Tieliikenteen tilannekuva Heinäkuu Liikkuva poliisi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tieliikenteen tilannekuva Heinäkuu 2012. Liikkuva poliisi 4.9.2012"

Transkriptio

1 Tieliikenteen tilannekuva Heinäkuu 2012 Liikkuva poliisi

2 SISÄLTÖ 1. Liikenneonnettomuudet tammi-heinäkuussa Toimintaympäristö Liikennerikokset v ja tammi-heinäkuussa Liikennevalvonta tammi-heinäkuussa LP:n keskeisten tulostavoitteiden toteutuminen 6. Yhteenvetoa 2

3 1.1. LIIKENNEONNETTOMUUDET Lähde: Tilastokeskuksen ennakkotieto Henkilövahinko-onnettomuuksien kokonaismäärä on laskenut 12,6 % viime vuodesta. Liikennekuolemissa (yht. 156 henkilöä) ei kuitenkaan merkittävää muutosta (- 1,9 %). Onnettomuusmäärä on vähentynyt taajamissa (- 18,8 %) mutta kasvanut taajamien ulkopuolella (+ 5,4 %). Vastakkaisten ajosuuntien onnettomuuksissa on 12 liikennekuoleman lisäys viime vuoteen nähden ja peräti 23:n lisäys v keskiarvoon nähden. Ainoastaan ikäryhmässä vuotiaat on liikennekuolemien nousua aikaisempiin vuosiin nähden. Alkoholionnettomuuksissa on kuollut 7 henkilöä vähemmän kuin v Onnettomuusmääräkin laskenut 19,8 % viime vuoden tasolla. 3

4 TIELIIKENTEESSÄ 12 EDELLISEN KUUKAUDEN AIKANA KUOLLEET Yhteensä Henkilöautossa Jalankulkijat ja polkupyöräilijät 0 Muut

5 TIELIIKENTEESSÄ KUOLLEET TIENKÄYTTÄJÄRYHMÄN MUKAAN Tammi-heinäkuu Jalankulkija 17 Polkupyörä ka Mopo 4 Moottoripyörä 12 Henkilöauto 96 Muu auto 14 Muu tienkäyttäjä 7 5

6 TIELIIKENTEESSÄ KUOLLEET ONNETTOMUUSTYYPIN MUKAAN Tammi-heinäkuu Samat ajosuunnat Vastakkaiset ajosuunnat Risteävät ajosuunnat Jalankulkijaonn Tieltä suistuminen ka Muu onnettomuus 6 6

7 TIELIIKENTEESSÄ KUOLLEET IKÄRYHMÄN MUKAAN Tammi-heinäkuu ka

8 1.2 RASKAAN LIIKENTEEN ONNETTOMUUDET v Kaikki poliisin tietoon tulleet liikenneonnettomuudet mennessä (Patja -tiedot / ennakko) Raskaan liikenteen onnettomuudet vähentyneet 9,8 % (- 294 kpl) vuoteen 2011 verrattuna (tammi-elokuu). Kaikissa onnettomuustyypeissä on vähennystä viime vuoteen nähden. Pääteiden raskaan liikenteen määrä (KVL) on vähentynyt tammi -heinäkuussa 0,9 % viime vuodesta. (kesäkuussa oli kuitenkin kasvua 3,5%) Raskaan liikenteen rattijuopumusten kokonaismäärä on myös laskenut (- 7 %). Ulkomaalaisten osuus kuorma-autoliikenteen kaikista rattijuopumuksissa on kasvussa - nyt 35 % kaikista. Venäläisten osuus raskaan liikenteen ulkomaalaisista rattijuopoista on 62 %. 8

9 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Poliisin tietoon tulleet raskaanliikenteen onnettomuudet Lähde: Patja kolarit Ilman eläinonnettomuuksia Lin. (kolarit) 9

10 onnettomuudet, loukkaantuneet kuolleet 1.3 MOPO-ONNETTOMUUDET v Henkilövahinko-onnettomuudet. Lähde: Tilastokeskus Lähde: Tilastokeskus MOPO-HEVA: loukkaantuneet ja kuolleet (kpl) edellisen 12 kk:n aikana koko Suomi Loukkaantuneet Kuolleet Loukkaantuneet 12 kk Kuolleet 12 kk Kesä 2012 ollut hyvin myönteinen. Viimeisen 12 kk:n aikana loukkaantuneita 17,6 % ja kuolleita 20,0 % vähemmän kuin edellisen 12 kk:n aikana. 10

11 onnettomuudet, loukkaantuneet kuolleet 1.4 MOOOTTORIPYÖRÄ-ONNETTOMUUDET v Henkilövahinko-onnettomuudet. Lähde: Tilastokeskus Lähde: Tilastokeskus 800 Mp-HEVA: loukkaantuneet ja kuolleet (kpl) edellisen 12 kk:n aikana koko Suomi Loukkaantuneet Kuolleet Loukkaantuneet 12 kk Kuolleet 12 kk Viimeisen 12 kk:n aikana loukkaantuneita 4,9 % vähemmän mutta kuolleita 44 % (8 henkilöä) enemmän kuin edellisen 12 kk:n aikana. 11

12 2. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2012 Pääteiden liikennemäärän kasvu oli tammi-heinäkuussa hidasta. Kasvua oli vain 0,9 % edelliseen vuoteen verrattuna. Kesäkuussa tapahtui kuitenkin käänne, sillä raskas liikenne lisääntyi 3,5 % ja muu liikenne 2,3 %. Heinäkuussa taas matalampi kasvu. Itäliikenteen kasvu on ollut jo pitkään voimakasta. Suomen ja Venäjän rajanylityksissä oli ajoneuvon kasvu kesäkuussa. Liikenteen laadulliset muutokset merkittäviä: yli 65 -vuotiaiden määrä, ajoneuvokanta vanhenee, mopot, moottoripyörät ja mopoautot yleistyvät, ulkomaalaisten ajoneuvojen määrä kasvaa jne. Vuonna 2011 ajoneuvojen keskinopeudet nousivat päätieverkolla keskimäärin 0,8 km/h. Myös tieliikenteen ilmapiiri heikentymisestä oli viitteitä vuoden 2011 lopussa (Liikenneturva). Uutena, kasvavana ongelmana kuljetusalaan kohdistuva ja sitä hyödyntävä rikollisuus. 12

13 heinä elo syys loka marras joulu tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu tammi helmi maalis huhti touko kesä PÄÄTEIDEN LIIKENNEMÄÄRÄN KASVU (%) V Kuukausiarvo (KVL) verrattuna edellisen vuoden vastaavaan. Liikennevirasto 7/ ,00 8,00 6,00 4,00 3,5 2,00 2,3 0,00-2,00-4,00-6,00-8, Kevyet ajoneuvot Raskaat 13

14 RAJANYLITYKSET* SUOMEN JA VENÄJÄN VÄLILLÄ Ajoneuvojen lkm, kaikki raja-asemat yhteensä ja kaikki ajoneuvoluokat (Liikennevirasto) heinäkuu kesäkuu kesäkuu kesäkuu Venäjälle Suomeen heinä.10 syys.10 marras.10 tammi.11 maalis.11 touko.11 heinä.11 syys.11 marras.11 tammi.12 maalis.12 touko.12 * tiedot eivät ole kaikilta osin täydellisiä 14

15 3. LIIKENNERIKOKSET tammi-heinäkuussa 2012 Muutos edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna 1-7 / 2012 Liikennerikokset (RL 23 ) - 9,3 % Liikennerikkomukset - 11,5 % Ylinopeudet - liikennerikkomus - 8,2 % - liikenneturvallisuuden vaarantaminen - 8,5 % - törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen - 10,4 % Rattijuopumukset - rattijuopumus - 9,5 % - törkeä rattijuopumus - 8,7 % Vakava piittaamattomuus liikenneturvallisuutta kohtaan - paikallispoliisin suoritteena - 15,6 % - Liikkuvan poliisin suoritteena - 13,4 % VAK -rikkeet yht. Ylikuormarikkeet + 12,9 % + 4,4 % Tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkominen - 14,8 % Turvalaite -rikkeet yht. - 26,5 % Matkapuhelimen käyttö ajan aikana - 8,3 % 15

16 3.1. LIIKENNERIKOSTEN KEHITYS ON OLLUT LASKEVA V

17 3.2. RASKAAN LIIKENTEEN RIKOSNIMIKKEISSÄ KUITENKIN KASVUA V

18 4. LIIKENNEVALVONTA - tammi-heinäkuu 2012 Taimi -työaikatiedot (Polstat, ) Poliisin liikennevalvonta on vähentynyt tammi-heinäkuussa yht. 30,7 henkilötyövuotta viime vuoteen verrattuna Jos trendi jatkuu samana, on työajan vähennys koko vuoden tasolla jopa HTV (aktiivista työaikaa) Poliisilaitoksissa on LV:n työajan vähennys ollut keskimäärin 10,4 %, Liikkuvassa poliisissa 5,3 % (8,9 HTV). Vähennys on kohdistunut seuraavasti: - nopeusvalvonta (- 10,6 HTV, -10,7 %) - rattijuopumusvalvonta (- 6,6 HTV, -8,5%) - ajotapavalvonta (- 4,1 HTV, -5,6% - automaattivalvonta (- 3,4 HTV, 10,8 %) - turvalaitteiden käytön valvonta (- 2,0 HTV, -14,1 %) 18

19 5. LP:N TULOSKEHITYS - tammi-heinäkuu 2012 Taimi -työaikatiedot (Polstat, ) LP:n liikennevalvonta on vähentynyt 5,3 % ja dokumentoitujen suoritteiden määrä samalla 4,0 %. Valvontasuoritteiden kokonaismäärä suhteessa työaikaan on kuitenkin kasvanut. Toiminnallinen tehokkuus on siten parantunut. Poliisin valvonnan vaikuttavuus näkyy raskaan liikenteen sektorilla. Kun valvontaa on kohdistettu raskaaseen liikenteeseen, myös suoritteita on tullut aikaisempaa enemmän (+ 12,9 %). Lisäksi kuljetusrikollisuuden torjuntaprojektissa on ryhdytty paljastamaan rikoksia kuljetusalan harmaaseen talouteen liittyen. Samanaikaisesti liikennevalvonnan kokonaismäärän vähentyminen on merkinnyt poliisin tietoon tulleiden liikennerikosten kokonaismäärän vähentymistä. 19

20 5.1 LP:N KESKEISTEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Tammi-heinäkuu 2012 (Taimi -työaika ja suoritetiedot) 11. Hälytystehtävät, kpl 1. Dokument suoritteet, KPL / LV:n HTV 20 % 10 % 0 % 2. Liikennevalvonnan % -osuus aktiivisesta työajasta 10. VAK-tarkastukset, kpl -10 % -20 % 3. Liikennevalvonnan työaika (tunnit/1640) -30 % 9. Ajo- ja lepoaikatarkastukset, kpl -40 % 4. Rattijuopumusvalvonta (%) LV:sta 8. Nopeusvalvonta (%) LV:sta 5. Ajotapavalvonta (%) LV:sta 7. Raskaan liikenteen valvonta (%) LV:sta 6. Turvalaitevalvonta (%) LV:sta MUUTOS (%) POIKKEAMA (%) TAVOITTEESEEN TAVOITE 20

21 5.2 KULJETUSALAN HARMAAN TALOUDEN TORJUNTAPROJEKTI Havaintoja tien päältä mennessä Päärikosnimikkeet Havaintojen määrä / kuukausi Luvaton liikennöinti Väärennys Paljastinlaiterikkomus Veropetos Tieliikenteen sosiaalilainsäädännön Ulkomaalaisrikkomus Väärä vakuutus Huumausainerikos Työsyrjintä (alipalkkaus) Luvattoman ulkomaisen työvoiman käyttö Ajo-oikeudetta -ajo Rekisterimerkintärikos Liiketoimintakiellon rikkominen Työeläkemaksuvakuutuspetos vihje Törkeä varkaus Törkeä rattijuopumus Verojenmaksu Vapaudenriisto Petos Tieliikenteen sos.lain. rikkom. Ajoneuvoverorikkomukset / ajoneuvon kunto Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo

22 6. YHTEENVETOA Liikenneonnettomuuksien kokonaismäärä on laskenut viime vuodesta 12,6 %, liikennekuolemat ovat kuitenkin lähes viime vuoden tasolla (-1,9 %). Taajamien ulkopuolella onnettomuusmäärä on kasvanut 5,6 %. Nuorten vuotiaiden kuolonkolarit edelleen kasvussa. Vastakkaisten ajosuuntien kuolonkolarit lisääntyneet merkittävästi. Ajoneuvojen keskinopeudet pääteillä kasvoivat v ja myös tieliikenteen ilmapiiri heikentyi vuoden lopulla. Kun liikennevalvonta (työaika) on vähentynyt 8,1 % (koko poliisi) on tämän seurauksena poliisin tietoon tulleiden liikennerikosten määrä vähentynyt lähes samassa suhteessa (- 9,3 %). Vaikutukset koettuun kiinnijäämisriskiin ja sitä kautta ajokäyttäytymiseen näkyvät pidemmällä aikavälillä. 22

Liikenneonnettomuudet ja uhrit 2017

Liikenneonnettomuudet ja uhrit 2017 Liikenneonnettomuudet ja uhrit 217 212 kuollutta Poliisin tietoon tuli 46 vakavasti loukkaantunutta 216 Terveydenhuollon hoitoilmoitusaineistossa lisäksi 432 vakavasti loukkaantunutta 216 Poliisin tietoon

Lisätiedot

Suomen tieliikenteen tila 2016 sivu 2 / 8

Suomen tieliikenteen tila 2016 sivu 2 / 8 Suomen tieliikenteen tila 2016 sivu 2 / 8 Tieliikenteen turvallisuustavoitteiden seuranta, Q4/2016 Kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä 4 tieliikenteessä suhteessa tavoitteeseen, Q4/ 2016 Kuolleet ja loukkaantuneet

Lisätiedot

Katsaus liikenneturvallisuuskehitykseen Koko maa, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu. Petri Jääskeläinen Liikenneturva

Katsaus liikenneturvallisuuskehitykseen Koko maa, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu. Petri Jääskeläinen Liikenneturva Katsaus liikenneturvallisuuskehitykseen Koko maa, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu Petri Jääskeläinen Liikenneturva Liikenneonnettomuudet ja uhrit 215 257 kuollutta Pelastuslaitoksen tietoon tuli 835 vakavasti

Lisätiedot

Sirpa Rajalin. tutkijaseminaari

Sirpa Rajalin. tutkijaseminaari Sirpa Rajalin 35. Liikenneturvallisuusalan tutkijaseminaari Helsingissä 20.5.2010 2010 Tieliikenteessä kuolleet 100 000 asukasta kohden eräissä maissa 2008 0 5 10 15 20 25 Islanti Iceland Malta Malta

Lisätiedot

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa , Vuokraerä: Tammi/12 : 30.01.2008 Viivästyskorko: 11.5 % Laskuviite: 4 45523 08012 Yhteensä: 390.40 EUR Pankit: n Joku Vuokralainen 16.01.2008 Tammi/12 4 45523 08012 30.01.2008 EUR 390.40 , Vuokraerä:

Lisätiedot

POLIISIN NÄKÖKULMA RATTIJUOPUMUKSIIN. Ylikomisario Heikki Ihalainen

POLIISIN NÄKÖKULMA RATTIJUOPUMUKSIIN. Ylikomisario Heikki Ihalainen POLIISIN NÄKÖKULMA RATTIJUOPUMUKSIIN Ylikomisario Heikki Ihalainen Rattijuopumusten vertailu 2007-2008 (-11.5) 2008 2007 törkeä rattijuopumus 4 662 4 821 alkoholi 4 427 4 601 huumaava aine 235 220 rattijuopumus

Lisätiedot

SAVONLINNAN LIIKENNEONNETTOMUUSSELVITYS V. 2008

SAVONLINNAN LIIKENNEONNETTOMUUSSELVITYS V. 2008 SAVONLINNAN LIIKENNEONNETTOMUUSSELVITYS V. 2008 SAVONLINNAN KAUPUNKI 10.3.2009 SISÄLLYSLUETTELO SAVONLINNAN LIIKENNEONNETTOMUUSSELVITYS VUODELTA 2008 1. YLEISTÄ 3 2. LIIKENNEONNETTOMUUDET LAJITTAIN 4 KEVYTLIIKENNEONNETTOMUUDET

Lisätiedot

Pohjanmaan Poliisilaitos

Pohjanmaan Poliisilaitos 27.1.217 Pohjanmaan Poliisilaitos Turvallisuuskatsaus 216 Risto Lammi Poliisipäällikkö Pohjanmaan Poliisilaitos 443 297 asukasta Kolme maakuntaa 4 kaupunkia/kuntaa Pääpoliisiasema + 11 poliisiasemaa Henkilöstö

Lisätiedot

LÄNSI-UUDENMAAN POLIISILAITOS

LÄNSI-UUDENMAAN POLIISILAITOS LÄNSI-UUDENMAAN POLIISILAITOS Poliisit kevyen liikenteen turvana - Poliisin liikenneturvallisuusseminaari 28.- Jussi Päivänsalo ylikomisario ASENNE. Viisitoista vuotta bussia ajanut vantaalainen Markku

Lisätiedot

SATAKUNNAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA LÄHTÖKOHTIA: LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA KULJETUKSET, LIIKENNEVERKOT SEUTUKUNTAKIERROS

SATAKUNNAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA LÄHTÖKOHTIA: LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA KULJETUKSET, LIIKENNEVERKOT SEUTUKUNTAKIERROS SATAKUNNAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA LÄHTÖKOHTIA: LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA KULJETUKSET, LIIKENNEVERKOT SEUTUKUNTAKIERROS Satakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelma LIIKENTEEN KYSYNTÄ LIIKKUMINEN Kulkutavat

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/218 [1] Syntyneet Tammi-heinäkuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt viisi lasta enemmän kuin

Lisätiedot

Autojen turvatekniikka ja liikenneturvallisuus

Autojen turvatekniikka ja liikenneturvallisuus Autojen turvatekniikka ja liikenneturvallisuus Vaikuttajien Autoiluakatemia 11.-12.9.2012 Premier Parkissa Vakuutuskeskus, Vahingontorjuntayksikkö Pieni teollisuuskatu 7, FIN-02920 ESPOO Puh: +358 9 680401,

Lisätiedot

Pohjanmaan Poliisilaitos

Pohjanmaan Poliisilaitos Pohjanmaan Poliisilaitos Turvallisuuskatsaus 218 Kari Puolitaival Poliisipäällikkö Pohjanmaan Poliisilaitos Noin 445 asukasta Kolme maakuntaa 4 kaupunkia/kuntaa Pääpoliisiasema + 11 poliisiasemaa Henkilöstö

Lisätiedot

ohjausryhmän 2. kokous Härmänmaan liikenneturvallisuussuunnitelma

ohjausryhmän 2. kokous Härmänmaan liikenneturvallisuussuunnitelma ohjausryhmän 2. kokous Härmänmaan liikenneturvallisuussuunnitelma 3. Edellisen kokouksen jälkeiset tapahtumat nettisivuja päivitetty www.tampere.ramboll.fi/harmanmaa_litu/ lähtötietojen keräys onnettomuusanalyysi

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-heinäkuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt hieman vähemmän lapsia

Lisätiedot

Poliisiasiain neuvottelukunta, Rokua Rikostarkastaja Konsta Korhonen

Poliisiasiain neuvottelukunta, Rokua Rikostarkastaja Konsta Korhonen Poliisiasiain neuvottelukunta, Rokua Rikostarkastaja Konsta Korhonen 1 Rikosten määrä asukaslukuun suhteutettuna 2 Rikoslajittainen kehitys 2007-2014 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 Kaikki

Lisätiedot

Liikenneonnettomuudet Hämeenlinnassa. vuosina

Liikenneonnettomuudet Hämeenlinnassa. vuosina Liikenneonnettomuudet Hämeenlinnassa vuosina 2012-2016 Liikenneonnettomuudet Hämeenlinnassa v. 2012-2016 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan 39 % kaikista onnettomuuksista tapahtui

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 12/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-elokuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-kesäkuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt hieman vähemmän lapsia

Lisätiedot

LIIKENNEONNETTOMUUDET 2014

LIIKENNEONNETTOMUUDET 2014 LIIKENNEONNETTOMUUDET 2014 Yhteenveto tieliikenneonnettomuuksista iliitu - Destian liikenneturvallisuuspalvelu YHTEENVETO TIELIIKENNEONNETTOMUUKSISTA VUONNA 2014 Tarkastelualue kunta: KOKKOLA Vuonna 2014

Lisätiedot

Kasvavan rajaliikenteen hallinta

Kasvavan rajaliikenteen hallinta Kasvavan rajaliikenteen hallinta Lapin liikenneturvallisuusfoorumi 2014 Poliisitarkastaja Jari Pajunen Sisäministeriö / Poliisiosasto Esityksen sisältö Itäliikkuvuuden kasvuun varautuminen Kansainvälinen

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/218 [1] Syntyneet Tammi-elokuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kaksi lasta enemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

LUOTEIS-PIRKANMAAN VIISAAN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA. Esittelykalvot: Onnettomuusanalyysi

LUOTEIS-PIRKANMAAN VIISAAN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA. Esittelykalvot: Onnettomuusanalyysi LUOTEIS-PIRKANMAAN VIISAAN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA Esittelykalvot: Onnettomuusanalyysi 9.6.2015 Onnettomuuskehitys Luoteis-Pirkanmaalla 2000-luvulla Luoteis-Pirkanmaan liikenteessä on menehtynyt

Lisätiedot

NUORET JA LIIKENNE. Aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi Rovaniemi

NUORET JA LIIKENNE. Aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi Rovaniemi NUORET JA LIIKENNE Aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi 14.2.2013 Rovaniemi 2 Rainer Kinisjärvi Liikenneonnettomuudet ja uhrit 2012 254 kuollutta Yhteensä 26 000 loukkaantunutta (vuonna 2011). Poliisin tietoon

Lisätiedot

Valtioneuvoston periaatepäätös liikenneturvallisuudesta

Valtioneuvoston periaatepäätös liikenneturvallisuudesta Valtioneuvoston periaatepäätös liikenneturvallisuudesta ja sen seuranta Riikka Rajamäki 14.11.2017 Tampere Liikenneturvallisuustyön hyvät käytännöt kaikkien käyttöön -seminaari Vastuullinen liikenne. Rohkeasti

Lisätiedot

2.2 Liikenneonnettomuudet. 2.2.1 Liikenneonnettomuuksien tilastointi

2.2 Liikenneonnettomuudet. 2.2.1 Liikenneonnettomuuksien tilastointi Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Pirkkalan, Vesilahden ja Ylöjärven LIIKENNETURVALLISUUDEN NYKYTILA 17 2.2 Liikenneonnettomuudet 2.2.1 Liikenneonnettomuuksien tilastointi Tietoja liikenneonnettomuuksista

Lisätiedot

Oulun liikenneturvallisuussuunnitelma. Osaraportti 1: Onnettomuusanalyysi

Oulun liikenneturvallisuussuunnitelma. Osaraportti 1: Onnettomuusanalyysi Oulun liikenneturvallisuussuunnitelma Osaraportti 1: Onnettomuusanalyysi Joulukuu 2016 Liikenneonnettomuuksien kehitys Vuosina 2010-2014 Oulussa tapahtui vuodessa keskimäärin 800 liikenneonnettomuutta.

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/218 [1] Syntyneet Tammikuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin vastaavana

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 7/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-huhtikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Poliisin suorittama nopeusvalvonta

Poliisin suorittama nopeusvalvonta Poliisin suorittama nopeusvalvonta Autoliiton nopeudet ja nopeusvalvonta seminaari Poliisiylitarkastaja Samppa Holopainen Poliisin liikenneturvallisuusstrategia Poliisin liikenneturvallisuusstrategian

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 13/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-syyskuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2014: KUNTA ESPOO 9.4.2015

Tieliikenneonnettomuudet v. 2014: KUNTA ESPOO 9.4.2015 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuonna 2014 tapahtui 483 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (vuonna 2013 luku oli 560). Onnettomuuksista 3 johti kuolemaan ja 102 loukkaantumiseen. Onnettomuuksissa

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010-2014: KUNTA TAIPALSAARI 30.9.2015

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010-2014: KUNTA TAIPALSAARI 30.9.2015 Tieliikenneonnettomuudet v. - : KUNTA TAIPALSAARI 3.9.5 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina - tapahtui 59 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista

Lisätiedot

Liikenneonnettomuudet Jyväskylässä 2014

Liikenneonnettomuudet Jyväskylässä 2014 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Liikenneonnettomuudet Jyväskylässä 2014 Kaupunkirakennepalvelut Liikenne ja viheralueet 23.2.2015 Sisällys Yhteenveto... 2 Henkilövahinkoon johtaneet liikenneonnettomuudet Jyväskylässä

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/219 Kehittämis- ja talousosasto Talouspalvelut 9/219 [1] Syntyneet Tammi-elokuussa 219 Kemi-Tornio-seudulla on maassa, Simossa ja Tervolassa. Syntyneiden

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010-2014: KUNTA SAVONLINNA 15.5.2015

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010-2014: KUNTA SAVONLINNA 15.5.2015 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2010-2014 tapahtui 1020 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 204 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 6 (1 /v) johti kuolemaan ja

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 8/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-toukokuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt suunnilleen saman verran

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 15/217 [1] Syntyneet Vuonna 217 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Tieliikenteen turvallisuudesta ajankohtaisia ajatuksia. Ylivieskassa 11.11.2014 Toimitusjohtaja Anna Liisa Tarvainen LIIKENNETURVA

Tieliikenteen turvallisuudesta ajankohtaisia ajatuksia. Ylivieskassa 11.11.2014 Toimitusjohtaja Anna Liisa Tarvainen LIIKENNETURVA Tieliikenteen turvallisuudesta ajankohtaisia ajatuksia Ylivieskassa 11.11.2014 Toimitusjohtaja Anna Liisa Tarvainen LIIKENNETURVA Hyvä suunta Katse taakse pitkiä kehityskaaria hyviä tuloksia tukeva pohja

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden

Lisätiedot

Kuva 1.1 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan

Kuva 1.1 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuonna 2013 tapahtui 184 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (vuonna 2012 luku oli 205). Onnettomuuksista 0 johti kuolemaan ja 33 loukkaantumiseen. Onnettomuuksissa

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/219 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 4/219 [1] Syntyneet Tammi-huhtikuussa 219 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 24 lasta vähemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Liikenneonnettomuudet Hämeenlinnassa. vuosina

Liikenneonnettomuudet Hämeenlinnassa. vuosina Liikenne Hämeenlinnassa vuosina 2013-2017 Liikenne Hämeenlinnassa v. 2013-2017 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan * * * Loukkaantumiseen johtaneet (kpl) Vuosina 2013-2017 40 % kaikista

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 5/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-maaliskuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2014: KUNTA NAANTALI 13.4.2015

Tieliikenneonnettomuudet v. 2014: KUNTA NAANTALI 13.4.2015 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuonna 2014 tapahtui 102 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (vuonna 2013 luku oli 77). Onnettomuuksista 1 johti kuolemaan ja 11 loukkaantumiseen. Onnettomuuksissa

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015 Väestökatsaus Heinäkuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun lopussa 183975, jossa kasvua vuodenvaihteesta 151 henkeä. Elävänä syntyneet 1 159 Kuolleet 1 038 Syntyneiden enemmyys 121 Kuntien välinen

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 8/218 [1] Syntyneet Tammi-kesäkuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kymmenen lasta enemmän kuin

Lisätiedot

Pauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA

Pauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Pauli Mero 22.10.2019 ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Työttömyysaste alenee ja työttömien määrä vähenee Lahdessa. Ulkomaalaisten työttömyysaste on Lahdessa kuitenkin

Lisätiedot

Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET

Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET Onnettomuustarkasteluiden sisältö 1. Onnettomuuskehitys Loviisassa 2000 2014 kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä henkilövahinko onnettomuuksien

Lisätiedot

Tehostettu kameravalvonta ja puuttumiskynnyksen alentaminen. Kokeilu kantatiellä 51 syyskuussa 2007

Tehostettu kameravalvonta ja puuttumiskynnyksen alentaminen. Kokeilu kantatiellä 51 syyskuussa 2007 Tehostettu kameravalvonta ja puuttumiskynnyksen alentaminen Kokeilu kantatiellä 51 syyskuussa 2007 Kokeilu pähkinänkuoressa Kantatie 51:llä, Kirkkonummen ja Karjaan välillä kokeiltiin syyskuussa 2007 tehostettua

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010-2014: KUNTA HÄMEENLINNA 25.6.2015

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010-2014: KUNTA HÄMEENLINNA 25.6.2015 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2010-2014 tapahtui 1534 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 307 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 9 (2 /v) johti kuolemaan ja

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2016

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2016 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 6/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 15/218 [1] Syntyneet Vuonna 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt viisi lasta vähemmän kuin edellisvuonna.

Lisätiedot

Teuvan onnettomuusyhteenveto Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Teuvan onnettomuusyhteenveto Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Teuvan onnettomuusyhteenveto 0-06 Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 5.8.07 Onnettomuusaineisto Onnettomuustarkastelu käsittää vuodet 0-06 Aineisto perustuu poliisin tietoon tulleisiin onnettomuuksiin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 10/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 10/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 13/218 [1] Syntyneet Tammi-lokakuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 12 lasta enemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/219 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 3/219 [1] Syntyneet Tammi-maaliskuussa 219 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 14 lasta vähemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Lappeenrannan seutu - onnettomuusyhteenveto ja tieliikennekuolemat Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat

Lappeenrannan seutu - onnettomuusyhteenveto ja tieliikennekuolemat Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Lappeenrannan seutu - onnettomuusyhteenveto 2012-2016 ja tieliikennekuolemat 2006-2015 Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Onnettomuusaineisto kaikki onnettomuudet Onnettomuustarkastelu

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin kahtena

Lisätiedot

Itä-Suomessa edellisvuotta vähemmän liikennekuolemia

Itä-Suomessa edellisvuotta vähemmän liikennekuolemia ITÄ-SUOMEN LIIKENNETURVALLISUUSKATSAUS 2013 Itä-Suomessa edellisvuotta vähemmän liikennekuolemia Itä-Suomessa liikenneonnettomuuksissa kuolleet vähenivät merkittävästi edellisvuodesta, ja niitä oli Liikenneturvan

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 14/218 [1] Syntyneet Tammi-marraskuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt neljä lasta enemmän kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/218 [1] Syntyneet Tammi-syyskuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kuusi lasta enemmän kuin

Lisätiedot

LIITE Trafin julkaisuun Alkoholirattijuopumus tieliikenteessä. Liite Trafin julkaisuun 1/2015: Päivitetyt kuvat ja taulukot.

LIITE Trafin julkaisuun Alkoholirattijuopumus tieliikenteessä. Liite Trafin julkaisuun 1/2015: Päivitetyt kuvat ja taulukot. LIITE Trafin julkaisuun 1-2015 Alkoholirattijuopumus tieliikenteessä Liite Trafin julkaisuun 1/2015: Päivitetyt kuvat ja taulukot Marita Löytty 1.9.2016 Trafiksäkerthetsverket Helsinki, Helsingfors 2015

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2011-2015: KUNTA LOPPI 30.3.2016

Tieliikenneonnettomuudet v. 2011-2015: KUNTA LOPPI 30.3.2016 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2011-2015 tapahtui 494 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 99 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 3 (1 /v) johti kuolemaan ja

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/19 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/19 [1] Syntyneet Tammi-helmikuussa 19 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 13 lasta vähemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Kouvolan liikenneturvallisuussuunnitelma VISIO, TAVOITTEET, PAINOPISTEALUEET JA MITTARIT

Kouvolan liikenneturvallisuussuunnitelma VISIO, TAVOITTEET, PAINOPISTEALUEET JA MITTARIT Kouvolan liikenneturvallisuussuunnitelma 2017 VISIO, TAVOITTEET, PAINOPISTEALUEET JA MITTARIT VISIO TURVALLISESTA LIIKKUMISESTA MÄÄRÄLLISET TAVOITTEET TOIMENPITEET VISIO PAINOPISTE- ALUEET Kenenkään ei

Lisätiedot

Kuva 1.1 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan

Kuva 1.1 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuosina 2009-2013 tapahtui 8489 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (keskimäärin 1698 onnettomuutta vuodessa). Onnettomuuksista 66 (13 /v) johti kuolemaan

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/18 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/18 [1] Syntyneet Tammi-helmikuussa 18 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin vastaavana

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/215 [1] Syntyneet Tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt hieman vähemmän

Lisätiedot

Pauli Mero TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA

Pauli Mero TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA Pauli Mero 24.9.2019 TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA Työttömien kokonaismäärä samoin nuorisotyöttömien sekä pitkäaikaistyöttömien määrät vähenevät Lahdessa ripeästi. Myös työttömyysaste

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/19 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/19 [1] Syntyneet Tammikuussa 19 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kaksi lasta enemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

M 5/2014 vp Kansalaisaloite: Rattijuoppouden rangaistuksia on tiukennettava (KAA 3/2014 vp) Rattijuopumus tieliikenteen turvattomuustekijänä

M 5/2014 vp Kansalaisaloite: Rattijuoppouden rangaistuksia on tiukennettava (KAA 3/2014 vp) Rattijuopumus tieliikenteen turvattomuustekijänä Eduskunnan lakivaliokunnalle Julkinen kuuleminen 16.10.2014 M 5/2014 vp Kansalaisaloite: Rattijuoppouden rangaistuksia on tiukennettava (KAA 3/2014 vp) Rattijuopumus tieliikenteen turvattomuustekijänä

Lisätiedot

Keski-Suomen liikenneturvallisuusstrategian valmistelu

Keski-Suomen liikenneturvallisuusstrategian valmistelu Keski-Suomen liikenneturvallisuusstrategian valmistelu Aluepäällikkö Leena Piippa, Liikenneturva 1 Strategia Liikenneturvallisuusstrategia on asiakirja, jossa on määritelty: Visio maakunnan liikenneturvallisuudesta

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 8/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 16/215 [1] Syntyneet Vuonna 215 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Ennakoi.Tiedät kyllä miksi. Förutse. Du vet nog varför.

Ennakoi.Tiedät kyllä miksi. Förutse. Du vet nog varför. Ennakoi.Tiedät kyllä miksi. Förutse. Du vet nog varför. Matti Järvinen 29.1.2008 Liikenneturvallisuustavoite 800 12 edellisen kk:n aikana kuolleet 700 600 500 400 Tavoite: alle 250 tieliikennekuolemaa

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/2016

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/2016 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 3/216 [1] Syntyneet Vuoden 216 tammi-helmikuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma YHTEENVETO ONNETTOMUUSTARKASTELUISTA. Yhteenveto 1/5

Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma YHTEENVETO ONNETTOMUUSTARKASTELUISTA. Yhteenveto 1/5 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma YHTEENVETO ONNETTOMUUSTARKASTELUISTA Yhteenveto 1/5 Seudulla tapahtuu keskimäärin 46 henkilövahinko-onnettomuutta vuodessa (ka 2009-2013). Viimeisen

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 4/218 [1] Syntyneet Tammi-huhtikuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt hieman vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

OTIn ennakkotiedot alkoholionnettomuuksista 2017

OTIn ennakkotiedot alkoholionnettomuuksista 2017 OTIn ennakkotiedot alkoholionnettomuuksista 2017 Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimat tieliikenneonnettomuudet www.oti.fi Onnettomuustietoinstituutti (OTI) Raportin on laatinut Arja Holopainen.

Lisätiedot

II RIKOSLAJIT. 1 Rikollisuuden rakenne ja kehitys. Reino Sirén

II RIKOSLAJIT. 1 Rikollisuuden rakenne ja kehitys. Reino Sirén II RIKOSLAJIT 1 Rikollisuuden rakenne ja kehitys Seuraavassa rikollisuuden rakennetta ja kehityspiirteitä tarkastellaan poliisin tilastoiman rikollisuuden pohjalta. Sen ulkopuolelle jäävät rikokset, joita

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 7/218 [1] Syntyneet Tammi-toukokuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt saman verran lapsia kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-helmikuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

OTIn ennakkotiedot alkoholionnettomuuksista 2016

OTIn ennakkotiedot alkoholionnettomuuksista 2016 OTIn ennakkotiedot alkoholionnettomuuksista 2016 Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimat onnettomuudet www.oti.fi Onnettomuustietoinstituutti (OTI) Raportin on laatinut Arja Holopainen Aineisto

Lisätiedot

Vakava piittaamattomuus: LP Kuopion yksikön alue

Vakava piittaamattomuus: LP Kuopion yksikön alue Vakava piittaamattomuus: LP Kuopion yksikön alue Tietosisällön viimeinen kk / 8 12 Tiedot poimittu LTJ:n ajo-oikeuspäätöksistä LIIKKUVA POLIISI / ANALYYSI Tietolähde päivitetty 7.8.212 Päätöksen kirjanneen

Lisätiedot

Isojoen onnettomuusyhteenveto Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Isojoen onnettomuusyhteenveto Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Isojoen onnettomuusyhteenveto 0-06 Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma.9.07 Onnettomuusaineisto Onnettomuustarkastelu käsittää vuodet 0-06 Aineisto perustuu poliisin tietoon tulleisiin onnettomuuksiin

Lisätiedot

Savonlinnan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma SULKAVAN LIIKENNEONNETTOMUUDET JA YHTEENVETO ONGELMISTA

Savonlinnan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma SULKAVAN LIIKENNEONNETTOMUUDET JA YHTEENVETO ONGELMISTA Savonlinnan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma SULKAVAN LIIKENNEONNETTOMUUDET JA YHTEENVETO ONGELMISTA 2 Savonlinnan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Tieliikenneonnettomuudet 1 Liikenneonnettomuudet

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden

Lisätiedot

Ennakkoraportti 3/2016

Ennakkoraportti 3/2016 Ennakkoraportti 3/216 Tutkijalautakuntien tutkimat onnettomuudet vuonna 216 Onnettomuusinstituutti (OTI) www.oti.fi Aineisto Raportin aineistona on käytetty liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 6/214 [1] Syntyneet Tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

LIIKENNEONNETTOMUUDET 2014

LIIKENNEONNETTOMUUDET 2014 LIIKENNEONNETTOMUUDET 2014 Yhteenveto tieliikenneonnettomuuksista iliitu - Destian liikenneturvallisuuspalvelu YHTEENVETO TIELIIKENNEONNETTOMUUKSISTA VUONNA 2014 Tarkastelualue kunta: KOKKOLA Vuonna 2014

Lisätiedot

Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET

Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET Onnettomuustarkasteluiden sisältö 1. Onnettomuuskehitys Loviisassa 2000-2014 kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä henkilövahinko-onnettomuuksien

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/215 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt hieman enemmän lapsia kuin viime vuonna. Syntyneiden määrä

Lisätiedot

Lappeenrannan seutu - onnettomuusyhteenveto ja tieliikennekuolemat Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Lappeenrannan seutu - onnettomuusyhteenveto ja tieliikennekuolemat Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Lappeenrannan seutu - onnettomuusyhteenveto 2012-2016 ja tieliikennekuolemat 2006-2015 Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 12.9.2017 Onnettomuusaineisto kaikki onnettomuudet Onnettomuustarkastelu

Lisätiedot

Kunnan liikenneonnettomuustilanne v : KUNTA YPÄJÄ

Kunnan liikenneonnettomuustilanne v : KUNTA YPÄJÄ LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN TILASTOINTI Tietoja tieliikenneonnettomuuksista kootaan Suomessa poliisiin tietoon tulleiden ja vakuutusyhtiöille ilmoitettujen onnettomuustietojen perusteella. Liikenneonnettomuustietokantaa

Lisätiedot

Kunnan liikenneonnettomuustilanne v : KUNTA LAHTI

Kunnan liikenneonnettomuustilanne v : KUNTA LAHTI 1 LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN TILASTOINTI Tietoja tieliikenneonnettomuuksista kootaan Suomessa poliisiin tietoon tulleiden ja vakuutusyhtiöille ilmoitettujen onnettomuustietojen perusteella. Liikenneonnettomuustietokantaa

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010: Pertunmaa 15.6.2011

Tieliikenneonnettomuudet v. 2010: Pertunmaa 15.6.2011 1 ONNETTOMUUSMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS Vuonna 21 tapahtui 12 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta (vuonna 29 luku oli 16). Onnettomuuksista johti kuolemaan ja 2 loukkaantumiseen. Onnettomuuksissa

Lisätiedot

Liikenneturvallisuuskatsaus Satakunnassa

Liikenneturvallisuuskatsaus Satakunnassa Liikenneturvallisuuskatsaus Satakunnassa Jaakko Klang Varsinais-Suomen Ely-keskus Loimaan seudun liikenneturvallisuusryhmän kokous Jaakko Klang / Varsinais-Suomen ELYkeskus, 10 min Liikenneturvallisuuskatsaus

Lisätiedot