Suomalaiset kuluttajina Virossa
|
|
- Timo-Jaakko Mäkelä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2011 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa
2 Suomalaisten vapaa-ajan matkailu Viroon Päivämatkat ja yöpymisen Virossa sisältävät matkat Yhteensä Yöpyminen kohdemaassa Päivämatkat Lähde: Tilastokeskus * Suomalaisten matkailu Virossa Suomalaiset ovat ylivoimaisesti suurin ulkomainen matkailijaryhmä Virossa, toisena ovat venäläiset ja selvästi pienempinä saksalaiset ja ruotsalaiset: Suomalaisten osuus maksullisen yöpymisen sisältämistä ulkomaalaisten tekemistä matkoista 2010 oli 53 %, venäläisten 9 %, saksalaisten ja ruotsalaisten 5 %. Suomalaisten yöpymiset kasvoivat 2010 varsinkin kylpylähotelleissa. Suomalaisten osuus ulkomaisten vierailijoiden Virossa kuluttamasta rahamäärästä viime vuonna oli 47 %, 390 milj. euroa. Suomalaisten kulutus Virossa kasvoi 11 prosenttia edellisestä vuodesta; Vuoden 2010 kulutuksen kasvu oli suurinta vuoden 2002 jälkeen; Edellinen ennätys oli 6 prosenttia vuonna Lähteet: Estonian Tourist Board, Suomen Pankki.
3 Suomalaiset kuluttajina Virossa Kuluttajakysely Innolink Research Oy haastatteli 2140 vähintään 1-vuotiasta suomalaista maaliskuussa Tutkimus kohdistui eteläiseen Suomeen: Uuteenmaahan, Kanta- ja Päijät-Hämeeseen, Kymenlaaksoon, Pirkanmaahan ja Varsinais- Suomeen. Otos edustaa noin 60 prosenttia Manner-Suomen väestöstä. Tutkimuksella haluttiin selvittää: Kuinka yleistä ostosmatkailu Viroon on, Mitä suomalaiset tuovat Virosta, Minkälaisia palveluja he Virossa käyttävät. Olennaisia jatkokysymyksiä: Syrjäyttääkö kulutus Virossa suomalaisten palvelujen kysyntää? Onko Viron matkailu tulevaisuuden uhka suomalaiselle palvelusektorille, jos hintasuhde maiden välillä kasvaa entisestään? Matkustuskerrat viimeisen kahden vuoden aikana iän mukaan % vastaajista, n = 2140 Yli 4 kertaa kertaa Kerran Ei ollenkaan Ikä Kaikki Yli 65 v v v Alle 35 v
4 Lapsiperheiden matkustuskerrat viimeisen kahden vuoden aikana % vastaajista Yli 4 kertaa 2-4 kertaa Lapsiperheet Kerran Lapsettomat Ei ollenkaan Matkustusaikomukset seuraavan vuoden aikana iän mukaan % vastaajista, n = 2140 Kyllä Todennäköisesti kyllä Mahdollisesti Ikä Kaikki Yli 65 v v Todennäköisesti ei v Alle 35 v Ei
5 Suomalaiset suuntaavat Viroon Yhteenveto matkustustiheydestä ja matkustusaikeista Ostosmatkailu Viroon on ollut kasvussa. Kaksi kolmasosaa eteläisen Suomen aikuisväestöstä on käynyt kahden viime vuoden aikana Virossa ja runsas kolmasosa vähintään kaksi kertaa. Ahkerimmin (väh. kaksi kertaa) Virossa ovat käyneet: vuotiaat (49 prosenttia); Lapsiperheet (41 prosenttia) sekä matkailijat Uudeltamaalta ja Hämeestä (41 prosenttia). Vain prosenttia ei todennäköisesti tai varmasti aio matkustaa seuraavan vuoden aikana Viroon. 52 prosenttia aikoo matkustaa Viroon todennäköisesti tai varmasti, Eniten seuraavan vuoden aikana Virossa vierailevat (varmasti tai todennäköisesti matkustavat): Vähintään kaksi kertaa viimeisten kahden vuoden aikana matkustaneet (0 prosenttia), Eläkeikää lähestyvät vuotiaat (61 prosenttia) ja lapsiperheet (56 prosenttia), Matkustajat Hämeestä (55 prosenttia). Ei kertaakaan kahden viimeisen vuoden aikana matkustaneista kaikki pitävät Viron matkaa seuraavan vuoden aikana mahdollisena ja todennäköisenä tai varmana matkaa pitää 33 prosenttia. Suomalaiset suuntaavat Viroon Yhteenveto matkustustiheydestä ja matkustusaikeista Lähes puolet Virossa matkustaneista sanoo edullisen hintatason olevan melko olennainen tai olennainen syy Viron matkailuun. Viime vuonna näin vastasi 37 prosenttia matkustajista. Edullista hintatasoa matkustussyynä pitävät keskimääräistä enemmän varsinaissuomalaiset, vuotiaat ja usein Virossa matkustavat. Runsas neljännes Virossa kahden viimeisen vuoden aikana matkustaneista suomalaisista sanoo lisäävänsä kulutustaan Virossa, jos Suomen hintataso entisestään nousee. Viime vuonna näin vastasi vain 14 prosenttia matkustajista. Keskimääräistä enemmän hintatason vuoksi kulutustaan aikovat lisätä uusmaalaiset ja kymenlaaksolaiset, vuotiaat ja usein Virossa matkustavat. Viidesosa matkustajista aikoo lisätä alkoholin tuontia, jos alkoholin hinta Suomessa nousee. Viime vuonna näin vastasi vain 14 prosenttia matkustajista. Keskimääräistä enemmän matkustajatuontiaan aikovat lisätä varsinaissuomalaiset, 1--vuotiaat, vuotiaat ja usein Virossa matkustavat. Viron liittymisellä euroalueeseen ei ole matkustajien mielestä vaikutusta tuleviin matkoihin. Hintatietoisuus Viroon matkustaneilla on kasvanut viime vuodesta!
6 Suomalaisten eniten käyttämät palvelut Virossa Kahden viime vuoden aikana % matkustajista Ravintolat ja kahvilat 90 Hotellit 79 Kylpylät, saunat, solariumit yms. Kampaamot ja kauneudenhoito Apteekit 30 Ooppera, teatteri ja muu kulttuuri Urheilu-, huvi- ja virkistyspalvelut Suurimmat muutokset palvelujen käytössä viime vuoteen verrattuna Kaikki matkustajat, muutos prosenttiyksikköinä Hotellit 22 Kampaamot ja kauneudenhoito 9 Urheilu-, huvi- ja virkistyspalvelut Ravintolat ja kahvilat Apteekit 7 Kylpylät, saunat. solariumit yms
7 Mitä palveluja suomalaiset todennäköisimmin käyttävät Virossa seuraavan vuoden aikana % Viroon varmasti matkustavista Ravintolat ja kahvilat 9 Hotellit 77 Kylpylät, saunat, solariumit yms. 40 Kampaamot ja kauneudenhoito 37 Ooppera, teatteri ja muu kulttuuri 31 Urheilu-, huvi- ja virkistyspalvelut 27 Apteekit Viro houkuttelee palveluilla Yhteenveto palveluiden käytöstä Virossa Kylpyläpalvelut on suomalaisten kolmanneksi eniten käyttämä palvelu Virossa. Viimeisten kahden vuoden aikana kylpylöissä on vieraillut: Kaikista Viron matkaajista 35 prosenttia, Vähintään kaksi kertaa maassa käyneistä 39 prosenttia, Virossa matkanneista hämäläisistä 39 prosenttia ja varsinaissuomalaisista 3 prosenttia, Virossa matkanneista yli 65-vuotiaista 47 ja lapsiperheistä 39 prosenttia. Kyselyn perusteella kylpylämatkailu tulee kasvamaan lähitulevaisuudessa. Lapsiperheet aikovat lisätä niiden käyttöä voimakkaimmin. Kampaamopalveluita kahden viimeisen vuoden aikana on käyttänyt: Kaikista Viron matkaajista 33 prosenttia, Vähintään kaksi kertaa maassa käyneistä 3 prosenttia, Virossa matkanneista uusmaalaisista 3 prosenttia. Varsinkin lapsiperheet lisäsivät kampaamopalveluiden käyttöä edellisestä vuodesta. Kampaamopalveluiden käyttö kasvaa kyselyn mukaan lähitulevaisuudessakin.
8 Viro houkuttelee palveluilla Yhteenveto palveluiden käytöstä Virossa Apteekkipalveluita viimeisen kahden vuoden aikana Virossa on käyttänyt 30 prosenttia matkustajista. Eniten palveluja ovat käyttäneet: Vähintään kaksi kertaa viimeisten kahden vuoden aikana Virossa matkustaneet (39 prosenttia), Matkustajat Kymenlaaksosta (35 prosenttia) ja Uudeltamaalta (33 prosenttia), vuotiaat (37 prosenttia). Ikääntyvät kuluttavat myös kulttuuria: 32 prosenttia vähintään 56- vuotiaista matkustajista on käynyt oopperassa, teatterissa tai muussa kulttuuritapahtumassa vuotiaat kasvattivat kulttuuripalvelujen käyttöä viime vuodesta selvästi muita enemmän. Kulttuurimatkailu tulee kasvamaan entisestään. Vähintään 56-vuotiaat aikovat kasvattaa kulttuurimatkailuaan eniten. Kyselyn perusteella Viron matkailu ei lähitulevaisuudessa vähene. Kilpailu kuluttajista Viron ja Suomen palvelusektorien välillä kovenee. Suomalaisten eniten tuomat tuotteet Viron matkoilta 10 yleisintä tuotetta kahden viime vuoden aikana % matkustajista Alkoholi 6 Makeiset 70 Aikuisten vaatteet 5 Elintarvikkeet Tupakka 39 3 Jalkineet Laukut ja asusteet Lääkkeet Kosmetiikka Lasten vaatteet
9 Suurimmat muutokset matkustajatuonnissa viime vuoteen verrattuna Kaikki matkustajat, muutos prosenttiyksikköinä Aikuisten vaatteet 16 Lasten vaatteet 15 Laukut ja asusteet 15 Jalkineet 15 Kosmetiikka 9 Lääkkeet 7 Alkoholi 6 Elintarvikkeet Suurimmat muutokset lapsiperheiden matkustajatuonnissa viime vuoteen verrattuna Kaikki matkustajat, muutos prosenttiyksikköinä Lasten vaatteet Alkoholi Jalkineet 15 Lääkkeet 11 Lelut Laukut ja asusteet Kosmetiikka Aikuisten vaatteet 9 9 Elintarvikkeet
10 Alkoholin maahantuontitavat Kahden viime vuoden matkustuskertojen mukaan % alkoholia maahantuoneista Kantamalla itse Työntö- tai kuljetuskärryillä Matkanjärjestäjän tai alkoholin myyjän tarjoamilla kuljetus- ja varastomahdollisuuksilla Matkustuskerrat kahden viime vuoden aikana Väh. kaksi kertaa Henkilöautolla 14 Kerran Pakettiautolla Virosta haetaan vaatteita Yhteenveto Virossa tehtävistä ostoksista Alkoholin, tupakan ja makeisten lisäksi Suomeen tuodaan Viron matkoilta mm. aikuisten vaatteita (5 prosenttia), elintarvikkeita (39 prosenttia) ja jalkineita (30 prosenttia). Aikuisten vaatteita eniten tuovat: Alle 35-vuotiaat (62 prosenttia), Kampaamopalveluita (73 prosenttia), apteekkipalveluita (73 prosenttia) ja kulttuuripalveluita käyttävät (67 prosenttia), Matkailijat Varsinais-Suomesta ja Hämeestä (63 prosenttia). Aikuisten vaatteiden ja jalkineiden lisäksi Virosta Suomeen tuodaan myös muita alan tuotteita: Lasten vaatteita ( prosenttia kaikista matkustajista, lapsiperheistä 49 prosenttia), Laukkuja ja asusteita (2 prosenttia kaikista matkustajista, 33 prosenttia enintään 35-vuotiaista, 40 prosenttia apteekkipalveluita ja 43 prosenttia kampaamopalveluita käyttäneistä). Vertailun tuoteryhmistä vaatetukseen liittyvien tuotteiden maahantuonti on kasvanut viime vuodesta eniten.
11 Virosta haetaan vaatteita Yhteenveto Virossa tehtävistä ostoksista Eniten elintarvikkeita Suomeen tuovat: Vähintään kaksi kertaa viimeisen kahden vuoden aikana matkustaneet (49 prosenttia), Kylpylämatkailijat (47 prosenttia), kampaamopalveluita käyttäneet (51 prosenttia) ja kulttuuripalveluita käyttäneet (51 prosenttia), vuotiaat (54 prosenttia), Matkailijat Uudeltamaalta (43 prosenttia) ja Kymenlaaksosta (47 prosenttia). Elintarvikkeiden tuonti on vähentynyt viime vuodesta paitsi vuotiailla. Lääkkeitä Suomeen tuovat eniten: Vähintään kaksi kertaa viimeisen kahden vuoden aikana Virossa matkanneet (35 prosenttia), vuotiaat (37 prosenttia), Kampaamopalveluita (42 prosenttia) ja kulttuuripalveluita käyttäneet (37 prosenttia), Matkailijat Kymenlaaksosta (33 prosenttia). Eniten lääketuontiaan viime vuodesta ovat kasvattaneet lapsiperheet ja vuotiaat. Houkutus ostosmatkoihin on todennäköisesti hintaero, ei puutteellinen tarjonta Suomessa. Viina virtaa Virosta Yhteenveto alkoholin matkustajatuonnista Viimeisen kahden vuoden aikana Virossa käyneistä 6 prosenttia on tuonut alkoholia Suomeen. Useimmin alkoholia tuovat: Vähintään kaksi kertaa viimeisen kahden vuoden aikana Virossa matkanneet (93 prosenttia), vuotiaat (93 prosenttia), Lapsiperheet (95 prosenttia), Pirkanmaalaiset ja uusmaalaiset (91 prosenttia). Harvimmin alkoholia maahan tuovat: Vähintään 66 vuotiaat, Hämeestä matkustavat. Yleisimmin alkoholi tuodaan maahan itse kantamalla. Henkilöautolla alkoholia maahantuovat eniten: Vähintään kaksi kertaa Virossa viimeisen kahden vuoden aikana matkustaneet ( prosenttia), Lapsiperheet (24 prosenttia) Varsinais-Suomesta matkustavat (30 prosenttia). Suurimmat muutokset viime vuodesta: alkoholin itse kantaminen on vähentynyt, henkilöauton käyttö kasvanut ja lapsiperheet tuovat alkoholia maahan selvästi useammin kuin viime vuonna.
Suomalaiset kuluttajina Virossa
Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2012 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa 500 Suomalaisten matkailumenot Viroon 2002-2011 Milj.
Suomalaiset kuluttajina Virossa
Suomalaiset kuluttajina Virossa Kuluttajakysely Maaliskuu 2013 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Suomalaiset kuluttajina Virossa Kuluttajakysely Innolink
Suomalaiset kuluttajina Virossa
Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2011 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Suomalaisten vapaa-ajan matkailu Viroon Päivämatkat
Suomalaiset kuluttajina Virossa
Suomalaiset kuluttajina Virossa - Eläkkeensaajat Kuluttajakysely, maaliskuu 2010 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Jaana Kurjenoja Suomalaisten Viron matkailu
Suomalaiset kuluttajina Virossa
Suomalaiset kuluttajina Virossa - Lapsiperheet Kuluttajakysely, maaliskuu 2010 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Suomalaisten Viron matkailu Päivämatkat
Suomalaiset kuluttajina Virossa
Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2010 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Jaana Kurjenoja Taustaa Päivämatkat ja yöpymisen Virossa
Suomalaiset kuluttajina Virossa
Suomalaiset kuluttajina Virossa Päätulokset maakunnittain - Kuluttajakysely Maaliskuu 2011 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Suomalaiset kuluttajina Virossa
Suomalaiset kuluttajina Virossa
Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Selvitys perustuu Eurostatin, Statistics Estonian ja Tilastokeskuksen tilastoihin sekä kahteen otospohjaiseen kuluttajakyselyyn: TNS Gallup:
Venäläiset kuluttajat Suomessa
Venäläiset kuluttajat Suomessa - Pietarin alueen kuluttajakysely Kesä-syyskuu 2011 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Venäläisten matkailu Suomessa Yleistä
Suomalaiset kuluttajina Virossa
Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Kuluttajakyselyt Selvitys perustuu Eurostatin ja Statistics Estonian tilastoihin sekä kolmeen otospohjaiseen kuluttajakyselyyn: TNS Gallup:
Suomalaiset Virossa 2017
Suomalaiset Virossa 2017 - Suomalaisten matkailu ja kulutus Virossa Poimintoja selvityksestä. Koko selvitys on Kaupan liiton jäsenten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivuilla, Tutkimukset-osiossa. Selvityksen
Suomalaiset kuluttajina Virossa
Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Selvitys perustuu Eurostatin ja Tilastokeskuksen tilastoihin sekä otospohjaiseen kuluttajakyselyyn: TAK Oy: Rajahaastattelut eli henkilökohtaiset
Venäläiset kuluttajat Suomessa
Venäläiset kuluttajat Suomessa - Pietarin alueen kuluttajakyselyn alueelliset tulokset Kesä-syyskuu 2011 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Venäläiset kuluttajat
Suomalaiset Virossa 2017
Suomalaiset Virossa 2017 - Suomalaisten matkailu ja kulutus Virossa Selvityksen taustaa: miksi ja miten? Kaupan liitto selvittää vuosittain suomalaisten matkailua Viroon ja kulutusta siellä. Viroon on
Suomalaisten matkailu Viroon
Haastattelututkimuksen tuloksia 1 2 Viron ja Suomen välinen laivaliikenne 4 laivayhtiötä TallinkSilja, VikingLine, Eckerö ja LindaLine Syyskuun 2015 ja elokuun 2016 välisenä aikana Helsingistä Tallinnan
Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita
Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita Tiedotustilaisuus 2.2.2015 Jouni Vihmo, ekonomisti Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry ry Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita ravintoloiden
Suomalaiset kuluttajina Virossa
Suomalaiset kuluttajina Virossa Poimintoja selvityksestä. Koko selvitys on Kaupan liiton jäsenten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivuilla, Tutkimukset-osiossa. Selvityksen taustaa Selvitys perustuu Eurostatin,
Venäläiset kuluttajat Suomessa
Venäläiset kuluttajat Suomessa - Poimintoja tuloksista - Verottomat ostokset, maahantulot ja yöpymiset - Rajahaastattelututkimus syyskuu 2015 elokuu 2016 Rajahaastattelut on tehnyt Tutkimus- ja Analysointikeskus
Venäläiset kuluttajat Suomessa
Venäläiset kuluttajat Suomessa Rajahaastattelututkimus Tammi-elokuu 2012 Rajahaastattelut on tehnyt Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 30000 Venäläisten tax-free-ostokset kuukausittain Suomessa 2011
MISSÄ MENNÄÄN KAUPAN ALALLA Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla. Kaupan alan osaamisfoorumi 1.2.2012 Mervi Angerma-Niittylä
MISSÄ MENNÄÄN KAUPAN ALALLA Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla Kaupan alan osaamisfoorumi 1.2.2012 Mervi Angerma-Niittylä KAUPAN ALAN ERITYISPIIRTEITÄ Kaupan alan kansantaloudellinen merkitys
Joulukauppa Kuluttajakysely. Viikot Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa
Joulukauppa 2009 - Kuluttajakysely Viikot 47-51 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Joulukauppa 2009 Kuluttajakysely Innolink Research Oy haastattelee
Joulukauppa 2010. - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 18.11.2010
Joulukauppa 2010 - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 18.11.2010 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Yrityksille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu
Joulukauppa 2011. - Kuluttajakyselyn alueellisia päätuloksia 28.11.2011
Joulukauppa 11 - Kuluttajakyselyn alueellisia päätuloksia 28.11.11 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa 3 Taloustilanteen (odotukset omasta tai
Joulukauppa 2009. - Kuluttajakysely. Viikot 47 ja 48. Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa
Joulukauppa 2009 - Kuluttajakysely Viikot 47 ja 48 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Joulukauppa 2009 Kuluttajakysely Innolink Research Oy haastattelee
Kohti eurooppalaista sääntelyä
Kohti eurooppalaista sääntelyä Juhani Pekkala Kohti eurooppalaista sääntelyä Viron matkalta ei tuoda vain alkoholia, vaan rahaa kulutetaan myös muuhun Turvallisuudesta ei tingitä Kaupat osana palveluntarjoajien
Joulukauppa Kuluttajakysely. Viikot 47 ja 48. Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa
Joulukauppa 2009 - Kuluttajakysely Viikot 47 ja 48 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Joulukauppa 2009 Kuluttajakysely Innolink Research Oy haastattelee
Venäläisten matkailu Kaakkois- Suomessa
Venäläisten matkailu Kaakkois- Suomessa Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 Venäläisten Suomen-matkailun kehitys VENÄLÄISTEN MATKAT SUOMEEN 1992-2017 6,0 5,0 4,0 Helsinki (lentokenttä ja satama) rekkakuskit
Kohti eurooppalaista sääntelyä
Kohti eurooppalaista sääntelyä Tuula Loikkanen Kohti eurooppalaista sääntelyä Viron matkalta ei tuoda vain alkoholia, vaan rahaa kulutetaan myös muuhun Turvallisuudesta ei tingitä Kaupat osana palveluntarjoajien
Venäläisten matkailu Suomeen
1 Venäläisten matkailu Suomeen Pasi Nurkka pasi.nurkka@tak.fi 040-5055 903 2 Venäläisten matkat Suomeen vuosina 1992-2012 miljoonaa henkeä 6,0 matkat Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta muut kuin rekkakuskit
Ulkomaiset matkailijat Etelä-Karjalassa 2017
Ulkomaiset matkailijat Etelä-Karjalassa 2017 Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 ULKOMAILLA ASUVAT MATKAILIJAT SUOMESSA 2017 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2,8 MILJOONAA LOMAMATKAA (+ 43 %) 363
Kohti eurooppalaista sääntelyä
Kohti eurooppalaista sääntelyä Juhani Pekkala Kohti eurooppalaista sääntelyä Turvallisuudesta ei tingitä Kaupat osana palveluntarjoajien ketjua koko Suomessa Viron matkalta ei tuoda vain alkoholia, vaan
Ulkomaiset matkailijat Kymenlaaksossa 2017
Ulkomaiset matkailijat Kymenlaaksossa 2017 Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 ULKOMAILLA ASUVAT MATKAILIJAT SUOMESSA 2017 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 12 miljoonaa ensikertalais ta (+ 6 %) 363
Joulukauppa 2012. Kuluttaja- ja yrityskyselyt 29.11.2012
Joulukauppa 2012 Kuluttaja- ja yrityskyselyt 29.11.2012 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Yrityksille kohdennettu joulukauppakysely on Kaupan
Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja Kymenlaaksossa
Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja Kymenlaaksossa Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy tuhatta matkaa 2 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2015 ULKOMAALAISET MATKAILIJAT SUOMESSA ASUINMAITTAIN 3 000 2
Joulukauppa 2013 kuluttajat
Joulukauppa 2013 kuluttajat Joulukaupan arvo keskimääräiseen kuukausimyyntiin verrattuna Kellot, korut, kultasepäntuotteet* Kirjat* Kodin tekniikka* Mm. lelut, pelit, lahjatavarat, Kukat ja kasvit* Huonekalut
Joulukauppa 2011. - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 28.11.2011
Joulukauppa 2011 - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 28.11.2011 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Yrityksille kohdennettu joulukauppakysely on Kaupan
The Baltic Guide -julkaisut
The Baltic Guide julkaisut The Baltic Guide matkailulehti on ilmestynyt jo 25 vuotta. Tavoita ostovoimaiset Viron matkailijat suomen ja venäjänkielisten julkaisujemme kautta. Lehtien sisällöt poikkeavat
Ulkomaiset matkailijat Kymenlaaksossa 2018
Ulkomaiset matkailijat Kymenlaaksossa 2018 Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 ULKOMAILLA ASUVAT MATKAILIJAT SUOMESSA 2018 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 3 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa PÄÄASIALLINEN
Erikoiskaupan näkymät. Tuula Loikkanen Edunvalvontajohtaja Kaupan liitto
Erikoiskaupan näkymät Tuula Loikkanen Edunvalvontajohtaja Kaupan liitto Yleistä kaupasta Kaupan liitto 350 Kauppa on elinkeinoelämän suurin työllistäjä 1000 henkilöä Kauppa 300 250 200 150 100 Metalli
Virossa virtaa yrittäjyyteen?
Virossa virtaa yrittäjyyteen? Viro uhka vai mahdollisuus? Irma Pahlman Yliopettaja oikeustieteen tohtori, varatuomari, MBA www.laurea.fi Mikä Viro? Asukkaita 1,3 miljoonaa Euroopan unionin jäsen 2004 Sotilasliitto
Radio Sputnikin kuuntelijatutkimus Suomessa vierailleet venäläiset. Radio Satellite Finland Oy. Radio Sputnikin kuuntelijatutkimus tammikuu 2013
Radio Sputnikin kuuntelijatutkimus Suomessa vierailleet venäläiset Radio Satellite Finland Oy Tutkimuksen tavoite Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa Suomessa vierailevien venäläisten Radio Sputnikin
Venäläiset kuluttajat Suomessa
Venäläiset kuluttajat Suomessa - Verottomat ostokset, maahantulot ja yöpymiset - Rajahaastattelututkimus Syyskuu 2016-elokuu 2017 Rajahaastattelut on tehnyt Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy Maahantulot,
Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä
Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä 11.12.2012 Jouni Vihmo TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Matkailu ja Ravintolapalvelut MaRa ry Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut
TAK Rajatutkimus 2015
Vuosiraportin liite: Ulkomaalaiset matkailijat Porvoon-Loviisan seudulla Valtakatu 51 :: FIN-53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358 45 137 5099 :: info@tak.fi :: www.tak.fi SISÄLLYSLUETTELO Yöpymiset ja matkat...
Matkustajatuonnin vaikutus alkoholin kokonaiskulutukseen. Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto
Matkustajatuonnin vaikutus alkoholin kokonaiskulutukseen Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto Alkoholijuomien matkustajatuonti Matkustajien tuomien alkoholijuomien kulutus
Joulukauppa Jaana Kurjenoja
Joulukauppa 2017 Taustaa Joulukauppaa yleisesti kuvaavien laskelmien taustatilastot ovat Tilastokeskuksesta. Kantar TNS toteutti otokseen perustuvan kuluttajakyselyn marraskuussa 2017. Kysely toteutettiin
Suomalaisten matkailu Viroon. Ossi Nurmi The Baltic Guide seminaari,
Suomalaisten matkailu Viroon The Baltic Guide seminaari, 13.1.216 Esityksen teemat 1. Suomalaisten matkat Viroon eri tietolähteet 2. Matkailijakohtainen rahankäytön profiili 3. Suomalaisten matkailijoiden
Matkailun talous- ja työllisyysvaikutukset. Ossi Nurmi 27.4.2016
Matkailun talous- ja työllisyysvaikutukset Ossi Nurmi 27.4.2016 Matkailutilinpito - Matkailutilinpito (Tourism account) = Matkailun satellittitilinpito (TSA, Tourism Satellite Account) - Keskeiset määritelmät
Markkinakatsaus. Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili
Markkinakatsaus Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA SAKSALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN SAKSALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä
MARA. EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.2016
EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.216 Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun aasialaisten yöpymiset kasvavat kovaa vauhtia
Rajahaastattelututkimukset
Rajahaastattelututkimukset www. mek.fi Talvi 1998-1999 - Talvi 2001-2002 Yhteenveto tuloksista ja tapahtuneesta kehityksestä Saapuneet matkan tarkoituksen mukaan... 2 Saapuneet vapaa-ajan matkailijat matkan
Venäläisten rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 11 prosenttia elokuussa, alkuvuoden kasvu 17 prosenttia
Venäläisten rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 11 prosenttia elokuussa, alkuvuoden kasvu 17 prosenttia Elokuussa 2017 Suomessa kirjattiin venäläisille 89 700 yöpymistä, eli yöpymiset lisääntyivät 11
Ulkomaiset matkailijat Suomessa
Ulkomaiset matkailijat Suomessa Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy tuhatta matkaa 2 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2015 ULKOMAALAISET MATKAILIJAT SUOMESSA ASUINMAITTAIN 3 000 2 500 2 000 1 500 2
Suomalaisten alkoholiostot Virosta
Suomalaisten alkoholiostot Virosta Haastattelututkimuksen tuloksia 1 2 Viron ja Suomen välinen laivaliikenne 4 laivayhtiötä TallinkSilja, VikingLine, Eckerö ja LindaLine Vuodessa noin 8,8 miljoonaa matkustajaa
Kulutus tekstiiliin ja muotiin Suomessa. Syyskuu 2017
Kulutus tekstiiliin ja muotiin Suomessa Syyskuu 2017 Kulutus tekstiiliin ja muotiin Suomessa / sisällysluettelo Keskeiset huomiot 1. Mihin suomalainen käyttää rahansa? Koko kulutus asukasta kohden eri
LEIRINTÄMATKAILU LUO TULOJA JA TYÖPAIKKOJA!
Leirintämatkailualan yksi vahvuus on se, että se työllistää. Sen töiden automatisoinnin mahdollisuudet ovat rajalliset. Työtä ei voida siirtää merkittävissä määrin ulkomailla tehtäväksi. Alan on ennustettu
Nostiko euro hintoja? Hintojen todellinen ja koettu nousu
Nostiko euro hintoja? Hintojen todellinen ja koettu nousu Studia Monetaria Samu Kurri 1 Käsiteltäviä aiheita Koettu inflaatio ja kuluttajien hintatietoisuus Koettu inflaatio 1996-2006 Kuluttajatutkimuskeskus
Venäjä nousee vai nouseeko katsaus Venäjän talousnäkymiin ja matkailuun
Venäjä nousee vai nouseeko katsaus Venäjän talousnäkymiin ja matkailuun Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy % 2 VENÄJÄN OSUUS SUOMEN ULKOMAANKAUPASTA 30,0 25,0 20,0 Tuonti v. 2016: 6,1 Mrd 15,0 11,2%
Joulukauppa Kuluttaja- ja yrityskyselyt
Joulukauppa 21 - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 9.12.21 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Yrityksille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu
Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016
Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016 2 16 14 12 10 12,2 9,7 11,1 8,4 13,5 11,2 8 6,4 6 4,6 4 2 0 Koko vuosi Talvi (Q1 ja Q4) 1,7 0,4 Kesä (Q2- Q3) 1,6 1,8 0,8 0,2 Q1 Q2 Q3
ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010:
ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010: Seuraavassa esitettävät luvut perustuvat TNS Gallupin seurantaan alkoholijuomien ja tupakkatuotteiden matkustajatuonnista. Seuranta
TAK RAJATUTKIMUS 2016 Helsingin Satama Oy
TAK RAJATUTKIMUS 2016 Helsingin Satama Oy 4 347 1 216 yhteensä 6,1 miljoonaa matkustajaa lähti Suomesta Helsingin sataman kautta vuonna 2016. Näistä 3,8 miljoonaa oli suomalaisia ja 2,3 miljoonaa ulkomaalaisia.
Suuri Vaikutusaluetutkimus 2011/ Pohjois-Savo. Lähde: TNS Gallup Oy / Pohjois-Savon liitto toukokuu 2012
Suuri Vaikutusaluetutkimus 2011/ Pohjois-Savo Lähde: TNS Gallup Oy / Pohjois-Savon liitto toukokuu 2012 Suuri Vaikutusaluetutkimus 2011 Yleistä Valtakunnallisen Suuren Vaikutusaluetutkimuksen tarkoituksena
Kuluttajakysely 2009
Kuluttajakysely 2009 - Ostospaikan valinta ja käsitys itsestä kuluttajana Viikot 47-52 Kuluttajakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Jaana Kurjenoja Kuluttajakysely 2009 Innolink
Joulukauppa Jaana Kurjenoja
Joulukauppa 2016 Taustaa Joulukauppaa yleisesti kuvaavien laskelmien taustatilastot ovat Tilastokeskuksesta. Kantar TNS toteutti otokseen perustuvan kuluttajakyselyn marraskuussa 2016. Kysely toteutettiin
Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013
Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013 Tutkimuksesta yleensä Tämä on Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEOn
Katsaus suomalaisiin kotimaan- ja kulttuurimatkailijoina
Katsaus suomalaisiin kotimaan- ja kulttuurimatkailijoina 26.2.2019 MATKAILUN TULEVAISUUDEN TRENDIT JAANA JAMALAINEN TNS MONITOR 2018 Kasvussa ja vallalla olevia trendejä Ilmastonmuutos ja ympäristöasiat
1 Matkailutilasto marraskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 24,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla
1 Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 24,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla Marraskuussa 2016 Kotka-Haminan seudulla yövyttiin 9 800 yötä, joista suomalaiset 7 500 ja ulkomaalaiset 2 400 yötä (venäläiset
Visit Finland matkailijatutkimus Väliraportti, syyskuu 2014
Visit Finland matkailijatutkimus Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy :: GSM +358 45 137 5099 :: info@tak.fi :: www.tak.fi SISÄLLYSLUETTELO Tiivistelmä... 1 Johdanto... 2 Ulkomaalaiset Suomessa tammi-elokuussa...
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN MATKAILUN AJAKOHTAISSEMINAARI Helsinki 9.6.2009. Matkailustrategian tavoiteseuranta Määrälliset indikaattorit
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN MATKAILUN AJAKOHTAISSEMINAARI Helsinki 9.6.2009 Matkailustrategian tavoiteseuranta Määrälliset indikaattorit Tutkimuspäällikkö Tom Ylkänen, MEK Matkailustrategian toimenpideohjelman
Matkailun alueellisen tilinpidon päätulokset. Ossi Nurmi Visit Finland seminaari
Matkailun alueellisen tilinpidon päätulokset Ossi Nurmi Visit Finland seminaari 4.5.2017 Alueellinen matkailutilinpito -hanke - Hanke käynnistyi elokuussa 2016 TEM:n ohjauksessa ja rahoittamana - Alueellinen
Matkailun alueellisen tilinpidon päätulokset. Ossi Nurmi TEM aluetutkimusseminaari
Matkailun alueellisen tilinpidon päätulokset Ossi Nurmi TEM aluetutkimusseminaari 12.12.2017 Alueellinen matkailutilinpito - Matkailutilinpito on kansantalouden tilinpidon satelliitti, jota tuotetaan kansainvälisten
TAK Rajatutkimus 2010
TAK Rajatutkimus TAK Rajatutkimus Kouvola Innovation Oy, Cursor Oy, Lappeenrannan kaupunki, Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy Kymenlaakson liitto, Etelä-Karjalan liitto Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK
TUPAKKAVERO JA HARMAA TALOUS
TUPAKKAVERO JA HARMAA TALOUS HTSY Verohallinto 3.5.2016 2 (5) TUPAKKAVERO JA HARMAA TALOUS Harmaan talouden selvitysyksikössä on tutkittu tupakkaveroon liittyvää harmaata taloutta ja tupakkaveroluvallisten
Markkinakatsaus. Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili
Markkinakatsaus Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA ESPANJALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN ESPANJALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä
TAK RAJATUTKIMUS 2017 Helsingin Satama Oy
TAK RAJATUTKIMUS 2017 Helsingin Satama Oy 4 508 1 198 465 110 78 yhteensä 6,4 miljoonaa matkustajaa (+2,8 %) lähti Suomesta Helsingin sataman kautta vuonna 2017. Heistä 3,9 miljoonaa oli suomalaisia ja
TAK Rajatutkimus 2015
Valtakatu 51 :: FIN-53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358 45 137 5099 :: info@tak.fi :: www.tak.fi SISÄLLYSLUETTELO Johdanto ja tiivistelmä... 3 Matkojen määrä, viipymä ja kohteet... 6 Matkan tarkoitus ja matkustustiheys...
Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu
Porvoon seutu Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy Lokakuu 2018 2 Keskimäärin 4 matkaa kesässä Uusimaa vierailluin maakunta Vastaajat
Markkinakatsaus. Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili
Markkinakatsaus Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA RANSKALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN RANSKALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä
Markkinakatsaus. Italialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili
Markkinakatsaus Italialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA ITALIALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN ITALIALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä
Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2013 TNS Gallup
Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2013 TNS Gallup TNS 2014 Kotipaikka/Domicile Espoo Y-tunnus/Company code 0114300-3 SFS-ISO 20252 -sertifioitu Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimusasetelma Seuraavassa
Arvonlisäveron alentamisesta hyötyisi koko matkailu- ja ravintola-ala
KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Anniskelun hintakilpailukyky heikko Arvonlisäveron alentamisesta hyötyisi koko matkailu- ja ravintola-ala KUVA (korkeus
Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2014 TNS Gallup
Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2014 TNS Gallup TNS 2014 Kotipaikka/Domicile Espoo Y-tunnus/Company code 0114300-3 SFS-ISO 20252 -sertifioitu Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimusasetelma Seuraavassa
Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja Porvoon-Loviisanseudulla vuosina 2014 ja 2015
Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja Porvoon-Loviisanseudulla vuosina 2014 ja 2015 Jaakko Roponen Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy jaakko@tak.fi 1 750 MATKAT SUOMEEN KESÄKAUDELLA 2015 (TOUKO-LOKAKUU)
Kulutus tekstiiliin ja muotiin Suomessa
Kulutus tekstiiliin ja muotiin Suomessa Kulutus tekstiiliin ja muotiin Suomessa / sisällys Keskeiset huomiot 1. Mihin suomalainen käyttää rahansa? Koko kulutus asukasta kohden eri kohteisiin 2016 Suomalaisten
Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010
Kauppa 2011 Handel Trade Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010 Kuvio 1. Maantietransito; vienti itään tavararyhmittäin vuonna 2010 (1000 tonnia) Tekstiilit, vaatteet ja jalkineet; 155; 8 % Autot;
Turun keskustan tulevaisuus kurkistus syksyn 2006 postikyselyn tuloksin
Turun keskustan tulevaisuus kurkistus syksyn 2006 postikyselyn tuloksin Professori Heli Marjanen Turun kauppakorkeakoulu Markkinoinnin laitos/talousmaantiede SYKETTÄ SYDÄMEEN KEINOJA TURUN KESKUSTAN KEHITTÄMISEKSI
EDUSKUNTA SOSIAALI- JA TERVEYSVALIONKUNTA
EDUSKUNTA SOSIAALI- JA TERVEYSVALIONKUNTA 24.11.2017 Pasi Holm 050 374 7462 Alkoholilakiuudistus IV-oluiden tarjonta lisääntyy; uusia vähittäismyyntipisteitä noin 4.000 kpl. Alko monopoliyhtiönä on hinnoitellut
Visit Finland matkailijatutkimus 2015
Visit Finland matkailijatutkimus 2015 Visit Finland tutkimuksia 3 Finpro, Visit Finland Helsinki 2016 Ulkomailla asuvat matkailijat Suomessa 2015 Sisällysluettelo Yhteenveto... 6 Johdanto... 8 Matkat Suomeen...
Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA
Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA Pohjoismaista verkkokauppaa 34,5 miljardilla Ruotsin kruunulla ESIPUHE Pohjoismaiset kuluttajat arvioivat tehneensä verkko-ostoksia
Nuorten kulutuskulttuurit tietoyhteiskunnassa. Terhi-Anna Wilska Innorata-seminaari Joensuu 6.11.2009
Nuorten kulutuskulttuurit tietoyhteiskunnassa Terhi-Anna Wilska Innorata-seminaari Joensuu 6.11.2009 Lasten ja nuorten kulutusresurssit ja niiden kohdistuminen? Millaisia ovat nykynuorten arvot ja asenteet
Rajahaastattelututkimukset
Rajahaastattelututkimukset www. mek.fi - Yhteenveto tuloksista ja tapahtuneesta kehityksestä Saapuneet matkan tarkoituksen... 2 Saapuneet vapaa-ajan matkailijat matkan tarkoituksen... 2 Saapuneet asuinmaan...
Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013
Markkinakatsaus Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 , 177 000 yöpymistä Matkustaminen pähkinänkuoressa Pohjoismaiden osuudet japanilaisten yöpymisistä
Markkinakatsaus. Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili
Markkinakatsaus Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA VENÄLÄISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN VENÄLÄISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä ja
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 8,1 prosenttia Tammikuussa 2016 Helsingissä yövyttiin 244 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 116 000 yötä ja ulkomaalaiset 128 000 yötä
Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015
Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla 2015 Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Tutkimus ja Analysointikeskus TAK Oy 2 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2015
Kansallisen verkkokauppatilaston julkistus
Kansallisen verkkokauppatilaston julkistus Verkkokauppa Suomessa tammi-kesäkuussa 2010 Seppo Roponen 30.9.2010 Johdanto Sähköisestä kaupankäynnistä on ollut pitkään saatavilla runsaasti tietoa. Tietoa
Markkinakatsaus. Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili
Markkinakatsaus Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA JAPANILAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN JAPANILAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä
TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN
Kotimainen kysyntä supistuu edelleen Mara-alan tuleva vuosi alkaa laskevassa myynnissä MaRan tiedotustilaisuus 11.12.2014 Jouni Vihmo, ekonomisti Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry
Taxfree myynti kasvoi, kasvua odotettavissa myös vuodenvaihteen venäläismatkailuun
1 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät 19,9 prosenttia n seudulla Lokakuussa 2016 n seudulla yövyttiin 10 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 7 800 yötä ja ulkomaalaiset 2 200 yötä (venäläiset 922 yötä).