Työyhteisö ja vaativa erityinen tuki. Terhi Ojala, Raija Pirttimaa, Piia Ruutu & Taina Suvikas

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työyhteisö ja vaativa erityinen tuki. Terhi Ojala, Raija Pirttimaa, Piia Ruutu & Taina Suvikas"

Transkriptio

1 Työyhteisö ja vaativa erityinen tuki Terhi Ojala, Raija Pirttimaa, Piia Ruutu & Taina Suvikas

2 Vaativa erityinen tuki = Vaativaa ja moniammatillista erityistä tukea oppimiseensa ja kuntoutumiseensa tarvitsevat lapset ja nuoret, joilla on vakavia psyykkisiä pulmia, monitai vaikeavammaisuutta, kehitysvammaisuutta tai autismin kirjoa. Lisäksi tähän ryhmään saattaa kuulua kotiopetuksessa olevia lapsia Vaativan erityisen tuen VETURI tutkimus- ja kehittämishanke

3 Eettinen kysymys Etiikka on oikeaa ja väärää tutkiva oppi, joka on myös oma tieteenalansa. Etiikka tarkoittaa pohdittua näkemystä oikeasta ja väärästä. Miten minun pitää tehdä että tekisin oikein? Moraali on ihmisen käsitys oikeasta ja väärästä

4 Opettajan eettisten pohdintojen kohteet (Enlund ym. 2013) Kollegojen ja oppilaiden kanssa toimiminen Huolenpito Vähemmistöjen oikeudet Koulun säännöt Oppilaiden käyttäytymisen moraalisuus suhteessa kouluun ja koulutehtäviin Muut esille nousseet: omat kielteiset tunteet, oman työn rajat, yhteiskunnan säännöt

5 Eettisiä ja mahdollisesti kuormittavia ristiriitoja Omat kyvyt Ympäristön odotukset Miten varmaa tietoa on ympäristön odotuksista? Kenen odotukset? Omat arvot Ympäristön arvot Tiedänkö mikä on oikea tapa toimia? Toiminko oikein? Joudunko toimimaan omia arvojani vastaan?

6 Eettinen herkkyys? (esim. Juujärvi ym. 2007) Tunnistanko asian/t, jotka vaativat eettistä pohdintaa? Onko yhteisössämme tilaa eettisille pohdinnoille? Onko yhteisössämme yhteisiä eettisiä näkemyksiä?

7 Opettajien kokemuksia oppilaiden psyykkisestä oireilusta (Ojala 2017) 246 opettajaa, Kiroileva, haistatteleva, aggressiivinen, väkivaltainen, impulsiivinen, levoton vetäytynyt, ahdistunut, apaattinen lapsi Oireilevan oppilaan kohtaaminen Oireilun tunnistaminen toimenpiteitä vaativan oireilun tunnistaminen Toimintaan puuttuminen muut oppilaat aika Ammatillinen osaamattomuus, neuvottomuus, riittämättömyys OKL Koulukuntoisuus poislähettämisen kulttuuri opettajien yhteistyö moniammatillinen yhteistyö Mitä pitäisi tehdä, milloin pitäisi toimia ja kenen pitäisi tehdä jotain?

8 Opettajaa kuormittavat (Ojala 2017) Yksinäisyys, kollegiaalisen tuen puute Yhteisten toimintaprosessien/ -tapojen puute (Täydennys)koulutuksen puute Moniammatillisen tuen puute Pedagogisen hallinnan tunteen vähäisyys/puute Voimavarat vähenevät, jaksaminen/hyvinvointi laskee, stressi ja uupumus lisääntyvät

9 Tiimityöskentely Taina Suvikas

10 MINUN JA TIIMINI PERUSTEHTÄVÄ: SAADA OPPILAS LOISTAMAAN

11 Tiimi on vuorovaikutteisesti yhteiseen päämäärään pyrkivä ryhmä ihmisiä. Tiimissä toimitaan yhdessä sovittujen sääntöjen mukaisesti.(ruohotie & Honka 1999; Mäntylä 2002) Moniammatillinen tiimi ryhmä huippuammattilaisia Jokaisella tiiminjäsenellä on oma roolinsa, tehtävänsä ja vastuunsa.

12

13

14 ESIMIEHEN TÄRKEIN TEHTÄVÄ ON LUODA HYVÄ ILMAPIIRI TYÖNTEKIJÄN TÄRKEIN TEHTÄVÄ ON MAHDOLLISTAA SE

15 MITEN OPPILAAN PARHAAKSI? Ymmärrämmekö perustehtävämme? *Arvostanko työtäni? *Haluanko tehdä yhteistyötä? *Puhallammeko yhteiseen hiileen? *Luotammeko toisiimme?

16 *Pystynkö luottamaan ilman konfliktin pelkoa? *Siedänkö erilaisia mielipiteitä ja toimintatapoja? *Suvaitsenko erilaisia näkökulmia ja ihmisten erilaisuutta? *Pysähdynkö katsomaan asiaa toisen näkökulmasta? *Onko tiimissämme keskustelu avointa ja rakentavaa? Pystymmekö väittelemään ilman riitaa? *Onko minulla rohkeutta lausua mielipiteeni?

17 *Onko tiimillämme kyky ratkaista ristiriitoja? *Kuuntelemmeko oikeasti toistemme mielipiteitä? *Onko tavoitteemme selkeä jokaisen oppilaan kohdalla ja laajemmin? *Yritämmekö suhtautua asioihin positiivisesti? * Haluammeko kehittyä yhdessä?

18 Erilaisia mielipiteitä, toimintatapoja ja näkemyksiä on ja pitääkin olla aina. Mutta huonoa käytöstä ei tarvitse koskaan sietää.

Taina Suvikas 2017 HOJKS-TYÖ JA TAVOITTEIDEN TOTEUTUMISTA EDISTÄVÄ TOIMINTAKULTTUURI

Taina Suvikas 2017 HOJKS-TYÖ JA TAVOITTEIDEN TOTEUTUMISTA EDISTÄVÄ TOIMINTAKULTTUURI Taina Suvikas 2017 HOJKS-TYÖ JA TAVOITTEIDEN TOTEUTUMISTA EDISTÄVÄ TOIMINTAKULTTUURI Vaativaa ja moniammatillista erityistä tukea oppimiseensa ja kuntoutumiseensa tarvitsevat lapset ja nuoret, joilla on

Lisätiedot

KUN PERUSOPETUKSEN OPPILAAT OIREILEVAT PSYYKKISESTI OPETTAJIEN KOKEMUKSIA

KUN PERUSOPETUKSEN OPPILAAT OIREILEVAT PSYYKKISESTI OPETTAJIEN KOKEMUKSIA KUN PERUSOPETUKSEN OPPILAAT OIREILEVAT PSYYKKISESTI OPETTAJIEN KOKEMUKSIA Oppimisverkostotilaisuus: yhteisöllisen opiskeluhuollon kehittäminen 8.12.2017 Terhi Ojala VAATIVA ERITYINEN TUKI = Vaativaa ja

Lisätiedot

Vaativan erityisen tuen kehittäminen

Vaativan erityisen tuen kehittäminen Vaativan erityisen tuen kehittäminen Oppimisen Tuen Foorumi 20.4.2017 KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala Vaativan erityisen tuen käsitteestä (Elina Kontu, Terhi Ojala, Henri Pesonen, Raija Pirttimaa) Vaativaa

Lisätiedot

Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa?

Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa? Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa? Seminaari 28.3.2019 Paneeli: Miten vähentää eettistä kuormitusta sosiaali- ja terveydenhuollossa? Mika Virtanen, projektipäällikkö,

Lisätiedot

2 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019

2 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019 2 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019 4 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019 6 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus

Lisätiedot

Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö Jussi Pihkala

Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö Jussi Pihkala Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö 09.10.2018 Jussi Pihkala OKM:n vaativan erityisen tuen kehittämisryhmä teki 12 ehdotusta syksyllä 2017 muun muassa VIPverkostojen käynnistäminen Kaikkia ehdotuksia viedään

Lisätiedot

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET Oulun kaupungin tavoitteet ja arvot 1. Olemme työyhteisössämme käyneet Oulun kaupunkistrategian läpi ja yhdessä pohtineet sitä, miten

Lisätiedot

VERY IMPORTANT PERSONS OPPILAAT, JOTKA OPPIMISENSA JA KOULUNKÄYNTINSÄ TUEKSI TARVITSEVAT VAATIVAA ERITYISTÄ TUKEA.

VERY IMPORTANT PERSONS OPPILAAT, JOTKA OPPIMISENSA JA KOULUNKÄYNTINSÄ TUEKSI TARVITSEVAT VAATIVAA ERITYISTÄ TUKEA. VERY IMPORTANT PERSONS = OPPILAAT, JOTKA OPPIMISENSA JA KOULUNKÄYNTINSÄ TUEKSI TARVITSEVAT VAATIVAA ERITYISTÄ TUKEA. YHDYSPINTAA JA TAHTOTILAA Tarvitsemme toimintakulttuurin syvällistä muutosta, joka

Lisätiedot

Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa kehittämisryhmän loppuraportti Vantaa KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala

Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa kehittämisryhmän loppuraportti Vantaa KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa kehittämisryhmän loppuraportti 7.9.2017 Vantaa 12.10.2019 KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala MISTÄ LÖYTYY? Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa Kehittämisryhmän

Lisätiedot

Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa Kehittämisryhmän loppuraportti ja sen ehdotukset

Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa Kehittämisryhmän loppuraportti ja sen ehdotukset Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa Kehittämisryhmän loppuraportti ja sen ehdotukset Valtakunnalliset LAPE-päivät 22.11.2017 KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala Ryhmän tehtävänä oli: - tuottaa määrällistä

Lisätiedot

V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S

V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S = O P P I L A AT, J OT K A O P P I M I S E N S A J A KO U L U N K Ä Y N T I N S Ä T U E K S I TA RV I T S E VAT VA AT I VA A E R I T Y I S T Ä T U K E A. YHDYSPINTAA

Lisätiedot

Vaativa erityinen tuki ja sen kehittämistarpeet - TUTKIMUS. Elina Kontu Dosentti Helsingin yliopisto

Vaativa erityinen tuki ja sen kehittämistarpeet - TUTKIMUS. Elina Kontu Dosentti Helsingin yliopisto Vaativa erityinen tuki ja sen kehittämistarpeet - TUTKIMUS Elina Kontu Dosentti Helsingin yliopisto 2012-2015 KARTOITUS 2017 KEHITTÄMISEHDOTUKSET VETURI OKM/ Kehittämisryhmä VIP 2012-15 2016-17 2018-2018-

Lisätiedot

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta 2008-2012 Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kehittämistoiminnassa mukana oleville opetuksen

Lisätiedot

Osallisuus- / työssäjaksamiskysely henkilöstölle

Osallisuus- / työssäjaksamiskysely henkilöstölle Osallisuus- / työssäjaksamiskysely henkilöstölle Työtehtävä Osallisuuden määritelmää: Yleensä osallisuus ymmärretään tunteena, joka syntyy, kun ihminen on osallisena jossakin yhteisössä esimerkiksi työn

Lisätiedot

Tiimijohtaminen. Toimi mieluummin tiimin palvelijana kuin sen johtajana. Kati Aikio-Mustonen, johtamisen kehittämisrakenne 19.10.

Tiimijohtaminen. Toimi mieluummin tiimin palvelijana kuin sen johtajana. Kati Aikio-Mustonen, johtamisen kehittämisrakenne 19.10. Tiimijohtaminen Toimi mieluummin tiimin palvelijana kuin sen johtajana Lähteet Heikkilä, Kristiina: Tiimit avain uuden luomiseen Janhonen, Minna: Tiimien verkostot: tarinoita vallasta, tehokkuudesta ja

Lisätiedot

Very important persons = Oppilaat, jotka oppimisensa ja koulunkäyntinsä tueksi tarvitsevat vaativaa erityistä tukea.

Very important persons = Oppilaat, jotka oppimisensa ja koulunkäyntinsä tueksi tarvitsevat vaativaa erityistä tukea. Very important persons = Oppilaat, jotka oppimisensa ja koulunkäyntinsä tueksi tarvitsevat vaativaa erityistä tukea. 1.2.2018-31.12.20120 Jokainen lapsi ja nuori on VIP_piirrosvideo Vaativaa erityistä

Lisätiedot

Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen kehittäminen

Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen kehittäminen Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen kehittäminen 2018-2020 V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S = O P P I L A AT, J OT K A O P P I M I S E N S A J A KO U L U N K Ä Y N T I N S Ä T U E

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

SELVITYS KOLMIPORTAISEN TUEN TOIMEENPANOSTA

SELVITYS KOLMIPORTAISEN TUEN TOIMEENPANOSTA SELVITYS KOLMIPORTAISEN TUEN TOIMEENPANOSTA Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 23.4.2014 KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala Perusopetuslain (642/2010) muutosten tavoitteet Vahvistaa oppilaan oikeutta

Lisätiedot

Miten minun tulisi toimia, jotta toimisin oikein?

Miten minun tulisi toimia, jotta toimisin oikein? Miten minun tulisi toimia, jotta toimisin oikein? Verkkopohjainen dilemmakeskustelu sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden eettisen ajattelun kehittäjänä Soile Juujärvi ja Kaija Pesso SULOP 2013 3/7/2013

Lisätiedot

Mitä merkitsee opetussuunnitelman yhteneväisyys? Yhtenäinen perusopetus. Muutossuunta Kehittämissuunta Prosessi

Mitä merkitsee opetussuunnitelman yhteneväisyys? Yhtenäinen perusopetus. Muutossuunta Kehittämissuunta Prosessi Mitä merkitsee opetussuunnitelman yhteneväisyys? Heikki Happonen Perusasteen rehtori Kasvatustieteen tohtori Joensuun normaalikoulu Yhtenäinen perusopetus Muutossuunta Kehittämissuunta Prosessi Hallinnollinen

Lisätiedot

Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria. Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja

Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria. Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja Yhdessä tekemisen hyödyt Perustehtävän laadukas toteutuminen Toimijoiden hyvinvointi Toimijoiden hyvinvoinnin vaikutus

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Opettajatyöpäivä Lauantai 29.10.2016 Raija-Liisa Hakala ja Taina Huhtala YLEINEN TUKI: Eriyttäminen Joustavat ryhmittelyt Tiimiopettajuus Samanaikaisopetus Tukiopetus Ohjaus-

Lisätiedot

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:

Lisätiedot

Vanajaveden Rotaryklubi. Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

Vanajaveden Rotaryklubi. Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Vanajaveden Rotaryklubi Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Organisaatio, systeemi, verkostot Yksilöiden ja tiimin kasvumahdollisuudet, oppiminen Tiimin tehtäväalue, toiminnan

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön Vaativan erityisen tuen työryhmän kuulumiset

Opetus- ja kulttuuriministeriön Vaativan erityisen tuen työryhmän kuulumiset Opetus- ja kulttuuriministeriön Vaativan erityisen tuen työryhmän kuulumiset Kirsi Lamberg Yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen osasto Opetus- ja kulttuuriministeriö Työryhmän asettamisen

