SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan osana kaavatyön ohjelmointia. Siinä esitellään suunnitelma osallistumisen ja muun vuorovaikutuksen järjestämisestä sekä vaikutusten arvioinnista (MRL 63 ). Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on tarkoitettu asukkaita, järjestöjä, kunnan ja valtion viranomaisia sekä muita osallisia varten. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoituksena on antaa perustiedot kaavahankkeesta ja sen valmisteluprosessista niin, että osalliset voivat arvioida kaavan merkitystä ja tarvetta osallistua sen valmisteluun. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä kunnan ilmoitustaululla kuulutuksessa ilmoitettuna ajankohtana ja sitä täydennetään suunnittelun edetessä tarpeen mukaan. 2. Suunnittelun kohde Suunnittelun kohde on Pickalan Golfkartanon asemakaavan mukainen loma-asuntojen korttelialue, jossa on osoitettu kolme erillistä vapaa-ajan asunnon rakennuspaikkaa. Kaavamuutoksella pyritään luomaan joustavammat edellytykset alueen toteuttamiselle siten, että nykyisen kokonaisrakennusoikeuden puitteissa korttelialueella voitaisiin rakentaa useampia pienempiä vapaa-ajan asuntoja. 3. Alueen kuvaus 3.1. Sijainti
3.2. Suunnittelualueen kuvaus Muutosalue sijaitsee Störsvikissä Pickalan Golfkartanon tuntumassa. Alueelle on hyväksytty asemakaava 2010, joka koostuu matkailua palvelevien rakennusten, lomaasuntojen ja erillispientalojen korttelialueiden lisäksi katu-, pysäköinti-, puisto- ja virkistysalueista sekä urheilu- ja virkistyspalvelujen ja urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueista. Asemakaavan sallima täydennysrakentaminen ei ole vielä käynnistynyt. Olemassa oleva rakennuskanta on rakennettu ennen asemakaavan laatimista. Alueella on valmiina kunnan vesihuoltoverkosto ja kaavan mukainen tiestö. 4. Suunnittelutilanne 4.1. Maakuntakaava Siuntion kunta kuuluu Uudenmaan liittoon. Alueelle ei ole ympäristöministeriön 8.11.2006 vahvistamassa Uudenmaan maakuntakaavassa osoitettu toimintoja, mutta se sijaitsee taajamatoimintojen välittömässä läheisyydessä.
4.2. Yleiskaava Störsvikin osayleiskaava on hyväksytty kunnanvaltuustossa 18.12.2006. Yleiskaavassa alue on osoitettu matkailutoimintojen alueeksi, jolla on maisemakuvallisia arvoja (RM/s). Alueelle voidaan sijoittaa matkailu- ja virkistyspalveluja sekä loma-asuntoja. Miljööseen sopeutettu kerrostalorakentaminen on sallittu. Vanha pihaympäristö on säilytettävä vanhan aitan ja navetan alueella. Alueelle laaditaan asemakaava, josta pyydetään Museoviranomaisen lausunto. Maankäyttö- ja rakennuslain 41.2:n nojalla määrätään, että alueen pääkäyttötarkoituksen mukainen toiminta ja rakentaminen on sopeutettava alueen rakennustaiteellisiin, kulttuurihistoriallisiin ja maisemakuvallisiin arvoihin. 4.3. Asemakaava Voimassa oleva asemakaava on hyväksytty 1.2.2010. Muutoksen kohteena on kaavan mukainen loma-asuntojen korttelialue (RA, kortteli 2)
5. Osalliset Osallisia ovat alueen maanomistajat sekä ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin laadittava kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Lisäksi osallisia ovat ne viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisilla on oikeus ottaa osaa kaavan valmisteluun, arvioida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä (MRL 62 ). Maanomistajat ja asukkaat: - alueen sekä lähialueiden asukkaat ja maanomistajat Kunnan viranomaiset - tekninen lautakunta - ympäristö- ja rakennuslautakunta Muut viranomaiset - Uudenmaan ELY-keskus - Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo - Museovirasto - Uudenmaan liitto - Aluearkkitehti Muut osalliset - paikalliset, halukkuutensa ilmoittaneet, yhdistykset ja yhteisöt 6. Selvitettävät vaikutukset Hankkeen tavoitteiden mukaisten vähäisten muutosten vuoksi kaavan vaikutuksia arvioidaan erityisesti seuraavien ominaisuuksien osalta: - Liikenteelliset vaikutukset (liikenteen toimivuus) - Ympäristölliset vaikutukset (vaikutukset rakennustaiteellisiin, kulttuurihistoriallisiin ja maisemakuvallisiin arvoihin) 7. Suunnittelun päätöksentekovaiheet sekä osallistumismenettelyt 7.1. Kaavoituksen vireille tulo Tekninen lautakunta tekee kaavamuutoksen vireille tuloa koskevan päätöksen. Vireille tulosta tiedotetaan kuuluttamalla Kirkkonummen Sanomissa ja Västra Nylandissa. 7.2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavahankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma käsitellään teknisessä lautakunnassa. Suunnitelmaa täydennetään tarvittaessa kaavoitusprosessin aikana. 7.3. Asemakaavan muutosehdotus Asemakaavan muutosehdotus käsitellään teknisessä lautakunnassa, joka asettaa sen nähtäville 30 päiväksi (MRL 65, MRA 27 ).
Kunnan jäsenillä ja osallisilla on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta (MRL 65, MRA 27 ). Muistutus on toimitettava tekniselle lautakunnalle ennen nähtävillä oloajan päättymistä. Tekninen lautakunta antaa perustellun vastineen muistutuksiin. Tekninen lautakunta hyväksyy kaavan. Kaavan hyväksymispäätöksestä voi valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen (MRL 188 ) ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. 8. Aikataulu Hankkeen alustava aikataulu on seuraava: - vireille tuloa koskeva päätös, OAS:n ja valmisteluaineiston käsittely, tekninen lautakunta, lokakuu 2013 - kaavaehdotuksen käsittely, tekninen lautakunta, marraskuu 2014 o ehdotus nähtävillä, lausuntojen pyytäminen, joulukuu 2014 o palautteen käsittely lautakunnassa, helmikuu 2015 o kaavan hyväksyminen lautakunnassa, helmikuu 2015 9. Yhteystiedot Suunnitteluaineistoon voi tutustua kaavan valmistelun aikana Siuntion kunnan teknisessä toimistossa (Suitia 51 B, 02570 Siuntio kk) tai kunnan kotisivuilla (www.siuntio.fi). Kaavan valmistelusta saa lisätietoja seuraavilta henkilöiltä: Siuntion kunta: Maankäyttöinsinööri Taneli Kiljunen 044-386 1286 taneli.kiljunen@siuntio.fi 10. Palaute osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta Tätä osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa on saatavissa Siuntion kunnan teknisestä toimistosta, Suitia 51 B, tai kunnan kotisivuilta www.siuntio.fi. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta voi antaa palautetta maankäyttöinsinööri Taneli Kiljuselle.