LASTENSUOJELUN KEHITTÄMINEN KOHTI HACKNEYN MALLIA

Transkriptio

1 LASTENSUOJELUN KEHITTÄMINEN KOHTI HACKNEYN MALLIA Sosiaalityöntekijöiden kokemuksia kehittämisprosessin alkuvaiheessa Sanna Töyrylä Pro gradu -tutkielma Sosiaalityö Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Lokakuu 2017

2 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Sosiaalityö TÖYRYLÄ, SANNA M.: Lastensuojelun kehittäminen kohti Hackneyn mallia. Sosiaalityöntekijöiden kokemuksia kehittämisprosessissa. Pro gradu tutkielma, 66 sivua Tutkielman ohjaaja: professori Riitta Vornanen ja yliopisto-opettaja Janissa Miettinen Lokakuu 2017 Avainsanat: lastensuojelu, työmenetelmän kehittäminen, Hackneyn malli, systeeminen toimintamalli, kriittisten tapahtumien menetelmä Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten lastensuojelun sosiaalityöntekijät oman työnsä kehittämisen kokevat. Tarkemmin sanottuna, miten kokevat Englannissa käytössä olevan Hackneyn mallin soveltamista omaan työhön Suomeen. Tutkimuksessa selvitettiin sosiaalityöntekijöiden alustavia näkemyksiä uuden työmenetelmän eduista ja haitoista sekä lastensuojelun kehittämisen taustasta. Lisäksi saatiin selville sosiaalityöntekijöiden varhaisia ajatuksia ja oletuksia uudenlaisen työskentelymallin kehittämisprosessista. Keskeisimpinä teorioina tässä tutkimuksessa olivat lastensuojelun kehittyminen Suomessa, Suomalainen systeeminen lastensuojelun toimintamalli sekä Englannissa käytössä oleva Hackneyn malli. Tutkimuksen aineistona oli 100 sivua litteroitua puhetta lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden koulutuksista ja kehittämispäivältä keväältä Aineisto on saatu käyttöön Itä-Suomen yliopiston tutkimushankkeesta, jota tehdään yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Hankkeen nimi on Lastensuojelun työmenetelmien kehittäminen. Tutkimuksessa käytettiin laadullisia menetelmiä ja erityisesti sisällönanalyysiä. Aineiston tulkinnassa käytettiin kriittisten tapahtumien menetelmää soveltuvin osin. Tutkimuksessa todettiin, että Hackneyn mallin käyttöönottaminen vaatii aikaisemmin käytössä olleiden menetelmien, työskentelytapojen ja tiimikäytäntöjen tiedostamista ja sitä kautta luodaan uusille työskentelytavoille otollinen maaperä. Uuden työskentelymallin käyttöönottaminen vaatii lisäksi, että työskentelyn arvot, tavoitteet ja strategia mietitään uusiksi. Uuden työmenetelmän käyttöönottamisen edellytyksinä voidaan pitää kehittämismyönteistä ja innostavaa esimiestä sekä sitä, että lastensuojelun asiakasmääriä on kohtuullistettu. Lisäksi sosiaalityöntekijöiden halu uudistaa työtään ja saada käyttöönsä uusi työmenetelmä on menetelmän käyttöönottamisessa olennainen tekijä. Esteinä pidettiin mallin soveltamisen vaikeutta Suomeen, jolloin pohdittiin erityisesti Suomen ja Englannin lainsäädännön erilaisuutta. Lisäksi pohdittiin sosiaalityöntekijän mahdollista joutumista kaksoisroolia terapeuttina sekä kontrolloijana, jolloin sosiaalityöntekijä voi joutua huostaanottotilanteeseen viimesijaisena vaihtoehtona perheen auttamiseksi. Tutkimuksessa todettiin, että uudenlaisen työmenetelmän käyttöönottamisen haasteet liittyvät nimenomaan toiminnan uudelleen organisointiin. Englannin Hackneyssä olosuhteet ovat monella tavoin erilaiset kuin tutkimuksessa olevassa kunnassa esim. väestön määrä ja asiakaspohja. Toisaalta taas uuden työmenetelmän arveltiin tuovan omaan työhön sosiaalityöntekijänä lisää suunnitelmallisuutta ja rakennetta. Lisäksi uusi työmenetelmä lisää työn reflektointia ja tiimin moniammatillisuus auttaa asiakasta monipuolisemmin. Tutkimus on hyödyllinen sosiaalityöntekijöille ja sosiaalityön kehittämisestä päättäville henkilöille, jotka pohtivat Hackneyn mallin käyttöönottamista työpaikallaan.

3 The University of Eastern Finland The Faculty of social sciences and economics Social work TÖYRYLÄ, SANNA M.: Developing child protection towards the method of Hackney. Experiences of social workers during the developing process. Master's thesis, 66 pages Thesis supervisors: Professor Riitta Vornanen and University teacher Janissa Miettinen October 2017 Keywords: child protection, development of working methods, Hackney's method, systemic operating model, critical incident technique This thesis is aiming to unravel how the social workers of child protection experience the evolution of their own field. More precisely, how they see the - commonly used in England - method of Hackney being applied to their job. This study cleared up the preliminary opinions of the benefits and drawbacks of the new system and the background of child protection development. Moreover, some early thoughts and assumptions of social workers towards the process of developing the working methods were discovered. The most pivotal theories of this study were the improvement of child protection in Finland, the Finnish systemic operating model of child protection and the model of Hackney, commonly used in England. The material used in this study was 100 pages of transcipted speech from the child protection social worker trainings and development day from the spring of The material has been gathered during a research project by The University of Eastern Finland, which has been done in cooperation with National Institute for Health and Welfare. This project has been called The development of working methods in child service. Qualitative methods and especially content analysis has been used. The method of critical events was used in applicable way in the interpretation of the material. It was been noted in the research, that deploying the model of Hackney needs acknowledging of the previously used methods, ways of working and team routines and that way we can provide a propitious breeding ground for the new working methods. The introduction of the new way of working demands that the working values, goals and the strategy are replanned. Prerequisite for this demands a rousing superior with a positive attitude of development and the amount of clients of the child protection made more reasonable. In addition, the need to improve and get to use the new methods are crucial in order to actually deploy it them practice. The main boundaries of suiting the method to the Finnish system has seen to be the differences in the laws of Finland and England. Besides, there has been pondering about social workers ending up to be the therapist and the controller, sort of doing a dual role. This might cause a situation where the social worker might end up to be pushed to the last to help in the situation of taking into custody. The research pointed out that the challenges of the new working method are in the reorganization of the operation of child protection. The circumstances in Hackney, England, are different in many ways in comparison to the Finnish municipality used in the study i.e. the population and the customer base vary. In turn the new method was predicted to bring methodicalness and structure to the job of social workers. Also, the new working method increases the reflection and multiprofessionality of the team and help the client more diversely. The study is valuable for those social workers and decision-makers over this subject, who are considering of bringing the Hackney's model into the use at their workplaces.

4 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO Lastensuojelun toimintaympäristön muutos Lastensuojelu termin määrittelyä Aikaisempaa tutkimusta lastensuojelun kehittämisestä Tutkimustehtävä ja tutkimuskysymykset TUTKIELMAN TEOREETTINEN VIITEKEHYS Alkuperäinen Hackneyn malli Lastensuojelun kehittyminen Suomessa Arviointitutkimus Hackneyn mallin vaikuttavuudesta Englannissa Sosiaalityöntekijöiden työyhteisön kehittäminen ja reflektointi TUTKIELMAN METODOLOGISET VALINNAT Tutkielman tieteenfilosofinen orientaatio Kriittisten tapahtumien menetelmä Aineiston kuvaaminen ja analyysimenetelmä Tutkielman luotettavuus ja eettiset kysymykset TYÖMENETELMÄN KEHITTÄMISEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT Työpaikalla tehdyt taustatoimenpiteet lastensuojelun menetelmän kehittämistä ja käyttöönottamista varten Edellytyksiä uuden työmenetelmän kehittämiseen ja käyttöönottamiseen Esteitä uuden työmenetelmän kehittämiseen ja käyttööottamiseen Yhteistyö rakentaminen hallintorajojen yli Varhaisia ajatuksia ja oletuksia uuden työmallin kehittämisprosessissa JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA Johtopäätökset Jatkotutkimusehdotukset LÄHTEET TAULUKOT...66

5 5 1 JOHDANTO 1.1 Lastensuojelun toimintaympäristön muutos Päätin tehdä graduni lastensuojelun sosiaalityön kehittämisestä osittain kiinnostuksesta lastensuojeluun ja sen kehittämiseen, mutta osittain myös sen vuoksi, että työpaikallani on käynnissä kiinnostava lastensuojelun kehittämishanke. Tuntuu kiinnostavalta ja järkevältä tehdä tutkimusta, mikä auttaa oman työpaikan käytäntöjen kehittämistä, vaikka ei omaa työtä varsinaisesti koskekaan. Tutkielman kohteena olevan kunnan nimi on päätetty jättää tekstissä kertomatta, jolla suojellaan tutkimuksessa käytettävän kunnan viranomaisia ja myös mahdollisesti sosiaalityöntekijöiden puheesta esiin tulevia asiakastapauksia. Suomalainen lastensuojelun sosiaalityö on ollut muutoksen tarpeessa jo vuosien ajan. Sosiaalityöntekijät ovat kertoneet valtavasti kasvaneesta asiakasmäärästään sekä lasten, nuorten ja perheiden ongelmien moninaistumisesta. Aulikki Kananojan ja Merja-Maaria Turusen (1996, 81-85) mukaan lastensuojelua on arvosteltu myös työn epämääräisyydestä. Tällä he tarkoittavat lastensuojelun asiakkaiden vaikeuksia hahmottaa heille annettavan avun peruslähtökohtia kuten ovatko he lastensuojelun asiakkaita ja mitä se tarkoittaa. Asiakkaille ei ole aina myöskään selvää, mihin asioihin lastensuojelun työskentelyllä pyritään vaikuttamaan. Kananoja, Oranen ja Lavikainen (2013, 12) ovat selvittäneet sosiaalityöntekijöiden töiden kuormittavuutta ja asiakasmääriä. He saivat selville, että muutamassa Suomen suurimmassa kaupungissa oli vuonna 2011 lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijällä noin 76 lasta asiakkaanaan. He kertovat lisäksi, ettei tilanne isompien kaupunkien ulkopuolella ollut yhtään parempi. Pohjoismaissa juuri suomalaiset sosiaalityöntekijät kokivat työtilanteesta kuormittavammaksi kuin muissa maissa. Lisäksi suomalaiset kokivat muita enemmän ristiriitoja töissään kuin muiden pohjoismaiden sosiaalityöntekijät. Ja juuri lastensuojelutyö koettiin erityisen ristiriitaisena. (Saarinen, Blomberg ja Kroll 2012.) Jotta voitaisiin ymmärtää kasvaneiden asiakasmäärien syyt, on palattava historiassa joitakin vuosikymmeniä taaksepäin ja katsottava, millaisia lapsiperheitä koskevia ratkaisuja silloin tehtiin. Toisaalta kasvaneiden asiakasmääriä voivat selittää myös muut syyt kuten tilastointitavat. Erityisesti juuri 1990-luvulla alkoivat lapset tarvita yhä enenevässä määrin erityistason palveluja, joina lastensuojelun, erityisopetuksen ja lastenpsykiatrian palveluja voidaan pitää. (Kananoja ym. 2013, 6.) Tähän ovat johtaneet osaltaan 1990-luvun lama ja sen aikana tehdyt perheiden ja lasten peruspalveluiden

6 6 leikkaukset, mitkä näkyvät edelleen väestön hyvinvoinnissa, erityisesti juuri lasten ja nuorten hyvinvoinnissa. Lapsuutensa lama-aikana eläneet ovat saattaneet jatkaa elämässä sitä syrjäytymiskierrettä, johon ovat lapsena ajautuneet. Näistä syistä johtuen lastensuojelun tarve on kaksinkertaistunut, mutta esimerkiksi henkilöstöä ei ole lisätty vastaavasti. Nämä muutokset selittävät lastensuojelun kuormituksen kasvua, johon osaltaan vaikuttaa se, että palveluiden kokonaishallinnan voidaan sanoa olevan heikkoa. (Kananoja ym. 2013, ) Vaikka lama onkin vaikuttanut lasten hyvinvointiin, on osoitettavissa myös muita syitä lastensuojelun lisääntyneelle tarpeelle. Lastensuojelun tarpeen kasvua ovat lisänneet viime vuosina Bardyn ja Heinon (2013, 13 17) mukaan ainakin eriarvoisuuden lisääntyminen yhteiskunnassamme. Siihen on osaltaan johtanut globaali markkinatalous, mikä vaikuttaa työmarkkinoihin ja sitä kautta perheiden taloudelliseen tilanteeseen myös Suomessa. Kiristyvä kilpailu synnyttää voittajia ja häviäjiä. Tuloerot ovat siten kasvaneet. Wilkinson ja Picket (2011) ovat todenneet sosiaalisten ongelmien olevan kaikkein vaikeimmat maissa, joissa rikkaiden ja köyhien välillä on suurin kuilu. Eriarvoisuus aiheuttaa häpeää, pelkoa pärjäämisestä ja epävarmuutta, jotka aiheuttavat stressiä. Krooniseksi päästyään se heikentää selviytymistä sekä altistaa väkivallalle ja sairauksille (Bardy ja Heino 2013, 17). Viranomaisen kynnystä tehdä lastensuojeluilmoitus tilanteessa, jossa lapsen tilanne aiheuttaa huolta, on haluttu aikanaan lastensuojelulakia uudistettaessa madaltaa. Se on osaltaan vaikuttanut erityisesti lastensuojelun avohuollon asiakkaiden määrään. Lainmuutoksen tavoitteena laajemmin on ollut saada lapset ja perheet palveluiden piiriin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jolloin ennaltaehkäisevät palvelut vielä auttavat. (Bardy ja Heino 2013, 17.) Nyt ennaltaehkäiseviä palveluja on pyritty parantamaan peruspalveluissa kuten kouluissa, neuvoloissa ja päivähoidossa. Lisäksi vuoden 2015 sosiaalihuoltolain muutos on osaltaan siirtänyt vastuuta lapsiperheiden auttamisesta peruspalveluihin. Huomioitavaa on tässä yhteydessä vielä lastensuojelun tilastoihin vaikuttavat muut tekijät. Alastalo ja Pösö (2011, ) mainitsevat artikkelissaan lastensuojelun tilastotietoihin vaikuttavista, vertaamista vaikeuttavista tekijöistä. Varsinkin Suomessa lastensuojelun tilastointiin on vaikuttanut lainsäädännön kehittyminen. Vuoden 1937 lastensuojelulaki painotti huostaanottotoimia ja 2008 laki taas avohuollon tukitoimia. Lisäksi jälkimmäinen lain muutos on laskenut kodin ulkopuoliseksi sijoitukseksi myös avohuollon tukitoimena kodin ulkopuolelle sijoittamisen. Kaiken kaikkiaan vaikka tilastoja pidetään yleisellä tasolla luotettavina indikaattoreina, on syytä tiedostaa niiden taakse kätkeytyvät ongelmat. Pelkät huostaanottomäärät eri aikakausina eivät siis ole vertailukelpoisia keskenään. Huostaanottojen määrät tulee suhteuttaa sen aikaiseen yhteiskuntaan ja voimassa olevien lakeihin. Lisäksi itse ajattelen, että moniongelmaisten asiakasperheiden ja valtavan asiakasmäärän hoitaminen

7 7 on koettu lastensuojelussa usein liian haastavaksi. Tämä on johtanut siihen, että päteviä sosiaalityöntekijöitä on vaikeaa rekrytoida ja harva sosiaalityöntekijä jää lastensuojeluun töihin pitkäksi aikaa. Pääministeri Sipilän hallituskauden yksi kärkihankkeista on Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma, jonka tavoitteena on entistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, vaikuttavammat, kustannustehokkaammat ja paremmin yhteen soviteltavat palvelut. Hankkeen päätavoittena on palveluiden painopisteen siirtäminen ennaltaehkäiseviin palveluihin ja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa saatavaan tukeen ja apuun. Näin voidaan perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan mukaan vähentää huostaanottoja ja laitoshuoltoa ja hillitä kustannusten nousua. Osana lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaa on moniammatillisen erityistason palvelumallin kehittäminen, jossa pilotoitavana on Hackneyn malli (Petrelius ja Lavikainen 2016). Lastensuojelun rakenteellisen muuttamisen oleminen kärkihankkeena kertoo sen yhteiskunnallisesta merkittävyydestä ja ajankohtaisuudesta. Joidenkin kuntien ja kaupunkien lastensuojelussa tehdään uraauurtavaa työtä uudenlaisten työmenetelmien käyttöönotossa ja työhön juurruttamisessa. Valtakunnallinen lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman tavoitteena on uudistaa lasten ja nuorten erityis- ja vaativan tason palvelut kokonaisuudeksi, jossa toimintaa johtavina ajatuksina ovat asiakaslähtöisyys, yhdenvertaiset palvelut, moniammatillinen yhteistyö asiakkaiden auttamiseksi sekä erityistason tuki perustasolle. Lisäksi muutosohjelma esittää, että erityisesti lastensuojelu tarvitsee kokonaisvaltaista uudistamista ja laajaa toimintakulttuurin muutosta. Lastensuojelussa on oltava riittävät resurssit ja erityisosaamista työskennellä vaativassa asiakastyössä yhdessä perheen kanssa etsien jokaiselle parhaat mahdolliset yksilölliset ratkaisut. (Erityistason palveluiden uudistaminen asiakkaiden tarpeita vastaavaksi 2016.) Useiden sosiaalityöntekijöiden mielipide ratkaisuksi sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuuteen, pätevien sosiaalityöntekijöiden saamiseen ja työhön sitouttamiseen, on katsottu palkkatason parantamista, eikä tämä näkemys ole mielestäni väärässä sekään. Nyttemmin sosiaalityöntekijöiden erityisesti lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden keskuudessa on virinnyt keskustelua myös työtilanteen kohentamisesta siten, että lastensuojelussa työskentelevien sosiaalityöntekijän työoloja kohtuullistettaisiin niin, että asiakasmääriä työntekijää kohden vähennetään radikaalisti ja näin aikaa asiakasperheiden auttamiseen jää kohtuullisesti. Luulen, että paras yhtälö saadaan palkkatason parantamisella ja työtilanteen järkeistämisellä. Hackneyn mallista voisi olla ratkaisuksi jälkimmäiseen seikkaan. Hackneyn alueella Itä-Lontoossa on aiemmin ollut samankaltainen tilanne lastensuojelussa kuin Suomessa on nyt. Lastensuojelusta on tullut byrokraattista sosiaalityötä sen sijaan, että aikaa olisi todella

8 8 kohdata asiakasperheitä ja auttaa heitä elämäntilanteessaan. Hackneyssakin huostaanottojen ja lastensuojelun kustannusten määrät kasvoivat, työntekijöiden vaihtuvuus oli suurta ja työ oli ylibyrokratisoitunutta. Vuonna 2008 Hackneyssä aloitettiin lastensuojelun systemaattinen muutostyö. Silloin syntyi malli Reclaiming social work in Hackney, jolla pyrittiin auttamaan perheitä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja tavoitteena on saada perheet pysymään yhdessä vaikeuksistaan huolimatta. (Forrester, Westlake, McCann, Thurnham, Shefer, Glynn ja Killian 2013.) Myös taloudelliset seikat puoltavat Hackneytä. Huostaanotto ja sijoittaminen ovat lastensuojelun kaikkein kalleimpia toimia. Jos Hackneyn-malli toimii ja sen avulla voitaisiin auttaa perheitä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, on mahdollista olettaa sen pienentävän lastensuojelun kustannuksia pidemmällä aikavälillä. Tässä tutkielmassa keskitytään erityisesti lastensuojelun kehittämisen tutkimiseen. Tutkielmassa halutaan saada selville työn kehittämiseen liittyviä alustavia sosiaalityöntekijöiden ajatuksia itse kehittämisprosessista. Muutokset sosiaalityön asiakkuuksissa, vaativuudessa sekä asiakasmäärissä ovat tuoneet työntekijöiden keskuuteen tuntemusta jatkuvasta muutoksesta ja josta taasen on tullut lisää työtä ja kokemusta työn kuormittavuudesta. Nämä muutokset ovat muuttaneet ja muuttamassa lastensuojelussa vaadittavaa asiantuntijuutta, mikä on Petrelius, Tulensalo, Jaakola ja Hietamäen (2016, 19) mukaan kehitettävissä ammatillisen reflektion kautta. Lastensuojelun sosiaalityön kehittämistä tutkitaan yhdessä kunnassa ja siinä kiinnitetään erityistä huomioita siihen, miten sosiaalityöntekijät omaa työtään pohtivat ja reflektoivat. Tätä oman työn reflektointia tutkitaan kriittisten tapahtumien menetelmän avulla. 1.2 Lastensuojelu termin määrittelyä Termillä lastensuojelu voidaan tarkoittaa monenlaista lapsiin liittyvää suojelua. Se voi tarkoittaa lastensuojelun tarkastelua laajemmasta perspektiivistä (child welfare) tai lapsiin kohdistuvaa erityistä palvelua (child protection). Tämän kaltainen erittely on tarpeellista erityisesti ulkomaalaista tutkimusta tarkasteltaessa, koska lastensuojelun monimerkityksellisyys on vahvaa muualla kuin Suomessa. Suomalaisessa lastensuojelua koskevassa tutkimuksessa lastensuojelulla tarkoitetaan yleisimmin lastensuojelulaissa (417/2007) määriteltyä kunnallista sosiaalihuollon erityispalvelua eli lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua (child protection). (Hämäläinen 2007, ) Termien monimerkityksellisyyden vuoksi käytettäviä käsitteitä on hyvä avata.

9 9 Lastensuojelututkimus voidaan helposti määritellä lapsia, nuoria ja siten myös perheitä koskevaksi asiaksi suoraan nimen alkuosan perusteella. Suojelu sana erottaa lastensuojelututkimuksen yleisestä lapsi- ja nuorisotutkimuksesta. Muutoinkin käsite kaipaa selvennystä ja tarkentamista. Lastensuojelulla voidaan tarkoittaa laajasti ottaen lasten suojelemisen periaatetta tai kysymys voi olla erityisestä yksilö- ja perhekohtaisesta lastensuojelusta. Elina Pekkarinen (2011, 12) toteaa lastensuojelun käsitteen olevan määrittelemätön ja siitä seuraavan ongelmia alan tutkimuksen ja käytännön kannalta. Edelleen on esimerkiksi epäselvää, miten toisistaan eroavat lastensuojelututkimus ja lasten hyvinvointiin liittyvä tutkimus. Pekkarinen (2011, 12) esittää myös, että lastensuojelun käsiteellinen laajaalaisuus ja hahmottomuus vaikeuttavat tarkennettua alan tutkimusta ja käytännön taustalla käytävää teoreettista keskustelua. Käsitteiden merkityksillä on väliä. Lastensuojelun käsitteen kaksijakoisuus laajaan ja suppeaan lastensuojeluun aiheuttaa hankaluuksia, ja siinä on nähty poliittisia uhkiakin. Jos yleisessä keskustelussa lastensuojelulla aletaan tarkoittaa kaikkea mahdollista lasten tai nuorten elämäntilanteiden kohottamiseen pyrkivää toimintaa, voi se saada aikaan lastensuojeluun liittyvän työn muuttumista häilyväiseksi ja epäselväksi tai se saattaa alkaa näyttäytyä ikään kuin osana monen osaamisalueena. (Pekkarinen 2011, 29.) Pekkarisen (2011, 29) tekemässä tutkimuksessa haastateltavat liittivät lastensuojelun suoraan lastensuojelutyön käsitteeseen. Hänen mukaansa lastensuojelutyönkään käsite ei ole yksiselitteinen. Väljästi ajatellen lastensuojelulla voidaan tarkoittaa kaikkia lapsille ja nuorille kehitettyjä hyvinvointipalveluita. Pekkarisen (2011) tutkimusaineistona käytetyissä keskusteluissa lastensuojelutyöstä puhuttiin niin yleisenä eettismoraalisena orientaationa kuin erityisenä lakisääteisenä professiona, mikä pyrkii korjaavaan toimintaan ja pahoinvoinnin vähentämiseen. Varsinainen lastensuojelussa tehtävä sosiaalityö on lailla hyvin tarkasti määriteltyä toimintaa, lapsija perhekohtaista lastensuojelutyötä (Lastensuojelulaki). Toisaalta taas lasten suojeleminen velvoittaa kaikki kansalaisia niin sanottuna universaalina periaatteena (Lapsen oikeuksien sopimus). Lastensuojelulaissa puhutaan lisäksi lasten hyvinvoinnin lisäämisestä ja ehkäisevästä lastensuojelusta. Ehkäisevän lastensuojelun monitulkintaisuus laissa on aiheuttanut hankaluuksia kentällä työskentelevien sekä turhautumista lastensuojelussa ja siihen liittyvän tutkimuksen parissa työskentelevien keskuudessa. (Pekkarinen 2011, 30.) Tässä tutkimuksessa lastensuojelulla tarkoitetaan Suomen yksilö- ja perhekohtaista lastensuojelua (child protection). Tutkimuksen aineiston kehittämiskeskusteluja kävivät sosiaalityöntekijät. Tässä

10 tutkimuksen kunnassa lastensuojelun sosiaalityöntekijät toimivat sijoitettujen tai sijoitusuhan alla olevien lasten ja nuorten parissa Aikaisempaa tutkimusta lastensuojelun kehittämisestä Omat tutkimukseni taustaksi löysin joitakin lastensuojelun kehittämiseen liittyvää tutkimusta myös suomalaista. Ulkomaalaiset tutkimukset liittyvät pääosin organisaation, systeemin ja tiimityön kehittämiseen. Esimerkiksi McCrae, Scannapieco, Leake, Potter ja Menefee (2014) ovat tutkineet lastensuojelun henkilöstön valmiutta ja halukkuutta organisaatiomuutokseen. Tutkimuksen mukaan pienemmissä lastensuojelun yksiköissä, joissa henkilöstön stressitaso oli alhaisella tasolla muun muassa kohtuullisen työmäärän vuoksi, otettiin organisaatiomuutos parhaiten vastaan. Frost ja Robinson (2007) taas pohtivat artikkelissaan Joining up: Children`s services: Safeguarding children in multidisciplinary teams lastensuojelussa tehtävää moniammatillista tiimityötä, jota voidaan pitää monimutkaisena ja jossa eri ammattiryhmien roolit ovat usein kiistanalaisia. Artikkelissa viidestä eri moniammatillisesta työryhmästä kerätyn aineiston ymmärtämiseen on käytetty Etienne Wengerin teoriaa. Tutkimuksesta nousi esiin seuraavia avaintekijöitä: tiedon jakaminen, ymmärtämisen mallit ja ammatilliset identiteetit. Tiimit suuntasivat huomionsa yhteistyössä luovasti moniarvoisuuteen ja samalla kehitettiin tiimille yhteisiä arvoja. Frost ja Robinson (2007, 189) esittävät, että toimivat strategiat moniammatilliseen tiimityöskentelyyn lapsiin liittyvissä palveluissa yhdistävät viraston sisäisiä asioita tiimin sisäisiin erityisiin näkökulmiin. Työskentely-ympäristöjen parantamisen vaikutuksia erityisesti lasten hyvinvointiin liittyvissä virastoissa ovat tutkineet Wagner, van Reyk ja Spence (2001). Heidän mukaansa työskentely-ympäristö ja työpaikan ekologia ovat tärkeitä suhteessa heidän tuottamiensa palveluiden laatuun. Heidän tutkimuksensa osoittaa, että virastojen strategioita voidaan kehittää niin, että niissä huomioidaan työntekijöiden tyytyväisyyteen ja työmoraaliin (morale) vaikuttavia asioita. Tutkimusaineistona on käytetty Australiassa 12 kuukauden aikana kerättyä tietoa kolmen lasten hyvinvointiin keskittyvän toimiston toiminnasta. Aineisto koostuu toimistojen strategioiden muovaamisesta siihen suuntaan, mikä todennäköisesti johtaa parantuneeseen tyytyväisyyteen ja työmoraaliin. Työtyytyväisyyteen vaikutti voimakkaasti työn vaikuttavuus ja tulokset, joiden lopputuloksesta asiakkaat saavat hyödyn. Tyytymättömyyteen vaikuttivat taas organisatoriset rajoitteet. Whiting Blome ja Steib (2014) esittävät tutkimuksessaan, että lastensuojelua on arvosteltu sekä systeemin sisältä, että niiden toimesta, jotka eivät ole koskaan tavanneet traumatisoitua lasta tai lastaan

11 11 vahingoittavaa vanhempaa. Lastensuojelutyötä tehdään yleisimmin isossa organisaatiossa, jotka kuuluvat julkisen sektorin alaisuuteen. Artikkelissa tutkitaan mahdollisuuksia kohdata lastensuojelu ja pohdiskellaan käsitteitä, jonka julkinen lastensuojelu on kehittänyt vastauksena sisäisiin ja ulkoisiin tekijöihin. Lopputulokseksi muotoutunut organisaatiorakenne ei ehkä ole kaikkein paras tukeakseen sitä suurta tehtävää ja valtuutusta, mikä lastensuojelun tulisi toiminnallaan saavuttaa. Lastensuojelun palvelun tuottajien näkökulmaa uuden, näyttöön perustuvan, toiminnan käyttöönotossa ovat tutkineet Aarons ja Palinkas (2007). Näyttöön perustuvan uudeen työmenetelmän käyttöönottamisen erityisesti lastensuojelussa ajatellaan kohtaavan paljon haasteita muun muassa sen vuoksi, että lastensuojelussa työskentelyä joudutaan muuttamaan ja sovittelemaan uudestaan eteen tulleiden odottamattomien tapahtumien, ristiriitojen ja niiden ratkaisujen johdosta. Usein lastensuojelun prosessin, ongelmien ja ratkaisujen luonne riippuu erityisesti sidosryhmien näkökulmista ja kokemuksista. Tästä johtuen tutkimuksen aineistona on lastensuojelun kotiin annettavien palveluiden päälliköille tehdyt haastattelut. Aineistosta löydettiin kuusi kriittistä osatekijää, jotka vaikuttavat uuden työmenetelmän käyttöönottoon. Tekijöitä ovat: 1) työntekijöiden ja perheen hyväksyntä työmenetelmälle, 2) menetelmän käytettävyys perheen tarpeisiin, 3) työntekijöiden motivaatio menetelmän käyttämiseen, 4) kokemukset menetelmän käytöstä, 5) organisaation antaman tuen määrä uuden työmenetelmän käyttöönottoon ja 6) uuden menetelmän vaikutukset prosessiin ja lopputulokseen. Uuden menetelmän käyttöönottoa voidaan pitää joustavana ja jatkuvana ponnistuksena, jolloin menetelmään on jatkuvasti uudelleen arvioitava, muutettava ja sopeutettava yhdessä työntekijöiden, organisaation, kehittäjien ja asiakkaiden kanssa. On epärealistista ajatella, että uuden menetelmän käyttöönotto olisi yksinkertainen prosessi. Aiheen suomenkielistä tutkimusta etsiessä huomasin, ettei sitä juurikaan ole. Tein hakuja yliopistojen kirjastojen kokoelmiin, artikkelitietokanta Artoon ja Google Scholariin hakusanoilla lastensuojelu, työmenetelmä, menetelmä ja kehittäminen sekä erilaisilla sanojen yhdistelmillä. Lastensuojelua on tutkittu muun muassa eri asiakasryhmien (esim. Veistilä 2008; Heino 2007) ja vuorovaikutuksen näkökulmasta (esim. Anis 2008; Kuronen 2004), kehittämistyön vaikutuksista lastensuojelutyöhön (esim. Uusitalo 2015) ja työssä jaksamiseen (esim. Sulavuori 2007) sekä lastensuojelun asiakkaiden tutkimisen näkökulmista. Tutkielmaani liittyviä tutkimuksia tai artikkeleita löytyi kolme, jotka esittelen seuraavaksi. Johanna Hietamäki (2016, 31) esittelee artikkelissaan lastensuojelun ja alkuarvioinnin kehittämisestä. Hän katsoo arvioinnin ja kehittämisen muodostavan yhteisen kokonaisuuden, jolloin hän nojaa päätelmässään ohjelmateoriakirjallisuuteen. Hän on soveltanut muutamia työmenetelmän kehittämisen

12 12 tutkimuksia laatiessaan omaa käsitystään työmenetelmän kehittämisen etenemisestä. Hietamäki katsoo, että työmenetelmien kehittäminen tulisi aloittaa sen ongelman määrittelyllä, johon menetelmän kehittämisellä pyritään vaikuttamaan. Tämän lisäksi on määriteltävä tavoitteet, muodostettava tietopohja, tehtävä suunnitelma kehittämisen toteuttamiseksi, käyttöönottaminen sekä arviointitutkimuksen tekeminen prosessin eri vaiheissa. Lisäksi tähän kokonaisuuteen kuuluu työmenetelmän kehittämisen vaikutusten arviointi, jossa arvioita tehdään asiakkaiden, työntekijöiden ja yhteiskunnan kannalta. Lisäksi arvioidaan lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutuksia. Hietamäki (2016, 32) on havainnollistanut näkemystään toiminnan kehittämisestä ja arvioinnista seuraavan kuvion avulla (Kuvio 1.). Kuviosta avautuu selkeästi kehittämisen prosessinomaisuus, joka alkaa kehittämisen tarpeen arvioinnilla ja tarpeen arviointia tehdään aina uudelleen, kun aikaisemman vaikutukset on saatu selville ja uudet muutostarpeet on tehty näkyväksi. Työmenetelmän kehittämisen moninaiset vaikutukset tulee tehdä näkyväksi. Kehittämisen vaikutukset ovat erilaisia, kun niitä arvioidaan lyhyellä tai pitkällä aikavälillä tai sen vaikutuksia asiakkaille tai työntekijöille. Kuvio 1. Työmenetelmien kehittämisen ja arviointitutkimuksen kokonaisuus (Hietamäki 2016, 32) Sosiaalityöntekijöiden omaa tiedontuotannon ja itse- ja vertaisarvioinnin käytäntöjä ole Suomessa tutkittu toteaa Laura Yliruka (2015) omassa tutkimuksessaan. Hän on ottanut tutkimuksen kohteeksi

13 13 sellaiset sosiaalityön käytännöt, joilla pyritään tiedonmuodostukseen. Yliruka kutsuu näitä sosiaalityötä vahvistavia käytäntöjä reflektiivisiksi rakenteiksi. Tiedonmuodostuksen lisäämisellä reflektiivisen rakenteen kautta voidaan vahvistaa Ylirukan mukaan sosiaalityöntekijöiden joustavaa, avointa ja kriittistä asiantuntijuutta sekä auttamistyön toimijuutta. Hän tarkastelee aihetta tutkimalla Kuvastin reflektiivinen itse- ja vertaisarviointimenetelmän toimivuutta, käyttöönottoa ja kehittämistä. Väitös perustuu viiteen aikaisemmin julkaistuun artikkeliin aiheesta. Väitöstutkimuksen tuloksena Yliruka kertoo, että reflektioprosessit ja omien reflektiovälineiden kehittely parantavat työntekijöiden asiantuntijuutta, työhyvinvointia ja työn mielekkyyttä. Lisäksi Kuvastin reflektiivinen itse- ja vertaisarviointijärjestelmän avulla jokainen organisaatio voi rakentaa itselleen oman reflektiopolkunsa, joka palvelee heidän omia tarpeitaan. Malli sopii sosiaalityön perustyön tukemiseen ja hyvinvoinnin parantamiseen, mutta myös perustyötä kehittämään pyrkivän uudismielisen työyhteisön ohjaamiseen ja johtamiseen. Lastensuojelun tuloksellisuuden arviointia on tutkinut Sirkka Rousu (2007). Hän katsoo, että lastensuojelun organisaation tulisi olla selvillä työnsä vaikuttavuudesta lasten ja perheiden elämään. Lastensuojelussa tehtävän työn vaikutukset ovat merkityksellisiä myös arvioitaessa lastensuojelun kustannuksia, palveluprosessien toimivuutta, henkilöstövoimavarojen kehittymistä ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Lastensuojelun tuloksellisuuden arvioinnin tarvetta ovat lisänneet lastensuojelun asiakasmäärien ja sitä kautta kustannusten jatkuva kasvu sekä ongelmat henkilökunnan pysyvyydessä. Rousun tutkimuksen aineistona olivat kolmen kunnan ja kolmen lastensuojelupalveluita tuottavan järjestöorganisaation asiakirjat ja haastattelut. Rousu löysi aineistosta viisi lastensuojelun tuloksellisuuden kannalta kriittistä menestystekijäryhmää: 1) vankka asiakaslähtöinen organisaatio, 2) osaaminen vastaa lastensuojelun ajankohtaisia vaatimuksia, 3) toimintaprosessit edistävät asiakkaan voimavaraistumista, 4) nimenomaan asiakas kokee elämänlaatunsa kohentuneen ja 5) lapsen ja nuoren kasvun riskiolosuhteet vähenevät, ja näin lastensuojelun pitkänaikavälin toiminta on kustannusvaikuttavaa. Tutkielmani teemaan liittyvät löytämäni tutkimukset olivat ilokseni varsin tuoreita. Tämä mielestäni vahvistaa tutkielmani aiheen ajankohtaisuutta. Tutkielmassa tutkimuksen kohteena oleva sosiaalityöntekijöiden työmenetelmän kehittäminen vaatii työntekijöiden kiinnostuksen ja innostuksen lisäksi organisaatiorakenteiden muuttamista. Tästä johtuen McCraen ym. (2014) tekemä tutkimus antaa ymmärrystä organisaatioranteen muuttamisesta erityisesti pienessä organisaatiossa, jollainen tutkielmani kohteena olevan kunnan lastensuojelu on. Frost & Robinson (2007) taas auttavat tutkimuksellaan jäsentämään moniammatillisen työskentelyn ehtoja ja lainalaisuuksia. Lastensuojelun kehittämi-

14 14 nen tarkoittaa useimmiten juuri vaikeimpien asiakastapausten hoitamista nykyistä joustavammin moniammatillisessa yhteistyössä. Aarons ja Palinkas (2007) tuovat esiin erään tavan esittää ja kuvata uuden työmenetelmän käyttöönottoprosessia ja sen etenemistä. He ovat tehneet näkyväksi, että uuden menetelmän käyttöön ottamiseen vaikuttavat monet osatekijät esimerkiksi työmenetelmän saama hyväksyntä asiakaperheitä ja työntekijöiltä sekä mallin käytettävyys lastensuojelussa. Hietamäki taas (2016) esittää kehittämisprosessiin hiukan erilaisen katsantotavan. Erityisestin Aarons ja Palinkas (2007) omalla jäsentyneellä mallillaan auttoivat oman aineistoni tulkinnassa ja päätelmien tekemisessä. Ylirukan (2016) tutkimus taas tuo esiin paljon oleellista ymmärrystä sosiaalityöntekijän ammatillisesta reflektiosta ja sosiaalityön asiantuntijuuden ja tiedonmuodostuksen muutoksesta. Rousun (2007) tutkimus auttaa näkemään lastensuojelun kehittämisprosessien merkitykset laajemmasta näkökulmasta. 1.4 Tutkimustehtävä ja tutkimuskysymykset Tässä tutkielmassa on tarkoituksena tuottaa tietoa siitä, miten lastensuojelun sosiaalityöntekijät kokevat työmenetelmän kehittämisen omalla työpaikallaan. Tarkemmin sanottuna, olen kiiinnostunut heidän kokemuksistaan uuden työmenetelmän käyttöön ottamisessa. Tarkoituksena on löytää tekijöitä, jotka edistävät tai estävät työmenetelmän kehittämistä ja siis myös käyttöön ottamista. Lisäksi tutkielman kiinnostus kohdistuu tekijöihin, joilla työmenetelmän kehittämisprosessia on ennakoitu tutkimuksen kohteena olevassa kunnassa. Tutkielmassani tarkastelen sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä oman työmenetelmän kehittämisestä lastensuojelun kehittymisen, käyttöön otettavan uuden työmenetelmän ja sosiaalityöntekijöiden oman työn reflektoinnin näkökulmasta. Tutkimuksessani oli tarkoituksena saada vastaus seuraaviin kysymyksiin: Millaisia taustatoimenpiteitä työpaikalla on tehty työn kehittämistä ennakoiden? Millaisia kehittämisen ja uuden työmenetelmän käyttöön ottamisen edellytyksiä ja esteitä sosiaalityöntekijöiden puheesta on löydettävissä? Millaisia varhaisia ajatuksia ja oletuksia sosiaalityöntekijöillä on ollut uudenlaisen työskentelymallin kehittämisprosessista?

15 15 Tutkimuksen tavoitteena on tunnistaa kriittisiä tapahtumia (critical incidents in development process) lastensuojelun kehittämisen alkuvaiheessa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kuvaamana. Kriittisten tapahtumien menetelmällä voidaan saada selville kehittämistä estäviä ja edistäviä tekijöitä. Aineistosta on tarkoituksena kriittisten tapahtumien menetelmän avulla saada selville, miten lastensuojelun kehittämisprosessi on edennyt tämän tutkittavana olevan kunnan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kuvaamana.

16 16 2 TUTKIELMAN TEOREETTINEN VIITEKEHYS 2.1 Alkuperäinen Hackneyn malli Suomeen ollaan juurruttamassa uudenlaista lastensuojelun työmenetelmää, joka perustuu Englannissa aikanaan alkunsa saaneensa Hackneyn malliin. Tänä päivänä Englannissa on käytössä malli, joka on kehittynyt varsinaisesta Hackneyn mallista eteenpäin. Tämän mallin avulla suomalaiseen lastensuojelutyöhön on tarkoituksena saada uudenlaista menetelmällistä lähtökohtaa ja rakennetta. Hackney malli perustuu McKinseyn seitsemän englanniksi s-kirjaimella alkavaan tekijään, joilla alun perin kuvattiin yhdysvaltalaisten yritysten menestystekijöitä. Kaikkien mallin seitsemän ominaisuuden tulee täyttyä, jotta päästään menestyvään toimintakulttuuriin. Lastensuojelussa tämä tarkoittanee toimivaa, asiakasta kuuntelevaa ja kunnioittavaa työtä. Nämä 7-S ovat Trowler ja Goodmanin (2012, 14) mukaan: Shared values (yhteiset arvot) Strategy (strategia) Structure (rakenne) Systems (systeemit, organisointi) Staff (työntekijät) Skills (työtaidot) Style (tyyli) Seuraavaksi esittelen tarkemmin näitä McKinseyn esittämiä yrityksen menestystekijöitä ja sitä, millä tavoin malli olisi soviteltavissa Suomessa tehtävään lastensuojelutyöhön. Yhteiset arvot (shared values) Mallin toteuttaminen perustuu yhteiseen arvopohjaan, jossa yhteisenä työn tavoitteena on tukea vanhempia kasvatustehtävässään niin pitkälle kuin mahdollista. Mallissa työntekijöillä ei ole vastauksia perheiden pulmiin vaan vastauksia haetaan perheitä kuulemalla ja heidän taitojaan kunnioittaen. Vanhempia tuetaan niin, että lapset voivat elää turvallisesti omassa perheessään. Sosiaalityöntekijän ja koko tiimin kiinnostuksen kohteena on koko systeemi, jossa lapsi elää. Ajatellaan, että vastuu lapsen asioiden hoitamisesta on lapsen luonnollisella verkostolla, johon kuuluvat vanhemmat, sukulaiset ja

17 17 muut perheen läheiset henkilöt. Lapsen ja perheen elämäntilannetta arvioitaessa on huomioitava koko tilanne: lapsen haasteet ja kehitystarpeet, vanhempien voimavarat ja lapsen kasvuympäristö. (Trowler ja Goodman 2012, 16.) Työntekijöiden tehtävä on auttaa perheen jäseniä löytämään omat vahvuutensa ja voimavaransa. Perheestä tehtävä tilannearvio tehdään kunnioittavasti ja empaattisesti. Perusajatuksena kaikissa toimissa on, että lapsen paras toteutuu ihmisten välisellä kunnioittavalla vuorovaikutuksella eikä hallinnollisbyrokraattisilla toimilla. Toisaalta joskus lapsen paras toteutuu ainoastaan nopealla sijoittamisella, ja silloin asiassa ei saa aikailla. Sosiaalityöntekijän on pystyttävä aika ajoin työntämään neuvotteleva työote syrjään ja oltava jämäkkä ja toimittava esimerkiksi pakottavan tilanteen vaatimalla tavalla. (Trowler ja Goodman 2012, ) Mallin mukaiseen organisaatiokulttuuriin kuuluu mahdollisuus myöntää, jos jossain asiassa on tehty vääriä ratkaisuja. Tällöin hyväksytään virheiden mahdollisuus ja niistä pyritään oppimaan sen sijaan, että syyllistetään virheen tekijöitä. Virheet auttavat organisaatiota näkemään heikot kohdat ja muuttamaan niitä samanlaisten vihreiden ehkäisemiseksi. (Trowler ja Goodman 2012, ) Fagerström (2016a, 16) katsoo, että ensisijaisesti lasta ja perhettä tuetaan niin, että lapsi voi jatkaa asumistaan omassa kodissaan oman perheensä kanssa. Hackneyn mallissa pyritään minimoimaan yhteiskunnan puuttuminen perheen elämään ja ratkaisuihin. Työntekijät auttavat lapsia ja perheitä löytämään omat vahvuutensa ja voimavaransa sekä luottamaan niihin. Strategia (strategy) Hackneyn mallissa strategiaan kuuluu, että perheen kanssa suoraa työskentelyä priorisoidaan. Mallin strategisina tavoitteina voidaan pitää lastensuojelun sijoitusten tarpeen vähentämistä. Tästä muutoksesta johtuen lapsia ja perheitä voidaan tukea paremmin muilla esimerkiksi ennaltaehkäisevillä palveluilla. Lastensuojelun työn muuttumista on toivottu tapahtuvan akuuttien tulipalojen sammuttamisesta reflektiiviseksi ja säännönmukaiseksi auttamistyöksi. (Fagerström 2016a, 16.) Hackneyn mallin strategian ytimessä on (Trowler ja Goodmanin 2012, 17) mukaan myös oikeanlaisten työntekijöiden palkkaaminen osaksi organisaatiota. Oikeanlaisten työntekijöiden työtaidot ovat korkeatasoisia, heillä on innostusta ja kiinnostusta työtä kohtaan. Olennaista on kyky työn riskitilanteiden hallitseminen. Mallin strategia tähtää toimivaan organisaatioon, jossa työntekijät viihtyvät, pysyvät pidempään töissä ja voivat edetä urallaan.

18 18 Mallin ideana on kehittää työtä ja tehdä siitä vaikuttavampaa ja tavoitteena onkin, että lapsien ja perheiden määrä lastensuojelupalveluissa vähenee ja näin ollen säästyneitä varoja voidaan käyttää yhä enemmän ennaltaehkäiseviin palveluihin, joilla perheitä voidaan auttaa jo pulmien varhaisimmissa vaiheissa. (Trowler ja Goodman. 2012, 18.) Trowler ja Goodmanin (2012, 17-18) kunnianhimoisena tavoitteena on luoda mallissa uudenlainen organisaatiokulttuuri, jossa on saatavilla tukea ja kehittymistä. Itse työssä on tavoitteena luoda mahdollisuus harkitsevalle ja tehokkaalle sosiaalityölle sen sijaan, että tyydyttäisiin työskentelemään ikään kuin akuutteja tulipaloja sammutellen. Malli pitää sisällään paljon reflektiota ja yhteisissä keskusteluissa työntekijöiden kesken arvioidaan työn tavoitteita ja vaikuttavuutta. Tarkoituksena on rohkaista työntekijää pohtimaan, mitä ja miksi he haluavat tehdä ja kannustaa tekemään se. Rakenne (structure) Hackneyssä muutettiin myös työskentelytapaa ja työn rakennetta. Lastensuojelun tiimityöskentelystä luovuttiin ja uutena tapana otettiin käyttöön moniammatilliset yksiköt, joista vastaavat kokeneet sosiaalityöntekijät. Asiakasperheen asioiden hoitamisesta ja auttamisesta vastaa koko yksikkö, vaikka asiakas tapaa ainoastaan omaa työntekijäänsä. Viikoittaisissa yksikköpalavereissa selvitellään jokaisen asiakasperheen sen hetkinen tilanne ja pohditaan jatkotoimenpiteitä monesta eri näkökulmasta. (Fagerström 2016a, 17.) Sosiaalityön systeemiseen yksikköön kuuluu Hackneyn mallin mukaan (Kuvio 3.) konsultoiva sosiaalityöntekijä (consultant social worker), sosiaalityöntekijä (social worker), sosiaalityöntekijä, joka toimii lapsen äänen kuulijana (child parctitioner), yksikkökoordinoija (unit coordinator) ja perheterapeutti (clinician). Lastensuojelun asiakasperheet ovat koko edellä mainitun tiimin asiakkaita. Hyvinä asioina tässä järjestelyssä voidaan mainita ne seikat, että asiakasperheen asioiden hoitaminen ei koskaan jää yhden sosiaalityöntekijän tehtäväksi vaan perheen asioita pohditaan yhdessä. Lisäksi esimerkiksi työntekijöiden lomien aikana löytyy aina joku henkilö, joka tuntee perheen tilanteen. Mallissa tehdään moniammatillista yhteistyötä ja perheiden tilanteesta keskustellaan joka viikko. Viikoittaiset kokoukset mahdollistavat myös reflektion, dialogin ja asiakkaan asiassa johonkin ratkaisuun pääsemisen. Päävastuu asiakkaan asioiden hoitamisesta mallissa on konsultoivalla sosiaalityöntekijällä. (Trowler ja Goodman 2012, )

19 19 socail worker child practitioner Consultant social worker unit coordinator clinician Kuvio 1. Sosiaalityön yksikkö Lontoon Hackneyssä (Forrester ym. 2013) Mallin mukaan konsultoiva sosiaalityöntekijä etsii neuvoja ja ratkaisuja tiimissä esiin nouseviin kysymyksiin. Tarkoituksena on tunnistaa ne osa-alueet, joissa tiimin oma tietous ei ole vahvaa ja etsiä käsiinsä ne henkilöt, joilta puuttuvaa tietoa ja konsultaatiota voi saada. (Trowler ja Goodman 2012, 19.) Mallin taustalla vaikuttaa ryhmäpäällikkö (group manager), jonka tehtävänä on luoda optimaaliset olosuhteet sosiaalityön yksiköille, jotta ne voisivat tehdä mahdollisimman hyvää työtä. Konsultoivat sosiaalityöntekijät tapaavat ryhmäpäällikköä säännöllisesti. Tapaamisissa keskitytään konsultoivien sosiaalityöntekijöiden työn ja päätöksenteon laatuun ja ammatillisiin asioihin. Päällikön asiantuntevuutta voidaan käyttää myös vaikeimpien asiakastapausten ratkaisemiseksi, mutta hänen päätehtävänsä on luoda toimintaa mahdollistavia rakenteita ja luoda kulttuuria, mikä tukee ja kehittää yksiköiden perustehtävää. (Trowler ja Goodman 2012, 20.) Systeemit (systems) Systeemeissä on kyse toimintatavoista, prosesseista ja rutiineista, jotka kuvaavat sitä, miten työ Hackneyssä tehdään. On kyse lastensuojelun päätöksenteosta, taloudellisista käytännöistä, rekrytoinnista, miten tuloksellisuutta lasketaan ja miten informaatio kulkee organisaation sisällä ja yhteistyötahojen kanssa. Kaikkien Hackneyn toimintojen tulee olla suunniteltu niin, että ne tähtäävät perheiden kanssa työskentelemiseen vaikuttavalla tavalla. Mallissa työntekijöitä kannustetaan pohtimaan, mitä he haluavat tehdä ja miksi, ja sen jälkeen kannustetaan tekemään niin. Työntekijöiden ei haluta tekevän

20 20 perheiden parissa toimia ja ratkaisuja vain sen vuoksi, että niin kuuluu toimia ja tehdä. (Trowler ja Goodman 2012, 20.) Trower ja Goodman (2012, 20-22) lisäävät vielä, että Hackneyn mallissa työntekijöiden kykyyn toimia lasten ja perheiden auttamiseksi luotetaan. Organisaatio on luotu niin, että työntekijöillä on tarvittaessa helposti saatavilla asiantuntija-apua ilman jäykkää byrokratiaa. Lapset pyritään pitämään kotonaan tai läheisverkoston luona ja apua tarjotaan pääsääntöisesti suoraan sinne. Hackneyssä haluttiin luopua kaikista ennen käytössä olleista ohjeista ja käytännöistä. Yhteinen ymmärrys perheistä ja heidän kanssaan työskentelystä luotiin yhdessä käyttäen perhesuuntautuneita arviointi- ja työskentelymenetelmiä. (Fagerström 2016a, 22.) Työntekijät (staff) Työntekijät ovat Hackneyn mallin tärkein resurssi ja oikeanlaisten henkilöiden palkkaaminen pysyviksi työntekijöiksi lapsi ja perhepalveluihin on suuri haaste. Organisaatiomuutoksen aikana jokaisen työntekijän oli haettava omaa virkaansa uudelleen. Uusien työntekijöiden rekrytointi on monivaiheiden tapahtuma, jossa on tehtävä kirjallisia tehtäviä ja osallistuttava lavastettuun asiakastilanteeseen. Jos työnhakija on näissä pystynyt näyttämään toteen taitonsa ja intonsa, pääsy haastatteluun on vasta lunastettu. Hackneyn lastensuojeluun on ollut valtavasti hakijoita ja näin hakijoista voidaan valita kaikkein parhaimmat. (Fagerström 2016, ) Samaan aikaan organisaation tasolla lastensuojelutyön arvoa nostettiin ja työstä tehtiin samalla houkuttelevampaa. Työntekijöiltä tuli löytyä asiantuntemuksen ja ammatillisten taitojen lisäksi myös sopivia henkilökohtaisia ominaisuuksia. (Fagerström 2016a, 18.) Lastensuojelun henkilökunta koulutetaan ja työnohjataan tässä mallissa systeemisen ajattelun periaatteisiin. Käytäntö on Hackneyssä opettanut, ettei työntekijöitä kannata kouluttaa terapeuteiksi asti. Muuttunut ammatti-identiteetti ei tällöin ole enää selkeä; olenko sosiaalityöntekijä vai terapeutti? Nyt Hackneyn henkilöstökoulutus on sisäistä koulutusta, jossa painotetaan systeemisen lähestymistavan sopeuttamista sosiaalityöhön. Hackneystä on luotu oppiva organisaatio, joka tarjoaa jatkuvasti oppimista tukevia virikkeitä kunnianhimoisille ja kehityssuuntautuneille työntekijöille. Tällä tavoin he pystyvät vastaamaan yhteiskunnan aiheuttamiin muutoksiin, jotka muokkaavat lastensuojelun parissa tehtävää työtä. Lisäksi oppiva organisaatio kannustaa työntekijöitä muuttamaan ja kehittämään organisaatiota. (Trowler ja Goodman 2012, 24.)

21 21 Työtaidot (skills) Työ lastensuojelussa vaatii työntekijöiltä monenlaisia taitoja ja hyvää tietopohjaa. Työntekijöiden on pystyttävä tekemään tilannearviota hyvinkin vaativissa perhetilanteissa ja soveltamaan mallissa käytössä olevia suhdeperustaisia menetelmiä perheen tilanteen sopimalla tavalla. Työntekijöillä on oltava hyvät dokumentointi- ja vuorovaikutustaidot. Työntekijöiden on ymmärrettävä lasten ja nuorten sekä fyysistä että psyykkistä kehitystä. Heiltä täytyy löytyä kykyä luoda positiivisia suhteita perheiden ja muiden ammattiryhmien kanssa. (Trowler ja Goodman 2012, 24.) Uudenlainen, systeeminen tapa tehdä työtä mahdollistaa työn tekemisen lastensuojelussa monella uudella työvälineellä. Esimerkkinä Hackneyn mallista voisi mainita erilaisten vaihtoehtoisten hypoteesien tekemisen perheen tilanteesta. Näistä erilaisia hypoteesejä tarkennetaan asiakastyön edetessä yhteistyössä perheiden kanssa. (Goodman ja Trowler 2012.) Sosiaalityöntekijöiden taidot kehittyvät mallin ohjatussa työskentelyssä. Taitojen kehittymistä ohjaa yksikön koordinaattori ja koko moniammatillinen tiimi. Sosiaalityössä käytetään perheterapeuttista lähestymistapaa asiakkaisiin ja perheterapeuttisia välineitä esimerkiksi sukupuuta. Erityisen hyvinä taitoina mallissa näyttäytyvät kommunikointitaidot, kyky pohtia erilaisia hypoteeseja sekä uskallus kokeilla uusia tapoja, tehdä virheitä ja oppia niistä. (Fagerström 2016a, 20.) Tyyli (style) Hackneyn mallissa sosiaalityötä lastensuojelussa tehdään eri lailla kuin ennen keskittämällä huomio käyttäytymiseen ja erityisesti johtamiskäyttäytymiseen organisaation kaikilla tasoilla. Hackneyn mallin mukainen työskentely täytyy näkyä työntekijöiden joka päivissä toimissa. Johtaminen mallissa on avointa ja sujuvaa hierarkiassa ylhäältä alas. Mahdollisissa työyhteisön kriisitilanteissa johdon tehtävänä on rauhoitella tilanne ja olla alaisten tukena. Samanlaista vastuunkantoa sosiaalityöntekijältä on löydyttävä tilanteissa, joissa lapsia ja perheitä täytyy rauhoitella ja olla omassa ratkaisussaan jämäkkä sekä kantaa vastuunsa omista ratkaisuistaan vallankäyttäjän perheen tilanteissa. (Trowler ja Goodman 2012, 22.) Hackneyhyn valittavilta työntekijöiltä edellytetään ennakoitavuutta, energisyyttä, innostuneisuutta ja muutoshalukkuutta. Hackneyssä ajatellaan, että edellä mainitut luonteenpiirteet työntekijöillä antavat perheille parhaat mahdollisuudet ratkaisuihin, joiden avulla perhe onnistuu pysymään jatkossakin yhdessä ja takaamaan lasten turvallisuuden perheessä. Mallissa kannustetaan sekä-että ajatteluun jokotai ajattelun sijaan. Moniäänisyyden ajatellaan rikastuttavan ajattelua ja toimintatapoja monimutkaisissa asiakastapauksissa. (Trowler ja Goodman 2012, )

22 22 Ammatillinen vastuunkanto on mallin keskeisimpiä asioita. Tämä koskee vastuuta sekä puhutusta, että kirjoitetusta tiedosta. Vastuullinen sosiaalityöntekijä omistaa omat näkemyksensä, toimensa ja ratkaisunsa. Hän ei koskaan epäröi muuttaa mieltänsä ja myöntää olleensa väärässä. Asioiden toisin tekeminen ei ole yksinkertaista. Sen vuoksi keskeisintä on huomioiva, kunnioittava ja älyllisesti sensitiivinen päätöksenteko perheen ja lapsen asioissa. Asioihin ei ole olemassa ainoastaan yhtä totuutta. (Trowler ja Goodman 2012, 23.) Hackneyssä käytössä oleva työtapa perustuu avoimeen dialogiin niin perheiden kuin muiden ammattiryhmien kanssa. Aikaisempien työtapojen luomia turhia rakenteita ja ohjeita poistettiin, joiden epäiltiin olevan uudenlaisten, innovatiivisten työkäytäntöjen kehittämisen esteinä. Työtavaksi otettiin avoin puhe, jossa pohdittiin jokaiselle perheelle mahdollisimman hyvää toimintatapaa heidän tilanteidensa parantamiseksi. (Fagerström 2016, ) Mallista on olemassa arviointitutkimusta, jossa arvioidaan toiminnan vaikutuksia verrattuna tavalliseen sosiaalityön yksikköön Englannissa. Sosiaalityön muuttaminen Hackneyssä on ollut toiminnassa kahden ja puolen vuoden ajan arviointitutkimusta tehtäessä ja se on pitänyt sisällään laajoja muutoksia organisaation rakenteissa ja käytännöissä. Näiden muutosten keskiössä on ollut sosiaalityön yksiköiden luominen, joissa työskennellään moniammatillisissa tiimeissä. Hackneyn mallista tehty arviointitutkimus on puolueeton ja se on tehty kahden vuoden aikana ja sen tekemiseen on osallistunut asiantuntijoita seuraavista organisaatioista: Human reliability associates ja the London school of economics. Arviointitutkimuksessa Hackneyn mallin mukaista sosiaalityön yksikköä verrattiin ja tavalliseen sosiaalityön yksikköön Englannissa. (Cross, Hubbard ja Munro 2010.) Arvioinnissa kiinnitettiin huomiota kolmeen seikkaan: organisaatiokulttuuriin, sosiaalityön prosesseihin ja konkreettisiin tuloksiin. Organisaatioilla on omat tyylinsä, jotka muotoutuvat käsityksistä, arvoista ja aikaisemmista käytännöistä. Konkreettiset tulokset syntyvät organisaatiokulttuurin ja prosessien kautta. Tuloksia ja siten muutoksia arvioitiin lasten, perheiden ja organisaation itsensä kautta. Arvioinnissa käytettiin survey-menetelmiä, haastatteluja, havainnointia ja datan analysointia (Cross ym ) Organisaatiokulttuurissa tutkittiin seuraavia asioita: sitoutuvatko työntekijät organisaation tavoitteisiin, miten organisaatio oppii käytännön työssä esiin tulevista tilanteista pitäen sisällään virheet ja läheltä piti- tilanteet, havainnot työtaakasta, stressistä ja siitä, miten organisaatio tukee työntekijöitä vaikeissa olosuhteissa sekä miten helppoa työntekijöillä oli pitää työn keskiössä perheitä byrokratian ja hallinnon sijaan. (Cross ym )

23 23 Tutkimuksen tekijät löysivät merkittäviä positiivisia eroavaisuuksia Hackneyn mallista verrattuna tavallisen sosiaalityön yksikköön. Hackneyn mallissa kannustetaan reflektoivaan oppimiseen ja taitojen kehittämiseen omassa työssä. Organisaatiokulttuurin muuttumisessa tärkein kohta on sosiaalityön keskittäminen perheen kanssa työskentelyyn. Lisäksi sosiaalityöntekijät uudessa sosiaalityön mallissa ovat omaksuneet uusia työkäytäntöä kirjallisuuden ja kokemuksen pohjalta. Uudet työkäytännöt voivat tarkoittaa myös parempaa päätöksentekoa, jossa reflektoiva käytäntö rohkaisee, mahdollistaa ja uudet taidot tuovat uudenlaista näköalaa ratkaistaviin asioihin. Konkreettisena tuloksena lastensuojelun kokonaiskustannukset pienenivät 4,97 %. Pienenemiseen vaikuttivat lastensuojelun palveluita tarvitsevien lasten lukumäärän väheneminen, mutta myös työntekijöiden sairauspäivien väheneminen 55%, työntekijöiden työssä pysymisen parantuminen ja sijoitettujen lasten hyvin alhainen taso. (Cross ym ) Forrester (2013) on tutkimusryhmänsä kanssa myös tehnyt arviointitutkimusta Hackneyn mallin vaikutuksista Englannissa. Heidän tutkimuksessaan vertailtiin kolmea englantilaista lastensuojelupalveluja tarjoavaa organisaatiota keskenään. Yksi organisaatioista oli ottanut käyttöönsä niin sanotun systeemisen mallin, jossa koko tiimi yhdessä kantaa vastuun asiakkaan asioiden hoitamisesta. Tämä tarkoittaa yhteistä, runsasta keskustelua asiakkaan asioista ja työntekijöiden eriytyneet roolit. Kahdessa muussa tutkimuksen organisaatiossa oli käytössä perinteinen tiimimalli. Tutkimuksen tuloksena mainitaan, että systeemisessä yksikössä työskenteleminen on mahdollista, jos asiakasmäärät ovat kohtuulliset. Lisäksi mainitaan, että työskentely systeemisessä yksikössä on korkeatasoista ja työntekijöiden kokemus omasta työstään on positiivisempi; vähemmän työstressiä ja työ on palkitsevampaa. 2.2 Lastensuojelun kehittyminen Suomessa Lastensuojelun voidaan sanoa muuttuneen Suomessa varsin verkkaisesti. Laajemmasta perspektiivistä katsoen perhe- ja yksilökohtaisen lastensuojelun lisäksi lasten suojelemiseksi Suomessa on tehty monenlaisia uudistuksia. Uudistukset lähtevät vuonna 1922 tehdystä yleisen oppivelvollisuuden säätämisestä, oppikoulujen perustamisesta ja kansakoulujen laajentamisesta ja 1950-luvuilla sekä peruskoulun perustamisesta 1970-luvulla, joilla luotiin vankkaa pohjaa lasten suojelemiseksi Suomessa. Muita lastensuojelemiseksi tehtyjä uudistuksia ovat olleet neuvolajärjestelmän perustaminen, perhekustannusten tasausjärjestelmän synty, lasten päivähoidon järjestäminen ja avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten syrjinnän lakkauttaminen. (Mikkola 2004a, ) Laissa tehtävät muutokset eivät suoranaisesti kerro lastensuojelussa tehtävästä työstä tai käytössä olleista menetelmistä, jollaisena tutkimuksen kohteena olevaa Hackneyn mallia voidaan pitää. Laki ja

24 24 sen muutokset kuitenkin auttavat havainnoimaan lastensuojelussa eri aikakausina voimassa olleita painotuksia ja keskeisiä muutosta tukevia toimia. Lisäksi tutkielmassa käsiteltävän lastensuojelun kehittämismallin käyttöönotto ja soveltaminen ovat mahdollista erityisesti nyt kun sosiaalihuollon lainsäädäntöä on muutettu erityisesti ennaltaehkäiseviä palveluja korostaen. Mutta aluksi kerron sosiaalihuollon ja lastensuojelun syntyvaiheista. Sosiaalihuollon käsite ulottuu reilun sadan vuoden päähän Suomen itsenäisyyden ja kansalaissodan aikoihin. Vuonna 1922 säädettiin laki köyhäinhoidosta, mutta samoihin aikoihin alettiin käydä keskustelua huollosta korvaamaan aikaisemmin käytettyjä termejä kuvaamaan huono-osaisuutta. Sana huolto ikään kuin lupasi aikaisempaa ammatillisemman ja modernimman lähestymistavan väestön kohteluun. Tämän jälkeen huolto-sana levisi nopeasti yleiseksi sosiaalialan käsitteeksi ja alettiin puhua lastenhuollosta, irtolaishuollosta, avohuollosta jne. Sosiaalihuollosta alettiin puhua yleisesti 1930-luvulla. Lain nimeksi se päätyi vuonna 1982 sosiaalihuoltolain syntyessä. Vuonna 1936 lainsäädäntö jatkoi muotoutumista eriytyneemmäksi ja ammatillistuneeksi, jolloin muotoutuivat laeiksi lastensuojelu, irtolaishuolto ja alkoholistihuolto. (Kröger 2014, ) Eeva Valjakka on tutkinut väitöstutkimuksessaan (2016, 27) lastensuojelun kehittymistä Suomessa nojautuen tutkimuksessa lähinnä sosiaalipolitiikan ja lainsäädännön muutokseen rintarinnan. Hän on jakanut tutkimuksessaan lastensuojelulainsäädännön kehittymisen osana Suomalaista sosiaalipolitiikka kolmeen ajanjaksoon, joita ovat huoltovaltion lastensuojelu (1800-luvun lopulta 1950-luvulle), hyvinvointivaltion lastensuojelu (1960-luvulta 1990-luvulle) ja jälkiekspansiivisen hyvinvointivaltion lastensuojelu. Suomessa lastensuojelullinen aate alkoi 1800-luvun loppupuolella eriytyä omaksi alueekseen. Ennen varsinaista lastensuojelulainsäädäntöä kunnan lakisääteinen lastenhuolto tapahtui osana kunnan vaivais- ja köyhäinhoitoa. Kunnallishallinnon organisoitumisen johdosta 1860-luvulta alkaen lastenhuollon yhteiskunnallisia tehtäviä alettiin siirtää kirkolta ja seurakunnalta julkisen vallan hoidettavaksi. Samaan aikaan halu yksityiseen hyväntekeväisyyteen heräsi ja se yhdessä kunnallisen lastensuojelun kanssa nivoutuivat yhteen 1880-luvun lopulla. (Hämäläinen 2007, 43.) Erityisen voimakasta lastensuojelun kehittyminen oli 1900-luvun parina alkuvuosikymmenenä. Tällöin kuntien rooli kasvoi lastensuojelun toimintaa johtavana ja koordinoivana tahona. (Pulma 2004, 13.) Suomalainen sosiaalipolitiikka, jota lastensuojelu oli osaltaan, oli 1960-luvulle saakka luonteeltaan yksilöllistä, tarvesidonnaista ja siten myös kontrolloivaa ja leimaavaa (Tuori ja Kotkas 2008, 75). Muutos kansalaisajattelun suuntaan alkoi vähitellen sotien jälkeen ja erityisesti 1960-luvulle tultaessa. Kansalaisajattelun mukaan yhä suuremmat ihmisjoukot tulivat sosiaalipolitiikan kohteeksi ja

25 25 näin ollen sosiaalipolitiikka lakkasi olemasta luokka- tai ryhmäkohtaista. (Hämäläinen 2007, 305.) Sosiaalihuolto koostui tällöin koko väestölle tarkoitetuista palveluista. Lastensuojelussa alettiin kehittää uusia menetelmiä, joista yksi oli avohuolto. Kun avohuollon toimien valikoimaa saatiin kehitettyä, huostaanottojen määrä väheni. Se johti tahdonvastaisten huostaanottojen loppumiseen lähes kokonaan ja 1970-lukujen taitteessa. (Pulma 2004, ) Hyvinvointivaltion käsitteen käyttöön ottaminen ja normalisoituminen Suomessa merkitsi lastensuojelussa sääntelytavan ja lastensuojelulle asetettujen tavoitteiden uudistamista. Lastensuojelussakin pyrittiin eroon marginaaliryhmiin kohdistuvasta huolto- ja kontrollitoiminnasta ja suunnattiin toiminta kohti kokonaisvaltaisia, perhekeskeisiä ja yleisiä sosiaalisen suoriutumisen kysymyksiä. (Tuori ja Kotkas 2008, ) Lastensuojelulain uudistamiseen tähtäävät pyrkimykset aloitettiin 1950-luvun lopulla. Sosiaali- ja terveysministeriö asetti toimikunnan loppuvuodesta 1982 tekemään ehdotusta uudeksi lastensuojelulaiksi. Toimikunta arvioi, että perheiden ja lasten ulkoiset toimintaedellytykset ovat muuttuneet ja etteivät perinteiset kasvatustavat ja tavoitteet enää toimineet muuttuneissa yhteiskunnallisissa oloissa. Toimikunnan mukaan keskeisenä ongelmana ei enää olleet aineellisesta puutteesta johtuneet syyt vaan enenemässä määrin ihmisen tietoisuutta ja mielenterveyttä sekä sosiaalisia suhteita koskevat ongelmat. Toimikunnan mukaan esimerkiksi usein lastensuojelullinen tarve kohdistui perheisiin, joissa taloudellinen tilanne on erinomainen, mutta puutteita on enemmänkin perheiden ihmissuhteissa, jotka saattavat olla köyhät tai vääristyneet. (KM 1982:67, 2, 9.) Vuoden 1983 lastensuojelulaissa lastensuojelun keskeisiksi toiminnoiksi säädettiin tukitoimet, joita annettaisiin lastensuojelun avohuollon asiakkaille. Muita toimintamuotoja ovat huostaanotto, sijaishuolto ja jälkihuolto. Olennaisiksi asioiksi lakimuutoksessa nousivat lapsen etu ja perheen auttaminen pääsääntöisesti avohuollon tukitoimien avulla. Hallituksen esityksessä linjataan, että edellä mainittujen periaatteiden tulee ohjata käytännön lastensuojelussa tehtyjä ratkaisuja niin, että lapsen etu huomioitaisiin ensisijaisesti tukemalla huoltajia lapsen kasvatuksessa. (HE 13/1983 vp ) Edellä mainittujen lastensuojelulain muutosten johdosta aiemmin kunnan palveluna toimitettua lastensuojelua alettiin tehdä yhteistyössä muiden viranomaisten, yleishyödylllisten yhteisöjen sekö yksityisten palveluntarjoajien yhteistoiminnaksi (Kajava 1997, 43). Moniammatillisen yhteistyön ja verkostoitumisen tavoitteena oli moniongelmaisille perheille ja lapsille löytyisi uusia avun ja tuen muotoja. (Hurtig 2003, 163.) Sinko (2005, 7) katsoo, että 1983 lakimuutoksen jälkeisillä vuosikymmenillä

26 26 lastensuojelu eriytyi kunnittain omanlaisiksi palveluiksi ja käytännöiksi. Tähän johtivat kuntien sosiaalitoimessa tehdyt erilaiset tulkinnat ja soveltamiset. Sinko näkee lisäksi, että nämä eriävät tulkinnat ja soveltamiset johtivat lasten saamien avun ja tuen eriarvoistumiseen. Konkreettisena esimerkkinä palveluiden hajanaisuudesta Sinko mainitsee sen, että lapsiperheille on ollut tarjolla palveluita, joista ei ole heille hyötyä eikä yksilöllisiä tarpeita vastaavia palveluita ollut edes tarjolla luvun Suomessa sosiaalihuollon lainsäädännön uudistaminen on ollut yksi keskeisimmistä muutoksista. Sosiaalihuollon yleislain lisäksi hallinnon alalla on useita merkittäviä erityislakeja. Sosiaalihuoltolain ohjausvaikutus yhteiskunnassamme on ratkaiseva. Tästä johtuen sosiaalihuollossa yhteiskunnalliset muutokset tehdään lakeja muuttamalla tai tarkentamalla. Sosiaalihuoltolain muuttamisen tarpeet liittyvät sisäisiin ja ulkoisiin syihin. Sosiaalihuollon toimintaympäristöissä on tapahtunut suuria muutoksia, koska kuntien ja julkisten palveluiden rakenteita ollaan uudistamassa laajemmaltikin. Näistä rakenteiden uudistamisista yksi esimerkki on sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistymiskysymykset. (Hämäläinen ja Niemelä 2014, 80.) Selvitystyöryhmän esitysten ja niistä saatujen lausuntojen perusteella sosiaali- ja terveysministeriössä laadittiin Toimiva lastensuojelu toteuttamissuunnitelma vuosille Selvitystyöryhmän ehdotuksia toteutettiin 2015 voimaan astuneessa sosiaalihuoltolain (1301/2014) uudistuksessa. Aiemmin lastensuojelun palveluina olleet perhetyö, tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta muutettiin sosiaalihuoltolain mukaisiksi palveluiksi. (L1301/2014; HE 164/2014 vp; L1302/2014; HE164/2014 vp.) Sosiaalihuoltolain uudistusta koskevassa hallituksen esityksessä painotettiin uudistuksen pohjautuvan Toimiva lastensuojelu selvitystyöryhmän loppuraporttiin ja siinä esitettyihin ratkaisuehdotuksiin sekä raportista ja laatusuosituksista annettuihin lausuntoihin. (HE 164/2014 vp, ) Lastensuojelun näkökulmasta muutokset ovat suuret ja toivottavat. Lapsia ja perheitä tulee auttaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ennaltaehkäisevillä toimilla lasten peruspalveluissa kuten neuvoloissa ja kouluissa. Peruspalveluissa on pystyttävä tarjoamaan lapsiperheille apua, etteivät avuntarpeet ja siten ongelmat laajentuisi ja pahenisi. Kun lapsia ja perheitä autetaan oikea-aikaisesti peruspalveluissa, ei heidän auttamisensa ja asioidensa käsittely ruuhkauta lastensuojelua vaan lastensuojelussa voidaan keskittyä vaikeimmin autettaviin asiakkaisiin ja perheisiin. Sosiaalihuoltolain muuttamisen voidaan katsoa saaneen aikaan oikeanlaista siirtymää asiakasmäärissä ja palveluiden tarjoamispaikoissa, mikä mahdollistaa lastensuojelun uudenlaisen kehittymisen esimerkiksi systeemiseen, ihmissuhdeperustaiseen ja muutokseen pyrkivään sosiaalityöhön jollaisena esimerkiksi Hackneyn mallia voidaan pitää.

27 27 Viimeisimmät muutokset vaikuttavat lähes päinvastaisilta kuin vuoden 2007 lastensuojelulain kokonaisuudistuksen tavoitteet olivat; ohjata apua ja tukea tarvitsevat lapset ja heidän perheensä matalalla kynnyksellä lastensuojelun piiriin. Todennäköistä on, että jatkossa lastensuojelun asiakkaiden määrä tulee vähenemään. Kiireellisten sijoitusten kriteerien tiukentaminen on vähentänyt kiireellisten sijoitusten määrää. Nämä muutokset todennäköisesti taas johtavat huostaanottojen vähenemiseen. Lastensuojelutyön uudelleen organisoimisen vuoksi asiakkaita autetaan varhaisessa vaiheessa perhesosiaalityön keinoin. Lisäksi lapsiperheitä autetaan tulevaisuudessa moniammatillisessa yhteistyössä uuden sote:n mukaisissa perhekeskuksissa, joihin kaavaillaan matalan kynnyksen palvelumallia sekä integroiduissa ja yhteen sovitetuissa erityistason palveluissa, joihin muun muassa lastensuojelu jatkossa kuuluu. (Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma 2016.) Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma pyrkii siis vahvistamaan ja uudistamaan lasten, nuorten ja perheiden palveluita. Lastensuojelutyölle on tarkoituksena löytää kokonaisvaltainen toimintakulttuurin uudistaminen ja muutos. Lastensuojelutyön täytyisi tulevaisuudessa olla lapsille ja perheille helposti saavutettava, leimaamaton ja lähellä oleva palvelu. Lastensuojelun toiminnan ytimessä on toimiva lastensuojelun sosiaalityö. Tätä lastensuojelun keskeisintä toimintaa tuetaan LAPE-ohjelmassa pilotoimalla systeemiseen ajatteluun ja terapeuttiseen työotteeseen perustuvaa Hackneyn mallia. (Raivio, Männistö, Lahtinen ja Petrelius 2016, 3.) Hackneyn mallista on olemassa laajaa arviointitutkimukseen perustuvaa tietoa, mikä on yksi mallin pilotoinnin kohteeksi valitsemisen perusteista (Cross, Hubbard & Munro 2010). Lisäksi lastensuojelun sosiaalityöntekijät ovat tuoneet esiin toivetta heidän ammattitaitonsa vahvistamista ihmissuhdeperustaisemmaksi (Uskomme sinuun usko sinäkin ll. Viestejä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kuulemiskiertueelta 2014/15, Lastensuojelun keskusliitto). Pelkkä työtavan muuttaminen refleksiivisempään tiimimalliin ei Hackneyn mallissa ole mahdollista. Uuden työtavan omaksuminen vaatii muutoksia olemassa oleviin organisaatiorakenteisiin. Hyvin tärkeää on mahdollistaa Hackneyn mallin käyttöönotto rajaamalla lastensuojelussa oleva asiakaskuorma kohtuullisemmalla tasolla. Tämä tarkoittaa sitä, että entistä suurempi osa lapsista ja perheistä saisi palvelunsa ja avun sosiaalihuoltolain mukaisissa palveluissa perhesosiaalityössä tai muista peruspalveluista. (Raivio ym. 2016, 3-4.) Fagerström (2016,11) katsookin, että Hackneyn malli pyrkii nostamaan lastensuojelun sosiaalityössä keskeiseksi toiminnaksi lapsen, hänen vanhempiensa ja sukulaisten kanssa tehtävän vuorovaikutustyön. Olennaista mallissa on työntekijän kyky ylläpitää luottamuksellista yhteistyösuhdetta asiakkaaseen ja johdon tehtävänä on tukea työntekijöitä tässä tehtävässä. Uudessa työmallissa asiakastyön parantamiseksi tiimityöskentelyssä on tarkoituksena hyödyntää perheterapeuttisia oppeja. Lisäksi hyödynnettävissä voisivat olla myös dialogisia ja narratiivisen terapian

28 oppeja. Fagerström (2016,11) haluaa lisäksi painottaa, että Hackneyn malliin kuuluu ehdottomasti systeemisyyden ja muutettavien työmenetelmien vieminen organisaation jokaiselle tasolle. Hackneyn malli ei ole sovellettavissa organisaation vain osittain. Tästä saattaa Fagerströmin mukaan tulla yksi suurimmista mallin Suomeen juurruttamisen haasteista. Lastensuojelussa tarvitaan uutta toimintamallia, jossa kiinnostus kohdistuu tarkemmin niihin systeemeihin, joissa lapsi elää. Lastensuojelun sosiaalityö ei saa olla pelkkää tulipalojen sammuttelua ja sijoituksia. Lahtinen, Männistö ja Raivio (2017, 11) mainitsevat Lape ohjelman suositusten mukaisesti, että lastensuojelussa sosiaalityöntekijällä täytyisi olla entistä paremmat moniammatilliset työskentelyolosuhteet, joiden avulla lapsen ja perheiden yksilöllistä auttamista voisi parhaalla mahdollisella tavalla toteuttaa. Hyvän ja asiakaslähtöisesti toimivan lastensuojelun keskeisimpänä onnistumisen tekijänä on asiakkaiden tarpeiden mukaisesti lisäkoulutettu ja asiakkaiden auttamiseen sitoutunut lastensuojelun sosiaalityö. Hallituksen lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa lastensuojelussa tapahtuvaa sosiaalityötä on tarkoituksena kehittää Raivion ym. (2016) mukaan monitoimijaiseksi ja työntekijöiden osaamista suunnataan suhdeperustaiseen suuntaan. Suomeen on tarkoituksena juurruttaa englannissa käytössä ollut Hackneyn malli soveltuvin osin. Lahtinen ym. (2017, 11-12) tuovat esiin uuden lastensuojelun systeemisen toimintamallin mahdollisuuksia suhteessa vanhaan tapaan toimia. Toimintamallissa otetaan käyttöön sosiaalityön rinnalle perheterapian ja systeemisen käytännön teorioita sekä niihin kuuluvia käytännön interventioita ja lähestymistapoja. Oleellinen muutos nykyisen sosiaalityöhön on systeemiteoreettinen lähestymistapa, jossa perhe nähdään yksikkönä. Muutos yksikön jossain osassa käynnistää muutosprosessin, joka vaikuttaa koko systeemiin. Systeemisessä ajattelutavassa lastensuojelun tavoitteeksi muodostuu muutoksen aikaansaaminen perhesysteemin toiminnassa ja sen avulla lapsen tilanteen turvaaminen. Systeemiteoreettista ajattelua täydennetään perheterapeuttisilla elementeillä. Lahtinen ym. (2017, 16) on esittänyt, että seuraavan kaltaiset seikat olisivat keskeisiä suomalaisessa systeemisessä lastensuojelun toimintamallissa: 1. systeemisen ajattelun on läpäistävä kaikki toiminnan tasot 2. korostetaan ihmissuhdeperustaista työskentelyn lähtökohtaa ja perheterapeuttista ymmärrystä 3. lapsilähtöisyys 4. asiakkaiden kohtaamisen ja osallistamisen korostaminen 5. toimintaa tukevien rakenteiden on oltava kunnossa 6. työssä johtavana elementtinä on yhdessä jaetut arvot ja mallin mukainen johtaminen 28

29 29 Fagerström (2016b, 3-4) esittää systeemisessä lastensuojelun toimintamallissa oleellista olevan, että yksiköt toimivat tiiviisti yhdessä omina tiimeinään. Tärkeää on lapsia ja perheitä koskevan pohdinnan ja keskustelun suuri määrä ja korkea laatu sekä koko yksikköä koskeva systeeminen lähestymistapa asiakastapauksiin. Tämänkaltainen työskentelytapa auttaa työntekijöitä etsimään ja pohtimaan asiakastapauksia monesta eri näkökulmasta ja lähtökohdasta käsin. Tavoitteena on aina aktivoida lapsen ja perheen lähiverkosto tukemaan perhettä muutostilanteessa. Lisäksi uudessa toimintamallissa lastensuojelussa tehtävä työn on muututtava byrokratiatyöstä kohti vuorovaikutustyötä, jolloin lapsen ja tämän perheen kanssa tehtävä suora vuorovaikutustyö katsotaan kaikkein keskeisimmäksi tehtäväksi. Koko lastensuojelun organisaatio suunnitellaan uudelleen tukemaan tätä tärkeintä tehtävää. Toiminnan ytimessä tulee olla työntekijöiden kyky luoda ja ylläpitää luottamuksellista suhdetta asiakasperheisiin. Johdon tehtävänä on tukea tätä luottamuksellisen suhteen luomista muun muassa ylläpitämällä sitä yksikön sisäisessä dialogissa. (Fagerström 2016b, 4.) Mallin mukaan lastensuojeluun muodostetaan uudenlainen työn tekemisen rakenne. Tämä rakennemuutos mahdollistaa tiimien sisäisiä dialogeja ja kriittistä reflektiota. Tämänkaltainen työskentelytapa vahvistaa työntekijöiden toimijuutta ja auttaa oppimaan erilaisia perheen tilanteen ymmärtämisen ja luottamuksen rakentamisen menetelmiä., narratiivisen ja ratkaisukeskeisen lähestymistavan oppeja lastensuojelukontekstissa. (Fagerström 2016b, ) Fagerström (2016b, 16-18) painottaa, että systeemisessä lastensuojelun toimintamallissa annetaan painoarvoa erityisesti lapsilähtöisyydelle ja kontekstisidonnaisuudelle. Tällä tarkoitetaan sitä, että aina lasta pyritään auttamaan mahdollisimman pitkälle siinä ympäristössä, jossa he elävät. Lapsi ei saa jäädä omine tarpeineen ja mielipiteineen sivuun vaan hänet on nostettava perhesysteemin keskeiseksi henkilöksi. Lapsilähtöisyytenä voidaan myös pitää sitä, että perheen kanssa työskentelyn vaikuttavuutta on arvioitava erityisesti lapsen näkökulmasta. Keskeistä on, miten lapsi käytännössä hyötyy perheen palveluista ja tukimuodoista. Toimintamallissa painotetaan kunnioittavaa suhtautumista asiakkaisiin ja pyritään aitoon dialogiseen asiakkaan kohtaamiseen ja kuuntelemiseen sekä ollaan kiinnostuneita asiakastapaamisessa siitä, miten asiakkaat itse tilannettaan selittävät tai ongelmansa ja niiden ratkaisut näkevät. Dialogisuus ja asiakkaan arvostaminen sekä hänen mielipiteensä kunnioittaminen ovat mahdollisia, jos työntekijä pystyy reflektoimaan omaa toimintaansa sekä sen taustalla vaikuttavia käsityksiä ja arvoja. Työpaikan olosuhteet ja käytännöt tulisi muokata siten, että reflektoinnin käytänteen olisi helppoa juurruttaa osaksi työtä. (Fagerström 2016b.)

30 30 Uudessa mallissa lastensuojelun sosiaalityöntekijä johtaa lasten ja perheiden auttamisen prosessia. Tämä toiminnan tukemiseksi sosiaalityöntekijän tulee voida saada avukseen asiantuntemusta ja apua perheen peruspalveluista ja tarvittessa erityis- ja vaativan tason palveluistakin. Mallissa asiakas kohtaa pääsääntöisesti yhden työntekijän tai työparin, vastuun kantaa asiakkaan tilanteesta koko tiimi. (Lahtinen ym ) Uudenlaista lastensuojelun toimintatapaa varten on uudistettava myös työpaikan rakenteita. Moniammatillisten tiimien rakentaminen tarkoittaa perheterapeutin liittymistä tiimiin (vrt. Hackney mallissa kliinikko ). Yleisimmin tiimiin mukaan tuleva perheterapeutti työskentelee perheneuvolassa, lasten-, nuoriso- tai aikuispsykiatriassa tai päihdepalveluissa. Perheterapeutilla on oltava perheterapeutin tutkinto, ymmärrys systeemisestä työotteesta, hyvät reflektointi- ja konsultointitaidot sekä oma motivaatio tulla tiimin jäseneksi. Tällä uudella tiimirakenteella mahdollistetaan monitieteisempi ja kokonaisvaltaisempi näkemys perheen tilanteeseen. Lisäksi sen avulla voidaan taata nykyistä tasaisempi työn laatu perheille. (Lahtinen ym. 2017, 18.) Uuden systeemisen lastensuojelun toimintamalli vaatii, että työn taustalla vaikuttavia arvoja pohditaan koko työyhteisön kanssa ja niihin sitoudutaan sekä yksilöllisesti että organisaatiotasolla. Arvot perustuvat ihmisen kunnioittamiseen ja luottamukseen ihmissuhdeperustaisen työskentelyn vaikuttavuuteen lastensuojelutyössä. Ja mitä systeemisen lastensuojelun toimintamallin johtamiseen tulee, vaatii se johtajalta kokonaisuuksien hallintaa ja muiden palveluiden hyvää tuntemusta. Tällöin on mahdollista, että lastensuojelussa sosiaalityöntekijät voivat panostaa vuorovaikutteiseen asiakassuhteeseen niiden asiakkaiden kanssa, jotka aidosti ovat lastensuojelun tarpeessa. (Lahtinen ym. 2017, ) Suomalaisessa systeemisessä lastensuojelun toimintamallista löytyvät (Lahtisen ym. 2017, 21) mukaan seuraavat työntekijät: konsultoiva sosiaalityöntekijä (consultant social worker) -> Suomessa useimmiten johtava sosiaalityöntekijä tai jokin muu tiimivastaava lapsen työntekijä (child practitioner) -> Suomessa lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä sosiaalityöntekijä/-t (social worker) -> muiden perheen jäsenten sosiaalityöntekijät esim. vanhempien perheterapeutti/kliinikko (family therapist) -> kunnan/ kaupungin jonkin muun organisaation kuten perheneuvolan työntekijä, jolla on perheterapeutin tutkinto. koordinaattori (unit co-ordinator) -> yksikkökoordinoija, sosiaaliohjaaja tai toimistotyöntekijä

31 31 Kuvio 2. Systeemisen lastensuojelumallin monitoimijainen malli (Lahtinen ym. 2017, 21.) Kuviossa 2. Lahtinen ym. (2017,21) havainnollistavat suomalaista systeemistä monitoimijaista lastensuojelun toimintamallia, jonka pohjana on asiakkaille tarjottavat matalan kynnyksen palvelut peruspalveluissa. Kuviossa on tuotu näkyväksi systeemisessä lastensuojelumallissa perheen auttamiseen osallistuvat lastensuojelun tiimin työntekijät, joita ovat sosiaalityöntekijät, sosiaaliohjaajat, koordinattori ja perheterapeutti. Kuvio auttaa myös havainnoimaan, että tiimin perheterapeutin oma työ voi olla muualla kuten perheneuvolassa tai psykiatrian avohuollon yksikössä. Tämän uuden systeemisen työmallin kattona tai ohjaavana tekijöinä ovat systeemisyys, perheterapeuttinen ymmärrys, suhdeperustaisuus, lapsilähtöisyys, asiakkaiden osallisuus ja kohtaaminen sekä monitoimijaisuus. 2.3 Lastensuojelun työntekijöiden oman työyhteisön kehittäminen ja reflektointi Suomessa reflektioajattelun muotoutuminen osaksi sosiaalityön kehittämistä on tapahtunut 1990-luvun tienoilla. Tällöin reflektiosta puhuttiin ns. kehittävänä työntutkimuksena (esim. Arnkill 1990; Engeström 1987). Synnöve Karvinen (1992) on nähnyt reflektiivisyyden idean ja kriittisen arvioimisen osana sosiaalityön ammatillisuutta. Jo 1990-luvulla reflektio nähtiin osana oman työn ja ammattitaidon kehittämistä. Tällöin ihminen tutkii omia ammatillsia kokemuksiaan ja toimintaansa saadakseen uuden ymmärryksen omalle toiminnalleen tai uudelle toimintamallille. Reflektiolla ei tarkoiteta pelkästään asioiden pohintaan vaan oleellisesti siihen liittyvät kokemus toiminnasta itsestään, siitä