vahvan ammatillisen osaamisen lisäksi henkilökunta kehittää omaa työtään ja työyhteisöään. Henkilöstö huolehtii jatkuvasti kyvystään uudistua ammatillisesti. Henkilöstöä kannustetaan osallistumaan työnsä suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Osallistuva henkilökunta ja osallistava johtaminen yhdessä tukevat yhteisöllisyyden ja moniammatillisuuden vahvistumista. Asiakaslähtöistä, moniammatilliseen yhteistyöhön perustuvaa ja verkostoituvaa toimintakulttuuria vahvistetaan. Arvostava ja rakentava vuorovaikutus sekä dialogi tukevat työntekijän voimaantumista ja sitoutumista työhön. Samoin näyttöön perustuva, osallistava ja voimaantumista tukeva johtaminen vahvistaa henkilöstön sitoutumista ja työhyvinvointia. Muuttuvat ja kehittyvät työelämän vaatimukset ovat lähtökohtana henkilöstön osaamisen kehittämiselle ja joustavalle kohdentamiselle.

7 Tavoitteet» Henkilöstön osaaminen vastaa toimintaa. Kehittämisessä ennakoidaan tulevaisuuden osaamistarpeita ja tuetaan yksilöllistä uudistumiskykyä.» Henkilöstön osaaminen varmistetaan hyvän perehdytyksen, työssä oppimisen, täydennyskoulutuksen ja urakehityksen avulla.» Inhimillisten voimavarojen johtaminen on osallistavaa ja perustuu ajantasaiseen tietoon toiminnasta ja toimintaympäristöstä.» Hyvät johtamis-, alais- ja vuorovaikutustaidot tukevat henkilöstön työhyvinvointia ja sitoutumista.» Johtaminen tukee henkilöstön osallistumista tutkimus- ja kehittämistoimintaan.» Henkilöstörakenne on toiminnan kannalta tarkoituksenmukainen, voimavarat ovat riittävät ja oikein kohdennetut sekä oikeassa suhteessa perustehtävään. Mittarit» Kehityskeskustelujen ja työpaikkakokousten toteutuminen» Koulutussuunnitelmat, -raportit ja osaamiskartoitukset» Opiskelijaohjauksen palautejärjestelmä» Työhyvinvointimittari» Varhainen tuki -tilastot Toimenpiteet» Uusien työntekijöiden perehdyttäminen ja perehtyminen on suunnitelmallista.» Henkilöstön osaamista kehitetään strategiaan perustuvan täydennyskoulutuksen, työssäoppimisen, systemaattisen työnkierron, mentoroinnin sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan avulla.» Kehityskeskustelut toteutetaan säännöllisesti.» Työhyvinvointia ja työssä jaksamista tuetaan erilaisin toimenpitein. Arviointi» Analysoidaan mittareiden avulla kerätty tieto ja tehdään tarvittavat kehittämistoimenpiteet 7

8 8 Kaikkien toimijoiden työn lähtökohtana on asiakkaan elämänlaadun, hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Toimivat hoito-, kuntoutus- ja palveluketjut sekä verkostot Toimivat palveluketjut ovat saumattomia ja niissä kuvataan eri toimijoiden yhteistyö, työnjako ja vastuut. Niitä toteuttamalla ja kehittämällä turvataan palvelujen saatavuus, oikea-aikaisuus, jatkuvuus ja laatu. Lähtökohtana ovat asiakkaan tarpeet, näyttöön perustuva tieto sekä moniammatillinen yhteistyö ja osaaminen. Toimivat ketjut mahdollistavat hyvät ja turvalliset palvelut. Ne tuottavat terveyshyötyä sekä tukevat asiakkaan ja perheen voimaantumista. Palveluketjuissa toimivat moniammatilliset ja monialaiset verkostot. Niiden yhteistyönä muodostuu asiakkaan palvelujen kokonaisuus. Kaikkien toimijoiden työn lähtökohtana on asiakkaan elämänlaadun, hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.

9 9 Tavoitteet» Kaikille asiakkaille tehdään palvelusuunnitelma. Sitä toteutetaan ja arvioidaan yhteistyössä asiakkaan ja ammattilaisten kesken.» Ammattihenkilön osaaminen hyödynnetään tehokkaasti palveluketjun jokaisessa vaiheessa.» Näyttöön perustuva ohjaus mahdollistaa ja tukee potilaan omahoitoa. Mittarit» Asiakaspalautejärjestelmät» Laadunseurantamittaristo Toimenpiteet» Palveluketjut laaditaan perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon sekä sosiaalitoimen yhteistyönä kokemusasiantuntijoiden ja potilasjärjestöjen asiantuntemusta hyödyntäen.» Ohjausta uudistetaan ja otetaan monipuolisesti käyttöön tietoteknisiä ratkaisuja. Arviointi» Analysoidaan mittareiden avulla kerätty tieto ja tehdään tarvittavat kehittämistoimenpiteet.

10 10 Taloudellinen toiminta edellyttää päällekkäisten toimintojen poistamista prosesseista ja niiden hiomista sujuviksi. Kustannusvaikuttava toiminta Julkisella terveydenhuollolla on eettinen vastuu voimavarojen oikeasta käytöstä. Tämä vastuu sitoo sekä hoitavaa henkilöä että koko hoitoyhteisöä. Terveyshyötyä tuottavan toiminnan kustannusvaikuttavuuden tehostamiseksi kehitetään näyttöön perustuvia hoito- ja toimintakäytänteitä. Taloudellinen toiminta edellyttää päällekkäisten toimintojen poistamista prosesseista ja niiden hiomista sujuviksi.

11 11 Tavoitteet» Kustannusvaikuttava toiminta perustuu strategioihin.» Voimavaroja käytetään tarkoituksenmukaisesti ja joustavasti vastaamaan sosiaali- ja terveydenhuoltoalan muutoksiin.» Ammattihenkilöstö toimii kustannustietoisesti ja -vastuullisesti. Mittarit» Henkilöstöhallinnon raportit» Koulutusraportit» Talousraportit» Toiminnan seurantaraportit Toimenpiteet» Koulutuksella vahvistetaan henkilökunnan talousosaamista.» Kustannusvaikuttavuutta arvioidaan ja kehitetään yksikön, organisaation ja valtakunnallisten tilastojen ja kohdennettujen seurantaraporttien avulla. Arviointi» Analysoidaan saatu ja kerätty tieto ja tehdään tarvittavat kehittämistoimenpiteet.

12 Työryhmä Ala-aho Sirkka, ylihoitaja, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Aho-Koivula Maija, laatupäällikkö, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Haapala Terhi, hoitotyön johtaja, Lapuan terveyskeskus Kipinä Markku, vanhustyön johtaja, Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alue Kojola Marita, hoitotyön johtaja, Seinäjoen terveyskeskus Kontkanen Päivi, ylihoitaja, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Korkiamäki Kirsi, ylihoitaja, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Laitila Minna, ylihoitaja, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Latomäki Mervi, hoito- ja hoivatyön johtaja, Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Leikkola Päivi, ylihoitaja, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Lepistö Elise, hoitotyön johtaja, JIK peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Luoma-aho Birgitta, osastonhoitaja, Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alue Mäenpää Marketta, hoitotyön johtaja, Seinäjoen terveyskeskus Mäki-Rajala Aila, ylihoitaja, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Ojanen Ari, ylihoitaja, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Ollikainen Teija, ylihoitaja, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Paavilainen Eija, professori, Tampereen yliopisto Rouvala Christina, hallintoylihoitaja, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Runsala Eila, ikäihmisten palvelupäällikkö, Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Saviniemi Marjatta, johtava hoitaja, Kuusiokuntien terveyskuntayhtymä Somppi Marja-Liisa, hoitotyön johtaja, Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Toivonen Tarja, hoito- ja hoivatyön johtaja, Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Viitala Mauri, johtava hoitaja, Kuusiokuntien terveyskuntayhtymä Ylirinne Anne, ylihoitaja, Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA VUOSIKSI 2014 2016. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA VUOSIKSI 2014 2016. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA VUOSIKSI 2014 2016 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä 2 Johdanto Hoitotyön toimintaohjelma perustuu Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin strategiaan vuosiksi 2014-2016 antaen

Lisätiedot

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista 1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö. Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä

Sosiaali- ja terveysministeriö. Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä Sosiaali- ja terveysministeriö Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia 2017-2021 Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä Ensimmäinen kansallinen potilasturvallisuussuunnitelma

Lisätiedot

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019 Työryhmä Eeva Häkkinen, Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi, Kangasniemen pty Senja Kuiri, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Aino Mäkitalo,

Lisätiedot

Kansanterveyshoitaja avainasiakkaan omahoidon tukijana. 22.3.2012 Seija Tuura, kansanterveyshoitaja/ kehittäjätyöntekijä, Kainuun Rampeosahanke

Kansanterveyshoitaja avainasiakkaan omahoidon tukijana. 22.3.2012 Seija Tuura, kansanterveyshoitaja/ kehittäjätyöntekijä, Kainuun Rampeosahanke Kansanterveyshoitaja avainasiakkaan omahoidon tukijana 22.3.2012 Seija Tuura, kansanterveyshoitaja/ kehittäjätyöntekijä, Kainuun Rampeosahanke asiakastapaaminen kestää ehkä 30-60 min x 2/ vuosi // miten

Lisätiedot

1. Sosiaali- ja terveysalan toimijat kunnioittavat asiakkaidensa ja potilaidensa ihmisarvoa ja perusoikeuksia

1. Sosiaali- ja terveysalan toimijat kunnioittavat asiakkaidensa ja potilaidensa ihmisarvoa ja perusoikeuksia 1. Sosiaali- ja terveysalan toimijat kunnioittavat asiakkaidensa ja potilaidensa ihmisarvoa ja perusoikeuksia Ihmisarvon kunnioittaminen ja siihen liittyen yhdenvertaisuus, syrjimättömyys ja yksityisyyden

Lisätiedot

TerveydenhuollonLaatupäivät Helsinki 17.4.2012 Lääkintöneuvos Ulla Mattelmäki TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA ON MAHDOLLISUUS

TerveydenhuollonLaatupäivät Helsinki 17.4.2012 Lääkintöneuvos Ulla Mattelmäki TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA ON MAHDOLLISUUS TerveydenhuollonLaatupäivät Helsinki 17.4.2012 Lääkintöneuvos Ulla Mattelmäki TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA ON MAHDOLLISUUS SUUNNITELMAN PERUSTEET Terveydenhuoltolaki 30.12.2010/1326 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Näkökulma tulevaisuuden erityisosaamiseen erikoissairaanhoidossa. Raija Nurminen Yliopettaja,Turun AMK

Näkökulma tulevaisuuden erityisosaamiseen erikoissairaanhoidossa. Raija Nurminen Yliopettaja,Turun AMK Näkökulma tulevaisuuden erityisosaamiseen erikoissairaanhoidossa Raija Nurminen Yliopettaja,Turun AMK Tulevaisuuden tarvittavaa osaamista, tässä ydinosaamis- ja erityiskompetensseja voidaan tarkastella

Lisätiedot

Alueellinen yhteistoiminta

Alueellinen yhteistoiminta Alueellinen yhteistoiminta Kokemuksia alueellisesta toiminnasta Tavoitteet ja hyödyt Perusterveydenhuollon yksikön näkökulmasta Matti Rekiaro Ylilääkäri Perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksikkö

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yksikkö Satakunnan sairaanhoitopiirissä ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä

Perusterveydenhuollon yksikkö Satakunnan sairaanhoitopiirissä ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä Perusterveydenhuollon yksikkö Satakunnan sairaanhoitopiirissä ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä Pirjo Immonen-Räihä Perusterveydenhuollon yksikön johtaja, VSSHP, SATSHP Geriatrian erikoislääkäri,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko. Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko. Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE Hoitoketju/palveluverkkotyö Pirkanmaalla Hoitoketjuja on tehty Pirkanmaalla vuodesta 2005 alkaen. Terveysportissa

Lisätiedot

Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet

Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet Ulla Ojuva Mervi Lehmusaho Timo Renfors Ulla Ojuva ulla.ojuva@isshp.fi

Lisätiedot

Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita

Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Ulla Kuittu selvityshenkilö Organisaatiotoimikunta 7.2.2011 Valmistelun lähtökohtia edistetään terveyttä ja

Lisätiedot

24.9.2015 24.9.2015 1 Potilasturvallisuusstrategiasta käytännön toiminnaksi Edistämme potilasturvallisuutta yhdessä 2009-2013 Asetus 341/2011 Laadunhallinnasta ja potilasturvallisuuden täytäntöönpanosta

Lisätiedot

VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN. Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö

VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN. Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö SOTE JA MAKU TAVOITTEET + Terveys ja hyvinvointi + Yhdenvertaisuus Terveyserot VÄLINEET Digitalisaatiolla

Lisätiedot

HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET

HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET Laaja Linjaukset: Yhtenäiset käytännöt Terveyden edistäminen Täydennyskoulutus Opiskelijaohjaus Kehittäminen & tutkimus ESH, PTH, SOS.TOIMI KOULUTUS & TUTKIMUS STM 2009 HOITOTYÖN

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2014 2017. Raisio KASVUN PAIKKA

RAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2014 2017. Raisio KASVUN PAIKKA RAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2014 2017 Raisio KASVUN PAIKKA TULEVIEN VUOSIEN HENKILÖSTÖHALLINNOLLISIA HAASTEITA Niukat taloudelliset resurssit Henkilöstön eläköityminen Henkilöstön saatavuus ja

Lisätiedot

TAUSTATIETOTYÖRYHMÄN TYÖSUUNNITELMA

TAUSTATIETOTYÖRYHMÄN TYÖSUUNNITELMA TAUSTATIETOTYÖRYHMÄN TYÖSUUNNITELMA Maria-Liisa Nurmi, Anne Alavillamo, Arto Rautajoki, Matti Rekiaro, Anna-Kaisa Pusa, Kirsti Svahn, Teemu Puolijoki, Marko Rossinen Taustatietotyöryhmän tehtävä Kartoittaa

Lisätiedot

Alueellinen osaamisen kehittämisen suunnitelma (Päivitys )

Alueellinen osaamisen kehittämisen suunnitelma (Päivitys ) 1 Alueellinen osaamisen kehittämisen suunnitelma 2017-2020 (Päivitys 2019-2020) Lapin sairaanhoitopiiri ja alueen jäsenkunnat 13.5.2019 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Alueellinen osaamisen kehittäminen

Lisätiedot

KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015

KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015 KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015 Sara Haimi-Liikkanen Kehittämiskoordinaattori Etelä-Kymenlaakson toiminnallinen osakokonaisuus Asiakaspalaute osallistava haastattelu Vanhuspalvelulaissa (2013)

Lisätiedot

Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen (Tays/ERVA) hoitotieteellinen tutkimus- ja kehittämisohjelma

Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen (Tays/ERVA) hoitotieteellinen tutkimus- ja kehittämisohjelma 2016 2020 Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen (Tays/ERVA) hoitotieteellinen tutkimus- ja kehittämisohjelma Tutkimus- ja kehittämisohjelman pohjana toimivat Etelä-Pohjanmaan n Kanta-Hämeen

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Esimerkkinä Keuruu Merja Pihlajasaari 12.5.2016 Merja Pihlajasaari Lähisuhdeväkivalta tarkoittaa perhe-, sukulais-, pari- ja seurustelusuhteissa

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla?

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? YHTEISTOIMINTA-ALUEVERKOSTON XIV TAPAAMINEN 17.2.2011 Helsinki Neuvotteleva virkamies Kerttu Perttilä, STM 1 2.3.2011

Lisätiedot

Hoitotyön näkökulma. Merja Miettinen hallintoylihoitaja

Hoitotyön näkökulma. Merja Miettinen hallintoylihoitaja Hoitotyön näkökulma Merja Miettinen hallintoylihoitaja Hoitotyön palveluyksikön toiminta käynnistyi 1.1.2015 Kliinisten hoitopalvelujen alueella TAVOITTEET: Hoitohenkilöstön työn tuottavuuden lisääminen

Lisätiedot

STM:n ja hallituksen yksi kärkihankkeista on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä eriarvoisuuden vähentäminen. Valtioneuvoston tavoitteena on

STM:n ja hallituksen yksi kärkihankkeista on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä eriarvoisuuden vähentäminen. Valtioneuvoston tavoitteena on 26.2.2016 STM:n ja hallituksen yksi kärkihankkeista on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä eriarvoisuuden vähentäminen. Valtioneuvoston tavoitteena on hyväksyä Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä

Lisätiedot

PTH-yksikkö - toimija lähellä kuntaa

PTH-yksikkö - toimija lähellä kuntaa PTH-yksikkö - toimija lähellä kuntaa Järjestämissuunnitelma PPSHP - mistä nyt sovittava? Päivi Hirsso 190402012 Perusterveydenhuollon vahvistaminen perusterveydenhuollon yksiköiden perustehtävänä Terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Aikuisten terveysneuvonnan strategia 2015-2018

Aikuisten terveysneuvonnan strategia 2015-2018 Aikuisten terveysneuvonnan strategia 2015-2018 Elise Lepistö, hoitotyön johtaja Päivi Kaartunen, laatusuunnittelija Maarit Niemistö, oh Ilmajoen neuvolatyö, pj Sinikka Kaakinen, oh Jalasjärven neuvolatyö

Lisätiedot

Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011. Annikki Niiranen 1

Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011. Annikki Niiranen 1 Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011 Annikki Niiranen 1 Potilasturvallisuus ja laadunhallinta kehittämistyön keskiössä Johtaminen korostuu Johdon vastuu toiminnasta Henkilöstön

Lisätiedot

Asiakaslähtöisen potilasturvallisen hoidon toteuttamisen haasteet

Asiakaslähtöisen potilasturvallisen hoidon toteuttamisen haasteet Asiakaslähtöisen potilasturvallisen hoidon toteuttamisen haasteet Anne Kanerva Kliinisen hoitotyön asiantuntija, TtM Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, psykiatrian toimialue Asiakaslähtöisyys Asiakas ainoa

Lisätiedot

Itsehoidon ja omahoidon lisääminen sähköisillä palveluilla

Itsehoidon ja omahoidon lisääminen sähköisillä palveluilla Itsehoidon ja omahoidon lisääminen sähköisillä palveluilla Kuntamarkkinat 11.9.2014 Maija Paukkala Kehittämispäällikkö HyvisSADe projektijohtaja Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Käsitteet Omahoito on potilaan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan tulevaisuus ennakointiraporttien valossa

Sosiaali- ja terveysalan tulevaisuus ennakointiraporttien valossa Sosiaali- ja terveysalan tulevaisuus ennakointiraporttien valossa Anne Saarnio-Jokinen Koulutussuunnittelija Faktia OY Eeva-Liisa Breilin Opetusjohtaja HAMK Ammatillinen koulutus ei voi reagoida työelämän

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yksikkö SATSHP ja VSSHP

Perusterveydenhuollon yksikkö SATSHP ja VSSHP Perusterveydenhuollon yksikkö SATSHP ja VSSHP Ritva Kosklin Ylihoitaja ERVA hoitotyön johtajien verkostotapaaminen 9.11.2012 Ylihoitaja esittäytyy Koulutuksesta KM (aikuiskasvatustiede, kasvatustiede,

Lisätiedot

Terveyden edistäminen Kainuussa

Terveyden edistäminen Kainuussa Terveyden edistäminen Kainuussa Kainuulaiset järjestöt 4.12.2013 Terveyteen vaikuttavat tekijät Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa ja kuntayhtymässä Järjestöt, yhdistykset Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Tästä eteenpäin Tehyn johtamisen ja esimiestyön päivät

Tästä eteenpäin Tehyn johtamisen ja esimiestyön päivät Tästä eteenpäin Tehyn johtamisen ja esimiestyön päivät Helsinki, 23.5.2019 Paula Risikko, TtT Suomi on maailman turvallisin maa asua, yrittää ja tehdä työtä YHTEINEN TILANNEKUVA TOIMIVALTUUDET SUORITUSKYKY

Lisätiedot

Valtakunnallinen vaaratapahtumien raportointiverkoston päivä 3.10.2013

Valtakunnallinen vaaratapahtumien raportointiverkoston päivä 3.10.2013 Valtakunnallinen vaaratapahtumien raportointiverkoston päivä 3.10.2013 avoite: Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteisten käytäntöjen jakaminen, toisilta oppiminen ja verkostoituminen Johdatus

Lisätiedot

SOTE palveluiden järjestäjä seuraa voimavarojen käyttöä ja vaikuttavuutta. Markku Tervahauta, LT palvelualuejohtaja Kuopion kaupunki

SOTE palveluiden järjestäjä seuraa voimavarojen käyttöä ja vaikuttavuutta. Markku Tervahauta, LT palvelualuejohtaja Kuopion kaupunki SOTE palveluiden järjestäjä seuraa voimavarojen käyttöä ja vaikuttavuutta Markku Tervahauta, LT palvelualuejohtaja Kuopion kaupunki Esityksen sisältö Terveyden määritelmä Avainasiakkuudet Kokonaiskustannukset

Lisätiedot

IÄSTÄ VOIMAA TYÖHÖN Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimalli

IÄSTÄ VOIMAA TYÖHÖN Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimalli IÄSTÄ VOIMAA TYÖHÖN Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimalli Työhyvinvointiviikko, 28.1.2015 työhyvinvointisuunnittelija Saija Jokinen Työhyvinvointiviikko, 28.1.2015 Iästä voimaa työhön työhyvinvointisuunnittelija

Lisätiedot

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TOIMIALUE: Kehitysvammahuolto ja vammaispalvelut PALVELU-/VASTUUALUE: Kehityspoliklinikka ja vammaispalvelun sosiaalityö VASTUUHENKILÖ: Miia Luokkanen TOIMINTA-AJATUS: Vammaispalvelut tuottavat asiakkaidensa

Lisätiedot

Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala

Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan osaaminen 31.1.2019 terveydenhoitajia koulutetaan tulevaisuuden

Lisätiedot

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op 1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen

Lisätiedot

KYS Vetovoimainen sairaala

KYS Vetovoimainen sairaala KYS Vetovoimainen sairaala Merja Miettinen, hallintoylihoitaja kuntakierros 2017 21.4.2017 1 Asiakaslähtöisyys Asiakaslähtöisessä toiminnassa on kyse asiakkaan yksilöllisen palvelutarpeen tunnistamisesta

Lisätiedot

KOULUTUSSUUNNITELMA 2016

KOULUTUSSUUNNITELMA 2016 KOULUTUSSUUNNITELMA 2016 1 (5) KOULUTUSSUUNNITELMA 2016 Osaamisen kehittäminen on laaja-alaista ja monipuolisia käytännön toimenpiteitä osaamisen varmistamiseksi. Kehittämistoimet suunnataan Jämsän kaupungissa

Lisätiedot

Uuden Päijät-Hämeen palvelulupauksen valmistelu. Kirsi Korttila Erityisasiantuntija Päijät-Hämeen liitto

Uuden Päijät-Hämeen palvelulupauksen valmistelu. Kirsi Korttila Erityisasiantuntija Päijät-Hämeen liitto Uuden Päijät-Hämeen palvelulupauksen valmistelu Kirsi Korttila Erityisasiantuntija Päijät-Hämeen liitto Maakunnan palvelulupaus Maakunnan asukkaille osoitettu tahdonilmaisu siitä, miten maakunta toteuttaa

Lisätiedot

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ Tuomo Lukkari 8.5.2019 HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ KEHITTÄMISEN PERUSAJATUS Hyvinvointia voidaan vaikuttavimmin tukea siellä missä lapset ja perheet elävät arkeaan. Sen vuoksi kasvuympäristöissä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015 1. Kaste-ohjelmalla uudistetaan sosiaali- ja terveyspolitiikkaa Ohjelmassa määritellään keskeisimmät sosiaali- ja

Lisätiedot

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali 6.9.2011 -päätösseminaari Tamperetalo Marita Päivärinne projektisuunnittelija, TtM Minna Pohjola projektipäällikkö, th ylempi

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS

KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS TURUN AIKUISKOULUTUSKESKUS Kärsämäentie 11, 20360 Turku puh. 0207 129 200 fax 0207 129 209 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA NÄYTTÖTUTKINTO AMMATTITAIDON ARVIOINTI KASVUN TUKEMINEN JA

Lisätiedot

Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke

Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke KAINUUN SOTE KUNTAYHTYMÄ Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon toimintasuunnitelma Marja-Liisa Ruokolainen Eija Tolonen, Jaana Mäklin, Lahja

Lisätiedot

Valinnanvapaus. Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! perusturvajohtaja Eeva Halme

Valinnanvapaus. Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! perusturvajohtaja Eeva Halme Valinnanvapaus Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! 12.1.2017 perusturvajohtaja Eeva Halme Asiakas voi valita nykyistä yksilöllisemmin Suoran valinnan palveluissa

Lisätiedot

Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa.

Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa. Valtakunnallinen Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri tukee lähikouluperiaatteen toteutumista tarjoamalla monipuolisia palveluja yleisen, tehostetun ja erityisen tuen tarpeisiin. Valterin palvelut täydentävät

Lisätiedot

Heinolan kaupunki/ Heinolan kotihoito. Sosiaali- ja terveystoimi Rauhankatu 3 18100 Heinola puh. (03) 84 930

Heinolan kaupunki/ Heinolan kotihoito. Sosiaali- ja terveystoimi Rauhankatu 3 18100 Heinola puh. (03) 84 930 Kotona paras Heinolan kaupunki/ Heinolan kotihoito Sosiaali- ja terveystoimi Rauhankatu 3 18100 Heinola puh. (03) 84 930 Kotihoidon organisaatio: Kotihoidon johtaja Marjatta Lahti kotihoidon ohjaaja Tuija

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4. Harri Jokiranta Projektinjohtaja

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4. Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Reformi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus TAVOITE:

Lisätiedot

KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS

KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS Kuntayhtymän tehtävänä on järjestää jäsenkuntien puolesta niiden tarvitsemia päihdehuollon palveluja Tehtävänsä toteuttamiseksi kuntayhtymä ylläpitää Mainiemen kuntoutumiskeskusta

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö

Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö Sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä on oltava perusterveydenhuollon yksikkö, jossa on moniammatillinen terveysalan asiantuntemus ja joka tukee alueen

Lisätiedot

9.10.2015 hyve-jory 30.10.2015 johtokunta 2.12.2015 yhtymäkokous

9.10.2015 hyve-jory 30.10.2015 johtokunta 2.12.2015 yhtymäkokous JIK Peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Terveyden edistäminen ja hyvinvointityö 2015-2018 Hannele Koivisto, johtaja, pj. Elise Lepistö, hoitotyön johtaja, vpj. Päivi Kaartunen, laatusuunnittelija Johanna

Lisätiedot

Potilaan parhaaksi! Näyttöön perustuvan ohjauksen vahvistaminen-osahankkeen loppuseminaari

Potilaan parhaaksi! Näyttöön perustuvan ohjauksen vahvistaminen-osahankkeen loppuseminaari Hallintoylihoitaja Pirjo Kejonen 17.5.2011 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Potilaan parhaaksi! Näyttöön perustuvan ohjauksen vahvistaminen-osahankkeen loppuseminaari Potilaan ohjaus Potilaan ja omaisten

Lisätiedot

Liikuntaan aktivointi saumattoman palveluketjun keinoin. Tampere 26.5.2015 Sari Kivimäki, KKI-ohjelma

Liikuntaan aktivointi saumattoman palveluketjun keinoin. Tampere 26.5.2015 Sari Kivimäki, KKI-ohjelma Liikuntaan aktivointi saumattoman palveluketjun keinoin Tampere 26.5.2015 Sari Kivimäki, KKI-ohjelma Palveluketju liikkumaan ja kohta aktiivisempaa elämäntapaa Liikuntaneuvonta osaksi liikunnan palveluketjua

Lisätiedot

KYSTERI Vuosi 2016 KUJON SEMINAARI 15.2.2016

KYSTERI Vuosi 2016 KUJON SEMINAARI 15.2.2016 KYSTERI Vuosi 2016 KUJON SEMINAARI 15.2.2016 Kuntayhtymän asettamat tavoitteet Tilipäätöksessä nollatulos Sijoitusrahaston korko on 3 % Peruspääoman korko on 1 % 18.3.2016 ep016 2 Taloussuunnitelma 2016-2018

Lisätiedot

Muistiohjelman eteneminen

Muistiohjelman eteneminen Kansallinen muistiohjelma: tavoitteena muistiystävällinen Suomi Pirkanmaan kunnille tehdyn kyselyn tuloksia Kirsti Kuusterä Asiantuntija, Muistiliiton muistiohjelmatoiminta Sihteeri, STM:n muistiohjelman

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työterveyslaitos www.ttl.fi Ihmisten innostava johtaminen Jalmari Heikkonen, johtava asiantuntija 3.6.2014 Jalmari Heikkonen Työterveyslaitos www.ttl.fi Oikeudenmukaisuus Jaon oikeudenmukaisuus

Lisätiedot

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle?

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 21.12.2016 1 21.12.2016 Valinnanvapaus on osa soteuudistusta Soteuudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset

Lisätiedot

Kotikuntoutustyöryhmä

Kotikuntoutustyöryhmä Kotikuntoutustyöryhmä Työryhmä: Päivi Saukko pj., E-P:n sote palvelurakenne uudistus, Päivi lehtimäki,siht. Epshp, Linda Rantalainen, Kaksineuvoinen, Suvi Tuomi, Seinäjoki, Hannele Vakkuri, Kaksineuvoinen,

Lisätiedot

Asiakkaan kanssa ajoissa ja aktiivisesti!

Asiakkaan kanssa ajoissa ja aktiivisesti! Asiakkaan kanssa ajoissa ja aktiivisesti! Kelan syvennetyt asiakasprosessit Mats Enberg Vakuutuspiirin johtaja Länsi-Uudenmaan vakuutuspiiri 24.9.2014 2 Työkykyneuvonta Kelan tarjoaa uutta työhön paluuta

Lisätiedot

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ- PROSESSI HYVINVOINTI JA SEN JOHTAMINEN MUODOSTUVAN MAAKUNNAN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET LAPE

Lisätiedot

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamisen haasteita Oppimistulosten heikkeneminen Valtion talouden tasapainottaminen, julkisten menojen

Lisätiedot

Hoitaminen. Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia. Potilas. Potilas. Liite 1, LTK 6/2010. Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu

Hoitaminen. Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia. Potilas. Potilas. Liite 1, LTK 6/2010. Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia Liite 1, LTK 6/2010 Potilas Vetovoimaisuus - julkinen kuva -ympäristö Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu Hoitaminen Asiointi ja viestintä - sähköinen asiointi

Lisätiedot

Poikkitieteellinen maisteriohjelma vastaamaan hyvinvointialan haasteisiin

Poikkitieteellinen maisteriohjelma vastaamaan hyvinvointialan haasteisiin Poikkitieteellinen maisteriohjelma vastaamaan hyvinvointialan haasteisiin Hyvinvointia yhteistuumin seminaari 1.12.2005 Professori Tampereen yliopiston Porin yksikkö 12/7/2005 1 Tampereen yliopiston Porin

Lisätiedot

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu Henkilöstöstrategia vuosille 2016 2018 1 2 Sisältö 1. Henkilöstöstrategiamme tarkoitus... 4 2. Henkilöstöstrategiamme päämäärä,

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta Alueellinen koulutus Ylä-Savon kunnille ja yhteistoiminta-alueille Iisalmi 25.10.2011 Ulla

Lisätiedot

Ikäihmisten keskitetty asiakasohjausyksikkö

Ikäihmisten keskitetty asiakasohjausyksikkö Ikäihmisten keskitetty asiakasohjausyksikkö Työryhmä: Anneli Saarinen, pj. Sirkka Eväsoja, Lapua, Mirva Ämmälä, Seinäjoki, Helena Kahra-Smedlund, Isokyrö, Tarja palomäki, Jik, Eila Runsala, llky, Marita

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)

Lisätiedot

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN

Lisätiedot

Keuhkoahtaumapotilaan ohjaus kuntoon

Keuhkoahtaumapotilaan ohjaus kuntoon Keuhkoahtaumapotilaan ohjaus kuntoon Minna Virola, sairaanhoitaja, projektityöntekijä, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP), Oulaskankaan sairaala Sairaanhoitajapäivät, Helsinki 17.3.2011 24.10.2011

Lisätiedot

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OSAAMISALASSA

Lisätiedot

Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä

Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä Pilotoinnin perehdyttämispäivä 17.12.2013 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen vastuualue Koulutuspolitiikan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Toimintasuunnitelma 2012 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa. Socomin osakkaina on 15 Kaakkois-Suomen kuntaa ja alueen ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE

HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE HOITOTYÖN TOIMINTAMALLI VISIOMME VUOTEEN 2019 Tavoitteenamme on, että hoitotyön yhteisömme on alueellisesti vetovoimainen

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Kuntoutus ja soteuudistus. - kohti vaikuttavampaa ja ihmiskeskeisempää palvelua. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3.

Kuntoutus ja soteuudistus. - kohti vaikuttavampaa ja ihmiskeskeisempää palvelua. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3. Kuntoutus ja soteuudistus - kohti vaikuttavampaa ja ihmiskeskeisempää palvelua Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3.2016 1 Sote -uudistus on toiminnallinen uudistus, jossa keskiössä ihminen ja

Lisätiedot

Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä. Seminaari Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus Syksy 2010

Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä. Seminaari Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus Syksy 2010 Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä Seminaari Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus Syksy 2010 Hallituksen esitys Terveydenhuoltolaiksi - Yhteinen sisältölaki perusterveydenhuollolle

Lisätiedot

TYKSin ERITYISVASTUUALUEEN OPETUS- JA KOULUTUSPOLITIIKKA. Strategisen tason suunnitelma vuosille 2016 2018

TYKSin ERITYISVASTUUALUEEN OPETUS- JA KOULUTUSPOLITIIKKA. Strategisen tason suunnitelma vuosille 2016 2018 TYKSin ERITYISVASTUUALUEEN OPETUS- JA KOULUTUSPOLITIIKKA Strategisen tason suunnitelma vuosille 2016 2018 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 3 2 OPETUS- JA KOULUTUSPOLITIIKAN TAVOITTEET 4 3 OSAAMISEN VARMISTAMINEN UUDISTUVASSA

Lisätiedot

Kesto/ tuntia. Aineisto (muistiot) omassa yksikössä käytössä työterveyshuollon intrassa. Vastuullinen toiminta, 3

Kesto/ tuntia. Aineisto (muistiot) omassa yksikössä käytössä työterveyshuollon intrassa. Vastuullinen toiminta, 3 TERVEYSKESKUKSEN TOTEUTUNUT MONIAMMATILLINEN (lääkärit ja muu henkilöstö) (lomake myös osoitteessa: http://www.pshp.fi/default.aspx?nodeid=10167&contentlan=1) TERVEYSKESKUS/ KOULUTUSVASTAAVA LÄÄKÄRI: Kuusiokuntien

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 Tutkinto: Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja Tutkinnon osan nimi ja laajuus: 2.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus, 20 osp. Pakollinen

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA:

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA: Turun Aikuiskoulutuskeskus Kärsämäentie 11, 20360 Turku 0207 129 200 www.turunakk.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: MIELENTERVEYS

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖOHJELMA

KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖOHJELMA KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖOHJELMA Hyväksytty kaupunginhallituksessa 18.5. 1 JOHDANTO Henkilöstöohjelmalla tuetaan Kokkolan kaupunkistrategian toteuttamista. Henkilöstöohjelmalla tuodaan näkyväksi kaupunkistrategian

Lisätiedot

SINIKKA BOTS TERVEYDEN EDISTÄMISEN YLILÄÄKÄRI, HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA, STESO

SINIKKA BOTS TERVEYDEN EDISTÄMISEN YLILÄÄKÄRI, HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA, STESO SINIKKA BOTS TERVEYDEN EDISTÄMISEN YLILÄÄKÄRI, HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA, STESO 1 KOHTI TAVOITTEELLISTA TERVEYDEN EDISTÄMISTÄ 1) Alueellinen yhteistyö Yleistä HUS:ista

Lisätiedot

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin sairaaloita koskeva TERVEYDEN EDISTÄMISEN TOIMINTAOHJELMA vuosille 2009-2013

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin sairaaloita koskeva TERVEYDEN EDISTÄMISEN TOIMINTAOHJELMA vuosille 2009-2013 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin sairaaloita koskeva TERVEYDEN EDISTÄMISEN TOIMINTAOHJELMA vuosille 2009-2013 Käsitelty Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtoryhmässä 18.5.2009 Johtajaylilääkäri Jukka Puolakka

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Asiakasvastaava toiminta Koulutus, hanke ja tutkimus. Marjatta Luukkanen

Asiakasvastaava toiminta Koulutus, hanke ja tutkimus. Marjatta Luukkanen Asiakasvastaava toiminta Koulutus, hanke ja tutkimus Marjatta Luukkanen Helsingin sanomat 12.3 2+15 13.10.2015 Korhonen, Lassila, Luukkanen 2 Asiakasvastaava-toiminnan taustaa Toimiva terveyskeskus toimenpideohjelma

Lisätiedot

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ VAIKUTTAVAMPAA ELINTAPAOHJAUSTA VERKOSTOLLA HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKÖN JOHTAJA, YLILÄÄKÄRI TAPANI HÄMÄLÄINEN

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ VAIKUTTAVAMPAA ELINTAPAOHJAUSTA VERKOSTOLLA HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKÖN JOHTAJA, YLILÄÄKÄRI TAPANI HÄMÄLÄINEN YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ 22.8.2018 VAIKUTTAVAMPAA ELINTAPAOHJAUSTA VERKOSTOLLA HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKÖN JOHTAJA, YLILÄÄKÄRI TAPANI HÄMÄLÄINEN 25.9.2017 2 TERVEYDENHUOLTOLAKI 35 PERUSTERVEYDENHUOLLON

Lisätiedot

KYS organisaatio uudistui Miten tämä vaikuttaa potilaaseen? Kirsi Leivonen palvelualueylihoitaja Kliiniset hoitopalvelut

KYS organisaatio uudistui Miten tämä vaikuttaa potilaaseen? Kirsi Leivonen palvelualueylihoitaja Kliiniset hoitopalvelut KYS organisaatio uudistui Miten tämä vaikuttaa potilaaseen? Kirsi Leivonen palvelualueylihoitaja Kliiniset hoitopalvelut Miksi sairaalan pitää uudistua? toimintaympäristö muuttuu nopeasti väestö ikääntyy

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT. Marjatta Kekkonen Ulla Lindqvist kohtaamispaikan työpajaverkosto Esityksen nimi / Tekijä

PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT. Marjatta Kekkonen Ulla Lindqvist kohtaamispaikan työpajaverkosto Esityksen nimi / Tekijä PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT Marjatta Kekkonen Ulla Lindqvist kohtaamispaikan työpajaverkosto 2.10.2018 Esityksen nimi / Tekijä 1 Kohtaamispaikka perhekeskuksen palveluverkostossa Kohtaamispaikka

Lisätiedot

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Väliraportti PALLIATIIVISEN HOIDON JA SAATTOHOIDON TILA SUOMESSA. Alueellinen kartoitus ja ehdotuksia laadun ja saatavuuden parantamiseksi

Väliraportti PALLIATIIVISEN HOIDON JA SAATTOHOIDON TILA SUOMESSA. Alueellinen kartoitus ja ehdotuksia laadun ja saatavuuden parantamiseksi Väliraportti PALLIATIIVISEN HOIDON JA SAATTOHOIDON TILA SUOMESSA Alueellinen kartoitus ja ehdotuksia laadun ja saatavuuden parantamiseksi Tiina Saarto, yl., professori, HUS Minna-Liisa Luoma, dosentti,

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Tampereen yliopisto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Timo Tiainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot