Yhdyskuntatekniikan lautakunta 23 23.03.2016 Kunnanhallitus 133 09.05.2016 Kunnanvaltuusto 45 23.05.2016 Lugnetin asemakaava, asemakaavan hyväksyminen piirustuksen 3255 mukaisesti 241/10.02.03/2014 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 23.03.2016 23 Kaavan vireilletulo ja aikataulu Lugnetin asemakaava on sisältynyt kunnanvaltuuston vuosille 2013-2017 hyväksymään kaavoitusohjelmaan. Asemakaava on tullut vireille alueen maanomistajien hakemuksesta. Kaavoitusohjelman mukaan Lugnetin asemakaava oli tarkoitus hyväksyä kunnanvaltuustossa viimeistään vuonna 2014, mutta kaavoituksen käynnistymisen siirryttyä vuodelle 2014, hyväksymisaikataulu siirtyy myös vastaavasti eteenpäin vuodelle 2015. Yhdyskuntatekniikan lautakunta on hyväksynyt Lugnetin asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman 12.6.2014 (47 ). Hanke on kuulutettu vireille 12.9.2014. Asemakaavaluonnos oli nähtävillä vuoden 2014 loppuvuodesta ja asemakaavaehdotus 10.8. - 11.9.2015. Siitä saatiin 6 lausuntoa ja 6 muistutusta. Suunnittelualueen sijainti ja suunnittelun taustaa Suunnittelualueena on kahdelle kiinteistölle sijoittuvan kauppapuutarhan alue Pohjois-Kirkkonummella, Kylmälässä. Alue sijaitsee Tampaja-järven eteläpuolella noin 12 kilometrin etäisyydellä kunnan keskustasta pohjoiseen. Suunnittelualueen lähiympäristössä ja sen vaikutusalueella on muutamia kymmeniä asuinkiinteistöjä, joista noin puolet on ympärivuotisessa asuinkäytössä ja loput loma-asuinkäytössä. Suunnittelualue on kokonaan yksityisessä omistuksessa. Kauppapuutarha on vaikutusalueen merkittävä työpaikka-alue, työllistäen enimmillään noin kymmenen henkilöä. Kylmälän vanhan kyläkeskuksen alueella sijaitsevan Sjökullan koulun lisäksi lähimmät palvelut löytyvät Lapinkylän keskustasta sekä Veikkolasta. Helsingin hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus ovat antaneet vuosien mittaan useita päätöksiä alueelle eri lupamenettelyillä haettujen hankkeiden toteuttamisedellytyksistä. Päätöksissä on edellytetty yksittäistä lupamenettelyä tarkempaa vuorovaikutteista kaavoitusmenettelyä, joka perustuisi riittäviin perus- ja vaikutusselvityksiin. Mainittuja alueelle toteutettavaksi haettuja hankkeita ovat mm. hakevarasto, hakkeenkäsittelylaitos, laitesääsuoja sekä niihin liittyvät kompostointikenttä ja kuivatuskenttä. Asemakaavassa selvitetään lisäksi kasvihuoneviljelyyn tarvittavien
kasvihuoneiden lisärakentamismahdollisuudet sekä alueella muodostuvien hulevesien hallinta. Asemakaavoitettavan alueen rajauksen mukainen pinta-ala on yhteensä noin 15 hehtaaria. Kaavoitustilanne Uudenmaan maakuntakaava Uudenmaan 2. vaiheen maakuntakaavassa (tullut voimaan 2014) on Kylmälän alueelle osoitettu kyläalueen kohdemerkintä. Merkinnän kuvauksessa todetaan, että kyläalueen kohdemerkinnällä osoitetaan maakunnallisesti merkittävät kylät, joihin ohjataan määrältään merkittävää asuin- ja työpaikkarakentamista. Merkinnän mukaiset kylät ovat aluerakenteen kannalta keskeinen osa maakunnan kyläverkkoa. Suunnittelumääräyksessä edellytetään, että Kylän sijainti ja laajuus määritellään yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa. Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa tavoitteena on ympäröivää haja-asutusaluetta tiiviimpi rakentaminen. Lisäksi kylän suunnittelussa on otettava huomioon liikenteen ja vesihuollon järjestäminen, ekologiset yhteydet sekä kulttuurihistorialliset ja maisemalliset ominaispiirteet. Maakuntakaavassa suunnittelualueen koillispuolella kulkeva Sjökullantie on merkitty seututieksi. Voimassa olevissa kahdessa muussa Uudenmaan vaihemaakuntakaavassa (vaihekaavat 1 ja 3) ei suunnittelualueelle ole osoitettu aluevarauksia tai merkintöjä. Kirkkonummen yleiskaava 2020 Yleiskaavassa suunnittelualue sijoittuu pääasiassa kyläkeskuksen alueelle (AT), joka varataan määräyksen mukaan kyläasutukselle sekä sen tarvitsemille palvelu- ja työtiloille. Alueella sallitaan maatilataloutta ja siihen soveltuvia