Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne
|
|
- Joonas Mikkonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hyvinvointijohtaminen Salossa
2 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta Yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää Ei pidä tehdä korkeita eikä yhteiskunnalle kalliita raja-aitoja kuntalaiset vahvasti mukaan ammattilaisten kanssa kehittämässä hyvinvoivaa kuntaa
3 Lait ohjaavat toimintaa Kuntalaki 2015/410 1 Kunnan tehtävänä on edistää asukkaidensa hyvinvointia edistää alueensa elinvoimaa järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Terveydenhuoltolaki 2010/ Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin sekä kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain, minkä lisäksi valtuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus.
4 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Toimintaa, jolla tuetaan ihmisten mahdollisuuksia hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden sekä työ- ja toimintakyvyn ylläpitoon ja parantamiseen Mahdollisuuksia luodaan pitämällä huolta olosuhteista, jotka tukevat hyvinvointia ja terveellisten valintojen tekemistä Ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavia palveluja ovat esim. varhaiskasvatus ja koulutus, liikunta-, ruoka- ja kulttuuripalvelut, kaavoitus, liikennejärjestelyt Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä toteuttavat kuntien lisäksi monet tahot, mm. järjestöt, seurakunnat ja yritykset seudulliset sote-palvelutuottajat työ- ja elinkeinopalvelut, AVIt, ELY-keskukset ja maakuntaliitot
5 Suunnittelu perustuu tietoon Strateginen suunnittelu perustuu tietoon Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden muutoksista Väestöryhmittäisistä eroista Palvelujärjestelmän toimivuudesta huomioi aina paikalliset olosuhteet ja alueelliset ja kansalliset linjaukset
6 Kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävät ja rakenteet (järjestämislaki 7 ) Seuraa asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin Raportoi kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain Valmistelee valtuustolle hyvinvointikertomuksen kerran valtuustokaudessa Asettaa tavoitteet ja toimenpiteet hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuen Toteuttaa päätösten vaikutusten ennakkoarviointia Nimeää vastuutahot hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen Tekee yhteistyötä maakunnan ja muiden kunnassa toimivien tahojen kanssa (ml. järjestöt)
7 Hyvinvointijohtaminen kunnan johtamisjärjestelmässä KUNNAN JOHTORYHMÄ /HYTE- johtoryhmä HYVINVOINTI KOORDI- NAATTORI HYVINVOINTI HYTE TYÖRYHMÄ/KUNNAN HYTE OHJAUSRYHMÄ PALVELUT ELINVOIMA KAUPUNKI YMPÄRISTÖ KONSERNI HALLINTO ALATYÖRYHMÄ
8 Rakenteet Kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen pysyvillä rakenteilla tarkoitetaan Poikkihallinnollisia johtamisen käytäntöjä ja toimeenpanorakenteita (hyvinvointityöryhmät ja koordinaatio), Hyvinvointitavoitteisiin sitoutumista kuntasuunnittelussa Ajantasaista tietoa väestön hyvinvoinnista ja terveydestä ja niihin vaikuttavista tekijöistä (seurantajärjestelmä) Vaikuttavia terveyden edistämisen käytäntöjä Riittäviä resursseja
9 Case Salo Hyte johtoryhmä Salon kaupunginjohtaja nimeää kaupungin johtoryhmän toimimaan Salon kaupungin hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen johtoryhmänä, jonka tehtävänä on johtaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen strategista suunnittelua, kehittämistä ja toimeenpanoa, johtaa eri toimialojen välistä hyvinvointityötä asettaa hyvinvointitavoitteita ja seurata niiden toteutumista sekä raportoida luottamushenkilöille väestön terveyden ja hyvinvoinnin kehityksestä ja palvelujärjestelmän toimivuudesta.
10 HYTE työryhmä Kaupunginjohtaja on asettanut hyvinvoinnin ja terveyden edistämisentyöryhmän, jonka tehtävänä on valmistella hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen asiat johtoryhmälle, valmistella hyvinvointikertomus, kehittää ja koordinoida toimialojen kanssa terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen hyviä käytäntöjä, tuottaa tietoa väestön terveydestä ja hyvinvoinnista sekä palvelujärjestelmän toimivuudesta, tehdä esityksiä strategiaan otettaviksi terveyden edistämisen kriittisiksi menestystekijöiksi, arviointikriteereiksi ja tavoitetasoiksi, koordinoida kaupungin sisäisten hyvinvoinnin teemaryhmien työtä sekä koordinoida mahdollista ennakkoarviointia (EVA)
11 Hyvinvointikoordinaattorin tehtävät Raportoi kaupunginjohtoryhmälle hyvinvointitilanteessa Kunnan johtoryhmän jäsenyys? Hyvinvointikertomustyön koordinointi Huolehtii yhteistyöstä kunnan toimialojen ja muiden toimijoiden kuten järjestöjen ym. välillä Hyvien käytäntöjen levittäminen Koulutusten järjestäminen Viestintä Kansallisten terveyden edistämisen ja hyvinvointiohjelmien toimeenpanon tukeminen Ennakkoarviointi
12 Hyvinvointikertomus prosessina VALTUUSTOKAUSITTAIN Joka neljäs vuosi laaditaan Laaja hyvinvointikertomus Vuosittain tavoitteiden ja toimenpiteiden tarkennus ja painopisteiden valinta seuranta ja arviointi Valtuustokauden lopussa hyvinvointikertomus kuvaa hyvinvoinnin tilaa, kokoaa tehdyn työn ja ehdottaa pitkänaikavälin tavoitteet seuraavalle valtuustolle. Uusi valtuusto tarkentaa vuosittaiset tavoitteet ja seuraa niiden toteutumista
13
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle
Lapin aluehallintovirasto
Lapin aluehallintovirasto 1 Toimintaympäristö 3 % koko maan väestöstä - väkiluku 180 848 (joulukuu 2015) - 75-v täyttäneitä 18209, 2030 ennuste 10 800 enemmän 30 % koko Suomen maapinta-alasta - maapinta-ala
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja
Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa
Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017
Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija
Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Hyvinvointivastuun jakautuminen tulevassa sote -rakenteessa Asukkaat/asiakkaat Kunnat Yhteinen tietovaranto -asukkaiden
Kuntien hyvinvointi - seminaari
Kuntien hyvinvointi - seminaari Seminaarin avaus Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 15.5.2019 Lähde: hs.fi 2 Kunnan tehtävä on edistää terveyttä ja hyvinvointia Kuntalaki 1 (1995/365) Kunta
Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään?
Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä Seinäjoki kehittämispäällikkö Jaana Markkula
Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä
Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä 8.5.2018 Terttu Nordman Muutosjohtaja, Satakunta Maakunnan tehtävät Hyvinvoinnin
Alueellinen hyvinvointikertomus
Alueellinen hyvinvointikertomus Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen maakuntien ja kuntien yhteisenä tehtävänä Neuvotteleva virkamies Heli Hätönen, STM 1 7.2.2017 1 Sisältö Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS
SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS www.hyvinvointikertomus.fi Keitele, Pielavesi, Tervo, Vesanto 30.3.2012 Ulla Ojuva, 044 417 3836, ulla.ojuva@isshp.fi Mervi Lehmusaho, 044 711 3913, mervi.lehmusaho@kuh.fi
Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Tallink Silja, 11.5.2017 Anne Taulu, Ylitarkastaja, FT, TtM, sh Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1 Hyvinvoinnin
KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SI 1091/2017. Kunnanjohtaja
Kunnanjohtaja 4.10.2017 1 233 HYVINVOINTITYÖN RAKENTEET KANGASALLA JA TYÖRYHMINEN NIMEÄMINEN Sivistyskeskus, hyvinvointikoordinaattori Maija Mäkinen 3.10.2017 Kuntalain 410/2015 (1 ) mukaan kunta edistää
KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ
KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien
Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus
Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Heli Hätönen, TtT, neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 11.02.2019 Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana
Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomukset ja strategiat elämään! Työkokous, Rovaniemi 22.3.2011 Terveempi Pohjois-Suomi Suvi Helanen, hankesuunnittelija Mitä laeissa
HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT
HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT Liikunnan palveluketju vahvaksi 26.5.2015 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Motto: Hyvin suunniteltu on jo puoleksi tehty 2 26.5.2015 Terveydenhuoltolaki 1326/2010, 12
HYTE -toimijat. Sakari Kela,
HYTE -toimijat Sakari Kela, 21.2.2019 Mitä laki sanoo hyvinvoinnista kunnan näkökulmasta? 1. Terveydenhuoltolaki (voimaan 1.5.2011) - 12 : Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä
HYTE-TYÖ KUNNISSA Terve Kunta -verkosto ja WHO Healthy Cities tukee hyte-työtä Sanna Ahonen THL 1
HYTE-TYÖ KUNNISSA Terve Kunta -verkosto ja WHO Healthy Cities tukee hyte-työtä 19.6.2019 Sanna Ahonen THL 1 SISÄLTÖ Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnan tehtävänä Terve Kunta -verkosto tukee kuntia
Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt
Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) talo sisältää? Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Hyvinvoinnin ja terveyden sekä niitä
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö 1 30.3.2017 - Taru Koivisto Hyvinvoinnin ja terveyden
Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 4.2.2015 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden
Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle
Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle 23.3.2017 23.3.2017 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaksi: Ennakkoarvioinnissa vertailtaan eri päätösvaihtoehtojen hyte-vaikutuksia 1 vaikutus
Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti
Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Heli Hätönen Neuvotteleva virkamies Sosiaali ja terveysministeriö 1 13.9.2017 Pysyvä muutos 2 13.9.2017 Etunimi Sukunimi
Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen
Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta Alueellinen koulutus Ylä-Savon kunnille ja yhteistoiminta-alueille Iisalmi 25.10.2011 Ulla
Valtion ja kuntien hyvinvointityö
Valtion ja kuntien hyvinvointityö Neuvotteleva virkamies Heli Hätönen 1.6.2016 1 2 1.6.2016 2 Valtakunnallinen aluehallintovirasto Yhteinen ICT Maakuntien tehtävät ja uusi sote-rakenne Valtio Sote-linjaukset:
HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY
HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot
Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet
Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet Maria Salenius, Soile Paahtama ja Ville Nieminen 12.9.2019 Haastattelututkimus hyvinvoinnin tilasta kunnissa Kunta hyvinvoinnin edistäjänä verkostoprojektin
Hyvinvointijohtaminen Lahdessa
Hyvinvointijohtaminen Lahdessa 2018 Kaupunginhallitus Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto Hyvinvoinnin johtamisen rakenne Lahden kaupungissa Konsernihallinto - Elinvoima- ja kilpailukykypalvelu t - Osallisuus
Kuntien rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja yritysten tukemisessa. Mikko Komulainen
Kuntien rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja yritysten tukemisessa Mikko Komulainen Työnjako kunta-maakunta-valtio maanantaina 12. kesäkuu 2017 2 Osallisuuden, hyvinvoinnin ja terveyden
Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt
Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) talo sisältää? Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Hyvinvoinnin ja terveyden sekä niitä
Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2016 Hanna Tainio Varatoimitusjohtaja Kuntaliitto Mitä edistetään?
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Terveyden edistämisen neuvottelukunta 9.10.2015 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Sisältö Lainsäädäntöperusta Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2012
Sähköisen hyvinvointikertomus
Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät Tuottaa vertailevaa tietoa strategiatyöhön sekä toiminnan ja talouden
Kunta HYTE hanke. Kuntien hyvinvointityön kehittäminen
Kunta HYTE hanke Kuntien hyvinvointityön kehittäminen 2017-2019 Kunta-HYTE hankkeen tilannekatsaus 21.6.2017 Järjestöt maakuntauudistuksessa -tilaisuus, Joensuu Projektipäällikkö Kari Hyvärinen Hyvinvointijohtaminen
Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan. TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija
Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija 2013-2014 1 Start up Mitä on hyvinvointi? Mistä se muodostuu, mikä sitä luo sinun kohdallasi, läheisesi
Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Uudenmaan Maakuntaparlamentti 23. 24.11.2017 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Järvenpää Kuntien nykyisten tehtävien muuttuminen maakunta-
Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi -
Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 20.4.2015 1 Terveydenhuoltolaki 12 Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä
Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto
Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät 7.11.2016 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia
Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä
Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä Heli Hätönen, TtT, Erityisasiantuntija HYVINVOIVA JA TERVE POHJANMAA Luodaanko tiedolla johtamisella hyvinvointia? 16.09.2013
Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön?
Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Pekka Puustinen, LT, MPH, TM Sp. pekka.puustinen@kuh.fi 1) Kuinka kokonaiskuva hallitaan? Pohjois-Savossa iso työkenttä
TerPS kehittää ja pilotoi:
a) Koordinaatio osio b) Kehittämisen osio Maakunnallisten ja alueellisten hyvinvointirakenteiden kehittäminen viestintä koulutus esiselvitys seuranta ja arviointi HyTE työkalut kunnille www.terps.fi Hyvien
Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä
Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija Ikäihmisten liikunnan foorumi. 4.12.2013, Helsinki 2.12.2013 Hätönen 1 Sisältö
TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Jyväskylä
TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Jyväskylä 13.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen
TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere
TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere 27.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen aamupäivän
Terveyden edistämisen neuvottelukunta
Terveyden edistämisen neuvottelukunta Kokous 8.6.2017 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Aiheet Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017-2020 - Yhteenvetoa toimeenpanosta Pirkanmaan maakunta- ja
Sote ja terveyden edistäminen SLY 50 juhlasymposium
Sote ja terveyden edistäminen SLY 50 juhlasymposium 3.10.2018 Päivi Rautava Ehkäisevän terveydenhuollon professori, TY Tutkimusylilääkäri, Tyks paivi.rautava@tyks.fi Motto: Työ kansanterveyden hyväksi
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017-2020 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen
Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään?
Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä Tampere kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka,
Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto
Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä. Taustaa uusille rakenteille
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä Taustaa uusille rakenteille Koonnut Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin aluehallintovirasto 7.3.2017 1 Hyvinvoinnin
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Verkostoseminaari Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 Elinvoiman, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen tulevaisuuden kunnan perustyötä 2 Hyvinvoinnin edistäminen kuntalaissa
Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016
Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,
Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9.
Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9. 1994 perustettu Itä-Lapin kuntien vapaaehtoinen yhteistyö- ja edunvalvontaelin, joka käsittelee ja
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Ehkäisevän päihdetyön, ja terveyden edistämisen sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa Heli Hätönen, neuvotteleva virkamies HYVINVOINTIA MAAKUNTAAN X - juhlaseminaari 24.1.2017, Lappeenranta 1 16.2.2017 1 Hyvinvoinnin ja
TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki
TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki 4.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen
LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA
LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO
Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan. TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija
Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija 2013-2014 1 Start up Mitä on hyvinvointi? Mistä se muodostuu, mikä sitä luo sinun kohdallasi, läheisesi
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa. Kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä. Heli Hätönen neuvotteleva virkamies, STM
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa Kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Heli Hätönen neuvotteleva virkamies, STM 1 14.9.2016 1 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 Lausuntopyynnön esittelyn tueksi TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen alueellisen koordinaation painopisteet Pirkanmaalla
Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään
Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Työkokouspäivä 22.3.2011 Avauspuheenvuoro Yksikön päällikkö Riitta Pöllänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva
Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman valmistelu ja tilannekatsaus Pirkanmaalta
Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman valmistelu ja tilannekatsaus Pirkanmaalta Maarit Varjonen-Toivonen, ylilääkäri PSHP ja Johanna Riippi, Pirkanmaa 2021 muutosvalmistelusuunnittelija Maakuntien
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa. Kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa Kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Sosiaali- ja terveysministeriö 13.10.2016 13.10.2016 1 Sote-uudistuksen tavoitteet Ihmisten hyvinvointija
Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä 20.5.2019 thl.fi/tervekunta 1 Mikä on Terve Kunta verkosto? Kokoaa yhteen kuntia, jotka painottavat hyvinvoinnin ja terveyden
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Tuulia Rotko, kehittämispäällikkö Poikkihallinnollinen johtaminen seminaari, Tampere 11.2.2015 Kuntien yhteiskunnalliset roolit Verkostojen solmukohta
Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena
Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena TERVIS hyvinvointifoorumi 02.09.2015 Kuopio Neuvottelevavirkamies Heli Hätönen Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena
Terveyden edistämisen neuvottelukunta ja Pirkanmaan hyvinvointikoordinaattoreiden verkosto
Terveyden edistämisen neuvottelukunta ja Pirkanmaan hyvinvointikoordinaattoreiden verkosto Kokous 9.2.2018 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Aiheet Pienryhmätyöskentely 1 Ehdotus Pirkanmaan hyvinvointikoordinaattoreiden
Kuntajohtamisen haasteet tulevaisuudessa kuinka johdan tiedolla kuntaani? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija
Kuntajohtamisen haasteet tulevaisuudessa kuinka johdan tiedolla kuntaani? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Kunnissa eletään entistä monimutkaisemmassa toimintaympäristössä? Miten johdetaan ja kehitetään
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä 1 7.3.2017 - Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Mihin sillä pyritään? kavennetaan väestöryhmien
Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja
Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen alueellisten toimijoiden vertaisfoorumi 9.5.2019 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen, Pshp Tampereen yliopistollinen sairaala
Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen
Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! 14.9.2016 Sini Sallinen 1 Meidän kunta = Hyvinvoinnin johtaminen = Yhteinen väestö Ł Sote on poistunut työnjohdosta, mutta ei kunnan alueelta! Ł Organisaatiolähtöisestä
KUNTIEN JA SIUN SOTEN HYTE-
KUNTIEN JA SIUN SOTEN HYTE- YHTEISTYÖN SEMINAARI o Mikä on maakuntien tuleva rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työn ohjauksessa ja koordinoinnissa? -Maarita Mannelin Hyvinvoinnin ja terveyden
HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO
HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO Irmeli Leino, Turun AMK, Salon toimipiste Marita Päivärinne, Salon terveyskeskus 28-29.3 2011 Esityksen sisältö } Miten hyvinvoinnin seurantajärjestelmä Salossa syntyi
Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa
Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa ja sähköisen hyvinvointikertomuksen malli 12.5.2011 Lapin johtavien lääkäreiden päivät Tuula Kokkonen Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden
TERVEYDEN EDISTÄMINEN - PUHEISTA TEKOIHIN LIIKKUMALLA
TERVEYDEN EDISTÄMINEN - PUHEISTA TEKOIHIN LIIKKUMALLA Kevätpäivän tasaus Kajaani 21.3.2011 Juha Rehula Puheenjohtaja, Kuntoliikuntaliitto Sosiaali- ja terveysministeri Suomen Kuntoliikuntaliitto ry 1 Tulevaisuuden
HYVINVOINTI OSANA KUNNAN SUUNNITTELUA JA PÄÄTÖKSENTEKOA Sähköinen hyvinvointikertomus ja vaikutusten ennakkoarviointi
HYVINVOINTI OSANA KUNNAN SUUNNITTELUA JA PÄÄTÖKSENTEKOA Sähköinen hyvinvointikertomus ja vaikutusten ennakkoarviointi Arja Väänänen, Hyvinvointikoordinaattori, Mikkelin kaupunki, arja.vaananen(at)mikkeli.fi
Elintapaohjaus on strateginen valinta
Elintapaohjaus on strateginen valinta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen KKI-päivät 21.3.2019 Punkalaidun 2 904 as 31.12.2018 2 21.3.2019 Mikä ohjaa Sinun ja läheistesi elintapavalintoja? 3 21.3.2019
PERHEKESKUS JA HYTE. Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus
PERHEKESKUS JA HYTE Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus 10.10.2018 Kunta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on kuntien perustehtävä
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä 1 7.3.2017 - Vastuu yhdelle toimijalle - 3 29.9.2017 - Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden
Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen
Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin kunnalle ja maakunnalle
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin kunnalle ja maakunnalle Terve-Kunta -seminaari 28.9.2017 Sarita Friman-Korpela, STM 1 7.3.2017 - 2 28.9.2017 - Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden
Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla?
Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? YHTEISTOIMINTA-ALUEVERKOSTON XIV TAPAAMINEN 17.2.2011 Helsinki Neuvotteleva virkamies Kerttu Perttilä, STM 1 2.3.2011
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja 9.3.2017 Yhteenveto: Sari Mäkinen ja Tiina Konttajärvi 16.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Teemat 1. Hyvinvoinnin edistäminen ja hyvinvointierojen kaventaminen
Maakunnnan ja kunnan rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Maakunnnan ja kunnan rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 13.10.2016 1 Työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä KUNNAT Paikallisen osallistumisen, demokratian
Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg
Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg 3.10.2017 3. Tulevaisuuden kunnan kysymystä: Mistä tulemme? Missä olemme? Mihin haluamme mennä? Hallitus päätti neuvottelussaan 5.7.2017,
Sähköisen hyvinvointikertomus hyvinvointiklinikalla
Sähköisen hyvinvointikertomus hyvinvointiklinikalla 1 12.12.2018 Taustalla laki Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti
Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus
Sosiaali- ja terveyslautakunta 30 09.03.2017 Kaupunginhallitus 93 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 35 09.05.2017 75/00.04.00/2017, 200/05.07/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 09.03.2017 30 Valmistelija
Hyvinvointikertomus osana Kaarinan kaupungin strategiaa ja talousarvioprosessia
Hyvinvointikertomus osana Kaarinan kaupungin strategiaa ja talousarvioprosessia Strategia ja SHVK aikajanalla 2010-2020 Strategia 2010-2016 SHVK 2013-2016 Strategia 2014-2020 SHVK 2017-2020 S t r a t e
Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä
Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Kainuun sote - kunnat / Saara Pikkarainen/ terveyden edistämisen erikoissuunnittelija Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Saara
PÖYTÄKIRJA 3/ Elämänhallintatyöryhmä. Aika klo 09:00-10:35. Paikka Punkalaitumen kunnantalo, osoite Vesilahdentie 5.
PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Elämänhallintatyöryhmä Aika 10.06.2016 klo 09:00-10:35 Paikka Punkalaitumen kunnantalo, osoite Vesilahdentie 5. Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2018 1 (5) 305 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja koordinointi Helsingissä HEL 2018-004236 T 06 01 02 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. Pöydällepanoehdotus:
Kaupunginvaltuusto NRO 5/2011 Kokousaika klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta
HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 5/2011 Kokousaika 19.9.2011 klo 19.00 Kokouspaikka Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa
Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN KUNNAN TEHTÄVÄNÄ Kuntalain mukaisesti kunta pyrkii edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä
Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. EVAuksen perusteet. Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi
EVAuksen perusteet Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi (IL 6.10.2016) (YLE 6.10.2016) (HS 6.10.2016) (HS 7.10.2016) Päätöksillä ja päättämättömyydellä on vaikutuksia Kuntapäättäjät ovat tehneet
Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014. Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä
Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014 Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä Miten ihmisen ääni mukana Pohjois-Karjalassa? Hyvinvointikertomus ihmisen ääntä kokoamassa Vesa
Kunta-alan hyvinvointiseminaari Helsinki. Taru Koivisto, johtaja Sosiaali- ja terveysministeriö
Kunta-alan hyvinvointiseminaari 7.6.2017 Helsinki Taru Koivisto, johtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 1 7.6.2017 - Taru Koivisto Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lähtökohtia uudistuksessa - muutosjohtajien
Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi
Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen työpajoihin Keskustelun pohjaksi Hyte-aluekierroksen työpajat Tavoitteet Tukea alueen valmistelua ja väliaikaishallinnon työtä Tukea tiekartan ja
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toiminnan turvaamisessa on maakunnallinen rakenne, joka mahdollistaa yhdessä tekemisen monella tasolla ja
Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja
Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
Hyvinvointikertomus ja kirjastot - kirjastot hyvinvointia edistämässä
Hyvinvointikertomus ja kirjastot - kirjastot hyvinvointia edistämässä Johanna Selkee Erityisasiantuntija, kirjastot ja kulttuuri Suomen Kuntaliitto Mutusta tietoon: tietojohtaminen ja tilastot kirjastossa