Ympäristöministeriö MINVA YM Kokouksen asialistalla on kolme keskusteluasiaa, jotka käydään puheenjohtajan kysymysten pohjalta.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ympäristöministeriö MINVA YM Kokouksen asialistalla on kolme keskusteluasiaa, jotka käydään puheenjohtajan kysymysten pohjalta."

Transkriptio

1 Ympäristöministeriö MINVA YM EU Mattila Mervi(YM) Viite Asia Ympäristöneuvosto Kokouksen asialistalla on kolme keskusteluasiaa, jotka käydään puheenjohtajan kysymysten pohjalta. Päästökauppadirektiivin muuttamisesta käydään periaatekeskustelu. Suomen käsityksen mukaan komission ehdotus vahvistaa yhdessä markkinavakausvarannon kanssa päästökaupan toimintaa tarkoituksenmukaisella tavalla. Päästökaupan hiilivuotosääntöjen uudistaminen on Suomen teollisuuden kilpailukyvyn kannalta keskeinen kysymys. Hiilivuotosääntöjen tulisi ensisijaisesti turvata energiaintensiivisen vientiteollisuuden kilpailukyky. Ministerit käyvät keskustelun eurooppalaisen ohjausjakson viherryttämisestä keskittyen ympäristölle haitallisiin tukiin sekä ympäristölainsäädännön parempaan täytäntöönpanoon. Suomi suhtautuu sinänsä myönteisesti ympäristölle haitallisimpien tukien vähentämiseen sekä niiden uudelleen suuntaamiseen ja pitää tärkeänä, että asiaan kiinnitetään huomiota jäsenmaiden välisessä yhteistyössä. Suomi tukee tavoitetta siirtää painopiste uuden lainsäädännön hyväksymisestä olemassa olevan lainsäädännön täytäntöönpanon tehostamiseen. Ympäristöministerit keskustelevat uudesta, globaalista kestävän kehityksen toimintaohjelmasta, Agenda 2030:sta ja sen ympäristönäkökohdista. Suomen mielestä Agenda 2030 heijastelee tasapainoisesti ja integroidusti kestävän kehityksen kolmea ulottuvuutta. Suomi on tyytyväinen siihen, että ympäristökysymykset ovat vahvasti esillä sekä päätavoitetasolla että integroidusti läpi agendan. Ympäristöministerit lounastavat yhdessä kehitysministereiden kanssa. Lounaskeskustelun aiheena ovat Agenda 2030:n yhteiset haasteet.

2 Asialista: 1. Esityslistaehdotuksen hyväksyminen 2(19) Muut kuin lainsäädäntöasiat 2. (mahd.) Akohtien luettelon hyväksyminen Lainsäädäntökäsittelyt 3. (mahd.) Akohtien luettelon hyväksyminen 4. Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi direktiivin 2003/87/EY muuttamisesta kustannustehokkaiden päästövähennysten ja vähähiilisyyttä edistävien investointien edistämiseksi (ensimmäinen käsittely) Periaatekeskustelu Muut kuin lainsäädäntöasiat 5. Eurooppalaisen ohjausjakson viherryttäminen: ympäristön kannalta haitalliset tuet ja ympäristölainsäädännön täytäntöönpano Keskustelu 6. Agenda 2030 kestävä kehitys "Muuttakaamme maailmamme" ja sen ympäristönäkökohdat Keskustelu Muut asiat 7. a) Todelliset ajonaikaiset päästöt ja ajoneuvojen päästöjenrajoitusjärjestelmien manipulointi: vakava takaisku ilmanlaadun parantamiselle Euroopan unionissa Itävallan ja Tanskan valtuuskuntien tiedonanto, jota kannattavat Ranskan ja Slovenian valtuuskunnat Belgian valtuuskunnan tiedonanto b) Make It Work aloite Alankomaiden, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Saksan valtuuskuntien tiedonanto

3 Ympäristöministeriö PERUSMUISTIO YM YSO Cederlöf Magnus (19) Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (päästökauppadirektiivin muuttaminen 2003/87/EY) Kokous Ympäristöneuvosto U/E/UTPtunnus U 17/2015 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ympäristöneuvoston kokouksessa on tarkoitus käydä periaatekeskustelu komission ehdotuksesta puheenjohtajan laatimien kysymysten pohjalta. Suomen kanta Suomen yleiset kannat on määritelty Ukirjelmässä (U 17/2015 vp). Puheenjohtajan kysymykset ja Suomen vastaukset niihin: 1) Vahvistavatko esitetyt muutokset yhdessä hiljattain hyväksytyn markkinavakausvarannon kanssa päästökauppajärjestelmää jotta se pystyy toimimaan keskeisenä instrumenttina EU:n ilmastopolitiikan tavoitteiden saavuttamiseksi ensi vuosikymmenellä, mukaan lukien haavoittuvien kolmansien maiden ilmastorahoituksen edistäminen? Suomen käsityksen mukaan komission ehdotus vahvistaa yhdessä markkinavakausvarannon kanssa päästökaupan toimintaa tarkoituksenmukaisella tavalla. Päästökaupan ohjausvaikutuksen vahvistaminen on tärkeä edellytys sille, että järjestelmä kannustaa investoimaan vähähiilisyyttä edistävään teknologiaan. Komission ehdotuksen mukaan päästökauppajärjestelmän osuus vuoteen 2030 mennessä tarvittavasta päästövähennyksestä on selvästi suurempi kuin päästökaupan ulkopuolisen sektorin vastuulle tuleva osuus. Suomi pitää esitettyä painotusta sektoreiden välillä tarkoituksenmukaisena mm. kustannustehokkuussyistä. Päästökauppajärjestelmän osalta komission ehdotus tarkoittaa nykyisen päästövähennystahdin selvää kiristymistä, mikä onkin perusteltua vuodelle 2030 asetetun päästövähennystavoitteen saavuttamisen kannalta. Komission ehdotuksessa käsitellään myös päästökaupan huutokauppatulojen hyödyntämistä. Ehdotukseen on lisätty yhtenä mahdollisena uutena käyttötarkoituksena haavoittuvien kolmansien maiden ilmastorahoituksen vahvistaminen. Suomi korostaa, että jäsenmaat päättävät itse päästökauppajärjestelmän huutokauppatulojen käytöstä. Suomi pitää sinänsä

4 4(19) hyvänä, että huutokauppatuloja voidaan käyttää sekä kansallisen ilmastopolitiikan tarpeisiin että kolmansien maiden tukemiseen. 2) Ovatko ehdotetut ilmaisjaon säännöt oikeassa tasapainossa energiaintensiivisen teollisuuden kilpailukyvyn kannalta olennaisen hiilivuodon riskin torjunnan ja toisaalta vähähiilisen talouteen liittyvien innovaatioiden edistämisen välillä? Päästökaupan hiilivuotosääntöjen uudistaminen on Suomen teollisuuden kilpailukyvyn kannalta keskeinen kysymys. Hiilivuotosääntöjen tulisi ensisijaisesti turvata energiaintensiivisen vientiteollisuuden kilpailukyky. Tämän vuoksi on tärkeää arvioida EU:n tärkeimpien kilpailijoiden kohtaamat hiilikustannukset globaaleilla markkinoilla. Hiilivuodon riskin torjunnan kannalta myös uusi kattava kansainvälinen ilmastosopimus, joka pyritään solmimaan tämän vuoden lopulla Pariisissa, on olennainen elementti. Suomi lähtee siitä, että merkittävälle hiilivuodon riskille alttiin energiaintensiivisen vientiteollisuuden tulee olla sisällytettynä jatkossakin ryhmään, joka saa maksuttomia päästöoikeuksia 100% ilmaisjakosääntöjen mukaisesta määrästä. Suomi pitää komission esittämää hiilivuodon torjuntamallia oikeansuuntaisena. Samalla todetaan kuitenkin, että tässä vaiheessa on ennenaikaista arvioida, onko komission ehdottama uusi hiilivuodon riskin laskentamalli kaikilta osin riittävän monipuolinen ja kattava. Suomi pitää myös tärkeänä, että ilmaisjaossa sovellettavat vertailuarvot kannustavat teknologisiin innovaatioihin ja palkitsevat tehokkaimpia laitoksia. Samalla vertailuarvojen tulisi olla realistisia ja niiden saavuttaminen tulisi olla mahdollista koko EU:n alueella. Vertailuarvojen tulisi perustua nykyisiin sääntöihin jatkuvuuden ja ennustettavuuden vuoksi. Suomi haluaa vielä tarkastella lähemmin komission ehdotuksen vaikutuksia ilmaisjakoon, erityisesti monialaisen korjauskertoimen mahdolliseen käyttöönottoon. Monialaisen korjauskertoimen käyttö leikkaisi maksutta jaettavien päästöoikeuksien määrää yhtäläisesti kaikilta toimialoilta, myös hiilivuotoluetteloon sisällytetyiltä toimialoilta. Suomi toteaa myös, että komission ehdotus tarkoittaa päästökaupan ohjausvaikutuksen vahvistamista. Tämä on sinänsä hyvin linjassa vähähiilisten innovaatioiden ja investointien edistämisen kanssa. 3) Ovatko ehdotetut vähähiilikehityksen mukaiset rahoitusmekanismit liittyen teolliseen innovaatioon ja energiasektorin modernisointiin riittävä kannustin vuoden 2030 päästötavoitteen edellyttämien julkisten ja yksityisten investointien kannalta? Suomen käsityksen mukaan komission ehdotukseen sisällytetty uudistettu innovaatiorahasto voi tarjota myös Suomen kannalta varteenotettavan kanavan uusiutuvan energian ja erityisesti kehittyneiden biopolttoaineiden ja biotalouden edellyttämien investointien rahoittamiseen. Suomi pitää tärkeänä, että rahoitettavien hankkeiden piiriin otettaisiin komission ehdotuksen mukaisesti teollisuudessa toteutettavat hankkeet sekä pienen mittakaavan hankkeet. Innovaatiorahaston yhtenä keskeisenä tavoitteena tulisi olla vähentää uuden teknologian kaupallistamiseen liittyviä riskejä. Suomi voi lähtökohtaisesti kannattaa komission ehdotuksia uudesta modernisaatiorahastosta. Rahaston hallinnoinnin tehokkuus ja ammattimaisuus tulee varmistaa ja sen vuoksi Euroopan investointipankin ja komission osallistumista pidetään tärkeänä. Rahaston rahoittamien hankkeiden tulisi olla linjassa EU:n ilmasto ja energiapaketin tavoitteiden kanssa. Suomi pitää perusteltuna, että rahaston toiminnasta raportoidaan vuosittain läpinäkyvyyden varmistamiseksi. Välillisesti Suomi ja Suomen teollisuus voivat hyötyä rahaston toiminnasta kasvavan vähähiiliteknologian kysynnän kautta. Suomi pitää hyvänä, että vähemmän vauraiden jäsenvaltioiden mahdollisuutta jatkaa sähköntuotannon ilmaisjakoa ohjataan selkeillä direktiiviin perustuvilla säännöillä. Tavoitteena

5 5(19) tulee olla, että ilmaisjako todella tukee kyseisten maiden sähkösektorin modernisointia. Suomi pitää myös kannatettavana, että rahoitettavat yli 10 miljoonan euron hankkeet valitaan tarjouskilpailun perusteella. Järjestelyn ennustettavuuden kannalta on myös kannatettavaa, että keskeiset säännöt sähköntuotannon ilmaisjaosta sisällytetään direktiiviin. Suomen käsityksen mukaan komission ehdotukseen sisältyvät rahoitusmekanismit voivat merkittävällä tavalla edistää tarvittavia investointeja vähähiiliseen talouteen. Päästökaupan keskeinen tavoite on kuitenkin järjestelmän kautta luodun hintavaikutuksen kautta ohjata toiminnanharjoittajia tekemään vähähiilisyyttä tukevia investointeja. Suomi korostaa, että päästökaupan toimivuuden ja kustannustehokkuuden kannalta tulee ensisijaisesti huolehtia siitä, että järjestelmän hintaohjaus toimii tarkoituksenmukaisella tavalla. Pääasiallinen sisältö Päästökauppasektorin vuosittainen päästökatto tulee kiristymään vuodesta 2021 lähtien vuosittain 2,2 prosenttia nykyisen 1,74 prosentin sijaan. Lineaarisen päästövähennyskertoimen kiristäminen on tarpeellinen vuodelle 2030 asetettujen ja myös pidemmän aikavälin tavoitteiden saavuttamiseksi. Lineaarisen päästövähennyskertoimen kiristäminen vähentää päästökauppajärjestelmän päästöoikeuksien kokonaismäärää niin, että sektorin päästövähennykseksi muodostuu 43 prosenttia vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 2005 tasoon. Komission ehdotuksen mukaan huutokaupattavien päästöoikeuksien osuus kaikista päästöoikeuksista olisi vuodesta 2021 alkaen 57 prosenttia. Tähän osuuteen kuuluisivat sekä jäsenvaltioiden huutokaupattavat päästöoikeudet että modernisaatiorahaston perustamiseksi huutokaupattavat päästöoikeudet. Jatkossa direktiivin suositukset huutokauppatulojen käytöstä sisältäisivät myös huutokauppatulojen käytön hiilivuodon riskiä aiheuttavien epäsuorien kustannusten kompensointiin. Lisäksi komissio ehdottaa, että tuloja suositeltaisiin käytettäväksi myös haavoittuvaisten kolmansien maiden ilmastotoimien tukemiseen sekä vähähiiliseen yhteiskuntaan tähtäämisestä aiheutuvien työnkuvien muutoksen tukemiseen. Komission ehdotuksen mukaisesti ilmaisjako toteutettaisiin vastaavasti kuin nykyisellä kaudella perustuen harmonisoituihin sääntöihin. Komissio ehdottaa, että tiedot tuotantotasosta päivitettäisiin 5 vuoden välein vuodesta 2021 alkaen. Tuotantotiedot kerättäisiin vuosilta ilmaisjakokaudelle sekä uudelleen vuosilta ilmaisjaon laskemista varten ilmaisjakokaudelle Ilmaisjakopäätökset päivitettäisiin näin ollen kaksi kertaa seuraavalla päästökauppakaudella, jotta tuotantotiedot vastaisivat paremmin tuotannon todellista tasoa. Päästökauppajärjestelmässä on käytössä vertailuarvoja (benchmarks) eri tuotantoprosesseista aiheutuville kasvihuonekaasupäästömäärille. Nykyiselle päästökauppakaudelle vertailuarvot on määritelty vuosien tietoihin pohjautuen. Vertailuarvot ovat tuotantotietojen ohella ilmaisjaon perusteena. Vertailuarvot on asetettu laitoksista parhaiten suoriutuvan 10 prosentin mukaan. Komissio ehdottaa, että vertailuarvoja käytettäisiin myös jatkossa. Ehdotuksen mukaan nykyiset vertailuarvot päivitettäisiin neljännen kauden alussa ja puolessavälissä siten, että vertailuarvoja kiristetään pääsäännön mukaan kiinteämääräisesti 1 prosenttia kultakin vuodelta vuoden 2008 sekä kyseessä olevan ilmaisjakokauden puolenvälin välillä. Päivitysten välissä vertailuarvot pysyisivät samana. Päivityksen tarkoituksena on teknologisen kehityksen huomioon ottaminen sekä ansiottomien voittojen välttäminen vertailuarvojen käytössä. Vähennys vertailuarvosta olisi kuitenkin 0,5 prosenttia tai 1,5 prosenttia kultakin vuodelta, jos komission keräämien tietojen perusteella laskettu vertailuarvo poikkeaa kiinteämääräisestä vähennyksestä yli 0,5 prosenttia.

6 6(19) Komission ehdotuksen mukaan päästöoikeudet uusien osallistujien varantoon tulisivat nykyisellä kaudella jakamatta jääneistä päästöoikeuksista sekä markkinavakausvarannosta otettavista 250 miljoonasta päästöoikeudesta. Lisäksi vuodesta 2021 alkaen toimintansa kokonaan tai osittain lopettaneiden laitosten sekä merkittävästi kapasiteettiaan vähentäneiden laitosten päästöoikeudet lisättäisiin uusien osallistujien varantoon. Päästöoikeuksien ilmaisjakoa jatketaan kaudella hiilivuodon riskin lieventämiseksi. Linjauksen taustalla on arvio, ettei vastaavia ilmastopoliittisia toimia oteta käyttöön muissa merkittävissä talouksissa EU:n ulkopuolella, joten tietyillä päästökauppasektoriin kuuluvilla toimialoilla on edelleen merkittävä hiilivuotoriski. Ilmaisjaon piirissä olevat toimialat jaettaisiin kahteen luokkaan: niihin joihin kohdistuu merkittävä hiilivuodon riski ja muihin toimialoihin. Merkittävälle hiilivuotoriskille alttiit toimialat saisivat ilmaisia päästöoikeuksia 100 prosenttia ilmaisjakosääntöjen perusteella laskettavasta määrästä koko päästökauppakauden ajan. Muut ilmaisjakoon oikeutetut toimialat saisivat 30 prosenttia ilmaisjakosääntöjen perusteella laskettavasta määrästä koko neljännen päästökauppakauden ajan. Hiilivuodon riski arvioidaan päästö ja kauppaintensiteetin yhteisvaikutuksen perusteella. Nykytilanteeseen nähden periaatteellisesti tärkeä muutos olisi siinä, ettei enää pelkästään kauppa tai päästöintensiteetin perusteella voisi tulla luokitelluksi ns. hiilivuototoimialaksi. Lisäksi hiilivuotolistaan on mahdollista sisällyttää toimialoja niin sanotun laadullisen tarkastelun perusteella, jos päästö ja kauppaintensiteetin yhteisvaikutus jää hieman tarvittavaa alhaisemmaksi. Kriteerien uudistaminen johtaa nykyisen hiilivuotoluettelon tuntuvaan supistumiseen. Teollisuuden päästöistä valtaosa pysyisi kuitenkin edelleen hiilivuotoluettelon piirissä. Komission arvion mukaan hiilivuotoluettelon toimialat kattaisivat jatkossa noin 94 prosenttia ilmaisjakoon oikeutettujen toimialojen päästöistä. Komission ehdotuksen mukaan komission tulee vuoden 2019 loppuun mennessä antaa kolmen viimeisimmän käytettävissä olevan vuoden tuotantotietojen perusteella hiilivuotoluettelosta delegoitu säädös, joka koskee koko kautta Aikaisemmasta poiketen toimialoja ei olisi mahdollista lisätä hiilivuotolistalle päästökauppakauden kuluessa. Päästökaupan epäsuorat kustannukset aiheutuvat siitä, että päästöoikeuden hinta siirtyy ainakin osittain sähkön hintaan. Komissio suosittelee jäsenvaltioille valtiontuen maksamista päästökaupasta aiheutuvien epäsuorien kustannusten kattamiseksi, jos epäsuorista kustannuksista aiheutuu hiilivuodon riskiä. Nykyistä innovaatiorahastoa laajennetaan komission ehdotuksen mukaan siten, että se perustuu 400 miljoonaan päästöoikeuteen ja niistä saataviin tuloihin. Lisäksi ennen vuotta 2021 tähän rahastoon kanavoidaan markkinavakausvarannosta 50 miljoonaa päästöoikeutta. Innovaatiorahaston tarkoituksena on tukea uusia vähähiilisiä innovaatioita. Komission ehdotuksen mukaan rahastosta tuettaisiin näiden lisäksi myös teollisuuden vähähiilisiä innovaatioita. Jatkossa myös pienen mittakaavan hankkeet voisivat saada innovaatiorahaston kautta tukea. Komission tulee antaa delegoitu säädös hankkeiden valintakriteereistä. Modernisaatiorahaston tarkoituksena on tukea energiatehokkuushankkeita ja energiasektorin modernisointia vähemmän vauraissa jäsenvaltioissa. Modernisaatiorahaston avulla voidaan tukea hankkeita niissä jäsenmaissa, joiden BKT per asukas alittaa 60 prosenttia EU:n keskiarvosta. Komissio ehdottaa, että modernisaatiorahastoa hallinnoidaan EUtasolla, ja että rahoituksen piirissä olevat jäsenvaltiot yhdessä Euroopan investointipankin ja komission kanssa ovat vastuussa rahaston hallinnoinnista annettujen sääntöjen puitteissa. Rahaston kautta kohdennettava rahoitus perustuu päästöoikeuksien myynnistä saataviin tuloihin.

7 7(19) Lisäksi jatketaan jäsenvaltioiden mahdollisuutta jakaa ilmaisia päästöoikeuksia sähköntuotannolle. Käytännössä tämä mahdollisuus koskisi jäsenmaita, joiden BKT per asukas on alle 60 prosenttia EU:n keskiarvosta. Sähköntuotannon ilmaisjaon sääntöjä kuitenkin tiukennetaan. Jatkossa järjestely tarkoittaa sitä, että sen piirissä oleva jäsenvaltio valitsisi yli 10 miljoonan euron suuruiset hankkeet tarjouskilpailun perusteella. Tarkoituksena on parantaa järjestelyn läpinäkyvyyttä ja tarkoituksenmukaisuutta. Komission ehdotukseen sisältyy komitologiajärjestelmän mukauttaminen Lissabonin sopimuksen mukaisiin menettelyihin eli säädösvallan siirtoon (delegoidut säädökset) ja komitologiamenettelyyn (täytäntöönpanosäädökset). EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely (SEUT) 192 artiklan 1 kohta (ympäristö). Tavallinen lainsäätämisjärjestys. Käsittely Euroopan parlamentissa Euroopan parlamentin käsittelyaikataulusta ei vielä ole tietoa. Parlamentin raportoijana toimii Ian Duncan (ECR/UK) ympäristövaliokunnasta. Kansallinen valmistelu EU23 (ympäristöjaosto) Ukirjelmäluonnos ympäristöjaoston kirjallisessa menettelyssä EUministerivaliokunta (kirjallinen menettely) Eduskuntakäsittely Suuri valiokunta (ympäristöneuvoston asiat) U 17/2015 vp ( ) Ympäristövaliokunnan kuuleminen Talousvaliokunnan kuuleminen Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Komission ehdotus päästökauppadirektiivin uudistamisesta tarkoittaa merkittäviä muutoksia päästökauppajärjestelmään ja sen toimintaan vuoden 2020 jälkeiselle ajalle. Päästökauppadirektiivin uudistaminen edellyttää myös muutoksia kansalliseen lainsäädäntöön. Asia kuuluu maakunnan itsehallintolain (1144/1991) 18 :n 10 ja 22 kohdan perusteella maakunnan lainsäädäntövaltaan. Taloudelliset vaikutukset Komission ehdotuksen taloudelliset vaikutukset on selostettu yksityiskohtaisesti valtioneuvoston Ukirjelmässä U17/2015 vp. Tässä perusmuistiossa taloudellisia vaikutuksia kuvataan tiivistetysti.

8 Komissio on aikaisemmassa vaiheessa julkaissut mittavan vaikutusten arvioinnin koko 2030 ilmasto ja energiapaketista. Ehdotuksen yhteydessä komissio on lisäksi julkaissut erillisen vaikutusarvioinnin päästökauppadirektiivin uudistamisesta. Vaikutusten arviointi on varsin monipuolinen, mutta keskittyy erityisesti päästöoikeuksien allokaatiokysymyksiin sekä hiilivuodon torjuntaan. Sen lähtökohtana on, että päästökauppa tarjoaa kustannustehokkaan vaihtoehdon asetettujen päästövähennystavoitteiden saavuttamiseen. Arvioissa on vertailtu erilaisia vaihtoehtoja ja valintoja päästökauppadirektiivin uudistamiseksi vuoden 2020 jälkeiselle ajalle. Vaikutusten arvioinnin oletuksena on, että kolmannet osapuolet eivät välttämättä ole ottamassa käyttöön vastaavia ilmastopoliittisia toimia. Komissio on arvioinut, että kokonaispäästövähennystavoitteen (vähintään 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä) saavuttaminen aiheuttaisi energiasektorille lisäkustannuksia 0,15 0,54 prosenttia BKT:sta verrattuna perusskenaarioon koko EU:n tasolla vuonna Kyse on siis energiajärjestelmän lisäkustannuksista. Vähiten kustannuksia on arvioitu aiheutuvan, jos kokonaispäästövähennystavoitteen saavuttaminen sidotaan onnistuneesti uusiutuvan energian tuotannon lisäämiseen ja energiatehokkuuden parantamiseen. Kustannusten vaihteluväli heijastelee käytettyjen skenaarioiden välisiä eroja. Vaikutukset kansantalouteen jäävät komission mallilaskelmien mukaan alle 0,5 prosentin vuonna Energiapoliittiset tavoitteet vaikuttavat eniten BKTmuutoksiin. Komission arviot päästöoikeuden hintakehityksestä vaihtelevat nekin varsin voimakkaasti riippuen sovelletusta skenaariosta. Hintaarviot ovat noin 50 euroa päästöoikeudelta kun otetaan huomioon vain päästövähennystavoite. Kunnianhimoiset energiatavoitteet vaikuttavat selvästi alentavasti päästöoikeuden hintaan siten, että alhaisimmillaan hinnat ovat vain hieman yli 10 euroa. Hintakehitykseen vaikuttaa lineaarisen vähennyskertoimen lisäksi markkinavakausvarannon käyttöönotto vuodesta 2019 alkaen. Päästökaupasta saatavat huutokauppatulot riippuvat päästöoikeuksien huutokaupattavasta määrästä sekä niiden hintakehityksestä. Huutokauppatulot ovat olleet kuluvalla kaudella noin miljoonaa euroa päästöoikeuden hinnan ollessa noin 5 7 euroa. Jatkossa hinnat noussevat, mutta päästöoikeuksien määrä laskee. Tässä vaiheessa oletuksena on, että komission ehdotuksen perusteella kaikki energiaintensiiviset toimialat sisältyisivät jatkossakin hiilivuotoluetteloon. Komissio on vaikutusarvioinnin osana tarkastellut myös hienojakoisempaa hiilivuotomallia, jonka mukaan ilmaisjaon taso jakaantuisi usealle tasolle (100/80/60/30 %) riippuen hiilivuodon riskin suuruudesta. Tässä mallissa monialaisen korjauskertoimen käyttö ei komission mukaan välttämättä olisi tarpeen ainakaan kovin varhaisessa vaiheessa. Toisaalta malli johtaisi siihen, että lukumääräisesti selvästi harvempi toimiala yltäisi 100 prosentin ilmaisjaon tasolle. Mallin ongelmana ovat lukuisat tasohyppäykset, joiden seurauksena voisi syntyä käytännön soveltamisvaikeuksia. 8(19) Koska maksutta jaettavien päästöoikeuksien määrä selviää vasta komission laskettua päästöoikeuksien kokonaismäärän sekä huutokaupattavan osuuden, mahdollisesti sovellettavan korjauskertoimen suuruus selviää vasta ilmaisjakopäätöksiä tehdessä. Näin ollen on hankala arvioida direktiiviehdotuksen pohjalta korjauskertoimen suuruutta, joka leikkaa laitoskohtaista ilmaisjakoa. Jos korjauskerroin nousee suureksi, vaikutus ilmaisjakoon on huomattava. Päästöoikeuden nouseva hinta heijastuu myös sähkön hintaan. VTT on yhdessä Sulamaa Consultingin kanssa kesäkuussa 2015 julkaissut selvityksen markkinavakausvarannon taloudellisista vaikutuksista. Selvityksessä tarkastellaan myös päästöoikeuden hintakehityksen vaikutuksia sähkön hintaan. Selvityksen perusteella voidaan karkeasti arvioida, mikä on

9 nousevan päästöoikeuden hinnan kustannusvaikutus sähkön hintaan. Toimialakohtaisesti tilanne kuitenkin vaihtelee riippuen sähkönhankintatavasta. Direktiiviehdotuksen mukainen innovaatiorahasto tukee uusien teknologioiden kehittämistä ja niiden kaupallistamista. Innovaatiot voivat luoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja edistää vientiä. Innovaatiorahaston laajentaminen koskemaan myös teollisuuden vähähiilisiä innovaatiohankkeita voi tarjota teollisuudelle uusia rahoitusmahdollisuuksia ja parantaa kilpailukykyä vähähiilisten ratkaisujen markkinoilla. Myös Suomen teollisuus voi hyötyä tämän rahaston tarjoamista rahoitusmahdollisuuksista. Modernisaatiorahasto ja energiasektorin päästöoikeuksien ilmaisjako koskee vain vähemmän vauraita jäsenvaltioita, joten Suomi ei voi hyötyä niistä suoraan rahallisesti. Modernisaatiorahaston tarjoamat rahoitusmahdollisuudet voivat kuitenkin olla merkittäviä niiden piirissä oleville jäsenvaltioille. Välillisesti rahaston avulla rahoitetut investoinnit voivat tarjota myös suomalaisille energiateknologian toimijoille vientimahdollisuuksia. 9(19) Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat 12768/15 Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Magnus Cederlöf, ympäristöministeriö, puh Karoliina Anttonen, työ ja elinkeinoministeriö, puh EUTORItunnus EU/2015/1174 Liitteet Viite

10 Ympäristöministeriö PERUSMUISTIO YM EU Mattila Mervi(YM) (19) Asia Eurooppalaisen ohjausjakson viherryttäminen: ympäristölle haitalliset tuet ja ympäristölainsäädännön täytäntöönpano Kokous Ympäristöneuvosto U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ympäristöneuvostossa käydään näkemysten vaihto. Komissio antaa marraskuussa 2015 vuotuisen kasvuselvityksensä, joka käynnistää uuden vuosittaisen ohjausjakson. Ympäristöneuvostossa puheenjohtaja haluaa keskustella ympäristöulottuvuudesta ohjausjaksossa keskittyen erityisesti ympäristölle haitallisten tukien vaiheittaiseen lopettamiseen sekä ympäristöpolitiikan ja säädösten täytäntöönpanoon. Keskustelu käydään puheenjohtajan laatimien kysymysten pohjalta. Neuvostokokoonpanoissa käytävistä keskusteluista laaditaan synteesiraportti maaliskuun 2016 Eurooppaneuvostolle. Suomen kanta Suomi suhtautuu sinänsä myönteisesti ympäristölle haitallisimpien tukien vähentämiseen sekä niiden uudelleen suuntaamiseen ja pitää tärkeänä, että asiaan kiinnitetään huomiota jäsenmaiden välisessä yhteistyössä. Kuitenkin globaalissa kilpailussa olevien teollisuudenalojen osalta on myös otettava huomioon se, että eurooppalainen teollisuus on jo nyt edelläkävijä ympäristökysymyksissä moniin kilpailijoihinsa verrattuna. Lisäksi erityisesti tulee pyrkiä hiilivuodon välttämiseen. Suomi korostaa, että tuet sisältyvät pääasiallisesti kansalliseen päätösvaltaan, ja niitä tulee tarkastella osana julkisen talouden kokonaisuutta ja sen ohjausvaikutusta. On tärkeää vähentää tukien haitallisuutta ympäristölle ja pyrkiä suuntaamaan haitallisia tukia uudelleen sekä kompensoida tästä mahdollisesti aiheutuvia taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia. Toisaalta myös tukiehtoja voidaan pyrkiä muuttamaan siten, että kielteiset vaikutukset ympäristölle ovat pienemmät. Tuet ovat osa laajempaa verojen ja tukien kokonaisuutta, jossa vain yhden osan muuttaminen ei yleensä tuo parasta lopputulosta. Tuista luopuminen edellyttäisi selkeää tahtotilaa sekä vero ja tukijärjestelmien laajaalaista tarkastelua. OECD:n työ tällä alueella on ollut merkityksellistä,

11 ja myös EU:ssa tulisi kiinnittää enemmän yhteistä huomiota asiaan 11(19) Tukirakenteen uudistaminen, kuten fossiilisten polttoaineiden tukien vähentäminen ja mahdollinen kompensointi, voisi palvella EU:n kierto ja biotalouteen liittyviä tavoitteita sekä Suomen hallitusohjelman biotalous ja puhtaat ratkaisut kärkihankkeiden toteutumista. EU on sitoutunut universaalien kestävän kehityksen tavoitteiden toimeenpanoon ja kiertotalouden edistämiseen. Suomi katsoo, että komission tulisi harkita, voitaisiinko niiden etenemistä tarkastella vuotuisessa kasvuselvityksessä. Suomi tukee tavoitetta siirtää painopiste uuden lainsäädännön hyväksymisestä olemassa olevan lainsäädännön täytäntöönpanon tehostamiseen. Neuvoston strukturoidut keskustelut voivat olla hyödyllisiä erityisesti tilanteissa, joissa täytäntöönpanon puutteet ovat laajamittaisia tai niillä on rajat ylittäviä vaikutuksia. Suomi korostaa kuitenkin, että jäsenmaat ovat itse vastuussa EUlainsäädännön tehokkaasta täytäntöönpanosta, ja että eri toimielinten tehtäviä ja niille annettua toimivaltaa on kunnioitettava. Täytäntöönpanoa koskevaa analyysiä valmisteltaessa tulisi välttää tarpeetonta hallinnollista taakkaa ja hyödyntää mahdollisimman pitkälti olemassa olevaa tietopohjaa. Puheenjohtajan esittämät kysymykset: 1. Mitä esteitä jäsenmaissa on haitallisten tukien lopettamiselle ja miten niitä voitaisiin poistaa tai miten niitä on saatu vähennettyä? Mitkä tekijät (esim. siirtymätoimenpiteet, lisääntynyt läpinäkyvyys/julkisuus edunsaajista, innovatiiviset keinot, yhtymäkohtien hallinta) ja mitkä eturyhmät ovat merkityksellisiä (drivers) onnistuneelle ympäristölle haitallisten tukien uudistukselle? 2. Miten ympäristölle haitallisten tukien vähentämisen uudistus voitaisiin yhdistää laajempiin EU:n kilpailukyky, kasvu ja työllisyystavoitteisiin? Voiko parempi sääntely ja politiikkojen parempi johdonmukaisuus edistää tukiuudistusta? Minkälaisia kokemuksia jäsenmailla on tästä? 3. Tulisiko uuden kiertotalouteen perustuvan ja universaalien kestävän kehityksen tavoitteiden (SDGS) inspiroiman taloudellisen mallin heijastua myös vuotuisessa kasvuselvityksessä 2016 ja tulevina vuosina? 4. Olisiko hyödyllistä aloittaa strukturoidut, strategiset politiikkakeskustelut neuvostossa ympäristölainsäädännön ja politiikan täytäntöönpanon puutteiden perimmäisistä syistä? Keskustelut käytäisiin täytäntöönpanon puutteiden analyysin pohjalta. Pääasiallinen sisältö Eurooppalainen ohjausjakso Eurooppalaisella ohjausjaksolla toteutetaan EU:n talouspolitiikan koordinaatiota ja Euroopan kasvustrategian (EU2020) toimeenpanoa. Komissio antaa marraskuussa 2016 vuotuisen kasvuselvityksensä, joka käynnistää uuden vuotuisen ohjausjakson. Kasvustrategian yhtenä päämääränä on kestävä eli vihreä, vähähiilinen ja resurssitehokas kasvu. Vuoden 2016 kasvuselvityksen osalta tulee pohdittavaksi, miten huomioidaan Agenda 2030 :n kestävän kehityksen tavoitteet ja tuleva komission kierotalouspaketti Ympäristölle haitalliset tuet

12 12(19) Suomessa on viime vuosina kiinnitetty melko paljon huomiota ympäristölle haitallisiin tukiin. Niitä on pyritty vähentämään ja suuntaamaan uudelleen mm. osana laajempaa yritystukien uudistamista. Suomessa nämä tuet ovat olleet pääosin epäsuoria verotukia liikenne, energia ja maataloussektoreilla, ja niiden kokonaismäärä on merkittävä. Osa näistä tuista lisää fossiilisten polttoaineiden käyttöä sekä siitä ilmastolle aiheutuvia vaikutuksia. Niillä on merkittäviä vaikutuksia myös vesistöjen tilaan, ilmanlaatuun sekä luonnon monimuotoisuuteen. Suomi kuuluu fossiilitukien karsimista ajavaan maaryhmään, johon kuuluu UusiSeelanti, Ruotsi, Norja, Tanska, Costa Rica, Etiopia ja Sveitsi ( Friends of Fossil Fuel Subsidy Reform (FFFSR). Ryhmä on lanseerannut kommunikean, jonka tavoitteena on saada hallitusten, yritysten sekä muiden toimijoiden näkyvä sitoumus fossiilitukien karsimiseen. Kommunikealle toivotaan mahdollisimman paljon kannattajia UNFCCC COP21 mennessä. Suomi kannustaa muita EU maita tukemaan kommunikeaa. Puheenjohtajan asiakirjan mukaan: Ohjausjakso tuo esiin taloudellisten ja ympäristöllisten haasteiden yhtymäkohtia ja uusia mahdollisuuksia talouskasvuun. Ympäristölle haitallisten tukien vähentäminen on yksi tällainen mahdollisuus. Ympäristölle haitalliset tuet, ja tuet yleisesti, vääristävät markkinoita, ellei se ole asetettu korjaamaan ulkoisvaikutusta tai jotain muuta markkinahäiriötä. Ympäristölle haitalliset tuet hidastavat siirtymistä vähähiiliseen ja resurssitehokkaaseen talouteen sekä heikentävät EU:n ympäristötavoitteiden saavuttamista. EU on moneen otteeseen sitoutunut ympäristölle haitallisten tukien vähittäiseen lopettamiseen. Kehitys on kuitenkin ollut erittäin hidasta, ei vain EUtasolla, vaan myös EU:n jäsenmaissa sekä OECDmaissa. Haitallisten tukien lopettamisen tärkeys on tunnustettu kaikissa EUmaissa, mutta edistystä ei tapahdu johtuen yleensä niiden tahojen voimakkaasta vastustuksesta, jotka uudistuksessa menettäisivät eniten. Silloin kun tukia on menestyksekkäästi vähennetty, on se toteutettu osana laajempaa pakettia, jossa on myös voitu vähentää tukien vähentämisen mahdollisia kielteisiä vaikutuksia. Maatalouden tuet ovat erityisen haasteellisia, sillä voi olla vaikea erottaa toisistaan maatalouden toimintoja ympäristövaikutuksista. Myös kalastustuet voivat uhata kalastuksen kestävyyttä kannustaessaan liikakalastukseen. Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto (EAFRD) on merkittävä tulonlähde EUjäsenmaiden ympäristötoimenpiteille liittyen biodiversiteettiin, maaperään ja veteen. Uusilla maaseudun kehittämisohjelmilla (vuosille ) on siksi merkittävä rooli ympäristörahoituksen kasvattamisessa ja myös ympäristölle haitallisia toimien pois jättämiselle. Yhteisen maatalouspolitiikan lisäksi tukia maataloudelle ovat mm. kasteluveden hinnoittelu, traktoreiden polttoaineen verohelpotukset ja alemmat rekisteröintiverot maatalousajoneuvoille. Tuista eniten tutkittuja ovat tuet fossiilisten polttoaineiden tuotannolle ja käytölle. IMF on arvioinut, että verojen jälkeen tuet globaalisti olivat vuonna ,9 biljoonaa USD eli 2,5 % globaalista BKT:sta. EU:ssa fossiilisten tuet vuonna 2011olivat 25,2 mrd. Eräs merkittävä tukimuoto on työsuhdeautojen verohelpotukset. Parempi täytäntöönpano

13 13(19) Puheenjohtajan asiakirjassa pidetään kannatettavana komission pyrkimystä siirtää painopiste uuden lainsäädännön hyväksymisestä täytäntöönpanon tehostamiseen ja myös muiden kuin lainsäädännöllisten keinojen (esim. valmiuksien parantaminen, vapaaehtoiset sopimukset, koulutus ja tiedotus, taloudelliset ohjauskeinot) tarkasteluun. Eurooppalaisen ohjausjakson yhteydessä laaditut, esimerkiksi jätteiden ja vesien hallintaa taikka ympäristöverotusta koskevat suositukset hyödyttävät kasvun ja työllisyyden lisäksi ympäristöä sellaisenaan. Ympäristöneuvosto voisi kuitenkin mennä pidemmälle kuin valvoa suositusten täytäntöönpanoa keskustelemalla säännöllisesti myös ympäristölainsäädännön ja politiikan, kuten seitsemännen ympäristöalan toimintaohjelman, laajamittaisista täytäntöönpanon puutteista ja niihin johtaneista perimmäisistä syistä. Asiakirjassa mainitaan täytäntöönpanovajeen horisontaalisina syinä muun muassa puutteet hallinnollisessa kapasiteetissa, valvonnassa, investoinneissa, politiikan johdonmukaisuudessa, täytäntöönpanojärjestelmissä ja eri toimijoiden osallistumisessa. Neuvostossa voitaisiin keskustella myös ratkaisumalleista ja parhaista käytännöistä. Vaikka ympäristölainsäädännön täytäntöönpano on kunkin jäsenmaan vastuulla, sen puutteilla voi olla haitallisia rajat ylittäviä vaikutuksia tai se voi vääristää taloudellisten toimijoiden kilpailuolosuhteita. Sen vuoksi keskusteluja tulisi käydä horisontaalisesti poliittisella tasolla teknisempien keskustelujen lisäksi. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely Ympäristöjaoston (laaja kokoonpano) EUministerivaliokunta (kirj. menettely) ( ympäristöneuvoston asiat) Suuri valiokunta ( ympäristöneuvoston asiat) Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät

14 Asiakirjat 14(19) 12790/15 REV 1 Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot EUTORItunnus Merja Saarnilehto, YM, p Eero Tuovinen, YM, p (lainsäädännön täytäntöönpano) Liitteet Viite

15 Ympäristöministeriö PERUSMUISTIO YM KVY Lindblom Annika(YM) (19) Asia Kestävän kehityksen Agenda 2030 ja sen ympäristöulottuvuudet Kokous Ympäristöneuvosto U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ympäristöneuvostossa käydään näkemysten vaihto syyskuussa YK:n kestävän kehityksen huippukokouksessa hyväksytystä globaalista kestävän kehityksen toimintaohjelmasta (Agenda 2030) ja erityisesti sen ympäristönäkökohdista. Keskustelu käydään puheenjohtajan laatimien kysymysten pohjalta Neuvoston yhteydessä puheenjohtajamaa järjestää ympäristö ja kehitysministereiden yhteisen lounaskeskustelun, jonka teemana on Agenda Puheenjohtajan kysymykset koskevat EU:n Agenda 2030 toimeenpanon prioriteetteja, politiikkakoherenssin turvaamista kansallisen ja EUtason välillä sekä toimeenpanon ja edistymisen raportointia. Suomen kanta Suomi pitää uutta globaalia kestävän kehityksen toimintaohjelmaa, Agenda 2030, ja sen hyväksymiseen johtanutta hallitustenvälistä Post 2015 neuvotteluprosessia erittäin onnistuneena. Myös sisällöllisesti Agenda 2030 heijastelee tasapainoisesti ja integroidusti kestävän kehityksen kolmea ulottuvuutta. Suomi on tyytyväinen siihen, että ympäristökysymykset ovat vahvasti esillä sekä päätavoitetasolla että integroidusti läpi agendan. Onnistuneeseen lopputulokseen päättyneet kehitysrahoituskonferenssi ja Post2015neuvottelut luovat hyvät edellytykset myös vuoden lopussa pidettävälle Pariisin ilmastokokoukselle. Suomi pitää tärkeänä, että poliittinen huomio siirtyy nyt toimeenpanoon ja sen suunnitteluun kansallisesti, alueellisesti ja kansainvälisesti. Agenda 2030 on universaali, mikä tarkoittaa, että kaikki maat ovat poliittisesti sitoutuneita toteuttamaan toimintaohjelman visiota, periaatteita ja tavoitteita.

16 16(19) EU:n tulee erityisesti pitää huolta politiikkakoherenssista ja kantaa Agendan integroitua luonnetta eteenpäin huomioiden eri tavoitteiden ja alatavoitteiden väliset yhteydet ja keskinäisriippuvuudet. Nämä tulee huomioida myös EU:n omien politiikkojen päivityksissä vastaamaan Agenda 2030:n haastetta universaalisella tasolla. EU:n tulee välttää Agendan priorisoimista valitsemalla tavoitteita. EU:n tulee tehostaa toimintaa sellaisissa tavoitteissa, joissa Agendan toimeenpano vaatii EU:n ja jäsenmaiden erityishuomiota. Seuranta ja arviointi on tärkeää saada toimimaan moitteettomasti kaikilla tasoilla. Olemassa olevien raportointimekanismien käyttö on tärkeää. Päällekkäistä työtä tulee välttää ja jäsenmaiden ja EU:n raportoinnin tulee olla toisiaan täydentävää, jotta viestintä EU:n toimista Agenda 2030:ssa on samansuuntaista ja antaa vahvan viestin EU:n toimeenpanosta. EU:n tulee osoittaa johtajuutta toimeenpanon, mutta myös seurannan, monitoroinnin, arvioinnin ja raportoinnin osalta. Pääasiallinen sisältö YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelma (Transforming our World: The 2030 Agenda for Sustainable Development) eli Agenda 2030 hyväksyttiin valtioiden päämiestasolla YK:n kestävän kehityksen huippukokouksessa New Yorkissa Agenda 2030 sisältää tiiviin johdannon, poliittisen julistuksen, 17 kestävän kehityksen tavoitetta ja 169 alatavoitetta, toimeenpanon keinot ja globaalin kumppanuuden sekä toimeenpanon seurannan ja arvioinnin. Tavoitteiden toimeenpanon seurantaan kehitetään globaaleja indikaattoreita YK:n tilastotoimikunnan vetämässä prosessissa, ja ehdotus mittareista on määrä saada valmiiksi maaliskuussa Agendan pääsisältönä oleva tavoitekehikko on laaja ja kunnianhimoinen ja sen toimeenpano vaatii kaikilta mailta ponnisteluja. Agenda 2030 muodostaa toimivan kokonaisuuden yhdessä heinäkuussa 2015 hyväksytyn kehitysrahoitukseen ja toimeenpanon tukeen keskittyvän Addis Abeba Action Agendan kanssa. Molemmat asiakirjat heijastavat ajattelutavan muutosta kapeammasta kehitysyhteistyöpolitiikasta ja Pohjoinen Etelä vastakkaisasettelusta laajaalaisempaan kestävän kehityksen politiikkaan, jossa haetaan uusia yhteistyön muotoja ja kumppanuuksia valtioiden, kansalaisyhteiskunnan, yritysten ja kansalaisten välille. Agenda 2030 rakentuu vuoteen 2015 päättyville Vuosituhattavoitteille sekä ns. Rioprosessista kumpuavalle kestävän kehityksen politiikalle, jossa kehitystä tarkastellaan laajaalaisesti taloudellisesta, sosiaalisesta ja ympäristönäkökulmasta. Toimintaohjelman aikajänne on Se on valtioita poliittisesti sitova asiakirja. Ympäristönäkökulmasta keskeisiä tavoitteita toimintaohjelmassa on useita, erityisesti ruokaturvaa ja kestävää maataloutta koskeva tavoite (2), vesien kestävää käyttöä koskeva tavoite (6), kestävää ja modernia energiaa koskeva tavoite (7), kestävää talouskasvua koskeva tavoite (8), kestävää teollistumista ja innovaatioita koskeva tavoite (9), kestävää kaupunkikehitystä ja asuinyhdyskuntia koskeva tavoite (11), kestävää kulutusta ja tuotantoa koskeva tavoite (12), ilmastonmuutoksen torjuntaa koskeva tavoite (13), meriekosysteemien suojelua ja merien kestävää käyttöä koskeva tavoite (14), sekä maaekosysteemien suojelua ja kestävää käyttöä sekä luonnon monimuotoisuuden turvaamista koskeva tavoite (15). Muutosvoimaisin tekijä tavoitteissa on kuitenkin niiden integroitu luonne; kaikki 17 tavoitetta pyrkivät edistämään kehitystä, joka on taloudellista vaurautta tukevaa, ihmisten hyvinvointia edistävää ja ympäristön kannalta kestävää.

17 17(19) Agenda 2030 on monella tapaa historiallinen. Toimintaohjelmassa ensimmäistä kertaa kaikki maailman maat sitoutuvat toimeenpanemaan konkreettisia ja kunnianhimoisia kestävän kehityksen tavoitteita. Agenda 2030:n myötä globaali kehityspolitiikka kytketään uudella tavalla laajempaan kestävän kehityksen kehikkoon samalla kun rauha ja turvallisuus nostetaan kiinteäksi osaksi kestävää kehitystä. Universaalin agendan myötä kaikki maat ovat vastuussa kaikkien 17 tavoitteen edistämisestä. Suomen kohdalla tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että osa tavoitteista on sellaisia, joissa meillä on tehtävää kotimaassa (esim. biodiversiteetin suojeleminen, kansalaisten hyvinvoinnista ja perustarpeista huolehtiminen, kestävien kulutus ja tuotantotapojen edistäminen, energiankäytön tehostaminen, uusiutuvan energian lisääminen ja ilmastonmuutoksen hillitseminen). Osa tavoitteista on puolestaan sellaisia, joita Suomi edistää kehityspolitiikan keinoin tukemalla kehittyviä maita (esim. köyhyyden poistaminen ja globaali ruokaturvan parantaminen). Varsin suurelta osin nämä toimeenpanon ulottuvuudet sisäinen ja ulkoinen kuitenkin yhtenevät, esimerkiksi kestävillä kulutus ja tuotantotavoilla Suomessa on materiaali ja hankintaketjujen vuoksi vaikutuksia myös Suomen rajojen ulkopuolella. Kaiken seurannan perustana tulee olemaan kansallinen toimeenpano ja siitä raportointi. YK:n korkean tason poliittisella foorumilla (HighLevel Political Forum, HLPF) on keskeinen asema seurannassa kansainvälisellä tasolla. Myös muut YK:n keskeiset järjestöt on tärkeä integroida mukaan toimeenpanoon. Ympäristöasioissa UNEPilla on keskeinen rooli Agenda 2030:n ympäristöulottuvuuden toimeenpanossa, seurannassa ja arvioinnissa. Agenda 2030 loppuasiakirjassa kannustetaan kaikkia jäsenmaita laatimaan kunnianhimoinen kansallinen suunnitelma agendan toimeenpanemiseksi sekä arvioimaan säännöllisesti toimeenpanon edistymistä. Myös Suomessa tulee siten valmistautua toimeenpanoon huolellisesti ja laajaalaisesti. Suomen pitkä historia kestävän kehityksen edistäjänä helpottaa ja nopeuttaa toimeenpanon käynnistämistä. Olemassa olevat institutionaaliset järjestelyt, kuten kansallinen kestävän kehityksen toimikunta ja kehityspoliittinen toimikunta, sekä työkalut, kuten kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus, tulee kytkeä kiinteäksi osaksi Suomen toimeenpanosuunnitelmaa. Näiden lisäksi tarvitaan lainsäädännön kehittämistä sekä muita kestävää kehitystä edistävään toimintaan ohjaavia ja kannustavia välineitä ja politiikkatoimia. Suomen näkemys on, että kaikki ministeriöt, hallinto, kansalaisyhteiskunta ja yritykset tulee sitouttaa mukaan toimeenpanoon. Uusia yhteistyönmuotoja ja keinoja tulee kehittää. Eduskunnan roolia osana kansallista työtä tulee vahvistaa. Suomessa keskustelu kansallisen toimeenpanon organisoinnista on vasta käynnistymässä. Hallitusohjelmaan on kirjattu kivijalkahanke 2 jonka mukaisesti vuoden 2016 aikana laaditaan Kansainvälisen kestävän kehityksen toimintaohjelman kansallinen suunnitelma. Vastuutahoa ei ole määritelty. Lisäksi hallitusohjelmassa on kivijalkahanke 3, jonka mukaan vuoden 2015 loppuun mennessä laaditaan Suomen kehityspoliittinen linjaus, ml. tavoitteiden yhtymäkohdat maailmanlaajuiseen kestävän kehityksen ohjelmaan. Tästä työstä vastaa ulkoasiainministeriö. Suomen ei tarvitse lähteä toimeenpanoon puhtaalta pöydältä. Suomessa on monia jo olemassa olevia mekanismeja ja välineitä, joilla kestävän kehityksen linjauksia on edistetty ja pantu toimeen, mm. laajaalainen, nykyisin pääministeri Sipilän johtama Kansallinen kestävän kehityksen toimikunta sekä kestävän kehityksen kansallinen strategia, joka päivitettiin vuoden 2013 lopulla toiminnallisemmaksi kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumukseksi. Suomi voisi näyttää esimerkkiä kansallisessa toimeenpanossa paitsi innovatiivisten toimintatapojen ja osallistavan keskustelukulttuurin edistäjänä, mahdollisesti myös joidenkin

18 tiettyjen tavoitteiden osalta. Ympäristönäkökulma tulee olemaan tärkeä osa keskustelua Suomen mahdollisista kärkiteemoista ja haasteista. 18(19) EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely Ympäristöjaosto EUministerivaliokunta, kirjallinen menettely, (ympäristöneuvoston asiat) Suuri valiokunta (ympäristöneuvoston asiat) Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat 12809/15 Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Annika Lindblom, YM/KVE, Riitta Resch, UM/KEO01, p EUTORItunnus Liitteet Viite

19 19(19) LIITTEET Asiasanat Hoitaa Tiedoksi EUministerivaliokunta, ympäristöneuvosto YM ALR, EUE, LVM, MMM, OKM, OM, PLM, SM, STM, TEM, TPK, TULLI, UM, VM, VNK, VTV

Ehdotus päästökauppadirektiivin muuttamisesta. Ympäristövaliokunta

Ehdotus päästökauppadirektiivin muuttamisesta. Ympäristövaliokunta Ehdotus päästökauppadirektiivin muuttamisesta Ympäristövaliokunta 7.10.2015 EU-päästökauppajärjestelmä uudistuu Päästökauppa on jatkossakin keskeinen ilmastopolitiikan ohjauskeino. Komissio antoi ehdotuksen

Lisätiedot

EU:n päästökauppadirektiivin uudistaminen tilannekatsaus Marjo Nummelin, YM

EU:n päästökauppadirektiivin uudistaminen tilannekatsaus Marjo Nummelin, YM EU:n päästökauppadirektiivin uudistaminen tilannekatsaus 6.6.2017 Marjo Nummelin, YM EU:n 2030 energia- ja ilmastokehys Ehdotus päästökauppadirektiivin uudistamisesta Asetusehdotus jäsenvaltioiden taakanjaosta

Lisätiedot

U 17/2015 vp. Helsingissä 1 päivänä lokakuuta Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen. Ympäristöneuvos Magnus Cederlöf

U 17/2015 vp. Helsingissä 1 päivänä lokakuuta Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen. Ympäristöneuvos Magnus Cederlöf Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (päästökauppadirektiivin muuttaminen) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään eduskunnalle

Lisätiedot

Päästökaupan uudistaminen

Päästökaupan uudistaminen Päästökaupan uudistaminen 21.8.2015 Palace Avaus Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Puheenvuorot Kati Ruohomäki, EK Ismo Ulvila, Euroopan komissio Karoliina Anttonen, TEM Kysymyksiä ja keskustelua Päästökaupan

Lisätiedot

Päästökauppadirektiivin uudistus. Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Mikko Paloneva

Päästökauppadirektiivin uudistus. Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Mikko Paloneva Päästökauppadirektiivin uudistus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 23.1.2018 Mikko Paloneva Uudistuksen tausta Päästökauppadirektiivi uudistetaan kaudelle 2021-2030 Sopeutetaan päästökauppa 2030-ilmastokehykseen:

Lisätiedot

Asia Komission tiedonanto alustavasta hiilivuotoluettelosta vuosille

Asia Komission tiedonanto alustavasta hiilivuotoluettelosta vuosille Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2018-00380 EOS Paloneva Mikko(TEM), Rajala Juha(TEM) 29.06.2018 Asia Komission tiedonanto alustavasta hiilivuotoluettelosta vuosille 2021-2030 Kokous U/E/UTP-tunnus

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00657 VNEUS Ruso Henrik(VNK) 09.10.2015 Asia EU-lainsäädännön ja -lainsäädäntöehdotusten arviointi Suomen kannalta Kokous EU-ministerivaliokunta 09.10.2015-09.10.2015

Lisätiedot

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK201700027 VNEUS Korhonen Ville(VNK) 05.04.2017 Asia Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari ja sosiaalisen ulottuvuuden kehittäminen Kokous U/E/UTPtunnus E 59/2016

Lisätiedot

Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11)

Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-01340 TUO-10 Ritola Leena(UM) 04.12.2017 Asia Valmistautuminen 10.-13.12.2017 järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00604 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 03.09.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Mayotten aseman muuttaminen Euroopan unioniin nähden/poikkeukset ja siirtymäkaudet

Lisätiedot

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

PÄÄSTÖKAUPPADIREKTIIVIN UUDISTAMISEN VAIKUTUKSET SUOMEN ENERGIASEKTORIIN JA TEOLLISUUTEEN

PÄÄSTÖKAUPPADIREKTIIVIN UUDISTAMISEN VAIKUTUKSET SUOMEN ENERGIASEKTORIIN JA TEOLLISUUTEEN PÄÄSTÖKAUPPADIREKTIIVIN UUDISTAMISEN VAIKUTUKSET SUOMEN ENERGIASEKTORIIN JA TEOLLISUUTEEN 6.6.217 SISÄLTÖ Tärkeimmät direktiivimuutokset ja ilmaisjako Vaikutukset energiasektoriin Vaikutukset teollisuuteen

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö MINVA UM

Ulkoasiainministeriö MINVA UM Ulkoasiainministeriö MINVA UM2017-01361 TUO-10 Sorsimo Tiina(UM) 04.12.2017 Viite Asia Ulkoasiainneuvosto kauppaministerien kokoonpanossa 10.-13.12.2017 Buenos Airesissa WTO:n 11. ministerikokouksen (MC11)

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM Sosiaali ja terveysministeriö MINVA STM201800371 KVY Konttinen Raija(STM) 03.10.2018 JULKINEN Viite Asia EU; Epävirallinen tasaarvoministerikokous 12.10.2018 EUpuheenjohtajamaa Itävalta järjestää epävirallisen

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00236 VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) 20.03.2018 Asia Suomen EU-puheenjohtajakausi 2019; kansallinen puheenjohtajuusohjelma; parlamentaarinen prosessi Kokous

Lisätiedot

EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset. Mikael Ohlström Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014

EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset. Mikael Ohlström Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014 EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014 EU:n energia- ja ilmastopolitiikan nykytila Kolme rinnakkaista tavoitetta vuoteen 2020 ( 20-20-20 ) 1) Kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2016-00445 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 20.07.2016 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 24.-25.7.2016 EU-puheenjohtajamaa Slovakia järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Komission julkinen kuuleminen, jonka määräaika päättyy

Komission julkinen kuuleminen, jonka määräaika päättyy Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM201500311 LAVO Leinonen Antti 24.08.2015 Asia Komission julkinen kuuleminen digitaalisen sisällön ja tavaroiden sähköisen kaupan sopimussäännöistä Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Ympäristöministeriö MINVA YM Kokouksessa Suomea edustaa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Ympäristöministeriö MINVA YM Kokouksessa Suomea edustaa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen. Ympäristöministeriö MINVA YM2016-00476 EU Mattila Mervi(YM) 12.12.2016 Viite Asia Ympäristöneuvosto 19.12.2016 Kokouksessa Suomea edustaa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen. Ympäristöneuvostossa

Lisätiedot

Ympäristöministeriö MINVA YM

Ympäristöministeriö MINVA YM Ympäristöministeriö MINVA YM2017-00057 EU Klobut Liisi 22.02.2017 Viite Asia Ympäristöneuvosto 28.2.2017 Neuvoston kokouksessa Suomea edustaa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen. Kokouksessa

Lisätiedot

E 88/2015 vp Valtioneuvoston selvitys: Kierto kuntoon - Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma

E 88/2015 vp Valtioneuvoston selvitys: Kierto kuntoon - Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma E 88/2015 vp Valtioneuvoston selvitys: Kierto kuntoon - Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma Eduskunnan talousvaliokunta 19.2.2016 Erja Fagerlund TEM/ innovaatio ja elinkeino-osasto Kilpailukyky

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan

Lisätiedot

Suomi toimii puheenjohtajakaudellaan pidettävissä kokouksissa puheenjohtajana eikä esitä omia kansallisia kantoja.

Suomi toimii puheenjohtajakaudellaan pidettävissä kokouksissa puheenjohtajana eikä esitä omia kansallisia kantoja. Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2019-00561 LVO Vehviläinen Anne(MMM) 19.08.2019 JULKINEN Asia Luonnos neuvoston päätelmiksi EU:n biotalousstrategian päivitys Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM Työ ja elinkeinoministeriö MINVA TEM201500326 EOS Niemi Ville(TEM) 16.09.2015 JULKINEN Viite Asia Epävirallinen energiaministerikokous 23.9.2015 Luxemburg Ministerit keskustelevat uusista energiateknologioista

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201400317 LHO MiettinenBellevergue Seija (LVM 03.06.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS valtuuksien antamisesta

Lisätiedot

Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma

Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00162 KTPO Haltia Petri(OKM) 14.08.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Kokous Koulutus (EU30)

Lisätiedot

Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti. Riku Huttunen Kansallinen biotalouspaneeli

Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti. Riku Huttunen Kansallinen biotalouspaneeli Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti Riku Huttunen Kansallinen biotalouspaneeli 19.1.2016 Kärkihanke 1: Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00963 TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) 25.07.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Kaksikäyttötuotteiden vientiä koskeva Euroopan unionin valvontajärjestelmä

Lisätiedot

Päästökauppa selkokielellä

Päästökauppa selkokielellä Päästökauppa selkokielellä Päästökaupan alkeisoppimäärä 28.5.2015 Ilmastoslangia suomentamassa Karoliina Anttonen, TEM ja Kati Ruohomäki, EK Minkälaisia kasvihuonekaasujen vähennystavoitteita on EU:ssa

Lisätiedot

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2008-00114 PSO Eriksson Anne 07.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppalainen köyhyyden ja syrjäytymisen teemavuosi 2010 U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

6082/17 ht/msu/jk 1 DG E 1A

6082/17 ht/msu/jk 1 DG E 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. helmikuuta 2017 (OR. en) 6082/17 ENV 111 DEVGEN 19 ONU 24 RELEX 109 FIN 89 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

Neljännen päästökauppakauden kynnyksellä: päästökaupan muutokset ja tulevaisuus. Päästökaupan ajankohtaispäivä Mikko Paloneva

Neljännen päästökauppakauden kynnyksellä: päästökaupan muutokset ja tulevaisuus. Päästökaupan ajankohtaispäivä Mikko Paloneva Neljännen päästökauppakauden kynnyksellä: päästökaupan muutokset ja tulevaisuus Päästökaupan ajankohtaispäivä Mikko Paloneva Päästökauppakauden vaihde Direktiivimuutos voimaan 4/2018 MSR käynnistyy Ilmaisjaon

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00451 LAS Manner Olessia(LVM) 21.11.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikkakumppanuudesta

Lisätiedot

Pariisin ilmastosopimus

Pariisin ilmastosopimus Pariisin ilmastosopimus Hallituksen esitys Pariisin sopimuksen hyväksymisestä ja sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta Ympäristövaliokunta 18.10.2016 Outi Honkatukia,

Lisätiedot

Päästökaupan kehitysnäkymät vuoteen 2030. EU-edunvalvontapäivä 13.2.2015 Joona Poukka

Päästökaupan kehitysnäkymät vuoteen 2030. EU-edunvalvontapäivä 13.2.2015 Joona Poukka . Päästökaupan kehitysnäkymät vuoteen 2030 EU-edunvalvontapäivä 13.2.2015 Joona Poukka Päästökaupan kehitysnäkymät vuoteen 2030 Sisältö Päästökaupan haasteet Markkinavakausvaranto Seuraavat vaiheet EU:n

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö MINVA OKM

Opetus- ja kulttuuriministeriö MINVA OKM Opetus ja kulttuuriministeriö MINVA OKM201700046 KAS Ruso Henrik(OKM) 07.02.2017 Viite Asia Koulutus, nuoriso, kulttuuri ja urheiluneuvosto 17.2.2017 Suomea kokouksessa edustaa opetus ja kulttuuriministeri

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00570 EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) 15.12.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi unionin osallistumisesta useiden jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Asia EU-komission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta

Asia EU-komission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201600274 PAO Takala Pyry(LVM) 02.09.2016 Asia EUkomission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta Kokous U/E/UTPtunnus

Lisätiedot

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä.

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä. Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201501182 TUO10 Seppänen Erkki(UM) 30.09.2015 Asia Komission päätösesitys Maailman kauppajärjestön TRIPSneuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS)

Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2016-00119 LAVO Innanen Tanja 20.05.2016 Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Kokous U/E/UTP-tunnus U 13/2016

Lisätiedot

Päästökaupan toiminta ja kustannusvaikutukset. Kati Ruohomäki

Päästökaupan toiminta ja kustannusvaikutukset. Kati Ruohomäki Päästökaupan toiminta ja kustannusvaikutukset Kati Ruohomäki Sisältö Ajankohtaista päästökaupassa Päästökaupan toimintaperiaate Hiilivuodon käsite ja ratkaisu Maksuttomat päästöoikeudet Päästökaupan epäsuora

Lisätiedot

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi)

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi) Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2014-00869 HSO Schulman Markus 11.09.2014 KÄYTTÖ RAJOITETTU perustuslaki 50 liitteenä olevien EUdokumenttien osalta Suuri valiokunta Asia Neuvoston päätös komission

Lisätiedot

Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä

Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00515 JulkICT Korhonen Juhani 02.10.2017 Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Kokous Epävirallinen sähköisen hallinnon

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00158 LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM 17.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meriturvallisuusviraston

Lisätiedot

Euroopan päästökauppajärjestelmä

Euroopan päästökauppajärjestelmä Eurooppa-ryhmä 16.5.2019 Euroopan päästökauppajärjestelmä Outi Haanperä, PhD, Johtava asiantuntija, Sitra Keskeiset viestit - Suomen tulisi aktiivisesti ajaa EU:ssa Pariisin sopimuksen 1,5 asteen mukaista

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217. RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217. RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217 RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien

Lisätiedot

Energia- ja ilmastostrategian lähtökohdat ja tavoitteet. ylijohtaja Riku Huttunen Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 28.1.

Energia- ja ilmastostrategian lähtökohdat ja tavoitteet. ylijohtaja Riku Huttunen Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 28.1. Energia- ja ilmastostrategian lähtökohdat ja tavoitteet ylijohtaja Riku Huttunen Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 28.1.2016 Kärkihanke 1: Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2018-00413 KVY Saunamäki Iikka(SM) 29.10.2018 Asia Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 516/2014 muuttamisesta

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01665 NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) 17.12.2015 JULKINEN Asia Neuvottelut EU:n ja Albanian tasavallan, EU:n ja Georgian, EU:n ja Moldovan tasavallan, EU:n ja Marokon

Lisätiedot

Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta

Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM2015-00076 LAVO Leppävirta Liisa(OM) 17.02.2015 Suuri valiokunta Asia EU/OSA/Eurojust-asetusehdotus U/E/UTP-tunnus U 79/2013 vp EUTORI-tunnus EU/2013/1359 Ohessa lähetetään

Lisätiedot

EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030

EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030 EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030 Forestenergy 2020, Jyväskylä 8.10.2014 Pekka Tervo, TEM Komission tiedonanto ilmasto- ja energiapolitiikan puitteista vuosille 2020-2030 (annettu 21.1.2014)

Lisätiedot

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13 Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00746 BO Liinamaa Armi(VM) 13.11.2014 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta Asia Komission ehdotus omien varojen päätöksen soveltamisasetuksen

Lisätiedot

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700964 TUO20 Hurtta Mia(UM) 13.09.2017 Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00076 NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) 28.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Neuvottelut Euroopan unionin ja Albanian tasavallan sekä Euroopan unionin

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 18.7.2008 2008/0013(COD) TARKISTUKSET 824-827 Mietintöluonnos Avril Doyle (PE407.778v01-00) ehdotuksesta

Lisätiedot

SAK:n päivitetyt energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet

SAK:n päivitetyt energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet SAK:n päivitetyt energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet Viesti on selvä nykyinen päästöjenvähennysten taso ei riitä 2 Fossiilisen energian osuus globaalisti yhä n. 85 % 4.3.2019 3 Paine lisätä kunnianhimoa

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Ian Duncan, Jadwiga Wiśniewska ECR-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Ian Duncan, Jadwiga Wiśniewska ECR-ryhmän puolesta 9.2.2017 A8-0003/151 151 Johdanto osan 11 kappale (11) Olisi perustettava nykyaikaistamisrahasto, johon sijoitetaan 2 prosenttia EU:n päästökauppajärjestelmän päästöoikeuksista, ja nämä päästöoikeudet

Lisätiedot

Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Sulander Heidi(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Sulander Heidi(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00418 KVY Sulander Heidi(SM) 07.11.2017 Asia OSA; Ehdotus vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen laaja-alaisten tietojärjestelmien operatiivisesta hallinnoinnista

Lisätiedot

Asiantuntijakuuleminen: Pariisin ilmastosopimus jatkotoimet ja allekirjoittaminen U 8/2016 vp, U-jatkokirje, E-kirje

Asiantuntijakuuleminen: Pariisin ilmastosopimus jatkotoimet ja allekirjoittaminen U 8/2016 vp, U-jatkokirje, E-kirje Asiantuntijakuuleminen: Pariisin ilmastosopimus jatkotoimet ja allekirjoittaminen U 8/2016 vp, U-jatkokirje, E-kirje Harri Laurikka Sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi Twitter: @paaneuvottelija 18.03.2016

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00250 RMO Jaakkola Miia(VM) 28.03.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EKP:n asetus kehyksen perustamisesta yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa tehtävälle

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen. Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00389 VNEUS Parko Veera(VNK) 16.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Ympäristöministeriö MINVA YM Suomea kokouksessa edustaa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Ympäristöministeriö MINVA YM Suomea kokouksessa edustaa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen. Ympäristöministeriö MINVA YM2016-00219 EU Mattila Mervi(YM) 14.06.2016 Viite Asia Ympäristöneuvosto 20.6.2016 Suomea kokouksessa edustaa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen. Neuvoston on

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2008-00136 LPY Murto Risto 30.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Viite Asia EU; liikenne; Komisssion suositus neuvostolle komission

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta. Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2012-00516 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 21.09.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppa-neuvoston päätös komission jäsenmäärästä U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

1(6) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE

1(6) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE 1(6) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE2015-03208 EUE Paavilainen Marika(UM), Nummelin Marjo(UM) 03.11.2015 JULKINEN Asia Neuvostoraportti; ympäristöneuvosto 26.10.2015 Kokous Ympäristöneuvosto

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Nurmi Eeva(YM) Eduskunta Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Nurmi Eeva(YM) Eduskunta Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2012-00385 YSO Nurmi Eeva(YM) 27.11.2012 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU; Komission asetusluonnos Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) biosidimaksuista U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM RMO Jaakkola Henri(VM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM RMO Jaakkola Henri(VM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201900002 RMO Jaakkola Henri(VM) 11.01.2019 JULKINEN Asia Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle ja Euroopan keskuspankille: Kolmas edistymiskertomus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista, Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,

Lisätiedot

Kansallisen metsästrategian 2025 päivitys; Kansainväliset linjaukset

Kansallisen metsästrategian 2025 päivitys; Kansainväliset linjaukset Kansallisen metsästrategian 2025 päivitys; Kansainväliset linjaukset Heikki Granholm, metsäneuvos, MMM Kv. luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston tilaisuus 14.11.2018 Metsäalaan vaikuttavat megatrendit

Lisätiedot

Eurooppa matkalla energiaunioniin

Eurooppa matkalla energiaunioniin Eurooppa matkalla energiaunioniin ylijohtaja Riku Huttunen ET:n syysseminaari, Helsinki, 19.11.2015 Esityksen teemat EU:n energia- ja ilmastotavoitteet vuoteen 2030 Energiaunioni Toimeenpano EU-toimet

Lisätiedot

CAP27 Rahoituskauden valmistelu Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö

CAP27 Rahoituskauden valmistelu Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö CAP27 Rahoituskauden valmistelu Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö MMM 16.5.2019 Esityksen sisältö CAP-uudistuksen ilmasto- ja ympäristötavoitteet Vihreä arkkitehtuuri: Ehdollisuus I pilarin ekojärjestelmä

Lisätiedot

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00224 YVA Pastila-Eklund Mari AMOS 09.11.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission ehdotus neuvoston suositukseksi laadukkaan ja tehokkaan oppisopimuskoulutuksen

Lisätiedot

Asia EU; Komissio; Julkiset Hankinnat; Komission aloite Julkisten investointien vaikutuksia lisätään tehokkailla ja ammattimaisilla hankinnoilla

Asia EU; Komissio; Julkiset Hankinnat; Komission aloite Julkisten investointien vaikutuksia lisätään tehokkailla ja ammattimaisilla hankinnoilla Työ ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM201700471 TMO SinivuoriBoldt Tarja(TEM) 10.11.2017 JULKINEN Asia EU; Komissio; Julkiset Hankinnat; Komission aloite Julkisten investointien vaikutuksia lisätään

Lisätiedot

U 55/2016 vp Ehdotus asetukseksi sitovista kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksistä jäsenvaltioissa , taakanjakoehdotus

U 55/2016 vp Ehdotus asetukseksi sitovista kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksistä jäsenvaltioissa , taakanjakoehdotus U 55/2016 vp Ehdotus asetukseksi sitovista kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksistä jäsenvaltioissa 2021-2030, taakanjakoehdotus Tuija Talsi 28.9.2016 Talousvaliokunta Eurooppa-neuvosto lokakuu 2014 : EU:n

Lisätiedot

EU:n kiertotalouden toimintasuunnitelma, neuvottelutilanne ja kytkentä biotalouteen. Merja Saarnilehto, YM Eduskunnan suuri valiokunta 25.5.

EU:n kiertotalouden toimintasuunnitelma, neuvottelutilanne ja kytkentä biotalouteen. Merja Saarnilehto, YM Eduskunnan suuri valiokunta 25.5. EU:n kiertotalouden toimintasuunnitelma, neuvottelutilanne ja kytkentä biotalouteen Merja Saarnilehto, YM Eduskunnan suuri valiokunta 25.5.2016 Käsittelyvaihe Komission ehdotus, kiertotalouspaketti 2.12.2015

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00573 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 12.07.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Komitologiamenettely ja delegoidut säädökset/säädösten, joissa säädetään valvonnan

Lisätiedot

EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 ennakkotietoja ja vaikutusten arvioita. 15.1.2014 Martti Kätkä

EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 ennakkotietoja ja vaikutusten arvioita. 15.1.2014 Martti Kätkä EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 ennakkotietoja ja vaikutusten arvioita 15.1.2014 Martti Kätkä EU:n energia- ja ilmastotavoitteet 2030 Lähtökohta oltava suotuisan toimintaympäristön säilyttäminen

Lisätiedot

PO Puiro Johanna(SM) KÄYTTÖ RAJOITETTU

PO Puiro Johanna(SM) KÄYTTÖ RAJOITETTU Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2015-00418 PO Puiro Johanna(SM) 10.11.2015 KÄYTTÖ RAJOITETTU Asia EU; Neuvottelumandaatin antaminen komissiolle aloittaa neuvottelut sopimusten tekemiseksi EU:n sekä Sveitsin

Lisätiedot

Asia Komission julkinen kuuleminen alusten ilmoitusmuodollisuuksia koskevan EU:n sääntelyn toimivuudesta

Asia Komission julkinen kuuleminen alusten ilmoitusmuodollisuuksia koskevan EU:n sääntelyn toimivuudesta Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201700349 TIO Saari Kari 27.10.2017 JULKINEN Asia Komission julkinen kuuleminen alusten ilmoitusmuodollisuuksia koskevan EU:n sääntelyn toimivuudesta Kokous

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Kytömäki Paavo Eduskunta Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Kytömäki Paavo Eduskunta Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö EKIRJE VM201000496 BO Kytömäki Paavo 28.09.2010 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä tammikuuta /2012 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä tammikuuta /2012 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 26 päivänä tammikuuta 2012 30/2012 Valtioneuvoston asetus maksutta jaettavien päästöoikeuksien jakoperusteista päästökauppakaudelle 2013 2020 Annettu Helsingissä

Lisätiedot

Ajankohtaista päästökauppamarkkinoilla. Anna-Maija Sinnemaa Hiilitieto ry:n talviseminaari

Ajankohtaista päästökauppamarkkinoilla. Anna-Maija Sinnemaa Hiilitieto ry:n talviseminaari Ajankohtaista päästökauppamarkkinoilla Anna-Maija Sinnemaa Hiilitieto ry:n talviseminaari 16.3.2016 2 Taustaa: päästökauppa ja viranomaiset EU Komissio Työ- ja elinkeinoministeriö Energiavirasto Päästöoikeuksien

Lisätiedot

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄMINISTEREIDEN JA EU-INSTITUUTIOIDEN EDUSTAJIEN KOKOUS ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄMINISTEREIDEN JA EU-INSTITUUTIOIDEN EDUSTAJIEN KOKOUS ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA Sisäministeriö MINVA SM201600167 KVY Rytkönen Riikka(SM) 23.03.2016 Viite Asia OSA; Oikeus ja sisäministereiden ja EUinstituutioiden edustajien kokous 24.3.2016 OIKEUS JA SISÄMINISTEREIDEN JA EUINSTITUUTIOIDEN

Lisätiedot

Ehdotuksen käsittely aloitettiin neuvoston turvapaikkatyöryhmässä

Ehdotuksen käsittely aloitettiin neuvoston turvapaikkatyöryhmässä Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2015-00525 MMO Räty Johanna(SM) 27.01.2016 Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön ottamisesta Ruotsin tukemiseksi

Lisätiedot

Pariisin tuliaiset. Laura Aho Kuntien ilmastokampanjan tapaaminen

Pariisin tuliaiset. Laura Aho Kuntien ilmastokampanjan tapaaminen Pariisin tuliaiset Laura Aho Kuntien ilmastokampanjan tapaaminen 10.3.2016 Pariisin päätulokset Pariisin sopimus Osapuolikokouksen päätös - täydentää sopimusta ml. kansalliset panokset ja toimet ennen

Lisätiedot

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla.

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla. Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00170 KVY Sulander Heidi(SM) 12.05.2017 Asia EU/OSA; Neuvoston täytäntöönpanopäätös suosituksen antamisesta Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM Kallela Jari(VM), Rissanen Olli- Pekka(VM) JULKINEN

Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM Kallela Jari(VM), Rissanen Olli- Pekka(VM) JULKINEN Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00224 JulkICT Kallela Jari(VM), Rissanen Olli- Pekka(VM) 20.04.2017 JULKINEN Asia Eurooppalaiset yhteentoimivuusperiaatteet täytäntöönpanostrategia Kokous U/E/UTP-tunnus

Lisätiedot

Pariisin ilmastosopimuksen tulokset ja jatkoaskeleet. Maatalous ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Talousneuvosto

Pariisin ilmastosopimuksen tulokset ja jatkoaskeleet. Maatalous ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Talousneuvosto Pariisin ilmastosopimuksen tulokset ja jatkoaskeleet Maatalous ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Talousneuvosto 03.02.2016 Pariisin päätulokset Pariisin sopimus Osapuolikokouksen päätös täydentää

Lisätiedot

Asia KOMISSION TIEDONANTO RIO+20: KOHTI VIHREÄÄ TALOUTTA JA PAREMPAA HALLINTOA

Asia KOMISSION TIEDONANTO RIO+20: KOHTI VIHREÄÄ TALOUTTA JA PAREMPAA HALLINTOA Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-01771 KEO-60 Shemeikka Pekka 09.09.2011 SUURI VALIOKUNTA Viite Asia KOMISSION TIEDONANTO RIO+20: KOHTI VIHREÄÄ TALOUTTA JA PAREMPAA HALLINTOA U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Kumpuvaara Outi(TEM)

Kumpuvaara Outi(TEM) Työ ja elinkeinoministeriö EKIRJE TEM201100696 Kumpuvaara Outi(TEM) 20.12.2011 Suuri valiokunta Viite Asia Komission valtuuttaminen aloittamaan neuvottelut Amerikan yhdysvaltojen ja Euroopan unionin sopimuksesta

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM Työ ja elinkeinoministeriö MINVA TEM201700228 EOS Tuokko Katja(TEM) 09.05.2017 Viite Asia Epävirallinen energiaministerikokous 18.19.5.2017 Valletta EUpuheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen energiaministerikokouksen

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2010-00158. YSO Karjalainen Anneli 21.05.2010 SUURI VALIOKUNTA

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2010-00158. YSO Karjalainen Anneli 21.05.2010 SUURI VALIOKUNTA Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2010-00158 YSO Karjalainen Anneli 21.05.2010 SUURI VALIOKUNTA Viite Asia Komission suositus neuvostolle Euroopan unionin osallistumisesta vuoden 1979 kaukokulkeutumissopimukseen

Lisätiedot

EU:n energia- ja ilmastopolitiikka EK:n kannat

EU:n energia- ja ilmastopolitiikka EK:n kannat EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 EK:n kannat Lähtökohdat Globaali toimintaympäristö on muuttunut 5 vuodessa rajusti; EU:n nykyisiä 2020-tavoitteita ei voi kopioida uudelle kaudelle. Vuoteen 2030

Lisätiedot