Verkkokaupan trendit Pohjoismaissa Näin teemme ostoksia verkossa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Verkkokaupan trendit Pohjoismaissa 2015. Näin teemme ostoksia verkossa"

Transkriptio

1 Verkkokaupan trendit Pohjoismaissa 2015 Näin teemme ostoksia verkossa 1

2 Anna Borg Helppous on helppoa vai onko? Raportti lyhyesti Faktaa Ruotsi, Tanska, Suomi ja Norja Verkkokaupan vahva asema Pohjoismaissa Mobiiliverkkokauppa kasvaa nopeasti Näin pohjoismaiset kuluttajat haluavat maksaa Asiakkaan käyttäytyminen kassalla Tärkeää muistaa Tietoa Klarnasta Klarna on perustettu Tukholmassa vuonna 2005 yksinkertaisen ja selkeän idean pohjalta: helpottaa verkkokauppaa. Tänä päivänä Klarna on Euroopan johtava maksupalvelujen tarjoaja, jolla on toimintaa 18 maassa. Yli työntekijää pyrkivät tekemään Klarnasta maailman suosituimman maksutavan. Klarnan ratkaisuja käyttää nykyään 35 miljoonaa kuluttajaa ja kauppiasta. Tietoa verkkokaupan trendeistä Pohjoismaissa 2015 Verkkokaupan trendit Pohjoismaissa 2015 on tilastollisesti merkittävä raportti Pohjoismaiden maksumarkkinoista ja kulutustottumuksista. Tämän vuoden raportti perustuu Klarnan kesäkuussa 2015 suorittamaan kyselyyn, johon vastasi ruotsalaista, tanskalaista, suomalaista ja norjalaista kuluttajaa. Vastaajat jakautuivat tasaisesti iän ja tulojen perusteella. Valittu otos kerättiin CINT-tutkimuspaneelin avulla. Sivulta 9 alkava osio, joka käsittelee verkkokaupan kasvua mobiililaitteilla, perustuu Klarna Checkout -palvelun tietoihin. Raportissa viitataan myös tilastoihin muista lähteistä. Raportti on ladattavissa osoitteessa: 2

3 Helppous on helppoa vai onko? 60 prosenttia pohjoismaisista kuluttajista tekee joka kuukausi ostoksia verkossa. Alle 26-vuotiaat tekevät melkein puolet kaikista ostoksistaan mobiililaitteella. Nopeiden muutosten vuoksi ala on todella mielenkiintoinen. Tässä raportissa käsitellään pohjoismaisen verkkokaupan ilmiöitä. Pohjoismaat mielletään helposti yhdeksi markkina-alueeksi, koska maiden välillä on paljon yhtäläisyyksiä. Maiden välillä on kuitenkin myös merkittäviä eroja. Näiden erojen ja niiden syiden selvittämisen ansiosta tämä raportti on tärkeä verkkokauppiaille. Verkkokaupan ajankohtainen haaste ovat ostotapahtuman kassalla keskeyttävät asiakkaat. Nämä ovat ihmisiä, jotka oletettavasti haluavat ostaa jotakin, laittavat tuotteita ostoskoriinsa ja siirtyvät kassalle maksamaan. Siitä huolimatta he keskeyttävät ostotapahtuman. Mieti, miten reagoisimme, jos näin tapahtuisi kivijalkamyymälässä. Tärkeimmät syyt ostotapahtuman keskeyttämiseen ovat liiallinen monimutkaisuus ja se, ettei ostaminen tunnu turvalliselta. Olen luonnollisesti erittäin ylpeä siitä, että Klarna tarjoaa ratkaisun kumpaankin ongelmaan. Tavoitteenamme on yksinkertaistaa verkkokauppaa. Keskitymme helppouteen, turvallisuuteen ja joustavuuteen. Näin pitkälle pääseminen on vaatinut kymmenen vuotta ja jatkuvaa kehitystä. Helppous edellyttää jatkuvaa asiakaskeskeisyyttä, innovaatiota ja halua parantaa aina entisestään. Toivon, että pidät raporttia mielenkiintoisena, ja että se auttaa sinua ja verkkokauppaasi hienosäätämään markkinastrategiaanne ja kasvattamaan myyntiä. Anna Borg Senior Vice President Nordics, Klarna 3

4 Raportti lyhyesti Yli 50 % vastaajista maksaa ostoksensa mieluiten toimituksen jälkeen. 50% Korttimaksu ja lasku ovat suosituimmat maksutavat. Pohjoismaiset naiset tekevät ostoksia mobiililaitteella enemmän kuin miehet. Naisilla osuus on 35 %, miehillä 26 % % pohjoismaisista verkkokaupan käyttäjistä on joskus keskeyttänyt ostotapahtuman ennen maksamista. Suurin osa verkkoostoksista tehdään edelleen tietokoneella, mutta osuus pienenee nopeasti. pelkää verkkohuijauksia ja -petoksia % ilmoittaa joutuneensa itse petoksen uhriksi. Mobiililaitteella tehtyjen ostotapahtumien määrä kasvaa huomattavasti iltaisin. Yli 50 % kuluttajista ilmoittaa ostotapahtuman keskeyttämisen pääsyyksi korkeat toimituskulut. alle 26-vuotiaiden ostotapahtumista verkkokaupoissa tehdään matkapuhelimella. Liput ja matkat ja Vaatteet ovat suosituimmat tuotekategoriat, joita ostetaan verkkokaupoista. 60% pohjoismaisista kuluttajista tekee ostoksia verkossa vähintään kerran kuussa. Matkapuhelimella tehtyjen verkko-ostosten osuus lähes kaksinkertaistui vuodessa. 4

5 Faktaa Norja Suomi Väkiluku = (yhteensä) Väkiluku = (yhteensä) Väkiluku = (yli 15-vuotiaat) Väkiluku = (yli 15-vuotiaat) Internetin käyttäjiä = (osuus koko väestöstä) 87% Internetin käyttäjiä = (osuus koko väestöstä) 83,9% Matkapuhelimella internetiä käyttävien osuus = (kaikista internetin käyttäjistä) Vähintään kerran kuukaudessa = (verkkokaupoista ostavien kuluttajien osuus) 77,9% 54% Matkapuhelimella internetiä käyttävien osuus = (kaikista internetin käyttäjistä) Vähintään kerran kuukaudessa = (verkkokaupoista ostavien kuluttajien osuus) 67,1% 5 Ruotsi Tanska 15+ Väkiluku = (yhteensä) Väkiluku = (yli 15-vuotiaat) Internetin käyttäjiä = (osuus koko väestöstä) ,1% 15+ Väkiluku = (yhteensä) Väkiluku = (yli 15-vuotiaat) Internetin käyttäjiä = (osuus koko väestöstä) Matkapuhelimella internetiä käyttävien osuus = (kaikista internetin käyttäjistä) % 80,9% Matkapuhelimella internetiä käyttävien osuus = (kaikista internetin käyttäjistä) Vähintään kerran kuukaudessa = (verkkokaupoista ostavien kuluttajien osuus) 74,9 % 61% Vähintään kerran kuukaudessa = (verkkokaupoista ostavien kuluttajien osuus) 60% Lähteet: CIA World Factbook, 2015 emarketer,

6 Verkkokaupan vahva asema Pohjoismaissa Pohjoismaalaiset tekevät paljon ostoksia verkossa, ja kasvu on vahvempaa kuin Euroopassa yleisesti. Digitaalinen infrastruktuuri ja saatavuus ovat Pohjoismaissa erittäin hyvät. Maiden välillä on odotetusti paljon yhtäläisyyksiä. Silti on tärkeää selvittää, mitä eroja maiden välillä todella on, jotta verkkokauppiaat voivat mukauttaa toimintaansa kaikkien asiakkaiden toivomusten, tapojen ja tarpeiden mukaan. 6

7 Ruotsalaiset tekevät pohjoismaalaisista eniten ostoksia verkossa Osasyy verkkokaupan kasvuun Pohjoismaissa on, että kuluttajat tekevät yhä useammin ostoksia verkossa. 60 prosenttia kaikista pohjoismaisista kuluttajista ostaa verkkokaupoista vähintään kerran kuukaudessa. Toisin sanoen verkko-ostaminen on yleistynyt. Ruotsalaiset tekevät eniten ostoksia verkkokaupoista. 61 prosenttia ruotsalaisista tekee ostoksia verkossa vähintään kerran kuukaudessa. Sen jälkeen tulevat tanskalaiset ja norjalaiset. Matkat ja vaatteet ovat suosituimpia tuoteryhmiä Ostosten tekeminen verkossa on yhä helpompaa. Siksi kuluttajat ostavat tuotteita laidasta laitaan. Kun ihmiset tottuvat tekemään ostoksia verkossa, monien kaaviossa näkyvien tuoteryhmien odotetaan kasvavan. Kuten kaaviosta näkyy, yhtäläisyyksiä on eroja enemmän, kun verrataan tuoteryhmiä eri maissa. Ruotsi Norja Suomi Tanska 7

8 Suurimmat tuoteryhmät ovat Liput ja matkat ja Vaatteet. Jopa 72 prosenttia norjalaisista kuluttajista ostaa lippuja ja matkoja verkossa. Vaatteiden osalta kärkisijaa pitää Ruotsi, jossa jopa 65 prosenttia ostaa vaatteita verkkokaupoista. Muut maat ovat vain hieman tästä jäljessä. Rakennustarvikkeet on vähiten suosittu tuoteryhmä. Norjalaiset ostavat erityisen vähän rakennustarvikkeita verkkokaupoista. Muutamassa tuoteryhmässä maat eroavat selkeämmin toisistaan ja etenkin suomalaiset erottuvat muista. Suomessa ostetaan esimerkiksi alle puolet vähemmän konserttilippuja muihin maihin verrattuna. Kodinkoneet ja elektroniikkatuotteet taas ovat selvästi suositumpia verkko-ostoksia Suomessa kuin muissa Pohjoismaissa. Jopa 41 prosenttia suomalaisista on ostanut verkosta kodinkoneita ja viihde-elektroniikkaa verrattuna runsaaseen 20 prosenttiin muissa maissa. Ruotsi Norja Suomi Tanska 8

9 Mobiiliverkkokauppa kasvaa nopeasti Mobiilikehitys on väistämätöntä. Pidämme sitä hygieniatekijänä, koska kaiken tulee olla mobiilioptimoitua tänä päivänä. Verkkokaupassamme yli 60 prosenttia ostoksista tehdään mobiililaitteilla. Kalle Bodestig Toimitusjohtaja, Mandel Design 9

10 Klarnan tilastot osoittavat selkeästi, että pohjoismaalaiset käyttävät mielellään matkapuhelinta tehdessään ostoksia, ja kasvu on huimaa. Vuoden 2014 toisen neljänneksen aikana matkapuhelimella tehtyjen verkko-ostosten osuus oli 17 prosenttia ja määrä oli lähes kaksinkertaistunut tämän vuoden toiseen neljännekseen mennessä, jolloin se oli 31 prosenttia. Iltakuuden jälkeen matkapuhelimella tehtyjen ostosten määrä kasvaa ja yhä useampi tekee silloin ostoksia verkossa. Suurin osa ostotapahtumista tehdään edelleen tietokoneella, mutta niiden osuus pienenee nopeasti. Vuoden 2014 toisen neljänneksen aikana osuus oli 69 prosenttia ja vuotta myöhemmin vain 56 prosenttia. Tableteilla tehtyjen ostotapahtumien osuus on periaatteessa muuttumaton, vaikka laskeva kehityssuuntaus on havaittavissa. Tietokoneisiin ja matkapuhelimiin verrattuna tableteilla tehtyjen ostosten määrä on pieni. Tietokone Tabletti Matkapuhelin 10

11 Mobiililaitteista on tulossa nuorten suosituin väline Mobiililaitteilla tehtyjen verkko-ostosten osuus on ylivoimaisesti suurin nuorten kuluttajien keskuudessa. 42 prosenttia alle 26-vuotiaiden pohjoismaalaisten verkko-ostoksista tehdään matkapuhelimella vuotiaiden keskuudessa luku on vain kuusi prosenttia. Tietokoneella tehtyjen verkko-ostosten osuus kasvaa ja matkapuhelimella tehtyjen laskee selvästi mitä vanhempi ikäryhmä on kyseessä. Tietokone on edelleen suosituin tapa tehdä verkko-ostoksia jokaisessa ikäryhmässä, mutta tämä muuttuu pian, mikäli vahva kasvu mobiiliverkkokaupassa jatkuu ja kaikesta päätellen se jatkuu. Tietokone Tabletti Matkapuhelin 11

12 Naiset tekevät enemmän ostoksia mobiililaitteilla kuin miehet Naiset tekevät Pohjoismaissa enemmän verkko-ostoksia mobiililaitteilla kuin miehet. 35 prosenttia naisten verkko-ostoksista tehdään matkapuhelimella verrattuna miesten 26 prosenttiin. Naiset tekevät hieman enemmän ostoksia tabletilla kuin miehet. Nämä asiat yhdessä viittaavat siihen, että miehiin verrattuna naiset tekevät verkko-ostoksensa yhä useammin tietokoneen sijasta mobiililaitteella. Tietokone Tabletti Matkapuhelin 12

13 Näin pohjoismaiset kuluttajat haluavat maksaa Suurimmat Pohjoismaiden väliset erot koskevat kuluttajien valitsemia maksutapoja. Kunkin maan kuluttajien valitsemiin maksutapoihin vaikuttavat suurelta osin saatavilla olevat maksujärjestelmät ja ihmisten tottumukset. 13

14 Korttimaksu ja lasku ovat suosituimmat maksutavat Suurin osa kuluttajista voi kuvitella valitsevansa useita eri maksutapoja internetissä. Suosituimmat maksutavat, joita valtaosa suosii ja käyttää, ovat korttimaksu ja lasku. Vähemmän suositut maksutavat ovat postiennakko ja osamaksu. Suhteessa muihin pohjoismaalaisiin tanskalaiset käyttävät erittäin mielellään korttimaksuja. Tanskassa käytetäänkin melkein pelkästään korttimaksuja. Jopa 80 prosenttia tanskalaisista käyttää niin sanottua Dankort-korttia, joka on vain Tanskassa käytettävä maksukortti. Ruotsalaiset maksavat mieluiten laskulla, sitten norjalaiset ja suomalaiset. Lähes kolmasosa ruotsalaisista maksaa mieluiten laskulla. On tärkeää tarjota asiakkaiden suosimia maksutapoja. Maksu on tärkeä osa koko ostokokemusta. Fredrik Norberg Perustajajäsen & CMO, Fyndiq 14

15 Verkko-ostosten maksutavat Kuluttajien suosimat maksutavat 33% Korttimaksu Lasku Postiennakko Korttimaksu 6 14% 71% 28% Lasku 90% 74% 51% 16% 24% 5% 20% Postiennakko 90% 74% 90% 90% 96% 80% 96% 80% 79% 79% 84% 8 84% 8 Suoraveloitus 6 55% 51% 54% 55% 51% 33%33%51%51%14%14%71%71% 33% Elektroniset lompakot 86% 54% Osamaksu 83% 60% 83% 60% 87% 84% 86% 87% 84% 81% 86% 81% 71% 14% 26% 17% 17% 28% 28%16% 16%24% 24%5% 5% 20% 31% 31%3% 1%3% 20% 33% 28% 28% 20% % 16% 14% 24% 71% 5% Elektroniset lompakot 6 79% 14% Suoraveloitus 79% 86% 51% 16% 24% 31% 5% 3% 1% 20% 1% Osamaksu 35% 44% 35% 4 44% 33% 51% 14% 71% 14%14%26%26%17%17%17%17% 28% 16% Suomalaiset eroavat muista siinä, että he maksavat erittäin usein suoraveloituksella pankin kautta. 31 prosenttia kuluttajista käyttää tätä ensisijaisena maksutapana Suomessa verrattuna Ruotsin 20 prosenttiin, Tanskan 3 prosenttiin ja Norjan vaivaiseen 2 prosenttiin. Suomalai14% 26% 17% 17% set käyttävät niin ikään osamaksua suuremmassa määrin kuin kuluttajat muissa Pohjoismaissa. 24% 5% 14% 20%26% 17% 31%17% 3% 1% 1% 1% 1% 8% 8% 1% 1% 14% 26% 17% 17% 1% 1% 8% 1% 1% Ruotsi Norja Suomi Tanska 1% 1% 8% 1% Norjalaiset käyttävät elektronisia lompakoita kaksi kertaa enemmän kuin muut pohjoismaalaiset. Norjassa luku on 26 prosenttia, ja muissa maissa noin 15 prosenttia. 15

16 Turvallista vai helppoa? Korttimaksu on suosituin tapa maksaa, koska se on kuluttajien mielestä helppoa, vaikka se ei tunnu yhtä turvalliselta. Laskulla maksaminen on suosittua juuri siksi, että se tuntuu turvalliselta, koska tuote maksetaan vasta toimituksen jälkeen. Maiden välillä on runsaasti yhtäläisyyksiä. Ruotsalaiset ovat selkeimmin samaa mieltä: yli 70 prosenttia on sitä mieltä, että kortin käyttäminen on helppoa ja lähes 70 prosenttia maksaa mieluiten laskulla, koska se on turvallista. Turvallisuus Helppo käyttää 16

17 Maksutottumukset muuttuvat ostosumman noustessa Ostoksen arvosta riippumatta yli puolet kuluttajista haluaa maksaa tuotteensa toimituksen jälkeen. Mitä korkeampi tilauksen arvo on, sitä useampi kuluttaja voi kuvitella maksavansa toimituksen jälkeen tai käyttävänsä osamaksuvaihtoehtoa. Pohjoismaiden välillä on selkeitä eroja siinä, miten kuluttajat mieluiten maksavat kalliin tilauksen. Ruotsalaiset haluavat yleensä maksaa laskulla ja summasta riippumatta laskulla maksavien kuluttajien osuus on suunnilleen yhtä suuri. Norjan ja Tanskan osalta suurempi osa haluaa maksaa laskulla summan noustessa. Suomessa tilanne on päinvastainen. Jos summa nousee, laskulla maksavien osuus vähenee. Tämä johtuu siitä, että suomalaiset käyttävät mieluummin osamaksua kuin muut pohjoismaalaiset. Siksi myös osamaksuvaihtoehdon valitsevien suomalaisten osuus kasvaa huomattavasti nopeammin kuin muissa Pohjoismaissa. Ruotsi Sverige 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% 500 kr 1000 kr 5000 kr Suomi Finland 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Tanska Danmark 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% 500 kr 1000 kr 5000 kr Norja Norge 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% 500 kr 1000 kr 5000 kr Maksaa mieluiten kaiken kerralla ennen tuotteiden vastaanottamista Maksaa mieluiten kaiken kerralla vasta sitten, kun tuotteet on vastaanotettu Maksaa mieluummin osamaksulla 17

18 Asiakkaan käyttäytyminen kassalla Uskomme, että luottamus saavutetaan laadukkaalla ja pitkäjänteisellä työllä: täsmällisellä toimituksella, laajalla tuotevalikoimalla, oikealla hinnalla ja hyvällä asiakaspalvelulla. Se johtaa tyytyväisiin asiakkaisiin ja myönteisiin arvioihin. Ulf Kihlberg Toimitusjohtaja, Bagaren och Kocken 18

19 Melkein kaikki ovat keskeyttäneet ostotapahtuman kassalla Melkein jokainen verkkokauppoja käyttävistä pohjoismaalaisista (85-90 prosenttia) on joskus keskeyttänyt ostotapahtuman kassalla ennen maksamista. Yli puolet vastanneista ilmoitti pääsyyksi korkeat toimituskulut. Muita syitä olivat muun muassa tekniset ongelmat, oikean maksutavan puuttuminen tai se, ettei luottokorttitietoja haluttu antaa. Ongelmat ovat yleisesti ottaen suunnilleen yhtä suuria kaikissa maissa. Erojakin toki on. Huomattavan suuri osa suomalaisista (49 prosenttia) on joskus keskeyttänyt ostotapahtuman, koska haluttua maksutapaa ei ollut saatavilla. Norjalaiset erottuvat joukosta siinä, että jopa 32 prosenttia on keskeyttänyt ostotapahtuman kassalla pankkikortin lukijan puuttumisen vuoksi tai koska ostoskori haluttiin tallentaa. Viimeksi mainittua ei tapahdu samassa määrin muissa maissa. Ruotsi Norja Suomi Tanska 19

20 95 prosenttia pelkää toisinaan joutuvansa verkkohuijauksen uhriksi Vaikka pohjoismaalaiset kuluttajat ovat tottuneet verkkokauppaan, he pelkäävät silti joutuvansa verkkohuijauksen uhreiksi tehdessään ostoksia verkossa. Lähes 95 prosenttia pelkää toisinaan tulevansa huijatuksi ja noin 15 prosenttia tuntee pelkoa usein. Syitä on monia, mutta yksi syy on tietenkin se, että prosenttia ilmoittaa joutuneensa huijauksen uhriksi itse. Eniten verkkohuijauksen uhreiksi pelkäävät joutuvansa ruotsalaiset ja suomalaiset. 23 prosenttia ruotsalaisista ja suomalaisista pelkää usein tai erittäin usein tulevansa huijatuksi tehdessään ostoksia verkossa. Tämä saattaa olla syy siihen, että ruotsalaiset maksavat mieluusti laskulla ja että suomalaiset maksavat osamaksulla useammin kuin norjalaiset ja tanskalaiset. Molempia maksutapoja pidetään turvallisempana kuin muita maksutapoja, koska maksu tapahtuu vasta tuotteiden toimituksen jälkeen. Ruotsi Norja Suomi Asiakkaan pitäisi valita meidät, koska täytämme heidän odotuksensa, ei siksi, että olisimme hyökkääviä. Siksi pyrimme kehittämään ostoprosessia ja poistamaan kaikki esteet ostoksen tekemisestä. Martin Valenta Tekninen johtaja, Svenskt Kosttillskott Tanska 20

21 Moni kuluttaja ei halua ilmoittaa henkilötietojaan Moni kuluttaja ei halua ilmoittaa henkilötunnusta, pankkitilin numeroa tai luottokortin numeroa. Ruotsalaisten mielestä henkilötunnus ei ole erityisen arkaluonteinen tieto muiden maiden kuluttajiin verrattuna. Yli puolet vastaajista ilmoitti, ettei halua ilmoittaa pankkitilinsä numeroa. Ruotsi Norja Suomi Tanska 21

22 Kaikki kuluttajat osaavat samat tiedot ulkoa Melkein kaikki pohjoismaalaiset kuluttajat osaavat henkilötunnuksensa, postinumeronsa ja sähköpostiosoitteensa ulkoa. Monet osaavat myös pankkitilinsä numeron ulkoa, etenkin Norjassa. Ruotsi Norja Suomi Tanska 22

23 23

24 Ota meihin yhteyttä saadaksesi lisää neuvoja Klarna Oy Korkeavuorenkatu 34, Helsinki 24

Verkkokauppa Pohjoismaissa

Verkkokauppa Pohjoismaissa Verkkokauppa Pohjoismaissa Teema: Matka verkko-ostosten tekemiseen Q2 2015 Pohjoismaista verkkokauppaa 40,5 miljardilla Ruotsin kruunulla vuoden toisella neljänneksellä ESIPUHE Verkkokauppa kasvoi Pohjoismaissa

Lisätiedot

Verkkomaksuprosessi keskeytyy. 100 henkilöä etenee kassalle

Verkkomaksuprosessi keskeytyy. 100 henkilöä etenee kassalle Klarna Perustettu vuonna 2005 verkkokauppaan tuotiin helppo ja turvallinen maksutapa, jonka ansiosta asiakkaasi saa tilaamansa tuotteet ennen niiden maksamista. Globaali markkinajohtaja jälkikäteismaksamisessa

Lisätiedot

Pohjoismaiden joulukauppa 2015

Pohjoismaiden joulukauppa 2015 Kuluttajatutkimus Pohjoismaiden joulukauppa 1 Verkkokauppa Pohjoismaissa Pohjoismaalaiset ostaneet joululahjoja verkosta jo 4,4 miljardilla Ruotsin kruunulla Pohjoismaiden joulukauppa on täydessä vauhdissa.

