Kainuun erikoissairaanhoidon tulevaisuuden linjaratkaisut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kainuun erikoissairaanhoidon tulevaisuuden linjaratkaisut"

Transkriptio

1 Sosiaali- ja terveyslautakunta Maakuntahallitus I Maakuntavaltuusto Kainuun erikoissairaanhoidon tulevaisuuden linjaratkaisut STLTK Tausta Terveydenhuollon kustannukset kasvavat länsimaissa edelleen tasaisesti. Myös Suomessa on ennustettavissa kasvun jatkuvan. Terveydenhuollon kustannusten osuus bruttokansantuotteesta on kuitenkin vielä ollut lähes muuttumattomana lähes 20 vuoden ajan. Ikärakenteen muutos tulevaisuudessa aiheuttaa kustannusten nousua ja tällöin myös bruttokansantuotteen osuus voi kasvaa. Resurssien arviointiin vaikuttavana tekijänä on myös ikärakenteesta johtuva työvoiman väheneminen, joka osaltaan pakottaa työn tuottavuuden kasvattamiseen ja toisaalta ottamaan vakavasti huomioon ulkomaisen työvoiman käytön tulevaisuudessa. Suomalainen sosiaali- ja terveydenhuolto on ollut vuosituhannen vaihteesta alkaen voimakkaasti vellovassa muutoksen tilassa. Selkeät poliittiset linjaukset tulevaisuudesta puuttuvat edelleen. Uusi terveydenhuoltolaki tulee voimaan , mutta palveluiden järjestämistä koskeva laajempi lainsäädäntötyö jää seuraavalle vaalikaudelle. Kainuussa tehtiin omat ratkaisut ja käynnistettiin hallintokokeilun yhteydessä nykyinen sosiaali- ja terveydenhuollon organisaation toiminta. Eduskunnassa on hyväksytty hallintokokeilun jatkoksi vielä neljä vuotta. Kokeilun jatkaminen on nyt kainuulaisten omissa käsissä eli päätösvalta asiassa on Kainuun kunnilla. Ensimmäisten kuuden vuoden kuluessa on sosiaali- ja terveystoimialalla kehittämisen painopiste ja resurssien suuntaaminen kohdistunut erityisesti sosiaalihuollon kenttään missä suurimmat puutteetkin ovat olleet. Myös perusterveydenhuollossa on tehty ratkaisuja, jotka lähivuosina korjaavat perusterveydenhuollon edelleenkin vaikeata tilannetta Erikoissairaanhoidossa on keskitytty taloudellisten tavoitteiden saavuttamiseen ja hoitotakuun toteuttamiseen. Erikoissairaanhoidon vaatimustaso on noussut. Voidakseen toimia tehokkaasti erikoissairaanhoito tarvitsee nykykäsityksen mukaan n asukkaan väestöpohjan. Kainuun korkea sairastavuus jonkin verran kompensoi väestömäärän pienuutta niin, että nykyinen noin väestöpohja vastaa palvelutarpeeltaan noin henkilön väestöpohjaa. Toisaalta pitkät etäisyydet lähimpiin kooltaan

2 merkittäviin keskussairaaloihin, Oulu ja Kuopio, aiheuttavat sen, että Kainuussa pitäisi pystyä turvaamaan pääosin väestön tarvitsema erikoissairaanhoidon päivystysaikainen toiminta synnytykset mukaan lukien. Tämä vaatii Kainuulta ja muilta pohjoisilta sairaanhoitopiireiltä nykyistä syvempää ja paremmin jäsentynyttä yhteistyötä ja työnjakoa. Kainuun keskussairaalan sairaalarakennus on tulossa elinkaarensa päähän. Nykyiset rakenteet eivät enää tue muuttuneita tehokkaita toimintaprosesseja ja pelkällä saneerauksella toimivaa sairaalaa ei pystytä nostamaan vaan tarvitaan myös uudisrakentamista Jos Kainuussa halutaan tuottaa erikoissairaanhoidon palveluja, on uskallettava etsiä uudenlaisia toimintaprosesseja ja luotava näitä tukevia rakenteita. Onnistuminen on ensisijaisesti kiinni siitä, miten pystytään rekrytoimaan riittävästi ammattitaitoista henkilökuntaa. On uskallettava ennakkoluulottomasti arvioida johtamista, organisaatiota, henkilöstöpolitiikkaa, prosesseja ja rakennuskantaa. 2. Nykytila 2.1. Terveydenhuoltojärjestelmän muutos 1990-luvun alkupuolella sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyi valtiolta kunnille. Samanaikaisesti valtionosuusjärjestelmässä siirryttiin normiohjauksesta informaatio-ohjaukseen. Palvelutuotantoa pyrittiin ohjaamaan suosituksilla. Suositusten teho on kuitenkin jäänyt heikoksi ja paluu takaisin normiohjaukseen näyttää olevan käynnissä. Lakeja on säädetty lakeja subjektiivisista oikeuksista ja asetettu velvoitteita tuottaa palveluita määräajassa ja osittain asetettu myöskin laatuvaatimuksia. Järjestämisvastuun siirto valtiolta kunnille oli muutoksena varsin iso ja kunnat saivat kokonaisvastuun tehtäväkentästä, josta kaikilla kunnilla ei ollut mahdollisuutta selvitä taloudellisten ja osaamisresurssien niukkuuden takia. Kaikki toimijat ovat liikuttavan yksimielisiä siitä, että terveydenhuollon rakenteita pitäisi muuttaa. Muutosprosessit ovat edenneet kuitenkin varsin hitaasti, koska yhteistä näkemystä suunnasta ei ole ollut. Kainuu on omat ratkaisunsa tehnyt ja täällä muodostettu sosiaali- ja terveyspiiri on osoittautunut perusratkaisuiltaan toimivaksi. Malli vaatii kuitenkin jatkuvaa kehittämistyötä ja syventämistä, että kaikki sen hyödyt saadaan esille. Syvemmän integraation tarkastelussa on nyt syytä ottaa esille erityisesti perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon toiminnat Erikoissairaanhoidon keskittäminen

3 Suomessa on ollut tämän vuosituhannen ajan vallalla näkemys, jonka mukaan erikoissairaanhoidon keskittämisellä on saavutettavissa laadukkaampaa ja halvempaa hoitoa. Volyymia pidetään eräänlaisena laatumittarina: mitä enemmän toimenpiteitä sen parempi laatu. Tuoreimman kirjallisuuskatsauksen mukaan sairaalan koon suurentaminen ei vähennä kustannuksia. Kustannustehokkaimpia ovat sairaansijan yksiköt. Tällaisen pienen sairaalan sisällä erikoistuneen klinikan koon kasvattaminen saattaa olla kustannustehokasta. Suurten volyymien on todettu parantavan laatua, mutta suhde ei ole lineaarinen. On selvää, että toimenpidelääkärin on tehtävä riittävästi toimenpiteitä taitonsa hankkimiseksi tai ylläpitämiseksi, siksi harvinaisten sairauksien ja toimenpiteiden keskittäminen kannattaa, mutta mikä on riittävä toimenpidemäärä. Synnytysten lopettaminen Kainuussa veisi pohjan anestesiapäivystykseltä, mikä taas tekee kirurgian päivystämisen mahdottomaksi. Silloin ei myöskään tarvita teho-osastoa eikä kajoavaa kardiologiaa voitaisi enää toteuttaa. Syntyy negatiivinen kierre, jossa asiantuntemus katoaa ja palveluiden saatavuus heikkenee. Tuore päivystysjärjestelyjä pohtiva mietintö esittää päivystysten keskittämistä. Keskeiset erikoissairaanhoitoa koskevat muutosehdotukset ovat: synnytyssairaalassa on oltava gynekologian sairaalapäivystäjä ja kirurgian alalla sekä ortopedian että pehmytpuolen päivystys. Lisäksi osa sydäninfarktipotilaista pitäisi ohjata sairaalaan, jossa on 24 tunnin pallolaajennusvalmius. Synnytyksiin liittyvät vaatimukset perustuvat arvioon, jonka mukaan keskittäminen pelastaisi kuolemalta yhden lapsen 5000 synnytystä kohti (siis yhden kainuulaisen joka seitsemäs vuosi). Arviossa ei oteta huomioon sitä mahdollisuutta, että pidennetyt matkat kotoa synnytykseen aiheuttaisivat jotain vaaroja. Nykyiset kainuulaiset päivystysmallit eivät täytä tämän mietinnön ehtoja. Tuleva päivystystä ohjaava asetus noudattelee mietinnön linjauksia. Siinä tullaan kuitenkin hyväksymään pitkien etäisyyksien aiheuttamat erityisongelmat Kainuussa ja Lapissa. Valmistelevan STM:n viranhaltijan kanta näihin kysymyksiin on se, että ratkaisut jäävät pääosin Oulun yliopistosairaalan ja Erva-alueen keskussairaaloitten keskenään sovittavaksi. 3. Vaihtoehtoiset linjaukset Erikoissairaanhoidon järjestämisen tulevaisuutta Kainuussa on tarkasteltu kolmen erilaisen vaihtoehdon kautta. Tarkasteluun otetut vaihtoehdot ovat seuraavat: 1. Vaativaa erikoissairaanhoito jatketaan siten, että päivystysaikainen toiminta turvataan. Tästä seuraa, että Kainuussa pystytään myöskin tuottamaan päiväaikaan ne erikoissairaanhoidon

4 palvelut, joita ei muista syistä ole tarpeen keskittää yliopistosairaaloihin. 2. Peruserikoissairaanhoito jää Kainuuseen. Uuden järjestämislain valmistelussa käyttöön otettu peruserikoissairaanhoitotermi merkitsisi Kainuussa sitä, että täällä jatkettaisiin erikoissairaanhoidon polikliinista ja enintään päiväkirurgista toimintaa sekä sisätautialan ja geriatrian osastohoitoa. Pääosa mielenterveyspalveluista ja pieni osa kuvantamisesta sekä laboratoriotoiminnasta jäisi edelleen Kainuuseen. Pääosa erikoissairaanhoidon päivystystoiminnasta ostettaisiin muualta. 3. Luovutaan kokonaan erikoissairaanhoidosta. Tällöin Kainuussa toimisi perusterveydenhuolto, jota jonkin verran vahvistettaisiin joko omalla erikoissairaanhoidon poliklinikkatoiminnalla tai ostopalveluilla, joita toteutettaisiin Kainuussa. Kaikki erikoissairaanhoidon päivystys ostettaisiin muualta. 4. Vaihtoehtojen arviointi IVA-arviointi Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi toteutettiin sosiaali- ja terveystoimialalla käytössä olevalle lomakkeelle, jonka pohjana on BSC. IVA+ -arvioinnit valmisteltiin erikoissairaanhoidon ylilääkäreiden johdolla erikoisaloittain. Terveysjohtaja Mauno Saari kokosi terveyden ja sairaudenhoidon tulosalueen erikoisaloilta tulleista arvioinneista oman esityksensä. Perhepalvelujohtaja Helena Ylävaara kokosi perhepalvelujen tulosalueen arvioinnit yhdeksi esitykseksi. Sairaanhoidollisten palveluiden tulosaluejohtaja Esa Ahonen kokosi sairaanhoidollisten palvelujen tulosalueen arvioinneista oman esityksensä Liitteenä olevaan esitykseen on vaihtoehdot erikoissairaanhoidon järjestämiseksi kirjattu 1. vaihtoehtona Vaativa erikoissairaanhoidon jää Kainuuseen, 2. vaihtoehtona on Peruserikoissairaanhoito jää Kainuuseen ja 3. vaihtoehtona on Erikoissairaanhoito lopetetaan kokonaan. Liite nro: 1 Arviointien perusteella 1. vaihtoehto Vaativa erikoissairaanhoito jää Kainuuseen on paras vaihtoehto pidemmällä aikavälillä. Vaihtoehdon mukaan erikoissairaanhoitoa kehitetään ja siihen investoidaan siten, että toiminnan tehokkuutta voidaan tulevina vuosina lisätä. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että henkilöstö sitoutuu suunnitelmiin ja niiden toteuttamiseen Käyttötalouskustannukset Vaihtoehto 1:

5 Mikäli vaativaa erikoissairaanhoitoa jatketaan ja kehitetään Kainuussa, tarvitaan investointeja, joilla toiminnan laatu ja tehokkuus sekä taloudellisuus turvataan. Uuden päivystysasetuksen vuoksi Kainuun palvelutasoa joudutaan joka tapauksessa nostamaan. Tämä tarkoittaa investointia henkilöstöresursseihin n. 20 henkilötyövuoden verran, joiden kustannusvaikutus arviolta 1 milj. euroa vuodessa. Tämän lisäksi sairaalarakennus on yli 40 vuotta vanha: rakennus sinänsä on kunnostamisen tarpeessa ja toisaalta sen tilat eivät sovellu nykyaikaisen sairaalan tarpeisiin; kiinteistöt ovat energiatehottomia, poliklinikat ovat ahtaita, osastot rakennettu potilaan makuuttamiseen, logistiikka on kehnoa ja tilojen muunneltavuus puuttuu. Arvioitu investointitarve on 60 milj. euroa ja investoinnit ajoittuisivat vuosille Investoinnin vaikutus käyttökustannuksiin kasvaa vuosittain investointien etenemisvauhdilla siten, että vuonna 2012 käyttökustannukset kasvavat n. 0,3 milj. euroa ja vuonna 2020 investointien käyttökustannuksia lisäävä vaikutus on n. 4 milj. euroa. Ylläpidettävät kerrosneliömetrit eivät suunnitelmien mukaan lisäänny, vaan tarpeettomat tilat joko siirretään muuhun käyttöön tai puretaan. Lisäksi nykyisten kiinteistöjen poistojen vähentyminen kompensoi lisääntyvän kone- ja laiteinvestointien poistotarpeen. Uusien toimintatapojen ja toimivien tilojen kautta on saavutettavissa arviolta 10 prosentin kasvu työn tuottavuudessa. Tämä on vuositasolla n. 5 milj. euroa. Työntuottavuutta ei kuitenkaan saavuteta heti kehittämistyön alkuvaiheessa vaan se tapahtuu vähitellen investointien etenemisen myötä siten. Kokonaisuutena vuosina tehtävät investoinnit lisäävät käyttötalousmenoja vuositasolla arviolta 5 milj. euroa. Menojen kasvu saadaan leikattua vuoteen 2020 mennessä työntuottavuuden lisääntymisellä. Yhteenveto kustannuksista: (milj. / vuosi):

6 Vaihtoehto 2: Mikäli peruserikoissairaanhoito jää Kainuuseen, tarkoittaa tämä osaksi omasta toiminnasta luopumista. Tämä ei kuitenkaan poista sairaalan rakennuksiin tarvittavaa investointia. Investointi olisi luonnollisesti 1 vaihtoehtoa kevyempi ja tarvittavat tilat olisivat noin puolet pienemmät. Vapautuvien tilojen kustannuksilla voidaan kattaa uusinvestoinnin kustannukset. Koska palvelutarve poissiirtyvien toimintojen osalta kuitenkin säilyy, korvautuu oman toiminnan kustannusten vähentyminen palveluiden ostojen kautta. Ostojen kustannukset yliopistosairaaloilta ovat todennäköisesti 3 5 prosenttia korkeammat kuin vastaavat omana toimintana tuotettujen palveluiden kustannukset. Vaikutukset käyttötalouteen olisivat näin n. 1,5 2,5 milj. euroa vuodessa. Vaihtoehto 3: Mikäli koko erikoissairaanhoidosta Kainuussa luovuttaisiin, tarkoittaisi se sitä, että kaikki erikoissairaanhoidon palvelut ostettaisiin joko Oulun tai Kuopion yliopistosairaaloilta. Ostojen kustannukset yliopistosairaaloilta ovat todennäköisesti 3 5 prosenttia korkeammat kuin vastaavat omana toimintana tuotettujen palveluiden kustannukset. Vaikutukset käyttötalouteen olisivat näin n. 3 5 milj. euroa vuodessa. Lisäksi vapautuvien kiinteistöjen käyttötarkoitus on tässä tapauksessa suunniteltava erikseen. Paras vaihtoehto pidemmällä aikavälillä on vaihtoehto 1, jonka mukaan erikoissairaanhoitoa kehitetään ja siihen investoidaan siten, että toiminnan tehokkuutta voidaan tulevina vuosina lisätä. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että henkilöstö sitoutuu suunnitelmiin ja niiden toteuttamiseen Aluetalousvaikutukset Aluetalousselvityksen Kainuun maakunnalle on tehnyt Helsingin Yliopiston alainen Ruralia-Instituutti. Ruraliassa on kehitetty alueellisen yleisen tasapainon simulointimalli RegFin, jota on hyödynnetty myös tässä selvityksessä. Tutkimuksessa on tarkasteltu Kainuun erikoissairaanhoidon alue- ja kuntataloudellisia vaikutuksia maakuntaan, sosiaali- ja terveystoimialaan sekä Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Savon maakuntiin. Vaikutuksia on tarkasteltu kolmen aiemmin mainitun eri tulevaisuuden skenaarion kautta. Tavoitteena oli saada kokonaisarvio erikoissairaanhoidon taloudellisesta vaikuttavuudesta ja merkityksestä Kainuun

7 maakunnalle. Tutkimuksen mukaan erikoissairaanhoidon merkitys Kainuun aluetaloudelle on merkittävä. Erikoissairaanhoidon suora vaikutus aluetalouteen on noin 100 milj. euroa vuodessa ja erikoissairaanhoidon palveluksessa on yhteensä henkilöä. Mikäli erikoissairaanhoito menetettäisiin Kainuun aluetaloudesta, se vähentäisi julkisia palveluita yhteensä 15 prosentilla. Tämän vaikutus Kainuun työllisyyteen olisi -1,5 prosenttiyksikköä (540 henkilötyövuotta), vaikutus bruttokansantuotokseen olisi -0,7 prosenttiyksikköä, ostovoima heikkenisi - 2,9 prosentilla ja vaikutus kunnallisveron kertymään olisi 19,3 milj. euroa, joka vastaa 1,9 % -yksikön kunnallisveroprosentin tuoton vähennystä. Jos osa erikoissairaanhoidosta menetettäisiin eli peruserikoissairaanhoito jäisi Kainuuseen, vastaavat luvut olisivat noin puolet pienempiä, verrattuna vaihtoehtoon, jossa koko erikoissairaanhoito poistuisi Kainuusta. Tutkimusten mukaan aluetaloudellisten vaikutusten valossa Kainuun erikoissairaanhoidon kehittämisen jatkaminen olisi ehdottomasti positiivisin vaihtoehto tulevaisuutta ajatellen. Toimintojen karsimisen aiheuttamat taloudelliset ja muut menetykset vaikuttaisivat hyvin laajasti maakuntaan, jolloin sopeutuminen menetyksiin ei olisi helppoa. Mikäli esitetyt toiminnalliset ja rakenteelliset investoinnit (60 milj. euroa), joiden vuosittaiset käyttötalouskustannukset ovat noin 5 milj. euroa, toteutetaan ja työntuottavuuden kasvattamisessa onnistutaan, on lopullinen investointien kustannusvaikutus vuonna /- 0 euroa. Mikäli vaihtoehto 3, jossa erikoissairaanhoito menetetään Kainuusta, toteutuu, menetykset ovat kuntataloudessa n. 20 milj. euroa vuodessa 4.4. Erva-strategia/Hannu Leskinen PPSHP:n strategiassa (valtuusto hyv ) todetaan, että terveydenhuollon toimivin palveluverkko rakentuu siten, että sairaanhoitopiiri keskittyy erikoissairaanhoidon tehtäviin ja erityistason toimintaan. Kouluttamalla, tukemalla ja konsultoimalla sairaanhoitopiiri luopuu systemaattisesti perusterveydenhuoltoon kuuluvasta työstä. Myös nyt erikoissairaanhoidon piirissä annettavia palveluja siirretään aiempaa enemmän alueen terveyskeskuksiin. Oulun yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen keskussairaaloiden kohdalla toimitaan vastaavalla tavalla alueilla toteutettavan erikoissairaanhoidon osalta. Näin PPSHP pystyy suuntaamaan resurssejaan tuleviin haasteisiin ja samalla tukemaan tutkimuksen vahvistumista ja koulutuksen sisältöä. OYS-erva strategia luonnoksessa ( ) todetaan, että tavoitteenamme OYS-erityisvastuualueella on maan toimivin ja

8 tehokkain erikoissairaanhoidon palveluverkosto, jossa palvelutuotanto perustuu aitoon yhteistyöhön ja kumppanuuteen. Olemme yhdessä uudistuva ja tuloksellinen huipputoimija, joka tekee kansainvälisesti merkittävää tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Koulutuksella varmistamme osaamisen ja tuemme henkilökunnan pysyvyyttä. OYS-erityisvastuualueen yhteistyön tavoitteena on toimivalla työnjaolla ja toiminnan yhteensovittamisella edistää alueen asukkaiden terveyttä ja turvata korkeatasoiset tutkimukseen ja näyttöön perustuvat oikea-aikaiset ja asiakaslähtöiset erikoissairaanhoidon palvelut. Yhteistyöllä edistetään terveydenhuollon laatua, potilasturvallisuutta, vaikuttavuutta, tuottavuutta ja tehokkuutta. Toiminnassamme otamme huomioon saamen ja ruotsinkielisen väestön. Lisäksi tavoitteena on yhteistyössä huolehtia OYS-erityisvastuualueeseen kuuluvien kuntien ja sairaanhoitopiirien tarvitsemasta terveydenhuollon ohjauksesta ja neuvonnasta sekä yhteen sovittaa alueellinen koulutus ja työvoiman kysyntä. Yhteisellä esiintymisellä varmistamme, että alueemme erityisolot ja -tarpeet huomioidaan kansallisessa päätöksenteossa. Työnjako on tuloksekkaan toiminnan ydin ERVA-järjestämissopimuksella sovimme mm. työnjaosta, toiminnan yhteensovittamisesta ja uusien menetelmien käyttöön otosta. Uusien tutkimus- ja hoitomenetelmien ja toimintatapojen käyttöönotossa noudatetaan HALO-suosituksia. Keskitymme perustehtäväämme ja optimoimme oikean hoidonporrastuksen ja työnjaon. Erva-työnjaossa yliopistollinen sairaala keskittyy erityistason palvelujen tuottamiseen ja luopuu systemaattisesti työstä, joka on tarkoituksenmukaista tehdä alueen keskussairaaloissa. Tätä tuetaan kouluttamalla, konsultoimalla ja hyödyntämällä uuden teknologian mahdollisuuksia. Harvinaiset ja erityistä osaamista vaativat hoidot keskitetään pääsääntöisesti OYS:aan. Tarkoituksenmukaisella alueellisella työnjaolla ja hoidon porrastuksella turvataan korkeatasoiset erikoissairaanhoidon palvelut asiakaslähtöisesti ja oikea-aikaisesti oikeassa hoitopaikassa toteutettuna. Varmistamme osaamisen ja uuden toiminnan vaatimat resurssit. Kehitämme yhteistyössä saumattomia hoito- ja palveluketjuja erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välillä. Alueen erikoissairaanhoidon tehokas järjestäminen tarkoittaa, että myös nykyisen kaltainen vaativan erikoissairaanhoidon palveluiden tuottaminen jatkuu Kainuussa turvaten päivystysaikainen toiminta Logistiset kustannukset eri toimintamalleissa

9 Sosiaali- ja terveysjohtajan ehdotus: Sosiaali- ja terveyslautakunta: Nykyinen toimintamalli SVL mukaan korvattavat kuljetukset Potilassiirrot takseilla Ensihoidon kustannukset siirroista Peruserikoissairaanhoito jää Kainuuseen SVL mukaan korvattavat kuljetukset Potilassiirrot takseilla Ensihoidon kustannukset Erikoissairaanhoito lopetetaan Kainuusta SVL mukaan korvattavat kuljetukset Potilassiirrot takseilla Ensihoidon kustannukset KELA:n sairausvakuutuslain mukaiset kustannukset vuonna 2009 olivat 7,4 milj. euroa. Mikäli peruserikoissairaanhoito jäisi, Kainuuseen Kela korvaukset nousisivat noin 18 milj. euroon. Jos erikoissairaanhoito ostettaisiin kokonaan OYS:lta ja KYS:ltä Kela korvaukset olisivat 41 milj.euroa. Lisätietoja asiasta antaa sosiaali- ja terveysjohtaja Tuomo Pääkkönen, puh tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuu.fi. Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää esittää maakuntahallitukselle ja edelleen maakuntavaltuustolle, että 1) Kainuun erikoissairaanhoidon tulevaisuuden linjaratkaisuksi valitaan Vaativa erikoissairaanhoito jää Kainuuseen -vaihtoehto 1, 2) erikoissairaanhoitoa kehitetään ja siihen investoidaan siten, että toiminnan tehokkuutta voidaan tulevina vuosina parantaa. Logististen kustannusten osalta asiantuntijana kokouksessa kuultiin kuljetuspäällikkö Hannu Hännistä, hän poistui kokouksesta klo 12:55. Hyväksyi päätösehdotuksen. MH 70

10 Vaala ei osallistu tämän asian käsittelyyn. Kyseessä on vaikutukseltaan laaja asia. Asialla on suuri merkitys kainuulaisille ja Kainuun kunnille. Tämän vuoksi asiasta on tiedotettava kainuulaisille, jotta he voisivat halutessaan vaikuttaa päätöksentekoon ja pyydettävä lausunnot kunnilta, joita asia koskee. Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus: MV 15 Maakuntavaltuusto: Erillisliite nro: 5 (STM:n kirje , STM064:00/2010) Erillisliite nro: 6 (Jukka Juvosen raportti) Erillisliite nro: 7 (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutin raportti) Erillisliite nro: 8 (Logistiset kustannukset eri toimintamalleissa) 1) Maakuntahallitus päättää tiedottaa maakunnan asukkaille asian vireillä olosta ja järjestää ennen asiasta päättämistä kainuulaisille kuulemistilaisuuksia ja vaikutusmahdollisuuksia. 2) Maakuntahallitus päättää pyytää Kajaanin ja Kuhmon kaupunkien sekä Hyrynsalmen, Paltamon, Puolangan, Ristijärven, Sotkamon ja Suomussalmen kuntien lausunnot asiasta. 3) Maakuntahallitus päättää esittää maakuntavaltuustolle, että se perehtyy asiaan ja käy asiasta evästyskeskustelun seuraavassa kokouksessaan, jossa asiantuntijat esittelevät asiaa maakuntavaltuustolle. Hyväksyi. Sosiaali- ja terveysjohtaja Tuomo Pääkkönen esitteli asiaa ja eri vaihtoehtojen vaikutuksia ihmisille (IVA). Ylilääkäri Jukka Juvonen esitteli selvitystyönsä. Professori Hannu Törmä esitteli eri vaihtoehtojen taloudellisia vaikutuksia. Talousjohtaja Asta Tolonen esitteli eri vaihtoehtojen vaikutuksia Kainuun maakunta -kuntayhtymän käyttötalouteen. Sairaanhoitopiirin johtaja Hannu Leskinen esitteli Erva-aluetta ja Poh jois-suomen Erva-alueen strategiaa. Maakuntavaltuusto hyväksyi yksimielisesti maakuntahallituksen esityksen.

11

Kainuun erikoissairaanhoidon tulevaisuuden linjaratkaisut

Kainuun erikoissairaanhoidon tulevaisuuden linjaratkaisut Sosiaali- ja terveyslautakunta 89 09.03.2011 Maakuntahallitus I 70 14.03.2011 Maakuntavaltuusto 15 28.03.2011 Maakuntahallitus I 147 22.08.2011 Maakuntavaltuusto 39 26.09.2011 Kainuun erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa. - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun.

Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa. - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun. Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun http://www.ks2019.fi/ Yhteistyöalue Yhteistyöalueeseen kuuluvien maakuntien välinen yhteistyösopimus, (16 ) Yhteistyösopimuksen

Lisätiedot

Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja

Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja Sosiaalipäivystys osana päivystysuudistusta 26.5.2016 Valmiusseminaari erityisasiantuntija Virva Juurikkala, STM Päivystysuudistus lausunnolla Valmisteilla oleva uudistuksen

Lisätiedot

HYVÄ PALVELURAKENNE MITÄ ASIANTUNTIJAT PAINOTTIVAT? 22082013 Helsinki. Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT MISTÄ YHTÄMIELTÄ?

HYVÄ PALVELURAKENNE MITÄ ASIANTUNTIJAT PAINOTTIVAT? 22082013 Helsinki. Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT MISTÄ YHTÄMIELTÄ? HYVÄ PALVELURAKENNE MITÄ ASIANTUNTIJAT PAINOTTIVAT? 22082013 Helsinki Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT MISTÄ YHTÄMIELTÄ? - Haasteista - Muutoksen tarpeesta 1 MISTÄ ASIANTUNTIJAT YHTÄ MIELTÄ?

Lisätiedot

Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä. Seminaari Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus Syksy 2010

Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä. Seminaari Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus Syksy 2010 Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä Seminaari Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus Syksy 2010 Hallituksen esitys Terveydenhuoltolaiksi - Yhteinen sisältölaki perusterveydenhuollolle

Lisätiedot

Lausunto valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä

Lausunto valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä 23.5.2017 1 (5) kirjaamo@stm.fi Lausuntopyyntö 5.5.2017 / Hankenro STM037:00/2017 Lausunto valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä Sosiaali- ja

Lisätiedot

Palvelujen järjestämissopimus. OYS erva

Palvelujen järjestämissopimus. OYS erva Palvelujen järjestämissopimus OYS erva järjestämissopimus Valtuustot käsittelevät marras-joulukuussa 2013 Voimassa vuoden 2016 loppuun saakka Päivitetään tarvittaessa, vastuu johtajaylilääkäreillä Luottamushenkilöitä

Lisätiedot

Virva Juurikkala ja Lasse Ilkka STM

Virva Juurikkala ja Lasse Ilkka STM Virva Juurikkala ja Lasse Ilkka STM SOTE-VALMIUS YHTEISTYÖALUEILLA Soten uudet rakenteet 2020- Yhteistyöalueen tehtäviä lainsäädännössä Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon päivystys ja yhteistyöalueet

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain muutokset

Terveydenhuoltolain muutokset Terveydenhuoltolain muutokset Sote- ja aluehallintouudistus sekä varautuminen STM:n valmiusseminaari Haikon kartano Haikkoontie 114, Porvoo 26. - 27.5.2016 Timo Keistinen lääkintöneuvos STM 30.5.2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Näin Tays-erva-alueen toiminnot ja palvelut jäsentyvät tulevaisuudessa

Näin Tays-erva-alueen toiminnot ja palvelut jäsentyvät tulevaisuudessa Näin Tays-erva-alueen toiminnot ja palvelut jäsentyvät tulevaisuudessa Sairaalapäivät 20. 21.11.2012 Sibeliustalo, Lahti Rauno Ihalainen FT, sairaanhoitopiirin johtaja Sairaanhoidon erityisvastuualueet

Lisätiedot

Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa

Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Valtion virastotalo, Turku 26.4.2017 Lääkintöneuvos, STM 1 9.5.2017 Päivystyksen ja erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Päivystysuudistuksen tavoitteet ja suun terveydenhuolto

Päivystysuudistuksen tavoitteet ja suun terveydenhuolto Päivystysuudistuksen tavoitteet ja suun terveydenhuolto Hallintopäivät 22.3.2017 Helsinki 1 22.3.2017 Anne Nordblad Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille nykyistä yhdenvertaisemmat sosiaali ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT

Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT Sote- seminaari: Integraatiolla puhtia sote- palveluihin Kuntamarkkinat 11.9.2014 Palveluintegraation johtaminen ja talouden hallinta Erva- alueen näkökulma Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen)

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma sekä talousarvio 2016 Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Rovaniemi 24.6.

Toiminta- ja taloussuunnitelma sekä talousarvio 2016 Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Rovaniemi 24.6. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 2018 sekä talousarvio 2016 Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Rovaniemi 24.6.2015 Strategia Strategia (kreik. στρατός sotaväki ) tarkoittaa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Ajankohtaiskatsaus 23.11.2012 Sinikka Näätsaari Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakennetta koskevat linjaukset 15.11.2012 Lähtökohdat Palvelutavoite

Lisätiedot

LAKIEHDOTUKSET. Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta

LAKIEHDOTUKSET. Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta 59 LAKIEHDOTUKSET Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan terveydenhuoltolain (1326/2010) 3 :n 4 kohta, muutetaan 39 :n 1 ja 3 momentti, 40 :n 1 momentin 1 kohta,

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus ja talouden sopeuttaminen

Ajankohtaiskatsaus ja talouden sopeuttaminen Ajankohtaiskatsaus ja talouden sopeuttaminen Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin valtuuston seminaari 18.9.2019 Risto Miettunen Sairaanhoitopiirin johtaja 19.9.2019 1 Palvelujen kysyntä on maan korkein Potilaita

Lisätiedot

Päivystysuudistus perustason näkökulmasta - terveydenhuolto

Päivystysuudistus perustason näkökulmasta - terveydenhuolto Päivystysuudistus perustason näkökulmasta - terveydenhuolto Sosiaali- ja terveysjohtajien neuvottelupäivät Kuntatalo Toinen linja 14 Helsinki 14.2.2017 Lääkintöneuvos Timo Keistinen 14.2.2017 1 Kansanterveystyö

Lisätiedot

Kehitysvammaisten koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon järjestäminen ja perittävät asiakasmaksut

Kehitysvammaisten koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon järjestäminen ja perittävät asiakasmaksut Sosiaali- ja terveyslautakunta 18 28.01.2009 Maakuntahallitus I 124 20.04.2009 Maakuntavaltuusto 61 18.05.2009 Kehitysvammaisten koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon järjestäminen ja perittävät asiakasmaksut

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä

Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä Kuopio 7.9.2010 Johtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki Stm / sosiaali- ja terveysosasto / terveyspalveluryhmä Esityksen sisältö Kunta- ja palvelurakenneuudistus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus PPSHP:n KUNTAJOHDON TAPAAMINEN Sote -palvelurakenne Oulu 16.1.2013 Kuntauudistuksen kokonaisuus Kuntarakenteen uudistaminen (kuntarakennelaki) Kuntalain

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö

Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö Sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä on oltava perusterveydenhuollon yksikkö, jossa on moniammatillinen terveysalan asiantuntemus ja joka tukee alueen

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ja terveystoimen lainsäädännön uudistus ja toiminnalliset muutokset

Sosiaalihuollon ja terveystoimen lainsäädännön uudistus ja toiminnalliset muutokset Sosiaalihuollon ja terveystoimen lainsäädännön uudistus ja toiminnalliset muutokset Sosiaali- ja terveystoimi huomenna seminaari 19.3.2010 Suomen Kuntaliitto Vesa Rantahalvari, valtiosihteeri Vesa Rantahalvari

Lisätiedot

Päivystyspalvelujen ja sairaalaverkon uudistus

Päivystyspalvelujen ja sairaalaverkon uudistus 1 Päivystyspalvelujen ja sairaalaverkon uudistus Sairaaloiden työnjakoa, sosiaalipäivystystä ja yhteispäivystyspalveluja uudistetaan osana sote-uudistusta. Ihmisille tarjotaan jatkossakin palveluita monin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki. Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki. Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi 21.1.2014 Yleistä Osa säännöksistä ehdottomia Osa ns. perälautasäännöksiä; kunnat voivat sopia asiasta, mutta

Lisätiedot

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä Yhtymäjohtaja Juha Heino

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä Yhtymäjohtaja Juha Heino Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä Yhtymäjohtaja Juha Heino 2.5.2018 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä Aloitti toimintansa 1.1.2014 (Edeltävästi 1.1.2001

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari Kati Hokkanen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Pöytäkirjanote Dno 267/ Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän

Iisalmen kaupunki Pöytäkirjanote Dno 267/ Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän 414 Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportista Kaupunginhallitus 7.10.2013 414 Valmistelijat: hallintojohtaja Esa Laukkanen ja yhteysjohtaja Kaarina

Lisätiedot

Valtuustoaloite: Ennaltaehkäisevän päihdetyön organisointi

Valtuustoaloite: Ennaltaehkäisevän päihdetyön organisointi Sosiaali- ja terveyslautakunta 264 24.08.2011 Sosiaali- ja terveyslautakunta 107 21.03.2012 Maakuntahallitus I 69 16.04.2012 Valtuustoaloite: Ennaltaehkäisevän päihdetyön organisointi 699/18/180/2011 STLTK

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely LUONNOS VASTAUKSEKSI. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely LUONNOS VASTAUKSEKSI. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely LUONNOS VASTAUKSEKSI Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin

Lisätiedot

Yhteistyösopimuksen laadinta. Itä- ja Keski-Suomen maakunnat

Yhteistyösopimuksen laadinta. Itä- ja Keski-Suomen maakunnat Yhteistyösopimuksen laadinta Itä- ja Keski-Suomen maakunnat 10 Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöalue Maakuntien järjestämän sosiaali- ja terveydenhuollon alueellista yhteensovittamista, kehittämistä

Lisätiedot

Alueellinen palvelujärjestelmän tulevina vuosina (?) Arviointijohtaja Pekka Rissanen

Alueellinen palvelujärjestelmän tulevina vuosina (?) Arviointijohtaja Pekka Rissanen Alueellinen palvelujärjestelmän tulevina vuosina (?) Arviointijohtaja Pekka Rissanen Sote-rakenneuudistus tarvitaan Epäedullinen väestöllinen huoltosuhde Hoidon ja hoivan tarpeiden kasvu lähivuosina Työvoiman

Lisätiedot

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Sote-rakenneuudistus 2013 Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Järjestämisvastuussa olevalle taholle kuuluu omalta osaltaan vastuu väestön hyvinvoinnista ja terveydestä Tähän sisältyy vastuu väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

KAINUUN PELASTUSLAITOS

KAINUUN PELASTUSLAITOS KAINUUN PELASTUSLAITOS MUUTOSINFOT ke 22.3. Suomussalmi ke 29.3. Ristijärvi ti 4.4. Paltamo ti 25.4. Puolanka ke 3.5. Sotkamo ke 10.5. Kajaani ke 17.5. Kuhmo to 18.5. Hyrynsalmi KAINUUN PELASTUSLAITOS

Lisätiedot

Terveyden edistäminen Kainuussa

Terveyden edistäminen Kainuussa Terveyden edistäminen Kainuussa Kainuulaiset järjestöt 4.12.2013 Terveyteen vaikuttavat tekijät Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa ja kuntayhtymässä Järjestöt, yhdistykset Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Missä ja miten päivystetään vuonna 2018

Missä ja miten päivystetään vuonna 2018 Missä ja miten päivystetään vuonna 2018 Päivystys 2016 Messu- ja kongressikeskus Paviljonki Jyväskylä 16.- 17.11.2016 Lääkintöneuvos Timo Keistinen 23.11.2016 1 Tältäkö tulevaisuuden sairaalaverkko näyttää?

Lisätiedot

Itäisen Uudenmaan terveydenhuollon palvelujen yhteistyöseminaari 11.6.2010. Aki Lindén, toimitusjohtaja

Itäisen Uudenmaan terveydenhuollon palvelujen yhteistyöseminaari 11.6.2010. Aki Lindén, toimitusjohtaja Itäisen Uudenmaan terveydenhuollon palvelujen yhteistyöseminaari 11.6.2010 Aki Lindén, toimitusjohtaja 1 Suomen sairaalat ja niiden hallinnollinen asema: Ennen sairaanhoitopiiriuudistusta Suomessa oli

Lisätiedot

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa?

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Tarja Myllärinen Johtaja Kuntaliitto Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.2014 Lahti Mitä tavoitellaan Sote-uudistuksen tarkoitus 1)

Lisätiedot

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne Harvinaiset sairaudet -ohjausryhmä 7.9.2012

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne Harvinaiset sairaudet -ohjausryhmä 7.9.2012 Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne Harvinaiset sairaudet -ohjausryhmä 7.9.2012 Liisa-Maria Voipio-Pulkki Stm / STO / Terveyspalveluryhmä Lainsäädännön vaiheittainen eteneminen 2010

Lisätiedot

Valtuustoaloite: Kuntouttavan työtoiminnan kehittäminen

Valtuustoaloite: Kuntouttavan työtoiminnan kehittäminen Maakuntavaltuusto 114 28.09.2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta 297 04.11.2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta 358 16.12.2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta 166 16.06.2010 Valtuustoaloite: Kuntouttavan

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Vesa Vestala 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Rovaniemi 4.10.2011 Lainsäädännön uudistamisen tilanne Terveydenhuoltolaki (1326/2010)

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Oulun yliopisto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Auli Saukkonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Peruspalveluiden päivystys uusissa säädöksissä

Peruspalveluiden päivystys uusissa säädöksissä Peruspalveluiden päivystys uusissa säädöksissä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Kuntatalo, Toinen linja 14, Helsinki 7.2.2018 Timo Keistinen lääkintöneuvos Alueellisen erikoissairaanhoidon järjestämisen

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Tampereen yliopisto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Timo Tiainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Länsi-Uudenmaan kuntakierros, Lohja 24.11.2011 Sami Uotinen va. johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö Esityksen sisältö Kehitystrendejä Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Uuden Kouvolan terveydenhuolto integroitu, potilaslähtöinen palvelu

Uuden Kouvolan terveydenhuolto integroitu, potilaslähtöinen palvelu Uuden Kouvolan terveydenhuolto integroitu, potilaslähtöinen palvelu Kati Myllymäki Johtava ylilääkäri KoTePa-hankkeen projektipäällikkö Asta Saario Terveydenhuollon palvelujohtaja Asta Saario 1 Uuden Kouvolan

Lisätiedot

Erva, mitä sen tulisi olla ja mitä se voisi olla? Jouko Isolauri 27.9.2012

Erva, mitä sen tulisi olla ja mitä se voisi olla? Jouko Isolauri 27.9.2012 Erva, mitä sen tulisi olla ja mitä se voisi olla? Jouko Isolauri 27.9.2012 Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusrakenne Keski-Suomessa 2 Lähteet: 1) Tilastokeskus, THL, Kuntien sosiaali- ja terveystoimen

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMENPITEISTÄ V. 2007 TALOUSARVIOSSA PYSYMISEKSI

RAPORTTI TOIMENPITEISTÄ V. 2007 TALOUSARVIOSSA PYSYMISEKSI 1 RAPORTTI TOIMENPITEISTÄ V. 2007 TALOUSARVIOSSA PYSYMISEKSI Hallituksen alainen toiminta Suunnittelu- ja kehittämisyksikkö Yhteiset palvelut Toiminta sopeutuu talousarvion 2007 voimavaroihin vähentämällä

Lisätiedot

Terveydenhuoltolakiuudistuksen tilanne Lapin liiton Sairaanhoitopiirien yhteistyön ja työnjaon selvityshanke

Terveydenhuoltolakiuudistuksen tilanne Lapin liiton Sairaanhoitopiirien yhteistyön ja työnjaon selvityshanke Terveydenhuoltolakiuudistuksen tilanne Lapin liiton Sairaanhoitopiirien yhteistyön ja työnjaon selvityshanke Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Lapin sairaanhoitopiiri Kunta-/seutukuntaneuvottelut

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Sosiaalipalvelujen valvonta Kainuussa vanhuspalvelujohtaja Eija Tolonen. Eija Tolonen 7.12.2010 1

Sosiaalipalvelujen valvonta Kainuussa vanhuspalvelujohtaja Eija Tolonen. Eija Tolonen 7.12.2010 1 Sosiaalipalvelujen valvonta Kainuussa vanhuspalvelujohtaja Eija Tolonen Eija Tolonen 7.12.2010 1 Ivalo 625 km Kainuun väkiluku v. 2009 Kainuu 83160 henkilöä Oulu 181 km SUOMUSSALMI PUOLANKA 9435 3183 HYRYNSALMI

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 65 13.3.2013 Asianro 302/00.04.02/2013 155 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

Selvityshenkilötyöryhmän ehdotukset

Selvityshenkilötyöryhmän ehdotukset Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen Selvityshenkilötyöryhmän ehdotukset Päivi Sillanaukee 19.3.2013 indeksi 80 Muutokset on toteutettava aikailematta indeksi 80 70 70 lasta ja vanhusta

Lisätiedot

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM Sote-järjestämislaki ja integraatio Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki 11.9.2014 Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Turvataan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevat uudistukset Sosterin erikoissairaanhoidon näkökulmasta HJ 06/12

Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevat uudistukset Sosterin erikoissairaanhoidon näkökulmasta HJ 06/12 Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevat uudistukset Sosterin erikoissairaanhoidon näkökulmasta HJ 06/12 Sosterin ESH:n nykyinen tilanne Pienehkön aluesairaalan kokoinen keskussairaala Suhteellinen vaikeus

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntakokous

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntakokous Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntakokous 17.5.2019 Sairaanhoitopiirin johtaja Risto Miettunen 17.5.2019 LUONNOS, TYÖVERSIO 1 Yliopistosairaalan toiminta vaatii noin miljoonan asukkaan väestöpohjan

Lisätiedot

Ca rea Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä

Ca rea Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Ca rea 16.6.2017 Sosiaali- ja terveysministeriö Kymenlaakson n vastine valtioneuvoston asetusluonnokseen erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä (STM/ 1605/2017) koskien kardiologiaa

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 65 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Verkostokokous Lahti 23.9.2010 Lääkintöneuvos Timo Keistinen

Verkostokokous Lahti 23.9.2010 Lääkintöneuvos Timo Keistinen Potilasturvallisuuden lainsäädäntö Verkostokokous Lahti 23.9.2010 Lääkintöneuvos Timo Keistinen VISIO - tavoitetila vuoteen 2013 mennessä Potilasturvallisuus on ankkuroitu toiminnan rakenteisiin ja toimintatapoihin:

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki. Asetusvalmistelu ja aluekierros 10.2.2011

Terveydenhuoltolaki. Asetusvalmistelu ja aluekierros 10.2.2011 Terveydenhuoltolaki Asetusvalmistelu ja aluekierros 10.2.2011 45 min ESH järjestämisuunnitelma Laatu ja turvallisuus Ensihoito Välitön yhteydensaanti? Aamuiseen palaaminen Kaksoislaillistuksen poisto Potilasrekisterit

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.1.27 Liite nro: 1 TOIMINTATUOTOT Maakunnan talousarvion (MV 23.4.7) (ilman liikelaitoksia) mukaan toimintatuotot ovat vuodelle 27

Lisätiedot

Uuden Kouvolan uudistettu terveydenhuolto ja sen vaikutukset koko Kymenlaakson erikoissairaanhoidon järjestämiseen

Uuden Kouvolan uudistettu terveydenhuolto ja sen vaikutukset koko Kymenlaakson erikoissairaanhoidon järjestämiseen Uuden Kouvolan uudistettu terveydenhuolto ja sen vaikutukset koko Kymenlaakson erikoissairaanhoidon järjestämiseen Kati Myllymäki Johtava ylilääkäri Kouvola Ermo Haavisto Johtajaylilääkäri Carea Kati Myllymäki

Lisätiedot

Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä - erityisvastuualue - sote-kehittäminen Pohjois-Suomen Kaste - aluejohtoryhmän puoliväliriihi 28.2.2014 Apulaisosastopäällikkö Olli Kerola, STM

Lisätiedot

1 (5) Eduskunnan hallintovaliokunta

1 (5) Eduskunnan hallintovaliokunta 1 (5) Eduskunnan hallintovaliokunta Asia: HE 16/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Pirkanmaan

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUIDEN YHTEENSOVITTAMINEN MUUTTUVASSA MAAILMASSA IX Terveydenhuollon laatupäivä 17.4.2012, Helsinki

TERVEYSPALVELUIDEN YHTEENSOVITTAMINEN MUUTTUVASSA MAAILMASSA IX Terveydenhuollon laatupäivä 17.4.2012, Helsinki POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI TERVEYSPALVELUIDEN YHTEENSOVITTAMINEN MUUTTUVASSA MAAILMASSA IX Terveydenhuollon laatupäivä 17.4.2012, Helsinki Aino-Liisa Oukka Dos., johtajaylilääkäri Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuu Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö 16.9.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

Psykiatrian toiminnan muutoksia. Psykiatrian tulosalueen johtaja Outi Saarento

Psykiatrian toiminnan muutoksia. Psykiatrian tulosalueen johtaja Outi Saarento Psykiatrian toiminnan muutoksia Psykiatrian tulosalueen johtaja Outi Saarento 14.11.2013 Tausta -asiakirjoja Kansallinen Mieli 2009-suunnitelma PPSHP:n strategia ja omistajastrategia 2009 PPSHP:n pohjoisen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Ajankohtaista soteuudistuksesta. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus Lappeenranta 3.5.

Ajankohtaista soteuudistuksesta. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus Lappeenranta 3.5. Ajankohtaista soteuudistuksesta Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus Lappeenranta 3.5.2016 Sote-uudistuksen tavoitteet ja keinot - Tavoitteena kaventaa hyvinvointi-

Lisätiedot

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa?

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Taina Mäntyranta, pääsihteeri STM ohjausosasto/terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto 1 Etunimi Sukunimi Ketjut ja

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja*

TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja* 2 TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Onko vastaaja*

Lisätiedot

Asiakasläht. htöisyyden. sektorilla Eija Tolonen vanhuspalvelujohtaja, YTM Kainuun maakunta kuntayhtymä

Asiakasläht. htöisyyden. sektorilla Eija Tolonen vanhuspalvelujohtaja, YTM Kainuun maakunta kuntayhtymä Asiakasläht htöisyyden näkökulmia kulmia julkisella sektorilla 7.6.2012 Eija Tolonen vanhuspalvelujohtaja, YTM Kainuun maakunta kuntayhtymä Ivalo 625 km Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain 2011 Kainuu

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Uudenmaan maakuntatilaisuus , Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen

Uudenmaan maakuntatilaisuus , Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Uudenmaan maakuntatilaisuus 26.10.2011, Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Sami Uotinen va. johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö Esityksen sisältö Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen

Lisätiedot

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Keski-Suomi Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Metsien, vesistöjen ja vuorimaiden maakunta Vuosittaisen väestönkasvun maakunta Perusteollisuuden ja uuden teknologian maakunta Liikenteen ja logistiikan

Lisätiedot

SOTE-LINJAUKSET Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät

SOTE-LINJAUKSET Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät SOTE-LINJAUKSET 23.3.2014 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät 27.3.2014 Perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen järjestäminen 2013 Kunnat yhteensä, Manner-Suomi

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelman valmistelutilanne. Lapin shp:n valtuustoseminaari Tapio Kekki

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelman valmistelutilanne. Lapin shp:n valtuustoseminaari Tapio Kekki Terveydenhuollon järjestämissuunnitelman valmistelutilanne Lapin shp:n valtuustoseminaari 27.11.2012 Tapio Kekki 1 Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Samaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymään kuuluvien

Lisätiedot

Muutokset ja toiminnan rajaukset sosiaali- ja terveystoimialan palvelupisteissä loppuvuonna 2012

Muutokset ja toiminnan rajaukset sosiaali- ja terveystoimialan palvelupisteissä loppuvuonna 2012 Sosiaali- ja terveyslautakunta 326 17.10.2012 Muutokset ja toiminnan rajaukset sosiaali- ja terveystoimialan palvelupisteissä loppuvuonna 2012 STLTK 326 1. Maakunnallinen sijaispalveluyksikkö Maakunnallinen

Lisätiedot

Päivystys ja ensihoito Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa

Päivystys ja ensihoito Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa Päivystys ja ensihoito Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa Johanna Tuukkanen ylilääkäri, toimialueen johtaja Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, päivystys Kaikki tiet johtavat päivystykseen.. Päivystys

Lisätiedot

Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa. Terveydenhuoltolaki

Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa. Terveydenhuoltolaki Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa Terveydenhuoltolaki Terveydenhuoltolain merkitys Asiakaskeskeisyys julkisen potilaan rooli asiakkaana järjestelmän ohjaaja - valinnanmahdollisuus oman hoidon

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa

Kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa Kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa } Erikoissairaanhoito ja kehitysvammaisten erityishuolto Satakunnan sairaanhoitopiirin ky:stä } Kunnat Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymän jäsenkuntia Väestöpohja

Lisätiedot

TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA

TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA Perusturvalautakunta 28.4.2015 ( 39): Riihimäen seudun terveyskeskuksen yhtymähallitus

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

PALLIATIIVISEN HOIDON JA SAATTOHOIDON TILA SUOMESSA VUONNA Minna-Liisa Luoma, THL

PALLIATIIVISEN HOIDON JA SAATTOHOIDON TILA SUOMESSA VUONNA Minna-Liisa Luoma, THL PALLIATIIVISEN HOIDON JA SAATTOHOIDON TILA SUOMESSA VUONNA 2018 Minna-Liisa Luoma, THL TAVOITTEET PALLIATIIVISEN HOIDON JA SAATTOHOIDON KRITEEREIKSI Potilaiden ja heidän läheistensä tarvitsema laadukas

Lisätiedot

HUS:n toiminnan arvioinnista

HUS:n toiminnan arvioinnista HUS:n toiminnan arvioinnista Reijo Salmela, LKT, THT, dos. Arviointijohtaja HUS, Ulkoisen tarkastuksen yksikkö 15.11.2012 Arviointiyhdistyksen keskustelufoorumi 1 Vuosibudjetti noin 1,7 miljardia euroa

Lisätiedot

Kuntauudistus sote kuntien tehtävät. Kari Prättälä 2.4.2013

Kuntauudistus sote kuntien tehtävät. Kari Prättälä 2.4.2013 Kuntauudistus sote kuntien tehtävät Kari Prättälä 2.4.2013 Kehysriihi + rakennelaki Kuntarakennelaki annetaan eduskunnalle huhtikuun alussa siten, että laki voi tulla voimaan 1.7.2013 alkaen. Kuntien tulee

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin?

Miten tästä eteenpäin? Miten tästä eteenpäin? Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL Kainuun muutosagentti puh. 044 7101 669 Kainuu asukasluku 31.3.2016 72 437 (Puolanka ei mukana 2 765) Ivalo 661 km Oulu 182 km väkiluku yli

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ilkka Kauppinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot