EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 ennakkotietoja ja vaikutusten arvioita Martti Kätkä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 ennakkotietoja ja vaikutusten arvioita. 15.1.2014 Martti Kätkä"

Transkriptio

1 EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 ennakkotietoja ja vaikutusten arvioita Martti Kätkä

2 EU:n energia- ja ilmastotavoitteet 2030 Lähtökohta oltava suotuisan toimintaympäristön säilyttäminen vientiteollisuudelle Ei uusia yksipuolisia kiristyksiä EU:n ilmastopolitiikkaan ennen vuotta 2015 Vuoden 2020 jälkeiselle ajalle sitova tavoite vain kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiselle edellyttäen, että kansainvälinen ilmastosopimus todella syntyy vuonna 2015 Energiatehokkuustavoite säilytettävä indikatiivisena Uusiutuvien energialähteiden edistämisvelvoite vuoden 2020 jälkeen muutettava indikatiiviseksi 2

3 Energiaverot ja uusiutuvan energian tuet Suomessa on kylmä ilmasto, pitkät etäisyydet, harva asutus ja vientiteollisuuden rungon muodostavat energiaintensiiviset teollisuudenalat: metalli-, metsä- ja kemianteollisuus Näistä syistä Suomen energiaverojen pitäisi olla lähellä EU:n sallimia minimitasoja eikä moninkertaisia, kuten nyt Energian verottaminen johtaa teollisuuden kilpailukyvyn heikkenemiseen, kaikkien yritysten tuotantokustannusten nousuun sekä kotitalouksien asumiskustannusten kohoamiseen Hallituksen päätökset polttoaineiden verojen korottamisesta vievät väärään suuntaan samoin kuin esitetty voimalaitosvero (windfall-vero) Uusiutuvien energialähteiden velvoitepaketin mukaiset tuet on säilytettävä ennallaan vuoteen 2020 asti; näin luodaan edellytyksiä pitkäjänteisille energiainvestoinneille 3

4 Päästökaupasta aiheutuvien epäsuorien kustannusten kompensointi Päästöoikeuden hinta menee sähkömarkkinoilla moninkertaisena sähkön tukkuhintaan, koska hinta määräytyy hiilivoiman mukaan, jota päästöoikeuskustannukset eniten rasittavat Tästä aiheutuu hiilivuodon uhka sähköintensiivisten teollisuudenalojen kohdalla Päästökauppadirektiivissä on pykälä, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat myöntää tukea hiilivuotouhan alaisille teollisuudenaloille Tuki on välttämätön myös Suomessa energiaintensiivisille teollisuudenaloille, jotka toimivat avoimessa kansainvälisessä kilpailutilanteessa Esimerkiksi sinkin valmistuksessa sähkön osuus tuotantokustannuksista on yli 40 prosenttia ja ferrokromin valmistuksessa yli 30 prosenttia 4

5 EU tarvitsee oikeaa teollisuuspolitiikkaa, ei lisäkustannuksia EU on aiheuttanut omalle terästeollisuudelleen epäreiluja kustannuksia ja luonut investointeja estäviä rakenteita muihin tärkeisiin teräksentuotantoalueisiin verrattuna EU:n hiilidioksidipäästökauppajärjestelmä: CO 2 -päästöoikeuksien leikkaukset (monialainen korjauskerroin, päästöoikeuksien takapainottaminen jne.): päästöoikeuksien niukkuus ja sähkön hinnan nousu Ehdotetut sisäiset pitkän aikavälin (2030 ja 2050) päästövähennystavoitteet ja päästörajat Ankara rikki- ym. päästöjen sääntely Terästeollisuus on hiilivuotoala, mutta se saa vain osan (keskimäärin noin 62 %) sille alun perin luvatuista hiilidioksidipäästöoikeuksista Tällaiset toimenpiteet syövät komission uskottavuutta alan kilpailukyvyn ja työllisyyden edistäjänä Komission eri pääosastoilla on toistensa kanssa ristiriitaisia tavoitteita Lähde: Outokumpu Oyj 5

6 Lisääntyvä tuonti Kiinasta suurentaa eurooppalaisten hiilijalanjälkeä Merkittävimpien ruostumattomasta teräksestä valmistettujen litteiden tuotteiden tuonti ja vienti (EU) Kiinan tuotanto aiheuttaa huomattavasti enemmän hiilidioksidipäästöjä koska energia tuotetaan hiilellä ja raaka-aineena käytetään nikkelipitoista raakarautaa, jota ei käytetä Euroopassa *) Lähde: EU:n tullitilastot, litteät tuotteet, Heinz H. Pariser Alloy Metals & Steel Market Research. Lähde: Outokumpu Oyj 6

7 Outokummun kokemuksia EU:n päästökauppajärjestelmästä Merkittävimpiä päästökaupasta jo aiheutuneita kustannuksia: Epäsuorat sähkön kustannukset keskimäärin 45 milj. euroa joka vuosi Terästeollisuus ja sähkönkuluttajat maksavat sähköstään kalleimman tuotantotavan eli hiililauhdevoiman muuttuvat kustannukset päästöoikeuskustannuksilla lisättynä Hallinnolliset kulut 1 milj. euroa vuodessa Järjestelmään kuuluminen, sääntelytyö ja byrokratia Outokummun käyttökate vuonna 2012 oli -50 milj. euroa Päästökauppajärjestelmän epäsuorat kustannukset 85 % negatiivisen käyttökatteen määrästä Heikentynyt kilpailukyky markkinoilla: Ylimääräisiä kustannuksia ei voi siirtää globaaleihin tuotteiden hintoihin Vaikuttaa markkinaosuuteen Euroopassa ja maailmassa tuonti kolmansista maista kasvaa Lähde: Outokumpu Oyj 7

8 EU:n ilmastopolitiikka haittaa talouden toimintaa, vähentää työpaikkoja ja lisää globaaleja päästöjä EU:n terästeollisuus on todistetusti maailman puhtainta päästöillä mitattuna Outokummun tuotteilla on alan pienin hiilijalanjälki (ympäristötuoteselosteet, Kiinan ruostumattoman teräksen tuotanto aiheuttaa kolme kertaa enemmän CO 2 -päästöjä tuotettua tonnia kohti kuin Euroopassa (sähkö tuotettu pääasiassa hiilellä, nikkelin lähteenä nikkelipitoinen raakarauta, raaka-aineet sisältävät runsaasti hiiltä) EU:n ilmastopolitiikasta lisäkustannuksia Euroopan tuottajille Ilmastopolitiikka heikentää Euroopan terästeollisuuden toimintaedellytyksiä, on siirtänyt työpaikkoja Euroopan ulkopuolelle ja kasvattanut globaaleja CO 2 - päästöjä Hiilivuoto on tosiasia Ruostumattoman teräksen tuottajat sulkeneet tuotantolaitoksia Euroopassa samalla, kun tuotanto EU:n ulkopuolella on kasvanut voimakkaasti Lähde: Outokumpu Oyj 8

EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset. Mikael Ohlström Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014

EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset. Mikael Ohlström Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014 EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014 EU:n energia- ja ilmastopolitiikan nykytila Kolme rinnakkaista tavoitetta vuoteen 2020 ( 20-20-20 ) 1) Kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

Energiaintensiivinen teollisuus. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 21.5.2014

Energiaintensiivinen teollisuus. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 21.5.2014 Energiaintensiivinen teollisuus Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 21.5.2014 Energiaintensiivinen teollisuus Suomalainen teollisuus on perinteisesti ollut hyvin energiaintensiivistä (metsä-, paperi-,

Lisätiedot

Ehdotus päästökauppadirektiivin muuttamisesta. Ympäristövaliokunta

Ehdotus päästökauppadirektiivin muuttamisesta. Ympäristövaliokunta Ehdotus päästökauppadirektiivin muuttamisesta Ympäristövaliokunta 7.10.2015 EU-päästökauppajärjestelmä uudistuu Päästökauppa on jatkossakin keskeinen ilmastopolitiikan ohjauskeino. Komissio antoi ehdotuksen

Lisätiedot

Myös Suomessa tarvitaan päästökauppakompensaatiota

Myös Suomessa tarvitaan päästökauppakompensaatiota Myös Suomessa tarvitaan päästökauppakompensaatiota EU:n päästökauppa aiheuttaa suoraa kustannusrasitetta päästöoikeuden hintana, minkä lisäksi päästökauppa nostaa epäsuorasti sähkön markkinahintaa. Tämä

Lisätiedot

PÄÄSTÖKAUPPADIREKTIIVIN UUDISTAMISEN VAIKUTUKSET SUOMEN ENERGIASEKTORIIN JA TEOLLISUUTEEN

PÄÄSTÖKAUPPADIREKTIIVIN UUDISTAMISEN VAIKUTUKSET SUOMEN ENERGIASEKTORIIN JA TEOLLISUUTEEN PÄÄSTÖKAUPPADIREKTIIVIN UUDISTAMISEN VAIKUTUKSET SUOMEN ENERGIASEKTORIIN JA TEOLLISUUTEEN 6.6.217 SISÄLTÖ Tärkeimmät direktiivimuutokset ja ilmaisjako Vaikutukset energiasektoriin Vaikutukset teollisuuteen

Lisätiedot

Päästökaupan toiminta ja kustannusvaikutukset. Kati Ruohomäki

Päästökaupan toiminta ja kustannusvaikutukset. Kati Ruohomäki Päästökaupan toiminta ja kustannusvaikutukset Kati Ruohomäki Sisältö Ajankohtaista päästökaupassa Päästökaupan toimintaperiaate Hiilivuodon käsite ja ratkaisu Maksuttomat päästöoikeudet Päästökaupan epäsuora

Lisätiedot

EU:n energia- ja ilmastopolitiikka EK:n kannat

EU:n energia- ja ilmastopolitiikka EK:n kannat EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 EK:n kannat Lähtökohdat Globaali toimintaympäristö on muuttunut 5 vuodessa rajusti; EU:n nykyisiä 2020-tavoitteita ei voi kopioida uudelle kaudelle. Vuoteen 2030

Lisätiedot

Sähkö ja kilpailukyky kolme näkökulmaa

Sähkö ja kilpailukyky kolme näkökulmaa Sähkö ja kilpailukyky Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Säteilevät Naiset -seminaari Sähkö ja kilpailukyky kolme näkökulmaa Sähkö tuotannontekijänä Sähkö tuotteena Sähköön liittyvä cleantech-liiketoiminta

Lisätiedot

Ajankohtaista energia- ja ilmastopolitiikassa

Ajankohtaista energia- ja ilmastopolitiikassa Ajankohtaista energia- ja ilmastopolitiikassa Päivi Myllykangas, EK Aluetoiminta 16.12.2010 Energia- ja ilmastopolitiikan kolme perustavoitetta Energian riittävyys ja toimitusvarmuus Kilpailukykyiset kustannukset

Lisätiedot

Kansantalouden ja aluetalouden näkökulma

Kansantalouden ja aluetalouden näkökulma Kansantalouden ja aluetalouden näkökulma Energia- ja ilmastotiekartta 2050 Aloitusseminaari 29.5.2013 Pasi Holm Lähtökohdat Tiekartta 2050: Kasvihuonepäästöjen vähennys 80-90 prosenttia vuodesta 1990 (70,4

Lisätiedot

Päästökauppa selkokielellä

Päästökauppa selkokielellä Päästökauppa selkokielellä Päästökaupan alkeisoppimäärä 28.5.2015 Ilmastoslangia suomentamassa Karoliina Anttonen, TEM ja Kati Ruohomäki, EK Minkälaisia kasvihuonekaasujen vähennystavoitteita on EU:ssa

Lisätiedot

Päästökaupan kehitysnäkymät vuoteen 2030. EU-edunvalvontapäivä 13.2.2015 Joona Poukka

Päästökaupan kehitysnäkymät vuoteen 2030. EU-edunvalvontapäivä 13.2.2015 Joona Poukka . Päästökaupan kehitysnäkymät vuoteen 2030 EU-edunvalvontapäivä 13.2.2015 Joona Poukka Päästökaupan kehitysnäkymät vuoteen 2030 Sisältö Päästökaupan haasteet Markkinavakausvaranto Seuraavat vaiheet EU:n

Lisätiedot

Päästökaupan toimintaperiaate

Päästökaupan toimintaperiaate EU:n päästökauppa Päästökaupan toimintaperiaate Kannustaa vähentämään fossiilisen energian tuotantoa ja käyttöä siten, että hiilidioksidipäästöille luodaan hintalappu. Päästöoikeuden hinta muodostuu markkinaehtoisesti

Lisätiedot

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Jos energian saanti on epävarmaa tai sen hintakehityksestä ei ole varmuutta, kiinnostus investoida Suomeen

Lisätiedot

Päästökaupan uudistaminen

Päästökaupan uudistaminen Päästökaupan uudistaminen 21.8.2015 Palace Avaus Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Puheenvuorot Kati Ruohomäki, EK Ismo Ulvila, Euroopan komissio Karoliina Anttonen, TEM Kysymyksiä ja keskustelua Päästökaupan

Lisätiedot

Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina

Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina Marita Laukkanen Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) 26.1.2016 Marita Laukkanen (VATT) Tukijärjestelmät ja ilmastopolitiikka 26.1.2016 1 / 13 Miksi

Lisätiedot

Energia- ja ilmastopolitiikan keinojen soveltaminen metsäsektorilla

Energia- ja ilmastopolitiikan keinojen soveltaminen metsäsektorilla Energia- ja ilmastopolitiikan keinojen soveltaminen metsäsektorilla Hanna-Liisa Kangas Väitöskirja-aiheen esittely 29.5.2008 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute

Lisätiedot

EU:n metsästrategia - metsäteollisuuden näkökulma

EU:n metsästrategia - metsäteollisuuden näkökulma EU:n metsästrategia - metsäteollisuuden näkökulma Robinwood Plus Workshop, Metsäteollisuus ry 2 EU:n metsät osana globaalia metsätaloutta Metsien peittävyys n. 4 miljardia ha = 30 % maapallon maapinta-alasta

Lisätiedot

Energia, ilmasto ja ympäristö

Energia, ilmasto ja ympäristö Energia, ilmasto ja ympäristö Konsultit 2HPO 1 Hiilidioksidipitoisuuden vaihtelu ilmakehässä Lähde: IPCC ja VNK 2 Maailman kasvihuonepäästöt Lähde: Baumert, K. A. ja VNK 3 Maailman kasvihuonepäästöjen

Lisätiedot

EK:n näkemyksiä Suomen energia- ja ilmastopolitiikasta. Pääviestit tiivistettynä

EK:n näkemyksiä Suomen energia- ja ilmastopolitiikasta. Pääviestit tiivistettynä EK:n näkemyksiä Suomen energia- ja ilmastopolitiikasta Pääviestit tiivistettynä Sisältö Edessä olevat päätökset Suomessa ja EU:ssa Suomen rooli ilmasto-ongelman ratkaisijana Energiapäätösten merkitys Suomelle

Lisätiedot

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics)

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Vähäpäästöisen talouden haasteita Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Haaste nro. 1: Kasvu Kasvu syntyy työn tuottavuudesta Hyvinvointi (BKT) kasvanut yli 14-kertaiseksi

Lisätiedot

EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030

EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030 EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030 Forestenergy 2020, Jyväskylä 8.10.2014 Pekka Tervo, TEM Komission tiedonanto ilmasto- ja energiapolitiikan puitteista vuosille 2020-2030 (annettu 21.1.2014)

Lisätiedot

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Metsätieteen päivät Metsäteollisuus ry 2 Maailman metsät ovat kestävästi hoidettuina ja käytettyinä ehtymätön luonnonvara Metsien peittävyys

Lisätiedot

Miten sähköä kannattaa tuottaa - visiointia vuoteen 2030

Miten sähköä kannattaa tuottaa - visiointia vuoteen 2030 Miten sähköä kannattaa tuottaa - visiointia vuoteen 2030 Jukka Leskelä Energiateollisuus ry SESKOn kevätseminaari 2013 20.3.2013, Helsinki 1 Kannattavuus? Kilpailukykyisesti Kokonaisedullisimmin Tuottajan

Lisätiedot

EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset vuoteen Elinkeinoelämän keskusliitto EK

EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset vuoteen Elinkeinoelämän keskusliitto EK EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset vuoteen 2030 Elinkeinoelämän keskusliitto EK Realiteetteja energiasta ja ilmastosta Energia pitää yhteiskunnan rattaat pyörimässä Yritykset, palvelut

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen torjunta maksaa, mutta vähemmän kuin toimettomuus Valtiosihteeri Velipekka Nummikoski Presidenttifoorumi

Ilmastonmuutoksen torjunta maksaa, mutta vähemmän kuin toimettomuus Valtiosihteeri Velipekka Nummikoski Presidenttifoorumi Ilmastonmuutoksen torjunta maksaa, mutta vähemmän kuin toimettomuus Valtiosihteeri Velipekka Nummikoski Presidenttifoorumi 10.11.2009 Ilmastonmuutos maksaa Valtiosihteeri Velipekka Nummikoski 10.11.2009

Lisätiedot

Ilmastopolitiikan lähiajan näkymät hiilinielujen näkökulmasta. Juhani Tirkkonen Tampere

Ilmastopolitiikan lähiajan näkymät hiilinielujen näkökulmasta. Juhani Tirkkonen Tampere Ilmastopolitiikan lähiajan näkymät hiilinielujen näkökulmasta Juhani Tirkkonen Tampere 6.2.2019 EU:n energia- ja ilmastotavoitteet 2030 EU:n ilmastotavoitteet KHK vähennystavoite vähintään 40 % vuoteen

Lisätiedot

Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintävaliokunta

Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintävaliokunta Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi henkilöja pakettiautojen vuoden 2020 jälkeisiksi CO2 raja-arvoiksi/ COM(2017) 676 FINAL Eleonoora Eilittä

Lisätiedot

Sähkömarkkinoiden kehittäminen sähköä oikeaan hintaan Kuopio

Sähkömarkkinoiden kehittäminen sähköä oikeaan hintaan Kuopio Sähkömarkkinoiden kehittäminen sähköä oikeaan hintaan 20.11.2008 Kuopio Johtaja Martti Kätkä, Teknologiateollisuus ry Sähkömarkkinoiden uusi toimintamalli Sähkön hinta alenee. Elinkustannukset alenevat.

Lisätiedot

Energia-ala matkalla hiilineutraaliin tulevaisuuteen

Energia-ala matkalla hiilineutraaliin tulevaisuuteen Energia-ala matkalla hiilineutraaliin tulevaisuuteen Kohti hiilineutraalia kaupunkia näkökulmia tavoitteeseen Seminaari 22.2.2018, klo 12.00-15.00 Tampereen valtuustosali Näkökulmia energiaalan murrokseen

Lisätiedot

Maapallon kehitystrendejä (1972=100)

Maapallon kehitystrendejä (1972=100) Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä

Lisätiedot

Miltä Euroopan energiatulevaisuus näyttää?

Miltä Euroopan energiatulevaisuus näyttää? Miltä Euroopan energiatulevaisuus näyttää? 16.3.2017 Hiilitiedon seminaari Professori Sanna Syri, Energiatekniikka ja energiatalous Aalto-yliopisto Tapahtunut paljon viimeisen 10 vuoden aikana Vuonna 2007

Lisätiedot

Päästökaupan nykytila ja muutokset 2020-luvulla

Päästökaupan nykytila ja muutokset 2020-luvulla 1 Päästökaupan nykytila ja muutokset 2020-luvulla Päästökaupan toimintaperiaate Kannustaa vähentämään fossiilisen energian tuotantoa ja käyttöä sitä kautta, että hiilidioksidipäästöille luodaan hintalappu.

Lisätiedot

Onko puu on korvannut kivihiiltä?

Onko puu on korvannut kivihiiltä? Onko puu on korvannut kivihiiltä? Biohiilestä lisätienestiä -seminaari Lahti, Sibeliustalo, 6.6.2013 Pekka Ripatti Esityksen sisältö Energian kulutus ja uusiutuvan energian käyttö Puuenergian monet kasvot

Lisätiedot

PÄÄSTÖKAUPAN HIILIVUOTOA TORJUVIEN TOIMIEN VAIKUTUKSET. Päästökaupan ajankohtaispäivä Jenni Patronen, Pöyry Management Consulting Oy

PÄÄSTÖKAUPAN HIILIVUOTOA TORJUVIEN TOIMIEN VAIKUTUKSET. Päästökaupan ajankohtaispäivä Jenni Patronen, Pöyry Management Consulting Oy PÄÄSTÖKAUPAN HIILIVUOTOA TORJUVIEN TOIMIEN VAIKUTUKSET Päästökaupan ajankohtaispäivä Jenni Patronen, Pöyry Management Consulting Oy MIKÄ MERKITYS ON HIILIVUOTOA TORJUVILLA TOIMILLA? Kannattaako vähentää

Lisätiedot

Energiapoliittisia linjauksia

Energiapoliittisia linjauksia Energiapoliittisia linjauksia Metsäenergian kehitysnäkymät Suomessa -kutsuseminaari Arto Lepistö Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto 25.3.2010 Sisältö 1. Tavoitteet/velvoitteet 2. Ilmasto- ja energiastrategia

Lisätiedot

Energia- ja ilmastoseminaari Ilmaston muutos ja energian hinta

Energia- ja ilmastoseminaari Ilmaston muutos ja energian hinta Energia- ja ilmastoseminaari Ilmaston muutos ja energian hinta 17.9.2009, Laurea AMK Hyvinkää Energiameklarit Oy Toimitusjohtaja Energiameklarit OY perustettu 1995 24 energiayhtiön omistama palveluita

Lisätiedot

Metallinjalostuksesta Cleantech -tuotteita

Metallinjalostuksesta Cleantech -tuotteita Metallinjalostuksesta Cleantech -tuotteita Kari Knuutila Teknologiajohtaja, Outotec Oyj EK:n energia- ja ilmastoseminaari Matkalla Kööpenhaminaan Mitä sen jälkeen? 17.9.2009, Helsinki 2 Metallien jalostuksen

Lisätiedot

Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi. Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle

Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi. Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle 3.6.2009 Sisältö 1. Työn lähtökohdat 2. Uuden sähkömarkkinamallin toiminnan kuvaus 3. Mallinnuksen lähtöoletukset

Lisätiedot

Mitä COP21 Pariisin jälkeen energiaintensiivisen yrityksen näkökulma. FT Juha Ylimaunu VP Sustainability & Environment

Mitä COP21 Pariisin jälkeen energiaintensiivisen yrityksen näkökulma. FT Juha Ylimaunu VP Sustainability & Environment Mitä COP21 Pariisin jälkeen energiaintensiivisen yrityksen näkökulma 2015 FT Juha Ylimaunu VP Sustainability & Environment Sisältö 1. Outokummun tyyppisen yrityksen ilmastohaasteet 2. Mitä keinoja jatkossa

Lisätiedot

Toimialakohtaisten vähähiilitiekarttojen valmistelu - katsaus budjettiriiheen Teollisuusneuvos Juhani Tirkkonen

Toimialakohtaisten vähähiilitiekarttojen valmistelu - katsaus budjettiriiheen Teollisuusneuvos Juhani Tirkkonen Toimialakohtaisten vähähiilitiekarttojen valmistelu - katsaus budjettiriiheen 17.9.2019 Teollisuusneuvos Juhani Tirkkonen Taustoittavia näkökulmia 1. Kestävä kasvu ja ilmastopolitiikka ovat linjassa keskenään

Lisätiedot

Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa

Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa Teollisuuden polttonesteet 9.-10.9.2015 Tampere Helena Vänskä www.oil.fi Sisällöstä Globaalit haasteet ja trendit EU:n ilmasto-

Lisätiedot

Puhtaamman tulevaisuuden rakentaja

Puhtaamman tulevaisuuden rakentaja Puhtaamman tulevaisuuden rakentaja Metallinjalostajat ry Metallien jalostuksen välillinen tuotantovaikutus, 4900 Metallien jalostus 23 % 13 % 9 % Teollisuus (pl. metallien jalostus) Kuljetus ja varastointi

Lisätiedot

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Gigaluokan muuttujia Kulutus ja päästöt Teknologiamarkkinat

Lisätiedot

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia asiantuntijakuuleminen

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia asiantuntijakuuleminen Kansallinen energia- ja ilmastostrategia asiantuntijakuuleminen Eduskunnan talousvaliokokunta 7.3.2017 Pekka Ripatti Uusiutuvan energian käytön lisääminen ja energian hankinnan omavaraisuus Uusiutuvan

Lisätiedot

EU:n päästökauppadirektiivin uudistaminen tilannekatsaus Marjo Nummelin, YM

EU:n päästökauppadirektiivin uudistaminen tilannekatsaus Marjo Nummelin, YM EU:n päästökauppadirektiivin uudistaminen tilannekatsaus 6.6.2017 Marjo Nummelin, YM EU:n 2030 energia- ja ilmastokehys Ehdotus päästökauppadirektiivin uudistamisesta Asetusehdotus jäsenvaltioiden taakanjaosta

Lisätiedot

Toimiva logistiikka ja alueen suurteollisuus

Toimiva logistiikka ja alueen suurteollisuus Toimiva logistiikka ja alueen suurteollisuus Martti Sassi Terästuotannon johtaja Outokumpu Stainless Oy 19.02.2014 Outokumpu Tornion tehtaat Outokummun Kemin kromiittikaivos ja Tornion ferrokromi- ja terästuotanto

Lisätiedot

METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy

METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari - 22.3.216 Pöyry Management Consulting Oy EU:N 23 LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT EU:n 23 linjausten toteutusvaihtoehtoja

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 18.7.2008 2008/0013(COD) TARKISTUKSET 824-827 Mietintöluonnos Avril Doyle (PE407.778v01-00) ehdotuksesta

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0341/61. Tarkistus. Flavio Zanonato S&D-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0341/61. Tarkistus. Flavio Zanonato S&D-ryhmän puolesta 9.12.2015 A8-0341/61 61 2 kohta 2. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan, että kaikissa energiaunioniin liittyvissä lainsäädäntöehdotuksissa noudatetaan tavallista lainsäätämisjärjestystä,

Lisätiedot

Hiilen energiakäytön kielto Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Hiilitieto ry, Kolfakta rf:n talviseminaari, , GLO Hotel Art

Hiilen energiakäytön kielto Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Hiilitieto ry, Kolfakta rf:n talviseminaari, , GLO Hotel Art Hiilen energiakäytön kielto Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Hiilitieto ry, Kolfakta rf:n talviseminaari, 28.3.2019, GLO Hotel Art HE 200/2018 vp Hallitusohjelma Uusiutuvan energian osuus >50 % ja omavaraisuus

Lisätiedot

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 20.10.2014 2014/0011(COD) LAUSUNTOLUONNOS teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden

Lisätiedot

Uusiutuvan energian kilpailunäkökohtia. Erikoistutkija Olli Kauppi kkv.fi. kkv.fi

Uusiutuvan energian kilpailunäkökohtia. Erikoistutkija Olli Kauppi kkv.fi. kkv.fi Uusiutuvan energian kilpailunäkökohtia Erikoistutkija Olli Kauppi 14.1.2013 EU:n energiapolitiikka - Päästökauppa, -yhteismarkkinat, -kapasiteettimarkkinat, - RES-tuki Kilpailu - Edullinen energia - Kestävä

Lisätiedot

Metallien jalostuksen tilanne ja kasvumahdollisuudet

Metallien jalostuksen tilanne ja kasvumahdollisuudet Metallien jalostuksen tilanne ja kasvumahdollisuudet Metallienjalostuspäivät 19.4.2012 Porissa Toimitusjohtaja Mika Nykänen METALLINJALOSTAJAT 1 Yleinen tilanne ja näkymät Suomessa? METALLINJALOSTAJAT

Lisätiedot

Resurssitehokkuus - Mitä EU:sta on odotettavissa ja mitä se merkitsee Suomelle ja elinkeinoelämälle?

Resurssitehokkuus - Mitä EU:sta on odotettavissa ja mitä se merkitsee Suomelle ja elinkeinoelämälle? Resurssitehokkuus - Mitä EU:sta on odotettavissa ja mitä se merkitsee Suomelle ja elinkeinoelämälle? Mikael Ohlström, johtava asiantuntija Toimittajataustainfo Miten EU:n resurssitehokkuuspolitiikassa

Lisätiedot

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 30.5.2013 B7-0000/2013 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS suullisesti vastattavan kysymyksen B7-0000/2013 johdosta työjärjestyksen 115 artiklan 5 kohdan mukaisesti Euroopan

Lisätiedot

Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelu

Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelu Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelu Merja Turunen, Ympäristöministeriö 12.2.2016 Hallitusohjelma BIOTALOUS JA PUHTAAT RATKAISUT 1. Hiilettömään puhtaaseen ja uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti

Lisätiedot

Energia- ja ilmastotiekartan 2050 valmistelu Suomen Kaasuyhdistyksen syyskokous 20.11.2013

Energia- ja ilmastotiekartan 2050 valmistelu Suomen Kaasuyhdistyksen syyskokous 20.11.2013 Energia- ja ilmastotiekartan 2050 valmistelu Suomen Kaasuyhdistyksen syyskokous 20.11.2013 Sami Rinne TEM / Energiaosasto Esityksen sisältö Suomen energiankulutus ja päästöt nyt 2020 tavoitteet ja niiden

Lisätiedot

Ajankohtaista päästökauppamarkkinoilla. Anna-Maija Sinnemaa Hiilitieto ry:n talviseminaari

Ajankohtaista päästökauppamarkkinoilla. Anna-Maija Sinnemaa Hiilitieto ry:n talviseminaari Ajankohtaista päästökauppamarkkinoilla Anna-Maija Sinnemaa Hiilitieto ry:n talviseminaari 16.3.2016 2 Taustaa: päästökauppa ja viranomaiset EU Komissio Työ- ja elinkeinoministeriö Energiavirasto Päästöoikeuksien

Lisätiedot

Taustaa liikenteen energiatehokkuussopimuksesta

Taustaa liikenteen energiatehokkuussopimuksesta Taustaa liikenteen energiatehokkuussopimuksesta Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Infotilaisuus liikenteen energiatehokkuussopimuksesta 15.4.2013 Liikenteen energiatehokkuussopimukset

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia hiiltä) 1 8 6 4 2 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

SAK:n päivitetyt energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet

SAK:n päivitetyt energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet SAK:n päivitetyt energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet Viesti on selvä nykyinen päästöjenvähennysten taso ei riitä 2 Fossiilisen energian osuus globaalisti yhä n. 85 % 4.3.2019 3 Paine lisätä kunnianhimoa

Lisätiedot

Pirkanmaan Ilmasto- ja energiastrategian seuranta. Heikki Kaipainen Pirkanmaan ELY-keskus

Pirkanmaan Ilmasto- ja energiastrategian seuranta. Heikki Kaipainen Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan Ilmasto- ja energiastrategian seuranta Heikki Kaipainen Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan ympäristöohjelman ja Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian yhteinen seurantaseminaari Pirkanmaan ilmasto-

Lisätiedot

Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa

Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa Tuloksia hankkeesta Low Carbon Finland 25 -platform Maarit Kallio ja Olli Salminen Metsäntutkimuslaitos Metsät ja metsäsektori vaikuttavat Suomen

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen hankehaku ja suunnitteilla oleva valtionavustus liikkumisen ohjaukseen

Liikkumisen ohjauksen hankehaku ja suunnitteilla oleva valtionavustus liikkumisen ohjaukseen Liikkumisen ohjauksen hankehaku ja suunnitteilla oleva valtionavustus liikkumisen ohjaukseen Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö LIVE-vuositapaaminen 23.11.2011 Liikkumisen ohjauksen hankehaku

Lisätiedot

Suomen ilmasto ja energiastrategia Maakaasupäivät Turussa 26.11.2008

Suomen ilmasto ja energiastrategia Maakaasupäivät Turussa 26.11.2008 Suomen ilmasto ja energiastrategia Maakaasupäivät Turussa 26.11.2008 Taisto Turunen Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Päästöoikeuden hinnan kehitys vuosina 2007 2008 sekä päästöoikeuksien forwardhinnat

Lisätiedot

Lausunto: Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030

Lausunto: Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 Lausunto: Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 Kimmo Ollikka VATT Valtiovarainvaliokunta 17.2.2017 Kivihiilen energiakäytöstä luopuminen Lämmöntuotannon

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu Energiavaltaisen teollisuuden energiatehokkuussopimus Info- ja keskustelutilaisuus Ravintola Bank, Unioninkatu 22, Helsinki 14.6.2007 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu Uuden energiatehokkuussopimuskokonaisuuden

Lisätiedot

EU:n LULUCF asetus ja metsien vertailutaso Jaana Kaipainen maa- ja metsätalousministeriö

EU:n LULUCF asetus ja metsien vertailutaso Jaana Kaipainen maa- ja metsätalousministeriö EU:n LULUCF asetus ja metsien vertailutaso Jaana Kaipainen maa- ja metsätalousministeriö Vertailutason julkistamistilaisuus 12.12.2018 LULUCF -asetus kytkee maankäyttösektorin EU:n 2030 ilmasto- ja energiapolitiikkaan

Lisätiedot

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Espoon tulevaisuusfoorumi

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Espoon tulevaisuusfoorumi Kohti vähäpäästöistä Suomea Espoon tulevaisuusfoorumi 27.1.2010 Mitä tulevaisuusselonteko sisältää? Tavoite: vähäpäästöinen Suomi TuSessa hahmotellaan polkuja kohti hyvinvoivaa ja vähäpäästöistä yhteiskuntaa

Lisätiedot

Logistiikan kilpailukyky - uudet asiat ja niiden hintalaput

Logistiikan kilpailukyky - uudet asiat ja niiden hintalaput Logistiikan kilpailukyky - uudet asiat ja niiden hintalaput Vienti- ja tuontilogistiikan haasteet seminaari, Tampereen Messu- ja urheilukeskus, 13.10.2011, Metsäteollisuus ry 2 Metsäteollisuusko auringonlaskun

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO Infrastruktuuri 1 (6) Mikael Ohlström/Helena Vänskä 4.2.2008

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO Infrastruktuuri 1 (6) Mikael Ohlström/Helena Vänskä 4.2.2008 1 (6) KOMISSION ILMASTO- JA ENERGIAPAKETTI MERKITTÄVIMMÄT PÄÄKOHDAT Ehdotus päästökaupan muutosdirektiiviksi vuosille 2013 2020 Päästöoikeuksien maakohtaisesta taakanjaosta ja kansallisista päästöoikeuksien

Lisätiedot

Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto

Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa Elinkeinoelämän keskusliitto Energiaan liittyvät päästöt eri talousalueilla 1000 milj. hiilidioksiditonnia 12 10 8 Energiaan liittyvät hiilidioksidipäästöt

Lisätiedot

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Kaukolämpöpäivät 2015, Radisson Blu Hotel Oulu Esa Sipilä Pöyry Management Consulting

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Kaukolämpöpäivät 2015, Radisson Blu Hotel Oulu Esa Sipilä Pöyry Management Consulting JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Kaukolämpöpäivät 2015, Radisson Blu Hotel Oulu Esa Sipilä Pöyry Management Consulting SISÄLLYS Jätteen energiahyödyntämisen nykytila Kierrätystavoitteet ja kaatopaikkakielto

Lisätiedot

St1:n asiantuntijalausunto Liikenne- ja viestintävaliokunnalle: VNS 7/2017 keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma vuoteen 2030

St1:n asiantuntijalausunto Liikenne- ja viestintävaliokunnalle: VNS 7/2017 keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma vuoteen 2030 St1:n asiantuntijalausunto Liikenne- ja viestintävaliokunnalle: VNS 7/2017 keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma vuoteen 2030 St1, Mika Aho 1 30% velvoitetta ei pidä lukita EU säädöstö auki

Lisätiedot

Kivihiilen energiakäyttö päättyy. Liikenteeseen lisää biopolttoaineita Lämmitykseen ja työkoneisiin biopolttoöljyä

Kivihiilen energiakäyttö päättyy. Liikenteeseen lisää biopolttoaineita Lämmitykseen ja työkoneisiin biopolttoöljyä Kivihiilen energiakäyttö päättyy Liikenteeseen lisää biopolttoaineita Lämmitykseen ja työkoneisiin biopolttoöljyä Kivihiilen ja turpeen verotusta kiristetään Elinkaaripäästöt paremmin huomioon verotuksessa

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. tammikuuta 2014 (OR. en) 5305/14 ENV 30 MI 31 IND 11 ENER 14 SAATE. Saapunut: 10.

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. tammikuuta 2014 (OR. en) 5305/14 ENV 30 MI 31 IND 11 ENER 14 SAATE. Saapunut: 10. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. tammikuuta 2014 (OR. en) 5305/14 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 10. tammikuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D031326/02 Asia: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Kaukolämpöpäivät Hämeenlinna

Ajankohtaiskatsaus. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Kaukolämpöpäivät Hämeenlinna Ajankohtaiskatsaus Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Kaukolämpöpäivät Hämeenlinna Muutosten aikaa Maailmanpoliittinen tilanne EU:n kehitys Energiaunioni Energiamurros Maakuntauudistus 2 Energiapolitiikan

Lisätiedot

Puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin. Fortumin näkökulmia vaalikaudelle

Puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin. Fortumin näkökulmia vaalikaudelle Puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin Fortumin näkökulmia vaalikaudelle Investoiminen Suomeen luo uusia työpaikkoja ja kehittää yhteiskuntaa Fortumin tehtävänä on tuottaa energiaa, joka parantaa nykyisen

Lisätiedot

Tarja Virkkunen VALTIONEUVOSTON ASETUS PÄÄSTÖKAUPASTA JOHTUVIEN EPÄSUORIEN KUSTANNUSTEN KOMPEN- SOINNISTA

Tarja Virkkunen VALTIONEUVOSTON ASETUS PÄÄSTÖKAUPASTA JOHTUVIEN EPÄSUORIEN KUSTANNUSTEN KOMPEN- SOINNISTA TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Ylitarkastaja Muistio Tarja Virkkunen 18.5.2017 VALTIONEUVOSTON ASETUS PÄÄSTÖKAUPASTA JOHTUVIEN EPÄSUORIEN KUSTANNUSTEN KOMPEN- SOINNISTA YLEISPERUSTELUT 1.1 Nykytila Päästökauppa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/05

Osavuosikatsaus II/05 Osavuosikatsaus II/05 26.7.2005 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Hyvä tulos vaikeassa markkinatilanteessa. Toimitusmäärät laskivat, mutta tuotevalikoima ja myynnin

Lisätiedot

Metsäenergian uudet tuet. Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä

Metsäenergian uudet tuet. Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä Metsäenergian uudet tuet Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY) Suomen nostavan uusiutuvan energian osuuden

Lisätiedot

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Satu Helynen ja Martti Flyktman, VTT Antti Asikainen ja Juha Laitila, Metla Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan

Lisätiedot

Energiateollisuuden tulevaisuuden näkymiä. Jukka Leskelä Energiateollisuus Kaukolämpöpäivät Mikkeli

Energiateollisuuden tulevaisuuden näkymiä. Jukka Leskelä Energiateollisuus Kaukolämpöpäivät Mikkeli Energiateollisuuden tulevaisuuden näkymiä Jukka Leskelä Energiateollisuus Kaukolämpöpäivät Mikkeli Suomessa monet asiat kehittyvät nopeasti yhteiskunnan toivomalla tavalla Bioenergia Tuulivoima Energiatehokkuus

Lisätiedot

VN-TEAS-HANKE: EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN

VN-TEAS-HANKE: EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN VN-TEAS-HANKE: EU:N 23 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN Seminaariesitys työn ensimmäisten vaiheiden tuloksista 2.2.216 EU:N 23 ILMASTO-

Lisätiedot

Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi. Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle 3.6.2009

Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi. Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle 3.6.2009 Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle 3.6.2009 Sisältö 1. Työn lähtökohdat 2. Uuden sähkömarkkinamallin toiminnan kuvaus 3. Uuden sähkömarkkinamallin

Lisätiedot

SAK:n ilmasto- ja energiapoliittiset tavoitteet

SAK:n ilmasto- ja energiapoliittiset tavoitteet SAK:n ilmasto- ja energiapoliittiset tavoitteet 4 2014 Maaliskuu 2014 Lisätiedot: Pia Björkbacka pia.bjorkbacka@sak.fi puhelin 020 774 0204 Tilaukset: SAK puhelin 020 774 000 SAK:n ilmasto- ja energiapoliittiset

Lisätiedot

Uusiutuvan energian direktiivi RED II, tilannekatsaus

Uusiutuvan energian direktiivi RED II, tilannekatsaus Uusiutuvan energian direktiivi RED II, tilannekatsaus Jyväskylä 25.9.2017 Kutsuvierastilaisuus biokaasualan toiminnanharjoittajille ja viranomaisille Järjestäjät: Keski-Suomen liitto ja Suomen Biokaasuyhdistys

Lisätiedot

Päästökauppadirektiivin uudistus. Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Mikko Paloneva

Päästökauppadirektiivin uudistus. Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Mikko Paloneva Päästökauppadirektiivin uudistus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 23.1.2018 Mikko Paloneva Uudistuksen tausta Päästökauppadirektiivi uudistetaan kaudelle 2021-2030 Sopeutetaan päästökauppa 2030-ilmastokehykseen:

Lisätiedot

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY Metsäteollisuuden EU-linjaukset 1 EUROOPAN UNIONI on Suomelle tärkeä. EU-jäsenyyden myötä avautuneet sisämarkkinat antavat viennistä elävälle Suomelle ja suomalaisille

Lisätiedot

Katsaus päästöoikeusmarkkinoihin. Markus Herranen, Gasum Portfolio Services Oy

Katsaus päästöoikeusmarkkinoihin. Markus Herranen, Gasum Portfolio Services Oy Katsaus päästöoikeusmarkkinoihin Markus Herranen, Gasum Portfolio Services Oy 01/04/2019 Footertext 2 PÄÄSTÖMARKKINAT GLOBAALISTI Lähde: International Carbon Action Partnership, emission trading worldwide

Lisätiedot

E S I T T E L Y - J A K E S K U S T E L U T I L A I S U U S A I N E E N T A I D E M U S E O M O N I C A T E N N B E R G

E S I T T E L Y - J A K E S K U S T E L U T I L A I S U U S A I N E E N T A I D E M U S E O M O N I C A T E N N B E R G Lapin ilmastostrategia vuoteen 2030 asti E S I T T E L Y - J A K E S K U S T E L U T I L A I S U U S 1 0. 1 0. 2 0 1 2 A I N E E N T A I D E M U S E O M O N I C A T E N N B E R G TAUSTA Ilmastonmuutos

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Selvitys kuntien ja kaupunkien energiavalinnoista. Jussi Laitinen Tampereen Sähkölaitos

Kommenttipuheenvuoro Selvitys kuntien ja kaupunkien energiavalinnoista. Jussi Laitinen Tampereen Sähkölaitos Kommenttipuheenvuoro 16.3.2017 Selvitys kuntien ja kaupunkien energiavalinnoista Jussi Laitinen Tampereen Sähkölaitos Mihin kuntien energialinjaukset voivat vaikuttaa? Sähkönsiirto Rakennetaan Smart Grid

Lisätiedot

Yrityksen kokemuksia päästökaupasta YJY:n seminaari 14.11.2006. Vantaan Energia Oy. Tommi Ojala

Yrityksen kokemuksia päästökaupasta YJY:n seminaari 14.11.2006. Vantaan Energia Oy. Tommi Ojala Yrityksen kokemuksia päästökaupasta YJY:n seminaari 14.11.2006 Vantaan Energia Oy Tommi Ojala 1 Missio Vantaan Energia tuottaa energiapalveluja Suomessa. 2 Visio 2012 Vantaan Energia on Suomen menestyvin

Lisätiedot

Bioenergia ry 6.5.2014

Bioenergia ry 6.5.2014 Bioenergia ry 6.5.2014 Hallituksen bioenergiapolitiikka Hallitus on linjannut energia- ja ilmastopolitiikan päätavoitteista puhtaan energian ohjelmassa. Hallitus tavoittelee vuoteen 2025 mennessä: Mineraaliöljyn

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen BIOKAASUA METSÄSTÄ Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen KOTIMAINEN Puupohjainen biokaasu on kotimaista energiaa. Raaka-aineen hankinta, kaasun tuotanto ja käyttö tapahtuvat kaikki maamme rajojen

Lisätiedot

Päästökaupan kompensaatiotuen laskenta ja kohdentaminen. Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Kari Lavaste

Päästökaupan kompensaatiotuen laskenta ja kohdentaminen. Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Kari Lavaste Päästökaupan kompensaatiotuen laskenta ja kohdentaminen Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 24.1.2017 Kari Lavaste Kompensaatiotuki: Mistä kyse? Kenelle suunnattu? Miten tuki lasketaan? Todentajaksi hakeutuminen

Lisätiedot

Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen. Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki

Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen. Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki Bioenergian toimialaa ei ole virallisesti luokiteltu tilastokeskuksen TOL 2002 tai TOL 2008

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 19 1998 ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

Sähköautot liikenne- ja ilmastopolitiikan näkökulmasta

Sähköautot liikenne- ja ilmastopolitiikan näkökulmasta Sähköautot liikenne- ja ilmastopolitiikan näkökulmasta Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Sähköautodemonstraatioiden työpaja 24.5.2010 Suomen ilmasto- ja energiapolitiikka vuoteen 2020

Lisätiedot