Hankintalainsäädännön uudistamista koskeva hallituksen esitys annettu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hankintalainsäädännön uudistamista koskeva hallituksen esitys annettu"

Transkriptio

1 Juha Terho/JKo Jäsenkirje Talo/16/ (5) Elinkeinoasiat Talonrakennusteollisuus ry:n jäsenyrityksille Hankintalainsäädännön uudistamista koskeva hallituksen esitys annettu Hankintalain kokonaisuudistusta koskeva hallituksen esitys (HE 108/2016) annettiin eduskunnalle Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista, joka korvaisi vuodelta 2007 olevan julkisista hankinnoista annetun lain ja vuodelta 2011 olevan sähköisestä huutokaupasta ja dynaamisesta hankintajärjestelmästä annetun lain. Samassa yhteydessä ehdotetaan säädettäväksi vastaavat kilpailuttamismenettelyt kattava laki vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista, joka korvaisi vuodelta 2007 olevan vesi- ja energiahuollon sekä liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista annetun lain. Hankintamenettelyä koskevien säännösten määrä kasvaa muutosten johdosta olennaisesti. Uudessa laissa julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista on 174 pykälää, kun nykyisessä laissa julkisista hankinnoista pykäliä on 110. Lainsäädännön valmistelu jatkuu nyt eduskunnassa, tosin vasta eduskunnan kesälomakauden jälkeen syyskuun alkupuolella, jolloin valiokuntakäsittelyt käynnistyvät. Valiokuntakuulemisten myötä Rakennusteollisuus RT ry tulee jatkamaan aktiivista toimintaansa lain sisältöön vaikuttamisessa. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian niiden hyväksymisen ja vahvistamisen jälkeen. Esityksen pohjana olevien hankintadirektiivien täytäntöönpanomääräaika päättyi Näillä näkymin uusi hankintalainsäädäntö tulee voimaan vuodenvaihteessa tai aivan vuoden 2016 lopussa. Kansalliset kynnysarvot nousevat paitsi rakennusurakoissa Hallituksen esityksen mukaan kansalliset kynnysarvot ilman arvonlisäveroa laskettuna ovat jatkossa seuraavat: Tavara- ja palveluhankinnat sekä suunnittelukilpailut euroa Sosiaali- ja terveyspalvelut ym. erityiset palvelut euroa (tietyt koulutuspalvelut euroa); Käyttöoikeussopimukset euroa; Rakennusurakat euroa (säilyy ennallaan) EU-kynnysarvot säilyvät ennallaan. EU-kynnysarvoja tarkastetaan kahden vuoden välein komission erikseen antamalla asetuksella, aiemman käytännön mukaisesti. Yhdessä yhteiskuntaa rakentaen: Talonrakennusteollisuus Rakennustuoteteollisuus Infra Tekninen urakointi Pinta Rakennusteollisuus RT ry Y-tunnus puh faksi etunimi.sukunimi@rakennusteollisuus.fi PL 381 (Unioninkatu 14) Helsinki

2 2 (5) Useita muutoksia EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen menettelysäännöksiin EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen menettelysäännöksiin ehdotetaan useita muutoksia (EU-kynnysarvo esim. rakennusurakoissa on euroa). Keskeisiä muutoksia ovat mm. seuraavat: Ennen hankintamenettelyn aloittamista hankintayksikkö voi tehdä markkinakartoituksen hankinnan valmistelua varten ja antaa tietoa toimittajille tulevaa hankintaa koskevista suunnitelmistaan ja vaatimuksistaan. Jos ehdokas, tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on osallistunut hankinnan valmisteluun, on hankintayksikön varmistettava, että tämä ei vääristä kilpailua. Hankintayksikön on asetettava tarjouspyyntö, neuvottelukutsu ja niiden liitteet sekä muut hankinta-asiakirjat ilmaiseksi, rajoituksetta, suoraan ja kokonaan kaikkien saataville sähköisessä muodossa. Hankinta-asiakirjat on asetettava saataville siitä päivästä, jona hankintailmoitus on julkaistu. Ilmoituksessa on mainittava internet-osoite, jossa tarjouspyyntö ja muut hankinta-asiakirjat ovat saatavilla sähköisessä muodossa. Ehdokkailta ja tarjoajilta vaadittava vuotuinen vähimmäisliikevaihto saa olla enintään kaksi kertaa hankintasopimuksen ennakoidun arvon suuruinen. Perustellusta syystä vähimmäisliikevaihtoa koskeva vaatimus voi olla korkeampi. Hankintayksikön on mainittava tällaista vaatimusta koskevat perustelut tarjouspyynnössä tai hankintapäätöksessä. Hankintayksikön on vaadittava käytettäväksi ns. yhteistä eurooppalaista hankinta-asiakirjaa alustavana näyttönä siitä, että ehdokasta tai tarjoajaa eivät rasita pakolliset tai harkinnanvaraiset poissulkemisperusteet ja että ehdokas tai tarjoaja täyttää hankintayksikön asettamat soveltuvuusvaatimukset. Tarjouskilpailun määräaikoja on lyhennetty kaikissa menettelyissä. Neuvottelumenettelyjen käyttöala on laajempi ja joustavampi. Itse menettelyn kulusta on säännelty tarkemmin. Innovaatiokumppanuus on täysin uusi hankintamenettely. Hankintayksikkö voi valita innovaatiokumppanuuden, jos hankintayksikön tarvetta ei voida täyttää hankkimalla markkinoilla jo saatavilla olevia tavanomaisia tavaroita, palveluja tai rakennusurakoita. Pakollisiin ja harkinnanvaraisiin poissulkemisperusteisiin esitetään lisäyksiä ja muutoksia. Uusia pakollisia poissuljentaperusteita ovat mm. osallistuminen järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan, ihmiskauppa ja terroristisessa tarkoituksessa tehdyt rikokset. Harkinnanvarainen poissuljentaperuste on käsillä esim. silloin, jos ehdokkaan tai tarjoajan suorituksissa aikaisemmissa hankintasopimuksissa tai käyttöoikeussopimuksissa on ollut merkittä-

3 3 (5) viä tai toistuvia puutteita jonkin keskeisen vaatimuksen toteuttamisessa; lisäedellytyksenä on, että puutteet ovat johtaneet kyseisen aikaisemman sopimuksen ennenaikaiseen irtisanomiseen, purkamiseen, vahingonkorvauksiin tai muihin vastaaviin sanktioihin Harkinnanvarainen poissulkemisperuste on kyseessä myös silloin, jos ehdokas tai tarjoaja on rikkonut Suomen tai Euroopan unionin lainsäädännön, työehtosopimusten taikka eräiden kansainvälisten sopimusten ympäristö-, sosiaali- ja työoikeudellisia velvoitteita, ja hankintayksikkö voi näyttää rikkomuksen toteen. Valmistelutyön aikana syntyneenä kansallisena lisäyksenä esitetään, että jos ehdokas tai tarjoaja tai joku sen ns. johtohenkilöistä on tuomittu rikosrekisteriotteesta ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla rangaistukseen rikoslain 47 luvun tarkoittamasta työrikoksesta, on hankintayksikön pakko sulkea tällainen toimija tarjouskilpailun ulkopuolelle. Rakennusteollisuus RT ry:n voimakkaasti valmistelutyön aikana kritisoima em. työrikoksiin kytkeytynyt yhteisösakkotuomio pakollisena poissuljentaperusteena on pudotettu pois hallituksen esityksestä. Perusteluissa todetaan, että ko. rikosnimikkeiden osalta ei otettaisi huomioon tarjoajan itse saamia tuomioita kuten yhteisösakkoja. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikosrekisterilakia siten, että ehdokkaan tai tarjoajan johto- tai vastuuhenkilöä koskeva ote rikosrekisteristä voitaisiin luovuttaa hankintayksikölle käytettäväksi sen arvioimiseksi, koskeeko ehdokasta tai tarjoajaa laissa tarkoitettu pakollinen poissulkemisperuste. Ehdokas tai tarjoaja voi esittää näyttöä luotettavuudestaan siitä huolimatta, että sitä rasittaa pakollinen tai harkinnanvarainen poissulkemisperuste (Self Cleaning). Jos hankintayksikkö katsoo näytön ja luotettavuuden riittäväksi, se ei saa sulkea kyseistä ehdokasta tai tarjoajaa pois tarjouskilpailusta. Jos hankintayksikkö käyttää muissa kuin tavarahankinnoissa kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena ainoastaan halvinta hintaa, sen on esitettävä tätä koskevat perustelut hankinta-asiakirjoissa, hankintapäätöksessä taikka hankintamenettelyä koskevassa erillisessä kertomuksessa. Tavoitteena on tuoda laadun huomioiminen korostuneemmin esille pelkän hinnan sijasta. Perusteluista ei voi valittaa. Hankintayksiköille asetetaan velvoite selvittää poikkeuksellisen alhaisen tarjoushinnan taustat. Hankintayksikkö voi tehdä hankintasopimuksen erillisinä osina ja määritellä kyseisten osien koon ja kohteen. Jos hankintayksikkö ei jaa hankintasopimusta osiin, sen on esitettävä jakamatta jättämisen syyt hankinta-asiakirjoissa, hankintapäätöksessä tai hankintamenettelyä koskevassa erillisessä kertomuksessa. Jakamatta jättämisestä ei kuitenkaan voi valittaa. Rakennusurakoissa ja sellaisissa palveluhankinnoissa, jotka suoritetaan hankintayksikön välittömässä valvonnassa olevissa tiloissa, hankintayksikön on velvoitettava viimeistään hankintasopimuksen toteuttamisen alkaessa valittua tarjoajaa ilmoittamaan sellaisten alihankkijoiden nimet, yhteystiedot ja lailliset edustajat, jotka osallistuvat rakennusurakkaan tai palveluhankintaan, jos ne ovat kyseisenä ajankohtana tiedossa. Valitun tarjoajan on ilmoitettava hankintasopimuksen voimassaoloaikana myös muutokset tällaisissa alihankkijoissaan sekä muutokset edellä mainittuihin tietoihin.

4 4 (5) Hankintayksikön on vaadittava alihankkijan vaihtamista, jos alihankkijan osalta on käsillä pakollinen poissulkemisperuste tai se voi vaatia vaihtoa, jos kyse on harkinnanvaraisesta poissulkemisperusteesta. Lakiin otetaan säännökset hankintasopimuksen muuttamisesta sopimuskauden aikana. Hankintasopimusta ei saa olennaisesti muuttaa sopimuskauden aikana ilman lain mukaista uutta hankintamenettelyä. Laissa on luettelo muutostilanteista, joita voidaan pitää olennaisina ja toisaalta luettelo tilanteista, joissa hankintasopimukseen voidaan tehdä muutos ilman uutta hankintamenettelyä. Markkinaoikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallintooikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Sähköistä tietojenvaihtoa hankintamenettelyssä koskevat säännökset tulevat yhteishankintayksiköiden osalta voimaan vasta ja muiden hankintayksiköiden osalta Sähköinen tietojenvaihto on määritelty tarkemmin lakiehdotuksen 62 :ssä. Pykälässä asetetaan tiettyjä vaatimuksia sähköiseen viestintään käytettäville välineille ja laitteille sekä niiden teknisille ominaisuuksille. Mikäli hankintayksikkö esimerkiksi käyttää sähköisiä kilpailutusjärjestelmiä tai ottaa tarjouksia vastaan sähköisesti, järjestelmien on täytettävä pykälän asettamat vaatimukset. Kansallisista hankintamenettelyistä kevyempiä Hallituksen esityksen mukaan kansallisten hankintamenettelyjen sääntely (kansallisen kynnysarvon ylittävät, mutta EU-kynnysarvon alittavat hankinnat) on jatkossa huomattavasti EU-menettelyjä kevyempää. Jatkossa kansallisen kynnysarvon ylittävissä hankinnoissa hankintayksikkö voi itse joustavasti määritellä, miten tarjouskilpailu toteutetaan. Halutessaan hankintayksikkö voi jopa luoda omanlaisiaan menettelyjä, esimerkiksi neuvottelumenettelyjä väljempiä neuvotteluja sisältäviä menettelyjä tai toimittajarekisteriin perustuvia järjestelmiä. Hankintayksikön on kuvattava käyttämänsä menettely hankintailmoituksessa tai tarjouspyynnössä. Kuvaus tulee esittää siten, että ehdokkaat ja tarjoajat pystyvät sen perusteella ennakoimaan käytetyn menettelyn luonnetta ja kulkua sekä tietävät oman roolinsa menettelyssä. Menettelyn valinnassa ja toteutuksessa tulee huomioida lain 3 :ssä mainitut periaatteet. Menettely ei saa muodostua syrjiväksi tai kilpailua rajoittavaksi. Hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia ja muita toimittajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen. Sidosyksiköiden toimintaa markkinoilla rajoitetaan Lakiehdotuksen 15 :n mukaan lakia ei sovelleta hankintaan, jonka hankintayksikkö tekee sidosyksiköltään. Sidosyksiköllä tarkoitetaan hankintayksiköstä muodollisesti erillistä ja päätöksenteon kannalta itsenäistä yksikköä. Lisäksi edellytyksenä on, että hankintayksikkö yksin tai yhdessä muiden hankintayksiköiden kanssa käyttää määräysvaltaa yksikköön samalla tavoin kuin omiin toimipaikkoihinsa ja että yksikkö harjoittaa enintään viiden prosentin ja enintään euron osuuden liiketoiminnastaan muiden tahojen kuin niiden hankintayksiköiden kanssa, joiden määräysvallassa se on. Sidosyksikössä ei saa olla muiden kuin hankintayksiköiden pääomaa.

5 5 (5) Muutoksella pyritään parantamaan kilpailuneutraliteettia julkisen ja yksityisen sektorin välillä. Edellä mainittua prosenttiosuutta ja euromääräistä rajoitusta sovelletaan muihin kuin sosiaali- ja terveyspalvelujen alalla toimiviin sidosyksiköihin vasta lukien. Sosiaali- ja terveyspalvelujen alalla toimiviin sidosyksiköihin niitä sovelletaan vasta lukien. Kilpailu- ja kuluttajavirastolle hankintojen valvonta Hallitus esittää, että hankintalainsäädännön valvonta annetaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston tehtäväksi. Jokainen, joka katsoo hankintayksikön menetelleen hankintalainsäädännön vastaisesti, voi tehdä Kilpailu- ja kuluttajavirastolle toimenpidepyynnön menettelyn lainmukaisuuden tutkimiseksi. Toimenpidepyynnön tekemiseen ja käsittelyyn sovelletaan, mitä hallintolain 8 a luvussa säädetään hallintokantelusta. Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi ottaa toimivaltaansa kuuluvan asian tutkittavakseen myös omasta aloitteestaan. Lisätietoja Juha Terho asiamies juha.terho@rakennusteollisuus.fi Talonrakennusteollisuus ry

Uusi hankintalainsäädäntö voimaan

Uusi hankintalainsäädäntö voimaan 1 Uusi hankintalainsäädäntö voimaan 1.1.2017 Tasavallan presidentti vahvisti 29.12.2016 uudet julkisia hankintamenettelyjä koskevat lait. Uusi hankintalainsäädäntö tuli voimaan vuoden 2017 alusta lukien

Lisätiedot

Hankinnan sisällön määrittely

Hankinnan sisällön määrittely Hankinnan sisällön määrittely lakimies Rasmus Ingman Markkinakartoitus sekä ehdokkaan tai tarjoajan osallistuminen hankinnan valmisteluun Ennen hankintamenettelyn aloittamista voi tehdä markkinakartoituksen

Lisätiedot

Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki

Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki Vastuulliset julkiset elintarvikehankinnat seminaari Lakimies, VT Jonna Törnroos Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Rådgivningsenheten för offentlig upphandling

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön keskeisiä uudistuksia

Hankintalainsäädännön keskeisiä uudistuksia Hankintalainsäädännön keskeisiä uudistuksia - kansalliset ja EU-hankinnat 8.2.2017 asianajaja Johanna Lähde Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy 1 Yleisiä huomioita uudistuksesta Suuret linjat pysyvät:

Lisätiedot

Hankinnan valmistelu ja hankinnan kohde

Hankinnan valmistelu ja hankinnan kohde Hankinnan valmistelu ja hankinnan kohde Uusiutuva hankintalaki seminaari 18.5.2015 Lakimies Katariina Huikko Suomen Kuntaliitto Hankintaprosessi, nykytila Hankintasääntelyn mukainen hankintamenettely Valmistelu

Lisätiedot

Tarjoajan soveltuvuus Uusiutuva hankintalaki seminaari 18.5.2015

Tarjoajan soveltuvuus Uusiutuva hankintalaki seminaari 18.5.2015 Tarjoajan soveltuvuus Uusiutuva hankintalaki seminaari Jonna Törnroos Lakimies, varatuomari jonna.tornroos(at)kuntaliitto.fi 10 luku - Ehdokkaiden ja tarjoajien valinta sekä tarjouksen valinta 1 (2) 79

Lisätiedot

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Tiina Talala Tavoitteet Tavoite kehittää yhteistyön ja valmennuksen keinoin toimintatavat, joiden tuloksena: Palvelujen tuottajat löydetään ja niitä kehittyy

Lisätiedot

Hankintamenettelyjä koskevat uudistukset ja hankintojen sähköistäminen

Hankintamenettelyjä koskevat uudistukset ja hankintojen sähköistäminen Hankintamenettelyjä koskevat uudistukset ja hankintojen sähköistäminen Uusiutuva hankintalaki seminaari 18.5.2015 Hankinta-asiantuntija Marko Rossi Sähköiset viestintävälineet Sähköisestä viestinnästä

Lisätiedot

Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki

Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki Vastuulliset julkiset elintarvikehankinnat seminaari Lakimies, VT Jonna Törnroos Uudet hankintalait voimaan 1.1.2017 Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista

Lisätiedot

Ehdotetun hankintalainsäädännön rakenne ja soveltamisala

Ehdotetun hankintalainsäädännön rakenne ja soveltamisala Ehdotetun hankintalainsäädännön rakenne ja soveltamisala Juha Myllymäki Johtava lakimies Valmisteluryhmän ehdotus 1. Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 2. Laki vesi- ja energiahuollon,

Lisätiedot

Uudet hankintatavat julkisissa hankinnoissa

Uudet hankintatavat julkisissa hankinnoissa Uudet hankintatavat julkisissa hankinnoissa Kynnysarvot ja menettelyt EU-hankinnat 144.000 221.000 5,548M Kansalliset hankinnat 60.000 150.000 Pienhankinnat Sotehankinnat 400.000 ; Muut erityiset palveluhankinnat

Lisätiedot

Horisontissa uusi laki

Horisontissa uusi laki Horisontissa uusi laki Kuntamarkkinat 2016 Johtava lakimies Katariina Huikko Hallituksen esitys uudeksi hankintalaiksi (HE 108/2016 vp) Hankintasääntelyn taustalla EU:n hankintadirektiivit (klassinen,

Lisätiedot

Ilmoittaminen ja sähköinen tietojenvaihto, määräajat

Ilmoittaminen ja sähköinen tietojenvaihto, määräajat Ilmoittaminen ja sähköinen tietojenvaihto, määräajat Hankinta-asiantuntija Marko Rossi Tarjouspyynnön asettaminen tarjoajien saataville Hankintayksikön on asetettava tarjouspyyntö, neuvottelukutsu ja niiden

Lisätiedot

Uusi hankintalaki ja sote-palvelut. Metropolia AMK Tarja Sinivuori-Boldt

Uusi hankintalaki ja sote-palvelut. Metropolia AMK Tarja Sinivuori-Boldt Uusi hankintalaki ja sote-palvelut Metropolia AMK 1.9.2017 Tarja Sinivuori-Boldt Hankintalain tavoitteet Tehostaa julkisten varojen käyttöä Edistää laadukkaiden, innovatiivisten ja kestävien hankintojen

Lisätiedot

Saila Eskola Eeva Kiviniemi Tarja Krakau Erkko Ruohoniemi JULKISET HANKINNAT

Saila Eskola Eeva Kiviniemi Tarja Krakau Erkko Ruohoniemi JULKISET HANKINNAT Saila Eskola Eeva Kiviniemi Tarja Krakau Erkko Ruohoniemi JULKISET HANKINNAT Alma Talent Helsinki 2017 3., uudistettu painos Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus

Lisätiedot

Hankintojen parhaat oikeustapaukset Markkinaoikeuden linjaukset kansallisissa hankinnoissa

Hankintojen parhaat oikeustapaukset Markkinaoikeuden linjaukset kansallisissa hankinnoissa Hankintojen parhaat oikeustapaukset Markkinaoikeuden linjaukset kansallisissa hankinnoissa Lakimies Jonna Törnroos 1 Kansallisten hankintojen joustovara Kansallisten hankintojen menettelyjen joustavoittaminen

Lisätiedot

Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016

Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016 Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016 Kaakkois-Suomen ELY-keskus Sivu 1 20.9.2017 Voimaantulo 1.1.2017 Ennen tämän lain voimaantuloa aloitettuihin lain voimaan tullessa vireillä

Lisätiedot

Innovatiivinen hankintaprosessi

Innovatiivinen hankintaprosessi Innovatiivinen hankintaprosessi Mikä se on ja miten se tehdään? Kuntatalo 4.5.2015 Katariina Huikko johtava lakimies Mikä on innovaatio? Hankintalain valmistelutyöryhmän mietintö TEM 37/2015, 4 : Innovaatio

Lisätiedot

Uudistuva hankintalaki

Uudistuva hankintalaki Uudistuva hankintalaki Kuntamarkkinat 2015 Johtava lakimies Katariina Huikko Valmisteluryhmän mietintö Kahden TEM:n työryhmän työn tulosta Julkaistiin 13.5.2015 Sisältää ehdotukset:» Laki julkisista hankinnoista

Lisätiedot

Tarjoajan soveltuvuus ja poissulkeminen

Tarjoajan soveltuvuus ja poissulkeminen Tarjoajan soveltuvuus ja poissulkeminen Lakimies Jonna Törnroos Tarjoajan soveltuvuuden arviointi Menettelytapamuutos => tarjoajan määrämuotoinen vakuutus korvaa kirjalliset selvitykset tarjouksen yhteydessä»

Lisätiedot

HANKINTALAIN UUDET MAHDOLLISUUDET. Sidosyksikköhankinnat uuden hankintalain mukaan

HANKINTALAIN UUDET MAHDOLLISUUDET. Sidosyksikköhankinnat uuden hankintalain mukaan Jyväskylä 30.3.2017 asianajaja, VT, KTM Mika Pohjonen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy HANKINTALAIN UUDET MAHDOLLISUUDET Sidosyksikköhankinnat uuden hankintalain mukaan 1 Sidosyksikköhankinnat 2 Erillinen

Lisätiedot

Hankintalain kokonaisuudistus

Hankintalain kokonaisuudistus Hankintalain kokonaisuudistus Hyvinvointipalveluiden hankintailta 21.2.2017 1 24.2.2017 Katja Korhonen Taustaa Uudet julkisia hankintamenettelyjä koskevat lait tulivat voimaan 1.1.2017. Lainsäädäntö perustuu

Lisätiedot

Pienhankinnat ja kansalliset hankinnat uudessa hankintalaissa

Pienhankinnat ja kansalliset hankinnat uudessa hankintalaissa Pienhankinnat ja kansalliset hankinnat uudessa hankintalaissa Jyväskylä 30.3.2017 Johtava lakimies Katariina Huikko, Suomen Kuntaliitto Kynnysarvot ja menettelyt Eniten muutoksia näihin, mm. menettelyissä,

Lisätiedot

U u s i h a n k i n t a l a k i m e r k i t t ä v i m m ä t m u u t o k s e t

U u s i h a n k i n t a l a k i m e r k i t t ä v i m m ä t m u u t o k s e t U u s i h a n k i n t a l a k i m e r k i t t ä v i m m ä t m u u t o k s e t A s i a n a j a j a, O T L, L L. M. E u r. J o u n i A l a n e n Tu r k u 2 2. 5. 2 0 1 5 U u d i s t u k s e n t a v o i t

Lisätiedot

HE 108/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi

HE 108/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi Akava ry Lausunto 1 (5) Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta StV@eduskunta.fi Asiantuntijakuuleminen torstaina 15.9.2016 klo 10.00 HE 108/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle hankintamenettelyä

Lisätiedot

Asia: HE 52/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta

Asia: HE 52/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta Finnwatch ry LAUSUNTO Asia: HE 52/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta Finnwatch kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esityksestä laiksi sosiaali-

Lisätiedot

Hankintalain uudistaminen

Hankintalain uudistaminen Hankintalain uudistaminen Oulu 2.2.2015 Juha Myllymäki johtava lakimies Hankintalain valmistelutilanne Uudet direktiivit hyväksytty 4/2014 Implementointiaika 2 vuotta uudet kansalliset lait 4/2016 Työryhmien

Lisätiedot

Hankintalain uudistaminen. Juha Myllymäki Kuntamarkkinat 9.9.-10.9.2014

Hankintalain uudistaminen. Juha Myllymäki Kuntamarkkinat 9.9.-10.9.2014 Hankintalain uudistaminen Juha Myllymäki Kuntamarkkinat 9.9.-10.9.2014 Aikataulu Uudet hankintadirektiivit tulivat voimaan 17.4.2014» yleinen hankintadirektiivi 2014/24/EU» Erityisalojen hankintadirektiivi

Lisätiedot

JULKISET HANKINNAT Miksi ja miten osallistua? Valtimo

JULKISET HANKINNAT Miksi ja miten osallistua? Valtimo 1 JULKISET HANKINNAT Miksi ja miten osallistua? Valtimo 11.5.2016 Hankinta-asiamies Päivi Halonen 2 Mikä julkinen hankinta? Julkisilla hankinnoilla tarkoitetaan sellaisia tavara-, palvelu- ja rakennusurakkahankintoja,

Lisätiedot

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUTEEN

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUTEEN MUUTOKSENHAKUOHJEET JULKINEN HANKINTA Kynnysarvon suuruiset ja sen ylittävät hankinnat HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUTEEN Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016)

Lisätiedot

Hankintalakiuudistus. Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM

Hankintalakiuudistus. Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM Hankintalakiuudistus Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM 1 Taustaa Komissio antoi joulukuussa 2011 ehdotukset uusiksi julkisia hankintoja koskeviksi direktiiveiksi

Lisätiedot

Uusi hankintalaki vihdoin täällä!

Uusi hankintalaki vihdoin täällä! Uusi hankintalaki vihdoin täällä! Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 24.1.2017 Kuntatalo 9.00-16.00 Ohjelma aamupäivä 1/2 09.00-09.15 Tervetuloa seminaariin ja johdatus aiheeseen - johtava

Lisätiedot

Kansalliset hankinnat sekä sosiaali- ja terveyspalvelut sekä muut erityiset palveluhankinnat

Kansalliset hankinnat sekä sosiaali- ja terveyspalvelut sekä muut erityiset palveluhankinnat Kansalliset hankinnat sekä sosiaali- ja terveyspalvelut sekä muut erityiset palveluhankinnat Johtava lakimies Katariina Huikko Kansalliset hankinnat OSA III, luku 11» Tavara- ja palveluhankinnat, jotka

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 347/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 347/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 347/2010 vp Hallituksen esitys laiksi sähköisestä huutokaupasta ja dynaamisesta hankintajärjestelmästä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä HANKINTAOHJE. Hyväksytty: Yhtymähallitus

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä HANKINTAOHJE. Hyväksytty: Yhtymähallitus Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä HANKINTAOHJE Hyväksytty: Yhtymähallitus 26.9.2017 36 Yleiset periaatteet Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän hankinnat toteutetaan tämän ohjeen mukaisesti. EU-kynnysarvon

Lisätiedot

IPT-hankkeen 7. Työpaja

IPT-hankkeen 7. Työpaja IPT-hankkeen 7. Työpaja Hankintalain uudistamisen tilannekatsaus Helsinki 15.3.2016 Specialist Partner, AA, VT, KTM Mika Pohjonen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy 1 Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote

Lisätiedot

LIITE 1 1 (6) DNRO DNRO 310/00/03/032/ Ehdokkaan nimi:

LIITE 1 1 (6) DNRO DNRO 310/00/03/032/ Ehdokkaan nimi: LIITE 1 1 (6) Ehdokkaan nimi: PAKOLLISET POISSULKEMISPERUSTEET JA EHDOKKAITA KOSKEVAT SOVELTUVUUSVAATIMUKSET Täytettävä lomake, palautetaan osallistumishakemuksen liitteenä Ohjeet ehdokkaalle: Tämä on

Lisätiedot

Hankintalain uudistus. Muutokset ja niiden tavoitteet

Hankintalain uudistus. Muutokset ja niiden tavoitteet Hankintalain uudistus Muutokset ja niiden tavoitteet YTP seminaari 10.11.2016 Tarja Sinivuori-Boldt Työ- ja elinkeinoministeriö Taustaa Suomen hankintalainsäädäntö perustuu hyvin vahvasti EU:n julkisia

Lisätiedot

Mikä on innovatiivinen hankinta ja miten innovaatio hankitaan? Veli Sinda, asiantuntija, OTM

Mikä on innovatiivinen hankinta ja miten innovaatio hankitaan? Veli Sinda, asiantuntija, OTM Mikä on innovatiivinen hankinta ja miten innovaatio hankitaan? Veli Sinda, asiantuntija, OTM 19.1.2017 Teknologiateollisuus 2 Taustaa Hankintadirektiivit julkaistu 28.3.2014 EU:n virallisessa lehdessä

Lisätiedot

Käyttöoikeussopimukset eli konsessiot ja niiden kilpailuttaminen

Käyttöoikeussopimukset eli konsessiot ja niiden kilpailuttaminen Käyttöoikeussopimukset eli konsessiot ja niiden kilpailuttaminen Lakimies Jonna Törnroos Hankintalain sopimustyypit Hankintasopimukset Käyttöoikeussopimukset Tavarahankintasopimukset Palveluhankintasopimukset

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki KAARINAN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ

Kaarinan kaupunki KAARINAN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ Kaarinan kaupunki KAARINAN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 Johtosäännön tarkoitus...1 2 Hankintakeskuksen tehtävä...1 3 Hankintojen toteutustapa...1 4 Hankintojen toteuttaminen kansallisen

Lisätiedot

Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015. Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos

Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015. Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015 Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos Tampereen kaupungin hankintojen kilpailuttaminen Tampereen kaupungin eri yksiköiden hankintojen

Lisätiedot

Hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietintö

Hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietintö Hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietintö Lausuntopyynnön taustatiedot Johdanto, Tausta, Tavoitteet Johdanto Hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietinnössä ehdotetaan säädettäväksi

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön tulevat muutokset

Hankintalainsäädännön tulevat muutokset Hankintalainsäädännön tulevat muutokset 12.2.2014 Saila Eskola PTCServices Oy PTCServices Oy! PTCServices Oy on julkisiin hankintoihin ja sopimusoikeuteen erikoistunut asiantuntijatoimisto www.ptcs.fi!

Lisätiedot

Talousvaliokunta MUISTIO 1 (5) HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE HANKINTAMENETTELYÄ KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI

Talousvaliokunta MUISTIO 1 (5) HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE HANKINTAMENETTELYÄ KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI Talousvaliokunta MUISTIO 1 (5) 9.11.2016 HE 108/2016 VP HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE HANKINTAMENETTELYÄ KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI Rakennusteollisuus RT ry kiittää mahdollisuudesta toimittaa tarkennettu

Lisätiedot

Uusi Hankintalaki ja kunnalliset vuokrataloyhtiöt

Uusi Hankintalaki ja kunnalliset vuokrataloyhtiöt Uusi Hankintalaki ja kunnalliset vuokrataloyhtiöt Vuokrataloyhtiöiden neuvottelupäivät 17. 18.9.2015, Kuusamo Marko Rossi Hankinta-asiantuntija Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Hankintalainsäädännön

Lisätiedot

EU:n uusi hankintadirektiivi mikä muuttuu julkisissa hankinnoissa ensi vuonna? Muista ainakin nämä asiat ottaessasi osaa julkiseen hankintaan

EU:n uusi hankintadirektiivi mikä muuttuu julkisissa hankinnoissa ensi vuonna? Muista ainakin nämä asiat ottaessasi osaa julkiseen hankintaan EU:n uusi hankintadirektiivi mikä muuttuu julkisissa hankinnoissa ensi vuonna? Muista ainakin nämä asiat ottaessasi osaa julkiseen hankintaan Vantaa 6.3.2015 Specialist Partner, AA, VT, KTM Mika Pohjonen

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kunnanhallitus/Lautakunta Kokouspvm Pykälä Sivu(t) 17.4.2019 46-55 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n

Lisätiedot

Hankintapäätös ja hankintasopimuskausi

Hankintapäätös ja hankintasopimuskausi Hankintapäätös ja hankintasopimuskausi Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Lakimies Mervi Kuittinen Ehdokkaille ja tarjoajille ilmoittaminen Päätöksistä on ilmoitettava ehdokkaille

Lisätiedot

Ajankohtaista Liikenneviraston hankinnan ohjauksesta

Ajankohtaista Liikenneviraston hankinnan ohjauksesta Ajankohtaista Liikenneviraston hankinnan ohjauksesta Siltatekniikan päivät 27.1.2016 27.1.2016 Esityksen sisältö 1. Hankintalakien kokonaisuudistuksen taustat ja tavoitteet 2. Hankintalainsäädännön keskeisimmät

Lisätiedot

Kestävyys hankinnoissa (hankintalain näkökulma)

Kestävyys hankinnoissa (hankintalain näkökulma) Kestävyys hankinnoissa (hankintalain näkökulma) hankinta-asiantuntija Olli Jylhä Kestävä julkinen hankinta Määritelmä Helsingin kaupungin kestävien hankintojen oppaasta: Kestävä julkinen hankinta määritellään

Lisätiedot

Espoon kaupungin hankintaohje

Espoon kaupungin hankintaohje Espoon kaupunki 2017 1 (4) ESPOON KAUPUNGIN HANKINTAOHJE 1. Johdanto Espoon kaupungin ja sen liikelaitosten hankinnat tehdään tämän en ja tätä tta tarkentavien menettelytapaohjeiden mukaisesti. Hankintaohje

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoroja

Kommenttipuheenvuoroja Kommenttipuheenvuoroja Marko Rossi Hankinta-asiantuntija Joensuu 13.2.2017 Alle EU-kynnysarvon jäävät hankinnat 2 Keskeistä Kansalliset hankinnat Hankintayksikön on kuvattava käyttämänsä hankintamenettely»

Lisätiedot

H A N K I N TA O H J E. 2018

H A N K I N TA O H J E. 2018 H A N K I N TA O H J E. 2018 K u n t i e n H a n k i n t a p a l v e l u t K u H a O y : n h a n k i n t a o h j e k e h y s k u n n i l l e ( K a n g a s a l a, L e m p ä ä l ä, N o k i a, O r i v e s

Lisätiedot

Teoksen kirjoittajat... Esipuhe... Kirjassa käytettyjä hankintatermejä...

Teoksen kirjoittajat... Esipuhe... Kirjassa käytettyjä hankintatermejä... Sisällys Teoksen kirjoittajat... Esipuhe... Kirjassa käytettyjä hankintatermejä... V VI VIII 1 Johdanto 1.1 Hankintalainsäädännön tavoitteet... 27 1.2 Julkisten hankintojen taloudellinen merkitys... 28

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN HANKINTAOHJEET SISÄLLYS 1. YLEISTÄ

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN HANKINTAOHJEET SISÄLLYS 1. YLEISTÄ 1 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN HANKINTAOHJEET SISÄLLYS SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN HANKINTAOHJEET... 1 1. Yleistä... 1 2. Hankintojen suunnittelu... 3 3. Hankintarajat ja -valtuudet... 3 4. Menettely hankintoja tehtäessä...

Lisätiedot

Oikeustapauksia - Teemana tarjoajan soveltuvuus

Oikeustapauksia - Teemana tarjoajan soveltuvuus Oikeustapauksia - Teemana tarjoajan soveltuvuus Kuntamarkkinat 13.-14.9.2017 hankinta-asiantuntija Olli Jylhä Tarjoajan soveltuvuus Hankintayksikkö voi asettaa vaatimuksia tarjoajan soveltuvuudelle Vaatimuksilla

Lisätiedot

Hankintalaki uudistuu mikä muuttuu?

Hankintalaki uudistuu mikä muuttuu? Hankintalaki uudistuu mikä muuttuu? To 5.11.2015, 15.15-15.45, LVI-Päivät OTM, Lakimies Minna Rautiainen Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto Oy Keitä me olemme? Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto

Lisätiedot

UUSI HANKINTALAKI. Sipoo asianajaja, VT, KTM Mika Pohjonen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy

UUSI HANKINTALAKI. Sipoo asianajaja, VT, KTM Mika Pohjonen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy UUSI HANKINTALAKI Sipoo 27.4.2017 asianajaja, VT, KTM Mika Pohjonen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy 1 Markkinakartoitus > Ennen hankintamenettelyn aloittamista hankintayksikkö voi tehdä markkinakartoituksen

Lisätiedot

Rikosrekisteriote osana hankintamenettelyä. Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari

Rikosrekisteriote osana hankintamenettelyä. Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari Rikosrekisteriote osana hankintamenettelyä Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 24.1.2017 Teemu Mikkola, Oikeusrekisterikeskus 3.2.2017 1 Edellytykset rikosrekisteriotteen luovuttamiselle Miten

Lisätiedot

Uusi hankintalaki -seminaari Hankintojen valvonta

Uusi hankintalaki -seminaari Hankintojen valvonta Uusi hankintalaki -seminaari Hankintojen valvonta Juhani, KKV:n valvontaroolin taustoja Hankintadirektiivin 83 artikla: jäsenvaltion on varmistettava, että julkisia hankintoja koskevien sääntöjen soveltamista

Lisätiedot

Hankintalaki uudistuu mikä on tavoitteena? Tuire Santamäki-Vuori Valtiosihteeri Akavan yrittäjäseminaari 6.2.2015

Hankintalaki uudistuu mikä on tavoitteena? Tuire Santamäki-Vuori Valtiosihteeri Akavan yrittäjäseminaari 6.2.2015 Hankintalaki uudistuu mikä on tavoitteena? Tuire Santamäki-Vuori Valtiosihteeri Akavan yrittäjäseminaari 6.2.2015 Taustaa EU:n julkisia hankintoja ja käyttöoikeussopimuksia koskevat direktiivit uudistettiin

Lisätiedot

Hankintalakiuudistus - poimintoja. Kuntoutusverkosto (KUVE) Erityisasiantuntija Kirsi Väätämöinen

Hankintalakiuudistus - poimintoja. Kuntoutusverkosto (KUVE) Erityisasiantuntija Kirsi Väätämöinen Hankintalakiuudistus - poimintoja Kuntoutusverkosto (KUVE) 26.10.2015 Erityisasiantuntija Kirsi Väätämöinen Taustalla hankintadirektiivipaketti Direktiivi julkisista hankinnoista (yleinen, ns. klassisen

Lisätiedot

Markus Ukkola TEM. Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta

Markus Ukkola TEM. Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta Markus Ukkola TEM Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta Julkisia hankintoja koskeva lainsäädäntö Suomessa julkisyhteisöjen ja muiden ns. hankintayksiköiksi laskettavien tahojen on kilpailutettava

Lisätiedot

Hankintojen valvonta KKV:ssa. Tutkimuspäällikkö Maarit Taurula Joensuun Yrittäjät ry:n hankintailta kkv.fi. kkv.fi

Hankintojen valvonta KKV:ssa. Tutkimuspäällikkö Maarit Taurula Joensuun Yrittäjät ry:n hankintailta kkv.fi. kkv.fi Hankintojen valvonta KKV:ssa Tutkimuspäällikkö Maarit Taurula Joensuun Yrittäjät ry:n hankintailta 18.5.2017 KKV:n valvontaroolin taustoja Viime vuoteen asti Suomessa ei ollut viranomaista tai toimielintä,

Lisätiedot

Hankintalakiuudistus 2017: Keskeisimmät muutokset. Ilkka Liljander

Hankintalakiuudistus 2017: Keskeisimmät muutokset. Ilkka Liljander : Keskeisimmät muutokset Ilkka Liljander Sisältö Uudistuksen taustaa ja tavoitteita Yleiset havainnot muutoksista Kynnysarvot, määräajat ja ilmoitusmenettely Keskeiset muutokset EU-hankinnoissa Keskeiset

Lisätiedot

Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä

Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Lakimies, VT Jonna Törnroos Sähköiset viestintävälineet Jäsenvaltioiden on huolehdittava

Lisätiedot

Kyssäreitä. Marko Rossi Hankinta-asiantuntija Kuntamarkkinat Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Rådgivningsenheten för offentlig upphandling

Kyssäreitä. Marko Rossi Hankinta-asiantuntija Kuntamarkkinat Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Rådgivningsenheten för offentlig upphandling Kyssäreitä Marko Rossi Hankinta-asiantuntija Kuntamarkkinat 2016 1) Mikä ihmeen ESPD? 2) Miten kilpailutan sosiaali- ja terveyspalveluiden hankinnan siirtymäkaudella? 3) Suorahankinnasta ilmoittaminen

Lisätiedot

Uudistunut dynaaminen hankintajärjestelmä ja paikallisuus hankinnoissa uuden lainsäädännön aikakaudella

Uudistunut dynaaminen hankintajärjestelmä ja paikallisuus hankinnoissa uuden lainsäädännön aikakaudella Uudistunut dynaaminen hankintajärjestelmä ja paikallisuus hankinnoissa uuden lainsäädännön aikakaudella Ke 14.9.2016, 13.00-13.20, Kuntamarkkinat 2016 Asianajaja, KTM Marita Iskala (Ent. Tapola) Suomen

Lisätiedot

Hankinnoista Hallinnointikoulutus - EU:n sisäasioiden rahastot. Helsinki Ulla Kumpulainen

Hankinnoista Hallinnointikoulutus - EU:n sisäasioiden rahastot. Helsinki Ulla Kumpulainen Hankinnoista Hallinnointikoulutus - EU:n sisäasioiden rahastot Helsinki 22.5.2018 Ulla Kumpulainen Käsitteitä Hankinta = tavaroiden ja palvelujen ostaminen, vuokraaminen tai siihen rinnastettava toiminta

Lisätiedot

Hankintalakiuudistus 2017: Keskeisimmät muutokset. Hankinta-asiamies Marita Melkko, KTM

Hankintalakiuudistus 2017: Keskeisimmät muutokset. Hankinta-asiamies Marita Melkko, KTM Hankintalakiuudistus 2017: Keskeisimmät muutokset Hankinta-asiamies Marita Melkko, KTM 1 Sisältö Uudistuksen taustaa ja tavoitteita Yleiset havainnot muutoksista Kynnysarvot, määräajat ja ilmoitusmenettely

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Kaskela-Ylikeravan alueurakka 2014-2017 (+2 v optio)

TARJOUSPYYNTÖ. Kaskela-Ylikeravan alueurakka 2014-2017 (+2 v optio) Kaskela-Ylikeravan alueurakka 2014-2017 (+2 v optio) 15.3.2014 TARJOUSPYYNTÖ 1. Hankintayksikkö ja hankinnan kohde Keravan kaupunki Keravan Kaupunkitekniikka -liikelaitos PL 123 (Kauppakaari 11) 04201

Lisätiedot

ITP-HANKKEEN STRATEGIAPÄIVÄ. Uuden hankintadirektiivin vaatimukset

ITP-HANKKEEN STRATEGIAPÄIVÄ. Uuden hankintadirektiivin vaatimukset ITP-HANKKEEN STRATEGIAPÄIVÄ Uuden hankintadirektiivin vaatimukset Vantaa 16.1.2014 Specialist Partner, asianajaja, VT, KTM Mika Pohjonen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy 1 Suomen hankintalainsäädännön

Lisätiedot

Hankintojen kilpailuttaminen ATERIA 14 Helsingin Wanha Satama 4.11.2014 Sali C: Sosiaalipuolen ammattilaiset

Hankintojen kilpailuttaminen ATERIA 14 Helsingin Wanha Satama 4.11.2014 Sali C: Sosiaalipuolen ammattilaiset Hankintojen kilpailuttaminen ATERIA 14 Helsingin Wanha Satama Sali C: Sosiaalipuolen ammattilaiset Jonna Törnroos Lakimies, VT Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Työ- ja elinkeinoministeriö ja Suomen

Lisätiedot

Oulun kaupungin hankinnat Valtuustokoulutus Oulun kaupunki/konsernihallinto, kaupunkistrategia/anna-maria Levy

Oulun kaupungin hankinnat Valtuustokoulutus Oulun kaupunki/konsernihallinto, kaupunkistrategia/anna-maria Levy Oulun kaupungin hankinnat Valtuustokoulutus 8.6.2017 Oulun kaupunki/konsernihallinto, kaupunkistrategia/anna-maria Levy Sisältö Oulun kaupungin ostot Mikä on julkinen hankinta? Hankintatoiminnan ohjaus

Lisätiedot

LISÄTILAUS. Anne Juutilainen Hallitussihteeri/TEM/ALO/RARA Työkokoukset Joulukuu 2011

LISÄTILAUS. Anne Juutilainen Hallitussihteeri/TEM/ALO/RARA Työkokoukset Joulukuu 2011 LISÄTILAUS Anne Juutilainen Hallitussihteeri/TEM/ALO/RARA Työkokoukset Joulukuu 2011 Periaatteita ja määritelmiä Hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn

Lisätiedot

Naantalin kaupunki 1 11.5.2015. Turun hallinto-oikeuden lähete 1715/15; diaarinro 00509/15/2299; lausuntopyyntö

Naantalin kaupunki 1 11.5.2015. Turun hallinto-oikeuden lähete 1715/15; diaarinro 00509/15/2299; lausuntopyyntö Naantalin kaupunki 1 Turun hallinto-oikeus PL 32 20101 Turku Viite: Asia: Selityksen antaja: Turun hallinto-oikeuden lähete 1715/15; diaarinro 00509/15/2299; lausuntopyyntö Selitys oikaisuvaatimuksen johdosta

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus. 24.2.2016 Sote-digi työryhmän kokous vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus. 24.2.2016 Sote-digi työryhmän kokous vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus 24.2.2016 Sote-digi työryhmän kokous vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola 1 Taustaa Komissio antoi joulukuussa 2011 ehdotukset uusiksi julkisia hankintoja koskeviksi

Lisätiedot

Kansalliset hankinnat, sosiaali- ja terveyspalveluhankinnat ja käyttöoikeussopimukset

Kansalliset hankinnat, sosiaali- ja terveyspalveluhankinnat ja käyttöoikeussopimukset Kansalliset hankinnat, sosiaali- ja terveyspalveluhankinnat ja käyttöoikeussopimukset Uusiutuva hankintalaki seminaari Lakimies Katariina Huikko Suomen Kuntaliitto OSA III 11 luku: Kansalliset menettelyt»

Lisätiedot

Savonlinnan kaupungin erityisalojen hankintaohje

Savonlinnan kaupungin erityisalojen hankintaohje Savonlinnan kaupungin erityisalojen hankintaohje 1 Lähtökohdat Laki vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista (349/2007) (myöhemmin erityisalojen hankintalaki)

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kunnanhallitus/Lautakunta Kokouspvm Pykälä Sivu(t) 16.5.2018 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n (410/2015)

Lisätiedot

POIMINTOJA HANKINTADIREKTIIVIEN VALMISTELUSTA

POIMINTOJA HANKINTADIREKTIIVIEN VALMISTELUSTA POIMINTOJA HANKINTADIREKTIIVIEN VALMISTELUSTA Liittokokous 21.11.2014 Lakimies Inka-Liisa Ahokas UUDET HANKINTADIREKTIIVIT(2014/24/EU JA 2014/25 /EU) Direktiivit tulivat voimaan 17.4.2014 Tavoitteena yksinkertaistaa

Lisätiedot

Hankintalaki uudistui mikä muuttui?

Hankintalaki uudistui mikä muuttui? Hankintalaki uudistui mikä muuttui? Rakentamisen ajankohtaiskiertue 2017 Yleistä Julkiset hankinnat = viranomainen ostaa vastiketta vastaan tavaraa, palvelua tai rakennusurakan oman organisaationsa ulkopuolelta

Lisätiedot

Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa. 08.06.2010 Antti Sinisalo

Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa. 08.06.2010 Antti Sinisalo Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa 08.06.2010 Antti Sinisalo Sisältö Julkinen hankinta ja kansallinen kilpailutusprosessi Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa Avoin

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET

HUITTISTEN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET HUITTISTEN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET Hyväksytty kh 8.4.2013 111 Päivitetty kh 18.8.2014 185 HUITTISTEN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET 1. Tavoitteet pienhankinnoissa Pienhankinnoilla tarkoitetaan kansallisen

Lisätiedot

Uuden hankintalain vaikutukset suunnittelu- ja konsultointihankintoihin (hankintalakityöryhmän mietintöluonnos 24.4.2015) Matti Mannonen 29.4.

Uuden hankintalain vaikutukset suunnittelu- ja konsultointihankintoihin (hankintalakityöryhmän mietintöluonnos 24.4.2015) Matti Mannonen 29.4. Uuden hankintalain vaikutukset suunnittelu- ja konsultointihankintoihin (hankintalakityöryhmän mietintöluonnos 24.4.2015) Matti Mannonen 29.4.2015 Julkisten hankintojen merkitys on valtava Suomen julkinen

Lisätiedot

Kotipalveluaterioiden kuljetuspalvelun hankinta

Kotipalveluaterioiden kuljetuspalvelun hankinta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 707/02.08.00/2014 127 Kotipalveluaterioiden kuljetuspalvelun hankinta Talouspäällikkö Markku Liimatainen 15.8.2014: Kotipalveluaterioiden kuljetuspalveluiden hankinnasta

Lisätiedot

HANKINTALAKI UUDISTUU. Elise Pekkala

HANKINTALAKI UUDISTUU. Elise Pekkala . HANKINTALAKI UUDISTUU Elise Pekkala 1 Hankintalain uudistustarve Suomen lainsäädäntö perustuu EU:n julkisia hankintoja koskeviin direktiiveihin. Nykyiset hankintalait ovat vuodelta 2007, perusperiaatteet

Lisätiedot

Savonlinnan kaupungin yleinen hankintaohje

Savonlinnan kaupungin yleinen hankintaohje Savonlinnan kaupungin yleinen hankintaohje 1 Lähtökohdat Hankinnoissa noudatetaan Lakia julkisista hankinnoista (348/2007) sekä kaupungin hankintaohjetta hankinnan arvosta riippuen. Hankinnat tulee suorittaa

Lisätiedot

Turvapalvelujen hankinta

Turvapalvelujen hankinta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 91 Turvapalvelujen hankinta Asianro 582/02.08.00/2015 Talouspäällikkö Markku Liimatainen 10.6.2015: Hankittavat turvapalvelut ovat toimipisteittäin seuraavat: - Päihde-

Lisätiedot

Uusi hankintalaki. Selkeitä rajoja ja uusia mahdollisuuksia

Uusi hankintalaki. Selkeitä rajoja ja uusia mahdollisuuksia Uusi hankintalaki Hyvä ostaja Hyvä tarjoaja tietää mitä haluaa ostaa ja tuntee julkisissa hankinnoissa millä ehdoilla noudatettavat menettelytavat tekee hankinnat suunnitelmallisesti; sitoutuu tarjouspyynnön

Lisätiedot

Hankintalaki uudistui mikä muuttui?

Hankintalaki uudistui mikä muuttui? Hankintalaki uudistui mikä muuttui? Rakentamisen ajankohtaiskiertue 2017 Yleistä Julkiset hankinnat = viranomainen ostaa vastiketta vastaan tavaraa, palvelua tai rakennusurakan oman organisaationsa ulkopuolelta

Lisätiedot

Eduskunnan talousvaliokunta LAUSUNTO Viite: lausuntopyyntönne hallituksen esityksestä HE 108/2016 vp

Eduskunnan talousvaliokunta LAUSUNTO Viite: lausuntopyyntönne hallituksen esityksestä HE 108/2016 vp Eduskunnan talousvaliokunta LAUSUNTO 7.10.2016 tav@eduskunta.fi Viite: lausuntopyyntönne hallituksen esityksestä HE 108/2016 vp FINNWATCH RY:N LAUSUNTO Finnwatch kiittää eduskunnan talousvaliokuntaa mahdollisuudesta

Lisätiedot

Julkiset hankinnat hankintalaki - Pääkohdat ja periaatteet

Julkiset hankinnat hankintalaki - Pääkohdat ja periaatteet Julkiset hankinnat hankintalaki - Pääkohdat ja periaatteet Uusi hankintalaki 2007 Hankintalain keskeiset periaatteet Hankintalaki 1 Hankintalain tavoitteena on tehostaa julkisten varojen käyttöä edistää

Lisätiedot

KUNTA HANKKIJANA VUOROPUHELUA HANKINNOISTA. Johanna Vakkuri

KUNTA HANKKIJANA VUOROPUHELUA HANKINNOISTA. Johanna Vakkuri KUNTA HANKKIJANA VUOROPUHELUA HANKINNOISTA Johanna Vakkuri 21.4.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Julkiset hankinnat Lainsäädäntö Perusperiaatteet Tyrnävän kunta hankkijana Mitä, miten, kuinka paljon Case: Rantaroustin

Lisätiedot

Hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietintö Lausuntopyynnön asianumero on TEM/2221/00.04.01/2013.

Hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietintö Lausuntopyynnön asianumero on TEM/2221/00.04.01/2013. 1 Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän elämänlaatuverkoston lausunto hankintalaista (30.6.2015). Tähän dokumenttiin otettu mukaan vain kohdat joihin on lausuttu jotain. Hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän

Lisätiedot

Asia. Ratkaisu. Asian vireilletulo. Asian selvittäminen. Ratkaisun perustelut. Päätös 1 (5) Dnro KKV/657/ /

Asia. Ratkaisu. Asian vireilletulo. Asian selvittäminen. Ratkaisun perustelut. Päätös 1 (5) Dnro KKV/657/ / Päätös 1 (5) Asia Hankintojen valvonta: Kunnan Taitoa Oy:n tietoliikennepalvelujen suorahankinta Etelä-Kymenlaakson kunnille ja kuntayhtymälle (ilmoituksen numero HILMA:ssa 2017 014856 ja EUVL:ssä 2017/S

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Tämä pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävillä 10.5.2017. MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain (364/1995) 91

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus valmistelun tilanne. Kuulemistilaisuus 31.10.2014

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus valmistelun tilanne. Kuulemistilaisuus 31.10.2014 Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus valmistelun tilanne Kuulemistilaisuus 31.10.2014 1 Taustaa Ohjausryhmä on kokoontunut neljä kertaa, valmisteluryhmä 24 kertaa Asioita on käsitelty teemoittain siten,

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimusviranomainen Oikaisuvaatimusaika Pöytäkirjan nähtäväksi asettaminen Oikaisuvaatimuksen sisältö ja toimittaminen Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä

Lisätiedot