Lisätiedot

RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI

RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI Karl-Magnus Spiik Ky Räätälöity ilmapiirimittari 1 RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI Ilmapiirimittarin vahvuus on kysymysten räätälöinti ko. ryhmän tilannetta ja tarpeita vastaavaksi. Mittaus voi olla yritys-,

Lisätiedot

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi Julkisen alan työhyvinvointi 0 Toni Pekka Riku Perhoniemi Tutkimuksesta 000 vastaajaa; kunta 0, kirkko 00 Edustava otos kunta- ja kirkon organisaatioiden henkilöstöstä (KuEL, VaEL-opettajat, KiEL) Ikä,

Lisätiedot

Ajatuksia vaativasta erityisopetuksesta

Ajatuksia vaativasta erityisopetuksesta Ajatuksia vaativasta erityisopetuksesta Rinnekodin koulun virkaapulaisrehtori Arja Holm, Espoo Perusopetuksen tavoitteet (POL) 2 Opetuksen tavoitteet Tässä laissa tarkoitetun opetuksen tavoitteena on tukea

Lisätiedot

Palvelualueiden palvelulupausten koonnit valmis / / TiK. Kuva 4

Palvelualueiden palvelulupausten koonnit valmis / / TiK. Kuva 4 Palvelualueiden palvelulupausten koonnit valmis / 170112 / TiK Kuva 4 MEILLÄ LAPSIA KUULLAAN JA HE SAAVAT IKÄTASONSA MUKAISESTI OLLA OSALLISIA ITSEÄÄN KOSKEVISSA ASIOISSA. 1 Lapsi osallistuu oman esiopetussuunnitelmansa

Lisätiedot

Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville klo 11-15, Kuopio RAPORTTI. Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry

Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville klo 11-15, Kuopio RAPORTTI. Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville 29.5.2018 klo 11-15, Kuopio RAPORTTI Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry TEEMAT KOULUNKÄYNTI - koulunkäyntiä helpottavat ja vaikeuttavat

Lisätiedot

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 0 1 Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ Porvoo 2011 - Borgå 2011 N = 1273 Sukupuoli 100 % 90 % 80 % 81 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 18 % 10 % 0 % mies nainen Ikäryhmä

Lisätiedot

Asiakkaan kohtaaminen, dialogisuus, arvot ja etiikka MISTÄ HYVÄ KESKUSTELUILMAPIIRI TEHDÄÄN?

Asiakkaan kohtaaminen, dialogisuus, arvot ja etiikka MISTÄ HYVÄ KESKUSTELUILMAPIIRI TEHDÄÄN? Asiakkaan kohtaaminen, dialogisuus, arvot ja etiikka 20.1.11 kimmo.karkia@phnet.fi MISTÄ HYVÄ KESKUSTELUILMAPIIRI TEHDÄÄN? Mikäauttaa asiakastyössä Asiakas itse 40% Onnistunut vuorovaikutussuhde 30% Toivon

Lisätiedot

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi, ulkoasu ja kuvitus: Maria Mitrunen 978-952-14-2411-3 978-952-14-2412-0

Lisätiedot

Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa

Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa 30.11.2011 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Moniammatillisuus oppilashuollossa Lakisääteistä

Lisätiedot

Väkivallan uhan hallinta työpaikoilla

Väkivallan uhan hallinta työpaikoilla Väkivallan uhan hallinta työpaikoilla Työpaikan puheenvuoro : Kiinamyllyn koulu (sairaalaopetus) Nimi : Niina Ekqvist KIINAMYLLYN KOULU KARTALLA U-sairaala Nuoriso Datacity Nimi Kiinamyllyn koulu Vastaa

Lisätiedot

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Tavoitteena - vahvistaa esi- ja perusopetuksessa oppilaan oikeutta saada tukea riittävän varhain ja joustavasti

Lisätiedot

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia

Lisätiedot

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 kohtaa lapsen Välittää lapsista aidosti ja on töissä heitä varten Suhtautuu lapsiin ja heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa empaattisesti On

Lisätiedot

Erityisopetus ja yleisopetus rinnakkain yhtenäiskoulussa. Matti Kuorelahti,, KT, lehtori Jyväskylän yliopisto Erityispedagogiikan laitos

Erityisopetus ja yleisopetus rinnakkain yhtenäiskoulussa. Matti Kuorelahti,, KT, lehtori Jyväskylän yliopisto Erityispedagogiikan laitos YHTENÄISKOULUSEMINAARI 2005 Kaikki oppivat yhtenäiskoulussa! 1.10.2005 Erityisopetus ja yleisopetus rinnakkain yhtenäiskoulussa Matti Kuorelahti,, KT, lehtori Jyväskylän yliopisto Erityispedagogiikan laitos

Lisätiedot

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta, projektitutkija 2.11.2016 OPS2016 Muovaa käsitystä oppimisesta Oppimisen ilo Oppijan aktiivinen rooli, ongelmanratkaisutaidot Monipuoliset oppimisympäristöt

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

Pienryhmä- ja työparitoiminta Huhtasuon päiväkodissa. Katri Manninen 2015

Pienryhmä- ja työparitoiminta Huhtasuon päiväkodissa. Katri Manninen 2015 Pienryhmä- ja työparitoiminta Huhtasuon päiväkodissa Katri Manninen 2015 Pienryhmätoiminnan alku Pienryhmätoiminnan juuret vuodelta 1998 Vuonna 2010 aloitettiin pienryhmätoimintaan perustuva työparitoiminta

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009 TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN Jyväskylä 20.10.2009 Jaksaisimmeko työelämässä pidempään, jos osaisimme olla ihmisiksi keskenämme? Löytyykö apu työssä jaksamiseen ja jatkamiseen työyhteisötaidoista?

Lisätiedot

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Pedagogisen johtajuuden päätavoite on lapsen hyvä kasvu, oppiminen ja hyvinvointi. Pedagogisella johtajuudella tarkoitetaan laajasti ymmärrettynä oppimiskulttuurin kehittämistä, organisaation

Lisätiedot

PIENRYHMÄTOIMINNAN MUISTILISTA

PIENRYHMÄTOIMINNAN MUISTILISTA Varhaiskasvatus 1 PIENRYHMÄTOIMINNAN MUISTILISTA Läsnä oleva vuorovaikutus vahvistuu pienryhmäpedagogiikalla Varhaiskasvatus 2 VASUN PERUSTEET Kotkan vasu Yksikkökohtainen toimintasuunnitelma Tiimin toimintasuunnitelma

Lisätiedot

LIELAHDEN KOULU

LIELAHDEN KOULU 6.3 Arvioinnin kohteet KÄYTTÄYTYMISEN ARVIOINTI Valtakunnallinen Käyttäytyminen arvioinnin kohteena Käyttäytymisen ohjaus sekä käyttäytymiseen liittyvien tietojen ja taitojen opettaminen ovat osa koulun

Lisätiedot

Nuorten tutkijoiden/jatko-opiskelijoiden. opiskelijoiden työhyvinvointi. Suomen psykologisen seuran nuortenn tutkijoiden jaos 24.3.

Nuorten tutkijoiden/jatko-opiskelijoiden. opiskelijoiden työhyvinvointi. Suomen psykologisen seuran nuortenn tutkijoiden jaos 24.3. Nuorten tutkijoiden/jatko-opiskelijoiden opiskelijoiden työhyvinvointi Suomen psykologisen seuran nuortenn tutkijoiden jaos 24.3.2009 Jari Hakanen, vanhempi tutkija sosiaalipsykologian dosentti Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Perhe on paljon enemmän kuin siitä kerrotut tarinat

Perhe on paljon enemmän kuin siitä kerrotut tarinat Perhe on paljon enemmän kuin siitä kerrotut tarinat 3 arviointi- ja vastaanotto-osastoa: Keltapirtti, Sinipirtti, Punapirtti, perhekuntoutusosasto Perhepirtti, Perheasema sekä Koiviston perhekoti Osastoilla

Lisätiedot

The Caring Ethics, The Caring Teacher Välittäminen on opetuksen kulmakivi, jonka avulla voimme uudistaa koko nykyisen koulujärjestelm

The Caring Ethics, The Caring Teacher Välittäminen on opetuksen kulmakivi, jonka avulla voimme uudistaa koko nykyisen koulujärjestelm The Caring Ethics, The Caring Teacher Välittäminen on opetuksen kulmakivi, jonka avulla voimme uudistaa koko nykyisen koulujärjestelm rjestelmämme! mme! (Noddings,N., 2005, The Challenge to Care in Schools,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/2013 1 (6) 1061 Valtuutettu Sari Näreen toivomusponsi kiertävän neurologin vakanssista HEL 2012-017407 T 00 00 03 Päätös päättää merkitä tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen edellyttää oppiainerajat ylittävää yhteistyötä

Osaamisen kehittäminen edellyttää oppiainerajat ylittävää yhteistyötä OPS 2016 Yhteistyön ja luottamuksen kulttuuri Lisääntyvä yhteistyön tarve Osaamisen kehittäminen edellyttää oppiainerajat ylittävää yhteistyötä Opetuksen eheys edellyttää opettajien yhteissuunnittelua

Lisätiedot

Lukuvuonna tehdyt OPS-muutokset:

Lukuvuonna tehdyt OPS-muutokset: Lukuvuonna 2017-2018 tehdyt OPS-muutokset: Tekstistä muutettu seuraavat termit koko opsiin: - Vihreä Lippu-raati Ympäristöneuvosto - Oppilaskunnan hallitus Oppilasparlamentti - Taito- ja taideaineet Taide-

Lisätiedot

Lapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus 13.8. 2008. PRO koulutus Ulla Rasimus ja konsultointi

Lapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus 13.8. 2008. PRO koulutus Ulla Rasimus ja konsultointi Lapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus 13.8. 2008 ARVO-koulutuspäivän tavoitteet 13.8. 2008 Selkiyttää ja luoda moniammatillisesti yhteisiä merkityksiä hankkeen tavoitteille, käsitteille ja kehittämisprosessille.

Lisätiedot

Osa 1 Koulu työyhteisönä

Osa 1 Koulu työyhteisönä Sisällys Alkusanat...11 Osa 1 Koulu työyhteisönä Moniammatillinen yhteistyö ja oppilaiden kohtaaminen (Simo Rönty)...15 Jokaisella työntekijällä on oma vastuualueensa...15 Lapsi tarvitsee aikuisia...16

Lisätiedot

Koti, koulu ja lapsen paras. Kari Uusikylä MLL -seminaari

Koti, koulu ja lapsen paras. Kari Uusikylä MLL -seminaari Koti, koulu ja lapsen paras Kari Uusikylä MLL -seminaari 30.09.2016 Miksi yhteistyötä? Siksi, että se on lapsen etu Opiskelu tehostuu Ongelmat tunnistetaan Muodostuu aito kouluyhteisö, turvallinen, välittävä,

Lisätiedot

1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään

1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään Satakieli-teesit 1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään Lapsuus on arvokas ja merkityksellinen aika ihmisen elämässä se on arvojen ja persoonallisuuden muotoutumisen aikaa. Jokaisella lapsella on oikeus

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN LAINSÄÄDÄNTÖMUUTOKSET Jussi Pihkala

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN LAINSÄÄDÄNTÖMUUTOKSET Jussi Pihkala VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN LAINSÄÄDÄNTÖMUUTOKSET 24.3.2015 Jussi Pihkala Yhteisiä tavoitteita - Oppimisen ja koulunkäynnin tuen vahvistaminen Oppilaan oikeus saada perusopetusta - Varhainen tuki

Lisätiedot

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET)

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Tukikeskustelukoulutus Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Peter Vermeulen Olen jotakin erityistä Kuinka kertoa lapsille ja nuorille

Lisätiedot

RISTIRIIDAT ON MAHDOLLISUUS UUTEEN- Jos ymmärtää mistä. ristiriidat syntyvät, on niitä. helpompi ratkaista

RISTIRIIDAT ON MAHDOLLISUUS UUTEEN- Jos ymmärtää mistä. ristiriidat syntyvät, on niitä. helpompi ratkaista RISTIRIIDAT ON MAHDOLLISUUS UUTEEN- Jos ymmärtää mistä ristiriidat syntyvät, on niitä helpompi ratkaista Vapaaehtoisten seminaariristeily 16.-18.10.2015 VUOROVAIKUTUS: SELÄN TAKANA PUHUMINEN ARVOSTELU

Lisätiedot

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012 Se on vähän niin kuin pallo, johon jokaisella on oma kosketuspinta, vaikka se on se sama pallo Sosiaalityön, varhaiskasvatuksen ja perheen kokemuksia päiväkodissa tapahtuvasta moniammatillisesta yhteistyöstä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) historia Opetuslautakunta 26.03.2013 40 Opetuslautakunta päätti antaa seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle: Perusopetuslain ja opetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

Kouluviihtyvyys. Seuraavassa sinulle esitetään koulua koskevia väitteitä. Rastita mielipidettäsi kuvaava vaihtoehto. Vastaa kaikkiin kysymyksiin.

Kouluviihtyvyys. Seuraavassa sinulle esitetään koulua koskevia väitteitä. Rastita mielipidettäsi kuvaava vaihtoehto. Vastaa kaikkiin kysymyksiin. Kouluviihtyvyys Hyvä Kauhajoen Yhteiskoulun oppilas! Olet mukana tutkimuksessa, jossa selvitetään Kauhajoen kaupungin oppilaiden kouluviihtyvyyttä sekä sitoutumista koulutyöhön. Tutkimuksen avulla on mahdollisuus

Lisätiedot

Koulutus ja osaaminen. Kuinka ja mitä virheistä voidaan oppia?

Koulutus ja osaaminen. Kuinka ja mitä virheistä voidaan oppia? Koulutus ja osaaminen Kuinka ja mitä virheistä voidaan oppia? Koulutus ja osaaminen Kommunikointi virheen sattuessa Mitä johtopäätöksiä tai toiminnan muutoksia virheen rakentava käsittely saa aikaan? Mitkä

Lisätiedot

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisessa Työntekijän oma vastuu Rooli työyhteisössä Työyhteisön voima Tulevaisuuden haasteet Minäminäminäminäminäminäminäminä

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ

OSAAMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ OSAAMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ Anneli Kesola Tampereen seudun Osaavan osaamisen kehittämistiimi OSAAMISEN KEHITTÄMISTIIMI Anneli Kesola (Lempäälä) Pekka Jokela (Tampere) Teemu Keronen (Pirkkala) Jaana

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina. Työllistymisen seminaari Anne Saari, Kiipula ammattiopisto

Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina. Työllistymisen seminaari Anne Saari, Kiipula ammattiopisto Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina Työllistymisen seminaari 30.8.2017 Anne Saari, Kiipula ammattiopisto Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus 22.9.2017 Toimintamme lähtee

Lisätiedot

KOULUA JA ELÄMÄÄ VARTEN. PILVI HÄMEENAHO, FT Tutkijatohtori, Suomen Akatemia (hanke )

KOULUA JA ELÄMÄÄ VARTEN. PILVI HÄMEENAHO, FT Tutkijatohtori, Suomen Akatemia (hanke ) KOULUA JA ELÄMÄÄ VARTEN PILVI HÄMEENAHO, FT Tutkijatohtori, Suomen Akatemia (hanke 2015-2018) JYU. Since 1863. 4.12.2017 Kohteena erityinen tuki Kodin, koulun ja sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten

Lisätiedot

Tutkimushavaintoja kahdesta virtuaaliympäristöstä

Tutkimushavaintoja kahdesta virtuaaliympäristöstä Tutkimushavaintoja kahdesta virtuaaliympäristöstä Haasteita ja mahdollisuuksia uusiin toimintatapoihin 8.2.2008 Eija Korpelainen ja Meri Jalonen TKK, Työpsykologian ja johtamisen laboratorio Esityksen

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI KOKEET 1 RIIA PALMQVIST MARKO VAN DEN BERG JUKKA RANTALA

YHTEISKUNTAOPPI KOKEET 1 RIIA PALMQVIST MARKO VAN DEN BERG JUKKA RANTALA YHTEISKUNTAOPPI KOKEET 1 RIIA PALMQVIST MARKO VAN DEN BERG JUKKA RANTALA JAKSON KOULU KOE nimi pisteet /21 Tehtävä 1 Mitä tarkoittaa yhteisö? Alleviivaa oikeat väittämät. a. Yhteisö on joukko ihmisiä,

Lisätiedot

Koulutuspäivän tavoite

Koulutuspäivän tavoite Työnohjauksesta nousevia asioita Kohtaamisia terveydenhuollon arjessa 23.5.2017 Työhyvinvointiylihoitaja, työnohjaaja KSSHP Koulutuspäivän tavoite Herättää ajatuksia ihmisten kohtaamisesta Muuttaa kohtaamisen

Lisätiedot

ARVIOINTIASTEIKOT VUOSILUOKALLE 6. UO

ARVIOINTIASTEIKOT VUOSILUOKALLE 6. UO ARVIOINTIASTEIKOT VUOSILUOKALLE 6. UO TAKSONOMIATAULUKKO 6.lk. UO 6. luokka arvioitavat tavoitteet Etiikka T4, T8, T9, T10, T11 arvosanalle 5 Muistan yksittäisen kristillisen eettisen periaatteen. minulla

Lisätiedot

Moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Neljän Tuulen Seminaari VTT, sosiaalipsykologi Kaarina Isoherranen

Moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Neljän Tuulen Seminaari VTT, sosiaalipsykologi Kaarina Isoherranen Moniammatillista yhteistyötä kehittämässä Neljän Tuulen Seminaari 19.3.2014 VTT, sosiaalipsykologi Kaarina Isoherranen Moniammatillisuus-käsitteen teoreettiset juuret Taustalla systeeminen ajattelu - kokonaisuus

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut

Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut Työpaikan pelisäännöt Perusteet pelisäännöille Lainsäädännössä on määritelty yleisluontoisesti työnantajan ja työntekijöiden oikeudet ja velvollisuudet työsuhteessa sekä annettu yleisiä ohjeita käyttäytymisestä

Lisätiedot

Miksi koulu on olemassa?

Miksi koulu on olemassa? Miksi koulu on olemassa? Oppilaan hyvinvointi Oppilaan hyvinvointi Oppimisen ilo Uskallus ottaa vastaan tehtäviä Halu ponnistella Usko omiin mahdollisuuksiin Suomalaisen koulutuspolitiikan vahvuuksia

Lisätiedot

Itsearviointimateriaali

Itsearviointimateriaali 03/2010 Työrauha tavaksi Itsearviointimateriaali Työrauha tavaksi julkaisun pohjalta laadittu itsearviointimateriaali tarjoaa mahdollisuuden kehittää niin kouluyhteisön kuin yksittäisen opettajan työrauhaa

Lisätiedot

Perusopetuksen (vuosiluokat 1-5) elämänkatsomustiedon opetussuunnitelma

Perusopetuksen (vuosiluokat 1-5) elämänkatsomustiedon opetussuunnitelma Perusopetuksen (vuosiluokat 1-5) elämänkatsomustiedon opetussuunnitelma Deutsche Schule Helsinki / Helsingin Saksalainen koulu Malminkatu 14 00100 Helsinki Finnland ELÄMÄNKATSOMUSTIETO Elämänkatsomustieto

Lisätiedot

Kansallinen seminaari

Kansallinen seminaari Kansallinen seminaari Matemaattis- luonnontieteellisten aineiden aineenopettajakoulutuksen pedagogisten opintojen tutkintovaatimukset Matemaattis- luonnontieteellisten aineiden didaktiikka luokanopettajakoulutuksessa

Lisätiedot

Toimiva työyhteisö DEMO

Toimiva työyhteisö DEMO Toimiva työyhteisö DEMO 7.9.6 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Toimiva työyhteisö DEMO Sivu / 8 TOIMIVA TYÖYHTEISÖ Toimiva työyhteisö raportti muodostuu kahdesta osa alueesta:

Lisätiedot

Tekijä: Pirkko Jokinen. Osaamisen arviointi

Tekijä: Pirkko Jokinen. Osaamisen arviointi Tekijä: Pirkko Jokinen Osaamisen arviointi Arviointi kohdistuu Osaamisen eli pätevyyden arviointiin = tutkinnon edellyttämät oppimistulokset (learning outcomes) Arvioidaan tiedot, taidot ja asenteet Opintojakson

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Terveydenhoitajat opettajien työn tukena

Terveydenhoitajat opettajien työn tukena Terveydenhoitajat opettajien työn tukena Turun Yliopisto, Hoitotieteen laitos Pihla Markkanen, TtM, TtT-opiskelija Terveydenhoitajapäivät 6.2.2015 Esityksen sisältö Taustaa Tutkimuksen (pro gradu työn)

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa Pirjo Koivula Opetushallitus 17.3.2015 HYVÄ KOULUPÄIVÄ Laadukas perusopetus, ennaltaehkäisevät toimintatavat, yhteisöllisyys, välittävä ja kannustava ilmapiiri,

Lisätiedot

Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH 2010-2012

Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH 2010-2012 Työskentelyn ja käyttäytymisen arvioinnin kriteerit Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH 2010-2012 Työskentelyn

Lisätiedot

Kuva 3. Palvelulupausten konkretisointi / työryhmätyöskentely Mitä lupaukset voisivat tarkoittaa käytännössä?

Kuva 3. Palvelulupausten konkretisointi / työryhmätyöskentely Mitä lupaukset voisivat tarkoittaa käytännössä? Kuva 3 Palvelulupausten konkretisointi / työryhmätyöskentely Mitä lupaukset voisivat tarkoittaa käytännössä? 24.11.2011 1 MEILLÄ LAPSIA KUULLAAN JA HE SAAVAT IKÄTASONSA MUKAISESTI OLLA OSALLISIA ITSEÄÄN

Lisätiedot

Lapsen vai aikuisen ongelma?

Lapsen vai aikuisen ongelma? Lapsen vai aikuisen ongelma? Kasvatuksen yksi tehtävä on auttaa lasta saavuttamaan myönteinen, terve minäkuva ja hyvä itsetunto 1 Lapset käyttäytyvät hyvin, jos suinkin kykenevät Jos lapset eivät kykene,

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Kouluyhteisöön haastavasti liittyvä oppilas

Kouluyhteisöön haastavasti liittyvä oppilas Kouluyhteisöön haastavasti liittyvä oppilas Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 28.4.2011 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Lasten ja nuorten hyvinvointi Unicefin hyvinvointivertailu

Lisätiedot

ARVIOINTIKESKUSTELUT PERUSOPETUKSEN VUOSILUOKILLA 3-6

ARVIOINTIKESKUSTELUT PERUSOPETUKSEN VUOSILUOKILLA 3-6 ARVIOINTIKESKUSTELUT PERUSOPETUKSEN VUOSILUOKILLA 3-6 Oppilaan nimi ja syntymäaika VUOSILUOKKA 3 Oppimaan oppimisen taidot tiedot itsestä oppijana: vahvuudet ja kehittämisen kohteet tavoitteenasettelutaito

Lisätiedot

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lomake annetaan etukäteen huoltajille mietittäväksi. Lomakkeen lopussa on lapsen kehitystä suojaavia tekijöitä kotona ja koulussa, ja

Lisätiedot

ETIIKKA OHJAUS- JA NEUVONTATYÖSSÄ

ETIIKKA OHJAUS- JA NEUVONTATYÖSSÄ ETIIKKA OHJAUS- JA NEUVONTATYÖSSÄ Opin Ovi-hanke Kotka Mervi Friman 11.12.2012 Mervi Friman 2012 1 AMMATTIETIIKKA Ammattikunnan reflektiota yhteiskuntamoraalin raameissa, oman ammattikunnan lähtökohdista

Lisätiedot

Paremmin puhumalla TYÖYHTEISÖSOVITTELU. - ymmärryksen kautta rakentaviin ratkaisuihin

Paremmin puhumalla TYÖYHTEISÖSOVITTELU. - ymmärryksen kautta rakentaviin ratkaisuihin Paremmin puhumalla TYÖYHTEISÖSOVITTELU - ymmärryksen kautta rakentaviin ratkaisuihin TYÖYHTEISÖSOVITTELU Kun työyhteisössä on konflikti, se tarjoaa mahdollisuuden oppimiseen. Ristiriitatilanteessa ulkopuolisen

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki

Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki merkitystä on: Käytössä olevilla resursseilla asenteilla arvoilla omaksutulla perustehtävällä Olemassa olevalla tukijärjestelmällä yhteistyöllä vanhempien ja muiden

Lisätiedot

Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana

Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Dosentti Elina Kontu Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos,

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus Kouvolan seudun ammattiopistossa

Työpaikkaohjaajakoulutus Kouvolan seudun ammattiopistossa Ideoita ohjauksen haasteisiin Työpaikkaohjaajakoulutus Kouvolan seudun ammattiopistossa Carry on - kärryllinen työkaluja ohjaukseen Työpaikalla järjestettävässä koulutuksessa työpaikkaohjaajaa saattaa

Lisätiedot

Työ tukee terveyttä. sivu 1

Työ tukee terveyttä. sivu 1 UUDENKAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- STRATEGIA 2010- Työ tukee terveyttä sivu 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mikä henkilöstöstrategia on? 3 2. Mihin henkilöstöstrategia perustuu? 4 3. Miten toteutamme kaupungin strategiaa?

Lisätiedot