Varhaiskasvatussuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Varhaiskasvatussuunnitelma"

Transkriptio

1 Varhaiskasvatussuunnitelma Hembackan päiväkoti 1

2 Hembackan päiväkoti on Loviisan Liljendalissa sijaitseva päiväkoti. Päiväkodissa on kaksi osastoa, 12 paikan pienten puoli 1-3-vuotiaille ja 20 paikan isojen puoli 3-6-vuotiaille (esikoululapset saavat aamu- ja iltapäivähoitoa päiväkodissa, esikoulu toimii Sävträsk skolanissa). Päiväkotimme on maaseudulla ja käytämme läheisyydessämme olevaa ulkoympäristöä hyväksemme. Meillä on myös lyhyt matka kirjastoon, liikuntataloon ja metsään. Hembacka on toistaiseksi kaksikielinen päiväkoti, jossa enemmistö lapsista on ruotsinkielisiä. Päiväkotimme noudattaa Loviisan kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaa (vasu), tavoitteemme ja työtapamme tarkennetaan Hembackan vasussa. 2

3 Arvopohja Varhaiskasvatuksen tehtävänä on tukea lapsen kehitystä ja luoda turvallinen arkiympäristö, jossa lapsilla ja aikuisilla on hyvä olla. Lapsi kohdataan ainutlaatuisena yksilönä ja aikuiset ovat läsnä lapsen arjessa. Lapsi tulee kuulluksi ja ymmärretyksi ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti. Toiminta mukautetaan lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Toimintaa suunnitellaan osastojen säännöllisissä suunnittelukokouksissa. Henkilöstö mitoitetaan päivähoitoasetuksen mukaisesti. 3

4 Oppimisympäristö Oppimisympäristömme antaa lapselle mahdollisuuden niin vapaaseen leikkiin kuin ohjattuun toimintaan, luovaan toimintaan, vesi- ja hiekkaleikkeihin sekä iänmukaiseen leikkimateriaaliin. Ulkona voimme leikkiä pihalla, käydä metsässä retkillä ja seurata luonnon vaihteluja. Työskentelemme lasten kanssa pienryhmissä. Isojen puolen lapset jaetaan kolmeen noin 6-7 lapsen ryhmään, joilla on eri toimintaa eri päivinä; askarteluhetki, satuhetki ja pieni piiriin kokoontuminen. Pienten puolen ryhmät koostuvat 3-4 lapsesta, ja näilläkin ryhmillä on lasten ikään mukautettua toimintaa eri päivinä. Päiväkodissamme olemme aloittamassa Askeleittain - ohjelmaa 4-6-vuotiaille. Askeleittain opettaa lapsille empatiaa ja ongelmanratkaisua. 2-3-vuotiaille löytyy samansisältöinen Start - ohjelma. Kieli Päiväkotimme on toistaiseksi kaksikielinen päiväkoti, jossa enemmistö lapsista on ruotsinkielisiä. Pyrimme joka päivä työskentelemään hetken suomenkielisten lasten kanssa heidän äidinkielellään. Kielikysymys on päiväkodissamme haaste ja kehityksen kohde. On tärkeää, että jokainen lapsi saa tarpeeksi virikkeitä omalla kielellään. Käytämme satuja, lauluja, riimejä ja loruja lapsen kielen vahvistamisessa ja kehittämisessä. Keskustelemme lasten kanssa pienryhmissä viikon aiheesta, jolloin kaikki lapset saavat mahdollisuuden ilmaista itseään. 4

5 Pelaamme erilaisia pelejä, joiden tarkoituksena on tukea lapsen kielen kehitystä ja keskustelemme lapsen kanssa henkilökohtaisesti monissa arjen tilanteissa. Lapsen tapa toimia Lapsilla on mahdollisuus leikkiä, liikkua, tutkia ja ilmaista itseään. Päiväkodissamme lasten leikille varataan aikaa, tilaa ja materiaaleja. Leikin avulla lapsi kehittyy sosiaalisesti, motorisesti ja kognitiivisesti. Leikki on lapselle ilmaisun sekä tunteidensa ja kokemustensa käsittelyn työkalu. ongelmanratkaisu tarkkailu ystävyys ilo mielikuvitus turvallisuus havainnoiminen pettyminen eläytyminen Oletteko vain leikkineet tänään? riidan käsittely keskittyminen muiden huomioiminen tasa-arvo itsenäistyminen karkeamotoriikka luovuus kommunikaatio tilakäsitys 5

