Y L Ä N E E N T A A J A M A KORTTELIN 60 ASEMAKAAVAN MUUTOS
|
|
- Reijo Keskinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PÖYTYÄN KUNTA Y L Ä N E E N T A A J A M A KORTTELIN 60 ASEMAKAAVAN MUUTOS MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUALUE Muutettava asemakaava sijaitsee Yläneen taajaman keskustassa, Yläneenjoen varrella. Korttelia 60 rajaavat muilta sivuilta Keskustie, Vainionperäntie ja Jokitie. Suunnittelualueen tarkempi rajaus esitetään asemakaavaotteessa. Alueen pintaala on noin 2,6 hehtaaria. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, sivu 1
2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA ALUSTAVAT TAVOITTEET Aloite asemakaavan muuttamiseen on tullut alueen kiinteistönomistajilta. Alueen nykyinen käyttötarkoitusmerkintä (AM, maatilojen talouskeskusten alue) halutaan muuttaa pientalojen alueeksi. Maanomistajien tavoitteena on lisäksi muodostaa alueelle uusia asuntotontteja. Ilmakuva alueelta (Suomen Ilmakuva Oy, 2011). ALUEEN NYKYTILA Suunnittelualueen Yläneenjoen rantaan rajoittuvilla kiinteistöillä on kaksi luvulla rakennettua omakotitaloa. Yksi omakotitalo (rak. 2001) ja Yläneen terveysasema ovat Vainionperäntien varrella. Korttelin keskiosassa on pieni peltopalsta ja metsikköä. Korttelialueella aiemmin olleen Joki-nimisen maatilan talouskeskuksen rakennuksista on enää jäljellä 1900-luvun alkupuolella rakennettu lato. OSALLISET Alustavan tarkastelun perusteella osallisia ovat ainakin seuraavat. Maanomistajat, asukkaat ja yrittäjät - kaavamuutosalueen maanomistajat ja asukkaat - lähiympäristön maanomistajat ja asukkaat Pöytyän kunnan luottamuselimet ja hallintokunnat Yhdyskuntatekniikka - Pöytyän kunnan vesi- ja viemärilaitos - Caruna Oy Viranomaiset - Varsinais-Suomen ELY-keskus - Varsinais-Suomen maakuntamuseo Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, sivu 2
3 KAAVOITUSTILANNE ote maakuntakaavasta Maakuntakaava Loimaan seudun maakuntakaava vahvistettiin Ympäristöministeriössä Kaavassa muutosalue (punainen nuoli) sisältyy kokonaan taajamatoimintojen alueeseen. Yläneenjoelle on merkitty veneväylä/kanoottireitti. Keskustiellä kulkee ohjeellinen ulkoilureitti (o o o). ote osayleiskaavasta Yleiskaava Alue sisältyy Yläneen keskustan osayleiskaavaan. Suunnittelualueen varauksina on käytetty pientalovaltaista asuntoaluetta (AP) sekä julkisten palvelujen ja hallinnon aluetta (PY). Keskustie on merkitty alueelliseksi pääväyläksi ja kevyen liikenteen väyläksi. Yläneenjoki on vesialuetta (W). Entisen rakennuslain aikana Yläneen kunnanvaltuustossa vuonna 1988 hyväksytty osayleiskaava on oikeusvaikutukseton. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, sivu 3
4 suunnittelualueen alustava rajaus (musta katkoviiva) asemakaava-alueella Asemakaava Kortteli 60 sisältyy asemakaavaan (ent. rakennuskaava), joka vahvistettiin lääninhallituksessa Yläneenjoen asemakaava on vahvistettu Keskustietä on ja vahvistetuissa asemakaavoissa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, sivu 4
5 Suunnittelualueella käytetyt merkinnät ovat: AM Maatilojen talouskeskusten korttelialue. AO Erillispientalojen korttelialue. YS Sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialue. W Vesialue. Alueella on lisäksi katua (Keskustie). MAANOMISTUS JA KIINTEISTÖREKISTERI Pöytyän kunnan ja yksityisten omistuksessa oleva suunnittelualue on Maanmittauslaitoksen ylläpitämässä kiinteistörekisterissä. OSALLISTUMISEN JA VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN Yleinen tiedotus - kuulutukset hankkeen vireilletulosta - kuulutukset OAS:n ja kaavaluonnoksen nähtävilläolosta - kuulutukset asemakaavaehdotuksen nähtävilläolosta - muut asemakaavan käsittelyyn ja hyväksymiseen liittyvät kuulutukset Maanomistajat - osallistumis- ja arviointisuunnitelman postitus (sisältäen rajanaapurit) - asemakaavaluonnoksen postitus Pöytyän kunnan luottamuselimet ja hallintokunnat - osallistumis- ja arviointisuunnitelman postitus - luonnosvaiheessa sisäinen vuorovaikutus - lausuntopyynnöt asemakaavan ehdotuksesta Yhdyskuntatekniikka - osallistumis- ja arviointisuunnitelman postitus - luonnosvaiheessa tarvittaessa työneuvottelu ja / tai lausunnot - asemakaavan ehdotuksen postitus mahdollista lausuntoa varten Viranomaiset - ilmoitus hankkeen vireilletulosta postitse tai sähköpostilla - osallistumis- ja arviointisuunnitelman lähetys - aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu (MRL 66 ) järjestetään pyydettäessä - asemakaavaluonnoksen lähetys tiedoksi ja mahdollista lausuntoa varten - asemakaavaehdotuksen lähetys tiedoksi ja mahdollista lausuntoa varten - mahdollinen viranomaisneuvottelu Osallisilla on kaavaa valmisteltaessa mahdollisuus esittää mielipiteitään kaavaluonnoksesta sen ollessa julkisesti nähtävillä sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta koko kaavatyön ajan. Saadun palautteen pohjalta laadittu asemakaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville ja siitä pyydetään tarvittavat lausunnot. Kuulutus julkaistaan paikallislehdessä ja ehdotus on nähtävillä Pöytyän kunnanviraston toimipisteissä kolmenkymmenen päivän ajan. Kaavaa koskevia muistutuksia voivat tehdä kuntalaiset ja muut osalliset (MRA 27 ). Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, sivu 5
6 Kaavaehdotuksesta jätettyihin muistutuksiin laaditaan vastineet ja asemakaavaa tarvittaessa tarkistetaan. Pöytyän kunnanvaltuusto hyväksyy asemakaavan, minkä jälkeen kaavaan tyytymätön voi valittaa Turun hallinto-oikeuteen. ARVIOITAVAT VAIKUTUKSET Ympäristövaikutukset Arvioidaan asemakaavoituksen vaikutuksia Yläneen taajaman yhdyskuntarakenteeseen ja taajamakuvaan. LAADITUT JA LAADITTAVAT SELVITYKSET Kaavoitushanke ei alustavan tarkastelun perusteella edellytä erillisten selvitysten laadintaa. KAAVOITUSAIKATAULU syksy talvi ilmoitukset asemakaavamuutoksen vireilletulosta - osallistumis- ja arviointisuunnitelman laadinta - asemakaavan muutosluonnoksen laadinta ja asettaminen nähtäville - viranomaisneuvottelu, mikäli osalliset sitä esittävät talvi kevät asemakaavaluonnoksen kehittäminen asemakaavaehdotukseksi - asemakaavan muutoksen ehdotuksen nähtävilläolo - osallisten ja viranomaisten lausunnot ja muistutukset kevät kesä viranomaisneuvottelu tarvittaessa - vastineet asemakaavan muutoksen ehdotukseen - asemakaavaehdotuksen mahdollinen tarkistaminen - asemakaavamuutoksen hyväksyminen kunnanvaltuustossa Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täsmennetään ja täydennetään suunnittelun kuluessa tarpeen mukaan. LISÄTIEDOT Lisätietoja asemakaavatyöstä antaa Pöytyän kunnanjohtaja sekä kaavan laatijana toimiva aluearkkitehti. Kaavaa koskevat mielipiteet ja muistutukset osoitetaan Pöytyän kunnanhallitukselle. Postiosoitteena on Pöytyän kunta, Kehityksentie 6, KYRÖ. Sähköpostitse palaute lähetetään osoitteeseen kunta@poytya.fi. kunnanjohtaja Kari Jokela Yläneentie 11 b, RIIHIKOSKI puhelin sähköposti: kari.jokela@poytya.fi aluearkkitehti Olli-Pekka Hannu Yläneentie 11 b, RIIHIKOSKI puhelin sähköposti: olli-pekka.hannu@poytya.fi aluearkkitehti Olli-Pekka Hannu Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, sivu 6
K Y R Ö N T A A J A M A KORTTELIN 75 ASEMAKAAVAN MUUTOS
PÖYTYÄN KUNTA K Y R Ö N T A A J A M A KORTTELIN 75 ASEMAKAAVAN MUUTOS MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUALUE Asemakaavan muutosalueella on korttelin 75 tontti 1, joka
LisätiedotK Y R Ö N T A A J A M A KORTTELIEN 46 JA 49 ASEMAKAAVAN MUUTOS
PÖYTYÄN KUNTA K Y R Ö N T A A J A M A KORTTELIEN 46 JA 49 ASEMAKAAVAN MUUTOS MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUALUE Asemakaavan muutosalue sijaitsee Kyrön taajaman keskustan
LisätiedotK Y R Ö N T A A J A M A
PÖYTYÄN KUNTA K Y R Ö N T A A J A M A ELISENVAARAN OPPIMISKESKUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUALUE Asemakaavan muutosalue sijaitsee
LisätiedotY L Ä N E E N T A A J A M A RISTINUMMEN ALUEEN ASEMA- KAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
PÖYTYÄN KUNTA Y L Ä N E E N T A A J A M A RISTINUMMEN ALUEEN ASEMA- KAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Yläneen
LisätiedotK Y R Ö N T A A J A M A JUNNIMÄEN ALUEEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS JA MUUTOS
PÖYTYÄN KUNTA K Y R Ö N T A A J A M A JUNNIMÄEN ALUEEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS JA MUUTOS MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUALUE Asemakaavoitettava ja asemakaavaltaan osin
LisätiedotK Y R Ö N T A A J A M A KORTTELIN 185 ASEMAKAAVAN MUUTOS
PÖYTYÄN KUNTA K Y R Ö N T A A J A M A KORTTELIN 185 ASEMAKAAVAN MUUTOS MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUALUE Asemakaavan muutosalue sijaitsee Kyrön taajaman eteläosassa,
LisätiedotKIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu
LisätiedotAUVAISTEN KYLÄN ASEMAKAAVA
PÖYTYÄN KUNTA AUVAISTEN KYLÄN ASEMAKAAVA MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUALUE Asemakaavoitettava alue sijaitsee Pöytyän kunnan lounaisosassa, Auvaisten kylässä. Suunnittelualueeseen
LisätiedotKIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.11.2016 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Korttelit 18 ja 19 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotKIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS MUSEOKAAREN ALUE
KOSKI TL KUNTA LIITE 1 KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS MUSEOKAAREN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.6.2018 TÄYDENNETTY 16.10.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Museokaaren alue
LisätiedotK Y R Ö N T A A J A M A KYRÖN RAUTATIEASEMAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PÖYTYÄN KUNTA K Y R Ö N T A A J A M A KYRÖN RAUTATIEASEMAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUALUE Asemakaavan muutosalue sijaitsee Kyrön taajaman
LisätiedotSAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE
KOSKI TL KUNTA SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE ALUSTAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.8.2017 Kosken Tl Sahatien alueen asemakaava / Sahatien alue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotKOSKI TL KUNTA VINARIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS "VINARINTIE 15
KOSKI TL KUNTA VINARIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS "VINARINTIE 15 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kosken Tl Vinarin alueen asemakaavan muutoksen Vinarintie 15 osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotKIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS LÄMPÖKESKUS
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS LÄMPÖKESKUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.1.2016 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutoksen / Lämpökeskus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotRITARIN ALUEEN ASEMAKAAVA RITARIN ALUE
KOSKI TL KUNTA RITARIN ALUEEN ASEMAKAAVA RITARIN ALUE Näkymä 10-tieltä itään ALUSTAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2017 Kosken Tl Ritarin alueen asemakaava / Ritarin alue Osallistumis- ja
LisätiedotKIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS HAKAPOLKU
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS HAKAPOLKU LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutoksen / Hakapolku osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2013
LisätiedotL A L L I N T E O L L I S U U S A L U E
PÖYTYÄN KUNTA L A L L I N T E O L L I S U U S A L U E LALLIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS selostuksen liitteet 1. osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2. asemakaavamerkinnät ja -määräykset
LisätiedotMARTTILAN KUNTA MYLLYVAINION ALUEEN ASEMAKAAVA MYLLYVAINION ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MARTTILAN KUNTA Kh 18.9.2017 Liite 1 ( 201) LIITE 1 MYLLYVAINION ALUEEN ASEMAKAAVA MYLLYVAINION ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.8.2017 Marttilan Myllyvainion alueen asemakaava / Myllyvainion
LisätiedotKREULANRANNAN ASEMAKAAVA
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,
LisätiedotLevin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)
1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta
LisätiedotKONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217
LisätiedotKONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet
LisätiedotKIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 60 TEHTAANTIE
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 60 TEHTAANTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.11.2016 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutoksen / Kortteli 60 Tehtaantie
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
L4 KH 6.2.-17 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PYHÄRANNAN KUNTA ROHDAISTEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 71 OSA TYÖNUMERO: 20601143 PÄIVÄYS: 30.1.2017 S w e co Y m p ä r is t ö O y 1 (8) Ilmalanportti
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LIEDON KUNTA TARVASJOEN TAAJAMA VANHATALON ALUEEN ASEMAKAAVA EHDOTUSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.12.2016 Tarvasjoen Vanhatalon alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.12.2016
LisätiedotMARTTILAN KUNTA MYLLYRANNAN ALUEEN ASEMAKAAVA MYLLYRANNAN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LIITE 1 MARTTILAN KUNTA MYLLYRANNAN ALUEEN ASEMAKAAVA MYLLYRANNAN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.10.2018 Marttilan Myllyrannan alueen asemakaava / Myllyrannan alue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotNASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098
1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue
LisätiedotEURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
LisätiedotKITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Lisätiedot, tarkistettu KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Kiinteistö Kristerinrinne Suunnittelualueen pinta-ala on 0,5487 ha.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUTTUAN LOHILUOMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, kortteli 435 kiinteistö 2:811 5.3.2014, tarkistettu 17.6.2014 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Kiinteistö Kristerinrinne
LisätiedotKITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka
, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.
LisätiedotMARTTILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS TAAJAMAN ETELÄOSAN ALUE LUONNOSVAIHE
LIITE 1 MARTTILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS TAAJAMAN ETELÄOSAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.01.2015 Päivitetty 2.3.2015 Marttilan Keskustan asemakaavan muutos / Taajaman
LisätiedotKITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotLAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET
LisätiedotOSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A
TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄIVÄYS: 16.12.2013, TARK. 9.4.2014, 30.11.2015 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.1 SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26662.30 PÄIVÄYS: 16.12. 2013, TARK. 9.4. 2014 Sweco Ympäristö Oy S w e co Y m p ä r is t ö O
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
LisätiedotEURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013
EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (Peräpellontien katualue) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26016 Turku, 4.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
Lisätiedot9013 Tuulialan asemakaavan muutos, Harjutie
9013 Tuulialan asemakaavan muutos, Harjutie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.11.2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SOMERON KAUPUNKI VALIMOTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: 20600874 PÄIVÄYS: 10.8. 2016, TARK. 10.10. 2016 Sweco Ympäristö Oy SOMERON KAUPUNKI Valimotien
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija
LisätiedotRAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS
VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan
LisätiedotY L Ä N E E N T A A J A M A KORTTELIN 60 ASEMAKAAVAN MUUTOS
PÖYTYÄN KUNTA Y L Ä N E E N T A A J A M A KORTTELIN 60 ASEMAKAAVAN MUUTOS asemakaavan muutoksen selostus 1 PERUS JA TUNNISTETIEDOT 1.1 TUNNISTETIEDOT Korttelin 60 asemakaavan muutos Pöytyän kunta, Yläneen
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS
LisätiedotORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LIITE 2. hyväksytty 16.3.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Maankäyttö ja kaavoitus www.orimattila.fi MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS
LisätiedotLevin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)
KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
KH 26.2.2018 Liite 27 273-AK1605 PYHÄRANNAN KUNTA IHODEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 29 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.2.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja
LisätiedotEURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.10.2015 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Eurakoski 428 KIINTEISTÖT 6:40, 6:84 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija
LisätiedotKITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotY L Ä N E E N T A A J A M A KORTTELIN 60 ASEMAKAAVAN MUUTOS
PÖYTYÄN KUNTA Y L Ä N E E N T A A J A M A KORTTELIN 60 ASEMAKAAVAN MUUTOS asemakaavan muutoksen selostus 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 TUNNISTETIEDOT Korttelin 60 asemakaavan muutos Pöytyän kunta, Yläneen
LisätiedotY L Ä N E E N T A A J A M A KORTTELIN 60 ASEMAKAAVAN MUUTOS
PÖYTYÄN KUNTA Y L Ä N E E N T A A J A M A KORTTELIN 60 ASEMAKAAVAN MUUTOS asemakaavan muutoksen selostus 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 TUNNISTETIEDOT Korttelin 60 asemakaavan muutos Pöytyän kunta, Yläneen
LisätiedotPAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
LisätiedotSUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA
SASTAMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA ALUEEN SIJAINTI Uusi asemakaava koskee Sastamalan kaupungin Suodenniemen
LisätiedotKITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)
LisätiedotKURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 12.10.2015, tarkistettu 13.1.2016 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 902-926, 930-940, 950-969, 971-974 Kaavan
LisätiedotEspoonlahden keskus II Asemakaavan muutos
1(5) Espoonlahden keskus II Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 4647/503/2008 Aluenumero 410704 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Sijainti Alue sijaitsee Espoonlahdessa
LisätiedotPOIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
LisätiedotImmeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Lisätiedot1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta. Kaavoitushanke on mukana Lempäälän kunnan kaavoitusohjelmassa 2013.
1 LEMPÄÄLÄN KUNTA Sääksjärven asemakaava, Kurrenkujan alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.4.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYNÄMÄEN KUNTA 1.1 KATTELUKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E27437 PÄIVÄYS: 8.1. 2015, TARK. 4.9. 2015 Sweco Ympäristö Oy MYNÄMÄEN KUNTA Katteluksen
LisätiedotHAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
LisätiedotLintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.
LisätiedotAkanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PARAISTEN KAUPUNKI ÅLÖNTIEN LIITTYMÄN ASEMAKAAVAMUUTOS TYÖNUMERO: 20601252 PÄIVÄYS: 11.5.2017, TARK. 29.6.2017 1 (7) S w e co Y m p ä r is t ö O y Ilmalanportti 2,
LisätiedotImmeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 27.5.2016 SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän
Lisätiedot9011 Tuulialan asemakaavan muutos, Lahnatie
9011 Tuulialan asemakaavan muutos, Lahnatie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.8.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa
LisätiedotEURAJOEN KUNTA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: Turku, 4.1., tark
EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (korttelin 153 tontti 4, korttelin 154 tontti 5, kortteleita 155 ja 157, korttelin 172 tontteja 1 ja 2, korttelin 173
LisätiedotHyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos
1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa
LisätiedotTervolan kirkonkylän asemakaavamuutos keskusurheilukentän alueelle (korttelit 326, 326a ja 326b, VU- ja VP-alueet sekä katu- ja vesialue)
1 Tervolan kirkonkylän asemakaavamuutos keskusurheilukentän alueelle (korttelit 326, 326a ja 326b, VU- ja VP-alueet sekä katu- ja vesialue) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta
LisätiedotEURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024
EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010
LisätiedotPADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä
LisätiedotSallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli
1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen
LisätiedotKITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
LisätiedotKITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin
LisätiedotV i i a l a n e n t i s e n m u s e o n a l u e e n a s e m a k a a v a n muu tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
V i i a l a n e n t i s e n m u s e o n a l u e e n a s e m a k a a v a n muu tos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 4.11.2015 Diaari nro: AKAA: 645/2015 S i
LisätiedotSASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS
VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaavamuutos koskee Sastamalan kaupunginosan korttelia
LisätiedotASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Markku Mattila ja Johanna Salminen ovat
LisätiedotO S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A
23.10.2017 KÄENKATU 2, VÄINÄMÖISENTIE 16 JA TERHIKINTIE 3 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 2 9 ) Asemakaavan muutos koskee 1.
LisätiedotSUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA
SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan
LisätiedotKITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.11.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti
OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut
1(5) LUKIONTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 249 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
LisätiedotKITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotMUSTANKALLION RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Pöytyän kunnan tilaa Rantatupa Rn:o
sivu 1 (8) PÖYTYÄ, YLÄNE MUSTANKALLION RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Pöytyän kunnan tilaa Rantatupa Rn:o 636-447-1-67. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.10.2018 Aloite Aloitteen ranta-asemakaavasta
LisätiedotKITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
LisätiedotRovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA EURAJOEN KUNTA LUVIA KORTTELIN 29 (OSA), PAPPILANTIE (OSA), MYLLYTANHUA (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita
LisätiedotSallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen
1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty
Kulomäentie II asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee
Lisätiedotkortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23
Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
LisätiedotKarjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA SÄKYLÄN KUNTA Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21555 1 (8) Seppänen Pekka Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän
LisätiedotRUSKON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA sivu 1 (6) RUSKO, HIIDENVAINION ASEMAKAAVAN MUUTOS.
sivu 1 (6) RUSKON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.09.2013 RUSKO, HIIDENVAINION ASEMAKAAVAN MUUTOS Aloite Aloitteen asemakaavan muuttamisesta on tehnyt Ruskon kunta. Suunnittelualue
Lisätiedot