Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41
|
|
- Niina Mäkelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 (OAS) (MRL 63 ) 1(5) Maankäyttöpalvelut , päivitetty Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41 Aloite Asemakaavan muutoksen laadintaan on ryhdytty yksityisen maanomistajan aloitteesta. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee noin neljän kilometrin päässä Keravan keskustasta Koivikontien varrella noin kilometri lounaaseen Savion keskustasta. SIJAINTIKARTTA; OTTEET OPASKARTASTA Suunnittelualueeseen kuuluu Savion 6. kaupunginosan korttelin 1620 tontti 16. Alueen pinta-ala on 1703 m 2. Suunnittelualueen rajoja täsmennetään tarvittaessa työn kuluessa.
2 2(5) Suunnittelun tavoite Kaavamuutoksen tavoitteena on tutkia korttelin 1620 tontin 16 käyttötarkoituksen muuttamista asuinrakentamiseen. Kyseessä on vaikutukseltaan vähäinen asemakaavan muutos (MRL mom.) Lähtötiedot Nykytilanne: Alue on tällä hetkellä rakentamaton, ja sillä kasvaa nuorta lehtipuustoa. Ympäristö on rakentunut erillispientaloina. K1620 tontti 1 OTE ORTOKUVAKARTASTA Maanomistus: Korttelin 1620 tontti 16 on yksityisessä omistuksessa. Maakuntakaava: Uudenmaan vahvistetussa maakuntakaavassa sekä vahvistetussa Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavassa kaava-alue on taajamatoimintojen aluetta. Alue kuuluu lentomelualueeseen lme-1, jolla olemassa olevan asutuksen säilyttäminen ja täydentäminen ovat mahdollisia. OTE UUDENMAAN VAHVISTETTUJEN MAAKUNTAKAAVOJEN YHDISTELMÄSTÄ
3 Yleiskaava: LIITE 2 3(5) Oikeusvaikutteisessa Keravan yleiskaavassa 2020 suunnittelualue on merkitty pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi (AP). Alue kuuluu lentomelualueeseen me-1, jolla DEN on yli 55 db. Alueelle ei tule suunnitella uutta asutusta eikä muuta melulle herkkää toimintaa. Asutuksen vähäinen täydennysrakentaminen on mahdollista. Koko kaupungin yleiskaavan tarkistus on käynnistynyt keväällä OTE YLEISKAAVASTA Asemakaava: Korttelin 1620 tontilla 16 on voimassa asemakaava vuodelta Alue on osoitettu liikerakennusten korttelialueeksi (AL 3 ). Tontille on osoitettu rakennusoikeutta 350 k-m 2. Korkein sallittu kerrosluku on I. Rakennukseen saa sijoittaa enintään yhden asuinhuoneiston kiinteistön hoitoa varten tarpeelliselle henkilökunnalle. Jokaista liikerakennuksen 50 m 2 kerrosalaa kohden tulee tontilla olla yksi autopaikka. Jokaista asuinhuoneistoa varten tulee tontilla olla yksi autopaikka. OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA
4 Rakennuskielto: Alueella ei ole rakennuskieltoa. LIITE 2 4(5) Selvitykset Vaikutusten arviointi Alueelta ei laadita erillisiä selvityksiä. Asemakaavamuutoksen vähäisyydestä johtuen vaikutusten arviointi ei ole tarpeellista. Osalliset Kaava-alueen ja kaava-alueeseen rajoittuvien alueiden maanomistajat, haltijat ja asukkaat, toimipaikat, yritykset ja niiden työntekijät. Osallistuminen ja vuorovaikutuksen järjestäminen ja asemakaavan muutosluonnos lähetetään osallisille mielipiteiden esittämistä varten samalla, kun ilmoitetaan kaavamuutoksen vireilletulosta (MRL 62, 63 ja MRA 39 ) kuuluttamalla kaupungin ilmoitustaululla ja Keravan kaupungin kotisivuilla ( lähettämällä kirje kaava-alueen maanomistajille ja -haltijoille sekä kaava-alueeseen rajoittuvien alueiden maanomistajille ja -haltijoille sekä viranomaisille Asemakaavanmuutosehdotus on julkisesti nähtävillä (MRL 65 ja MRA 27 ) 14 päivän ajan, jolloin siitä on tilaisuus esittää muistutus. Nähtävillä olosta tiedotetaan: kuuluttamalla Tuusulanjärven viikkouutiset -lehdessä, kaupungin ilmoitustaululla ja Keravan kaupungin kotisivuilla ( lähettämällä kirje kaava-alueen maanomistajille ja -haltijoille sekä kaava-alueeseen rajoittuvien alueiden maanomistajille ja -haltijoille sekä viranomaisille Asemakaavanmuutosehdotuksen hyväksyy kaupunginhallitus, josta tiedotetaan kuuluttamalla Tuusulanjärven viikkouutiset -lehdessä, kaupungin ilmoitustaululla ja Keravan kaupungin kotisivuilla ( Muutoksenhaku kaupunginhallituksen hyväksymispäätöksestä Kaavan hyväksymispäätöksestä voi valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa (valitusaika lasketaan pöytäkirjan nähtäville asettamisesta). Hallinto-oikeuden päätöksestä voi valittaa edelleen korkeimpaan hallintooikeuteen. Vaikutukseltaan vähäisestä asemakaavan muutoksesta valitusoikeus on niillä, joiden oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ( MRL 191 ). Päätöksen voimaantulo Kaavan hyväksymispäätös saavuttaa lainvoimaisuuden noin kuuden viikon kulutta, mikäli päätöksestä ei valiteta. Päätös tulee voimaan, kun siitä on kuulutettu Tuusulanjärven viikkouutiset - lehdessä, kaupungin ilmoitustaululla ja Keravan kaupungin kotisivuilla ( Lausunnot Asemakaavamuutoksen vähäisyydestä johtuen muutosehdotuksesta pyydetään lausunto seuraavilta tahoilta: - Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä
5 5(5) Alustava käsittelyaikataulu Aloitus- ja valmisteluvaihe / Maalis-huhtikuu 2015 Kaavamuutoksen vireilletulosta ja OAS:n nähtävilläolosta tiedotetaan ja OAS asetetaan nähtäville mielipiteiden esittämistä varten kahden viikon ajaksi. an (OAS) voi esittää muutoksia ja täydennyksiä vielä suunnitteluprosessin aikana ja siitä saa lisätietoja suunnittelijalta. Kaavaluonnos laaditaan ja se hyväksytetään kaupunkikehitysjaostossa asetettavaksi nähtäville ja lausunnoille. Luonnos on nähtävillä kaksi viikkoa mielipiteiden esittämistä varten ja siitä tiedotetaan sovitulla tavalla. Ehdotusvaihe / touko-kesäkuu 2015 Luonnoksesta saatujen mielipiteiden, lausuntojen ja selvitysten pohjalta laaditaan muutosehdotus, jonka kaupunkikehitysjaosto hyväksyy ja asettaa julkisesti nähtäville 14 päivän ajaksi. Ehdotuksen nähtävillä olosta tiedotetaan, ja mahdolliset muistutukset tulee jättää kirjallisena nähtävillä olon aikana. Kaikille muistutuksen tehneille, jotka ovat antaneet yhteystietonsa, lähetään kaupungin perusteltu kannanotto kaupunkikehitysjaoston käsittelyn jälkeen. Hyväksymisvaihe elokuu 2015 Asemakaavan muutoksen hyväksyy kaupunginhallitus kaupunkikehitysjaoston esityksestä. Kaupunginhallituksen hyväksymispäätöksestä tiedotetaan kuuluttamalla siitä kaupungin ilmoitustaululla, lehtikuulutuksella Tuusulanjärven viikkouutiset - lehdessä sekä kaupungin kotisivuilla Internetissä ( Kaupunginhallituksen hyväksymä kaavamuutos on nähtävillä Keravan kaupungin kaupunkisuunnittelun kotisivuilla. Tässä vaiheessa kirjeellä tiedotetaan vain niille, jotka ovat sitä erikseen ehdotuksen nähtävilläolon aikana pyytäneet ja antaneet yhteystietonsa. Päätöksen voimaantulo / syyskuu 2015 Kaavan hyväksymispäätös saa lainvoiman noin kuuden viikon kuluttua hyväksymisestä, mikäli päätöksestä ei valiteta. Kaavamuutos tulee voimaan, kun siitä on kuulutettu Tuusulanjärven viikkouutiset -lehdessä, kaupungin ilmoitustaululla, kirjastossa ja internetissä ( Asemakaavan muutoksen valmistelija Valmistelija Asemakaavan valmistelusta vastaa: kaava-arkkitehti Marja Pelo Puhelin: Sähköposti: marja.pelo@kerava.fi Yhteystiedot Keravan kaupunki, Maankäyttöpalvelut Postiosoite: PL 123, Kerava Käyntiosoite: Sampolan palvelukeskus, Kultasepänkatu 7, Puhelin *
Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut 11.12.2014, päivitetty 1.6.2015 Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Aloite Asemakaavan
LisätiedotAsemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) 1(7) Maankäyttöpalvelut 11.12.2014 Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Aloite Asemakaavan muutoksen laadintaan on ryhdytty Keravan kaupungin omistaman
LisätiedotKERAVA 6. SAVIO KOIVIKONTIE 41 ASEMAKAAVAN MUUTOS (2310) Asemakaavan selostus. Tämä selostus koskee 26.2.2015 päivättyä kaavakarttaa KERAVAN KAUPUNKI
KERAVA 6. SAVIO KOIVIKONTIE 41 ASEMAKAAVAN MUUTOS (2310) Asemakaavan selostus Tämä selostus koskee 26.2.2015 päivättyä kaavakarttaa KERAVAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖPALVELUT Kaupunkikehitysjaosto 11.3.2015 2
LisätiedotAsemakaavan muutos (2217) Ketjupuisto
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) 1(7) Maankäyttöpalvelut 26.2.2015, päivitetty x.x.2015 Asemakaavan muutos (2217) Ketjupuisto Aloite Asemakaavan muutoksen laadintaan on ryhdytty kaupungin
Lisätiedot3.11.2015. Maankäyttöpalvelut
1(5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut Asemakaavan muutos (2314) Asemantie 1-3 Asemakaavan muutos koskee 4. keskustan kaupunginosan rautatiealuetta. 3.11.2015 Osallistumis-
LisätiedotTUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( )
4.9.2017 TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 3 9 ) Asemakaavan muutos koskee 2. Killan kaupunginosan korttelin 83
LisätiedotO S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A
23.10.2017 KÄENKATU 2, VÄINÄMÖISENTIE 16 JA TERHIKINTIE 3 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 2 9 ) Asemakaavan muutos koskee 1.
LisätiedotKALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT
17.1.2018 KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 4 7 ) Asemakaavan muutos koskee 1. Kalevan kaupunginosan
LisätiedotKOIVIKONTIE 3-5 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( )
15.8.2018 KOIVIKONTIE 3-5 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 5 1 ) Asemakaavan muutos koskee 6. Savion kaupunginosan korttelia
Lisätiedot1(5) Aloite mukainen. Suunnittelun. 404-5-88 ja. nen. Suunnittelualue. tavoitteet. Viranomais-
Osallistumis- ja arviointisua unnitelma (OAS) (MRL 63 ) 1(5) Maankäyttöpalvelut 1.03.2013, Päivitetty 13.2.2015 Asemakaava (2290) Virrenkulmaa III Aloite Asemakaavan laatimistyöhön on ryhdytty kaupungin
LisätiedotKERAVA 6. SAVIO KOIVIKONTIE 41 ASEMAKAAVAN MUUTOS (2310) Asemakaavan selostus. Tämä selostus koskee 27.5.2015 päivättyä kaavakarttaa KERAVAN KAUPUNKI
KERAVA 6. SAVIO KOIVIKONTIE 41 ASEMAKAAVAN MUUTOS (2310) Asemakaavan selostus Tämä selostus koskee 27.5.2015 päivättyä kaavakarttaa KERAVAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖPALVELUT Kaupunkikehitysjaosto 10.6.2015 2
LisätiedotKANKURINKATU O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( )
16.2.2012 päivitetty 7.5.2018 KANKURINKATU O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 2 7 5 ) Asemakaavan muutos koskee 2. Kiltan kaupunginosan
Lisätiedot(MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut. 23.2.2015, päivitetty 27.5.2015. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Maankäyttöpalvelut Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) 23.2.2015, päivitetty 27.5.2015 1(5) Asemakaavan muutos (2311) Uudenmaan sairaalapesula Asemakaava muutos koskee 9. Alikeravan kaupunginosan
LisätiedotAsemakaavan muutos (2293) Vesilaitoksen tontti
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) 1(6) Maankäyttöpalvelut 27.5.2014, päivitetty 28.10.2015 Asemakaavan muutos (2293) Vesilaitoksen tontti Aloite Asemakaavan muutoksen laadintaan on
LisätiedotKOIVUNOKSAN JATKE O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A
7.5.2018 Päivitetty 21.6.2018 KOIVUNOKSAN JATKE O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a j a a s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 2 4 ) Asemakaava Ylikeravan
LisätiedotMOUKARITIE 4 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( )
16.8.2017 MOUKARITIE 4 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 0 6 ) Asemakaavan muutos koskee 5. Ahjon kaupunginosan korttelin 1022
LisätiedotKaupungintalon kortteli
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRA 63 ) Maankäyttöpalvelut 19.1.2012, päivitetty 27.5.2016 Asemakaavan muutos (2279) Kaupungintalon kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) kertoo:
Lisätiedot(MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava ja asemakaavan muutos (2307) Pihkaniitynkatu
1(5) Maankäyttöpalvelut Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) 20.9.2016 Asemakaava ja asemakaavan muutos (2307) Pihkaniitynkatu Asemakaava 1. Kalevan kaupunginosaan ja asemakaavan muutos
Lisätiedot(MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan muutos (2312) Kaakkurinpolku 6
Maankäyttöpalvelut Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) 29.6.2015 1(5) Asemakaavan muutos (2312) Kaakkurinpolku 6 Asemakaavan muutos koskee 1. Kalevan kaupunginosan korttelia 655 sekä
LisätiedotLIITE 2. (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut. 23.2.2015, päivitetty 28.7.2015. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
LIITE 2. Maankäyttöpalvelut Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) 23.2.2015, päivitetty 28.7.2015 1(5) Asemakaavan muutos (2311) Uudenmaan sairaalapesula Asemakaava muutos koskee 9. Alikeravan
LisätiedotSAVION PÄIVÄKOTI. A s ema ka a v a n m u u t o s ( )
11.9.2019 SAVION PÄIVÄKOTI O SA LLI STUMIS- J A A R VI O I NTI SUUNNI TELMA A s ema ka a v a n m u u t o s ( 2 3 6 0 ) Asemakaavan muutos koskee 6. Savion kaupunginosan korttelin 1660 osaa sekä virkistys-
LisätiedotAsemakaavan muutos (2259) Aleksintori
1(9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut 15.4.2009, päivitetty 5.8.2015 Asemakaavan muutos (2259) Aleksintori Aleksintorin (2259) asemakaavamuutoksen suunnittelua on
LisätiedotAsemakaavan muutos (2293) Vesilaitoksen tontti
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) 1(7) Maankäyttöpalvelut 20.11.2013 Asemakaavan muutos (2293) Vesilaitoksen tontti Aloite Asemakaavan muutoksen laadintaan on ryhdytty kaupungin aloitteesta.
Lisätiedot(MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan muutos (2308) Kurjenmetsä
Maankäyttöpalvelut Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) 23.2.2015 1(5) Asemakaavan muutos (2308) Kurjenmetsä Asemakaava muutos koskee 1. Kalevan kaupunginosan korttelia 600 sekä puistoaluetta
LisätiedotASEMANSEUTU O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a m u u t o s ( 2313)
7.11.2017 ASEMANSEUTU O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a m u u t o s ( 2313) Asemakaavan muutos koskee 4. Keskustan kaupunginosan korttelia 225 sekä
LisätiedotSAVIONTIEN YRITYSTONTTI
30.4.2019 KAUPUNKIKEHITYSPALVELUT SAVIONTIEN YRITYSTONTTI O S A L L I S T U M I S - JA A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a m u u t o s ( 2 3 1 5 ) Asemakaavamuutos koskee 6. Savion
LisätiedotKÄÄPÄKATU 1-5. A s e m a k a a v a m u u t o s ( ) Suunnittelualueen likimääräinen rajaus opaskartalla.
20.3.2018 KAUPUNKIKEHITYSPALVELUT KÄÄPÄKATU 1-5 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a m u u t o s ( 2 3 4 4 ) Asemakaavan muutos koskee 6. Savion kaupunginosan
LisätiedotKAUPPAKAARI 1. A s e m a k a a v a m u u t o s ( ) Asemakaavan muutos koskee 4. Keskustan kaupunginosan korttelia 1 sekä katualueita.
14.3.2018 KAUPUNKIKEHITYSPALVELUT KAUPPAKAARI 1 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a m u u t o s ( 2 3 5 0 ) Asemakaavan muutos koskee 4. Keskustan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA(MRL 63 )18.11.2009/tark.21.2.2012
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA(MRL 63 )18.11.2009/tark.21.2.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa voidaan tarkistaa kaavatyön aikana tarpeen mukaan. TORPANTIE 33 Asemakaavan ja tonttijaon
LisätiedotSeittenhaarankatu 8 Asemakaavan muutos
Dnro KAUKE 1378/2013 Kaavatunnus 250016 14.8.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL 63 ) Seittenhaarankatu 8 Asemakaavan muutos Sisällys 1 Mitä tapahtuu ja missä?... 3 1.1 Suunnittelualue... 3
LisätiedotAsemakaava ja asemakaavan muutos (2272) Kytömaa II /Postlar
Maankäyttöpalvelut Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) 7.3.2013 1(5) Asemakaava ja asemakaavan muutos (2272) Kytömaa II /Postlar Aloite Suunnittelualue ja suunnittelun tavoite Asemakaavan
LisätiedotKETJUTIE 5 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( )
7.5.2018 KETJUTIE 5 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 5 3 ) Asemakaavan muutos 5. Ahjon kaupunginosan kortteliin 1002 ja lähivirkistysalueelle
LisätiedotMÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI
LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN
LisätiedotKANNISTON PÄIVÄKOTI. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 320)
15.8.2 10.9.2019 KANNISTON PÄIVÄKOTI OSALLISTUMIS - JA A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 320) Asemakaavan muutos koskee 6. Savion kaupunginosan korttelia 1494
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti
OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
1 MITEN VOIN VAIKUTTAA RAKENNUSJÄRJESTYKSEEN? 1 Mikä on rakennusjärjestys Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla (MRL 14.1 ). Rakennusjärjestyksen
LisätiedotAsemakaavamuutos: Saaren tilan asemakaavan muutos
HUITTISTEN KAUPUNKI / Tekninen palvelukeskus / suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut / kaavoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.2.2015, tark. 21.9.2015
LisätiedotLintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014
HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...
LisätiedotYLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue
YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK.10.6.2014 Dnro 270/51.512/2014 Asemakaavan muutos Kirkonseudun Kuruntien liikennealueiden sekä korttelin 8 tontin 6 ja korttelin 282 tontin 2 muutos välillä Soppeenmäki - Viljakkalantie
LisätiedotPALOPELLONKATU 8 JA 10
30.5.2018 KAUPUNKIKEHITYSPALVELUT PALOPELLONKATU 8 JA 10 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a m u u t o s ( 2 3 2 8 ) Asemakaavan muutos koskee 9. Alikeravan
LisätiedotAsemakaava koskee kiinteistöä Aloitteen kaavoituksesta on tehnyt Siuron Metallirakenne Oy.
1 NOKIAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava ja asemakaavan muutos Asemakaava koskee kiinteistöä 536-418-4-198. Asemakaavan muutos koskee 11. kaupunginosan
LisätiedotKEINUKALLION MONITOIMIHALLI
30.4.2018 KEINUKALLION MONITOIMIHALLI O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a ( 2 3 5 9 ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
1 MITEN VOIN VAIKUTTAA RAKENNUSJÄRJESTYKSEEN? 1 Mikä on rakennusjärjestys Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla (MRL 14.1 ). Rakennusjärjestyksen
LisätiedotNASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098
1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue
LisätiedotRAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE 2 KAAVATILANNE
RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Pirilän Kukkatalo Oy:n liiketoiminnan alueella Kerttulan kaupunginosassa
LisätiedotMITEN VOI VAIKUTTAA ASEMAKAAVOITUKSEEN?
Järvenpään mestariasunnot, Sauvakatu 6 ja 8, asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro KESKUSHAL: 1143/2010 Kaavatunnus: 070050 Tarkistettu 14.11.2011 edellinen 2.5.2011 MITEN VOI VAIKUTTAA
LisätiedotKEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta
KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta Asemakaava 506 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PORVOON KAUPUNKISUUNNITTELU Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotRajaniitynkatu 454, Asemakaavan muutos
Dnro KAUKE 1644/2013 Kaavatunnus 040018 Tark. 15.8.2014 25.3.2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL 63 ) Rajaniitynkatu 454, Asemakaavan muutos Sisällys 1 Mitä tapahtuu ja missä?... 3 1.1 Suunnittelualue...
LisätiedotKEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun
LisätiedotJärvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503
17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)
LisätiedotRovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteleissa 189 ja 190 sekä katu- ja suojaviheralueet
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteleissa 189 ja 190 sekä katu- ja suojaviheralueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2006 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Asemakaavan muutos, Santtio 11, kortteli 32 sekä puisto- ja lähivirkistysalue Liite 1 1 Sijainti opaskartalla Aluerajaus Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne
LisätiedotNUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 240 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
Lisätiedot25.11.2007, tark. 3.3.2009 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63)
25.11.2007, tark. 3.3.2009 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa voidaan tarkistaa kaavatyön aikana tarpeen mukaan. MAAHISENPUISTON ASEMAKAAVAMUUTOS Dnro
LisätiedotLAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET
LisätiedotNUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi
A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment
LisätiedotORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin
LisätiedotASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.
691/AK LIITE 1 ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2015 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Heinolan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAUS/97/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARTANO (41.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1657 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi puh. 02 621 1600
LisätiedotWärtsilänkatu 10 (tontti 733-9), Asemakaavan muutos
Dnro KAUKE 238/2015 Kaavatunnus 070052 11.3.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL 63 ) Wärtsilänkatu 10 (tontti 733-9), Asemakaavan muutos Sisällys 1 Mitä tapahtuu ja missä?...2 2 Mitä on suunnitteilla?...2
LisätiedotRiihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö. 15.8.2008, päivitetty 16.10.2008, 13.11.2009, 26.2.2010, 30.4.2010 ja 17.3.2014
Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 15.8.2008, päivitetty 16.10.2008, 13.11.2009, 26.2.2010, 30.4.2010 ja 17.3.2014 LINJA-AUTOASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63
LisätiedotAsemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.5.2016 Kaava-alueen nimi Mittarikatu 4c, asemakaavan muutos Dnro JARVENPAA 1059/2016 Kaavatunnus 070054 Aloite tai hakija
LisätiedotORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LIITE 2. hyväksytty 16.3.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Maankäyttö ja kaavoitus www.orimattila.fi MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1/ 5 Alue 411611 Laurinlahti (34 / Espoonlahti) Asemakaavan muutos Asianumero 6903/10.02.03/2011 3.11.2014 Alue on nykyisen asemakaavan mukaan rivitalojen korttelialuetta. Alueen maankäyttöä tehostetaan
LisätiedotLAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.9.2014
3547 PEURANTIE asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee asemakaavan
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ...2 1 SUUNNITTELUALUE...2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...2 3 KAAVAT ILANNE...2 4 MAANOMISTUS...2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINT I...3
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Välitien nimenmuutos
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Välitien nimenmuutos Hyvinkään kaupungin 17. kaupunginosan katualuetta koskeva asemakaavan muutos 17:036 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 23.11.2015
LisätiedotTietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,
LisätiedotPELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-
LisätiedotRAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-
LisätiedotRAISION KAUPUNKI KAANAANTANTA 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA (OAS) 1. SUUNNITTELUALUE 2. KAAVATILANNE
RAISION KAUPUNKI KAANAANTANTA 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA (OAS) 1. SUUNNITTELUALUE Kaavanmuutosalue sijaitsee Raision 14. kaupunginosassa (Kaanaa) Kaanaanrannan alueella Kaanaanrannantien
LisätiedotValtuustokatu 11 Asemakaavan muutos
Dnro KAUKE 786/2014 Kaavatunnus 060058 16.4.2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL 63 ) Valtuustokatu 11 Asemakaavan muutos Sisällys 1 Mitä tapahtuu ja missä?... 3 1.1 Suunnittelualue... 3 1.2
LisätiedotLintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
LisätiedotKORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 250 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
LisätiedotOPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on kunnan esitys yhteistyötavasta osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten
LisätiedotASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Markku Mattila ja Johanna Salminen ovat
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kaupunkisuunnitteluosasto 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TULLINTIE Asemakaavan muutos koskee Mathildedalin 10.6.1993 vahvistetun asemakaavan kortteleita 32, 33,
LisätiedotVARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva
LisätiedotAsemakaavan muutos nro , Korennontie, Nikinmäki VANTAA
Asemakaavan muutos nro 002134, Korennontie, Nikinmäki VANTAA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.5.2016 muutos: liitetty Mehiläisentien katualuetta asemakaavamuutokseen
LisätiedotLepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015
30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3
Lisätiedot1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS
1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI
LisätiedotHAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kaupunkisuunnitteluosasto 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TULLINTIE Salon kaupunki, Talonpoikaisteijon kylän korttelit 32, 38 ja 33 sekä lähivirkistys- ja kaavatiealuetta.
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva
LisätiedotVANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
12.10.2015 VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k
LisätiedotKESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS
hyväksytty 13.10.2016 LIITE 2. päivitetty 6.3.2017 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteli 27 tontit 6 ja 7, kortteli 20 tontti 1, kortteli 21 sekä katu ja VL -alueet Ylikyläntie - Pihkaporintie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LisätiedotSUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA
SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 11.12.2013 OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 236 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut
1(5) LUKIONTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 249 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
LisätiedotMielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan
Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 30.3.2016 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos nro 002134 ja tonttijako,
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
Dnro JARVENPAA 1072/2016 Dnro JARVENPAA 189/2017 Kaavatunnus 250017 19.4.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KAAKKOLAN RANTA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuva: Hannu Vallas 2016 SISÄLLYSLUETTELO
LisätiedotMÄNTSÄLÄN KUNTA. sivu 1(5) Maankäyttöpalvelut VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS. Mäntsälän seurakunta
sivu 1(5) VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 258 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue
Lisätiedot