PÖYTÄKIRJA /2012
|
|
- Onni Hovinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto Kristian Krootila Riku Saarinen Outi Iso-Markku 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Tirkkonen avasi kokouksen klo Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1) 4. Ilmoitusasiat Taloudenhoitaja Murto kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Murtoa ruoasta. Todettiin Kertun kepittäjäisiä vietetyn ja tapahtuman olleen erittäin onnistunut. Todettiin iltaa yhdistyksen puheenjohtajan luona vietetyn. Kiitettiin puheenjohtaja Oikarista mahtavasta illasta. Todettiin NESU-KY-sitsejä vietetyn ja palautteen olleen erittäin positiivista. Langetettiin yleisvastaava Syväselle myöhästymissakko. 5. Edellisten pöytäkirjojen tarkistaminen Hyväksyttiin pöytäkirja 12/2012 muutoksin. 6. Ulkoasiat 1
2 6.1 Pykälän KV-viikko Ulkoasiainvastaava Saarinen kertoi kv-vieraiden majoittajien varmistuneen. Ulkoasiainvastaava Saarinen kertoi KV-viikon lehden taittamisesta. Keskusteltiin lahjakasseista. Ulkoasianvastaava Saarinen esitteli lopullista luonnosta Kiljavan haalarimerkistä. 6.2 PwC-sitsit Todettiin sitsit järjestettävän Käärmeenpesässä. Keskusteltiin aikataulusta ja jatkoista. Keskusteltiin budjetista. Todettiin, ettei Lex tuo tänä vuonna mietoja pöytäjuomia. Päätettiin tarkistaa sitsilipun hintaa Muut ulkoasiat Ulkoasiainvastaava Saarinen esitteli NESU-KY-sitsien toteumaa. (Liite 2) Keskusteltiin KV-sitsien budjetista. Ulkoasiainvastaava Saarinen kertoi Hukkaputkeen myydyistä lipuista. Vastaanotettiin Digesta 1/ Tiedotusasiat 7.1 Nettisivujen päivitys Tiedotusvastaava Male kertoi päivittäneensä yhdistyksen nettisivuja. Keskusteltiin ajankohtaiset asiat palstasta. Keskusteltiin nettisivujen käyttöasteesta. 7.2 Muut tiedotusasiat Tiedotusvastaava Male kertoi neuvotelleensa uudesta palvelimesta. Keskusteltiin tiedostojen varmuuskopioinnista. Päätettiin hyväksyä OptimeSys Oy:n tarjous varmuuskopiointijärjestelmästä. (Liite 3). Tiedotusvastaava Male kertoi pyytäneensä tarjousta uudesta WLANista. Velvoitettiin tiedotusvastaava Male huolehtimaan siitä, että kaikissa tapahtumissa otetaan valokuvia. Velvoitettiin tiedotusvastaava Male tilaamaan hallituspaidat. Kokoustauko alkoi klo Kokoustauko päättyi klo
3 8. Yleisasiat 8.1 Pykälä-viikon avajaiset Taloudenhoitaja Murto kertoi olleensa yhteydessä Baarikärpäseen ja kartoittaneensa tekniikkalaitteistoa avajaisten bändiä varten. Taloudenhoitaja Murto kertoi ensimmäisten bänditreenien menneen hyvin. 8.2 Kiljava Ulkoasiainvastaava Saarinen kertoi Kiljavan budjetista. Keskusteltiin bussien lähtöpaikasta. Keskusteltiin aikatauluista ja emäntien mukana lähtevistä tavaroista. 8.3 Sillis Yleisvastaava Krootila kertoi tapahtuman yhteistyökumppaneista. Keskusteltiin seiväsmatkasta. 8.4 Vappu Keskusteltiin uusista phuksikapteeneista sekä palkintojen ja haalarimerkkien saajista. Keskusteltiin Vappuboolien mahdollisista jatkoista. 8.5 Kerhohuoneiston vaatimat toimenpiteet ja hankinnat Hyväksyttiin Verkkokauppa.comin tarjous valmennuskurssien videotykistä. (Liite 3) Yleisvastaava Krootila kertoi kaiutinkaapin huolletun. Velvoitettiin yleisvastaava Krootila noutamaan kaappi. Yleisvastaava Krootila kertoi isäntien vaihtaneen ison salin loisteputket. Todettiin valokatkaisijoissa olevan jotain vikaa. Yleisvastaava Krootila kertoi valmennuskurssien tilanneen sähkömiehen kartoittamaan tilannetta. Velvoitettiin yleisvastaava Krootila velvoittamaan isännät siivoamaan siivousvarasto Muut yleisasiat Keskusteltiin turvasuunnitelmasta ja junalipuista. Keskusteltiin pikkuhissin käyttämisestä ja tavarahissin alaovesta. 9. Talous 9.1 Tilavuokrat Yleisvastaava Krootila kertoi, ettei kyselyitä uusista tilavuokrista ole tullut. 3
4 9.2 Ansiomerkit Päätettiin jakaa Urpo Kankaalle kunniamerkki, Kristiina Lindholmille ansiomerkki ja Irene Hallikaiselle, Johanna Säterille, Saila Löfströmille, Sini Paajaselle ja Lotta Niemelälle harrastusmerkki. Päätettiin luovuttaa Vuoden Pykäläteko kiertopalkinto yrityssuhdevaliokunnalle yritysyhteistyösuhteiden parantamisesta. 9.3 Muut talousasiat Taloudenhoitaja Murto kertoi seminaaritoimikunnan anoneen Pykälältä avustusta rikosoikeuden seminaaria varten 2,5 euroa henkilöä kohden. Myönnettiin avustus. (Liite 4) Taloudenhoitaja Murto kertoi Irene Hallikaisen anoneen Pykälältä avustusta Lexin spexiin lähtijöille. Myönnettiin avustusta 2 euroa henkilöä kohden. Kokoustauko alkoi klo Kokoustauko päättyi klo Opintoasiat 10.1 Seminaarivapaapaikat Myönnettiin vapaapaikka Talentumin Lakikoulutuksen järjesttävälle Kilpailuoikeudelliset vahingonkorvaukset brunssille Jarno Käkelälle Studia Iuridica Opintovastaava Iso-Markku kertoi viinien tilatun ja tarjoilijan hankitun. Keskusteltiin puhujista Muut opintoasiat Opintovastaava Iso-Markku kertoi Reilua peliä vai arvosanabingoa tapahtuman järjestettävän tiistaina klo alkaen Suomen Laki salissa. Opintovastaava Iso-Markku kertoi tiedekunnan Strategiasuunnittelukokouksen olevan tiistaina Opintovastaava Iso-Markku kertoi Rikos ja rangaistus seminaarin järjestettävän torstaina yhdistyksen kerhotiloissa. 11. Yrityssuhdeasiat 11.1 Vuosijuhlat Sihteeri Lassila kertoi vuosijuhlatoimikunnan edustajien käyneen Sinelli Oy:ssä ostamassa koristeita vuosijuhlia varten. Keskusteltiin vuosijuhlista ja niiden jatkoista. 4
5 11.2 Yhteistyötapaamiset Keskusteltiin menneistä tapaamisista Muut yrityssuhdeasiat Keskusteltiin jäsenetujen kasvattamiseen tähtäävästä hankkeesta. 12. META 12.1 Tupakkakoppi Puheenjohtaja Tirkkonen kertoi tupakkakopin hankesuunnitelman tehdyn. Keskusteltiin tupakkakopin kustannuksista ja siihen liittyvästä budjetin tarkistamisesta sääntömääräisessä kevätkokouksessa. Keskusteltiin julkisivuremontista Hallituksen kesäseminaari Päätettiin järjestää seminaari Muut asiat Keskusteltiin yhdistyksen sääntömääräisestä kevätkokouksesta. 13. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Tirkkonen päätti kokouksen kello Pöytäkirjan vakuudeksi Jenna Tirkkonen Hallituksen puheenjohtaja Sonja Lassila Sihteeri 5
PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 1.10.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.4.2014 Paikka: Porthaninkatu 4 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt Katariina
Puheenjohtaja Tirkkonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tirkkosta ruoasta.
Pöytäkirja 19.2.2012 8/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012 Aika: Sunnuntai 19.2.2012 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 5 A, 5. krs Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri)
PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012
PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.5.2012 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Krogerus Oy Unioninkatu 22 Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 27.4. klo 18.30 Paikka: Läsnä: Leppäsuonkatu 9 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri Sini Paajanen Jesse Viljanen
PÖYTÄKIRJA /2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 23.4.2012 Paikka: Maistraatinkatu 7 E 26 Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto Kristian Krootila
PÖYTÄKIRJA 22.9.2014 32/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Jere Hjelt Katariina
PÖYTÄKIRJA 10.1.2011 2/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 10.1.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto
PÖYTÄKIRJA /2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 2.4.2012 Paikka: Läsnä: Bird & Bird Oy Mannerheimintie 8 Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto Kristian
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 9.3.2015 kello 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: kello 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.3.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira
Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 8/2016 AIKA: klo 13 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B 5 krs. Katariina Järvi, puheenjohtaja Laura Renholm, sihteeri Tiia Takalo Linnea Viherkenttä Harri
PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Perjantai 21.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi
Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta.
PÖYTÄKIRJA 9.1.2012 2/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: Maanantai 9.1.2012 klo 17.15 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33B Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja
PÖYTÄKIRJA /2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Torstai 17.5.2012 Paikka: Unioninkatu 45 G 88 Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto Riku Saarinen Outi
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 25.11.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri
Sihteeri Hellgrén, ulkoasiainvastaava Viherkenttä ja opintovastaava Tukiainen kertoivat saaneensa opintopisteitä.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kiitettiin Asianajotoimisto Bird & Birdiä kokouspaikasta ja -tarjoiluista.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 6.4.2009 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Bird&Bird Oy Mannerheimintie 8 Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Sini Paajanen Jesse
PÖYTÄKIRJA 28.2.2011 8/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 28.2.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto
Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello 15.08. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika : Sunnuntai 11.1.2009 kello 15.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 5) Kristiina Lindholm,
PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen
Yleisvastaava Krootila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin yleisvastaava Krootilaa ja häntä avustanutta tiedotusvastaava Malea ruoasta.
Pöytäkirja 5.2.2012 6/2012 Aika: Sunnuntai 5.2.2012 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male (poistui kohdassa
Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.15 Paikka: Mannerheimintie 3 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä
Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 25.10.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg (saapui
PÖYTÄKIRJA 15.5.2013 19/2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 15.5.2013 Paikka: Läsnä: Mannerheimintie 3B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen (saapui kohdassa 4.) Britta Riipinen Eero
PÖYTÄKIRJA 3.3.2014 10/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 3.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi
PÖYTÄKIRJA 26.3.2007 15/2007
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 26.3.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas Rytkönen
Taloudenhoitaja Ahsanullah kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Ahsanullahia ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Anita Kritsos, sihteeri Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 23.3.2009 kello 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna
Todettiin LKS-sitsejä vietetyn ja lääkäreiden purukaluston olevan kunnossa.
Pöytäkirja 11/2012 12.3.2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 11/2012 Aika: Maanantai 12.3.2012 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila
PÖYTÄKIRJA 28.4.2014 18/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 28.4.2014 Paikka: Pursimiehenkatu 12 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012 Aika: Maanantai 23.10.2012 Paikka: Läsnä: Cafe Vanha Vanha ylioppilastalo Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Mikko Murto (sihteeri) Rene Male Riku Saarinen Suvi Syvänen
Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Elmiira Kutvonen
Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.30 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
PÖYTÄKIRJA 5.8.2013 24/2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.8.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko
PÖYTÄKIRJA 24.9.2012 27/2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 24.9.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen
PÖYTÄKIRJA /2009
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 1.3.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri Sini
PÖYTÄKIRJA /2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 4.6.2012 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Dittmar & Indrenius Pohjoisesplanadi 25 A Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Mikko Murto Rene
PÖYTÄKIRJA 7.3.2011 9/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.3.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto
PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.5.2014 Paikka: Tallikuja 2 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt (saapui
PÖYTÄKIRJA 29.9.2014 33/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere
Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Paikka: Merikannontie 3 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah (poistui kohdassa 7.4) Elmiira Kutvonen
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 24.5.2015 kello 19.30. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: kello 19.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
Yleisvastaava Kutvonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kutvosta ruuasta.
PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Unioninkatu 22 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä
PÖYTÄKIRJA 9.5.2011 16/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.5.2011 Paikka: Fondia Oy, Lönnrotinkatu 5 Läsnä: Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen
Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKUS Aika: klo 18.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
PÖYTÄKIRJA /2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen
Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 16.11.2009 klo 18.15 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 6) Kristiina Lindholm,
Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.5.2009 Paikka: Ruutikatu 3 Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 7.2.) Kristiina Lindholm, sihteeri Jesse Viljanen Johanna Säteri Sini
PÖYTÄKIRJA 11.2.2013 7/2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.2.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Britta
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 24/2012 Aika: Keskiviikko 15.8.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Mikko Murto
Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta.
Pöytäkirja 2/2016 4.1.2016 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 2/2016 AIKA: 4.1.2016 klo 17.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Katariina Järvi, puheenjohtaja Tiia Takalo,
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 11.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi
PÖYTÄKIRJA 12.4.2010 15/2010
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.4.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg (saapui
PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 2.7.2011 Paikka: Läsnä: Villamonlahdentie 67, Hämeenlinna Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen
Tiedotusvastaava Kritsos kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kritsosta ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
Ulkoasiainvastaava Saarinen toi tuliaisia Bergenistä. Kiitettiin Saarista tuliaisista.
Pöytäkirja 30.1.2012 5/2012 PYKÄLÄ HALLITUKSEN KOKOUS 5/2012 Aika: Maanantai 30.1.2012 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri)
Ulkoasiainvastaava Viherkenttä kehotti ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruoasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Liisankatu 11 Läsnä: Jere Hjelt, Puheenjohtaja Tarik Ahsanullah, Sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä Asta Tukiainen
PÖYTÄKIRJA 8.9.2014 30/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 8.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Jere Hjelt Katariina Järvi
PÖYTÄKIRJA /2007
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.4.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 2.6. klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.kerros Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.7.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.8.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.11. klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri
PÖYTÄKIRJA 14.3.2011 10/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.3.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 03/2015. Aika: Maanantai 12.1.2015 klo 18.00. Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.1.2015 klo 18.00 Paikka: Läsnä: Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura
Tiedotusvastaava Male kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Malea ruoasta.
Pöytäkirja 16.1.2012 3/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 3/2012 Aika: Maanantai 16.1.2012 klo 18.00. Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B. Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja)
PÖYTÄKIRJA /2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 16.4.2012 Paikka: Maistraatinkatu 7 E 26 Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Mikko Murto Kristian Krootila Riku Saarinen
PÖYTÄKIRJA /2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 1.9.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko
PÖYTÄKIRJA 19.9.2011 25/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 19.9.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen (saapui kohdassa
Todettiin kokouksen olevan laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 21/2017 PÖYTÄKIRJA 21/2017 AIKA: klo 18.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Suvilahdenkatu 10 B, 5.krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Jemina Fallenius, sihteeri
PÖYTÄKIRJA /2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 7.6.2011 Paikka: Läsnä: Mannerheimintie 3B, 5. krs Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen
PÖYTÄKIRJA 9.9.2012 25/2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 9.9.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen
Langetettiin myöhästymissakko 5 euroa puheenjohtaja Karviselle, tiedotusvastaava Leinolle, opintovastaava Markkaselle ja yleisvastaava Merenmiehelle.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 8.12.2008 Paikka: Läsnä: Cafe Ekberg Bulevardi 9 Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen Iina-Mari Supperi Otto Markkanen Jesse Viljanen Matilda Merenmies
Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 27.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iina-Mari Supperi Otto Markkanen Tuomo Leino Panu
PÖYTÄKIRJA 21.4.2007 19/2007
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 21.4.2007 Paikka: Läsnä: Taloudenhoitaja Karlssonin koti Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas Rytkönen Hannu Häkkänen
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.4.2009 Paikka: Pihlajatie 15 Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri Sini Paajanen Jesse Viljanen Mikko Rudanko
PÖYTÄKIRJA 13.10.2014 35/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.10.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere
PÖYTÄKIRJA 15.9.2014 31/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere
PÖYTÄKIRJA /2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 24.11.2013 Paikka: Läsnä: Tallikuja 2 D Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Britta Riipinen Eero Rapola
Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.45 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
PÖYTÄKIRJA 25.8.2014 28/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 25.8.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.6.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri
PÖYTÄKIRJA /2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 23.4.2013 Paikka: Kattosauna Sivistys, Leppäniemenkatu 11 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Niina Karjunen, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Eero
PÖYTÄKIRJA 1.4.2013 14/2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 1.4.2013 Paikka: Töölönkatu 27 A 13 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Britta Riipinen Eero Rapola
PÖYTÄKIRJA 19.4.2011 14/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 19.4.2011 Paikka: Läsnä: Pykälä ry:n toimisto, Mannerheimintie 3B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen (saapui
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 2.3.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 2.3.2015 klo 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Sihteeri Hiltunen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hiltusta ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 24.11.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi
Kiitettiin Yleisvastaava Kutvosta ja jäsen Mark Turusta kokouspaikan tarjoamisesta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.00 Paikka: Arkadiankatu 21 Läsnä: Jere Hjelt, Puheenjohtaja Mia Hellgrén, Sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä
PÖYTÄKIRJA 4.3.2013 10/2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 4.3.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tuomas Haavikko Britta Riipinen
Puheenjohtaja Karvinen ilmoitti havainneensa paikalleen jäämisen aiheuttavan sairastumista.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.2.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto
PÖYTÄKIRJA 10.5.2010 19/2010
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 10.5.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg Hanna Kylmäniemi
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.2.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 16.2.2015 klo 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura
PÖYTÄKIRJA 21.7.2012 23/2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 21.7.2012 Paikka: Holmabacka 10 Hanko Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Mikko Murto Rene Male Suvi Syvänen Riku Saarinen Outi
Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.1.2015 klo 18.00 Paikka Läsnä: Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 20.4.2015 klo 17.30. Paikka: Lönnrotinkatu 5
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.30 Paikka: Lönnrotinkatu 5 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 7.9.2015 klo 18.30. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
PÖYTÄKIRJA /2013
PÖYTÄKIRJA 10.3.2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 10.3.2013 Paikka: Tallikuja 2 D 42 00330 Helsinki Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 27.9.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.5.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.krs Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi