Suunnitteluvuodet ; keskeiset toiminnan linjaukset ja muutokset kehittämisohjelman mukaisesti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suunnitteluvuodet ; keskeiset toiminnan linjaukset ja muutokset kehittämisohjelman mukaisesti"

Transkriptio

1 Konsernitoimiala Vastuuhenkilöt: Kaupunginjohtaja Osmo Pieski Talous- ja hallintojohtaja Päivi Suikkanen Hyvinvointipäällikkö Päivi Pitkänen Ruokapalvelupäällikkö Elina Lempiäinen Maaseututoimenjohtaja Minna Elosuo Toiminnan kuvaus Kuntalain 38 :n perusteella kaupunginhallitus johtaa kunnan toimintaa hallintoa ja taloutta. Kuntalain 39 :ssä todetaan, että kunnanhallituksen tulee vastata kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta, valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta, valvoa kunnan etua, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa sekä edustaa kuntaa työnantajana. Kunnanhallitus vastaa kunnan toiminnan yhteensovittamisesta, omistajaohjauksesta sekä kunnan sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnan järjestämisestä. Kaupunginhallituksen tulosalueisiin kuuluvat päätöksenteko- ja yhteistoiminta, hallinto- ja tukipalvelut, hyvinvointi- ja työllisyyspalvelut, ateria- ja puhtauspalvelut, maaseututoimi sekä sosiaali- ja terveysasiat. Toiminnan muutokset vuonna 2018 ja perustelut muutoksille Uuden valtuustokauden alusta ( ) palotoimi ja väestösuojelu siirtyivät kaupunginhallituksen alaisuuteen ja yleinen elinkeinotoimi elinvoima- ja teknisen lautakunnan alaisuuteen. Sosiaali- ja terveysasiat siirtyivät kaupunginhallitukselle, kun uudessa luottamushenkilöorganisaatiossa ei enää ollut perusturvalautakuntaa. Vuosi 2018 on ensimmäinen kokonainen vuosi uuden organisoinnin mukaisesti. Vuoden 2017 päättyessä sosiaali- ja terveydenhuollon sopimusperusteiset ravinto- ja laitospalvelut siirtyvät Päijät-Hämeen Ateria Oy:n ja Päijät-Hämeen laitoshuolto Oy:n hoidettaviksi. Osin sopimusperusteinen tuotanto jatkuu vielä vuoden 2018 aikana. Suunnitteluvuodet ; keskeiset toiminnan linjaukset ja muutokset kehittämisohjelman mukaisesti Maakunta- ja sote-uudistuksen lainsäädäntöä odotetaan valmistuvaksi vuoden 2018 aikana. Strategia valmistuu vuoden 2018 alussa, jonka jälkeen aloitetaan strategian linjausten mukaisesti kehittämisohjelmien valmistelu.

2 Vuosi 2020 tuo merkittäviä vähennyksiä sekä tulopohjaan että menoihin, mikä maakuntaja sote-uudistus toteutuvat nykyisten linjausten mukaan. Tuloarviot ja määrärahat SITOVAT TALOUSTAVOITTEET VUONNA 2017 KAUPUNGINVALTUUSTO Ulkoiset TP 2016 TA 2017 TA 2018 koko kunta Toimintatulot TA-esitys 2018 TS 2019 TS 2020 Toimintamenot Toimintakate (netto) SITOVAT TALOUSTAVOITTEET 2017 KAUPUNGINVALTUUSTO Sisäiset TP 2016 TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate (netto) KAUPUNGINHALLITUS Ulkoiset TP 2016 TA 2017 TA 2018 TA-esitys 2018 TS 2019 TS 2020

3 Toimintatulot koko kunta Toimintamenot Toimintakate (netto) KAUPUNGINHALLITUS Sisäiset TP 2016 TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate (netto)

4 Toiminnalliset tavoitteet vuonna 2018 (vähintään yksi valtuustoon nähden sitova tavoite joka tulosalueelta) 1. Kaupungin talouden tasapainon säilyttäminen 2. Henkilöstöohjelman laatiminen uuden strategian pohjalta 3. Työllisyyspalvelujen kehittäminen ammatillisesti ja tavoitteellisesti 4. Kaupungin vaikuttamistoimielinten ja aluejohtokuntien säännöllinen toiminta 5. Konserniohjauksen kehittäminen 6. Lähellä tuotetun ruoan määrän lisääminen ateriatuotannossa 7. Maaseututoimen maastotarkastusten tehostaminen 8. Kaupungin ja muiden toimijoiden välillä toimivat yhteistyörakenteet Toiminnallinen tavoite 1 Kaupungin talouden tasapainon säilyminen Vuosikatteen suhde käyttötalouden poistoihin Vuosikate kattaa poistot Verotuksen kilpailukykyinen taso Verotus pysyy kilpailukykyisenä sekä seudullisesti että saman kokoisiin verrokkikuntiin nähden Toiminnallinen tavoite 2 Henkilöstöohjelman laatiminen uuden strategian pohjalta. Henkilöstöohjelmassa esitetään henkilöstövoimavarojen johtamisen strategiset linjaukset ja keskeiset toimenpiteet.

5 Henkilöstöohjelman valmistelu etenee Tavoitetaso 2017 Henkilöstöohjelma on valmis huhtikuun loppuun mennesä Toiminnallinen tavoite 3 Työllisyyspalvelujen kehittäminen ammatillisesti ja tavoitteellisesti työllisyyssuunnitelmaa toteuttaen. Työmarkkinatuen maksuosuutta pienennetään ja aktivointiastetta nostetaan aktiivisella verkosto- ja yhteistyöllä kaikkien alueen työllisyystoimijoiden kanssa.

6 Edelleen sijoittaminen yrityksiin Orimattila-lisä Nuorten työllistämistuki Aktivointiaste (lähtö kk vertailu elokuu /20) Kaupungin maksama työmarkkinatuen maksuosuus vähintään 8 henkilöä vähintään 15 henkilöä vähintään 20 henkilöä Aktivointiaste lähtökuukauden tasoa korkeammaksi Työmarkkinatuen maksuosuus pienempi kuin vuonna 2017 Toiminnallinen tavoite 4 Kaupungin vaikuttamistoimielimet (hallintosääntö 7 ; nuva, vanhus- ja vammaisneuvosto, veteraaniasiain neuvottelukunta) sekä aluejohtokunnat toimivat säännöllisesti. Aluejohtokuntien toiminnan käynnistymistä seurataan aktiivisesti. Vaikuttamistoimielinten kokousten määrä Vähintään kaksi kokousta vuodessa Toiminnallinen tavoite 5 Konserniohjauksen kehittäminen siten, että yhteiset tavoitteet välittyvät kaupungin omiin yhtiöihin sekä kuntien yhteisiin organisaatioihin Yhteiset tilaisuudet konsernijohdon ja konserniin kuuluvien kesken Toteutuneita yhteisiä tilaisuuksia vähintään yksi/konserniin kuuluva yhtiö/yhtymä

7 Toiminnallinen tavoite 6 Lähellä tuotetun ruuan määrä lisääminen Lähiruokapäivien säännöllinen toteuttaminen Lähiruokapäivä kerran kuudessa Toiminnallinen tavoite 7 Hukkakaura maastotarkastusten tehostaminen Käytetty työaika maastossa 160 h Toiminnallinen tavoite 8 Kaupungin ja muiden toimijoiden (Phhyky, yhdistykset, seurakunnat, viranomaistahot, seudulliset hankkeet) välillä on toimivat yhteistyörakenteet, joilla varmistetaan hytetoiminnan (hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen) jatkuvuus maakunta- ja soteuudistuksessa

8 osallistuminen maakunnalliseen hytevalmisteluun kaupungin moniammatillinen hytetyöryhmä kokoontuu säännöllisesti hyvinvointisuunnitelma valmistuu keväällä 2018 yhteistyö 3. sektorin kanssa (yhteiset tilaisuudet, tapahtumat, työryhmät hyte-työtä tukevat hankkeet (mm. yhteinen Päijät-Häme hanke, PAPEhanke, kaupungin kotouttamishanke)/yhteistyömuodot, uudet rakenteet (määrä) kaupungin ja maakunnan toimintojen rajapinnat on selvitetty ja turvattu esim. yhteistyöryhmien jatkuvuus kaupungin hyte-toiminta pohjautuu kaupunkistrategiaan ja on suunnitelmallista hyvinvointisuunnitelma tukee ja ohjaa hyte-työtä kaikilla kaupungin toimialoilla yhteistyö 3 sektorin kanssa on vahvistunut eri hallinnonaloilla hanketoiminnoissa on kehitetty/käynnistetty uusia toimintoja, jotka tukevat hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä Sitovien tavoitteiden kytkeytyminen strategiaan Täydennetään strategian uuden painopistealueiden mukaan Informatiiviset tunnusluvut HENKILÖSTÖ TULOSTUSALUEITTAIN (vakinaiset ja määräaikaiset, ei työllistämistuella palkattuja, htv) Tulosalue TP 2016 TA 2017 TA 2018 Hallitus kaupunginjohtaja 1 1 viestintäsuunnittelija 1 Elinkeinotoimi ja projektit hankeasiamies 1 1 elinkeino- ja kehittämisjohtaja 0,7 0,7 yksilövalmentaja (m.a) ryhmävalmentaja (m.a) projektityöntekijä

9 työllisyyskoordinaattori 1 1 työhönvalmentaja 0,75 1 palveluohjaaja (m.a) 0,92 0,5 Yleishallinto elinkeino- ja kehittämisjohtaja 0,3 0,3 talousjohtaja 1 1 viestintäsuunnittelija (m.a) laskentasihteeri 0,16 1 arkistosihteeri toimistosihteeri 5 4 viestintäsuunnittelija 1 atk-päällikkö 1 tietohallintopäällikkö 1 järjestelmäasiantuntija 2 2 projektipäällikkö projektityöntekijä Asuntotoimi asunto- ja toimistosihteeri 0,3 0,3 Ruokapalvelut 37,5 38,1 Siivouspalvelut 39 43,7 Maaseutuelinkeinohallinto maaseututoimenjohtaja 1 1 maaseutusihteeri 1,6 2,6 Palvelukeskus yht. 95,23 101,20 SUORITTEET JA TUNNUSLUVUT Suorite, tunnusluku TP 2016 TA 2017 TA 2018 Kaupunginhallitus kokousten lukumäärä käsiteltyjen asioiden lukumäärä Ruokapalveluiden ateriamäärä Maatilojen lukumäärä (aktiivitilat) Maksetut tuet, milj. euroa , ,5 ATK-työasemien lukumäärä hallinto opetus opetus, tabletit kiinteistöt muut 0 17

10 RISKIEN HALLINTA; informatiivinen tieto (sitovuustaso kaupunginhallitus) 1. Rahoitusriskit muodostuu riskiksi, jos rahoituksen saatavuus vaikeutuu (KH) Tavoite: Lyhytaikaisen rahoituksen määrä pidetään kohtuullisella tasolla. Rahoituksen saatavuutta ja hintatasoa seurataan. 2. Velkaantuminen muodostuu riskiksi, jos velanhoitokulut nousevat hallitsemattomalle tasolle (KH) Tavoite: Lainapääomaa hoidetaan siten, että vähintään puolet lainamäärästä on kiinteäkorkoista tai koronvaihtosopimuksella suojattuja. 3. Menojen hallinta muodostuu riskiksi, ellei tavoitellussa menojen kasvutasossa pysytä Tavoite: Talousarvion vastuullinen laadinta ja toiminnan toteutuksen hallinta. 4. Sote-uudistus ja sen rahoitus muodostuu riskiksi, jos päätäntävalta menetetään ja kustannukset kohdentuvat muun kuin kapitaatio- tai aiheuttamisperiaatteen mukaan Tavoite: Osallistuminen ja vaikuttaminen mahdollisuuksien mukaan sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluun 5. Toimintaympäristön muutokset - yleinen taantuma ja toteutuvat kuntaliitokset muuttavat toimintaympäristöä ja yhteistyökuvioita ja voivat muodostua riskiksi, ellei vaikutuksia pystytä arvioimaan riittävän ajoissa Tavoite: Toimintaympäristö muutosten aktiivinen seuranta ja vaikutusten riskien arviointi 6. Strategian mukainen eteneminen ja päätöksenteko voi muodostua riskiksi, jos on kyvyttömyyttä kokonaisvaltaisesti hahmotettuihin päätöksiin; seurauksena uskottavuuden ja luottamuksen puute Tavoite: Hyväksytty strategia on kaikkien tasojen tiedossa kullekin tasolle konkretisoidussa muodossa 7. Ydintehtävien tunnistaminen muodostuu riskiksi, jos ei tunnisteta Tavoite: Tehtävänkuvien ajan tasalla pitäminen ja säännöllinen kehityskeskustelukäytäntö

11 8. Konserniyhtiöiden johdon sitoutumattomuus emon tavoitteisiin ja strategiaan muodostuu riskiksi, ellei sitoutumista ole. Tavoite: Tavoitteisiin ja strategiaan sitoutumista ohjataan konserniohjauksella sekä säännöllisellä yhteydenpidolla, jotta yhteisissä tavoitteissa pysytään. 9. Avainjohtajien ja -osaajien menettäminen - voi muodostua riskiksi (tasapainotilan löytyminen muutoksen jälkeen voi kestää suhteellisen kauan) Tavoite: Avainhenkilöt tunnistetaan toimialoittain tavoitekeskustelut, vuorovaikutukseen ja sitouttamiseen kiinnitetään huomiota. 10.Tiedonkulku muodostuu riskiksi sekä henkilöstössä että päättäjien kesken, jos ajantasainen tieto ei kulje tai jos kulkee väärässä muodossa Tavoite: Tiedottaminen on oikea-aikaista ja oikean sisältöistä ja toimii suunnitellusti ja hallitusti. 11.Sitoutumisen puuttuminen, roolien ymmärtäminen voi muodostua riskiksi; keskeiset päättäjät, keskeiset viranhaltijat, ja keskeiset sidosryhmät Tavoite: Avoimen vuorovaikutuksen lisääminen yhteiset tilaisuudet. 12.Yhteistyökumppanit - muodostaa riskin esim. siten, että yhteistyö loppuu. Toisaalta uusi yhteistyö uudella suunnalla voi olla mahdollisuus Tavoite: Vaihtoehtojen kartoittaminen ja avoin suhtautuminen toisin tekemiseen. 13. Prosessien toimimattomuus - vastuunkantamisen puute Tavoite: Prosessikartoitukset ja vastuutukset ajan tasalle. 14.Tapaturmat, henkilöstön työmotivaation puute ja työhyvinvoinnin puute (KH, tekninen lk, sivistys- ja vapaa-aikalk) Tavoite: Henkilöstökoulutus, yhteiset tilaisuudet tasapuolisesti kohdennettuna, henkilökohtaisen työsuorituksen arviointi ja palaute sekä palkitseminen

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2016 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2016 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Kaupunginhallituksen toimiala Kaupunginjohtaja Juha Majalahti Hallinto- ja talousjohtaja Annu Kalliaisenaho Hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen Kehittämispäällikkö Satu

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2017 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2017 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI. Talousarvio 2018 Taloussuunnitelma

ORIMATTILAN KAUPUNKI. Talousarvio 2018 Taloussuunnitelma ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2018 Taloussuunnitelma 2018 2020 Kaupunginhallitus 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 Sisällys Kaupunginjohtajan katsaus... 3 Taloudelliset lähtökohdat... 8 Talousarvion

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut Kaupunginhallitus 16.5.2016 Liite 1 185 Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut 16.5. 2016 Mikkelin poliittis-hallinnollinen rakenneluonnos Konsernijaosto (5) Elinvoimajaosto (ryhmien & KH pj:t) Valtuusto

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

TEHTÄVÄKUVA

TEHTÄVÄKUVA TEHTÄVÄKUVA 2017 19.1.2017 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Henkilön nimi: Pätevyysvaatimukset: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä:

Lisätiedot

Talousarvion 2018 strategiset toiminnan painopisteet

Talousarvion 2018 strategiset toiminnan painopisteet Talousarvion 2018 strategiset toiminnan painopisteet Kaupunginhallitus 26.6.2017 1 21.6.2017 Uusi strategia ja talousarvio 2018 Tampereen uutta strategiaa laaditaan parhaillaan. Strategia ulottuu vuoteen

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten Ohje 1 (6) Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten perusteet Valtionosuusjärjestelmän muutos koskettaa ensimmäisen kerran kuntia vuoden 2015 talousarvioiden osalta.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA 2018-2019 KH 26.9.2016 1..1 Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 14 490 0 0 Toimintakulut -18

Lisätiedot

Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu

Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu Alueiden kehittäminen Kasvupalvelut Maahanmuuttaja palvelut Liikenne palvelut Pelastus- ja turvallisuus Alueiden käyttö Luonnon suojelu Vesi- ja kalatalous

Lisätiedot

Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille

Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille Kaupunginhallitus 229 22.06.2015 Kaupunginhallitus 334 05.10.2015 Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille 2016-2019 307/04/041/2015 KH 22.06.2015 229 Valtuuston talousarvioseminaari

Lisätiedot

Valtuustoseminaari Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Valtuustoseminaari Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Valtuustoseminaari 15.9.2014 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen SIIRTYMINEN SOVELLETUSTA TILAAJA- TUOTTAJAMALLISTA TULOSOHJAUKSEEN Mitä mukaan vanhasta, miten muutoksen teemme, millaisella organisaatiolla

Lisätiedot

Tilinpäätös 2014 Teknisen tuotannon liikelaitos. Olennaiset tapahtumat toiminnassa

Tilinpäätös 2014 Teknisen tuotannon liikelaitos. Olennaiset tapahtumat toiminnassa Tilinpäätös 2014 Teknisen tuotannon liikelaitos 1 Olennaiset tapahtumat toiminnassa Suunniteltu liikevaihto jäi 4,3 milj. euroa talousarviotavoitteesta. Henkilöstön määrä henkilötyövuosina oli 697,96 eli

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus

TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus Käyttötalousosa Yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka Malin TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 146 898 1 121 390 1

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Lapuan kaupunginhallituksen itsearviointi 2018

Lapuan kaupunginhallituksen itsearviointi 2018 Lapuan kaupunginhallituksen itsearviointi 2018 1 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Tulokset... 3 2.1 Kaupunginhallituksen onnistuminen tehtävässään... 3 2.2 Päätöksentekoprosessi... 2.3 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 11.9.2017 Toimielimet ja valmistelevat viranhaltijat VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2020 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Lahdessa

Hyvinvointijohtaminen Lahdessa Hyvinvointijohtaminen Lahdessa 2018 Kaupunginhallitus Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto Hyvinvoinnin johtamisen rakenne Lahden kaupungissa Konsernihallinto - Elinvoima- ja kilpailukykypalvelu t - Osallisuus

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Ympäristötoimiala Lautakunta: Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta Sopimuksen tarkoitus: Tällä sopimuksella lautakunta ja Turun kaupungin ympäristötoimialan johto sekä ympäristönsuojelun

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Kaupunginhallituksen toimiala Kaupunginjohtaja Juha Majalahti Hallinto- ja talousjohtaja Annu Kalliaisenaho Hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen Kehittämispäällikkö Satu

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT 2016 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 1.1. 31.12.2016 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYS 1. KÄYTTÖTALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-31.12.2016... 3 2. RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUJEN TULOSKORTTI/TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 2 1. ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA-AJATUS Itä-Lapin kuntayhtymä on vuonna 1993 perustettu Itä-Lapin kuntien vapaaehtoinen yhteistyö- ja

Lisätiedot

Tampereen strategian lähtökohdat - koko kaupungin näkökulma

Tampereen strategian lähtökohdat - koko kaupungin näkökulma Tampereen strategian lähtökohdat - koko kaupungin näkökulma Tampereen kaupungin johdon yhteinen strategiastartti 25.4.2017 konsernijohtaja Juha Yli-Rajala 1 Kaupunkistrategian onnistuminen koko kaupungin

Lisätiedot

Maakunnan poliittinen johtaminen

Maakunnan poliittinen johtaminen Maakunnan poliittinen johtaminen Maakuntafoorumi 13.6.2018 Kirsi Mononen, johtava lakimies Kuntaliiton korjaussarja Uudistus on toteutettavissa: https://www.kuntaliitto.fi/tiedotteet/2018/koost e-kuntaliiton-huomioista-maakunta-ja-soteuudistuksen-valmisteluun-toimitusten

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Hyvinvointitoimiala Toiminto: Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään tavoitteet palveluiden järjestämiseen, resurssien käyttämiseen ja henkilöstön hyvinvointiin

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Kontiolahden kunta ja kunnanjohtaja Jere Penttilä sopivat tällä johtajasopimuksella kunnanjohtajan tehtävistä, työn edellytyksistä, menettelytavoista ristiriitatilanteissa

Lisätiedot

HYTE -toimijat. Sakari Kela,

HYTE -toimijat. Sakari Kela, HYTE -toimijat Sakari Kela, 21.2.2019 Mitä laki sanoo hyvinvoinnista kunnan näkökulmasta? 1. Terveydenhuoltolaki (voimaan 1.5.2011) - 12 : Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI SYYSKUULTA 2017

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI SYYSKUULTA 2017 LEMIN KUNTA 20.10.2017 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI SYYSKUULTA 2017 Toteutuma syyskuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin syyskuun kirjauksista 19.10.2017.

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari

Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari 8.5.2013 Kuntatalo, Helsinki 8.5.2013 Sari Korento kehittämispäällikkö Sisäinen valvonta Kuntalaki

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA Käyttötalous: TOIMINTAMENOJEN (59,7 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2013 Muut (17 %) SOTE (54 %) Henkilöstömenot (29 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon SOTE

Lisätiedot

Liikelaitokset ja tytäryhteisöt, omistajaohjaus. Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen

Liikelaitokset ja tytäryhteisöt, omistajaohjaus. Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen Liikelaitokset ja tytäryhteisöt, omistajaohjaus Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen Tampereen liikelaitokset ja tytäryhteisöjä Tampereen Raitiotie Oy Konsernin avainlukuja 5 liikelaitosta:

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-8/2016

Osavuosikatsaus 1-8/2016 Liikelaitos Vastuuhenkilö Vs. liikelaitoksen johtaja Päivi Takkinen Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Kiinteistöpalvelujen palvelusopimusten arvo on yht. 33 083 062 euroa. Uusina asiakaskohteina

Lisätiedot

Maakunnan hallintosääntö

Maakunnan hallintosääntö Maakunnan hallintosääntö Maku verkostotapaaminen 18.1.2018 Johtava lakimies Kirsi Mononen Hallintosäännön valmistelu Hallinto- verkosto» Kokoukset helmi- ja maaliskuussa» Lausuntokierros /nettiin kommentoitavaksi»

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

Talousarvion 2017 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille

Talousarvion 2017 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille Kaupunginhallitus 249 20.06.2016 Kaupunginhallitus 342 19.09.2016 Talousarvion 2017 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille 2017-2020 310/04.041/2016 KH 20.06.2016 249 Valtuuston talousarvioseminaari

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot

Organisaatioselvitys sis. ulkoiset ja sisäiset erät

Organisaatioselvitys sis. ulkoiset ja sisäiset erät Organisaatioselvitys sis. ulkoiset ja sisäiset erät Kaupunki ja liikelaitokset Ta+lta 2018 Ta 2019 Lta 2019 Ts 2020 Muutos 2020 Ts 2021 Muutos 2021 Toimintatulot 60 978 682 61 407 908 61 639 207 60 402

Lisätiedot

TALOUSARVION KÄYTTÖTALOUSOSA 2010 KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Maakuntahallituksen hyväksymä taso

TALOUSARVION KÄYTTÖTALOUSOSA 2010 KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Maakuntahallituksen hyväksymä taso HÄMEEN LIITTO LIITE TALOUSARVION KÄYTTÖTALOUSOSA 2010 KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Maakuntahallituksen hyväksymä taso 1 14.12.2009 MÄÄRÄRAHAT JA -TULOARVIOT Sitovat erät tummennettu Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Tiedottajasta viestiväksi kunnaksi

Tiedottajasta viestiväksi kunnaksi Tiedottajasta viestiväksi kunnaksi Ymmärrä viestintä Luo strategia Organisoi ja seuraa Yhteistyö Verkostot Ymmärrä viestintä 4 Viestimme vahvistamme luottamusta Avoimuus Vuorovaikutus Luottamus Viestimme

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI

PÖYTYÄN KUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI PÖYTYÄN KUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI 24.10.2017 25.10.2017 Pöytyä tulevaisuusmatkalla Pöytyän strategian rakentaminen: missä haluamme tulevaisuudessa olla ja miten sinne pääsemme? Valtakunnalliset faktat:

Lisätiedot

Toimialajohtajana toimii kehitysjohtaja ja hänen sijaisenaan kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija.

Toimialajohtajana toimii kehitysjohtaja ja hänen sijaisenaan kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija. 1 KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutos: 1.1.2007 Muutos: 8.12.2008 Voimaantulo: 1.1.2009 Muutos: 15.11.2010 Voimaantulo: 1.1.2011

Lisätiedot

Rakenne- ja johtamisjärjestelmätyö Valmisteluvaihe

Rakenne- ja johtamisjärjestelmätyö Valmisteluvaihe Rakenne- ja johtamisjärjestelmätyö Valmisteluvaihe 14.8.2018 Rakenteen ja johtamisjärjestelmän valmistelu 6/2018-9/2018 Johtoryhmä 1.6.2018 Muutosta valmisteleva viestintä Toimialojen johtoryhmät Toimialojen

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2017

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2017 LEMIN KUNTA 19.6.2017 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2017 Toteutuma toukokuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin toukokuun kirjauksista 19.6.2017.

Lisätiedot

Kunnanhallituksen tulosalue

Kunnanhallituksen tulosalue Kunnanhallitus Käyttösuunnitelma 2016 1 Kunnanhallituksen tulosalue Kunnanhallitukseen nähden sitovia ovat vastuualueiden toimintakatteet. Vastuualueet: 1000 Yleishallinto, 1001 Yhteistoiminta, 1002 Elinkeinojen

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016 1 KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (59,3 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2016 Muut (17 %) SOTE (57 %) Henkilöstömenot (26 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018 KÄYTTÖTALOUS Valtuuston nähden sitovat toimielinten määrärahat Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 139 860 0 139 860 Toimintakulut -103 719 0-103 719 Toimintakate 36 141 0 36 141 Toimintakulut -2 604

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

TALOUSARVION 2016 JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016 2018 LAADINTAOHJEET

TALOUSARVION 2016 JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016 2018 LAADINTAOHJEET Liite 8 ORIMATTILAN KAUPUNKI 15.6.2015 Kaupunginhallitus Lautakunnat TALOUSARVION 2016 JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016 2018 LAADINTAOHJEET 1 Talousarvion laadinta vuodelle 2016 ja taloussuunnitelman laadinta

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen

Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen Kaupunginvaltuuston seminaari 05.-06.21.2013 Ari Hirvensalo Talousjohtaja Kuntalaki 65 Talousarvio ja -suunnitelma Valtuuston

Lisätiedot

Strateginen sopimus 2018, aluepelastuslaitos

Strateginen sopimus 2018, aluepelastuslaitos Strateginen sopimus 2018, aluepelastuslaitos 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Lyhyt kuvaus toiminnasta (kh) Laadukkaat pelastustoiminta-, turvallisuus- ja ensihoitopalvelut tuotetaan Varsinais-Suomessa ammattitaitoisesti,

Lisätiedot

Sivistystoimi matkalla tulevaisuuden kuntaan. Kuntamarkkinat Johtaja Terhi Päivärinta, Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri

Sivistystoimi matkalla tulevaisuuden kuntaan. Kuntamarkkinat Johtaja Terhi Päivärinta, Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Sivistystoimi matkalla tulevaisuuden kuntaan Kuntamarkkinat 14.9.2016 Johtaja Terhi Päivärinta, Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Kansallinen koulutuspolitiikka luo vision ja suunnan tasaarvolle.

Lisätiedot

Tekijän nimi Tätä tekstilaatikkoa voi kopioida

Tekijän nimi Tätä tekstilaatikkoa voi kopioida Tekijän nimi 12.3.2018 Tätä tekstilaatikkoa voi kopioida MIKSI MAAKUNTA- JA SOTE-UUDISTUS TEHDÄÄN? KUVA: Eeva Mäkinen Lapin materiaalipankki Tekijän nimi 12.3.2018 Tätä tekstilaatikkoa voi kopioida Tasa-arvo

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUULTA 2017

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUULTA 2017 LEMIN KUNTA 10.5.2017 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUULTA 2017 Toteutuma maaliskuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin maaliskuun kirjauksista 6.4.2017.

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2017

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2017 LEMIN KUNTA 3.11.2017 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2017 Toteutuma lokakuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin lokakuun kirjauksista 3.11.2017. Lokakuun

Lisätiedot

JOENSUUN SEUDUN SEUTUHALLINNON TALOUSARVIO 2014

JOENSUUN SEUDUN SEUTUHALLINNON TALOUSARVIO 2014 Liite Seutuhallinto JOENSUUN SEUDUN SEUTUHALLINNON TALOUSARVIO 2014 Sisältö Seutuyhteistyön 2014 talousarvio Joensuun kaupungin talousarviossa Talousarvion käyttösuunnitelma Laskelma kuntien maksuosuuksista

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017. Teknisen tuotannon liikelaitos KOUVOLAN KAUPUNKI. Liikelaitosten johtokunta 24.9.

TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017. Teknisen tuotannon liikelaitos KOUVOLAN KAUPUNKI. Liikelaitosten johtokunta 24.9. KOUVOLAN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017 Liikelaitosten johtokunta 24.9.2014 1 Liikelaitokset Vastuuhenkilö Toimielin Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu Liikelaitosten johtokunta

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto MUUTOSOHJELMA 1 Muutosohjelman lähtökohdat Strategiset päämäärät Järvenpäätä johdetaan strategialähtöisesti

Lisätiedot

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain

Lisätiedot

YHTEISET PALVELUT Käyttösuunnitelma

YHTEISET PALVELUT Käyttösuunnitelma YHTEISET PALVELUT Käyttösuunnitelma 2019-2021 KS 2019 TS 2020 TS 2021 Myyntituotot 535 100 215 100 216 100 Myyntituotot, konsernipalvelu 2 314 000 2 314 000 2 314 000 Myyntituotot, Saita 264 600 264 600

Lisätiedot

Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta

Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma 2018 Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta 20.12.2017 Strateginen johtamisjärjestelmä TAMPEREEN STRATEGIA VISIO JA TAVOITELTAVAT TULOKSET

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Ympäristölautakunta 30.08.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Ympäristölautakunta 30.08.2012 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 30.08.2012 Sivu 1 / 1 1525/02.02.02/2012 63 Ympäristölautakunnan seurantaraportti I/2012 Valmistelijat / lisätiedot: Nyyssönen Tuija, puh. (09) 816 24811 Soini Sari, puh. (09) 816 24830

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015. 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä

Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015. 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä Valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden keskeisistä

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN

KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN 2020-2023 2 Linjaukset / Toimintakatevaade Toimintakatevaade määritetään kaupunkitasoisesti; Vuoden 2020 menot vuoden 2019

Lisätiedot

Hallintosäännön uudistaminen ja organisaatiomuutoksen valmistelu. Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Hallintosäännön uudistaminen ja organisaatiomuutoksen valmistelu. Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 71 07.03.2016 Kaupunginhallitus 123 02.05.2016 Kaupunginhallitus 132 16.05.2016 Kaupunginhallitus 172 13.06.2016 Hallintosäännön uudistaminen ja organisaatiomuutoksen valmistelu Kh 07.03.2016

Lisätiedot

Ristiinan aluejohtokunta Liite Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8.

Ristiinan aluejohtokunta Liite Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8. Ristiinan aluejohtokunta 14.9.2016 Liite 1 71 Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8.2016 Aluejohtokuntien määrä ja rakenne Mikkelissä on 4 aluejohtokuntaa

Lisätiedot

ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA

ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA 2018 2021 1 SOPIVASTI LÄHELLÄ Asukaslähtöisyys > Kaupungin palvelut sopivasti asukkaiden lähellä Kehitämme palveluita vastaamaan asukkaiden tarpeita,

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus Asko Peltola 17.4.2018 1 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 4 / 2018 Etelä-Pohjanmaan palvelurakenteen selvitystyö seminaari pidetty 27.3. SOTEMAKU-valmistelun

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen Kunnanhallitus 195 06.11.2017 Kunnanvaltuusto 39 13.11.2017 Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen 62/02.02.00/2016 Khall 06.11.2017 195 Valmistelija: hallintojohtaja Eija Hämäläinen

Lisätiedot

KAUPUNGINVALTUUSTON VAHVISTAMA TALOUSARVIO

KAUPUNGINVALTUUSTON VAHVISTAMA TALOUSARVIO KAUPUNGINVALTUUSTON 2.2.206 VAHVISTAMA TALOUSARVIO 2.4. KAUPUNGINHALLITUS Toimielin: Kaupunginhallitus Tehtävä: Konsernijohto ja elinkeinopalvelut Vastuuhenkilö: Kaupunginjohtaja 2.4. Toiminnan kuvaus

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n

Lisätiedot

Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki

Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki Projektiryhmän liite 3 Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki Maakuntauudistuksen projektiryhmä 4.10.2016 29.9.2016 1 Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen VALTUUSTO Maakuntastrategia

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA TOIMINTAKULUJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN Muut: (16 %) SOTE: (56 %) Henkilöstömenot: (28 %)

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA TOIMINTAKULUJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN Muut: (16 %) SOTE: (56 %) Henkilöstömenot: (28 %) KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2014 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2014 Muut (16 %) SOTE (56 %) Henkilöstömenot (28 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon

Lisätiedot

Loimaan kaupunki Liite: Kh Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen

Loimaan kaupunki Liite: Kh Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen 1 Loimaan kaupunki Liite: Kh 19.12.2016 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen 1. Valmistelun ja päätöksenteon aikataulu 2. Toimielimet Toimielin- ja luottamushenkilöorganisaatio on

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Kaupunginhallitus 16.5.2016 Kaupunginvaltuusto 13.6.2016 2 JOHDANTO Tämä henkilöstöraportti on järjestyksessä seitsemästoista Orimattilan kaupungin henkilöstöraportti. Henkilöstöraportin

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019 Kaupunkiympäristötoimiala Lautakunta: Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta Sopimuksen tarkoitus: Tällä sopimuksella lautakunta ja Kaupunkiympäristötoimiala sopivat lautakuntaa

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2016 PERUSTURVALAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2016 PERUSTURVALAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Keskeisenä toiminta-ajatuksena on turvata kuntalaisille laadukkaat, oikea-aikaiset, oikein mitoitetut ja kustannustehokkaat sosiaali- ja terveyspalvelut. TEHTÄVÄN KUVAUS Päijät-Hämeen sosiaali-

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMAN RAPORTOINTI/HALLINTOPALVELUT Kunnanhallitus

VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMAN RAPORTOINTI/HALLINTOPALVELUT Kunnanhallitus VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMAN RAPORTOINTI/HALLINTOPALVELUT Kunnanhallitus Yleishallinnon ja elinkeinotoimen toteutuma tulosyksiköittäin ajalla 1.1.- ja tilinpäätösennuste. Yleishallinto,

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUS KONSERNIHALLINTO

KÄYTTÖTALOUS KONSERNIHALLINTO KÄYTTÖTALOUS KONSERNIHALLINTO Konsernihallinnon tehtävänä on johtaa ja huolehtia kaupungin hallintotehtävistä kaupungin strategiasta johdettujen päämäärien ja tavoitteiden mukaisesti. Konsernihallinto

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI TOUKOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa. Talouspalvelut 8.8.2016 Palvelukeskuksille VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi laadittavalla

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot