KAAVOITUSKATSAUS 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAAVOITUSKATSAUS 2012"

Transkriptio

1 KAAVOITUSKATSAUS HUITTISTEN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS SUUNNITTELU- JA MAANKÄYTTÖPALVELUT Havainnekuva Meijerin alueesta Havainnekuva Lauttakylän koulun alueesta (luonnosvaihe)

2 KAAVOITUSKATSAUS 2012 Sivu 2 YLEISTÄ Kaavoituskatsaukseen on koottu kaavoituksen keskeiset työkohteet vuonna 2012 sekä esitetty maakuntakaavoituksen tilanne. Kaavoituskatsauksen laatimisesta säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa. Kaavoituksen työkohteet pohjautuvat enimmäkseen kaavoitusohjelmaan, jota tarkistetaan vuosittain. Myös maanomistajien aloitteesta laaditaan asemakaavoja ja asemakaavan muutoksia. Kaavoituskatsauksen laatimisesta säädetään maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä. Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaavaasioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Kaavoituskatsaukseen on lisäksi liitettävä arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä. OSALLISTUMINEN JA VUOROVAIKUTUS Laadittavasta kaavasta tehdään osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), jossa kerrotaan kaavahankkeen tavoite, sijainti, keskeiset arvioitavat vaikutukset, kaavan eteneminen, osalliset ja vaikutusmahdollisuudet. Kaavahankkeen osallisia ovat ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa (mm. maanomistajat, asukkaat, naapurit, yritykset, työntekijät) sekä ne viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa kaava koskee. Kaavasta tiedotetaan osallisille yleensä kirjeitse ja heillä on mahdollisuus osallistua valmisteluun, arvioida kaavan aiheuttamia vaikutuksia ja esittää mielipiteensä asiasta. Huittisissa kaavoitushankkeen käynnistämisestä, valmistelusta ja nähtävillä olosta päättää kaupunginhallitus.

3 Sivu 3 HUITTISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMINEN JA VUOROVAIKUTUS Kaavan vireilletulosta ja valmisteluvaiheen nähtävilläolosta (MRL 62, MRA 30 ) kuulutetaan Lauttakylä-lehdessä, kaupungin ilmoitustaululla sekä kaupungin nettisivuilla Osallinen voi jättää kaavaluonnoksesta suullisen tai kirjallisen mielipiteen nähtävilläoloaikana. Ehdotusvaiheessa kaava pidetään nähtävillä vähintään 30 päivää (MRL 65, MRA 19, MRA 27 ). Vaikutukseltaan vähäistä asemakaavan muutosta koskeva ehdotus on pidettävä nähtävänä vähintään 14 päivää (MRA 27 ). Kaavaehdotuksesta voi tehdä kirjallisen muistutuksen, joka tulee toimittaa kaupunginhallitukselle ennen virallisen nähtävilläoloajan päättymistä. Kaavojen hyväksymisestä päättää kaupunginvaltuusto. Pienet ja merkitykseltään vähäiset asemakaavan muutokset hyväksyy johtosäännön mukaisesti tekninen lautakunta. Asemakaavan muutos on merkittävä, mikäli joku seuraavista ehdoista täyttyy: - alueen pääasiallista käyttötarkoitusta muutetaan. - rakennuksen kerroslukua tai suurinta sallittua korkeutta nostetaan enemmän kuin yhden kerroksen verran. - pientaloalueella tehokkuusluku nostetaan yli 0,3 tai minkä tahansa alueen rakennusoikeutta nostetaan yli 1000 kerrosneliömetriä. - alueen tai rakennuksen suojelumääräyksiä muutetaan tai kumotaan. Vireilläolevista kaavoista löytyy tietoa kaupungin nettisivuilta osoitteesta kaavoitus. Kaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä on valitusmahdollisuus Turun hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden päätökseen, joka koskee oikeusvaikutteisen yleiskaavan alueella olevaa asemakaavaa ja jolla valitus on jätetty tutkimatta tai jolla ei ole muutettu viranomaisen päätöstä, saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Kaava tulee voimaan, kun sen hyväksyminen on saatettu yleisesti tiedoksi kuuluttamalla.

4 KAAVOITUSKATSAUS 2012 Sivu 4 MAAKUNTAKAAVOITUS Maakuntakaavalla luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle. Maakuntakaava on luonteeltaan yleispiirteinen ylikunnallinen alueiden käytön suunnitelma. Maakuntakaava toimii kunnan kaavoituksen perustana niin, että se on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa Maakuntakaavan laadinnan tavoitteena on maankäyttö ja rakennuslain (MRL 1 ) mukaisesti järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Tavoitteena on, että suunnittelussa turvataan jokaiselle halukkaalle osallistumismahdollisuus asioiden valmisteluun, suunnittelun laatu ja vuorovaikutteisuus, asiantuntemuksen monipuolisuus sekä avoin tiedottaminen käsiteltävinä olevissa asioissa. Maankäyttö ja rakennuslain (MRL 26, 27 ) mukaan maakunnan liiton tulee huolehtia tarpeellisesta maakuntakaavan laatimisesta, kaavan pitämisestä ajan tasalla ja sen kehittämisestä. Maakuntakaavan laatiminen on maakunnan liiton lakisääteinen tehtävä. Maakuntakaava voidaan laatia myös vaiheittain tai osa-alueittain. Satakunnassa maakuntakaavan laatimisesta huolehtii Satakuntaliitto, joka on 21 kunnan lakisääteinen kuntayhtymä. Maakuntakaavat hyväksyy maakuntavaltuusto ja ne vahvistetaan MRL 31 :n mukaisesti ympäristöministeriössä. Maakuntakaavassa esitetään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet ja osoitetaan maakunnan kehittämisen kannalta tarpeellisia alueita. yksityiskohtaisempia kaavoja. SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ympäristöministeriö vahvisti Satakunnan maakuntakaavan. Vahvistamispäätöksessään ympäristöministeriö on katsonut, että Satakunnan maakuntakaava muilta kuin vahvistamatta jätetyiltä osiltaan täyttää sille maankäyttö ja rakennuslaissa asetetut sisältövaatimukset. Koska maakuntakaavan vahvistamiselle muilta osin ei ole maankäyttö ja rakennuslaista johtuvaa estettä, ympäristöministeriö on vahvistanut maakuntakaavan, jättäen viisi kohdetta vahvistamatta. Vahvistamatta jääneet kohteet eivät koske Huittisten kaupunkia.

5 Sivu 5 HUITTISTEN KAUPUNKI SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Seutukaavat kumottiin ja maakuntakaava tuli heti voimaan. Vahvistamispäätöksessään ympäristöministeriö on määrännyt maankäyttö ja rakennuslain perusteella maakuntakaavan tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman. Vahvistaessaan Satakunnan maakuntakaavan ympäristöministeriö on myös kumonnut maakuntakaavana voimassa olleet seutukaavan 5 ja seutukaavan 2 sekä Kiikoisten kunnan alueella voimassa olevan Pirkanmaan 3. seutukaavan. Ympäristöministeriön vahvistettua Satakunnan maakuntakaavan , vahvistamisen seurauksena kumotut seutukaavat eivät ole enää voimassa, joten seutukaavoja koskevia tekstejä ei tule enää käyttää valmisteltavissa kaava ym. asiakirjoissa. Satakunnan maakuntakaavan toteuttamisen edistäminen. Maankäyttö ja rakennuslain 32 :n nojalla maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavaa ja asemakaavaa sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi. Lisäksi viranomaisten on suunnitellessaan alueiden käyttöä koskevia toimenpiteitä ja päättäessään niiden toteuttamisesta otettava maakuntakaava huomioon, pyrittävä edistämään maakuntakaavan toteuttamista ja katsottava, ettei toimenpiteillä vaikeuteta kaavan toteuttamista. (MRL 32 ). Ympäristöministeriö on vahvistanut satakunnan maakuntakaavan ja kumonnut maakuntakaavana voimassa olleet seutukaavat 5, ja 2 sekä kiikoisten kunnan alueella voimassa olleen pirkanmaan 3. seutukaavan.

6 KAAVOITUSKATSAUS 2012 Sivu 6 SATAKUNTALIITOLTA PYYDETTÄVÄT LAUSUNNOT Yleiskaavat Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 20 :n mukaan yleiskaavaehdotuksesta on pyydettävä lausunto maakunnan liitolta. Yleiskaavan osalta käytäntö on jotakuinkin selvä. Yleiskaavasta pyydetään maakunnan liiton lausunto ehdotusvaiheessa. Yleiskaavat ovat usein varsin merkittäviä ja laajoja. Usein jo yleiskaavan luonnosvaiheessa on tarpeen saada viranomaisilta palautetta. Satakuntaliiton osalta palautteen anto voidaan tapauskohtaisesti harkiten toteuttaa joko lausuntopyynnöllä, kommentointipyynnöllä tai työneuvotteluilla. Luonnosvaiheessa yleiskaavasta pyydetään maakunnan liitolta lausunto tapauskohtaisesti harkiten. Asemakaavat Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 28 :n mukaan asemakaavaehdotuksesta on pyydettävä lausunto maakunnan liitolta, jos kaava saattaa koskea maakuntakaavassa käsiteltyä tai muutoin maakunnallisesti merkittäviä asioita. Asemakaavasta pyydetään maakunnan liiton lausunto ehdotusvaiheessa aina, jos kaava koskee maakuntakaavassa käsiteltyä tai muutoin maakunnallisesti merkittäviä asioita. Jos alueella on voimassa oikeusvaikutteinen yleiskaava ja asemakaavaa laaditaan täysin sen mukaisesti, Satakuntaliiton osalta lausuntopyyntö asemakaavasta on usein tarpeeton. Niillä alueilla, joilla ei ole voimassa oikeusvaikutteista yleiskaavaa, asemakaavan luonnosvaiheessa voidaan noudattaa samaa periaatetta kuin yleiskaavoissa luonnosvaiheessa siten, että palautteen anto voidaan tapauskohtaisesti harkiten toteuttaa joko lausuntopyynnöllä, kommentointipyynnöllä tai työneuvotteluilla. VAIHEMAAKUNTAKAAVOITUS SATAKUNNASSA Satakuntaliitossa on vireillä maankäyttö ja rakennuslain tarkoittama Satakunnan vaihemaakuntakaavan 1 laatiminen, jossa osoitetaan tuulivoimarakentamiselle parhaiten soveltuvat manneralueet Satakunnassa.

7 Sivu 7 HUITTISTEN KAUPUNKI VAIHEMAAKUNTAKAAVOITUS SATAKUNNASSA Vaihemaakuntakaava 1 Maakuntahallitus päätti kokouksessaan / 95 käynnistää Satakunnan vaihemaakuntakaavan 1 laadinnan siten, että kaavassa käsitellään maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannolle soveltuvat alueet mantereella. Viranomaisneuvottelu järjestettiin Vireille tulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olosta on julkaistu kuulutus elokuussa Vaihemaakuntakaavan perusselvitykseksi laadittu Mannertuulialueet Satakunnassa -selvitys valmistui kesäkuussa Satakunnan vaihemaakuntakaavan 1 luonnos ja siihen liittyvä valmisteluaineisto ovat olleet MRL 62 :n ja MRA 30 :n mukaisesti nähtävillä Satakunnan vaihemaakuntakaavan 1 ehdotus ja siihen liittyvät asiakirjat ovat olleet MRL 65 :n mukaisesti julkisesti nähtävillä Satakunnan vaihemaakuntakaavan 1 ehdotuksessa osoitetaan 18 maakunnallisesti merkittävää tuulivoiman tuotantoon soveltuvaa aluetta. Näistä kuhunkin on mahdollista sijoittaa vähintään noin 10 voimalaa ja yhteensä niiden teoreettinen tuottavuus 200 metrin korkeudelta arvioituna on 3,5 terawattituntia (TWh). Kaksi alueista on esitetty Huittisten kaupungin alueelle; alue 18, Huhtamo, Pirkanmaan rajan tuntumaan Huittisten Huhtamoon ja alue 17, Korpilevonmäki, joka on osittain Köyliön osittain Huittisten alueella.

8 KAAVOITUSKATSAUS 2012 Sivu 8 YLEISKAAVOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee huolehtia tarpeellisesta yleiskaavan laatimisesta ja sen pitämisestä ajan tasalla. Yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteen sovittaminen. Yleiskaavassa esitetään tavoitellun kehityksen periaatteet ja osoitetaan tarpeelliset alueen yksityiskohtaisen kaavoituksen ja muun suunnittelun, rakentamisen ja muun maankäytön perustaksi. Yleiskaava ohjaa asemakaavoitusta ja yleiskaavan hyväksyy kunnanvaltuusto. Kun yleiskaava kattaa vain osan kuntaa, sitä kutsutaan osayleiskaavaksi. Oikeusvaikutteisella yleiskaavalla tarkoitetaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti laadittua yleiskaavaa, jonka kunta on hyväksynyt jälkeen. HYVÄKSYTYT Kun yleiskaava kattaa vain osan kuntaa, sitä kutsutaan osayleiskaavaksi. Huittisten kaupungin keskustaa ja sen lievealueita koskeva oikeusvaikutteinen osayleiskaava 2030 hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa Osayleiskaava on kaupunginhallituksen määräyksellä tullut voimaan , lukuun ottamatta valitusten kohdealueita, ennen kuin se on saanut lainvoiman. Turun hallinto-oikeuden päätös valitusten osalta on saatu Yhden peruutetun valituksen osalta käsittely hallinto-oikeudessa on rauennut. Muilta osin hallinto-oikeus hylkäsi valitukset. Korkeimpaan hallinto-oikeuteen on tehty kaksi valitusta. Niihin on pyydetty kaupungin lausuntoa mennessä.

9 Sivu 9 HUITTISTEN KAUPUNKI YLEISKAAVOITUS Osayleiskaava Huittisten oikeusvaikutteinen osayleiskaava on laadittu vuosien aikana. Yleiskaava-alueen koko on noin 4000 hehtaaria ja käsittää kaupungin keskustan asemakaavoitetun alueen lievealueineen. Vampulan taajaman alueella on voimassa kaksi osayleiskaavaa. Yhdystien oikeusvaikutteinen osayleiskaava on vahvistunut ja Punolan oikeusvaikutteinen osayleiskaava on vahvistunut Oikeusvaikutteiset rantayleiskaavat on vahvistettu ja Kaupunginvaltuusto on vuonna 1993 hyväksynyt koko kaupungin alueen käsittävän yleiskaavan Tämä yleiskaava ei ole oikeusvaikutteinen. Kaava ei ole voimassa oikeusvaikutteisten osayleiskaavojen alueella. on kaupungin hallituksen määräyksellä tullut voimaan 12.12,2011, lukuun ottamatta valitusten kohdealueita, ennen kuin se on saanut lainvoiman. VIREILLÄ OLEVAT Uusia yleiskaavahankkeita ei ole vireillä.

10 KAAVOITUSKATSAUS 2012 Sivu 10 ASEMAKAAVOITUS Huittisten kaupungin kaavoituksen pääperiaatteita on laatia asemakaavoja kaupungin omistamille maille. (Huittisten kaupungin maapoliittinen periaateohjelma vuosille ) Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan asemakaava laaditaan alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten. Asemakaavan tarkoitus on osoittaa tarpeelliset alueet eri tarkoituksia varten, ohjata rakentamista ja muuta maankäyttöä paikallisten olosuhteiden, kaupunki- ja maisemakuvan, hyvän rakentamistavan, olemassa olevan rakennuskannan käytön edistämisen ja kaavan muun ohjaustavoitteen edellyttämällä tavalla. Asemakaava on laadittava siten, että luodaan edellytykset terveelliselle, turvalliselle ja viihtyisälle elinympäristölle, palvelujen alueelliselle saatavuudelle ja liikenteen järjestämiselle. Rakennettua ympäristöä ja luonnonympäristöä on vaalittava eikä niihin liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää. Kaavoitettavalla alueella tai sen lähiympäristössä on oltava riittävästi puistoja tai muita lähivirkistykseen soveltuvia alueita. HYVÄKSYTYT Sahkon kauppapaikka, Sahko Sahkon eteläosassa sijaitseva valtatie 12 ja Loimijoentien välinen noin 10 hehtaarin suuruinen Sahkon kauppapaikka liittyy maankäytöllisesti olemassa olevaan yhdyskuntarakenteeseen ja tukeutuu rakennettuun liikenneverkkoon ja kevyen liikenteen yhteyksiin. Sahkon eteläosan sijainti on liikenteellisesti edullinen ja sen käyttöön ottaminen tukee yhdyskuntarakenteen tiivistämisen periaatetta.

11 Sivu 11 HUITTISTEN KAUPUNKI HYVÄKSYTYT Alueen näkyvimmälle paikalle valtateiden 2 ja 12 eritasoliittymän koillissektoriin on varattu korttelialue seudullisesti merkittävälle vähittäiskaupan suuryksikölle, jonka tehtävänä on toimia alueen ankkuriyrityksenä. Lisäksi Sahkon kauppapaikan alueelle on varattu korttelialueita vähittäiskaupan suuryksiköille, jotka on tarkoitettu ensisijaisesti paljon tilaa vaativan erikoistavarakaupan tarpeisiin. Alueelle laaditun yleissuunnitelman mukaisesti korttelialueet sijoitetaan yhteisen pysäköintialueen ympärille, jonka kautta myös kauppapaikan asiakasliikenne kulkee. Kaupunginhallitus on syyskuussa 2009 solminut SRV Oy:n kanssa yhteistyösopimuksen Sahkon alueen kehittämiseksi. Asemakaava on hyväksytty kaupunginvaltuustossa ja se on saanut lainvoiman Meijerin alue, Kiviranta Meijerin alue sijaitsee Punkalaitumenjoen pohjoisrannalla aivan kaupungin keskustan tuntumassa ja sisältää Huittisten vanhan meijerikiinteistön, lounaiskulman Kivirannan peltoaukeasta, osan Lauttakylänkatua ja sen länsipuolelta kirjastokorttelin, Uimahallinpuiston, Särkimyskoskenkadun sekä Huhkolinnan pysäköintipaikkana käytettävän piha-alueen. Kaava-alueen pinta-ala on noin 8,2 hehtaaria. Kaavoitus mahdollistaa toimivan ja kaupunkikuvallisesti tasokkaan aluekokonaisuuden rakentamisen suojeltujen rakennusten, uudisrakentamisen ja pihaalueiden osalta. Alue liitetään osaksi kaupunkirakennetta hyvien liikenneyhteyksien, palveluiden ja ympäristöön sopivan arkkitehtuurin avulla. Asemakaavan muutos ja asemakaava on hyväksytty kaupungin valtuustossa Kaava on saanut lainvoiman Vanhasta meijeristä suunnitellaan monipuolinen palvelukeskus. Meijerin lähialueelle on suunnitteilla tasokas ja monimuotoinen asuinalue.

12 KAAVOITUSKATSAUS 2012 Sivu 12 VIREILLÄ OLEVAT Jokilevon teollisuusalue (osa), Kuninkainen Jokilevon teollisuusalue (osa) on kaupungin kaavoitusohjelmassa 2012 kohde 3. Suunnittelualue sijaitsee Jokilevon teollisuusalueella noin 2,5 km etäisyydellä kaupungin keskustasta kaakkoon. Noin viiden hehtaarin alue on suurimmaksi osaksi kaupungin omistuksessa. Asemakaavamuutoksen tarkoitus on muuttaa toteutumattomien erillispientalojen korttelialueet (AO) teollisuusalueeksi. Kaavamuutoksella alueen käyttötarkoitus muutetaan selkeästi teollisuusalueeksi yleiskaavan mukaisesti ja samalla parannetaan teollisuustonttien tarjontaa. Osalle alueen korttelialueista saa sijoittaa myymälätiloja. Viheralueverkostoa on myös arvioitu uudelleen. Suunnittelualue tukeutuu maankäytöllisesti olemassa olevaan teollisuuskortteleiden alueeseen ja katuverkkoon. Tonttijaot on tehty maanomistusolot huomioon ottaen. Luonnosvaiheessa saatiin kaksi huomautusta ja kaksi lausuntoa. Asemakaavan muutosehdotus on ollut nähtävillä , jona aikana saatiin kaksi muistutusta. Muistutuksiin liittyvä maastokatselmus alueella on pidetty Opintie, Lauttakylä Maanomistajan aloitteesta muutetaan Opintien varrella yksityisomistuksessa olevan, korttelin 0163 kaavamuutoksella alueen käyttötarkoitus yleisten rakennusten korttelialueesta (Y) asuinrivitaloalueeksi (AR). Kaavamuutoksen laatii konsulttitoimisto. Suunnittelualue on Huittisten keskustassa, ydinkeskustan luoteispuolella. Alueen pinta-ala on noin yksi hehtaari. Aloite asemakaavamuutoksen laatimiseen on tullut rakennusliikkeeltä, joka vastaa kaavoituksen kustannuksista. Alueelle osoitetaan virkistysaluetta osayleiskaavan mukaisesti. Tavoitteena on laatia maankäyttösopimus Huittisten kaupungin ja yksityisen maanomistajan välillä kaavatyön ehdotusvaiheessa. Vireillä olevan asemakaavamuutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma sekä kaavamuutosluonnos ovat olleet nähtävillä Nähtävilläoloaikana ei saatu yhtään huomautusta. Lausuntoja saatiin 4 kpl.

13 Sivu 13 HUITTISTEN KAUPUNKI VIREILLÄ OLEVAT Lauttakylän koulun alue, Lauttakylä Lauttakylän koulun alue on kaupungin kaavoitusohjelmassa 2012 kohde 2. Kaupunginhallitus on hyväksynyt korttelin 0142 tonttia 1 koskevan asemakaavan muutoshakemuksen ja päättänyt käynnistää asemakaavan muutoksen korttelin 0142 tontin 1 suurimman sallitun kerrosluvun nostamiseksi neljään. Kaupunginhallitus on samalla päättänyt, että asemakaavan muutos tehdään Lauttakylän koulun alueen asemakaavan muutoksen yhteydessä. Noin 3,8 hehtaarin suunnittelualue sijaitsee kaupungin keskustassa. Suunnittelualueella sijaitsevat Lauttakylän koulu, Huittisten museo ja Nuorisoklubi, jotka toimivat kulttuurihistoriallisesti arvokkaissa rakennuksissa. Suunnittelualue on osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä Huittisten kirkko ja sen ympäristö, jossa alueiden käytön on sovelluttava alueen historialliseen kehitykseen. Asemakaavan muutoksen tavoitteena on selvittää koulutoiminnan rakennusoikeustarpeet, uudistaa korttelialueiden käyttötarkoitusmerkinnät sekä turvata rakennussuojelun tavoitteet ja kulttuuriympäristön ominaispiirteiden säilyminen alueella sekä liikenneturvallisuuden parantaminen. Asemakaavan uudistamisella varaudutaan Lauttakylän koulun peruskorjaukseen ja mahdolliseen laajennukseen, sillä koulutontin rakennusoikeus on ylitetty runsaasti. Tavoitteena on tehostaa koulun piha-alueen käyttöä ja mahdollistaa lähiliikuntapaikan rakentaminen sen yhteyteen. Asuinkerrostaloalueeksi kaavoitetun tontin kaavamääräykset tarkistetaan kaavamuutoksen yhteydessä, tavoitteena kerrosluvun korotus neljään. Huittisten keskustan ja sen lievealueiden osayleiskaavassa suunnittelualue on osoitettu keskustatoimintojen alueeksi (C/s-1) ja asunto-alueeksi (A/s-1), joilla ympäristö säilytetään. Kaupunginhallitus on hyväksynyt asemakaavan muutosluonnoksen valmisteluaineistoineen Vireillä olevan asemakaavamuutoksen laatimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) ja asemakaavan muutosluonnos valmisteluaineistoineen on nähtävillä Vaihtoehtoisia ratkaisuja on tutkittu lähinnä koulun ympäristössä tapahtuvan liikennöinnin osalta.

14 KAAVOITUSKATSAUS 2012 Sivu 14 LÄHIAIKOINA VIREILLE TULEVAT Valtatien 2 ja Torkinkadun välinen alue, Hein-Erkkilä Kaupunki on hankkinut omistukseensa valtatien 2 ja Torkinkadun välisen noin kolmen hehtaarin kokoisen maa-alueen Tavoitteena on eheyttää yhdyskuntarakennetta kaavoittamalla yhdyskuntateknisten verkostojen piirissä oleva alue asuinpientalo- tai rivitaloalueeksi Huittisten kaupungin keskustaa ja sen lievealueita koskevan oikeusvaikutteisen osayleiskaavan mukaisesti. Osayleiskaavan mukaan alue on pohjoisosastaan asuntoaluetta (A) ja eteläosastaan suojaviheraluetta (EV) sekä melualuetta (me-1 ja me-2). Satakunnan Osuuskauppa on jättänyt asemakaavan muutoshakemuksen koskien Huittismarketin tontin laajentamista puisto ja kerrostalokorttelialueelle. Tontti on vähittäiskaupan suuryksikköaluetta (KM) Hein-Erkkilän kaupunginosassa. Osayleiskaavan mukaan alue on keskustatoimintojen aluetta (C). Kiinteistö Oy Huittisten Hansa on jättänyt Takkulan kaupunginosan korttelin 0915 tonttia 7 koskevan asemakaavan muutoshakemuksen tavoitteena myymälätiloille sallitun 10 %:n kerrosalan lisääminen 20 %:iin rakennetusta kerrosalasta. Oksanen -nimiselle tilalle Sallilan kylässä Vampulan taajamassa on jätetty asemakaavan muutoshakemus tavoitteena tilaa koskevan kaavamerkinnän VL muuttaminen merkinnäksi AO. Untonmäen kaupunginosan korttelin 1051 Hiukkamäki-nimistä tilaa koskeva vuonna 2003 allekirjoitetun maankäyttösopimuksen jatkamispyyntö sekä asemakaavan ja tonttijaon muutoshakemus on jätetty kaupunginhallitukselle. AIKAISEMMIN KÄYNNISTETYT KESKENERÄISET ASEMAKAAVAHANKKEET Asemakaavan laajennus pohjoiseen, Sahko Maanomistajien kanssa on vuonna 1996 neuvoteltu kaavoituksesta ja sen perusteella on laadittu asemakaavaluonnos, jonka käsittelyn kaavoitus ja maanostolautakunta päätti kuitenkin siirtää toistaiseksi. Alueelle on laadittu liikenneverkkoselvitys vuonna 1999 ja meluselvitys Alue on kokonaan yksityisomistuksessa.

15 Sivu 15 HUITTISTEN KAUPUNKI AIKAISEMMIN KÄYNNISTETYT KESKENERÄISET ASEMAKAAVAHANKKEET Loima Kaupunginhallitus on hyväksynyt Loimijoentien ja Loimijoen välisen alueen asemakaavaluonnoksen Luonnoksessa alueelle on suunniteltu 76 pientalotonttia, joista 15 on tällä hetkellä rakennettu. Kaupunki omistaa alueesta noin 16 hehtaaria. Jatkosuunnittelussa alue on tarkoitus jakaa kahdeksi erilliseksi kokonaisuudeksi: Myllytien ja Sillakoskenpuron välinen alue Asemakaavan laatimisen tavoitteena on uuden laadukkaan pientaloasuinalueen rakentaminen Loiman koulun vaikutuspiiriin jokirantamaisemaan. Reunaehtoja suunnittelulle asettaa alueen rajoittuminen Naturaverkostoon kuuluvaan Loimijokeen ja joen tulvaherkkyys. Huittisten kaupungin keskustaa ja sen lievealueita koskevan oikeusvaikutteisen osayleiskaavan mukaan alue on pohjoisosastaan asuntoaluetta (A) ja eteläosastaan maa- ja metsätalousvaltaista aluetta, jolla on erityisiä ympäristöarvoja (MY). Alueen lounaisosassa on pientalovaltaista asuntoaluetta, jolla sijaitsee suojeltava Loiman kylämaisema (AP/sr-2 79). Noin 8,6 ha:n alue on kaupungin omistuksessa. Länsi-Suomen opiston ja Myllytien välinen alue Noin 6 hehtaarin alueelle on rakennettu useita omakotitaloja 2000-luvulla vanhan kaavaluonnoksen periaatteiden mukaisesti. Rakentaminen on toteutunut osittain kookkaammille rakennuspaikoille kuin kaavaluonnoksessa on suunniteltu ja katuverkkoa varten on varattu kaavaluonnoksen mukaiset alueet. Kiinteistöt on liitetty kunnallisteknisiin verkostoihin. Asemakaavalla on tarkoitus selvittää alueen katuverkkotarpeet ja tonttijaotus. Huittisten kaupungin keskustaa ja sen lievealueita koskevan oikeusvaikutteisen osayleiskaavan mukaan alue on asuntoaluetta (A). Alue on yksityisessä omistuksessa ja maanomistajien kanssa laaditaan maankäyttösopimukset katu- ja puistoalueiden luovuttamisesta.

16 KAAVOITUSKATSAUS 2012 Sivu 16 TONTTIVARANTO Kaupungilla on tällä hetkellä myynnissä kunnallistekniikan piirissä olevia asuinpientalotontteja seuraavilta alueilta: (merkitty karttaan punaisella renkaalla): Kuninkainen 8 Nanhia 1 Sampu 8 Ihaninmäki, Vampula 20 Matkusjoki, Vampula 16 Kaupungin keskustan liepeillä on myynnissä 17 omakotitonttia. Erillispientalotonttien lisäksi kaupungilla on myytävänä tällä hetkellä: 1 asuinkerrostalo-/rivitalotontti (varattu, kartassa mustalla), 10 teollisuustonttia (kartassa sinisellä) 3 liiketonttia (kartassa vihreällä). Tarkemmat tiedot tonteista löytyy osoitteesta => Vapaat tontit. Viime vuosina kaupunki on keskimäärin myynyt 7 erillispientalotonttia / vuosi. Vuonna 2011 myyntimäärä oli 4 AO -tonttia. Tavoitteena on, että kaupungin tonttivaranto vastaa viiden vuoden kysyntää. Keskustan liepeillä oleva tonttivaranto parani huomattavasti Kuninkaisten uuden asuinalueen ensimmäisten 10 tontin tullessa marraskuussa 2011 myyntiin. Keskusta-alueen tonttivarantoa täydentävät Vampulan taajamassa sijaitsevat tonttialueet.

17 Sivu 17 HUITTISTEN KAUPUNKI TONTTIVARANTO Kartassa on esitetty Huittisten kaupungilla myynnissä olevat tontit..

18 HUITTISTEN KAUPUNKI Sivu 18 Risto Rytin katu Huittinen KAAVOITUS Tekninen johtaja Ulla Ojala Puh. (02) ja Kaavasuunnittelija Kirsti Kanerva Puh Suunnitteluavustaja Anne Rämö Puh. (02) Sähköpostit: Kaavoittamisen tarkoituksena on suunnitella kaupunkilaisia ja elinkeinoelämää palveleva kaupunkiympäristö hyväksytyn kaavoitusohjelman mukaisesti niin, että kaupunkirakenteesta muodostuu hallittu, taloudellinen ja ympäristön kestävää kehitystä tukeva kokonaisuus.

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI JÄRVIMUTKALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 2 PITKÄJÄRVI (107) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 2 JA VL-ALUE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

Asemakaavamuutos: Saaren tilan asemakaavan muutos

Asemakaavamuutos: Saaren tilan asemakaavan muutos HUITTISTEN KAUPUNKI / Tekninen palvelukeskus / suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut / kaavoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.2.2015, tark. 21.9.2015

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 12.10.2015, tarkistettu 13.1.2016 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 902-926, 930-940, 950-969, 971-974 Kaavan

Lisätiedot

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja

Lisätiedot

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2014

KAAVOITUSKATSAUS 2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 26.11.2014 Ilmakuvia keskustasta vuonna 2014 lainvoimaisiksi tulleiden kaavojen likimääräisillä aluerajauksilla. SOK:n ja Linjaautoaseman alue sekä Asunto Oy Huittisten Viialanhovin

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖASIOITA HUITTISISSA 2011. KARMA:n kokous 29.3.2011 Ulla Ojala

MAANKÄYTTÖASIOITA HUITTISISSA 2011. KARMA:n kokous 29.3.2011 Ulla Ojala MAANKÄYTTÖASIOITA HUITTISISSA 2011 KARMA:n kokous 29.3.2011 Ulla Ojala Suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut SMP Maankäyttö Maankäyttöpäällikkö Kiinteistösihteeri Paikkatietopalvelut Paikkatietoinsinööri

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ...2 1 SUUNNITTELUALUE...2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...2 3 KAAVAT ILANNE...2 4 MAANOMISTUS...2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINT I...3

Lisätiedot

NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS hyväksytty 13.10.2016 LIITE 2. päivitetty 6.3.2017 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu

Lisätiedot

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET

Lisätiedot

Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavan laadinnan yhteydessä

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, YHDYSTIEN TEOLLISUUSALUE

ASEMAKAAVAN MUUTOS, YHDYSTIEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS, YHDYSTIEN TEOLLISUUSALUE KORTTELI 221 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 24.10.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Köylypolvi 432 KORTTELI 221 TONTIT 1 ja 2 Kaavan laatija REJLERS

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 3 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta.

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta. 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA 2090 Moisio-Hakkarin asemakaava, Kiviahon pohjoisosan laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.3.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2018 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE 2 KAAVATILANNE

RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE 2 KAAVATILANNE RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Pirilän Kukkatalo Oy:n liiketoiminnan alueella Kerttulan kaupunginosassa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK-364 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2017 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaupunkisuunnitteluosasto 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TULLINTIE Salon kaupunki, Talonpoikaisteijon kylän korttelit 32, 38 ja 33 sekä lähivirkistys- ja kaavatiealuetta.

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6 SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUUN KAUPUNKI KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella. Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI MERI-NUORIKKALA 2 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9. KAUPUNGINOSA (NUORIKKALA)

RAISION KAUPUNKI MERI-NUORIKKALA 2 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9. KAUPUNGINOSA (NUORIKKALA) RAISION KAUPUNKI MERI-NUORIKKALA 2 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9. KAUPUNGINOSA (NUORIKKALA) RAISION KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS MAANKÄYTTÖPALVELUT 2.10.2012

Lisätiedot

MURSKETIEN ASEMAKAAVA

MURSKETIEN ASEMAKAAVA UURAISTEN KUNTA MURSKETIEN ASEMAKAAVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.9.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella (pohjakuva MML2015).

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41

Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41 (OAS) (MRL 63 ) 1(5) Maankäyttöpalvelut 24.2.2015, päivitetty 27.5.2015 Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41 Aloite Asemakaavan muutoksen laadintaan on ryhdytty yksityisen maanomistajan aloitteesta.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 63 ) mukainen asiakirja, jossa kuvataan

Lisätiedot

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan osana kaavatyön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,

Lisätiedot

ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue

ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue ILOMANTSI Kirkonkylä Päiväys 30.1.2015 KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Ilomantsin Kirkonkylän

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 12.12.2017 YLEISTÄ Maankäyttö-

Lisätiedot

2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET

2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET RAISION KAUPUNKI ALHAISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

PANELIAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS,

PANELIAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS, PANELIAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS, KORTTELI 86 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.4.2017, tark. 20.4.2017 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Panelia 436 KORTTELI 86 TONTIT 1, 2, 3 VL-alueita

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot