Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto"

Transkriptio

1 Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto

2 Nuorten ja aikuisten yhdessä oppiminen Reformi kannustaa yhdessä oppimiseen Yksi laki, jossa lähtökohtana osaamisperusteisuus ja asiakaslähtöisyys Yksi koulutuksen ja tutkintojen järjestämislupa Henkilökohtaistamisprosessi, joka koskee kaikkia ja joka soveltuu kaikille ammatillisen koulutuksen asiakkaille ja asiakasryhmille Säädetään osaamisen tunnustaminen koulutuksen järjestäjän velvollisuudeksi, keskitytään puuttuvan osaamisen hankkimiseen Yksi tapa suorittaa tutkinto: näyttö

3 Nuorten ja aikuisten yhdessä oppiminen Työehtosopimusjärjestelmät tällä hetkellä hyvin erilaisia Mahdollistavatko ne uudenlaisen opettajuuden toteuttamisen? Oppilaitoksessa vallitseva käsitys nuorten ja aikuisen oppimisesta ja osaamisen hankkimisesta? Lainsäädäntö osin esteenä esim. Kuljetusalan perustason ammattipätevyys (280 h/140h)

4 Esedussa edistetty 2009 alkaen Organisaatiorakenne Alan opettajilla yksi yhteinen esimies Alalla yhteiset opettajat Nuoria ja aikuisia osin yhdistetty samoihin ryhmiin Lähialojen tiiviimpi yhteistyö Tilaratkaisut Yhteiset oppimisympäristöt ja opetusvälineet säästävät resursseja Yhteiset työtilat yhteiset kahvipöytäkeskustelut uusien ideoiden syntyminen

5 Esedussa edistetty 2009 alkaen Opintotarjontamalli Toteuttamissuunnitelmien pohjalta (syksy 2018) Yksi tarjonta ja ryhmien muodostuminen valintojen perusteella Etenkin: ytot, kortit, passit, yrittäjyys Opettajien erikoisosaamisen hyödyntäminen Vuosityöaikakokeilu alkaen Aikuiskoulutuksen liite vielä erikseen Mahdollistaa uudenlaista opettajuutta

6 Yhteisöllisyys? Sitouttaminen? Opettajan / ohjaajan vastuu ja eteenpäin ohjaaminen Uudenlaiset pedagogiset toimintatavat (opiskelijan roolin muutos) Tiedonkulku tärkeässä roolissa (opiskelija- ope/ohjaajat- työpaikan edustajat) Oppimisen mahdollistaminen erilaisissa ja vaihtelevissa oppimisympäristöissä joustavasti ympäri vuoden Toimivat oppilashallinto-ohjelmat kaiken taustalla

7 Miten toimii käytännössä? Nuorten ja aikuisten erilaiset oppimisvalmiudet? Pedagogiset ratkaisut? Opettajien valmiudet kohdata nuoret ja aikuiset opiskelijat?

8 Nuorten ja aikuisten erilaiset oppimisvalmiudet? Ryhmän ajatuksia, Rantasalmi Nuorilta puuttuu työkokemus, mutta osaamista on harrastusten ja oman toiminnan kautta esim. digiosaaminen ja sosiaalisen median käyttö Aikuisilla vahvempi osaaminen työelämästä ja sen pelisäännöistä, voivat toisaalta kertoa siitä kokemuksia nuorille (mitä työelämä vaatii) Nuoret voivat olla epätietoisia tulevaisuuden työstään (motivaatio huono) tai sitten heillä on pienestä pitäen ollut haaveena tietty ala ja ammatti (tavoite selkeä) Aikuiset monesti alanvaihtajia tai vuorotteluvapaalla irrottautumassa omasta työstään eli heillä selkeä motivaatio opinnoille ja osaamisen hankkimiselle Nuorilla ja aikuisilla on erilainen oppimishistoria esim. oppimistyylit

9 Pedagogiset ratkaisut? Ryhmän ajatuksia, Monesti epäilyttää voiko aikuisia ja nuoria opinoissa yhdistää? Oppiminen prosessina aivan sama ja monesti esteenä on opettajan kokemukset ja liika nuorten ja aikuisten eroavuuksien korostaminen. Yhdistämisestä on monella oppilaitoksella hyviä kokemuksia. Aikuiset ovat kenties tottuneet enemmän opettajajohtoiseen opettamiseen ja nuoret kenties ilmiöpohjaiseen oppimiseen. Oppimisprosessina ovat nykyisin enemmän työtehtäväkokonaisuudet, projektit sekä työvaltainen oppiminen. Opettaja on kysymysten herättäjä, oppimispolun ohjaaja ja valmentaja. Eli tarvitaan opettajuuteen selkeä muutos! Luovuus korostuu opintojen suunnittelussa ja siihen otetaan opiskelijat mukaan. Nuoret ja aikuiset henkilökohtaistamisen kautta kartuttavat tarvitsemaansa osaamista ja perustutkinnoissa osaamisvaateet ovat ihan samat, toisaalta erilaiset kokemukset oppimisesta ja työelämästä tekevät vertaisoppimisesta rikkaampaa.

10 Pedagogiset ratkaisut? Ryhmän ajatuksia, Rantasalmi Käyttäytymisen osalta aikuiset tasapainottavat nuorten joskus vilkastakin käytöstä Työelämässä ikähaitari on työpaikkakohtaisesti hyvin vaihteleva, miksi ei myös oppilaitoksessa? Motoristen taitojen osalta oppimisessa voi olla eroja samoin uuden tiedon omaksumisessa Uusiin toimintatapoihin opiskelijat täytyy perehdyttää hyvin esim. verkko-opinnot ja siihen liittyvien työkalujen käyttö Opintojen yhdistäminen (nuoret, aikuiset, eri alojen opiskelijat) tuo opetuksen järjestämiseen kustannustehokkuutta ja mahdollista myös pienempien alojen olemassaolon

11 Mikä esteenä? Ryhmän ajatuksia, Rantasalmi Oppilaitosten järjestelmät rajoittavat joustavia toteutustapoja? (esim. Wilma) Ovatko oppilaitokset rakenteeltaan ja toiminnoiltaan reformin vaatimassa kunnossa? YritysAmis (esimerkkinä KAO): oppilaitos onkin yritys, missä opiskelijat tekevät työvuorolistojen mukaan oppimistehtäviä tai projekteja oikeille asiakkaille. Tämän tyyppinen totutustapa vaatii innovatiivisuutta ja rohkeutta tehdä asioita aivan uudella tavalla! Vaatii runsasta vuoropuhelua ja ajatustenvaihtoa! Toiminen yksin ei onnistu, vaaditaan yhteistyötä opettajien ja ohjaajien kanssa esim. tiimimäinen toiminta. Yhteistyötä tarvitaan laajalla rintamalla: eri koulutusalat ja oppilaitokset

12 Nuoret ja aikuiset yhdessä? Ehdottomasti Kyllä!

Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista

Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista Jonna Kokkonen Laatu- ja kehityspäällikkö Itä-Savon koulutuskuntayhtymä/ Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto 1 SAMIedun organisaatio Yhteensä noin 5500 Opiskelijaa

Lisätiedot

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa 23.11.2016 Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Ammatillisen koulutuksen osasto Mitä reformissa tavoitellaan?

Lisätiedot

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys Petri Sotarauta 28.11.2017 2 #AMISREFORMI REFORMI PÄHKINÄNKUORESSA Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva ja

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN OPETTAJAN OPAS

TULEVAISUUDEN OPETTAJAN OPAS TULEVAISUUDEN OPETTAJAN OPAS Riitta Karusaari Pedagogiset huiput Levillä 16.9.2016 Mikä on Tulevaisuuden opettajan opas? Lähtökohtana pohdintaa - Millaista opettajan työ on tulevaisuudessa? - että opetus

Lisätiedot

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisen prosessi

Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia

Lisätiedot

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen OSATA Osaamispolkuja tulevaisuuteen Miksi OSATA? Tulevaisuuden työelämässä uudenlaiset osaamisyhdistelmät korostuvat eikä työ sitoudu enää välttämättä tiettyyn ammattiin Opinto- ja työpolut eivät ole enää

Lisätiedot

CARRY ON KÄRRYLLINEN TYÖKALUJA OHJAUKSEEN

CARRY ON KÄRRYLLINEN TYÖKALUJA OHJAUKSEEN CARRY ON KÄRRYLLINEN TYÖKALUJA OHJAUKSEEN 1.2.2016-30.6.2018 Yhtenä teemana hankkeessa UUDISTUVA OPETTAJUUS opettajasta ohjaajaksi ja valmentajaksi Koulutus tiimioppimisesta ja valmentajuudesta syksyllä

Lisätiedot

Prosessiteollisuuden työntekijän osaamistarpeet miten niihin vastataan perustutkinnon toimeenpanossa?

Prosessiteollisuuden työntekijän osaamistarpeet miten niihin vastataan perustutkinnon toimeenpanossa? Prosessiteollisuuden työntekijän osaamistarpeet miten niihin vastataan perustutkinnon toimeenpanossa? Prosessiteollisuuden tutkintotoimikunta Riku Silván 2.9.2011 Sisältö Näyttötutkinnot Tutkintotoimikunta

Lisätiedot

Työvälineitä tiedolla johtamiseen; CASE 1 Miten varmistetaan päivittämisen ajantasaisuus ja oikeellisuus

Työvälineitä tiedolla johtamiseen; CASE 1 Miten varmistetaan päivittämisen ajantasaisuus ja oikeellisuus Työvälineitä tiedolla johtamiseen; CASE 1 Miten varmistetaan päivittämisen ajantasaisuus ja oikeellisuus LAATUA LAINEILLA! Tuumasta toimeen! Ammatillisen koulutuksen laatuseminaari 6-7.9.2018 Jonna Kokkonen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen ja työelämän yhteistyö/ammatillisen koulutuksen reformi. Case: Huippuosaajia oppilaitoksen ja elinkeinoelämän yhteistyönä

Ammatillisen koulutuksen ja työelämän yhteistyö/ammatillisen koulutuksen reformi. Case: Huippuosaajia oppilaitoksen ja elinkeinoelämän yhteistyönä Ammatillisen koulutuksen ja työelämän yhteistyö/ammatillisen koulutuksen reformi Case: Huippuosaajia oppilaitoksen ja elinkeinoelämän yhteistyönä Ammatillisen koulutuksen reformi 1.1.2018 Ammatillisen

Lisätiedot

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke 2 Pedagoginen kehittäminen Ilmiöperusteinen oppiminen Learnig by doing tekemällä oppiminen Kokemuksellinen oppiminen 3 Toteuttajataho

Lisätiedot

Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017

Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017 Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017 Esityksen sisältö Osaamisperusteisuus ammatillisessa koulutuksessa Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä

Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä Valtakunnalliset työpajapäivät 19.4.2018 Rinnakkaisseminaari 2: Osaamisen tunnistaminen ja yhteistyö koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on?

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on? Työelämäpedagogi Mitä työelämäpedagogiikka on? millaisilla menetelmillä ja ratkaisuilla päästään siihen tavoitteeseen joka on asetettu ja tai olemassa toimitaan yhteistyössä koulutuksen järjestäjän ja

Lisätiedot

Opettajasta valmentajaksi -- miten koet uuden roolisi siinä? Kyselyn tulosten yhteenveto

Opettajasta valmentajaksi -- miten koet uuden roolisi siinä? Kyselyn tulosten yhteenveto Opettajasta valmentajaksi -- miten koet uuden roolisi siinä? Kyselyn tulosten yhteenveto Opettajasta ohjaajaksi Opettajasta tiimivalmentajaksi Muutos: tiimityön ja -taitojen lisääntyminen ohjaustaitojen

Lisätiedot

OPPIMAISEMAFESTIVAALI 2017 Joustavuus eri oppimisympäristöissä

OPPIMAISEMAFESTIVAALI 2017 Joustavuus eri oppimisympäristöissä OPPIMAISEMAFESTIVAALI 2017 Joustavuus eri oppimisympäristöissä Yksilöllisen ja joustavan oppimisen tukeminen Sami Pirhonen projektipäällikkö Itä-Savon koulutuskuntayhtymä/ Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto

Lisätiedot

Ohjaava opettaja -osaajamerkki

Ohjaava opettaja -osaajamerkki Ohjaava opettaja -osaajamerkki Osaajamerkkikuvake Kriteerit Ohjaava opettaja -osaamismerkki koostuu seitsemästä osaamismerkistä. Saavutettuasi osaamismerkkien taitotasot saat Ohjaava opettaja -osaajamerkin.

Lisätiedot

Muutokset ammatillisessa koulutuksessa

Muutokset ammatillisessa koulutuksessa Muutokset ammatillisessa koulutuksessa Laki ammatillisesta koulutuksesta (531/2017) Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (532/2017) muuttamisesta Valtioneuvoston asetus ammatillisesta

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4. Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen

Lisätiedot

Tekemällä oppii projektin opinnollistamisen malli

Tekemällä oppii projektin opinnollistamisen malli Tekemällä oppii projektin opinnollistamisen malli Tekemällä oppii projektin loppuseminaari Oppimisen onni ja opinnollistaminen 12.11.2013 Sirpa Rintala Opinnollistaminen Työpaikkakohtainen Kaksisuuntainen

Lisätiedot

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon perusteiden ja koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman hierarkia Laki ja asetukset Ammatillisen

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Minna-Liisa Myllylä, suunnittelija, OSAO minna-liisa.myllyla@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena ryhmälle:

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja Oppisopimuskoulutus on käytännönläheistä Oppisopimuskoulutus on ammatillisen koulutuksen järjestämismuoto,

Lisätiedot

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen!

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! OPPISOPIMUS Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! KEUDA 1 1.4.2015 OPPISOPIMUS Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula sekä

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Reformi työelämän näkökulmasta Työpaikalla tapahtuva koulutus Sosiaali- ja terveysalan uusi tutkinnon peruste 1.8.2018 alkaen Uusi ammatillinen koulutus Henkilökohtainen

Lisätiedot

Stadin ammattiopiston toiminnan kehittämisen painopisteet KOME Leena Mäkelä rehtori

Stadin ammattiopiston toiminnan kehittämisen painopisteet KOME Leena Mäkelä rehtori Stadin ammattiopiston toiminnan kehittämisen painopisteet KOME 2017 Leena Mäkelä rehtori Perustutkinnot ja Valma 8730 opiskelijaa 17 000 opiskelijaa Aikuisten koulutukset n. 8500 opiskelijaa Henkilöstöä

Lisätiedot

TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä

TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA Yleistä oppilaitosyhteistyöstä - Kokemukset oppilaitosyhteistyöstä - Yhteistyön muodot - Työssäoppimisjaksojen mahdollistaminen - Työssäoppimisjaksoon valmistautuminen työpaikalla

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto 6.4.2016

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto 6.4.2016 Ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto 6.4.2016 Miksi ammatillisen koulutuksen reformi tarvitaan? Toimintaympäristön nopea ja laajamittainen muutos teknologinen kehitys: digitalisaatio,

Lisätiedot

AVOIMET AMMATILLISET OPINNOT

AVOIMET AMMATILLISET OPINNOT 1 AVOIMET AMMATILLISET OPINNOT KOULUTUSTARJOTINMALLI 2 AVOIMET AMMATILLISET OPINNOT PROJEKTIRYHMÄ TAMMIKUU 2017 SISÄLTÖ 4 Visio avointen ammatillisten opintojen koulutustarjottimesta 6 Edut opiskelijan

Lisätiedot

Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä

Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä 5.10.2017 Pirjo Kauhanen pirjo.kauhanen@jao.fi Kuva: Mathias Falk / Skills Finland AMISreformi Koulutukseen joustavasti

Lisätiedot

Työelämässä vaadittava osaaminen opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin perustaksi

Työelämässä vaadittava osaaminen opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin perustaksi Työelämässä vaadittava osaaminen opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin perustaksi Ammatillisen koulutuksen yhteistyöfoorumi 2015 M/S Viking Gabriella ke 25.3.2015 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi

Lisätiedot

Ammatillinen reformi ja opettaja

Ammatillinen reformi ja opettaja Ammatillinen reformi ja opettaja Lauri Kurvonen OAJ 26.9.2018 26.9.2018 1 Sisällys Opettajan työn ydintehtävät Reformin tuki ja toteutus Toimintaympäristön muutokset Lähde: Kunnas 2005 Opettajan työssä

Lisätiedot

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Ikaalinen 22.11.2016 Askelmerkit tulevaan - reformi Rahoituksen taso alenee 2014-2017. OPH ja CIMO yhdistyvät 2017. Lainsäädäntö uudistuu 2018.

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Media-alan koulutuksen kehittämispäivä 22.11.2016 Anne Liimatainen anne.liimatainen@oph.fi Esitys pohjautuu OKM:n materiaaleihin, www.minedu.fi Ammatillinen

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Strategia 2015-2017 Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Opiskelijan parhaaksi Työelämän parhaaksi Laadukasta koulutusta, joustavasti ja uudistuen Osaava,

Lisätiedot

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo 18.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta,

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen

Lisätiedot

Opinnollistaminen yhteistyö ja osaamisen

Opinnollistaminen yhteistyö ja osaamisen Opinnollistaminen yhteistyö ja osaamisen tunnistaminen mahdollisuus ja haaste Reitti ammattiin hanke, vuodesta 2010 1.10.2017 Reitti ammattiin palvelu Hämeenlinnan seudun työvalmennussäätiö Luotsi Hämeenlinnan

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Anu Hultqvist Koulutuspäällikkö, OSAO anu.hultqvist@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena: Oppilaitoksella

Lisätiedot

Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin

Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin Opit työssä Projektin kesto 1.1.2015-31.5.2017 Rahoittaja Hämeen ELY-keskus Toteuttajat Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto (hallinnoija) Kouvolan

Lisätiedot

Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä?

Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä? Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä? Laatua laineilla ammatillisen koulutuksen laatuseminaari 2016 Jonna Kokkonen Laatu- ja kehityspäällikkö Itä-Savon

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Laki ammatillisesta koulutuksesta hyväksyttiin eduskunnassa 30.6.2017 Keskeiset muutokset Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.3.2017 Keskeiset uudistukset Yksi laki ammatillisesta koulutuksesta: osaamisperusteisuus, asiakaslähtöisyys ja elinikäinen

Lisätiedot

työpaikkaohjaajan opas

työpaikkaohjaajan opas työpaikkaohjaajan opas LUKIJALLE Tähän oppaaseen on koottu ohjauksessa huomioitavat ydinasiat, jotka antavat vinkkejä työssä tapahtuvan oppimisen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Paljon lisämateriaalia

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät Jyväskylä

Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät Jyväskylä Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät 2013 5-6.11.2013 Jyväskylä Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen koulutuksen eurooppalaiset välineet

Lisätiedot

Osaaminen, tarve ja toteutus kohtaavat Korkeakouludiplomikokeilu

Osaaminen, tarve ja toteutus kohtaavat Korkeakouludiplomikokeilu Osaaminen, tarve ja toteutus kohtaavat Korkeakouludiplomikokeilu Palkkahallinnossa olisi töitä.. Paljonko jäisi opiskeltavaa, kun olen Yritys kasvaa ja pitäisi johtaa Nuoret esimiehet ovat lujilla ja heille

Lisätiedot

ADR- SEMINAARI 2012. Oppilaitoksen ja kuljetusalan yhteistyö. Aikuiskoulutuspäällikkö Arto Kähkönen Lapin ammattiopisto 11.5.2012. www.lao.

ADR- SEMINAARI 2012. Oppilaitoksen ja kuljetusalan yhteistyö. Aikuiskoulutuspäällikkö Arto Kähkönen Lapin ammattiopisto 11.5.2012. www.lao. ADR- SEMINAARI 2012 Oppilaitoksen ja kuljetusalan yhteistyö Aikuiskoulutuspäällikkö Arto Kähkönen Lapin ammattiopisto 11.5.2012 Oppilaitoksen ja kuljetusalan yhteistyö Esityksen sisältö: - Toimiiko yhteistyö?

Lisätiedot

Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen

Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen Välinehuoltoalan jaosto 24.11.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen

Lisätiedot

Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa

Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa Kunnallisjohdon foorumi 15-16.5.2019 Sami Tikkanen, kuntayhtymän johtaja, rehtori KOTKAN-HAMINAN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ KOTKAN-HAMINAN SEUDUN

Lisätiedot

Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa

Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa Hakemukseen kirjatut tavoitteet: 1. Lyhentää kokonaisopiskeluaikaa opintopolulla, joka koostuu ammatillisesta 2. asteen tutkinnosta ja ammattikorkeakoulututkinnosta 2.

Lisätiedot

Reformin tavoitteiden suunnassa laadukasta ja kilpailukykyistä ammatillista koulutusta. Ajankohtaista Amiksesta Seija Katajisto 30.9.

Reformin tavoitteiden suunnassa laadukasta ja kilpailukykyistä ammatillista koulutusta. Ajankohtaista Amiksesta Seija Katajisto 30.9. Reformin tavoitteiden suunnassa laadukasta ja kilpailukykyistä ammatillista koulutusta Ajankohtaista Amiksesta Seija Katajisto 30.9.2016 Ammatillisen koulutuksen reformi Tulosohjausmekanismi, aikajänne

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva

Lisätiedot

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015 Muutoksia 1.8.2015 Laki ammatillisesta koulutuksesta L787/2014 tulee voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilölliseen

Lisätiedot

Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025?

Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025? Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025? Toimitusjohtaja Petri Lempinen Tammikuu 2017 Täältä tulemme Ammattikorkeakoulujen irtaantuminen Ammattitutkintolaki 1994 > laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Lisätiedot

AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN SUUNNITELMA

AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN SUUNNITELMA 0 AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN SUUNNITELMA Toimitilahuoltajan perustutkinto Hyväksytty Bovallius- ammattiopiston ja koulutuskeskus Agricolan Pieksämäen ammatillisen koulutuksen toimielimessä 29.3.2011. 1

Lisätiedot

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut

Lisätiedot

Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta

Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta Marjut Nyström, lehtori Keskuspuiston ammattiopisto 23.9.2015 Erityisesti Sinulle Opinnollistamisen määritelmä Opinnollistamisella tarkoitetaan ammatillisen

Lisätiedot

Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään

Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään 10-11.4.2014 TOTEUTTAJAT: RAHOITTAJA: Etelä-Savon ammattiopisto ja Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto Etelä-Savon ELY-keskus KOKONAISBUDJETTI: 981 761 euroa

Lisätiedot

Monimuotoinen ohjaus. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, kouluttaja. Eeva-Kaisa Pakkala

Monimuotoinen ohjaus. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, kouluttaja. Eeva-Kaisa Pakkala Monimuotoinen ohjaus Opinto-ohjaaja, kouluttaja Mitä oppilaitoksissa suunnitellaan? Opiskeluprosessi Hakeutumisvaiheen ohjaus ja osaamisperusteisuus Erityisen tuen tarve Ohjauksesta sopiminen Soveltuva

Lisätiedot

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen Terttu Virtanen Aikuiskoulutusjohtaja Helsingin tekniikan alan oppilaitos Ammatillisen aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen oleellinen osa oppilaitosten

Lisätiedot

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa Osaamisperusteisuutta vahvistamassa 18.12.2015 opetusneuvos Hanna Autere ja yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila (TUTKE 2) osaamisperusteisuus työelämälähtöisyys

Lisätiedot

10 askelta onnistumiseen

10 askelta onnistumiseen Askelia yrityksen uudistamiseen, osaamisen kehittymiseen ja yrittäjyyden lisäämiseen 10 askelta onnistumiseen Veli-Matti Lamppu 22.5.2018 Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen ja työelämän kehittyvä yhteistyö (ryhmä 2)

Ammatillisen koulutuksen ja työelämän kehittyvä yhteistyö (ryhmä 2) Ammatillisen koulutuksen ja työelämän kehittyvä yhteistyö (ryhmä 2) Puheenjohtajana kehittämispäällikkö Helena Miettinen, Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Havainnoija erityisasiantuntija Minna

Lisätiedot

Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto

Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto Tulokset 1.7.2018-30.6.2019 Opiskelijapalaute - Amispalautekyselyt Ammatillisen koulutuksen opiskelijapalaute kuvaa ammatillisten perustutkintojen, ammattitutkintojen,

Lisätiedot

Miten uraseuranta- ja työelämätietoa käytetään opetussuunnitelmatyössä ammattikorkeakouluissa? Uraseurantafoorumi Jaana Kullaslahti

Miten uraseuranta- ja työelämätietoa käytetään opetussuunnitelmatyössä ammattikorkeakouluissa? Uraseurantafoorumi Jaana Kullaslahti Miten uraseuranta- ja työelämätietoa käytetään opetussuunnitelmatyössä ammattikorkeakouluissa? Uraseurantafoorumi 11.12.2017 Jaana Kullaslahti Pedagoginen johtaminen ja koulutuksen kehittäminen mitä tietoa?

Lisätiedot

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Ehdotukset valmisteltu työurasopimuksen pohjalta käynnistetyssä työryhmässä keskusjärjestötasolla. Neuvottelut

Lisätiedot

OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015

OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015 OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015 Uudet määräykset Voimaan 1.8.2015 koskee myös jatkavia opiskelijoita! Opetuskeskeisyydestä

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus muutospyörteessä

Ammatillinen koulutus muutospyörteessä Ammatillinen koulutus muutospyörteessä Työvalmennuksen tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 18.11.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintorakenteen

Lisätiedot

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Tavoite Kehittää toiselta asteelta ammattikorkeakouluun tapahtuvan siirtymävaiheen sujuvuutta Ohjaus Ura- ja jatko-opintosuunnittelu

Lisätiedot

Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi. Markku Kokkonen Opetushallitus

Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi. Markku Kokkonen Opetushallitus Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus L ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/1998, 8 ) Koulutuksen järjestäjä päättää näyttötutkintoon valmistavan

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017

Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017 Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017 Mikä on ammatillisen koulutuksen reformi? Nuoria koskeva ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 11.11.2009 Osaamisen tunnistaminen selvitetään ennen kyseisten opintojen alkamista, mitä ja millaista osaamista opiskelijalla

Lisätiedot

1-vuosi. 2-vuosi. 3-vuosi. 1- jakso 2- jakso 3- jakso 4- jakso 5- jakso AMMATILLINEN TYÖSSÄOPPIMINEN AMMATILLINEN LÄHIJAKSO ATTO-OPINNOT LÄHIJAKSONA

1-vuosi. 2-vuosi. 3-vuosi. 1- jakso 2- jakso 3- jakso 4- jakso 5- jakso AMMATILLINEN TYÖSSÄOPPIMINEN AMMATILLINEN LÄHIJAKSO ATTO-OPINNOT LÄHIJAKSONA 1- jakso 2- jakso 3- jakso 4- jakso 5- jakso 1-vuosi 2-vuosi 3-vuosi AMMATILLINEN TYÖSSÄOPPIMINEN AMMATILLINEN LÄHIJAKSO ATTO-OPINNOT LÄHIJAKSONA ATTO-OPINNOT INTEGROITUNA AMMATILLISEEN TYÖSSÄOPPIMISEEN

Lisätiedot

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun projekti

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun projekti Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun projekti 1.1.2011 31.12.2012 Tavoite Kehittää toiselta asteelta ammattikorkeakouluun tapahtuvan siirtymävaiheen sujuvuutta Ohjaus Ura ja jatko

Lisätiedot

10 askelta onnistumiseen

10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Mirja Hannula, EK @mirjahannula 9.11.2018 Ammatillisen koulutuksen eri opiskelijaryhmiä Perusasteen päättävät

Lisätiedot

Sisältö Mitä muuta merkitään?

Sisältö Mitä muuta merkitään? HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava

Lisätiedot

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Avoin ammattiopisto Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Taustaa Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Nuorten tuki hanke Ohjaamo malli Nuorten pitkäkestoinen ohjaus ja tuki http://avoinammattiopisto.ning.com/page/ohjaamo-1

Lisätiedot

Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen. Verkostoista voimaa -seminaari , Amiedu

Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen. Verkostoista voimaa -seminaari , Amiedu Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen Verkostoista voimaa -seminaari 9.10.2017, Amiedu Sisältö Ammatillisen koulutuksen reformin mukainen henkilökohtaistaminen (Laki 531/2017) Pohdinta ryhmissä

Lisätiedot

Validointitehtävä osaavaa arviointia

Validointitehtävä osaavaa arviointia Validointitehtävä osaavaa arviointia Sannakaisa Raatikainen Kehittämiskoordinaattori Koulutuskeskus Salpaus Sannakaisa.Raatikainen@salpaus.fi www.salpaus.fi/validointitehtava 18.8.2017 Yhteistyössä Pilotoijat

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa

Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa 8.4.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos, Opetushallitus Säädökset Tutkinnon perusteet Valmentavan koulutuksen perusteet Koulutuksen

Lisätiedot

Mestari oppipoika? - Ajankohtaista ammattipedagogista pohdintaa

Mestari oppipoika? - Ajankohtaista ammattipedagogista pohdintaa Mestari oppipoika? - Ajankohtaista ammattipedagogista pohdintaa Veijo Turpeinen, KT 2.2.2017 1 Tutkimus työpaikkaohjaajien työstä Työyhteisö Koulutustausta Yhteys ja tehtävä Työpaikkaohjaajakoulutus oppilaitokseen

Lisätiedot

AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018

AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018 AMMATILLINEN KOULUTUS Työelämän näkökulma 03/2018 Vastaus työelämän ja opiskelijoiden tarpeisiin Ammatillinen koulutus tarjoaa osaamista, jota tarvitaan tulevaisuuden työelämässä. Koulutuspalvelut rakennetaan

Lisätiedot

OPPISOPIMUSFOORUMI 21.11.2013

OPPISOPIMUSFOORUMI 21.11.2013 OPPISOPIMUSFOORUMI 21.11.2013 1. 2+1 TOTEUTUKSEN KRITEERIT 2. 2+1 MALLIN TOTEUTUS RAKENNUSALALLA 3. OPPIMISPOLKUJA 4. POSITIIVISTA / POHDITTAVAA Oppisopimusfoorumi Hannu Rinne TUTKINNON TAVOITTEET KOLMELLE

Lisätiedot

OPINNOLLISTAMINEN - KSAO:N JA PARIK- SÄÄTIÖN YHTEISTYÖNÄ Sari Metso, KSAO, koulutuspäällikkö Mirja Willberg, Parik-säätiö, palvelupäällikkö

OPINNOLLISTAMINEN - KSAO:N JA PARIK- SÄÄTIÖN YHTEISTYÖNÄ Sari Metso, KSAO, koulutuspäällikkö Mirja Willberg, Parik-säätiö, palvelupäällikkö OPINNOLLISTAMINEN - KSAO:N JA PARIK- SÄÄTIÖN YHTEISTYÖNÄ 9.10.2015 Sari Metso, KSAO, koulutuspäällikkö Mirja Willberg, Parik-säätiö, palvelupäällikkö YHTEISTYÖN TAUSTAA Erilaisia oppijoita - erilaisia

Lisätiedot

Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Esityksen

Lisätiedot

TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS. Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi!

TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS. Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi! TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi! Uudistunut ammatillinen koulutus Yksi tapa suorittaa tutkinto Yhteishaku ja jatkuva haku Yksilölliset opintopolut, HOKS

Lisätiedot

Vetovoimaa ja osaamista Live Delphin yhteenveto

Vetovoimaa ja osaamista Live Delphin yhteenveto Vetovoimaa ja osaamista Live Delphin yhteenveto Kuopio 1.11.2017 TODENNÄKÖISYYS 1. Vetovoimaisuus -teesi: Vuonna 2025 useampi kuopiolainen käy töissä seutukunnissa, kuin sieltä käydään töissä Kuopiossa.

Lisätiedot

Työn ja oppimisen integrointi. Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj.

Työn ja oppimisen integrointi. Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj. Työn ja oppimisen integrointi Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj. Visio Korkeakouluissa on toimivat työkalut ja toimintaympäristöt työn opinnollistamiselle. Tämä antaa opiskelijoille entistä

Lisätiedot

TYÖPAIKKAOHJAAJAN PEREHDYTTÄ- MINEN TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAAN OPPIMISEEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖIHIN

TYÖPAIKKAOHJAAJAN PEREHDYTTÄ- MINEN TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAAN OPPIMISEEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖIHIN TYÖPAIKKAOHJAAJAN PEREHDYTTÄ- MINEN TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAAN OPPIMISEEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖIHIN TYÖPAIKALLA TAPAHTUVA OPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ OPISKELIJAN HENKILÖKOHTAINEN SUUNNITELMA

Lisätiedot

Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin

Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin Opopatio 13.10.2017 Merja Paloniemi, koordinoiva opo/ Opiskelijapalvelut Raija Lehtonen, vs. kehityspäällikkö/ Opiskelijapalvelut OSAO kouluttaa kuudella paikkakunnalla

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE

OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE www.varia.fi SISÄLLYS Mitä oppisopimuskoulutus on?... 2 Oppisopimuskoulutus ja yleinen tutkintorakenne... 4 Oppisopimusprosessi... 5 Oppisopimuksen

Lisätiedot

Tutkintojen uudistaminen osana ammatillisen koulutuksen reformia

Tutkintojen uudistaminen osana ammatillisen koulutuksen reformia Tutkintojen uudistaminen osana ammatillisen koulutuksen reformia Jalkojenhoidon ja kipsausalan yhteistyöpäivä 14.12.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan

Lisätiedot

Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari

Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari Ammatillisen koulutuksen muutoksen johtaminen Muutoksesta mahdollisuus 1 19.2.2015 Reija Lepola Reija Lepola, Kuntayhtymän johtaja, rehtori Seinäjoen koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot