KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 2/2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 2/2018"

Transkriptio

1 KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 2/2018

2 JOENSUUN SEUDUN KEHITTÄMISYHTIÖ JOSEK OY Omistusosuus 100 % Talousarvio toteutuu ennusteen mukaisesti, tulos ± 0 eikä toiminnassa ole näköpiirissä erityisiä riskejä. sekä kehittämishankkeet, joissa yhtiö mukana: Joensuun seudun avaimia toteuttavaa hanketoimintaa uudenlaisella tavalla esittelevä ja näkyväksi tekevä alusta avautui kesäkuussa. Hanke-esittelyt liitetään linkin kautta Josekin ja jatkossa Business Joensuun nettisivuihin. Ilomantsin matkailuneuvontapalveluiden kilpailuttaminen vuodelle 2018, JO- SEK mukana valmistelemassa innovatiivista hankintaa. Hyödynnettiin käänteistä kilpailutusta. JOSEK mukana valmistelemassa Outokummun Digiväylä-hankkeeseen liittyvää innovatiivista kilpailutusta. Seurantajaksolla alkaneet kehittämishankkeet, joissa JOSEK Oy hallinnoijana / osatoteuttajana: OECD Mining Regions and Cities; Case study Outokumpu -hanke (hallinnointi) Iloa Ilomantsista! -yritysryhmähanke (hallinnointi) Tulokset Invest in -toiminnasta sekä osallistumisesta merkittäviin messuihin ja tapahtumiin seurantajaksolla: Täsmäisku saksalaisiin teknologiayrityksiin Baijerissa, jatkoneuvottelut kolmen yrityksen kanssa Green Park yhtenä kärkenä Grüne Woche 2019 valmistelut yrittäjien kanssa JOSEK koordinoi yhteisosastoa Medical-klusterin tapaamiset ja näiden yritysten kanssa yhteismarkkinoinnin ja yhteisten tapahtumien suunnittelu Laadittiin yhteistyösopimus kiinalaisen Z-Park Scientific Innovation High-tech Transfer Association Energy Conservation & Environmental Protection Committ:een kanssa (Z-Park ECEPC) Kasattiin Joensuun seudulta vienti/tuontiverkostoa Kiinan markkinoille tai investoinneille. Investorihakua sekä yritysten etabloitumista Kiinaan tehtiin yhteistyössä Business Finlandin Quangzhoun ja Helsingin toimistojen kanssa. Liikevaihto Tilikauden tulos , Projektisalkun kokonaisvolyymi, /josta yhtiön rahoitusosuus % (kumulat. projektien alusta alkaen, 13 projektia) Hankkeissa mukana olevien yritysten lkm (raportointi ½ -vuosittain, kumulat. projektien alusta alkaen, tilanne , 11 projektia) ,4 M / 9,8 % Omavaraisuusaste % 63,1% 41,5% Henkilöstömäärä, htv/joista hanketoiminnassa 24/ /9 25/9 Yrityspalvelujen asiakasmäärä/joista pkyrityksiä % Uudet yritykset/joista Joensuussa Lopettaneet yritykset/joista Joensuussa 1038/98% 1300/98% 290/ / / /200

3 JOENSUUN TIEDEPUISTO OY Omistusosuus 88,6 % Koko vuoden liikevaihdon ja tilikauden tuloksen odotetaan toteutuvan budjetin mukaisesti. Mahdollisia riskejä voisivat olla odottamaton tilojen käyttöasteen lasku ja/tai merkittävät tilojen ylläpitoon liittyvät budjetoimattomat kustannukset. Yhtiön kassavirta on suurten lainanlyhennysten vuoksi odotetusti negatiivinen. Tilapalvelut: Tilojen kysyntä on pysynyt tyydyttävällä tasolla. Tiloihin on toteutettu asiakkaiden tarpeiden mukaisia muutostöitä. sekä merkittävät kehittämishankkeet, joissa yhtiö mukana: Osaajat osaa hanke, Export Growth -hanke, Joensuun Fotoniikan koulutuspolku hanke, Älykkäät ekosysteemit Pohjois-Karjalassa" - hanke. Liikevaihto Tilikauden tulos Omavaraisuusaste % 38,3 40,5 39,7 40,5 Investointimenot Lainakanta Henkilöstömäärä, htv/ joista hanketoiminnassa 29/20 29/20 27/18 27/18 KV-toiminnassa mukana olevat JT Oy:n asiakasyritykset (kpl) Investi in -toiminta; tuetut yritykset (kpl) Kehittämishankkeiden kokonaisvolyymi (1000e) Yritys- ja esihautomotoiminnassa 19/23 20/20 16/17 20/20 mukana yrityk- siä (kpl) Arvioidut liikeideat, lkm Käyttöaste % (keskim.) 92, ,5 87

4 JOENSUUN YRITYSKIINTEISTÖT OY Omistusosuus 100 % Tiivistelmä olennaisista tapahtumista seurantajaksolla: GreenPark Centeriin ei ole saatu riittävästi vuokralaisyrityksiä, jotta rakentamispäätös olisi voitu tehdä, hanke vaatii lisää aikaa. GreenParkin energiaselvitys Tiedepuiston kanssa on valmistunut. VauhtiSpeedin toimitilojen laajennus ja saneeraus on tehty. Laskennallinen lv-ennuste suurempi kuin TA:ssa (TA 3948 ja ennuste 4126). Muutokset Sirkkalantie 12:ssa voivat laskea koko vuoden liikevaihtoa. Tulosennuste TA:n mukaisesti. Tilojen käyttöaste alempi, koska KKR Steel lähti pois Sirkkalasta. Vuoden 2018 investointien toteutuminen: VauhtiSpeedin toimitilojen saneeraus toteutettu suunnitellusti ja hanke on valmistunut, lopulliset kustannukset ovat n Investoinnit ja lainamäärä on pienempi kuin talousarviossa, koska GreenPark Centerin aloitus ei ole toteutunut. sekä merkittävät kehittämishankkeet, joissa yhtiö on mukana: GreenPark Yrityspuiston energiatalouden kokonaisselvitys, liittyen Joensuun kaupungin kasvusopimuksen kehittämistoimenpiteisiin. Selvitys on tehty ja loppuraportti saatu. Liikevaihto Tilikauden tulos Investointimenot Lainakanta Omavaraisuusaste % Henkilöstömäärä, htv/josta määräaikaisia Vuokrattavat tilat m Käyttöaste % 97, ,18 98 Saamisten/luottotappioiden osuus lv:sta Asiakasyritysten lkm Työpaikkamäärän muutos asiakasyrityksissä Huom. - lainakanta sisältää rahalaitoslainat (lisäksi konsernivelka )

5

KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 2/2018

KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 2/2018 KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 2/2018 JOENSUUN KODIT Tiivistelmä olennaisista tapahtumista seurantajaksolla: Laadittiin tilinpäätös ja kilpailutettiin useita korjaustyöhankkeita,

Lisätiedot

ELINVOIMA JA TYÖLLISYYS

ELINVOIMA JA TYÖLLISYYS ELINVOIMA JA TYÖLLISYYS Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 Tulevan Business Joensuu Oy:n omistusjärjestelyt sekä Josek Oy:n ja Joensuun Tiedepuisto Oy:n sulautumissuunnitelma

Lisätiedot

ELINVOIMA JA TYÖLLISYYS - yhteenveto

ELINVOIMA JA TYÖLLISYYS - yhteenveto ELINVOIMA JA TYÖLLISYYS - yhteenveto Juuka irtautui Josek Oy:n toiminnasta maaliskuun 2018 lopussa ja Kontiolahti ja Liperi ovat irtisanoneet yhtiön kanssa solmitut sopimukset päättymään vuoden 2018 lopussa.

Lisätiedot

KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 3/2018

KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 3/2018 KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 3/2018 JOENSUUN KODIT Tiivistelmä olennaisista tapahtumista seurantajaksolla: Asuntoja jonottavat sisältävät mm. asunnonvaihtajia, jotka etsivät

Lisätiedot

KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 1/2018

KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 1/2018 KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 1/2018 JOENSUUN KODIT Omistusosuus 100 % Laadittiin tilinpäätös ja kilpailutettiin useita korjaustyöhankkeita, joita toteutetaan vuoden aikana.

Lisätiedot

ELINVOIMAN TOIMIALA TOIMINNALLISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN AJALLA 4-6/2017

ELINVOIMAN TOIMIALA TOIMINNALLISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN AJALLA 4-6/2017 ELINVOIMAN TOIMIALA TOIMINNALLISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN AJALLA 4-6/2017 TAVOITE 2017 ELINVOIMAPALVELUT Konsernihallintoon perustetaan elinvoiman toimiala, rekrytoidaan elinvoimajohtaja ja aloitetaan

Lisätiedot

KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 1/2017

KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 1/2017 KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 1/2017 JOENSUUN KODIT Omistusosuus 100 % Laadittiin tilinpäätös ja kilpailutettiin kymmeniä korjaustyöhankkeita, joita toteutetaan kesän ja loppuvuoden

Lisätiedot

KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 2/2017

KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 2/2017 KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 2/2017 JOENSUUN KODIT Omistusosuus 100 % Ennuste tässä vaiheessa vuotta budjetin mukainen Vuokrarästit/luottotappiot kasvussa Järjesteltiin lainoja

Lisätiedot

Kasvua, työpaikkoja ja hyvinvoivia yrityksiä. Joensuun seudun yrityspalvelut

Kasvua, työpaikkoja ja hyvinvoivia yrityksiä. Joensuun seudun yrityspalvelut Kasvua, työpaikkoja ja hyvinvoivia yrityksiä Joensuun seudun yrityspalvelut Lähtötilanteesta Josek Oy (2001-) Liikevaihto 3,9M (2018) Henkilöstöä noin 25 Omistajakuntia 7 Juuka jää pois 31.3.2018 Joensuun

Lisätiedot

Kehittämissopimus 2018 Taustatietoja ja Tuloksia

Kehittämissopimus 2018 Taustatietoja ja Tuloksia Kehittämissopimus 2018 Taustatietoja ja Tuloksia Omistus Kemin Digipolis Oy Perustettu1993 Kemi Tornio Keminmaa Tervola Simo Oulun yliopiston tukisäätiö Kehitysyhtiö, teknologiakeskus Tiimi 11 kehittäjää

Lisätiedot

Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen

Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen 1 20.11.2015 Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen Jarmo Kauppinen kehittämisjohtaja, varatoimitusjohtaja JOSEK Oy Mistä

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen alueen yhteistyö kaivannaisalan arvoketjujen kehittämisessä. Ilkka Nykänen Business Joensuu

Itä- ja Pohjois-Suomen alueen yhteistyö kaivannaisalan arvoketjujen kehittämisessä. Ilkka Nykänen Business Joensuu Itä- ja Pohjois-Suomen alueen yhteistyö kaivannaisalan arvoketjujen kehittämisessä Ilkka Nykänen Business Joensuu 4.9.2019 Business Joensuu Oy Supporting companies to grow and become international, providing

Lisätiedot

Helsinki Business Hub Ltd Oy

Helsinki Business Hub Ltd Oy Helsinki Business Hub Ltd Oy Toimitusjohtaja Marja-Liisa Niinikoski Helsingin kaupungin omistusosuus: 45 % Hallituksen puheenjohtaja Hallituksen varapuheenjohtaja Tilintarkastaja Marja-Leena Rinkineva

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2016 25.10.2016/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa, vertailutietona

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/05

Osavuosikatsaus II/05 Osavuosikatsaus II/05 26.7.2005 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Hyvä tulos vaikeassa markkinatilanteessa. Toimitusmäärät laskivat, mutta tuotevalikoima ja myynnin

Lisätiedot

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää kustannustehokkaasti

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu 2018 27.4.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma maaliskuun lopussa,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-8/2016

Osavuosikatsaus 1-8/2016 Oheismateriaali nro 1 Osavuosikatsaus 1-8/2016 Liikelaitos Vastuuhenkilö Tilaliikelaitos Toimitilajohtaja Timo Oksanen Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Tilaliikelaitos huolehtii Kouvolan

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,

Lisätiedot

-case metsäbiotalous

-case metsäbiotalous Älykkään kasvun foorumi Joensuu 5.11.2018 Ekosysteemit Pohjois-Karjalassa -case metsäbiotalous Timo Tahvanainen timo.tahvanainen@tiedepuisto.fi 5.11.2018 The Forestry Capitol of Europe A) Unique concentration

Lisätiedot

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ:

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ: Yhtymähallitus 28.4.217 LIITE 2 Kuntayhtymän taloudellinen välikatsaus 31.3.217 Savon koulutuskuntayhtymän kirjanpidon 31.3.217 tilanteen mukaisen tuloslaskelman tiivistelmä sekä nettoinvestoinnit ovat

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖ KESKEISET MUUTOKSET JA NÄKYMÄT Kaupunginvaltuuston talousseminaari

KAUPUNKIYMPÄRISTÖ KESKEISET MUUTOKSET JA NÄKYMÄT Kaupunginvaltuuston talousseminaari KAUPUNKIYMPÄRISTÖ KESKEISET MUUTOKSET JA NÄKYMÄT 2017 Kaupunginvaltuuston talousseminaari 8.9.2016 TAUSTATEKIJÖITÄ Kustannustason muutokset 06/2015 06/ 2016 : Maarakennuskustannusindeksi -2,7 % Katujen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA. Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013

Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA. Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013 Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013 OHJELMAKOKONAISUUDEN RAKENNE valtakunnallinen teknologiateollisuuden kehittämisohjelma Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit 2020-2022 Kaupunginvaltuusto 21.5.2019 2 3 4 5 6 ? 8 10 11 Kajaani 1 000 S Yhteenveto TILIVUOSI 2017 2018 2019** 2020** 2021** 2022** Verolaji Kunnallisvero

Lisätiedot

Vientirenkaan kautta Venäjälle. Kivi 2009 Live! Joensuu 8.10.2009

Vientirenkaan kautta Venäjälle. Kivi 2009 Live! Joensuu 8.10.2009 Kivi 2009 Live! Joensuu 8.10.2009 Karelment Oy Karelment Oy -Nurmeksessa toimiva talotehdas - perustettu 1994 Yhtiön omistus ja johto Toimitusjohtaja Kyösti Kettunen, Nurmes Markkinointijohtaja Ari Kilpeläinen,

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät 13.2.2013 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Vuoden 2014 TA:n raamin valmistelun eteneminen Talouden tasapainotarkastelu talous- ja suunnittelukeskuksessa Ehdotus

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2018 Ensimmäisen neljänneksen tulos 25.4.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita.

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

1 JOHDANTO TOIMINNALLISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN TALOUSKATSAUS 1-3/

1 JOHDANTO TOIMINNALLISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN TALOUSKATSAUS 1-3/ Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon Koulutus Oy OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2019 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2019 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 TOIMINNALLISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 1-3 2019... 4 3 TALOUSKATSAUS

Lisätiedot

Elinvoiman toimialan talousarvioesitys. Vastuuhenkilöt: vs. elinvoimajohtaja. Esitystavasta

Elinvoiman toimialan talousarvioesitys. Vastuuhenkilöt: vs. elinvoimajohtaja. Esitystavasta Elinvoiman toimialan talousarvioesitys Vastuuhenkilöt: vs. elinvoimajohtaja Esitystavasta Elinvoiman ja työllisyyden tavoitteet esitetään vuoden 2018 talousarvion tapaan kokonaisuutena. Elinvoimajohtokunta

Lisätiedot

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta 1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,

Lisätiedot

Yöpymismäärien kehitys* (Tilastokeskuksen tilastoima rekisteröidyissä majoitusliikkeissä)

Yöpymismäärien kehitys* (Tilastokeskuksen tilastoima rekisteröidyissä majoitusliikkeissä) 1 Matkailu Yöpymismäärien kehitys* (Tilastokeskuksen tilastoima rekisteröidyissä majoitusliikkeissä) 300000 250000 200000 150000 Kotimaiset Ulkomaiset ilman Venäjää Venäjä 100000 50000 0 2010 2011 2012

Lisätiedot

Yritysryhmä-hankkeet - Yritysten mahdollisuus kehittää yhdessä ja yrityskohtaisesti toimintaansa Hankkeessa oltava 3 10 yritystä

Yritysryhmä-hankkeet - Yritysten mahdollisuus kehittää yhdessä ja yrityskohtaisesti toimintaansa Hankkeessa oltava 3 10 yritystä Yritysryhmä-hankkeet - Yritysten mahdollisuus kehittää yhdessä ja yrityskohtaisesti toimintaansa Hankkeessa oltava 3 10 yritystä Auli Teppinen ProAgria Etelä-Suomi ry 1.11..2016 ProAgria Keskusten ja ProAgria

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely

Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat Taloustutkimus Oy toteutti valtiovarainministeriön toimeksiannosta tiedustelun

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

Tilinpäätöksen ennakkotietoja

Tilinpäätöksen ennakkotietoja Tilinpäätöksen ennakkotietoja 22.2.2017 TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi ennakkotiedon mukaan 367 henkilöllä (e75 881) Rakentaminen edelleen korkealla tasolla; asuntoja valmistui 528 ja lupia myönnettiin

Lisätiedot

Laskutusjakso 3 kuukautta, paitsi suurkuluttajille 1 kuukausi

Laskutusjakso 3 kuukautta, paitsi suurkuluttajille 1 kuukausi 1 12.4.2016 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2016 A. Talous Käyttötalous 1 000 Tot 3/2015 TA 2016 Tot 3/2016 % ta:sta Muutos 15-16 Muutos % Tuotot 3 479 15 478 3 601 23,3 122 3,4 Kulut -1 435-7 581-1 628 21,5-193

Lisätiedot

joensuun seutu T O Tilikaudelta Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy

joensuun seutu T O Tilikaudelta Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy K ER joensuun seutu T O TOI M US INNASTA Tilikaudelta 1.1. 31.12.2014 Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy Vaikuttavuusselvitys tiivistyi Josekin tarinaksi

Lisätiedot

Yhteistyö- ja yritysryhmähankkeet

Yhteistyö- ja yritysryhmähankkeet Yhteistyö- ja yritysryhmähankkeet Yleistä huomioitavaa yhteistyöhankkeista Elinkeinojen kehittäminen tapahtuu yhteistyötoimenpiteen 16 alla Vaatii AINA yhteistyökumppanin - Tuensiirto, kirjataan hyrrässä

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

KAUPUNGIN VÄESTÖNMÄÄRÄN JA TYÖTTÖMYYSASTEEN KEHITYS 1-3/2019

KAUPUNGIN VÄESTÖNMÄÄRÄN JA TYÖTTÖMYYSASTEEN KEHITYS 1-3/2019 KAUPUNGIN VÄESTÖNMÄÄRÄN JA TYÖTTÖMYYSASTEEN KEHITYS 1-3/219 Väestömäärä vuodenvaihteessa 76 551 Joensuun virallinen väestömäärä vuodenvaihteessa 218-219 oli 76 551. Väestömäärä kasvoi 484 henkilöä (,6

Lisätiedot

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2012 HKLjk 23.8.2012 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Raitioliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Liikenteen toteutuminen: tammi-kesäkuussa

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Kuntien tilinpäätökset 2017

Kuntien tilinpäätökset 2017 Kuntien tilinpäätökset 217 Kuntaliiton talous- ja rahoitusfoorumi 8.2.218 Henrik Rainio, vs. johtaja Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Yhteenveto vuoden 217 tilinpäätösarvioista Kuntasektorin talous vahvistui

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2015 HKLjk 10.11.2015 Osavuosikatsaus 1 (9) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: 1.1. 30.9.2015 Toimintaympäristö ja toiminta Kuluneen neljänneksen aikana

Lisätiedot

Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015. 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä

Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015. 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä Valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden keskeisistä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta

Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 21.09.2017 Puhtaan veden tekijät Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1-8 / 2017... 1 Rahoituslaskelma 1-8 / 2017... 2 Tavoitteet 2017... 3 Toiminta-ajatus...

Lisätiedot

OHJEET RAHOITUSHAKEMUS JA PROJEKTIRAPORTTI -LOMAKKEIDEN TÄYTTÄMISEEN. Rahoitushakemus Kuntarahoituksen hakeminen JOSEK Oy:ltä

OHJEET RAHOITUSHAKEMUS JA PROJEKTIRAPORTTI -LOMAKKEIDEN TÄYTTÄMISEEN. Rahoitushakemus Kuntarahoituksen hakeminen JOSEK Oy:ltä OHJEET RAHOITUSHAKEMUS JA PROJEKTIRAPORTTI -LOMAKKEIDEN TÄYTTÄMISEEN Rahoitushakemus Kuntarahoituksen hakeminen JOSEK Oy:ltä Projektin tarve: Mihin tarpeeseen, haasteeseen tai ongelmaan projektilla haetaan

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP TALOUSARVION 2015 TOTEUTUMINEN AJALTA Koulutusyhtymä tilikauden 1-3/2015 jaksotettu tulos on 138.000 euroa negatiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten

Lisätiedot

Tammi-kesäkuun tulos 2018

Tammi-kesäkuun tulos 2018 Tammi-kesäkuun tulos 28 Eksote Tammi-kesäkuun tulos ja ennuste 28 EKSOTE 28 Tammi-kesäkuu Koko vuosi milj. EUR Ennuste Jäsenkuntatuotot 28,9 28,9, 44,2 44,2, Nettotoimintamenot 229, 225,9-3,2 45,7 448,9-2,7

Lisätiedot

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj Tammi maaliskuu 2007 Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj 2 Uusi nimi sama osaaminen Uusi nimi Outotec otettiin käyttöön 24.4.2007 Hyvä maine ja imago asiakkaiden

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät 15.2.2012 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Talousnäkymät maailmalla ja Suomessa Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2012 Laitos Julkaisu- ajankohta BKT muutos

Lisätiedot

https://link.webropolsurveys.com/participation/public/28a6a514-72be...

https://link.webropolsurveys.com/participation/public/28a6a514-72be... 1 of 2 21.4. 15:18 i Tietoa arvioinnista Kolarin aluetaloudellisen arvioinnin tavoitteena on havainnollistaa Hannukaisen kaivoshankkeen toteuttamisen/ toteuttamatta jättämisen vaikutuksia Kolarin kuntataloudelle,

Lisätiedot

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Tytteli Karvonen-Juntura Team Finland-koordinaattori Lapin ELY-keskus 05.09.2018 2 Tietoa, työkaluja ja verkostoja suomalaisten yritysten ja muiden toimijoiden

Lisätiedot

Joensuun seutu T O TOIMINNASTA. Tilikaudelta Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy

Joensuun seutu T O TOIMINNASTA. Tilikaudelta Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy K ER Joensuun seutu T O TOIMINNASTA US Tilikaudelta 1.1. 31.12.2013 Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy JOSEK Oy: n toiminta 2 JOSEK_toimintakertomus.indd 2 18.3.2014 10.14 KERTOMUS TOIMINNASTA tilikaudelta

Lisätiedot

6/26/2017. xxx. Muutettu TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS Tuloslaskelma (1 000 euroa) TP 2016

6/26/2017. xxx. Muutettu TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS Tuloslaskelma (1 000 euroa) TP 2016 6/26/2017 Tuloslaskelma (1 000 euroa) TP 2016 Muutettu TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS 2021 Liikevaihto 0 0 0 0 0 0 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) 0 0

Lisätiedot

Panostaja Oyj Pörssitiedote klo PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

Panostaja Oyj Pörssitiedote klo PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS Panostaja Oyj Pörssitiedote 20.3.2003 klo 11.30 PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2002-31.1.2003 Panostaja-konsernin liikevaihto oli päättyneellä neljännesvuotiskaudella 9,9 milj. euroa (ed. tilikauden

Lisätiedot

Tilinpäätös Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

Tilinpäätös Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj Tilinpäätös 28 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 12.2.29 Vuosi 28 Liikevaihto kasvoi 2 %:lla vertailuvuodesta ja oli 54, milj. euroa (421,9 milj. e) Liiketulos 28,3 milj. euroa (1,6 milj. e) Ilman

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 2/2017

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 2/2017 KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 2/2017 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus

Lisätiedot

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Kevät 2013

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Kevät 2013 Maakuntakierrosten koko maan talousdiat Kevät 2013 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2012 tilinpäätökset Lähde: Tilastokeskus Tietoja kuntien taloudesta vuosilta 2006 2012 Pl. Ahvenanmaa. Sisältää liikelaitokset.

Lisätiedot

POVERIA BIOMASSASTA Hanke-esittely

POVERIA BIOMASSASTA Hanke-esittely POVERIA BIOMASSASTA Hanke-esittely 24.2.2016 Antti Niemi POVERIA BIOMASSASTA Toteutusaika: 1.9.2015-30.6.2018 Budjetti: 798 645 Päärahoittaja: ELY-keskus Euroopan maaseuturahaston varoista Tavoite: Uusiutuvan

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa - lähes 6,0 miljoonaa euroa (9,7%) pienempi kuin vastaavana ajanjaksona edellisenä vuonna.

Konsernin liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa - lähes 6,0 miljoonaa euroa (9,7%) pienempi kuin vastaavana ajanjaksona edellisenä vuonna. EVOX RIFA GROUP OYJ PÖRSSITIEDOTE 1.11.2001, klo 10:00 EVOX RIFA GROUP OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2001 Vuoden 2001 kolmen ensimmäisen neljänneksen liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa (61,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Väestömuutokset 2017, kuukausittain

Väestömuutokset 2017, kuukausittain Iitin kunta 21/02.01.02/2017 Talouskatsaus 4.8.2017 Tammi-Kesäkuu, puolivuosiraportti Väestön kehitys ja väestömuutokset 2017 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Arto Ylitalo Kuntayhtymän johtaja Luottamushenkilöiden koulutus- ja perehdytysohjelma Rovaniemen kaupunki 11.4.2013 Omistajat - koko Lapin asialla Organisaation tehtävät

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2011 HKLjk 18.8.2011 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: 1.1. 30.6.2011 Toimintaympäristö ja toiminta Metron automatisoinnista ja

Lisätiedot

Talousarvio toteutuminen

Talousarvio toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 15.9.2015

TALOUSARVIO 2016 15.9.2015 TALOUSARVIO 2016 KANSANTALOUDEN KEHITYSENNUSTE (VM) BKT ja inflaatio BKT inflaatio 2012-1,4% 2,8% 2013-1,3 % 1,5 % Nordea 1.9. VM? 2014-0,1 % 1,0 % -0,3% -0,2 2015 0,3 % 0,1 % +0,5% 1,3 2016 1,4 % 1,2

Lisätiedot

Keurusselkä elää! elämystestausturvallisuusklusterilla eteenpäin. Keurusselän luoteisrannan toiminnallinen kehittämissuunnitelma 4.5.

Keurusselkä elää! elämystestausturvallisuusklusterilla eteenpäin. Keurusselän luoteisrannan toiminnallinen kehittämissuunnitelma 4.5. Keurusselkä elää! elämystestausturvallisuusklusterilla eteenpäin Keurusselän luoteisrannan toiminnallinen kehittämissuunnitelma 4.5.2015 Keurusselän luoteisrannan aluekehittämissuunnitelma Invest in Keuruu

Lisätiedot

Technopolis Oyj. Q1 / 2009 Katsaus

Technopolis Oyj. Q1 / 2009 Katsaus Technopolis Oyj Q1 / 2009 Katsaus Technopolis-konserni OULU KUOPIO JYVÄSKYLÄ LAPPEENRANTA TAMPERE PIETARI PÄÄKAUPUNKISEUTU Erikoistunut teknologiayritysten toimintaympäristöihin Euroopan suurin alallaan

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2016 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 3/2015 Ta 2016 Tot 3/2016 % ta:sta muutos 15-16 Muutos 15-16 % Ennuste 31.12.2016 Toimintatulot 5 466 24097 5 566 23,1

Lisätiedot

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 HKLjk 2.5.2013 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Raitioliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Liikenteen toteutuminen: tammi-maaliskuussa

Lisätiedot

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2013 HKLjk 22.8.2013 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Raitioliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Liikenteen toteutuminen: tammi-kesäkuussa

Lisätiedot

Comptel Corporation

Comptel Corporation Tähän esitykseen sisältyy nykytilanteeseen perustuvia, tulevaisuudennäkymiin liittyviä kannanottoja, jotka sisältävät erilaisia riskejä ja epävarmuustekijöitä. Tässä esityksessä annetaan ainoastaan tiivistelmä

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Investor Relations. Keskeiset asiat 2011

Investor Relations. Keskeiset asiat 2011 Tilinpäätös 2011 Keskeiset asiat 2011 Orgaanisen kasvun tavoite ylittyi. Liiketoiminnan kassavirta parani merkittävästi. Suunnittelukapasiteetin käyttöaste oli hyvällä tasolla. Palveluratkaisujen myynti

Lisätiedot

JOENSUUN SEUDUN SEUTUHALLINNON TALOUSARVIO 2014

JOENSUUN SEUDUN SEUTUHALLINNON TALOUSARVIO 2014 Liite Seutuhallinto JOENSUUN SEUDUN SEUTUHALLINNON TALOUSARVIO 2014 Sisältö Seutuyhteistyön 2014 talousarvio Joensuun kaupungin talousarviossa Talousarvion käyttösuunnitelma Laskelma kuntien maksuosuuksista

Lisätiedot

Investointien taloustiedot

Investointien taloustiedot Investointien taloustiedot Kunnat, kuntayhtymät sekä kansantalous Mikko Mehtonen Kiinteän pääoman bruttomuodostus (investoinnit) 1-217 Vuoden 2 hinnoin, mrd. Kansantalouden tilinpidon mukaan 3 2 2 24 22

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Reinforcing your business

Reinforcing your business Reinforcing your business Osavuosikatsaus Q3 2010 Exel Composites Oyj Vesa Korpimies Toimitusjohtaja Heinä-syyskuu 2010 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto 18,7 (15,9) M, kasvua 17,3 % Jatkuvien

Lisätiedot

RAISION OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2009

RAISION OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2009 RAISION OSAVUOSIKATSAUS TAMMISYYSKUU 29 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 3.11.29 Raision toiminnan kolme jaksoa 1)Käänne (27) 2)Kannattavuus (28 ja 29) 3)Kasvu (21 ja 211) 2 Raisiokonserni Q3/29

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 25 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Asianro 279/02.06.01/2015 Vs. hallintopäällikkö Sami Koskikallio 25.2.2015: Teknisen lautakunnan vuoden 2014 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 HKLjk 2.5.2013 Osavuosikatsaus 1 (10) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Toimintaympäristössä ei ole havaittu erityisiä

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen

JOENSUUN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen JOENSUUN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS 2018 Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen 14.3.2019 TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITYS MYÖNTEISESSÄ VIREESSÄ Väestömäärä kasvoi 510 henkilöllä (+ 0,7 %) ja oli vuoden lopussa 76 577

Lisätiedot

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 2.10.2014 1 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 2015-2017... 2 Myyntituotot 2015-2017... 3 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Hattula Hämeenlinna Janakkala

Hattula Hämeenlinna Janakkala Hattula Hämeenlinna Janakkala Kuntarakenneselvitys- talouden tarkastelua Riitta Ekuri 24.4.2014 Page 1 Talouden nykytila-analyysistä ja ennakoinnista Keskusteltavia asioita: Vuoden 2013 luvut tilinpäätösaikataulut

Lisätiedot

LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017

LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017 LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017 LOIMAAN VESI LOIMAAN VEDEN OSAVUOSIKATSAUS 1 YLEISTÄ Loimaan veden johtosäännössä mainitaan kaupunginvaltuuston ja kuntalain liikelaitokselle määrittämät oikeudet

Lisätiedot

Pk-Pulssi. Kesäkuu 2019

Pk-Pulssi. Kesäkuu 2019 Pk-Pulssi Kesäkuu 219 Pk-pulssi kuvaa pienten ja keskisuurten työnantajayritysten nykytilaa ja tulevaisuuden näkymiä Pk-pulssi tehdään kaksi kertaa vuodessa ja se kuvaa työnantajina toimivien pk-yritysten

Lisätiedot

Kasvuyritykset Etelä-Savossa

Kasvuyritykset Etelä-Savossa Kasvuyritykset Etelä-Savossa Tilastoilla kuvataan henkilöstön kasvuun perustuvia kasvuyrityksiä Lähde: Tilastokeskus Kasvukaudet: -, -5 ja -6 Keskimääräinen vuosikasvu väh %, % ja % Kasvujakson alun henkilöstömäärä

Lisätiedot

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein.

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein. Kaupunginhallitus 217 13.08.2018 Kaupungin talouden toteutuminen / osavuosikatsaus 1-6 / 2018 253/02.02.02/2018 KHALL 13.08.2018 217 Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida

Lisätiedot

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010 Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Kvsto 3.11.2010 Kansantalouden kehitys Yksiköity tavaraliikenne viennin osalta vuosina 2006 2010 (Helsingin Satama) Tonnia Kansantalouden ennustelukuja vuodelle

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Pietarin hallituksen ja Joensuun kaupungin hallinnon välisen Yhteistyösopimuksen toteuttamiseksi vv. 2016-2018

TOIMINTASUUNNITELMA Pietarin hallituksen ja Joensuun kaupungin hallinnon välisen Yhteistyösopimuksen toteuttamiseksi vv. 2016-2018 Liite Yhteistyösopimukseen No, pvm. Pietarin hallituksen ja Joensuun kaupungin välillä TOIMINTASUUNNITELMA Pietarin hallituksen ja Joensuun kaupungin hallinnon välisen Yhteistyösopimuksen toteuttamiseksi

Lisätiedot

2017/TR. Ideat lentoon, investoinnit käyntiin

2017/TR. Ideat lentoon, investoinnit käyntiin 2017/TR Ideat lentoon, investoinnit käyntiin Tukimuodot Yrityksen investointituki, tukitaso 20 30% Rakennuksen, rakenteen tai rakennelman rakentaminen, laajentaminen, korjaaminen tai hankkiminen Uusien

Lisätiedot

Forssan seudun Green Care - klusterihanke

Forssan seudun Green Care - klusterihanke Forssan seudun Green Care - klusterihanke 2016 2017 Yliopettaja Päivi Homan-Helenius, Hämeen ammattikorkeakoulu, Hoitotyön koulutusohjelma, Forssa Museo Militarian Tykkihalli, Linnankasarmi, Hämeenlinna

Lisätiedot

ESPOO TALOUSPALVELUT -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017

ESPOO TALOUSPALVELUT -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO TALOUSPALVELUT -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO TALOUSPALVELUT -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Talouspalvelut liikelaitos jakaantuu hankintapalvelut -palveluyksikköön sekä

Lisätiedot

KUUMA-seutu liikelaitos

KUUMA-seutu liikelaitos KUUMA-johtokunta 13.3.2019 5 / LIITE 5d KUUMA-seutu liikelaitos Toiminta- ja talouskertomus 2018 KUUMA-johtokunta 13.3.2019 11.3.2019 Antti Kuusela Toimintakertomus tiiviisti 1/2 KUUMA-seutu liikelaitoksen

Lisätiedot