Kannuksen kaupunki TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODELLE 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kannuksen kaupunki TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODELLE 2016"

Transkriptio

1 Kannuksen kaupunki TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODELLE 2016

2 Talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet vuodelle SISÄLLYS 1. YLEISTÄ 3 2. TALOUSARVION LAADINNAN AIKATAULU 4 3. TALOUSARVION LAADINNAN LÄHTÖKOHDAT Yleinen taloudellinen kehitys Kuntatalouden kehitys Kannuksen kaupungin talouden kehitys Talousarviomenojen ja -tulojen arviointi Tavoiteasettelu Valmistelu 12 TOIMIELIMEN MALLIPOHJA 14 TULOSALUEEN MALLIPOHJA 15

3 1. YLEISTÄ Talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet vuodelle Talousarvion ja -suunnitelman laadinta perustuu kuntalakiin. Lain mukaan kaupunginvaltuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä talousarvio seuraavaksi kalenterivuodeksi sekä kolmea tai useampaa vuotta koskeva taloussuunnitelma. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarviossa ja -suunnitelmassa kaupunginvaltuusto asettaa toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toimielimille sekä konserniin kuuluville tytäryhtiöille. Talousarvio on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Siihen otetaan toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä osoitetaan miten rahoitustarve katetaan. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää. Kaupungin taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Talousarvioon tehtävistä muutoksista päättää kaupunginvaltuusto. Kannuksen kaupungin talousarvio ja -suunnitelma noudattaa soveltuvin osin Kuntaliiton vuonna 2011 antamaa suositusta ja sisältää seuraavat osat: 1. TALOUSARVION YLEISPERUSTELUT Kannuksen kaupungin strategia talousarvion ja -suunnitelman rakenne talousarvion laadinnan lähtökohdat talousarvion sitovuus 2. TULOSLASKELMAOSA 3. RAHOITUSOSA 4. KÄYTTÖTALOUSOSA hallinnonalakohtaiset taloussuunnitelmat 5. INVESTOINTIOSA 6. LIITTEET henkilöstösuunnitelma ratkaisuvalta

4 Talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet vuodelle TALOUSARVION LAADINNAN AIKATAULU Työvaihe Käsittelyaika 1 Kaupunginhallituksen vahvistama talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohje Hallintokuntien talousarvion laadinta käyttösuunnitelmatasolle mennessä 3 Johtoryhmän käsittely Talousarviot lautakuntien käsittelyssä mennessä 5 Tavoitteet, mittarit, tunnusluvut, henkilöstöliite ja muut talousarvion tekstiosat mennessä 6 Kaupunginhallituksen talousarviokäsittely Kaupunginvaltuuston talousarviokäsittely Talousarvion täytäntöönpano-ohjeet ja käyttösuunnitelmien tarkistukset viikolla 51 1

5 Talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet vuodelle TALOUSARVION LAADINNAN LÄHTÖKOHDAT 3.1 Yleinen taloudellinen kehitys Suomen bruttokansantuote on supistunut jo kolmatta vuotta peräkkäin ja lähivuosienkin kasvunäkymät lupaavat vain noin yhden prosentin kasvua. Suomen vientisektori ei ole päässyt kansainvälisen kasvun imuun, ja kotimarkkinat kärsivät vaimeasta tulokehityksestä ja sopeutustoimista. Tänä vuonna kansantalouden ei enää ennakoida supistuvan, mutta nopeaa käännettä parempaan ei ole odotettavissa. Ennakolliset tuotantoluvut alkuvuodelta ovat olleet heikkoja, mutta loppuvuodelle odotetaan kuitenkin maltillista suhdannekäännettä. Kasvu jää tänä vuonna ennustelaitosten mukaan kuitenkin vain noin 0,5 % tuntumaan, mikä on selvästi matalampi taso kuin mitä vuoden 2015 kasvuksi odotettiin noin puoli vuotta sitten. Ensi vuonna talouskasvun arvioidaan piristyvän, vaikka ennusteiden kasvuprosentit jäävätkin tasoltaan yhä vaatimattomiksi. Lähes kaikki suhdannelaitokset ennustavat ensi vuodelle noin 1,0 1,5 % kasvua. Valtiovarainministeriön mukaan vuoden 2016 kasvuksi muodostuu 1,4 % prosenttia. Vientikysynnän arvioidaan lisääntyvän noin kolmella prosentilla, ja samalla yksityiset investoinnit kääntyvät kasvuun. Suhdannekäänteestä huolimatta Suomen kasvuluvut ovat EU-maiden heikoimpia. Yksi syy vaimeaan talouskasvuun on Venäjän taloustilanne ja sen vaikutukset Suomen vientiin. Euroopan talousnäkymät ovat aikaisempaa myönteisemmät, ja Suomelle tärkeiden kauppakumppaneiden talouskehitys esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa on ollut pirteää. Edellytykset talouskasvun piristymiselle ovat periaatteessa nyt erinomaiset, sillä energian hinta on matalalla, euron ulkoinen arvo on heikentynyt ja EKP:n rahapolitiikka elvyttävää. Myös korkotason ennakoidaan pysyvän matalana. Vientisektorilla toimivien yritysten lisäksi näistä tekijöistä hyötyvät myös kotitaloudet, sillä maltillinen hinta- ja korkokehitys tukee ostovoimaa ja yksityistä kulutusta. Kuluttajahintojen arvioidaan nousevan tänä vuonna erittäin vaimeasti, vajaat 0,5 %. Ensi vuonna kuluttajahintojen odotetaan nousevan noin 1 %. Talouskasvun piristymisestä huolimatta työmarkkinoiden tilanne on edelleen heikko. Työttömyysjaksojen kestot ovat pidentyneet, minkä lisäksi alueelliset ja ammatilliset erot työvoiman kysynnässä ja tarjonnassa ovat suuret. Työttömyyden odotetaan pysyttelevän varsin korkealla tasolla % -muutos Tuotanto -1,3-0,1 0,5 1,4 1,5 Palkkasumma 0,5 0,6 1,5 1,6 1,9 Ansiotaso 2,1 1,4 1,2 1,3 1,5 Inflaatio 1,5 1,0 0,3 1,4 1,7 % -yksikköä Työttömyysaste 8,2 8,7 8,8 8,6 8,3 Verot/BKT 43,9 44,2 44,4 44,3 44,0 Julkiset menot/bkt 57,8 58,6 59,1 58,7 58,3 Julkinen velka/bkt 55,8 59,3 62,5 64,4 66,0 Euribor 3 kk 0,2 0,2 0,3 0,6 1,3 10 vuoden korko 1,9 1,4 0,6 0,7 0,9 Lähde: Suomen Kuntaliiton uutiskirje 2/15, Budjetoinnin extra

6 Talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet vuodelle Kuntatalouden kehitys Tilastokeskuksen julkaisemien kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarvioiden mukaan kuntatalouden yhteenlaskettu vuosikate vahvistui noin 60 milj. euroa edellisvuodesta. Syksyn 2014 ennusteeseen sisältynyt arvio kuntatalouden hienoisesta heikentymisestä ei näytä tilinpäätösarvioiden perusteella toteutuvan. Kunnat ovat reagoineet monin toimenpitein heikentyneisiin talousnäkymiin. Käyttötalouden nettomenot (toimintakate) kasvoivat erittäin maltillisesti vain 0,9 % vuoteen 2013 verrattuna. Taloustilanteen kiristyessä kunnat ja kuntayhtymät ovat sopeuttaneet toimintaansa niukentuneisiin taloudellisiin resursseihin. Toiminnan tehostamisen ja säästöjen ohella kuntaverotusta on jouduttu edelleen kiristämään tulorahoituksen vahvistamiseksi. Uuden hallitusohjelman keskeinen sisältö on saada talous ja työllisyys kasvuun. Tavoitteena on työllisyysasteen nostaminen 4 % hallituskauden aikana. Mikäli kasvu ja työllisyys paranevat, niiden vaikutus myös kuntatalouteen on merkittävä. Pelkästään sopeuttamalla ja leikkaamalla kuntatalouden tasapainoa ei saavuteta. Rakenneuudistusten vaikutukset näkyvät puolestaan vasta pidemmällä aikavälillä. Hallituksen strategisia tavoitteita ovat terveys ja hyvinvointi, työllisyys, kilpailukyky ja kasvu, koulutus ja osaaminen, biotalous ja puhtaat teknologiat sekä toimintatapojen muuttaminen edistämällä digitalisaatiota ja purkamalla sääntelyä ja byrokratiaa. Kuntavaikutusten yksityiskohtaisen kokonaisarvion esittäminen tai laskeminen on tällä hetkellä mahdotonta. Eri ministeriöiden toimintaan suunnitellut muutokset vaikuttavat monella tapaan myös kuntiin ja kuntatalouteen. Esimerkiksi kuntien tehtävien vähentäminen ja toiminnan joustavoittaminen on hyvä tavoite, mutta uskottavia talousvaikutuksia on tässä vaiheessa mahdotonta esittää. Hallitusohjelma on myös ehdollinen siinä mielessä, että mikäli yhteiskuntasopimus syntyy viimeistään elokuussa, ehdollisia säästöjä ei toteuteta ja mikäli ei synny, lisäsäästöjä ja verokorotuksia pannaan toimeen noin 1,5 miljardin euron edestä. Julkista taloutta tasapainotetaan vuoden 2019 tasolla 4 miljardilla eurolla. Mikäli yhteiskuntasopimusta ei synny elokuun 2015 loppuun mennessä, sopeutustoimien yhteismäärä nousee 6 miljardiin euroon vuoteen 2021 mennessä. Näiden lisäksi pidemmällä aikavälillä toteutetaan toimia, jotka vahvistavat julkista taloutta 4 miljardilla eurolla ja vastaavat näin kestävyysvajeen tuomaan haasteeseen. Lähteet: Valtionvarainministeriö julkaisu 16a/2015, Kuntatalousohjelma , Suomen Kuntaliiton uutiskirje 3/2015, Hallitusohjelma ja kuntatalous 3.3 Kannuksen kaupungin talouden kehitys Kaupungin tilinpäätökset vuosilta 2011 ja 2012 painuivat yhteensä hieman yli euroa alijäämäiseksi. Tilanteen korjaamiseksi laadittiin talouden tasapainottamisohjelmat vuosina 2012 ja 2013, vaikka kaupungilla ei taseeseen ollut vielä muodostunut kattamatonta alijäämää. Vuonna 2013 hyväksytyssä tasapainottamisohjelmassa asetettiin talouden raamit vuoteen 2017 saakka ja päätettiin, että talousraameissa pysymiseen tarvittavat toimenpiteet yksilöi-

7 Talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet vuodelle dään vuosittain talousarvioissa. Toimenpiteet voivat olla veronkorotuksia tai rakenteellisia, säästöjä tuovia muutoksia. Kaikkia aikaisemmassa tasapainottamisohjelmassa jo päätettyjä toimenpiteitä jatketaan ainakin vuoteen 2017 saakka. Näitä ovat mm. tievalaistuksen sammuttaminen öiseen aikaan ja yksityisteiden aurauksen lopettaminen. Tämän lisäksi on toteutettu lukuisia rakenteellisia uudistuksia niin kaupungin omassa toiminnassa kuin Jytassakin, kuten esim. varhaiskasvatuspalveluverkon uudistus, vuodeosaston paikkamäärän vähentäminen, ruokahuollon keskittäminen, elinkeinotoimen uudelleenorganisointi ja kouluverkon uudistaminen. Tuloveroprosenttia on korotettu vuodelle 2013 ja kiinteistöveroprosentteja vuosille 2014 ja Talouden tasapainotustoimenpiteiden ansiosta vuosien 2013 ja 2014 tilinpäätökset muodostuivat yhteensä n euroa ylijäämäisiksi. Ylijäämäiset tilinpäätökset osoittavat, että tasapainottamisohjelman toteuttaminen on onnistunut jopa yli odotusten. Tasapainottamisohjelmien tavoitteena oli ylijäämään pääseminen vuoteen 2017 mennessä. Talouden haasteet eivät kuitenkaan ole ohi, kuten esimerkiksi edellisissä kappaleissa Yleinen taloudellinen kehitys ja Kuntatalouden kehitys kuvattujen näkymien perusteella voidaan päätellä. Siksi on tärkeää, että talouden tasapainottamisohjelmaa ja päätettyjä palvelurakenneratkaisuja noudatetaan myös tulevina vuosina sekä varaudutaan myös uusiin ratkaisuihin ja toimenpiteisiin tasapainoisen talouden ylläpitämiseksi. Vuodesta 2015 näyttäisi olevan muodostumassa odotusten mukainen. Erikoissairaanhoidon kustannukset ovat alkuvuonna olleet kovassa kasvussa, mutta myös verotulojen kasvu on ollut odotettua parempaa. Huhtikuun osavuosikatsauksen perusteella näyttääkin siltä, että kustannusten odotettua suurempi kasvu kompensoituu verotulojen odotettua suuremmalla kasvulla, eli talousarvion mukainen nollatulos on vähintäänkin edelleen mahdollista saavuttaa myös tilinpäätöksessä. Tasapainottamisohjelmassa tavoitteeksi asetettiin ylijäämäiseen tulokseen pääseminen vuoteen 2017 mennessä, mutta koska taloustilanne on kohentunut arvioitua nopeammin, voidaan vuoden 2016 talousarvion raamit asettaa siten, että tavoitteena on nollatulokseen pääseminen. Kaupungin asukasmäärä on laskenut, mutta työllisyystilanne on parantunut alkuvuoden aikana. Asukasmäärä oli toukokuun 2015 tilanteessa ja työttömyysprosentti 9,4 %. Joulukuussa 2014 asukkaita oli ja työttömyysprosentti 13,5 %. 3.4 Talousarviomenojen ja -tulojen arviointi Toimintakate Kaupunginvaltuusto hyväksyi talouden tasapainottamisohjelman. Siinä määriteltiin vuosien talousarvioiden laadinnan periaate, jonka mukaan talouden tasapainoon tähdätään vuoteen 2017 mennessä seuraavin toimenpitein: 1. toimintakatteen kasvu, myös sotemenojen osalta, saadaan pidettyä korkeintaan 2 %:n kasvussa vuosittain 2. kouluverkkoa karsitaan 3. verotulojen kasvu on 3 4 % vuosittain

8 Talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet vuodelle Tasapainottamisohjelmassa linjattiin lisäksi, että tulo- ja/tai kiinteistöveroprosentteja nostetaan, mikäli joku em. seikoista jää toteutumatta ja talousnäkymät heikentyvät sen vuoksi edelleen. Lisäksi todettiin, että yksilöidyt toimenpiteet toimintakatteen maltillisen kasvun varmistamiseksi esitetään vuosittain talousarviossa. Tilinpäätöksessä 2014 toimintakate kasvoi 0,25 %, ja verotulot nousivat 2,1 %. Kaupunginvaltuuston päätös tulevaisuuden tarpeita vastaavasta kouluverkosta pantiin täytäntöön ja kaksi alakoulua lopetti toimintansa syyslukukauden 2014 alkaessa. Tasapainottamisohjelman tavoitteet toteutuivat vuoden 2014 tilinpäätöksessä, kuten ne toteutuivat jo vuoden 2013 tilinpäätöksessä. Myös vuosi 2015 näyttää tämän hetkisten arvioiden mukaan toteutuvan suunnitelmien mukaan eli alijäämää ei synny. Toiminnan nettomenot tulevat todennäköisesti olemaan arvioitua korkeammat, mutta vastaavasti myös verotuloja kertyy ennakoitua paremmin. Talouskehityksen valossa on perusteltua, että vuoden 2016 talousarviossa toimintatuottojen ja toimintakulujen määrärahoja ei nosteta lainkaan vuoden 2015 talousarviotasosta. Elinkeinopalveluihin sekä tilaajapalveluihin (= erikoissairaanhoito, Jyta ja ympäristöterveydenhuolto) määrärahat varataan vuoden 2015 arvioidun toteutuman perusteella. Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen jäädyttäminen vuoden 2015 tasolle on perusteltua ja riittävää siksi, että toteutuneet tilinpäätökset ovat jo useana vuonna peräkkäin alittaneet talousarvion. Kunta-alan palkat noussevat n. 0,47 % vuonna 2016, joka tarkoittaa Kannuksen kaupungilla n euron lisäystä henkilöstömenoihin. Inflaation ennustetaan vuonna 2016 olevan n. 1,5 % tasoa. Toimintakatteen vertailu talousarvioon sekä talousarvioraami vuodelle 2016: Toimintakate ulkoinen ( 1000 ) TA TP TA TP TA TP arvio Raami Elinkeinopalvelut Tilaajapalvelut Kaikki muut Toimintakate yht TP 2011 TP 2012 TP 2013 TP 2014 TP-arvio 2015 TA 2016 TOIMINTAKATE Verotulot Valtionosuudet VUOSIKATE YLI-/ALIJÄÄMÄ Lainat /asukas Kuntien km. lainakanta /as Annettu talousarvioraami kohdennetaan hallintokunnittain jokaiselle kustannuspaikalle ja se toimii talousarvion laadinnan pohjana. Raamista poikkeamiset on pystyttävä perustelemaan toiminnan muutoksella.

9 Talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet vuodelle Toimintameno- ja tulomäärärahat ovat valtuustoon nähden sitovia toimielintasolla. Muut sitovuustasot määritellään organisaatiorakenteen mukaisesti talousarviokirjan kohdassa ratkaisuvalta. Verotulot Kuntaliiton toukokuussa antaman veroennusteen mukaan kaupungin verotulot vuonna 2016 olisivat n euroa ja ne kasvaisivat tähän vuoteen verrattuna ainoastaan 0,2 %. Samassa ennusteessa on arvioitu, että tänä vuonna verotuloja kertyisi euroa, mikä on euroa enemmän, kuin mihin talousarviossa varauduttiin. Vaikka tasapainottamisohjelmassa linjattiin, että veronkorotuksia voidaan tehdä, mikäli verotulojen kasvu jää alle 3 %:n, ei korotuksille näillä näkymin ole tarvetta. Tämä edellyttää sitä, että toiminnan nettomenot pystytään pitämään talousarvioraamin mukaisina. Valtionosuudet Kuntaliitto on laatinut kuntakohtaiset ennakkolaskelmat peruspalvelujen valtionosuudesta Kannuksen kaupungin peruspalvelujen valtionosuus tulee laskelman mukaan olemaan n euroa, eli euroa tätä vuotta suurempi. Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionosuus on ennakkolaskelmissa arvioitu olevan samalla tasolla kuin vuonna Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuus, eli mm. vammaisopetukseen, kansalaisopistoon ja lukioon saatava valtionosuus on useimmilla kunnilla miinusmerkkinen, koska perittävä omarahoitusosuus on isompi kuin itse valtionosuus. TP 2012 TP 2013 TP 2014 TP arvio 2015 Raami 2016 Peruspalvelujen valtionosuus Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuus Valtionosuus yhteensä Lopulliset valtionosuustiedot saadaan vasta joulukuussa sen jälkeen, kun talousarvio on jo hyväksytty kaupunginvaltuustossa. Investoinnit Kaupunki on investoinut varsin voimakkaasti, n eurolla, vuosina mm. saneeraten ensin Kotirannan palvelukeskuksen ja sen jälkeen vapaa-aikakeskuksen. Investoinnit toteutettiin pääosin lainarahalla, koska vuosina 2011 ja 2012 kaupungin tulorahoitus ei riittänyt edes kaikkien toimintamenojen rahoittamiseen, saati sitten investointien rahoittamiseen. Tästä syystä kaupungin velkaantuminen on ollut nopeaa ja vuoden 2013 tilinpäätöshetkellä kaupungin lainakanta oli jo noussut lähelle valtakunnan keskimääräistä tasoa. Kaupunginvaltuuston eräs strateginen linjaus on, että kaupungin lainakanta saa olla korkeintaan valtakunnan keskitasoa. Tämän linjauksen noudattaminen tarkoittaa sitä, että investointeja voidaan toteuttaa erittäin vähän, eli vain aivan välttämättömimmät. Investointeja toteutetaan vain sen verran, mihin tulorahoitus eli vuosikate riittää, eli n euron arvosta vuosittain.

10 Talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet vuodelle Kaupungin strategian mukaisesti investointiohjelma laaditaan koko valtuustokauden kattavaksi. Investoinnit toteutetaan siten, että ne tukevat strategiassa määriteltyjä strategisia hankkeita. Kaikki euroa ylittävät hankinnat kuuluvat investointimenoihin. Tämä koskee myös irtaimistohankintoja. Mikäli yksittäisen irtaimistohankinnan arvo alittaa euroa, määräraha varataan toimintamenoihin. Irtaimistohankintoja ei voi yhdistää muuta kuin siinä tapauksessa että kysymyksessä on hankinnat samaan tilaan, esim. atk-luokan kalustaminen. Investoinnit esitetään hankkeittain eli investointikohteittain. Hankkeet ja hankeryhmät ryhmitellään talousarviossa tarvittavilta osin toimielimittäin. Investointimäärärahojen sitovuus määritellään talousarviossa. Yksittäisen hankkeen osalta huomioidaan hankkeen toteutumisen vaikutukset käyttötalouteen. 3.5 Tavoiteasettelu Voimassaoleva toimintastrategia ohjaa talousarvion ja toimintasuunnitelman laadintaa. Asetettavat tavoitteet tulee johtaa kaupungin strategiasta ja sen painopistealueista. Hyvinvointikertomuksen tuottama informaatio huomioidaan tavoitteiden asettamisen ohjaajana. Toimielimelle (lautakunnalle) asetettavat tavoitteet Toimielimelle asetetaan valtuuston päätettävät strategiset tavoitteet alempana olevan ohjeistuksen mukaisesti sekä esitellään toimenpiteet, joilla asetettuihin tavoitteisiin on tarkoitus päästä. Tulosalueelle asetettavat tavoitteet Tulosalueelle asetetaan lautakunnan päätettävät operatiiviset tavoitteet alla olevan ohjeistuksen mukaisesti sekä esitellään toimenpiteet, joilla asetettuihin tavoitteisiin on tarkoitus päästä. Konserniyhtiöille asetettavat tavoitteet Talousarviossa asetetaan tavoitteet myös kaupungin konserniin kuuluville yhtiöille. Kaikkien talousarviossa asetettujen tavoitteiden toteutuminen raportoidaan osavuosikatsauksissa ja tilinpäätöksessä. Talousarvion tavoitteiden, muiden tekstien ja tunnuslukujen laadintaa varten on tehty mallipohjat, jotka löytyvät tiedostosta I:\TALOUSARVIOT\Talousarvio Mallipohjat löytyvät myös tämän laadintaohjeen lopusta. Tavoitteiden laadinnan ohjeistus Voimassa olevan talousarviosuosituksen mukaan tavoitteet luokitellaan toiminnan kohteen ja päätöstason mukaan seuraavan esimerkin mukaisesti:

11 Talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet vuodelle Päätöstaso Kuka tavoitteesta päättää Strategiset tavoitteet Valtuusto Operatiiviset tavoitteet lautakunta Kunnan tai tehtäväalueen asemaa, aluetta, väestöä ja kokonaistaloutta koskevat tavoitteet Visiot palvelustrategiat tuloperusteita koskevat tavoitteet talouden tasapainotavoitteet maapolitiikkatavoitteet Asiakkaaseen kohdistuvat vaikuttavuustavoitteet Palvelutasotavoitteet Palvelukykytavoitteet Priorisointitavoitteet Asiakastyytyväisyystavoitteet Palvelutoiminnan tuotantotavoitteet Uus- ja laajennusinvestointitavoitteet Sijoitustavoitteet tytäryhteisöihin Henkilöstöpoliittiset tavoitteet Tuotanto- ja järjestämisprosessia koskevat tavoitteet Korvausinvestointeja koskevat tavoitteet Kunnan tai tehtäväalueen asemaa, aluetta, väestöä ja kokonaistaloutta koskevat tavoitteet Nämä ovat pääsääntöisesti valtuustotasolla päätettäviä strategisia, visiotyyppisiä tavoitetiloja, esimerkiksi kunta nähdään määrätyllä elinkeino- tai koulutusalalla kunnallisena tai valtakunnallisena keskuksena. Väestövaikutuksia koskevia tavoitteita ovat kuntalaisen hyvinvoinnin tasoa ylläpitävät tai kohottavat palvelutavoitteet sekä terveydellisten, sosiaalisten tai koulutukseen liittyvien ongelmien poistamiseen liittyvät tavoitteet. Kokonaistaloudelliset tavoitteet voidaan ryhmitellä rahoituksen riittävyyttä, vakavaraisuutta ja maksuvalmiutta koskeviin tavoitteisiin. Näillä tavoitteilla on kiinteä yhteys kunnan talouden vakauteen ja tasapainoon. Asiakkaaseen kohdistuvat vaikuttavuustavoitteet Vaikuttavuustavoitteet ovat tehtäväkohtaisia palvelutoiminnan tavoitteita, jotka päätöstason suhteen voivat olla strategisia tai operatiivisia. Strategisista vaikuttavuustavoitteista päättää valtuusto ja operatiivisista tehtäväalueen toimielin eli lautakunta. Vaikuttavuustavoitteet voivat määrittää joko kunnan palvelutoiminnan aikaansaamaa muutosta asiakkaan hyvinvoinnissa tai palvelun laatua, jota arvioidaan palvelun saatavuutena, riittävyytenä, kohdentuvuutena tai asiakastyytyväisyytenä. Vaikuttavuustavoitteita voidaan asettaa joko asiakas-, asiakasryhmä- tai tehtäväkohtaisesti. Palvelutoiminnan tuotantotavoitteet Tuotantotavoitteet ovat tehtäväkohtaisia tavoitteita, jotka päätöstason suhteen voivat olla strategisia tai operatiivisia. Strategisista vaikuttavuustavoitteista päättää valtuusto ja operatiivisista tehtäväalueen toimielin eli lautakunta.

12 Talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet vuodelle Strategista tuotantokykyä ja toimintavalmiutta ylläpitäviä ja parantavia tavoitteita ovat esim. tuotantovälineiden uus- ja laajennusinvestointitavoitteet, pääoman sijoittamista tytäryhtiöihin koskevat tavoitteet ja toiminnan uudelleen organisointia koskevat tavoitteet. Operatiivisia tuotantotavoitteita ovat tavallisesti tuotannontekijöiden ja suoritteiden tai tuotteiden määrää ja laatua koskevat tavoitteet. Operatiivisia tuotantotavoitteita ovat myös tavanomaiset ja toistuvat korvausinvestointeja koskevat tavoitteet sekä tuottamis- tai järjestämistapaa koskevat kehittämis- ja toimenpidetavoitteet kuten suunnitelmien, selvitysten, tutkimusten ja asiakaskyselyjen tekeminen. Tavoitteiden mitattavuusvaatimus Tavoitteiden tulee olla mitattavissa määrällisesti tai laadullisesti. Määrällistä mittaamista sovelletaan silloin, kun mitataan toiminnan lopputulosta eli tuotosta ja sen vaikutusta. Toimintaprosessin mittaamisessa sovelletaan laadullista mittaamista. Kunnan asemaa ja aluetta koskevaa strategista tavoitetta voidaan kuvata määrällisesti mitattavilla muuttujilla, kuten ko. toimialan yritysten lukumäärä kunnassa tai kunnan alueella toimivien yritysten osuus toimialan markkinaosuudesta. Väestövaikutuksia koskevia tavoitteita, kuten esim. koulutustason nostamista tai syrjäytymisen estämistä voidaan mitata joko laadullisilla tai määrällisillä muuttujilla. Investointi- ja kokonaistaloudelliset tavoitteet voidaan asettaa rahamääräisissä mitoissa ja niiden suunniteltu toteutumisajankohta voidaan määrittää. Vaikuttavuustavoitteen määrällinen mittaaminen on mahdollista silloin, kun tavoitetta kuvaavat arvot ovat selkeästi todennettavissa. Esimerkiksi muutos asiakkaan hyvinvoinnissa voidaan todeta työllistymisenä, tutkinnon suorittamisena tai sairauden paranemisena. Palvelukyvyn määrällinen mittaaminen voi taas perustua palvelun odotusaikaan, hoitojonon pituuteen tai osuuteen ikäluokasta, jolle voidaan tarjota määrättyyn koulutustasoon johtava opiskelupaikka. Vaikuttavuustavoitteen laadullisia mittareita ovat esim. asiakaskyselyyn perustuvat mittarit. Kyselyn kohteena voivat olla esim. muutokset asiakkaan elämän laadussa tai asiakkaan mielipide kunnan järjestämän palvelun laadusta. Tuotantotavoitteiden mittauskohteena ovat tuotantoprosessin osatekijät eli panokset ja tuotokset sekä niiden kustannukset ja tuotot. Mittaaminen voidaan tehdä kappale- tai rahamäärinä taikka niistä muodostetuilla tunnusluvuilla. Mittareita ovat tuotantotekijä-, kapasiteetti-, suorite- tai tuotemäärät. Tunnuslukuja ovat suorite- tai tuotekohtaiset yksikkökustannukset ja tuottavuutta ja kannattavuutta kuvaavat tunnusluvut. Myös muille tuotantoon liittyville toiminnoille voidaan asettaa tavoitteita. Tällaisia tavoitteita ovat mm. tuotantosuunnitelmaan tai tuotantomenetelmään liittyvän selvityksen laatiminen. Tällöin tavoitteen mittaaminen tarkoittaa lähinnä sen toteamista, onko toimenpide suoritettu vai ei. 3.6 Valmistelu Talousarvion valmistelusta vastaavat lautakunnat, johtoryhmä ja kaupunginhallitus ja sen käytännön toteutus tehdään talousosastolla ja hallintokunnissa Pro Economica - taloussuunnitteluohjelmaa käyttäen annetun aikataulun puitteissa. Taloussihteeri antaa yksityiskohtaisempia ohjeita laadinnan käytännön toteuttamisesta.

13 Talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet vuodelle Talousarvion pohjaksi laadittavan talousarvioraamin laskee taloussihteeri yhteistyössä hallintokuntien kanssa. Poikkeamat lasketusta raamista on pystyttävä perustelemaan. Talousarvion tasapainotus käsitellään johtoryhmässä ja kaupunginhallituksessa. Talousarvio ja -suunnitelma käsitellään myös tarpeen mukaan järjestettävissä kaupunginhallituksen ja -valtuuston talousarvioseminaareissa ja iltakouluissa.

14 Talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet vuodelle TOIMIELIMEN MALLIPOHJA Toimielin Toiminta-ajatus Tavoitteet Tavoite Toimenpide Strategiset tavoitteet: Tunnusluvut Keskeiset tunnusluvut TP 2014 TA 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TULOSLASKELMA (luvut lisätään talousosaston toimesta)

15 Talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet vuodelle TULOSALUEEN MALLIPOHJA Tulosalue Tulosalueen tilivelvolliset Talousarvion sisältö/keskeiset muutokset Tavoitteet Tavoite Operatiiviset tavoitteet Vaikuttavuus- eli asiakastavoitteet: Toimenpide Palvelutuotantotavoitteet: Tunnusluvut Keskeiset tunnusluvut TP 2014 TA 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TULOSLASKELMA (luvut lisätään talousosaston toimesta)

KANNUKSEN KAUPUNKI. Talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet vuodelle 2014

KANNUKSEN KAUPUNKI. Talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet vuodelle 2014 KANNUKSEN KAUPUNKI Talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet vuodelle 2014 Talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet vuodelle 2014 2 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ 3 2. TALOUSARVION LAADINNAN AIKATAULU

Lisätiedot

KANNUKSEN KAUPUNKI. Talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet vuodelle 2015

KANNUKSEN KAUPUNKI. Talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet vuodelle 2015 KANNUKSEN KAUPUNKI Talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet vuodelle 2015 Talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet vuodelle 2015 2 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ 3 2. TALOUSARVION LAADINNAN AIKATAULU

Lisätiedot

Kannuksen kaupunki TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODELLE 2018

Kannuksen kaupunki TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODELLE 2018 Kannuksen kaupunki TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODELLE 2018 Talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet vuodelle 2018 2 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ 3 2. TALOUSARVION LAADINNAN AIKATAULU

Lisätiedot

Kannuksen kaupunki TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODELLE 2017

Kannuksen kaupunki TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODELLE 2017 Kannuksen kaupunki TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODELLE 2017 Talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeet vuodelle 2017 2 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ 3 2. TALOUSARVION LAADINNAN AIKATAULU

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus Toimielimet SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA Yleinen taloudellinen tilanne Suomen bruttokansantuotteen

Lisätiedot

VUODEN 2013 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2014-2015 TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2013 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2014-2015 TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 25.6.2012 Palvelukeskuksille VUODEN 2013 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2014-2015 TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAN TEHTÄVÄT JA SISÄLTÖ Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010 Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Kvsto 3.11.2010 Kansantalouden kehitys Yksiköity tavaraliikenne viennin osalta vuosina 2006 2010 (Helsingin Satama) Tonnia Kansantalouden ennustelukuja vuodelle

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten Ohje 1 (6) Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten perusteet Valtionosuusjärjestelmän muutos koskettaa ensimmäisen kerran kuntia vuoden 2015 talousarvioiden osalta.

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma Vesihuoltolaitoksen johtokunta 4 19.01.2011 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010 VESI 4 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio on kunnan kaikkia

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät 13.2.2013 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Vuoden 2014 TA:n raamin valmistelun eteneminen Talouden tasapainotarkastelu talous- ja suunnittelukeskuksessa Ehdotus

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Maltillisella menokasvulla laadukkaat palvelut Peruskorjauksilla huolehditaan kiinteistökannasta Investoinnit edellyttävät lainanottoa Kansantalouden

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa. Talouspalvelut 8.8.2016 Palvelukeskuksille VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi laadittavalla

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi

Lisätiedot

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET Suunnittelun aikataulu Toimialat jättävät esityksensä kunnanhallitukselle 30.09.2014 mennessä. Sisäiset erät tulee

Lisätiedot

Hailuodon kunta. Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohje. Käsittely Kunnanhallitus 12.10.2015 187

Hailuodon kunta. Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohje. Käsittely Kunnanhallitus 12.10.2015 187 1 Hailuodon kunta Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohje Käsittely Kunnanhallitus 12.10.2015 187 2 1 Taloudellinen kehitys Yleinen talouden kehitys Suomen kansantalous kasvaa seuraavien

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 11.9.2017 Toimielimet ja valmistelevat viranhaltijat VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2020 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 7.10.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Syksyn 2019 kuntatalousohjelma (7.10.2019) Mikko Mehtonen 7.10.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

TALOUSARVIORAAMI VUOSILLE 2016-2018 SEKÄ TALOUSARVION 2016 LAADINTAOHJEET

TALOUSARVIORAAMI VUOSILLE 2016-2018 SEKÄ TALOUSARVION 2016 LAADINTAOHJEET 1 ORIVEDEN KAUPUNKI TALOUSARVIORAAMI VUOSILLE 2016-2018 SEKÄ TALOUSARVION 2016 LAADINTAOHJEET 1. YLEISTÄ 1.1. Talousarvion ja taloussuunnitelman lainsäädännölliset perusteet Kuntalain 65 :n mukaan kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2015 1 (5) 805 HSY -kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2016-2018 HEL 2015-007268 T 00 01 06 Päätös päätti merkitä tiedoksi liitteinä 2 ja 3 olevat

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

Kuntalaki ja kunnan talous

Kuntalaki ja kunnan talous Kaupungin talous Kuntalaki ja kunnan talous Kuntalain 65 Valtuuston on hyväksyttävä kunnalle talousarvio ja taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi Talousarviossa hyväksytään toiminnalliset

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Onnistuva Suomi tehdään lähellä Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Kuntapäivät Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Sanna Lehtonen Kehittämispäällikkö Kuntaliitto Talouskasvu piristynyt vihdoinkin

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Talousjohtaja Jukka Männikkö 1 4.5.2015 Hallinto- ja talousryhmä 2 - Kuntapuolueelle kävi erinomaisen hyvin näissäkin vaaleissa. Kunnanvaltuustoissa

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 4.4.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Kevään 2019 kuntatalousohjelma (4.4.2019) Mikko Mehtonen 4.4.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein.

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein. Kaupunginhallitus 217 13.08.2018 Kaupungin talouden toteutuminen / osavuosikatsaus 1-6 / 2018 253/02.02.02/2018 KHALL 13.08.2018 217 Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida

Lisätiedot

Valtuuston kokous Fullmäktiges sammanträde

Valtuuston kokous Fullmäktiges sammanträde Valtuuston kokous Fullmäktiges sammanträde 18.5.2015 Vuoden 2014 arviointikertomus Valtuusto 18.5.2015 Paula Viljakainen Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Tulostavoitteiden toteutumisen arviointi Tulostavoitteiden

Lisätiedot

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit Talouden nykytila Kriteerit Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit 1. Negatiivinen vuosikate Rovaniemi 2012 2016 186 /asukas Ei täyty? 2. tuloveroprosentti yli 0,5 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin talousarvioesitys vuodelle Valtuuston talousseminaari

Iisalmen kaupungin talousarvioesitys vuodelle Valtuuston talousseminaari Iisalmen kaupungin talousarvioesitys vuodelle 2015 29.9.2014 Valtuuston talousseminaari Talousjohtaja Marja Leena Martikainen 15.10.2014 1 Tilinpäätösennuste 2014 Tilinpäätösennuste valmistuu lokakuussa

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Talousarvion ja -suunnitelman perusta Talousarvion ja -suunnitelman perustana on Haapaveden kaupungin strategia. Sen mukaisesti

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE. Eeva Suomalainen Talousjohtaja

TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE. Eeva Suomalainen Talousjohtaja TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE Eeva Suomalainen Talousjohtaja TALOUSKATSAUS Valtionvarainministeriön (VM) mukaan Suomen talous on selvässä nousussa. Ennusteen mukaan Suomen talous

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015 Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015 Budjettia tehdään haasteellisessa taloustilanteessa Suomen kansantalous supistui v.

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma vuodelle 2019, syksy Kunta- ja aluehallinto-osasto

Kuntatalousohjelma vuodelle 2019, syksy Kunta- ja aluehallinto-osasto Kuntatalousohjelma vuodelle 2019, syksy 2018 Kunta- ja aluehallinto-osasto Yleistä kuntatalousohjelmasta Syksyn kuntatalousohjelma syventää valtion talousarvioesityksen kuntatalousvaikutusten tarkastelua.

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely

Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat Taloustutkimus Oy toteutti valtiovarainministeriön toimeksiannosta tiedustelun

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Tiedotustilaisuus 11.2.2015 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma 8,0 Kuntasektorin

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto 8.12.2011. Talousarvio 2012. Tuomas Lohi Kunnanjohtaja

Kunnanvaltuusto 8.12.2011. Talousarvio 2012. Tuomas Lohi Kunnanjohtaja Kunnanvaltuusto 8.12.2011 Talousarvio 2012 Tuomas Lohi Kunnanjohtaja YLEISET TALOUSNÄKYMÄT 2012 Kasvunäkymiä varjostavat erityisesti Euroopan velkakriisi ja epävarmat kansainväliset talouden näkymät Kuntatalouden

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin

Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin 1 (5) Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin Nurmeksen kaupungin tilinpäätös oli talousarviota vahvempi vuonna 2016. Kaupungin tilikauden tulos oli 532 064 euroa ja ylijäämä esitettävien

Lisätiedot

Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018

Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Hyväksytty kunnanhallituksessa 2017 Rääkkylän kunta 2 Yleistä Kuntalain (410/2015) 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun men nes sä hyväksyttävä

Lisätiedot

TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015

TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015 TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015 Kh:n käsittely 26.10.2015 SISÄLLYSLUETTELO Taloudellinen kehitys 1-3 Tuloslaskelman toteutumisvertailu 30.9.2015 4 Käyttötalousosan toteutumisvertailu

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous 1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 6.11.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä valmistellussa kuntatalousohjelmassa vuodelle

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2018 Lähde: Peruspalveluohjelma 3.4.2014 sekä Kuntaliiton laskelmat Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 2012-2013 Tilastokeskus, vuosien 2014-2018

Lisätiedot

Kunnan ja kuntayhtymän talousarvio ja -suunnitelma. Suositus

Kunnan ja kuntayhtymän talousarvio ja -suunnitelma. Suositus Kunnan ja kuntayhtymän talousarvio ja -suunnitelma Suositus TOIMITTANUT Oiva Myllyntaus TYÖRYHMÄ Oiva Myllyntaus Anneli Heinonen Tero Tyni Annika Suorto Jan Björkwall 4. korjattu painos ISBN 978-952-213-733-3

Lisätiedot

Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016

Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016 31.3.2017 Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016 1 Alustavat tilinpäätöstiedot 2016 Perustuvat kuntiin lähetettyyn kyselyyn tiedot on koottu 13.-29.3.2017 välisenä aikana Tiedot

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN

KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN 2020-2023 2 Linjaukset / Toimintakatevaade Toimintakatevaade määritetään kaupunkitasoisesti; Vuoden 2020 menot vuoden 2019

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille /04/041/2015 KH 403

Kaupunginhallitus Talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille /04/041/2015 KH 403 Kaupunginhallitus 403 07.12.2015 Talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2019 307/04/041/2015 KH 403 Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 20.8.2018 TALOUSARVION 2019 SEKÄ VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI. Kaupunginvaltuuston hyväksymä

OULAISTEN KAUPUNKI. Kaupunginvaltuuston hyväksymä OULAISTEN KAUPUNKI Kaupunginvaltuuston 14.12.2016 58 hyväksymä SISÄLLYS Yleisperustelut Taulukot - tuloslaskelma - tuloslaskelma tilitasolla - rahoituslaskelma - käyttötalous vastuualueittain (määrärahataso)

Lisätiedot

VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET

VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kuntalain 65 :ssä on talousarvioperiaatteita koskevat säännökset. Valtuuston on vuoden loppuun mennessä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018 Yleinen taloudellinen tilanne Kuntalaisiin ja kuntiin vaikuttava lainsäädäntö on voimakkaasti uudistumassa. Uusi kuntalaki

Lisätiedot

TULOSTILIT (ULKOISET)

TULOSTILIT (ULKOISET) HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto Kuntatalousohjelma vuosille 2020-2023, Kevät 2019 Kunta- ja aluehallinto-osasto Vaalikauden viimeinen kuntatalousohjelma on tekninen Vaalikauden lopussa laadittava kuntatalousohjelma on julkisen talouden

Lisätiedot

JHS 199 Kuntien ja kuntayhtymien talousarvio ja -suunnitelma

JHS 199 Kuntien ja kuntayhtymien talousarvio ja -suunnitelma JHS 199 Kuntien ja kuntayhtymien talousarvio ja -suunnitelma Versio: Julkaistu: Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Soveltamisala... 2 3 Viittaukset... 2 4 Termit ja lyhenteet... 2

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.06.2017 Sivu 1 / 1 3 Rakennuslautakunnan vuoden 2017 ensimmäinen osavuosikatsaus (huhtikuun seurantaraportti) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Sirkku

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje 1 (5) Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017 2018 taloussuunnitelma Laadintaohje Vuoden 2016 talousarvion laadintaohje on valmisteltu vuoden 2014 tilinpäätöksen sekä vuoden 2015 puolivuotisraportin pohjalta.

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen

Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen Kaupunginvaltuuston seminaari 05.-06.21.2013 Ari Hirvensalo Talousjohtaja Kuntalaki 65 Talousarvio ja -suunnitelma Valtuuston

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille

Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille Kaupunginhallitus 229 22.06.2015 Kaupunginhallitus 334 05.10.2015 Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille 2016-2019 307/04/041/2015 KH 22.06.2015 229 Valtuuston talousarvioseminaari

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN KUNTIEN TALOUS

KESKI-SUOMEN KUNTIEN TALOUS KESKI-SUOMEN KUNTIEN TALOUS Kuntaliiton maakuntakierros ja Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari, 26.8.2014 Jyväskylä Maakuntasuunnittelija Kirsi Mukkala 1 Miltä vuosi 2013 näytti kuntien tilinpäätösten

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016

Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016 Kaupunginhallitus 233 08.05.2017 Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016 2763/00.01.02/2017 KHALL 08.05.2017 233 Yleistä Vuonna 2016 Uudenkaupungin yrityssektorin positiivinen

Lisätiedot

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2017 2018

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2017 2018 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2017 2018 Yleinen taloudellinen tilanne Kuntalaisiin ja kuntiin vaikuttava lainsäädäntö on voimakkaasti uudistumassa. Uusi kuntalaki

Lisätiedot

Kuntatalouden tilannekatsaus

Kuntatalouden tilannekatsaus Kuntatalouden tilannekatsaus 8.9.17 Helsinki Taloustorstai Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 15-1 Tilastokeskus,

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys (kv) Yleinen taloudellinen tilanne

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys (kv) Yleinen taloudellinen tilanne Kunnanhallitus 79.0.0 Kunnanhallitus 0 0.0.0 Perusturvalautakunta 8.0.0 Vuoden 0 talousarvion ja vuosien 07-08 taloussuunnitelman laadintakehys (kv) 8/0.0.00/0 Kunnanhallitus.0.0 79 Kuntalain (8, ) mukaan

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Kuntastrategia-2030 sekä vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohjeet

Rautavaara-Savotta: Kuntastrategia-2030 sekä vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohjeet Kunnanhallitus 201 07.09.2015 Rautavaara-Savotta: Kuntastrategia-2030 sekä vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohjeet Khall 07.09.2015 201 Uusi Kuntalaki VI Osa Talous 13 luku

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2012 2015

RAHOITUSOSA 2012 2015 271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät 15.2.2012 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Talousnäkymät maailmalla ja Suomessa Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2012 Laitos Julkaisu- ajankohta BKT muutos

Lisätiedot

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila Kunnan talouden perusteet Luottamushenkilöiden koulutus 11.2.2013 Sirkka Lankila Valtuusto ja kunnan talous Valtuusto päättää kunnan talouden ja rahoituksen perusteista eli valtuusto käyttää kunnassa budjettivaltaa

Lisätiedot

Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2018

Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2018 10.4.2019 Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2018 1 Alustavat tilinpäätöstiedot 2018 Perustuvat kuntiin lähetettyyn s-postikyselyyn tiedot on koottu 20.3.-8.4.2019 välisenä

Lisätiedot

VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2015 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2015 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2015 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Hallitus 28.8.2013 Versio 1.0 1 (8) Sisällysluettelo VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2015 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET...

Lisätiedot

RAHOITUSOSA. Taloussuunnitelmakauden rahoituslaskelmat. Talousarvion 2004 rahoituslaskelma

RAHOITUSOSA. Taloussuunnitelmakauden rahoituslaskelmat. Talousarvion 2004 rahoituslaskelma 151 RAHOITUSOSA 152 153 RAHOITUSOSA Talousarvion rahoitusosaan kootaan käyttötalous-, tuloslaskelma - ja investointiosan tulojen ja menojen aiheuttama kassavirta (varsinaisen toiminnan ja investointien

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje 1 (5) Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelma Laadintaohje Kuntatalouden epävarmuus jatkuu ja suurimman epävarmuustekijän siihen tuo nyt lausuntokierroksella olevat maakuntauudistus

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Lisätiedot