Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarpeet Katsaus alan toimijoihin ja tulevaisuuteen LINTU-ohjelman päättyessä
|
|
- Pentti Ketonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarpeet Katsaus alan toimijoihin ja tulevaisuuteen LINTU-ohjelman päättyessä Lintu-muistio Pekka Kuikka, Otto Lappi, Mikael Sallinen, Heikki Summala
2
3 LINTU-muistio Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarpeet 3 Esipuhe Liikenne- ja viestintäministeriön, Liikenneviraston, Liikenteen turvallisuusviraston ja Liikenneturvan yhdessä rahoittama liikenneturvallisuuden pitkän aikavälin tutkimus- ja kehittämisohjelma LINTU päättyi vuoden 2012 alussa. Liikenneturvallisuuden alan tutkimusyhteistyötä on tarpeen jatkaa myös tulevaisuudessa. Tämän selvityksen tavoitteena oli selvittää tieliikenteen kuljettajien toimintaan liittyvän tutkimuksen tilanne Suomessa ja koostaa tärkeimmät tutkimustarpeet. Muistion toivotaan edistävän keskustelua siitä, miten ja millä toimintamallilla aihepiiriin tutkimustoimintaa tulevaisuudessa koordinoidaan. LINTU-ohjelman johtoryhmä ohjausryhmä vastasi työn seurannasta, ja. Agora Center ja Helsingin yliopiston liikennetutkimusyksikkö toteuttivat Lintu-hankkeen. Työryhmään kuuluivat Pekka Kuikka, Otto Lappi, Mikael Sallinen, Heikki Summala. Muistio edustaa selvityksen laatijoiden näkemystä tutkimustarpeista. Muistion laadinnan tueksi haastateltiin laajasti aihepiirin tutkimuksen asiantuntijoita. Toukokuun 2012 alussa järjestettiin työpaja, jossa muistion aihepiirejä käsiteltiin laajasti tutkijatahojen ja tutkimustiedon tarvitsijoiden, lähinnä viranomaistahojen, kesken. Muistion pohjana on käytetty myös valtakunnallista liikenneturvallisuussuunnitelmaa, LINTU-ohjelmassa toteutuneita tutkimuksia, muita Suomessa tehtyjä tutkimusraportteja sekä kansallisia linjauksia liikenneturvallisuuteen liittyen. Helsingissä Pekka Kuikka Otto Lappi Mikael Sallinen Heikki Summala
4 4 LINTU-muistio Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarpeet Sisällysluettelo Esipuhe Johdanto ja tavoitteet Menetelmät ja materiaali Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarve laajemmassa liikenne- ja tutkimuspoliittisessa kontekstissa Kuljettajakäyttäytymisen tutkimuksen merkitys liikenneturvallisuuden kannalta Liikenneturvallisuus Liikennepoliittiset tavoitteet Kansallinen älyliikennestrategia Millaista tutkimusta tarvitaan? Kuljettajakäyttäytyminen vuonna 2020 ja tulevaisuudessa Viimeaikainen suomalainen tutkimus raporttisarjojen perusteella LINTU-ohjelma Trafi Liikenneturva LVM Liikennevirasto VTT Liikennevakuutuskeskus Poliisiammattikorkeakoulu Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Tutkimusyksikköjen haastattelut ja kysely Kuljettajakäyttäytymisen keskeiset tutkimustarpeet ja -tavoitteet tulevaisuudessa Osaaminen, resurssit ja yhteistyö Osaaminen Resurssit Yhteenveto ja suosituksia... 34
5 LINTU-muistio Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarpeet 5 1 Johdanto ja tavoitteet Tämä raportti on LINTU-ohjelman päättyessä tehty katsaus tämän hetken tilanteeseen ja lähivuosien tutkimustiedon tarpeisiin kuljettajakäyttäytymisen ja luotettavan ajoterveyden arvioinnin edistämiseksi Suomessa 1. Kuljettajakäyttäytyminen tarkoittaa tässä raportissa moottoriajoneuvojen kuljettajien käyttäytymistä tie- ja katuverkolla. Kuljettajakäyttäytyminen on osa liikennekäyttäytymistä, eli tieverkkoa käyttävien ihmisten (kuljettajat, matkustajat, jalankulkijat, pyöräilijät) käyttäytymistä, joka sisältää ihmisten keskinäisen vuorovaikutuksen, vuorovaikutuksen liikennejärjestelmän infrastruktuurin ja liikenteenohjauksen kanssa, sekä ihminen-kone vuorovaikutuksen ajoneuvojen kanssa. Suurin osa tieliikenteen onnettomuuksista johtuu suoraan tai välillisesti kuljettajan käyttäytymisestä. Tutkimuksissa, joissa kuljettajan käyttäytymistä on rekisteröity autoon asennettujen laitteiden avulla, tarkkaavaisuusvirheet ovat osoittautuneet yleisimmäksi onnettomuuteen tai "läheltä piti" tilanteeseen johtaneeksi välittömäksi tekijäksi. Näönvaraisen tarkkaavaisuuden suuntautumisen lisäksi muita keskeisiä kuljettajan käyttäytymiseen vaikuttavia inhimillisiä tekijöitä ovat ajokokemus, vireystila, terveydentila, harkintakyky ja asenteet ja esimerkiksi mahdollinen alkoholin vaikutuksen alaisena ajaminen. Kuljettajan käyttäytymiseen vaikuttavat myös liikenneympäristö ja yhteiskunnalliset säädökset. Tulevina vuosina liikenne ja liikkumistavat tulevat muuttumaan monilla tavoilla. Syynä ovat väestön ikärakenteen muuttuminen, älyliikennejärjestelmät ja ajoneuvotekniikan uudistuminen sekä liikennejärjestelmän ekologisen kestävyyden haasteet liikkumistavoille. Vastuullisessa ja informoidussa poliittisessa ja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on tärkeää ymmärtää nykyistä paremmin kuljettajakäyttäytymistä, sen psykologisia ja sosiaalisia taustatekijöitä, ja esimerkiksi sairauksien ja ikääntymisen vaikutuksia inhimilliseen liikenteessä toimintaan. 1 Riittävä ajoterveys eli ajoterveyden arviointi on perusehto moottoriajoneuvon kuljettajana toimimiselle mutta tässä muistiossa ei käsitellä ajoterveyttä lääketieteelliseltä kannalta tai muutenkaan yksityiskohtaisesti. Lainsäädäntö asettaa kuljettajalle itselleenkin vastuita ajoterveytensä riittävyydestä. Monet sairaudet voivat aiheuttaa kuljettajan toimintakykyyn pysyviä tai väliaikaisia muutoksia, joiden laatu riippuu sairaudesta. Ajoterveyden arviointiin kuuluu kognitiivisen toimintakyvyn pysyväluonteisten muutosten ja vakavien väliaikaisten muutosten arviointi, jonka työkalujen kehittelyn tulisi perustua liikennelääketieteen ja -psykologian yhteisponnistuksiin.
6 6 LINTU-muistio Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarpeet 2 Menetelmät ja materiaali Viimeaikaisen Suomessa tuotetun tutkimustiedon kartoittaminen alkoi tutustumisella LINTU-ohjelman raportteihin. Samaten tarkasteltiin muiden keskeisten organisaatioiden raportteja (Liikennevakuutuskeskus, Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, Poliisikorkeakoulu, VTT). Raporttisarjoista tehdyt taulukot ja arviot kuvaavat mitä hallinnonalan tilaajat ovat halunneet tutkittavan eli antavat viitteitä alan vastuuorganisaatioiden Liikenne- ja viestintäministeriön, Liikenneturvan, Liikenneviraston ja Trafin tutkimustarpeista. Raporttien läpikäymisellä pyrittiin löytämään jäsennys kuljettajakäyttäytymisen tutkimussuuntauksiin toimijoiden haastattelun ja heille laaditunkyselyn pohjaksi. Tulevaisuuden tutkimustarpeiden määrittelyssä hyödynnettiin lisäksi muita keskeisiä hallinnonalan dokumentteja. Hankkeen puitteissa ei ollut mahdollista käydä läpi tutkimuslaitosten kaikkea tutkimusta. Raporttisarjat eivät anna kuvaa kaikesta alan suomalaisesta tutkimuksesta, jota julkaistaan kansainvälisinä tutkimusartikkeleina jne. Yliopistojen ja korkeakoulujen tutkimuksesta nousee siten esille vain se osa, joka on julkaistu mainituissa raporttisarjoissa. Raporttisarjojen tarkastelun pohjalta tehty tutkimuksen aihepiirien jäsennys oli mukana haastattelutiedon kokoamisessa. Haastateltavia pyydettiin arvioimaan edustamansa yksikön osalta 1) yksikön tutkimuksen painopisteet ja kiinnostuksen kohteet, 2) kuljettajakäyttäytymisen ja ajoterveyden tutkimuksen painopisteet tulevaisuudessa ja 3) tutkimusresurssit. Haastattelut tehtiin osin puhelinhaastatteluina seuraaville henkilöille (yksiköt aakkosjärjestyksessä): Aalto yliopisto / Liikennetekniikka (Tapio Luttinen) Agora Center / Jyväskylän yliopisto (Tuomo Kujala, Marja Kokkonen, Tiina Parviainen) HAMK / Liikenneopettajakeskus (Pekka Ahlgren) JAMK (Jaana Paltamaa) JAO /Liikenneopettajaopisto (Marko Noronen) Helsingin yliopisto (Jyrki Kaistinen, Harry Schulman, Timo Tervo, Igor Radun) Liikkuva poliisi Keski-Suomi (Veikko Stolt) VTT (Juha Luoma, Merja Penttinen) Kajaanin ammattikorkeakoulu (Oulun yliopisto), CEMISajosimulaatiokeskus (Veli-Matti Nurkkala) Tampereen Teknillinen yliopisto/verne (Hanna Kalenoja) Työterveyslaitos (Markku Sainio, Seppo Olkkonen) VALT (Pekka Sulander, Arja Holopainen) Liikenneturva (Sirpa Rajalin, Juha Valtonen) Turun yliopisto (Heikki Hämäläinen, Martti Peräaho, Ari Katila, Sirkku Laapotti)
7 LINTU-muistio Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarpeet 7 Haastattelut kohdistuivat julkisen rahoituksen piiriin luettaviin toimijoihin. Haastattelujen tuloksia käsiteltiin työryhmän ja projektin ohjausryhmän kokouksessa Yksityisiä toimijoita (esim. konsulttiyrityksiä) ei hankkeen puitteissa haastateltu. Haastattelujen jälkeen kirjoitettiin Excel-muotoinen kyselylomake, joka lähetettiin haastatelluille tutkimusyksiköiden edustajille. Kyselyllä tarkennettiin haastatteluissa esiin nousseiden tutkimusaiheiden puitteissa tapahtuvaa tutkimusta ja tutkimuskiinnostusta Suomessa. Kyselyn tulokset koottiin taulukoiksi. Raportin käsikirjoitus lähetettiin haastatelluille henkilöille siten että heillä oli vielä mahdollisuus tarkennuksiin ja korjauksiin Trafin järjestämässä kuljettajakäyttäytymisen workshopissa ja sen jälkeen. Lopullinen raportti kirjoitettiin julkistettavaksi LINTU- ohjelman päätösseminaarissa
8 8 LINTU-muistio Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarpeet 3 Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarve laajemmassa liikenne- ja tutkimuspoliittisessa kontekstissa Liikennejärjestelmä, erityisesti moottoroitu henkilökohtainen liikkuminen, tulee lähivuosina kokemaan mullistuksia. Älyliikennejärjestelmät tuovat uusia mahdollisuuksia liikenne- ja viestintäjärjestelmien yhteen liittämiseen, ja liikennejärjestelmän riippuvuus fossiilisista polttoaineista on ympäristöpoliittisesti keskeisimpiä haasteita. Voidaan ennakoida, että jo piankin älyliikennejärjestelmien ja uusien energialähteiden integroiminen liikennejärjestelmään tulevat muuttamaan liikkumistottumuksia. Erityisen merkityksellisenä tulevaisuuden näkymänä mainittakoon autonomiset autot, joihin liittyvä teknologia ja infrastruktuuri tulevat muodostamaan täysin uuden liikennejärjestelmään liittyvän talouden alan. Kuljettajakäyttäytyminen on tämän nousevan sovellusalan keskiössä - osittain autonomisen auton on kyettävä kommunikoimaan ja vuorovaikuttamaan kuljettajan kanssa, ja täysin autonomiset autot tulevat jakamaan tiet ihmiskuljettajien kanssa. Tämän täysin uuden ihminen-kone vuorovaikutuksen muodon kehittyminen tulee tarjoamaan haasteita - ja valtavia taloudellisia ja tieteellisiä mahdollisuuksia - niille maille, joiden liikenne- ja kuljettajakäyttäytymisen tutkimus on alan eturintamassa. 3.1 Kuljettajakäyttäytymisen tutkimuksen merkitys liikenneturvallisuuden kannalta Liikenneturvallisuustyön vaikuttavuus ja tehokkuus riippuu ratkaisevasti päätösten ja kokeilujen pohjana olevan tiedon paikkansapitävyydestä, tarkkuudesta ja kattavuudesta. Liikenneturvallisuustyön tulevaisuus perustuu ratkaisevassa määrin taustalla olevan tutkimustiedon tasoon. Tutkimustarvetta määrittää olennaisesti se, millaista tietoa poliittisen, taloudellisen ja liikenneturvallisuustyöhön liittyvän päätöksenteon pohjaksi halutaan: asiantuntijamielipiteitä, vai tieteellisesti tutkittua tietoa aiotusta sovelluskohteesta. Asiantuntijamielipiteet ja yksittäisiin selvityksiin perustuvat johtopäätökset ja lausunnot voidaan "tilata" tarpeen mukaan, tai toteuttaa lyhytkestoisina "projekteina", jotka tarjoavat väliaikaisen toimeentulon yhdelle tai korkeintaan muutamalle tutkijalle. Ongelmana tämän tyyppisessä tiedossa on se, että tieteellisesti luotettavaa ja tieteellisen vertaisarviointiprosessin läpikäynyttä tietoa tutkimuskysymyksistä on rajallisesti, ja sen arviointi mikä tutkimus on hyvää ja mikä vähemmän luotettavaa - saati sitten selvitystyön tutkimuskysymykseen liittyvän synteesin laatiminen - vaatii huomattavaa tieteellistä erityispätevyyttä.
9 LINTU-muistio Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarpeet 9 Hyvä, tasapainoinen ja asiantunteva katsaus on vaativaa tutkimustyötä, joka edellyttää tieteellistä koulutusta ja jatkuvaa tutkimustyötä jotta katsauksen tekijä on ajan tasalla alalla tehtävästä tutkimuksesta. Näin ollen tämänkään tyyppistä tietoa - mikäli päätösten pohjaksi halutaan todella tutkimusperustaista tietoa, eikä vain yleisiä mielipiteitä - ei ole mahdollista tuottaa ilman riittävää tieteellistä tutkimusta liikennealalla. Todella tutkittu tieto ihmisen käyttäytymisestä edellyttää systemaattista ja pitkäjänteistä tutkimusta - kaikilla tieteenaloilla. Kun tutkitaan niinkin monimutkaista ilmiötä kuin ihmisen käyttäytyminen liikenteessä, asiantuntijan paraskin valistunut arvaus on vain hypoteesi, jota voi ja tulee koetella tarkentuvan kuvan saamiseksi. (Usein ennen pitkää käy ilmi, että kun käyttäytymistä ja sen taustatekijöitä ymmärretään syvemmin, alkuperäisiä käsityksiä ihmisen toiminnan luonteesta on muokattava!). Mikäli suomalaisen liikennealan tutkimuksen ja osaamisen halutaan olevan korkeaa kansainvälistä tasoa, tämä edellyttää yliopistoissa ja korkeakouluissa tehtävää perus- ja soveltavaa tutkimusta. Vain tutkimus ja siihen perustuva korkein opetus voi ylläpitää osaamista joka tuottaa kansainvälisesti merkittäviä innovaatioita ja palveluita, jotka ovat merkittäviä Suomen taloudellisen ja teknologisen kilpailukyvynkin kannalta. Liikenneturvallisuuden tutkimustarpeiden taustalla vaikuttaa siis laajempi koulutus- ja tutkimuspoliittinen näkemys suomalaisen liikennetutkimuksen, mukaan lukien kuljettajakäyttäytymisen tutkimuksen, tulevaisuudesta Liikenneturvallisuus Kuljettajakäyttäytyminen on näkyvästi esillä Euroopan unionin ja omissa kansallisissa tavoitteissamme, sekä yleisinä tavoitteina ja visioina että määrällisinä (liikennekuolemia koskevina) tulostavoitteina. Turvallisuustavoitteita määritellään ajankohtaisessa tieliikenteen turvallisuusohjelmassa vuoteen 2014, Euroopan komission tiedonannossa tieliikenneturvallisuuden poliittisiksi suuntaviivoiksi ja EU:n liikennepoliittisia tavoitteita määrittävässä valkoisessa kirjassa samalta vuodelta. Komission tiedonanto määrittelee tulostavoitteeksi tieliikennekuolemien puolittamisen vuoden 2010 tasosta vuoteen 2020 mennessä, ja tämän saavuttamiseksi seitsemän strategista tavoitetta (tarkennuksineen). Erityisesti on syytä huomata strategisten tavoitteiden johdantokappale: "Tienkäyttäjä on tieliikenneturvallisuusketjun ensimmäinen lenkki. Olivatpa tekniset toimenpiteet millaisia tahansa, tieliikenneturvallisuuspolitiikan tehokkuus riippuu loppujen lopuksi siitä, miten tienkäyttäjät käyttäytyvät. Sen vuoksi koulutus, opetus ja valvonta ovat välttämättömiä. Tieliikenneturvallisuusjärjestelmässä on kuitenkin otettava huomioon myös inhimilliset erehdykset ja sopimaton käytös, ja ne olisi korjattava mahdollisuuksien mukaan, vaikkei täydellistä riskittömyyttä voidakaan saavuttaa. Kaikkien osatekijöiden, erityisesti ajoneuvojen ja infrastruktuurin, olisi siksi oltava ar-
10 10 LINTU-muistio Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarpeet meliaita, jotta näiden puutteiden aiheuttamia seurauksia käyttäjille, varsinkin loukkaantumisille alttiille käyttäjille, voitaisiin estää ja rajoittaa." Strategiset turvallisuustavoitteet korostavat koulutusta ja opetusta, valvontaa, turvallisempia ajoneuvoja ja tieinfrastruktuuria ja (älykkään) teknologian (älyliikenteen) edistämistä, sekä loukkaantumisille alttiiden tienkäyttäjien suojelemista. Myös EU:n valkoinen kirja liikennepoliittisesta ohjauksesta kehottaa tiukasti, että "liikenneturvallisuusasioissa [on] aktivoiduttava: tuhansia henkiä pelastettavissa", ja nostaa nollatoleranssin tavoitteeksi jota kohti on pyrittävä, ja esittää keinoja sen saavuttamiseksi: Yhdenmukaistetaan ja otetaan käyttöön tieturvallisuusteknologiaa esimerkiksi kuljettajan apujärjestelmiä, (älykkäitä) nopeusrajoittimia, turvavyömuistuttimia, automaattinen ecall-hätäpuhelujärjestelmä, yhteistoiminnallisia järjestelmiä ja ajoneuvo-infrastruktuuriyhdysteknologioita sekä parempia tyyppitarkastustestejä, myös vaihtoehtoisille voimanlähteille. Laaditaan kokonaisvaltainen toimintastrategia tieonnettomuuksien ja hätäpalvelujen suhteen. Tähän kuuluvat yhteiset loukkaantumismuotojen ja kuolinsyiden määritelmät ja vakioluokitukset, jotta voidaan asettaa niiden vähentämistä koskeva tavoite. Keskitytään kaikkien käyttäjien koulutukseen ja valistamiseen; edistetään turvavälineiden (turvavyöt, turvavaatteet, luvattoman käytön esto) käyttöä. Kiinnitetään erityishuomiota haavoittuvimpiin ryhmiin, kuten jalankulkijoihin, polkupyöräilijöihin ja moottoripyöräilijöihin, muun muassa turvallisemman infrastruktuurin ja ajoneuvoteknologian avulla. Liikenne- ja viestintäministeriön tieliikenteen turvallisuussuunnitelma vuoteen 2014 ("Tavoitteet todeksi") puolestaan johdattelee tavoitteen asetteluun näin (kursivointi kirjoittajien): "Turvallisuus on liikkumisen perusarvo. Julkinen valta vastaa liikenneympäristöstä ja säätelee liikenteen turvallisuuteen vaikuttavia asioita. Tieliikenteen turvallisuusvision mukaan liikennejärjestelmä on suunniteltava siten, ettei kenenkään tarvitse liikenteessä kuolla tai loukkaantua vakavasti. Julkisen vallan velvollisuutena on suojella kaikkia tienkäyttäjiä. Erityisesti halutaan luoda edellytyksiä liikenteessä suojattomimpien kansalaisten kuten lasten, ikääntyneiden ja liikuntarajoitteisten turvalliselle liikkumiselle. Haastavien turvallisuustavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan kaikissa tieliikennettä koskevissa linjauksissa ja päätöksissä turvallisuusnäkökulman asettamista etusijalle. Tähän vaaditaan poliittista tahtoa ja sitoutumista." Turvallisuustavoitteeksi suunnitelma esittää jatkuvan liikenneturvallisuuden parantumisen, määrällisen tavoitteen ollessa (EU-komission mukaisesti) se,
11 LINTU-muistio Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarpeet 11 että liikennekuolemien määrä puolitetaan ja loukkaantumisten määrää vähennetään neljänneksellä vuoteen 2020 mennessä (2010 tasosta) Liikennepoliittiset tavoitteet Liikennejärjestelmän ainoa tavoite ei kuitenkaan ole turvallisuus, vaan perinteisesti on pyritty sovittamaan yhteen kansalaisten ja tavaran sujuva ja luotettava liikkuvuus ja turvallisuus, ja optimoimaan eri tavoitteita kustannuslaskelmilla. Liikenne- ja viestintäministeriön toiminta-ajatus onkin kirjattu näin: "Liikenne- ja viestintäministeriö edistää yhteiskunnan toimivuutta ja väestön hyvinvointia huolehtimalla siitä, että kansalaisten ja elinkeinoelämän käytössä on laadukkaat, turvalliset ja edulliset liikenne- ja viestintäyhteydet sekä alan yrityksillä kilpailukykyiset toimintamahdollisuudet." ja visio puolestaan: "Suomi on eturivin maa liikenteen ja viestinnän laadussa, tehokkuudessa ja kansainvälisessä osaamisessa." On selvää, että nämä tavoitteet velvoittavat enempään kuin esim. turvallisuuden mustiin pisteisiin tai vain turvallisuussuunnitelman painopisteisiin kohdistettavaan tutkimukseen. Näiden tavoitteiden valossa tutkimuksen kohteena tulisikin olla laajalti ihmisen matkakäyttäytyminen ja toiminta liikenteessä, liikkuvuus, saavutettavuus, liikkuminen eri ympäristöissä, ympäristön suunnittelu liikkujalle, jne. Yhteiskunnan toimivuus ja väestön hyvinvointi merkitsevät nykymaailmassa tarkkaa taloudellista (mukaan lukien ympäristötekijät) optimointia. Kuljettajakäyttäytymisen roolia tulee katsella elämänaikaisen liikkumisen näkökulmasta, jossa yksityisautolla on pitkäaikainen osa suuren enemmistön liikkumisessa. Hyvin konkreettisesti useiden kriteerien ristiriitaisuus näkyy esimerkiksi tärkeässä kuljettajakäyttäytymisen muutoskohdassa, siinä milloin ja millä perusteella ajo-oikeus evätään terveyssyistä. Keskeinen kysymys on, mitkä ovat liikkumisen vaihtoehdot, jos ei saa enää ajaa autoa. Turvallisuussuunnitelmassa on korostettu turvallisuustekijöitä kaikessa suunnittelussa. Toisin sanoen liikenteen ja sen ohjauksen suunnitteluperusteet ja -ohjeet tulisi (kaikissa kulkumuodoissa) laatia niin, että turvallisuusvaikutukset olisivat tiedossa ja ne otettaisiin huomioon. Tämä on myös tärkeä kuljettajan toiminnan tutkimusta ohjaava periaate. Tutkimuksen tuotoksena on siten teoriaan ja näyttöön perustuva suunnittelu- ja toimintaohje. Jos Suomen tulisi olla eturivin maa liikenteen laadussa, tehokkuudessa ja kansainvälisessä osaamisessa, tulee toisaalta käyttää hyväksi se tutkimustieto, jota voimakkaasti kasvanut kansainvälinen tieteellinen tutkimus tuottaa liikenteestä ja liikennekäyttäytymisestä, ja ne parhaat käytännöt, jotka on jo
12 12 LINTU-muistio Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarpeet kirjattu parhaisiin suunnitteluohjeisiin ja -sovellutusohjeisiin eri maissa. Mutta jotta Suomi olisi ja pysyisi eturivin maana liikenteen laadussa, tehokkuudessa ja kansainvälisessä osaamisessa, tarvitaan kilpailukykyä ja innovatiivisuutta myös tutkimuksessa Kansallinen älyliikennestrategia Pitkän aikavälin strategisissa linjauksissa tieliikenteen turvallisuusohjelma korostaa "älyliikenteen mittavia mahdollisuuksia" ja pyrkii toteuttamaan kansallisen älyliikennestrategian tavoitteita. Älyliikennestrategian kärkihankkeissa on suoraan kuljettajakäyttäytymiseen suuntautuvia, toisiinsa liittyviä tavoitteita. "Parempi ja ympäristölle ystävällisempi" liikenteen hallinta ja ohjaus merkitsee myös sujuvaa, ennakoitavaa, turvallista liikkumista, jota automaattivalvonta ja ajoneuvojen turvajärjestelmät tukevat, ja joka tarjoaa myös hyviä toimintamalleja onnettomuuksissa ja häiriötilanteissa. Autokannan uusiutuessa älykäs turvallisuus- ja kuljettajan tukitekniikka tulee lisääntymään. Tähän saakka tutkimus on kohdistunut paljolti siihen, miten matkapuhelimet, navigaattorit ja muut autossa käytettävät laitteet vaikuttavat ajamiseen ja riskeihin. Kuljettajan toiminnan kannalta keskeisiä kysymyksiä on, miten kuljettajan älykäs tuki integroidaan osaksi opittuja toimintamalleja, ja miten kuljettajan rooli kaiken kaikkiaan muuttuu, kun älykäs auto tekee yhä enemmän hänen puolestaan. Tähän liittyy se ilmeinen vaara ("out-of-the-loop" -ongelma), että kun kuljettajan tarve jatkuvasti kontrolloida ympäristöään ja liikennettä ja säädellä omaa etenemistään supistuu, se vaikuttaa hänen tarkkaavaisuuteensa ja tilannetietoisuuteensa, eikä hän pysty reagoimaan riittävän nopeasti, jos auto ei selviäkään tehtävästä. Älyliikenne vaatii toisaalta kuljettajalle tarjotun informaation (käyttöliittymien) optimointia, toisaalta sen optimointia, mikä rooli kuljettajalle oikeastaan jätetään. Käyttäjälähtöisyyden toteutuminen älyliikenne-, ajoneuvotekniikka- ja liikenneinfrastruktuurin ideoinnissa, konseptoinnissa ja tuotteistamisessa on edellytys sille, että toteutettavat järjestelmät suunnitellaan inhimillisistä lähtökohdista, ei vain teknisistä lähtökohdista käsin. Tässä kuljettajakäyttäytymisen hyvä tuntemus ja tutkimustieto on avainasemassa. Seurauksena huonosti suunnitellusta järjestelmästä voi olla tarkkaamattomuus, tai järjestelmän käyttäjän virheellinen tulkinta ajotilanteesta esimerkiksi vähentynyt tietoisuus tieolosuhteista (esim. liukkaus) joka leikkaa järjestelmien turvallisuushyötyä.
13 LINTU-muistio Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarpeet Millaista tutkimusta tarvitaan? Kuljettajakäyttäytyminen vuonna 2020 ja tulevaisuudessa Tulevaisuutta ei voi koskaan ennustaa täydellisesti, mutta siihen on mahdollista varautua. Olemme selvinneet toistasataa vuotta autolla, joka on yhtäältä kuljettajalle pysynyt hyvin samanlaisena vuosikymmenestä toiseen, toisaalta tekniikaltaan muuttunut perusteellisesti. Kahdenkymmenen vuoden aikana tehty tutkimus- ja kehitystyö on nyt mullistamassa autoa ja ajamista perinpohjin. Voinemmekin jo suhteellisen turvallisesti ennustaa, että tämä kehitys jatkuu ja vaikuttaa monin tavoin kuljettajakäyttäytymiseen (ks. kuva 3.1.), etenkin kun ihmiskunta on samanaikaisesti saanut ratkaistavakseen ilmaston lämpenemisongelman, johon liikenteellä on osuutensa. Tämän hetken ajankohtaisten ongelmien lisäksi liikenteen ja liikenneturvallisuuden suunnittelu tähtää jo 2020-luvulle, ja niin tulee myös koulutuksen, osaamisen ja tutkimuksen tehdä. Kuva 3.1. Muuttuva liikenneympäristö (älyliikennetekniikka, autonomiset autot) ja toisaalta väestön ikääntyminen tulevat muuttamaan kuljettajakäyttäytymistä monilla tavoilla. Luotettavan kuljettajakäyttäytymistä koskevan tutkimustiedon tarve korostuu suurimittaisia ajoneuvoteknisiä ja infrastruktuuriuudistuksia suunniteltaessa.
14 14 LINTU-muistio Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarpeet 4 Viimeaikainen suomalainen tutkimus raporttisarjojen perusteella Kuljettajakäyttäytymiseen liittyvää Suomessa tuotettua tutkimustietoa kartoitettiin tarkastelemalla suomenkielisiä raporttisarjoja. Tämän avulla saatiin yleiskuva tilaustutkimusten painottumisesta ja voitiin muodostaa käsitteellinen kartta raporttisarjoissa esillä olleista tutkimusaiheista ja tutkimusten kohderyhmistä. Yksityiskohtainen tutkimuslaitosten kansainvälisen tieteellisen toiminnan tarkastelu rajautui tämän hankkeen ulkopuolelle. Käytännössä yksityiskohtaisimmin tarkasteltiin LINTU-ohjelman raporttisarjaa, Trafin raportteja ja Liikenneturvan raportteja, joista esitetään taulukointi. Muita raporttisarjoja ei tässä taulukoida vaan niitä luonnehditaan tekstissä (liikenne- ja viestintäministeriö, VTT, Liikenneturva, Poliisikorkeakoulu, Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, Liikennevakuutuskeskus ja Liikennevirasto). Raporttien tarkastelu tuotti käsitteellisen kartan, ristiintaulukoinnin, jossa, jossa erotetaan yhtäältä tutkimuksen kohteena olevat kuljettajaryhmät ja toisaalta tutkimuksen tai intervention sisältö. Tässä raportissa kuljettajia tarkastellaan seuraavissa ryhmissä. Normikuljettajat Nuoret ja kokemattomat kuljettajat Riskikuljettajat Iäkkäät ja sairaat kuljettajat Ammattikuljettajat Normikuljettajalla tarkoitetaan kuljettajaa joka käyttää liikennejärjestelmää siten kuin on suunniteltu lakien, asetusten, suositusten, puuttumiskäytäntöjen tai muiden yhteiskunnan kollektiivisten toimenpiteiden määrittämien normien mukaisesti. Rajanveto on ehdollinen suhteessa muihin kuljettajaryhmiin: suurin osa nuorista, iäkkäistä ja ammattikuljettajista on myös samassa mielessä normikuljettajia. Näitä kuljettajaryhmiä pidetään tässä raportissa erityisryhminä sen vuoksi että heidän suhteensa voidaan ajatella jossain määrin erityisiä kysymyksiä mm. ajoterveyden arvioinnin ja koulutuksen ja muiden interventioiden suhteen. Riskikuljettajalla tarkoitetaan tässä raportissa kuljettajaa, jolla ilmenee toistuvaa riskikäyttäytymistä eli käyttäytymistä joka lisää kuljettajan riskiä joutua liikenneonnettomuuteen. Riskikäyttäytyminen voidaan jakaa kahteen osaan, joiden välinen rajanveto on liukuva: 1) liikennejärjestelmän puitteissa tapahtuva tavallinen riskikäyttäytyminen, joka tyypillisesti on väsyneenä ajamista, ohitus heikoissa ajo-olosuhteissa yms.
15 LINTU-muistio Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarpeet 15 2) poikkeava riskinotto, jossa normaalin riskikäyttäytymisen ohella kuljettaja käyttää liikennejärjestelmää ja liikennetilanteita toisin kuin on tarkoitettu ja altistuu oman toimintansa seurauksena myös liikennejärjestelmän ulkopuolisille riskitekijöille Tutkimusten tai interventioiden sisällöt puolestaan jaetaan tässä raportissa seuraavasti: Opetus ja koulutus Arviointi ja ajo-oikeus Infrastruktuuri ja tekniikka Laki, valvonta ja taloudellinen ohjaus Yhteiskunnalliset arvot, normit & asenteet Opetus ja koulutus tarkoittaa ajo-opetusta ja kuljettajakoulutusta kaikilla tasoilla, mukaan lukien ajokorttitutkintoon tähtäävä autokouluopetus, ammattikuljettajien täydentävä koulutus, ja liikenneturvallisuuteen tai taloudelliseen ajamiseen liittyvä vapaaehtoinen kuljettajakoulutus. Arviointi ja ajooikeus tarkoittaa ajokyvyn ja ajoterveyden arviointiin liittyvää kliinistä toimintaa ja koulutusta. (Liikennerikkomuksista seuraava ajo-oikeuden menettäminen ei siis kuulu tähän, vaan yhteiskunnallisten normien ylläpitoon). Infrastruktuuri ja tekniikka tarkoittaa tiesuunnittelua, teiden ylläpitoa, liikenteen ohjausta, ajoneuvotekniikkaa, älyliikenteeseen liittyvää teknologiaa, kuljettajan tukijärjestelmiä ja ajoneuvoihin liittyvää tietoliikenne- ja viihdeteknologiaa. Laki, valvonta ja taloudellinen ohjaus tarkoittaa liikennelain ja käyttäytymisen yhteyksiä yleisesti, mutta myös muun taloudellisen ohjauksen (esim. verotuksen, vakuutuksen) vaikutuksia käyttäytymiseen. Yhteiskunnalliset arvot, normit ja asenteet tarkoittaa yhteiskunnallisten normien sisäistämiseen tähtäävää valistusta ja asennekasvatusta ja turvallisuuskulttuuria. 4.1 LINTU-ohjelma LINTU-ohjelma oli liikenneturvallisuuden tutkimusohjelma. Se käynnistyi pilottihakukierroksella kesäkuussa 2002, ja sen pohjana oli erityisesti alkuvaiheessa VTT:n vuosina tekemä arviointi liikenneturvallisuuden tutkimustarpeista Suomessa. Ohjelmaa rahoittivat liikenne- ja viestintäministeriö, Ajoneuvohallintokeskus (Trafi) ja Tiehallinto (Liikennevirasto) yhteisesti, myöhemmin myös Liikenneturva. Vaikka eri hakukierroksilla tutkijoiden oli mahdollista esittää omia tutkimusongelmia, rahoittajien tutkimustarpeet vaikuttivat rahoitettavien tutkimusten valintaan. Lintu-ohjelman raporttien suhteen on otettava huomioon ohjelman luonne yhtäältä uusia avauksia mahdollistaneena ja toisaalta muita rahoitusmuotoja täydentäneenä liikenneturvallisuuden ohjelmana. Lintu-ohjelmaa koskeneessa väliarviossa on kiinnitetty huomiota hankkeiden jatkuvuuden ongelmiin, jotka osaltaan juontuvat mainitusta ohjelman luonteesta.
16 16 LINTU-muistio Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarpeet Taulukko 4.1. Lintu-ohjelman raportteja ryhmiteltyinä aiheen mukaan. Raporttien otsikot kronologisesti ja taulukon numeroinnin mukaisesti on esitetty liitteessä. Normikuljettajat Nuoret ja ko- kemattomat kuljettajat Riskikuljettajat Iäkkäät ja sairaat kul- jettajat Opetus & koulutus 4/ /2004-2/ Arviointi ja ajo- oikeus 2 / /2005; 1/2011 2/2012; 1/ 2012; AB/2010, 4/2005 Infrastruktuuri & tek- niikka Laki, valvonta, taloudel- linen ohjaus Yhteiskunnalliset arvot, normit & asenteet Yleiset onnettomuus- selvitykset 1/2003; 4/2004; 5/2007; 6/2007; 1/2008; 1/2009-1/2007; 3/ 2008; 3/2008; 3/ 2010; 1/2010; 5/ Ammatti- kuljettajat 4 / /2005-2/ / 2003; 1/ / /2006; 5/2008; 3/2009; 3A /2011; 2/ / Lintu-hankkeen raporttien pääosan voidaan katsoa keskittyneen normikuljettajia koskeviin kysymyksiin. Myös liiallista riskinottoa on käsitelty useissa raporteissa. Ikääntymiseen ja ajamiseen liittyviä kysymyksiä on tarkasteltu edellisiin nähden vähän ja nuoriin sekä ammattikuljettajiin liitettävissä olevat raportit ovat harvinaisia. Sisältönsä puolesta Lintu-raporteissa ovat korostuneet liikenteen infrastruktuuri ja erilaisten teknisten ratkaisujen tarkastelu. Erityisen huomion kohteena ovat olleet keskikaide, automaattinen nopeusvalvonta ja alkolukko, joilta osin raporteissa on nähtävissä selvää jatkuvuutta ja aihepiirin kehittelyä. Jossain määrin suoremmin kuljettajan toimintaan liitettävät osaalueet, kuten opetus ja koulutus, arviointi ja ajo-oikeus sekä tällä hetkellä tärkeäksi koettuun liikenneturvallisuuskulttuuriin liittyvät kysymykset ovat olleet paljon harvemmin raporttien kohteena kuin mainitut infrastruktuurin ja teknisten ratkaisujen asiat. Tutkimusmenetelmissä ovat painottuneet kuolemaan johtaneiden ja muiden liikenneonnettomuuksien tilasto-analyysit, kirjallisuuskatsaukset sekä asiantuntijoille ja tiellä liikkujillekin tehdyt kyselyt ja haastattelut. Varsinaista suoraa datankeruuta kuljettajan toiminnasta tai käytöksestä on koottu harvemmin. Potentiaalisia kuljettajakäyttäytymisen tutkimusmenetelmiä on kaiken kaikkiaan käytetty rajallisesti. Lintu-raporteissa ovat painottuneet ajoneuvoon ja ajoneuvon ulkopuolisiin tekijöihin liittyvät kysymykset ja liikenne-
17 LINTU-muistio Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarpeet 17 turvallisuuden suorat mittarit ja kuljettajan riskikäytöksen valvontaan ja sen seurausten minimointiin liittyvät tekniset ratkaisut. Liikennejärjestelmän kolariväkivalta 2 -tutkimukset muodostavat raporttien sarjan, jonka voi katsoa kehitelleen ajatusta ihmisen normaalin toimintakapasiteetin rajoituksista suhteessa liikennetilanteiden ja -ympäristöjen suoritusvaatimuksiin erotuksena tietoiselle riskintotolle liikenteessä (sääntöjen noudattaminen, turvalaitteiden käyttäminen yms.). Tällöin liikutaan lähellä kuljettajakäyttäytymistä ja kuljettajan toiminnan psykologista analyysiä. 4.2 Trafi Trafin julkaisujen voi katsoa täydentävän Lintu-ohjelman raportteja etenkin nuorten kuljettajien ja heidän opetuksensa ja koulutuksensa osalta. Myös arvioinnin ja ajo-oikeuden osalta sekä ammattikuljettamisen osalta Trafilla on useita Lintu-ohjelman raportteja tältä osin "täydentäviä" raportteja. Taulukko 4.2. Trafin ja Ajoneuvohallintokeskuksen raportteja ryhmiteltyinä aiheen mukaan Normikul- jettajat Nuoret ja kokematto- mat kuljetta- jat Opetus & koulutus 8/ /2011, 6/2010, 1/2010, 2/2009, 1/2003 Arviointi ja ajo- oikeus Infrastruktuuri & tekniikka Laki, valvonta, taloudellinen oh- jaus Yhteiskunnalliset arvot, normit & asenteet Yleiset onnetto- muusselvitykset 3/2009,1/2 006 Riskikäy- tös Iäkkäät ja sai- raat kul- jettajat Ammatti- kuljetta- jat - 13/2011 6/2008, 9/2008 1/2005a - - 1/1999, 1/ / /2010 1/2012 1/2004a /2011, 10/2008 1/2011 3/ / /2011 2/ Nuorten osalta päähuomio on ollut kuljettajaopetuksessa, sen kehittämisessä ja arvioinnissa. Myös mopot ja mopo-autot ovat olleet huomion kohteena. Ammattikuljetuksen osalta on tarkasteltu eri tavoin opetukseen ja koulutukseen liittyviä kysymyksiä ja lisäksi on arvioitu ammattikuljettajille sattuneita liikenneonnettomuuksia. Ikääntymiseen ja ajamiseen liittyviä kysymyk- 2 Liikennejärjestelmän kolariväkivalta tarkoittaa niitä liikennejärjestelmän riskitekijöitä, joille normikuljettaja altistuu ilman erityistä riskinottoa. Eivät siis sisällä riskinottoon liittyviä, tai selvästi liikennejärjestelmän ulkoisia riskitekijöitä (esim. sairaskohtauksen riski).
18 18 LINTU-muistio Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarpeet siä on tarkasteltu sekä katsausten, kokeellisen datakeruun että seurantakyselyn avulla. Tekniikan ja infrastruktuurin kysymykset ovat olleet hieman vähemmän esillä Trafin julkaisuissa kuin Lintu-ohjelman julkaisuissa - yhteisiksi sisällöiksi voidaan katsoa telematiikan turvallisuusvaikutusten selvittely ja alkolukkoa koskeva raportti. Arvioinnin ja ajo-oikeuden osalta huomio on ollut ajokokeessa, ilmeisesti osin yhteydessä nuorten ajo-opetuksen vahvaan painotukseen. Trafin raporttien tarkastelu ei anna hyviä perusteita ottaa kantaa käytettyihin tutkimusmenetelmiin. Suoraa tutkimusdatan keruuta voi arvioida käytetyn useammin kuin Lintu-ohjelman raporteissa. Painotus vaikuttaisi tällöin olleen nuorten kuljettajien opetuksessa ja ajokokeen kehittelyssä sekä kuljettajille tehdyissä seurantakyselyissä. 4.3 Liikenneturva Liikenneturvalla on useita raporttisarjoja. Liikenneturvalle määriteltyjä tehtäviä vastaten huomio on ollut liikenneturvallisuuskulttuuriin ja koulutukseen / valistukseen liittyvissä asioissa. Liikenneturvallisuuskulttuurin osalta tärkeänä perustietona voidaan pitää liikennekäyttäytymisen seurannan raportteja, liikennettä koskevien asenteiden seurantoja, erilaisia raportteja liikenteen koetusta turvallisuudesta ja raportteja ajotavoista ja koetuista liikenteen riskeistä. Myös turvalaitteiden käyttöä koskevat useat eri sisältöalueisiin liitettävät raportit voidaan lukea liikenneturvallisuuskulttuuria kuvaavaksi perustiedoksi. Koulutuksen ja opetuksen osalta päähuomio vaikuttaa olleen yhtäältä lasten ja toisaalta iäkkäiden kuljettajien koulutuksessa. Ikääntyvien tiellä liikkujien turvallisuus on esillä muillakin raporttien sisältöalueilla. Kaiken kaikkiaan pelkästään raportteihin painottuva tarkastelu jättää valistus- ja neuvontatyön osalta ilmeisen kapean kuvan verrattuna siihen materiaalien runsauteen, joka on löydettävissä Liikenneturvan monipuolisilta wwwsivuilta. Infrastruktuurin ja tekniikan osalta Liikenneturvan raporteissa ovat painottuneet telematiikka - etenkin matkapuhelimien käyttö - sekä turvalaitteiden käyttö. Valvontaan ja kuljettajan toimintakyvyn arviointiin liittyviä keskeisiä aihepiirejä ovat olleet väsyneenä ajaminen ja päihtyneenä ajaminen, kuten rattijuopumuksen promilleraja. Arviointi ja ajo-oikeus ovat muita sisältöalueita vähemmin esillä raporteissa. Kolmesta raportista kahdessa huomio on ollut vanhoissa kuljettajissa ja yhdessä päihteiden käytössä.
19 LINTU-muistio Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarpeet 19 Taulukko 4.3. Liikenneturvan raportit ryhmiteltyinä aiheen mukaan. ( TR= tutkimusraportit; TM = tutkimusmonisteet; ER = erillisselvitykset; REP= reports) Opetus & koulutus Arviointi ja ajo- oikeus Infrastruktuuri & tekniikka Laki, valvonta, ta- loudellinen ohjaus Yhteiskunnalliset arvot, normit & asenteet Yleiset onnetto- muusselvitykset Normikuljettajat TR 114/1996, TM 95/2003, TM 92 / 2001,TM 74 / 1996 REP 41 /1995 Nuoret ja ko- kemattomat kuljettajat TM 78 /1997,ER 2010 REP 42/ 1997 Riskikäytös TM 100/ TM 85/2000 /2000 TM 109/2009,TM 2003 (B18/2003), TM 91/200, ER 2007, ER 2005, ER 2003a, ER 2003b, ER REP 36 /1990 ER TM 110/2010, 107/2009, ER 2007a, ER 2007b, ER 2006, ER 2003 TM/ , TM 73 / 1996, ER 2008, REP38/1991, TR , TR 120 / 2005, TM 108 / 2009, TM 89 / 2001, TM 83/1999, TM 81 / 1998, TM 76 / 1997,ER 2003a / TR , TM 104 /2006, TM 87 /2000, ER 2010, ER 2002 TR 115, TM 111 / 2011 TM 82/ 1998, TR 119 / 2002, TM 94 /2002, ER 2003b, REP 2008 TM 114 / 2011, TM 106 /2007, ER 2012,ER 2002 ER 2008, TM 96/ 2003, TR 118 TM 99 / 2004, ER 123 / 2008 Iäkkäät ja sairaat kul- jettajat TM 82 /2000, ER / 2003,ER 2000, ER 1999,ER 1997, TR 121 / TM 113 / 2011, ER 2001 REP 40 / 1994, ER 2009, ER 2011 Ammatti- kuljettajat ER 2007a ER 2007b TM 101/2004 ER 2006
20 20 LINTU-muistio Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarpeet 4.4 LVM Liikenne- ja viestintäministeriön Julkaisuja-sarjassa ammattikuljettajat ovat suhteellisesti enemmän huomion kohteena opetuksen ja koulutuksen sisältöalueella kuin muissa raporttisarjoissa. Myös ammattiliikenteen onnettomuuksia on tarkasteltu suhteellisen usein. Tekniikan ja infrastruktuurin osalta raporteissa painottuu alkolukko hieman samaan tapaan kuin Lintu-ohjelmankin raporteissa. Myös ylinopeuksiin liittyvät kysymykset ovat samaan tapaan olleet esillä. Nuorten kuljettajien liikenneturvallisuuden parantamista on selvitelty kahden työryhmän voimin. Useimmat raportit ovat perustuneet kirjallisuuskatsauksiin ja / tai onnettomuusaineistojen analyyseihin. Nuorten liikenneturvallisuuden parantamista, ammattiliikenteen liikenneturvallisuutta ja -koulutusta ja mm. ajokieltoa ja onnettomuustutkinnan toimivuutta koskevissa raporteissa näkökulmia ja tietoja on koottu monenlaisin menetelmin. Suoraan datankeruuseen perustuvia raportteja edustanevat selvimmin alkolukkoa koskevat raportit. 4.5 Liikennevirasto Liikenneviraston raporttisarja keskittyy maantieliikenteen osalta vahvasti tieväyliin. Raporttisarjassa on mukana useita kuljettajan käyttäytymiseen liittyviä tarkasteluja, joista tuoreina esimerkkeinä voidaan nostaa esille täristävien tiemerkintöjen turvallisuusvaikutus, päällysteiden pintakarkeuden vaikutus tienkäyttäjiin, keliin liittyvät kysymykset tai autojen yhteiskäytön tarkastelu. Myös tiestöllä käytetyistä nopeuksista kertovat raportit voidaan liittää kuljettajakäyttäytymiseen, myös turvallisuuskulttuuriin. 4.6 VTT VTT:n osalta läpikäydyt raportit painottuvat yhtäältä infrastruktuuriin ja tekniikkaan ja toisaalta liikenneturvallisuutta koskevaan laajempaan suunnittelutyöhön. Tekniikan osalta raportteja on eniten erilaisista älyliikenteen piiriin luettavista kysymyksistä ja teknisestä nopeusvalvonnasta. Nopeuksien merkitystä on tarkasteltu muissakin raporteissa. Myös ajoneuvon renkaiden kuntoon liittyviä asioita on tarkasteltu useissa raporteissa. Opetuksen ja koulutuksen piiriin voidaan lukea kuljettajien ja muiden tiellä liikkuvien itsearviotestit liikenneturvallisista toimintatavoista. Liikenneturvallisuuteen liittyvä suunnittelutyö sivuaa eri liikennemuotojen liikenneturvallisuuskulttuureja, josta aihepiiristä on myös omia raportteja.
21 LINTU-muistio Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarpeet Liikennevakuutuskeskus Liikennevakuutuskeskuksen osalta päädyttiin ajatukseen, että sen vuosiraportit ja vastaavat perusraportit sisältävät tärkeää perustietoa onnettomuuksista. Samasta tiedosta on tehty monenlaisia tarkennettuja raportteja, joista useissa inhimillinen toiminta nousee tärkeälle sijalle. 4.8 Poliisiammattikorkeakoulu Poliisikorkeakoulun raporttisarjassa on muutamia kuljettajakäytökseen liittyviä raportteja. Niistä kolme voidaan liittää riskikäytökseen so. huumeisiin, nopeavauhtiseen ajamiseen pakenemistilanteissa ja autovarkauksiin. Lisäksi on tarkasteltu poliisin liikenneturvallisuustyötä ja tieliikenteen sääntelyä EU:n alueella. 4.9 Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos keskittyy julkaistuissa raporteissaan paljolti rikoksiin ja niiden taustatekijöihin. Merkittävä yhteys kuljettajakäyttäytymiseen on tutkimuksissa, joissa liikennerikokset ovat olleet mukana yhtenä ryhmänä muun rikollisuuden esiintyvyyttä tai taustoja selvitelleissä tutkimuksissa. Syrjäytyminen liikenne- ja muun rikollisuuden taustalla on liitetty merkittävään riskikäyttäytymiseen, rattijuopumukseen.
22 22 LINTU-muistio Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarpeet 5 Tutkimusyksikköjen haastattelut ja kysely Kuljettajakäyttäytymiseen liittyvää tieliikennetutkimusta tekevien toimijoiden kiinnostuksen kohteita ja osaamisalueita kartoitettiin haastattelemalla tutkimusyksiköiden edustajia. Toimijat ja haastateltavat valittiin sen tiedon pohjalta, joka tekijöille oli karttunut alan vakiintuneista toimijoista alaa kauan seuranneina. Kartoitus päätettiin rajata yliopistoihin, tutkimuslaitoksiin ja ammattikorkeakouluihin, näin esimerkiksi lukuisat liikenteeseen liittyvää tutkimus-, konsultointi- ja selvitystyötä tekevät yritykset, samoin kuin valtion virastot jätettiin tarkastelun ulkopuolelle. Osittain kiinnostuksen suuntautumisen voidaan nähdä määrittyvän tutkimuksen kohteena olevan käyttäytymisen (esim. päätös lähteä ajamaan väsyneenä, ylinopeus) ja sen taustatekijöiden (sosiaaliset syyt, persoonallisuus) ja käyttäytymisen seurausten kautta (havainnointikyvyn heikkeneminen matkan aikana, onnettomuusriski). Ehkä olennaisempaa kuin tutkimuskohde, on kuitenkin tutkimusmetodit jotka määräävät sen millä tarkkuudella ja miten luotettavasti asetettuun tutkimuskysymykseen voidaan ylipäätään vastata. Metodisen osaamisen merkitys korostuu tulevaisuuden tutkimustarpeiden ja prioriteettien suunnittelun tapauksessa. Kiinnostuksen kohteilla tarkoitetaan tässä kuljettajakäyttäytymiseen liittyviä tutkimusaihepiirejä, joiden alalta toimijayksiköissä on olemassa tutkimusta, tai tutkimushanke on suunnitteilla/alkamassa. Kiinnostuksen kohteita tunnistettiin ja luokiteltiin vajaat kolmekymmentä, joista osa on yleisiä, ja loput voidaan liittää matriisin aihealueisiin (Opetus ja koulutus; Yhteiskunnalliset arvot, normit ja asenteet; Arviointi ja ajooikeus; Laki, valvonta ja taloudellinen ohjaus, Infrastruktuuri ja tekniikka). Haastattelujen perusteella laadittiin kysely, jossa edellä kuvattu luokittelu tarkennettiin. Kyselyssä vastaajia pyydettiin ilmoittamaan, millä alueilla tutkimustoiminta on vakiintunutta ja mitkä toisaalta ovat alkavia, nousevia aloja. Oli myös mahdollista lisätä omia tarkennuksia. Toiminnan intensiteettiä on näin yleisellä jaottelulla vaikea arvioida, mutta vakiintunut osaaminen tässä tarkoittaa, että kyseisellä ongelmaalueella on tehty ainakin jonkin verran tutkimusta. Nouseva ala puolestaan viittaa sellaiseen, johon toimija aikoo vakavasti suunnata toimintaansa lähivuosina. Luokittelu perustuu ainoastaan vastaajan omaan ilmoitukseen. Tutkimuksen tasoon ei tässä oteta kantaa. Vastaukset on koottu yhteen taulukoissa 5.1. ja 5.2.
23 LINTU-muistio Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarpeet 23 Taulukko 5.1. Toimijoille osoitetun kyselyn tulokset aihealueittain jaoteltuna Autonkuljettajan käyttäytymiseen liit- tyvä tutkimus- ja kehitystoiminta 1. yleiset 1.1. normaalin ja riskikäyttäytymisen perusteiden tutkimus: käyttäytymisen taustalla olevat kognitiiviset, emotionaa- liset, sosiaaliset ja persoonallisuustekijät 1.2. kuljettajakäyttäytymiseen ja eri kul- jettajaryhmiin liittyvät riskiennusteet 1.3. onnettomuuksien tietokanta- ja sy- väanalyysit 1.4. kuljettajan toiminnan ja liikenteen laskennallinen mallinnus ja simulointi 1.5. ajosimulaattorien aktiivinen käyt- töönotto 1.6. kuljettajan käyttäytymisen mittaus- asetelmien ja - menetelmien kehittämi- nen 1.7. kuljettajien aivotoiminnan ja fysiolo- gian mittaaminen 1.8. ajonseuranta, FOT (field- operation- tests) 1.9. liikennepalveluiden hyväksyttävyys VTT 2. opetus ja koulutus 2.1. turvallisten toimintatapojen oppimi- nen autokoulussa, kuljettajakoulutuksen toimivuus ja kehittäminen 2.2. riskikäyttäytymiseen vaikuttaminen koulutuksen keinoin (erityisesti nuorten) 2.3. simulaattorit ja älykäs tekniikka kul- jettajakoulutuksen apuna 2.4. iäkkäiden ajokyvyn ylläpito ja har- joittaminen 2.5. ammattilaisten ajotavat ja työkyvyn ylläpito (ml. raskas liikenne ja hälytysajo) 2.6. ajosimulaattoreiden käyttö kuntou- tuksessa ajokyvyn ylläpitämiseksi ja har- joittamiseksi Toiminnan asema organisaatiossa/ ryh- mässä vakiintunut osaaminen "nouseva ala" HY, JY, KAMK, LT, TTL, TY, VALT, VTT HY, JY, LT, TTL, TTY, TY, VTT HY, LT, TY, VALT, VTT AY, TTY, VALT JY, KAMK HY, JY, KAMK, LT HY, JY, TTL TTL, VTT HAMK, JAO, TY HAMK, JAO, JY, TTL, TTY, TY, VTT HAMK, VTT HY HAMK, JAO, LT, TTY, TY, VTT AY, HY, JY, VTT HAMK, JAMK, JAO JY VTT HY, KAMK HY, LT HAMK, JAMK, JY, JAO, KAMK, TY JAMK, JY, LT, TY TTL JAMK 2.7. kuljettajien jatkokoulutus HY, TY AY - Aalto- yliopisto, HAMK - Hämeen ammattikorkeakoulu, HY - Helsingin yliopisto, JAO - Jyväskylän ammattiopisto, JAMK - Jyväskylän ammattikorkeakoulu, JY - Jyväskylän yliopis- to, KAMK - Kajaanin ammattikorkeakoulu, LT Liikenneturva, TTL Työterveyslaitos, TY - Turun yliopisto, VTT - Valtion teknillinen tutkimuskeskus
24 24 LINTU-muistio Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarpeet Autonkuljettajan käyttäytymiseen liit- tyvä tutkimus- ja kehitystoiminta 3. yhteiskunnalliset arvot, normit & asenteet 3.1. turvallisuuskulttuuri yhteiskunnassa, liikennekasvatuksen ja - valistuksen toi- mivuus ja kehittäminen 3.2. turvallisuusarvojen ja - asenteiden yhteys persoonallisuuteen ja elämänta- paan (ja liikennekäyttäytymiseen) 3.3. turvallisuuskulttuuri yrityksissä, kan- nustimet ja turvallisuusjohtaminen 3.4. turvallisuusasenteiden kansainväli- set vertailut Toiminnan asema organisaatiossa/ ryh- mässä vakiintunut osaaminen "nouseva ala" HAMK, HY, JAO, TY, VTT LT HAMK, HY, JAO, LT, TY, VTT HY, JAO, TTY HY, TY, VTT LT, TTL, TY, VTT 4. arviointi ja ajo- oikeus 4.1. ajokokeen kehittäminen HY, TY HAMK, JAO 4.2. ajokyvyn arvioinnin perusteiden tut- HY, JY, TY, VTT KAMK kimus 4.3. ajokyvyn edellytysten käytännön arvioinnin menetelmien kehittäminen HY, JY, TTL HAMK, JAMK, KAMK, TY 4.4. ajoterveyden ja ajokyvyn arvioinnin koulutus TTL JAMK 5. laki, valvonta, taloudellinen ohjaus 5.1. lain ja valvonnan yhteys ajotapaan HY, JAO, LT, TY, VTT 5.2. lain ja valvonnan toimivuus ja vaiku- HY, JAO, LT, TY, VTT tusten arviointi 5.3. taloudellisen ohjauksen vaikutukset HY, JAO, TTY, VTT ajotapaan ja kulkutavan valintaan 6. infrastruktuuri & tekniikka 6.1. älyliikenteen ja kuljettajan tukijärjes- telmien vaikutukset kuljettajaan 6.2. liikenneympäristön ja liikenteen oh- jauksen suunnittelu ja toimivuuden tut- kimus AY, HY, JY, VTT HY, TTY, VTT JAO, LT, TTY KAMK, JAO, TY 6.3. ajosuoritteisiin ja ajoneuvokantaan HY, JY, TTY liittyvä 6.4. ajoneuvotekniikka ja kuljettajakäyt- VTT täytyminen 6.5. älyliikenteen ratkaisujen kehittämi- VTT nen kuljettajan, valvonnan ym. tueksi AY - Aalto- yliopisto, HAMK - Hämeen ammattikorkeakoulu, HY - Helsingin yliopisto, JAO - Jyväskylän ammattiopisto, JAMK - Jyväskylän ammattikorkeakoulu, JY - Jyväskylän yliopis- to, KAMK - Kajaanin ammattikorkeakoulu, LT Liikenneturva, TTL Työterveyslaitos, TY - Turun yliopisto, VTT - Valtion teknillinen tutkimuskeskus
25 LINTU-muistio Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarpeet 25 Taulukko 5.2. Haastatteluissa ilmaistut tutkimusintressit tutkimusmetodeittain jaoteltuna Kokeellinen ajokäyttäytymisen tutkimus Kenttätutkimus Simulaattoritutkimus Laskennalliset mallit Kuljettajakäyttäytymisen laskennallinen mallintaminen Liikennejärjestelmän mallintaminen ja simulointi. logistiikka HY, VTT JY, JAMK, KAMK AY, HY, JY, VTT AY, JY, TTY Tilastolliset tutkimukset, kyselyt, seuranta- aineistot, haastattelututkimukset, ob- servointi ja vuorovaikutustutkimus Kuljettajakäyttäytymiseen liittyvä seuranta/tilastotutkimus HY, LT, TTY, TY, VTT Tilastomenetelmien psykometrinen kehitys HY Arvot, asenteet, liikenneturvallisuuskulttuuri HY, LT, VTT Persoonallisuus, temperamentti HY, JY, TY Kliiniset testit, ajokyvyn ja ajoterveyden arviointi Liikennelääketiede, ajoterveysjärjestelmä, hoitoala Kliininen neuropsykologia ja liikennepsykologia HY, JAMK, TTL, TY HY, JY Ajoneuvotekniikka, informaatioteknologia, liikennejärjestelmä Älyliikennesovellukset, seurantalaitteet AY, TTL, TTY, VTT Kuljettajan ja älyteknologian vuorovaikutus HY, JY, JAMK, KAMK
26 26 LINTU-muistio Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarpeet 6 Kuljettajakäyttäytymisen keskeiset tutkimustarpeet ja -tavoitteet tulevaisuudessa Tutkimustarve riippuu tavoitteista, ja jo sinänsä sisältää ajatuksen, että jostakin tai joltakin puuttuu tietoa, joko asioiden ymmärtämiseksi, (toimintaa ohjaavien) teoreettisten mallien kehittämiseksi ja testaamiseksi, tai suoraan soveltavien tavoitteiden toteuttamiseen. Tutkimustavoitteiden saavuttaminen puolestaan on riippuvaista suomalaisen tutkimuksen tasosta, ja liikennetutkimusalan toimijoiden osaamisalueista. Tarvittava osaaminen ja resurssit riippuvat olennaisesti siitä, mihin kysymyksiin pyritään vastaamaan ja millä keinoilla. Näin ollen voidaan suositella, että kansallisella tasolla määritellään ensin ne keskeisimmät kokonaisuudet, joihin tutkimuksella pyritään vastaamaan. Tämän jälkeen osaamisen vahvuudet ja kehitettävät kohteet, vaadittavat resurssit ja vastuutahot on mahdollista määritellä. Lähes kaikki aktiiviset toimijat ilmoittivat vakiintuneen osaamisen (ja kiinnostuksen) kohteeksi riskikäyttäytymisen (tai normaalin käyttäytymisen) perusteiden tutkimuksen, ja lähes samassa mitassa riski- tai onnettomuusanalyysit. Edellä kirjoitettua ajatellen se on hyvä lähtökohta. Riskikäyttäytymisen perusteiden ja onnettomuusprosessin ymmärtäminen on keskeinen lähtökohta liikenneturvallisuustutkimukselle, ja se tulisi myös varmistaa alan opetuksessa ja tutkijakoulutuksessa. Selvästi nousevana alana on kuljettajan toiminnan ja liikenteen laskennallinen mallintaminen, joka vakiintuneilla toimijoilla viittaa liikenteen (makrotason) simulointiin (AY), logistiikkaan (TTY) tai onnettomuuden rekonstruktiossa tarvittaviin laskennallisiin malleihin (VALT). Kuljettajan toiminnan mallintaminen mikro- tai nanotasolla puolestaan on kiinnostuksen kohteena "nousevana alana" (AY, HY, JY, VTT), kun liikennekäyttäytymisen kognitiivinen mallintaminen tarjoaa työkalun niin älykkään auton ja liikenteen kuin esim. ajokokeen, ajo-opetuksen ja ajokykyä mittaavien kognitiivisten testien kehittämisessä. Tämä on myös sitä välttämätöntä perustutkimusta, jota kuljettajakäyttäytymisen alalla on tehtävä, jotta pysyisimme älyliikenteen mahdollisuuksien ja haasteiden tutkimuksen eturintamassa. Yhteiskunnallisen päätöksenteon kannalta mallintaminen ja kovat laskennalliset menetelmät liikennejärjestelmän ja kuljettajakäyttäytymisen kuvaamisessa tarkoittavat sitä, että päätöksenteko perustuu mitattuun dataan ja täsmällisiin malleihin jotka validoidaan empiirisesti (evidence based vs. tulkintoihin ja näkemyksiin perustuvaa). Miten onnettomuuteen johtava ja turvallinen ajaminen oikeastaan eroavat toisistaan? Mikä erottaa toisistaan ne kuljettajat tai tilanteet joissa onnettomuus tapahtuu ja ne joissa ei?
LINTU tutkimusohjelman teesit
LINTU tutkimusohjelman teesit Tieliikenteen turvallisuuden pitkän aikavälin tutkimus- ja kehittämisohjelma LINTU on liikenne- ja viestintäministeriön, Liikenneviraston ja Liikenteen turvallisuusviraston
Poliisin suorittama nopeusvalvonta
Poliisin suorittama nopeusvalvonta Autoliiton nopeudet ja nopeusvalvonta seminaari Poliisiylitarkastaja Samppa Holopainen Poliisin liikenneturvallisuusstrategia Poliisin liikenneturvallisuusstrategian
Nuorten kuljettajien liikennekäyttäytyminen
Nuorten kuljettajien liikennekäyttäytyminen Valtakunnallinen Tapaturmapäivän seminaari, Vaasa 13.8.2010 Yli-insinööri Marcus Merin, liikenne- ja viestintäministeriö Nuorten (15 24-vuotiaiden) liikenneturvallisuudesta
Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma. 2. Liikenneturvallisuusvisio ja -tavoitteet
Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma 2. Liikenneturvallisuusvisio ja -tavoitteet 1.9.2015 Valtakunnallinen liikenneturvallisuusvisio ja - tavoitteet Turvallisuusvisio: Kenenkään ei tarvitse kuolla
Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarpeet
Kuljettajakäyttäytymisen tutkimustarpeet Työryhmä: Pekka Kuikka 1, Otto Lappi 2, Mikael Sallinen 13 ja Heikki Summala 2 1 Jyväskylän yliopisto 2 Helsingin yliopisto 3 Työterveyslaitos Mitä tavoiteltiin
LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN TUTKIJALAUTAKUNTA LAPISSA
LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN TUTKIJALAUTAKUNTA LAPISSA 13.11.2013 Lapin liikenneturvallisuusfoorumi Kalle Parkkari 13.11.2013 Lapin liikenneturvallisuusfoorumi Kalle Parkkari Sivu 1 Valtakunnallinen liikenneturvallisuustavoite
Tutkimusmenetelmien lyhyt oppimäärä
VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Tutkimusmenetelmien lyhyt oppimäärä Juha Luoma, VTT Poliisin liikenneturvallisuusseminaari Tampere 25.-26.10.2017 Liikenneturvallisuustutkimuksen menetelmiä
SEURANTA KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMISSA KESTÄVÄN KUNTA- JA KAUPUNKILIIKENTEEN PÄIVÄT 16.-17.9.2015 JUHA HELTIMO, STRAFICA OY
SEURANTA KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMISSA KESTÄVÄN KUNTA- JA KAUPUNKILIIKENTEEN PÄIVÄT 16.-17.9.2015 JUHA HELTIMO, STRAFICA OY Kuntien liikenneturvallisuustyö Lain edellyttämää asukkaiden hyvinvoinnin
Tieliikenteen turvallisuus
Liikenneneuvos Anneli Tanttu 1 Tieliikenteessä ovat mukana kaikki kansalaiset Tieliikennejärjestelmä on avoin järjestelmä, jossa jokainen tienkäyttäjä tekee päätöksiä ja valintoja Rautatie- ja tieliikenteen
Tieliikenteen turvallisuudesta 2012. Anna Liisa Tarvainen.
Tieliikenteen turvallisuudesta 2012 Anna Liisa Tarvainen. Linjauksia Hallitusohjelmasta poimittua Sisäisen turvallisuuden tavoitteena on, että Suomi on Euroopan turvallisin maa. Poliisipalvelut turvataan
Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Aloitusseminaari 29.5.2013
Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Aloitusseminaari 29.5.2013 Asialista 1. Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelman sisältö 2. Liikenneturvallisuustyön haasteet ja tavoitteet 3. Kävelyn
Valtioneuvoston periaatepäätös liikenneturvallisuudesta
Valtioneuvoston periaatepäätös liikenneturvallisuudesta ja sen seuranta Riikka Rajamäki 14.11.2017 Tampere Liikenneturvallisuustyön hyvät käytännöt kaikkien käyttöön -seminaari Vastuullinen liikenne. Rohkeasti
Opetussuunnitelma AM 120 ja 121 -luokkien kuljettajaopetukseen
Opetussuunnitelma AM 120 ja 121 -luokkien kuljettajaopetukseen Sisältö JOHDANTO Kuljettajaopetuksen tavoitteet Opetukselliset periaatteet Opetuksen järjestäminen käytännössä TEORIAOPETUS AJO-OPETUS OPETUSLUPA
KULJETTAJIEN SOSIAALISET TAIDOT LIIKENTEESSÄ. Hernetkoski, K., Katila, A. Laapotti, S., Lammi, A. ja Keskinen, E. Turun yliopisto, psykologian laitos
KULJETTAJIEN SOSIAALISET TAIDOT LIIKENTEESSÄ Hernetkoski, K., Katila, A. Laapotti, S., Lammi, A. ja Keskinen, E. Turun yliopisto, psykologian laitos 1 Keskeiset kysymykset: 1. Millaisia sosiaaliset taidot
Nuorten kuljettajien liikenneturvallisuuden arviointi -työryhmä. Työryhmän puheenjohtaja, liikenneneuvos Anneli Tanttu
Nuorten kuljettajien liikenneturvallisuuden arviointi -työryhmä Työryhmän puheenjohtaja, liikenneneuvos Anneli Tanttu Työryhmän tavoitteita ja tehtäviä Arvioida konkreettisia toimenpiteitä, joilla parannettaisiin
Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma YHTEENVETO ONNETTOMUUSTARKASTELUISTA. Yhteenveto 1/5
Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma YHTEENVETO ONNETTOMUUSTARKASTELUISTA Yhteenveto 1/5 Seudulla tapahtuu keskimäärin 46 henkilövahinko-onnettomuutta vuodessa (ka 2009-2013). Viimeisen
"MIELI, PÄIHTEET JA AJOKYKY"
"MIELI, PÄIHTEET JA AJOKYKY" Varsinais-Suomen tutkijalautakunnan terveisiä Mikä Mitä Miten Miksi VT Mika Peltola ORGANISAATIO Liikenne- ja viestintäministeriö Liikenneonnettomuuksien tutkinnan neuvottelukunta
Viranomaisvaatimusten rajaukset ja tulevaisuus:
Viranomaisvaatimusten rajaukset ja tulevaisuus: Miten viranomainen näkee raskaan kaluston simulaatioopetuksen lähitulevaisuudessa. Sampsa Lindberg 14.2.2012 Vantaa Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia.
Lääkärin ilmoitusvelvollisuus ajoterveysasioissa:
Lääkärin ilmoitusvelvollisuus ajoterveysasioissa: Kolme näkökulmaa prosessin toimivuuteen M. Peräaho, S. Laapotti, A. Katila & K. Hernetkoski Liikennepsykologia, Turun yliopisto Tausta ja menetelmä Jatkoa
Turvallisuuden tila tieliikenteessä
Turvallisuuden tila tieliikenteessä Liikenneturvallisuuspäivät 13.2.213 Anders Granfelt Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Esityksen sisältö Liikenteen Turvallisuusvirasto Trafi Historia Organisaatio
Autojen turvatekniikka ja liikenneturvallisuus
Autojen turvatekniikka ja liikenneturvallisuus Vaikuttajien Autoiluakatemia 11.-12.9.2012 Premier Parkissa Vakuutuskeskus, Vahingontorjuntayksikkö Pieni teollisuuskatu 7, FIN-02920 ESPOO Puh: +358 9 680401,
ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu
ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-
Operaatiotutkimus ja MATINE Professori Ilkka Virtanen
Operaatiotutkimus ja MATINE Professori Ilkka Virtanen FORS-seminaari Turvallisuus ja riskianalyysi Teknillinen korkeakoulu 13.11.2008 MATINEn tehtävä Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta (MATINE)
Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma
Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma Kitee, Rääkkylä ja Tohmajärvi LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ Yleistä Liikenneturvallisuustyötä ohjaava visio: Kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti
Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely
LOPPURAPORTTI 18.12.2015 Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely Tausta Liikenneviraston Kansallinen kävelyn ja pyöräilyn tietopankki, Kulkulaari on perustettu vuonna 2013. Sivusto perustettiin
28.4.2010 SUUNNITTELUMENETELMÄT JA TIETOTARPEET MAANKÄYTÖN JA LIIKENTEEN SUUNNITTELUSSA
EKOTULI+LINTU-SEMINAARI SUUNNITTELUMENETELMÄT JA TIETOTARPEET MAANKÄYTÖN JA LIIKENTEEN SUUNNITTELUSSA TAUSTAA Taustalla 2009 valmistunut selvitys Maankäyttö ja liikenneturvallisuus, ohjaajana Saara Toivonen
Nykytila edellyttää turvallisuuspainotteisen ja vastuullisen liikennepolitiikan laajaalaista terävöittämistä.
1 VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖS TIELIIKENTEEN TURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA 5.12.2012 1. Johdanto Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman mukaan liikennepolitiikan avulla turvataan sujuva ja
Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012
Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi Jaana Lerssi-Uskelin Ohjelma: Verkostot työhyvinvoinnin tukena Alustuspuheenvuorot ja työpaja Jatketaan toimintaa yhdessä! Yhteenveto Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin
Keski-Suomen liikenneturvallisuusstrategian valmistelu
Keski-Suomen liikenneturvallisuusstrategian valmistelu Aluepäällikkö Leena Piippa, Liikenneturva 1 Strategia Liikenneturvallisuusstrategia on asiakirja, jossa on määritelty: Visio maakunnan liikenneturvallisuudesta
LIIKENNETURVA 2009 1
LIIKENNETURVA 2009 1 Selviytyykö ikäihminen liikenteessä? Ikääntyneiden ihmisten kokonaismäärä ja heidän osuutensa väestöstä kasvaa tulevina vuosikymmeninä huomattavasti. Kiistämätön tosiasia on myös se,
Liikenneturvallisuus tutkijalautakuntatyön psykologin näkökulmasta
Liikenneturvallisuus tutkijalautakuntatyön psykologin näkökulmasta Sari Kukkamaa Neuropsykologi (OYS Neurokirurgia) Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan käyttäytymistiedejäsen Psykologiliiton liikennepsykologian
ALUEELLISEN LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TILANNEKATSAUS
ALUEELLISEN LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TILANNEKATSAUS 24.9.2013 Kajaani Timo Mäkikyrö Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus/ Timo Mäkikyrö 18.10.2013 1 Pohjois-Pohjanmaan ELY:n Liikenne -vastuualueen toimialue Rovaniemi
SUOMEN AUTOKOULULIITTO RY
SUOMEN AUTOKOULULIITTO RY AUTOKOULUJEN OPETUSPALVELUIDEN KEHITTÄMINEN 25.5.2016 Jarmo Jokilampi puheenjohtaja TULEVAISUUTTA EI VOI ENNUSTAA, TULEVAISUUS ON TÄSSÄ JA NYT! (Prince Ea) Suomen liikenneturvallisuustilanne
Ihmisen mittainen liikenne - nollavisio liikenneturvallisuustyön pohjana
Ihmisen mittainen liikenne - nollavisio liikenneturvallisuustyön pohjana Valtakunnalliset kouluttajapäivät Satu Tuomikoski satu.tuomikoski@liikenneturva.fi 20.1.2018 2 Mikä on nollavisio Turvallisuuskulttuurin
Alkolukostako ratkaisu? Päihteet ja liikenne -seminaari Janne Mänttäri 15.5.2008
Alkolukostako ratkaisu? Päihteet ja liikenne -seminaari Janne Mänttäri 15.5.2008 1 Mikä alkolukko on? Laite, joka uloshengitysilman alkoholipitoisuuden perusteella estää ajoneuvon käynnistymisen Satunnaispuhallus
IKÄÄNTYNEIDEN KULJETTAJIEN TERVEYSRISKIT ONNETTOMUUKSIEN TAUSTALLA
IKÄÄNTYNEIDEN KULJETTAJIEN TERVEYSRISKIT ONNETTOMUUKSIEN TAUSTALLA Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 1.6.2016 Juhani Kalsi, Silmätautien erikoistuva lääkäri, KYS Pohjois-Savon liikenneonnettomuuksien
Mopoilu ja liikenneraittius
Mopoilu ja liikenneraittius Parannamme liikenneturvallisuutta vaikuttamalla ihmisen käyttäytymiseen 2 Kuolleet tienkäyttäjäryhmittäin ja liikenneturvallisuustavoite Lähde: Tilastokeskus ja Liikenneturva,
Tulosohjaus-hanke. Strategialähtöinen tulosohjaus ja johtaminen - STRATO
Tavoitteena strategisempi, kevyempi, poikkihallinnollisempi ja yhtenäisempi tulosohjaus Tulosohjaus-hanke Strategialähtöinen tulosohjaus ja johtaminen - STRATO Pilotin esitys 16.10. Tulosohjauksen kehittämisen
Uudenmaan ELY-keskuksen tervehdys
Uudenmaan ELY-keskuksen tervehdys Yleisötilaisuus 23.10.2013 Mäntsälä Liikennejärjestelmäasiantuntija Päivi Ylipaavalniemi, Uudenmaan ELY-keskus 24.10.2013 Uudenmaan ELY-keskus Muodostettiin 1.1.2010 yhdistämällä
Salon liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneseminaari 24.5.2011 Jaakko Klang
Salon liikenneturvallisuussuunnitelma 2010 Liikenneseminaari Jaakko Klang YLEISTÄ: Mikä on liikenneturvallisuussuunnitelma? Liikenne ja infrastruktuuri 2 SUOMI (nyk. Salo) 1972 muutos 2009 asukkaita Milj.
JULKISTAMISTILAISUUS 11.3.2009, HELSINKI. Harri Melin, Tampereen yliopisto Ari Hautaniemi, Tampereen yliopisto Mikko Aro, Turun yliopisto
Sektoritutkimuksen neuvottelukunnan osaaminen, työ ja hyvinvointi -jaoston esiselvitys 4 Osaamisen merkitys työvoimavarojen, JULKISTAMISTILAISUUS 11.3.2009, HELSINKI Harri Melin, Tampereen yliopisto Ari
Liikennetutkimuksen osaaminen Jyväskylän yliopistossa
Liikennetutkimuksen osaaminen Jyväskylän yliopistossa Virtuaalinen liikenteen tutkimuskeskus seminaari 16.2.2012 Dekaani, professori Pekka Neittaanmäki Jyväskylän yliopisto Informaatioteknologian tiedekunta
Liikenneturvallisuustyö. Kirkkonummella
Liikenneturvallisuustyö Kirkkonummella Kalvosarjan sisältö 1. Liikenneturvallisuustilanne Liikenneonnettomuudet Koettu liikenneturvallisuus Koetut t liikenneturvallisuuspuutteet lli tt t 2. Liikenneturvallisuustyö
Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma
Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma LAPPI 2015-2018 Lapin ELY, Ramboll Finland 13.11.2015 1 13.11.2015 2 VISIOT JA TAVOITTEET Sidottu valtakunnalliseen tavoitteeseen Kenenkään ei tarvitse kuolla tai
VIISAS LIIKKUMINEN KOHTAA LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN
Juha Heltimo, Strafica Oy VIISAS LIIKKUMINEN KOHTAA LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN Asiantuntijoiden määritelmä Viisas liikkuminen: Ympäristöä säästäviä, terveyttä edistäviä, turvallisia, sujuvia ja taloudellisia
Nuoret liikenteessä. Antero Lammi Koulutuspäällikkö
Nuoret liikenteessä Antero Lammi Koulutuspäällikkö Nuorten vakavissa onnettomuuksissa on usein iso kasauma riskejä Nuorten liikenneturvallisuustilanne Vuonna 2009 18-20 vuotiaita kuolleita 30 ja loukkaantuneita
Onko liikenne turvallista ja toimivaa ikääntyville?
Onko liikenne turvallista ja toimivaa ikääntyville? Tuula Taskinen, Liikenneturva Aineiston koonnut Leena Pöysti, Liikenneturva Taustatietoa kyselystä Kyselyt tehtiin syksyllä 2015 Liikenneturvan tapahtumissa
Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous 2. 17.3.2015
Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous 2. 17.3.2015 1. Kokouksen avaus ja asialistan hyväksyminen 1. Kokouksen avaus ja asialistan hyväksyminen 2. Edellisen
LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE JANAKKALASSA. Onnettomuusanalyysia vuosista 2002-2011
LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE JANAKKALASSA Onnettomuusanalyysia vuosista - Janakkalan kunnan alueella tapahtuu vuosittain noin kaksikymmentä henkilövahinkoihin johtavaa liikenneonnettomuutta. Liikenneonnettomuuksissa
Opastusta ja vinkkejä kuntien liikenneturvallisuustyöhön. LIIKENNE JA MAANKÄYTTÖ 2015 Juha Heltimo, Strafica Oy Annu Korhonen Linea Konsultit Oy
Opastusta ja vinkkejä kuntien liikenneturvallisuustyöhön LIIKENNE JA MAANKÄYTTÖ 2015 Juha Heltimo, Strafica Oy Annu Korhonen Linea Konsultit Oy Esityksen sisältö Opas kuntien liikenneturvallisuustyöhön
KYT2014-tutkimusohjelman loppuseminaari 18.3.2015, Finlandia-talo
KYT2014-tutkimusohjelman loppuseminaari 18.3.2015, Finlandia-talo Kehityspäällikkö Kaisa-Leena Hutri, STUK KYT2014-tutkimusohjelman johtoryhmän puheenjohtaja KYT2014-tutkimusohjelmakauden olennaiset piirteet
Ihmisen mittainen liikenne - nollavisio liikenneturvallisuustyön pohjana. Satu Tuomikoski
Ihmisen mittainen liikenne - nollavisio liikenneturvallisuustyön pohjana Satu Tuomikoski satu.tuomikoski@liikenneturva.fi Nollavisio katuhaastattelu Näe ihminen liikenteessä kampanjasivut 2 Mikä on nollavisio
Turvallinen Liikenne 2025
Turvallinen Liikenne 2025 KEHTO-foorumi Tampere, 28.3.2019 Anne Silla, VTT 01/04/2019 VTT beyond the obvious 1 Sisältö Turvallinen liikenne 2025 -konsortiohankkeen esittely Vuoden 2018 projektien esittely
Tieliikenteen tilannekuva Heinäkuu 2012. Liikkuva poliisi 4.9.2012
Tieliikenteen tilannekuva Heinäkuu 2012 Liikkuva poliisi 4.9.2012 SISÄLTÖ 1. Liikenneonnettomuudet tammi-heinäkuussa 2012 2. Toimintaympäristö 2012 3. Liikennerikokset v. 2011 ja tammi-heinäkuussa 2012
Työpaikan kehittäminen: tärkeimmät periaatteet ja toimivat välineet
Työpaikan kehittäminen: tärkeimmät periaatteet ja toimivat välineet Ville Saarikoski, Työturvallisuuskeskus 17.10.2015 22.4.2015 vs Työhyvinvointi on kiivennyt korkealle Työhyvinvointi menestystekijänä
Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja
Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja Pyöräilevässä ja kävelevässä koulubussissa lapset kulkevat aikuisen johdolla ennalta
Tietoa tutkimalla Tietojohtaja Juha Kenraali 16.12.2015
Tietoa tutkimalla Tietojohtaja Juha Kenraali 16.12.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ajantasainen porovaroituspalvelu -kokeilu Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ajantasainen porovaroituspalvelu
Nuorison liikenneturvallisuus. Keski-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi
Nuorison liikenneturvallisuus Keski-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 6.10.2016 Mikä on Onnettomuustietoinstituutti? Onnettomuustietoinstituutti (OTI) tekee työtä ennaltaehkäistäkseen liikenneonnettomuuksia
Miten tutkimus- ja kehittämistoimintaa tilastoidaan? Tampereen yliopisto 26.3.2010 Ari Leppälahti
Miten tutkimus- ja kehittämistoimintaa tilastoidaan? Tampereen yliopisto 26.3.2010 Ari Leppälahti Tilastokeskuksen t&k -tilasto Yritysten tutkimus- ja tuotekehitys Julkisen sektorin t&k - yksityinen voittoa
TURVALLISUUS. Arja Toola
TURVALLISUUS Arja Toola 3.7.2014 TAUSTAT JA TAVOITTEET Hankkeen tavoitteena on kehittää liikenne-turvallisuutta kehittämällä siihen liittyviä toimintamalleja ja teknisiä ratkaisuja. Hanke käsittää eri
Eduskunnalle. LAKIALOITE 37/2012 vp. Laki rikoslain 23 luvun 3 :n, ajokorttilain ja sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 3 :n muuttamisesta
LAKIALOITE 37/2012 vp rikoslain 23 luvun 3 :n, ajokorttilain ja sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 3 :n muuttamisesta Eduskunnalle Rattijuopumustapauksissa kuolleita on 2000-luvulla ollut keskimäärin
Tiemaksujen selvittämisen motiiveja
Tiemaksujen selvittämisen motiiveja Sidosryhmäseminaari 12.6.2012 Tuomo Suvanto Työryhmän toimeksianto Selvittää, kuinka Suomessa tulisi edetä tiemaksujärjestelmien käyttöönotossa pitkällä aikavälillä
Nopeudenhallinnan nykytila ja mahdollisuudet, NOPHA
Nopeudenhallinnan nykytila ja mahdollisuudet, NOPHA VTT Liikenne- ja logistiikkajärjestelmät Harri Peltola, Riikka Rajamäki & Juha Luoma Lähtökohdat nopeuksien hallinnalle Vaikutukset matka-aikaan, logistiikkaan,
ETELÄ-KYMENLAAKSON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA. Esittelykalvot: Asukaskyselyn vastausten analyysi 25.1.2016
ETELÄ-KYMENLAAKSON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA Esittelykalvot: Asukaskyselyn vastausten analyysi 25.1.2016 YHTEENVETO 1/3 Asukaskyselyyn saatiin yli 2000 vastausta, pääosa vastaajista naisia ja iältään
Liikkumisen ohjaus ja turvallisuustyö yhtä jalkaa Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki
Liikkumisen ohjaus ja turvallisuustyö yhtä jalkaa Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista
AJOTERVEYDEN VALVONTA. Poliisin näkökulma. 29.10.2015 apulaispoliisipäällikkö Antero Rytkölä
AJOTERVEYDEN VALVONTA Poliisin näkökulma 29.10.2015 apulaispoliisipäällikkö Antero Rytkölä 1 29.10.2015 Poliisilaitoksesta pääpoliisiasema Tampereella yhteensä 18 toimipistettä 1004 vakituista työntekijää,
Fintrip ideasta konkretiaksi syksy 2012
Finnish Transport Research and Innovation Partnership Fintrip ideasta konkretiaksi syksy 2012 Finnish Transport Research and Innovation Partnership Liikenteen osaamis- ja innovaatioverkosto Johanna Särkijärvi,
Aivovammaliitto Liikenneturva Autokoululiitto
Aivovammaliitto Liikenneturva Autokoululiitto Olenko riskikäyttäytyjä? Nautinko vaaratilanteista? Miten otan arjessa vaaratilanteet huomioon liikenteessä, kotona, liikunnan parissa tai muuten vapaaajalla?
Mopotietoutta vanhemmille. Liikenneturva, Liikenne ja viestintäministeriö, Trafi, Poliisi, Liikennevirasto ja Liikennevakuutuskeskus 2011
Mopotietoutta vanhemmille Liikenneturva, Liikenne ja viestintäministeriö, Trafi, Poliisi, Liikennevirasto ja Liikennevakuutuskeskus 2011 Mopoilun suosio kasvaa, onnettomuuksia paljon Mopojen määrä ja mopoilijoiden
Älyä ja tietoa liikenteeseen Asta Tuominen Liikennevirasto
Älyä ja tietoa liikenteeseen Asta Tuominen Liikennevirasto 13.3.2014 Sisältö Liikennevirasto lyhyesti Lähivuosina meillä ja maailmalla Liikenneviraston strategia Mitä älyliikenne tarkoittaa? Esimerkkejä
Helsingin seudun liikenneturvallisuusstrategia
HLJ 2011 Helsingin seudun liikenneturvallisuusstrategia Helsingin seudun liikenneturvallisuusstrategia Sisällysluettelo Johdanto 4 Liikenneturvallisuuden nykytilanne 6 Liikenneturvallisuusvisio ja -tavoitteet
Tutkimusperusteinen käytännönopetus Lapissa
Tutkimusperusteinen käytännönopetus Lapissa Sosnetin kevätseminaari, Jyväskylä 2014 Marjo Romakkaniemi, yliopistonlehtori Sanna Väyrynen, professori (ma.) Alustuksen rakenne Tarkastelemme tutkimusperusteista
M 5/2014 vp Kansalaisaloite: Rattijuoppouden rangaistuksia on tiukennettava (KAA 3/2014 vp) Rattijuopumus tieliikenteen turvattomuustekijänä
Eduskunnan lakivaliokunnalle Julkinen kuuleminen 16.10.2014 M 5/2014 vp Kansalaisaloite: Rattijuoppouden rangaistuksia on tiukennettava (KAA 3/2014 vp) Rattijuopumus tieliikenteen turvattomuustekijänä
Mahdollistamme hyvinvointia ja kilpailukykyä liikenteestä.
Mahdollistamme hyvinvointia ja kilpailukykyä liikenteestä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. 28.11.2017 Liikenteen turvallisuusvirasto 1 Trafin toiminnan perusta 28.11.2017 Liikenteen turvallisuusvirasto
Moottoripyöräilijöiden liikenneturvallisuus. Vaihtoehtoiset toimenpiteet katsastukselle
Moottoripyöräilijöiden liikenneturvallisuus Vaihtoehtoiset toimenpiteet katsastukselle Tausta Komission ehdotus ns. liikennekelpoisuus-paketti, sisälsi mm. moottoripyörien katsastusvelvollisuuden Suomessa
Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa
Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa Suomen korkeakoulujen kestävän kehityksen foorumi: kestävän kehityksen edistäminen korkeakoulujen toiminnassa Tampere 6.4.2016 Riina Vuorento Ohjauksen muodot
Psykiatriset sairaudet ja ajokyky: yleiskatsaus. Jyrki Korkeila Psykiatrian professori, TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala
Psykiatriset sairaudet ja ajokyky: yleiskatsaus Jyrki Korkeila Psykiatrian professori, TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala Korkeila 1 Itsemurhariski: Trafi Psykiatriseen tai muuhun sairauteen liittyvä itsemurhavaara
LINTU-loppuseminaari Avaus
LINTU-loppuseminaari Avaus Sisältö Liikenneturvallisuus, missä mennään Suomessa ja muualla Murros: älyliikenne T&K-ohjelmista yleensä LINTU Onnettomuudet ja vammautuneet EU 1990-2010 European Commission,
Kansallinen älyliikenteen strategia
Kansallinen älyliikenteen strategia Ehdotus 18.11.2009 Harri Pursiainen Työn kulku Professori Kulmalan raportti 2008 LVM:n toimeksianto 19.3.2009 I asiantuntijaseminaari huhtikuussa Liikenteen ja viestinnän
LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN PERUSANALYYSIT
Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN PERUSANALYYSIT Kalvosarjan sisältöteemat Onnettomuuskehitys yleisesti Onnettomuuksien osalliset osallisten kulkutapa osallisten
PORTFOLIO VIRANHAKUASIAKIRJANA. Tiina Kosunen, Kanslerinvirasto, HY tiina.kosunen@helsinki.fi 1.6.2006
PORTFOLIO VIRANHAKUASIAKIRJANA Tiina Kosunen, Kanslerinvirasto, HY tiina.kosunen@helsinki.fi 1.6.2006 Sanastoa ja käsitteitä Portfoliotyö: materiaalin keräämistä, valikointia ja arviointia sekä sen tallentamista
Nuoret ja liikenneturvallisuus
Nuoret ja liikenneturvallisuus Pohjois Pohjanmaan ja Kainuun liikenneturvallisuusseminaari Örnis bilar / Carl Johan de Geer Jan Lööf Professori Jorma Mäntynen, Tampereen teknillinen yliopisto Aluepäällikkö
Maastoliikenteen perusteita
Maastoliikenteen perusteita Mitä on maastoliikenne? Maastoliikenne tarkoittaa moottoriajoneuvolla ajamista maastossa eli tavallisten teiden ulkopuolella. Lain mukaan maasto on maa-alue ja jääpeitteinen
1 YLEISTÄ LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMASTA
Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Pirkkalan, Vesilahden ja Ylöjärven 7 1 YLEISTÄ LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMASTA 1.1 Työn tavoitteet Hyvä liikenneturvallisuus syntyy monista tekijöistä. Liikenneonnettomuuksien
Suomalaisten noviisikuljettajien osaaminen (verrattuna ruotsalaisiin, hollantilaisiin ja itävaltalaisiin noviiseihin)
Suomalaisten noviisikuljettajien osaaminen (verrattuna ruotsalaisiin, hollantilaisiin ja itävaltalaisiin noviiseihin) 20.5.2010 Sami Mynttinen Trafi/Tutkimusjohtaja Esityksen sisältö Turun yliopistossa
SYL:n toiminnan suunnittelun ja kuvaamisen uudistaminen
Hyvä ylioppilaskuntatoimija, Liittokokousmateriaaleista järjestettiin lausuntokierros 21.9. 12.10. Lausunnot liittokokousmateriaaleista saatiin 15 jäsenyhteisöltä. Lausuntojen pohjalta liiton hallitus
Uudistuva liikenne. Lehtori Markus Pöllänen. Tieteen päivät Tampere-talo
Uudistuva liikenne Lehtori Markus Pöllänen Tieteen päivät Tampere-talo 21.1.2017 Esityksen sisältö Liikenne. Nyt Millaista liikkuminen ja liikenne on nykyisin Suomessa? Liikennejärjestelmän muutostarpeet
SUOMEN VESIALAN KANSAINVÄLINEN STRATEGIA: Tiivistelmä
SUOMEN VESIALAN KANSAINVÄLINEN STRATEGIA: Tiivistelmä Luonnos 23.4.2008 Visio ja avainsanat Kansainvälinen vesialan strategia rakentuu seuraavalle pitkän aikavälin visiolle: Suomen vesialan toimijat ehkäisevät
Palautetta nopeuksista kuljettajille
Palautetta nopeuksista kuljettajille Harri Peltola & Juha Tapio Ei matkan mittavuus vaan vauhti turman tuo. Se vanha viisaus ei apuansa suo. 29.1.2003 Säätytalo 1 Älykkään nopeudensäätelyn vaihtoehdot:
Tavoitteena turvallinen toimintakyky liikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.
Tavoitteena turvallinen toimintakyky liikenteessä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Tavoitteena turvallinen toimintakyky liikenteessä Henkilötaso Organisaatiotaso Vastuullinen liikenne. Rohkeasti
SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ. Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu
SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu maunuan@gmail.com www.anttimaunu.fi Näkökulma arviointiin ja tutkimukseen Suomi 100 ei ehkä
YHDISTYMISSELVITYS JUANKOSKI- KUOPIO TOIMINTAYMPÄRISTÖ
YHDISTYMISSELVITYS JUANKOSKI- KUOPIO TOIMINTAYMPÄRISTÖ 1 Juankosken ja n kaupungin toimintaympäristöselvitys (213) Toimintaympäristön muutoshaasteet Juankosken ja n kaupunkien toimintaympäristön muutokseen
Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa. Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9.
Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9.2017 Lähtökohdat Tutkimuksen laatija on Tapio Kinnunen, joka toimii
Liikenneturvan strategia
1 Liikenneturvan strategia 2020-2022 2 Sisällysluettelo Tehtävä 3 Missio 3 Visio 3 Arvot 3 Strategiset päämäärät 4 Strategian toteuttaminen vuosina 2020 2022 (KTS) 6 Talous ja henkilöstö 2018 2022 8 3
Bitumista bitteihin älyliikenteen strategia
Bitumista bitteihin älyliikenteen strategia Kansainvälinen telepäivä 17.5.2010 Kansliapäällikkö Harri Pursiainen Liikenne 2010-luvulla Ilmastotyö on iso urakka Suomen talouden rakenne muuttuu Tuottavuusvaatimukset
Tieliikenneonnettomuudet v. 2010-2014: KUNTA TAIPALSAARI 30.9.2015
Tieliikenneonnettomuudet v. - : KUNTA TAIPALSAARI 3.9.5 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina - tapahtui 59 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista
LIIKENNETURVALLISUUSRAPORTTI 2018
LIIKENNETURVALLISUUSRAPORTTI 2018 Tieliikenneonnettomuudet Kauniaisissa Vuosi 2017 oli ennätysturvallinen liikenteessä sekä Kauniaisissa, että koko maassa. Iliitu-tilaston mukaan Kauniaisissa sattui viime
Kalvosarjan sisältö. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Asukaskyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO
Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Asukaskyselyn tulokset 29.9.2014 Kalvosarjan sisältö YHTEENVETO Yhden sivun yhteenveto Kolmen sivun yhteenveto ASUKASKYSELYYN VASTANNEIDEN TAUSTATIETOJA
Automaattisten ajoneuvojen ja lainsäädännön kehitys - Suomi edistää älykästä liikennettä. Jenni Rantio Teknologia Forum 7.10.2015
Automaattisten ajoneuvojen ja lainsäädännön kehitys - Suomi edistää älykästä liikennettä Jenni Rantio Teknologia Forum 7.10.2015 Suomi edistää - Miksi? Rakennetaan digitaalisen liiketoiminnan kasvuympäristö
udet kone- ja kuljetuskaluston mpäristö- ja turvallisuusvaatimukset iestön hoidon alueurakoissa
udet kone- ja kuljetuskaluston mpäristö- ja turvallisuusvaatimukset iestön hoidon alueurakoissa Urakoitsijaseminaari 2015 Anne-Mari Haakana, Liikennevirasto 21.10.2015 Tavoitteena pitkän aikavälin suunnitelma