Kenen tieto on arvokasta? Jyväskylä. Sisällä vai ulkona? Toimintatutkijana koulussa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kenen tieto on arvokasta? Jyväskylä. Sisällä vai ulkona? Toimintatutkijana koulussa"

Transkriptio

1 Kenen tieto on arvokasta? Jyväskylä Sisällä vai ulkona? Toimintatutkijana koulussa YTT Johanna Kiili, vs. sosiaalityön lehtori, Jyväskylän yliopisto, Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos

2 Toimintatutkimus Lapset asiantuntijoiksi hanke vuosina Väitöstutkimus: Lasten osallistumisen voimavarat. Tutkimus Ipanoiden osallistumisesta, Toimintatutkimushankkeen tavoitteena oli kehittää lasten osallistumista elinympäristön, kuten esimerkiksi kouluympäristön, kehittämiseen Tutkimus- ja kehittämiskohteena olivat alakouluikäiset lapset kahdella asuinalueella (kahdessa koulussa) Jyväskylässä

3 Koulu tutkimus- ja kehittämiskohteena (1/3) Laadullisessa tutkimuksessa tutkijan sisääntulo tutkimuskohteeseen on merkittävä niin tutkimuksen onnistumisen kuin aineiston keruun kannalta miten esittelee ja perustelee olemassaolonsa ja miten otetaan vastaan Koulu on vahva instituutio, jossa kohtaavat lapset ja aikuiset tarkkaan rytmitetyssä arjessa. Koululla on instituutiona pitkät perinteet sille, miten asiat hoidetaan, kuka niitä hoitaa ja miten koulupäivä etenee. Koulussa toimitaan massojen kanssa, siten rutiinit ovat erityisen tärkeitä häiriöt rutiineissa tulee perustella hyvin, että ne jaksetaan ottaa vastaan Tarkkaan rytmitetty arki saattaa kangistaa tutkijan, etenkin vihreänä on hankala hahmottaa, missä välissä asioita kannattaa hoitaa. Rutiineista huolimatta on ajoittain vaikea ennustaa, miten päivä sujuu ja miten tutkija otetaan vastaan Opettajat kohtaavat työssään monenlaisia haasteita ja odotuksia opetustyön lisäksi yhteistyö opiskelijoiden, asuinalueen muiden toimijoiden, erinäisten kehittämishankkeiden ja vanhempien kanssa kehittämis- ja tutkimusväsymys saattaa vaivata, energia riittää vain perustyöhön

4 Koulu tutkimuskohteena (2/3) Koulun rehtorin ja opettajien hyväksynnällä tärkeä merkitys tutkimuksen onnistumisen kannalta Koko koulun (aikuisten ja lasten) toiminnan kehittäminen on hyvin haasteellista, on epätodennäköistä että kaikki ovat asiasta yhtä innostuneita ja kiinnostuneita kuin toimintatutkija Tutkimusten variaatio laaja: usein esimerkiksi opinnäytteet keskittyvät johonkin tiettyyn ryhmään, harvoin tutkimuskohteena on koko koulu Jos tutkimus- ja kehittämiskohteena on koko kouluyhteisö, ei pelkkä rehtorin lupa ja kiinnostus riitä tutkijan osattava perustella ja innostaa kouluyhteisö mukaan hankkeeseen, ja tämä jos mikä on haastava tehtävä!

5 Koulu tutkimuskohteena (3/3) Vaikka oppilaat olisivat kiinnostuneita tutkimus- ja kehittämistoiminnasta, on sitä käytännössä mahdoton toteuttaa, jos koulun aikuiset ovat vastaan ristiriitaista, sillä koulu on lasten työpaikka ja siten myös heillä tulisi olla sananvaltaa kouluun liittyvässä tutkimus- ja kehittämistoiminnassa, hyvin harvoin näin kuitenkaan on. Yhteiskuntatieteilijälle koulu on jännittävä, hieman pelottava ja haastava tutkimuskohde omat koulumuistot tai omien lasten kokemukset nousevat pintaan ainakin aluksi yhteiskuntatieteilijällä on harvoin perusopintojen tuomaa kokemustietoa tämän päivän koulusta, on haastavaa mennä toimijana kentälle, jonka valtadiskurssit ovat selkeästi toisen tieteenalan

6 Koulun portinvartijat Lapsia tutkittaessa koulu on toisaalta helppo areena: lapset ovat massana saavutettavissa Lapsen luo ei kuitenkaan mennä noin vain, sillä koulun aikuiset ja vanhemmat toimivat portinvartijoina portinvartijuus opettajien, oppilaiden ja vanhempien lähelle pääsyssä ensimmäinen portinvartija on rehtori, toinen luokanopettaja ja kolmas vanhempi kun nämä portit on onnistuneesti kuljettu, saavutaan lapsen luo lapsi vielä itse päättää, haluaako osallistua tutkimukseen / hankkeeseen matka lapsen luo voi olla ajallisesti pitkä, byrokraattinen ja riippua paljon siitä, miten kiinnostuneita ja innostuneita rehtori ja opettajat ovat tutkimus- ja kehittämistoiminnasta ja miten jaksavat/ehtivät tiedottaa asiasta vanhempia ja oppilaita tutkijan on varattava tutkimuksen alkuvalmisteluihin riittävästi aikaa, sillä epäselvyydet tutkimuslupa-asioissa voivat kyseenalaistaa koko tutkimuksen

7 Koulun tiukka rytmi Välitunnit hyödynnettävä tarkkaan, tutkijalle erityisen stressaava tilanne, sillä opettajia on muutoin hankala tavoittaa. Opettajat eivät kovin mielellään sovi tapaamisia koulupäivän jälkeen On tarkkaan harkittava, millaisia asioita pyrkii hoitamaan välituntisin jos tavoitteena innostaa opettajia mukaan johonkin uuteen ja aikaa vievään, asiaa ei kannata esitellä kiireessä välituntisin sähkösanomakieli, opittava tiivistämään asiansa jomuinaiset-kreikkalaiset tyylillä ei asioita kannata hoitaa lappukulttuurin haasteet, esim. tutkimusluvat, tiedotteet, saatteet jne. kannattaa miettiä, milloin ja miten jakaa tarvittavat paperit opettajille, papereita opettajainhuoneessa pyörii paljon ja siten lappuset helposti jäävät pyörimään nurkkiin

8 Tutkijana koulussa Oman paikan löytäminen haasteellista koulut usein ahtaita, täynnä ihmisiä, tavaroita ja papereita oman fyysisen tilan löytyminen vie aikaa, notkumista käytävillä, opettajainhuoneen nurkissa ja seinustoilla opettajilla ja oppilailla saattaa olla kokemusta ja tietynlaisia ennakkokäsityksiä tutkijoista ja heidän toiminnastaan Kenen joukoissa seisot? opettajien oppilaiden muun henkilökunnan, koulussa enemmän tai vähemmän säännöllisesti vierailevien muiden aikuisten (koulukuraattori, terveydenhoitaja, psykologi, vanhemmat yms.) harjoittelujaan tai opinnäytteitään tekevien opiskelijoiden Vai seisotko monissa joukoissa?

9 Moniäänisyys haasteena Koulukulttuurin kehittäminen vaatii moniäänisyyttä Henkilökunnan sitoutuminen ei riitä, myös oppilaiden on tunnettava toiminta omakseen haasteellista, sillä koulua on usein ajateltu aikuisten työpaikkana ja kehittämistoimintaa on tehty heidän kanssaan ja heidän näkökulmistaan Erityisesti oppilaiden äänen esiin nostaminen tärkeää, sillä valtasuhteiden näkökulmasta he ovat heikommassa asemassa Oppilaiden kanssa työskentely ilman opetus- ja kasvatustavoitteita on haastavaa, sillä koulun aikuiset voivat nähdä sen joko uhkana tai mahdollisuutena Vaarana on, että tutkija valitsee tai joutuu valitsemaan puolensa esim. omassa hankkeessani oppilaiden osallistumismahdollisuuksien kehittäminen tapahtui pääasiassa lasten kanssa: heillä ei juurikaan ollut voimavaroja toimia ilman tutkijan apua. toiminnalla oli henkilökunnan hyväksyntä ja siunaus, mutta he eivät olleet siitä erityisen kiinnostuneita eivät halunneet / jaksaneet lisätä omaa työtaakkaansa. oppilaiden osallistumismalli toimi hyvin niin kauan kun tutkija toimi heidän kanssaan, hankkeen päättymisen jälkeen se näivettyi.

10 Lopuksi (1/2) Tärkeä päästä sisään: ymmärrys, kiinnostus, sitoutuminen, luottamus Tärkeä pysyä myös ulkona: kyseenalaistaminen, kriittisyys, itsestään selvyyksien näkyväksi tekeminen Kärjistetysti, pahimmillaan tutkijan ajatellaan olevan häiriötekijä: tutkimusluvat on myönnetty, mutta tutkijan tekemisistä ei juurikaan jakseta olla kiinnostuneita tutkimuksesta ei kuitenkaan ole hyötyä, sen ajatellaan olevan tutkimus, joka kiinnostaa vain akateemisia piirejä tutkija vie kaikkien kallista työaikaa Parhaimmillaan tutkijan tekemisistä ollaan kiinnostuneita ja hänen ajatellaan olevan voimavara, josta työyhteisö hyötyy

11 Lopuksi (2/2) Tutkijaa saa ja pitää haastaa, tutkimusta ei pidä tehdä vain tutkimuksen vuoksi Tutkimusprosessista, jossa empiria ja teoria kulkevat käsi kädessä, muodostuu erityisen rikas silloin, kun tutkijalla on vahva keskusteluyhteys tutkimuskohteensa kanssa tutkijan tekemien esitulkintoja esittely ja haastaminen tärkeää Empiiristä tutkimusta tekevällä tutkijalla on vähintään oikeus ja velvollisuus esitellä tutkimustuloksiaan tutkimuskohteille ja sitä kautta herättää keskustelua. Esimerkiksi toimintatutkimuksessa member-cheking on yksi tapa varmistaa tutkimuskohteiden näkökulma tutkijan tulkintojen rinnalla.

MITÄ ON HYVINVOINNIN JA MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN SEKÄ MIELENTERVEYTTÄ EDISTÄVÄ OPPIMISYMPÄRISTÖ

MITÄ ON HYVINVOINNIN JA MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN SEKÄ MIELENTERVEYTTÄ EDISTÄVÄ OPPIMISYMPÄRISTÖ 1 MITÄ ON HYVINVOINNIN JA MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN SEKÄ MIELENTERVEYTTÄ EDISTÄVÄ OPPIMISYMPÄRISTÖ AVI Tampere 29.10.2015 Annarilla Ahtola, PsT, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Yliopistonlehtori,

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Vuorovaikutus koulun työyhteisössä ja oppilaiden vanhempien kanssa. Hannele Cantell ja Ria Kataja Educa Helsinki 27.1.2012

Vuorovaikutus koulun työyhteisössä ja oppilaiden vanhempien kanssa. Hannele Cantell ja Ria Kataja Educa Helsinki 27.1.2012 Vuorovaikutus koulun työyhteisössä ja oppilaiden vanhempien kanssa Hannele Cantell ja Ria Kataja Educa Helsinki 27.1.2012 Mihin työaika hupenee? Mikä opettajan työssä stressaa? Miten ratkoa hankalia tilanteita?

Lisätiedot

JYRÄNGÖN KOULU HEINOLA

JYRÄNGÖN KOULU HEINOLA JYRÄNGÖN KOULU HEINOLA -LIIKUTTAVAN HYVÄ KOULU- www.liikkuvakoulu.fi JYRÄNGÖN KOULU 1,5 sarjainen alakoulu Oppilaita noin 200 Opettajia ja avustajia n. 15 henkilöä Koulussa panostettu koululiikunnan kehittämistoimintaan

Lisätiedot

Luokan aikuisten yhteistoiminta

Luokan aikuisten yhteistoiminta Luokan aikuisten yhteistoiminta Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 22.4. 2013 KT, ohjaava opettaja Marjatta Mikola, KM, erityisluokanopettaja Sirpa Jokinen Avaimia hyvään työyhteisöön: Arvostus,

Lisätiedot

Jokaiselle lapselle tulee olla tarjolla jokaisen hoitojakson aikana monipuolista, sopivan haastavaa ja mielekästä toimintaa.

Jokaiselle lapselle tulee olla tarjolla jokaisen hoitojakson aikana monipuolista, sopivan haastavaa ja mielekästä toimintaa. YKSILÖLLISYYS LAPSELLA ON OIKEUS MONIPUOLISEEN TOIMINTAAN/OPPIMISEEN (VARHAISKASVATUSLAKI) MITÄ ON ESIOPETUS? Esiopetus on myös sosiaalisten taitojen opettelua, ei pelkästään kirjatehtäviä. Eli esiopetusta

Lisätiedot

Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS. Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö

Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS. Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö Koulut vastaajaryhmittäin Yleistä Kysely toteutettiin syysloman jälkeisillä kolmella viikolla.

Lisätiedot

Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu

Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu 4.9.2018 Hyvinvointikoulun kehittäminen Kiiminkijoen hyvinvointikoulun pilotointi 2013 Hyvinvointiseminaarit 2013-2014 Yhteistyön käynnistäminen Toimijoiden välinen

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 2 Sivu 1 / 15 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät TOINEN TAPAAMINEN Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Sijais- ja adoptiovanhemmat tekevät

Lisätiedot

Rauman normaalikoulu on Turun yliopiston alainen kaksisarjainen harjoittelukoulu. Normaalikoulu on muuttunut yhtenäiskouluksi elokuussa 2012.

Rauman normaalikoulu on Turun yliopiston alainen kaksisarjainen harjoittelukoulu. Normaalikoulu on muuttunut yhtenäiskouluksi elokuussa 2012. Rauman normaalikoulu on Turun yliopiston alainen kaksisarjainen harjoittelukoulu. Normaalikoulu on muuttunut yhtenäiskouluksi elokuussa 2012. Oppilaita koulussa on n. 370. Opetusharjoittelijoita lukuvuoden

Lisätiedot

Ammattiopiston näkökulma. Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015

Ammattiopiston näkökulma. Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015 Ammattiopiston näkökulma Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015 Mitä tukea nuoret haluavat vanhemmilta ja koululta? En oo tajunnu koskaan peruskoulussa matikkaa. Opettajan

Lisätiedot

Prosessin seuranta. Tuulikki Venninen, tutkijatohtori

Prosessin seuranta. Tuulikki Venninen, tutkijatohtori Prosessin seuranta tutkimuspäiväkodeissa, tutkijatohtori Prosessinseurannan tarkoitus Kaikki kerätty tieto pyritään palauttamaan vastaajille hyödynnettäväksi omassa kehittämistyössään (siksi nimellisenä)

Lisätiedot

KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari

KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari ONKO KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari 5. 6.10.2011 KT Riitta Asanti, Turun yliopisto/ Rauma LitT Anneli Pönkkö, Oulun yliopisto/kajaani KOULUYHTEISÖ/TYÖYHTEISÖ Rehtori Oppilaat

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012 Se on vähän niin kuin pallo, johon jokaisella on oma kosketuspinta, vaikka se on se sama pallo Sosiaalityön, varhaiskasvatuksen ja perheen kokemuksia päiväkodissa tapahtuvasta moniammatillisesta yhteistyöstä

Lisätiedot

Turun normaalikoulu interkulttuurinen koulu!

Turun normaalikoulu interkulttuurinen koulu! Turun normaalikoulu interkulttuurinen koulu! Perusopetuksessa 645 oppilasta Lukiossa 290 oppilasta Kansainvälisessä koulussa 160 oppilasta Turun peruskouluissa 1200 monikulttuurista oppilasta, heistä 600

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Kuntoutuksen ja koulun yhteistyö. Tarja Keltto/Vamlas 2017

Kuntoutuksen ja koulun yhteistyö. Tarja Keltto/Vamlas 2017 Kuntoutuksen ja koulun yhteistyö Tarja Keltto/Vamlas 2017 Webropol kysely kuntoutuksen ammattilaisille Avoinna 14.- 30.11.2016 ja sitä jatkettiin tammikuun 2017 ajan Vastauksia yhteensä 181 N Prosentti

Lisätiedot

Lapset puheeksi -menetelmä

Lapset puheeksi -menetelmä Taustaa Työmallia alettiin tutkia ja kehittää osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Toimiva lapsi & perhe -hanketta Siirtyi ylläpidettäväksi Suomen Mielenterveysseuralle (lokilistat) Menetelmä on alun

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

Voimavaroja ja valintoja. Koulun ja nuorisotyön yhteistyön käytäntö ja mahdollisuudet. Espoo. Maaliskuu 2015.

Voimavaroja ja valintoja. Koulun ja nuorisotyön yhteistyön käytäntö ja mahdollisuudet. Espoo. Maaliskuu 2015. Voimavaroja ja valintoja. Koulun ja nuorisotyön yhteistyön käytäntö ja mahdollisuudet Espoo. Maaliskuu 2015. Koulun palvelutarjonta Erikoistuneet Palvelut Tuki- Palvelut: lääkärit, Arkea tukeva toiminta

Lisätiedot

Auroran opsstrategia

Auroran opsstrategia Auroran opsstrategia Auroran opsstrategian on laatinut ops-tiimi, ja siinä on otettu huomioon koulun miljoonat työtehtävät ja opettajien antamat kommentit. kiire kiire kiire Opstyön päämäärät Opetussuunnitelmatyön

Lisätiedot

TOIMINTA-KORTTI Yhdessäolon riemua MIELEN- TERVEYS

TOIMINTA-KORTTI Yhdessäolon riemua MIELEN- TERVEYS TOIMINTA-KORTTI Mielenterveyden käsi Tavoitteena pohtia omaa ja työyhteisön mielenterveyttä mielenterveyden käsi -kuvan avulla. 1. Miltä oma kätesi näyttää, kun tarkastelet sitä kuvan kysymysten avulla?

Lisätiedot

Hannele Kaan Laaja-alainen erityisopettaja. Kati Lahdenkauppi Luokanopettaja. Kiviniemen koulu 1-6 lk Oulu

Hannele Kaan Laaja-alainen erityisopettaja. Kati Lahdenkauppi Luokanopettaja. Kiviniemen koulu 1-6 lk Oulu Hannele Kaan Laaja-alainen erityisopettaja Kati Lahdenkauppi Luokanopettaja Kiviniemen koulu 1-6 lk Oulu Meidän työpaikkamme Kiviniemen koulu Perusopetusryhmiä 12 ja alueellisia pienryhmiä 4 Oppilaita

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2

ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2 ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2 TULEVAN SEISKALUOKKALAISEN MUISTILISTA Minun on annettava itselleni aikaa tutustua uuteen koulurakennukseen, koulukavereihin ja opettajiin.

Lisätiedot

Lapset puheeksi - kohtaavatko perheiden tarpeet ja tarjolla olevat palvelut toisensa?

Lapset puheeksi - kohtaavatko perheiden tarpeet ja tarjolla olevat palvelut toisensa? Lapset puheeksi - kohtaavatko perheiden tarpeet ja tarjolla olevat palvelut toisensa? Iin perhepalveluiden palveluesimies vs. Leena Mämmi-Laukka p. 050 3950 339 leena.mammi-laukka@oulunkaari.com Seudullinen

Lisätiedot

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki liikunnassa Terhi Huovinen, Jyväskylän yliopisto

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki liikunnassa Terhi Huovinen, Jyväskylän yliopisto 4.11.2015 Liikkuva koulu seminaari Hämeenlinna Ohjaus, eriyttäminen ja tuki liikunnassa Terhi Huovinen, Jyväskylän yliopisto Vähän liikkuville liikuntatunnit merkityksellisiä: Vapaa-ajallaan fyysisesti

Lisätiedot

Kivistön koulun hyvä fiilis

Kivistön koulun hyvä fiilis Kivistön koulun hyvä fiilis Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Yhdessä yhteistyöllä-toimintamalli Välittävä toimintakulttuuri - hyvinvoiva kasvuyhteisö Suunnitelma

Lisätiedot

Tulevaisuuden osaaminen

Tulevaisuuden osaaminen Tulevaisuuden osaaminen 0korkea-asteen ajattelu 0 ammattispesifinen osaaminen 0 emotionaalinen älykkyys Prof. Pekka Ruohotie Opettajan työ on muuttunut 0Opetustyön ydin on säilynyt Mikä on muuttunut? opettajan

Lisätiedot

Lapsikeskeinen tilannearvio Lastensuojelutarpeen arviointi peruspalveluiden sosiaalityössä

Lapsikeskeinen tilannearvio Lastensuojelutarpeen arviointi peruspalveluiden sosiaalityössä Lapsikeskeinen tilannearvio Lastensuojelutarpeen arviointi peruspalveluiden sosiaalityössä Vertaiskonsultaatioseminaari 8.-9.6.2006 Metsä-Luostolla / 8.6.2006 / Maija Uramo Lapsikeskeisen lastensuojelun

Lisätiedot

Minä työssäni kartoitus

Minä työssäni kartoitus Minä työssäni kartoitus 15.5.2015 1 Mikä on Minä työssäni -kartoitus? työväline joka on kehitetty nopeaksi ja kattavaksi nykytilanteen kuvaamiseksi omasta sekäosaamisen ettämotivaation näkökulmista minä

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 6.3.2017, Jyväskylä #uusiperuskoulu Teemakohtaiset alaryhmät - ryhmien työskentelyn tulokset - Oppijalähtöisyys Uusi peruskoulu vahvistaa jokaisen oppilaan oppimista ja koulutuksellista

Lisätiedot

Anna-Leena Riitaoja Helsingin yliopisto. Käyttäytymistieteiden laitos / Anna-Leena Riitaoja / 14.6.2013 1

Anna-Leena Riitaoja Helsingin yliopisto. Käyttäytymistieteiden laitos / Anna-Leena Riitaoja / 14.6.2013 1 Käsityksiä marginalisaatiosta ja osallisuudesta koulussa: neuvottelua toiminnan ja muutoksen mahdollisuuksista oppilaiden ja henkilökunnan välillä? (PeCMaBE) Anna-Leena Riitaoja Helsingin yliopisto 14.6.2013

Lisätiedot

Sateenkaaren erityiskoulun JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Sateenkaaren erityiskoulun JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sateenkaaren erityiskoulun JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntö 1 (4) Sisällysluettelo 1 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen... 2 2 Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet... 2 Oppilaiden yhdenvertaisuus

Lisätiedot

Mielentuki projekti. Yhteistyöprojekti Pumppu-hanke Laurea ja Lohjan kaupungin opetustoimi sekä yksi yläkoulu Lohjan alueelta

Mielentuki projekti. Yhteistyöprojekti Pumppu-hanke Laurea ja Lohjan kaupungin opetustoimi sekä yksi yläkoulu Lohjan alueelta Mielentuki projekti Yhteistyöprojekti Pumppu-hanke Laurea ja Lohjan kaupungin opetustoimi sekä yksi yläkoulu Lohjan alueelta Elina Rajalahti ja Ulla Lemström Mielentuki osana Pumppu-hanketta Pumppu-hanke/Laurean

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.

Lisätiedot

Esimiehen opas erityisesti vuorotyötä tekevissä yksiköissä

Esimiehen opas erityisesti vuorotyötä tekevissä yksiköissä Työhyvinvointikyselyn tulosten käsittely ja hyvinvointisuunnitelman laatiminen työyksikön hyvinvointipajassa Esimiehen opas erityisesti vuorotyötä tekevissä yksiköissä Lapin sairaanhoitopiirin työhyvinvointisyke

Lisätiedot

Erityisopetus ja yleisopetus rinnakkain yhtenäiskoulussa. Matti Kuorelahti,, KT, lehtori Jyväskylän yliopisto Erityispedagogiikan laitos

Erityisopetus ja yleisopetus rinnakkain yhtenäiskoulussa. Matti Kuorelahti,, KT, lehtori Jyväskylän yliopisto Erityispedagogiikan laitos YHTENÄISKOULUSEMINAARI 2005 Kaikki oppivat yhtenäiskoulussa! 1.10.2005 Erityisopetus ja yleisopetus rinnakkain yhtenäiskoulussa Matti Kuorelahti,, KT, lehtori Jyväskylän yliopisto Erityispedagogiikan laitos

Lisätiedot

Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa

Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa 30.11.2011 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Moniammatillisuus oppilashuollossa Lakisääteistä

Lisätiedot

Anna Erkko Projektisuunnittelija

Anna Erkko Projektisuunnittelija Biomedicum 5.11.2013 Lapsen ja nuoren mielenterveyden vahvistaminen oppilashuoltotyössä Anna Erkko Projektisuunnittelija Susanna Kosonen Projektisuunnittelija Suomen Mielenterveysseura Maailman vanhin

Lisätiedot

Ketään ei saa jättää yksin Voikukkia- verkostohankkeessa vahvistamme vanhempien hyvinvointia ja vanhemmuutta lapsen huostaanoton jälkeen

Ketään ei saa jättää yksin Voikukkia- verkostohankkeessa vahvistamme vanhempien hyvinvointia ja vanhemmuutta lapsen huostaanoton jälkeen Ketään ei saa jättää yksin Voikukkia- verkostohankkeessa vahvistamme vanhempien hyvinvointia ja vanhemmuutta lapsen huostaanoton jälkeen VOIKUKKIA 2014 Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto ja Sininauhaliitto

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Toimintakulttuuri muutoksessa

Toimintakulttuuri muutoksessa Toimintakulttuuri muutoksessa Mervin messissä- työskentely Keskustelu- ja muistiinkirjaamistehtävät A ja B: A-tehtävä: Jokaisen lapsen ainutlaatuisuus oppijana Ymmärretään lapsen ainutlaatuisuus oppijana(yksilönä)

Lisätiedot

Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning

Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning Mielenterveys ja mielen sairaus ovat Mielenterveyden häiriöistä kaksi eri asiaa tehdään diagnoosi, niitä hoidetaan ja parannetaan

Lisätiedot

Positiivisen ilmapiirin merkitys oppimiselle ja osallistumiselle

Positiivisen ilmapiirin merkitys oppimiselle ja osallistumiselle Positiivisen ilmapiirin merkitys oppimiselle ja osallistumiselle Pikkuparlamentti 25,10.2013/Arvostava vuorovaikutus, yliopistonopettaja KTK/erityispedagogiikka erja.kautto-knape@jyu.fi 2 Positiivisen

Lisätiedot

Henkilökunnan osallistaminen ja koulupäivän rakenne. Rovaniemi

Henkilökunnan osallistaminen ja koulupäivän rakenne. Rovaniemi Henkilökunnan osallistaminen ja koulupäivän rakenne Rovaniemi 10.2.2014 Työntekijä haluaa onnistua ja kehittyä työssään hyödyntää omia vahvuuksiaan saada kannustavaa palautetta Meidän koulu haluaa olla

Lisätiedot

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille Viikon tavoitteet Kansainvälisellä World Green Building Weekillä haluamme kiinnittää huomion kestävään, tuottoisaan ja viihtyisään rakennettuun ympäristöön

Lisätiedot

Ohjausryhmän six-pack

Ohjausryhmän six-pack Ohjausryhmän six-pack Ohjausryhmän rooli ja vastuu projektien seurannassa? Mitä ohjausryhmän tulisi tehdä ja mitä sen ei tulisi tehdä? Ohjausryhmän merkitys projektin onnistumiseen? Projektipäivät 2016

Lisätiedot

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Toivomme, että PRIDE-valmennuksen ensimmäinen tapaaminen vastasi odotuksiasi ja rohkaistuit jatkamaan pohdintojasi. PRIDE-kotitehtävien

Lisätiedot

Tutkimussuunnitelmaseminaari. Kevät 2012 Inga Jasinskaja-Lahti

Tutkimussuunnitelmaseminaari. Kevät 2012 Inga Jasinskaja-Lahti Tutkimussuunnitelmaseminaari Kevät 2012 Inga Jasinskaja-Lahti Osa I Seminaarin tavoite Tukea pro gradu -tutkielman aiheen valintaa Perehdyttää tutkimussuunnitelman laatimiseen ja Käynnistää tutkielman

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14 Kukaan

Lisätiedot

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Yhtenä Lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) -muutosohjelman keskeisenä tavoitteena on ollut painopisteen siirtäminen korjaavasta

Lisätiedot

Hoidollisen tuen työnkuva koulussa. Marko Asikainen & Niina Oksman Oulu 2016

Hoidollisen tuen työnkuva koulussa. Marko Asikainen & Niina Oksman Oulu 2016 Hoidollisen tuen työnkuva koulussa Marko Asikainen & Niina Oksman Oulu 2016 Hoidollinen työ Tukea oppilasta/opettajaa/ohjaajaa koulunkäynnin kannalta haastavissa ja aggressiivisissa tilanteissa Ennakointi:

Lisätiedot

Vanhempien ongelmien tunnistaminen ja jatkotoimenpiteet käytännön kokemuksia. Valtakunnalliset neuvolapäivät 2012 Terveydenhoitaja Anni Mäkinen

Vanhempien ongelmien tunnistaminen ja jatkotoimenpiteet käytännön kokemuksia. Valtakunnalliset neuvolapäivät 2012 Terveydenhoitaja Anni Mäkinen Vanhempien ongelmien tunnistaminen ja jatkotoimenpiteet käytännön kokemuksia Valtakunnalliset neuvolapäivät 2012 Terveydenhoitaja Anni Mäkinen Kohtaaminen mahdollistaa tunnistamisen Avoin ja aito kohtaaminen

Lisätiedot

SIMO JANUARY 08, 2015

SIMO JANUARY 08, 2015 Toimintakulttuuri 1 SIMO JANUARY 08, Opsissa peräänkuulutetaan kodin ja koulun yhteistyötä; onko kodin tahtotilaa pohdittu - kertooko vanhempien passiivisuus siitä, että koti ei kenties olekaan yhtä innokas

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Työvälineitä hyvän mielen koulun rakentamiseen Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen

Työvälineitä hyvän mielen koulun rakentamiseen Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen Valtakunnallinen nuorisotyön koulutus Tampereella 22.-23.4.2013 Työvälineitä hyvän mielen koulun rakentamiseen Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen Kriisit ja selviytymisen tukeminen Psykologi,

Lisätiedot

Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaihe 2010-2012 seuranta ja tutkimus päähavainnot Tuija Tammelin ja Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus

Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaihe 2010-2012 seuranta ja tutkimus päähavainnot Tuija Tammelin ja Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaihe 2010-2012 seuranta ja tutkimus päähavainnot Tuija Tammelin ja Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus Liikkuva koulu seminaari Helsinki 11.-12.9.2012 Alustuksen sisältö

Lisätiedot

Mistä on kyse? Kehittämiskouluverkosto MAJAKKA. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, innovaatioita ja kokeiluja koulussa ja koululta.

Mistä on kyse? Kehittämiskouluverkosto MAJAKKA. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, innovaatioita ja kokeiluja koulussa ja koululta. Mistä on kyse? Opetuksen järjestämistä ohjataan erilaisilla normeilla ja asiakirjoilla, kuten lainsäädännöllä, opetussuunnitelmien perusteilla, suosituksilla, strategioilla ja suunnitelmilla. Jotta valtakunnalliset

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen. 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta

Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen. 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta Lapsen oikeudet LOS:ssa Lapsella on oikeus: Suojeluun Osallistumiseen ja vaikuttamiseen Osuuteen yhteiskunnan voimavaroista

Lisätiedot

Palkkatyössä kolmannella sektorilla

Palkkatyössä kolmannella sektorilla Palkkatyössä kolmannella sektorilla YTT, KTM Petri Ruuskanen Yliopistonlehtori Jyväskylän yliopisto, Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Mikä kolmas sektori? Markkinoiden, julkisen sektorin ja kotitalouksien

Lisätiedot

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Kenelle Liikkuvasta koulusta pitäisi viestiä? Oppilaat Opettajat Rehtori Muu henkilökunta Vanhemmat

Lisätiedot

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Lohja

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Lohja Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Lohja 3.11.2017 1 Monitoimijaisuuden toteutuminen tällä hetkellä Olemassa olevat rakenteet ja käytänteet Matalan kynnyksen toimintaa: Liikuntaseteli

Lisätiedot

Työpaja: Oppilaalle yhtenäinen oppimispolku (KT Janne Pietarinen)

Työpaja: Oppilaalle yhtenäinen oppimispolku (KT Janne Pietarinen) Työpaja: Oppilaalle yhtenäinen oppimispolku (KT Janne Pietarinen) Alustuksen ydinkohdat 1) Yhteistä käsitteistöä määrittämässä: Oppilaan peruskoulussa kohtaamia siirtymiä nimitetään peruskoulun kehittämistyön

Lisätiedot

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Kohtaamiset nuoren vahvuuksiksi ja voimavaroiksi

Kohtaamiset nuoren vahvuuksiksi ja voimavaroiksi Kohtaamiset nuoren vahvuuksiksi ja voimavaroiksi Valtakunnalliset lastensuojelupäivät 30.9.2014 Hämeenlinna Pixabay Minna Rytkönen TtT, TH, tutkija, Itä-Suomen yliopisto, hoitotieteen laitos minna.rytkonen@uef.fi

Lisätiedot

koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle

koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle Johdanto Lasten ja nuorten koulupoissaolot ovat huolestuttava ja vakava sekä usein vaikeasti hoidettava ilmiö. Poissaololla

Lisätiedot

Valmistautuminen väitöspäivään

Valmistautuminen väitöspäivään Väitökseen valmistautuminen ja väitösviestintä, Joensuun kampuksella 6.11.2013 Amanuenssi Merja Sagulin, Filosofinen tiedekunta; diat Kaisu Kortelainen Valmistautuminen väitöspäivään Väittelylupa on myönnetty,

Lisätiedot

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

Rytkyn koulun järjestyssäännöt Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 MICROSOFT Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun sisäistä järjestystä,

Lisätiedot

Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon

Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon Unelmista Meillä kaikilla on unelmia; mielen aitoja ilmaisuja jostain paremmasta. Unelmat vievät meitä eteenpäin ja kehittävät meitä ihmisinä. Antamalla

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Realiteetteja ja reunaehtoja

Realiteetteja ja reunaehtoja Realiteetteja ja reunaehtoja Toimiva arki Oppiva yhteistoiminta Läheisen ohjaus terapiatyössä 14.5.2018 Mira Lönnqvist, toimintaterapeutti YAMK, lehtori Voimauttava prosessi Yhteistoiminnan haasteita arjen

Lisätiedot

Näin kohtaat onnistuneesti median

Näin kohtaat onnistuneesti median Näin kohtaat onnistuneesti median 29.9.2016 Luennon aiheet: Antaa eväitä tilanteisiin, joissa toimittaja lähestyy tutkijaa tai joissa tutkija haluaa lähestyä toimittajaa ja itse tarjota juttuideaa Käydään

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 048 1 OPETUSVIRASTO Hallinto- ja kehittämiskeskus Henkilöstö- ja lakipalvelut Elisa Cichoracki 13.6.

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 048 1 OPETUSVIRASTO Hallinto- ja kehittämiskeskus Henkilöstö- ja lakipalvelut Elisa Cichoracki 13.6. HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 048 1 Peruskoulujen rehtoreille ja johtajille Ohje voimassa toistaiseksi PERUSKOULUN YHTEISSUUNNITTELUTYÖAIKA (OVTES 2010-11 osion B liitteen 1 6 ) Yleistä opetuksen yhteissuunnittelusta

Lisätiedot

Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat

Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2010 Jyväskylän kaupungin esiopetussuunnitelma 2010 Oppilashuollon strategia Lapsen esiopetuksen

Lisätiedot

Perhe on enemmän kuin yksi

Perhe on enemmän kuin yksi Perhe on enemmän kuin yksi Koko perheen huomioiminen perhekeskuksissa Emilia Säles, hankepäällikkö, Perhehoitoliitto ry Karolina Lamroth, projektityöntekijä, Leijonaemot ry Jaana Ylönen, yksikön vastaava,

Lisätiedot

H e l i I s o m ä k i N e u r o p s y k o l o g i a n e r i k o i s p s y k o l o g i P s y k o l o g i a n t o h t o r i L U D U S

H e l i I s o m ä k i N e u r o p s y k o l o g i a n e r i k o i s p s y k o l o g i P s y k o l o g i a n t o h t o r i L U D U S H e l i I s o m ä k i N e u r o p s y k o l o g i a n e r i k o i s p s y k o l o g i P s y k o l o g i a n t o h t o r i L U D U S LUDUS TUTKIMUS- JA KUNTOUTUSPALVELUT OY Mäkitorpantie 3B, HELSINKI Liesikuja

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Tavoite Oppia menetelmä, jonka avulla työyhteisöt voivat yhdessä kehittää työkäytäntöjään. Milloin työkäytäntöjä kannattaa kehittää? Työkäytäntöjä

Lisätiedot

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Pienryhmän erityisluokanopettaja Kati Evinsalo Yhdessä osallisuuteen Yläkoulun kehitysvammaisten nuorten pienryhmässä kahdeksan 13-17-vuotiaan (7.-9.lk) nuoren ja

Lisätiedot

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998)

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998) Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998) Siksi, että... - oppilas oppisi mahdollisimman paljon - oppivelvollisuus täyttyisi ja oppilas saisi hyvät mahdollisuudet jatko-opintoihin

Lisätiedot

Tutkija: Koulun kirjoittamisopetuksen pitää uudistua blogit ja rap-lyriikkaa aineiden tilalle?

Tutkija: Koulun kirjoittamisopetuksen pitää uudistua blogit ja rap-lyriikkaa aineiden tilalle? Tutkija: Koulun kirjoittamisopetuksen pitää uudistua blogit ja rap-lyriikkaa aineiden tilalle? Kieliopin pänttäys ei kiinnosta nuoria, kirjoittamista pitäisikin opettaa luovuuden ja yhteisöllisyyden kautta

Lisätiedot

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1 kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää

Lisätiedot

1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään

1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään Satakieli-teesit 1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään Lapsuus on arvokas ja merkityksellinen aika ihmisen elämässä se on arvojen ja persoonallisuuden muotoutumisen aikaa. Jokaisella lapsella on oikeus

Lisätiedot

Koulunuorisotyö Lahdessa. Hyvinvointia ja osallisuutta kouluihin ja oppilaitoksiin

Koulunuorisotyö Lahdessa. Hyvinvointia ja osallisuutta kouluihin ja oppilaitoksiin Koulunuorisotyö Lahdessa Hyvinvointia ja osallisuutta kouluihin ja oppilaitoksiin 3.9.2015 Koulunuorisotyön henkilöresurssit Kuusi päätoimista koulunuorisotyöntekijää yläkouluilla. Nimetty kouluyhteistyöryhmä,

Lisätiedot

Millaista liikennekasvatusta toteutat työssäsi?

Millaista liikennekasvatusta toteutat työssäsi? Millaista liikennekasvatusta toteutat työssäsi? en toteuta lainkaan liikennekasvatusta jotain muuta pyöräretkiä, luokan kanssa pyöräilyä käytännön liikennetilanteiden harjoittelua lähialueiden vaaranpaikkojen

Lisätiedot

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14 Koulu: Iisveden koulu Lukuvuosi: 2014-2015 Virat ja toimet Viran ja toimen nimike Määrä Lisätietoja Rehtori Luokanopettaja 4 yhdellä rehtorin tehtävät Aineen lehtori Erityisopettaja Erityisluokanopettaja

Lisätiedot

Osallisuussuunnitelma

Osallisuussuunnitelma Osallisuussuunnitelma Lastensuojelun järjestäminen ja kehittäminen Tukea suunnitelmatyöhön - työkokous Kolpeneen palvelukeskus Kerttu Vesterinen Osallisuus Osallisuus on kokemus mahdollisuudesta päättää

Lisätiedot

Päivähoito ja neuvola lapsen hyvinvointia tukemassa ja hyvinvointitietoa tuottamassa. Saila Nevanen

Päivähoito ja neuvola lapsen hyvinvointia tukemassa ja hyvinvointitietoa tuottamassa. Saila Nevanen Socca Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Päivähoito ja neuvola lapsen hyvinvointia tukemassa ja hyvinvointitietoa tuottamassa Saila Nevanen Socca Socca 6.5.2014 1 Katse lapseen -hanke Kaste rahotteinen

Lisätiedot

Sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkujen muotoutuminen ja vahvistaminen neuvolassa

Sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkujen muotoutuminen ja vahvistaminen neuvolassa Sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkujen muotoutuminen ja vahvistaminen neuvolassa Valtakunnalliset neuvolapäivät 22.10.2014, Helsinki Minna Rytkönen, TtT, Th minna.rytkonen@uef.fi Sosioemotionaalinen

Lisätiedot

Muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia vahvistava toimintakulttuuri Muutoskokonaisuus II: Lapsi- ja perhelähtöiset palvelut

Muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia vahvistava toimintakulttuuri Muutoskokonaisuus II: Lapsi- ja perhelähtöiset palvelut Lape kysely 1 LAPE-HANKKEEN TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma kuuluu hallituksen kärkihankkeisiin. Palveluita halutaan kehittää lapsi ja perhelähtöisemmäksi, asiakkaan

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

Järjestökentän työelämä tutkimuksen valossa

Järjestökentän työelämä tutkimuksen valossa Järjestökentän työelämä tutkimuksen valossa YTT, KTM Petri Ruuskanen Yliopistonlehtori Jyväskylän yliopisto, Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Järjestökenttä ~ kolmas sektori Markkinoiden, julkisen

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot