Lugnetin asemakaavan hyväksyminen, valitus valtuuston päätöksestä , Tarmo ja Erja Astikainen
|
|
- Noora Mattila
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kh 7/ , kunnanhallituksen hyväksymä Kirkkonummen kunta Yhdyskuntatekniikka Vastaus Dnro: 241/ / Lugnetin asemakaavan hyväksyminen, valitus valtuuston päätöksestä , Tarmo ja Erja Astikainen Kirkkonummen kunnan vastine Tarmo ja Erja Astikaisen valituksen asiakohtiin Sekä Lugnetin asemakaava että valittajien omistamat Britebo ja Åkes -nimiset kiinteistöt (RN:o 2:188 ja 2:359) sijaitsevat Kylmälän kylässä, joka on oikeusvaikutteisessa Kirkkonummen yleiskaavassa 2020 osoitettu kyläkeskuksen alueeksi. Yleiskaava on tullut lainvoimaiseksi Yleiskaavan maankäyttö toimii ohjeena alueen osayleiskaavoitukselle ja asemakaavoitukselle. Myös Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavassa (lainvoimainen ) kylä -kohdemerkintä koskee Kylmälää. Alueella ei ole ennestään voimassa olevia asemakaavoja. Lähin asemakaava, Sjökullan oppimiskeskuksen asemakaava, joka sai lainvoiman , sijaitsee alueesta noin kilometrin etäisyydellä luoteeseen. Lugnetin asemakaava sisältää kiinteistöt 2:712 ja 2:776, joilla on sijainnut kasvihuonetoimintaa eri mittakaavassa jo kymmenien vuosien ajan. Lugnetin asemakaavahanke on Kirkkonummen kunnanvaltuuston vuosille hyväksymän kaavoitusohjelman mukainen. Hanke sijoitettiin Kirkkonummen kunnan kaavoitusohjelmaan sen jälkeen, kun Helsingin hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus olivat hylänneet kuluneiden muutaman vuoden aikana useita alueelle eri lupamenettelyillä haettuja hankkeita ja antaneet samalla päätöksiä ko. hankkeiden toteuttamisedellytyksistä. Hallintotuomioistuinten päätöksissä on pääsääntöisesti edellytetty yksittäistä lupamenettelyä tarkempaa vuorovaikutteista kaavoitusmenettelyä, joka perustuu riittäviin perus- ja vaikutusselvityksiin. Valittajataho on ilmaissut valituksensa kohteet sekä perusteet valitukselle. Seuraavassa on kunnan näkemys valituksen perusteisiin. Valituksen perustelujen kohdat on numeroitu ja niistä on laadittu tiivis lyhennelmä, johon on laadittu vastaus tekstisisennyksessä: 1. Asemakaavapäätös on hylättävä lain vastaisena, koska alempiasteisella kaavalla ei saa loukata ylempiasteista kaavaa. Kaavapäätös on voimassaolevan yleiskaavan, voimassa olevan valtioneuvoston hyväksymän maakuntakaavan, keskeneräisen osayleiskaavaehdotuksen, luonnonsuojelulain, luontodirektiivin, yleisen edun sekä Suomen perustuslain vastainen. Päätöstä ei saa panna täytäntöön lain vastaisena. Yleiskaava, tässä tapauksessa Kirkkonummen yleiskaava 2020, on yleispiirteinen kaava, jossa esitetyt alueiden pääkäyttötarkoitusten rajaukset ovat suuntaa-antavia. Yleiskaavassa esitetyt maankäyttöratkaisut täsmentyvät tarkemmaksi asemakaavoituksessa ja asemakaavan rajaukset usein tarkentuvat yleiskaavaan verrattuna. Kirkkonummen yleiskaavan 2020 AT-alue mahdollistaa monipuolisen asumisen ja elinkeinotoiminnan harjoittamisen.
2 Kylmälän osayleiskaavan laatiminen on vireillä ja vielä kesken. Kaavaehdotuksessa alue osoitettiin pääosin MP-merkinnällä. Lugnetin asemakaava on kuitenkin mahdollista hyväksyä ennen osayleiskaavaa, koska alueella on lainvoimainen yleiskaava. Osayleiskaavaehdotuksella ei sen sijaan ole MRL:n mukaista juridista asemaa. Uudenmaan maakuntakaavan ohjausvaikutusta ja sen tulkintaa asemakaavahankkeen osalta käsiteltiin kaavoituksen aloitusvaiheessa järjestetyssä Uudenmaan ELY-keskuksen koolle kutsumassa viranomaisneuvottelussa Kyseisessä neuvottelussa Uudenmaan liiton näkemys oli, että Kylmälän alueella on maakuntakaavassa kyläalueen merkintä, joka on täsmentynyt yleiskaavassa. Uudenmaan liiton näkökulmasta hanke tukee kyläalueen elinvoimaisuutta. Asemakaava ei ole luonnonsuojelulain ja luontodirektiivin vastainen, sillä alueella ei esiinny niiden mukaisia luontoarvoja. Yleisen edun osalta voidaan todeta, kuten jo aiemminkin todettu, että asemakaavahanke on sisällytetty kunnan kaavoitusohjelmaan, jotta alueelle tärkeän yritystoiminnan edellytyksiä voidaan tarkastella yleiskaavoitusta tarkemmassa mittakaavassa. Päätös asemakaavan laadinnasta perustuu mm. päätöksiin, joita Helsingin hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus ovat antaneet aluetta koskevista hankkeista. Molemmat oikeusasteen ovat katsoneet lukuisissa päätöksissään, että alueelle suunniteltujen rakennusten (mm. hakevarasto) rakentaminen edellyttää alueen suunnittelemista rakennuslupa- ja suunnittelutarvemenettelyjä laajemmalla prosessilla, eli kaavoituksen kautta. 2. Päätös ei perustu riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaava perustuu virheelliseen tulkintaan voimassaolevasta maakuntakaavasta. Kaava on lisäksi maankäyttö- ja rakennuslain 1, 5 ja 9 :n, 24 2 momentin, 28 :n 1 momentin ja 3 momentin 1, 2, 3 ja 6 kohtien, 36, 42, 54, 103 i :n sekä ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain 2 :n vastainen. Valittajan mainitsema päätös (eli asemakaava) perustuu riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Asemakaavoitukseen liittyvä selvitystarve on käyty läpi kaavoituksen aloitusvaiheessa järjestetyssä Uudenmaan ELY-keskuksen koolle kutsumassa viranomaisneuvottelussa ( ), jossa todettiin että aluetta koskevat selvitykset ovat ajantasaisia. Mitä tulee väitteeseen voimassaolevan maakuntakaavan virheellisestä tulkinnasta, niin kuten edellä on todettu, niin pidetyssä viranomaisneuvottelussa käsiteltiin myös maakuntakaavan ohjausvaikutusta ja sen tulkintaa. Neuvottelun perusteella valittajan väittämälle virhetulkinnalle ei löydy perusteita. Mainituista MRL:n pykälistä 24 2 mom. koskee tätä kaavaa välillisesti. Ensisijaisesti valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteuttamista ja huomioon ottamisesta säädetään valtion viranomaisten ja maakunnan suunnittelun näkökulmasta. Pykälä koskee myös muuta alueiden käytön suunnittelua. Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelussa ( ) sekä asemakaavaluonnoksesta ja asemakaavaehdotuksesta saaduissa viranomaislausunnoissa ei tuotu esiin sellaisia ristiriitaisuuksia valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden osalta, joita ei hyväksytyssä asemakaavassa olisi ratkaistu.
3 Mainituista MRL:n pykälistä 28 1 ja 3 mom. ei koske tätä kaavaa, vaan maakuntakaavoitusta. Mainituista MRL:n pykälistä 36 ja 42 eivät myöskään koske tätä kaavaa, vaan yleiskaavoitusta. MRL 54 :ssä säädetään asemakaavan sisältövaatimuksista. Asemakaavan aloitusvaiheen viranomaisneuvottelussa ( ) sekä asemakaavaluonnoksesta ja asemakaavaehdotuksesta saaduissa viranomaislausunnoissa ei tuotu esiin sellaisia asemakaavan sisältövaatimuksiin liittyviä puutteita, joita ei hyväksytyssä asemakaavassa olisi ratkaistu. MRL 103 i :ssä määrätään, että kunta vastaa hulevesien hallinnan järjestämisestä asemakaava-alueella. Kunta voi ottaa järjestettäväkseen hulevesien hallinnan muillakin alueilla. ja että Kunnan tulee huolehtia siitä, että ryhdytään tarvittaessa toimenpiteisiin kunnan hulevesijärjestelmän ja vesihuoltolaitoksen hulevesiviemäriverkoston toteuttamiseksi tai hulevesien hallitsemiseksi muulla tavoin. Koska alueella ei ole kunnan hulevesiviemäriverkostoa, eikä se toteuttamisesta ole päätöksiä, tulee hulevesien kyseeseen hulevesien hallitseminen säädöksessä todetulla muulla tavalla. Kyseessä ovat tällöin asemakaavassa osoitetut hulevesien käsittelyä koskevat määräykset ja aluevaraukset, jotka ohjaavat altaiden mitoitusta ja veden puhdistamista. Ohjeellinen hulevesien viivytykseen tarkoitettu alueen osa: Alueelle tulee tehdä allas, ojanne tai suodatin viivyttämään huleveden kulkeutumista valuma-alueelle ja parantamaan veden laatua. Viivytysalue tulee toteuttaa painanteena siten, että veden lammikoituminen on mahdollista. Hulevedet: Alueen sade- ja sulamisvedet johdetaan viivyttäviin ja puhdistaviin hulevesipainanteisiin.puhdistettua vettä hyödynnetään puutarhan kastelussa ja mahdollinen ylijäämä johdetaan purkuvesistöön. Yksittäisenä hankkeena asemakaavassa mahdollistettu toiminta ei edellytä ympäristövaikutusten arviointimenettelyä (YVA). YVA-menettelyä vaativista hankkeista on säädetty Valtioneuvoston asetuksessa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006) ja sen 6 :n hankeluettelossa. 3. Uudenmaan maakuntakaavan suunnittelumääräyksessä edellytetään, että kylän suunnittelussa on otettava huomioon mm. liikenteen ja vesihuollon järjestäminen. Lugnetin asemakaavassa ei ole huomioitu kumpaakaan näistä. Rakennusjäte- ja hakerekat kulkevat hengenvaarallisesti kapealla ja pientareettomalla Sjökullantiellä. Asemakaavoitetun alueen vesihuolto ei voi perustua Tampaja-järvestä pumpattavaan veteen, viemärijärjestelmä kahden asemakaavan ulkopuolisen omakotitalon yhteiseen pienpuhdistamoon (kauppapuutarhalla ei ole omaa jätevedenpuhdistamoa), eikä hulevesien käsittely Tampajajärveen johtavaan avo-ojaan. Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelussa ( ) ja sekä asemakaavaluonnoksesta ja asemakaavaehdotuksesta saaduissa
4 viranomaislausunnoissa ei tuotu esiin sellaisia ristiriitaisuuksia em. mainittujen asioiden osalta, joita ei hyväksytyssä asemakaavassa olisi ratkaistu. 4. Kirkkonummen yleiskaava 2020:ssa alue on merkitty AT-alueeksi (kyläkeskus), joka sallii alueella maataloutta ja siihen soveltuvia sivuelinkeinoja palveleva rakentaminen. Asemakaavapäätöksen tarkoitus on jälkikäteen luvittaa kiinteistöllä tapahtuva maatalouteen kuulumaton teollinen rakennusjätteen haketus- ja käsittelytoiminta sekä niitä varten maankäyttö-ja rakennuslain sekä hallinto-oikeuden lainvoimaisen päätösten vastaisesti rakennetut rakennukset ja rakennelmat alle 200 m etäisyydellä Tampaja-järvestä ja m päässä lähimmistä naapureista. Kyseessä on kokonaisuutena huomattavan suuren ( k-m2) teollisen keskittymän toteuttaminen alueelle jossa yleiskaava ei ole ollut ohjeena asemakaavaa laadittaessa sillä tavoin kuin maankäyttö- ja rakennuslain 54 :n 1 momentissa säädetään. Valittaja viittaa Kirkkonummen yleiskaavaan 2020, jossa alueelle on osoitettu mainittu yleiskaavamerkintä ja -määräys. Yleiskaavassa on suurin osa asemakaavan alueesta sekä laajoja alueita Pohjois-Kirkkonummella muutenkin osoitettu kyläkeskuksen (AT) alueeksi. Yleiskaavamääräyksen mukaan kyläkeskuksen alue varataan kyläasutukselle, sen tarvitsemille palvelu- ja työtiloille. Lisäksi alueella sallitaan maatilataloutta ja siihen soveltuvia sivuelinkeinoja palveleva rakentaminen tarpeellisine asuin- ja talousrakennuksineen. Yleiskaavamääräyksen mukaan kyläkeskuksen alueella sallitaan siis muutakin, kuin maataloutta ja siihen soveltuvia sivuelinkeinoja palvelevaa rakentamista. Yleiskaavamääräyksen kannalta ei siis tässä tapauksessa ole merkitystä sillä, onko asemakaavassa osoitettu toiminta maataloutta, vai muuta kaavamääräykseen sopivaa toimintaa. Yleiskaava on ollut riittävästi ohjeena asemakaava laadittaessa. 5. Kylmälän alkuperäisessä osayleiskaavaehdotuksessa suunnittelualueen kasvihuoneet sijoittuvat puutarha- ja kasvihuonealueelle (MP), joka on jo nyt rakennettu täyteen sekä luvallisista että luvattomista rakennuksista. Asemakaavalla yritetään laajentaa rakennuskanta kolminkertaiseksi ( k-m2:stä k-m2:öön) muuttamalla alkuperäisen osayleiskaavaehdotuksen MY ja MU -alueet yhtenäiseksi MP-alueeksi. Maininta alkuperäisestä osayleiskaavaehdotuksesta on tässä yhteydessä epäselvä, sillä valituksesta ei käy yksiselitteisesti ilmi viitataanko tällä Kylmälän osayleiskaavaluonnokseen, joka on päivätty Asiayhteyden perusteella näin voi kuitenkin päätellä, sillä osayleiskaavaehdotuksessa mainittu MY- ja MU- alueita koskeva muutos oli tehty. Osayleiskaavaluonnoksella ei ole maankäytön ohjauksen kannalta sellaista MRL:n mukaista juridista asemaa, että siihen voisi viitata valittajan esittämällä tavalla. 6. Asemakaavoituksen vaatimat selvitykset on kuitattu maininnalla, että Kylmälän osayleiskaavaa varten laadituissa selvityksissä vuosilta 2008 ja 2009 on asemakaavoitettava alue tutkittu riittävällä tarkkuudella. Tämä ei voi pitää paikkansa, sillä alkuperäisessä vuoden 2009 Kylmälän
5 osayleiskaavaesityksessä MP-alueeksi oli merkitty pelkästään nykyinen jo rakennettu alue. Suurin osa (2/3) alueesta oli tuolloin merkitty MU- tai MY -alueeksi. Asemakaavoitus perustuu riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Asemakaavoitukseen liittyvät selvitykset ja selvitystarve on käyty läpi kaavoituksen aloitusvaiheessa järjestetyssä Uudenmaan ELY-keskuksen koolle kutsumassa viranomaisneuvottelussa Tällöin todettiin, että aluetta koskevat selvitykset ovat ajantasaisia. Asemakaavaluonnoksesta ( ) ja asemakaavaehdotuksesta ( ) saaduissa lausunnoissa ei todeta myöskään selvitystarpeita, joita olisi tullut esiin kaavaprosessin aikana. 7. Ehdotus on myös MRA 103 i :n vastainen, sillä siitä ei ilmene toimenpiteitä kunnan vastuulla olevasta hulevesien hallinnan järjestämisestä. Valituksessa tarkoitetaan ilmeisesti MRL 103 i. Siinä määrätään, että kunta vastaa hulevesien hallinnan järjestämisestä asemakaava-alueella. Kunta voi ottaa järjestettäväkseen hulevesien hallinnan muillakin alueilla. ja että Kunnan tulee huolehtia siitä, että ryhdytään tarvittaessa toimenpiteisiin kunnan hulevesijärjestelmän ja vesihuoltolaitoksen hulevesiviemäriverkoston toteuttamiseksi tai hulevesien hallitsemiseksi muulla tavoin. Koska alueella ei ole kunnan hulevesiviemäriverkostoa, eikä se toteuttamisesta ole päätöksiä, tulee hulevesien hallitseminen järjestää säädöksessä todetulla muulla tavalla. Kyseeseen tulevat tällöin asemakaavassa osoitetut hulevesien käsittelyä koskevat määräykset ja aluevaraukset, jotka ohjaavat altaiden mitoitusta ja veden puhdistamista, kuten jo aiemmin on todettu. 8. Huomautusta kaavaehdotuksesta ei ole otettu huomioon virheen vuoksi. Valittajan antamat muistutukset Kylmälän osayleiskaavaehdotuksesta ja Lugnetin asemakaavaehdotuksesta ovat sekoittuneet keskenään. Tästä johtuen Lugnetin asemakaavamuistutusta ei ole käsitelty lainkaan. Sekä Kylmälän osayleiskaavaehdotusta ( ), että Lugnetin asemakaavaehdotusta ( ) koskevat muistutukset on toimitettu yhteisessä valittajan kuntaan toimittamassa asiakirjassa, jonka valittaja on päivännyt Asiakirja on kirjattu saapuneeksi Kirkkonummen kunnan kirjaamossa Huomautusten jättämispäivämäärä ( ) mainitaan myös Lugnetin asemakaavaehdotuksesta saaduista lausunnoista ja muistutuksista laaditussa vastineyhteenvedossa, sen ensimmäisen sivun sisällysluettelossa. Kylmälän osayleiskaavaehdotus oli julkisesti nähtävillä ajalla ja Lugnetin asemakaavaehdotus puolestaan ajalla Valittaja on antanut muistutuksensa ennen Lugnetin asemakaavan julkisen nähtävilläoloajan alkamista. Vastinedokumenttiin on lainattu Kylmälän osayleiskaavaehdotusta koskevaa valittajan muistutustekstiä. Tähän on myös laadittu vastaus. Täsmälleen valittajan muistutuksessaan esiin tuomiin seikkoihin ei ole vastattu muistutukseen laaditussa
6 vastineessa, sillä vastine on koskenut Kylmälän osayleiskaavaan kohdistettua muistutusta. Koska vastineasiakirjassa on käsitelty myös kaikki muut Lugnetin asemakaavaehdotukseen kohdistuneet muistutukset ja lausunnot, on valittajan asemakaavaan kohdistetussa muistutuksessaan esille nostamia seikkoja kuitenkin käsitelty vastineyhteenvedossa muiden muistutusten ja lausuntojen kohdalla, jotka on ollut mahdollista todeta ko. asiakirjasta. Valittaja on kohdistanut muistutuksessaan Lugnetin asemakaavaehdotuksesta siihen kolme asiakohtaa, jotka ovat: Asemakaavalla aiheutetaan elinympäristön laadun sellaista merkityksellistä heikkenemistä, joka ei ole perusteltua kaavan tarkoitus huomioon ottaen. Ehdotus on myös mm. MRA 54 :n vastainen, sillä siinä ei luoda edellytyksiä terveelliselle, turvalliselle ja viihtyisälle elinympäristölle, eikä liikenteen järjestämiselle. Ehdotuksessa ei myöskään vaalita rakennettua ympäristöä, eikä varsinkaan luonnonympäristöä. Ehdotus rikkoo myös Vaasan hallinto-oikeuden antaman ympäristöluvan määräyksiä suojavyöhykkeen suhteen Ehdotus on myös MRA 103 i ;n vastainen, sillä siitä ei ilmene toimenpiteitä kunnan vastuulla olevasta hulevesien hallinnan järjestämisestä. Kuten vastineasiakirjasta ilmenee, on kyseiseen kolmeen huomautukseen vastattu vastineissa numero 9.1., ja sekä Asemakaavapäätöksellä pyritään mitätöimään Korkeimman hallinto-oikeuden päätökset /1/10, /1/12 ja 414/1/12, joissa HAO ja KHO ovat hylänneet Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunnan myöntämät rakennusluvat. Kaikki kyseiset rakennukset ja rakennelmat on em. päätöksistä huolimatta rakennettu ja Kirkkonummen kunta on ne Suomen lakien vastaisesti sallinut. Asemakaavahanke on sisällytetty kunnan kaavoitusohjelmaan, jotta alueelle tärkeän yritystoiminnan edellytyksiä voidaan tarkastella yleiskaavoitusta tarkemmassa mittakaavassa. Päätös asemakaavan laadinnasta perustuu mm. päätöksiin, joita Helsingin hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus ovat antaneet aluetta koskevista hankkeista. Molemmat oikeusasteen ovat katsoneet lukuisissa päätöksissään, että alueelle suunniteltujen rakennusten (mm. hakevarasto) rakentaminen edellyttää alueen suunnittelemista rakennuslupa- ja suunnittelutarvemenettelyjä laajemmalla prosessilla, eli kaavoituksen kautta. Loppuyhteenveto Kirkkonummen kunta on tässä vastineessa antanut vastaselityksensä kaikkiin mainitussa yhteenvedossa todettuihin väittämiin ja perustellut asemakaavassa esitetyt ratkaisut. Kirkkonummen kunta toteaa lopuksi, että sen oman käsityksensä mukaan Lugnetin asemakaava on laadittu hyvien kaavoituskäytäntöjen mukaisesti sekä maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti läpinäkyvästi ja vuorovaikutteisesti siten, että kaavoitusprosessin aikana saatu palaute on otettu
7 huomioon lopullisessa asemakaavassa niin hyvin kuin se vain suinkin on ollut mahdollista.
Kirkkonummen kunnan lausunnot Helsingin hallinto-oikeudelle Lugnetin asemakaavaa koskevista valituksista
Kunnanhallitus 272 12.09.2016 Kirkkonummen kunnan lausunnot Helsingin hallinto-oikeudelle Lugnetin asemakaavaa koskevista valituksista 241/10.02.03/2014 Kunnanhallitus 12.09.2016 272 Kirkkonummen kunnan
Lugnetin asemakaava, asemakaavan hyväksyminen piirustuksen 3255 mukaisesti. Kaavan vireilletulo ja aikataulu
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 23 23.03.2016 Kunnanhallitus 133 09.05.2016 Kunnanvaltuusto 45 23.05.2016 Lugnetin asemakaava, asemakaavan hyväksyminen piirustuksen 3255 mukaisesti 241/10.02.03/2014 Yhdyskuntatekniikan
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa
Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava.
KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251
NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS
SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Luonnos 13.12.2016 EY 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä
Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka
, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.
Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus
Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Siimes) Kuva 1: Sijainti LUONNOS Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.11.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-
PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-
Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen
Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 08.05.2017 Sivu 1 / 1 94/2015 10.02.02 143 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Finnoon osayleiskaavan hyväksymistä koskevasta valituksesta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri
KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Va. kunnanjohtajan ehdotus:
Kunnanhallitus 77 16.02.2009 Kunnanhallitus 243 12.10.2009 Kunnanhallitus 270 23.11.2009 Kunnanhallitus 5 11.01.2010 Kunnanvaltuusto 4 17.02.2010 SAUKKOVAARAN LAKIALUEEN ASEMAKAAVA 101/10/2009 KHALL 77
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit 1000 1038, 1041 1046 ja 1068) II- vaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A YLIVIESKAN KAUPUNKI YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 7.1.2015 P22715 Ehdotusvaiheen palaute ja kaavan laatijan vastine 1 (39)
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena.
RÄYSKÄLÄN LENTOKENTTÄALUEEN OSAYLEISKAAVAN LAATIMINEN Kunnanhallitus 30.3.2015 ( 79): Metsähallituksen ja Puolustusvoimien suorittamien harjoitusalueiden vaihdon myötä uusien maanvuokra-alueiden saaminen
HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL
KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)
1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta
LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA
LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja
Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen
Ympäristöterveys kaavoituksessa 6.2.2018 Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen, alueidenkäyttöryhmän päällikkö, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Nykyinen kaavajärjestelmä Suunnittelujärjestelmän
Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa
Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Maankäyttö- ja rakennuslaki lyhyesti Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) on alueiden käyttöä ja suunnittelua
Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö
Lausunto 1 (3) 29.12.2016 Dnro 511/05.01/2016 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Kirkkonummen kunta PL 20 02401 KIRKKONUMMI Lausuntopyyntö 11.11.2016 Lausunto Rastirannan ranta-asemakaavan luonnoksesta Kirkkonummen
LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ
EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013
EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (Peräpellontien katualue) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26016 Turku, 4.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1
Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 09.07.2009 Sallan kunta Seitap Oy 2009 Seitap Oy Osallistumis-
Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet
Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 2013 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n
Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.07.2010 Seitap Oy 2010 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa
HANSAS II, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty
SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN HANSAS II, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 11.12.2008 SIPOON KUNTA MAANKÄYTTÖ p. 09-23 531 Iso Kylätie 18, 04130 SIPOO
SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään
LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen
KUULUTUS LUHANGAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN PÄIVITTÄMINEN
KUULUTUS LUHANGAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN PÄIVITTÄMINEN Rakennusjärjestys päivitetään vuosien 2017-2018 aikana. Hanketta koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) pidetään maankäyttö- ja
Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
EURAJOEN KUNTA. Köyryn Ketunpesän alueen asemakaava. Työ: 26026. Turku, 8.3.2013, tark. 4.6.2013
EURAJOEN KUNTA Köyryn Ketunpesän alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26026 Turku, 8.3.2013, tark. 4.6.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Telefax 010
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 SODANKYLÄ KAKSLAUTTASEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS ASEMAKAAVAKSI JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2
Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)
KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012
HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi
HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja
VAASAN HALLINTO-OIKEUDEN RATKAISUKÄYTÄNTÖÄ. - ja vähän korkeimman hallinto-oikeudenkin
VAASAN HALLINTO-OIKEUDEN RATKAISUKÄYTÄNTÖÄ - ja vähän korkeimman hallinto-oikeudenkin Rakennetun ympäristön neuvottelupäivä 30.11.2016 1 Yleistä hallinto-oikeudesta rakentamis- ja maankäyttöasiat 3. jaostolla
Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava
Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus
Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Nurmesniemi I) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen
LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA
HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA Kaavaselostus, ehdotus 4.9.2017 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo 1.
PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO
HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO Kaavaselostus 5.9.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 28.2.2012 31 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta 18.9.2012
Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue
RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-
Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...
Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS MUSEOKAAREN ALUE
KOSKI TL KUNTA LIITE 1 KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS MUSEOKAAREN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.6.2018 TÄYDENNETTY 16.10.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Museokaaren alue
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:
RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis
Rakennusjärjestyksen uusiminen
Rakennusjärjestyksen uusiminen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Yleistä tietoa rakennusjärjestyksestä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen
PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma
PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN
RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN
RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.01.2019 Sisällys 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS... 1 2. LÄHTÖKOHDAT... 1 3. RAKENNUSJÄRJESTYKSEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta
Sahantien asemakaavan muutos
JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...
SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018
EURAJOEN KUNTA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: Turku, 4.1., tark
EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (korttelin 153 tontti 4, korttelin 154 tontti 5, kortteleita 155 ja 157, korttelin 172 tontteja 1 ja 2, korttelin 173
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 44. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
Kaavoitusmenettely kuntakaavoituksessa
Kaavoitusmenettely kuntakaavoituksessa MRL-päivät Olos Leena Ruokanen Lapin ELY-keskus 12.9.2016 Kaavoitusmenettely on maankäyttö- ja rakennuslaissa sekä -asetuksessa säädetyt kaavan laadinnan vaiheet
PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Ylitornio. Alkkulan asemakaavan muutos Kortteli 32a OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.6.2016 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2016 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kokouspäivämäärä. SIUNTION KUNTA Viranomainen. Tekninen lautakunta TEKNLTK:249 /2010 LÅNGVIKIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
Sivu 10 TEKNLTK:249 /2010 TEKNLTK 52 Teknltk 14.9.2010 62 LÅNGVIKIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite 1 Liitteenä on kokonaissuunnitelma (alustava) jonka mukaan alueelle tulee - asuntoja - tuotantorakennuksia
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.11.2016 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Korttelit 18 ja 19 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,
NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hämeenlinnan kaupunki 4.6.2015 1 Sisällysluettelo 1. TEHTÄVÄ... 2 2. SUUNNITTELUALUE... 2 3. ALOITE... 2 4. NYKYINEN SUUNNITTELUTILANNE...
RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 208 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksessä annetaan rakentamista
KAAVOITUSKATSAUS 2018
KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kuortaneen kunnassa vuonna 2017 toteutuneet ja vuonna 2018 vireillä olevat kaava-asiat: Maakuntakaavat Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma maakunnan alueiden käytöstä. Siinä
Suunnittelutarveratkaisu; Kiinteistö / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta. Hakemus on jätetty
Ympäristölautakunta 145 12.10.2016 Ympäristölautakunta 169 14.12.2016 Ympäristölautakunta 31 08.03.2017 Suunnittelutarveratkaisu; Kiinteistö 78-401-9-85 / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen
INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 )
INKOON KUNTA BARÖSUNDIN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) Kaava-alue Kaava-alue käsittää Barösundin kyläkeskuksen ympäristöineen Orslandetin saaressa. Kaava-alue on rajattu
VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2