ELINVOIMAN TOIMIALA TOIMINNALLISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN AJALLA 4-6/2017
|
|
- Annika Sariola
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ELINVOIMAN TOIMIALA TOIMINNALLISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN AJALLA 4-6/2017
2 TAVOITE 2017 ELINVOIMAPALVELUT Konsernihallintoon perustetaan elinvoiman toimiala, rekrytoidaan elinvoimajohtaja ja aloitetaan toiminnan kehittäminen. Joensuun kaupunki johtaa ja osaltaan panee toimeen Joensuun kasvusopimuksen mukaiset toimenpiteet. Vuonna 2017 kasvusopimuksen toteutuksen omarahoitusosuuteen varaudutaan eurolla. Joensuun Tiedepuiston rahoitukseen on varattu 0,3 milj. euroa INKAohjelman ja kasvustrategian toteutukseen. Koko konsernin toimintaa ohjataan niin, että suunnitelmakauden lopulla joka 5. hankinta on innovatiivinen ja lähes kaikki merkittävät investoinnit toimivat yritysten kehitysalustoina tai pilottikohteina. Karhunmäen koululla vuonna 2017 Sensire Oy:n kanssa toteutettavaan kehityshankkeeseen varaudutaan eurolla. Selkeytetään ja tehostetaan konsernin investointien hankintatyön toimintatavat ja roolit. Uudistetaan matkailun edistämisen toimintatavat. TOTEUTUMA-ARVIO Toteutunut. Elinvoimajohtokunta aloitti työnsä ja elinvoimajohtaja Elinvoimajohtajan toimesta on aloitettu toiminnan kehittäminen. Kasvusopimuksen toteuttaminen etenee suunnitelman mukaan. Konkreettisia hankkeita valmistellaan konsernistrategian toimeenpano-ohjelman taustalle. Tiedepuisto on toteuttanut osana kasvusopimusta GreenHub- toimintamallia, jossa tuodaan yhteen metsäbiotalouden asiantuntijat/tutkijat ja yritykset ratkomaan yritysten haasteita. Lisäksi Tiedepuisto on edistänyt Joensuulle tärkeiden aihealueiden liiketoimintaekosysteemien (uudistuvat metsäbiomassan arvoketjut, puurakentaminen ja puuteollisuus, metsäbiotalouden osaamisen vienti, Forest&Fotonics) kehittymistä. Euroopan metsäinstituutin rooli on puolestaan tukea erityisesti metsäbiotalouden kansainvälistymistä. Sensire Oy:n kanssa tehtävä kehittämishanke etenee. Joensuun innovatiivisista hankinnoista on valmistelu kasvusopimuskaupunkien yhdenmukaista mittaristoa. Joensuun eteneminen on kuntasektorilla Suomen kärkijoukkoa. Työ on alkanut eri toimijoiden yhteistyössä, jossa on selkeytetty investointien hankintatyön toimintatapoja ja rooleja sekä vaihdettu tietoa eri toimijoiden vastuulla olevista investointikohteista. Yhteisiä viestintämateriaaleja on alettu valmistelemaan. Maakuntaliiton toimesta on tilattu matkailun kehittämistä sekä markkinointia ja markkinointiyhteistyön rakennetta koskeva selvitys on valmistunut. Kaupunki osallistui selvityksen laadintaan. Kaupunki on myös ollut mukana Karelia Expertin hallituksen asettamassa työryhmässä, jossa on selvityksen pohjalta laadittu esitys Karelia Experitn uuden toimintamallin sisällöstä ja rahoituksesta. Asiaa valmistellaan myös osana strategiaprosessia. BusinessJoensuu.fi -verkkosivusto brändätään uudelleen teemalla Grow with Joe. Sivuston sisällöllinen uudistaminen on käynnissä, raportointiohjeet konserniyrityksille
3 Konsernin sisäistä yhteistyötä, viestintää ja raportointia parannetaan mm. asettamalla talousarvion yhteydessä konserniyhtiöitä sitovia tavoitteita. annettu. Toimijoiden välistä yhteistyötä on kehitetty ja yhteisistä toimintatavoista on sovittu.