sivuelinkeinoja palveleva rakentaminen tarpeellisine asuin- ja talousrakennuksineen. Alueelle tulee laatia osayleiskaava. Osa suunnittelualueen länsiosasta sijoittuu maa- ja metsätalousvaltaiselle alueelle (M), joka varataan ensisijaisesti maatila- ja metsätalouskäyttöön. Kylmälän osayleiskaavoitus Suunnittelualue on osa Kylmälän osayleiskaavoitettavaa aluetta. Osayleiskaavaluonnos on ollut nähtävillä vuonna 2010 ja osayleiskaavaehdotus vuonna 2015. Kaavaehdotuksessa suunnittelualueen kasvihuoneet sijoittuvat puutarha- ja kasvihuonealueelle (MP). Määräysten mukaan merkinnällä osoitetaan alueet, joilla on tai joille saa sijoittaa puutarha- tai kasvihuoneviljelyyn liittyviä rakennuksia. Alue sisältää myös toiminnan edellyttämät suojavyöhykkeet, jotka tulee toteuttaa puustoistutuksin. Suunnittelualueen länsi- ja eteläosa on osoitettu maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi, jolla on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta (MU) sekä maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi. Määräysten mukaan MU-alueelle on sallittua rakentaa ulkoilureittejä sekä maa- ja metsätaloutta palvelevia rakennuksia ja rakenteita. Alueen lounaispuolella sijaitsee
kiinteistö, joka on osoitettu erillispientalojen asuntoalueeksi (AO) ja jolle saa sijoittaa yksiasuntoisia erillispientaloja. Lisäksi alueen lounaisnurkkaa sivuaa luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen merkittävä alue. Määräyksen mukaan alueella ei ole sallittua tehdä sen luonnonarvoja heikentäviä toimenpiteitä. Kyseessä on Lammibergenin kalliolakialue, jota luonnehtii niille tyypillinen puusto avokalliopintoineen. Sjökullantie on osoitettu katu- tai tiealueena, jonka alueelle on sallittua sijoittaa jalankulku- ja pyörätie. Asemakaavat Suunnittelualueella tai sen välittömässä lähiympäristössä ei ole voimassa tai vireillä olevia asemakaavoja Sjökullan oppimiskeskuksen asemakaavaa lukuun ottamatta, joka on tullut lainvoimaiseksi vuonna 2013. Asemakaavan keskeinen sisältö ja muutokset asemakaavaehdotuksesta Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa alueella toimivan kauppapuutarhan toiminnan laajentaminen ja kehittäminen. Asemakaavalla parannetaan puutarhan toimintaedellytyksiä osoittamalla rakennusoikeutta uusien kasvihuoneiden ja muiden toimintaa tukevien rakennusten, kuten kasvihuoneiden lämmitykseen käytettävän hakkeen varastotilojen, kalustovajojen, henkilökunnan taukotilojen sekä toimistotilan rakentamista varten. Asemakaavalla osoitetaan puutarha- ja kasvihuonealue (MP), jolle mahdollistetaan rakennusoikeutta yhteensä 33 140 k-m2. Siitä noin 11 500 k-m2 on jo toteutettu. Asemakaavalla osoitetaan lisäksi puutarhatoiminnan kannalta välttämättömien toimintojen, kuten haketus- ja kompostointikentän sekä risujen käyttövaraston sijoittuminen kiinteistön alueella. Lisäksi asemakaavalla ratkaistaan alueella muodostuvien hulevesien käsittely varaamalla paikka hulevesien viivytysaltaalle. Asemakaavassa osoitetaan myös näkö- ja melusuojan sijainti voimassa olevan ympäristöluvan edellyttämällä tavalla ja myös sitä laajemmin. Uusille kasvihuoneille osoitetaan varaus suunnittelualueen länsiosasta, alueen keskellä sijaitsevien jo olemassa olevien kasvihuonerakennelmien länsipuolelta. Muut jo olemassa olevat kasvihuoneet sijoittuvat aivan alueen eteläosaan. Haketus- ja kompostointikentälle, risujen käyttövarastolle, lumen läjitysalueelle sekä hulevesien käsittelylle varataan alueet suunnittelualueen pohjoispuolisesta osasta. Alueelle ei ole tarkoitus osoittaa uutta asumista muuten kuin yhden alueen pääkäyttötarkoitusta palvelevan asunnon muodossa. Sen taustalla on mahdollinen tulevaisuuden tarve puutarhan työntekijöiden asunnon rakentamiselle esimerkiksi kausityöntekijöiden käyttöä varten. Tällä edesautettaisiin myös kauppapuutarhan hoidon ja valvonnan järjestämistä. Asunto, joka on suuruudeltaan 120 k-m2 ja johon liittyy 20 k-m2 suuruinen talousrakennus, sijoittuu alueen länsiosaan.
Sekä kaavaluonnoksesta että -ehdotuksesta saadussa palautteessa nousi esiin erityisesti alueen hulevesien käsittelyä ja niiden johtamista koskevat kysymykset lainsäädännölliseltä ja tekniseltä kannalta. Maankäyttö- ja rakennuslain luku 13 sisältää hulevesiä koskevat erityiset säännökset. Palautteessa on oltu huolissaan myös alueella tapahtuvan toiminnan suorista ja epäsuorista ympäristövaikutuksista, suojapuustolle varattavan vyöhykkeen mitoituksesta sekä yleensä voimassa olevan ympäristöluvan määräysten ja ehtojen valvonnasta. Lisäksi palautteessa on otettu kantaa asemakaavoituksen ja alueella meneillään olevan osayleiskaavoituksen samoin kuin lainvoimaisen Kirkkonummen yleiskaavan 2020 keskinäiseen suhteeseen. Asemakaavaehdotuksesta saadun palautteen ja muiden suunnittelun aikana esiin nousseiden asioiden perusteella asemakaavaa on tarkistettu vähäisesti seuraavilta osin ehdotusvaiheen nähtävilläolon jälkeen: - suojavyöhykkeenä toimivaa alueen osaa Sjökullantien varressa on laajennettu 5 metriä kiinteistön suuntaan - Sjökullantien ja Aurinkolaakso ajoyhteyden liittymän alaa on laajennettu hieman lännen suuntaan näkemän parantamiseksi - mp-2 kaavamääräykseen on lisätty kohta alueen osa, jolle saa sijoittaa kasvihuoneita ja alueen pääkäyttötarkoitusta palvelevan" haketuskentän - muuntamon ja puhdistamon merkintätapaa on tarkistettu Selvitykset Asemakaavoitusta varten ei ole teetetty erillisiä selvityksiä, sillä Kylmälän osayleiskaavaa varten laadituissa luontoselvityksissä sekä arkeologisessa inventoinnissa vuosilta 2008 ja 2009 on myös nyt asemakaavoitettava alue tutkittu riittävällä tarkkuudella. Lisäksi vuonna 2011 valmistuneen Kylmälän liikenneselvityksen mukaan kauppapuutarhan alueella ei ole erityisiä liikenteellisiä ongelmia. Museovirasto ja Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo ovat todenneet, että alueella ei ole erityisiä kulttuuriperintöarvoja. Kauppapuutarhan ympäristöluvan yhteydessä on myös teetetty selvityksiä ja mittauksia ympäristövaikutuksista. Muuta Kirkkonummen kunnanhallitus on hyväksynyt maanomistajien ja kunnan välillä neuvotellun kaavoituksen käynnistämissopimuksen 5.6.2014. Asemakaavan aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidettiin Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa 27.3.2014. Viranomaisneuvottelussa todettiin mm. hankkeen lähtökohdat, alueelta jo olemassa olevien selvitysten riittävyys sekä vaikutusten arvioinnin kohdentuminen. Erityisesti arvioitavia vaikutuksia ovat mm. valo, melu, haju, vesistöpäästöt sekä liikenne. Museovirasto on ilmoittanut viranomaisneuvottelun yhteydessä, että
kaava-alueen arkeologiset selvitykset ovat erittäin hyvin ajan tasalla, joten kaavaa ei ole ollut tarpeen sen eri käsittelyvaiheissa lähettää Museovirastoon kommentoitavaksi. Kyseisestä syystä Museovirastolta ei ole pyydetty lausuntoja. Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Seppo Mäkinen, puh. 040 538 9587, etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi Asiakirjat: - kaavoittajan vastineet kaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja huomautuksiin - Lugnetin asemakaava, piirustus 3243 - Lugnetin asemakaava, kaavaselostus liitteineen Ehdotus Yhdyskuntatekniikan toimialajohtaja: Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää 1. esittää kunnanhallitukselle, että kaavoittajan laatimat vastineet Lugnetin asemakaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja huomautuksiin hyväksytään. 