Terveyden edistäminen Kainuussa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Terveyden edistäminen Kainuussa"

Transkriptio

1 Terveyden edistäminen Kainuussa Kainuulaiset järjestöt

2 Terveyteen vaikuttavat tekijät

3 Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa ja kuntayhtymässä Järjestöt, yhdistykset

4 Terveyden edistämisen toimintakokonaisuus Tietoista voimavarojen kohdentamista terveyteen ja hyvinvointiin Toimia, joiden tavoitteena on kuntalaisten terveyden, hyvinvoinnin ja toimintakyvyn lisääminen, sairauksien ja syrjäytymisen ehkäisy ja osallisuuden vahvistuminen Toimenpiteitä (tutkitut ja näyttöön perustuvat menetelmät ) väestöja yhteisötasolla Terveysriskien kasaumien hallintaa Oman terveyden hallinta Toiminnan kohdistamista niihin ryhmiin, joihin ongelmat kasaantuvat, terveyserojen kaventaminen Varhaista vaikuttamista kaikessa toiminnassa Yhteistyötä ja toimintaa eri toimijoiden kanssa (ml. järjestöt)

5 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon perussopimus Toiminta-ajatus ja tehtävät Kuntayhtymä yhteistyössä jäsenkuntien kanssa: 1.Edistää ja ylläpitää väestön terveyttä, hyvinvointia, työ- ja toimintakykyä sekä sosiaalista turvallisuutta, 2.kaventaa väestöryhmien välisiä terveyseroja 3.toteuttaa väestön tarvitsemien palvelujen yhdenvertaista saatavuutta, laatua ja potilasturvallisuutta

6 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tavoitteet vuosille Lapsiperheiden ja nuorten syrjäytymisen ehkäisy ja varhainen tunnistaminen 2. Päihde- ja mielenterveysongelmien ehkäisy ja varhainen tunnistaminen 3. Ikääntyvien toimintakyvyn ylläpitäminen 4. Elintapamuutoksia kansansairauksien ehkäisemiseksi a) Ruokatottumukset ja suun terveys b) Ylipaino ja liikunta c) Tupakointi, alkoholi ja muut päihteet 5. Kuntalaisten osallisuuden vahvistumien Terveydenhuollon järjestämissuunnitelmaehdotus 2013

7 Tavoite 1. Lapsiperheiden ja nuorten syrjäytymisen ehkäisy ja varhainen tunnistaminen Keinot Henkilöstön osaamisen vahvistuminen Sovitut menetelmät ja mittarit käytössä kunnan ja kuntayhtymän toimijoilla Valmistelija (t) arvioi päätösten vaikutuksia lapsiperheiden ja nuorten terveyteen ja hyvinvointiin Terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen Tutkittu tieto ohjaa päätöksentekoa ja toimintaa Hyvinvointikertomukseen kootaan yhteenveto lapsiperheiden ja nuorten syrjäytyminen ehkäisystä Varhaisen tunnistamisen menetelmät Huoli puheeksi menetelmä Varhaisen vuorovaikutuksen menetelmät Toimiva lapsi & perhe toimintamallin menetelmät Lapset puheeksi - työmenetelmä Lapset puheeksi neuvonpito Lapset puheeksi perheinterventio Nuorten päihdemittari, Audit, mini-interventio Vaikutusten ennakkoarviointi (IVA/EVA), tutkittu tieto Palvelujen kohdentaminen vaikeammassa asemassa oleviin kuntalaisiin, saatavuus/saavutettavuus, Järjestöjen ja yhdistysten toiminta Kouluterveyskysely, Sotkanet, TEAviisari, Hyvinvointikompassi, Terveytemme.fi -sivusto Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma Vahvuudet ja kehittämiskohteet Raportointi valtuustolle vuosittain, laaja HVK /Saara Pikkarainen

8 2. Päihde- ja mielenterveysongelmien ehkäisy ja varhainen tunnistaminen Tavoite Keinot Ehkäisevä ja korjaava päihde- ja mielenterveystyö toteutuu kansallisen Mieli 2009 ohjelman mukaisena Mielenterveys- ja päihdeongelmien varhainen tunnistaminen Alkoholin kulutus taittuu ja vähenee nykyisestä Henkilöstön osaamisen vahvistuminen Sovitut näyttöön perustuvat menetelmät ovat systemaattisessa käytössä kunnan ja kuntayhtymän toimijoille Tutkittu tieto ohjaa päätöksentekoa ja toimintaa Valmistelija (t) arvioi päätösten vaikutuksia väestön terveyteen ja hyvinvointiin Terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen Hyvinvointikertomukseen kootaan yhteenveto väestön päihde- ja mielenterveysongelmien tilanteesta ja ehkäisystä ikäryhmittäin Paikalinen alkoholipolitiikka (PAKKA toiminta malli kunnissa) Päihde- ja mielenterveyspalvelujen kehittäminen, avohoitopainotteisuus Matalan kynnyksen palvelut toteutuvat yhteistoiminnassa eri toimijoiden kanssa (kunta/kyntayhtymä/järjestöt ja yhdistykset) Resurssien turvaaminen ehkäisevään ja edistävään työhön, kunta, pth/esh Varhainen tunnistaminen ja puuttuminen; nuorten päihdemittari, AUDIT, Mini-interventio Riittävä mielenterveys- ja riippuvuuksien hoidon henkilöstö (avo- ja laitospalvelut) Kouluterveyskysely, ATH tutkimus, Sotkanet TEAviisari,Hyvinvointikompassi,Terveytemme Vaikutusten ennakkoarviointi (IVA/EVA), tutkittu tieto Palvelujen kohdentaminen vaikeammassa asemassa oleviin kuntalaisiin, saatavuus Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma Vahvuudet ja kehittämiskohteet Raportointi valtuustolle vuosittain, laaja HVK /Saara Pikkarainen

9 Tavoite Ikääntyvien toimintakyvyn ylläpitäminen Vanhuspalvelulain terveyden ja toimintakyvyn edistämisen kansalliset linjaukset toteutuvat Tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista Parantaa ikääntyneen väestön mahdollisuutta osallistua Keinot Vanhuspalvelulain edellyttämät toimet mm. palveluohjaus, neuvonta Vanhusneuvostot Oma toiminta, osallistuminen ja sosiaalinen kanssa käyminen Järjestöjen ja yhdistysten toiminta Kansalaisopistot Ennakoiva työote Hyvinvointia tukevat kotikäynnit Tutkittu tieto ohjaa päätöksentekoa ja toimintaa Valmistelija (t) arvioi päätösten vaikutuksia ikääntyvän väestön terveyteen ja hyvinvointiin Terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen ATH tutkimus, Sotkanet,TEAviisari, Hyvinvointikompassi,Terveytemme.fi -sivusto Vaikutusten ennakkoarviointi (IVA/EVA), tutkittu tieto Palvelujen kohdentaminen, suuntaaminen vaikeammassa tilanteessa oleviin kuntalaisiin, saatavuus/saavutettavuus Hyvinvointikertomukseen kootaan yhteenveto ikääntyvän väestön toimintakyvyn tilasta Hyvinvointikertomus ja - suunnitelma Vahvuudet ja kehittämiskohteet Raportointi valtuustolle vuosittain, laaja HVK /Saara Pikkarainen

10 4. Elintapamuutoksia kansansairauksien ehkäisemiseksi a) Ruokatottumukset ja suun terveys, b) Ylipaino ja liikunta c) Tupakointi, alkoholi ja muut päihteet Tavoite Terveellinen ravitsemus, Riittävä liikunta Alkoholin käytön vähentäminen/kohtuukäyttö Tupakoinnin vähentäminen/lopettaminen Savuton maakunta, Savuton kunta, Savuton työpaikka, Savuton koti Tutkittu tieto ohjaa päätöksentekoa ja toimintaa Valmistelija (t) arvioi päätösten vaikutuksia väestön terveyteen ja hyvinvointiin Terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen Hyvinvointikertomukseen kootaan yhteenveto väestön kansansairauksien ehkäisemisestä ikäryhmittäin Keinot Tutkittu tieto ohjaa yksilön toimintaa, kansalliset suositukset käytössä Omahoito, ryhmäohjaus Järjestöjen ja yhdistysten toiminta Tilojen savuttomuus, Kansalliset suositukset, Tupakasta vieroitus -ohjelma Kouluterveyskysely, ATH tutkimus, Sotkanet TEAviisari, Hyvinvointikompassi,Terveytemme.fi sivusto, tutkimukset, kuntayhtymän sote-tilastot Vaikutusten ennakkoarviointi (IVA/EVA), tutkittu tieto Palvelujen kohdentaminen ennaltaehkäisevään ja edistävään työhön Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma Vahvuudet ja kehittämiskohteet Raportointi valtuustolle vuosittain, laaja HVK /Saara Pikkarainen

11 Tavoite Kuntalaisten osallisuuden vahvistumien Kuntalaisen päätöksentekoosallisuus, suunnitteluosallisuus- ja toimintaosallisuus toteutuvat Tutkittu tieto ohjaa päätöksentekoa ja toimintaa Valmistelija (t) arvioi päätösten vaikutuksia väestön terveyteen ja hyvinvointiin Terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen Hyvinvointikertomukseen kootaan yhteenveto väestön osallisuuden tilasta ikäryhmittäin Keinot Tietoa osallistumisen tavoista, paikoista Tiedottaminen, tilaisuudet, seminaarit Mahdollistetaan kansalaisten osallistuminen eri tavoin, yhteistyö Järjestöjen ja yhdistysten toiminta Kouluterveyskysely, ATH tutkimus, Sotkanet,TEAviisari, Hyvinvointikompassi,Terveytemme.fi sivusto, asiakaskyselyt, palautteet Vaikutusten ennakkoarviointi (IVA/EVA), tutkittu tieto Palvelujen kohdentaminen vaikeammassa asemassa oleviin kuntalaisiin, saatavuus/saavutettavuus Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma Vahvuudet ja kehittämiskohteet Raportointi valtuustolle vuosittain, laaja HVK /Saara Pikkarainen

12 Terveyden edistäminen Kainuun sote - kuntayhtymässä Terveydenhuoltolain 35 : Sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä on oltava perusterveydenhuollon yksikkö, jossa on moniammatillinen terveysalan asiantuntemus ja joka tukee alueen terveydenhuollon järjestämissuunnitelman laatimista 34 :n mukaisesti Perusterveydenhuollon yksikön tehtävät Kainuun sote:ssa 1. Perusterveydenhuollon kehittämistyö 2. Hoito- ja palveluketjut 3. Koulutus ja tutkimus 4. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen 5. Kainuun jäljestämissuunnitelman tuki (Kainuun maakunta kuntayhtymä, Sosiaali- ja terveyslautakunta )

13 Perusterveydenhuollon yksikkö, PTH 4. Terveyden edistäminen Tehtävänä: Luoda ennaltaehkäisyn ja terveyden edistämisen toimintalinjat maakuntaan valtuustokaudeksi Vuositason painopiste- ja toimenpidemäärittely Kuntayhtymän toimielin nimeää terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen johtoryhmän, jossa jäseninä on kuntayhtymän ja kuntien ylintä johtoa, perusterveydenhuollon yksikön edustus sekä eri toimialojen tarpeenmukainen edustus (Terveydenhuoltolaki, 36. ) = alueellinen johtoryhmä, johon edustus: mm. Kunnat Kainuun Soten tulosalueet Perusterveydenhuollon yksikkö Kainuun Liitto, aluehallintoviranomaiset Yhdistykset/järjestöt sovitusti (Kainuun maakunta kuntayhtymä, Sosiaali- ja terveyslautakunta )

14 Terveyden edistäminen, säädökset, suositukset, esim. Perustuslaki 731/1999 Kuntalaki 365/1995 Kansanterveyslaki 66/1972 Erikoissairaanhoitolaki 1062/1989 Sosiaalihuoltolaki 710/1982 Mielenterveyslaki 1116/1990 Vanhuspalvelulaki 980/2012 Tartuntatautilaki 583/1986 Raittiustyölaki 828/1982 Alkoholilaki 1143/1994 Päihdetyölaki 417/1986 Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 468/1994 Maankäyttö- ja rakennuslaki 1054/1999 Liikuntalaki 1054/1998 Laki viranomaisten ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista 200/2005

15 Terveyden edistäminen, säädökset, suositukset, esim. jatkuu Laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta 169/2007 Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta ja erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksesta 337/2001 Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskelijaterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta 338/2011 Valtioneuvoston asetus seulonnoista 339/2011 Valtioneuvoston asetus hoitoon pääsyn toteuttamisesta ja alueellisesta yhteistyöstä 1019/2004 Valtioneuvoston periaatepäätös Terveys 2015 kansanterveysohjelmasta. STM julkaisuja 2001:1 Terveyden edistämisen laatusuositus, STM julkaisuja 2006:19 jne.

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Kainuun sote - kunnat / Saara Pikkarainen/ terveyden edistämisen erikoissuunnittelija Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Saara

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat

Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat 2.5.2017 Kainuun potilas-, kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen, vanhusneuvostojen ja soten edustajien yhteiskokous Järjestöt yhteistyötoimijana Vahva arvopohja,

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla?

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? YHTEISTOIMINTA-ALUEVERKOSTON XIV TAPAAMINEN 17.2.2011 Helsinki Neuvotteleva virkamies Kerttu Perttilä, STM 1 2.3.2011

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomukset ja strategiat elämään! Työkokous, Rovaniemi 22.3.2011 Terveempi Pohjois-Suomi Suvi Helanen, hankesuunnittelija Mitä laeissa

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Pelkosenniemi 15.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde

Lisätiedot

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 14.2.2014 / Saara Pikkarainen, terveyden edistämisen suunnittelija

Lisätiedot

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 Kainuun kehittämisosio Saara Pikkarainen, projektipäällikkö

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta Alueellinen koulutus Ylä-Savon kunnille ja yhteistoiminta-alueille Iisalmi 25.10.2011 Ulla

Lisätiedot

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali 6.9.2011 -päätösseminaari Tamperetalo Marita Päivärinne projektisuunnittelija, TtM Minna Pohjola projektipäällikkö, th ylempi

Lisätiedot

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa 9.11.2015 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Kainuun tunnuslukuja Sosioekonomiset erot terveydessä ja sen taustatekijöissä ovat Kainuussa

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla 21.8.2014 Ilkka Luoma Terveyspalvelujohtaja/johtava ylilääkäri, Kokkolan kaupunki Johtava lääkäri, Peruspalveluliikelaitos

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 1 Toimintaympäristö 3 % koko maan väestöstä - väkiluku 180 848 (joulukuu 2015) - 75-v täyttäneitä 18209, 2030 ennuste 10 800 enemmän 30 % koko Suomen maapinta-alasta - maapinta-ala

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Tuulia Rotko, kehittämispäällikkö Poikkihallinnollinen johtaminen seminaari, Tampere 11.2.2015 Kuntien yhteiskunnalliset roolit Verkostojen solmukohta

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin kunnalle ja maakunnalle

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin kunnalle ja maakunnalle Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin kunnalle ja maakunnalle Terve-Kunta -seminaari 28.9.2017 Sarita Friman-Korpela, STM 1 7.3.2017 - 2 28.9.2017 - Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä

Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä Terve kunta verkoston seminaari 11.4.2019 Hollola Susanna Leimio Ehkäisevän työn seutukoordinaattori, YTM N E L J Ä T U U L T A HYVINVOINNIN

Lisätiedot

TERVEYDEN EDISTÄMISEN AJANKOHTAISET ASIAT. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kuntayhdyshenkilöiden verkostopäivä

TERVEYDEN EDISTÄMISEN AJANKOHTAISET ASIAT. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kuntayhdyshenkilöiden verkostopäivä TERVEYDEN EDISTÄMISEN AJANKOHTAISET ASIAT Pirkanmaan ja Keski-Suomen kuntayhdyshenkilöiden verkostopäivä 24.9.2015 Juha Mieskolainen ESITYKSEN RAKENNE Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen valvonta Hyvinvointikertomusten

Lisätiedot

Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo

Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo Sisältö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Ehkäisevä päihdetyö osana terveyden edistämistä

Ehkäisevä päihdetyö osana terveyden edistämistä Ehkäisevä päihdetyö osana terveyden edistämistä Pohjanmaa-hankkeen juhlaseminaari, Seinäjoki 25.3.2015 16.4.2015 Marjatta Montonen 1 Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä HE 339/2014 vp Eduskunta

Lisätiedot

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Heli Hätönen Neuvotteleva virkamies Sosiaali ja terveysministeriö 1 13.9.2017 Pysyvä muutos 2 13.9.2017 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Ehkäisevän päihdetyön, ja terveyden edistämisen sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Esimerkkinä Keuruu Merja Pihlajasaari 12.5.2016 Merja Pihlajasaari Lähisuhdeväkivalta tarkoittaa perhe-, sukulais-, pari- ja seurustelusuhteissa

Lisätiedot

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään?

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Hyvinvoinnin ja terveyden edistämien Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017

Lisätiedot

Muutostyön tekeminen kunnassa

Muutostyön tekeminen kunnassa Muutostyön tekeminen kunnassa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 26.-27.3.2014 / Hakusessa päivät, Rovaniemi Kainuun keittämisosio Kainuun maakunta ja kunnat

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy

Lisätiedot

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Heli Hätönen, TtT, neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 11.02.2019 Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014. Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja

Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014. Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lain tarkoitus 1 : 1) edistää ja ylläpitää

Lisätiedot

Verkostokokous Lahti 23.9.2010 Lääkintöneuvos Timo Keistinen

Verkostokokous Lahti 23.9.2010 Lääkintöneuvos Timo Keistinen Potilasturvallisuuden lainsäädäntö Verkostokokous Lahti 23.9.2010 Lääkintöneuvos Timo Keistinen VISIO - tavoitetila vuoteen 2013 mennessä Potilasturvallisuus on ankkuroitu toiminnan rakenteisiin ja toimintatapoihin:

Lisätiedot

Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä

Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä Erkki Vartiainen, professori, ylijohtaja 29.10.2013 Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivä 2013 1 Työkaluja Terveyden edistämisen aktiivisuuden

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO 2013-2014 9.10.2014 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation painopisteet 2013 2016, Pirkanmaan

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2011 Kuntatalo Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 9.2.2012 Helsinki Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Miksi terveyden edistäminen kiinnostaisi kuntajohtajaa?

Miksi terveyden edistäminen kiinnostaisi kuntajohtajaa? Miksi terveyden edistäminen kiinnostaisi kuntajohtajaa? Terveyden edistäminen tylsät hampaat vai sitkeä liha? Terve-Sos 14.5.2009 Riitta Simoila kehittämisjohtaja Helsingin kaupungin terveyskeskus Terveyden

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä. TERVESOS 2012 Tampere 9.5.2012

Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä. TERVESOS 2012 Tampere 9.5.2012 Tampere-talo 8. 9.5.2012 Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä TERVESOS 2012 Tampere 9.5.2012 Terveydenhuoltolaki Lain tarkoituksena on edistää ja ylläpitää väestön

Lisätiedot

Terveyden edistämisen laatusuositus

Terveyden edistämisen laatusuositus Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kunnan perustehtävä. Tämän tehtävän toteuttamiseen kunta tarvitsee jokaisen hallinnonalan osaamista ja yhteistyötä. Terveyden edistäminen on tietoista terveyteen

Lisätiedot

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ: Hyvät Käytännöt

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ: Hyvät Käytännöt Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan toimijoille LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ:

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Työkokouspäivä 22.3.2011 Avauspuheenvuoro Yksikön päällikkö Riitta Pöllänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: P1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelma P2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelma P3: Ikääntyneiden ja vajaakuntoisten hyvinvointiohjelma

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT Liikunnan palveluketju vahvaksi 26.5.2015 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Motto: Hyvin suunniteltu on jo puoleksi tehty 2 26.5.2015 Terveydenhuoltolaki 1326/2010, 12

Lisätiedot

Alueellinen hyvinvointikertomus

Alueellinen hyvinvointikertomus Alueellinen hyvinvointikertomus Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen maakuntien ja kuntien yhteisenä tehtävänä Neuvotteleva virkamies Heli Hätönen, STM 1 7.2.2017 1 Sisältö Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa?

Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa? Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa? 2.6.2016 Erityisliikunnan symposio Paula Risikko, TtT Nykytila 02.06.2016 Paula Risikko 2 Kansansairaudet ja niiden ehkäisy

Lisätiedot

Valtion ja kuntien hyvinvointityö

Valtion ja kuntien hyvinvointityö Valtion ja kuntien hyvinvointityö Neuvotteleva virkamies Heli Hätönen 1.6.2016 1 2 1.6.2016 2 Valtakunnallinen aluehallintovirasto Yhteinen ICT Maakuntien tehtävät ja uusi sote-rakenne Valtio Sote-linjaukset:

Lisätiedot

KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN

KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN 3.4.2013 Terveempi Pohjois-Suomi 2, Kainuun osahanke Sari Marita Ikäheimo Kainuun sosiaali ja perusterveydenhuollon kuntayhtymän perussopimus 3 Toiminta ajatus

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 Lausuntopyynnön esittelyn tueksi TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen alueellisen koordinaation painopisteet Pirkanmaalla

Lisätiedot

Terveydenhuollon lainsäädännön uudistukset ajankohtainen tilanne

Terveydenhuollon lainsäädännön uudistukset ajankohtainen tilanne Terveydenhuollon lainsäädännön uudistukset ajankohtainen tilanne Terveydenhoitajapäivät 13.2.2010 Järvenpää Neuvotteleva virkamies Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Lainsäädännön uudistukset

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Enontekiö 1.3.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle 23.3.2017 23.3.2017 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaksi: Ennakkoarvioinnissa vertailtaan eri päätösvaihtoehtojen hyte-vaikutuksia 1 vaikutus

Lisätiedot

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja 14.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat?

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Tk-johdon neuvottelupäivät 07022013 Päivi Hirsso, pth-yksikön johtaja, PPSHP Hyvinvointi järjestämissuunnitelman ytimessä PTH-yksikkö

Lisätiedot

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ VAIKUTTAVAMPAA ELINTAPAOHJAUSTA VERKOSTOLLA HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKÖN JOHTAJA, YLILÄÄKÄRI TAPANI HÄMÄLÄINEN

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ VAIKUTTAVAMPAA ELINTAPAOHJAUSTA VERKOSTOLLA HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKÖN JOHTAJA, YLILÄÄKÄRI TAPANI HÄMÄLÄINEN YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ 22.8.2018 VAIKUTTAVAMPAA ELINTAPAOHJAUSTA VERKOSTOLLA HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKÖN JOHTAJA, YLILÄÄKÄRI TAPANI HÄMÄLÄINEN 25.9.2017 2 TERVEYDENHUOLTOLAKI 35 PERUSTERVEYDENHUOLLON

Lisätiedot

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) talo sisältää? Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Hyvinvoinnin ja terveyden sekä niitä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Kemijärvi 9.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Savukoski 10.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden

Lisätiedot

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri Perusterveydenhuollon yksikkö

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri Perusterveydenhuollon yksikkö Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri Perusterveydenhuollon yksikkö Kehittämispäällikkö Merja Haapakorva-Kallio, p. 040 142 6919 Sähköposti: etunimi.sukunimi@lpshp.fi 3.6.2015 1 Alueellisen Hyte-työn painotukset

Lisätiedot

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 31.5.2017 Martta October 1 Työpaja 8: Väkivallan ehkäisy Klo 11 12 työpajan

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 4.2.2015 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO

HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO Irmeli Leino, Turun AMK, Salon toimipiste Marita Päivärinne, Salon terveyskeskus 28-29.3 2011 Esityksen sisältö } Miten hyvinvoinnin seurantajärjestelmä Salossa syntyi

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa. Kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä. Heli Hätönen neuvotteleva virkamies, STM

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa. Kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä. Heli Hätönen neuvotteleva virkamies, STM Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa Kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Heli Hätönen neuvotteleva virkamies, STM 1 14.9.2016 1 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallista kehittämisohjelmaa toteuttavat hankkeet, joille myönnetään vuosille 2008-2010 valtionavustus

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallista kehittämisohjelmaa toteuttavat hankkeet, joille myönnetään vuosille 2008-2010 valtionavustus 31.10.2008 Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallista kehittämisohjelmaa toteuttavat hankkeet, joille myönnetään vuosille 2008-2010 valtionavustus I Lasten, nuorten ja perheiden palvelut REMONTTI- lasten,

Lisätiedot

Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki. Työterveysyhteistyö ja työkyvyn ylläpitäminen korvaamisen edellytyksinä

Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki. Työterveysyhteistyö ja työkyvyn ylläpitäminen korvaamisen edellytyksinä Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työterveysyhteistyö ja työkyvyn ylläpitäminen korvaamisen edellytyksinä Koulutuskiertue 2012 1 Tavoitteemme on edistää yhteistä näkemystä työterveysyhteistyöstä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Sodankylä 3.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista 1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön. iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluista. Kari Välimäki Kansliapäällikkö Ohjausryhmän puheenjohtaja 19.4.

Laki ikääntyneen väestön. iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluista. Kari Välimäki Kansliapäällikkö Ohjausryhmän puheenjohtaja 19.4. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn i t tukemisesta t sekä iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluista Kari Välimäki Kansliapäällikkö Ohjausryhmän puheenjohtaja 19.4.2012 Lakiesityksen tausta

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ja terveystoimen lainsäädännön uudistus ja toiminnalliset muutokset

Sosiaalihuollon ja terveystoimen lainsäädännön uudistus ja toiminnalliset muutokset Sosiaalihuollon ja terveystoimen lainsäädännön uudistus ja toiminnalliset muutokset Sosiaali- ja terveystoimi huomenna seminaari 19.3.2010 Suomen Kuntaliitto Vesa Rantahalvari, valtiosihteeri Vesa Rantahalvari

Lisätiedot

Kuntien hyvinvointi - seminaari

Kuntien hyvinvointi - seminaari Kuntien hyvinvointi - seminaari Seminaarin avaus Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 15.5.2019 Lähde: hs.fi 2 Kunnan tehtävä on edistää terveyttä ja hyvinvointia Kuntalaki 1 (1995/365) Kunta

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MAHDOLLISUUDET HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ STESO - PÄIVÄT 17.3.2016, MIKKELI

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MAHDOLLISUUDET HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ STESO - PÄIVÄT 17.3.2016, MIKKELI HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MAHDOLLISUUDET HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ STESO - PÄIVÄT 17.3.2016, MIKKELI Arja Väänänen Hyvinvointikoordinaattori Mikkelin kaupunki Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön näkemys vakavien vaaratapahtumien tutkintaan

Sosiaali- ja terveysministeriön näkemys vakavien vaaratapahtumien tutkintaan Sosiaali- ja terveysministeriön näkemys vakavien vaaratapahtumien tutkintaan Anne Koskela Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdeohjelma vuosille 2014-2017

Mielenterveys- ja päihdeohjelma vuosille 2014-2017 Mielenterveys- ja päihdeohjelma vuosille 2014-2017 Tähän tarvittaessa otsikko 1 Äänekosken kaupungille hyväksyttiin v. 2009 mielenterveystyön kokonaissuunnitelma ja päihdestrategia > voimassaoloaika päättyi

Lisätiedot

Jorma Posio

Jorma Posio Tervein mielin Pohjois- - Suomessa 2009-2011 Koko hanke Lapin osahanke Jorma Posio 26.11.2009 1 Hankkeessa mukana Kainuun maakunta-kuntayhtymä kuntayhtymä 132 482 euroa (kokonaiskustannukset 529 928 euroa)

Lisätiedot

VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN. Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö

VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN. Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö SOTE JA MAKU TAVOITTEET + Terveys ja hyvinvointi + Yhdenvertaisuus Terveyserot VÄLINEET Digitalisaatiolla

Lisätiedot

PÄIHDEPALVELUT 2006 Nykytila ja haasteet. Kari Haavisto, STM

PÄIHDEPALVELUT 2006 Nykytila ja haasteet. Kari Haavisto, STM PÄIHDEPALVELUT 2006 Nykytila ja haasteet Kari Haavisto, STM Alkoholin kulutus ennätystasolla 100 % alkoholia henkeä kohti 1901-2004 9 8 7 1919 kieltolaki 2004 matkustajatuonti + alkoholiveron alennukset

Lisätiedot

PERHEKESKUS JA HYTE. Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus

PERHEKESKUS JA HYTE. Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus PERHEKESKUS JA HYTE Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus 10.10.2018 Kunta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on kuntien perustehtävä

Lisätiedot

TEAviisari 2013 Seinäjoki. Yhteenveto TEAviisarin kuntajohdon tuloksista Oili Ylihärsilä 2.1.2014

TEAviisari 2013 Seinäjoki. Yhteenveto TEAviisarin kuntajohdon tuloksista Oili Ylihärsilä 2.1.2014 TEAviisari 2013 Seinäjoki Yhteenveto TEAviisarin kuntajohdon tuloksista Oili Ylihärsilä 2.1.2014 www.thl.fi/teaviisari Kuntajohdon kyselyn tulokset Joka toinen vuosi toteutettavan tiedonkeruun tavoitteena

Lisätiedot

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja 12.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen fyysisen,

Lisätiedot

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kajaani 10.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Me kaikki olemme vastuussa toisistamme, heikoimmistakin, jotta jokainen huomenna näkisi

Lisätiedot

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr. Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet

Lisätiedot

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään?

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä Seinäjoki kehittämispäällikkö Jaana Markkula

Lisätiedot

PAINOPISTEALUE TAVOITTEET TOIMENPITEET VASTUUTOIMIJAT AIKATAULU MITTARIT

PAINOPISTEALUE TAVOITTEET TOIMENPITEET VASTUUTOIMIJAT AIKATAULU MITTARIT Liite 1: Tavoitteet ja toimenpiteet ehkäisevän päihdetyön ja edistävän mielenterveystyön kehittämiseksi vuosina 2018 2021 PAINOPISTEALUE TAVOITTEET TOIMENPITEET VASTUUTOIMIJAT AIKATAULU MITTARIT 1. EHKÄISEVÄN

Lisätiedot

Tavoitteena turvallisuus

Tavoitteena turvallisuus Tavoitteena turvallisuus Ehkäisevä perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyö Päijät-Hämeessä Äitiys- ja lastenneuvolat Peruspalvelukeskus AAVA Susanna Leimio Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn toimintaohjelman

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö

Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö Sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä on oltava perusterveydenhuollon yksikkö, jossa on moniammatillinen terveysalan asiantuntemus ja joka tukee alueen

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) Voimaan 1.7.2013 Keskeisiä linjauksia Erillislaki Ei säädetä uusista palveluista

Lisätiedot

Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila

Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila Maire Kolimaa, neuvotteleva virkamies STM 25.05.11 Opiskeluterveydenhuolto kansanterveyslakiin vuonna 1977 kunnan velvollisuudeksi, terveyskeskukset

Lisätiedot

PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA

PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma on strateginen alueellinen asiakirja, joka sijoittuu alueelliseen

Lisätiedot

EVA osana Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallista valvontaohjelmaa

EVA osana Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallista valvontaohjelmaa EVA osana Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallista valvontaohjelmaa Irja Hemmilä Ylitarkastaja Terveydenhuollon valvontaosasto 28.9.2018 Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti

Lisätiedot

PERUSTERVEYDENHUOLLON VAHVISTAMINEN

PERUSTERVEYDENHUOLLON VAHVISTAMINEN PERUSTERVEYDENHUOLLON VAHVISTAMINEN Terveydenhuoltolaki voimaan 1.5.2011 Päivi Koivuranta-Vaara Hallintoylilääkäri Terveydenhuollon ongelmia palvelutarpeen ja kysynnän kasvu rahoituksen niukkeneminen henkilöstön

Lisätiedot

Valtuustoaloite: Ennaltaehkäisevän päihdetyön organisointi

Valtuustoaloite: Ennaltaehkäisevän päihdetyön organisointi Sosiaali- ja terveyslautakunta 264 24.08.2011 Sosiaali- ja terveyslautakunta 107 21.03.2012 Maakuntahallitus I 69 16.04.2012 Valtuustoaloite: Ennaltaehkäisevän päihdetyön organisointi 699/18/180/2011 STLTK

Lisätiedot

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen Mika Vuori Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen KKI-päivät/ Laatua liikunnan palveluketjuun 18.3.2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen ydinprosessin palvelutilaukset (Tilinpäätösennuste 2014) ennaltaehkäisevät

Lisätiedot

SAIRAAN HYVÄLLE MAAKUNNALLE

SAIRAAN HYVÄLLE MAAKUNNALLE SAIRAAN HYVÄLLE MAAKUNNALLE SOTE-SOPAN ALKUPALOJA JA KUNNON JÄLKKÄRIT MAAKUNNAN HYVINVOINTIOHJELMA LEIKKUULAUDALLA Suvi Helanen suunnittelija PPSHP Tellus Innovation Arena 14.04.2016, Oulun yliopisto Kansansairauksien

Lisätiedot

Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija

Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Hyvinvointivastuun jakautuminen tulevassa sote -rakenteessa Asukkaat/asiakkaat Kunnat Yhteinen tietovaranto -asukkaiden

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki STM

Terveydenhuoltolaki STM Terveydenhuoltolaki STM Terveydenhuoltolain painotukset Asiakaskeskeisyys Laatu ja potilasturvallisuus Perusterveydenhuollon vahvistaminen Eri toimijoiden välinen yhteistyö Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen

Lisätiedot