Vinkkejä vanhempainiltoihin ja vanhempien osallisuuteen
Suomen Vanhempainliitto 111 vuotta kasvatuskumppanuutta Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö 1305 vanhempainyhdistystä Ydintehtävät Tukee vanhempien osallisuutta päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa Kehittää kodin ja koulun yhteistyötä ja vanhempaintoimintaa Vaikuttaa kasvatukseen ja koulutukseen sekä lapsi- ja perhepolitiikkaan
Uusi OPS vanhempien osallisuus (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014) Huoltajien osallisuus sekä mahdollisuus olla mukana koulutyössä ja sen kehittämisessä on keskeinen osa koulun toiminta-kulttuuria. Kodin ja koulun kasvatusyhteistyö lisää oppilaan, luokan ja koko kouluyhteisön hyvinvointia ja turvallisuutta. Huoltajille tarjotaan mahdollisuuksia tutustua koulun arkeen ja osallistua koulun toiminnan ja kasvatustyön tavoitteiden suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen yhdessä koulun henkilöstön ja oppilaiden kanssa. Kodin ja koulun yhteistyössä edistetään myös huoltajien keskinäistä vuorovaikutusta ja luodaan pohjaa vanhempainyhdistystoiminnalle. Oppilaiden ja huoltajien osallisuus ja kuulluksi tuleminen on yhteisöllisessä oppilashuollossa tärkeää ja hyvinvointia vahvistavaa. Kouluyhteisön tai oppilaiden hyvinvoinnissa havaittuihin huolenaiheisiin etsitään ratkaisuja yhdessä oppilaiden ja huoltajien kanssa.
Uusi VASU - vanhempien osallisuus (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017) Kasvatustyöhön liittyvistä arvoista, tavoitteista ja vastuista keskustellaan huoltajien kanssa. Lapset ja huoltajat ovat mukana toimintakulttuurin kehittämisessä ja arvioinnissa. Lasten huoltajilla tulee olla mahdollisuus osallistua varhaiskasvatuksen toiminnan ja kasvatustyön suunnitteluun ja kehittämiseen yhdessä henkilöstön ja lasten kanssa. Yhteistyö voi tukea myös huoltajien keskinäistä verkostoitumista.
Vanhempien osallisuutta vahvistavat Avoin ja vanhemmat tervetulleeksi toivottava koulun/päiväkodin toimintakulttuuri kannustava ja yhteistyöhaluinen ilmapiiri Matalan kynnyksen tilaisuudet/kohtaamiset Koulupolun nivelvaiheiden huomioiminen miten uudet vanhemmat otetaan vastaan ja osaksi koulu-/päiväkotiyhteisöä? (Koulu alkaa tervetuloa! vihkonen ekaluokkalaisten vanhemmille & vanhempainiltamalli) Luottamuksen rakentaminen, kokemukset kuulluksi ja kohdatuksi tulemisesta Yhteistyön rakentaminen myönteisten asioiden ympärille positiiviset viestit lapsesta
Vanhempainillat
Vanhempien Barometri 2015
Lisää vuorovaikutusta vanhempainiltoihin Vanhempien ja opettajien näkemyksiä vanhempainiltojen kehittämisestä
Miten vanhemmat uudistaisivat vanhempainiltoja?
Vanhempainillat luokan tasolla, ei niinkään koko koulun tasolla.
Enemmän luokan omia vanhempainiltoja, jolloin yhteisöllisyys vahvistuisi.
Vähemmän opettajien monologeja. Enemmän toiminnallisuutta ja osallistamista.
Vanhempien ryhmäyttämistä. Toiminnallista yhdessäoloa, jossa tullaan tutuiksi.
Kokoontumistilan tulisi olla jokin muu kuin luokka. Vanhemmat pois pulpeteista.
Vanhemmat mukaan suunnittelemaan vanhempainiltoja.
Vanhempainillan esityslista ennakkoon jakeluun Wilman kautta. Mahdollisuus kommentoida asioita myös sähköisesti.
Pitäisikö vanhempainillatkin tuoda nettiin?
Alustuksia ja esityksiä erilaisista lasten ja nuorten elämään vaikuttavista aiheista. Vanhemmille mahdollisuus keskusteluun.
Yhteisiltoja, jossa myös oppilaat mukana.
Toiminnallista yhteistä tapahtumaa koko luokalle ja vanhemmille, jotta pääsee tutustumaan sekä vanhempiin että lapsiin.
Vanhemmille tulisi jäädä sellainen mielikuva vanhempainillasta, että OLIPA HYVÄ TULLA!
YHTEENVETONA: Enemmän keskustelua, ajatusten jakamista, toisiin tutustumista, verkostoitumista, toiminnallisia työtapoja, yhdessä tekemistä, yhteistä kehittämistä
Miten opettajat kehittäisivät vanhempainiltoja?
Pienet porinaryhmät vanhempainilloissa ovat mukavia, ja vanhempien touhuryhmät (5-7 vanhempaa) ovat järjestäneet kivoja yhteisiä hetkiä, joihin koko perhe on voinut osallistua (esim. syksyllä suunnistusta, keväällä pihaleikkejä)
Vanhempainillat voisivat olla enemmän perheiden iltoja. Tällainen sai meidän pienessä koulussa paljon kiitosta. Alkuun pieni lasten lauluesitys, yhteinen luontopolku ja lopuksi perheet yhdessä grillauspuuhissa. Ei vaadi koulun henkilökunnalta kohtuuttomasti ja koulun vanhempainyhdistyksen voi ottaa mukaan esim. tarjottavia sponssaamaan.
Pidimme vanhempainillan, jossa mietittiin ryhmissä (vanhempia ja muutama lapsi) mitä hyvää meidän luokassa on, mihin ollaan tyytyväisiä ja mitä voisimme vielä yrittää parantaa. Näin saimme hyvää aikaan, yhteisöllisyyttä ja loistavaa keskustelua.
Olemme parhaillaan kehittelemässä vanhempainiltoja uuteen muotoon. Olemme mm. järjestäneet pienimuotoisen kahvilaillan. Mukana oli asiantuntija luennoimassa ja keskustelemassa. Tilana oli oikea kahvila.
Lisää vinkkejä vanhempainiltoihin
vanhempainilta.fi
Vanhempien osallisuus tänään?
Vanhempien osallisuus (yli)huomenna?
Esimerkiksi Toiminnallisia ja osallistavia vanhempainiltoja, Torstaitreffit, toisiin tutustumista, verkostoitumista, vanhempaintoiminnan vahvistamista Vanhempia mukaan koulun arkeen: retkille, tapahtumiin, lukemaan lapsille, oppitunneille, välitunneille (Koulun korva toiminta), pop up koulu/päiväkotipäiviin Vanhempia mukaan koulun/päiväkodin toiminnan kehittämiseen: kyselyt, työpajat, yhteiset keskustelut, työryhmät Vanhempia mukaan kouluhyvinvoinnin vahvistamiseen ja yhteisölliseen oppilashuoltoon: kyselyt, vuosiluokkakohtaiset työpajat, luokan vanhempaintiimi, vanhempainyhdistys mukaan koulun hyvinvointityöhön (Sääksvanhemmat), vanhempainyhdistys ja oppilaskunta yhteistyöhön, vanhempien edustus oppilashuoltoryhmään, kouluruokailuun liittyvä yhteistyö
Tuija Metso tuija.metso@vanhempainliitto.fi @kotijakoulu Facebook.com/suomenvanhempainliitto vanhempainliitto.fi vanhempainilta.fi