HANKINTALAIN UUDET MAHDOLLISUUDET. Sidosyksikköhankinnat uuden hankintalain mukaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HANKINTALAIN UUDET MAHDOLLISUUDET. Sidosyksikköhankinnat uuden hankintalain mukaan"

Transkriptio

1 Jyväskylä asianajaja, VT, KTM Mika Pohjonen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy HANKINTALAIN UUDET MAHDOLLISUUDET Sidosyksikköhankinnat uuden hankintalain mukaan 1

2 Sidosyksikköhankinnat 2

3 Erillinen yksikkö > Hankintalakia ei sovelleta hankintaan, jonka hankintayksikkö tekee sidosyksiköltään. Sidosyksiköllä tarkoitetaan hankintayksiköstä muodollisesti erillistä ja päätöksenteon kannalta itsenäistä yksikköä. Valtio on perinteisesti katsottu yhdeksi oikeushenkilöksi Kuntien sisäiset toimeksiannot niiden organisaatioon kuuluvilta osastoilta, laitoksilta ja virastoilta eivät ole hankintalain soveltamisalaan kuuluvia sopimuksia Käytännössä sidosyksikkösääntelyllä on suurin merkitys kuntien, kaupunkien, kuntayhtymien ja valtion omistuksessa olevissa osakeyhtiöissä 3

4 Määräysvalta > Sidosyksikköhankintojen edellytyksenä on, että hankintayksikkö yksin tai yhdessä muiden hankintayksiköiden kanssa käyttää määräysvaltaa yksikköön samalla tavoin kuin omiin toimipaikkoihinsa Hankintayksiköiden katsotaan yhdessä käyttävän määräysvaltaa sidosyksikköön, jos sidosyksikön toimielimet koostuvat kaikkien hankintayksiköiden edustajista ja hankintayksiköt voivat yhdessä käyttää ratkaisevaa päätösvaltaa sidosyksikön strategisiin tavoitteisiin ja tärkeisiin päätöksiin. Lisäksi edellytyksenä on, että sidosyksikkö toimii määräysvaltaa käyttävien hankintayksiköiden etujen mukaisesti. Yksittäinen edustaja voi kuitenkin edustaa useita tai kaikkia määräysvaltaa käyttäviä hankintayksiköitä Sidosyksikössä ei saa olla muiden kuin hankintayksiköiden pääomaa. 4

5 Ulosmyynti > Sidosyksikkö saa harjoittaa enintään 5 prosentin ja enintään euron osuuden liiketoiminnastaan muiden tahojen kuin niiden hankintayksiköiden kanssa, joiden määräysvallassa se on. Prosenttiosuutta määritettäessä perusteena on käytettävä sopimuksen tekemistä edeltävien 3 vuoden keskimääräistä kokonaisliikevaihtoa tai muuta vastaavaa toimintaan perustuvaa määrää. 5

6 Ulosmyynti > Ulosmyynnin prosenttiosuus liikevaihdosta on 10 % ja euron rajoitusta ei sovelleta, kun hankintayksikön määräysvallassa olevan yksikön liiketoimintaa vastaavaa markkinaehtoista toimintaa ei ole. Markkinaehtoista toimintaa ei katsota olevan, jos hankintayksikkö on julkaissut sen määräysvallassa olevan yksikön muille kuin määräysvaltaa käyttäville hankintayksiköille suunnitellusta myynnistä avoimuusilmoituksen, eikä hankintayksikkö saa ilmoituksessa määritellyssä määräajassa vastauksia yksikön liiketoimintaa vastaavasta markkinaehtoisesta toiminnasta. Vastausten tekemistä koskevan määräajan on oltava vähintään 14 vuorokautta avoimuusilmoituksen julkaisemisesta. 10 prosentin ulosmyyntirajaa sovelletaan edellytysten täyttyessä avoimuusilmoituksen kohteena olevaan yksikköön kolme vuotta avoimuusilmoituksessa asetetun vastausmääräajan päättymisestä. 6

7 Vähäinen ulosmyynti > Liikevaihtoa koskevaa prosentuaalista rajoitusta ei sovelleta silloin, kun muiden kuin määräysvaltaa yksikköön käyttävien hankintayksiköiden kanssa harjoitetun liiketoiminnan arvo on sopimuksen tekemistä edeltävien kolmen vuoden ajalta keskimäärin alle euroa vuodessa. Ulosmyynti ei saa kuitenkaan ylittää myöskään EU:n hankintadirektiivissä säädettyä 20 %:n rajaa liikevaihdosta 7

8 Emo- ja sisarsidosyksikköhankinnat > Hankintalakia ei sovelleta tilanteisiin, joissa sidosyksikkö, joka on hankintayksikkö, tekee hankinnan siihen määräysvaltaa käyttävältä hankintayksiköltä, tai saman hankintayksikön määräysvallassa olevalta toiselta sidosyksiköltä. 8

9 Siirtymäsäännös Ulosmyyntiraja > Sosiaali- ja terveyspalvelujen sidosyksiköt 10 % asti > Muiden toimialojen sidosyksiköt 10 % asti > Jätehuollon sidosyksiköt 15 % asti 10 %

10 Hankintojen valvonta 10

11 Hankintojen valvonta Hallituksen esitys Kansalaisten oikeutetun edun mukaista veronmaksajina on kuitenkin, että hankintamenettelyt ovat asianmukaiset 11

12 Hankintojen valvonta > Kilpailu- ja kuluttajavirasto ( KKV ) valvoo hankintalain noudattamista > Jokainen, joka katsoo hankintayksikön menetelleen hankintalain vastaisesti, voi tehdä KKV:lle toimenpidepyynnön menettelyn lainmukaisuuden tutkimiseksi > KKV voi ottaa toimivaltaansa kuuluvan asian tutkittavakseen myös omasta aloitteestaan 12

13 Hankintojen valvonta > Ensisijaisesti valvonnan tarkoituksena olisi puuttua täysin lain säännöksistä piittaamatta tehtyihin suorahankintoihin, joista ei ole lainkaan ilmoitettu, sekä muihin merkittäviin suorahankintoihin rinnastettaviin menettelyltään karkeasti virheellisiin tai syrjiviin hankintoihin 13

14 Toimenpidepyyntö > Toimenpidepyyntö tulisi tehdä lähtökohtaisesti kirjallisesti, minkä lisäksi toimenpidepyynnön tekijän tulisi esittää näkemyksensä siitä, millä perusteella tämä pitää menettelyä virheellisenä ja mahdollisuuksien mukaan tieto arvostelun kohteena olevan menettelyn tai laiminlyönnin ajankohdasta 14

15 Seuraamukset Suorahankinnan kieltäminen > KKV voi kieltää päätöksellään hankintayksikköä panemasta hankintapäätöstä täytäntöön kokonaan tai osittain, jos se katsoo hankintayksikön tehneen suorahankinnan ilman tässä laissa säädettyä perustetta > Kieltoa ei voida määrätä, jos asiassa on jo tehty hankintasopimus > Kieltopäätöksestä voidaan valittaa markkinaoikeuteen 15

16 Seuraamukset Esitys markkinaoikeudelle > Jos hankintayksikkö on tehnyt EU-kynnysarvot ylittävän hankinnan tai kansalliset kynnysarvot ylittävän liitteessä E tarkoitetun palveluhankinnan (esim. sote-palvelut) tai käyttöoikeussopimuksen suorahankintana ilman hankintalaissa säädettyä perustetta ja jos asiassa on jo tehty hankintasopimus, KKV voi esittää markkinaoikeudelle Tehottomuusseuraamuksen määräämistä Seuraamusmaksun määräämistä Sopimuskauden lyhentämistä Hankintapäätöksen kumoamista > Esitys on tehtävä 6 kk kuluessa hankintasopimuksen tekemisestä > KKV:n selvittämistoimenpiteet katkaisevat vanhentumisajan kulumisen, jolloin se alkaa kulua uudelleen alusta 16

17 Seuraamukset Esitys markkinaoikeudelle > KKV ei voi tehdä esitystä, jos asia on jo valituksen vuoksi vireillä markkinaoikeudessa > KKV ei voi tehdä esitystä, jos hankintayksikkö on julkaissut hankinnasta hankintalain mukaisen suorahankintailmoituksen 17

18 Muut seuraamukset > Jos kyseessä ei ole hankintalain vastaisesti tehty suorahankinta, vaan hankinnassa on muulla tavoin menetelty hankintalain vastaisesti, KKV voi kiinnittää hankintayksikön huomiota hyvän hallinnon vaatimuksiin, saattaa hankintayksikön tietoon käsityksensä lain mukaisesta menettelystä tai antaa hankintayksikölle huomautuksen KKV:n ratkaisu ei ole valituskelpoinen päätös 18

19 Tietojenantovelvollisuus > Hankintayksikkö, tämän sopimuskumppani, hankintayksikössä määräysvaltaa käyttävä taho ja hankintamenettelyyn osallistunut elinkeinonharjoittaja on salassapitosäännösten estämättä velvollinen KKV:n kehotuksesta antamaan sille kaikki hankintamenettelyn lainmukaisuuden selvittämiseksi tarpeelliset tiedot ja asiakirjat Esim. kirjeenvaihto 19

20 Vaikutukset käytännössä > Julkisten hankintojen valvonta lisääntyy Uusi valvontaelin Toimenpidepyyntö ei edellytä asianosaisuutta Toimenpidepyynnössä ei ole oikeudenkäyntikuluriskiä 20

21 Uuden hankintalain mahdollisuudet 21

22 Puitejärjestely Alle kansallisen kynnysarvon jäävät tilaukset > Hallituksen esitys Eduskunnalle Koska kansallisten kynnysarvojen alittavat hankinnat eivät kuulu hankintalain soveltamisalaan, ei olisi myöskään tarkoituksenmukaista ulottaa puitejärjestelyjen sisäisten hankintojen tekemisen liittyviä toimintavelvoitteita näihin hankintoihin. Siten kansallisen kynnysarvon alittavat puitejärjestelyn sisäiset hankinnat voitaisiin tehdä vapaasti hankintayksikön valitsemalta puitejärjestelyyn otetulta toimittajalta. Näissä hankinnoissa ei olisi siten tarpeen järjestää kevennettyä kilpailutusta taikka noudattaa muutakaan puitejärjestelyn toimintavelvoitetta. Hankintayksiköiden tulisi kuitenkin kiinnittää erityistä huomiota siihen, ettei puitejärjestelyn sisäisten hankintojen tekeminen johda tällöin hankinnan pilkkomiskiellon rikkomiseen. Tavara- ja palveluhankinnat alle Rakennusurakat alle

23 Voimaantulo > momentti: Ennen tämän lain voimaantuloa aloitettuihin lain voimaan tullessa vireillä oleviin hankintamenettelyihin sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. 23

24 Image here Mika Pohjonen Specialist Partner Puh: , gsm : mika.pohjonen@hannessnellman.com Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy Eteläesplanadi 20 / PL Helsinki 24

25 KIITOS! 25

Uusi hankintalaki -seminaari Hankintojen valvonta

Uusi hankintalaki -seminaari Hankintojen valvonta Uusi hankintalaki -seminaari Hankintojen valvonta Juhani, KKV:n valvontaroolin taustoja Hankintadirektiivin 83 artikla: jäsenvaltion on varmistettava, että julkisia hankintoja koskevien sääntöjen soveltamista

Lisätiedot

Hankintojen valvonta KKV:ssa. Tutkimuspäällikkö Maarit Taurula Joensuun Yrittäjät ry:n hankintailta kkv.fi. kkv.fi

Hankintojen valvonta KKV:ssa. Tutkimuspäällikkö Maarit Taurula Joensuun Yrittäjät ry:n hankintailta kkv.fi. kkv.fi Hankintojen valvonta KKV:ssa Tutkimuspäällikkö Maarit Taurula Joensuun Yrittäjät ry:n hankintailta 18.5.2017 KKV:n valvontaroolin taustoja Viime vuoteen asti Suomessa ei ollut viranomaista tai toimielintä,

Lisätiedot

Tukipalvelujen ohjaus -työryhmän kokous pöytäkirja

Tukipalvelujen ohjaus -työryhmän kokous pöytäkirja Asialista/ pöytäkirja 1 (7) Tukipalvelujen ohjaus -työryhmän kokous pöytäkirja Aika 2.11.2018 klo 10-11.30 Paikka Osallistujat Pirkanmaan liitto Kelloportinkatu 1 C 4. kerros kokoustila Kelloportti Pekka

Lisätiedot

KKV:lle toimivalta valvoa julkisia hankintoja alkaen Valvonnan taustalla hankintadirektiivin 83 artikla

KKV:lle toimivalta valvoa julkisia hankintoja alkaen Valvonnan taustalla hankintadirektiivin 83 artikla Ajankohtaista KKV:n valvontatoiminnasta Apulaisjohtaja Arttu Juuti 16.11.2017 Yleistä hankintojen valvonnasta KKV:lle toimivalta valvoa julkisia hankintoja 1.1.2017 alkaen Valvonnan taustalla hankintadirektiivin

Lisätiedot

UUSI HANKINTALAKI. Sipoo asianajaja, VT, KTM Mika Pohjonen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy

UUSI HANKINTALAKI. Sipoo asianajaja, VT, KTM Mika Pohjonen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy UUSI HANKINTALAKI Sipoo 27.4.2017 asianajaja, VT, KTM Mika Pohjonen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy 1 Markkinakartoitus > Ennen hankintamenettelyn aloittamista hankintayksikkö voi tehdä markkinakartoituksen

Lisätiedot

IPT-hankkeen 7. Työpaja

IPT-hankkeen 7. Työpaja IPT-hankkeen 7. Työpaja Hankintalain uudistamisen tilannekatsaus Helsinki 15.3.2016 Specialist Partner, AA, VT, KTM Mika Pohjonen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy 1 Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote

Lisätiedot

Sopimusten muuttamisen hankintalain reunaehdot

Sopimusten muuttamisen hankintalain reunaehdot Sopimusten muuttamisen hankintalain reunaehdot Maakuntafoorumi 19.9.2018 Johtava lakimies Katariina Huikko 1) Hahmota 2 19.9.2018 Kuntien ja kuntayhtymien ulkoiset hankinnat vuosina 2000-2016, mrd. 2000

Lisätiedot

Asia. Ratkaisu. Asian vireilletulo. Asian selvittäminen. Ratkaisun perustelut. Päätös 1 (5) Dnro KKV/657/ /

Asia. Ratkaisu. Asian vireilletulo. Asian selvittäminen. Ratkaisun perustelut. Päätös 1 (5) Dnro KKV/657/ / Päätös 1 (5) Asia Hankintojen valvonta: Kunnan Taitoa Oy:n tietoliikennepalvelujen suorahankinta Etelä-Kymenlaakson kunnille ja kuntayhtymälle (ilmoituksen numero HILMA:ssa 2017 014856 ja EUVL:ssä 2017/S

Lisätiedot

Asia. Ratkaisu. Asian vireilletulo. Asian selvittäminen. Ratkaisun perustelut. Päätös 1 (5) Dnro KKV/779/ /

Asia. Ratkaisu. Asian vireilletulo. Asian selvittäminen. Ratkaisun perustelut. Päätös 1 (5) Dnro KKV/779/ / Päätös 1 (5) Dnro KKV/779/14.00.60/2018 Asia Hankintojen valvonta: Akaan kaupungin suorahankinta koskien Keskustan, Hirvialhon ja Rasin koulujen sisäilmatutkimusta ja rakennusten kuntotutkimusta (ilmoituksen

Lisätiedot

Hankintalakiuudistus. Jätehuoltopäivät Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Työ- ja elinkeinoministeriö

Hankintalakiuudistus. Jätehuoltopäivät Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Työ- ja elinkeinoministeriö Hankintalakiuudistus Jätehuoltopäivät Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Työ- ja elinkeinoministeriö Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi HE 108/2016 vp Laki julkisista

Lisätiedot

Hankinnoista Hallinnointikoulutus - EU:n sisäasioiden rahastot. Helsinki Ulla Kumpulainen

Hankinnoista Hallinnointikoulutus - EU:n sisäasioiden rahastot. Helsinki Ulla Kumpulainen Hankinnoista Hallinnointikoulutus - EU:n sisäasioiden rahastot Helsinki 22.5.2018 Ulla Kumpulainen Käsitteitä Hankinta = tavaroiden ja palvelujen ostaminen, vuokraaminen tai siihen rinnastettava toiminta

Lisätiedot

Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön rajapinnoista

Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön rajapinnoista Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön rajapinnoista Talousvaliokunta 6.10.2016 Mikko Alkio Sisältö 1. Selvitysprosessi 2. Nykytilaan liittyvät rajanveto-ongelmat 3. Sidosyksiköiden asema uudessa hankintalaissa

Lisätiedot

Horisontissa uusi laki

Horisontissa uusi laki Horisontissa uusi laki Kuntamarkkinat 2016 Johtava lakimies Katariina Huikko Hallituksen esitys uudeksi hankintalaiksi (HE 108/2016 vp) Hankintasääntelyn taustalla EU:n hankintadirektiivit (klassinen,

Lisätiedot

Espoon kaupungin hankintaohje

Espoon kaupungin hankintaohje Espoon kaupunki 2017 1 (4) ESPOON KAUPUNGIN HANKINTAOHJE 1. Johdanto Espoon kaupungin ja sen liikelaitosten hankinnat tehdään tämän en ja tätä tta tarkentavien menettelytapaohjeiden mukaisesti. Hankintaohje

Lisätiedot

Hankintalain uudistaminen

Hankintalain uudistaminen Hankintalain uudistaminen Oulu 2.2.2015 Juha Myllymäki johtava lakimies Hankintalain valmistelutilanne Uudet direktiivit hyväksytty 4/2014 Implementointiaika 2 vuotta uudet kansalliset lait 4/2016 Työryhmien

Lisätiedot

Uusi hankintalaki ja sote-palvelut. Metropolia AMK Tarja Sinivuori-Boldt

Uusi hankintalaki ja sote-palvelut. Metropolia AMK Tarja Sinivuori-Boldt Uusi hankintalaki ja sote-palvelut Metropolia AMK 1.9.2017 Tarja Sinivuori-Boldt Hankintalain tavoitteet Tehostaa julkisten varojen käyttöä Edistää laadukkaiden, innovatiivisten ja kestävien hankintojen

Lisätiedot

Asia. Ratkaisu. Asian vireilletulo. Asian selvittäminen. Ratkaisun perustelut. Päätös 1 (6) Dnro KKV/509/ /

Asia. Ratkaisu. Asian vireilletulo. Asian selvittäminen. Ratkaisun perustelut. Päätös 1 (6) Dnro KKV/509/ / Päätös 1 (6) Asia Hankintojen valvonta: Oulun kaupungin ympäristöterveydenhuollon edellyttämien laboratoriopalveluiden hankinta Ratkaisu Kilpailu- ja kuluttajavirasto antaa Oulun kaupungille huomautuksen

Lisätiedot

Toiminta sidosyksikkönä määräysvallan käyttäminen

Toiminta sidosyksikkönä määräysvallan käyttäminen MUISTIO 26.4.2017 Vastaanottaja: Asia: Lähettäjä: KuntaPro Oy Uuden hankintalain vaikutukset sidosyksikön ja yhteishankintayksikön toimintaan Asianajaja, VT, KTM Mika Pohjonen / Hannes Snellman Asianajotoimisto

Lisätiedot

Hankintalain uudistus. Muutokset ja niiden tavoitteet

Hankintalain uudistus. Muutokset ja niiden tavoitteet Hankintalain uudistus Muutokset ja niiden tavoitteet YTP seminaari 10.11.2016 Tarja Sinivuori-Boldt Työ- ja elinkeinoministeriö Taustaa Suomen hankintalainsäädäntö perustuu hyvin vahvasti EU:n julkisia

Lisätiedot

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Tiina Talala Tavoitteet Tavoite kehittää yhteistyön ja valmennuksen keinoin toimintatavat, joiden tuloksena: Palvelujen tuottajat löydetään ja niitä kehittyy

Lisätiedot

Uuden hankintalainsäädännön soveltamisala

Uuden hankintalainsäädännön soveltamisala Uuden hankintalainsäädännön soveltamisala Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 24.1.2017 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Työ- ja elinkeinoministeriö Lainvalmistelun prosessiopas Osoitteessa

Lisätiedot

Hankintojen parhaat oikeustapaukset Markkinaoikeuden linjaukset kansallisissa hankinnoissa

Hankintojen parhaat oikeustapaukset Markkinaoikeuden linjaukset kansallisissa hankinnoissa Hankintojen parhaat oikeustapaukset Markkinaoikeuden linjaukset kansallisissa hankinnoissa Lakimies Jonna Törnroos 1 Kansallisten hankintojen joustovara Kansallisten hankintojen menettelyjen joustavoittaminen

Lisätiedot

Ehdotetun hankintalainsäädännön rakenne ja soveltamisala

Ehdotetun hankintalainsäädännön rakenne ja soveltamisala Ehdotetun hankintalainsäädännön rakenne ja soveltamisala Juha Myllymäki Johtava lakimies Valmisteluryhmän ehdotus 1. Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 2. Laki vesi- ja energiahuollon,

Lisätiedot

EU-MAIDEN VERTAILU KOSKIEN SIDOSYKSIKÖIDEN OIKEUTTA MYYDÄ PALVELUITAAN MUILLE KUIN OMISTAJILLEEN

EU-MAIDEN VERTAILU KOSKIEN SIDOSYKSIKÖIDEN OIKEUTTA MYYDÄ PALVELUITAAN MUILLE KUIN OMISTAJILLEEN 1 (5) CSC-TIETEEN TIETOTEKNIIKAN KESKUS OY:N PYYNNÖSTÄ EU-MAIDEN VERTAILU KOSKIEN SIDOSYKSIKÖIDEN OIKEUTTA MYYDÄ PALVELUITAAN MUILLE KUIN OMISTAJILLEEN 1. Kysymyksenasettelu ja tausta Selvityksen aiheena

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoroja

Kommenttipuheenvuoroja Kommenttipuheenvuoroja Marko Rossi Hankinta-asiantuntija Joensuu 13.2.2017 Alle EU-kynnysarvon jäävät hankinnat 2 Keskeistä Kansalliset hankinnat Hankintayksikön on kuvattava käyttämänsä hankintamenettely»

Lisätiedot

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUTEEN

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUTEEN MUUTOKSENHAKUOHJEET JULKINEN HANKINTA Kynnysarvon suuruiset ja sen ylittävät hankinnat HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUTEEN Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016)

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä HANKINTAOHJE. Hyväksytty: Yhtymähallitus

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä HANKINTAOHJE. Hyväksytty: Yhtymähallitus Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä HANKINTAOHJE Hyväksytty: Yhtymähallitus 26.9.2017 36 Yleiset periaatteet Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän hankinnat toteutetaan tämän ohjeen mukaisesti. EU-kynnysarvon

Lisätiedot

Pienhankinnat ja kansalliset hankinnat uudessa hankintalaissa

Pienhankinnat ja kansalliset hankinnat uudessa hankintalaissa Pienhankinnat ja kansalliset hankinnat uudessa hankintalaissa Jyväskylä 30.3.2017 Johtava lakimies Katariina Huikko, Suomen Kuntaliitto Kynnysarvot ja menettelyt Eniten muutoksia näihin, mm. menettelyissä,

Lisätiedot

Yliopistojen oikeudellisen aseman muutos ja hankinnat. IT2008-päivät 23.10.2008 Eija Kontuniemi Lakiasiainpäällikkö Hansel Oy

Yliopistojen oikeudellisen aseman muutos ja hankinnat. IT2008-päivät 23.10.2008 Eija Kontuniemi Lakiasiainpäällikkö Hansel Oy Yliopistojen oikeudellisen aseman muutos ja hankinnat IT2008-päivät 23.10.2008 Eija Kontuniemi Lakiasiainpäällikkö Hansel Oy 1 Kysymyksenasettelu ja lähtökohtia Kuuluvatko yliopistot tulevaisuudessa hankintalain

Lisätiedot

EU:n uusi hankintadirektiivi mikä muuttuu julkisissa hankinnoissa ensi vuonna? Muista ainakin nämä asiat ottaessasi osaa julkiseen hankintaan

EU:n uusi hankintadirektiivi mikä muuttuu julkisissa hankinnoissa ensi vuonna? Muista ainakin nämä asiat ottaessasi osaa julkiseen hankintaan EU:n uusi hankintadirektiivi mikä muuttuu julkisissa hankinnoissa ensi vuonna? Muista ainakin nämä asiat ottaessasi osaa julkiseen hankintaan Vantaa 6.3.2015 Specialist Partner, AA, VT, KTM Mika Pohjonen

Lisätiedot

IPT-HANKKEEN 2. TYÖPAJA. Neuvottelumenettelyn kulku

IPT-HANKKEEN 2. TYÖPAJA. Neuvottelumenettelyn kulku IPT-HANKKEEN 2. TYÖPAJA Neuvottelumenettelyn kulku Helsinki 7.5.2014 Specialist Partner, asianajaja, VT, KTM Mika Pohjonen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy 1 Neuvottelukutsut ja alustavat tarjouspyynnöt

Lisätiedot

Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön kehittämistarpeista

Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön kehittämistarpeista LUOTTAMUKSELLINEN Selvitys jäte- ja hankintalainsäädännön kehittämistarpeista Eduskunnan talousvaliokunta Mikko Alkio, asianajaja 26.10.2016 Sidosyksikkö ja ulosmyynnin rajanveto Kunta / hankintayksikkö

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön uudistamista koskeva hallituksen esitys annettu

Hankintalainsäädännön uudistamista koskeva hallituksen esitys annettu Juha Terho/JKo 22.6.2016 Jäsenkirje Talo/16/2016 1 (5) Elinkeinoasiat Talonrakennusteollisuus ry:n jäsenyrityksille Hankintalainsäädännön uudistamista koskeva hallituksen esitys annettu Hankintalain kokonaisuudistusta

Lisätiedot

Kyssäreitä. Marko Rossi Hankinta-asiantuntija Kuntamarkkinat Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Rådgivningsenheten för offentlig upphandling

Kyssäreitä. Marko Rossi Hankinta-asiantuntija Kuntamarkkinat Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Rådgivningsenheten för offentlig upphandling Kyssäreitä Marko Rossi Hankinta-asiantuntija Kuntamarkkinat 2016 1) Mikä ihmeen ESPD? 2) Miten kilpailutan sosiaali- ja terveyspalveluiden hankinnan siirtymäkaudella? 3) Suorahankinnasta ilmoittaminen

Lisätiedot

Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp)

Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp) Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp) Hallintovaliokunta 27.9.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Työ- ja elinkeinoministeriö Taustaa Suomen julkisia

Lisätiedot

Uusi Hankintalaki ja kunnalliset vuokrataloyhtiöt

Uusi Hankintalaki ja kunnalliset vuokrataloyhtiöt Uusi Hankintalaki ja kunnalliset vuokrataloyhtiöt Vuokrataloyhtiöiden neuvottelupäivät 17. 18.9.2015, Kuusamo Marko Rossi Hankinta-asiantuntija Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Hankintalainsäädännön

Lisätiedot

Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016

Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016 Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016 Kaakkois-Suomen ELY-keskus Sivu 1 20.9.2017 Voimaantulo 1.1.2017 Ennen tämän lain voimaantuloa aloitettuihin lain voimaan tullessa vireillä

Lisätiedot

EU:n satamapalveluasetuksen valvonta ja muutoksenhaku

EU:n satamapalveluasetuksen valvonta ja muutoksenhaku EU:n satamapalveluasetuksen valvonta ja muutoksenhaku HE liikenteen palveluista annetun lain muuttamisesta 245/2018 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 23.1.2019 Annaleena Mäkilä Suomen Satamaliitto

Lisätiedot

Hankintasopimuksen muuttaminen

Hankintasopimuksen muuttaminen Hankintasopimuksen muuttaminen Hankinta-asiantuntija Marko Rossi Hankintasopimuksen muuttaminen 2 Soveltaminen Sovelletaan hankintasopimuksiin ja puitejärjestelyihin, jotka:» Ylittävät EU-kynnysarvon;»

Lisätiedot

Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki

Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki Vastuulliset julkiset elintarvikehankinnat seminaari Lakimies, VT Jonna Törnroos Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Rådgivningsenheten för offentlig upphandling

Lisätiedot

HANKINTALAKI UUDISTUU. Elise Pekkala

HANKINTALAKI UUDISTUU. Elise Pekkala . HANKINTALAKI UUDISTUU Elise Pekkala 1 Hankintalain uudistustarve Suomen lainsäädäntö perustuu EU:n julkisia hankintoja koskeviin direktiiveihin. Nykyiset hankintalait ovat vuodelta 2007, perusperiaatteet

Lisätiedot

Uudet oikeusturvakeinot

Uudet oikeusturvakeinot Ajankohtaista oikeuskäytäntöä 12.9.2013 Pilvi Takala PTCServices Oy PTCServices Oy PTCServices Oy on julkisiin hankintoihin ja sopimusoikeuteen erikoistunut asiantuntijatoimisto www.ptcs.fi Hankintayksiköille

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Kuntamarkkinat johtava lakimies Katariina Huikko

Ajankohtaiskatsaus. Kuntamarkkinat johtava lakimies Katariina Huikko Ajankohtaiskatsaus Kuntamarkkinat 13.-14.9.2017 johtava lakimies Katariina Huikko Kuntastrategia Kuntalain (410/2015) 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

1 Sidosyksikköjä koskeva sääntely

1 Sidosyksikköjä koskeva sääntely 1 (5) Eduskunnan hallintovaliokunnalle Asiantuntijalausunto HE 108/2016 vp Hallituksen esitys uudeksi hankintalainsäädännöksi 1 Sidosyksikköjä koskeva sääntely Tampereen kaupunki kiittää mahdollisuudesta

Lisätiedot

Asia. Ratkaisu. Asian vireilletulo. Asian selvittäminen. Ratkaisun perustelut. Päätös 1 (9) Dnro KKV/607/ /

Asia. Ratkaisu. Asian vireilletulo. Asian selvittäminen. Ratkaisun perustelut. Päätös 1 (9) Dnro KKV/607/ / Päätös 1 (9) Asia Hankintojen valvonta: Vaasan kaupungin kuntouttavan työtoiminnan palvelujen hankinta (Vaasan kaupunginhallituksen yleisjaoston päätös 6.4.2017 36 Kuntouttavan työtoiminnan ostopalvelujen

Lisätiedot

Eväitä hyvän tarjouksen tekemiseen Iisalmi 4.6.2015

Eväitä hyvän tarjouksen tekemiseen Iisalmi 4.6.2015 Eväitä hyvän tarjouksen tekemiseen Iisalmi 4.6.2015 Minna Heikka Hankinta-asiamies p. 044 718 2921 minna.heikka@is-hankinta.fi Onnistuneen kaupankäynnin lähtökohtia: 2 Tunne tuotteesi Tunne kauppatapa

Lisätiedot

Julkiset hankinnat ja luottamushenkilöiden rooli

Julkiset hankinnat ja luottamushenkilöiden rooli Julkiset hankinnat ja luottamushenkilöiden rooli Hankintapalvelut lyhyesti Henkilökunta; hankintapäällikkö, hankinta asiantuntija hankinta asiantuntija (50 % työajalla) 2 hankintasihteeriä Hankintapalvelut

Lisätiedot

Hankintamenettelyjä koskevat uudistukset ja hankintojen sähköistäminen

Hankintamenettelyjä koskevat uudistukset ja hankintojen sähköistäminen Hankintamenettelyjä koskevat uudistukset ja hankintojen sähköistäminen Uusiutuva hankintalaki seminaari 18.5.2015 Hankinta-asiantuntija Marko Rossi Sähköiset viestintävälineet Sähköisestä viestinnästä

Lisätiedot

Kilpailuneutraliteetin valvonta: Selvitys- ja neuvottelumenettely KKV:ssa. Kuntaliitto kkv.fi. kkv.fi

Kilpailuneutraliteetin valvonta: Selvitys- ja neuvottelumenettely KKV:ssa. Kuntaliitto kkv.fi. kkv.fi Kilpailuneutraliteetin valvonta: Selvitys- ja neuvottelumenettely KKV:ssa Kuntaliitto Yleistä KKV:n tulee ensisijaisesti neuvotteluteitse pyrkiä poistamaan julkisyhteisöjen taloudellisen toiminnan menettely

Lisätiedot

Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015. Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos

Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015. Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015 Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos Tampereen kaupungin hankintojen kilpailuttaminen Tampereen kaupungin eri yksiköiden hankintojen

Lisätiedot

Pietarsaaren hankintatoimi

Pietarsaaren hankintatoimi Pietarsaaren hankintatoimi Luottamushenkilökoulutus 2017 C. Lind-Kangas Mitä tarkoitetaan hankinnalla? Hankintaprosessilla tarkoitetaan julkisen hankinnan kilpailuttamisen eri vaiheita ja siinä noudatettavia

Lisätiedot

Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp)

Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp) Hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp) Ympäristövaliokunta 15.9.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Työ- ja elinkeinoministeriö Taustaa Suomen julkisia

Lisätiedot

USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ HANKINNOISSA

USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ HANKINNOISSA USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ HANKINNOISSA Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Lakimies Sirpa Palo Kuntamarkkinat 15.9.2009 Keskeisimmät esitetyt kysymykset hankintalain muutokseen (321/2010) Hankintaoikaisu

Lisätiedot

HE hankintalaiksi (HE 108/2016vp) eräitä keskeisiä seikkoja. Työ- ja elinkeinoministeriö Hallitusneuvos Elise Pekkala

HE hankintalaiksi (HE 108/2016vp) eräitä keskeisiä seikkoja. Työ- ja elinkeinoministeriö Hallitusneuvos Elise Pekkala HE hankintalaiksi (HE 108/2016vp) eräitä keskeisiä seikkoja Työ- ja elinkeinoministeriö Hallitusneuvos Elise Pekkala Pääperiaatteita Hankintalainsäädäntö edellyttää, että viranomaiset ja muut hankintayksiköt

Lisätiedot

Hankintalaki muutokset 1.6.2010 1

Hankintalaki muutokset 1.6.2010 1 Hankintalaki muutokset 1.6.2010 1 Annettu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 2010 Laki julkisista hankinnoista annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan julkisista hankinnoista

Lisätiedot

JULKISET HANKINNAT Miksi ja miten osallistua? Valtimo

JULKISET HANKINNAT Miksi ja miten osallistua? Valtimo 1 JULKISET HANKINNAT Miksi ja miten osallistua? Valtimo 11.5.2016 Hankinta-asiamies Päivi Halonen 2 Mikä julkinen hankinta? Julkisilla hankinnoilla tarkoitetaan sellaisia tavara-, palvelu- ja rakennusurakkahankintoja,

Lisätiedot

Tilaajavastuulain huomioiminen julkisissa hankinnoissa

Tilaajavastuulain huomioiminen julkisissa hankinnoissa Tilaajavastuulain huomioiminen julkisissa hankinnoissa Marko Rossi Hankinta-asiantuntija 8.3.2016 Tilaajavastuulain suhde hankintalakiin Tilaajavastuulaki ei lähtökohtaisesti vaikuta hankintalainsäädännön

Lisätiedot

Hankintojen ajankohtaistuulet

Hankintojen ajankohtaistuulet Hankintojen ajankohtaistuulet Johtava lakimies Katariina Huikko Mikä on hankintasopimus? Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista, 4 :» 1) hankintasopimuksella kirjallista sopimusta, joka

Lisätiedot

Ilmoittaminen ja sähköinen tietojenvaihto, määräajat

Ilmoittaminen ja sähköinen tietojenvaihto, määräajat Ilmoittaminen ja sähköinen tietojenvaihto, määräajat Hankinta-asiantuntija Marko Rossi Tarjouspyynnön asettaminen tarjoajien saataville Hankintayksikön on asetettava tarjouspyyntö, neuvottelukutsu ja niiden

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Esitys 2 (18) Dnro KKV/253/ /

SISÄLTÖ. Esitys 2 (18) Dnro KKV/253/ / Esitys 2 (18) SISÄLTÖ 1 Asia... 3 2 Esityksen tekijä... 3 3 Asianosainen... 3 4 Hankintamenettely... 3 5 Asian vireilletulo ja selvittäminen... 3 6 Vaatimukset... 4 7 Vaatimusten pääasialliset perusteet...

Lisätiedot

Hankintojen kilpailuttaminen ATERIA 14 Helsingin Wanha Satama 4.11.2014 Sali C: Sosiaalipuolen ammattilaiset

Hankintojen kilpailuttaminen ATERIA 14 Helsingin Wanha Satama 4.11.2014 Sali C: Sosiaalipuolen ammattilaiset Hankintojen kilpailuttaminen ATERIA 14 Helsingin Wanha Satama Sali C: Sosiaalipuolen ammattilaiset Jonna Törnroos Lakimies, VT Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Työ- ja elinkeinoministeriö ja Suomen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 347/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 347/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 347/2010 vp Hallituksen esitys laiksi sähköisestä huutokaupasta ja dynaamisesta hankintajärjestelmästä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Oulun kaupungin hankinnat Valtuustokoulutus Oulun kaupunki/konsernihallinto, kaupunkistrategia/anna-maria Levy

Oulun kaupungin hankinnat Valtuustokoulutus Oulun kaupunki/konsernihallinto, kaupunkistrategia/anna-maria Levy Oulun kaupungin hankinnat Valtuustokoulutus 8.6.2017 Oulun kaupunki/konsernihallinto, kaupunkistrategia/anna-maria Levy Sisältö Oulun kaupungin ostot Mikä on julkinen hankinta? Hankintatoiminnan ohjaus

Lisätiedot

Mika Pohjonen. Hankintalaki ja tilaajavastuulaki rakentamisessa opas tilaajalle ja tarjoajalle

Mika Pohjonen. Hankintalaki ja tilaajavastuulaki rakentamisessa opas tilaajalle ja tarjoajalle Mika Pohjonen Hankintalaki ja tilaajavastuulaki rakentamisessa opas tilaajalle ja tarjoajalle Suomen Rakennusmedia Oy Helsinki 2013 Suomen Rakennusmedia Oy Unioninkatu 14 00131 Helsinki www.rakennusmedia.fi

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 24/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 24/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 24/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi julkisista hankinnoista annetun lain, vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista annetun lain

Lisätiedot

ITP-HANKKEEN STRATEGIAPÄIVÄ. Uuden hankintadirektiivin vaatimukset

ITP-HANKKEEN STRATEGIAPÄIVÄ. Uuden hankintadirektiivin vaatimukset ITP-HANKKEEN STRATEGIAPÄIVÄ Uuden hankintadirektiivin vaatimukset Vantaa 16.1.2014 Specialist Partner, asianajaja, VT, KTM Mika Pohjonen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy 1 Suomen hankintalainsäädännön

Lisätiedot

Ajankohtaista uudesta hankintalaista

Ajankohtaista uudesta hankintalaista Ajankohtaista uudesta hankintalaista Kunnallishallinnon lakimiesten neuvottelupäivät, Hämeenlinna, 8.6-9.6.2017 Katariina Huikko, johtava lakimies Sisältö Sidosyksikkösääntely ja siirtymäkaudet Jätelain

Lisätiedot

PIENHANKINTAOHJEET. Hyväksytty: Kunnanhallitus

PIENHANKINTAOHJEET. Hyväksytty: Kunnanhallitus PIENHANKINTAOHJEET Hyväksytty: Kunnanhallitus 4.2.2019 8 Hankintalain tavoitteena on tehostaa julkisten varojen käyttöä, edistää laadukkaiden, innovatiivisten ja kestävien hankintojen tekemistä sekä turvata

Lisätiedot

Saila Eskola Eeva Kiviniemi Tarja Krakau Erkko Ruohoniemi JULKISET HANKINNAT

Saila Eskola Eeva Kiviniemi Tarja Krakau Erkko Ruohoniemi JULKISET HANKINNAT Saila Eskola Eeva Kiviniemi Tarja Krakau Erkko Ruohoniemi JULKISET HANKINNAT Alma Talent Helsinki 2017 3., uudistettu painos Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus

Lisätiedot

Rautalammin kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 5) Tekninen johtaja Muut päätökset

Rautalammin kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 5) Tekninen johtaja Muut päätökset Rautalammin kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 5) RauDno-2019-172 Rautalammin haja- asutusalueen viemärilinjojen suunnittelu Rautalammin kunnan tekninen osasto on pyytänyt tarjouksia Rautalammin haja- asutusalueen

Lisätiedot

Uusi hankintalaki vihdoin täällä!

Uusi hankintalaki vihdoin täällä! Uusi hankintalaki vihdoin täällä! Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 24.1.2017 Kuntatalo 9.00-16.00 Ohjelma aamupäivä 1/2 09.00-09.15 Tervetuloa seminaariin ja johdatus aiheeseen - johtava

Lisätiedot

Hankintaprosessi ja sen ongelmakohdat. Tampere/ JLY Hankinnat ja kilpailutus 21.9.2011 Tiia Lehikoinen Lakimies

Hankintaprosessi ja sen ongelmakohdat. Tampere/ JLY Hankinnat ja kilpailutus 21.9.2011 Tiia Lehikoinen Lakimies Hankintaprosessi ja sen ongelmakohdat Tampere/ JLY Hankinnat ja kilpailutus 21.9.2011 Tiia Lehikoinen Lakimies Oikeuskäytäntöä jätehuollon alalta KHO:2011:14 annettu 15.2.2011 Kuntien omistama jätehuoltoyhtiö

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki KAARINAN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ

Kaarinan kaupunki KAARINAN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ Kaarinan kaupunki KAARINAN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 Johtosäännön tarkoitus...1 2 Hankintakeskuksen tehtävä...1 3 Hankintojen toteutustapa...1 4 Hankintojen toteuttaminen kansallisen

Lisätiedot

Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki

Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki Vastuulliset julkiset elintarvikehankinnat seminaari Lakimies, VT Jonna Törnroos Uudet hankintalait voimaan 1.1.2017 Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 321. Laki. julkisista hankinnoista annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 2010

SISÄLLYS. N:o 321. Laki. julkisista hankinnoista annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 2010 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2010 Julkaistu Helsingissä 6 päivänä toukokuuta 2010 N:o 321 326 SISÄLLYS N:o Sivu 321 Lakijulkisistahankinnoistaannetunlainmuuttamisesta... 1237 322 Laki vesi- ja energiahuollon,

Lisätiedot

ESITYS MARKKINAOIKEUDELLE

ESITYS MARKKINAOIKEUDELLE Esitys 1 (19) ESITYS MARKKINAOIKEUDELLE Kilpailu- ja kuluttajavirasto Postiosoite PL 5, 00531 Helsinki Puhelin 020 505 3000 Faksi 09 8764 398 Y-tunnus 2502067-3 Sähköposti kirjaamo@kkv.fi www.kkv.fi Esitys

Lisätiedot

HE 292/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua kirkkoneuvoston

HE 292/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua kirkkoneuvoston HE 292/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 5

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 5 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 5 HANKINTAMENETTELYT KANSALLISEN KYNNYSARVON ALITTAVISSA HANKINNOISSA ELI PIENHANKINNOISSA (Hyväksytty kaupunginhallituksessa 26.9.2011) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ...

Lisätiedot

ESITYS MARKKINAOIKEUDELLE

ESITYS MARKKINAOIKEUDELLE Esitys 1 (19) JULKINEN VERSIO ESITYS MARKKINAOIKEUDELLE Kilpailu- ja kuluttajavirasto Postiosoite PL 5, 00531 Helsinki Puhelin 020 505 3000 Faksi 09 8764 398 Y-tunnus 2502067-3 Sähköposti kirjaamo@kkv.fi

Lisätiedot

Julkisten hankintojen valvonnan tulosten raportointi 2018

Julkisten hankintojen valvonnan tulosten raportointi 2018 Raportti valvonnan tuloksista 1 (25) Julkisten hankintojen valvonnan tulosten raportointi 2018 Raportti valvonnan tuloksista 2 (25) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Julkisten hankintojen valvonnan toinen

Lisätiedot

Julkisten hankintojen valvonnan tulosten raportointi 2017

Julkisten hankintojen valvonnan tulosten raportointi 2017 Raportti valvonnan tuloksista 1 (12) Dnro KKV/300/14.00.60/2018 Julkisten hankintojen valvonnan tulosten raportointi 2017 Raportti valvonnan tuloksista 2 (12) Dnro KKV/300/14.00.60/2018 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Loimaan kaupungin hankintaohje pienhankinnoille. Kaupunginhallitus

Loimaan kaupungin hankintaohje pienhankinnoille. Kaupunginhallitus 1 Loimaan kaupungin hankintaohje pienhankinnoille Kaupunginhallitus 14.8.2017 2 Sisällys Hankintaohje pienhankinnoille... 3 1. Vastuunjako hankinnoissa... 3 2. Hankintavaltuudet... 3 3. Pienhankinnan määrittely...

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus julkisista hankinnoista /614

Valtioneuvoston asetus julkisista hankinnoista /614 Valtioneuvoston asetus julkisista hankinnoista 24.5.2007/614 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty kauppa- ja teollisuusministeriön esittelystä, säädetään julkisista hankinnoista 30 päivänä

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus. 24.2.2016 Sote-digi työryhmän kokous vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus. 24.2.2016 Sote-digi työryhmän kokous vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus 24.2.2016 Sote-digi työryhmän kokous vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola 1 Taustaa Komissio antoi joulukuussa 2011 ehdotukset uusiksi julkisia hankintoja koskeviksi

Lisätiedot

INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo Kunnanhallitus

INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo Kunnanhallitus INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo 1.7.2019 Kunnanhallitus 10.6.2019 Hankintoja ohjaavat: - olemassa oleva lainsäädäntö, EU:n hankintadirektiivi (2014/24/EU) hankintalaki (1397/2016) kuntalaki (410/2015)

Lisätiedot

Hankintalain uudistaminen. Juha Myllymäki Kuntamarkkinat 9.9.-10.9.2014

Hankintalain uudistaminen. Juha Myllymäki Kuntamarkkinat 9.9.-10.9.2014 Hankintalain uudistaminen Juha Myllymäki Kuntamarkkinat 9.9.-10.9.2014 Aikataulu Uudet hankintadirektiivit tulivat voimaan 17.4.2014» yleinen hankintadirektiivi 2014/24/EU» Erityisalojen hankintadirektiivi

Lisätiedot

KILPAILU-, VALTIONTUKI- JA HANKINTAOIKEUDELLINEN SELVITYS VIMANA OY:N ASEMASTA Tiivistelmä asianajotoimisto Hannes Snellmanin lausunnosta

KILPAILU-, VALTIONTUKI- JA HANKINTAOIKEUDELLINEN SELVITYS VIMANA OY:N ASEMASTA Tiivistelmä asianajotoimisto Hannes Snellmanin lausunnosta KILPAILU-, VALTIONTUKI- JA HANKINTAOIKEUDELLINEN SELVITYS VIMANA OY:N ASEMASTA Tiivistelmä asianajotoimisto Hannes Snellmanin lausunnosta TIIVISTELMÄ Asianajotoimisto Hannes Snellman on Vimanan toimeksiannosta

Lisätiedot

H A N K I N TA O H J E. 2018

H A N K I N TA O H J E. 2018 H A N K I N TA O H J E. 2018 K u n t i e n H a n k i n t a p a l v e l u t K u H a O y : n h a n k i n t a o h j e k e h y s k u n n i l l e ( K a n g a s a l a, L e m p ä ä l ä, N o k i a, O r i v e s

Lisätiedot

ESITYS MARKKINAOIKEUDELLE

ESITYS MARKKINAOIKEUDELLE Esitys 1 (22) ESITYS MARKKINAOIKEUDELLE Kilpailu- ja kuluttajavirasto Postiosoite PL 5, 00531 Helsinki Puhelin 020 505 3000 Faksi 09 8764 398 Y-tunnus 2502067-3 Sähköposti kirjaamo@kkv.fi www.kkv.fi Esitys

Lisätiedot

Hankintalaki uudistuu ja mitä se tuo tullessaan! Erkki Kainulainen

Hankintalaki uudistuu ja mitä se tuo tullessaan! Erkki Kainulainen Hankintalaki uudistuu ja mitä se tuo tullessaan! 4.2.2016 Erkki Kainulainen Jämsä Elämäsi tarina 1 Hankintadirektiivit ja uusi hankintalaki I Uudet hankintadirektiivit on hyväksytty EU:ssa keväällä 2014

Lisätiedot

Hankintaohje. Hankintaohje

Hankintaohje. Hankintaohje Hankintaohje Hankintaohje 1 Kaupunginhallituksen hyväksymä 1.7.2015 Sisällysluettelo 1. Yleiset periaatteet 3 2. Hankintojen ryhmäjako 3 2.1. Kansallisen kynnysarvon alittavat hankinnat 3 2.2. Kansallisen

Lisätiedot

Julkisten hankintojen valvonta. Erikoistutkija Lasse Pöyry. kkv.fi. kkv.fi

Julkisten hankintojen valvonta. Erikoistutkija Lasse Pöyry. kkv.fi. kkv.fi Julkisten hankintojen valvonta Erikoistutkija Lasse Pöyry Pääjohtaja Markkinatutkimusyksikkö Hallintoyksikkö Viestintäyksikkö Kilpailuasioiden vastuualue Kilpailuvalvonta 1 Kilpailuvalvonta 2 Kilpailunedistäminen

Lisätiedot

HE 198/1996 vp. Laki. liiketoimintakiellosta annetun lain muuttamisesta

HE 198/1996 vp. Laki. liiketoimintakiellosta annetun lain muuttamisesta EV 195/1997 vp - HE 198/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi liiketoimintakiellosta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Eduskunnalle on vuoden 1996 valtiopäivillä annettu

Lisätiedot

Keskeiset muutokset erityisaloilla Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari vanhempi hallitussihteeri, OTL Markus Ukkola

Keskeiset muutokset erityisaloilla Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari vanhempi hallitussihteeri, OTL Markus Ukkola Keskeiset muutokset erityisaloilla 7.4.2016 Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari vanhempi hallitussihteeri, OTL Markus Ukkola 1 Erityisalojen erityispiirteitä Erityisalojen hankintalaki 349/2007

Lisätiedot

Asia. Ratkaisu. Asian vireilletulo. Asian selvittäminen. Ratkaisun perustelut. Päätös 1 (8) Dnro KKV/1170/ /

Asia. Ratkaisu. Asian vireilletulo. Asian selvittäminen. Ratkaisun perustelut. Päätös 1 (8) Dnro KKV/1170/ / Päätös 1 (8) Dnro KKV/1170/14.00.60/2018 Asia Hankintojen valvonta: Vihdin kunnan ulkoilureitin valaistussaneerauksen hankinta Ratkaisu Kilpailu- ja kuluttajavirasto antaa Vihdin kunnalle huomautuksen

Lisätiedot

Kirjanpidon eriyttämisvelvollisuus kilpailulaissa

Kirjanpidon eriyttämisvelvollisuus kilpailulaissa Kirjanpidon eriyttämisvelvollisuus kilpailulaissa 13.6.2019 Pirkka-Petri Lebedeff Kilpailuneutraliteettisääntelyn kehitys Kilpailuneutraliteetin toteutumista turvaava lainsäädäntö tuli voimaan 1.9.2013

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimusviranomainen Oikaisuvaatimusaika Pöytäkirjan nähtäväksi asettaminen Oikaisuvaatimuksen sisältö ja toimittaminen Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus valmistelun tilanne. Kuulemistilaisuus 31.10.2014

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus valmistelun tilanne. Kuulemistilaisuus 31.10.2014 Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus valmistelun tilanne Kuulemistilaisuus 31.10.2014 1 Taustaa Ohjausryhmä on kokoontunut neljä kertaa, valmisteluryhmä 24 kertaa Asioita on käsitelty teemoittain siten,

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön keskeisiä uudistuksia

Hankintalainsäädännön keskeisiä uudistuksia Hankintalainsäädännön keskeisiä uudistuksia - kansalliset ja EU-hankinnat 8.2.2017 asianajaja Johanna Lähde Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy 1 Yleisiä huomioita uudistuksesta Suuret linjat pysyvät:

Lisätiedot

Yleiskatsaus hankintalakiin ja jätelain muutokset

Yleiskatsaus hankintalakiin ja jätelain muutokset Yleiskatsaus hankintalakiin ja jätelain muutokset KOKOEKO-seminaari 7.2.2017 Erityisasiantuntija Tuulia Innala Uusi hankintalaki voimaan 1.1.2017 Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista

Lisätiedot