Mitä lääkärin tulee tietää lihavuuden perushoidosta?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mitä lääkärin tulee tietää lihavuuden perushoidosta?"

Transkriptio

1 Lihavuus Paula Hakala ja Mikael Fogelholm Mitä lääkärin tulee tietää lihavuuden perushoidosta? Lihavilla jo 5 10 %:n painon aleneminen ehkäisee monien sairauksien puhkeamista ja helpottaa niiden hoitoa. Tällaiseen laihtumistulokseen pyritään ensisijaisesti lihavuuden perushoidolla eli ohjaamalla ylipainoisia tekemään muutoksia ruokavaliossa, liikunnassa ja syömiskäyttäytymisessä. Perushoidon tulisi sisältää ohjauskertaa. Se voidaan toteuttaa yksilö tai ryhmäohjauksena. Laihduttajan ruokavalion tulisi olla koostumukseltaan lähellä yleensä terveyttä edistävää ja ylläpitävää ruokavaliota. Monille rasvan saannin vähentäminen on tärkeää, mutta ääridieettejä (esim. erittäin niukasti rasvaa tai hiilihydraatteja sisältävä) ei suositella. Laihduttamisen aikana tulisi harrastaa säännöllistä liikuntaa, jonka ei kuitenkaan tarvitse olla kovin kuormittavaa. Vaikka liikunta ei vaikuta itse painoon kovin paljon, se auttaa kohdistamaan laihtumista kehon sisäosien rasvaan ja vähentämään samalla lihavuuteen liittyviä terveysriskejä. Runsas liikunta on myös vahvasti yhteydessä hyvään painonhallintaan laihduttamisen jälkeen. L ihavuuden hoidon tavoitteena on ehkäistä ja hoitaa sairauksia. Lihavuuden hoidossa kannattaa käyttää monipuolista ohjausta, johon sisältyy ruokavalioneuvontaa, liikuntaan aktivointia ja käyttäytymismuutoksia elintavoissa tukevaa ohjausta. Suomessa nämä kolme komponenttia sisältävälle ohjelmalle on annettu nimeksi lihavuuden perushoito (Aikuisten lihavuus: Käypä hoito -suositus 2006). Systemoitujen kirjallisuuskatsausten mukaan elintapamuutoksiin perustuviin hoito-ohjelmiin osallistuneilla paino on alentunut keskimäärin 8 kg tutkimuksissa, joiden seuranta aika on ollut vähintään vuosi (esim. Jeffery ym. 2000). Uusimman katsauksen mukaan, jossa seuranta-aika oli 1 4 vuotta, tutkittavat laihtuivat keskimääräinen 2 4 kg lähtöpainostaan (Douketis ym. 2005). Yksittäisissä tutkimuksissa keskimäärin painon lasku on vaihdellut yhden ja kymmenen kilon välillä. Duodecim 2006;122: Jo 5 10 %:n laihtuminen ehkäisee monien sairauksien puhkeamista ja helpottaa niiden hoitoa. Esimerkiksi Suomessa tehdyssä diabeteksen ehkäisytutkimuksessa (DPS) diabeteksen ilmaantuvuus oli elintapaohjausta saaneessa ryhmässä, jossa paino aleni kolmen vuoden aikana keskimäärin 4,2 kg, lähes 60 % pienempi kuin vertailuryhmässä (Valle ym. 2002). Perushoidon toteutus Hyvän perushoidon tulisi olla kiinteä osa jokaisen terveyskeskuksen toimintaa. Sen tuloksekas toteutus ehkäisee lihavuuteen liittyviä sairauksia ja helpottaa niiden hoitoa. Samalla vapautuu terveydenhuollon resursseja käytettäväksi sellaisten sairauksien hoitoon, jotka ovat elintavoista riippumattomia. Lihavuuden perushoitoon tulisi sisältyä useita ohjauskertoja, mieluiten Ohjaus voidaan 1239

2 toteuttaa ryhmä tai yksilöneuvontana tai niitä tarpeen mukaan yhdistellen. Ohjauksen voi antaa esimerkiksi ravitsemusterapeutti tai lihavuuden hoitoon lisäkoulutusta saanut terveydenhoitaja. Ryhmäohjausta puoltavat ryhmän jäsenten toisiltaan saama vertaistuki ja yleensä myös pienemmät kustannukset yksilöohjaukseen verrattuna. Koska lihavuuden yleisyyden vuoksi läheskään kaikille liikapainoisille ei voida tarjota perushoitoa, siihen kannattaa valita ensisijaisesti henkilöitä, joille laihtumisesta on terveyden kannalta erityistä hyötyä (taulukko 1). Ellei perushoito tuota tuloksia, sen tukena voidaan kokeilla tietyin rajoituksin muita hoitomuotoja. Perushoidon ulkopuolelle jääville tulisi tarjota vähintään lyhyt interventio, johon sisältyy lihavuuden toteaminen, sen ottaminen puheeksi ja hoitovaihtoehtojen esittely. Ruokavalio perushoidon kulmakivi Taulukko 1. Lihavuuden hoidon valintaperusteita. Lihavuuden vaikeusaste Mitä suurempi liikapaino, sitä suurempi sairauksien vaara ja enemmän muita haittoja Rasvakudoksen kertyminen vatsaonteloon Vyötärölihavuuteen liittyy suurempi sairastumisvaara Lihavuuteen liittyvät sairaudet Tyypin 2 diabetes tai sen vaara (mm. heikentynyt glukoosinsieto), kohonnut verenpaine, metabolinen oireyhtymä, uniapnea sekä muista sairauksista esimerkiksi sepelvaltimotauti, astma ja alaraajojen nivelrikko Diagnoosin ajankohta Otollinen aika lihavuuden hoidolle on silloin, kun todetaan laihduttamisella paraneva sairaus (etenkin tyypin 2 diabetes) Ikä Mitä nuorempi potilas, sitä tärkeämpää on lihavuuden hoito Yli 65 vuotiaiden lihavuuden hoidosta ei ole riittävästi tutkimuksia; heille lihavuuden hoito on aiheellista vain, jos liikapaino uhkaa vakavasti toimintakykyä Ruokavaliolla on keskeinen merkitys lihavuuden perushoidossa. Laihtuminen edellyttää, että ruokavalion sisältämä energiamäärä jää pienemmäksi kuin energian kulutus. Tutkimuksissa käytetyt vähäenergiaiset ruokavaliot ovat sisältäneet energiaa yleensä 5,0 6,3 MJ / vrk ( kcal / vrk). Osassa tutkimuksista ruokavaliota on kevennetty vähentämällä päivittäisestä energiansaannista 2,1 4,2 MJ:n ( kcal). Tällaisilla ruokavalioilla paino on pienentynyt keskimäärin 3 11 % (4 12 kg) 4 36 kuukauden aikana (esim. Glenny ym. 1997, Mulrow ym. 2000). Ruokavalion koostumus. Paino saadaan alenemaan hyvinkin erilaisilla ruokavalioilla, kunhan energiansaanti jää kulutusta pienemmäksi. Niistä kaikki eivät ole kuitenkaan terveyden kannalta suositeltavia. Freedmanin ym. (2001) katsauksen mukaan ruokavalio, joka sisälsi rasvaa E% (% energian kokonaissaannista), hiilihydraatteja E% ja proteiinia E%, tuotti parhaan laihtumistuloksen ja oli ravintosisällöltään monipuolisin sekä terveyden kannalta suositeltavin. Viime vuosina on saatu lisätietoa erityisesti ruokavalion energiatiheyden ja annoskokojen sekä rasvan, proteiinin ja ravintokuidun merkityksestä lihavuuden hoidossa. Ruokavaliossa on syytä kiinnittää huomiota erityisesti energiatiheyteen. Suuren energiatiheyden ruokavalio johtaa helposti energian liikasaantiin, kun taas pienen energiatiheyden ruokavaliolla on kylläisyyden tunnetta lisäävä ja painoa alentava vaikutus (esim. Rolls ym. 2005). Ruokavalion energiatiheyttä voidaan pienentää vähentämällä runsaasti rasvaa ja sokeria sisältävien ruokien käyttöä sekä pienentämällä niiden annoskokoa ja valitsemalla tilalle vesi ja kuitupitoisia ruokia. Pereiran ym. (2005) tutkimuksen mukaan pikaruokien (esim. pitsa, kerroshampurilainen, ranskalaiset) runsas syöminen altistaa lihomiselle suuren energiatiheyden (noin kj / 100 g) vuoksi, joka on noin kaksinkertainen verrattuna suositeltavan ruokavalion energiatiheyteen (noin 525 kj / 100 g). Myös pikaruokien ja muidenkin ruokien suurentuneet annoskoot lisäävät syömistä ja lihomisalttiutta (Prentice ja Jebb 2003). Astrupin ym. (2000) katsausartikkelin mukaan (16 tutkimusta) pelkästään ruokavalion rasvamäärän vähentäminen ilman tietoista energiamäärän rajoitusta vähentää painoa keskimäärin 3 kg 2 12 kuukauden aikana. Tuo 1240 P. Hakala ja M. Fogelholm

3 reen Cochrane katsauksen mukaan (kuusi tutkimusta) rasvan saantia ei kuitenkaan kannata vähentää ylen määrin, sillä erittäin vähärasvaisesta ruokavaliosta (rasvaa alle 20 E% tai g/vrk) ei ole hyötyä painon hallinnassa energiamäärältään rajoitettuun ruokavalioon verrattuna (Pirozzo ym. 2005). Ruokavalioon kannattaa sisällyttää runsaasti ravintokuitupitoisia ruoka aineita, sillä kuitu pitää hyvin yllä kylläisyyden tunnetta ja vähentää sitä kautta syömistä ja energiansaantia (Liu ym. 2003). Myös proteiini pitää hyvin yllä kylläisyyden tunnetta, joten ruokavalion proteiinimäärän pitäminen tasolla E% voi helpottaa ruokavalion noudattamista ja laihtumista. Sen sijaan yli 25 E% proteiinia sisältävän ruokavalion hyödystä ja turvallisuudesta terveyden kannalta pitkään käytettynä ei ole tutkimusnäyttöä (Eisenstein ym. 2002). Muotidieeteistä ei pysyvää apua. Atkinsin dieetti (erittäin vähähiilihydraattinen dieetti) voi katsausartikkeleiden mukaan alentaa painoa 3 9 kg puolen vuoden aikana (esim. Astrupin ym. 2004). Tulosten tulkintaa vaikeuttavat suuri potilaskato (40 50 %) ja lyhyt seuranta aika. Tutkimukset ovat kestäneet pisimmillään vain vuoden, johon mennessä painoero vertailudieettiin nähden on hävinnyt. Atkinsin dieettiä ei ole aihetta suositella, koska sillä on kiusallisia haittavaikutuksia (esim. ummetus, päänsärky, pahanhajuinen hengitys) ja koska näyttö sen turvallisuudesta pitkään noudatettuna puuttuu. Erilaisia muotidieettejä (Ornish, Zone, Atkins ja Painonvartijat) vertailleessa 12 kuukautta kestäneessä tutkimuksessa ruokavalioiden rajoitukset vähensivät energian saannin 5,9 6,3 MJ:een ( kcal:iin) vuorokaudessa. Vaikutus painoon oli melko vaatimaton, eikä eri dieettien välisissä tuloksissa ollut eroa (laihtumistulos keskimäärin 3 kg). Suotuisat muutokset sydän ja verisuonitautien vaaratekijöissä olivat yhteydessä painon alenemisen suuruuteen eivätkä dieetin tyyppiin (Dansinger ym. 2005). Tutkimuksen tulos viittaa siihen, että erittäin niukasti rasvaa (Ornish) tai erittäin niukasti hiilihydraatteja (Atkins) sisältävien ruokavalioiden noudattaminen on pitkällä aikavälillä vaikeaa, sillä potilaskato oli näissä ryhmissä suurin (noin 50 %). Mitä lääkärin tulee tietää lihavuuden perushoidosta? Glykemiaindeksiin (GI) perustuvassa dieetissä suositellaan välttämään suuren GI:n ruokia ja valitsemaan pienen GI:n ruokia, koska niillä on veren glukoosi ja insuliinipitoisuutta tasaava vaikutus. Ruokien valinta pelkän GI:n perusteella ei kuitenkaan auta laihtumaan paremmin kuin tavanomainen vähäenergiainen ruokavalio (Raben 2002). Ei ole myöskään aihetta kieltää perunan syömistä lihavuuden vuoksi. Vaikka perunan GI on suurehko, muut aterian ainekset tasoittavat sen veren glukoosipitoisuutta suurentavaa vaikutusta. Peruna on riisiä ja pastaa suositeltavampaa myös sen vuoksi, että se sisältää painoyksikköä kohden vähemmän energiaa. Muidenkaan muotidieettien laihduttavaa vaikutusta koskevien väitteiden tueksi ei löydy tutkimustietoa. Sama koskee valmisteita, joiden uskotellaan sisältävän laihduttavia aineita (esim. karnitiini, kitosaani, kromi, CLA, omenaviinietikka, pyruvaatti ja sitriini). Vain joitakin niistä on tutkittu, mutta väitettyjä vaikutuksia ei ole voitu näyttää toteen. Liikunnalla on pienehkö mutta tärkeä merkitys Liikunta on oleellinen osa lihavuuden ehkäisyä ja myös tärkeää lihavuuden hoidossa. Vaikea ja sairaalloinen lihavuus saattavat estää suurimman osan ihmisen tyypillisestä fyysisestä aktiivisuudesta. Lisäksi lihavuuteen liittyvät sydän ja verisuonisairaudet yhdessä passiivisten elintapojen kanssa voivat voimakkaan rasituksen yhteydessä suurentaa jopa äkkikuolemien vaaraa. Niinpä liikunnan merkitys lihavuuden hoidossa alkaa vähentyä, kun painoindeksi on yli 35 kg/m 2. Tyypillinen laihdutuksenaikainen liikuntaohjelma sisältää kestävyystyyppistä liikuntaa, lähinnä kävelyä tai ergometripyöräilyä 3 4 kertaa ja yhteensä 2 3 tuntia viikossa. Lyhyissä hoitotutkimuksissa (alle 26 viikkoa), liikuntaryhmään arvotut lihavat ovat laihtuneet 0,24 kg viikossa ilman samanaikaista laihdutusruokavaliota, kun taas vertailuryhmässä (ei liikuntaa, eikä laihdutusruokavaliota) paino on pysynyt kutakuinkin ennallaan. Siten 4 6 kuukauden aikana on odotettavissa, että pelkästään liikuntaa lisäämäl 1241

4 lä paino pienenee 2 3 kg (Wing 1999, Ross ja Janssen 2001, Fogelholm 2005). Painon muutos on riippuvainen liikunnan aiheuttamasta energiankulutuksesta, joten lisäämällä liikuntaa esimerkiksi 3 6 tuntiin viikossa voidaan laihdutustulosta teoriassa parantaa (Ross ja Janssen 2001). Valitettavasti tällöin liikuntamyöntyvyys ja liikunnan turvallisuus heikkenevät. Pitkissä tutkimuksissa (yli kuusi kuukautta) liikunnan laihduttava vaikutus on jäänyt yllättävän vaatimattomaksi, vain noin 0,1 kg:aan kuukaudessa (Ross ja Janssen 2001). Tämä kertonee siitä, miten vaikeaa liikuntaohjelman pitkäaikainen noudattaminen liikapainoiselle tai lihavalle on. Yhdessä ruokavalion energiarajoituksen kanssa kestävyystyyppinen liikunta lisää laihtumista 3 6 kuukauden aikana 1 2 kg (Garrow ja Summerbell 1995, Wing 1999, Fogelholm 2005) verrattuna pelkän ruokavalion avulla laihduttamiseen. Ilman ruokavaliomuutoksia liikunnan laihduttava vaikutus kohdistuu lähes pelkästään rasvakudokseen. Ruokavalion lisänä liikunta ei pysty estämään rasvattoman kehonosan menetyksiä, mutta rasvan vähentyminen tehostuu kuitenkin liikunnan ansiosta noin 1 kg laihdutustuloksen suuruudesta riippumatta. Magneettikuvauksen avulla on osoitettu, että liikunta kohdistaa laihduttavan vaikutuksen erityisen hyvin kehon sisäosien viskeraalirasvaan (Lee ym. 2005), mikä tekee liikunnalla laihtumisesta terveyden kannalta edullista huolimatta vaatimattomista kilomääristä. Kävelyä liikuntana käyttäneissä tutkimuksissa on selvitetty, voiko päivän liikunta-annoksen kerätä lyhyemmissä pätkissä, esimerkiksi vertailemalla 30 minuutin yhtäjaksoista liikuntaa kolmeen kymmenen minuutin jaksoon (Fogelholm 2005). Laihtuminen on molemmilla tavoilla samanlaista, mikä vahvistaa nykyisen näkemyksen työmatkoihin ja asiointiin liittyvän arkiliikunnan hyödyistä terveyden edistämisessä. Arkiliikunnan säilyttäminen osana uusia elintapoja on myös ehkä helpompaa kuin tarkemmin ohjelmoidun kuntoliikunnan (Adersen ym. 1999). Tästä ei kuitenkaan ole sitovaa näyttöä. Lihaskuntoharjoittelun merkitystä laihduttamisessa on tutkittu vain vähän. Lihasmassan lisääntyminen korvaa rasvan määrän pienenemisen, joten lihaskuntoharjoittelulla ei juuri ole vaikutuksia painoon (Garrow ja Summerbell 1995). Lihavien lihaskunto on kuitenkin heikentynyt suhteessa kehon painoon, minkä takia lihaskuntoharjoittelulla saattaa olla merkitystä liikapainoisen ja lihavan työ ja toimintakyvylle (Fogelholm ym. 2006). Vaikka liikunnan laihduttava vaikutus ei ole kovin huomattava, rasvan määrän vähentyminen, lihaskunnon paraneminen ja useiden pitkäaikaissairauksien riskitekijöiden myönteiset muutokset puoltavat liikunnan sisällyttämistä laihdutusohjelmaan (taulukko 3). Poikkeuksena ovat ainoastaan vaikeasti ja sairaalloisesti lihavat. Painoon vaikuttava liikunnan minimimäärä on noin 3 tuntia viikossa reipasta kävelyä, mikä vastaa noin 5 MJ:n lisää viikoittaisessa energiankulutuksessa. Kaksinkertaista liikunnan määrää voidaan jo pitää ihanteellisena painonmuutok y d i n a s i a t Riittävän kuitu ja proteiinipitoinen ruokavalio sekä säännöllinen ateriarytmi pitävät yllä kylläisyyden tunnetta aterioiden välillä. Käyttäytymisterapeuttisia menetelmiä voidaan käyttää apuna poistamassa elintapamuutosten tiellä olevia esteitä. Hyvistä ruokavaliomuutoksista ja liikunnan lisäämisestä on ylipainoisille lihavuuden ehkäisyä ja terveyttä ajatellen hyötyä, vaikka paino ei alenisi. Lihavuuden perushoidon tulisi olla kiinteä osa jokaisen terveyskeskuksen toimintaa. Hyvin toteutettu ruokavalio- ja liikuntaohjaus on edellytys sille, että ylipainoinen potilas motivoituu tekemään ja osaa tehdä elintapoihinsa suositeltuja muutoksia P. Hakala ja M. Fogelholm

5 Taulukko 2. Painoa alentavan ruokavalion keskeiset piirteet. Taulukko 3. Liikunta lihavuuden hoidossa. Energiatiheiden ruokien käytön vähentäminen ja annoskokojen pienentäminen (runsaasti kovaa eli tyydyttynyttä rasvaa tai sokeria sisältävät ruoat ja juomat) Pienen energiatiheyden omaavien vesi ja kuitupitoisten ruokien käytön lisääminen; kasviksia, marjoja ja hedelmiä tulisi sisältyä ruokavalioon vähintään puoli kiloa päivässä Rasvaisten maitovalmisteiden sekä liharuokien ja leikkeleiden vaihtaminen vähemmän rasvaisiin vaihtoehtoiin Alkoholinkäytön vähentäminen, jos se on ollut runsasta Totuttautuminen syömään säännöllisin välein pieniä terveellisiä aterioita tai välipaloja 5 6 kertaa päivässä; se auttaa pitämään näläntunteen loitolla aterioiden välillä sen kannalta. On kuitenkin muistettava, että 4 5 MJ:n viikoittainen energiankulutus liikunnan aikana vaikuttaa myönteisesti esimerkiksi verenpaineeseen, glukoosiaineenvaihduntaan ja veren kolesterolipitoisuuksiin. Terveydelle tehokkaan liikunnan ei tarvitse olla kuormittavaa, vaan reippaan kävelyn tapainen liikkuminen riittää. Monipuolista liikuntaa voidaan esitellä esimerkiksi UKK instituutin kehittämän Liikuntapiirakan avulla (Fogelholm ym. 2004). Käyttäytymismuutosten ohjaaminen Lihavuuden hoito on aina elintapojen pääasiassa syömis ja liikkumistottumusten muuttamista. Jostakin vanhasta pitäisi kyetä luopumaan samalla, kun jotakin uutta tulee tilalle. Neuvot ruokavaliosta ja liikuntaohjelmat ovat laihdutuksen sisällöllisiä osia, jotka kertovat,»mitä» ja»kuinka paljon». Elintapamuutoksia voidaan tukea myös oppimisteorioihin perustuvilla psykologisilla menetelmillä. Nämä käyttäytymismuutosten ohjausmenetelmät ovat laihdutuksen ohjauksessa eräänlainen»miten» osa. Keskeisiä käyttäytymismuutosten ohjausmenetelmiä ovat omien tottumusten tarkkailu (esimerkiksi ruoka ja liikuntapäiväkirjat, repsahduksia aiheuttavien tilanteiden kirjaaminen, askellaskurin käyttö), liikasyömistä laukaisevien ärsykkeiden tarkkailu ja hallinnan opettelu, kannustimien käyttö sekä stressinhallinta ja ongelmanratkaisumenetelmät. Kognitiivista käyttäytymisterapiaa soveltamalla pyritään erityisesti Mitä lääkärin tulee tietää lihavuuden perushoidosta? Miksi? Lisää laihtumista yleensä noin 2 kg Parantaa laihtumisen laatua tehostamalla rasvan menetystä verrattuna pelkällä ruokavaliolla laihduttamiseen Säästää rasvatonta kehonosaa laihdutuksen aikana Muuttaa monien pitkäaikaissairauksien riskitekijöitä myönteiseen suuntaan Parantaa lihaskuntoa Mitä? Liikuntaa ja muuta fyysistä aktiivisuutta omien mieltymysten mukaisesti Reipas kävely on hyvä ja turvallinen vaihtoehto Liikunnan ei tarvitse olla kuormittavaa Miten? Säännöllisyys on tärkeää: päivittäin tai lähes päivittäin Kolmesta neljään tuntia viikossa kohtuullisesti kuormittavaa liikuntaa edistää terveyttä Laihduttamisen jälkeisen painonhallinnan tehostamiseen suositellaan 6 7 tuntia kävelyä viikossa muuttamaan toimintatapoja ajattelun, tilanteiden tai mielialan tulkintojen muutosten kautta. Itsetarkkailun avulla on tarkoitus tulla tietoiseksi asenteiden ja ajatusten merkityksestä ruoan valinnassa tai fyysisessä aktiivisuudessa. Shaw ym. (2005) tekivät Cochrane katsauksen käyttäytymismuutoksen ohjausmenetelmien merkityksestä lihavuuden hoidossa. Viidessä tutkimuksessa kuudesta käyttäytymisterapia ja ruokavalion tai liikunnan tai näiden kaikkien yhdistelmä oli parempi verrattuna pelkkiin ruokavalio tai liikuntaohjeisiin tai molempiin. Päätelmä oli siis se, että ruokavalio tai liikuntaohjeita kannatta täydentää käyttäytymismuutoksien ohjauksella. Pelkkä kognitiivinen käyttäytymisterapia laihduttaa hoitamatta jättämiseen verrattuna keskimäärin muutaman kilon, mutta ruokavalion ja ravitsemusneuvonnan lisääminen käyttäytymisterapiaan tehostaa laihdutustulosta (Jeffery ym. 1993). Lihavuuden perushoidolla aikaansaatuja tuloksia on yritetty tehostaa myös esimerkiksi puolison mukana ololla tai rahallisilla kannustimilla. Tulokset ovat olleet eri tutkimuksissa hy 1243

6 vin vaihtelevia, eikä näyttö ole painottunut kummallekaan puolelle (Jeffery ym. 1993, McLean ym. 2003). Näyttää siis siltä, että aviopuolison mukana olo tai rahallinen kannustus ei vaikuta laihdutustulokseen millään tavoin. Miten tulokset pysyviksi? Laihduttaminen on monien mielestä vaikeaa, ja saavutetun laihdutustuloksen säilyttäminen onnistuu vielä harvemmilta. Havainnoivat tutkimukset ovat osoittaneet, että hyvä painonhallinta laihdutuksen jälkeen on yhteydessä runsaaseen fyysiseen aktiivisuuteen ja melko vähärasvaiseen ruokavalioon (Klem ym. 1997). Ihanteellinen painonhallintaruokavalio lienee melko lähellä nykyisiä ravitsemussuosituksia (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2005). Energiaravintoaineiden jakauma hyvin painonsa säilyttäneillä laihduttajilla on suunnilleen seuraava: rasvaa 25 E%, proteiinia 20 E% ja hiilihydraatteja 55 E%. Proteiinien osuus voi ehkä olla jopa hieman suurempi, silloin lähinnä hiilihydraattien kustannuksella. Sen sijaan äärimmäisten, hyvin niukasti hiilihydraatteja tai rasvaa sisältävien dieettien noudattaminen pitkällä aikavälillä on vaikeaa, eikä niitä siksi voida suositella pitkäaikaiseen painonhallintaan (Astrup ym. 2004). Laihduttamisen jälkeiseen hyvään painonhallintaan yhdistyvän vapaa ajan liikunnan energiankulutus on suuri, 9 10 MJ viikossa, mikä vastaa minuuttia reipasta kävelyä päivässä (Klem ym. 1997, Fogelholm ja Kukkonen Harjula 2000). Liikunnan ja painonhallinnan syysuhde lienee kuitenkin kaksisuuntainen. On todennäköistä, että suuren liikuntamäärän ja hyvän painonhallinnan yhteys seurantatutkimusten lopussa kertoo osittain liikunnan myönteisestä vaikutuksesta. Samalla se kertoo myös onnistuneen painonhallinnan merkityksestä liikunnalle: kun kilot pysyvät poissa, on miellyttävämpää harrastaa liikuntaa (Fogelholm ja Kukkonen Harjula 2000). Laihdutuksenjälkeisiä painonhallintainterventioita on toteutettu vain vähän. Joissakin tutkimuksissa on kuitenkin käytetty varsinaisen laihduttamisen jälkeen noin kuuden kuukauden kestoista ruokavalio tai liikunnanohjausta tai muita painonhallinnan ohjausmenetelmiä (esimerkiksi keskusteluryhmiä). Yleisesti laihdutusryhmän jatkaminen painonhallintaryhmällä on estänyt tai ainakin vähentänyt painon nousua niin kauan, kun ryhmä on kokoontunut. Ilman ohjausta paino alkaa kuitenkin palautua samalla tavalla kuin heti laihduttamisen jälkeen (Fogelholm ja Kukkonen Harjula 2000, Borg ym. 2002). Painonhallinnan ohjauksella laihdutuksen jälkeen voidaan siis myöhentää painon takaisin nousun alkamista mutta ei estää sitä kokonaan. Lihavuuden hoidon suurin haaste on siis edelleen löytää hyviä keinoja painonhallinnan parantamiseksi. Kirjallisuutta Aikuisten lihavuus (online). Käypä hoito -suositus. Suomen lihavuustutkijat ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2006 (päivitetty ). Saatavilla: Andersen DE, Wadden TA, Bartlett SJ, ym. Effects of lifestyle activity vs structured aerobic exercise in obese women. JAMA 1999;281: Astrup A, Grunwald GK, Melanon EL, ym. The role of low-fat diets in body weight control: a meta-analysis. Int J Obesity 2000;24: Astrup A, Meinert Larsen T, Harper A. Atkins and other low-carbohydrate diets: hoax or an effective tool for weight loss? Lancet 2004; 364: Borg P, Kukkonen-Harjula K, Fogelholm M, Pasanen M. Effects of walking or resistance training on weight loss maintenance in obese, middleaged men: a randomized trial. Int J Obes 2002;26: Dansinger ML, Gleason JA, Griffith JL, ym. Comparison of the Atkins, Ornish, Weight Watchers, and Zone diets for weight loss and heart disease risk reduction. A randomized trial. JAMA 2005;293: Douketis JD, Macie C, Thabane L, Wikkiamson DF. Systematic review of long-term weight loss studies in obese adults: clinical significance and applicability to clinical practice. Int J Obes 2005;29: Eisenstein J, Roberts SB, Dallal G, Saltzman E. High-protein weight-loss diets: are they safe and do they work? A review of the experimental and epidemiologic data. Nutr Rev 2002;60: Fogelholm M, Kukkonen-Harjula K. Does physical activity prevent weight gain a systematic review. Obes Rev 2000;1: Fogelholm M, Malmberg J, Suni J, ym. Waist circumference and BMI are independently associated with the variation of cardio-respiratory and neuromuscular fitness in young adult men. Int J Obes 2006 (painossa). Fogelholm M, Oja P, Rinne M, Suni J, Vuori I. Riittääkö puoli tuntia kävelyä päivässä? Suom Lääkäril 2004;59: Fogelholm M. Walking for the management of obesity. Dis Manage Health Outcomes 2005;13:9 18. Freedman MR, King J, Kennedy E. Popular diets: a scientific review. Obes Res 2001;9 Suppl 1:1S 40S. Garrow JS, Summerbell CD. Meta-analysis: effect of exercise, with or 1244 P. Hakala ja M. Fogelholm

7 without dieting, on the body composition of overweight subjects. Eur J Clin Nutr 1995;49:1 10. Glenny AM, O Meara S, Melville A, Sheldon TA, Wilson C. The treatment and prevention of obesity: a systematic review of the litterature. Int J Obes 1997;21: Jeffery RW, Drenowski A, Epstein LH, ym. Long-term maintenance of weight loss. Current status. Health Psychol 2000;19 Suppl 1:5 16. Jeffery RW, Wing RR, Thorson C, ym. Strengthening behavioral interventions for weight loss: a randomized trial of food provision and monetary incentives. J Consult Clin Psychol 1993;6: Klem ML, Wing RR, McGuire MT, Seagle HM, Hill JO. A descriptive study of individuals successful at long-term maintenance of substantial weight loss. Am J Clin Nutr 1997;66: Lee S, Kuk JL, Davidson LE, ym. Exercise without weight loss is an effective strategy for obesity reduction in obese individuals with and without Type 2 diabetes. J Appl Physiol 2005;99: Liu S, Willett WC, Manson JE, ym. Relation between changes in intakes of dietary fiber and grain products and changes in weight and development of obesity among middle-aged women. Am J Clin Nutr 2003;78: McLean N, Griffin S, Toney K, Hardeman W. Family involvement in weight control, weight maintenance and weight-loss interventions: a systematic review of randomised trials. Int J Obes 2003;27: Mulrow CD, Chiquette E, Angel L, ym. Dieting to reduce body weight for controlling hypertension in adults (Cochrane Review). The Cochrane Library, Issue 4, Cochrane Library number: CD Oxford: Update Software. Pereira MA, Kartashov AI, Ebbling CB, ym. Fast-food habits, weight gain, and insulin resistance (the CARDIA study): 15-year prospective analysis. Lancet 2005;365: Pirozzo S, Summerbell C, Cameron C, Glasziou P. Advice on low-fat diets for obesity. The Cochrane Collaboration. com, 2005, s Prentice AM, Jebb SA. Fast foods, energy density and obesity: a possible mechanistic link. Obes Rev 2003;4: Raben A. Should obese patients be counselled to follow a low-glycaemic index diet? No. Obes Rev 2002;3: Rolls BJ, Roe LS, Beach AM, Kris-Etherton PM. Provision of foods differing in energy density affects long-term weight loss. Obes Res 2005;13: Ross R, Janssen I. Physical activity, total and regional obesity; doseresponse considerations. Med Sci Sports Exerc 2001;33 Suppl 6: S521 S527. Shaw K, O Rourke P, Del Mar C, Kenardy J. Psychological interventions for overweight or obesity. Cochrane Database Syst Rev 2005 Apr 18;(2):CD Valle TT, Lindström J, Eriksson JG, ym. Elämäntapamuutokset tehokkaita tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä. Suom Lääkäril 2002;12: Valtion ravitsemusneuvottelukunta. Suomalaiset ravitsemussuositukset ravinto ja liikunta tasapainoon. Helsinki, Wing RR. Physical activity in the treatment of the adulthood overweight and obesity; current evidence and research issues. Med Sci Sports Exerc 1999;31 Suppl 11:S547 S552. Paula Hakala, FT, dosentti, johtava tutkija paula.hakala@kela.fi Kansaneläkelaitoksen tutkimusosasto Peltolantie Turku Mikael Fogelholm, ETT, dosentti, johtaja UKK instituutti PL 30, Tampere

Terveelliset elämäntavat

Terveelliset elämäntavat Terveelliset elämäntavat (lyhyt ohje/ Duodecim Terveyskirjasto) Ravinto Kasviksien, hedelmien ja marjojen runsas käyttö Viljatuotteet kuitupitoisia täysjyvävalmisteita Maito- ja lihatuotteet rasvattomina

Lisätiedot

Aikuisten (yli 18-vuotiaiden) paino selviää painoindeksistä, joka saadaan painosta ja pituudesta. Laske painoindeksisi laskurilla (linkki).

Aikuisten (yli 18-vuotiaiden) paino selviää painoindeksistä, joka saadaan painosta ja pituudesta. Laske painoindeksisi laskurilla (linkki). Lihavuus Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Lihavuus tarkoittaa normaalia suurempaa kehon rasvakudoksen määrää. Suurin osa liikarasvasta kertyy ihon alle, mutta myös muualle,

Lisätiedot

Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten DIABETEKSEN EHKÄISYTUTKIMUS. Uudet pohjoismaiset ravintosuositukset, luonnos 2012

Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten DIABETEKSEN EHKÄISYTUTKIMUS. Uudet pohjoismaiset ravintosuositukset, luonnos 2012 Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten Pertti Mustajoki 3.9. 2013 Vartiainen ym. Suom Lääkl 2008;63:1375 DIABETEKSEN (Tuomilehto ym. NEJM 2001;344:1343) Interventio Kunnon ohjaus:

Lisätiedot

9 Painonhallinta. Oppikirjan sivut 92-99

9 Painonhallinta. Oppikirjan sivut 92-99 9 Painonhallinta Oppikirjan sivut 92-99 Nykyaikaa Ulkonäön ja fyysisyyden korostaminen Median kauneuskäsitykset Jatkuva painontarkkailu, laihduttaminen ja erityisruokavaliot Monet murrosikäiset tyytymättömiä

Lisätiedot

Dieettikierteestä painonhallintaan

Dieettikierteestä painonhallintaan Dieettikierteestä painonhallintaan Paula Hakala Dosentti, johtava tutkija Kelan tutkimusosasto Diabeteshoitajien koulutuspäivät 23.4.2010 Tampere 1 Esityksen sisältö Mitä laihduttamiseen tarjolla? Katsaus

Lisätiedot

Ravitsemus- ja liikuntasuositukset ja painonhallinta

Ravitsemus- ja liikuntasuositukset ja painonhallinta Ravitsemus- ja liikuntasuositukset ja painonhallinta Mikael Fogelholm, ravitsemustieteen professori Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Elintarvike- ja ympäristötieteiden

Lisätiedot

Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö

Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö 1 7.4.2011 Ravintoaineiden saantisuositukset Ruoankäyttösuositukset

Lisätiedot

Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla

Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla Yhteiset kansanterveytemme haasteet riskitiedoista toimintaan Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla Markku Peltonen PhD,, dosentti, yksikön n pääp äällikkö Diabetesyksikkö Terveyden

Lisätiedot

VeTe. Tervetuloa! Paino Puheeksi koulutukseen

VeTe. Tervetuloa! Paino Puheeksi koulutukseen Tervetuloa! Paino Puheeksi koulutukseen Ohjelma 13.00-13.10 Koulutustilaisuuden avaus ylilääkäri Petri Virolainen 13.10-13.25 Varsinaissuomalaisten terveys ja lihavuus projektipäällikkö TH -hanke, Minna

Lisätiedot

Lihava potilas lääkärin vastaanotolla

Lihava potilas lääkärin vastaanotolla Lihavuus Pertti Mustajoki Yleislääkärin vastaanotolla käyvistä potilaista suurin osa on ylipainoisia. Lääkärin tehtävä on seuloa heistä ne, joiden kanssa lihavuus otetaan puheeksi. Se tehdään potilasta

Lisätiedot

Patrik Borg HY Liikuntalääketieteen yksikkö, Syömishäiriökeskus

Patrik Borg HY Liikuntalääketieteen yksikkö, Syömishäiriökeskus Dieetit ja painonhallinta Patrik Borg HY Liikuntalääketieteen yksikkö, Syömishäiriökeskus Pohdittavaa Parantavatko ne elintapoja ja auttavat pysyvään laihtumiseen assosioituvia elintapoja? Pysyvää painonhallintaa

Lisätiedot

Raskausdiabetes. GDM Gravidassa Tammikuun kihlaus Kati Kuhmonen

Raskausdiabetes. GDM Gravidassa Tammikuun kihlaus Kati Kuhmonen Raskausdiabetes Tammikuun kihlaus GDM Gravidassa 2017 302 potilaalla dg O24.4 Potilaita GDM-kirjalla 164 Sokerisoittoja 618 Ohjauskäyntejä 137 Lääkehoitoisia potilaita 66 Metformiini 41 potilaalle fi insuliini

Lisätiedot

Valio Oy TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS

Valio Oy TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS MONIPUOLISEN RUOKAVALION PERUSTA Vähärasvaisia ja rasvattomia maitotuotteita 5-6 dl päivässä sekä muutama viipale vähärasvaista ( 17 %) ja vähemmän suolaa sisältävää juustoa.

Lisätiedot

Ravitsemuksen ABC. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen

Ravitsemuksen ABC. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Ravitsemuksen ABC Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Tulossa La 25.10. La 8.11. La 15.11. La 22.11. La 29.11. Energiaravintoaineiden kirjo: energian tarve ja

Lisätiedot

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA Mitä kaikkea terveellinen ravinto on? Terveellinen ravinto Terveellisestä ruokavaliosta saa sopivasti energiaa ja tarvittavia ravintoaineita Terveellinen ravinto auttaa

Lisätiedot

Aineksia hyvän olon ruokavalioon

Aineksia hyvän olon ruokavalioon Aineksia hyvän olon ruokavalioon Sisältö Monipuolinen ruokavalio Lautasmalli Ateriarytmi Ravintoaineet Proteiini Hiilihydraatit Rasva Sydänmerkki Liikunta elämäntavaksi 2 Monipuolinen ruokavalio Vähärasvaisia

Lisätiedot

Palauteluento. 9. elokuuta 12

Palauteluento. 9. elokuuta 12 Palauteluento Kehonkoostumus Paino (Weight) Koko kehon mitattu paino. Painoindeksi (Bmi)! Paino (kg) jaettuna pituuden neliöillä (m2). Ihanteellinen painoindeksi on välillä 20-25. Rasvaprosentti (Fat%)!!

Lisätiedot

Helpoin tapa syödä hyvin

Helpoin tapa syödä hyvin Helpoin tapa syödä hyvin Patrik Borg HY Liikuntalääketieteen yksikkö, Syömishäiriökeskus HYVÄ SYÖMINEN TERVEYS NAUTITTAVUUS/HAUSKUUS SOSIAALISUUS MIELIALA VIREYSTILA PAINO KUNTO STRESSITTÖMYYS HYVÄ FIILIS

Lisätiedot

Diabeetikon ruokavalio. FT, THM, ravitsemusterapeutti Soile Ruottinen

Diabeetikon ruokavalio. FT, THM, ravitsemusterapeutti Soile Ruottinen Diabeetikon ruokavalio FT, THM, ravitsemusterapeutti Soile Ruottinen Lähde: Diabeetikon ruokavaliosuositus 2008 Diabetesliitto Työryhmä: Professori, LT,ETM Suvi Virtanen MMM, ravitsemusterapeutti Eliina

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula 1 Johdanto Arviolta 500 000 suomalaista sairastaa diabetesta ja määrä kasvaa koko

Lisätiedot

Suomiko terveyden edistämisen. Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä?

Suomiko terveyden edistämisen. Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä? Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Kansallinen diabetesfoorumi 15.5.212 Suomiko terveyden edistämisen mallimaa? Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä? Tyypin 2 Diabetes

Lisätiedot

Ravitsemussuositukset erityisesti senioreiden näkökulmasta

Ravitsemussuositukset erityisesti senioreiden näkökulmasta Ravitsemussuositukset erityisesti senioreiden näkökulmasta Mikael Fogelholm, ravitsemustieteen professori Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Elintarvike- ja

Lisätiedot

SISÄLTÖ UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS

SISÄLTÖ UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS Sydänfysioterapeuttien koulutuspäivät Jyväskylä, K-S keskussairaala 27. Arto Hautala Dosentti, yliopistotutkija Oulun yliopisto

Lisätiedot

Maito ravitsemuksessa

Maito ravitsemuksessa Maito ravitsemuksessa Sisältö Ravitsemussuositukset kehottavat maidon juontiin Maidon ravintoaineet Mihin kalsiumia tarvitaan? Kalsiumin saantisuositukset Kuinka saadaan riittävä annos kalsiumia? D-vitamiinin

Lisätiedot

Sydäntä keventävää asiaa

Sydäntä keventävää asiaa Sydäntä keventävää asiaa Kolesterolia kannattaa alentaa aktiivisesti Kuudella kymmenestä suomalaisesta aikuisesta on kohonnut veren kolesterolipitoisuus 1. Kun veressä on liikaa kolesterolia, sitä alkaa

Lisätiedot

Jyväskylä-Laajavuoren Rotaryklubin kokous Jyväskylä 16.6.2010 Date 2010. This article may be downloaded for personal use only

Jyväskylä-Laajavuoren Rotaryklubin kokous Jyväskylä 16.6.2010 Date 2010. This article may be downloaded for personal use only This document is downloaded from the Digital Open Access Repository of VTT Title Ravitsemussuositukset ja painonhallinta Author(s) Sallinen, Janne Citation Jyväskylä-Laajavuoren Rotaryklubin kokous Jyväskylä

Lisätiedot

Aikuisten lihavuus. Käypä hoito -suositus. Suosituksen keskeinen sanoma. Tavoitteet ja kohderyhmät. Lihavuuden määritelmä ja luokitus

Aikuisten lihavuus. Käypä hoito -suositus. Suosituksen keskeinen sanoma. Tavoitteet ja kohderyhmät. Lihavuuden määritelmä ja luokitus Käypä hoito -suositus Suomen lihavuustutkijat ry:n asettama työryhmä Suosituksen keskeinen sanoma Lihavuus aiheuttaa runsaasti sairauksia, joita voidaan tehokkaasti ehkäistä ja hoitaa laihduttamalla. Terveydenhuollossa

Lisätiedot

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012. Lihavuus kansanterveyden haasteena

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012. Lihavuus kansanterveyden haasteena Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012 Lihavuus kansanterveyden haasteena Lihavuus kuoleman vaaratekijänä Yli 6000 lihavan keskimäärin 15 vuoden seuranta

Lisätiedot

Lihavuus ja liitännäissairaudet

Lihavuus ja liitännäissairaudet Rasvahapot valtimotaudin vaaran arvioinnissa Lihavuus ja liitännäissairaudet Antti Jula, ylilääkäri, sisätautiopin dosentti, THL VIII Valtakunnallinen Kansanterveyspäivä 12.12.2011 Lihavuus ja liitännäissairaudet

Lisätiedot

INFO TEVETULOA INFOON

INFO TEVETULOA INFOON INFO TEVETULOA INFOON Historia Cambridge 1970 25 v. historia Alan Howard, NASA USA 1980 Ruotsi 1994 Suomi 2003 VLCD ORGINAALI > 20 kliinistä tutkimusta UKK-instituutissa mm. VLCD? Very Low Calory Diet

Lisätiedot

Proteiinit ja painonhallinta. Aila Rissanen Lihavuustutkimusyksikkö 00029 HUS aila.rissanen@hus.fi

Proteiinit ja painonhallinta. Aila Rissanen Lihavuustutkimusyksikkö 00029 HUS aila.rissanen@hus.fi Proteiinit ja painonhallinta Aila Rissanen Lihavuustutkimusyksikkö 00029 HUS aila.rissanen@hus.fi Käypä Hoito 2013 Ruokavaliohoito: laihdutusvaihe Tavoitteena on energiansaannin väheneminen siten, että

Lisätiedot

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä siitä voi olla seurauksena

Lisätiedot

Tavoitteet. Painonhallinta tukee terveyttä

Tavoitteet. Painonhallinta tukee terveyttä Tavoitteet Sopivan painon pohtiminen Elintapojen vaikutus painonhallintaan terveyttä 3 terveyttä Normaalipaino on suositus paitsi fyysisen myös psyykkisen ja sosiaalisen terveyden kannalta. Pieni yli-

Lisätiedot

Tutkitusti tehokas KOLESTEROLIA ALENTAVA LEVITE. Keiju Alentaja on ainoa Suomessa valmistettu kolesterolia alentava levite.

Tutkitusti tehokas KOLESTEROLIA ALENTAVA LEVITE. Keiju Alentaja on ainoa Suomessa valmistettu kolesterolia alentava levite. Tutkitusti tehokas KOLESTEROLIA ALENTAVA LEVITE. Keiju Alentaja on ainoa Suomessa valmistettu kolesterolia alentava levite. LEVITE SYDÄNYSTÄVÄLLISEEN RUOKAVALIOON Keiju Alentajaa suositellaan osaksi sydänystävällistä

Lisätiedot

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon FORMARE 2015 Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon Sisältö Kalorit ja kulutus Proteiini Hiilihydraatti Rasva Vitamiinit Kivennäis- ja hivenaineet Vesi ja nesteytys Ravintosuositukset

Lisätiedot

Avaimia iloiseen äijäliikuntaan! Liikunta ei ole tärkeää, se on ELINTÄRKEÄÄ 4/19/2013. Suomalaisten onnellisuus ei riipu tulo- ja koulutustasosta,

Avaimia iloiseen äijäliikuntaan! Liikunta ei ole tärkeää, se on ELINTÄRKEÄÄ 4/19/2013. Suomalaisten onnellisuus ei riipu tulo- ja koulutustasosta, Avaimia iloiseen äijäliikuntaan! Suomalaisten onnellisuus ei riipu tulo- ja koulutustasosta, vaan liikunnan määrästä ja ruokavalion terveellisyydestä. Liikkuvat Koen terveyteni hyväksi 8% 29 % Olen tyytyväinen

Lisätiedot

Ylipainoinen lapsi terveydenhuollossa. Päivi Tapanainen Lasten ja nuorten klinikka, OYS 15.01.2009

Ylipainoinen lapsi terveydenhuollossa. Päivi Tapanainen Lasten ja nuorten klinikka, OYS 15.01.2009 Ylipainoinen lapsi terveydenhuollossa Päivi Tapanainen Lasten ja nuorten klinikka, OYS 15.01.2009 Määritelmiä Lihavuus =kehon rasvakudoksen liian suuri määrä Pituuspaino (suhteellinen paino) = pituuteen

Lisätiedot

Liikuntaa diabeteksen ehkäisyyn mutta. Osasto / Tekijä Ensimmäinen, Tekijä Toinen. minkälaista? Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti & THL

Liikuntaa diabeteksen ehkäisyyn mutta. Osasto / Tekijä Ensimmäinen, Tekijä Toinen. minkälaista? Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti & THL Liikuntaa diabeteksen ehkäisyyn mutta Osasto / Tekijä Ensimmäinen, Tekijä Toinen minkälaista? Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti & THL 14.2.2011 1 Sisältö Väestötason tarpeet Käypä hoito liikunnan

Lisätiedot

Painonvartijat on toiminut jo yli 30 vuotta!

Painonvartijat on toiminut jo yli 30 vuotta! 1 Yleistiedote julkaisuvapaa Painonvartijat on toiminut jo yli 30 vuotta! Painonvartijoiden tunnettu ja tunnustettu osaaminen perustuu vankkaan monikymmenvuotiseen kokemukseen: ensimmäinen ryhmä kokoontui

Lisätiedot

Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa

Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa Helsinki, 27.11.2018 Jyrki Virtanen, FT, ravitsemusepidemiologian dosentti Laillistettu ravitsemusterapeutti Esityksen sisältö Kananmunan ravitsemuksellinen

Lisätiedot

Diabeetikon ruokailu sairaalassa

Diabeetikon ruokailu sairaalassa Diabeetikon ruokailu sairaalassa { Ravitsemusterapeutti Roope Mäkelä Satks Ruokavaliosuositus Diabeetikoille suositellaan samanlaista ruokaa kuin koko väestölle Ravitsemushoito on oleellinen osa diabeteksen

Lisätiedot

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä

Lisätiedot

Ravitsemuksen merkitys ja urheiluravinteiden käyttö kuntoliikunnassa ja urheilussa JARNO LEMMELÄ, LITM TRAINER LAB

Ravitsemuksen merkitys ja urheiluravinteiden käyttö kuntoliikunnassa ja urheilussa JARNO LEMMELÄ, LITM TRAINER LAB Ravitsemuksen merkitys ja urheiluravinteiden käyttö kuntoliikunnassa ja urheilussa JARNO LEMMELÄ, LITM TRAINER LAB Ravitsemuksen merkitys suorituskyvylle Hyvä nestetasapaino on tärkeää kaikessa harjoittelussa

Lisätiedot

Kun farkut vaihtuu lökäreihin koululaisten ylipainosta. Harri Niinikoski Dosentti, osastonylilääkäri TYKS lasten- ja nuortenklinikka Kevät 2013

Kun farkut vaihtuu lökäreihin koululaisten ylipainosta. Harri Niinikoski Dosentti, osastonylilääkäri TYKS lasten- ja nuortenklinikka Kevät 2013 Kun farkut vaihtuu lökäreihin koululaisten ylipainosta Harri Niinikoski Dosentti, osastonylilääkäri TYKS lasten- ja nuortenklinikka Kevät 2013 4/2013 1 Outline Uusia tutkimustuloksia ylipainoisuuden yleisyydestä

Lisätiedot

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 RAVINNON MERKITYS TERVEYDELLE Onko merkitystä? Sydän- ja verisuonisairaudet Verenpaine Kolesteroli Ylipaino Diabetes

Lisätiedot

SYDÄNTÄ. keventävää asiaa Benecol -tuotteilla tutkittua lisätehoa kolesterolin alentamiseen

SYDÄNTÄ. keventävää asiaa Benecol -tuotteilla tutkittua lisätehoa kolesterolin alentamiseen SYDÄNTÄ keventävää asiaa Benecol -tuotteilla tutkittua lisätehoa kolesterolin alentamiseen Kolesterolia kannattaa ALENTAA AKTIIVISESTI Kuudella kymmenestä suomalaisesta aikuisesta on kohonnut veren kolesterolipitoisuus

Lisätiedot

Tutkitusti tehokas KOLESTEROLIA ALENTAVA LEVITE. Keiju Alentaja on ainoa Suomessa valmistettu kolesterolia alentava levite.

Tutkitusti tehokas KOLESTEROLIA ALENTAVA LEVITE. Keiju Alentaja on ainoa Suomessa valmistettu kolesterolia alentava levite. Tutkitusti tehokas KOLESTEROLIA ALENTAVA LEVITE. Keiju Alentaja on ainoa Suomessa valmistettu kolesterolia alentava levite. LEVITE SYDÄNTERVEYTTÄ EDISTÄVÄÄN RUOKAVALIOON Keiju Alentajaa suositellaan osaksi

Lisätiedot

Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle

Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle 2 3 Lukijalle Tämän oppaan tarkoituksena on helpottaa sinua sairautesi seurannassa ja antaa lisäksi tietoa sinua hoitavalle hoitohenkilökunnalle hoitotasapainostasi.

Lisätiedot

Optimaalista liikuntaa painonpudottajalle. 12.12.2013, Pori Timo Haikarainen, LitM

Optimaalista liikuntaa painonpudottajalle. 12.12.2013, Pori Timo Haikarainen, LitM Optimaalista liikuntaa painonpudottajalle 12.12.2013, Pori Timo Haikarainen, LitM Sisältö Liikunnan vaikutus fysiologiaan Liikunta painon pudotusta vai painonhallintaa? Liikunnan psyykkiset vaikutukset

Lisätiedot

Lasten ja nuorten lihavuus. Outi Hollo Lastenlääkäri Turun hyvinvointitoimiala Lasten ja nuorten pkl 11.5.2016

Lasten ja nuorten lihavuus. Outi Hollo Lastenlääkäri Turun hyvinvointitoimiala Lasten ja nuorten pkl 11.5.2016 Lasten ja nuorten lihavuus Outi Hollo Lastenlääkäri Turun hyvinvointitoimiala Lasten ja nuorten pkl 11.5.2016 Määritelmät Neuvolaikäisillä lapsilla ylipaino = pituuspaino +10% - +20% lihavuus = pituuspaino

Lisätiedot

Diabeetikon laihduttaminen

Diabeetikon laihduttaminen Diabeetikon laihduttaminen Ravitsemusterapeutti Eliina Aro Kuntoutus, koulutus ja asiantuntijatoiminta Diabetesliitto Muutamia laihtumiseen vaikuttavia asioita Miten käyttäytymistä voisi muuttaa Millaista

Lisätiedot

Onko eteisvärinä elintapasairaus? Suomen Verenpaineyhdistyksen syysristeily 2015 Päivi Korhonen

Onko eteisvärinä elintapasairaus? Suomen Verenpaineyhdistyksen syysristeily 2015 Päivi Korhonen Onko eteisvärinä elintapasairaus? Suomen Verenpaineyhdistyksen syysristeily 2015 Päivi Korhonen Men Women NEJM 1997; 337:1360-69 Two new epidemics of cardiovascular disease are emerging: heart failure

Lisätiedot

T2D hyvä hoito - case Lännen Sokeri

T2D hyvä hoito - case Lännen Sokeri T2D hyvä hoito - case Lännen Sokeri LT Merja Laine; HUS, Vantaan kaupunki, HY Yleislääke9eteen erikoislääkäri Diabeteksen hoidon erityispätevyys, Haavanhoidon erityispätevyys VANTAA 2018 - asukkaita 222

Lisätiedot

Fyysisen aktiivisuuden merkitys terveyden näkökulmasta

Fyysisen aktiivisuuden merkitys terveyden näkökulmasta Fyysisen aktiivisuuden merkitys terveyden näkökulmasta Jyrki Komulainen ohjelmajohtaja, dosentti Kunnossa kaiken ikää ohjelma Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES Työmarkkinoilta poistuu

Lisätiedot

ASEET KADONNEEN VYÖTÄRÖN METSÄSTYKSEEN

ASEET KADONNEEN VYÖTÄRÖN METSÄSTYKSEEN ASEET KADONNEEN VYÖTÄRÖN METSÄSTYKSEEN Dehkon 2D-hanke (Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyhanke) Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Kakkostyypin diabetesta ehkäisevät Painonhallinta Hyvät ruokavalinnat kuitu

Lisätiedot

Ravitsemusterapeutti Mari Salminen Keuhkosairauksien klinikka ja allergiayksikkö

Ravitsemusterapeutti Mari Salminen Keuhkosairauksien klinikka ja allergiayksikkö Ravitsemusterapeutti Mari Salminen Keuhkosairauksien klinikka ja allergiayksikkö 15 kg kevyempänä ihminen kuluttaa n. 500 kcal vähemmän pysyvästi sti Laihduttaminen on mahdollista eri tavoin. Painonhallintaan

Lisätiedot

TerveysInfo. ITE ryhmäaineistopaketti Opetuspaketti sisältää ITE työkirjan, ruoka ainetaulukon ja muuta aineistoa ITE ryhmäläiselle.

TerveysInfo. ITE ryhmäaineistopaketti Opetuspaketti sisältää ITE työkirjan, ruoka ainetaulukon ja muuta aineistoa ITE ryhmäläiselle. TerveysInfo lihavuus Berliininmunkki ja muita kirjoituksia painonhallinnasta Hercule Poirot laihduttaa, Lihavan mieli, Piiloliikunta sekä muut hauskasti nimetyt kirjoitukset kertovat monipuolisesti ihmisen

Lisätiedot

Ylipainoinen sydänpotilas. Eeva Nykänen, ravitsemussuunnittelija KSSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Sydänfysioterapeutit Jyväskylässä

Ylipainoinen sydänpotilas. Eeva Nykänen, ravitsemussuunnittelija KSSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Sydänfysioterapeutit Jyväskylässä Ylipainoinen sydänpotilas Eeva Nykänen, ravitsemussuunnittelija KSSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Sydänfysioterapeutit Jyväskylässä 27.10.2016 Miksi nimenomaan sydänpotilas hyötyy ylipainon hoidosta

Lisätiedot

ONKO KOIRASI YLIPAINOINEN? TIETOA KOIRAN PAINONHALLINNASTA

ONKO KOIRASI YLIPAINOINEN? TIETOA KOIRAN PAINONHALLINNASTA ONKO KOIRASI YLIPAINOINEN? TIETOA KOIRAN PAINONHALLINNASTA YLIPAINO ON TERVEYSRISKI Koirien ylipaino on kasvava ongelma. Yhä useampi eläinlääkärin vastaanotolle tuleva koira on ylipainoinen tai lihava.

Lisätiedot

Painonhallinnan perusteet. Valio Oy

Painonhallinnan perusteet. Valio Oy Painonhallinnan perusteet. Painonhallinta onnistuu Painonhallinnan periaate on yksinkertainen: paino tippuu, jos syö vähemmän kuin kuluttaa. Käytännössä onnistuminen vaatii suunnittelua ja sitoutumista

Lisätiedot

Sami Hämäläinen TtM, ravitsemusterapeutti Kunnonpaikka. Elämäntapamuutoksilla apua uniapneaan ja virkeyttä päivään

Sami Hämäläinen TtM, ravitsemusterapeutti Kunnonpaikka. Elämäntapamuutoksilla apua uniapneaan ja virkeyttä päivään Sami Hämäläinen TtM, ravitsemusterapeutti Kunnonpaikka Elämäntapamuutoksilla apua uniapneaan ja virkeyttä päivään Elämäntapojen merkitys uniapneaan ja vireyteen Painonhallinta oleellinen osa uniapnean

Lisätiedot

Erkki Vartiainen, ylijohtaja, professori

Erkki Vartiainen, ylijohtaja, professori Lihavuus Suomessa Erkki Vartiainen, ylijohtaja, professori 28.12.2011 Esityksen nimi / Tekijä 1 Lihavuus 70-80 % ylimääräisestä energiasta varastoituu rasvana. Loput varastoituu proteiineina ja niihin

Lisätiedot

FINRISKI terveystutkimuksen mukaan

FINRISKI terveystutkimuksen mukaan Lihavuus ja raskaus Tammikuun kihlaus 27.01.2017 el Jenni Metsälä Taulukko 1. Lihavuuden luokitus painoindeksin (BMI, kg/m 2) perusteella. Normaalipaino Liikapaino (ylipaino) Lihavuus Vaikea lihavuus Sairaalloinen

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset näkökulmat lihavuuden ehkäisyssä

Yhteiskunnalliset näkökulmat lihavuuden ehkäisyssä Pekka Puska Pääjohtaja Yhteiskunnalliset näkökulmat lihavuuden ehkäisyssä VI Valtakunnallinen Kansanterveyspäiv ivä 15.1.2010 VI Valtakunnallinen Kansanterveyspäivä 15.1.2010 1 Kansanterveyden kuvaa säätelevät

Lisätiedot

KUNNON RUOKAA NUORILLE URHEILIJOILLE

KUNNON RUOKAA NUORILLE URHEILIJOILLE KUNNON RUOKAA NUORILLE URHEILIJOILLE Liikuntavammojen Valtakunnallinen Ehkäisyohjelma OMIEN RUOKAILUTOTTUMUSTEN ARVIOINTI Toteutuuko seuraava? Merkitse rasti, jos asia sinun kohdallasi toteutuu 5(-7) ruokailutapahtumaa:

Lisätiedot

Tepsiikö vähähiilihydraattinen ruokavalio lihavuuden hoidossa?

Tepsiikö vähähiilihydraattinen ruokavalio lihavuuden hoidossa? TIETEESSÄ EMMIKAISA RAUSSI terveystieteiden kandidaatti Itä-Suomen yliopisto, kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö MATTI UUSITUPA LKT, professori Itä-Suomen yliopisto, kansanterveystieteen

Lisätiedot

Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelma: Dehkon 2D-hankkeen (D2D) arviointitutkimus

Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelma: Dehkon 2D-hankkeen (D2D) arviointitutkimus Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelma: Dehkon 2D-hankkeen (D2D) arviointitutkimus Markku Peltonen PhD, dosentti, yksikön päällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 30.11.2011 Terveydenhuoltotutkimuksen päivät

Lisätiedot

6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan.

6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan. ENERGIAINDEKSI 23.01.2014 EEMELI ESIMERKKI 6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan. Stressitaso - Vireystila + Aerobinen

Lisätiedot

Arkiliikkuminen terveyden näkökulmasta

Arkiliikkuminen terveyden näkökulmasta Arkiliikkuminen terveyden näkökulmasta Kävely, pyöräily, liikenneturvallisuus -seminaari 7.11.2013 Riihimäki Liisamaria Kinnunen Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma Sisältö Terveysliikunnan toteutuminen

Lisätiedot

Liikunnan terveyshyödyt ja liikkumattomuuden terveyshaitat. Tommi Vasankari UKK-instituutti

Liikunnan terveyshyödyt ja liikkumattomuuden terveyshaitat. Tommi Vasankari UKK-instituutti Liikunnan terveyshyödyt ja liikkumattomuuden terveyshaitat Tommi Vasankari UKK-instituutti Sisältö Liikkumattomuuskäsite laajenee Väestötulokset objektiivisen fyysisen aktiivisuuden mittauksesta Liikkumattomuuden

Lisätiedot

Pohjoismaiset ravitsemussuositukset uudistuivat. Miten?

Pohjoismaiset ravitsemussuositukset uudistuivat. Miten? Pohjoismaiset ravitsemussuositukset uudistuivat. Miten? Mikael Fogelholm, ravitsemustieteen professori Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Elintarvike- ja ympäristötieteiden

Lisätiedot

Käypä hoito -suositus. Lihavuus (aikuiset)

Käypä hoito -suositus. Lihavuus (aikuiset) Käypä hoito -suositus Lihavuus (aikuiset) Päivitetty 13.9.2013 Käypä hoito -suositus perustuu systemaattisesti koottuun tutkimustietoon, jonka näytön aste ja luotettavuus arvioidaan alla olevan taulukon

Lisätiedot

Metabolinen oireyhtymä yhteiskunnallinen haaste?

Metabolinen oireyhtymä yhteiskunnallinen haaste? Metabolinen oireyhtymä yhteiskunnallinen haaste? Carol Forsblom, D.M.Sc. FinnDiane, kliininen koordinaattori HYKS Sisätaudit, Nefrologian klinikka Folkhälsanin tutkimuskeskus LabQuality 2008-02-07 Diabetes

Lisätiedot

Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus. Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi

Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus. Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi 2015 1 Ravitsemustilan merkitys ikääntyneelle Ylläpitää terveyttä, toimintakykyä ja lihaskuntoa

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA LIIKUNTA

HYVINVOINTI JA LIIKUNTA HYVINVOINTI JA LIIKUNTA 20.5.2016 liikuntavastaava Antti Anttonen 1.Yleistä UKK-instituutti tuottaa tutkittuja ja vaikuttavia käytäntöjä liikkumattomuuden vähentämiseen ja terveysliikunnan edistämiseen.

Lisätiedot

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan

Lisätiedot

HOITO. Mitä raskausdiabetes on? Hoidon tavoitteet : Miten raskausdiabetes todetaan?

HOITO. Mitä raskausdiabetes on? Hoidon tavoitteet : Miten raskausdiabetes todetaan? Raskausdiabetes Mitä raskausdiabetes on? Raskausdiabetes on sokeriaineenvaihdunnan häiriö, joka puhkeaa raskauden aikana, koska äidin insuliinintuotanto ei riitä kattamaan raskaudenajan lisääntynyttä tarvetta.

Lisätiedot

Aikuisten lihavuus. Käypä hoito -suositus. Suosituksen keskeinen sanoma. Tavoitteet ja kohderyhmät. Lihavuuden määritelmä ja luokitus

Aikuisten lihavuus. Käypä hoito -suositus. Suosituksen keskeinen sanoma. Tavoitteet ja kohderyhmät. Lihavuuden määritelmä ja luokitus Käypä hoito -suositus Suomen lihavuustutkijat ry:n asettama työryhmä Suosituksen keskeinen sanoma Lihavuus aiheuttaa runsaasti sairauksia, joita voidaan tehokkaasti ehkäistä ja hoitaa laihduttamalla. Terveydenhuollossa

Lisätiedot

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe, liike ja toipuminen Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe liike toipuminen? 2.9.2014 Hätönen H 2 Perinteitä ja uusia näkökulmia Perinteinen näkökulma: Mielenterveyden ongelmien hoidossa painotus

Lisätiedot

Elintapaohjaus valtimotautien ja tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä Jaana Lindström 1

Elintapaohjaus valtimotautien ja tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä Jaana Lindström 1 Elintapaohjaus valtimotautien ja tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä 22.1.21 Jaana Lindström 1 Sepelvaltimotautikuolleisuuden lasku Suomessa ja Pohjois-Karjalassa (35 64-vuotiaat miehet) 7 /1 6 5 4 3 Suomi

Lisätiedot

TERVEELLISET ELÄMÄNTAVAT

TERVEELLISET ELÄMÄNTAVAT Oikeat ruokailutottumukset Riittävä lepo Monipuolinen liikunta Miksi pitäisi liikkua? Liikunta pitää kuntoa yllä Liikkuminen on terveyden antaa mielihyvää ja toimintakyvyn kannalta ehkäisee sairauksia

Lisätiedot

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse?

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Kenelle kehittyy tyypin 2 diabetes? Perimällä on iso osuus: jos lähisukulaisella on tyypin 2 diabetes, sairastumisriski on 50-70% Perinnöllinen taipumus vaikuttaa

Lisätiedot

Tietoisuustaidot uusi keino hyvinvoinnin ja fyysisen aktiivisuuden edistämiseksi

Tietoisuustaidot uusi keino hyvinvoinnin ja fyysisen aktiivisuuden edistämiseksi Tietoisuustaidot uusi keino hyvinvoinnin ja fyysisen aktiivisuuden edistämiseksi Kangasniemi Anu 1,2,3 1 LIKES - tutkimuskeskus, Jyväskylä ; 2 Lääkärikeskus Dextra, Jyväskylä; 3 Liikunta- ja hyvinvointiakatemia

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut

Lisätiedot

TerveysInfo. laihduttajat

TerveysInfo. laihduttajat TerveysInfo laihduttajat Berliininmunkki ja muita kirjoituksia painonhallinnasta Hercule Poirot laihduttaa, Lihavan mieli, Piiloliikunta sekä muut hauskasti nimetyt kirjoitukset kertovat monipuolisesti

Lisätiedot

Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa?

Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa? Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa? Timo Strandberg 6.11.2007 Vanhoissa kohorteissa poikkileikkaustilanteessa suurempaan kuolleisuuteen korreloi: Matala verenpaine

Lisätiedot

Proteiinin merkitys urheilijoiden ravitsemuksessa. Jan Verho 5.11.2014

Proteiinin merkitys urheilijoiden ravitsemuksessa. Jan Verho 5.11.2014 Proteiinin merkitys urheilijoiden ravitsemuksessa Jan Verho 5.11.2014 Urheilija tarvitsee proteiinia 1. Proteiinisynteesin raaka-aineeksi Päivittäinen tarve kasvaa 2. Stimuloimaan lihasproteiinisynteesiä

Lisätiedot

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ Tee tilaa kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon Lähteet 1. Catapano et al. ESC/EAS Guidelines for the management of dyslipidaemias. Atherosclerosis 2016;

Lisätiedot

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta?

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Mikä puuttuu potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Alentaa 1-4 kolesterolia todistetun tehokkaasti Terveysvaikutteiset elintarvikkeet, joihin on lisätty kasvistanolia*, tarjoavat tehokkaan

Lisätiedot

Tavallisimmat ongelmat Suomessa

Tavallisimmat ongelmat Suomessa Terveyttä ravinnosta Ursula Schwab FT, dosentti, laillistettu ravitsemusterapeutti Lääketieteen laitos / Kliininen ravitsemustiede, Itä-Suomen yliopisto Medisiininen keskus / Kliininen ravitsemus, KYS

Lisätiedot

Millaisin eväin eläkkeellä? - eläkeikäisten ravitsemus THL:n

Millaisin eväin eläkkeellä? - eläkeikäisten ravitsemus THL:n Millaisin eväin eläkkeellä? - eläkeikäisten ravitsemus THL:n väestötutkimuksissa Jenni Lehtisalo, ETM Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Diabeteksen ehkäisyn yksikkö 22.9.2014 1 Kenestä puhutaan? Ikäihminen,

Lisätiedot

Ravinnon rasvojen määrä ja laatu merkitys seerumin lipiditasoille

Ravinnon rasvojen määrä ja laatu merkitys seerumin lipiditasoille Ravinnon rasvojen määrä ja laatu merkitys seerumin lipiditasoille Ursula Schwab FT, dosentti, kliininen opettaja, laillistettu ravitsemusterapeutti Lääketieteen laitos / Kliininen ravitsemus, UEF Medisiininen

Lisätiedot

Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena

Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena Jonna Kekäläinen, terveydenhoitaja yamk 14.03.2019 Mitä on hyvä ja salliva syöminen? Terveyttä edistävää + Hyvää vireystilaa ylläpitävää + Sosiaalista

Lisätiedot

Hyvälaatuista proteiinia maitotuotteista. Teija Keso Laillistettu ravitsemusterapeutti Ravitsemusasiantuntija Valio Oy Ateria 12 6.11.

Hyvälaatuista proteiinia maitotuotteista. Teija Keso Laillistettu ravitsemusterapeutti Ravitsemusasiantuntija Valio Oy Ateria 12 6.11. Hyvälaatuista proteiinia maitotuotteista Teija Keso Laillistettu ravitsemusterapeutti Ravitsemusasiantuntija Valio Oy Ateria 12 6.11.2012 Sisältö Valio Oy 2 Proteiinit Koostuvat 20 aminohaposta, joista

Lisätiedot

Ravitsemustietoa tule-terveydeksi. Laura Heikkilä TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Tehyn kuntoutusalan opintopäivät

Ravitsemustietoa tule-terveydeksi. Laura Heikkilä TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Tehyn kuntoutusalan opintopäivät Ravitsemustietoa tule-terveydeksi Laura Heikkilä TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Tehyn kuntoutusalan opintopäivät 23.11.2018 Reumasairaudet ja ravitsemus Reumasairaus vaikuttaa ravitsemukseen monin

Lisätiedot

Pinnalla Nuoren uimarin ravitsemus

Pinnalla Nuoren uimarin ravitsemus Pinnalla Nuoren uimarin ravitsemus Asiaa vanhemmille Keski-Suomen Urheiluakatemia/Swimming JKL ry 27.11.2014 Kaisa Kähärä Laillistettu ravitsemusterapeutti, Liikunnanohjaaja AMK Ravinto vaikuttaa: Vireystilaan

Lisätiedot

Liikunta terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksessa

Liikunta terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksessa Liikunta terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksessa Jyrki Kettunen Dosentti, ft Arcada Nykytila Liikunta on jäänyt riittämättömäksi keinoksi vaikuttaa terveyden ylläpitämiseen ja monien sairauksien

Lisätiedot

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen Edellisen leirin Kotitehtävä Tarkkaile sokerin käyttöäsi kolmen päivän ajalta ja merkkaa kaikki sokeria ja piilosokeria sisältävät ruuat

Lisätiedot

Ravitsemus terveyden edistämisessä. Patrik Borg Helsingin Urheilulääkäriasema, Dextra pj, Suomen Lihavuustukijat ry Blogi/FB: Pöperöproffa

Ravitsemus terveyden edistämisessä. Patrik Borg Helsingin Urheilulääkäriasema, Dextra pj, Suomen Lihavuustukijat ry Blogi/FB: Pöperöproffa Ravitsemus terveyden edistämisessä Patrik Borg Helsingin Urheilulääkäriasema, Dextra pj, Suomen Lihavuustukijat ry Blogi/FB: Pöperöproffa Ravitsemussuositukset Huomio ruokaan, ei ravintoaineisiin Lisää

Lisätiedot

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen LT, psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto Ylilääkäri, yksikön päällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos; Mielenterveys ja päihdepalvelut osasto;

Lisätiedot