Rauman normaalikoulu on Turun yliopiston alainen kaksisarjainen harjoittelukoulu. Normaalikoulu on muuttunut yhtenäiskouluksi elokuussa 2012.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rauman normaalikoulu on Turun yliopiston alainen kaksisarjainen harjoittelukoulu. Normaalikoulu on muuttunut yhtenäiskouluksi elokuussa 2012."

Transkriptio

1

2

3 Rauman normaalikoulu on Turun yliopiston alainen kaksisarjainen harjoittelukoulu. Normaalikoulu on muuttunut yhtenäiskouluksi elokuussa Oppilaita koulussa on n Opetusharjoittelijoita lukuvuoden aikana on keskimäärin 250. Opettajia koulussa on 30, koulunkäynnin ohjaajia on 3 ja Turun yliopiston Rauman kampuksella on liki 900 opiskelijaa ja 120 henkilökuntaan kuuluvaa. Rauman normaalikoulu on profiloitunut erityisesti tieto ja viestintäteknologiaan. Koulun painotteisuuksia ovat kieli- ja taitopainotteisuus. Lukuvuoden työskentelyssä oli keskeistä opetussuunnitelmatyö, Vihreä lippu toiminta ja yhtenäiskoulukulttuurin kehittäminen, jotka jatkuvat myös seuraavana lukuvuotena.

4 Viime vuosina Rauman normaalikoulussa on kehitetty oppimisympäristöjen fyysisiä olosuhteita mm. kokeilemalla pulpetittomia luokkia. Tieto- ja viestintäteknologiaan on panostettu hankkimalla oppilaille tablettikoneita ja kirjaton opettaminen on lisääntynyt. Yhteisopettajuutta on myös kokeiltu joillakin luokilla. Toimintakulttuurin kehittäminen on vielä kesken ja siihen tarvitaan systemaattista hyvin resurssoitua suunnittelua, toiminnan ohjaamista ja toteutusten dokumentointia ja kehittämistä edelleen. Keskeistä on hyvien toimintamallien luominen. Uudistamisen edellytyksenä on tärkeintä opettajien työpanoksen irrottaminen perustyöstä. Normaalikoulun opettajien työnkuva on niin laaja, että voimavarat eivät jatkuvasti riitä normaalien työpäivien päätteeksi kehittämistyön suunnitteluun ja organisointiin. Yhtenäiskoulukulttuuri on Rauman normaalikoulussa vielä muotoutumatta ja sen tuomaa hyötyä ei ole osattu käyttää riittävästi hyväksi. Toimintakulttuuri on ollut murroksessa, mutta haasteena on edelleen koko perusopetuksen yhtenäisyys ja oppilaiden osallisuuden vahvistaminen. Oppilaskuntatoiminnassa Rauman normaalikoulu on edelläkävijä, koska esikoululaisista kuudesluokkalaisiin ulottuvaa yhteistä oppilaskuntatoimintaa on ollut pian

5 20 vuotta. Nykyinen syksyllä 2012 alkanut yhtenäiskoulu on haastanut oppilaiden osallisuuden lisäämisen ihan uudella tavalla. Pelkkä oppilaskuntatyö ei enää kasvata oppilaista yhteiskunnallisesti suuntautuneita, aktiivisia kansalaisia. Uudistustarve on selkeä oppilaiden osallisuuden kehittämiseksi. Normaalikoulussa on tarvetta ja tahtoa kehittää opetusta ja sen kautta opetusharjoittelua ainejakoisesta opettamisesta monialaisien oppimiskokonaisuuksien suuntaan. Tähän tarvitaan tiivistä yhteistyötä opettajankoulutuslaitoksen henkilöstön kanssa. Yhteisten linjojen ja toimintatapojen löytäminen on haasteellista, mutta kehittäminen on aloitettava mahdollisimman pian, koska vuoden 2016 opetussuunnitelma perustuu uudelle oppivan yhteisön toimintakulttuurille. Opetusharjoittelijoilla on oikeus saada laadukasta ohjausta tulevaisuuden koulutyöhön ja saada kokemusta oppivan yhteisön ilmapiiristä ja toimintatavoista. Opetussuunnitelman uudistuminen normaalikoulussa edellyttää koko työyhteisön, oppilaiden, huoltajien, sosiaali- ja terveystoimen, opiskelijoiden ja opettajankoulutuslaitoksen henkilöstön yhteistyötä. Tätä yhteistyötä on jo tehty, mutta sen toteutumisen edellyttämään suunnitteluun ja kehittämiseen ei ole ollut riittäviä resursseja. Opetusalan ammattilaiset ja harjoittelu-

6 koulun työssä tiiviisti toimivat opettajat ovat parhaita kehittäjiä. Rauman normaalikoulu on sitoutunut yhteistyössä Opetushallituksen, Aluehallintovirastojen ja enorssi verkoston kautta kouluttamaan lähialueen opettajia OPS2016 aluekoulutuksissa. Tähän ei sisälly tukea oman koulun kehittämiseen, mikä on ollut haastavaa, koska oman esimerkin kautta voitaisiin levittää hyviä ja toimivia malleja lähialueen kunnille. Normaalikoulun pitäisi kyetä olemaan valtakunnallisesti kehityksen kärjessä. Turun yliopiston alainen normaalikoulu sitoutuu yliopiston kehittämisstrategiaan, mutta sillä on myös oma erittäin merkityksellinen tehtävänsä tulevaisuuden opettajien kouluttamisessa käytännön opetustyöhön. Aikaisemmin mainittu normaalikoulun osaamisen levittäminen on tulevaisuuden haasteena. Tähän pitää kehittää enemmän mahdollisuuksia, koska koulun toiminnan esittely oppilaiden näkökulmasta on tärkeää. Huoltajille välittyvä työskentelyn seuraaminen on nyt hajanaisesti järjestettyä ja sidoksissa opettajien omaan aktiivisuuteen etsiä sopivia välityskanavia. Koulu tarvitsee oman arjen työn sivuston, jonka kautta koulu voi avautua ympäröivän yhteiskunnan tarkasteltavaksi ja vuoropuhelu mahdollistuu. Normaalikoulussa on tarvetta saada resurssointia hankkeen

7 tulosten esittelyn suunnitteluun ja ylläpitoon kokoavasti Tulevaisuuden koulun - nettisivujen kautta, joilla näyttäytyisi sekä oppilaiden, huoltajien että opetushenkilöstön yhteistyö. Tähän mahdollisesti lisätty tutkimuksellinen tieto opettajankoulutuksen kautta ja yhteys yrittäjyyteen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen olisi jo valtakunnallisestikin merkittävä visio, jonka puolesta Rauman normaalikoulu haluaisi työskennellä. Rauman normaalikoulu tarvitsee erityisesti henkilöresurssia toimintakulttuurin kehittämiseksi, mutta sen toteuttaminen on tarkoituksenmukaisinta siten, että osaavaa opetushenkilöstöä irrotetaan suunnittelu-, organisointi-, toteutus-, dokumentointi- ja kehittämistyöhön palkkaamalla sijaisia perustyöhön. Tällaisesta toiminnasta on kokemusta ja se on todettu hyvin motivoivaksi ja tuloksia tuottavaksi. Seuraavassa diassa on pyritty kuvaamaan hankkeeseen liittyviä tavoitteita ja sisältöalueita, joista on myöhemmin erikseen tarkempia visioita toimenpiteistä ja tuloksista. Tavoitteiden ja sisältöjen suunnittelu on tehty pääosin hankkeen rahoituksen hakuvaiheessa, joten niiden toteuttamismahdollisuuksia on tarkasteltava nykyisten resurssien pohjalta ja saadun hankerahan mahdollistamana.

Rauman normaalikoulu on Turun yliopiston alainen kaksisarjainen harjoittelukoulu. Normaalikoulu on muuttunut yhtenäiskouluksi elokuussa 2012.

Rauman normaalikoulu on Turun yliopiston alainen kaksisarjainen harjoittelukoulu. Normaalikoulu on muuttunut yhtenäiskouluksi elokuussa 2012. Rauman normaalikoulu on Turun yliopiston alainen kaksisarjainen harjoittelukoulu. Normaalikoulu on muuttunut yhtenäiskouluksi elokuussa 2012. Oppilaita koulussa on n. 360. Opetusharjoittelijoita lukuvuoden

Lisätiedot

Toimintakulttuuri kehittyy opetussuunnitelman uudistumisen kautta yhteisin tavoittein ja yhdessä toimien

Toimintakulttuuri kehittyy opetussuunnitelman uudistumisen kautta yhteisin tavoittein ja yhdessä toimien Kouluviihtyvyyttä lisäävien oppilasprojektien toteuttaminen Yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen vahvistaminen Toimintakulttuuri kehittyy opetussuunnitelman uudistumisen kautta yhteisin tavoittein ja yhdessä

Lisätiedot

Toimintakulttuuri kehittyy opetussuunnitelman uudistumisen kautta yhteisin tavoittein ja yhdessä toimien

Toimintakulttuuri kehittyy opetussuunnitelman uudistumisen kautta yhteisin tavoittein ja yhdessä toimien Kouluviihtyvyyttä lisäävien oppilasprojektien toteuttaminen Yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen vahvistaminen Toimintakulttuuri kehittyy opetussuunnitelman uudistumisen kautta yhteisin tavoittein ja yhdessä

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman 2016 Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman Muutokset luku 3 2019 perusteiden 2014 mukainen opetussuunnitelma Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanin hyväksymä 16.6.2016

Lisätiedot

LUMA SUOMI -kehittämisohjelma LUMA FINLAND -utvecklingsprogram LUMA FINLAND development programme Eheyttävä luonnontieteiden opetus

LUMA SUOMI -kehittämisohjelma LUMA FINLAND -utvecklingsprogram LUMA FINLAND development programme Eheyttävä luonnontieteiden opetus Eheyttävä luonnontieteiden opetus Itä-Suomen yliopisto Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Anu Hartikainen-Ahia, Ilpo Jäppinen, Tuula Keinonen, Sirpa Kärkkäinen ja Kari Sormunen 1.

Lisätiedot

Paikallisen opetussuunnitelmatyön tukikoulutus

Paikallisen opetussuunnitelmatyön tukikoulutus Paikallisen opetussuunnitelmatyön tukikoulutus Opetussuunnitelmatyö lähestyy! Tule keskustelemaan, hakemaan uutta tietoa ja hyviä työkaluja OPStuki 2016 -koulutuksesta! OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmatyön

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto

Lisätiedot

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 15.3 Vuosiluokkien 7-9 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 15.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta

Lisätiedot

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman 2016 Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman Muutokset luku 1 2019 perusteiden 2014 mukainen opetussuunnitelma Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanin hyväksymä 16.6.2016

Lisätiedot

LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2

LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 13.3 Vuosiluokkien 1-2 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 13.3.1 Siirtyminen esiopetuksesta perusopetukseen

Lisätiedot

MIKÄ ON? Jaana Inki /Ulla

MIKÄ ON? Jaana Inki /Ulla MIKÄ ON? OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukikoulutus on enorssin ja kaikkien harjoittelukoulujen yhteisesti toteuttama koulutuskokonaisuus, jossa harjoittelukouluverkosto toimii paikallisen

Lisätiedot

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 14.3 Vuosiluokkien 3-6 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 14.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta

Lisätiedot

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa OPStuki 2016 TYÖPAJA 3 Rauma 23.9.2015 Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet: luku 4.2. Arviointi opetuksen ja oppimisen tukena Opetushallituksen esiopetuksen

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien valmistuminen (valtioneuvoston asetuksen mukaan) Esiopetuksen, perusopetuksen

Lisätiedot

LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI

LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI Normaalikoulun paikallinen sisältö SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Rauman normaalikoulun toimintakulttuuri ja

Lisätiedot

Ajankohtaista opetushallinnosta

Ajankohtaista opetushallinnosta Ajankohtaista opetushallinnosta Pääjohtaja Aulis Pitkälä Rovaniemi 13.9.2016 Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2018 2013 2014 2015 2016 2017 2018 si-, perus- ja lisäpetuksen ops-perusteet

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMATYÖN KÄYNNISTÄMINEN LAPIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUSSA. Lehtorit Satu Kumpulainen ja Laura Salmela

OPETUSSUUNNITELMATYÖN KÄYNNISTÄMINEN LAPIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUSSA. Lehtorit Satu Kumpulainen ja Laura Salmela OPETUSSUUNNITELMATYÖN KÄYNNISTÄMINEN LAPIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUSSA Lehtorit Satu Kumpulainen ja Laura Salmela Opetussuunnitelman perusteiden uudistamisella halutaan vastata voimakkaasti muuttuvan

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat uudistuvat! OPStuki 2016 -koulutuksen toinen aalto alkamassa tervetuloa!

Opetussuunnitelmat uudistuvat! OPStuki 2016 -koulutuksen toinen aalto alkamassa tervetuloa! 17.11.2014 Opetussuunnitelmat uudistuvat! OPStuki 2016 -koulutuksen toinen aalto alkamassa tervetuloa! OPStuki 2016 Hyvinvoiva koulu Perusteista paikalliseksi opetussuunnitelmaksi Tukikoulutus on enorssi-verkoston

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun strategia

Rauman normaalikoulun strategia 2020 Rauman normaalikoulun strategia Rauman normaalikoulu hyväksytty 19.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO: 1 RAUMAN NORMAALIKOULU... 2 2 RAUMAN NORMAALIKOULUN STRATEGIAN PERUSTA... 2 2.1 Turun yliopiston strategia...

Lisätiedot

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukihanke/tukikoulutus

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukihanke/tukikoulutus OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukihanke/tukikoulutus Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Ulla Ilomäki-Keisala ulla.ilomaki-keisala@helsinki.fi 040-189 8959 MIKÄ ON? OPStuki

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?

Lisätiedot

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat

Lisätiedot

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmatyön tuki -koulutuskokonaisuus

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmatyön tuki -koulutuskokonaisuus KUTSU PU 1802B 11.9.2013 OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmatyön tuki -koulutuskokonaisuus Arvoisa vastaanottaja Opetussuunnitelmatyö lähestyy! Tule keskustelemaan, hakemaan uutta tietoa ja hyviä

Lisätiedot

Joensuun seudun perusasteen OPS2016, suunnitelma. Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kontiolahti, Liperi, Outokumpu, Polvijärvi

Joensuun seudun perusasteen OPS2016, suunnitelma. Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kontiolahti, Liperi, Outokumpu, Polvijärvi Joensuun seudun perusasteen OPS2016, suunnitelma Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kontiolahti, Liperi, Outokumpu, Polvijärvi www.oph.fi/ops2016 Olli Kauppinen 2 Suunnitteluprosessi Seudun sivistysjohtajat perustivat

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri Koulutuksen tavoitteet Säädökset ja perusta Lait ja määräykset Opintojenaikainen arviointi Usko Itseen oppijana Oman oppimisprosessin ymmärtäminen Työpaja 1 tavoitteet Toimintakulttuuri Arvostelusta oppimisen

Lisätiedot

Suomalaisen koulun kehittäminen

Suomalaisen koulun kehittäminen Suomalaisen koulun kehittäminen 31.10.2016 Aulis Pitkälä, pääjohtaja Opetushallitus Yhteinen visio Tavoitteena on eheä oppimisen polku jokaiselle lapselle ja nuorelle. Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Paikalliset opetussuunnitelmat Voidaan ottaa käyttöön 1.8.2015, on viimeistään otettava käyttöön 1.8.2016. Paikallisten opetussuunnitelmien

Lisätiedot

Avauspuheenvuoro. Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Avauspuheenvuoro. Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Pääjohtaja Aulis Pitkälä Avauspuheenvuoro Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2016 Pääjohtaja Aulis Pitkälä 7.12.2016 Ajankohtaista koulutuksen kehittämisessä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 - keskeiset kehittämisen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 6.3.2017, Jyväskylä #uusiperuskoulu Teemakohtaiset alaryhmät - ryhmien työskentelyn tulokset - Oppijalähtöisyys Uusi peruskoulu vahvistaa jokaisen oppilaan oppimista ja koulutuksellista

Lisätiedot

LUOVUUDEN MONET KASVOT

LUOVUUDEN MONET KASVOT LUOVUUDEN MONET KASVOT SYYSSEMINAARI 28.-30.8.2019 JOENSUU TYÖRYHMÄ TYÖ- JA KOULUTUSSEMINAARI Osallistujat 28.8.2019 1. Ervast Anne anne.ervast@ulapland.fi Lapin yliopiston harjoittelukoulu 2. Haring Minna

Lisätiedot

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmatyön tuki -koulutuskokonaisuus

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmatyön tuki -koulutuskokonaisuus KOULUTUSKIRJE LSSAVI / 05.12.01/5.9.2013 OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmatyön tuki -koulutuskokonaisuus Arvoisa vastaanottaja Opetussuunnitelmatyö lähestyy! Tule keskustelemaan, hakemaan uutta

Lisätiedot

OPS 2016 ESI- JA PERUSOPETUS UUDISTUVAT

OPS 2016 ESI- JA PERUSOPETUS UUDISTUVAT OPS 2016 ESI- JA PERUSOPETUS UUDISTUVAT ESI- JA PERUSOPETUS UUDISTUVAT Miten maailma koulun ympärillä muuttuu? Millaista osaamista oppilaat tarvitsevat elämässään? Millaisessa koulussa on hyvä oppia ja

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Ohjevihko on tuotettu YVI- hankkeessa.

Ohjevihko on tuotettu YVI- hankkeessa. Kuvat ClipArt Yrittäjyyskasvatus oppimisen perustana -ohjevihkonen on tarkoitettu yleissivistävän opettajankoulutuksen opiskelijoiden ja ohjaajien käyttöön. Materiaali on mahdollista saada myös PowerPoint

Lisätiedot

Vaativa erityinen tuki - VIP-verkostotyö. Pirjo Koivula Opetushallitus Espoo

Vaativa erityinen tuki - VIP-verkostotyö. Pirjo Koivula Opetushallitus Espoo Vaativa erityinen tuki - VIP-verkostotyö Pirjo Koivula Opetushallitus Espoo 28.11.2018 Konsultaatiopalvelu Opetushallitus - Valteri Opetushallitus ja Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri ovat yhteistyössä

Lisätiedot

Ropeka. Taustakysymykset

Ropeka. Taustakysymykset Ropeka Kysely koostuu taustakysymyksistä ja neljästä eri teemasta koostuvasta osiosta. Jokaisessa osiossa pyydetään ensin arvioimaan oppilaitoksesi tämän hetkistä tilannetta neljän kuvauksen perusteella

Lisätiedot

Projektipäällikkö Olli Vesterinen

Projektipäällikkö Olli Vesterinen Projektipäällikkö Olli Vesterinen OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien valmistuminen (valtioneuvoston asetuksen mukaan) Esiopetuksen, perusopetuksen

Lisätiedot

Itsearviointi ja laadunhallinta

Itsearviointi ja laadunhallinta Itsearviointi ja laadunhallinta Case yliopiston koulu Joensuun normaalikoulu Johtava rehtori, KT UEF Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen itsearviointi- ja laadunhallintakäytänteet Kuopio 7.2.2017 Koulun

Lisätiedot

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Sivistystoimen johdon foorumi 11.3.2014 Tampere Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen

Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen Uudistuva esiopetus ja näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen Opetusneuvos Arja-Sisko Holappa OPETUSHALLITUS 25.9.2013 1 Kirjoittamaan voi oppia sitten kun hampaat putoaa Esiopetus uudistuu Esiopetuksen

Lisätiedot

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta 2008-2012 Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kehittämistoiminnassa mukana oleville opetuksen

Lisätiedot

OPS-työryhmä. enorssin kevätseminaari Savonlinna. enorssi/ops-ryhmä

OPS-työryhmä. enorssin kevätseminaari Savonlinna. enorssi/ops-ryhmä OPS-työryhmä enorssin kevätseminaari 18. 20.4.2018 Savonlinna Osallistujat Rantala Seppo - Joensuun normaalikoulu Kukkonen Merja - Joensuun normaalikoulu Rintala, Arja - Joensuun normaalikoulu Savolainen

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH

Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH 2017 2018 Opettajankoulutuslaitoksen Sat@Oppi järjestää yhteistyössä opettajankoulutuslaitoksen Rauman ja Turun yksiköiden kanssa ensisijassa perusopetuksen

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen

Lisätiedot

Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii!

Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii! Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii! Minna Koirikivi, Centria-ammattikorkeakoulu Reetta Leppälä, Centria-ammattikorkeakoulu Mari Myllylä, Alavieskan kunta Paula Santapakka, Centria-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Opstuki2016- työpaja III

Opstuki2016- työpaja III Opstuki2016- työpaja III TULEVAISUUDEN KOULU -OPETTAJUUS MUUTOKSESSA- Savonlinna 10.4.2014 Merja Kuosmanen PÄIVÄN TAVOITTEET: Tulevaisuuden koulu- opettajuus muutoksessa 1. Tietoa, työkaluja oman paikallisen

Lisätiedot

Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM

Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM 31.10.2016 OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta

Lisätiedot

Oppivat koulut Oppimisen tulevaisuus barometrien ja OPS-hautomoiden jäljillä kohti kehittyvää koulua

Oppivat koulut Oppimisen tulevaisuus barometrien ja OPS-hautomoiden jäljillä kohti kehittyvää koulua Oppivat koulut Oppimisen tulevaisuus barometrien ja OPS-hautomoiden jäljillä kohti kehittyvää koulua Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät Siilinjärvi 5.9.2014 Tiina Airaksinen Otavan Opisto OPS-hautomot

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Aija Rinkinen Opetushallitus For Osaamisen learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi kansaksi 2020 Koulutukseen on panostettava

Lisätiedot

57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa alkaen

57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa alkaen Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2016 1 (5) Kasvatus- ja opetuslautakunta, 46, 26.05.2016 Kasvatus- ja opetuslautakunta, 57, 16.06.2016 57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi

Lisätiedot

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN Paula Äimälä Rauman normaalikoulu OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN edellyttää pedagogista lähestymistapaa, jossa kunkin oppiaineen opetuksessa ja erityisesti oppiainerajat

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden laadinta yleissivistävässä koulutuksessa Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS

Opetussuunnitelman perusteiden laadinta yleissivistävässä koulutuksessa Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS Opetussuunnitelman perusteiden laadinta yleissivistävässä koulutuksessa 14.02.2011 Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS Opetussuunnitelman perusteiden uudistamistyö Opetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala 13.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Opetuksen järjestäjän tasolla kyselyyn

Lisätiedot

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Tavoitteena - vahvistaa esi- ja perusopetuksessa oppilaan oikeutta saada tukea riittävän varhain ja joustavasti

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa 1.4 (s 9) Koulun tasaarvosuunnitelma Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa laaditaan erilliseksi liitteeksi.

Lisätiedot

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla VESO yläkoulun opettajat OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla 29.3.2017 Oppimisen arviointi Erja Vitikka 6.3.2015 Laaja-alainen osaaminen Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen,

Lisätiedot

Arviointi ja kehittäminen

Arviointi ja kehittäminen Tulostettu: 29.9.2016 16.13 Arviointi ja kehittäminen Kopio: Valkonen, Jouko 1/7 Tulostettu: 29.9.2016 16.13 Sisällysluettelo Kopio: Valkonen, Jouko 2/7 Tulostettu: 29.9.2016 16.13 1. Toiminnan arviointi

Lisätiedot

Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa Sodankylä

Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa Sodankylä Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa 5.9.2015 Sodankylä Opetusneuvokset Aija Rinkinen ja Anneli Rautiainen Opetushallitus Mistä tulemme? Minne

Lisätiedot

VUOSILUOKKIIN SITOMATON ESI-JA ALKUOPETUS TOHOLAMMILLA, OPETUSSUUNNITELMA

VUOSILUOKKIIN SITOMATON ESI-JA ALKUOPETUS TOHOLAMMILLA, OPETUSSUUNNITELMA VUOSILUOKKIIN SITOMATON ESI-JA ALKUOPETUS TOHOLAMMILLA, OPETUSSUUNNITELMA 1. Vuosiluokkiin sitomattoman alkuopetuksen määrittely Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) määritellään vuosiluokkiin

Lisätiedot

Arjen tietoyhteiskunta - hanke

Arjen tietoyhteiskunta - hanke Arjen tietoyhteiskunta - hanke 1 Arjen tietoyhteiskunta hanke Liikenne- ja viestintäministeriön, opetusministeriön ja Opetushallituksen yhteinen hanke vuosina 2008-2010 Tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä

Lisätiedot

1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat periaatteet

1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat periaatteet 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat periaatteet Opetuksen järjestäjällä on vastuu paikallisen opetussuunnitelman laadinnasta ja kehittämisestä 1. Opetussuunnitelmassa päätetään perusopetuksen

Lisätiedot

Erilaisen oppijan tuki Arviointiseminaari Hki / Tallinna (Ko. työryhmä aloitti toimintansa )

Erilaisen oppijan tuki Arviointiseminaari Hki / Tallinna (Ko. työryhmä aloitti toimintansa ) Erilaisen oppijan tuki Arviointiseminaari Hki / Tallinna 24.-25.04.2008 (Ko. työryhmä aloitti toimintansa 31.8.2006) Tavoitteet Erityisopetuksen kehittäminen perusopetuksessa (opetusharjoittelun näkökulma),

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa turvallisessa ympäristössä Uudet opetussuunnitelmalinjaukset 23.11.2015 Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS

Lisätiedot

Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN

Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN Uudistustyön suunta Missä perusteiden linjauksissa muutos ilmenee? (1) Koulun ja opetuksen suhde muuttuvaan yhteiskuntaan Arvoperusta, tehtävä ja velvoitteet Toimintakulttuuri ja koulutyön järjestäminen

Lisätiedot

Oulu Irmeli Halinen ja Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

Oulu Irmeli Halinen ja Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS OPS2016 Laaja-alainen osaaminen, monialaiset oppimiskokonaisuudet, uudistuvat oppiaineet sekä vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu paikallisessa opetussuunnitelmassa Oulu 26.2.2015 Irmeli Halinen

Lisätiedot

Nuorten kuuleminen ja osallisuus. Siiloista kokonaisuuteen Pori Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki

Nuorten kuuleminen ja osallisuus. Siiloista kokonaisuuteen Pori Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki Nuorten kuuleminen ja osallisuus Siiloista kokonaisuuteen 9.2.2018 Pori Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki KAUPUNKISTRATEGIA 2017-2025 VISIO 2025 - Hulluna Huittisiin! Huittinen on turvallinen

Lisätiedot

Varaslähtö työaikasuunnitteluun: rehtoreiden työaikakokeilun esimerkkinä Tampere

Varaslähtö työaikasuunnitteluun: rehtoreiden työaikakokeilun esimerkkinä Tampere Varaslähtö työaikasuunnitteluun: rehtoreiden työaikakokeilun esimerkkinä Tampere Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Päivi Laukkanen Aluejohtaja Työaikakokeilu lukuvuonna 2013 2014 Mukana perusopetuksen

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Uusi peruskoulu visiotyöpaja , Kuopio

Uusi peruskoulu visiotyöpaja , Kuopio Uusi peruskoulu visiotyöpaja 28.11.2016, Kuopio #uusiperuskoulu Teemakohtaiset alaryhmät TULOSTEN KOONTI 1 Oppijalähtöisyys Maailman parhaat ja onnellisimmat oppijat! 1. Arjen ja tulevaisuuden taidot (ei

Lisätiedot

Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä. Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö

Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä. Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö Osaava-ohjelma 2010-2017 lyhyt tausta Kolmas osa opettajista ilmoitti

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia

Lisätiedot

Korkeakouluoppiminen muutoksessa Tule ja Parasta seminaari HAAGA-HELIA opetusneuvos Aija Töytäri

Korkeakouluoppiminen muutoksessa Tule ja Parasta seminaari HAAGA-HELIA opetusneuvos Aija Töytäri Korkeakouluoppiminen muutoksessa Tule ja Parasta seminaari HAAGA-HELIA 30.9.2019 opetusneuvos Aija Töytäri 1.10.2019 1 Edellisen hallituksen panostukset korkeakoulutuksen kehittämiseksi Nopeutetaan siirtymistä

Lisätiedot

ASIAKIRJAT, JOIHIN YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN KEHITTÄMINEN PERUSTUU

ASIAKIRJAT, JOIHIN YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN KEHITTÄMINEN PERUSTUU ASIAKIRJAT, JOIHIN YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN KEHITTÄMINEN PERUSTUU Perusopetuslaki 628/1998 Perusopetusasetus 852/1998 Valtioneuvoston asetus perusopetuksen yleisistä valtakunnallisista tavoitteista ja

Lisätiedot

SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016

SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016 Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016 Ohjausryhmä 20.9.2016 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät Toiminnalliset

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN TUNTIJAKO OPS LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA

PERUSOPETUKSEN TUNTIJAKO OPS LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA Sisällys LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA... 1 1.1 Opetussuunnitelman perusteet ja paikallinen opetussuunnitelma... 1 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat periaatteet...

Lisätiedot

Lukion kehittäminen. Johtaja Jorma Kauppinen Opetustoimen henkilöstökoulutus/tiedotustilaisuus Helsinki

Lukion kehittäminen. Johtaja Jorma Kauppinen Opetustoimen henkilöstökoulutus/tiedotustilaisuus Helsinki Lukion kehittäminen Johtaja Jorma Kauppinen Opetustoimen henkilöstökoulutus/tiedotustilaisuus Helsinki 10.11.2014 Suomalainen opetussuunnitelmajärjestelmä - Lukiolaki (629/1998) ja lukioasetus (810/1998)

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen edellyttää oppiainerajat ylittävää yhteistyötä

Osaamisen kehittäminen edellyttää oppiainerajat ylittävää yhteistyötä OPS 2016 Yhteistyön ja luottamuksen kulttuuri Lisääntyvä yhteistyön tarve Osaamisen kehittäminen edellyttää oppiainerajat ylittävää yhteistyötä Opetuksen eheys edellyttää opettajien yhteissuunnittelua

Lisätiedot

Lukemattomat lukemaan Taitoa ja motivaatiota vastahakoisten lukijoiden lukemiseen 3-18 op. Opetussuunnitelma

Lukemattomat lukemaan Taitoa ja motivaatiota vastahakoisten lukijoiden lukemiseen 3-18 op. Opetussuunnitelma Lukemattomat lukemaan Taitoa ja motivaatiota vastahakoisten lukijoiden lukemiseen 3-18 op Opetussuunnitelma 2017-2018 Lukemattomat lukemaan Taitoa ja motivaatiota vastahakoisten lukijoiden lukemiseen 3-18

Lisätiedot

Matkalla Liikkuvaksi kouluksi

Matkalla Liikkuvaksi kouluksi Matkalla Liikkuvaksi kouluksi Liikkuvan koulun tavoitteet Aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä hyvinvoiva koululainen Lisää liikettä vähemmän istumista Oppimisen edistäminen Osallisuuden lisääminen

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa 1.4 (s 15) Painotettu opetus kuvataan painotetun opetuksen tuntijako

Lisätiedot

KEITELEEN KUNTA Kärkihanke 1. LIITE 1

KEITELEEN KUNTA Kärkihanke 1. LIITE 1 Oppilasta osallistavat työmenetelmät Oppimisp rosessin ohjaamin en Digi ja TVT 1. TUTOR KOULUTUS Yksi opettaja toimii (3 vvh) resurssilla (vain TVT asiat). Verkottumista muualle ei ole saatu onnistumaan

Lisätiedot

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukikoulutus

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukikoulutus OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukikoulutus Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu ulla.ilomaki-keisala@helsinki.fi 040-189 8959 OPStuki 2016 II-vaihe Hyvinvoiva koulu perusteista

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja Uusi peruskoulu -visiotyöpaja Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen Oulu 6.3.2017 #uusiperuskoulu Suomi on koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaa (Hallituksen strateginen ohjelma)

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulun OPS 2016-prosessi

Savonlinnan normaalikoulun OPS 2016-prosessi Savonlinnan normaalikoulun OPS 2016-prosessi Ops- koordinaattori Merja Kuosmanen TIEKARTTA 10.10.2014 Savonlinnan normaalikoulun ops- työ OPS2016-PROSESSI LUKUVUOSI 2013-2014 Opetushenkilöstö Opettajaopiskelijat

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa 25.9.2009, 14.6.2016 tehtyine muutoksineen. YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Yliopistolain (558/2009) 14 : nojalla yliopiston hallitus

Lisätiedot

MAOL 17.11.2012. Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka

MAOL 17.11.2012. Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka MAOL 17.11.2012 Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013 2014 2015 2016 Esi-, 2017 perus- ja lisäopetuksen opsin perusteet

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa kärkihankkeen tavoitteet ja toimenpiteet

Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa kärkihankkeen tavoitteet ja toimenpiteet Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa kärkihankkeen tavoitteet ja toimenpiteet Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa Yleisesti Liikkuvasta koulusta Kärkihankkeen toteutukseen liittyvät toimenpiteet Toimenpiteitä

Lisätiedot

Mitä osallisuus voisi olla?

Mitä osallisuus voisi olla? Mitä osallisuus voisi olla? Laki ja osallisuus Lasten ja nuorten osallisuudella on hyvin vahva laillinen perusta. Se ei ole onneksi vain aikuisten hyväntahtoisuuden varassa. perustuslaki perusopetus- ja

Lisätiedot