Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely"

Transkriptio

1 LOPPURAPORTTI Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely Tausta Liikenneviraston Kansallinen kävelyn ja pyöräilyn tietopankki, Kulkulaari on perustettu vuonna Sivusto perustettiin tarjoamaan laadukasta ja ajantasaista tietoa kävelystä ja pyöräilystä. Koottu ajantasainen ja helposti saavutettava tieto tukee kävelyn ja pyöräilyn edistämistyötä valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikallisesti. Tietopankki on avoin, mutta sen pääasiallisina käyttäjinä ovat kävelyn ja pyöräilyn edistämisen parissa työskentelevät alan asiantuntijat. Vuosina sivustolle on kertynyt yli 400 dokumenttia koskien kävelyä ja pyöräilyä. Sivustolla on ollut yli käyttäjää (sekä uusia että sivustolle palaavia käyttäjiä) (kuva 1). Keskimäärin käyttäjiä on noin kuukaudessa. Käyttöhuiput sijoittuvat sivuston perustamisajankohtaan ja Kulkulaarin uutiskirjeen lähettämiseen (noin 1000 käyttäjää kuukaudessa). Kuva 1. Kulkulaarin käyttäjät 10/ /2015. Lähde: Google Analytics Google Analyticsin mukaan käyttäjiä on ollut eri puolilta Suomea, mutta eniten käyttäjiä on ollut pääkaupunkiseudulta (kuva 2). Seuraavaksi yleisimmin vierailuita on tullut Tampereelta, Espoosta, Jyväskylästä, Oulusta ja Turusta. (Huomio: kaikki sivuston vierailut eivät tallennu, jos sijaintia ei pysty määrittelemään).

2 Kuva 2. Kulkulaarin käyttäjien sijainti 10/ /2015. Lähde: Google Analytics Eniten sivustolla on vierailtu Pyöräily ja Kuvapankki-osioissa (taulukko 1). Sivu *Yksilöidyt sivun katselut (10/ /2015) Etusivu 9313 Pyöräily 3383 Kuvapankki 1087 Kävely 1043 *Yksilöidyt sivun katselut tarkoittaa niiden istuntojen määrää, joiden aikana tietty sivu näytettiin vähintään kerran. Arvo lasketaan jokaiselle sivun URL-osoitteen ja sivun otsikon yhdistelmälle. Pyöräily -osiosta Muut tutkimukset-, Suunnitteluohjeet- sekä Seminaari- osiot ovat olleet suosituimpia. Kävelystä vastaavasti suosituimpia ovat olleet Suunnitteluohjeet- ja Liikumissuunnitelmat ja -Toimintamallit -osiot. Käyttäjäkysely 2015 Tausta Kulkulaarin käyttäjäkysely toteutettiin marraskuussa Sivusto oli tuolloin ollut käytössä kaksi vuotta. Käyttäjäkyselyn toteutti Pyöräilykuntien verkosto. Kyselyn tavoitteena oli kerätä tietoa ja kokemuksia sivuston nykyisestä käytöstä ja mahdollisista kehittämisideoista.

3 Kysely lähetettiin Pyöräilykuntien verkoston kokoamalle asiantuntijaverkostolle, johon kuuluu edustajia seuraavista tahoista: Pyöräilykuntien verkoston jäsenkunnat Tutkimuslaitokset: THL, UKK-instituutti, VTT Korkeakoulut ja muut oppilaitokset: Helsingin yliopisto, Aalto yliopisto, TTY, Oulun yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Metropolia, HAMK, Lahti, Ministeriöt ja virastot, YM, LVM, OKM, Liikennevirasto, ELY-keskukset Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelma Liikenneturva Motiva Valo ry (Valtakunnallinen liikunta ja urheiluorganisaatio) ja sen jäsenjärjestö Suomen Latu Konsulttitoimistoista tie- ja liikennesuunnittelun, maankäytön ja liikkumisen ohjauksen asiantuntijat Pyöräily-yhdistykset ja Pyöräliitto Kysely toteutettiin sähköisenä nettikyselynä ja siihen lähetettiin linkki henkilökohtaisen sähköpostin kautta noin 200 asiantuntijalle sekä Pyöräilykuntien verkoston Pyöräilylistalle. Pyöräilylistaan kuuluu noin 350 henkilöä. Kysely oli avoinna kaksi viikkoa välillä Kyselyyn saatiin 49 vastausta. Suurin osa vastaajista edusti kuntaa tai kaupunkia. Seuraavaksi eniten saatiin vastauksia pyöräilyyhdistyksien sekä tutkimus- ja oppilaitosten edustajilta. Näiden lisäksi vastauksia saatiin alan konsulteilta, ministeriöiden ja virastojen edustajilta sekä muilta liikkumisen alan edustajilta. Sivuston käyttö Vastaajien kesken Kulkulaaria käytettiin yleisimmin kuukausittain tai harvemmin. Pieni osa vastaajista (6 vastaajaa) ei ollut käyttänyt Kulkulaaria ollenkaan. Kyselyn mukaan sivustolta löytää yleisimmin etsimänsä tiedon (75 % vastaajista; 37 kpl vastasi usein löytävänsä hakemansa tiedon). Käytön lisäksi kyselyssä kartoitettiin, mitä sivun hakutoimintoja käytetään. Vastaajat käyttävät hyvin tasapuolisesti sivun eri hakutoimintoja, yleisimmin aika satunnaisesti eri hakuvaihtoehtoja. Avainsanojen käyttäminen on selkeästi harvinaisempaa. Sivun vasemmassa laidassa olevan hakemiston tarkoitus on dokumenttien löytämisen lisäksi selkeyttää myös pyöräilyn ja kävelyn laajaa olosuhdekenttää ja siihen liittyviä osa-alueita.

4 Kyselyssä kartoitettiin, mitä sivuston osa-alueita käytetään yleisimmin. Sivuston käytön mukaan (Google Analytics) suosituimpia osa-alueita ovat pyöräilyosio sekä Kuvapankki. Käyttäjäkyselyn tulokset ovat samansuuntaiset. Vastaajien mukaan Pyöräily -osio on suosituin Kulkulaarin sisällöistä. Etenkin materiaalit parhaista kansainvälisistä käytännöistä ja opeista ovat paljon käytetty. Pyöräily -osio on sisällöltään laajin verrattuna muihin Kulkulaarin osioihin, joita ovat Kävely, Kuvapankki ja Liikkumisen ohjaus. Pyöräily -osion laajuus vaikuttanee sen suosioon. Ohessa on esitetty, mitkä olivat kyselyyn vastanneiden suosituimmat käyttökohteet.

5 Kehittämistoimet Kyselyn yhtenä tavoitteena oli selvittää ja miettiä Kulkulaarin tärkeimpiä kehittämistarpeita jatkoa ajatellen. Kyselyn avulla saatiin monipuolisesti erilaisia kehittämisideoita. Lisäksi kyselyssä kartoitettiin aiemmin esillä ollut ideaa kuvaparisarjan toteuttamisesta. Ohessa on koottu keskeisimmät ja yleisimmät kehittämistoimet yhteen ja esitetty niille sopiva toimenpide-ehdotus. 1) Markkinoinnin kehittäminen Nykyinen sivuston markkinointi on tapahtunut Pyöräilykuntien verkoston uutiskirjeiden kautta (4 kpl/ vuonna 2015) sekä Pyöräilykuntien verkoston muun toiminnan ohella (kuntavierailut, seminaarit yms). Kahden ensimmäisen Kulkulaarin kehittämisvuoden aikana toiminta on painottanut sivuston sisällön tuottamiseen ja sivuston ylläpitoon. Markkinoinnin ja viestinnän kehittäminen on yksi selkeä kehittämissuunta tuleville vuosille. Toimenpide: Kulkulaarin uusimpia ja ajankohtaisempia aineistoja nostetaan esille jokaisessa Pyöräilykuntien uutiskirjeessä. Verkoston uutiskirje tavoittaa yli 350 pyöräilyn ja kävelyn asiantuntijaa Suomessa. Toimenpide: Kulkulaarin sosiaalisen median näkyvyyttä lisätään. Nykyisin tehokkain tapa viestiä ajankohtaisista aiheista on esim. Twitterin kautta. Kulkulaarin nykyinen tekninen toteutus ei ole kovin käyttäjäystävällinen tähän tarkoitukseen. Kulkulaarin käyttöliittymää parannetaan niin, että aineistoja on helpompi jakaa sosiaalisessa mediassa. 2) Vuorovaikutuksen lisääminen sidosryhmien kanssa Viestintä ja markkinointi ovat tehokkaita tapoja lisätä sivuston käyttöä, mutta samalla on huolehdittava sisällön laadusta ja luotettavuudesta. Kulkulaarin päätarkoituksesta on toimia ajantasaisena ja luotettavana tietoportaalina. Tähän saavuttamiseksi Pyöräilykuntien verkosto on kannustanut alan asiantuntijoita vinkkaamaan ylläpidolle uusista ja Kulkulaarista puuttuvista materiaaleista. Kyselyn mukaan noin neljännes vastaajista on ilmoittanut uusista tiedonlähteistä. Kulkulaarin ylläpitoon on tullut vuosien aikana noin parikymmentä yhteydenottoa koskien sivuston sisällön päivittämistä. Vuorovaikutusta käyttäjien kanssa olisi hyvä lisätä, jotta sivusto pystyisi olemaan ajantasainen ja laadukas tiedonlähde. Toimenpide: kannustin sisällön vinkkaamisesta. Pyöräilykuntien verkosto arpoo vinkin antaneiden kesken pienen palkinnon. 3) Kuvaparisarjan toteuttaminen Lisäksi kyselyssä selvitettiin, mitä vastaajat ovat mieltä mahdollisesta kuvaparisarjasta kuvapankin osaksi. Kuvaparin ideana olisi jalkauttaa Liikenneviraston jalankulun- ja pyöräilyn suunnitteluohjeita suunnittelijoiden käyttöön. Kuvaparissa yhdistettäisiin Liikenneviraston suunnitteluohjeen kuva todelliseen maastokuvaan, jossa suunnitteluohjeen ratkaisu on käytössä. Kuvaparin avulla yritetään konkretisoida ja visualisoida erilaisia kävely- ja pyöräliikenteen ratkaisuja. Kyselyn mukaan kuvapari koettiin hyödylliseksi. Kuvapari-idea sai asteikolla 1-4 (jossa 1=ei hyödyllinen) keskiarvosanaksi 3,5 eli ideaa kannatettiin. Toimenpide: Pyöräilykuntien verkosto kokoaa kuvasarjan osaksi Kulkulaarin kuvapankkia. Verkostolla on käytettävissä erittäin laajat kuvamateriaalit, joiden avulla suunnitteluohjeiden mallikuviin saadaan vastinpari. 4) Kulkulaarin sisältö Kulkulaarin sisältö on tällä hetkellä julkaisupainotteista. Kehittämiskyselyssä nousi esiin lisätä tietopankkiin myös videoita hyvistä käytännöistä, esimerkeistä ja asiantuntijahaastatteluista. Toimenpide: Sivustolle lisätään myös aihealueisiin liittyviä havainnollistavia videopätkiä Yhteenveto Kulkulaarin käyttäjäkyselyn mukaan tietopankkia käytetään melko laajasti eri sidosryhmien keskuudessa. Yleisimmin tietoa etsitään Pyöräily -osiosta tai hyödynnetään Kuvapankin kuvia. Sivusto koetaan hyödylliseksi, mutta sen markkinointiin tulisi panostaa. Osa vastaajista ei ollut käyttänyt Kulkulaaria aikaisemmin ollenkaan. Kehittämistoimiksi jatkoa varten nousi Kuvapankin kehittäminen, markkinoinnin ja viestinnän kehittäminen sekä sivuston sisällön monipuolistaminen videoiden avulla.

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto

Lisätiedot

Kulkulaari. LIVE- seminaari Petteri Nisula, Pyöräilykuntien verkosto

Kulkulaari. LIVE- seminaari Petteri Nisula, Pyöräilykuntien verkosto Kulkulaari LIVE- seminaari 17.04.2013 Petteri Nisula, Pyöräilykuntien verkosto Esityksen sisältö Kulkulaarin Rakenne Tarkempi kuvaus Esimerkkejä Kyselyn tulokset ja anti Nykytilanne 76 verkkotunnusehdotusta

Lisätiedot

Verkoston tilanneanalyysi

Verkoston tilanneanalyysi Verkoston tilanneanalyysi 1. Analyysista vastaava kertoo verkostolaiselle, mistä analyysissa on kysymys miksi se tehdään antaa ohjeet täyttämiseen. 2. Jokainen verkoston jäsen vastaa asteikkoon oman näkemyksensä

Lisätiedot

ELO Keski-Suomessa. TNO-asiantuntijoiden koulutus 4.11.2013 Salmia. Marja Pudas, Keski-Suomen ELY-keskus

ELO Keski-Suomessa. TNO-asiantuntijoiden koulutus 4.11.2013 Salmia. Marja Pudas, Keski-Suomen ELY-keskus ELO Keski-Suomessa TNO-asiantuntijoiden koulutus 4.11.2013 Salmia Marja Pudas, Keski-Suomen ELY-keskus Keski-Suomen ELO - mistä lähdettiin liikkeelle? Ohjauksen alueellista kehittämis- ja yhteistyötä on

Lisätiedot

Pyöräilyn markkinointi: We Cycle ja Pyöräilyviikko. Teemu Tenhunen JYPS ry 20.4.2016

Pyöräilyn markkinointi: We Cycle ja Pyöräilyviikko. Teemu Tenhunen JYPS ry 20.4.2016 Pyöräilyn markkinointi: We Cycle ja Pyöräilyviikko Teemu Tenhunen JYPS ry 20.4.2016 Jyväskylän Pyöräilyseura pyöräilyn yleisyhdistys jäseniä noin 1000 pääosa ns. tavallisia pyöräilijöitä Suomen aktiivisin,

Lisätiedot

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 9/2013

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 9/2013 NAPPIPARISTON 31.31 KUUKAUSIKIRJE 9/2013 Nappiparisto on ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen kehittämisen ja monipuolistamisen valtakunnallinen koordinointihanke vuosille 2011-2012, ja Nappipariston

Lisätiedot

Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy

Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy Esityksen sisältö Lähtökohdat viisaan liikkumisen työlle Mitä on viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? Liikkumisen ohjauksen

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus olennainen osa uutta liikennepolitiikkaa

Liikkumisen ohjaus olennainen osa uutta liikennepolitiikkaa Liikkumisen ohjaus olennainen osa uutta liikennepolitiikkaa Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Liikkumisen ohjaus ohjelman avajaistilaisuus 30.9.2010 Liikkumisen ohjaus Liikkumisen ohjauksella

Lisätiedot

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Jani Koivula, 21.11.2010 Kuka on se oikea? 23.11.2010 TULe urheiluseuraan liikkumaan 2 Ovatko sidosryhmänne sosiaalisessa mediassa? Oletteko te? Sosiaalisen

Lisätiedot

Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset

Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset Työryhmä: Paikallista ruokaa läheltä 18.-19.8., Maaseutututkijatapaaminen Päivi Töyli Aitoja makuja -hanke, projektipäällikkö Koulutus-

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen

Lisätiedot

Jalankulku ja pyöräilyteiden suunnitteluohje 29.5.2013

Jalankulku ja pyöräilyteiden suunnitteluohje 29.5.2013 Jalankulku ja pyöräilyteiden suunnitteluohje 29.5.2013 Nykyinen ohje Ohje vuodelta 1998 Ohjetta täydennetty vuonna 2004 (Tietoa tiensuunnitteluun nro 78: Kevyen liikenteen väylät liikunnassa) 29.5.2013

Lisätiedot

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen VALOA Ulkomaalaiset korkeakouluopiskelijat suomalaisille työmarkkinoille Milja Tuomaala ja Tiina Hämäläinen - VALOA-hankkeen esittely Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Edutool- maisteriohjelmalle,

Lisätiedot

Analytiikka tulosten mittaamisessa. Google Analytics

Analytiikka tulosten mittaamisessa. Google Analytics Analytiikka tulosten mittaamisessa Google Analytics #digitie Tämän dokumentin sisältämä koulutusmateriaali on Kuuki Marketing Lab Oy:n omaisuutta ja se on luottamuksellisesti annettu vain Kuuki Marketing

Lisätiedot

Viestintä Ilmatieteen laitoksessa Avoin hallinto 27.3.2015. Nina Kukkurainen viestintäjohtaja

Viestintä Ilmatieteen laitoksessa Avoin hallinto 27.3.2015. Nina Kukkurainen viestintäjohtaja Viestintä Ilmatieteen laitoksessa Avoin hallinto 27.3.2015 Nina Kukkurainen viestintäjohtaja Ilmatieteen laitos - talo täynnä tarinoita Aihealueemme ihmislähtöisiä, siis jatkuvasti mediaa kiinnostavia

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Liikennejärjestelmätyöryhmä muistio 4/2011 11.5.2011

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Liikennejärjestelmätyöryhmä muistio 4/2011 11.5.2011 Aika: 11.5.2011 klo 14.00 Paikka: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, kokoushuone Satakunnankatu 18 A, 2. krs. Osallistujat: Liikennejärjestelmätyöryhmä: Laaksonen Risto tilaajapäällikkö Tampere, pj.

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous

Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous 8.3.2016 Vapaamuotoinen palaute ELO-kyselyyn Kokouksien järjestelyt hyviä Asiat ovat sujuneet

Lisätiedot

TYÖPAIKKOJEN LIIKKUMISEN OHJAUS OPPIA MARKKINATUTKIMUKSESTA. Sara Lukkarinen, Motiva Oy

TYÖPAIKKOJEN LIIKKUMISEN OHJAUS OPPIA MARKKINATUTKIMUKSESTA. Sara Lukkarinen, Motiva Oy TYÖPAIKKOJEN LIIKKUMISEN OHJAUS OPPIA MARKKINATUTKIMUKSESTA Sara Lukkarinen, Motiva Oy AIHEET Tausta Markkinatutkimuksen tuloksia Kärkiviestit Tulosten hyödyntäminen TYÖPAJAOSUUTTA AJATELLEN: Kiinnostavimmat

Lisätiedot

VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke

VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke Eveliina Toivonen 9.9.2016 www.hamk.fi TIETOISKUN SISÄLTÖ 1. Markkinoinnin perusperiaatteet 2. Verkkomarkkinoinnin kolme teemaa

Lisätiedot

Verkkoviestintäkartoitus

Verkkoviestintäkartoitus Verkkoviestintäkartoitus 9.2.2015 Minna Helynen minna.helynen@tampere.fi http://www.tyollisyysportti.fi/seutunuotta https://www.facebook.com/seutunuotta @seutunuotta http://takuullatekemista.blogspot.fi/

Lisätiedot

Terveyspalveluiden tarve sosiaalisessa mediassa tulevaisuudessa?

Terveyspalveluiden tarve sosiaalisessa mediassa tulevaisuudessa? Terveyspalveluiden tarve sosiaalisessa mediassa tulevaisuudessa? Nuorten näkemyksiä Emilia Martimo & Minna Tolonen Sairaanhoitajakoulutusta 120 vuotta Oulussa juhlakonferenssi 22.9.2016 NUORTEN NÄKEMYKSIÄ

Lisätiedot

PoPSTer-hankkeen arviointikysely. Kooste tuloksista

PoPSTer-hankkeen arviointikysely. Kooste tuloksista PoPSTer-hankkeen arviointikysely Kooste tuloksista 13.2.2018 PoPSTer-hankkeen arviointikysely Vastausprosentti Kysely toteutettiin 10. 15.1.2018 Se lähetettiin 370 hankkeessa mukana olleelle henkilölle,

Lisätiedot

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 Kaupunkikohtainen vertailu 1 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata terveyskeskusten avosairaanhoidon vastaanottojen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTINTÄ Sanomien lähettämistä ja vastaanottamista Yhteisöjen välistä monimuotoista

Lisätiedot

Kestävän kehityksen ohjelmat ja työkalut vapaan sivistystyön oppilaitoksissa 2014 KYSELYN TULOKSIA

Kestävän kehityksen ohjelmat ja työkalut vapaan sivistystyön oppilaitoksissa 2014 KYSELYN TULOKSIA Kestävän kehityksen ohjelmat ja työkalut vapaan sivistystyön oppilaitoksissa 2014 Kestävän kehityksen asiantuntijaseminaari Leena Saloheimo 17.4.2015 VASTAAJAT, edustavuus - vastaajia 117 (*) osa vastasi

Lisätiedot

Avoin yliopisto-opetus kohti vuotta 2018. Mervi Varja

Avoin yliopisto-opetus kohti vuotta 2018. Mervi Varja Avoin yliopisto-opetus kohti vuotta 2018 Mervi Varja AVOIMEN YLIOPISTO-OPETUKSEN VALTAKUNNALLINEN STRATEGIA 2014 2018 Pohjana nykyinen strategia vuosille 2010 2013 Foorumin yhteinen työskentely kesäkuun

Lisätiedot

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2011 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus

Lisätiedot

Kysely Suomen Design for All - verkostolle verkoston toiminnasta

Kysely Suomen Design for All - verkostolle verkoston toiminnasta Kysely Suomen Design for All - verkostolle verkoston toiminnasta Anu Autio, erikoissuunnittelija, THL 20.3.2014 Kysely Suomen Design for All -verkostolle 1 Kysely Suomen Design for All -verkostolle Kyselyn

Lisätiedot

Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa

Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa Verkkokyselyn tulosyhteenveto RYM Oy 2013 Sosiaalisen median ammatillinen hyötykäyttö vielä vähäistä Neljä viidestä rakennetun ympäristön kehityksestä kiinnostuneesta

Lisätiedot

Tohtori.fi SPOT - kävijäprofiilitutkimusraportti. Joulukuu 2012

Tohtori.fi SPOT - kävijäprofiilitutkimusraportti. Joulukuu 2012 Tohtori.fi SPOT - kävijäprofiilitutkimusraportti Joulukuu 2012 Tutkimuksen toteutus Tohtori.fi-sivuston kävijäprofiilitutkimus on toteutettu läpi Tohtori.fi-sivuston 21. marraskuuta - 4. joulukuuta 2012

Lisätiedot

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 EkoKymenlaakso-projektin viisi työpakettia TP1: Kuntien ympäristöjohtaminen ja ohjelmatyö TP2: Ympäristötietämyksen lisääminen TP3: Energiatehokkuus ja uusiutuvan

Lisätiedot

Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista ja hallinnasta. Yhteenveto. Taustaa linjauksille. Linjausten tavoitteet. Lausunto

Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista ja hallinnasta. Yhteenveto. Taustaa linjauksille. Linjausten tavoitteet. Lausunto Lausunto 04.09.2018 Asia: VM/276/00.01.00.01/2018 Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista ja hallinnasta Yhteenveto Kommentit yhteenvetoon: Seuraavat kommentit linjauksiin: 2. Riippuen palveluntarjoajasta

Lisätiedot

Kysely Lukkarin ylläpitäjille

Kysely Lukkarin ylläpitäjille Kysely Lukkarin ylläpitäjille 1. Miten tyytyväinen olet Lukkariin? Anna Lukkarille yleisarvosana. Vastaajien määrä: 285 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Yhteensä Huono 4 7 17 17 19 32 78 76 32 3 Erinomaine 285 6,65

Lisätiedot

Miten valtio tukee sotekehittämistä. tulevaisuudessa. Taina Mäntyranta STM terveyspalveluryhmä

Miten valtio tukee sotekehittämistä. tulevaisuudessa. Taina Mäntyranta STM terveyspalveluryhmä Miten valtio tukee sotekehittämistä nyt ja tulevaisuudessa Taina Mäntyranta STM terveyspalveluryhmä 29.4.2015 Kehittämisen tukea Kaste-ohjelman jatko? Sote-kehittämisrakenne? Kansallinen asiantuntijatuki?

Lisätiedot

HANKKEEN TAUSTA JA TAVOITTEET

HANKKEEN TAUSTA JA TAVOITTEET Järvenpään liikkumisen ohjauksen valtionapuhanke Tulosten esittely 15.5.2014 Marja-Terttu Sikiö / Destia Oy HANKKEEN TAUSTA JA TAVOITTEET Järvenpään kaupunki haki valtionavustusta liikkumisen ohjauksen

Lisätiedot

Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI. LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen

Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI. LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen Työpaikat liikkumisen portinvartijana Yhteiskäyttöautot Pyörävuokraamot Pyöräliikkeet ja huolto palvelut

Lisätiedot

To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e. O h j a u s r y h m ä 1 3. 3.

To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e. O h j a u s r y h m ä 1 3. 3. To u N e t / E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o i l l e - o s a h a n k e O h j a u s r y h m ä 1 3. 3. 2 0 1 4 L a h t i E t a b l o i t u m i n e n Ve n ä j ä n m a r k k i n o

Lisätiedot

Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu

Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä Oikeusministeriö teknisen kehittämisen koordinointi kaikki demokratiapalvelut www.demokratia.fi Opetus-

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

Opettajan tilastotietolähteet. Reija Helenius

Opettajan tilastotietolähteet. Reija Helenius Opettajan tilastotietolähteet Tilastojen luku- ja käyttötaito: mitä ja miksi? 2 Statistical literacy is the ability to read and interpret summary statistics in the everyday media: in graphs, tables, statements,

Lisätiedot

Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015

Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015 Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015 Kuntaliiton vertailututkimus (toteutus TNS gallup) Erityisasiantuntija Anu Nemlander, puh. 050 563 6180 Erityisasiantuntija Hannele Häkkinen, puh. 050 375 2164

Lisätiedot

KOTA-seminaari 1.9.2015 Sipo Vanhanen Tutkimushallinnon päällikkö Helsingin yliopisto

KOTA-seminaari 1.9.2015 Sipo Vanhanen Tutkimushallinnon päällikkö Helsingin yliopisto KOTA-seminaari 1.9.2015 Sipo Vanhanen Tutkimushallinnon päällikkö Helsingin yliopisto TUHA-verkosto lyhyesti Verkoston suunnittelu käynnistyi RAKETTI TUTKI:n järjestämästä kick off tilaisuudesta 14.1.2014

Lisätiedot

Pippuri Loppuarviointi Anna Saloranta & Pasi-Heikki Rannisto Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto

Pippuri Loppuarviointi Anna Saloranta & Pasi-Heikki Rannisto Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Pippuri Loppuarviointi 12.12.2018 Anna Saloranta & Pasi-Heikki Rannisto Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Mitä arvioitiin? Miten Lape hankkeessa toteutettu kehittäminen ilmenee asiakkaiden, ammattilaisten,

Lisätiedot

Aikuisopiskelun hakeutumisvaiheen ohjaus- ja neuvontapalvelumalli Pohjois-Pohjanmaalla

Aikuisopiskelun hakeutumisvaiheen ohjaus- ja neuvontapalvelumalli Pohjois-Pohjanmaalla Aikuisopiskelun hakeutumisvaiheen ohjaus- ja neuvontapalvelumalli Pohjois-Pohjanmaalla OpinTorin projektipäällikkö Kati Korento OSUMAn projektikoordinaattori Helena Ylisirniö Esittelijä Teea Oja KM, kasvatuspsykologi,

Lisätiedot

Koulumatkan tienylityksien turvallisuuden arviointi haja-asutusalueilla

Koulumatkan tienylityksien turvallisuuden arviointi haja-asutusalueilla Koulumatkan tienylityksien turvallisuuden arviointi haja-asutusalueilla Liikenneturvallisuustyön hyvät käytännöt - seminaari 31.10.2018 Päivi Sivonen 31.10.2018 Esityksen sisältö Miksi tehtiin? Kuka teki?

Lisätiedot

Ohjaamo-toiminnan ja Kohtaamon viestinnän vuosikello ja toimintamalli, vers. 2. Työryhmä ja Kohtaamo/MT Tammi-/maaliskuu 2017

Ohjaamo-toiminnan ja Kohtaamon viestinnän vuosikello ja toimintamalli, vers. 2. Työryhmä ja Kohtaamo/MT Tammi-/maaliskuu 2017 Ohjaamo-toiminnan ja Kohtaamon viestinnän vuosikello ja toimintamalli, vers. 2 Työryhmä ja Kohtaamo/MT Tammi-/maaliskuu 2017 OHJAAMO- TOIMINNAN VIESTINNÄN VUOSIKELLO 2017 v. 2 Kausityöt Korkeakouluvalinnat

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille

Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille Termit tutuiksi Viisas liikkuminen? Missä asun, minne kuljen, kuljenko ollenkaan? Asuinpaikka Toimitilan sijainti Sähköinen asiointi Etätyö-

Lisätiedot

Ratkaisuja omissa organisaatioissa muutoksiin tieto-, neuvonta- ja ohjausjärjestelyihin

Ratkaisuja omissa organisaatioissa muutoksiin tieto-, neuvonta- ja ohjausjärjestelyihin Ratkaisuja omissa organisaatioissa muutoksiin tieto-, neuvonta- ja ohjausjärjestelyihin ELO-tavoitteiden saavuttamiseksi Digitaaliset palvelut ja kopase.fi Etelä- Savossa lyhyt tilannekuva Marjaana Kivelä,

Lisätiedot

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeen valtakunnallinen verkosto

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeen valtakunnallinen verkosto Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeen valtakunnallinen verkosto Kokeilun päätavoitteet Tuottaa uusia testattuja toimintamalleja ja -tapoja laajamittaisen työssäoppimisen toteuttamiseen Nina Eskola,

Lisätiedot

NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI

NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI 1 Sisällys 1. Tausta... 2 2. Kohderyhmä... 3 3. Tavoitteet... 3 4. Järjestäjät... 3 5. Resurssit... 4 6. Markkinointi... 5 7. Kurssin teemat... 5 8. Palautteiden kerääminen

Lisätiedot

asiakastyytyväisyystutkimus

asiakastyytyväisyystutkimus OVOn harrasteryhmien asiakastyytyväisyystutkimus 2010 Tutkimuksen toteutus Tutkimus tehtiin keväällä 2010 (sama tutkimus toteutettu myös keväällä 2007, 2008 ja 2009) Tutkimus toteutettiin ensimmäistä kertaa

Lisätiedot

Lahden diakonian instituutti. Vastuuta ottamalla opit 3- hanke. Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015. Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut

Lahden diakonian instituutti. Vastuuta ottamalla opit 3- hanke. Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015. Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut Lahden diakonian instituutti Vastuuta ottamalla opit 3- hanke Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015 Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut Anne-Maria Karjalainen kehittämisvastaava Lahden diakonian

Lisätiedot

Kunta-alan tutkijoiden läsnäolo sosiaalisessa mediassa

Kunta-alan tutkijoiden läsnäolo sosiaalisessa mediassa Riikka Laaninen 8.1.015 Kunta-alan tutkijoiden läsnäolo sosiaalisessa mediassa Sisällys 1. Tutkimuksen esittely.... Tutkimukseen vastanneet.... Somen nykyinen käyttö.... Miten tutkijat käyttävät somea

Lisätiedot

Koulujen liikkumissuunnitelmat, HSL:n kummikouluohjelma ja Matkakummi

Koulujen liikkumissuunnitelmat, HSL:n kummikouluohjelma ja Matkakummi Koulujen liikkumissuunnitelmat, HSL:n kummikouluohjelma ja Matkakummi 1 Sisältö: 1. Koulujen liikkumissuunnitelmat 2. Kummikoulut 3. Matkakummi 2 1. Koulujen liikkumissuunnitelmat Koulun liikkumissuunnitelma

Lisätiedot

SANAKIRJA # S E O H A L T U UN # B L O G G A A J A NSEO # S E O J A S M O

SANAKIRJA # S E O H A L T U UN # B L O G G A A J A NSEO # S E O J A S M O SANAKIRJA # S E O H A L T U UN # B L O G G A A J A NSEO # S E O J A S M O SEO = Hakukoneoptimointi = search engine optimization blogin sijoituksen nostaminen hakukoneiden hakutuloksissa blogipostausten

Lisätiedot

Tulokset kyselystä Käypä hoito -potilasversioiden kehittämiseksi

Tulokset kyselystä Käypä hoito -potilasversioiden kehittämiseksi Tulokset kyselystä -potilasversioiden kehittämiseksi Tiina Tala, Mari Honkanen, Kirsi Tarnanen, Raija Sipilä 30.9.2015 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Sisältö 1 Kyselyn tavoite... 3 2 Kyselyn vastaajat...

Lisätiedot

Tavoitteena saavutettava ja esteetön korkeakoulu

Tavoitteena saavutettava ja esteetön korkeakoulu Tavoitteena saavutettava ja esteetön korkeakoulu Kansainvälisen opiskelijavaihdon saavutettavuus 23.5. 2012 Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden kevätpäivät Hannu Puupponen Jyväskylän yliopisto Esityksen

Lisätiedot

SOANK PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 (5) Suomen opiskelija-asukkaiden neuvottelukunta 12.04.2011. KOAS Letkut, Letkutie 2 A, Jyväskylä; kokoustila

SOANK PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 (5) Suomen opiskelija-asukkaiden neuvottelukunta 12.04.2011. KOAS Letkut, Letkutie 2 A, Jyväskylä; kokoustila SOANK PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 (5) Kokouspöytäkirja Aika Sunnuntaina 10.04.2011 klo 12:18 15:30. Paikka Letkut, Letkutie 2 A, Jyväskylä; kokoustila Läsnä Jyri Järvinen Lasse Saarinen Sasa Sokka Tom Ingberg

Lisätiedot

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja.

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja. JUPINAVIIKOT 2015 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja Jenni Sanisalo Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYS Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä...

Lisätiedot

Proaktiivinen työelämän kehittäminen kokemuksia kehittämistoiminnasta

Proaktiivinen työelämän kehittäminen kokemuksia kehittämistoiminnasta 2/2013 Proaktiivinen työelämän kehittäminen kokemuksia kehittämistoiminnasta lappi Lisätietoja antaa Projektipäällikkö Virpi Vaarala Lapin ELY-keskus, Rovaniemi virpi.vaarala@ely-keskus.fi +358 295 037

Lisätiedot

Taustatyöpaja energia- ja materiaalikatselukset, ulkomaiset työpaikkojen liikkumisen ohjauksen toimintamallit, kotimaiset kokemukset

Taustatyöpaja energia- ja materiaalikatselukset, ulkomaiset työpaikkojen liikkumisen ohjauksen toimintamallit, kotimaiset kokemukset Taustatyöpaja energia- ja materiaalikatselukset, ulkomaiset työpaikkojen liikkumisen ohjauksen toimintamallit, kotimaiset kokemukset Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI 4.3.2011 Miksi työpaikoilla

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus ja turvallisuustyö yhtä jalkaa Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki

Liikkumisen ohjaus ja turvallisuustyö yhtä jalkaa Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Liikkumisen ohjaus ja turvallisuustyö yhtä jalkaa Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista

Lisätiedot

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien Kaupunkikehitysjohtaja Mika Mannervesi Salon kaupunki 26.9.2018 Mika Mannervesi www.sijoitusaloon.fi Salon verotulot 2000-2018 Älykkään teknologian Salo

Lisätiedot

Liikenteen alan osaaminen Suomessa osaamiskartoituksen tuloksia

Liikenteen alan osaaminen Suomessa osaamiskartoituksen tuloksia Finnish Transport Research and Innovation Partnership Liikenteen alan osaaminen Suomessa osaamiskartoituksen tuloksia Fintrip seminaari Osaamisen kehittäminen ja hyödyntäminen liikenteen alalla 27.8.2013

Lisätiedot

MATKAILUPALVELUJEN SÄHKÖINEN MYYNTI JA MARKKINOINTI. Pia Behm, CEO/Owner

MATKAILUPALVELUJEN SÄHKÖINEN MYYNTI JA MARKKINOINTI. Pia Behm, CEO/Owner MATKAILUPALVELUJEN SÄHKÖINEN MYYNTI JA MARKKINOINTI Pia Behm, CEO/Owner Kuka puhuu? - erusway Oy 10/13: Auttaa yrityksiä saamaan lisää asiakkaita Venäjältä - Google Partner - Tärkeimmät asiakkaat matkailun

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Ohjelman päämäärä Tehtävänä ollut rakentaa valtakunnallinen, yksinkertainen ja helposti toteutettava ohjelma. Työmme on osa kansallista

Lisätiedot

Työnhaku 2.0. #viestikoulu. 11.2.2016 Sanna Saarikangas

Työnhaku 2.0. #viestikoulu. 11.2.2016 Sanna Saarikangas Työnhaku 2.0 A s i a n t u n t i j a b r ä n d i v e r k o s s a, t y ö n h a k u s o m e s s a j a v i s u a a l i n e n C V 11.2.2016 Sanna Saarikangas Mitä? Ohjelmassa Miten ja miksi työnhaku on muuttunut

Lisätiedot

TIEDONHAKU INTERNETISTÄ

TIEDONHAKU INTERNETISTÄ TIEDONHAKU INTERNETISTÄ Internetistä löytyy hyvin paljon tietoa. Tietoa ei ole mitenkään järjestetty, joten tiedonhaku voi olla hankalaa. Tieto myös muuttuu jatkuvasti. Tänään tehty tiedonhaku ei anna

Lisätiedot

Vaikeavammaisten päivätoiminta

Vaikeavammaisten päivätoiminta Vaikeavammaisten päivätoiminta Kysely vaikeavammaisten päivätoiminnasta toteutettiin helmikuussa 08. Sosiaalityöntekijät valitsivat asiakkaistaan henkilöt, joille kyselyt postitettiin. Kyselyjä postitettiin

Lisätiedot

Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta

Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta Tuloksia Itä-Suomen kirjastojen laatutason kartoituksesta Kohti uutta kirjastolakia 21.4.2015 Varkaus Marja Tiittanen-Savolainen Itä-Suomen

Lisätiedot

ELO -toiminnan organisoitumisen vaihe alueilla

ELO -toiminnan organisoitumisen vaihe alueilla ELO -toiminnan organisoitumisen vaihe alueilla Opin ovi klinikka, Tampere 19.11.2013 Mervi Sirviö LAITURI projekti Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia Alueellisten ELO - ryhmien kyselyn vastausten yhteenvetoa

Lisätiedot

Lääkehoidon päivän palautekyselyn 2019 tulokset. Päivi Kiviranta, FT Kehittämissuunnittelija Fimea

Lääkehoidon päivän palautekyselyn 2019 tulokset. Päivi Kiviranta, FT Kehittämissuunnittelija Fimea Lääkehoidon päivän palautekyselyn 2019 tulokset Päivi Kiviranta, FT Kehittämissuunnittelija Fimea Tiedot kyselystä Kysely toteutettiin 5.-23.4.2019 Vastaajien kokonaismäärä 46 henkilöä Tapahtumajärjestäjiä

Lisätiedot

Lisätehoa markkinointiin. Lasse Hyyti Toimitusjohtaja Terve Media Oy

Lisätehoa markkinointiin. Lasse Hyyti Toimitusjohtaja Terve Media Oy Lisätehoa markkinointiin Lasse Hyyti Toimitusjohtaja Terve Media Oy Lääkäriportaali 2017 tunnistautuminen 80 % (16 685) työikäisistä lääkäreistä on rekisteröitynyt Lääkäriportaaliin 12 380 eri lääkäriä

Lisätiedot

Tervettä tulevaisuutta

Tervettä tulevaisuutta Tervettä tulevaisuutta Väestön odotukset laajentuvasta valinnanvapaudesta 13.6.2017 Tampere Tuula Tiihonen, johtava asiantuntija, projektijohtaja, Sitra, tuula.tiihonen@sitra.fi Laajentuva valinnanvapaus

Lisätiedot

SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä

SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä 24.4.2015 Sosiaalialan AMK-verkoston valtakunnalliset verkostopäivät Päivi Kiiskinen, erityisasiantuntija SOSTE SOSTE on Suomen suurin

Lisätiedot

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2014. Huhtikuu 2014

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2014. Huhtikuu 2014 Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 14 Huhtikuu 14 Taustaa Kysely toteutettiin alkuvuonna 14 (26.2.-21.3.) Kysely lähetettiin kirjaamojen kautta kuntien verkkoviestinnästä vastaavilla

Lisätiedot

Miten ja mistä julkisen taiteen työmahdollisuuksia taiteilijalle? Hanna Hannus, projektisuunnittelija

Miten ja mistä julkisen taiteen työmahdollisuuksia taiteilijalle? Hanna Hannus, projektisuunnittelija Miten ja mistä julkisen taiteen työmahdollisuuksia taiteilijalle? Hanna Hannus, projektisuunnittelija YMPÄRISTÖTAITEEN SÄÄTIÖ Kuka julkista taidetta tilaa? Kuka siitä päättää? Miten voin parantaa mahdollisuuksiani?

Lisätiedot

Finnan käyttäjäkysely 2015

Finnan käyttäjäkysely 2015 Finnan käyttäjäkysely 2015 Anne Luotonen Finnan konsortioryhmä 17.2.2016 Kyselyn toteuttaminen Kysely auki 3 viikkoa marras-joulukuussa 2015 kaikissa Finna-näkymissä Vastauksia yhteensä 12 159 kpl, mikä

Lisätiedot

Ajankohtaista Ohjaamoille

Ajankohtaista Ohjaamoille Ajankohtaista Ohjaamoille Pasi Savonmäki Kohtaamo-hanke Ohjaamo-päivät Oulu 3.11.2016 Ohjaamojen (projektien) tilanne 11/2016 2015 2016 2017 2018 2019 2020 ESR-Ohjaamo-projektien (6) Vakiintunut Ohjaamotoiminta

Lisätiedot

Kysely järjestöille ja yhdistyksille

Kysely järjestöille ja yhdistyksille Kysely järjestöille ja yhdistyksille Hyvä Keski-Pohjanmaan alueen järjestön tai yhdistyksen edustaja, Järjestöt mukana muutoksessa Keski-Pohjanmaalla -hanke aloitti syksyllä 2017 toimintansa keskipohjanmaalaisten

Lisätiedot

Valtiokonttorin uusi intranet Mesta

Valtiokonttorin uusi intranet Mesta Valtiokonttorin uusi intranet Mesta Projektin lähtökohdat ja tavoitteet lyhyesti sekä lopputuloksen esittely. Anna-Liisa Tuominen, projektipäällikkö JATin vierailu Valtiokonttoriin 10.2.2016 Projektin

Lisätiedot

TULOKSET MAASEUTUVERKOSTON SÄHKÖINEN KYSELY JA VERKOSTOANALYYSI

TULOKSET MAASEUTUVERKOSTON SÄHKÖINEN KYSELY JA VERKOSTOANALYYSI TULOKSET MAASEUTUVERKOSTON SÄHKÖINEN KYSELY JA VERKOSTOANALYYSI MAASEUTUVERKOSTOYKSIKÖN TOIMINTA Maaseutuverkostoyksikön tuoma lisäarvo (2008 vs. 2012) OSA-ALUEEN KESKIARVO Kansainvälistymisen tuki 2,9

Lisätiedot

Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys. Pauliina Juhola / Katja Nieminen

Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys. Pauliina Juhola / Katja Nieminen Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys Pauliina Juhola / Katja Nieminen Kyselyn toteuttaminen Kohderyhmänä ekspertit (EuroSkills 2012, WorldSkills 2013) lajipäälliköt valmentajat lajivastaavat yhteensä

Lisätiedot

Moderni baari kansainvälisessä virtuaalimaailmassa

Moderni baari kansainvälisessä virtuaalimaailmassa Moderni baari kansainvälisessä virtuaalimaailmassa Mikä hanke Opetushallituksen ja Rovaniemen koulutuskuntayhtymän rahoittama hanke Tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntämällä kehittää ja monipuolistaa

Lisätiedot

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä Yhteenveto medialle 1 Yhteenveto Ala-asteikäiset lapset ovat jo hyvin aktiivisia puhelimen käyttäjiä. Kahdeksalla kymmenestä on oma puhelin

Lisätiedot

Kuntien internet-sivujen käyttäjätutkimus 2006 YHTEENVETORAPORTTI

Kuntien internet-sivujen käyttäjätutkimus 2006 YHTEENVETORAPORTTI itest Oy Tutkimusraportti_ Kuntien internet-sivujen käyttäjätutkimus 2006 YHTEENVETORAPORTTI Päiväys: 12.1.2007 itest yhteyshenkilö: Vesa Kause vesa.kause@itest.fi 09 25 122 191, 041 4470 190 www.itest.fi

Lisätiedot

Kauppakamareiden jäsentyytyväisyyskysely 2016. Yhteenveto 14.6.2016 Pirjo Liukas

Kauppakamareiden jäsentyytyväisyyskysely 2016. Yhteenveto 14.6.2016 Pirjo Liukas Kauppakamareiden jäsentyytyväisyyskysely 2016 Yhteenveto 14.6.2016 Pirjo Liukas Jäsentyytyväisyyskysely 2016 Kohderyhmän muodostivat kauppakamareiden jäsenyhteisöiden yhteyshenkilöt. Kaikki 19 kauppakamaria

Lisätiedot

B U S I N E S S O U L U

B U S I N E S S O U L U S I S Ä L L Ö N T U O T T A M I N E N, T Y Ö K A L U T J A V I N K I T 8. 1 0. 2 0 1 9 V E R K K O J A L A N J Ä L K I B U S I N E S S O U L U K I R S I M I K KO L A & I L K K A K A U P P I N E N 8.10.2019

Lisätiedot

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA -seminaari, projektikoordinaattori, th TtM Salon kaupungin vanhuspalvelut Vanhuspalveluiden palvelurakenteen

Lisätiedot

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Kenelle Liikkuvasta koulusta pitäisi viestiä? Oppilaat Opettajat Rehtori Muu henkilökunta Vanhemmat

Lisätiedot

Rauman pyöräilyn markkinointi palvelumuotoilun keinoin. Loppuraportti

Rauman pyöräilyn markkinointi palvelumuotoilun keinoin. Loppuraportti Rauman pyöräilyn markkinointi palvelumuotoilun keinoin Loppuraportti 28.11.2017 Taustaa Projekti on osa Liikenneviraston liikkumisen ohjauksen valtionavustus -hankkeita v. 2017 Ohjaajana Rauman kaupungin

Lisätiedot

Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset

Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset Kyselyn tausta ja toteutus Ammatillisen koulutuksen uudistus lisää työpaikalla tapahtuvaa opiskelua. Kyselyllä kartoitettiin opiskelijoiden ohjauksen nykytilaa

Lisätiedot

Työohjelman hanke-esittely Kestävän liikkumisen koulutus-, valistus- ja tiedotustyön

Työohjelman hanke-esittely Kestävän liikkumisen koulutus-, valistus- ja tiedotustyön Hanke-esittely 1/5 Työohjelman hanke-esittely Kestävän liikkumisen koulutus-, valistus- ja tiedotustyön kehittäminen Lapissa Hanke-esittely 2/5 Sisältö 1 HANKKEEN SISÄLTÖ... 3 2 HANKKEEN TOTEUTTAMINEN...

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot riitta.prittinen-maarala@rko.fi puh. 050 4691 946

Lisätiedot

Kokemustoimintaverkosto 2016 Lauri Honkala, suunnittelija, Kokemustoimintaverkosto Kokemustoimintaverkostossa mukana 36 valtakunnallista sosiaali- ja terveysalan järjestöä 17 alueellista ohjausryhmää eri

Lisätiedot