4 JOENSUUN SEUDUN KEHITTÄMISYHTIÖ JOSEK OY Omistusosuus 57,7 % Tiivistelmä olennaisista tapahtumista seurantajaksolla: Markkinoinnissa pääpaino on ollut investointimarkkinoinnissa ja sitä on tehty yhdessä Joensuun Yrityskiinteistöt Oy:n kanssa. Uuden Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman laatiminen on aloitettu, valmistuu vuoden loppuun. Josekin toiminnan vaikuttavuusselvityksen tekeminen on käynnistetty MDI Oy:n toimesta. Uuden ISO 9001:2015 standardin mukaiset muutokset laatu- ja johtamisjärjestelmään on tehty. Kaikki josekilaiset suorittavat muutamien päivien työelämäjakson paikallisessa yrityksessä vuoden loppuun mennessä. Ennuste vuoden 2017 talousarvion toteutumisesta: Talousarvio toteutuu ennusteen mukaisesti, tulos ± 0 eikä toiminnassa ole näköpiirissä erityisiä riskejä. Seurantajaksolla alkaneet innovatiiviset julkiset hankinnat, referenssialustatoimenpiteet sekä kehittämishankkeet, joissa yhtiö on mukana: Ei julkisia hankintoja raportointijakson aikana. Hankinta-asiamies projektin resursseilla järjestettiin koulutustilaisuus uuden hankintalain mukaisen innovaatiokumppanuus-menettelyn käytöstä hankintayksiköille. Joensuun uuden torin, parkkihallin ja kauppapaikkojen sisältöjen sekä toimintojen suunnittelu on avattu innovaatioalustaksi, työnimenä Älykäs kauppapaikka. Toimenpiteet Laulurinteen alueen kehittämiseksi ja saamiseksi innovaatioalustaksi on aloitettu. Tulokset Invest in -toiminnasta sekä osallistumisesta merkittäviin messuihin ja tapahtumiin seurantajaksolla: Joensuun kaupungin Papinkankaan teollisuustonttien markkinointi yhdessä Joensuun kaupungin kanssa, GreenPark -yrityspuiston markkinointi 500:lle yritykselle muualla Suomessa, Joensuun seudun markkinointi alihankinnan osalta Turun ja Rauman yrityksille. Joensuun seudun markkinointi Kevät messuilla Helsingissä Joensuun seudun esittely ja kontaktien etsiminen Sveitsin saksankielisellä alueella Businessjoensuu.fi -sivuston kehittäminen yhdessä Joensuun kaupungin ja Joensuun Tiedepuisto Oy:n kanssa Osallistuminen kuuden yrityksen kanssa Match Industry tapahtumaan Porissa, jossa meriteollisuuden päähankkijat hakivat uusia yhteistyökumppaneita Matkailun kasvuohjelmassa tehtiin markkinointimatka Kiinaan matkailun investointikohteiden markkinoimiseksi Keskeiset tunnusluvut ja niiden toteutuminen TP2016 TA2017 TOT 7/17 ENN 2017 Liikevaihto Tilikauden tulos , Projektisalkun kokonaisvolyymi, /josta yhtiön rahoitusosuus % (kumulatiivinen projektien alusta alkaen, 10 projektia) Hankkeissa mukana olevien yritysten lkm (raportointi ½ -vuosittain, kumulatiivinen projektien alusta alkaen, tilanne , 10 projektia) 8,1 M / 7,9 % Omavaraisuusaste % 55,1 % 58,5 % Henkilöstömäärä, htv/joista hanketoiminnassa Yrityspalvelujen asiakasmäärä/joista pk-yrityksiä % / /8 23/8 1260/98% > /98% 1200/98% Uudet yritykset/joista Joensuussa 495/ / /340 Lopettaneet yritykset/joista Joensuussa 299/ /77 300/190
5 JOENSUUN TIEDEPUISTO OY Omistusosuus 86,1 % Talous: Koko vuoden liikevaihdon ja tilikauden tuloksen odotetaan ylittävän asetetut tavoitteet. Mahdollisia riskejä voisivat olla odottamaton tilojen käyttöasteen lasku ja/tai merkittävät tilojen ylläpitoon liittyvät budjetoimattomat kustannukset. Tilapalvelut: Tilojen kysyntä on pysynyt kohtuullisella tasolla. Investointeihin sisältyvät tilamuutostöiden lisäksi mm. aurinkopaneelikentät ja sähköautojen latauspiste. Toimintaa on kehitetty asiakkaiden tarpeita ja toiveita huomioiden. Mm. Green Science Park -konseptin kehittämistä on jatkettu. Kv-toiminta raportointijaksolla: Metalli-ja bioenergia-alan yritysten benchmarkkausmatka Petroskoihin. Hannoverin teollisuusmessut; osasto-osallistuminen ja markkinaselvitys. Tilaisuudet: Nyt Saksaan! sekä Miten päästä mukaan Pohjois-Ruotsin investointihankkeisiin? Järjestetty EU-delegaation Bioeconomy Reality SHOW (Osallistuijia n. 25) sekä yritysryhmävierailut Lontooseen ja Espooseen Kryo-teknologiaan liittyen. Järjestetty yritysryhmän vierailu Saksaan Teollisuus 4.0 ja IoT tutustuen. Mukana 13 yritystä P-Ksta. Järjestetty Suomen osasto Laser World of Photonics messuille Muncheniin. Yrityksiä n. 10. Dispelix Oy perustanut toimipisteen Joensuuhun. Järjestetty Argentiinan ja Uruguayn markkinoille tähtäävä koulutusviennin matka. Osallistujia 9 organisaatiota. Koulutusviennin matka Kolumbiaan ulkoministeriön kutsusta sekä Meksikoon Amerikan alueen GESS-koulutusmessuille CSA projektille (NextPho21) positiivinen rahoituspäätös. Jätetty hakemus COSME-ohjelman alaiseen Erasmus for Young Entrepreneurs-hakuun. Tiedepuisto mukana Älykkään erikoistumisen yhteistyöalustassa (S3 platforms) Bioenergy. Osaamisen siirto raportointijaksolla: GreenHUBin toiminnassa mukana n. 30 yritystä. Business café tilaisuuksia teknologian ja osaamiseen siirtoon on järjestetty 2 kpl (MIM- ja Konenäköteknologia). Osallistujia n. 40 Keskeiset tunnusluvut ja niiden toteutuminen TP2016 TA2017 TOT 7/17 ENN2017 Liikevaihto Tilikauden tulos Projektivolyymi /yhtiön rahoitusosuus 2478/24,3 2336/29,7 1590/29,7 2600/29,7 % Omavaraisuusaste % 35,4 37,6 36,4 38,2 Investointimenot Lainakanta Henkilöstömäärä, htv/ joista 29/19 30/20 30/20 30/20 hanketoiminnassa Hanketoiminta Yritykset lkm Yritysten oma arvio liikevaihdon 52,0 M 92,4 M kasvusta Yritysten oma arvio työpaikkamäärän kasvusta Generoitu rahoitus yrityshankkeille 25,9 M 57,7 M Arvioidut liikeideat, lkm Esihautomossa lkm/ kumulatiivinen 2017 Hautomoyritysten lkm/työpaikkamäärä 20/? 12/38 KV-toiminnassa mukana olevien yritysten lkm. Tilapalvelut Käyttöaste % 93,3 92,3 90,5 90,0
6 JOENSUUN YRITYSKIINTEISTÖT OY Omistusosuus 100 % Tiivistelmä olennaisista tapahtumista seurantajaksolla: Rantakylän liikerakennuksessa ja piha-alueella tarvittavat muutosja rakentamistoimenpiteet ovat lähes valmiit. GreenPark yrityspuiston suunnitellut toimenpiteet ovat toteutuksessa. Ennuste vuoden 2017 talousarvion toteutumisesta: Liikevaihto TA:n mukaisesti (TA 4164 ja ennuste 4172) Tulos TA:n mukaisesti. Alkuvuonna 2017 tulosta rasittavat Rantakylän liikerakennuksen muutostöiden kustannukset. Vuoden 2017 investointien toteutuminen: Yritystilan varasto valmistuu syyskuussa 2017 aikataulun mukai-sesti. Kustannus euroa on suurempi kuin alustava arvio. Rantakylän liikerakennuksen pihatyöt ja asfaltointi ovat valmiit, kustannus euroa. GreenPark 2-rakennukseen tehdään muutostöitä uusien vuokralaisten tarpeisiin, kustannus euroa. Seurantajaksolla alkaneet innovatiiviset julkiset hankinnat, referenssialustatoimenpiteet sekä merkittävät kehittämishankkeet, joissa yhtiö on mukana: GreenPark Älykkään Yrityspuiston myynti- ja markkinointitoimenpiteet. GreenPark Yrityspuiston energiatalouden kokonaisselvitys, liittyen Joensuun kaupungin kasvusopimuksen kehittämistoimenpiteisiin. Huom. - lainakanta sisältää rahalaitoslainat (lisäksi konsernivelka ) Keskeiset tunnusluvut ja niiden toteutuminen TP2016 TA2017 TOT 7/17 ENN2017 Liikevaihto Tilikauden tulos Investointimenot Lainakanta Omavaraisuusaste % ,5 30 Henkilöstömäärä, htv/josta määräaikaisia Vuokrattavat tilat m Käyttöaste % 97, ,1 98 Saamisten/luottotappioiden osuus lv:sta Asiakasyritysten lkm Työpaikkamäärän muutos asiakasyrityksissä
KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 2/2017
KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 2/2017 JOENSUUN KODIT Omistusosuus 100 % Ennuste tässä vaiheessa vuotta budjetin mukainen Vuokrarästit/luottotappiot kasvussa Järjesteltiin lainoja
KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 2/2018
KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 2/2018 JOENSUUN SEUDUN KEHITTÄMISYHTIÖ JOSEK OY Omistusosuus 100 % Talousarvio toteutuu ennusteen mukaisesti, tulos ± 0 eikä toiminnassa ole näköpiirissä
ELINVOIMA JA TYÖLLISYYS - yhteenveto
ELINVOIMA JA TYÖLLISYYS - yhteenveto Juuka irtautui Josek Oy:n toiminnasta maaliskuun 2018 lopussa ja Kontiolahti ja Liperi ovat irtisanoneet yhtiön kanssa solmitut sopimukset päättymään vuoden 2018 lopussa.
ELINVOIMA JA TYÖLLISYYS
ELINVOIMA JA TYÖLLISYYS Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 Tulevan Business Joensuu Oy:n omistusjärjestelyt sekä Josek Oy:n ja Joensuun Tiedepuisto Oy:n sulautumissuunnitelma
KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 1/2017
KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 1/2017 JOENSUUN KODIT Omistusosuus 100 % Laadittiin tilinpäätös ja kilpailutettiin kymmeniä korjaustyöhankkeita, joita toteutetaan kesän ja loppuvuoden
KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 1/2018
KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 1/2018 JOENSUUN KODIT Omistusosuus 100 % Laadittiin tilinpäätös ja kilpailutettiin useita korjaustyöhankkeita, joita toteutetaan vuoden aikana.
KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 3/2018
KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 3/2018 JOENSUUN KODIT Tiivistelmä olennaisista tapahtumista seurantajaksolla: Asuntoja jonottavat sisältävät mm. asunnonvaihtajia, jotka etsivät
KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 2/2018
KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 2/2018 JOENSUUN KODIT Tiivistelmä olennaisista tapahtumista seurantajaksolla: Laadittiin tilinpäätös ja kilpailutettiin useita korjaustyöhankkeita,
Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen
1 20.11.2015 Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen Jarmo Kauppinen kehittämisjohtaja, varatoimitusjohtaja JOSEK Oy Mistä
KAUPUNGIN VÄESTÖNMÄÄRÄN JA TYÖTTÖMYYSASTEEN KEHITYS 1-3/2019
KAUPUNGIN VÄESTÖNMÄÄRÄN JA TYÖTTÖMYYSASTEEN KEHITYS 1-3/219 Väestömäärä vuodenvaihteessa 76 551 Joensuun virallinen väestömäärä vuodenvaihteessa 218-219 oli 76 551. Väestömäärä kasvoi 484 henkilöä (,6
Elinvoiman toimialan talousarvioesitys. Vastuuhenkilöt: vs. elinvoimajohtaja. Esitystavasta
Elinvoiman toimialan talousarvioesitys Vastuuhenkilöt: vs. elinvoimajohtaja Esitystavasta Elinvoiman ja työllisyyden tavoitteet esitetään vuoden 2018 talousarvion tapaan kokonaisuutena. Elinvoimajohtokunta
Kasvua, työpaikkoja ja hyvinvoivia yrityksiä. Joensuun seudun yrityspalvelut
Kasvua, työpaikkoja ja hyvinvoivia yrityksiä Joensuun seudun yrityspalvelut Lähtötilanteesta Josek Oy (2001-) Liikevaihto 3,9M (2018) Henkilöstöä noin 25 Omistajakuntia 7 Juuka jää pois 31.3.2018 Joensuun
Strategiset tavoitteet vuodelle Konsernin yleiset tavoitteet
Strategiset tavoitteet vuodelle 2017 Konsernin yleiset tavoitteet Toimeenpannaan uuden Joensuun mallia pyrkien edelläkävijäroolissa profiilin nostoon. Huolehditaan henkilöstön hyvinvoinnista, innostuneisuudesta
Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma
Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Pääkaupunkiseudun Val osallistuminen INKAan Kimmo Heinonen Elinkeinoasiamies Helsingin kaupunki 12.11.2013 INKA-ohjelma 2014-2020 Uusi innovaatiopolitiikan väline
Viraston toimintaympäristön muutokset
1 HANKINTAKESKUS Viraston toimintaympäristön muutokset Toimintaympäristön muutosten vaikutukset 2017 talousarvioon Johtamisjärjestelmän uudistus tulee vaikuttamaan hankintakeskuksen ydintoimintoihin. Arvio
Joensuun kaupungin HINKU-vuosikello 2017
Joensuun kaupungin HINKU-vuosikello 2017 2 Päästöjen hillintäsuunnitelma vuodelle 2017 Useita toimintaa ohjaavia toimenpiteitä mm.: Ilmasto-ohjelman päivitys Kestävän energiankäytön toimenpideohjelman
Elinkeino-ohjelman painoalat
Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin
Parasta kasvua vuosille 2016-2019
Parasta kasvua vuosille 2016-2019 Vuonna 2012 valmistui Joensuun seudun kasvustrategia. Maailman muuttuessa kasvustrategiankin on muututtava vastaamaan nykypäivää ja tulevaisuutta. Kasvustrategian tarkennus
Vaikuttavuusindikaattorit INKA-kaupungeissa. INKA-ohjelman kevätseminaari 17.3.2015 Vaasa Ville Valovirta
Vaikuttavuusindikaattorit INKA-kaupungeissa INKA-ohjelman kevätseminaari 17.3.2015 Vaasa Ville Valovirta Innovaatio, käyttöönotto ja leviäminen 25.3.2015 2 Seuranta- ja arviointimalli Panokset Toiminta
Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA. Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013
Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013 OHJELMAKOKONAISUUDEN RAKENNE valtakunnallinen teknologiateollisuuden kehittämisohjelma Pohjois-Karjalan
Yöpymismäärien kehitys* (Tilastokeskuksen tilastoima rekisteröidyissä majoitusliikkeissä)
1 Matkailu Yöpymismäärien kehitys* (Tilastokeskuksen tilastoima rekisteröidyissä majoitusliikkeissä) 300000 250000 200000 150000 Kotimaiset Ulkomaiset ilman Venäjää Venäjä 100000 50000 0 2010 2011 2012
TRIO-ohjelman keskeiset tulokset. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö
TRIO-ohjelman keskeiset tulokset Ohjelman päätösseminaari Helsinki 2.12.2009 Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-ohjelma 2004 2009 TRIO on ollut Suomen suurin toimialakohtainen kehitysohjelma teknologiateollisuuden
ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA
ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää kustannustehokkaasti
Finnveran osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2008. Tausta-aineisto 28.8.2008
Finnveran osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2008 Tausta-aineisto 28.8.2008 Sisältö 1. Alkuvuosi lyhyesti 2. Finnveran liiketoiminta 1.1. 30.6.2008 Kotimaan ja viennin rahoitus 3. Finnvera-konsernin avainluvut
MARTELA OSAV OSA UOSIKA
OSAVUOSIKATSAUS 01-09 / 20.10. TAMMI SYYSKUU SYYSKUU Toimistokalustekysyntä nousi hieman viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 74,4 milj. euroa (71,1), jossa oli kasvua edelliseen
Innovaatiosetelin pilotointi Tampereen seudulla
Innovaatiosetelin pilotointi Tampereen seudulla 2016-2017 pilotoidaan konkreettisesti innovaatioseteliä pkyritysten kanssa yhteistyössä rakennetaan digitaalinen palvelualusta seteleiden hakemiseksi, myöntämiseksi
Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta
Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta KUUMA-komission kokous 1.2.2013 Juha Leinonen Teknologiakeskus TechVilla Oy Teknologiateollisuus
Kouvolan talouden yleiset tekijät
Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30
HEIPAT FOSSIILEILLE JOENSUU MATKALLA KOHTI HIILETÖNTÄ TULEVAISUUTTA
HEIPAT FOSSIILEILLE JOENSUU MATKALLA KOHTI HIILETÖNTÄ TULEVAISUUTTA 28.09.2016 Päättäjien Metsäakatemia Kari Karjalainen Kaupunginjohtaja JOENSUU RAJAKAUPUNKI VUODESTA 2005 29 km omaa Venäjän rajaa Itä
Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät
Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät 13.2.2013 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Vuoden 2014 TA:n raamin valmistelun eteneminen Talouden tasapainotarkastelu talous- ja suunnittelukeskuksessa Ehdotus
RAISION OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2009
RAISION OSAVUOSIKATSAUS TAMMISYYSKUU 29 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 3.11.29 Raision toiminnan kolme jaksoa 1)Käänne (27) 2)Kannattavuus (28 ja 29) 3)Kasvu (21 ja 211) 2 Raisiokonserni Q3/29
Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella
Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava toimialajohtaja
Osavuosikatsaus 1-8/2016
Oheismateriaali nro 1 Osavuosikatsaus 1-8/2016 Liikelaitos Vastuuhenkilö Tilaliikelaitos Toimitilajohtaja Timo Oksanen Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Tilaliikelaitos huolehtii Kouvolan
MARTELA TILINPÄÄTÖS /
TILINPÄÄTÖS 01-12 / 09.02.2011 TAMMI JOULUKUU Toimistokalustekysynnässä ei ole aikana tapahtunut merkittävää muutosta päämarkkinoillamme. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 108,4 milj. euroa (95,3),
Rahoitus ja kehittäminen
Rahoitus ja kehittäminen Pohjois-Savon ELY-keskus, Jari Vitikainen 5.4.2018 1 Yritysten kehittämispalvelut 2 Analyysi Tavoitteena on aktivoida pk-yritystä suunnitelmalliseen ja pitkäjänteiseen kehittämistoimintaan.
kustannukset nousivat euroa.
1 (5) Nurmeksen tulot kasvoivat menoja enemmän Nurmeksen kaupungin tulot kasvoivat vuonna 2015 menoja enemmän. Kaupungin tilikauden tulos oli 460 816 euroa ja ylijäämä esitettävien tilinpäätössiirtojen
YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2013
1 YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2013 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VUODELLE 2013 / YTEK OY YTEK Oy:n toiminnan painopistealueet on määritelty hyväksytyssä strategiassa ja strategiamatriisissa.
MSO KMO:n T&K työryhmässä 11.11.2013. Sixten Sunabacka
MSO KMO:n T&K työryhmässä 11.11.2013 Sixten Sunabacka Esityksen sisältö Metsäalan tilanne MSO:n yleistilanne MSO:n uudet hankkeet Metsäteollisuuden vienti Tammi- heinäkuun vienti oli 6,5 miljardia euroa
Kehittämissopimus 2018 Taustatietoja ja Tuloksia
Kehittämissopimus 2018 Taustatietoja ja Tuloksia Omistus Kemin Digipolis Oy Perustettu1993 Kemi Tornio Keminmaa Tervola Simo Oulun yliopiston tukisäätiö Kehitysyhtiö, teknologiakeskus Tiimi 11 kehittäjää
Puurakentamisen opintomatka Kuhmoon
Puurakentamisen opintomatka Kuhmoon 23.4.2018 MATKARAPORTTI Johdanto Karelia ammattikorkeakoulu järjesti puurakentamisen opintomatkan Kuhmoon 23.4.2018. Opintomatkan aiheena oli massiivipuun käyttö koulurakentamisessa.
Voimassaoleva vanha elinkeinostrategia tehty v. 2010 ja hyväksytty kunnanvaltuustossa 20.10.2010 Päivityksen tarkoituksena ajantasaistaa strategiaa
25.8.2014 Voimassaoleva vanha elinkeinostrategia tehty v. 2010 ja hyväksytty kunnanvaltuustossa 20.10.2010 Päivityksen tarkoituksena ajantasaistaa strategiaa sekä terävöittää sen sisältöä ja toteutusta
LADEC. Kestävän kasvun vauhdittaja. Nastolan Teollisuusryhmä
LADEC Kestävän kasvun vauhdittaja Nastolan Teollisuusryhmä 28.09.2017 Sisällysluettelo Elinkeino-/kehittämisyhtiön rooli kansallisessa yrityspalveluverkostossa Yhteenveto Ladecin palveluista - Perustamis-
Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012. Heikki Vauhkonen 24.04.2012
Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012 24.04.2012 Osavuosikatsaus 1-3/2012 Tulikivi-konsernin liikevaihto oli 10,7 Me (12,6 Me 1-3/2011). Konsernin liiketulos oli -1,4 (-1,5 Me). Osakekohtainen tulos oli
LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA
LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta Keski-Suomeen 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/eulehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA
Käyttösuunnitelman valmistelu 2019 ja talousarvion muutokset. Tilinpäätös Jarkko Raatikainen Talousjohtaja
Käyttösuunnitelman valmistelu 2019 ja talousarvion muutokset Tilinpäätös 2018 Jarkko Raatikainen Talousjohtaja 18.3.2019 Vuoden 2019 talousarvio hyväksyttiin valtuustossa 10.12.2018 Käyttösuunnitelmassa
Yrke-hanke kansallisen innovaatiopolitiikan ja alueellisen vaikuttavuuden näkökulmasta
Yrke-hanke kansallisen innovaatiopolitiikan ja alueellisen vaikuttavuuden näkökulmasta Hautomot ja kasvuyrittäjyys Anu Nokso-Koivisto Sitra Yrke-hanke kansallisen innovaatiopolitiikan ja alueellisen vaikuttavuuden
Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta
Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma 2018 Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta 20.12.2017 Strateginen johtamisjärjestelmä TAMPEREEN STRATEGIA VISIO JA TAVOITELTAVAT TULOKSET
YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2014
1 YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2014 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VUODELLE 2014 / YTEK OY YTEK Oy:n toiminnan painopistealueet on määritelty hyväksytyssä strategiassa ja strategiamatriisissa.
Yritysrahoitusta saatavilla ELY-keskuksesta Neuvotteleva virkamies Sirpa Hautala TEM/Yritys- ja alueosasto
Yritysrahoitusta saatavilla ELY-keskuksesta 29.11.2017 Neuvotteleva virkamies Sirpa Hautala TEM/Yritys- ja alueosasto Yrityksen kehittämisavustus Myönnetään lähinnä pk-yrityksille kasvua, kansainvälistymistä,
Pohjois-Savon EBC-hankkeen taustana on ollut kysymys:
Pohjois-Savon EBC-hankkeen tausta Ympäristö- ja bioenergia-ala Pohjois- Savossa Pohjois-Savon EBC-hankkeen taustana on ollut kysymys: Kuinka saadaan perustettua uusia ympäristöalan yrityksiä ja miten jo
Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja
Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy Perustettu vuonna 1996 Henkilöstömäärä: 34 (2015) Liikevaihto vuonna 2014: 6,1 milj. euroa, josta kuntarahan
RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 9/2018
RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 9/ Yhdeksän kuukauden toteutuman perusteella rakennus- ja ympäristölautakunnan talouden toteutuminen aivan talousarvion mukaisena on epävarmaa. Pysäköinninvalvonnan määrälliset
RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 7/2018
RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 7/ Toimielin/tulosalue Ta Tot. Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-31.12. Seitsemän kuukauden toteutuman perusteella rakennus- ja ympäristölautakunnan talouden toteutuminen aivan
Business Tampere Region TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS KUNTAJOHTAJAKOKOUS TOUKOKUU 2018
Business Tampere Region TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS KUNTAJOHTAJAKOKOUS TOUKOKUU 2018 YRITYSPALVELUT Innovaatiosetelin vaikuttavuuden arviointi Innovaatiosetelin vaikuttavuusselvitys on käynnissä (4Front Oy),
Matti Nykänen TeamFinland koordinaattori Päijät Häme
Matti Nykänen TeamFinland koordinaattori Päijät Häme Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland verkosto kokoaa yhteen yrityksille suunnatut valtiorahoitteiset kansainvälistymispalvelut Tarjolla on palveluita
Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä.
TÄSSÄ TOIMINNAN SEURANNAN RAPORTISSA SEURATAAN KUUKAUSITTAIN ENONTEKIÖN KEHITYS OY TÄRKEIMPIÄ TOIMIA, SEKÄ KATSOTAAN SEURAAVAN KUUKAUDEN JO SOVITTUJA TEEMOJA. RAPORTTI LAADITAAN KUUKAUSITTAIN JA ESITETÄÄN
Tilinpäätöksen ennakkotietoja
Tilinpäätöksen ennakkotietoja 22.2.2017 TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi ennakkotiedon mukaan 367 henkilöllä (e75 881) Rakentaminen edelleen korkealla tasolla; asuntoja valmistui 528 ja lupia myönnettiin
Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen
Rahoittajan puheenvuoro REPA- loppuseminaari 1.11.17 Tuomas Lehtinen Miksi Tekes oli mukana? Ideat testiin paremman kaupunkiympäristön puolesta Idea: Ilmanlaadun seuranta, kiertotalous ja älykäs vesi koskettavat
ESPOO TALOUSPALVELUT -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017
ESPOO TALOUSPALVELUT -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO TALOUSPALVELUT -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Talouspalvelut liikelaitos jakaantuu hankintapalvelut -palveluyksikköön sekä
Biokaasua liikenteeseen. Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle
Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle Laadittu Pohjois-Karjalan liikennebiokaasuverkoston kehityshankkeessa 14.8.2012 1. Tiivistelmä tiedonvälityshankkeen tarkoituksena on auttaa samaan aikaan Pohjois-
Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena
Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Tytteli Karvonen-Juntura Team Finland-koordinaattori Lapin ELY-keskus 05.09.2018 2 Tietoa, työkaluja ja verkostoja suomalaisten yritysten ja muiden toimijoiden
Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH
Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan
Metsäalan ja MSO:n tilanne
Metsäalan ja MSO:n tilanne Hirsitaloteollisuuden syyseminaarissa 7.11.2013 Sixten Sunabacka Esityksen sisältö Metsäalan tilanne MSO:n yleistilanne MSO:n uudet hankkeet 11.9.2013 Metsäteollisuuden vienti
ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TALOUSARVIO 2013 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015
ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TALOUSARVIO 2013 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015 Toiminta-ajatus Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää katu- ja viheralueita sekä kiinteistöjen
Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö
Elinkeino-ohjelman yrityskysely Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö 4.11.2016 Avaustyöseminaari 23.8.2016 60 osallistujaa Kansainvälistymistyöpaja 8.9.2016 n. 40 osallistujaa Jatkotyöseminaari
LTK:n es. TA 2018 TS 2019 TS Selite TA 2017 Raami 2018
Budjettiyhteenveto Kehittämiskeskus Selite TA 2017 Raami 2018 LTK:n es. TA 2018 TS 2019 TS 2020 Ulkoiset ja sisäiset yht. Myyntituotot 779 960 223 297 190 796 164 025 149 727 Tuet ja avustukset 573 291
TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ:
Yhtymähallitus 28.4.217 LIITE 2 Kuntayhtymän taloudellinen välikatsaus 31.3.217 Savon koulutuskuntayhtymän kirjanpidon 31.3.217 tilanteen mukaisen tuloslaskelman tiivistelmä sekä nettoinvestoinnit ovat
Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät
Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät 15.2.2012 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Talousnäkymät maailmalla ja Suomessa Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2012 Laitos Julkaisu- ajankohta BKT muutos
-case metsäbiotalous
Älykkään kasvun foorumi Joensuu 5.11.2018 Ekosysteemit Pohjois-Karjalassa -case metsäbiotalous Timo Tahvanainen timo.tahvanainen@tiedepuisto.fi 5.11.2018 The Forestry Capitol of Europe A) Unique concentration
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos
1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2016 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 3/2015 Ta 2016 Tot 3/2016 % ta:sta muutos 15-16 Muutos 15-16 % Ennuste 31.12.2016 Toimintatulot 5 466 24097 5 566 23,1
UUDEN JOENSUUN TALOUS JA KEVYT STRATEGIAPÄIVITYS. Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen Valtuustoseminaari
UUDEN JOENSUUN TALOUS JA KEVYT STRATEGIAPÄIVITYS Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen Valtuustoseminaari 8.9.2016 Yleistilanne Omistajaohjausjaosto on linjannut, että strategiaan tehdään kevyt päivitys vuodelle
Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015. 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä
Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä Valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden keskeisistä
INKA ja hankinnat 3.3.2015
INKA ja hankinnat 3.3.2015 INKA:n tavoitteet Vetovoimaiset hubit Kansainvälinen taso: EU miten saamme hubeista kansainvälisiä kärkiä? INKA luo osaamispohjaisia uusia yrityksiä ja uudistaa yritysten liiketoimintaa
Ensimmäisen neljänneksen tulos
2018 Ensimmäisen neljänneksen tulos 25.4.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita.
Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.
TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien
VIHREÄN KASVUN KESKUS HANKE
VIHREÄN KASVUN KESKUS HANKE Hanketreffit, Metsäkeskus 11.2.2016 Niina Huikuri HANKETIEDOT Toteutusaika: 1.1.2015-31.12.2016, 2v. Toteuttajat: PIKES, KETI, Joensuun Tiedepuisto (hallinnoija), LuKe Henkilöstö:
Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta. Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.
Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.2017 Johdanto Valtuustokausittain laadittu Joensuun (kaupunki)seudun
HUOLENPITÄVÄ JA SELKOKIELINEN. Suomen huolenpitävin ja selkokielisin tilitoimisto, joka tekee perinteiset asiat uudella tavalla.
TILINPÄÄTÖS 2016 HUOLENPITÄVÄ JA SELKOKIELINEN Suomen huolenpitävin ja selkokielisin tilitoimisto, joka tekee perinteiset asiat uudella tavalla. TEKNOLOGINEN EDELLÄKÄVIJÄ Monipuoliset taloushallinnon ohjelmistot
POKAT maakuntaohjelman ensimmäisen vuoden toteuma
POKAT 2021 -maakuntaohjelman ensimmäisen vuoden toteuma POKAT 2021 maakuntaohjelman ensimmäisen vuoden toteuma Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pielisjoenlinna Siltakatu 2 80100 JOENSUU Teksti: Kansi Pia
Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 2/2016
KUUKAUSIRAPORTTI 2/2016 1 (5) Tunnusluvut Tukipalveluyksikön tunnusluvut TOT 2/2016 TA 2/2016 TOT 2/2015 Poikkeama-% TOT/ TA Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm - Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos
Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 1/2016
KUUKAUSIRAPORTTI 1/2016 1 (5) Tunnusluvut Tukipalveluyksikön tunnusluvut TOT 1/2016 TA 1/2016 TOT 1/2015 Poikkeama-% TOT/ TA Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm - Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos
Kaupunginhallituksen ja elinvoiman antamat vastineet tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta Strategian toteutuminen s.
Kaupunginhallituksen ja elinvoiman antamat vastineet tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta 2017 4.1. Strategian toteutuminen s.6 Elinvoima, työllisyys ja yritysystävällisyys, punaiset kohdat Tarkastuslautakunnan
LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00
LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos
TALOUSARVIO 2017 KONSERNIHALLINTO
TALOUSARVIO KONSERNIHALLINTO 1 Tulosalue TP 2015 TA 2016 TOT 2016 TAE Muutos-% Ta 2016- -1 517 146-2 387 700-1 056 120-2 136 290-10,50 8 072 370 10 372 370 5 761 692 10 493 780 1,20 6 555 224 7 984 670
Sairaanhoitopiirin johtajan katsaus Joulukuu Rauno Ihalainen Sairaanhoitopiirin johtaja
Sairaanhoitopiirin johtajan katsaus Joulukuu 218 Rauno Ihalainen Sairaanhoitopiirin johtaja 1. 2. 2 Katsauksen sisältö 1. TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET TAVOITTEET Sitovien tavoitteiden toteutuminen Hoitoon
Tilinpäätös Tammi joulukuu
Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua
MÄNTSÄLÄN KUNNAN HANKINTOJEN STRATEGISET TAVOITTEET
Ohje - Sivu 1/5 MÄNTSÄLÄN KUNNAN HANKINTOJEN STRATEGISET TAVOITTEET 2017-2019 Hyväksytty: Kh 12.6.2017 / 7 Ohje - Sivu 2/5 Mäntsälän kunnan hankintojen strategiset tavoitteet 2017-2019 1. Johdanto 1.1
TERVETULOA JOENSUUHUN!
TERVETULOA JOENSUUHUN! JOENSUUN AJANKOHTAISET HANKKEET Kuntatekniikanpäivät 2010 Tekninen johtaja Anu Näätänen TOIMINTA-ALUE maapinta-ala 2382 km 2 asukasluku 72704 (1.1.2010) JOENSUU 2009 : Joensuu +
Rauman kaupungin 2017 tilinpäätöksen ennakkotieto
Rauman kaupungin 2017 tilinpäätöksen ennakkotieto 19.2.2018 Tilinpäätös 2017 pähkinänkuoressa Rauman kaupungin tuloksen ennakkotieto (toimialat, taseyksiköt, liikelaitokset) Tilikauden ylijäämä 12,5 milj.
OHJEET RAHOITUSHAKEMUS JA PROJEKTIRAPORTTI -LOMAKKEIDEN TÄYTTÄMISEEN. Rahoitushakemus Kuntarahoituksen hakeminen JOSEK Oy:ltä
OHJEET RAHOITUSHAKEMUS JA PROJEKTIRAPORTTI -LOMAKKEIDEN TÄYTTÄMISEEN Rahoitushakemus Kuntarahoituksen hakeminen JOSEK Oy:ltä Projektin tarve: Mihin tarpeeseen, haasteeseen tai ongelmaan projektilla haetaan
TP INFO. Mauri Gardin
TP INFO Mauri Gardin 28.3.2011 Tunnusluvut TP 2010 TP 2008 TP 2009 TP 2010 Asukasluku 59 355 59 848 60 090 Tuloveroprosentti 19,5 19,5 20,0 Verotulot, 1000 184 280 186 853 199 275 * verotulot, /asukas
MARTELA TILINPÄÄTÖS /
MARTELA TILINPÄÄTÖS 01-12 / 8.2.2012 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 130,7 milj. euroa (108,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 20,6 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna
Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus
Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006
Yhteenveto vuosien talousarviosta
Yhteenveto vuosien 219- talousarviosta Kaupunginhallitus 29.11.218 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.218 Talousarvioesityksen pääkohdat Varaudutaan Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän palvelutuotannon
NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2017 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - huhtikuun 2017 toimintaraportti
n tammi - huhtikuun 2017 toimintaraportti Viraston talousarvio toteutuu tämän hetken tiedon mukaan pääosin suunnitellun mukaisesti niin toiminnallisten tavoitteiden kuin talouden osalta. Seuraavassa on
HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS
HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2011 HKLjk 18.8.2011 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: 1.1. 30.6.2011 Toimintaympäristö ja toiminta Metron automatisoinnista ja
KÄYTTÖTALOUS KONSERNIHALLINTO
KÄYTTÖTALOUS KONSERNIHALLINTO Konsernihallinnon tehtävänä on johtaa ja huolehtia kaupungin hallintotehtävistä kaupungin strategiasta johdettujen päämäärien ja tavoitteiden mukaisesti. Konsernihallinto
Pk-yritysbarometri, syksy 2017
Pk-yritysbarometri, syksy 17 Seuturaportti, Satakunta 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=4640 38 Satakunta, n=156 29 Pohjois-Satakunta, n=21 22 Pori, n=92 32 Rauma, n=43
Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012. Heikki Vauhkonen
Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012 26.10.2012 Osavuosikatsaus 01-09/2012 Tulikivi-konsernin liikevaihto kolmannella vuosineljänneksellä oli 13,1 Me (15,1 Me 07-09/2011 ), liiketulos 0,4 (0,5) Me ja
Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo
Finnvera Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen Aura 21.10.2016 Jyrki Isotalo 1 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. 2 Finnvera pähkinänkuoressa