Lisätiedot

Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA

Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA Pohjoismaista verkkokauppaa 34,5 miljardilla Ruotsin kruunulla ESIPUHE Pohjoismaiset kuluttajat arvioivat tehneensä verkko-ostoksia

Lisätiedot

Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 toinen neljännes TEEMA: MATKA VERKKO-OSTOKSEN TEKEMISEEN

Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 toinen neljännes TEEMA: MATKA VERKKO-OSTOKSEN TEKEMISEEN Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 toinen neljännes TEEMA: MATKA VERKKO-OSTOKSEN TEKEMISEEN Verkkokauppaa 33 miljardilla Ruotsin kruunulla ESIPUHE Pohjoismainen verkkokauppa on yhä voimissaan vuoden

Lisätiedot

Teema toimitukset. Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2015 ensimmäinen neljännes

Teema toimitukset. Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2015 ensimmäinen neljännes Teema toimitukset it t Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2015 ensimmäinen neljännes Pohjoismaista verkkokauppaa 36,5 miljardilla Ruotsin kruunulla vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ESIPUHE Verkkokauppa

Lisätiedot

Kuluttajatutkimus Joulukauppa Pohjoismaissa 2018

Kuluttajatutkimus Joulukauppa Pohjoismaissa 2018 Verkkokauppa Pohjoismaissa Kuluttajatutkimus Joulukauppa Pohjoismaissa 2018 Verkkokauppa Pohjoismaissa Joulukauppa Pohjoismaissa Pohjoismaalaiset aikovat ostaa joululahjoja verkosta 2,11 miljardilla eurolla

Lisätiedot

Teema: Matka verkko-ostosten t tekemiseen. Verkkokauppa Pohjoismaissa Q2 2015

Teema: Matka verkko-ostosten t tekemiseen. Verkkokauppa Pohjoismaissa Q2 2015 Teema: Matka verkko-ostosten t tekemiseen Verkkokauppa Pohjoismaissa Q2 2015 Pohjoismaista verkkokauppaa 40,5 miljardilla Ruotsin kruunulla vuoden toisella neljänneksellä ESIPUHE Verkkokauppa kasvoi Pohjoismaissa

Lisätiedot

Verkkokauppa Pohjoismaissa 2012

Verkkokauppa Pohjoismaissa 2012 Verkkokauppa Pohjoismaissa 2012 > OTSIKKO > ALKUSANAT ALIOTSIKKO Yhä useampi pohjoismaalainen ostaa aiempaa useammin tuotteita verkkokaupasta Pohjoismaat ovat hyvin jännittävä alue sille, joka haluaa

Lisätiedot

B2b-ostaminen kuluttajistuu

B2b-ostaminen kuluttajistuu B2b-ostaminen kuluttajistuu B2b-ostaminen kuluttajistuu Yritysostajat haluavat ostaa verkossa helposti ja maksaa vaivattomasti, selviää Enterpay Oy:n ja Lindorff Oy:n tekemästä b2b-ostamista kartoittaneesta

Lisätiedot

Kuluttajatutkimus: Joulukauppa Pohjoismaissa Verkkokauppa Pohjoismaissa

Kuluttajatutkimus: Joulukauppa Pohjoismaissa Verkkokauppa Pohjoismaissa Kuluttajatutkimus: Joulukauppa Pohjoismaissa 2017 Verkkokauppa Pohjoismaissa Pohjoismaalaiset suunnittelevat ostavansa joululahjoja verkosta yhteensä 2,2 miljardilla eurolla tänä vuonna YHTEENVETO Joulukauppa

Lisätiedot

Verkkokauppa Pohjoismaissa. Kuluttajatutkimus: Pohjoismaiden joulukauppa 2016 Verkkokauppa Pohjoismaissa

Verkkokauppa Pohjoismaissa. Kuluttajatutkimus: Pohjoismaiden joulukauppa 2016 Verkkokauppa Pohjoismaissa Verkkokauppa Pohjoismaissa Kuluttajatutkimus: Pohjoismaiden joulukauppa 2016 Verkkokauppa Pohjoismaissa Pohjoismaiset kuluttajat aikovat tehdä joululahjaostoksia verkosta 2,0 miljardilla eurolla tänä vuonna

Lisätiedot

Verkkokauppa Pohjoismaissa 2016

Verkkokauppa Pohjoismaissa 2016 Verkkokauppa Pohjoismaissa 2016 Sisältö Esipuhe: Toimitus tärkeä osa verkkokauppakokemusta... 3 Yleiskatsaus: Pohjoismainen verkkokauppa lyhyesti...4 Katsaus tulevaan: Kilpailuetuna logistiikka...6 Pohjoismainen

Lisätiedot

Turvallisuus, nopeus vai hinta?

Turvallisuus, nopeus vai hinta? Turvallisuus, nopeus vai hinta? Kuluttajien ja yritysten näkemyksiä maksutavoista Poimintoja selvityksestä Koko selvitys on Kaupan liiton jäsenyritysten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivujen Tutkimuksia

Lisätiedot

Suomalaiset verkkoasioimassa Tutkimus suomalaisten asiakaskokemuksista verkkokaupassa

Suomalaiset verkkoasioimassa Tutkimus suomalaisten asiakaskokemuksista verkkokaupassa Suomalaiset verkkoasioimassa Tutkimus suomalaisten asiakaskokemuksista verkkokaupassa Redera ja DiVia N=548 kuluttajaa, marraskuu 2011- tammikuu 2012 Joka toinen suomalainen asioi tänä jouluna verkkokaupoissa

Lisätiedot

Verkkokauppa Pohjoismaissa 2013

Verkkokauppa Pohjoismaissa 2013 Verkkokauppa Pohjoismaissa 2013 Sisältö Tietoja raportista 2 Alkusanat: Pohjoismaiden markkinat vahvassa kasvussa 3 Asiantuntijat: Pohjoismaat kiinnostava alue globaalin verkkokaupan kartalla 4 Pohjoismaat

Lisätiedot

Enemmän kuin maksutavat verkossa

Enemmän kuin maksutavat verkossa Enemmän kuin maksutavat verkossa Petri Itkonen Senior Sales Manager +358 403529919 petri@paytrail.com Meistä Perustettu 2007 (Suomen Verkkomaksut) Liikevaihto 2013: 4,5 m Henkilöstömäärä: 40 Finanssivalvonnan

Lisätiedot

Globalistoituva kauppa - verkkokauppa kasvun moottorina

Globalistoituva kauppa - verkkokauppa kasvun moottorina Globalistoituva kauppa - verkkokauppa kasvun moottorina Pasi Ketonen, pasi.ketonen@posti.com Linked: fi.linkedin.com/pub/pasi-ketonen/0/40a/590/en @ KetonenPasi 1 Euroopassa verkkokaupan kasvu on nopeinta

Lisätiedot

Palvelukuvaus 1.0 Monipuoliset maksutavat verkkokauppaan Joustavat tilitykset ja raportointi

Palvelukuvaus 1.0 Monipuoliset maksutavat verkkokauppaan Joustavat tilitykset ja raportointi emaksut Palvelukuvaus 1.0 Monipuoliset maksutavat verkkokauppaan Joustavat tilitykset ja raportointi Sisällys Yleistä emaksut-palvelusta... 1 Näin emaksut toimii verkkokaupassa... 1 Maksutavat... 2 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Jukka Miiluvaara ecom Posti Group twitter: @jukkamii. 17.3.2015 Julkinen - Public

Jukka Miiluvaara ecom Posti Group twitter: @jukkamii. 17.3.2015 Julkinen - Public Kasvua verkkokauppaan kansainvälisyydestä Jukka Miiluvaara ecom Posti Group twitter: @jukkamii 1 17.3.2015 Euroopassa verkkokaupan kasvu on nopeinta idässä Faktoja ja trendejä Venäjästä 146 M ihmistä,

Lisätiedot

HYVÄÄ JA HUONOA 8 APTEEKKARI 1/15

HYVÄÄ JA HUONOA 8 APTEEKKARI 1/15 HYVÄÄ JA HUONOA Lena Sonnerfelt asioi Kronan apteekissa Tukholman Tyresössä. Hänen mielestään apteekkipalvelut ovat muuttuneet osin paremmiksi, osin huonommiksi valtiollisen monopolin purkamisen jälkeen.

Lisätiedot

Mobiilimaksu. Palveluesittely

Mobiilimaksu. Palveluesittely Mobiilimaksu Palveluesittely Operaattoreiden yhteinen http://www.mobiilimaksuinfo.fi/ 2 Elisan, TeliaSoneran ja DNA:n yhteinen Mobiilimaksu Selkeä ja muista maksutavoista erottuva maksutapa kuluttaja tietää

Lisätiedot

Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011

Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011 16.11.2011 Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011 Suomalaiset aikovat sijoittaa muita pohjoismaalaisia innokkaammin tulevina kuukausina finanssikriisistä huolimatta, käy ilmi Danske Invest

Lisätiedot

Smilehouse Workspace API 15 ja 16 maksumoduulin asennusohje Versio 1.2

Smilehouse Workspace API 15 ja 16 maksumoduulin asennusohje Versio 1.2 Laskulla ja Osamaksulla Smilehouse Workspace API 15 ja 16 maksumoduulin asennusohje Versio 1.2 asennusohje 2 1. JOUSTORAHAN EDUT VERKKOKAUPPIAALLE... 3 2. KÄYTTÖÖNOTTO VERKKOKAUPPAAN... 3 3. JOUSTORAHAN

Lisätiedot

Japanin verkkokaupan trendit FLYING LYNX Oy Myyntikanavaratkaisut yritysten kansainvälisiin myynteihin

Japanin verkkokaupan trendit FLYING LYNX Oy Myyntikanavaratkaisut yritysten kansainvälisiin myynteihin Japanin verkkokaupan trendit 2017 FLYING LYNX Oy Myyntikanavaratkaisut yritysten kansainvälisiin myynteihin Japanin verkkokauppa Numeroina Japanin väestömäärä 126 miljoonaa Internet-penetraatio 52 %, kasvu

Lisätiedot

Verkkokauppa. Kouvola 28.1.2013 Sähköinen kauppa ja sosiaalinen media Venäjällä

Verkkokauppa. Kouvola 28.1.2013 Sähköinen kauppa ja sosiaalinen media Venäjällä Verkkokauppa Kouvola 28.1.2013 Sähköinen kauppa ja sosiaalinen media Venäjällä Verkkokaupan perustiedot Verkkokaupan volyymit 2013: 10-13 mrd. dollaria Ulkomaisten verkkokauppojen osuus: noin 3 mrd. dollaria

Lisätiedot

MOBIILIMAKSAMINEN VERKKOKAUPPAAN KUINKA MAHDOLLISTAT HELPON MAKSAMISEN ÄLYPUHELIMELLA

MOBIILIMAKSAMINEN VERKKOKAUPPAAN KUINKA MAHDOLLISTAT HELPON MAKSAMISEN ÄLYPUHELIMELLA MOBIILIMAKSAMINEN VERKKOKAUPPAAN KUINKA MAHDOLLISTAT HELPON MAKSAMISEN ÄLYPUHELIMELLA SISÄLLYS 1. JOHDANTO 03 2. MIKSI MOBIILIMAKSAMINEN? 05 3. MITÄ VAIHTOEHTOJA? 07 4. MITEN MAHDOLLISTAT MOBIILIMAKSAMISEN

Lisätiedot

KAUPAN LIITON EU-DIREKTIIVIAAMU 31.5.2013

KAUPAN LIITON EU-DIREKTIIVIAAMU 31.5.2013 KAUPAN LIITON EU-DIREKTIIVIAAMU 31.5.2013 Ratkaisut EU-direktiivin mukana tuomiin muutostarpeisiin Suomen Maksuturva Oy Mikael Smeds, toimitusjohtaja Puhujasta lyhyesti Kauppatieteiden maisteri (KTM),

Lisätiedot

Venäjänverkkokaupan trendit FLYING LYNX Oy Myyntikanavaratkaisut yritysten kansainvälisiin myynteihin

Venäjänverkkokaupan trendit FLYING LYNX Oy Myyntikanavaratkaisut yritysten kansainvälisiin myynteihin Venäjänverkkokaupan trendit 2017 FLYING LYNX Oy Myyntikanavaratkaisut yritysten kansainvälisiin myynteihin Venäjän verkkokauppa Numeroina Venäjän väestömäärä 143,7 miljoonaa Internet-penetraatio 59 % Verkko-ostosten

Lisätiedot

Verkkokauppa Pohjoismaissa 2015

Verkkokauppa Pohjoismaissa 2015 Verkkokauppa Pohjoismaissa 2015 Sisältö Tietoja raportista...2 Pohjoismaat verkkokaupan etulinjassa...3 Saatavuus ja valinnanvapaus yhä tärkeämpiä... 4 Pohjoismaat... 6 Verkkokauppaa yli 15 miljardilla

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 27.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Verkkokauppa Pohjoismaissa 2014

Verkkokauppa Pohjoismaissa 2014 Verkkokauppa Pohjoismaissa 2014 Sisältö Tietoja raportista 2 Esipuhe: Håkan Ericsson 3 PostNordin asiantuntijat: Nyt kanavat kohtaavat 4 5 Pohjoismaat 6 17 Case: Näin Panduro onnistuu verkkokaupassa Pohjoismaissa

Lisätiedot

Magazine the Link to Online 30.9.2010

Magazine the Link to Online 30.9.2010 Magazine the Link to Online 30.9.2010 Magazine the Link to Online Eri medioiden kyky ohjata kuluttajia verkkoon Verkko-ostaminen ja aikakauslehdet osana ostoprosessia SFS-ISO 20252:2008 sertifioitu Tutkimus

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 23.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

VERKKOMAKSAMINEN. Aki Kiminki, Consultant 050 5555 114 26.2.2014

VERKKOMAKSAMINEN. Aki Kiminki, Consultant 050 5555 114 26.2.2014 VERKKOMAKSAMINEN Aki Kiminki, Consultant 050 5555 114 26.2.2014 Agenda 1. Maksutavat 2. Maksuratkaisut 3. Suositukset Maksutavat Maksutavat Verkkopankki ( pankin maksupainike ) / Ennakkomaksu Käytännössä

Lisätiedot

MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI

MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI Sanna-Mari Kuoppamäki Jyväskylän yliopisto Esityksen sisältö MTV:n katsojapaneeli eri-ikäisten internetin käytöstä, laitteista ja asenteista Yli 50-vuotiaiden

Lisätiedot

Kiinan verkkokaupan trendit FLYING LYNX Oy Myyntikanavaratkaisut yritysten kansainvälisiin myynteihin

Kiinan verkkokaupan trendit FLYING LYNX Oy Myyntikanavaratkaisut yritysten kansainvälisiin myynteihin Kiinan verkkokaupan trendit 2017 FLYING LYNX Oy Myyntikanavaratkaisut yritysten kansainvälisiin myynteihin Kiinan verkkokauppa Numeroina Kiinan väestömäärä 1,36 miljardia Internet-penetraatio 52 %, kasvu

Lisätiedot

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 28.08.2014 Mikko Kesä, Jan-Erik Müller, Tuomo Saarinen Innolink Research Oy Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Suomalainen viinikulttuuri Mitä se on? Mikä Viini!

Suomalainen viinikulttuuri Mitä se on? Mikä Viini! Suomalainen viinikulttuuri Mitä se on? Mikä Viini! 14.9.2016 Millaisia viininjuojia suomalaiset ovat? Ja kuinka me eroamme viininkuluttajina muista pohjoismaalaisista? Tuloksia koostettu seuraavista tutkimuksista:

Lisätiedot

Osa-aikatyö ja talous

Osa-aikatyö ja talous Osa-aikatyö ja talous Eri ehdot naisille ja miehille Pohjoismaissa NIKK:n tietolehtinen Namn på kapitlet 1 NIKK:n tietolehtinen Osa-aikatyö ja talous Eri ehdot naisille ja miehille Pohjoismaissa Naiset

Lisätiedot

Suomalaisia 15-79-vuotiaita internetin käyttäjiä on yli 3,9 miljoonaa.

Suomalaisia 15-79-vuotiaita internetin käyttäjiä on yli 3,9 miljoonaa. Verkkokaupan tilanne Suomalaisia 15-79-vuotiaita internetin käyttäjiä on yli 3,9 miljoonaa. 65 %:lla suomalaisista on käytössään älypuhelin. Suomalaisista kuluttajista 45 % tekee verkko-ostoksia. Vuonna

Lisätiedot

Digitaalinen kuluttajakäyttäytyminen

Digitaalinen kuluttajakäyttäytyminen Digitaalinen kuluttajakäyttäytyminen Perustietoa verkkokäyttäytymisestä kaupan silmin Seppo Roponen TNS Gallup 6.4.2011 SFS-ISO 20252 -sertifioitu Copyright TNS 2011 AGENDA Internet kuluttajien arjessa

Lisätiedot

Logistiikan sekä tavarakuljetusten uudet mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen

Logistiikan sekä tavarakuljetusten uudet mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Logistiikan sekä tavarakuljetusten uudet mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Sisältö Unifaun Group logistiikan sähköistämisen tienraivaajana Logistiikan automatisointi ja muut trendit Valta siirtyy

Lisätiedot

Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy. Suuri Yrittäjätutkimus

Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy. Suuri Yrittäjätutkimus Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy Suuri Yrittäjätutkimus Collector & Companies Yrittäjäfoorumi 2014 Tutkimus ja tulokset Collector teetti tutkimuksen suomalaisista ja ruotsalaisista pk-yrityksistä

Lisätiedot

Maksupalvelun tilaus Suomisport-liitoille ja -seuroille

Maksupalvelun tilaus Suomisport-liitoille ja -seuroille Maksupalvelun tilaus Suomisport-liitoille ja -seuroille 1 Sisällysluettelo Taustaa... 2 Mikä on Maksuturva... 2 Maksutavat... 2 Verkkopankkimaksut... 2 Korttimaksut... 2 Masterpass... 2 Mobilepay... 2

Lisätiedot

Kansallisen verkkokauppatilaston julkistus

Kansallisen verkkokauppatilaston julkistus Kansallisen verkkokauppatilaston julkistus Verkkokauppa Suomessa tammi-kesäkuussa 2010 Seppo Roponen 30.9.2010 Johdanto Sähköisestä kaupankäynnistä on ollut pitkään saatavilla runsaasti tietoa. Tietoa

Lisätiedot

ASUMISPAKKI-koulutus Harkittu rahan käyttö. KOTILO-projekti

ASUMISPAKKI-koulutus Harkittu rahan käyttö. KOTILO-projekti ASUMISPAKKI-koulutus Harkittu rahan käyttö Harkittu rahankäyttö Omasta taloudellisesta tilanteesta on tärkeää olla tietoinen. On hyvä arvioida tulot ja menot. Pienillä tuloilla selviää, kun suunnittelee

Lisätiedot

Vaatetuksen markkinat ja kuluttajan ostopolku

Vaatetuksen markkinat ja kuluttajan ostopolku Vaatetuksen markkinat ja kuluttajan ostopolku Jaana Kurjenoja Poimintoja selvityksestä. Koko selvitys on Kaupan liiton jäsenten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivuilla, Tutkimukset-osiossa. Selvityksen taustaa:

Lisätiedot

Mobiilimaksamisen suosio kasvaa huimaa vauhtia eurooppalaiset omaksuvat nopeasti uusia maksutapoja

Mobiilimaksamisen suosio kasvaa huimaa vauhtia eurooppalaiset omaksuvat nopeasti uusia maksutapoja TIEDOTE Mobiilimaksamisen suosio kasvaa huimaa vauhtia eurooppalaiset omaksuvat nopeasti uusia maksutapoja Mobiililaitetta maksamiseen säännöllisesti käyttävien eurooppalaisten määrä on kolminkertaistunut

Lisätiedot

BlueCommerce Käyttöohje

BlueCommerce Käyttöohje 1(16) BlueCommerce Käyttöohje Author: Verifone Finland Oy Date: Pages: 16 2(16) Sisältö: 1. Palveluun kirjautuminen... 3 1.1. Yleistä... 3 1.2. Unohtunut salasana... 4 1.3. Palvelun etusivu... 4 2. Ennen

Lisätiedot

Verkkokauppa Pohjoismaissa Pohjoismaat digitalisoitunut alue: Pohjoismaalaisten ostokäyttäytyminen verkossa

Verkkokauppa Pohjoismaissa Pohjoismaat digitalisoitunut alue: Pohjoismaalaisten ostokäyttäytyminen verkossa Verkkokauppa Pohjoismaissa 2017 Pohjoismaat digitalisoitunut alue: Pohjoismaalaisten ostokäyttäytyminen verkossa Sisällys Esipuhe: Digitaalinen kauppareissu on nykyisin arkea... 3 Yleiskatsaus: Pohjoismainen

Lisätiedot

Vähittäiskauppa verkossa 2014. Kuluttajien ostokset ulkomailta

Vähittäiskauppa verkossa 2014. Kuluttajien ostokset ulkomailta Vähittäiskauppa verkossa 2014 Kuluttajien ostokset ulkomailta Kuluttajien verkko-ostokset ulkomailta - taustaa Tutkimusta varten TNS Gallup toteutti tammi-helmikuun vaihteessa kuluttajakyselyn. Kyselyn

Lisätiedot

Attendon Visio & Arvot

Attendon Visio & Arvot Attendon Visio & Arvot Se, miten huolehdimme hoivaa tarvitsevista ihmisistä, osoittaa millainen on yhteiskunta, jossa elämme. Attendon rooli yhteiskunnassa Pohjoismaissa on kunniakkaat perinteet kansalaistensa

Lisätiedot

DESCOM: VERKKOKAUPPA JA SOSIAALINEN MEDIA -TUTKIMUS 2011

DESCOM: VERKKOKAUPPA JA SOSIAALINEN MEDIA -TUTKIMUS 2011 DESCOM: VERKKOKAUPPA JA SOSIAALINEN MEDIA -TUTKIMUS 2011 30.8.2011 MIKKO KESÄ, tutkimusjohtaja, HM JUUSO HEINISUO, tutkimuspäällikkö, HM INNOLINK RESEARCH OY YHTEENVETO TAUSTATIEDOT Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

Verkkokauppa Pohjoismaissa 2018

Verkkokauppa Pohjoismaissa 2018 Verkkokauppa Pohjoismaissa 2018 Trendi: verkkokauppa yhä mobiilimpaa Matkapuhelinta käytetään ostosten tekemiseen, kuvien ottamiseen tuotteista, tietojen hakemiseen sekä neuvojen pyytämiseen ystäviltä.

Lisätiedot

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 1 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Kuudes iareena ja neljäs julkistettu tutkimus Tutkimuksen teemana

Lisätiedot

KULUTTAJAN ODOTUKSET VERKKO-OSTAMISELLE: Tietoa, helppoa ostamista ja ystävällistä asiakaspalvelua

KULUTTAJAN ODOTUKSET VERKKO-OSTAMISELLE: Tietoa, helppoa ostamista ja ystävällistä asiakaspalvelua Anna-Maija Virta, Itella KULUTTAJAN ODOTUKSET VERKKO-OSTAMISELLE: Tietoa, helppoa ostamista ja ystävällistä asiakaspalvelua Asiakaspalvelun ystävällisyys on tärkeintä kotimaisilta nettikauppiailta ostaville.

Lisätiedot

OPAS VERKKO- JA KORTTIMAKSUJEN KÄYTTÖÖNOTTAMISEKSI

OPAS VERKKO- JA KORTTIMAKSUJEN KÄYTTÖÖNOTTAMISEKSI OPAS VERKKO- JA KORTTIMAKSUJEN KÄYTTÖÖNOTTAMISEKSI Clover Shop Pro 3 ja Clover Shop Ultrapro 1 -verkkokauppaohjelmistoissa www.clovershop.com Clover Shop on Apilaratas Oy:n rekisteröity tavaramerkki. Tekijänoikeus

Lisätiedot

DNA Digitaalinen asiointi ja digitaalinen palvelukokemus. Yhteenveto medialle

DNA Digitaalinen asiointi ja digitaalinen palvelukokemus. Yhteenveto medialle DNA Digitaalinen asiointi ja digitaalinen palvelukokemus Yhteenveto medialle 1 Tutkimusmenetelmä ja tiedonkeruu Kohderyhmä Näyte Tiedonkeruu Suomalaiset 15 4-vuotiaat Kohderyhmään kuuluvat vastaajat rekrytoitiin

Lisätiedot

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa Veikkaus toteutti matka-aiheisen kyselytutkimuksen ajalla 7.4. 15.4.2016 Kyselyyn vastasi 1 033 henkilöä Veikkauksen 1,8 miljoonasta kanta-asiakkaasta Yli tuhat asiakasta on kattava otos Veikkauksen kanta-asiakkaista.

Lisätiedot

Sähköinen maksaminen ja taloushallinto verkkokaupassa. Kaupan liiton Verkkokauppakoulutus 2011 (syksy)

Sähköinen maksaminen ja taloushallinto verkkokaupassa. Kaupan liiton Verkkokauppakoulutus 2011 (syksy) Sähköinen maksaminen ja taloushallinto verkkokaupassa Kaupan liiton Verkkokauppakoulutus 2011 (syksy) Agenda Oppilaiden Kick-off:ssa esittämiä toiveita läpikäytävistä asioista Verkko-ostamisen merkitys

Lisätiedot

Mobiili kanta-asiakaskortin yhteisöllisyys yhdistettynä maksamisen helppouteen. Case: JYP Juniorit Yhteisökortti. Mobile intelligence

Mobiili kanta-asiakaskortin yhteisöllisyys yhdistettynä maksamisen helppouteen. Case: JYP Juniorit Yhteisökortti. Mobile intelligence Mobile intelligence Mobiili kanta-asiakaskortin yhteisöllisyys yhdistettynä maksamisen helppouteen Case: JYP Juniorit Yhteisökortti Jussi Jalasaho - JYP Juniorit Ry Timo Wallius - Arena Interactive Oy

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAEIKSI MAKSULAITOSLAIN, MAKSUPALVELULAIN SEKÄ FINANSSIVALVONNASTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA HE 115/2015

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAEIKSI MAKSULAITOSLAIN, MAKSUPALVELULAIN SEKÄ FINANSSIVALVONNASTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA HE 115/2015 Lausunto 1 (2) Klepp Kirsi EDUSKUNNAN TALOUSVALIOKUNNALLE HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAEIKSI MAKSULAITOSLAIN, MAKSUPALVELULAIN SEKÄ FINANSSIVALVONNASTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA HE 115/2015 Finanssialan

Lisätiedot

Kansallisen verkkokauppatilaston julkistus. Verkkokauppa Suomessa tammi-kesäkuussa 2010 Seppo Roponen 30.9.2010

Kansallisen verkkokauppatilaston julkistus. Verkkokauppa Suomessa tammi-kesäkuussa 2010 Seppo Roponen 30.9.2010 Kansallisen verkkokauppatilaston julkistus Verkkokauppa Suomessa tammi-kesäkuussa 2010 Seppo Roponen 30.9.2010 Johdanto Sähköisestä kaupankäynnistä on ollut pitkään saatavilla runsaasti tietoa. Tietoa

Lisätiedot

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä Yhteenveto medialle 1 Yhteenveto Ala-asteikäiset lapset ovat jo hyvin aktiivisia puhelimen käyttäjiä. Kahdeksalla kymmenestä on oma puhelin

Lisätiedot

Päivittäistavarakaupan digitalisoituminen 2014

Päivittäistavarakaupan digitalisoituminen 2014 Päivittäistavarakaupan digitalisoituminen 2014 Esimerkkejä tutkimuksen sisältämästä tiedosta TNS Gallup Päivittäistavarakauppa digitalisoituvan kuluttajan edessä Tutkimus vastaa kysymyksiin: Näkyykö verkkokaupan

Lisätiedot

Näin suomalaiset shoppailevat verkossa.

Näin suomalaiset shoppailevat verkossa. Näin suomalaiset shoppailevat verkossa. Miten verkkoshoppailu kasvaa asuinalueellasi verrattuna Suomen keskiarvoon? Kasvaako nettishoppailu nopeammin kotipaikkakunnallasi vai naapurikunnassa? Kuinka moni

Lisätiedot

Suomalaiset verkossa - NetTrack IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2013

Suomalaiset verkossa - NetTrack IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2013 Suomalaiset verkossa - NetTrack 2013 IAB:n kooste Tutkimuksen toteutus Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluilla (catibus) ja web-kyselynä. Internetin käytön laajuutta mittaavat tulokset kysyttiin puhelimitse

Lisätiedot

Taloushallinto verkkoliiketoiminnassa

Taloushallinto verkkoliiketoiminnassa Taloushallinto verkkoliiketoiminnassa Kaupan Liiton Verkkokauppakoulutus 7.11.2013 Satu Norema Sovelluskonsultti ProCountor International Oy Esityksen sisältö Sähköinen taloushallinto Verkkokaupan liittäminen

Lisätiedot

Webstatus - Vivas.fi. Vivas.fi 08.11.12

Webstatus - Vivas.fi. Vivas.fi 08.11.12 Vivas.fi 08.11.12 Tietoa kyselystä Kysely lukuina Kysely oli sivustolla: 09.10.2012-30.10.2012 Kysely suoritettiin 09.10. 30.10.2012 pop-up kyselynä www.vivas.fi - sivuston käyttöominaisuuksien tasosta.

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2011 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Suomalaisten vapaa-ajan matkailu Viroon Päivämatkat

Lisätiedot

Internetin saatavuus kotona - diagrammi

Internetin saatavuus kotona - diagrammi Internetin saatavuus kotona - diagrammi 2 000 ruotsalaista vuosina 2000-2010 vastata Internetiä koskeviin kysymyksiin. Alla oleva diagrammi osoittaa, kuinka suurella osuudella (%) eri ikäryhmissä oli Internet

Lisätiedot

Suomalaisten verkkoasioin0

Suomalaisten verkkoasioin0 Suomalaisten verkkoasioin0 Syyskuu 2014 Prior Konsultoin0 Oy Tatu Kauppinen, Jouni Kivikoski Tutkimuksen toteutus, kohderyhmä ja aineistot Tutkimuksen suunniaelusta, 0edonkeruusta, analyysista ja raportoinnista

Lisätiedot

Kuluttajan ostopäätökseen vaikuttavat tekijät matkapuhelinta hankittaessa

Kuluttajan ostopäätökseen vaikuttavat tekijät matkapuhelinta hankittaessa Kuluttajan ostopäätökseen vaikuttavat tekijät matkapuhelinta hankittaessa MIIKA MANNINEN VALVOJA: DOS. KALEVI KILKKI 22.9.2016 ESPOO Sisältö - Työn tausta ja motivaatio - Tutkimusaineisto ja -menetelmät

Lisätiedot

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance: OECD Indicators (EaG) on OECD:n koulutukseen keskittyvän työn lippulaivajulkaisu, joka kertoo vuosittain koulutuksen

Lisätiedot

Suomalaisen verkkokaupan tila EPiServerAscend 15. Mikko Jokela, North Patrol Oy, 19.11.2015

Suomalaisen verkkokaupan tila EPiServerAscend 15. Mikko Jokela, North Patrol Oy, 19.11.2015 Suomalaisen verkkokaupan tila EPiServerAscend 15 Mikko Jokela, North Patrol Oy, 19.11.2015 PÄÄTEEMAT 1. Organisoituminen ja työnjako käytännössä 2. Johtaminen ja liiketoimintaprosessit 3. Asiakkaat 4.

Lisätiedot

7.12.2010. Asiakastyytyväisyys pankki- ja vakuutusalalla 2010

7.12.2010. Asiakastyytyväisyys pankki- ja vakuutusalalla 2010 7.12.2010 Asiakastyytyväisyys pankki- ja vakuutusalalla 2010 1 ASIAKASTYYTYVÄISYYS PANKKI- JA VAKUUTUSALALLA 2010 Sisällys JOHDANTO... 3 PANKKIALA - YKSITYISASIAKKAAT... 4 Asiakastyytyväisyys... 4 Asiakasuskollisuus...

Lisätiedot

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ BRANDS Lisää myyntiä Vahvista BRÄNDIÄ VIESTINTÄ myymälässä MIKSI SE ON TÄRKEÄÄ? Hyödyntämällä näitä tietoja voit lisätä myyntiä melkoisesti Haluatko lisätä myyntiä? Viesti enemmän Haluatko kasvattaa MARKKINAOSUUTTASI?

Lisätiedot

Kuinka kuluttajan ostoskori luomutetaan?

Kuinka kuluttajan ostoskori luomutetaan? Luomuelintarvikepäivä 18.10.2018 Kuinka kuluttajan ostoskori luomutetaan? Antti Oksa Valikoimajohtaja Tuoretuotteet S-ryhmän Vähittäiskaupan ketjuohjaus Twitter: @AnttiOksa Kuinka kuluttajan ostoskori

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2012 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa 500 Suomalaisten matkailumenot Viroon 2002-2011 Milj.

Lisätiedot

TILASTOTIETOJA PANKKIEN MAKSU- JÄRJESTELMISTÄ SUOMESSA 2002-2013 12.5.2014

TILASTOTIETOJA PANKKIEN MAKSU- JÄRJESTELMISTÄ SUOMESSA 2002-2013 12.5.2014 TILASTOTIETOJA PANKKIEN MAKSU- JÄRJESTELMISTÄ SUOMESSA 2002-2013 12.5.2014 1 TILASTOTIETOJA PANKKIEN MAKSUJÄRJESTELMISTÄ SUOMESSA 2002-2013 MAKSUJENVÄLITYS 1 Maksutapahtumat pankeissa 2 Shekkimaksut 3

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Selvitys perustuu Eurostatin, Statistics Estonian ja Tilastokeskuksen tilastoihin sekä kahteen otospohjaiseen kuluttajakyselyyn: TNS Gallup:

Lisätiedot

Verkkokauppatilasto 2012. Perustietoa verkkokauppaseurannasta

Verkkokauppatilasto 2012. Perustietoa verkkokauppaseurannasta Perustietoa verkkokauppaseurannasta Verkkokauppatilasto Suomalaisen verkkokaupan arvo Verkkokauppatilasto sisältää kaiken verkkokauppaostamisen Kaikki kuluttajille suunnatut palvelut, tuotteet ja sähköiset

Lisätiedot

PERUSTA VERKKOKAUPPA. info@cimacuu.net 044 0122 296 www.cimacuu.net

PERUSTA VERKKOKAUPPA. info@cimacuu.net 044 0122 296 www.cimacuu.net info@cimacuu.net 044 0122 296 www.cimacuu.net Valitse sopivin verkkokauppa. Postin ja Matkahuollon toimitusintegraatiot* *Postin ja Matkahuollon toimitusintegraatiot tekevät osoitekorttien ja seurantatunnusten

Lisätiedot

Suomalaiset verkossa - NetTrack 2014. IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2014

Suomalaiset verkossa - NetTrack 2014. IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2014 Suomalaiset verkossa - NetTrack 014 IAB:n kooste Tutkimuksen toteutus Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluilla (catibus) ja web-kyselynä. Internetin käytön laajuutta mittaavat tulokset kysyttiin puhelimitse

Lisätiedot

Gigantin joulukysely 2015 Tätä kuuluu suomalaiseen jouluun ja vuoden 2015 toivelahjat.

Gigantin joulukysely 2015 Tätä kuuluu suomalaiseen jouluun ja vuoden 2015 toivelahjat. Gigantin joulukysely 2015 Tätä kuuluu suomalaiseen jouluun ja vuoden 2015 toivelahjat. Kyselyn toteutus Gigantti toteutti verkkokyselyn jouluun liittyvistä toiveista ja mieltymyksistä. Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Verkkokauppa Pohjoismaissa

Verkkokauppa Pohjoismaissa Verkkokauppa Pohjoismaissa Puolivuotisraportti TEEMA: Kuluttajavetoinen logistiikka Kuluttajien valta on kasvanut Verkkokauppa yleistyy kaikkialla Pohjoismaissa, ja yhä useampi verkko-ostos tehdään matkapuhelimella.

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA SAKSALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN SAKSALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA8 Flash Eurobarometer (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL - Companies engaged in online activities FIF A Myykö yrityksenne verkon kautta ja/tai käyttääkö

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Amerikkalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Amerikkalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Amerikkalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA AMERIKKALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN AMERIKKALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Verkkokauppa Pohjoismaissa

Verkkokauppa Pohjoismaissa Verkkokauppa Pohjoismaissa TEEMA: Tekoäly mullistaa vähittäiskaupan Verkkokauppaa 22,4 miljardilla eurolla Maakohtaiset tulokset Hallinta toimitusnopeutta tärkeämpää TUTKIMUS 2018 Esipuhe Rajan ylittämisen

Lisätiedot

Tavara- ja tietovirrat oikenevat. Markku Säkö

Tavara- ja tietovirrat oikenevat. Markku Säkö Tavara- ja tietovirrat oikenevat Markku Säkö Netti mullistaa perinteisen kaupan Kuisma Niemelä perustelee lähtöään S-ryhmän uuden strategian toteutuksen asettamilla vaatimuksilla. Hän huomauttaa tiedotteessa,

Lisätiedot

Verkkokauppatilasto 2010

Verkkokauppatilasto 2010 Verkkokauppatilaston julkistus 1.3. 2011 Seppo Roponen TNS Gallup Copyright TNS 2011 Vuoden 2010 alusta kansallinen seuranta otti harppauksen eteenpäin kun Asiakkuusmarkkinointiliitto ASML, Kaupan liitto

Lisätiedot

Verkkokauppatilasto 2013. Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä verkko-ostaminen vuonna 2013

Verkkokauppatilasto 2013. Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä verkko-ostaminen vuonna 2013 Perustietoa verkkokauppaseurannasta sekä verkko-ostaminen vuonna 2013 Verkkokauppatilasto Suomalaisen verkkokaupan arvo Verkkokauppatilasto sisältää kaiken verkkokauppaostamisen Kaikki kuluttajille suunnatut

Lisätiedot

Siru ja tunnusluku. Elokuu 2007

Siru ja tunnusluku. Elokuu 2007 Siru ja tunnusluku Elokuu 27 Siru ja tunnusluku Euroopassa siirrytään kortilla maksamisessa sirukortteihin ja sirukortit ovat laajasti käytössä jo useissa Euroopan maissa. Myös Suomessa on otettu sirukortit

Lisätiedot

SENIOREIDEN SÄÄSTÄMINEN JA MAKSUTAVAT 2013. Tekstiraportti Kevät 2013

SENIOREIDEN SÄÄSTÄMINEN JA MAKSUTAVAT 2013. Tekstiraportti Kevät 2013 SENIOREIDEN SÄÄSTÄMINEN JA MAKSUTAVAT Tekstiraportti Kevät.. SENIOREIDEN SÄÄSTÄMINEN JA MAKSUTAVAT Sisällysluettelo YHTEENVETO... JOHDANTO.... Tutkimuksen tarkoitus.... Tutkimuksen toteutus... RAHA-ASIOIDEN

Lisätiedot

Verkkokauppa Pohjoismaissa Puolivuotisraportti 2018

Verkkokauppa Pohjoismaissa Puolivuotisraportti 2018 Verkkokauppa Pohjoismaissa Puolivuotisraportti 2018 Visiona yksinkertaisempi arki Kaupan alalla eletään suuren murroksen aikaa. Muutoksia tapahtuu nopeasti niin kansainvälisellä kuin paikallisella tasolla.

Lisätiedot

SveaWebPay. Sisältö. Svea Ekonomi AB, filial i Finland, Atomitie 2 c 00370 Helsinki webpay@svea.fi Puh: (09) 4242 3092

SveaWebPay. Sisältö. Svea Ekonomi AB, filial i Finland, Atomitie 2 c 00370 Helsinki webpay@svea.fi Puh: (09) 4242 3092 SveaWebPay Tämä opas kuvailee sen mitä tarvitsee tehdä, jotta pääsee nopeasti alkuun SveaWebPay maksujen kanssa. Oppaan tarkoituksena on antaa lukijalleen käsitys avautuvista mahdollisuuksista, joita maksupalvelumme

Lisätiedot

Tilastotietoja pankkien maksujärjestelmistä Suomessa 2001-2010 1.4.2011

Tilastotietoja pankkien maksujärjestelmistä Suomessa 2001-2010 1.4.2011 Tilastotietoja pankkien maksujärjestelmistä Suomessa 21-21 1.4.211 TILASTOTIETOJA PANKKIEN MAKSUJÄRJESTELMISTÄ SUOMESSA 21-21 MAKSUJENVÄLITYS Siirrot 1 Pankkien maksujenvälitys ja konekielisyysaste 2 Konekieliset

Lisätiedot

izettle Reader korttimaksupäätteen käyttöohjeet

izettle Reader korttimaksupäätteen käyttöohjeet Oulunsalon Pallo Ry izettle Reader korttimaksupäätteen käyttöohjeet Sisältö Yleistä... 2 Laitteen nouto... 2 Infoa laitteesta... 3 Tarvittavat muut laitteet... 3 Valmistelevat toimet... 4 izettle -sovelluksen

Lisätiedot