PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 26.4.2010 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja (saapui kohdassa 5) Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg Hanna Kylmäniemi Lauri Koskentausta Väinö Tikkakoski Lotta Niemelä 1. Kokouksen avaaminen Varapuheenjohtaja Koskentausta avasi kokouksen kello 18:35. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi. (Liite 1) 4. Ilmoitusasiat Sihteeri Kujala kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kujalaa ruuasta. Todettiin opintovastaava Aution olevan kertausharjoituksissa. Toivottiin, ettei putki luista ja että viikko on hajottava. Todettiin puheenjohtaja Rytkösen saapuvan paikalle sovitusti myöhässä. Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.2 Haalaritoimikunnan vierailu. Yleisvastaava Kylmäniemi ilmoitti saaneensa kesätöitä. Iloittiin asiasta. Yleisvastaava Tikkakoski ilmoitti olevansa menossa kesätyöhaastatteluun. Iloittiin asiasta. Ulkoasiainvastaava Niemelä ilmoitti, ettei saanut hakemaansa harjoittelupaikkaa. Pahoiteltiin asiaa. Todettiin yhdistystä edustetun Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden yhteistyöjärjestö Condus ry.:n ja Kadettitoverikunta ry:n vuosijuhlissa sekä Yliopiston Farmasiakunta ry:n kerhotilan, Käärmeenpesän avajaisissa. Yleisvastaava Kylmäniemi kertoi osallistuneensa luokkakokoukseen ja vastaanottaneensa treffikutsun sähköpostitse entiseltä luokkatoveriltaan. 1
Yleisvastaava Tikkakoski ilmoitti tuoneensa kuivaustelineen. Iloittiin asiasta. PÖYTÄKIRJA 26.4.2010 Tiedotusvastaava Ståhlberg kehui sunnuntaina järjestettyjä yhdistyksen urheilutapahtumia. Toivottiin vappupäivänä olevan hyvä sää. Epäiltiin ulkoasiainvastaava Niemelällä olevan ilmoitusasiaa. Epäiltiin yleisvastaava Kylmäniemellä olevan ilmoitusasiaa. 5. Edellisten kokouksien pöytäkirjojen tarkastaminen Hyväksyttiin pöytäkirja 15/2010 muutoksin. Puheenjohtaja Rytkönen saapui paikalle. Hyväksyttiin pöytäkirja 16/2010 muutoksin. 6. Ulkoasiat 6.1 Kevätmatka Keskusteltiin matkan kustannuksia. Todettiin monen hallituksen jäsenen osallistuvan matkalle ja kehotettiin muita ilmoittautumaan. Velvoitettiin taloudenhoitaja Koskentausta osallistumaan matkalle. 6.2 Syksyn tapahtumat Ulkoasiainvastaava Niemelä kertoi tapaavansa ti 27.4. Tuotantotalouden kilta Prodeko ry:n ja Lääketieteenkandidaattiseura ry:n edustajia keskustellakseen Oktoberfest-sitsien järjestelyistä. Päätettiin käsitellä muut syksyn aikatauluun liittyvät asiat kohdassa 7.2 Syksyn tapahtumat. 6.3 Muut ulkoasiat Ulkoasiainvastaava Niemelä esitteli KV-viikon toteumaa. (Liite 2) Ulkoasiainvastaava Niemelä muistutti Oikeustieteen ylioppilaiden yhdistys Lex ry:n vapun alkavan ke 28.4. ja edustavansa yhdistystä yleisvastaava Kylmäniemen, taloudenhoitaja Koskentaustan ja sihteeri Kujalan kanssa Päiväsitseillä ja Akateemisen Mölkyn MM-kisoissa. Yleisvastaava Tikkakoski ilmoitti hallituspaitojen valmistuneen. Iloittiin asiasta. Ulkoasiainvastaava Niemelä ilmoitti Facebookissa olevan Kolmas kerta toden sanoo Asko klubikseksi vuodeksi 2011 niminen ryhmä ja kehotti kaikkia hallituksen jäseniä liittymään ryhmään. Vastaanotettiin Prodeko 1/2010, GEOMETRES 1/2010 ja GEOMETRES 2/2010. Keskusteltiin mahdollisesti järjestettävästä yhteistyöstä Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden yhteistyöjärjestö Condus ry.:n ja joidenkin sen alajärjestöjen kanssa. 2
Taloudenhoitaja Koskentausta ilmoitti Kadettitoverikunta ry:n edustajien tulevan mielellään tanssittamaan pykälistityttöjä seuraavaan vuosijuhlaan. 7. Yleisasiat 7.1 Kevätkauden päättäjäiset Yleisvastaava Kylmäniemi ilmoitti olevansa SK Entertainment Group Oy:n edustajaan yhteydessä. Keskusteltiin tilaisuuden lipunmynneistä. 7.2 Syksyn tapahtumat Päätettiin alustavasti järjestää syksyllä tapahtumia seuraavasti: - Tuutorsitsit la 4.9. - Punssikahvit ma 6.9. - Fudiscup ke 8.9. - Lakimiesliiton info to 9.9. - Phuksiaiset ti 14.9. - Spexin aloituskokous to 16.9. - Valiokuntien yhteiskokous ti 21.9. - Syyskauden avajaiset ke 22.9. - Syyskiljava ke 29.9. to 30.9. - Phuksisitsit ma 4.10 ja ti 5.10 - Hallitusten välinen konferenssi la 23.10 - Vaalipaneeli ke 3.11. - Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous ke 10.11. - Pikkujoulut ke 1.12. - Kiitosristeily ke 15.12 pe 17.12. Päätettiin kutsua kulttuurivastaavat Elina Häkämies ja Annika Pynnä seuraavaan kokoukseen. Keskusteltiin uuden inspehtorin valinnasta. 7.3 Muut yleisasiat Keskusteltiin Pääsykoebileistä. Yleisvastaava Kylmäniemi ilmoitti tavanneensa Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan ravintolan Memphisin edustajaa yleisvastaava Tikkakosken kanssa. Keskusteltiin tapaamisessa esitetyistä ideoista. Yleisvastaava Kylmäniemi ilmoitti tapaavansa edustajan uudestaan ke 28.4. Keskusteltiin sillisbändistä. Yleisvastaava Tikkakoski ilmoitti kerhotilojen oven turvalukon toimivan vihdoin. Keskusteltiin avaimista. Tiedotusvastaava Ståhlberg kertoi ma 31.5. ke 2.6. järjestettävästä Green Card kurssista. Päätettiin äänestyksen jälkeen tukea kurssia 5 euroa jokaista osallistujaa kohden edellyttäen, että kurssi saadaan täyteen. Todettiin osallistujia vaadittavan kymmenen. 3
Siirryttiin käsittelemään kohtaa 9. Tiedotusasiat. 8. Talousasiat 8.1 Valmennuskurssien ajankohtaiset asiat Toivotettiin avustava kurssipäällikkö Isabella Lehti tervetulleeksi. Todettiin hänellä olevan puhe- ja läsnäolo-oikeudet. Lehti ilmoitti etäkurssien materiaaleja lähetettävän ti 27.4. ja ensimmäisten välikokeiden pidetyn. Keskusteltiin KurssiNetin käyttöohjeiden viipymisestä ja sivuston ongelmista. Kiitettiin Lehteä vierailusta. Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.3 Vastaavan kurssipäällikön rekrytointi. 8.2 Haalaritoimikunnan vierailu Toivotettiin haalaritoimikunnan edustajat Tanja Aittoniemi ja Mari Ryymin tervetulleiksi ja myönnettiin heille puhe- ja läsnäolo-oikeudet. Keskusteltiin Wappuboolien käytännön järjestelyistä, tarjoiluista ja koristelusta. Tiedotusvastaava Ståhlberg ilmoitti tekevänsä tilaisuudesta Facebook-eventin. Myönnettiin taloudenhoitaja Koskentaustalle matkapuhelimenkäyttöoikeus koska puheenjohtaja Rytkönen yritti häntä tavoittaa. Kiitettiin Aittoniemeä ja Ryyminiä vierailusta. Palattiin käsittelemään kohtaa 4. Ilmoitusasiat. 8.3 Vastaavan kurssipäällikön rekrytointi Keskusteltiin rekrytoinnin aikataulusta. Valtuutettiin taloudenhoitaja Koskentausta laatimaan hakukuulutus yhdessä vastaavan kurssipäällikön Jon Termosen kanssa ja avaamaan haun. 8.4 Tilavuokrat Ei myönnetty tilankäyttöoikeutta yksityishenkilöille la 5.6. koska tila on tuolloin yhdistyksen käytössä. Ei myönnetty tilankäyttöoikeutta yksityishenkilöille la 12.6. koska tila on tuolloin yhdistyksen käytössä. Keskusteltiin tilavuokrien laskutuksista. 8.5 Muut talousasiat Keskusteltiin vuoden 2010 Phuksimatrikkelin kustannuksista ja järjestelyistä. Päätettiin pyytää tarjouksia eri tahoilta teoksen painokustannuksista. Keskusteltiin mahdollisesta yhteistyöstä sisarainejärjestöjen kanssa Phuksimatrikkelien osalta. 4
Taloudenhoitaja Koskentausta ilmoitti veroilmoituksen olevan vielä kesken ja jakoi elämänviisauksia. Siirryttiin käsittelemään kohtaa 10. Opintoasiat. 9. Tiedotusasiat 9.1 Nettisivu-uudistus Keskusteltiin nettisivu-uudistuksen tavoitteista. Velvoitettiin tiedotusvastaava Ståhlberg laatimaan ja lähettämään to 29.4. tarjouspyynnöt. 9.2 Muut tiedotusasiat Tiedotusvastaava Ståhlberg muistutti, että Varjo-opinto-oppaan tekstit tulee kirjoittaa pian. Keskusteltiin IV:n seuraavasta numerosta. Kokoustauko alkoi kello 20:56. Kokoustauko päättyi kello 21:32. Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8. Talousasiat. 10. Opintoasiat Keskusteltiin tiedekunnan rekrytointikäytännöistä ja Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden yhteistyöjärjestö Condus ry.:n, Humanisticum ry:n ja Valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijajärjestö Kannunvalajat ry:n avoimesta kirjeestä koskien tiedekunnan rekrytointikäytäntöjä. Päätettiin olla allekirjoittamatta kirjettä. Vastaanotettiin Työn maailma 1/2010. 11. META 11.1 Tulevaisuuskäräjät Todettiin avoimen foorumin olevan toivottu opiskelijatoiminnan kehittämiseksi. Velvoitettiin yleisvastaava Tikkakoski tiedustelemaan HYYltä vapaita tiloja tilaisuuden järjestämiseksi. Keskusteltiin järjestämisajankohdasta ja käytännön järjestelyistä. 11.2 Kiitossitsit Todettiin Kiitossitsien järjestettävän ke 2.6. ja ilmoittautumisen päättyvän su 16.5. Puheenjohtaja Rytkönen ilmoitti lähettävänsä kutsun sähköpostitse. 5
11.3 Uusien opiskelijoiden vastaanottotoimikunnan nimittäminen Todettiin phuksikapteenien muodostavan uusien opiskelijoiden vastaanottotoimikunnan. Nimitettiin vanhemmaksi phuksikapteeniksi Johanna Säteri ja nuoremmaksi Erno Kaskinen. Todettiin, että toimikuntaan voi phuksikapteenien harkinnan mukaan kuulua myös muita jäseniä. 11.4 Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous Todettiin Yhdistyksen sääntömääräisen syyskokouksen päätetyn järjestää alustavasti ke 10.11. ja tätä edeltävän Vaalipaneelin ke 3.11. 11.5 Jäsenrekisteriyhteistyö Suomen Lakimiesliitto ry:n kanssa Päätettiin ryhtyä entistä tiiviimpään jäsenrekisteriyhteistyöhön Suomen Lakimiesliitto ry:n kanssa. Päätettiin edellyttää Suomen Lakimiesliitto ry:ltä kirjallisesti lisätietoja järjestelmän toiminnasta yms. yhteistyöhön vaikuttavista tekijöistä. 11.6 Muut esille tulevat asiat Vastaanotettiin Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry:ltä pyyntö ilmoittaa yhdistyksen tapahtumista. Velvoitettiin yleisvastaava Tikkakoski hankkimaan yhdistykselle telttakatos vapuksi. Tiedotusvastaava Ståhlberg ilmoitti kokoavansa vappupäivänä kuunneltavaa musiikkia. Puheenjohtaja Rytkönen tiedekuntaneuvoston kokoustavan ti 27.4. ja ilmoitti, ettei ole vieläkään saanut esityslistaa nähtäväkseen. Paheksuttiin tiedekuntaneuvoston kokousten esityslistojen postituksen takkuilua. 12. Seuraava kokous Päätettiin pitää seuraava kokous ma 3.5. kello 18:30. 13. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Rytkönen päätti kokouksen kello 23:08. Pöytäkirjan vakuudeksi Tuomas Rytkönen hallituksen puheenjohtaja Liina Kujala sihteeri 6