Monipuolisen viljelykierron mahdollisuudet maan kasvukunnon parantajana
|
|
- Mauno Rantanen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Monipuolisen viljelykierron mahdollisuudet maan kasvukunnon parantajana Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto
2 Viljelykiertojen monipuolistaminen miksi? Maan kasvukunto vaatii viljelyn muutosta maa väsyy yksipuolisessa viljelyssä Satotasojen on noustava edullisten esikasvivaikutusten hyödyntäminen panostaminen tuottokykyisiin peltolohkoihin Yksipuolisessa, esimerkiksi pelkästään kevätviljoihin perustuvassa viljelyssä on paljon riskejä sääriski, satoriski, laaturiski, hintariski
3 Monipuolistamisen avulla saadaan hajautettua kylvöaikaa kriittisiä kehitysvaiheita sadon valmistumista kestävyyttä eri sääilmiöihin väljentää aikaikkunaa toimenpiteille tasoittaa työhuippuja
4 Puutteellinen viljelykierto ja kuluttava, yksivuotisten kasvien viljely ovat merkittäviä syitä peltojen kasvukunto-ongelmiin
5 Yleisimpien viljelykiertojen joukossa edelleen ohran ja kauran monokulttuuri Lähde: Luke 2017, Etelä- ja Länsi-Suomen kasvintuotantotilat
6 Eri viljelykasvien vaikutus maan hiilen määrään Kasvi Hiilen määrä C kg/ha/v Nurmet Aluskasvit Palkoviljat Viljat Peruna ja juurikasvit Lähde: Peltojen kunnostus. Tieto tuottamaan 143
7 Syvä- ja laajajuurisilla kasveilla lisää hiiltä peltoon Lähde: Hakala ym Viljelykiertojen monipuolistaminen. Tieto tuottamaan 141
8 Ranskalaisen viljelijän seuraama tunnusluku viljelyssä: hiilen nettolisäys maahan C tn/ha/vuosi Lähde: Lantmannen 1/2018
9 Monipuolinen viljelykierto ylläpitää maan hyvää rakennetta
10 Monipuolinen viljelykierto on hyväksi peltomaalle Kasvintähteiden koostumus ja määrä vaihtelevat ravintoa eri tyyppisille maan mikrobeille Juurien määrä ja juuristorakenne erilainen muokkaavat maata eri syvyyksiltä, syntyy juurikanavia paksujuuriset kasvit pystyvät tunkeutumaan tiiviiseen maahan tai tiiviiden kerrosten läpi ravintoa maan mikrobeille elävyyttä maahan
11 Monipuolinen viljelykierto on hyväksi peltomaalle Kasvipeitteisyys vaihtelee talviaikaista kasvipeitteisyyttä ja suojaa eroosiolta monivuotisilla ja syysmuotoisilla Muokkaus- ja viljelytoimenpiteet vaihtelevat ei synny muokkaus- tai kyntöanturaa ei synny ravinnevinoumia kasvinsuojeluriskit pysyvät kurissa Maan orgaaninen aines lisääntyy parantaa maan veden- ja ravinteiden sitomiskykyä edistää murujen muodostumista Kaikki em. tekijät edistävät lopulta kasvien kasvua
12 Maan hyvää rakennetta säilyttävä viljelykierto 1. Kevätvilja Monivuotiset Öljy- tai palkokasvi Syysmuotoiset
13 Viljatilan viljelykiertoon sopivia vaihtoehtoja Nurmiheinien ja apiloiden siemenviljely Herne ja härkäpapu (elintarvike, rehu, siementuotanto) Öljykasvit: rapsi, rypsi, öljypellava Syyskylvöiset kasvit Kumina Alus- ja kerääjäkasvit Viherlannoitusnurmi, luonnonhoitopelto, monimuotoisuuspellot Nurmirehujen tuotanto yhteistyössä kotieläintilojen kanssa Lohkojen vaihto tai vuokraus erikoiskasvitilojen kanssa
14 Öljy- ja palkokasveilla parhaimmat sadonlisät viljalle Lähde: Viljelykiertojen monipuolistaminen, Luke 2015
15 Öljykasvien esikasviarvo +220 kg/ha Lähde: ProAgria Lohkotietopankki 2017
16 Viljelykierron monipuolistaminen plussaa myös taloudellisesti Vähennetään vilja-alaa 80 ha > 50 ha, tulos paranee noin euroa / vuosi / tila Vehnä 30 ha kg/ha 160 /tn Härkäpapu 10 ha kg/ha 180 /tn Kumina 10 ha 700 kg/ha 900 /tn Rehuohra 20 ha kg/ha 138 /tn Rapsi 20 ha kg/ha 350 /tn LHPnurmi 10 ha Lähde: ProAgria Lohkotietopankki
17 Lannoitekustannus viljelykierrossa Lannoite 2017/18 1 v. 2 v. 3 v. 4 v. 5 v. Lannoitekust. yhteensä / ha / 5 v Keskim. lannoitekustannus / ha / v Y 3 (380 /t) Vilja N 140 kg Vilja N 140 kg Vilja N 140 kg Vilja N 140 kg Vilja N 140 kg Y 3 (380 /t) Vilja N 140 kg Kumina perust. N 40 kg Kumina N 70 kg Kumina N 70 kg Vilja N 110 kg Y 3 (380 /t) Vilja+ns N 90 kg Viherlannoitusnurmi N 0 kg Viherlannoitusnurmi N 0 kg Vilja N 90 kg Vilja N 120 kg
18 Lähde: ProAgria Lohkotietopankki 2017 Viherlannoitusvuosi ei ole nollavuosi
19 Pelto on viljelyn tärkein resurssi - pidä siitä huolta Kiitos!
Viljelykierrolla kannattavuus paremmaksi. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto
Viljelykierrolla kannattavuus paremmaksi Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Viljelykierrosta on monipuolista hyötyä, mitkä kaikki heijastuvat kannattavuuteen Kasvinsuojeluriskit vähenevät Maan kasvukunto
LisätiedotKeinot sääriskien pienentämiseen. Kaisa Pethman ProAgria Etelä-Suomi
Keinot sääriskien pienentämiseen Kaisa Pethman ProAgria Etelä-Suomi 6.3.2018 Peltojen kasvukunto Toimiva vesitalous on hyvärakenteisen maan merkki Vesitalouden ongelmiin voi vaikuttaa parhaiten ojituksen
LisätiedotViljelykierrolla kannattavuutta. ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
Viljelykierrolla kannattavuutta Kasvintuotannon tulos 2015: kevätviljat selvällä miinuksella Lähde: ProAgria Lohkotietopankki 2016 Syysrapsi ensimmäistä kertaa laskelmissa v. 2015: hyvä tulos selittyy
LisätiedotKannattavuus on avainasia. Juha Simola, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tuki-infot 2017
Kannattavuus on avainasia Juha Simola, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tuki-infot 2017 ProAgria Etelä-Suomi Lähes 9 000 asiakasta 13 500 maatilaa Liikevaihto 9 milj. euroa 150 työntekijää Viljatilan johtaminen/kannattavuus
LisätiedotViljelykierron vaikutukset tilan talouteen, työmäärään ja maan kasvukuntoon. Tuomas Mattila Kilpiän tila Suomen ympäristökeskus SYKE OSMO -hanke
Viljelykierron vaikutukset tilan talouteen, työmäärään ja maan kasvukuntoon Tuomas Mattila Kilpiän tila Suomen ympäristökeskus SYKE OSMO -hanke 1 Viljelykierto? Suomen pelloilla yleisimpiä viljelykiertoja
LisätiedotMaatilan ympäristötoimenpiteet. ja talous. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto
Maatilan ympäristötoimenpiteet ja talous Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto MT 7.10.2009 Yhtälö oli viime keväänä vaikea: viljelyn kustannukset nousujohteiset, sadon hinta pohjalla, varastot täynnä
LisätiedotMaatilan ympäristötoimenpiteet. ja talous. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto
Maatilan ympäristötoimenpiteet ja talous Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto MT 7.10.2009 Yhtälö oli viime keväänä vaikea: viljelyn kustannukset nousujohteiset, sadon hinta pohjalla, varastot täynnä
LisätiedotMaan vesitalous ja kasvukunto ja Sami Talola, Maan vesitalous ja kasvukunto (MAVEKA) -hanke
Maan vesitalous ja kasvukunto 19.3. ja 21.3.2019 Sami Talola, Maan vesitalous ja kasvukunto (MAVEKA) -hanke Ilmasto muuttuu Ilmastonmuutokseen varautuminen edellyttää pellon vesivarojen parempaa hyödyntämistä
LisätiedotHaasteet sadesyksyn jälkeen. Juha Simola, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tuki-infot 2018
Haasteet sadesyksyn jälkeen Juha Simola, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tuki-infot 2018 ProAgria Etelä-Suomi Lähes 9 000 asiakasta 13 500 maatilaa Liikevaihto 9,4 milj. euroa 140 työntekijää Peltojen kasvukunto
LisätiedotTilakohtaiset ratkaisut ympäristön ja samalla kukkaron hyväksi. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto
Tilakohtaiset ratkaisut ympäristön ja samalla kukkaron hyväksi Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Tilakohtaiset tavoitteet ja valinnat: - miten panostan viljelyyn? - miten hyvä sato ja taloudellinen
LisätiedotVinkkejä ja huomioita viljelysuunnitteluun Uudenmaan tuki-infot 2019 Kalle Laine ProAgria Etelä-Suomi
Vinkkejä ja huomioita viljelysuunnitteluun 2019 Uudenmaan tuki-infot 2019 Kalle Laine ProAgria Etelä-Suomi Sisältö Mitä tulee huomioida vuoden 2019 suunnittelussa? Miten varautua vuoden 2020 muutoksiin?
LisätiedotYmpäristökorvausjärjestelmän hyödyntäminen
Ympäristökorvausjärjestelmän hyödyntäminen Vihreästä kasvipeitteisyydestä hyötyä viljelijälle ja ympäristölle Kari Koppelmäki 7-9.10.2014 Ympäristökorvausjärjestelmä kasvinviljelytilan näkökulmasta Ravinteiden
LisätiedotSatotasojen merkitys tilan kannattavuuteen. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto 9.10.2015
Satotasojen merkitys tilan kannattavuuteen Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto 9.10.2015 Totta vai ei? Isojen satojen tuottaminen on kallista Ei ne rahat laskemalla lisäänny Teit mitä tahansa, säät
LisätiedotKannattavuus on avainasia. Krister Hildén
Kannattavuus on avainasia Krister Hildén - 1 2 3 4 Kaikki Pinta-ala, ha yhteensä 713,7 965,7 1042 1082,1 3803,5 Lohkoja, kpl 198 196 196 196 786 Sadon määrä kg/ha tai ry/ha 4725,4 4552 4352 4211,9 4433
LisätiedotKannattavuus on avainasia. Timo Mallinen, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tukitilaisuudet Huhtikuu 2016
Kannattavuus on avainasia Timo Mallinen, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tukitilaisuudet Huhtikuu 2016 ProAgria Etelä-Suomen toiminta-alue 14 000 maatilaa 9000 asiakasta 700 000 ha peltoa 160 toimihenkilöä
LisätiedotPellon kunnostus tilaisuus, Karkkila Viljelykierto ja talous Juha Helenius
Pellon kunnostus tilaisuus, Karkkila Viljelykierto ja talous Juha Helenius Mitkä ovat kasvintuotannon tärkeimmät menestykseen vaikuttavat tekijät? ProAgrian asiantuntija-arvio vastausten määrä ProAgria
LisätiedotViljelykierron vaikutus talouteesi. Mäntsälä, Haarajoki, Jokelanseudun kerhotalo ke Juha Helenius
Viljelykierron vaikutus talouteesi Mäntsälä, Haarajoki, Jokelanseudun kerhotalo ke 16.11. 2016 Juha Helenius 29.11.2016 Viljelyn monipuolistaminen Eduksi muuttuvissa tuotanto-olosuhteissa Ilmastonmuutos
LisätiedotKokemuksia aluskasvien käytöstä Raha-hankkeen tiloilta
Kokemuksia aluskasvien käytöstä Raha-hankkeen tiloilta Alus- ja kerääjäkasveilla ravinteet talteen Kari Koppelmäki 11.11.2014 Miksi? USGS/NASA Landsat program 3 Kokemuksia typen huuhtoutumisesta 640 kg
LisätiedotYmpäristö ja viljelyn talous
Ympäristö ja viljelyn talous Mitkä ovat tilasi tärkeimmät lähiajan kehityskohteet? ProAgrian asiantuntija-arvio vastausten määrä Mitkä ovat kasvintuotannon tärkeimmät menestykseen vaikuttavat tekijät?
LisätiedotAlus- ja kerääjäkasvit pellon kasvukuntoa parantamaan. VYR viljelijäseminaari 27.1.2014 Hannu Känkänen
Alus- ja kerääjäkasvit pellon kasvukuntoa parantamaan VYR viljelijäseminaari 27.1.2014 Hannu Känkänen Alus- ja kerääjäkasvit ovat sovitettavissa viljelyyn Kerääjäkasvi Kerää maasta typpeä estäen huuhtoutumista
LisätiedotUudenmaan pellot vihreiksi
Uudenmaan pellot vihreiksi RaHa hankkeen loppuseminaari 17.6.2014 Hannu Känkänen Uusimaa on viljamaa 85 % on viljatiloja 15 % kotieläintiloja Kuva: MTT, Tapio Tuomela Kuva: MTT, Albumi Viljaa ¾ viljellystä
LisätiedotVILMA hankkeen työpaja Vihti,
Pellon kunnon ylläpito viljelyä monipuolistaen, mm. viherlannoituksen ja kerääjäkasvien avulla VILMA hankkeen työpaja Vihti, 2.11.2017 Hannu Känkänen, Luke Viljelytapojen muutos on muuttanut peltojen kuntoa
LisätiedotLuomutilojen tukikoulutus
Luomutilojen tukikoulutus 20.3.2018 Tuki-ja luomuehtojen yhteensovittaminen NEUVO2020 Sari Hiltunen, ProAgria Etelä-Suomi ry Kylvöalaennuste 2018 1 Hintatietoja, viikko 12/2018 tavanomainen luomu leipävehnä
LisätiedotViljelykierron suunnittelu. Jukka Rajala Erikoissuunnittelija Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti 2012
Viljelykierron suunnittelu Jukka Rajala Erikoissuunnittelija Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti 2012 Viljelykierron suunnittelu Miten laatia viljelykiertosuunnitelma? Mihin eri näkökohtiin pitäisi
LisätiedotLuomutilan vaihtoehtoja uudella tukikaudella. Poimintoja Tukijärjestelmästä Ulla Turunen ProAgria Pohjois-Karjala
Luomutilan vaihtoehtoja uudella tukikaudella Poimintoja Tukijärjestelmästä Ulla Turunen ProAgria Pohjois-Karjala Esityksen tiedot perustuvat tukien valmistelutilanteeseen marras-joulukuussa 2014 ja tiedot
LisätiedotKierrätysravinteiden kannattavuus. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto
Kierrätysravinteiden kannattavuus Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto 9.12.2016 Mikä on lannoituskustannuksen osuus viljelyn muuttuvista kustannuksista? Lähde: ProAgria Lohkotietopankki 2016 Lannoituskustannus
LisätiedotMiksi tarvitaan viljelykiertoa nyt?
1 Kasvinvuorotus Miksi tarvitaan viljelykiertoa nyt? Yhden/saman tyyppisten kasvilajien suuri valta-asema ylipäätään lisää riskejä -> yhteen laariin tuottaminen ei ole muuttuvissa tuotanto-oloissa järkevää
LisätiedotLuomutilojen tukikoulutus
Luomutilojen tukikoulutus 20.3.2017 Tuki-ja luomuehtojen yhteensovittaminen luomutilalla Sari Hiltunen, ProAgria Etelä-Suomi Kylvöalaennuste 2017 1 tavanomainen luomu leipävehnä 147-160 /tn 353-360 /tn
LisätiedotYmpäristökorvausjärjestelmän hyödyntäminen
Ympäristökorvausjärjestelmän hyödyntäminen Vihreästä kasvipeitteisyydestä hyötyä viljelijälle ja ympäristölle Kari Koppelmäki 7-9.10.2014 Ympäristökorvausjärjestelmä kasvinviljelytilan näkökulmasta Ravinteiden
LisätiedotPalkokasvien lannoitusvaikutuksen arviointi. Reijo Käki Luomun erikoisasiantuntija ProAgria
Palkokasvien lannoitusvaikutuksen arviointi Reijo Käki Luomun erikoisasiantuntija ProAgria 04.02.2012 Lannoitusvaikutuksen arviointi Tehdään viljelykierrolle Määritellään kasvien typentarve Lasketaan typenlähteet
LisätiedotYMPÄRISTÖKORVAUKSEN VAIKUTUS LUOMUTILALLA. Luomuasiantuntija Reijo Käki
YMPÄRISTÖKORVAUKSEN VAIKUTUS LUOMUTILALLA Luomuasiantuntija Reijo Käki 1 YMPÄRISTÖKORVAUS Vanha järjestelmä loppuu ja kaikki siirtyvät uuteen järjestelmään 2015. Uusi ympäristökorvaus poikkeaa monelta
LisätiedotMaanviljelyä vai ryöstöviljelyä? Peltomaan hiilensidonnan mahdollisuudet
Maanviljelyä vai ryöstöviljelyä? Peltomaan hiilensidonnan mahdollisuudet Tuomas Mattila Suomen ympäristökeskus SYKE Kansalaisinfo, Eduskuntatalo 28.11.2018 Miten tähän päästiin? 2 Maanviljelyn kehityskulku
LisätiedotMaamies ja Aurajoki - maatalouden ympäristönsuojelu Aurajoen vesistöalueella. Aino Launto-Tiuttu, TEHO Plus hanke Lieto
Maamies ja Aurajoki - maatalouden ympäristönsuojelu Aurajoen vesistöalueella Aino Launto-Tiuttu, TEHO Plus hanke 28.11.2013 Lieto Aurajoen virtaa seminaari Aurajoen nykyisyydestä ja tulevasta Aurajokisäätiö/Lieto
LisätiedotMaan kasvukunnon korjaaminen
Maan kasvukunnon korjaaminen Agronomi Juuso Joona, Tyynelän tila, Joutseno Syksy 2015 Juuso Joona, Syksy 2015 Satoa rajoittavat tekijät } Heikko vesi- ja ilmatalous, alhainen ph } Heikko rakenne = tiivistymät,
LisätiedotViljelykierron ja talviaikaisen kasvipeitteisyyden lisääminen
Viljelykierron ja talviaikaisen kasvipeitteisyyden lisääminen 13.10.2011 Ympäristö- ja luonnonvarat vastuualue, Kari Koppelmäki, Luonto ja maaseutu yksikkö 1 RaHa-hanke Tavoitteena edistää vesiensuojelun
LisätiedotJuurikastilastojen viljelykierrot Suomessa
Juurikastilastojen viljelykierrot Suomessa Viljelykierto - Energiaa sokerintuotantoon hankkeen koulutus Tuorla, Maaseutuopisto Livia 27.11.2013 Säkylä, Ravintola Myllynkivi 28.11.2013 Marjo Keskitalo,
LisätiedotNurmien tuet 2015 Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala
Nurmien tuet 2015 Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala Tukitasoarviot C2- alueelta. Nurmen monet nimet Viljelysuunnitelmassa nurmet voivat olla mm.: säilörehunurmia, laidunta, kuivaheinää, siemen
LisätiedotPellavan esikasviarvo viljelykierrossa
Pellavan esikasviarvo viljelykierrossa Pellavan viljelypäivät Somerolla Lounaismaan Osuuspankki 17.10.2013 Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus Jokioinen marjo.keskitalo@mtt.fi Esitys pohjautuu.
LisätiedotKerääjäkasvit luomutilan ravinnehuollossa
Kerääjäkasvit luomutilan ravinnehuollossa Kokemuksia luomuun siirtymisestä - keinoja viljelyn tueksi HAMK Mustiala 3.9.8 Hannu Känkänen Kerääjäkasvien hyötyjä Pellon kasvipeitteisyys lisääntyy eroosioherkkyys
LisätiedotRavinnehuollon perusteet luomussa, Osa 2. Jukka Rajala Erikoissuunnittelija Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti
Ravinnehuollon perusteet luomussa, Osa 2 Jukka Rajala Erikoissuunnittelija Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti 11.3.2010 Luomun ravinnehuollossa korostuu 3 Viljelykierto.. 2 11.3.2010 Kuvat: Jukka
LisätiedotLuomutilojen tuki-ilta
Luomutilojen tuki-ilta 17.3.2016 Tuki-ja luomuehtojen yhteensovittaminen NEUVO2020 Sari Hiltunen, ProAgria Etelä-Suomi ry Luomutilan valintoja 17.3.2016 Tuotantonurmet (säilörehu) viherlannoitustarkoituksessa
LisätiedotVuoroviljely näyttää voimansa. Kalajoki Anne Rahkonen, Perunantutkimuslaitos
Vuoroviljely näyttää voimansa Kalajoki 29.11.2018 Anne Rahkonen, Perunantutkimuslaitos Jatkuvan perunanviljelyn riesoja Kasvintuhoojat & kasvinvuorotus Leviämisominaisuudet: O = ei leviä, X = merkitys
LisätiedotValkuais- ja palkokasvit viljelyssä ja -kierrossa. Heikki Ajosenpää ProAgria Länsi-Suomi Raisio 13.3.2015
Valkuais- ja palkokasvit viljelyssä ja -kierrossa Heikki Ajosenpää ProAgria Länsi-Suomi Raisio 13.3.2015 Sisältö 1. Valkuais- ja palkokasvit termistö 2. Herne ja härkäpapu 3. Viljelykierron merkitys maanviljelyssä
LisätiedotSekaviljely maan kasvukunnon ja kasvutekijöiden käytön parantajana
Sekaviljely maan kasvukunnon ja kasvutekijöiden käytön parantajana Seosviljelyllä satoa ja viljelyvarmuutta 25.11.2013 Huittinen Hannu Känkänen Yksipuolisuuden haitat näkyvät Meillä ja maailmalla viime
LisätiedotOikein valittu aluskasvi parantaa satoa ja säästää ympäristöä
Oikein valittu aluskasvi parantaa satoa ja säästää ympäristöä Alus- ja kerääjäkasvipäivä 11.11.2014 Hannu Känkänen Alus- ja kerääjäkasvit ovat sovitettavissa viljelyyn Kerääjäkasvi Kerää maasta typpeä
LisätiedotLuonnonhoitopellot. Luonnonhoitopellot. Monivuotiset nurmipeitteiset luonnonhoitopellot Riistapellot Maisemapellot Niittykasvien luonnonhoitopellot
Luonnonhoitopellot Luonnonhoitopellot Monivuotiset nurmipeitteiset luonnonhoitopellot Riistapellot Maisemapellot Niittykasvien luonnonhoitopellot LHPeltojen tuet Hoidettua viljelemätöntä peltoa(lhp+kesannot)
LisätiedotViljelykierto luomussa. Jukka Rajala Erikoissuunnittelija Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti 2012
Viljelykierto luomussa Jukka Rajala Erikoissuunnittelija Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti 2012 Luonto esimerkkinä? Millainen on viljavien luonnontilaisten alueiden kasvillisuus? 2 2012 Rajala J.
LisätiedotViljelyn monipuolistaminen... Osuuskunta Lapinjärven Farmarit
Viljelyn monipuolistaminen... 13.12.2018 Miksi? Sataa enemmän keväällä!? Savimaita yli 85% alasta Lietelanta, jokaiselle hehtaarille vuosittain! Kevätkylvöjä, ajo kun pelto on herkin tiivistymiselle. Keltaisia
LisätiedotVaihtoehtoja pellon käyttöön
Vaihtoehtoja pellon käyttöön Viljelyä ympäristö ja taloudellisuus huomioiden Mikä aiheuttaa vesistöjen kuormitusta peltoviljelyssä? Maan rakenne: tiivistyneessä maassa vesi- ja ravinnetalous eivät toimi,
LisätiedotLuomutilojen EU-tukikoulutus. Lammilla
Luomutilojen EU-tukikoulutus Lammilla 10.4.2018 Ohjelma Ajankohtaista luomutilalla yleiskatsaus Kaija Hinkkanen, ProAgria Etelä-Suomi ry Luomusitoumus 2018 ja luomuvalvonnan ajankohtaiset Aija Laine-Mönkö,
LisätiedotRaHa-hanke. Kerääjäkasvin avulla kasvipeitteisyyttä ja ravinteet talteen. Luomupäivä 14.11.2012 Tampere
RaHa-hanke Kerääjäkasvin avulla kasvipeitteisyyttä ja ravinteet talteen Luomupäivä 14.11.2012 Tampere 13.11.2012 RaHa-hanke Tavoitteena edistää vesiensuojelun ja ympäristön kannalta kestäviä viljelymenetelmiä
LisätiedotPalkokasvit voisivat korvata puolet väkilannoitetypestä. Maatalouden trendit, Mustiala Hannu Känkänen
Palkokasvit voisivat korvata puolet väkilannoitetypestä Maatalouden trendit, Mustiala 3.6.2014 Hannu Känkänen 10.11.2017 Palkokasveja on varaa lisätä rajusti Biologista typensidontaa hyödynnetään heikosti,
LisätiedotKerääjäkasvit. Ympäristöneuvonnan neuvottelupäivät Hannu Känkänen, Luke
Kerääjäkasvit Ympäristöneuvonnan neuvottelupäivät 2016 Hannu Känkänen, Luke Kerääjäkasvi huolehtii pellosta ja ympäristöstä Muokkaamattomuus vähentää eroosiota Menetelmä ei sovi kaikille Pelto pitkään
LisätiedotViljavuuden hoito - Osa 1 - Haasteet, edellytykset, parantaminen. Jukka Rajala Erikoissuunnittelija Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti 2012
Viljavuuden hoito - Osa 1 - Haasteet, edellytykset, parantaminen Jukka Rajala Erikoissuunnittelija Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti 2012 Vierekkäisten lohkojen vertailua AS Kuvat: Jukka Rajala
LisätiedotKerääjäkasvikokemuksia
Kerääjäkasvikokemuksia Myllyvilja- ja mallasohraseminaari 2016 Hannu Känkänen, Luke Kerääjäkasvi huolehtii pellosta ja ympäristöstä Muokkaamattomuus vähentää eroosiota Menetelmä ei sovi kaikille Pelto
LisätiedotAlus- ja kerääjäkasvien mahdollisuudet. Hannu Känkänen Vanhempi tutkija MTT, Kasvintuotannon tutkimus
Alus- ja kerääjäkasvien mahdollisuudet Hannu Känkänen Vanhempi tutkija MTT, Kasvintuotannon tutkimus 9.11.2011 Termien merkitys lyhyesti Aluskasvi (engl. undersown crop) jatkaa kasvuaan satokasvin korjuun
LisätiedotKerääjäkasvit ravinteiden sitojina, lisähyötynä rehua ja bioenergiaa
Kerääjäkasvit ravinteiden sitojina, lisähyötynä rehua ja bioenergiaa Osa 1 Kerääjäkasvien hyödyt ja kasvu Ravinteet pellossa vaan ei vesistöön -hankkeen loppuseminaari Mustiala, 11.4.2017 Hannu Känkänen,
LisätiedotÖLJYKASVIEN TUOTANTO
20.2.2017 ÖLJYKASVIEN OIKEILLA PANOKSILLA LISÄÄ Rypsin KANNATTAVUUTTA viljely kannattaa! TUOTANTO 1.Rypsin tuet ovat edelleen hyvät Joensuu 25.1.2016? Asko Seppänen Viljelijän Berner asko.seppanen@berner.fi
LisätiedotKerääjä- ja aluskasvit
Kerääjä- ja aluskasvit Janne Heikkinen, TEHO Plus hanke Maatalouden ympäristöneuvojakoulutus 7.3.2013 Ahlman, Tampere Termien merkitys lyhyesti Kerääjäkasvi (catch crop) Kerää maasta typpeä estäen sen
LisätiedotViljelykierto ja viherlannoitus sokerijuurikkaalla. Hyvä maan rakenne -seminaari 3.2.2010
Viljelykierto ja viherlannoitus sokerijuurikkaalla Hyvä maan rakenne -seminaari 3.2.2010 SjT 2010 Yksipuolisen viljelykierron yleistymisen syyt Maatalouden rakennemuutos Tuotannon muuttuminen tehokkaammaksi
LisätiedotNEUVONNAN HAASTEET PERUNA-ALALLA. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto
NEUVONNAN HAASTEET PERUNA-ALALLA Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Perunanviljelyn haasteet - kotimainen tuotanto kilpailee voimakkaasti tuonnin kanssa - nykyiset viljelyalat eivät lisäänny, tuotanto
LisätiedotRehukasvien viljely ja Markkinointivaihtoehdot
Rehukasvien viljely ja Markkinointivaihtoehdot Tuotanto kasvuun 9.11.2011 Sari Hiltunen ProAgria Pirkanmaa Esityksen sisältö Luomurehun tuotanto tiloilla Määrä ja laatu; kotimainen luomuvalkuainen säilörehunurmet
LisätiedotValittavissa paras vaihtoehto peltojen käytölle 25.5.2015
Valittavissa paras vaihtoehto peltojen käytölle 25.5.2015 Peltomaa on viljelijän tärkein pääoma, ja siitä kannattaa pitää huolta. Ympäristökorvausjärjestelmä kannustaa lisäämään peltojen talviaikaista
LisätiedotKannattavuus on avainasia. Timo Mallinen, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tukitilaisuudet Huhtikuu 2016
Kannattavuus on avainasia Timo Mallinen, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tukitilaisuudet Huhtikuu 2016 ProAgria Etelä-Suomen toiminta-alue 14 000 maatilaa 9000 asiakasta 700 000 ha peltoa 160 toimihenkilöä
LisätiedotSADANTA LISÄÄNTYY JA EROOSION RISKI KASVAA: VARAUTUMISKEINOJA JA KOKEMUKSIA TILOILTA
SADANTA LISÄÄNTYY JA EROOSION RISKI KASVAA: VARAUTUMISKEINOJA JA KOKEMUKSIA TILOILTA Janne Heikkinen, TEHO Plus hanke Ilmaston muutos ja maaseutu (ILMASE) hankkeen työpaja 1.11.2012 Piispanristi ESITYKSEN
LisätiedotViljelyn monimuotoisuuden lisääminen
Viljelyn monimuotoisuuden lisääminen MAATALOUDEN YMPÄRISTÖNEUVOJIEN KOULUTUKSEN 4. PÄIVÄ: Luonnon ja maiseman monimuotoisuus Tampere, Ahlmanin auditorio, ti 4.6.2013 Marjo Keskitalo, erikoistutkija MTT
LisätiedotKerääjäkasvit ravinteiden kierrättäjinä
Kerääjäkasvit ravinteiden kierrättäjinä Ympäristökorvauskoulutus Nummela 10.1.2017 UusiRaHa -hanke Hannu Känkänen, Luke Alus- ja kerääjäkasvit: termien virallinen selitys Kerääjäkasvi Kerää maasta ravinteita
LisätiedotAlus- ja kerääjäkasvit käytännön viljelyssä
Alus- ja kerääjäkasvit käytännön viljelyssä Maatilojen ympäristöilta Hollola 11.3.2014 Kari Koppelmäki / Uudenmaan ELY-keskus RaHa-hanke Tavoitteena edistää vesiensuojelun ja ympäristön kannalta kestäviä
LisätiedotParhaita ratkaisuja tuottavuuden ja kannattavuuden parantamiseen
Parhaita ratkaisuja tuottavuuden ja kannattavuuden parantamiseen Asiakkaamme saavuttavat tuloksia ja ovat tyytyväisiä Viljelijä Mika Äijälä, Kylä- Isotalo, Kuusjoki, viljatila Käyttää paljon ProAgrian
LisätiedotUusista viljelykasveista muutosvoimaa ja joustoa Tulevaisuutta tilalle -seminaari Hyvinkää, Hankkija-Maatalous Oy 18.4.2012
Uusista viljelykasveista muutosvoimaa ja joustoa Tulevaisuutta tilalle -seminaari Hyvinkää, Hankkija-Maatalous Oy 18.4.2012 Marjo Keskitalo, erikoistutkija MTT Kasvintuotannon tutkimus, Jokioinen marjo.keskitalo@mtt.fi
LisätiedotRaHa-hankeen kokemuksia
RaHa-hankeen kokemuksia Kerääjäkasvin avulla kasvipeitteisyyttä ja ravinteet talteen Kerääjäkasvipäivä 15.1.2013, Maaseutuopisto Tuorla 16.1.2013 RaHa-hanke Tavoitteena edistää vesiensuojelun ja ympäristön
LisätiedotKuminanviljelyn taloudellinen kilpailukyky
Kuminanviljelyn taloudellinen kilpailukyky Timo Karhula MTT Taloustutkimus KUMINAN SATOVAIHTELUIDEN JÄLJILLÄ -seminaari 23.11.2011 Hyvinkää, 24.11.2011 Ilmajoki Kumina ja käytössä oleva maatalousmaa Kumina
LisätiedotUusien viljelykasvien vaikutus viljelyn monimuotoisuuteen ja ympäristöön
Uusien viljelykasvien vaikutus viljelyn monimuotoisuuteen ja ympäristöön Kohtaavatko maatalouden taloudellisuus ja ympäristöystävällisyys? Kouvola-talo, Simelius-Sali 11.3.2013 Marjo Keskitalo, erikoistutkija
LisätiedotViljan ja öljykasvien viljelyn kannattavuus
Viljan ja öljykasvien viljelyn kannattavuus Viljelyn kannattavuus? Mihin viljelijä voi itse vaikuttaa Minkä kuntoisia lohkoja viljelee Mitä viljelee ja millä panoksilla Mihin aikaan hankkii tuotantopanokset
LisätiedotKerääjäkasvit ravinteiden sitojina, lisähyötynä rehua ja bioenergiaa
Kerääjäkasvit ravinteiden sitojina, lisähyötynä rehua ja bioenergiaa Osa 1 Kerääjäkasvien hyödyt ja kasvu Ravinteet pellossa vaan ei vesistöön -hankkeen loppuseminaari Mustiala, 11.4.217 Hannu Känkänen,
LisätiedotProAgria lohkotietopankki. Esityksen sisältö
Ravinnetaseeterilaiset taseet, tuloksia ja tulkintaa TEHOPlus neuvojakoulutuspilotti Ahlman Tampere 7.3.2013 Kaisa Riiko, projektikoordinaattori BSAG/Järki-Lanta hanke ProAgria lohkotietopankki 1 Esityksen
LisätiedotOiva Niemeläinen, Luke Sieppari pellossa hankkeen seminaari Livia, Tuorla. Luonnonvarakeskus. Luonnonvarakeskus
Saaristomeren valuma-alueiden viljelyssä talviaikaisen kasvipeitteisyyden lisäys suotavaa Paimion- ja Aurajoen valumaalueiden viljelyn kuvausta Biomassa-Atlaksen avulla Oiva Niemeläinen, Luke Sieppari
LisätiedotLuomukanapäivä Loimaa. 19.11.2011 Ulla Maija Leskinen Puh. 040-5045591 luomukotieläinasiantuntija
Luomukanapäivä Loimaa 19.11.2011 Ulla Maija Leskinen Puh. 040-5045591 luomukotieläinasiantuntija Luomukanatilan viljelykierto Vilja / herne + aluskasvi tai Ruisvehnä/h-papu Vilja ( kaura) + viherlannoitusnurmi
LisätiedotReijo Käki Luomuasiantuntija
7.12.2017 Reijo Käki Luomuasiantuntija Kasvuston typpipitoisuus maahan muokatessa kasvuston palkokasveja 20-25 % palkokasveja 50% palkokasveja 75-80% puhdas palkokasvi typpipitoisuus 20 N kg/tonni 24 N
LisätiedotMAATALOUDEN VESIENSUOJELUKEINOT MUUTTUVASSA ILMASTOSSA. Projektipäällikkö Aino Launto-Tiuttu Eura
MAATALOUDEN VESIENSUOJELUKEINOT MUUTTUVASSA ILMASTOSSA Projektipäällikkö Aino Launto-Tiuttu 9.2.2013 Eura Maatalouden vesiensuojelun tehostaminen TEHO Plus -hanke (2011-2013) Toteutus Rahoitus Valtakunnallinen
LisätiedotVILMA maatilaverkoston haastattelun yhteenveto
VILMA maatilaverkoston haastattelun yhteenveto Sakari Raiskio, Luke 1 26.4.2019 VILMA -maatilaverkosto 23 maatilaa mukana verkostossa 17 luomu, 6 tavanomainen tuotanto Kasvinviljelytiloja Tilojen peltopinta-alat
LisätiedotViherryttämistuki 22.3.2015. Yhteistyössä:
Viherryttämistuki Viherryttämistuki Kaksi tukialuetta ja tukitasoa: AB ja C Maatilan sijainti ratkaistaan talouskeskuksen mukaan, tai jos talouskeskusta ei ole, sen mukaan kummalla alueella pääosa pelloista
LisätiedotMaanviljelijän varautuminen ilmastonmuutokseen
Kuva: Arttu Muukkonen Maanviljelijän varautuminen ilmastonmuutokseen Juuso Joona, Tyynelän tila, Joutseno ILMASE työpaja, Kotkan merikeskus Vellamo Ilmastomuutokseen varautuminen Ei niin suotuisiin yhteiskunnallisiin
LisätiedotYmpäristöpalvelut ProAgriassa
Ympäristöpalvelut ProAgriassa Sari Peltonen ProAgria Maaseutukeskusten Liitto Tärkeitä teemojamme 1)Kilpailukyky - maatilojen ja maaseutuyritysten kilpailukyvyn parantaminen 2)Ympäristö - suomalaisen maaseudun
LisätiedotÖljykasvien viljelykierto, TIKE:n ja ProAgrian peltolohkotilastoja
Öljykasvien viljelykierto, TIKE:n ja ProAgrian peltolohkotilastoja Voitelua viljelykiertoon öljykasveilla Lisää tuottoa rypsillä, rapsilla ja pellavalla 14.2.2013 Somero 13.3.2013 Lahti Marjo Keskitalo
LisätiedotVALKUAIS- JA PALKOKASVIT
VALKUAIS- JA PALKOKASVIT Uudistuneessa tukijärjestelmässä 13.3.2015 Sisältö Valkuaiskasvipalkkio Viherryttämisvaatimukset Palkokasvit eräissä ympäristökorvauksen toimenpiteissä Suorat tuet Nuorten tuki
LisätiedotViherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Pauli Pethman Haikula Oy 1
Viherryttäminen Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttämistuki Viherryttämisen vaatimukset Viljelyn monipuolistaminen Pysyvien nurmien säilyttäminen Ekologinen ala Vaatimus
LisätiedotKasvipeitteisyys käytännön toteuttamisvaihtoehdot. Netta Junnola ProAgria Etelä-Suomi ry
Kasvipeitteisyys käytännön toteuttamisvaihtoehdot Netta Junnola 040 537 3453 netta.junnola@proagria.fi ProAgria Etelä-Suomi ry Toteuttamisvaihtoehdot Yksivuotisten kasvien viljelyalueella pääasiallisia
LisätiedotKokemuksia Huippufarmari Haussa - kilpailusta
Kokemuksia Huippufarmari Haussa - kilpailusta Jaakko Laurinen Huippufarmari Haussa -kilpailu Tavoitteena hyvä sato, hyvä taloudellinen tulos ja pieni ympäristövaikutus Tulokset kolmen osa-alueen summana
LisätiedotViherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi. Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin.
Viherryttäminen Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. 26.4.2016 Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttämistuki Viherryttämisen vaatimukset Viljelyn
LisätiedotValkuaisomavaraisuus ja yhteistyö. Luomupäivät 12.11.2013 Anssi Laamanen
Valkuaisomavaraisuus ja yhteistyö Luomupäivät 12.11.2013 Anssi Laamanen Sisältö Kannattavan luomumaidontuotannon perusedellytykset luomulypsykarjatilalla Peltoviljelyn suunnittelu Herneen ja härkäpavun
LisätiedotTaulukko 1. Viljan, öljykasvien ja palkokasvien typpilannoituksen enimmäismäärät (kg/ha/v) Perustoimenpide: Peltokasvien lannoitus
N:o 3 1553 Taulukko 1. Viljan, öljykasvien ja palkokasvien typpilannoituksen enimmäismäärät (kg/ha/v) Perustoimenpide: Peltokasvien lannoitus Etelä ja KeskiSuomi Savi ja PohjoisSuomi Savi ja Kasvi / saavutettu
LisätiedotNurmisiementen tuotanto- ja tuontitilanne sekä info Sieppari pellossa -hankkeesta
Nurmisiementen tuotanto- ja tuontitilanne sekä info Sieppari pellossa -hankkeesta Oiva Niemeläinen, Luke Nurmesta ja kuminasta vaihtoehtoja viljalle, 16.2.2017 Livia, Tuorla Nurmikasvien siemenviljelyn
LisätiedotToimiva maaperän mikrobisto
Toimiva maaperän mikrobisto Maaperäilta Lohjan Kisakalliossa Ansa Palojärvi Luke Turku ansa.palojarvi@luke.fi 4.12.2018 Elävä maa toimiva mikrobisto 2 5.12.2018 Peltomaan ravintoverkko Juuret Kuollut eloperäinen
LisätiedotHamppu viljelykiertokasvina
Hamppu viljelykiertokasvina Noora Norokytö, Hyötyhamppuhanke Turun ammattikorkeakoulu Yleistä hampusta Tuulipölytteinen lyhyen päivän kasvi Luontaisesti yksineuvoinen (öljyhamppu), jalostuksella kaksineuvoinen
LisätiedotGluteenittomalle tattarille on kysyntää!
Gluteenittomalle tattarille on kysyntää! Pohjois-Pirkanmaan Tattariosuuskunta Puheenjohtaja Juha Anttila Maatalousmuseo Sarka 16.10.2018 Tietoa osuuskunnasta Perustettu vuonna 2003 Osuuskunnan tarkoituksena
LisätiedotSRV- sulava raakavalkuainen eri nurmirehuissa
SRV- sulava raakavalkuainen eri nurmirehuissa S-rehu 13-17 % suositus Rehuherne 18-24 % Härkäpapu säilörehu 22-26 % Virna 16-22 % Sinimailanen 16-23 % Apilasäilörehu ja laidun 14-17 % Eläinten tarpeet
LisätiedotLuomun kannattavuus ja markkinatilanne. Marraskuu Eero Vanhakartano, ProAgria Länsi-Suomi ry
Luomun kannattavuus ja markkinatilanne Marraskuu 2017 Eero Vanhakartano, ProAgria Länsi-Suomi ry Tulojen ja menojen muodostuminen Lähtökohtaisesti tavanomainen maataloustuotanto on luomutuotantoa tehokkaampaa
LisätiedotNurmituotanto ja maan tiivistyminen
Nurmituotanto ja maan tiivistyminen Seinäjoki 12.10.2016 Jari Luokkakallio ProAgria Etelä-Pohjanmaa Nurmituotannon haaste muuttuva ilmasto Lähde: www.ilmasto-opas.fi SATEET Sateet lisääntyvät, etenkin
LisätiedotVILJAN TUOTANTO 2015 MITÄ TUOTTAA 2016?
VILJAN TUOTANTO 2015 MITÄ TUOTTAA 2016? Viljelyn suunnitteluilta Henri Honkala Palvelupäällikkö 25.1.2016 Esityksen sisältö Viljan tuotanto ja kulutus Maailmalla Euroopassa Suomessa Etelä-Pohjanmaalla
Lisätiedot