2. esittää kunnanhallitukselle, että ennen Lugnetin asemakaavan hyväksymistä kunnanvaltuustossa tulee kunnan ja alueen yksityisten maanomistajien välillä olla hyväksytty ja allekirjoitettu maankäyttösopimus. Mikäli maankäyttösopimusta ei tarvita, tulee sovellettavaksi kaavoitusohjausmaksu yhdyskuntatekniikan lautakunnan 16.2.2012 ( 15) päätöksen mukaisesti. 3. esittää kunnanhallitukselle, että Lugnetin asemakaava, piir. nro 3243 hyväksytään ja lähetetään edelleen kunnanvaltuustolle hyväksymistä varten. Käsittely Kaavoitusarkkitehti Seppo Mäkinen esitteli kaavaehdotuksen lautakunnalle sekä kaavoittajan laatimat vastineet asemakaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja huomautuksiin. Päätös Yhdyskuntatekniikan lautakunta päätti päätösehdotuksen mukaan. Tiedoksi Muutoksenhakuohje jatkokäsittelyyn kunnanhallitukselle muutoksenhakukielto
Kunnanhallitus 09.05.2016 133 Yhdyskuntatekniikan lautakunnan kokouksen 23.3.2016 jälkeen on tullut tarkistuksia kaavavalmisteluun ja kaavoitusohjausmaksun soveltamiseen. Kaavoitusarkkitehti Seppo Mäkinen: Yhdyskuntatekniikan lautakunnan käsittelyn 23.3.2016 jälkeen asemakaavakarttaan sekä asemakaavamerkintöihin ja määräyksiin, kaavaselostukseen ja asemakaavan tilastolomakkeeseen on tehty seuraavat tekniset korjaukset: - asemakaavakarttaan ja -määräyksiin on tarkennettu muuntamoa ja jätevedenpuhdistamoa koskevia kaavamääräystekstejä. - osa kaavamääräyksistä on muutettu helpommin luettavaan muotoon (sisennys) - asemakaavaselostuksen teksti on tasattu tasalevyiseksi palstaksi - tilastolomakkeen (liite 1) rakennusoikeuslaskelma on tarkistettu vastaamaan asemakaavakartassa ja -määräyksissä osoitettuja rakennusoikeuksia Korjausten johdosta ranta-asemakaavalle on annettu uusi piirustusnumero, joka on 3255. Yhdyskuntatekniikan lautakunnan päätösehdotuksen kohta 2 on muutettu. Uuden päätösehdotuksen mukaan ennen Lugnetin asemakaavan hyväksymistä kunnanvaltuustossa, tulee maanomistajan suorittaa vähintään 50 % asemakaavahanketta koskevasta kaavoitusohjausmaksusta yhdyskuntatekniikan lautakunnan 16.2.2012 ( 15) tekemän päätöksen perusteella. Mainitun päätöksen kriteereiden mukaan on asemakaavaa koskevan kaavoitusohjausmaksun maksuluokka III ja kokonaissumma 11 400. Kaavoitusohjausmaksun määräämisestä on säädetty maankäyttö- ja rakennuslaissa ( 59). Kunta ei edellytä maanomistajilta maankäyttösopimusta, koska kunnalle ei synny kohteeseen investointikustannuksia. Tämän pohjalta asiassa tulee soveltaa kaavoitusohjausmaksua. Esityslistan liitteet: - kaavoittajan vastineet kaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja huomautuksiin - Lugnetin asemakaavan kaavaselostus piirustus 3255 liitteineen Ehdotus Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää 1. että kaavoittajan laatimat vastineet Lugnetin asemakaavaehdotuksesta
saatuihin lausuntoihin ja huomautuksiin hyväksytään. 2. esittää kunnanvaltuustolle, että ennen Lugnetin asemakaavan hyväksymistä kunnanvaltuustossa tulee maanomistajan suorittaa vähintään 50 % asemakaavahanketta koskevasta kaavoitusohjausmaksusta yhdyskuntatekniikan lautakunnan 16.2.2012 ( 15) tekemän päätöksen perusteella ja että mainitun päätöksen kriteereiden mukaan on asemakaavaa koskevan kaavoitusohjausmaksun maksuluokka III. 3. ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto hyväksyy Lugnetin asemakaavan piirustuksen 3255 mukaisesti Käsittely Yhdyskuntatekniikan johtaja Jari Tirkkonen ja kunnanarkkitehti Tero Luomajärvi olivat paikalla kokouksessa asian käsittelyn ajan. Käsittelyn aikana esittelijä muutti ehdotustaan muotoon: Kunnanhallitus päättää 1 että kaavoittajan laatimat vastineet Lugnetin asemakaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja huomautuksiin hyväksytään; 2 hulevesien käsittely on rakennettava kaavan toteuttamisen yhteydessä; 3 esittää kunnanvaltuustolle, että ennen Lugnetin asemakaavan hyväksymistä kunnanvaltuustossa tulee maanomistajan suorittaa vähintään 50 % asemakaavahanketta koskevasta kaavoitusohjausmaksusta yhdyskuntatekniikan lautakunnan 16.2.2012 ( 15) tekemän päätöksen perusteella ja että mainitun päätöksen kriteereiden mukaan on asemakaavaa koskevan kaavoitusohjausmaksun maksuluokka III; 4 ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto hyväksyy Lugnetin asemakaavan piirustuksen 3255 mukaisesti. Päätös Kunnanhallitus: Päätös muutetun ehdotuksen mukaisesti. Pöytäkirjan liite: Kh 2 / 9.5.2016, Lugnetin asemakaava, kaavoittajan vastineet kaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja huomautuksiin Tiedoksi Jatkokäsittelyyn kunnanvaltuustolle
Yhdyskuntatekniikan toimialajohtaja Jari Tirkkonen Kunnanarkkitehti Tero Luomajärvi Muutoksenhakuohje Kaavoittajan vastineet, jotka kunnanhallitus hyväksyy, merkitään kunnanhallituksen liitteeksi. Niistä voi valittaa vasta valtuuston päätöksenteon jälkeen. Valtuuston päätös ja kaavoittajan vastineet toimitetaan lausunnon ja muistutuksen antajille valtuustokäsittelyn jälkeen. Kunnanvaltuusto 23.05.2016 45 Esityslistan liite: - Lugnetin asemakaavan kaavaselostus piirustus 3255 liitteineen Oheismateriaali: Kh 2 / 9.5.2016, Lugnetin asemakaava, kaavoittajan vastineet kaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja huomautuksiin Käsittely Kaavoitusarkkitehti Seppo Mäkinen oli kokouksessa tämän pykälän aikana vastaamassa kunnanvaltuuston kysymyksiin. Ehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että valtuusto päättää 1 että ennen Lugnetin asemakaavan hyväksymistä kunnanvaltuustossa tulee maanomistajan suorittaa vähintään 50 % asemakaavahanketta koskevasta kaavoitusohjausmaksusta yhdyskuntatekniikan lautakunnan 16.2.2012 ( 15) tekemän päätöksen perusteella ja että mainitun päätöksen kriteereiden mukaan on asemakaavaa koskevan kaavoitusohjausmaksun maksuluokka III. 2 hyväksyä Lugnetin asemakaavan piirustuksen 3255 mukaisesti Päätös Kunnanvaltuusto: Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen.
Pöytäkirjan liite: Kv 1 / 23.5.2016, Lugnetin asemakaavan kaavaselostus piirustus 3255 liitteineen, kunnanvaltuuston päätös Tiedoksi Muutoksenhakuohje Kunnallisvalitus