6 Fyysinen toiminta Lapset harjoittavat karkeamotoriikkaansa päivittäin ulkona leikkiessään. Isoilla lapsilla on ohjattuja liikuntatunteja liikuntatalossa muutamina kertoina kuukaudessa (talviaikaan). Syksyisin ja keväisin teemme säännöllisiä metsäretkiä. Pienemmillä lapsilla on mahdollisuus kehittää karkeamotoriikkaansa sisätiloissa ryömimällä, hyppimällä, kävelemällä, kiipeilemällä jne. Lapsi tutkii Vapaassa leikissä lapsella on mahdollisuus purkaa mielikuvitustaan, huumoriaan ja iloaan. Eri tilat mahdollistavat leikkimisen pienissä ryhmissä, esim. nukkeleikkejä, rakennusleikkejä sekä vesi- ja hiekkaleikkejä. Lähiympäristö ja luonto tarjoavat lapselle runsaita mahdollisuuksia tutkimiselle. Orientaatiot Varhaiskasvatuksessa oppiminen on kokonaisvaltaista, ei oppiainejakoista. Toiminta on mukautettu lapsen iän ja kehitystason mukaan. Toiminnan suunnittelu tehdään osastoittain. Seuraavat orientaatiot sisältyvät päiväkotimme toimintaan: Orientaatio Tavoite Toteutetaan Äidinkieli - antaa lapselle vahva äidinkieli - rohkaista lasta ilmaisemaan itseään - saduilla, riimeillä ja loruilla päivittäin - keskusteluilla lasten kanssa, joissa aikuiset kuuntelevat lapsia ja joissa lapset kuuntelevat toisiaan 6

7 Matematiikka Ympäristö ja luonto Kuvataide Musiikki Uskonto ja etiikka Fyysinen toiminta - kehittää loogista ajattelua ja herättää lasten kiinnostus yksinkertaisiin matemaattisiin käsitteisiin - tutustua lähiympäristöön - opettaa lapsille vuodenaikojen vaihteluja luonnossa - liikennekasvatus - kehittää hienomotoriikkaa - löytää värit, muodot, eri materiaalit - luomisen ilo - kehittää mielikuvitusta - oppia lauluja - uskaltaa ilmaista itseään laulamalla ja soittamalla ja nauttia siitä - kuunnella, keskittyä - oppia eri rytmejä - eri juhlapyhien huomioinen - oppia mikä on oikein ja väärin, valetta ja totuutta - oppia kunnioitusta ja toisten huomioonottamista - karkeamotoriikan kehittäminen - vartalonhallinta - yhteispelin oppiminen - lapset laskevat aamupiirissä - peleillä ja leikeillä - riimeillä ja loruilla - arkitilanteissa, esim. pukeutuminen, ruokailu - metsäretkillä - vierailemalla esim. kirjastossa - kävelyillä - luontokeskusteluilla - maalamalla, leikkaamalla, liimaamalla - käyttämällä eri materiaaleja, värejä, muotoja - antamalla lapsille vapaasti erilaisia materiaaleja käyttöön - laulamalla - oppimalla lauluja - liikkumalla musiikin tahtiin - soittamalla - kuuntelemalla musiikkia ja laulua - viettämällä juhlapyhiä ja keskustelemalla niistä- - keskustelemalla oikeasta ja väärästä - selvittämällä konflikteja - anteeksi! - liikuntatunneilla (useimmiten liikuntatalossa) - ohjatulla ja vapaalla toiminnalla - mahdollisuudella liikkua niin sisä- kuin ulkotiloissa. 7

8 Kasvatuskumppanuus Tavoitteena on hyvä yhteistyö vanhempien ja henkilöstön välillä lasten kasvatuksen, kehityksen ja oppimisen tukemiseksi. Toimiva vuorovaikutus lasten vanhempien ja päiväkodin henkilöstön välillä on hyvän yhteistyön perusta. Vanhempien, lasten ja henkilöstön keskinäinen kunnioitus on tärkeää. Järjestämme joka vuosi vanhempainiltoja ja kehityskeskusteluja. Yhdessä vanhempien kanssa laaditaan lapsen varhaiskasvatussuunnitelma. Vanhemmilla on mahdollisuus päivittäiseen keskusteluun lapsensa asioista. Tietoja toiminnasta annetaan kerran viikossa reissuvihkojen välityksellä. Myös vanhemmat voivat pitää yhteyttä reissuvihon välityksellä. Kasvun ja oppimisen tuki varhaiskasvatuksessa Tukitoimien järjestäminen aloitetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa niille lapsille, jotka ovat erityisen tuen tarpeessa. Tuki voi olla yleistä, tehostettua tai erityistä tukea. Erityislastentarhanopettaja käy säännöllisesti päiväkodissamme ja tarjoaa päiväkotihenkilöstölle ja avustajille ohjausta ja konsultaatiota. Teemme myös yhteistyötä lastenneuvolan, psykologin ja puheterapeutin kanssa aina vanhempien suostumuksella. 8

9 Monikulttuuurinen varhaiskasvatus Monikulttuurisuudella tarkoitetaan eri kulttuurien vastavuoroisuutta ja tasavertaista rinnakkaiseloa. Monikulttuurinen varhaiskasvatus tukee lasta kaksikieliseksi tulemisessa ja kaikkia lapsia erilaisuuden ja kulttuurisen monimuotoisuuden erilaisuuden kunnioittamisessa lauluilla, leikeillä, saduilla ja kertomuksilla. Moniammatillinen yhteistyö: Varhaiskasvatuksen yhteistyötahot; - Esikoulu - Kirjasto - Seurakunta - Erityislastentarhanopettaja - Lastensuojelu - Psykologi - Lastenneuvola - Puheterapeutti - Toimintaterapeutti - Folkhälsan, Lastenlinna - Kårkulla ja Eteva Hembackan päiväkodin henkilöstö 9

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. Toimintaympäristö 2. Toiminta-ajatus ja arvot 3. Tavoitteet 4. Oppimisympäristö 5. Toiminnan perusta 6. Toiminta lapsen

Lisätiedot

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011 1 Sisällysluettelo Metsolan päiväkoti......3 Toiminta-ajatus...4 Lapsikäsitys...4 Arvopohja...4 Toiminnan toteuttaminen..5 Ohjattu toiminta.6 Erityinen

Lisätiedot

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKOTI Kettukallion päiväkoti on perustettu vuonna 1992. Päiväkoti sijaitsee Heinolan Kirkonkylässä luonnon läheisyydessä, upeiden

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKOTI Kettukallion päiväkoti on perustettu vuonna 1992. Päiväkoti sijaitsee Heinolan Kirkonkylässä luonnon läheisyydessä, upeiden

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013 Nuppusten Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. NUPPUSTEN RYHMÄKUVAILU 2. NUPPUSTEN TOIMINTA-AJATUS 3. VARHAISKASVATUSYMPÄRISTÖ 4. KIELELLINEN KEHITYS JA KIELEN MERKITYS VARHAISKASVATUKSESSA

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

Yksiköt: Kaupungin päiväkodit / perhepäivähoito / avoin varhaiskasvatus Yksityiset päiväkodit / perhepäivähoito Seurakunnat Järjestöt

Yksiköt: Kaupungin päiväkodit / perhepäivähoito / avoin varhaiskasvatus Yksityiset päiväkodit / perhepäivähoito Seurakunnat Järjestöt Tämä on Loviisan kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma VASU. Sen lähtökohtana ovat valtakunnalliset varhaiskasvatuksen perusteet. Sivistyslautakunta hyväksyy joka toinen vuosi päivitetyn suunnitelman. Päivähoitoyksiköt

Lisätiedot

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 SISÄLLYSLUETTELO 2. Sisällysluettelo 3. Prosessi 4. Toiminta-ajatus 5. Arvot 6. Lapsilähtöisyys 7. Oppimisympäristö 8. Leikkiminen

Lisätiedot

Määrlahden päiväkodin VASU

Määrlahden päiväkodin VASU Määrlahden päiväkodin VASU Tämä on Määrlahden päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma VASU. Tämä suunnitelma pohjautuu Loviisan kaupungin vuonna 2011 käyttöön ottamaan varhaiskasvatussuunnitelmaan. VASUSSAMME

Lisätiedot

Kuggomin päiväkoti Varhaiskasvatussuunnitelma 2012

Kuggomin päiväkoti Varhaiskasvatussuunnitelma 2012 Kuggomin päiväkoti Varhaiskasvatussuunnitelma 2012 Kuggomin päiväkoti Kuggomin päiväkoti on kaksikielinen päiväkoti. Päiväkodissa on kaksi kokopäiväryhmää. Mymlan on 0-3 vuotiaiden ryhmä ja 3-6 vuotiailla

Lisätiedot

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SISÄLLYS 1. Siilin päiväkoti 2. Päiväkodin tärkeät asiat 3. Lapsilähtöisyys 4. Varhaiskasvatuksen suunnittelu 5. Varhaiskasvatuksen toteuttaminen 6. Erityinen

Lisätiedot

Isnäsin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Isnäsin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Isnäsin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Tämä on Isnäsin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma eli VASU. Se perustuu Loviisan kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaan. Lapsen oma vasu laaditaan yhdessä

Lisätiedot

UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Päiväkotimme yhteystiedot: Uunilinnun päiväkoti Kallionkatu 2 11120 Riihimäki puh. 019-758 4305 Keltasiivet 019-758 4766, tekstiviestit numeroon 050 597

Lisätiedot

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI 015-177 901 (JOHTAJA) 044-794 5046 ( JOHTAJA) 015-228 615 (HEINÄHATUT) 015-228 616 (VILTTITOSSUT) 044-7945372 (PÄIVÄKOTI) SANNAN PÄIVÄKODIN VASU Talon

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pyrimme avoimeen ja lämpimään yhteistyöhön Muokkaamme leikki- ja oppimistiloja yhdessä

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO Ryhmiksen toiminta-ajatus 1. Kasvatuspäämäärät ja tavoitteet 1.1 Arvoperusta 1.2 Hyvinvoiva lapsi 1.3 Päivähoidon

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLTÖ Tilhin toiminta-ajatus 1 Kasvatuspäämäärät ja -tavoitteet 1.1. Tärkeät asiat 1.2. Hyvinvoiva lapsi 1.3. Päivähoidon

Lisätiedot

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä päivittäin esim. leikin, toiminnan ja ruokailun aikaan. Pienryhmät muotoutuvat lasten kehitystason, mielenkiinnon

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA VUOSISUUNNITELMA 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Metsätähti RYHMIEN NIMET: Kissankellot (1-3v.) ja Päivänkakkarat (3-5v.) LASTEN MÄÄRÄ: 33 paikkaa (kuluvana toimintavuotena 38 lasta) Päiväkodin aukioloaika

Lisätiedot

JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI

JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI Joupin ryhmis sijaitsee Joupin viihtyisällä asuntoalueella hyvien ulkoilumahdollisuuksien läheisyydessä. Ulkoilemme paljon läheisillä leikkikentillä sekä teemme metsäretkiä Kultavuoressa.

Lisätiedot

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA

Lisätiedot

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkoti Tällä paikalla on avattu Killon lastenseimi toukokuussa 1950 Killon uusi päiväkoti valmistui vuoden 2004 alusta Päiväkoti vihittiin käyttöön

Lisätiedot

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU 1 Kädentaidot ja tehtävät pelit, laulut ja ystävät ulkoiluhetket ja metsäretket leikki, satuilu ja syli läheisyys käy kaiken yli. Päiväkodin yhteystiedot:

Lisätiedot

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTA-AJATUS: tarjoamme hyvällä ammattitaidolla laadukasta varhaiskasvatusta alle 6 -vuotiaille lapsille meillä lapsella on mahdollisuus

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

HALLILAN PÄIVÄKOTI. Varhaiskasvatussuunnitelma - VASU

HALLILAN PÄIVÄKOTI. Varhaiskasvatussuunnitelma - VASU HALLILAN PÄIVÄKOTI Varhaiskasvatussuunnitelma - VASU Päiväkodissamme toimii 6 ryhmää: Nuput Pallerot Tenavat Naperot Nappulat Muksut Toiminta-ajatus Meille on tärkeää, että lapsi kokee olonsa turvalliseksi

Lisätiedot

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 1 Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 2 Kuusjoen päiväkoti Kuusjoen päiväkoti on perustettu vuonna 2010. Päiväkoti sijaitsee Kuusjoen koulun yhteydessä Salon Kuusjoella

Lisätiedot

KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARHAISKASVATUS KULHON PÄIVÄKODISSA Kulhon päiväkoti Pönkäniementie 4a2 80910 Kulho p.040 140 8145 p. 040 707 3375 (päiväkodin johtaja/raija Pynnönen) Kulhon

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma. Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla

Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma. Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Atalan päiväkoti Metsästäjän päiväkoti Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla Toiminta-ajatus Luomme

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme

Lisätiedot

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma 1 Kurikka lapsen nimi Kansilehteen lapsen oma piirros Lapsen ajatuksia ja odotuksia esiopetuksesta (vanhemmat keskustelevat kotona lapsen kanssa ja kirjaavat) 2 Eskarissa

Lisätiedot

TAIKAPEILIN VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA 2009 2010

TAIKAPEILIN VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA 2009 2010 TAIKAPEILIN VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA 2009 2010 TAIKAPEILI Taikapeilin ryhmä koostuu 3 6 vuotiaista lapsista, joista esikoululaisia on kahdeksan. Ryhmässämme on tällä hetkellä 30 lasta. Lastentarhanopettajina

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma

Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma 2017-2018 Telkkä-Lunnin toimintakulttuuri Jokainen lapsi on ainutlaatuinen. Lasten toiveet ja mielenkiinnon kohteet selvitetään havainnoimalla ja kuuntelemalla. Telkkä-Lunnissa

Lisätiedot

Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Suomusjärven päiväkoti on pieni yksikkö maaseudun rauhassa, jossa lapsi saa olla lapsi. Pienessä yksikössä muodostuu helposti läheinen ja lämmin vuorovaikutus

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. YKSIKKÖ Aitohelmen päiväkoti Klaukkalantie 72, 01800 KLAUKKALA Piccolot ja Pillipiiparit kokopäiväesiopetusryhmät Vikkelät ja Nokkelat osapäiväesiopetusryhmät 2. TOIMINTA-AIKA

Lisätiedot

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Haikalan päiväkoti sijaitsee Klaukkalan pohjoisella alueella Haikalassa. Päiväkoti on perustettu 1982. Toimintakaudella 2010-2011 päiväkotimme ryhmät ovat:

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä.

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Toivion päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Päiväkodissamme toteutamme

Lisätiedot

Määrlahden päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Määrlahden päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Määrlahden päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Tämä on Määrlahden päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma VASU. Suunnitelma pohjautuu Loviisan kaupungin vuonna 2011 käyttöön ottamaan ja vuonna 2013 päivitettyyn

Lisätiedot

SISÄLLYS. Kasvatuskumppanuus... 6. Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus...

SISÄLLYS. Kasvatuskumppanuus... 6. Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus... 1 2 SISÄLLYS Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus... 5 Kasvatuskumppanuus... 6 Yhteistyö... 7 Kiusaamisen ehkäisy... 8 Varhainen puuttuminen... 9

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen

Lisätiedot

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin

Lisätiedot

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS LEIKKI LUOVUUS YSTÄVYYS TUNTEET TURVALLISUUS LAPSI EI LEIKI OPPIAKSEEN, MUTTA OPPII LEIKKIESSÄÄN Leikissä lapsi oppii toimimaan yhdessä

Lisätiedot

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu kokopäiväpedagogiikkaan; jokainen hetki tukee lapsen kehitystä ja oppimista. Kasvattajat mahdollistavat lasten

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Päiväkoti Lokki Joonatan on pieni kahden ryhmän idyllinen ja kodikas päiväkoti Lokalahden keskustassa, kirkkoa vastapäätä. Päiväkotimme toimii kahdessa rakennuksessa. Vanha puoli

Lisätiedot

Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa

Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa 19.9.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus VASU2017 työskentelyä ohjanneet keskeiset asiakirjat Varhaiskasvatuslaki (2015) - Perustetyön

Lisätiedot

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Ylitarkastaja Anu Liljeström Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue, Itä-Suomen aluehallintovirasto Anu Liljeström, ISAVI OKT-vastuualue 5.10.2016

Lisätiedot

MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2014 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. ARVOT 2.1 VASTUULLISUUS 2.2 AVOIMUUS 2.3 UUDISTUMISKYKY 2.4 YHTEISTYÖ JA PALVELUHENKISYYS 3. TOIMINTA-AJATUS 4.

Lisätiedot

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme

Lisätiedot

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

Marttilan kunnan varhaiskasvatussuunnitelma

Marttilan kunnan varhaiskasvatussuunnitelma Marttilan kunnan varhaiskasvatussuunnitelma Sosiaalilautakunta 16.2.2012 13/ liite no 4 1 SISÄLTÖ 1. Johdanto 2. Toiminta-ajatus ja arvot 3. Kasvatus ja opetusmenetelmät 4. Yhteistyö 5. Erityinen tuki

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU

RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016-2017 Liite 1 Toimintasuunnitelma suunnittelu pohjautuu lasten ja vanhempien osallisuuden mahdollistamiseen (aloitus- ja vasukeskustelut on käyty ennen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA PÄIVÄKODIN ARVOT OIKEAN JA VÄÄRÄN TIEDOSTAMINEN HYVÄT TAVAT ERILAISUUDEN HYVÄKSYMINEN REHELLISYYS LÄHEISYYS LÄMPÖ TURVALLISUUS PÄIVÄKODISSAMME TOIMII 3 RYHMÄÄ: NEPPARIT: 6-vuotiaiden

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,

Lisätiedot

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma Havusten varhaiskasvatussuunnitelma 2010 2011 Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 SAARENKYLÄ Havusten ryhmän puh. 050 5710814 Puh.klo16.30 jälk. 040 5197574 Tervetuloa Havusiin! Havuset on tällä hetkellä

Lisätiedot

Päiväkoti Saarenhelmi

Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi sijaitsee Saarenkylässä kauniilla paikalla Kemijoen rannalla. Läheiset puistot ja talvella jää tarjoavat mahdollisuuden

Lisätiedot

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodissa toimii 3-5-vuotiaiden ryhmä Peilivuori ja 1-4 vuotiaiden ryhmä Salasaari. Molemmissa ryhmissä toimitaan montessoripedagogiikan

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA ELMERIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Arvot 2. Toiminta-ajatus 3. Toimiva kasvattajayhteisö 4. Varhaiskasvatusympäristö 5. Oppimisen ilo 6. Kielen ja vuorovaikutuksen merkitys

Lisätiedot

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKOTI Päiväkotimme sijaitsee Tahiniemessä, Pieksäjärven rannalla, rauhallisella omakotialueella. Lähistöllä on uimaranta ja metsikköä,

Lisätiedot

Ikurin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Ikurin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Ikurin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Me Ikurin päiväkodissa toteutamme varhaiskasvatusta ja esiopetusta pienryhmissä leikkien, liikkuen ja tutkien. Toimintamme yksi keskeisimmistä

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma Tämä on lapsen varhaiskasvatussuunnitelma, joka sisältää esiopetuksen oppimissuunnitelman sekä mahdollisen tehostetun eli varhaisen tai

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS Tarjotaan lapsille perhepäivähoitoa kodinomaisessa ja turvallisessa ympäristössä. Laadukkaan hoidon ja kasvatuksen tavoitteena on onnellinen

Lisätiedot

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Lasten osallisuus Vanhempien osallisuus Varhaiskasvatuksen suunnittelu Leikki Liikunta Luonto Ilmaisu Mediakasvatus Kieli ja kulttuuri

Lisätiedot

Aamu- ja välipalat valmistetaan päiväkodissa, mutta lounasateria tuodaan Meri-Lapin Kuntapalvelun ravintokeskus Merestä.

Aamu- ja välipalat valmistetaan päiväkodissa, mutta lounasateria tuodaan Meri-Lapin Kuntapalvelun ravintokeskus Merestä. 1 MÖYLYNLEHDON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1. Möylynlehdon päiväkoti Möylynlehdon päiväkoti on perustettu vuonna 1977. Sen pinta-ala on 294 m 2 ja tiloissa toimii tällä hetkellä kaksi lapsiryhmää;

Lisätiedot

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI VASU TAVOITTEET Tasapainoinen, tyytyväinen ja hyvinvoiva lapsi Lapsen tulee tuntea, että hänestä välitetään Haluamme välittää lapselle tunteen, että maailma on hyvä ja siihen uskaltaa kasvaa VIHREÄ LIPPU

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNKI SIVISTYSPALVELUKESKUS OHJATUN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

IISALMEN KAUPUNKI SIVISTYSPALVELUKESKUS OHJATUN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 IISALMEN KAUPUNKI SIVISTYSPALVELUKESKUS OHJATUN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 Sisällys JOHDANTO 3 1 TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 4 2 KASVATUSKUMPPANUUS 4 3 LAPSEN OMA VASU 6 4 VARHAISKASVATUKSEN

Lisätiedot

PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN

PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN - laadittu keväällä 2009, päivitetty 2012 PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN Perhepäivähoito on kodinomainen päivähoitomuoto, jossa toimitaan ammatillisesti ja tavoitteellisesti yhdessä sovittujen periaatteiden

Lisätiedot

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI 015-177 901 (JOHTAJA) 044-794 5046 ( JOHTAJA) 015-228 615 (HEINÄHATUT) 015-228 616 (VILTTITOSSUT) 044-7945372 (PÄIVÄKOTI) SANNAN PÄIVÄKODIN VASU Talon

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA. Lepsämän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

NURMIJÄRVEN KUNTA. Lepsämän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma NURMIJÄRVEN KUNTA Lepsämän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 SISÄLTÖ JOHDANTO... 3 1. LEPSÄMÄN PÄIVÄKODIN ARVOT... 4 1.1 LAPSILÄHTÖISYYS... 4 1.2 KASVATUSKUMPPANUUS... 4 1.3 TOIMIVA TYÖYHTEISÖ...

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla

Lisätiedot

PROFESSORINTIEN PÄIVÄKODIN VASU

PROFESSORINTIEN PÄIVÄKODIN VASU PROFESSORINTIEN PÄIVÄKODIN VASU PROFESSORINTIEN PÄIVÄKODIN VASU SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMINTA-AJATUS 2. ARVOT 3. TOIMIVA KASVATTAJAYHTEISÖ 4. VARHAISKASVATUSYMPÄRISTÖ 5. OPPIMISEN ILO 6. KIELEN JA VUOROVAIKUTUKSEN

Lisätiedot

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,

Lisätiedot

Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma

Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän Päiväkoti Alatalo Välitalo Ylätalo Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän päiväkodin VASU:n sisällysluettelo: Melukylän päiväkodin talot ja ryhmät Päiväjärjestys Arvot Visiot Toiminta-ajatus Kasvatuskumppanuus

Lisätiedot

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Touhuamme paljon erilaisissa pienryhmissä. Teemme koko talon yhteisiä, laajempia projekteja ja tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi

Lisätiedot

MILLAINEN MINÄ OLEN?

MILLAINEN MINÄ OLEN? MILLAINEN MINÄ OLEN? hidas vilkas reipas voimakas tahtoinen keskitty mätön herkkä iloinen rohkea LAPSEN VALOKUVA tyytyväi nen sinnikäs utelias Toimintavuosi - omatoi minen ujo kärsiväl linen toiset huomioonott

Lisätiedot

Villilän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Villilän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Villilän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta ajatus: Villilän päiväkoti toimii yhteistyössä perheiden kanssa lapsuutta ja lapsen tulevaisuutta kunnioittavan hyvän ja turvallisen leikki ja oppimisympäristön

Lisätiedot

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2009 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

Lisätiedot

KYÖSTIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

KYÖSTIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA KYÖSTIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Kyöstin päiväkoti Kyöstin päiväkoti on 105-paikkainen yksikkö, joka on kahdessa eri rakennuksessa toimiva kokonaisuus. Idyllisessä Kartano-rakennuksessa

Lisätiedot

Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma

Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma Joku hajatelma, lausahdus tähän etusivulle. Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma Yhdessä käsikkäin samaan suuntaan matkaamme, elämän pienillä poluilla. Tervetuloa

Lisätiedot

Isosuon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 2011

Isosuon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 2011 Isosuon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 2011 Yleistä Päiväkotimme sijaitsee Nurmijärvellä Klaukkalan keskustassa aivan Natura luonnonsuojelusuon vieressä. Vuonna 1996 avatussa talossamme toimii kolme

Lisätiedot

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme jatkettu aukiolo joustaa perheiden erilaisten hoidontarpeiden mukaan. Tällöin myös sisarukset saavat toimia samassa

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot