TALOUSARVIORAAMI VUOSILLE SEKÄ TALOUSARVION 2018 LAADINTAOHJEET
|
|
- Ville Penttilä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 ORIVEDEN KAUPUNKI TALOUSARVIORAAMI VUOSILLE SEKÄ TALOUSARVION 2018 LAADINTAOHJEET 1. YLEISTÄ 1.1. Talousarvion ja taloussuunnitelman lainsäädännölliset perusteet Kuntalain 110 :n mukaan kunnanvaltuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös kolmea tai useampaa vuotta koskeva taloussuunnitelma. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä osoitetaan miten rahoitustarve katetaan. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota Talousarvion laadintaan vaikuttavat kaupungin yleiset tavoitteet Oriveden kaupunkistrategia on kesäkuussa 2016 päivitetty vuoteen 2025 tähtäävänä ja sen mukaan Oriveden visiona on olla Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. Kaupunkistrategiaan kirjatut kaupungin strategiset päämäärät ja tavoitteet vuosille ovat: 1. Elinvoiminen kaupunki - Orivesi on kiinnostava ja vetovoimainen niin yrityksille kuin asukkaille, - Elinvoima kehittyy ja vahvistuu elinkeino- ja työllisyyspolitiikalla yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa, - Maankäytön suunnittelu on ennakoivaa. 2. Hyvinvoivat kuntalaiset - Kaupunki lisää kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä edistämällä omatoimisuutta sekä järjestämällä ennaltaehkäiseviä palveluita, - Kaupunki järjestää tarpeiden mukaiset, laadukkaat ja saavutettavat palvelut, jotka suunnitellaan yhdessä henkilöstön ja asukkaiden kanssa, - Kaupunki järjestää palveluja tehokkaasti, vastuullisesti ja toimintaa uudistaen. Kaupunkistrategian mukaan strategiset hankkeet vuosille ovat: Biotalouden edistämisselvitys ja hankkeistaminen Kaavoituksen selvitys VT 9 varteen Orituvan alueelle Asumishankkeet- tonttien kampanjamyynti, osaomistusasuntojen selvitys Asemanseudulle Luonnon ja kulttuurin hyödyntäminen vetovoiman vahvistamisessa Työllisyyden edistäminen (työpajatoiminta, elinkeinopolitiikka) Asukasosallisuuskokeilut Lentopallolinjan käynnistyminen ja kirjoittajalinjan kehittyminen Kaupungin ja Tredun yhteistyöhanke Kaupungin ja Ahlmanin koulun säätiön yhteistyön kehittäminen
2 2 Lisäksi talousarvion laadinnan yhteydessä tulee huomioida valtuuston hyväksymät talouden tasapainottamista koskevat toimenpiteet taloussuunnitteluvuosille. Oriveden kaupungin talouden tasapainon säilymiseksi ja toimintaedellytysten varmistamiseksi on huomioitava, että - palvelutasoa ei tule lisätä ilman lain velvoitetta, - uusia vakansseja ei perusteta, mahdolliset esitykset käsitellään tapauskohtaisesti, - toimintatapoja tulee arvioida asiakaslähtöisyyden sekä tehokkuuden näkökulmasta ja tuottavuutta on parannettava. Taloussuunnitelmassa tulee lisäksi huomioida aktiivinen osallistuminen Tampereen kaupunkiseudun kuntayhteistyöhön ja tämän yhteistyön hyödyntäminen sekä siitä aiheutuvat velvoitteet. Maakuntahallinnon uudistamista koskevat päätökset ovat vielä maan hallituksella kesken. Valtion linjaus kuitenkin on, että vuonna 2019 sote-järjestämisvastuu siirtyy kunnilta maakunnille. Orivedeltä maakunnan vastuulle siirtyy myös maaseutupalvelut. Vuonna 2019 myös kuntien valtionosuuksista huomattava osuus tulee poistumaan ja verotuksen rakenne muuttuu. Taloussuunnitteluvuodesta 2019 eteenpäin maakuntauudistus ja sen oletettavat vaikutukset on huomioitu talousarvioraamissa. Tampereen kaupunkiseutu on hyväksytty työvoima- ja yrityspalvelujen alueelliseen kokeiluun, joka käynnistyy ja se tulee ottaa huomioon talousarvion valmistelussa Talousarvion ja -suunnitelman rakenne Talousarvioon otetaan toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Määrärahat ja tuloarviot ovat bruttomääräisiä, ellei kaupunginvaltuusto erikseen päätä nettomääräisestä sitovuudesta. Palvelukeskusten valmistelun perusteella muodostuu käyttötalous- ja investointiosa, jotka on laadittava taloushallinnon järjestelmään kustannuspaikoille tileittäin. Hallinto- ja talouspalvelukeskus valmistelee tuloslaskelma- ja rahoitusosan, joihin tarvittavat tiedot johdetaan käyttötalous- ja investointiosista. Käyttötalousosa Talousarviossa ja -suunnitelmassa kaupunginvaltuusto asettaa lautakunnille tulosalueittain toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet sekä osoittaa tavoitteiden saavuttamiseen käytettävissä olevat resurssit määrärahoineen ja tuloarvioineen. Määrärahan tai tuloarvion yhteydessä voi olla yksi tai useampia tavoitteita, joita on kaupungin toiminnassa ja taloudessa noudatettava. Tavoitteet voivat olla joko sitovia tai ei-sitovia. Muutokset sitoviin tavoitteisiin on hyväksyttävä kaupunginvaltuustossa. Osavuosikatsauksessa sekä tilinpäätöksessä tulee tulosalueittain selvittää asetettujen tavoitteiden toteutuminen. Talousarviotavoitteiden asettamiseen ja niiden mitattavuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Tavoitteiden tulee olla laadittuna siten, että ne pohjautuvat valtuuston kesällä 2016 hyväksymään kaupunkistrategiaan. Talousarvion tavoitteiden pohjaksi on valtuuston hyväksymästä kaupunkistrategiasta valittu viranhaltijatyönä kaikille palvelukeskuksille yhteiset strategiset tavoitteet. Näiden valtuustokauden strategisten tavoitteiden pohjalta tulosalueiden tulee laatia kullekin tavoitteelle 1-2 talousarviotavoitetta, jotka ovat valtuustoon nähden sitovia.
3 3 Hyvä tavoite on merkittävä toiminnan ohjaamisen kannalta, mitattava ja keskeinen, johtaa oikeaan strategiseen suuntaan, ymmärrettävä, riittävän yksinkertainen, ristiriidaton ja sillä on yhteys resursseihin, siihen pystytään vaikuttamaan, realistinen ja hyväksyttävä. Lakiin, asetuksiin ja normeihin perustuvien velvoitteiden täyttäminen ei koskaan voi olla tavoitteena, koska ne tulee saavuttaa ilman tavoiteasetantaakin! Tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, miten talousarviossa asetetut toiminnalliset tavoitteet ovat toteutuneet, siksi mitattavuuteen/seurattavuuteen on kiinnitettävä huomiota. Oriveden kaupunkikonsernin osana tytäryhtiöiden tulee laatia määrärahaesitysten lisäksi talousarvioissaan toiminnalliset tavoitteet, joiden toteutumista seurataan. Investointiosa Investointiosa sisältää investointisuunnitelmat talousarviovuodelle ja suunnitelmavuosille. Usean vuoden aikana toteutettava hanke jaetaan toteuttamisaikataulunsa mukaisesti eri vuosille. Investointiosassa valtuusto hyväksyy määrärahat ja tuloarviot hankkeille tai hankeryhmille. Investointiosaan arvioidaan talousarviovuonna tarvittava määräraha. Investointiosaan otettavan hankkeen euromääräinen raja on euroa. Tätä pienemmät hankkeet ovat käyttötalousosassa huomioitavia. Tuloarviona talousarviossa esitetään arvioidut rahoitusosuudet investointimenoon. 2. TALOUSARVION LAADINTAAN VAIKUTTANUT TALOUDELLINEN TILANNE JA KEHITYSNÄKYMÄT 2.1. Yleinen taloudellinen kehitys 2.2. Kuntatalouden kehitys Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan Suomen talous kasvaa vuonna 2017 lähes yhtä nopeasti kuin viime vuonna ja kasvuvauhti vakiintuu keskimäärin reiluun prosenttiin lähivuosina. Kasvusta huolimatta BKT ei saavuta vuoden 2008 tasoa vielä vuonna 2019, vaan jää siitä vajaan prosentin. Tasoero vuoteen 2008 verrattuna on erityisesti viennissä ja teollisuustuotannossa sekä ripeästä kasvusta huolimatta myös yksityisissä investoinneissa. Lähivuosina talouden toimintaa lisäävät sekä kotimainen että ulkomainen kysyntä. Vuonna 2017 Suomen BKT:n ennustetaan kasvavan 1,2 %. Maltillisen kasvun taustalla on etupäässä laaja-alainen yksityisten investointien lisääntyminen sekä yksityisen kulutuksen nousu. Yksityisten investointien kasvu nojaa yritysten laajennus- ja korvausinvestointeihin sekä kotitalouksien ja sijoittajien asunnon ostoaikeisiin. Työllisyysasteen arvioidaan nousevan yli 69 %:iin ja työttömyysasteen laskevan 8½ %:iin eikä pitkäaikaistyöttömyydenkään arvioida enää kasvavan. Kuluvana vuonna inflaatio nopeutuu 1,2 %:iin eli selvästi viime vuodesta. Inflaatiota kiihdyttää etenkin viime vuoden tasoa selkeästi korkeammalla oleva raakaöljyn hinta. Vuonna 2018 talous kasvaa hieman hitaammin, noin prosentin. Kasvun hidastumisesta vastaa pitkälti yksityinen kulutuskysyntä, kun ostovoiman kasvu arvioidaan jäävän kuluvaa vuotta hitaammaksi. Talouskasvun arvioidaan vuonna 2019 nopeutuvan uudelleen ja yltävän runsaaseen prosenttiin. Kasvun nopeutuminen on ennen kaikkea viennin ansiota. Kuntataloutta on viime vuodet leimannut kireys, mihin ovat vaikuttaneet muun muassa talouden heikko suhdannetilanne, verotulojen hidastunut kasvu ja palveluiden lisääntynyt kysyntä. Kunnat ovat jatkaneet toimintojensa sopeuttamista. Kuntatalouden tila on keväällä 2017 pääosin hyvä. Tilastokeskuksen julkaisemien tilinpäätösarvioiden mukaan kuntien ja kuntayhtymien yhteenlaskettu vuosikate oli vuonna 2016 noin
4 4 3,1 mrd. euroa, mikä kattoi poistoista lähes 120 %:a. Kuntien vuosikate vahvistui vuonna 2016 yli 500 milj. euroa, mutta kuntayhtymien vuosikate heikkeni. Kuntien vuosikatteen vahvistuminen johtui ensisijaisesti toimintamenojen matalasta 0,4 %:n kasvusta. Kuntien lainakanta jatkoi kasvuaan vuonna 2016 ja se nousi noin 16,0 mrd. euroon eli euroon/asukas (kasvua noin 0,54 mrd. euroa). Kuntien velka on kuitenkin käytetty lähes yksinomaan investointeihin, sillä ns. syömävelan osuus koko 2000-luvun lainakannan kasvusta on vain noin 610 milj. euroa. Kuntien lainakanta jatkoi kasvuaan vuonna 2016 ja se nousi noin 16,0 mrd. euroon eli euroon/asukas (kasvua noin 0,54 mrd. euroa). Lainaa kunnat ottivat viime vuonna lähes saman verran kuin toiminnan ja investointien rahavirran arvioidaan olleen negatiivinen. Vaikka kuntien talouden tunnusluvut ovat pääsääntöisesti hyvät, on kuntien välillä kuitenkin suuria eroja. Tilinpäätösarvioiden mukaan vuoden 2017 tilikauden tulos on negatiivinen noin joka kolmannessa kunnassa. Julkisen talouden suunnitelmassa on otettu huomioon valmisteilla olevan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset. Uudistus vaikuttaa merkittävästi kuntien tehtäviin ja talouteen, ja sen myötä kuntatalouden menot pienenevät noin 17,7 mrd. eurolla. Kuntien valtionosuuksista poistetaan siirtyviä tehtäviä vastaava määrä valtionosuuksia, ja kuntien yhteisövero- ja kunnallisverotuottoa vähennetään. Uudistus on kunta-valtio-suhteessa kustannusneutraali. Kunnille jää uudistuksen jälkeenkin vastuuta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä. Sote- ja maakuntauudistuksen myötä kuntien järjestämisvastuulla olevat tehtävät vähentyvät vuoden 2019 alusta noin puolella ja kuntatalouden rakenteet muuttuvat. Kunnan palvelutuotanto ja käyttötalous painottuvat uudistuksen jälkeen entistä vahvemmin varhaiskasvatukseen, esi- ja perusopetukseen sekä kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön toimialoille. Myös kuntien elinvoimaan liittyvät toimenpiteet korostuvat. Siirtyvien tehtävien rahoitusvastuun poistuessa kunnilta, on valtion tuloja lisättävä ja kuntien tuloja vastaavasti vähennettävä niiltä pois siirtyvän rahoitusvastuun verran. Valtion verotuloja kasvatetaan kiristämällä valtion ansiotuloverotusta. Jotta kokonaisveroaste ei kasvaisi, kunnallisveroprosentteja alennetaan kaikissa kunnissa yhtä suurella prosenttiyksiköllä uudistuksen voimaantulovuonna Vastaavasti kuntien valtionosuuksia vähennetään siirtyviä valtionosuustehtäviä vastaavalta osalta. Siirtyviä tehtäviä vastaavien kustannusten ja tulojen siirrosta sekä kunnallisveron alentamisesta aiheutuvia muutoksia rajoitetaan valtionosuusjärjestelmään sisällytettävällä pysyvällä määräytymistekijällä ja järjestelmämuutoksen tasauksella. Tavoitteena on, että uudistuksen yhteydessä kunnan rahoitusasema säilyy mahdollisimman ennallaan. Myös valtionosuusjärjestelmän perusrakenne säilyy ennallaan uudistuksen jälkeen, vaikka uudistus aiheuttaa erityisesti verotuloihin perustuvalle valtionosuuden tasausjärjestelmälle ja sen toimivuudelle merkittäviä muutoksia. Valtionosuusjärjestelmään sisällytettävällä muutosrajoittimella ja järjestelmämuutoksen siirtymätasauksella huolehditaan siitä, että uudistus ei aiheuta yhdellekään kunnalle yli euroa/asukas ylittävää muutosta. Siirtymätasaus jää toistaiseksi voimaan pysyvästi. Kuntien suhteellinen velkaantuneisuus nousee uudistuksen seurauksena. Kuntien yksikkökustannukset saattavat nousta, jos kunnat eivät kykene sopeuttamaan kustannuksia yhtä paljon kuin toimintaa siirtyy maakunnille. Kaikkia uudistuksen taloudellisia vaikutuksia tai dynaamisia muutoksia kunnan talouteen ja toimintaympäristöön ei ole vielä mahdollista ennakoida. Kuntien suhteellinen velkaantuneisuus kuitenkin uudistuksen vuoksi kasvaa, sillä samaan aikaan kun kuntatalouden tulot likimain puolittuvat, vain pieni osa veloista siirtyy maakuntiin. Kuntatalouden ohjausta on vahvistettu tällä vaalikaudella. Edellisellä vaalikaudella toteutettu kuntalain taloussäännösten kiristäminen tukee julkisen talouden kokonaisohjausta. Niin valtion kuin kuntien omat sopeutustoimet ovat tuottaneet tulosta. Rahoitusasematavoitteen saavuttaminen kuitenkin edellyttää, että kunnissa hyödynnetään hallitusohjelman toimenpiteiden ja kilpailukykysopimuksen mahdollistama säästöpotentiaali.
5 5 Kuntalain mukaan vuodesta 2015 lähtien kunnan taseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien ilman mahdollisuutta lykätä alijäämän kattamista myöhempään ajankohtaan. Jos kunnan taseen kertynyt alijäämä on tilikauden 2015 tilinpäätöksessä kuitenkin yli 500 euroa asukasta kohden, tulee alijäämän olla katettu viimeistään tilikauden 2022 tilinpäätöksessä. Mikäli alijäämää ei ole säädetyssä määräajassa katettu, kunta voi joutua kuntalain 118 :n mukaiseen erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettelyyn (niin sanottu kriisikuntamenettely). Vuodesta 2017 lähtien kriisikuntamenettely perustuu kunnan taseen kertyneen alijäämän lisäksi myös kuntakonserneja koskeviin tietoihin. Vahva kuntatalous on edellytys kuntien elinvoimalle ja uudistumiselle. Elinvoimainen kunta kykenee luomaan talouden kasvua, työllisyyttä ja tätä kautta verotuloja, joiden avulla kuntien palvelut kyetään rahoittamaan sekä reagoimaan toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Yleisen talouskehityksen lisäksi kuntatalouden toimintaympäristöön ja kuntien elinvoimaan vaikuttavat merkittävästi myös laajemmat yhteiskunnalliset muutosvoimat, esim. ikärakenteen muutos, muuttoliike ja työmarkkinatilanne, joka on pitkän taantuman jäljiltä edelleen synkkä. Työllisyysaste on kuitenkin tuoreiden tilastojen perusteella parantunut ja pitkäaikaistyöttömyys on vähentynyt. Hallitusohjelman mukaisesti kiinteistöverotusta kiristetään vuosittain, yhteensä 100 milj. eurolla hallituskauden aikana. Tästä on toteutettu puolet vuosina Varhaiskasvatusmaksuja alennetaan vuonna Tämän maksualennuksen vaikutukset kuntatalouteen kompensoidaan korottamalla valtionosuuksia, kiinteistöveroa ja kuntien osuutta yhteisöveron tuotosta. Hallitusohjelman mukaisesti hallituksen veroperusteisiin tekemien muutosten verotuottovaikutus on luvattu kompensoida kunnille. Kuntatalouden kehitysarvion perusteella vuonna 2017 negatiivisten vuosikatteiden kuntien lukumäärä olisi matalimmillaan, mutta niiden määrä olisi kasvussa vuonna Negatiivisen vuosikatteen kunnat ovat tyypillisesti pienimpiä kuntia. Arvioiden perusteella vuodelle 2018 noin 30 prosentilla kunnista olisi yli 3 tuloveroprosenttiyksikön suuruinen sopeutuspaine rahoitustasapainon saavuttamiseksi Oriveden kaupungin talouden kehitys Oriveden kaupungin tilinpäätös vuodelta 2016 osoitti ylijäämää noin 2,8 milj. euroa, jonka jälkeen kaupungin taseessa on kertynyttä ylijäämää 6,2 milj. euroa. Kaupungin talouden tasapainottamistoimenpiteet sekä yhteistoiminta-alueen hillitty menoja kehitys ovat mahdollistaneet vuosien 2015 ja 2016 ylijäämäiset tilinpäätökset. Vuonna 2016 kaupungin asukasmäärä väheni 88 asukkaalla, kun edellisvuonna vähennys oli 172 asukasta. Talousarvioraamin laadinnan taustalaskelmissa on varovaisuuden periaatetta noudattaen lähdetty siitä, että asukasluku laskee vuosittain enintään 100 asukkaalla. Vuonna 2016 työttömyysaste pieneni edellisvuodesta ollen vuoden lopussa 14,1 %, kun se vuoden 2015 lopussa oli 15,3 %. Vuoden 2017 huhtikuun tilaston perusteella työttömyysaste on edelleen parantunut ja työttömien osuus työvoimasta oli 11,1 %. Vuoden 2016 kunnallisveron tilitykset kasvoivat edelliseen vuoteen verrattua 1,5 %, eli noin 0,4 milj. euroa. Osuus yhteisöveron tuotosta väheni 0,03 %, 0,06 milj. euroa, ja kiinteistöverot lisääntyivät 1,0 %, 0,03 milj. euroa. Vuoden 2017 tammi-toukokuun kunnallisveron tilitykset ovat edellisvuoteen verrattuna vähentyneet 1,2 % ja vähennyksestä johtuu 1,1 % vuoden alusta tehdyn kunnallisveroprosentin 0,25 %-yksikön laskusta. Vuoden 2018 talousarvion ja suunnitelman veroperusteisiin ei ole tässä talousarvioraamissa tehty muutosta vuoden 2017 tasoon. Näiden perusteiden mukaan arvioitu verotulojen kehitys
6 6 noudattelee Suomen Kuntaliiton ennusteita Oriveden kaupungin veropohjasta sekä vuoden 2017 verotilitysten perusteella tehtyjä ennusteita, jotka ovat hieman Kuntaliiton kertymäennusteita pienemmät. Verotulojen ennakoitu kehitys taloussuunnitelmakaudella on seuraava: VEROTULOT / (1 000 t ) TP TP TA ETP TA TS TS Kunnallisvero Muutos % 6,9 1,1-3,2-1,1-48,2-2,8 Yhteisövero Muutos % 14,3 27,5-9,5 16,7-20,0-7,1 Kiinteistövero Muutos % 16,6 4,7-4,4 1,7 0,0 0,0 Yhteensä Muutos Muutos % 3,0 2,5-3,6 0,0-42,3-2,7 Valtionosuuksien kehitys arvioidaan käytettävissä olevin tiedoin seuraavaksi: VALTIONOSUUDET (1 000 t ) TS TP TA ETP TA TS TS Peruspalv. vos Muutos % -8,2 3,2-2,9-8,7-77,0 0,0 OKM vos Muutos % 19,0-29,4-16,7-30,0 0,0 0,0 Yhteensä Muutos Muutos % -9,7 5,7-2,3-6,9-79,6 0,0 Oriveden valtionosuuden merkittävään 1,8 milj. euron vähennykseen vuoden 2017 tasosta vaikuttaa valtion päätökset kikyn kuntien toiminnalle tuomista henkilöstömenojen säästöistä sekä Oriveden muutamana edellisenä vuonna tapahtunut asukasluvun väheneminen. Vuosien 2019 ja 2020 valtionosuuden vähennys puolestaan johtuu sote- ja maakuntauudistuksen vaikutuksesta kuntien toimintaan ja rahoitukseen. 3. TALOUSARVION JA SUUNNITELMAN SISÄLTÖ Talousarviotekstit laaditaan yhtenevän käytännön mukaisesti tulosalueittain pohjille, jotka löytyvät osoitteesta: O:\hallintopalvelut\talousarviot\2018\ Toiminnan vastuuhenkilö Jokaisen palvelukeskuksen/tulosalueen tekstiosan alkuun kirjoitetaan tili- ja vastuuvelvollisen viranhaltijan virkanimike ja nimi Käyttötalous Taloushallinnon talousarviosovellukseen on siirretty kustannuspaikoittain edellisen vuoden talousarviossa hyväksytyt luvut. Palvelukeskusten tulee tallentaa itse tiedot taloushallinnon järjestelmään heille annetuilla budjettitunnuksillaan. Talousarviotiedot annetaan pyöristettyinä alaspäin lähimpään 10 euroon. Käyttötaloudessa käytettävä osasto- ja kustannuspaikkakartta on A6. Mikäli kaupungin toimin-
7 7 taorganisaatioon tulee muutoksia ennen vuoden 2018 talousarviokäsittelyä, muutetaan osastoja kustannuspaikkakarttaa organisaatiomuutoksia vastaavaksi. Muutoksesta ja sen mahdollisesti aiheuttamista toimenpiteistä talousarvion laadintaan tiedotetaan erikseen Vuokrat/vastikkeet sekä tilojen vuokraaminen Tilapalvelun sisäiset vuokrat Tilapalvelut ilmoittaa palvelukeskuksille vuoden 2017 sisäiset veloitukset siivous-, ruoka- ja kiinteistöhoitopalveluille ennen talousarvion laadintaa, viimeistään mennessä. Ilmoitettua vuokratasoa voidaan soveltaa myös suunnitelmavuosiin Tilapalvelujen sisäiset vuokrat on huomioitu talousarvioraamiin vuoden 2017 tasolla. Tilapalvelun ilmoittamat sisäiset menot (ja tilapalvelun osalta tulot) tulee palvelukeskusten kirjata sisäisinä määrärahoina talousarvioon. Tilapalvelun muilta palvelukeskuksilta perimien sisäisten ylläpito- ja pääomavuokrien taso tulee olla enintään vuoden 2017 tasolla, ellei kiinteistöön kohdistu sellaisia peruskorjauksia, jotka nostavat kiinteistöstä kirjattavien poistojen määrää. Korotuksista tulee erikseen neuvotella kiinteistöä käyttävän palvelukeskuksen kanssa. Tilojen vuokraaminen Palvelukeskukset voivat vuokrata toimitiloja kaupungin organisaation ulkopuolelta vain, mikäli vuokrauksesta on etukäteen käyty neuvottelut tilapalvelun ja talousjohdon kanssa, ja että vuokraukseen on määrärahavaraus talousarviossa Palkat Kunta-ala on saavuttanut kilpailukykysopimuksen (kiky) mukaiset neuvottelutulokset sopimuskaudelle Neuvottelutuloksen mukaan sopimuskaudella ei tule palkkoihin sopimuskorotuksia. Tammikuun 2018 jälkeisistä korotuksista ei ole sopimusta, joten talousarvioraamissa on varauduttu 0,5 %:n palkankorotuksiin vuosille Palkanlaskenta toimittaa palvelukeskuksiin palkkaliitteen henkilöstön palkoista Henkilösivukulut Palkkoihin liittyvät henkilösivukuluprosentit ovat seuraavat: * sairausvakuutusmaksu 1,08 % (2,02 %) * työttömyys- ja tapaturmavakuutusmaksut 4,00 % (3,90 %) * palkkaperusteinen maksu, työnantaja (KuEL) 16,75 % (17,05 %) * opettajien eläkevakuutusmaksu (VaEL) 16,28 % (16,28 %) KuEL:n eläkemenoperusteinen maksu ja Varhe-maksu varataan KEVA:n ohjeistuksen mukaan seuraavasti: Tili 4101 KuEL/eläkemenoperusteinen Vuosi 2018: vuoden 2017 ennakkomaksu * 1,01 Vuodesta 2019 alkaen eläkemenoperusteinen maksu esitetään poistuvaksi ja kunnille ja maakunnalle määrättäväksi uusi euromääräinen tasausmaksu, joka määrätään kuntien ja maakunnan kesken palkkasummien suhteessa. Kuntien osuus tasausmaksusta jaetaan kuntien kesken verotulojen ja valtionosuuksien suhteessa. Tasausmaksun suuruudesta ei ole vielä arvioita saatavissa, joten se varataan vuosille 2019 ja 2020 vuoden 2018 eläkemenoperusteisen maksun suuruisena.
8 8 Tili 4102 Varhe-maksu Vuosi 2018: vuoden 2017 ennakkomaksu * 1,13 Keva-lakiluonnoksen mukaan vuodesta 2019 alkaen työantajalta peritään palkkaperusteinen eläkemaksu, joka kattaa nykyiset palkkaperusteiset eläkemaksut ja varhaiseläkemenoperusteisen eläkemaksun. Palkkaperusteinen maksu määräytyy %-osuutena palkoista ja siihen työnantaja pidättää itselleen työntekijöiltä palkanmaksun yhteydessä seuraavan taulukon mukaisesti: Palkkaperusteinen eläkemaksu 24,40 24,40 Työntekijän eläkemaksu alle 53-vuotiailla ja 63 vuotta täyttäneillä 6,75 7,15 Työntekijän eläkemaksu vuotiailla 8,25 8, Muut menot Muihin menoihin ei saa tehdä korotuksia, ellei menonlisäystä ole erikseen raamin laatimisen yhteydessä hyväksytty Toimistohenkilöstön sisäiset veloitukset Hallinto- ja talouspalvelukeskus toimittaa muille palvelukeskuksille viimeistään mennessä toimistohenkilöstön sisäisten veloitusten määrät Työterveyshuollon kustannukset Kirjanpidon tilastointiohjeiden mukaisesti työterveyshuollon kustannuksiin varataan määrärahat eroteltuna vähintään toiminnoittain (kustannuspaikoittain, mikäli mahdollista) Poistot Poistot kirjataan talouspalveluissa, joten niitä ei käsitellä palvelukeskuksissa Maksut ja taksat Maksujen ja taksojen tarkistaminen toteutetaan vähintään talouden tasapainotussopimuksen mukaan. 4. TALOUSARVIORAAMI Talousarvioraamissa on huomioitu talouden tasapainotussopimuksen mukaiset tulojen lisäykset ja menojen vähennykset lautakunnittain. Erikoissairaanhoitoon ja Tampere-Orivesi yhteistoiminta-alueen palvelujen ostoihin on varauduttu tehtyjen palvelutilausten mukaisesti. Erillistä lisävarausta menojen ylittymistä varten ei talousarvioon sisälly. Rahoitustuottoihin ja kuluihin on laskettu 0,5 %-yksikön varaus korkotason mahdolliseen nousuun vuoden 2016 kesäkuun korkotasosta sekä lisäksi varauduttu taloussuunnitelman mukaiseen lainakannan kasvun tuomaan korkolisäykseen. Käyttötalouden lautakuntakohtainen toimintakate eli nettomenoraami vuodelle 2018 on tällöin: TA 2017 TA 2018 M % euroa Kaupunginhallitus , Lasten ja nuorten ltk , Elämänlaatultk , Tekninen lautakunta , Ympäristölautakunta , Toimintakatteet yhteensä ,
9 9 Alla olevalla nettoraamilla sekä edellä arvioiduilla tuloperusteilla vuoden 2018 talousarvioraami osoittaa edelleen talouden tasapainottamistoimenpiteistä huolimatta alijäämää koko taloussuunnitelmakauden. Talousarvioraamin mukainen tulosennuste on seuraava: TA 2017 ETP 2017 TA 2018 ta17-18,% TA 2019 % TA 2020 % Toimintakatteet yhteensä , , ,4 Verotulot , , ,7 Valtionosuudet , , ,0 Rahoitustuotot ja -kulut , , ,0 VUOSIKATE , Poistot+satunn.kulut , , ,3 TILIKAUDEN TULOS , , ,7-33,1 Tuloslaskelman mukaan vuoden 2018 vuosikate ei riitä toiminnan rahoittamiseen, koska se on negatiivinen. Vuosikatteelta ei siis jää rahoitusta lainojen lyhennyksiin ja investointien rahoittamiseen, vaan nämä on tehtävä uudella lainanotolla tai omaisuutta myymällä. Vuonna 2019 lainojen lyhennyksiin ja investointien rahoittamiseen näyttäisi jäävän vajaa 1,8 milj. euroa ja vuonna 2020 vajaa 1,2 milj. euroa. Kyseisinä vuosina lainojen lyhennysten ennakoidaan olevan noin 4,5 milj. euroa (v. 2018), 4,2 milj. euroa (v. 2019) ja 3,9 milj. euroa (v. 2020). Koska talousarvioraami on edelleen alijäämäinen, niin Oriveden kaupungin talouden tasapainottamistoimenpiteitä tulee edelleen jatkaa. Kaupunginjohtaja ja talousjohtaja voivat tämän talousarvioraamin antaa muitakin asiaan liittyviä tarkennuksia talousarvion laadinnan aikana. Investointiosa laaditaan vuosien taloussuunnitelmassa vahvistetun investointisuunnitelman pohjalta. Välttämättömien uusien investointien yksilöidyt ja perustellut esitykset tulee toimittaa viranhaltijaesityksinä mennessä tekniselle johtajalle ja talousjohtajalle. Investointiosan laatimista voidaan tarkentaa myöhemmin annettavilla ohjeilla. Orivedellä Juha Kuusisto kaupunginjohtaja
TALOUSARVIORAAMI VUOSILLE 2016-2018 SEKÄ TALOUSARVION 2016 LAADINTAOHJEET
1 ORIVEDEN KAUPUNKI TALOUSARVIORAAMI VUOSILLE 2016-2018 SEKÄ TALOUSARVION 2016 LAADINTAOHJEET 1. YLEISTÄ 1.1. Talousarvion ja taloussuunnitelman lainsäädännölliset perusteet Kuntalain 65 :n mukaan kunnanvaltuuston
LisätiedotTALOUSARVIORAAMI VUOSILLE 2015-2017 SEKÄ TALOUSARVION 2015 LAADINTAOHJEET
1 ORIVEDEN KAUPUNKI TALOUSARVIORAAMI VUOSILLE 2015-2017 SEKÄ TALOUSARVION 2015 LAADINTAOHJEET 1. YLEISTÄ 1.1. Talousarvion ja taloussuunnitelman lainsäädännölliset perusteet Kuntalain 65 :n mukaan kunnanvaltuuston
LisätiedotVUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.
LisätiedotKuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto
Kuntatalousohjelma vuosille 2020-2023, Kevät 2019 Kunta- ja aluehallinto-osasto Vaalikauden viimeinen kuntatalousohjelma on tekninen Vaalikauden lopussa laadittava kuntatalousohjelma on julkisen talouden
LisätiedotVuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous
1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 6.11.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä valmistellussa kuntatalousohjelmassa vuodelle
LisätiedotLASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017
Lasten ja nuorten lautakunta 55 11.08.2016 Lasten ja nuorten lautakunta 67 29.09.2016 LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 Lasten ja nuorten lautakunta 11.08.2016 55 Oriveden kaupungin
LisätiedotElämänlaatulautakunta ELÄMÄNLAATUPALVELUIDEN TALOUSARVIO Elämänlaatulautakunta
Elämänlaatulautakunta 71 21.09.2016 ELÄMÄNLAATUPALVELUIDEN TALOUSARVIO 2017 Elämänlaatulautakunta 21.09.2016 71 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 4.7.2016 ( 196) antanut talousarvioraamin vuosille 2017-2019.
LisätiedotSonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille
Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus
LisätiedotKaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus
Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio
LisätiedotVUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi
LisätiedotKuntatalouden tilannekatsaus
Kuntatalouden tilannekatsaus 8.9.17 Helsinki Taloustorstai Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 15-1 Tilastokeskus,
LisätiedotVuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus
1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 25.9.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus Kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä
LisätiedotSuunnittelukehysten perusteet
Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino
LisätiedotKuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa Hannele Savioja
Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa 16.10.2015 Hannele Savioja Rahoitusasematavoitteet Hallitus on päättänyt seuraavista sitovista vaalikauden nimellisistä rahoitusasematavoitteistaan: valtiontalouden
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017
LisätiedotTALOUSARVION 2018 JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
15.6.2017 1(6) TALOUSARVION 2018 JA TALOUSSUUNNITELMAN 2018 2020 LAADINTAOHJEET 1. Talousarviota koskevat säännökset Kuntalain (410/2015) 110 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot
LisätiedotHenkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.
Talouspalvelut 8.8.2016 Palvelukeskuksille VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi laadittavalla
LisätiedotPohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018
Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset 2017 Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018 Vuosi 2017 Kuntien toimintakulut laskivat -1,3% (+1,5% v. 2016) Toimintakate parani +0,7% (-1,6% v. 2016) Verotulot kasvoivat
LisätiedotTalousarvion 2018 ja taloussuunnitelman laadintaohje
Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2019 2020 laadintaohje Kuntien yleinen talouskehitys Suomen julkinen talous on ollut alijäämäinen viime vuosikymmenen loppupuolelta saakka ja julkisen talouden suunnitelman
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
LisätiedotLisätietoa kuntien taloudesta
Lisätietoa kuntien taloudesta 1 Tilikauden tulos 2018, euroa/asukas Suurimmat arvot (Manner-Suomi): 1. Viitasaari (1 783 / as.) 2. Taivassalo (827 / as.) 3. Luhanka (676 / as.) 4. Pyhäranta (664 / as.)
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
LisätiedotVUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
Talouspalvelut 11.9.2017 Toimielimet ja valmistelevat viranhaltijat VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2020 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan
LisätiedotToteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.
Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin
LisätiedotKuntatalouden kehitys vuoteen 2023
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 4.4.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Kevään 2019 kuntatalousohjelma (4.4.2019) Mikko Mehtonen 4.4.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset
LisätiedotKuntatalouden kehitys vuoteen 2023
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 7.10.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Syksyn 2019 kuntatalousohjelma (7.10.2019) Mikko Mehtonen 7.10.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset
LisätiedotSONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA
SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus Toimielimet SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA Yleinen taloudellinen tilanne Suomen bruttokansantuotteen
LisätiedotVuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015
LisätiedotLIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu
LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET Suunnittelun aikataulu Toimialat jättävät esityksensä kunnanhallitukselle 30.09.2014 mennessä. Sisäiset erät tulee
LisätiedotLasten ja nuorten lautakunta Lasten ja nuorten lautakunta Lasten ja nuorten lautakunnan talousarvio 2018
Lasten ja nuorten lautakunta 43 16.08.2017 Lasten ja nuorten lautakunta 50 27.09.2017 Lasten ja nuorten lautakunnan talousarvio 2018 Lasten ja nuorten lautakunta 16.08.2017 43 Oriveden kaupungin talousnäkymät
LisätiedotVuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille
Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä
LisätiedotKuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2018 Lähde: Peruspalveluohjelma 3.4.2014 sekä Kuntaliiton laskelmat Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 2012-2013 Tilastokeskus, vuosien 2014-2018
LisätiedotTampereen strategian lähtökohdat - koko kaupungin näkökulma
Tampereen strategian lähtökohdat - koko kaupungin näkökulma Tampereen kaupungin johdon yhteinen strategiastartti 25.4.2017 konsernijohtaja Juha Yli-Rajala 1 Kaupunkistrategian onnistuminen koko kaupungin
LisätiedotPerusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.
Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin
LisätiedotKUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017
KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017 1. KUNNILTA MAAKUNNILLE SIIRTYVIEN TEHTÄVIEN JA NIIDEN RAHOITUKSEN SIIRTO MAAKUNNILLE SIIRTYVIEN
LisätiedotKuntatalousohjelma vuodelle Kunta- ja aluehallinto-osasto
Kuntatalousohjelma vuodelle 2018 Kunta- ja aluehallinto-osasto Sisältö 1. Kuntatalouden tilannekuva syksyllä 2017 2. Valtion toimenpiteiden vaikutukset kuntatalouteen vuonna 2018 3. Kuntatalouden kehitysarvio
LisätiedotYleistä vuoden 2019 talousarviosta
EM 30.10.2018 Yleistä vuoden 2019 talousarviosta Pomarkun kunnan vuoden 2019 talousarviota tehdään poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa, joka aiheutuu valtionosuustulojen romahduksesta vuonna 2019. Valtionosuudet
LisätiedotVuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset
SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä
LisätiedotKuntien ja maakuntien talouden kehitys sekä Kuntien Jakoavain työkalu
Kuntien ja maakuntien talouden kehitys sekä Kuntien Jakoavain työkalu 24.11.2017 Ilari Soosalu, hankejohtaja rahoitus Sisältö Talousympäristö Kuntien talouden tilanne ja näkymiä Maakuntien talouden näkymiä
LisätiedotYleistä vuoden 2018 talousarviosta
KH 28.11.2017 Yleistä vuoden 2018 talousarviosta Suomen kuntien taloudellisessa tilanteessa näkyy selvä kahtiajako hyvin toimeentuleviin kuntiin ja vaikeuksissa oleviin kuntiin. Osa kunnista suunnittelee
LisätiedotKuntatalousohjelma
Kuntatalousohjelma 2018-2021 Ohjelman esittelykalvot, toukokuu 2017 Kunta- ja aluehallinto-osasto Sisältö 1. Kuntatalouden tilannekuva keväällä 2017 2. Kuntien toimintaympäristön muutostekijät 3. Hallituksen
LisätiedotVuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät
Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät 13.2.2013 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Vuoden 2014 TA:n raamin valmistelun eteneminen Talouden tasapainotarkastelu talous- ja suunnittelukeskuksessa Ehdotus
LisätiedotKAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI
TOUKOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat
LisätiedotKIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016
1 KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (59,3 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2016 Muut (17 %) SOTE (57 %) Henkilöstömenot (26 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon
LisätiedotTalouskatsaus
Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.
LisätiedotKuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 19.9.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen vuonna 2020
LisätiedotKH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus
Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain
LisätiedotKeski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2017
6.6.2018 Kirsi Mukkala Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2017 Pohjatietojen lähde: Tilastokeskus ja Kuntaliitto Väestömuutos 2017, % (suluissa muutos henkilömääränä) -0,1 % (-165) -0,2 % (-5) -0,7 %
LisätiedotKuntalaki ja kunnan talous
Kaupungin talous Kuntalaki ja kunnan talous Kuntalain 65 Valtuuston on hyväksyttävä kunnalle talousarvio ja taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi Talousarviossa hyväksytään toiminnalliset
LisätiedotSonkajärven kunnan tilinpäätös 2015
Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
LisätiedotKeski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016
12.6.2017 Kirsi Mukkala Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016 Pohjatietojen lähde: Tilastokeskus ja Kuntaliitto Väestömuutos 2016 (suluissa muutos henkilömääränä) -0,1 % (-4) -0,3 % (-4) -0,3 % (-15)
LisätiedotTALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016
TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus
LisätiedotSonkajärven kunnan tilinpäätös 2016
Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
LisätiedotKIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUS 2017
1 KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUS 2017 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (59,1 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2017 Muut (17 %) Henkilöstömenot (26 %) SOTE (57 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon
LisätiedotPYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite
LisätiedotTilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus
Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain
LisätiedotSonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen
Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee
LisätiedotKuntatalousohjelma vuodelle 2019, syksy Kunta- ja aluehallinto-osasto
Kuntatalousohjelma vuodelle 2019, syksy 2018 Kunta- ja aluehallinto-osasto Yleistä kuntatalousohjelmasta Syksyn kuntatalousohjelma syventää valtion talousarvioesityksen kuntatalousvaikutusten tarkastelua.
LisätiedotKuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto
Kuntatalousohjelma vuosille 2020-2023, Kevät 2019 Kunta- ja aluehallinto-osasto Vaalikauden viimeinen kuntatalousohjelma on tekninen Vaalikauden lopussa laadittava kuntatalousohjelma on julkisen talouden
LisätiedotSiilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-
LisätiedotKunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila
Kunnan talouden perusteet Luottamushenkilöiden koulutus 11.2.2013 Sirkka Lankila Valtuusto ja kunnan talous Valtuusto päättää kunnan talouden ja rahoituksen perusteista eli valtuusto käyttää kunnassa budjettivaltaa
LisätiedotNurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla
Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla Nurmeksen kaupungille vuosi 2018 vahvan perustoiminnan ansiosta hieman odotuksia parempi. Nurmeksen kaupungin tilinpäätös oli talousarviota
LisätiedotKAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI
HUHTIKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo 216 215 214 213 212 211 tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu
LisätiedotLAPIN LIITTO Hallitus
LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain
LisätiedotKuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017
Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Tiedotustilaisuus 11.2.2015 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma 8,0 Kuntasektorin
Lisätiedot31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014
31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken
LisätiedotTalousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen
Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2016-18 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Henkilöä Rovaniemen väkiluvun kehitys 2005-2018 65000 60000 55000 50000 45000 40000 35000 30000 25000 20000 15000 10000
LisätiedotKokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.
TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien
LisätiedotKuntien ja maakuntien talousnäkymät
Onnistuva Suomi tehdään lähellä Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Kuntapäivät Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Sanna Lehtonen Kehittämispäällikkö Kuntaliitto Talouskasvu piristynyt vihdoinkin
LisätiedotTalousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen
Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2017-18 Esko Lotvonen 19.10.2015 Tavoitteet 2016-18 Ei alijäämäisiä vuosia Talouden aito tasapaino 2018 Tuloveroprosenttia ei koroteta Lainamäärän katto 2200 /asukas
LisätiedotTilinpäätösennuste 2014
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa
LisätiedotTalouden sääntely uudessa kuntalaissa
Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015» siirtymäsäännöksiä
LisätiedotKaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi
Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Maltillisella menokasvulla laadukkaat palvelut Peruskorjauksilla huolehditaan kiinteistökannasta Investoinnit edellyttävät lainanottoa Kansantalouden
LisätiedotKuntatalous vuosien julkisen talouden suunnitelmassa ja kuntatalousohjelmassa. Valtiovarainvaliokunta
Kuntatalous vuosien 2017-2020 julkisen talouden suunnitelmassa ja kuntatalousohjelmassa Valtiovarainvaliokunta 24.5.2016 Kuntatalouden tilannekuva 2015 Keskeiset huomiot kuntatalouden tilasta Koko kuntatalouden
LisätiedotTalousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus
Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006
LisätiedotKemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018
Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.
LisätiedotKaupunginhallitus Kaupunginhallitus Valtuusto Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma
Kaupunginhallitus 319 11.10.2016 Kaupunginhallitus 377 29.11.2016 Valtuusto 60 15.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1026/02.05/2016 KH 11.10.2016 319 Kaupunginhallitus on kokouksessaan
LisätiedotKirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2018
10.4.2019 Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2018 1 Alustavat tilinpäätöstiedot 2018 Perustuvat kuntiin lähetettyyn s-postikyselyyn tiedot on koottu 20.3.-8.4.2019 välisenä
LisätiedotKuntatalouden tila. Hailitusohjelmaneuvottelut kevät Minna s
Kuntatalouden tila Hailitusohjelmaneuvottelut kevät 2019 Minna Karhunen @MinnaKarhunen 14.5.2019s Kuntatalousohjelman nostot keväällä 2019 Kuntatalous heikkeni selvästi vuonna 2018 Viime vuosina veroprosenttien
LisätiedotKuntatalouden kehitys vuoteen 2020
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: Kuntatalousohjelma 15.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kokonaistaloudelliset ennusteet
LisätiedotJulkisen talouden suunnitelma vuosille Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5.
Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2018 2021 Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5.2017 Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit 2015 2016 2017 2018 2019
LisätiedotSiilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
LisätiedotKunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017
Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.
LisätiedotTilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen
Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste
LisätiedotKAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE
1 KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2017 oli noin 0,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2018 esiteltävä vuoden 2017 tilinpäätös on
LisätiedotKuntatalouden tila ja näkymät
Kuntatalouden tila ja näkymät Taloustorstai 20.9.2018 Minna Punakallio Pääekonomisti @MinnaPunakallio Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2019 Julkaisu- BKT, Työttö- Ansiotasoajankohta muutos myys- indeksin
LisätiedotKeski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2018
7.6.2019 Kirsi Mukkala Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2018 Pohjatietojen lähde: Tilastokeskus ja Kuntaliitto Väestömuutos 2018, % (suluissa muutos henkilömääränä) -0,2 % (-510) -0,3 % (-51) -0,5 %
LisätiedotJulkisen talouden suunnitelma ja kuntatalous
Liite 1 Hallintovaliokunta 19.5.2017 Julkisen talouden suunnitelma 2018-2021 ja kuntatalous Apulaisjohtaja Reijo Vuorento Suomen Kuntaliitto Kuntien ja kuntayhtymien talous nyt ja tulevaisuudessa Tulos-
LisätiedotTilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös
LisätiedotKuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA
Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU
LisätiedotIitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
LisätiedotTalousarvion toteutuminen kesäkuu 2018
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina
LisätiedotUuden kunnan talous. Pentti Meklin. emeritusprofessori Tampereen yliopisto. Pentti Meklin 1
Uuden kunnan talous Pentti Meklin emeritusprofessori Tampereen yliopisto Pentti Meklin 1 I Kunnan talous Soten siirrossa 1.1.2019 II Välivaiheen talous 2019-2023 ja siitä eteenpäin Tulot ja menot Varat
LisätiedotKuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA
Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 20.8.2018 TALOUSARVION 2019 SEKÄ VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU
Lisätiedot