Työryhmäkysymykset THL

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työryhmäkysymykset THL"

Transkriptio

1 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Systeeminen lastensuojelun toimintamalli Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa / POSKE Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt RYHMÄ 2.

2 Työryhmäkysymykset Miten hyvin mallinnuksessa on tunnistettu teemaan liittyvät keskeiset kehittämishaasteet? Mikä mallinnuksen (laajassa) sisällössä on mielestäsi hyödyllisintä/ensisijaista? Puuttuuko mallinnuksesta joitakin tärkeitä näkökulmia? Mitä? Mitä olisi vielä huomioitava eri asiakasryhmien näkökulmasta? Miten toimintamalli / suositukset voidaan ottaa / ollaan ottamassa paikallisesti käyttöön? Mitä se edellyttää?

3 1. Miten hyvin mallinnuksessa on tunnistettu teemaan liittyvät keskeiset kehittämishaasteet? On tunnistettu se, mikä on iäisyysongelma: asiakkaita liian paljon ja aikaa liian vähän, kuin myös työntekijöitä. Hyvä että on tunnistettu tämä ja lähdetty viemään palvelua sihen suuntaan, että tunnistetaan varhaisemmin. Tunnistettu myös se, että sosiaalityöntekijät vaihtuu jatkuvasti työolosuhteet, johon johtamisella voidaan vaikuttaa hyvin Paine sosiaalihuollossa ja sen kehittämisessä mutta peruspalveluiden kehittäminen pitäisi tapahtua samaan aikaan, monialaisuus ja asiantuntijuuden säilyminen huolettaa (miten psykiatrian ja koulun mukana olo?) Iso haaste aidossa integraatiossa ja monialaisuudessa, kehitetäänkö kaikkia sektoreita, tuleeko yhteinen kehittäminen tapahtumaan, saadaanko prosessi kuntoon, kaivataan laajempaa yhteistä verkostoa (ei vaan so:n kehittämistä) Sosiaalihuoltolain mukaisten palveluiden resursseja pitää riittävästi vahvistaa, kuin myös muita palveluita (koulukuraattorit, yms. peruspalvelut)

4 2. Mikä mallinnuksen laajassa sisällössä on mielestäsi hyödyllisintä/ensisijaista? Asiakkaan kohtaaminen ja se että on aikaa sille Rakenteet ja organisointi, matalan kynnyksen palvelut myös Tiimiltä saatu tuki Pysyvyys ja struktuuri Selkeyttää työskentelyä aikaisempaan verrattuna, kaikkien ääni tulee kuuluville eikä ole niin hajanaista Asiakas keskiössä ja osallistuminen mahdollistetaan mahdollisimman paljon Työntekijät tulevat asiakkaalle tutuksi, avoimuus ja luottamus lisääntynyt asiakkaiden kanssa, ei pompottelua, jos vastuutyöntekijä on pois, niin joku muukin tietää asiakkaan asioista

5 3. Puuttuuko mallinnuksesta joitakin tärkeitä näkökulmia? Mitä? Miten perehdytetään uudet työntekijät kesken prosessin? Yhteistyö muiden tahojen toimijoiden kanssa, miten linkittyy tiimiin ja miten varmistetaan yhteistyö? Nyt ei muiden tahojen toimijat (esim. päihdehoito tai mielenterveyspalvelut) eivät ole osa tiimiä. Dokumentaatio? Miten dokumentoidaan, mihin se menee? Lähinnä tilanteissa, joissa asiakas ei ole mukana ja pääseekö kaikki samoihin järjestelmiin? Onko sovittu yhteisistä käytännöistä dokumentaation suhteen? Onko roolitukset eri toimijoiden (esim. sostt., perhetyö jne.) välillä selvillä?

6 4. Mitä mallinnuksessa olisi vielä huomioitava eri asiakasryhmien näkökulmasta? Ryhmiä, jotka eivät halua yhteistyöhön Millainen toimintatapa heidän kanssaan on? Jos ei ole läheisverkostoa tai he eivät halua ottaa sitäkään mukaan? Päihteitä käyttävät raskaana olevat naiset/perheet, kun lapsella ei ole vielä lastensuojelullista statusta ja jos tilanteeseen ei ole vielä riittävästi puututtu ja ohjattu pidä kiinni hoitojärjestelmän tuen piiriin, haasteellinen ryhmä Maahanmuuttajat ja pakolaiset, vaatii erityisosaamista eikä ole verkostoa Kuka ajattelee ja kenenkin etua, kun arvioidaan asiakkaan tilannetta (eri toimijatahojen roolit)? Pystytäänkö katsomaan riittävästi tulevaisuuteen?

7 5. Miten toimintamalli / suositukset voidaan ottaa / ollaan ottamassa paikallisesti käyttöön? Mitä se edellyttää? Rovaniemi koulutuksessa mukana, ryhmä alkaa toimia vuoden alusta. Asiakkaiden määrä haasteellista, peruspalveluiden resurssien lisäämisestä huolimatta. Näitä pitää kokeilla ja helpompi kokeilla pienemmissä yksiköissä. Tarvitsee koko palvelurakenteen miettimistä ja sen miettimistä, mitkä on edellytykset työntekijällä olla siinä työssä. Erityisesti opetuksessa otettaisiin huomioon nämä tulevat jutut, eli sote-alan opiskelijoille tietoa ajankohtaisista suurista uudistuksista. Sosiaalityön koulutuksessa tämä malli jo opetuksessa mukana ja käytännön harjoittelussa. Tutkimuksellista tietoa kaivataan Yhteistyötä sekä paikallisella, että maakunnallisella, jopa valtakunnallisella tasolla, yhteistä miettimistä ja kunkin sektorin palveluiden rakentumisen fokusoitumista Yhteisiä kokoontumisia Mallin aktiivista käyttöä Tuo mielenkiintoisia yhteistyökuvioita jatkossa (esim si-sote)

8 Ryhmä no: 2 Puheenjohtaja: Tuula Mäntymäki Sihteeri: Tanja Sälevä Kiitos!

Työryhmäkysymykset THL

Työryhmäkysymykset THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Systeeminen lastensuojelun toimintamalli Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa / POSKE Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt RYHMÄ 3. Työryhmäkysymykset Miten hyvin mallinnuksessa

Lisätiedot

Työryhmäkysymykset THL

Työryhmäkysymykset THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Systeeminen lastensuojelun toimintamalli Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa / POSKE Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt RYHMÄ 4. Työryhmäkysymykset Miten hyvin mallinnuksessa

Lisätiedot

Työryhmäkysymykset THL

Työryhmäkysymykset THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Systeeminen lastensuojelun toimintamalli Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa / POSKE Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt RYHMÄ 1. Työryhmäkysymykset Miten hyvin mallinnuksessa

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt - OPISKELUHUOLTO THL

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt - OPISKELUHUOLTO THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt - OPISKELUHUOLTO Työskentely Puheenjohtaja ja sihteeri valittu etukäteen ja osallistujat jaettu ryhmiin Ryhmätyöskentelyn aikana

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt THL

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Työskentely Puheenjohtaja ja sihteeri valittu etukäteen ja osallistujat jaettu ryhmiin Ryhmätyöskentelyn aikana dokumentointi

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tuki ja laatu perhehoidossa Esimiesten työpaja Seinäjoki

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tuki ja laatu perhehoidossa Esimiesten työpaja Seinäjoki Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tuki ja laatu perhehoidossa Esimiesten työpaja Seinäjoki 31.10.2017 Miten hyvin mallinnuksessa on tunnistettu teemaan liittyvät

Lisätiedot

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma #lapepohjanmaa #lapeösterbotten Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Mitä halutaan?

Lisätiedot

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Keskeiset LAPE-periaatteet Osallisuus Tärkeänä

Lisätiedot

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 1.3.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen

Lisätiedot

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Lohja

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Lohja Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Lohja 3.11.2017 1 Monitoimijaisuuden toteutuminen tällä hetkellä Olemassa olevat rakenteet ja käytänteet Matalan kynnyksen toimintaa: Liikuntaseteli

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt THL

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Työskentely Puheenjohtaja ja sihteeri valittu etukäteen ja osallistujat jaettu ryhmiin Ryhmätyöskentelyn aikana dokumentointi

Lisätiedot

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 19.9.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma PÄIVÄN OHJELMA

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tampere , Ryhmä 1 THL

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tampere , Ryhmä 1 THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tampere 2.2.2018, Ryhmä 1 Monitoimijainen palvelutarpeen arviointi yhteiskehittämispäivä Tampereella 2.2.2018 Ryhmä 1 Teemana

Lisätiedot

4. Kokemusasiantuntijoiden hyödyntäminen perhetyössä ja perhekuntoutuksessa RÄTY, PORVOO

4. Kokemusasiantuntijoiden hyödyntäminen perhetyössä ja perhekuntoutuksessa RÄTY, PORVOO 4. Kokemusasiantuntijoiden hyödyntäminen perhetyössä ja perhekuntoutuksessa PUHEENJOHTAJA: VILMA VÄHÄMAA, OSALLISUUDEN AIKA R.Y. & SARI RÄTY, PORVOO KIRJAAJAT: SARI VAIHEMÄKI, TIIA VIEMONEN, ELLA HIETANEN

Lisätiedot

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO LASTENSUOJELU LOIMAALLA 2017 - ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ - Jo peruspalveluissa tulisi tehdä valtaosa ennaltaehkäisevästä

Lisätiedot

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Hallituksen kärkihanke, valtakunnallinen toimeenpano-ohjelma Projektihenkilöstö Tarja Tammekas, Projektipäällikkö Hankeaika 2017-2018

Lisätiedot

VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI

VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI 2018 Vastuutyöntekijän kuvaus VASTUUTYÖNTEKIJÄ Kokoaa perheen tueksi monialaisen verkoston Kulkee asiakkaan matkassa koko asiakkuuden ajan Perheen yhteyshenkilö Perheen kokonaiskuvan

Lisätiedot

MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS

MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS 13.12.2017 MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen muutosohjelma, yksi hallituksen kärkihankkeista Pohjois-Savossa muutosta tehdään samaan

Lisätiedot

Asiakaspolkuja aikuisten sosiaalityöhön työntekijän näkökulmasta

Asiakaspolkuja aikuisten sosiaalityöhön työntekijän näkökulmasta Asiakaspolkuja aikuisten sosiaalityöhön työntekijän näkökulmasta Heli Huhta Asiakaspolku: jälkihuolto nuori 21v, 18v ei jälkihuolto oikeutta, SHL:n palveluissa ollut nuori Lastensuojelu Tuen tarve arvioidaan

Lisätiedot

Sosiaalityön erikoisosaamisen tarpeet sote- ja maku-uudistuksen tuottamissa rakenteissa

Sosiaalityön erikoisosaamisen tarpeet sote- ja maku-uudistuksen tuottamissa rakenteissa Sosiaalityön erikoisosaamisen tarpeet sote- ja maku-uudistuksen tuottamissa rakenteissa Sosnetin seminaari 26.1.2018 Juha Luomala 1 Keskeiset muutokset sosiaalityön näkökulmasta Maakunnasta ja sen liikelaitoksesta

Lisätiedot

3. Ketterää kehittämistyön johtamista

3. Ketterää kehittämistyön johtamista 3. Ketterää kehittämistyön johtamista PUHEENJOHTAJA: PIA KALKKINEN JA SIRPA LITMANEN, MÄNTSÄLÄ KIRJAAJAT: JENNY PAKALA, RIIKKA AAPALAHTI Miten hyvin mallinnuksessa on tunnistettu teemaan liittyvät keskeiset

Lisätiedot

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet

Lisätiedot

Yhteisvoimin pakkoa vähentämään

Yhteisvoimin pakkoa vähentämään Yhteisvoimin pakkoa vähentämään Kristian Wahlbeck Kehitysjohtaja Helsinki 6.11.2014 kristian.wahlbeck@mielenterveysseura.fi Pohjoismaiden ministerineuvoston suositukset 2011 Työryhmän loppuraportti asetti

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tampere , Ryhmä 5 THL

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tampere , Ryhmä 5 THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tampere 2.2.2018, Ryhmä 5 Monitoimijainen palvelutarpeen arviointi yhteiskehittämispäivä Tampereella 2.2.2018 Ryhmä 5 Teemana

Lisätiedot

Kansallisesti työstettävät tehtäväkokonaisuudet (avohuolto) vuonna 2018

Kansallisesti työstettävät tehtäväkokonaisuudet (avohuolto) vuonna 2018 Lastensuojelun kehittäjäverkosto 3.5.2018 Kansallisesti työstettävät tehtäväkokonaisuudet (avohuolto) vuonna 2018 3.5.2018 Esityksen nimi / Tekijä 1 Tausta Kehittäjäverkostossa on noussut esiin muutamia

Lisätiedot

Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi?

Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi? Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi? MUUTOKSEN ELEMENTIT - 2019 Sosiaali- ja terveyspolitiikan suunnittelu, ohjaus ja toimeenpano Lainsäädännön ja keskeisten uudistusten valmistelu

Lisätiedot

Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen

Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen Hannele Pajanen 17.11.2016 Iloa vanhemmuuteen - hanke jatkaa kehittämistyötä - monessa on mukana oltu Lastentalo- hanke Lapsen paras Lapsen ääni I Lapsen ääni

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Avausseminaari 22.2.2017 9-16 PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tampere , Ryhmä 4 THL

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tampere , Ryhmä 4 THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tampere 2.2.2018, Ryhmä 4 Monitoimijainen palvelutarpeen arviointi yhteiskehittämispäivä Tampereella 2.2.2018 Ryhmä 4 Teemana

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien ajankohtaisia digitalisaatio- ja tietojärjestelmäkehittämishankkeita koskeva johtajatapaaminen 22.3.

Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien ajankohtaisia digitalisaatio- ja tietojärjestelmäkehittämishankkeita koskeva johtajatapaaminen 22.3. Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien ajankohtaisia digitalisaatio- ja tietojärjestelmäkehittämishankkeita koskeva johtajatapaaminen 22.3.2019 Juhani Heikka ICT-vastuuvalmistelija puh: 040 685 4041

Lisätiedot

LAPE-muutosohjelma, LAPE Etelä-Savo Monitoimijainen arviointi ja monitoimijaiset rakenteet Etelä-Savossa

LAPE-muutosohjelma, LAPE Etelä-Savo Monitoimijainen arviointi ja monitoimijaiset rakenteet Etelä-Savossa LAPE-muutosohjelma, LAPE Etelä-Savo Monitoimijainen arviointi ja monitoimijaiset rakenteet Etelä-Savossa Olli Humalamäki Erityisen- ja vaativamman tason koordinaattori LAPE Etelä-Savo Mitä haetaan? Selkeämpi

Lisätiedot

SyTy -kokonaisuus. Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke

SyTy -kokonaisuus. Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke SyTy -kokonaisuus Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke 16.4.2019 SyTy-hanke: Lastensuojelun systeemisen toimintamallin levittäminen ja juurruttaminen Koordinaattorit THL/SyTytiimi Työpajat Projektiryhmät

Lisätiedot

Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia. Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011

Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia. Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011 Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011 Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke Ajalla

Lisätiedot

Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi

Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi Salon kaupunki Sosiaalipalveluiden organisaatio 2017 Aikuis- ja vammaissosiaalityö Väestöpohja: Noin 53 000 Vammaissosiaalityö Aikuissosiaalityö

Lisätiedot

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE)

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Organisaatio : Hämeen liitto Niittykatu 5 13100 Hämeenlinna Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Hankkeen nimi ja tavoite Nimi:

Lisätiedot

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi 13.11.2018 Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Palveluintegraation muutosohjelmaa koskevia linjauksia Palveluintegraation muutosohjelma kokoa

Lisätiedot

POHJOINEN SOTE JA TUOTTAMISEN RAKENTEET Muistio 3/15

POHJOINEN SOTE JA TUOTTAMISEN RAKENTEET Muistio 3/15 POHJOINEN SOTE JA TUOTTAMISEN RAKENTEET Muistio 3/15 10.9.15 LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN PALVELUT Aika 10.9.2015 klo 13-15 Paikka Läsnä Psykiatrian klinikka, kirjasto Pekka Kauppinen, pj, Jyta Pirjo Matikainen,

Lisätiedot

Lastensuojelun systeeminen toimintamalli. Leena Mämmi-Laukka Oulunkaaren ky.

Lastensuojelun systeeminen toimintamalli. Leena Mämmi-Laukka Oulunkaaren ky. Lastensuojelun systeeminen toimintamalli Leena Mämmi-Laukka Oulunkaaren ky. Lastensuojelu tarvitsee muutosta.. Kokonaisvaltaisen toimintakulttuurin uudistamisen tarve Keskeisimmät lastensuojelun sosiaalityön

Lisätiedot

Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset

Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset LAPE Pohjanmaa: Lapsi- ja perhe keskiössä 1 Pohjanmaan LAPE-hanke Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman maakunnallinen hanke Rahoitus 1.1.2017-31.12.2018, työntekijät

Lisätiedot

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON 22.10.201 9.10.2015 Hanketyöntekijä Petri Oinonen 22.10.2015 LNP palvelujen organisointi tulevaisuudessa?

Lisätiedot

Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu

Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu 4.9.2018 Hyvinvointikoulun kehittäminen Kiiminkijoen hyvinvointikoulun pilotointi 2013 Hyvinvointiseminaarit 2013-2014 Yhteistyön käynnistäminen Toimijoiden välinen

Lisätiedot

ARVIO LASTENSUOJELUN HENKILÖSTÖN RIITTÄVYYDESTÄ JA RATKAISUEHDOTUKSIA

ARVIO LASTENSUOJELUN HENKILÖSTÖN RIITTÄVYYDESTÄ JA RATKAISUEHDOTUKSIA ARVIO LASTENSUOJELUN HENKILÖSTÖN RIITTÄVYYDESTÄ JA RATKAISUEHDOTUKSIA LAPE Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma 7.3.2018 Aulikki Kananoja ENSIMMÄISEN VAIHEEN TEHTÄVÄT Arvioida uusimman tiedon valossa

Lisätiedot

SYTY-HANKE TAVOITTEET JA TOIMINTATAPA, KOKEMUKSIA MAAKUNNISTA

SYTY-HANKE TAVOITTEET JA TOIMINTATAPA, KOKEMUKSIA MAAKUNNISTA Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö avausseminaari 25.3.2019 SYTY-HANKE TAVOITTEET JA TOIMINTATAPA, KOKEMUKSIA MAAKUNNISTA 26.3.2019 SyTy- hanke - tavoitteet ja toimintatapoa, kokemuksia

Lisätiedot

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta

Lisätiedot

Ajankohtaista soteuudistuksesta

Ajankohtaista soteuudistuksesta Ajankohtaista soteuudistuksesta 14.2.2019 Soste, Järjestöt muutoksessa Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali-

Lisätiedot

Johtaminen. Lape Pirkanmaa

Johtaminen. Lape Pirkanmaa Johtaminen Lape Pirkanmaa TAVOITTEET HANKESUUNNITELMASSA edistää yhteensovittavaa johtamista ja verkostojohtamista lapsi-, nuoriso- ja perhepalveluissa johtamisen tulee tulevaisuudessa kohdentua laajojen

Lisätiedot

Mistä on hyvät päihde- ja mielenterveyspalvelut tehty?

Mistä on hyvät päihde- ja mielenterveyspalvelut tehty? Mistä on hyvät päihde- ja mielenterveyspalvelut tehty? Kokkola 14.11.2016 Sirpa Vainio Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille (PPPR) -hanke Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille

Lisätiedot

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä

Lisätiedot

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI Pohjois-Savon LAPE yhteiskehittämispäivä 18.4.2018 Laura Nyyssönen, Kuopion kaupunki Päivi Malinen, ISO MISTÄ ON KYSE? Osana maakunnan Lape-muutosohjelmaa ja lastensuojelun

Lisätiedot

LAPSI NÄKYVÄKSI PERHETYÖSSÄ. Perhetyöntekijät Aune Paloranta Viitasaarelta ja Otto Myllynen Jyväskylästä

LAPSI NÄKYVÄKSI PERHETYÖSSÄ. Perhetyöntekijät Aune Paloranta Viitasaarelta ja Otto Myllynen Jyväskylästä LAPSI NÄKYVÄKSI PERHETYÖSSÄ Perhetyöntekijät Aune Paloranta Viitasaarelta ja Otto Myllynen Jyväskylästä Miksi me puhumme täät äällä? Aune, 53 Oma pieni perhe, 1 lapsi Suuri syntymäperhe, 13 lasta Vanhainkodin

Lisätiedot

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki

Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi 29.11.2017 Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki Perhekeskuksen rakennuspalikat = kansalliset linjaukset Selkiytetään ja konkretisoidaan perhekeskuksen tehtävät lasten

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena terveydenhoitaja Johanna Moilala Mikä on hyvinvointineuvola? Hyvinvointineuvolan ideana on toimia kuin pienten kuntien palveluiden; saman katon alla, josta

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLLON PALVELUPROSESSEIHIN

SOSIAALIHUOLLON PALVELUPROSESSEIHIN Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ASIANTUNTIJALAUSUNTO SUHTEESSA SOSIAALIHUOLLON PALVELUPROSESSEIHIN

Lisätiedot

Ei rakennettu yhdessä yössä

Ei rakennettu yhdessä yössä 1 Ei rakennettu yhdessä yössä muutostyö pitkällä jo ennen sosiaalihuoltolakia: peruspalvelujen resurssien ja osaamisen vahvistaminen sosiaalihuoltolain uudistukseen vastattiin muuttamalla aikuissosiaalityön

Lisätiedot

Miltä sosiaalitoimistojen työ näyttää tiedonkeruun valossa?

Miltä sosiaalitoimistojen työ näyttää tiedonkeruun valossa? Miltä sosiaalitoimistojen työ näyttää tiedonkeruun valossa? Dokumentoinnin kehittäminen Työkokouspäivä Rovaniemi.9.0.9.0 Pekka Ojaniemi Yleistä Koko aineistossa palautuneita lomakkeita toukokuun 0 loppuun

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Tampereen Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden Perhepalveluiden. Palveluohjaus

Tampereen Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden Perhepalveluiden. Palveluohjaus Tampereen Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden Perhepalveluiden Palveluohjaus 19.9.2018 Helppo saada yhteys Dialoginen kohtaaminen Joustavuus, kotikäynnit Asiakkaan omien voimavarojen löytäminen Jalkautuminen

Lisätiedot

Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki

Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään 8.2.2018 Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki Sisällys Lastensuojelun tehtävät Lastensuojelun asiakkuuden

Lisätiedot

Kolme taloa kokemuksia tiimin koulutuksesta ja mallin käyttöönotosta Saarikassa

Kolme taloa kokemuksia tiimin koulutuksesta ja mallin käyttöönotosta Saarikassa Kolme taloa kokemuksia tiimin koulutuksesta ja mallin käyttöönotosta Saarikassa Systeeminen, monitoimijainen lastensuojelu väliseminaari 21.3.2018 Saarikka lyhyesti n liikelaitos, tuottaa sosiaali- ja

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt THL

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Mikä mallinnuksen (laajassa) sisällössä on mielestäsi hyödyllisintä/ensisijaista? Avoin dialogi, suora puhe, Vaitiolovelvollisuus

Lisätiedot

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon Lape Pirkanmaa LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon 25.4.3018 Projektikoordinaattori Nanna Miettunen nanna.miettunen@pikassos.fi p. 050 3495610 MITÄ LAPESSA TEHDÄÄN? 2 Yhdistetään sote-palvelut asiakaslähtöisiksi

Lisätiedot

Monitoimijaisen arvioinnin kehittäminen Pirkanmaan LAPEssa

Monitoimijaisen arvioinnin kehittäminen Pirkanmaan LAPEssa Pirkanmaan LAPE Pippuri Monitoimijaisen arvioinnin kehittäminen Pirkanmaan LAPEssa 2.2.2018 Yhteiskehittämispäivä Maria Antikainen ja Nanna Miettunen Nykytilanne Lapsen ja perheen tilannetta kartoitetaan

Lisätiedot

Monitoimijaisen arvioinnin työryhmän tapaaminen klo 8-11 Pikassos Nanna Miettunen ja Maria Antikainen. Pirkanmaan LAPE Pippuri

Monitoimijaisen arvioinnin työryhmän tapaaminen klo 8-11 Pikassos Nanna Miettunen ja Maria Antikainen. Pirkanmaan LAPE Pippuri Monitoimijaisen arvioinnin työryhmän tapaaminen 7.11.2017 klo 8-11 Pikassos Pirkanmaan LAPE Pippuri 1 7.11.2017 Aamun ohjelma 1. Monitoimijaisen arvioinnin kokonaisuus - mallin esittelyä ja keskustelua

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa SATULA-hanke Pomarkku 4.12.2017 Tiina Tenho ja Mirja Isoviita Mikä on lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma? Kärkihanke, jonka vastuuministeriöinä

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli ( ) Levi

POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli ( ) Levi POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli (1.3.2009 31.10.2011) Levi 24.3.09 I-VAIHEEN Lapin osuus: perusterveydenhuoltoa, terveyden edistämistä ja sosiaalipalveluita

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

PKPK Työterveyslaitoksen puheenvuoro

PKPK Työterveyslaitoksen puheenvuoro PKPK 7.3.2019 Työterveyslaitoksen puheenvuoro Työikäisille oma palvelukokonaisuus liittymäpinnat huomioiden Työterveyslaitos 11.3.2019 Työikäisten palvelukokonaisuus Työikäinen asiakas keskiöön A) Yhteistyön

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdeohjelma vuosille 2014-2017

Mielenterveys- ja päihdeohjelma vuosille 2014-2017 Mielenterveys- ja päihdeohjelma vuosille 2014-2017 Tähän tarvittaessa otsikko 1 Äänekosken kaupungille hyväksyttiin v. 2009 mielenterveystyön kokonaissuunnitelma ja päihdestrategia > voimassaoloaika päättyi

Lisätiedot

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Yhteistoiminnalla kohti vammaisen lapsen ja perheen hyvää elämää -innopaja 9.4.2013 Riihimäki Työskentelyn ohjeistus Alun puheenvuoroissa esiteltiin

Lisätiedot

Lastensuojelun kesäpäivät Kemi

Lastensuojelun kesäpäivät Kemi Lastensuojelun kesäpäivät Kemi 4.-5.6.2019 Erikoissuunnittelija Anne Kantoluoto Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca Socca 1 PÄÄKAUPUNKISEUDUN SYSTEEMISEN TOIMINTAMALLIN KEHITTÄMINEN LAPE-

Lisätiedot

Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY

Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Hyvinvointikoulun taustaa / Oulu Sivistys ja kulttuuripalvelut Hyvinvointipalvelut Lapset, nuoret ja lapsiperheet: Lasten tukeminen kasvu-

Lisätiedot

Mihin suuntaan lastensuojelua kehitetään Suomessa?

Mihin suuntaan lastensuojelua kehitetään Suomessa? Mihin suuntaan lastensuojelua kehitetään Suomessa? II LAPE-konferenssi 26.10.2017 YTT, kehittämispäällikkö, THL paivi.petrelius@thl.fi 1 25.10.2017 Lastensuojelun kehittäminen osana palveluiden kokonaisuutta

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS LAPE - lastensuojelun oppimisverkosto 12.9.2016, Kuopio Helena Saari Perhekeskusvastaava Tarja Juppi Lapsiperheiden sosiaalipalvelujen vs.vastuualuepäällikkö 16.9.2016 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

LAPE-siltausvuosi 2019 Muutosagentti. Suvi Helanen

LAPE-siltausvuosi 2019 Muutosagentti. Suvi Helanen LAPE-siltausvuosi 2019 Muutosagentti Suvi Helanen suvi.helanen@pohjois-pohjanmaa.fi Miten Pohjois-Pohjanmaasta varmistetaan lapsiystävällinen maakunta? Miten lapsi ja perhe keskiöön palveluissa maakunnassa

Lisätiedot

Asumissosiaalinen työote

Asumissosiaalinen työote 31.3.2017 Asumissosiaalinen työote Heli Alkila Asunto ensin - periaate Uudistuva ammatillisuus Laajentuva työyhteisö Arvot, unelmat, valta ja eettisyys: Unelmat antavat suunnan tekemiselle. Mikä on minun

Lisätiedot

Systeemisen lastensuojelun pilotti Vantaalla Hanna Kangastalo, Jaana Kivistö & Niina Pietilä

Systeemisen lastensuojelun pilotti Vantaalla Hanna Kangastalo, Jaana Kivistö & Niina Pietilä Systeemisen lastensuojelun pilotti Vantaalla 2018 Hanna Kangastalo, Jaana Kivistö & Niina Pietilä Tiimin periaatteet: Systeemisyys, perheterapeuttinen ymmärrys, suhdeperustaisuus, lapsilähtöisyys, asiakkaiden

Lisätiedot

OT-organisaatiomalli Pohjoinen OT-KESKUS LAPE- Toimiva arki Jaana Jokinen, erityisasiantuntija

OT-organisaatiomalli Pohjoinen OT-KESKUS LAPE- Toimiva arki Jaana Jokinen, erityisasiantuntija OT-organisaatiomalli Pohjoinen OT-KESKUS 11.6.2018 LAPE- Toimiva arki Jaana Jokinen, erityisasiantuntija Pohjois-Pohjanmaa Sopimukset Lappi Keski-Pohjanmaa OTkokonaisuuden johtaminen, koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon LAPE-muutosohjelman yhteys on VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus-ja palveluverkostojen alueellinen kick off 29.5.2018 Valteri Tervaväylä, Lohipadon yksikkö Jaana Jokinen Erityisasiantuntija LAPE- Toimiva

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Hanne Kalmari/STM hankepäällikkö 1 Lapsen paras - yhdessä enemmän 12.5.2017 Hanne Kalmari 2 15.5.2017

Lisätiedot

Sote uudistaa sosiaalipäivystystoiminnan

Sote uudistaa sosiaalipäivystystoiminnan Sote uudistaa sosiaalipäivystystoiminnan 1 Satu Karppanen Sosiaalipäivystys Sosiaalihuoltolaissa (1301/2014) säädetään välttämättömän huolenpidon ja toimeentulon turvaamisesta (12 ) ja sosiaalipäivystyksestä

Lisätiedot

Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt

Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt Oppilashuollon kehittäminen Järvenpäässä Hanna Saarinen ja Marja Yliniemi 29.4.2010 Hanna Saarinen, Marja Yliniemi 1 Järvenpää pähkinänkuoressa sijaitsee keskisellä Uudellamaalla

Lisätiedot

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä 19.9.2018 Riikka Mauno 1 19.9.2018 Riikka Mauno 2 Riikka Mauno 3 Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut

Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut 13.2.2019 Vankeusaika mahdollisuutena-loppuseminaari Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 13.2.2019 Sosiaali- ja

Lisätiedot

Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014. Aila Halonen

Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014. Aila Halonen Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014 Aila Halonen Vastuutyöntekijä toimintamallin kehittäminen Vanhuspalvelulain 17 :n mukaisesti kunnan on nimettävä 1.1.2015

Lisätiedot

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ- PROSESSI HYVINVOINTI JA SEN JOHTAMINEN MUODOSTUVAN MAAKUNNAN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET LAPE

Lisätiedot

Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät hanke

Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät hanke Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät hanke Tavoitteena on asiakkaan osallisuuden lisääminen, sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon toiminnallisen integraation kehittäminen,

Lisätiedot

LAPE pre-seminaari Helsingissä Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.

LAPE pre-seminaari Helsingissä Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE pre-seminaari Helsingissä 20.9.2017 Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. Kohti lapsiystävällistä kuntaa ja maakuntaa - kuuntele ja opi lapsilta ja nuorilta Hankejohtaja,

Lisätiedot

Helsingin Ote-opetus ja - perhetyö. Taina Torniainen

Helsingin Ote-opetus ja - perhetyö. Taina Torniainen Helsingin Ote-opetus ja - perhetyö Taina Torniainen 22.11.2018 Ote-opetuksen ja -perhetyön lähtökohdat Ote-opetus ja -perhetyö on Helsingin perusopetuspalveluiden sekä lastensuojelupalveluiden yhteistyötä

Lisätiedot

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA?

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? MIKÄ NUORTA AUTTAA? MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? KUN ITSE OLIN NUORI? KUINKA MONI KÄYNYT ITSE TERAPIASSA TAI SAANUT APUA? Innostunut, olen mukana kaikessa ikä Teen työni hyvin, ei muuta Oven

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA 1 Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki LAPIN LAPE-HANKE PERHEKESKUSTOIMINTAMALLI LAPPIIN INTEGROIDUT MONITOIMIJAISET PALVELUT PERHEILLE 2 Hankkeen tavoitteet

Lisätiedot

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa 17.4.2018, Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Esityksen rakenne Sote-järjestöjen toimintaympäristön muutos Järjestöjen

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo

Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo 23.4.2018 LAPE Etelä-Savo muutosohjelma / sisältöjä soteen Lasten, nuorten ja perheiden palvelukokonaisuus Ikäihmiset Maakunnallinen perhekeskustoimint Etelä-Savossa

Lisätiedot

Kohti Lapsiystävällistä Oulua

Kohti Lapsiystävällistä Oulua Kohti Lapsiystävällistä Oulua Toimiva arki Pohjois-Pohjanmaalla Hyvinvointipäällikkö Arto Willman Toimiva arki lapsille ja perheille Pohjois-Pohjanmaalla Pohjois-Pohjanmaa osallistuu Lapsiperheiden muutosohjelman

Lisätiedot

SOSIAALISEN TYÖLLISTÄMISEN VERKOSTOT -työryhmä

SOSIAALISEN TYÖLLISTÄMISEN VERKOSTOT -työryhmä SOSIAALISEN TYÖLLISTÄMISEN VERKOSTOT -työryhmä 30.11.2011 Mistä puhutaan, kun puhutaan verkostotyöstä? yhteistyötä ollut aina, verkostoitumisesta tai verkostotyöstä puhuttu varsinaisesti vasta 1990-luvulta

Lisätiedot

Monitoimijainen malli yhteistoiminta-alueella. Tiia Krooks, Perusturvajohtaja Kaskisten kaupunki LAPE-Pohjanmaa ohjausryhmän puheenjohtaja

Monitoimijainen malli yhteistoiminta-alueella. Tiia Krooks, Perusturvajohtaja Kaskisten kaupunki LAPE-Pohjanmaa ohjausryhmän puheenjohtaja Monitoimijainen malli yhteistoiminta-alueella Tiia Krooks, Perusturvajohtaja Kaskisten kaupunki LAPE-Pohjanmaa ohjausryhmän puheenjohtaja Pohjanmaan alueen erityisyys Kaksikielisyys, monikielisyys (m.m.bosnia,

Lisätiedot