Timo Erkinjuntti, HY/HUS. Timo Erkinjuntti, HY/HUS MILLOIN KONSULTOIN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Timo Erkinjuntti, HY/HUS. Timo Erkinjuntti, HY/HUS MILLOIN KONSULTOIN"

Transkriptio

1 MILLOIN KONSULTOIN

2 ERIKOISLÄÄKÄRIN KONSULTAATIOTA TAVALLISESTI EDELLYTTÄVÄT TILANTEET Lievä oireisto, erityisesti korkeammin koulutetuilla Epätyypilliset piirteet taudinkuvassa Muistihäiriön syy jäädessä perustasolla epäselväksi Arvio työkyvystä Tarvittaessa apuna ajokykyarviossa Tarvittaessa apuna oikeustoimikelpoisuuden arviossa Vaikeahoitoiset käytösoireet Muut ongelmatilanteet ja perustason lääkärin toteama konsultaation tarve

3 MUISTIPOLIKLINIKKA LÄHIPALVELUNA

4 MUISTIPOTILAAN TUTKIMUKSET - MISSÄ Muistisairauksien diagnosointi ja hoidon arviointi edellyttävät erityisosaamista ja kokemusta. Siksi tutkimukset ja hoidon seuranta tulee keskittää asiaan erityisesti perehtyneisiin yksiköihin, esimerkiksi alueellisiin muistipoliklinikoihin (väestöpohja n ). Perusterveydenhuollossa, muistipoliklinikat, muistilääkärit, muistihoitajat ja muistikoordinaattorit ovat perusta kustannustehokkaalle, tasa-arvoiselle ja kokonaisvaltaiselle kansantaudin hallinnalle. Työikäiset neurologian muistipoliknikka KH 2010

5 ALZHEIMERIN TAUTI EI POISSULKUDIAGNOOSI

6 T RISKISSÄ VÄ KOGNITIIVINEN IKENTYMINEN CI - MILD COGNITIVE DECLINE VARHAINEN AT MMSE Alzheimerin tauti on vaiheittain etenevä sairaus, jonka oireet ja niiden eteneminen on ymmärrettävissä määrättyjen aivoalueiden vaurioitumisen perusteella LIEVÄ AT Entorinaalinen kuorikerros ja hippokampus KESKI- VAIKEA AT VUOSIA Otsalohkon dorsolateraalialueet Parieto-temporaaliset assosiatiiviset alueet VAIKEA AT

7 ALZHEIMERIN TAUDIN ETENEMINEN 30 VARHAINEN LIEVÄ KESKIVAIKEA VAIKEA MUISTIOIREITA VAIKEUSASTE MUITA KOGNITIIVISIA OIREITA 16 SELVIYTYMISEN RAJOITTUMINEN 10 KÄYTÖSOIREITA LAITOSHOITO VUOSIA

8 MMSE ALZHEIMERIN TAUDIN VAIHEET MCI=LIEVÄ KOGNITIIVINEN HEIKENTYMINEN VARHAINEN AD MMSE CDR 0,5, GDS 2-3 LIEVÄ ALZHEIMER-DEMENTIA: MMSE CDR 0,5-1, GDS 3-4 KESKIVAIKEA ALZHEIMER- DEMENTIA: VUOSIA MMSE CDR 1-2,GDS 4-6 VAIKEA ALZHEIMER- DEMENTIA: MMSE 12-0 CDR 2-3, GDS 6-7

9 bnormal CSF Aβ 42 Amyloid imaging FDG-PET MRI hippocampal volume CSF Tau Cognitive performance Function (ADL) AT ETENEMINEN JA BIOLOGISET MERKIT Amyloid imaging FDG-PET MRI hippocampal volume CSF Aβ 42 Cognitive performanc Function (ADL) CSF Tau Normal emci LMCI oireeton varhainen lievä vaikeampi Time Aisen PS, Petersen RC, Donohue MC, et al. Alzheimers Dement. 2010;6:

10 AT:N DIAGNOOSI AT:n diagnoosi ei ole poissulkudiagnoosi, vaan se perustuu tyypilliseen oirekuvaan sekä tautia tukeviin biologisiin merkkeihin A. Pääkriteeri Varhainen ja merkittävä tapahtumamuistin (episodisen muistin) heikkeneminen, edennyt vähitellen, vähintään 6 kuukauden ajan, tieto potilaalta tai läheiseltä todetaan myös testauksessa (CERAD, neuropsykologinen tutkimus) voi olla ainoana oireena tai siihen voi liittyä muita kognitiivisia oireita AT alussa tai sen edetessä Tukevat piirteet (BIOLOGISET MERKIT) B. Sisemmän ohimolohkon atrofia MK:ssa C. Poikkeava selkäydinnesteen biologinen merkkiaine matala beeta-amyloidi-42, kohonnut fosfo-tau, kohonnut tau D. Tyypillinen PET-tutkimuksen löydös vähentynyt glukoosiaineenvaihdunta molemmin puolin temporoparitetaalisesti amyloidin osoittaminen merkkiaineella E. Varmennettu autosomaalisesti dominantisti periytyvä mutaatio lähisukulaisella

11 Vuokaavio Alzheimerin taudin (AT) diagnostiikasta. TIETO POTILAALTA TAI LÄHEISELTÄ MUISTIKYSELY MUISTIKYSELY LÄHEISELLE Tapahtumamuistin heikentyminen CERAD TAI NEUROPSYKOLOGINEN TUTKIMUS Tapahtumamuistin heikkous MAGNEETTIKUVA Sisemmän ohimolohkon atrofia SELKÄYDINNESTE Beeta-amyloidipeptidi 42 Fosfo-tau-proteiini TAU-proteiini KYLLÄ KYLLÄ EI / EPÄVARMA EI EI KYLLÄ KYLLÄ AT-diagnoosi AT-diagnoosi uokattu artikkelista Hallikainen M ym. Alzheimerin taudin liinisen tutkimuksen diagnostiset kriteerit uudistettu. EPÄVARMA POSITRONIEMISSIOTOMOGRAFIA Vähentynyt glukoosiaineenvaihdunta molemmin puolin temporaalisesti Amyloidin osoittaminen merkkiaineella EI KYLLÄ AT-diagnoosi

12 AT:N EPÄTYYPILLISET MUODOT Posteriorinen kortikaalinen atrofia nähdyn hahmottaminen.. Kielellinen etenevä sujumaton afasia Frontaalinen FTD-tyyppinen Remes et al Duodecim 2013

13 POSTERIORINEN AT Posteriorinen sulcus cinguli *= Precuneus Fissura parieto-occipitalis Parietaalilohkot Remes ym Duodecim 2013;129:244-50

14 AIVOHALVAUKSEN JÄLKEEN

15 AIVOHALVAUKSEN JÄLKEINEN KOGNITION HEIKENTYMÄ (Helsingin aivohalvaustutkimus, 55-85v, N=451) Kognitiivinen heikentymä yhdellä osa-alueella Kaikki 61.7 % v 45.7% v 53.8% v 74.1% 2 osa-aluetta 34.8 % 3 tai useampi osa-alue 26.8 % Stroke 1997;28:

16 AIVOHALVAUKSEN JÄLKEINEN KOGNITION HEIKENTYMÄ (Helsingin aivohalvaustutkimus, 55-85v, N=451) Lyhytkestoinen muisti 34% Pitkäkestoinen muisti 23% Orientaatio 23 % Tarkkaavuus 22 % Toiminnanohjaus 25 % Puhetoiminnot 14 % Stroke 1997;28:

17 AIVOHALVAUKSEN JÄLKEINEN DEMENTIA (DSM-III) (Helsingin aivohalvaustutkimus, 55-85v, N=451) Ikäryhmä, v. % Kaikki 25 Stroke 1997;28:

18 AIVOHALVAUKSEN JÄLKEINEN MASENNUS (Helsingin aivohalvaustutkimus, 55-85v, N=277) Vakava masennus 26.0 % Lievä masennus 14.1 % Kaikki 40.1 % Stroke 1998;29:

19 Lievä halvaus (mrs 0-1, N=152) ja kognitio SAM-tutkimus Memory 52 % Visuoconstr/spatial 36 % Executive/attention 34 % Aphasia 15 % Reading/Writing 11 % Abstract reasoning 17 % Jokinen at al 2014

20 AIVOVERENKIERTOSAIRAUDEN MUISTISAIRAUS VASKULAARINEN KOGNITIIVINEN HEIKENTYMÄ

21 VCI/VAD - HISTORIAA Courtesy S. Salloway 2004 Willis Dementia Occurring st-apoplexy Binswanger, Alzheimer Arteriosclerotic Dementia, SAE Kraepelin Arteriosclerotic Dementia DSM-I Chronic Brain Syndrome Hachinski Scale DEMENTIA DSM-III MID Roman Lacunar Dementia Erkinjuntti Cortical vs. Subcortical NINDS- AIREN Criteria MID,SIVD MID VaD DSM IV- Executive Dysfunction CADASIL 1 st genetic form of VaD VaD VCI SVD VaD Pathological reports of Alzheimer s disease Katzman: AD is the Main Cause of Atrophy and Dementia AD NINDS- ADRDA Criteria for AD VaD

22 Infarktit Yksilön ominaisuudet e.g. ikä koulutus perimä Vaskulaariset riskitekijät Aivoverenkierto sairaudet Valkeanaineen muutos Kognitiivinen heikentyminen Dementia Aivoatrofia

23 KAKSI AVH AIVOA Neural networks Stroke Brain, Halvausaivo, LVD / LAA Network brain Verkostoaiv SVD

24 AIVOVERENKIERTOSAIRAUDET Suuri tiedonkäsittelytoimintojen heikkenemisen ja muistisairauden riski Aivohalvauksen jälkeiset tapaukset (post-stroke), kliinisesti hiljaiseen infarktiin (silent infarct, SI) ja aivoverisuonten tautiin liittyvät tapaukset. Alatyyppejä pienten aivoverisuonten tauti (subkortikaalinen tauti) suurten suonten tauti (kortikaalinen tauti eli moni-infarktitauti) tiedonkäsittelyn (kognitio) kannalta kriittisellä alueella sijaitsevan infarktin (strategic infarct) aiheuttamat tilat. HUOM: Aivoverenkiertosairauksiin ja niiden vaaratekijöihin liittyy Alzheimerin taudin (AT) kliinisten oireiden varhainen ilmaantuminen.

25 VCI - PÄÄTYYPIT Suureten suonten tauti - infarktit Pienten suonten tauti lakunaari infarktit Pienten suonten tauti valkean aineen muutokset Kognitiivisesti kriittinen infarkti, esim. talamuksessa

26 PIENTEN SUONTEN TAUTI The dysexecutive phenotype Timo Erkinjuntti - MRU Lancet Neurology 2002;1:

27 THE EXECUTIVE SMALL VESSEL NETWORKBRA PIENTEN SUONTEN OHJAAVA VERKOSTOAIVO THE LARGEST ENDOTHELIAL ORGAN OF THE HUMAN ECONOMY Timo Erkinjuntti - MRU

28 PREFRONTAL-SUBCORTICAL CIRCUITS Prefrontal cortex Nucleus caudatus A Globus pallidus Thalamus B Timo Erkinjuntti - MRU

29 AIVOJEN PIENTEN SUONTEN TAUTI 1 Pienten suonten subkortikaalinen tauti (subcortical ischemic vascular disease, SIVD) on VCI:n yleisin yksittäinen muoto. Se nivoo yhteen kaksi aiempaa kliinistä pienten suonten oireyhtymää: lakunaaritilan ja Binswangerin taudin. Sen syynä on aivojen pienten, läpäisevien verisuonten ahtautuminen. Aivomuutoksia ovat valkean aineen laaja-alainen iskeeminen vaurio sekä lakuunari infarktit. Vauriot koskettavat prefrontaalista subkortikaalista ratayhteyttä, ja ns. subkortikaalinen oireyhtymä on ensisijainen kognitiivinen oirekuva. Keskeisenä piirteenä on toiminnanohjauksen häiriö. ks esim Melkas ym SLL 2013;16:

30 AIVOJEN PIENTEN SUONTEN TAUTI 2 Aivojen pienten suonten taudin keskeisiä radiologisia löydöksiä ovat valkean aineen muutokset ja lakunaariset infarktit. Muutokset voivat olla näennäisesti melko oireettomia. Lakunaariset infarktit saattavat löytyä sattumalta, ja toipumisennustetta oireita aiheuttaneesta lakuunainfarktista on pidetty hyvänä. Aivojen fronto-subkortikaalisen verkoston vauriot haittaavat kuitenkin huomattavasti tiedonkäsittelyn nopeutta ja toiminnanohjausta sekä heikentävät muistia ja laskevat mielialaa. Aivomuutosten lisäksi potilaalla voi olla pienten suonten tautiin viittaavia muutoksia myös muualla elimistössä, kuten sydämessä, munuaisissa, lihaksistossa ja silmän verkkokalvolla. Pienten suonten taudilla on tärkeä osuus aivohalvauksen jälkeisessä kuolleisuudessa ja aivohalvauksen uusimisessa. Melkas ym SLL 2013;16:

31 ALZHEIMERIN TAUTI JA AIVOVERENKIERTOSAIRAUS AT+AVH

32 AIVOVERENKIERTOSAIRAUDEN JA ALZHEIMERIN TAUDIN VÄLISIÄ YHTEYKSIÄ AVH AT+ AVH AT 4. Aivohalvauksen jälkeinen 3. Yhteiset patologiset mekanismit 1. Infarktit, valkean aineen muutokset 2. Vaskulaariset vaaratekijät

33 DEMENTIA-ASTEINEN TIEDONKÄSITTELYN HEIKENTYMINEN NUNNILLA, JOILLA ON ALZHEIMERIN TAUDIN AIVOMUUTOKSET Ei infarkteja 57 % Iso infarkti 75 % 1-2 pientä infarktia 93 % Pienten aivoverisuonten sairaus lisää merkittävästi kliinisten oireiden ilmaantumisriskiä Alzheimer-potilailla! Snowdon et al JAMA 1997

34 ALZHEIMERIN TAUTI JA AIVOVERENKIERTOSAIRAUS (AT+AVH) AT + AVH merkittävä vanhemmissa ikäryhmissä Tunnistaminen haasteellista : AVH paikallisia neurologisia oireita ja löydöksiä, sekä AVH muutoksia aivokuvassa. Samanaikaisen AT:n toteamista tukevat mm. -varhainen muistin heikentymiseen painottuva oireyhtymä -sisemman ohimolohkon atrofia MK kuvassa -aivo-selkäydinnesteen beeta-amyloidi 42 (Aβ42)-peptidin pitoisuuden pienentyminen.

35 Onneksi muistipulmia voidaan tutkia ja hoitaa LEWYN KAPPALE PATOLOGIAAN LIITTYVÄT MUISTISAIRAUDET

36 LEWYN KAPPALE PATOLOGIAAN LIITTYVÄT MUISTISAIRAUDET PARKINSONIN TAUDIN MUISTISAIRAUS LEWYN KAPPALE-TAUTI

37 PARKINSON TAUDIN MUISTISAIRAUS 1 Parkinsonin taudissa Lewyn kappaleita nähdään tyypillisesti mustatumakkeessa (substantia nigra), tyvitumakkeissa ja myös vaihtelevassa määrin aivokuorella. Parkinsonin taudissa tiedonkäsittelyyn liittyvien etenevien oireiden esiintyvyys on 4 6 kertaa suurempi kuin normaaliväestössä. Tiedonkäsittelyssä esiintyy oireita %:lla Parkinsonpotilaista. Parkinsonin taudin muistisairautta potevia arvioidaan olevan Suomessa noin

38 PARKINSON TAUDIN MUISTISAIRAUS 2 Parkinsonin taudin muistisairaudelle altistavat korkea ikä, vaikea ja hidasliikkeinen parkinsonismi, pystyasennon epävarmuus, kävelyvaikeus ja varhain ilmenevat muistioireet. Syitä oireisiin: aivojen kuorikerroksen Lewyn kappaleet, samanaikaiset AT muutokset, eri välittäjäainejärjestelmien vauriot tai näiden yhdistelmä. Tiedonkäsittelyyn liittyvät oireet ja näköharhat ovat yhteydessä kolinergisen järjestelman heikentymiseen

39 PARKINSON TAUDIN MUISTISAIRAUS Emre M, Aarsland D, Brown R ym. Movement Disorders 2007 YDINPIIRTEET: Parkinsonin taudin diagnoosi vähintään vuosi ennen etenevää tiedonkäsittelyn heikentymää LIITÄNNÄISPIIRTEET: Tiedonkäsittely oireet Tarkkkavuuden, Suoritusten vaihtelu, Toiminnaohjauksen, Visuospatiallisten ja muistitoimintojen heikentyminen ja hidastuminen Käytösoireet Aloitekyvyttömyys, Persoonallisuuden muutos, Hallusinaatiot, Harhaluulot, Liiallinen päiväsaikainen väsymys

40 LEWYN KAPPALE -TAUTI (LKT) 1. (LKT) Lewyn kappaleita löytyy runsaasti erityisesti limbisen järjestelmän rakenteissa (mm. amygdala) ja aivokuorella. Puolella potilaista on aivoissa myös AT-muutoksia. LKT alkaa hitaasti ja on hieman yleisempi miehillä. LKT:a esiintyy 5 %:lla yli 75-vuotiaista sekamuodot mukaan lukien. Taudin kesto on hyvin vaihteleva (2 12 vuotta). Diagnoosia tukee heikentynyt tyvitumakkeiden dopamiinitransportterisitoutuminen.

41 LEWYN KAPPALE -TAUTI (LKT) 2. Muistioireet eivät ole alkuvaiheessa tyypillisiä. Alkuvaiheen etenevä tapahtumamuistin heikentyminen yhdessä LKT-piirteiden kanssa viittaa samanaikaisen AT:n olemassaoloon. Potilaat ovat herkkiä psykoosilääkkeille ja saattavat muuttua sekaviksi ja kavelykyvyttömiksi jo pienistä annoksista. Hyvä lääkevaste AKE lääkkeelle ei virallinen käyttöaihe

42 LEWYN KAPPALE TAUTI DLB CONSORTIUM CRITERIA McKeith IG, Dickson DW, Lowe J ym. Neurology 1995 ETENEVÄ TEIDONKÄSITTELYN HEIKENTYMINEN YDIN PIIRTEET (vähintään 2): Tarkkaavuuden, vireyden ja kognitiivisten toimintojen vaihtelu Toistuvat yksityiskohtaiset näköharhat Ekstrapyramidaalioireet VIITTAAVAT PIIRTEET: REM-unen aikaiset käytösoireet Herkkyys neurolepteille Alentunut tyvitumakkeiden dopamiinitransportteri sitoutuminen

43 OTSA-OHIMOLOHKORAPPEUMAT

44 OTSA-OHIMOLOHKORAPPEUMAT Otsalohkorappeuma (dementia) Etenevä sujumaton afasia Semanttinen dementia

45 OTSALOHKORAPPEUMA (DEMENTIA) 1 Otsalohkodementia on otsa-ohimolohkorappeuman yleisin muoto Käsittää yli puolet otsaohimolohkorappeumista Alkaa yleensä alle 65-vuotiaana, mutta voi alkaa myös hyvin iäkkäänä. Noin puolella on positiivinen sukuhistoria. 1/3 perheittäin GRN, MAPT, C9ORF72 Taudin osuus on arviolta 5 % kaikista etenevistä ja 10 % työikäisten muistisairauksista Alkamisikä yleensä vuotta, 20% alle 45-v-

46 OTSALOHKORAPPEUMA (DEMENTIA) 2 1) hiipivä alku ja vähittäinen eteneminen, 2) käyttäytymisen ja persoonallisuuden muutos (estottomuus, tahdittomuus,arvostelukyvyttömyys), 3) toiminnanohjauksen (suunnitelmallisuus, keskittymiskyky, tarkkaavuus) vaikeudet, 4) sosiaalisten taitojen varhainen heikentyminen 5) päättelykyvyn ja ongelmanratkaisukyvyn heikentyminen 6) puheen tuoton vaikeudet 7) sairaudentunnonheikentyminen

47 OTSALOHKORAPPEUMA (DEMENTIA) 3 Muisti ja spatiaaliset taidot ovat alkuvaiheessa säilyneet Aivojen magneettikuvauksessa nähdään etuotsalohkon kudoskatoa Vastaava verenvirtauksen ja aineenvaihdunnan heikentyminen positroniemissiotomografiassa (PET) Laboratoriokokeissa ei ilmene tyypillisiä muutoksia.

48 OTSALOHKORAPPEUMA (DEMENTIA) Ydinkriteeri Etenevä käytöksen muuttuminen tai tiedonkäsittelyn heikkeneminen, joka sopii neurodegeneratiiviseen sairauteen

49 MAHDOLLINEN OTSALOHKORAPPEUMA (kolmen seuraavista kriteereistä tulee täyttyä ja olla jatkuvaa tai usein toistuvaa) 1) Luonnollisen estyneisyyden väheneminen sairauden varhaisvaiheessa 2) Apatia tai sisäänpäinkääntyneisyys 3) Sympatian tai empatian kokemisen menettäminen 4) Toistava, stereotyyppinen tai pakonomainen käyttäytyminen 5) Hyperoraalisuus tai ruokavalion muutokset 6) Toiminnanohjauksen häiriöt yhdistyneinä suhteellisen hyvin säilyneeseen muistiin ja visuospatiaaliseen toimintaan

50 TODENNÄKÖINEN OTSALOHKORAPPEUMA (kriteerien 1-3 tulee täyttyä) 1) Mahdollisen otsalohkodementian kriteerit edeltä täyttyvät 2) Merkittävä toimintakyvyn heikkeneminen 3) Otsalohkon tai ohimolohkon etuosan surkastuma tai aivoverenkierron tai aineenvaihdunnan vähentyminen MK-, TT-, PET- tai SPET-tutkimuksessa

51 OTSALOHKORAPPEUMA (DEMENTIA) KESKEISIÄ EROJA ALZHEIMERIN TAUTIIN: Käyttäytymisoireisto (behavioraalinen syndrooma) - persoonallisuuden ja käyttäytymisen muutokset korostuneet ja tulevat esiin varhain Muisti alkuvaiheessa melko hyvin säilynyt Toiminnanohjauksen vaikeudet yleensä ensimmäinen tiedonkäsittelytoimintojen muutos Alkaa nuoremmalla iällä kuin Alzheimerin tauti Kuvantamistutkimuksissa tyyppilliset löydökset

52 ETENEVÄ SUJUMATON AFASIA Otsa-ohimolohkorappeuman alatyyppi. Se alkaa nuoremmalla iällä kuin AT, useimmiten alle 65-vuotiaana. Kliinisiä ominaispiirteitä ovat 1) hiipivä alku ja vähittäinen eteneminen 2) työläs puheen tuotto, fonologiset ja kieliopilliset virheet, lyhyet lauseet, yksinkertainen lauserakenne 3) sanojen löytämis- ja nimeämisvaikeus (anomia). Voi esiintyä lukemis- ja kirjoittamisvaikeuksia, mutta puheen ymmärtäminen arkikeskustelussa ja muut tiedonkäsittelyn osaalueet ovat säilyneet. Aivojen magneettikuvauksessa nähdään kudoskatoa yleensä vasemmalla otsalohkossa ja ohimolohkon etuosissa.

53 SEMANTTINEN DEMENTIA Otsa-ohimolohkorappeuman yksi muoto. Alkaa yleisimmin alle 65-vuotiaana, mutta voi alkaa myöhemminkin. Kliinisiä ominaispiirteitä ovat 1) hiipivä alku ja vähittäinen eteneminen 2) kielenmerkityksen häviäminen eli nimeämis- ja ymmärtämishäirö 3) sujuva ja vaivaton puheen tuotto, mutta sisällöltään tyhjä puhe 4) heikentynyt esineiden ja kasvojen tunnistaminen (assosiatiivinen agnosia). Tapahtumamuisti, toistamiskyky, lukeminen ja sanelusta kirjoittaminen sitä vastoin ovat säilyneet suhteellisen hyvin. Aivojen magneettikuvauksessa nähdään kudoskatoa ohimolohkon keskimmäisen ja alimman aivopoimun alueella.

54

55 KOKONAISVALTAINEN HOITO EHYT HOITOKETJU

56 ALZHEIMERIN TAUTI AT:n hoidossa käytetään muistisairauslääkkeitä (jokin kolmesta asetyylikoliiniesteraasin (AKE) estäjästä tai memantiini. Varhaisen ja lievän AT:n ensisijaiseksi lääkkeeksi suositetaan jotakin kolmesta asetyylikoliiniesteraasin (AKE) estäjästä, mutta ellei AKE:n estäjä -hoito sovi (esimerkiksi vasta-aihe), hoito voidaan aloittaa myös memantiinilla. Kohtalaisen vaikean tai vaikean AT:n ensisijainen hoito ovat AKE:n estäjät ja memantiini

57 HOIDON TAVOITE - HOITOVASTE Lääkehoidon ensisijaisina tavoitteina ovat potilaan kognition ja omatoimisuuden ylläpitäminen, tilan vakiinnuttaminen ja käytösoireiden lievittäminen. Tavallisin hoitovaste lievässä vaiheessa on tilan vakiintuminen keskivaikeassa vaiheessa omatoimisuuden koheneminen vaikeassa vaiheessa omatoimisuuden säilyminen tai käytösoireiden hoidon helpottuminen.

58 LÄÄKEHOITO ON OSA HOIDON KOKONAISUUTTA Lääkehoidosta on hyötyä vain silloin, kun se on osa hoidon laajaa kokonaisuutta Kokonaisvaltainen hoito: vaaratekijöiden ja oheis- sairauksien hoito mielialan ja käytösoireiden hoito kokonaisvaltainen kuntoutus, ohjaus ja tuki. Hoidon onnistuminen edellyttää saumatonta hoitoketjua yksilöllistä kuntoutus- ja palvelusuunnitelmaa, jota tarkistetaan säännöllisesti taudin edetessä

59 uistipotilaan hoitoketju, esimerkkinä Alzheimerin tauti (AT). MSE = Mini-mental State Examination, GDS = Global Deterioration Scale, CDR= Clinical Dementia Rating. Kaikkien tehtävä Ehkäisy Aivojen terveys Muistioire Kaikkien tehtävä Muistioireen tunnistaminen Diagnoosi Muistipoliklinikka Diagnostiikka Yksilöllinen hoito- ja kuntoutussuunnitelma Erityistason konsultaatio Neurologi Geriatri Neurokirurgi Psykiatri Psykogeriatri Varhainen AT Muistisairauksien ennaltaehkäisy Valtimotaudin riskitekijöiden hyvä hoito Liikunta Henkinen ja sosiaalinen aktiivisuus Päävammojen ehkäisy Monipuolinen ruokavalio Lievä AT MMSE GDS 3 4 CDR 0,5 1 Avohoito Yksilöllinen hoito- ja kuntoutussuunnitelma Keskivaikea AT MMSE GDS 4 6 CDR 1 2 Avohoito/Pitkäaikaishoito Yksilöllinen hoito- ja kuntoutussuunnitelma Yksilöllinen hoito- ja kuntoutussuunnitelma Säännöllinen tarkistus ja seuranta (6 12 kuukautta) Lääkehoidon tarkistus Oheissairauksien hoito Yksilöllisesti räätälöidyt palvelut Käytösoireiden hoito Ajoterveys, turvallisuus Kuntoutus ja apuvälinearvio Sosiaalietuuksien päivitys Edunvalvonta Hoitotahto Ohjaus ja neuvonta Omaisten kuuleminen ja tuki Vaikea AT MMSE 12 0 GDS 6 7 CDR 2 3 Pitkäaikaishoito Yksilöllinen hoitosuunnitelma Kuntoutumista edistävä hoitoty Loppuvaiheen hoito Kuolema

60 MUISTIPULMIA - HUOLTOON

61 MUISTIPULMIA - HUOLTOON MUISTIN KUNTOKOULU - Hyvä laatuelämä Aktiivisuus Elämänhallinta Liikunta, Ravinto, Uni.. MUISTIN KÄYTTÖKOULU - Viisas sivistys Muistiavut Muististrategiat AIVOTERVEYS Vaaratekijöiden ehkäisy Vaaratilojen tunnistus ja hoito - Viisas sijoitus

62 MITÄ KEINOJA MUISTIN KOHENTAMISEKSI? - 1 KUORMITUSTEKIJÖIDEN HALLINTA kiire aikapaine ympäristön häiriötekijät JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN ruokailutauot, lepotauot liikunta stressin hallinta vaikeiden ja helppojen töiden rytmitys motivointi, omat toimintatavat

63 MITÄ KEINOJA MUISTIN KOHENTAMISEKSI? - 2 MUISTITAITOJEN HARJOITTAMINEN merkityksellisyys muistivinkit opiskelustrategiat, -tekniikat mieleenpainamisen strategiat MUISTIN APUVÄLINEET kalenterit muistiinpanot, muistilaput

64 MITÄ VOIN ITSE TEHDÄ? Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty Hoida yksi asia kerrallaan ( Poikki, pinoon, piste ) - puhelin, sähköposti Älä jää ylisuurten töiden uuvuttamaksi jatkuvat ylipitkät työpäivät alentavat kognitiivista suorituskykyä! Muista levon merkitys

65 AIVOTERVEYDEN SIJOITUSSALKKUNNE EHDOT, RISKIT, VASTUUT

66 AIVOTERVEYDEN SIJOITUSSALKKU SIJOITA NYT AIVOTERVEYTEEN Harkituille oikea-aikaisille sijoituksille saat hyvän tuoton ja kestävän kasvun Päivän nousijat: liikunta, painonhallinta, aktiivisuus, verenpaineen ja kolesterolin hoito... PIDÄ AIVOSI KUNNOSSA WSOY 2010

67 Sijoita aivoterveyteen! Kohtuus! o Miia Kivipelto ICAD 2010

MUISTIPULMIA HOITOON VAI HUOLTOON

MUISTIPULMIA HOITOON VAI HUOLTOON MUISTIPULMIA HOITOON VAI HUOLTOON Timo Erkinjuntti HY Neurologian professori HYKS Neurologian klinikka, Ylilääkäri KAMPPI 14 03 2016 MUISTITOIMINNOT TIEDON AKTIIVINEN KÄSITTELY Tiedon tallentuminen säilömuistiin

Lisätiedot

MUISTIPULMIA HOITOON VAI HUOLTOON

MUISTIPULMIA HOITOON VAI HUOLTOON MUISTIPULMIA HOITOON VAI HUOLTOON Timo Erkinjuntti HY Neurologian professori HYKS Neurologian klinikka, Ylilääkäri KAMPPI 27 03 2017 MUISTITOIMINNOT TIEDON AKTIIVINEN KÄSITTELY Tiedon tallentuminen säilömuistiin

Lisätiedot

MUISTIPULMIA HOITOON VAI HUOLTOON

MUISTIPULMIA HOITOON VAI HUOLTOON MUISTIPULMIA HOITOON VAI HUOLTOON Timo Erkinjuntti HY Neurologian professori HYKS Neurologian klinikka, Ylilääkäri KAMPPI 16 03 2015 MUISTITOIMINNOT TIEDON AKTIIVINEN KÄSITTELY Tiedon tallentuminen säilömuistiin

Lisätiedot

Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015

Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015 Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015 Muistisairauksista Muistisairauksien lääkehoidon periaatteet Muistisairauden hoidon kokonaisuus Lääkkeettömät hoidot Etenevät muistisairaudet ovat

Lisätiedot

Tietoa muistisairauksista Geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Maija-Helena Keränen

Tietoa muistisairauksista Geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Maija-Helena Keränen Tietoa muistisairauksista 21.2.2017 Geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Maija-Helena Keränen Muisti ei ole yksi kokonaisuus, se koostuu osista Aistimuisti Työmuisti i Säilömuisti Taitomuisti

Lisätiedot

Muistisairauksien lääkkeetön hoito Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Muistisairauksien erityispätevyys

Muistisairauksien lääkkeetön hoito Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Muistisairauksien erityispätevyys Muistisairauksien lääkkeetön hoito Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Muistisairauksien erityispätevyys 23.11.2018 Muistisairauksien lääkkeetön hoito Muistisairauksista Muistisairauksien lääkehoidon

Lisätiedot

Muistipoliklinikan toiminnan kehittäminen

Muistipoliklinikan toiminnan kehittäminen Muistipoliklinikan toiminnan kehittäminen Geriatri Pirkko Jäntti 25.5.2015 Mistä muistipoliklinikan toiminnan kehittämistyössä aloitetaan? Selvitetään muistisairaiden laskennallinen osuus kunnan väestöstä

Lisätiedot

Likvorin biomarkkerit. diagnostiikassa. Sanna Kaisa Herukka, FM, LL, FT. Kuopion yliopistollinen sairaala

Likvorin biomarkkerit. diagnostiikassa. Sanna Kaisa Herukka, FM, LL, FT. Kuopion yliopistollinen sairaala Likvorin biomarkkerit neurodegeneratiivisten sairauksien diagnostiikassa Sanna Kaisa Herukka, FM, LL, FT Itä Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala Selkäydinneste Tilavuus n. 150ml, muodostuu

Lisätiedot

MUISTISAIRAUDET. Timo Erkinjuntti. HYKS Neurologian klinikka,ylilääkäri

MUISTISAIRAUDET. Timo Erkinjuntti. HYKS Neurologian klinikka,ylilääkäri MUISTISAIRAUDET KÄYPÄ TUTKIMUS JA HOITO Timo Erkinjuntti HY Neurologian professori HYKS Neurologian klinikka,ylilääkäri VII Kansanterveyspäivät, Ikääntyvän väestön terveyshaasteet Marina Congress Center,

Lisätiedot

Muistisairaus työiässä Mikkeli 3.9.2014. Anne Remes Neurologian professori, ylilääkäri Itä-Suomen yliopisto, KYS

Muistisairaus työiässä Mikkeli 3.9.2014. Anne Remes Neurologian professori, ylilääkäri Itä-Suomen yliopisto, KYS Muistisairaus työiässä Mikkeli 3.9.2014 Anne Remes Neurologian professori, ylilääkäri Itä-Suomen yliopisto, KYS Muisti voi heikentyä monista syistä väsymys kiputilat masennus uupumus stressi MUISTI, KESKITTYMINEN

Lisätiedot

Käypä hoito -suositus. Muistisairaudet

Käypä hoito -suositus. Muistisairaudet Käypä hoito -suositus Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Societas Gerontologica Fennican, Suomen Neurologisen Yhdistyksen, Suomen Psykogeriatrisen Yhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen Yhdistyksen

Lisätiedot

1(3) Timo Erkinjuntti Soveltava neurologian professori HYKS neurologian klinikka AIVOTERVEYS HAASTEENA MUISTI JA TIEDONKÄSITTELY

1(3) Timo Erkinjuntti Soveltava neurologian professori HYKS neurologian klinikka AIVOTERVEYS HAASTEENA MUISTI JA TIEDONKÄSITTELY 1(3) Timo Erkinjuntti Soveltava neurologian professori HYKS neurologian klinikka AIVOTERVEYS HAASTEENA MUISTI JA TIEDONKÄSITTELY Muistin ja tiedonkäsittelyn kannalta keskeisiä ovat verenkierron ja hermoston

Lisätiedot

Tietoa muistisairauksista Geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Maija-Helena Keränen

Tietoa muistisairauksista Geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Maija-Helena Keränen Tietoa muistisairauksista 18.10.2017 Geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Maija-Helena Keränen Luennon sisältö Mitä on muisti ja tiedonkäsittely Mikä muu voi heikentää muistia kuin muistisairaus

Lisätiedot

KÄYPÄ HOITO VASTAUS HAASTEESEEN

KÄYPÄ HOITO VASTAUS HAASTEESEEN KÄYPÄ HOITO VASTAUS HAASTEESEEN SITRA 1989 Sulkava R, Erkinjuntti T, Palo J. Dementia: tutkimus ja hoito. SITRA ja STM. 1st edition. Helsinki 1989. DEMENTIA: TUTKIMUS JA HOITO 2010 UUSIN 01. 2017 KÄYPÄ

Lisätiedot

Varhainen muistisairaus. Nina Kemppainen LT, Neurologian erikoislääkäri 26.10.2015

Varhainen muistisairaus. Nina Kemppainen LT, Neurologian erikoislääkäri 26.10.2015 Varhainen muistisairaus Nina Kemppainen LT, Neurologian erikoislääkäri 26.10.2015 Muistisairauksien yleisyys Joka viides työikäinen ja joka kolmas yli 65- vuotias ilmoittaa muistioireita Etenevien muistisairauksien

Lisätiedot

MUISTISAIRAUDET. Timo Erkinjuntti HY Neurologian professori HYKS Neurologian klinikka, Ylilääkäri. Timo Erkinjuntti, HY/HUS. Timo Erkinjuntti, HY/HUS

MUISTISAIRAUDET. Timo Erkinjuntti HY Neurologian professori HYKS Neurologian klinikka, Ylilääkäri. Timo Erkinjuntti, HY/HUS. Timo Erkinjuntti, HY/HUS MUISTISAIRAUDET Timo Erkinjuntti HY Neurologian professori HYKS Neurologian klinikka, Ylilääkäri LUETTAVAA TAUSTA-AINEISTOJA 2010 KÄYPÄ HOITO SUOSITUS 2010 MUISTISAIRAUKSIEN DIAGNOSTIIKKA JA LÄÄKEHOITO

Lisätiedot

MUISTISEMINAARI. 23.9.2011, Huhtamäkisali, Alavus Tarja Lindholm, geriatri

MUISTISEMINAARI. 23.9.2011, Huhtamäkisali, Alavus Tarja Lindholm, geriatri MUISTISEMINAARI 23.9.2011, Huhtamäkisali, Alavus Tarja Lindholm, geriatri KÄYPÄ HOITO-SUOSITUKSET JA ALUEELLINEN MUISTISAIRAUKSIEN HOITOMALLI MIKÄ IHMEEN KÄYPÄ HOITO? Suomalainen Lääkäriseura Duodecim

Lisätiedot

Kouvolan seudun Muisti ry / Levonen Tarja

Kouvolan seudun Muisti ry / Levonen Tarja MUISTISAIRAUS, mitä se on? sairaus, joka heikentää sekä muistia että muita tiedonkäsittelyn alueita Kielelliset toiminnot Näönvarainen hahmottaminen Toiminnanohjaus Muistisairaudet johtavat useimmiten

Lisätiedot

Muistisairaudet saamelaisväestössä

Muistisairaudet saamelaisväestössä Muistisairaudet saamelaisväestössä Anne Remes Professori, ylilääkäri Kliininen laitos, neurologia Itä-Suomen yliopisto, KYS Esityksen sisältö Muistisairauksista yleensä esiintyvyys tutkiminen tärkeimmät

Lisätiedot

Selkäydinneste Alzheimerin taudin peilinä. Sanna-Kaisa Herukka, LL, FT Itä-Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala Neurologia

Selkäydinneste Alzheimerin taudin peilinä. Sanna-Kaisa Herukka, LL, FT Itä-Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala Neurologia Selkäydinneste Alzheimerin taudin peilinä Sanna-Kaisa Herukka, LL, FT Itä-Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala Neurologia Sidonnaisuudet Itä-Suomen yliopiston Aivotutkimusyksikön Biomarkkerilaboratorion

Lisätiedot

Työikäisten harvinaisemmat muistisairaudet 12.10.2011. Anne Remes Neurologian dosentti, kliininen opettaja Oulun yliopisto

Työikäisten harvinaisemmat muistisairaudet 12.10.2011. Anne Remes Neurologian dosentti, kliininen opettaja Oulun yliopisto Työikäisten harvinaisemmat muistisairaudet 12.10.2011 Anne Remes Neurologian dosentti, kliininen opettaja Oulun yliopisto Luonteen muuttuminen Kognition muuttuminen FTD: Frontotemporaalinen dementia Muu

Lisätiedot

Kati Juva HUS Psykiatriakeskus Lääketieteen etiikan päivä

Kati Juva HUS Psykiatriakeskus Lääketieteen etiikan päivä Kati Juva HUS Psykiatriakeskus Lääketieteen etiikan päivä 27.9.2018 Muistisairaudet Kognitiivisia kykyjä heikentäviä aivosairauksia Yleensä eteneviä Periaatteessa tunnetaan myös korjaantuvia tiloja ja

Lisätiedot

AIVOTERVEYS MITEN MUISTIIN JA TIEDONKÄSITTELYYN VOI VAIKUTTAA

AIVOTERVEYS MITEN MUISTIIN JA TIEDONKÄSITTELYYN VOI VAIKUTTAA AIVOTERVEYS MITEN MUISTIIN JA TIEDONKÄSITTELYYN VOI VAIKUTTAA Susanna Melkas Neurologisen kuntoutuksen apulaisprofessori, neurologian osastonylilääkäri Helsingin yliopisto ja HYKS neurologian klinikka

Lisätiedot

Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä?

Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä? Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä? Juha Rinne, Neurologian erikoislääkäri ja dosentti Professori PET- keskus ja neurotoimialue, TYKS ja Turun yliopisto MITÄ MUISTI ON? Osatoiminnoista koostuva kyky

Lisätiedot

Muistisairauksien diagnosointi

Muistisairauksien diagnosointi Muistisairauksien diagnosointi Geriatri Pirkko Jäntti Lääkärimeeting 2.2.2016 Muistisairaudet käypä hoito-suositus 13.8.2010 Käsittelee muistisairauksien ennaltaehkäisyä, diagnostiikkaa ja lääkehoitoa

Lisätiedot

Alzheimerin tauti ja sen hoito

Alzheimerin tauti ja sen hoito Alzheimerin tauti ja sen hoito Juha Rinne, Neurologian erikoislääkäri ja dosentti Professori PET- keskus, TYKS Lääkärikeskus Mehiläinen, Turku Menestyksellinen ikääntyminen Ikääntymiseen liittyvät muistimuutokset

Lisätiedot

TYÖIKÄISTEN MUISTISAIRAUDET. Juha Rinne, Neurologian erikoislääkäri ja dosentti Professori PET-keskus, TYKS

TYÖIKÄISTEN MUISTISAIRAUDET. Juha Rinne, Neurologian erikoislääkäri ja dosentti Professori PET-keskus, TYKS TYÖIKÄISTEN MUISTISAIRAUDET Juha Rinne, Neurologian erikoislääkäri ja dosentti Professori PET-keskus, TYKS MITÄ MUISTI ON? Osatoiminnoista koostuva kyky tallentaa mieleen uusia asioita ja tarvittaessa

Lisätiedot

Muistisairaudet työiässä

Muistisairaudet työiässä Muistisairaudet työiässä JOHANNA KRÜGER LT, NEUROLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI OYS, NEUROLOGIAN KLINIKKA OULUN YLIOPISTO 26.11.2018 Koetut muistivaikeudet Kaikista työikäisistä 17% Yli 55 vuotiaista joka 25% Työ

Lisätiedot

Muistisairaudet Käypä Hoito. Päivitys 2017

Muistisairaudet Käypä Hoito. Päivitys 2017 Muistisairaudet Käypä Hoito Päivitys 2017 Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Societas Gerontologica Fennican, Suomen Geriatrit yhdistyksen, Suomen Neurologisen Yhdistyksen, Suomen Psykogeriatrisen Yhdistyksen

Lisätiedot

MITÄ JÄÄ MUISTIIN JA MITEN SIIHEN VOI VAIKUTTAA. Susanna Melkas dosentti, neurologian apulaisylilääkäri HYKS neurologian klinikka

MITÄ JÄÄ MUISTIIN JA MITEN SIIHEN VOI VAIKUTTAA. Susanna Melkas dosentti, neurologian apulaisylilääkäri HYKS neurologian klinikka MITÄ JÄÄ MUISTIIN JA MITEN SIIHEN VOI VAIKUTTAA Susanna Melkas dosentti, neurologian apulaisylilääkäri HYKS neurologian klinikka Muisti on ihmeellinen asia, mutta sääli sitä joka ei osaa unohtaa. Olli

Lisätiedot

Selkäydinneste vai geenitutkimus?

Selkäydinneste vai geenitutkimus? Selkäydinneste vai geenitutkimus? 19.5.2016 Anne Remes, professori, ylilääkäri, Itä-Suomen yliopisto, KYS, Neurokeskus Nuorehko muistipotilas, positiivinen sukuhistoria Päästäänkö diagnostiikassa tarkastelemaan

Lisätiedot

LYHYT KATSAUS TAVALLISIMPIIN MUISTISAIRAUKSIIN

LYHYT KATSAUS TAVALLISIMPIIN MUISTISAIRAUKSIIN 04.03.2014 Ulla Vuori Terveydenhoitaja, muistikoordinaattori LYHYT KATSAUS TAVALLISIMPIIN MUISTISAIRAUKSIIN Taustaa: Vuosittain noin 13 500 yli 64-vuotiasta henkilöä sairastuu muistisairauteen Lievästä

Lisätiedot

Muistipotilaan hoito- ja kuntoutuspolku kunnassa. 23.5.2012 Jaana Suhonen Dosentti, sosiaali- ja terveysjohtamisen MBA Jokilaakson Terveys Oy

Muistipotilaan hoito- ja kuntoutuspolku kunnassa. 23.5.2012 Jaana Suhonen Dosentti, sosiaali- ja terveysjohtamisen MBA Jokilaakson Terveys Oy Muistipotilaan hoito- ja kuntoutuspolku kunnassa 23.5.2012 Jaana Suhonen Dosentti, sosiaali- ja terveysjohtamisen MBA Jokilaakson Terveys Oy Kirjallisuus Muistisairaudet Käypä hoito suositus 13.8.2010

Lisätiedot

Muistisairauksien uusia tuulia

Muistisairauksien uusia tuulia Muistisairauksien uusia tuulia Juha Rinne Neurologian erikoislääkäri ja dosentti Professori PET keskus ja neurotoimialue Turun yliopisto ja TYKS PL 52 20521 Turku Puh: 02 313 1866 E-mail: juha.rinne@tyks.fi

Lisätiedot

Muistisairauksien koko kuva Muistisairaudet käypä hoito suositus 13.8.2010 Kansallinen muistiohjelma 2012

Muistisairauksien koko kuva Muistisairaudet käypä hoito suositus 13.8.2010 Kansallinen muistiohjelma 2012 Muistisairauksien koko kuva Muistisairaudet käypä hoito suositus 13.8.2010 Kansallinen muistiohjelma 2012 Muistisairauksien tunnistaminen, lääkehoito, hoidon seuranta Geriatrian dosentti Pirkko Jäntti

Lisätiedot

MITÄ JÄÄ MUISTIIN JA MITEN SIIHEN VOI VAIKUTTAA. Susanna Melkas dosentti, neurologian osastonylilääkäri HYKS neurologian klinikka

MITÄ JÄÄ MUISTIIN JA MITEN SIIHEN VOI VAIKUTTAA. Susanna Melkas dosentti, neurologian osastonylilääkäri HYKS neurologian klinikka MITÄ JÄÄ MUISTIIN JA MITEN SIIHEN VOI VAIKUTTAA Susanna Melkas dosentti, neurologian osastonylilääkäri HYKS neurologian klinikka Muisti syntyy, kun... Hermosolut ovat kasvattaneet ulokkeita ja rakentaneet

Lisätiedot

TYÖNKUVAT. Gerontologinen sosiaalityö työkokous Saara Bitter

TYÖNKUVAT. Gerontologinen sosiaalityö työkokous Saara Bitter TYÖNKUVAT Gerontologinen sosiaalityö työkokous 18.11.2015 Saara Bitter MUISTIHOITAJA Muistihoitajalla tarkoitetaan etenevien muistisairauksien hoitoon perehtynyttä terveydenhuollon henkilöä. Muistihoitaja

Lisätiedot

TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter

TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter TYÖNKUVAT Vanhusneuvoston työkokous 5.10.2015 Saara Bitter LÄÄKÄRI Muistilääkäri on muistisairauksiin perehtynyt lääkäri, tavallisimmin geriatri, neurologian tai psykogeriatrian erikoislääkäri. Hän toimii

Lisätiedot

MONTO, PANINA, PELTONEN, SIVULA, SOININEN

MONTO, PANINA, PELTONEN, SIVULA, SOININEN MONTO, PANINA, PELTONEN, SIVULA, SOININEN Alzheimerin tauti Lewyn kappale tauti Otsa-ohimolohkorappeuma Verisuoniperäinen muistisairaus Hitaasti etenevä aivosairaus, perimmäistä syytä ei tunneta. Varhainen

Lisätiedot

Muistisairaudet 23.10.13

Muistisairaudet 23.10.13 Muistisairaudet 23.10.13 Muistaminen on aivojen tärkeimpiä tehtäviä Kaikki älyllinen toiminta perustuu tavalla tai toisella muistiin Muisti muodostaa identiteetin ja elämänhistorian Muistin avulla tunnistamme

Lisätiedot

Muistisairaudet. Päivitetty PDF-versio sisältää suositustekstin, taulukot ja kuvat sekä kirjallisuus viitteet typistetyssä muodossa.

Muistisairaudet. Päivitetty PDF-versio sisältää suositustekstin, taulukot ja kuvat sekä kirjallisuus viitteet typistetyssä muodossa. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Societas Gerontologica Fennican, Suomen Geriatrit -yhdistyksen, Suomen Neurologisen Yhdistyksen, Suomen Psykogeriatrisen Yhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen Yhdistyksen

Lisätiedot

Muistisairaudet. Päivitetty PDF-versio sisältää suositustekstin, taulukot ja kuvat sekä kirjallisuus viitteet typistetyssä muodossa.

Muistisairaudet. Päivitetty PDF-versio sisältää suositustekstin, taulukot ja kuvat sekä kirjallisuus viitteet typistetyssä muodossa. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Societas Gerontologica Fennican, Suomen Geriatrit -yhdistyksen, Suomen Neurologisen Yhdistyksen, Suomen Psykogeriatrisen Yhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen Yhdistyksen

Lisätiedot

Muistisairaudet. Päivitetty PDF-versio sisältää suositustekstin, taulukot ja kuvat sekä kirjallisuus viitteet typistetyssä muodossa.

Muistisairaudet. Päivitetty PDF-versio sisältää suositustekstin, taulukot ja kuvat sekä kirjallisuus viitteet typistetyssä muodossa. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Societas Gerontologica Fennican, Suomen Geriatrit -yhdistyksen, Suomen Neurologisen Yhdistyksen, Suomen Psykogeriatrisen Yhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen Yhdistyksen

Lisätiedot

Dementian varhainen tunnistaminen

Dementian varhainen tunnistaminen Tiedosta hyvinvointia RAI-seminaari 13.3. 2008 Hoitotyön päivä 1 Dementian varhainen tunnistaminen Harriet Finne-Soveri LT, geriatrian erikoislääkäri Terveystaloustieteen keskus CHESS Tiedosta hyvinvointia

Lisätiedot

Jos muisti menee? Muistisairauksien ehkäisyn ja varhainen toteaminen Neurologiapäivät Hilkka Soininen. UEF // University of Eastern Finland

Jos muisti menee? Muistisairauksien ehkäisyn ja varhainen toteaminen Neurologiapäivät Hilkka Soininen. UEF // University of Eastern Finland Jos muisti menee? Muistisairauksien ehkäisyn ja varhainen toteaminen Neurologiapäivät 2.11.2017 Hilkka Soininen Fokuksessa muistisairaudet Suomessa vuosikymmenien tutkimusperinne Muistisairauksien diagnostiikan

Lisätiedot

Huolehdi muististasi!

Huolehdi muististasi! Huolehdi muististasi! HUOLEHDI MUISTISTASI Sinun voi olla joskus vaikea muistaa asioita. Muistisi toimintaa ja keskittymistäsi haittaavat monet asiat. Muistin toimintaan vaikuttavat esimerkiksi: väsymys

Lisätiedot

Muistipoliklinikan toiminnan kehittäminen

Muistipoliklinikan toiminnan kehittäminen Muistipoliklinikan toiminnan kehittäminen Geriatri Pirkko Jäntti 16.6.2015 Kehittämistyön menestystekijöitä Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy, IKINÄ, Kide 25, 2015 1. Toimijoilla on riittävästi tietoa. 2.

Lisätiedot

Helsingin Alzheimer-yhdistys Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri.

Helsingin Alzheimer-yhdistys Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri. Helsingin Alzheimer-yhdistys Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri. Etenevät muistisairaudet ovat merkittävä kansanterveydellinen ja -taloudellinen haaste. Lähes neljännesmiljoonalla suomalaisella

Lisätiedot

MUISTIONGELMIEN HUOMIOIMINEN TYÖTERVEYSHUOLLOSSA, KEHITYSVAMMAISTEN SEKÄ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEASIAKKAIDEN HOIDOSSA

MUISTIONGELMIEN HUOMIOIMINEN TYÖTERVEYSHUOLLOSSA, KEHITYSVAMMAISTEN SEKÄ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEASIAKKAIDEN HOIDOSSA . MUISTIONGELMIEN HUOMIOIMINEN TYÖTERVEYSHUOLLOSSA, KEHITYSVAMMAISTEN SEKÄ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEASIAKKAIDEN HOIDOSSA ERITYISRYHMIEN MUISTIONGELMAT Jouko Laurila geriatrian erikoislääkäri Rovaniemen

Lisätiedot

Joka kolmas 65-v. ilmoittaa muistioireita Suomessa 120 000 hlöä, joilla kognitiivinen toiminta on lievästi heikentynyt 35 000 lievästä

Joka kolmas 65-v. ilmoittaa muistioireita Suomessa 120 000 hlöä, joilla kognitiivinen toiminta on lievästi heikentynyt 35 000 lievästä MUISTISAIRAUDET Joka kolmas 65-v. ilmoittaa muistioireita Suomessa 120 000 hlöä, joilla kognitiivinen toiminta on lievästi heikentynyt 35 000 lievästä dementiaoireesta kärsivää 95 000 vähintään keskivaikeasta

Lisätiedot

Mitä uutta muistisairauksien lääkehoidossa?

Mitä uutta muistisairauksien lääkehoidossa? Mitä uutta muistisairauksien lääkehoidossa? Juha Rinne Neurologian erikoislääkäri ja dosentti Valtakunnallinen PET keskus ja neurologian klinikka Turun yliopisto ja TYKS PL 52 20521 Turku Puh: 02 313 1866

Lisätiedot

Muistihäiriöt, muistisairaudet, dementia.

Muistihäiriöt, muistisairaudet, dementia. ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 3.osa Muistihäiriöt, muistisairaudet, dementia. Muisti on monimutkainen älyllinen toiminto, joka perustuu aivojen hermoverkkojen laajaalaiseen yhteistoimintaan.

Lisätiedot

Hoitotahto käytännössä

Hoitotahto käytännössä Hoitotahto käytännössä Marja-Liisa Laakkonen LT geriatrian el Helsingin terveyskeskus Laakson sairaala Hoitotahto- Kuka voi tehdä? Kuka tahansa, jolla on kyky tehdä hoitoaan koskevia päätöksiä kyky ymmärtää,

Lisätiedot

Muistipotilaiden kuntoutus. Marja-Liisa Laakkonen, LT, dos,geriatrian el ayl, Geriatrian muistipoliklinikka KUNTO

Muistipotilaiden kuntoutus. Marja-Liisa Laakkonen, LT, dos,geriatrian el ayl, Geriatrian muistipoliklinikka KUNTO Muistipotilaiden kuntoutus Marja-Liisa Laakkonen, LT, dos,geriatrian el ayl, Geriatrian muistipoliklinikka KUNTO Geriatrian muistipoliklinikka v. 2005 perustettu Laakson ja Malmin sairaalaan pkl:t 2 erikoislääkäriä

Lisätiedot

UUTTA MUISTISAIRAUKSIEN TUTKIMUKSESTA JA HOIDOSTA

UUTTA MUISTISAIRAUKSIEN TUTKIMUKSESTA JA HOIDOSTA UUTTA MUISTISAIRAUKSIEN TUTKIMUKSESTA JA HOIDOSTA Juha Rinne, Neurologian erikoislääkäri ja dosentti PET- keskus, TYKS Lääkärikeskus Mehiläinen, Turku Viime aikoina paljon lisätietoa Eri muistisairauksien

Lisätiedot

Kati Juva Dosentti, neurologian erikoislääkäri HUS/HYKS Psykiatrian klinikka

Kati Juva Dosentti, neurologian erikoislääkäri HUS/HYKS Psykiatrian klinikka Kati Juva Dosentti, neurologian erikoislääkäri HUS/HYKS Psykiatrian klinikka Muistin osa-alueet Episodinen eli tapahtumamuisti Tapahtuneet asiat, elämänkertatieto Semanttinen eli tietomuisti Faktat, yleissivistys,

Lisätiedot

1. TOM-PERUSVALMENNUS

1. TOM-PERUSVALMENNUS 1. TOM-PERUSVALMENNUS Muisti ja muistisairaudet Aivot jakautuvat oikeaan ja vasempaan puoliskoon, jotka ovat aivokurkiaisen välityksellä yhteydessä toisiinsa. 2 1 3 1. Isoilla aivoilla on tärkeä rooli

Lisätiedot

Miten se nyt olikaan? tietoa muistista ja muistihäiriöistä

Miten se nyt olikaan? tietoa muistista ja muistihäiriöistä Miten se nyt olikaan? tietoa muistista ja muistihäiriöistä Hae apua ajoissa! www.muistiliitto.fi Muistaminen on monimutkainen tapahtumasarja. Monet tekijät vaikuttavat eri-ikäisten ihmisten kykyyn muistaa

Lisätiedot

Miksi muisti pätkii? Anne Remes, Professori, ylilääkäri. Neurologian klinikka, Itä- Suomen Yliopisto KYS, Neurokeskus 14.3.2014

Miksi muisti pätkii? Anne Remes, Professori, ylilääkäri. Neurologian klinikka, Itä- Suomen Yliopisto KYS, Neurokeskus 14.3.2014 Miksi muisti pätkii? Anne Remes, Professori, ylilääkäri Neurologian klinikka, Itä- Suomen Yliopisto KYS, Neurokeskus 14.3.2014 Sidonnaisuudet LT, dosen6i, neurologian erikoislääkäri, lääkärikoulu6ajan

Lisätiedot

NEUROLOGIA-SEMINAARI: Käytösoireet muistisairauksissa

NEUROLOGIA-SEMINAARI: Käytösoireet muistisairauksissa NEUROLOGIA-SEMINAARI: Käytösoireet muistisairauksissa Aika torstai 18.5.2017 klo 12.00 16.00 Biomedicum, luentosali 2, Haartmaninkatu 8, 00290 Helsinki Järjestäjät HY neurologian koulutusohjelma, HUS Neurologian

Lisätiedot

LEWYn kappale -tauti Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen

LEWYn kappale -tauti Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen LEWYn kappale -tauti Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen Lewyn kappale -tauti on 50 80 vuoden iässä alkava etenevä muistisairaus. Nimensä se on saanut Lewyn kappaleista, jotka ovat hermosolun

Lisätiedot

Moniammatilliset tietotaidot ovat muistisairauksien hyvän hoidon edellytys

Moniammatilliset tietotaidot ovat muistisairauksien hyvän hoidon edellytys MUISTISAIRAUDET ULLA ELONIEMI-SULKAVA dosentti, vanhempi tutkija TaY, terveystieteen laitos Vanhustyön keskusliitto ry ulla.eloniemi-sulkava@vtkl.fi TERHI RAHKONEN LT, geriatrian ylilääkäri Jämsän kaupunki

Lisätiedot

LEWYn kappale -tauti Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen

LEWYn kappale -tauti Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen LEWYn kappale -tauti Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen MUISTILIITTO RY 2013 www.muistiliitto.fi Tämä esite löytyy myös Muistiliiton internet-sivuilta. Opas on tuotettu RAY:n tukemana.

Lisätiedot

Muistisairaudet. TPA Tampere: Muistisairaudet

Muistisairaudet. TPA Tampere: Muistisairaudet Muistisairaudet 1 Perustieto Termejä Yleisimpien muistisairauksien oireet Muistisairauksien hoito Käytösoireet Muistisairauden ennuste Syventävä tieto Riskitekijät CPS vs. MMSE Lääkehoito 2 Muistisairaus:

Lisätiedot

Asiakaslähtöinen muistisairaiden hoito haaste vanhustyön johtamisessa. Geriatri Riitta Matero

Asiakaslähtöinen muistisairaiden hoito haaste vanhustyön johtamisessa. Geriatri Riitta Matero Asiakaslähtöinen muistisairaiden hoito haaste vanhustyön johtamisessa Rovaniemi 12.6.2012 Geriatri Riitta Matero Muistisairaudet ja niiden hoito Muistioireiden esiintyvyys Kansallinen muistiohjelma 2012

Lisätiedot

Modified Frontal Behavioral Inventory (FBI-mod) muistisairauksien arvioinnissa

Modified Frontal Behavioral Inventory (FBI-mod) muistisairauksien arvioinnissa Modified Frontal Behavioral Inventory (FBI-mod) muistisairauksien arvioinnissa Noora Suhonen Neuropsykologiaan erikoistuva psykologi, PsM OYS, OY, HY Neurologia-seminaari: Käytösoireet muistisairauksissa

Lisätiedot

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista MUISTI JA MUISTIHÄIRIÖT Muisti on tapahtumasarja, jossa palautetaan mieleen aiemmin opittuja ja koettuja asioita sekä opitaan uutta. Kun muisti

Lisätiedot

MUISTISAIRAUKSIEN VAIKUTUS TOIMINTAKYKYYN MAARIA HEMIÄ 27.4.2016

MUISTISAIRAUKSIEN VAIKUTUS TOIMINTAKYKYYN MAARIA HEMIÄ 27.4.2016 MUISTISAIRAUKSIEN VAIKUTUS TOIMINTAKYKYYN MAARIA HEMIÄ 27.4.2016 ALZHEIMERIN TAUTI Yksittäinen, yleisin, muistisairauteen johtava ja etenevä muistisairaus Osuus kaikista keskivaikeista ja vaikeista muistisairauksista

Lisätiedot

MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT

MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT MEMO OHJELMA MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ 2015 Inkeri Vyyryläinen (toim.) SELKOESITE MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ Inkeri Vyyryläinen (toim.) Lähde: Muistiliiton esite Selkokielimukautus:

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY

HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY 14.06.2018 Perustettu 1.1993 Jäsenmäärä 136 Tarkoitus ja tavoite: Yhdistyksestä: - toimii muistisairauksien haittavaikutusten vähentämiseksi ja valvoo näistä sairauksista

Lisätiedot

Vanhus ja päihteet - seminaari 24.5.2011 Turun AMK, Salon toimipiste Salon Muistiyhdistys, Projektityöntekijä Sari Nyrhinen

Vanhus ja päihteet - seminaari 24.5.2011 Turun AMK, Salon toimipiste Salon Muistiyhdistys, Projektityöntekijä Sari Nyrhinen Vanhus ja päihteet - seminaari 24.5.2011 Turun AMK, Salon toimipiste Salon Muistiyhdistys, Projektityöntekijä Sari Nyrhinen Suomessa joka viides työikäinen ja joka kolmas yli 65-vuotias ilmoittaa muistioireita

Lisätiedot

Muistisairaan hoidon kokonaisuus Tutkimustiedon valossa

Muistisairaan hoidon kokonaisuus Tutkimustiedon valossa Muistisairaan hoidon kokonaisuus Tutkimustiedon valossa Muistisairaan hoidon kokonaisuus Käypä hoito suosituksen mukaan. Muistisairauden lääkehoito. Neuropsykiatristen eli käytösoireiden lääkehoito. Lääkkeetön

Lisätiedot

Vanhusten sairaudet ja toimintakyky. Pertti Karppi Geriatrian ylilääkäri Etelä-Savon sairaanhoitopiiri 30.1.2012

Vanhusten sairaudet ja toimintakyky. Pertti Karppi Geriatrian ylilääkäri Etelä-Savon sairaanhoitopiiri 30.1.2012 Vanhusten sairaudet ja toimintakyky Pertti Karppi Geriatrian ylilääkäri Etelä-Savon sairaanhoitopiiri 30.1.2012 Oma esittäytyminen LL 1976 Sisätautien erikoislääkäri 1982 Sisätauti-geriatri 1984 LKT 1993

Lisätiedot

Muistisairaudet ja ikääntyneiden kuntoutus 29.01.2015

Muistisairaudet ja ikääntyneiden kuntoutus 29.01.2015 Muistisairaudet ja ikääntyneiden kuntoutus 29.01.2015 Ayl Ulla-Marja Louhija Psykiatrian, geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri HYKS Vanhuspsykiatria Kehitys 2033 2 Yli 65-vuotiaiden osuus koko

Lisätiedot

Sydän- ja verisuonitautien merkitys MUISTISAIRAUDEN SYNNYSSÄ

Sydän- ja verisuonitautien merkitys MUISTISAIRAUDEN SYNNYSSÄ Sydän- ja verisuonitautien merkitys MUISTISAIRAUDEN SYNNYSSÄ Orion on suomalainen avainlippuyritys. SISÄLLYSLUETTELO Muistisairaudet... 3 Muistisairauksien riskitekijöitä...4 Muistioireiden syyt...6 Verisuoniperäinen

Lisätiedot

Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen

Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen (Versio 1) - Oulun kaupunki Sote tuotanto 24.1.2014 Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen Luokka Tarkoitus Prosessin

Lisätiedot

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista HAE apua ajoissa www.muistiliitto.fi Muistiliitto on muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä järjestö. Liitto ja sen jäsenyhdistykset

Lisätiedot

11.4.2010. Aivoviikko vk 11. Ohjelma. Seminaari 18.3.2010 ANNA AIKAA AIVOILLE

11.4.2010. Aivoviikko vk 11. Ohjelma. Seminaari 18.3.2010 ANNA AIKAA AIVOILLE ANNA AIKAA AIVOILLE Aivoviikko vk 11 Aivot tarvitsevat luovaa lekottelua, ne kärsivät kiireestä: jos aivot ovat väsyneet ja kuormittuneet, ihminen tukeutuu rutiineihin Neurologi Kiti Müller Seminaari 18.3.2010

Lisätiedot

Neuropsykiatrinen haastattelu (Neuropsychiatric Inventory)

Neuropsykiatrinen haastattelu (Neuropsychiatric Inventory) Käytösoireet muistisairauksissa seminaari, 18.5.2017, Helsinki Neuropsykiatrinen haastattelu (Neuropsychiatric Inventory) Ilona Hallikainen, PsT, psykologi, tutkija Itä-Suomen Yliopisto, Aivotutkimusyksikkö

Lisätiedot

Kalliit dementialääkkeet. laitoshoidossa

Kalliit dementialääkkeet. laitoshoidossa Tiedosta hyvinvointia 1 Kalliit dementialääkkeet kotija laitoshoidossa Harriet Finne-Soveri LT, geriatrian erikoislääkäri ylilääkäri Terveystaloustieteen keskus CHESS Tiedosta hyvinvointia 2 Alzheimerin

Lisätiedot

MUISTISAIRAUDET. Timo Erkinjuntti HY Neurologian professori HYKS Neurologian klinikka, Ylilääkäri. Timo Erkinjuntti, HY/HUS. Timo Erkinjuntti, HY/HUS

MUISTISAIRAUDET. Timo Erkinjuntti HY Neurologian professori HYKS Neurologian klinikka, Ylilääkäri. Timo Erkinjuntti, HY/HUS. Timo Erkinjuntti, HY/HUS MUISTISAIRAUDET Timo Erkinjuntti HY Neurologian professori HYKS Neurologian klinikka, Ylilääkäri 10 2017 LUETTAVAA TAUSTA-AINEISTOJA 2010 UUSIN 01. 2017 KÄYPÄ HOITO SUOSITUS 2010 MUISTISAIRAUKSIEN DIAGNOSTIIKKA

Lisätiedot

Psykoositietoisuustapahtuma

Psykoositietoisuustapahtuma Psykoositietoisuustapahtuma apulaisylilääkäri Pekka Salmela Tampereen Psykiatria- ja päihdekeskus 19.9.2017 Metso Psykoosit Psykooseilla eli mielisairauksilla tarkoitetaan mielenterveyshäiriöiden ryhmää,

Lisätiedot

Pekka Tihveräinen Sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri Diacor, Ikäkeskus

Pekka Tihveräinen Sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri Diacor, Ikäkeskus Pekka Tihveräinen Sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri Diacor, Ikäkeskus 18.4.2012 DEMENTIA TILA, JOSSA USEAT ÄLYLLISET TOIMINNAT OVAT HEIKENTYNEET RAJOITTAEN SOSIAALISTA JA AMMATILLISTA SELVIYTYMISTÄ

Lisätiedot

MUISTI- TAPAUS 4 - AVAUS.

MUISTI- TAPAUS 4 - AVAUS. 10 2017 MUISTI- TAPAUS 4 - AVAUS. Prof. Timo Erkinjuntti HY/HYKS Neurologian klinikka MUISTITOIMINNOT Arkineurologin tiekartta Kuva: Kalakoski V 2007, Akila R 2007 TIEDON AKTIIVINEN KÄSITTELY Tiedon tallentuminen

Lisätiedot

Ikääntyvän muisti ja aivoterveys

Ikääntyvän muisti ja aivoterveys Ikääntyvän muisti ja aivoterveys 13.4.2016 Varusmestarintie 15, 20360 Turku (Runosmäki) www.muistiturku.fi Elina Rannikko fysioterapeutti, sosionomi amk Liiku ja Muista-projekti (2015-2017) Ikääntyminen

Lisätiedot

Lääkkeet muistisairauksissa

Lääkkeet muistisairauksissa Lääkkeet muistisairauksissa Muistihoitajat 27.4.2016 Vanheneminen muuttaa lääkkeiden farmakokinetiikkaa Lääkeaineen vaiheet elimistössä: Imeytyminen: syljen eritys vähenee, mahalaukun ph nousee, maha-suolikanavan

Lisätiedot

Normaali ikääntyminen ja muistisairaudet

Normaali ikääntyminen ja muistisairaudet 14 Normaali ikääntyminen ja muistisairaudet Mira Karrasch, Laura Hokkanen, Tuomo Hänninen, Marja Hietanen Normaali ikääntyminen ja kognitio 225 Muistisairaudet 226 Lievä kognitiivinen heikentyminen 226

Lisätiedot

TERVETULOA MUISTISAIRAUKSIEN ENSITIETOPÄIVILLE! Sirkku Lavonius Geriatrian erikoislääkäri, ylilääkäri Geriatrinen osaamiskeskus PHHYKY

TERVETULOA MUISTISAIRAUKSIEN ENSITIETOPÄIVILLE! Sirkku Lavonius Geriatrian erikoislääkäri, ylilääkäri Geriatrinen osaamiskeskus PHHYKY TERVETULOA MUISTISAIRAUKSIEN ENSITIETOPÄIVILLE! Sirkku Lavonius Geriatrian erikoislääkäri, ylilääkäri Geriatrinen osaamiskeskus PHHYKY Sopeutumisvalmennus: Muistisairaudet ja niiden kokonaisvaltainen hoito

Lisätiedot

- MUISTISTA - NORMAALI IKÄÄNTYMINEN - MUISTIN JA TOIMINTAKYVYN HEIKKENEMINEN

- MUISTISTA - NORMAALI IKÄÄNTYMINEN - MUISTIN JA TOIMINTAKYVYN HEIKKENEMINEN Ulla Vuori Terveydenhoitaja, muistikoordinaattori 04.03.2014 - MUISTISTA - NORMAALI IKÄÄNTYMINEN - MUISTIN JA TOIMINTAKYVYN HEIKKENEMINEN Muisti on ihmiselle välttämätön: Identiteetti ja kokemus omasta

Lisätiedot

Alzheimerin. ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen

Alzheimerin. ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen Alzheimerin tauti Tietoa ja tukea sairastuneille sekä hänen läheisilleen MUISTILIITTO RY 2013 www.muistiliitto.fi Tämä esite löytyy myös Muistiliiton internet-sivuilta. Opas on tuotettu RAY:n tukemana.

Lisätiedot

Muistisairauksien diagnostiikan ja hoidon tulevaisuudennäkymiä

Muistisairauksien diagnostiikan ja hoidon tulevaisuudennäkymiä YLEISLÄÄKETIETEEN OPPIALA Muistisairauksien diagnostiikan ja hoidon tulevaisuudennäkymiä Jaakko Valvanne Geriatrian professori 5.10.2011 Valmisteltu yhteistyössä kahden suomalaisen huippuasiantuntijan

Lisätiedot

Huono muisti ja heikot jalat molempi pahempi

Huono muisti ja heikot jalat molempi pahempi Huono muisti ja heikot jalat molempi pahempi Sini Siltanen TtM, väitöskirjatutkija JYU. Since 1863. 27.11.2018 1 Minä olen - TtM, terveyskasvatus, 01/2017 - Tohtorikoulutettava, gerontologia, GEREC, 1.3.2017

Lisätiedot

Muistihäiriöpotilaan kognition tutkiminen muutakin kuin MMSE

Muistihäiriöpotilaan kognition tutkiminen muutakin kuin MMSE Tieteessä katsaus Satu Winqvist FT, neuropsykologian erikoispsykologi OYS, neurologian klinikka satu.winqvist@ppshp.fi Virpi Moilanen LT, neurologian erikoislääkäri OYS, kuntoutustutkimus- ja erityispoliklinikat

Lisätiedot

Muistisairauden käytösoireet Maija-Helena Keränen Geriatri

Muistisairauden käytösoireet Maija-Helena Keränen Geriatri Muistisairauden käytösoireet 25.4.2017 Maija-Helena Keränen Geriatri Muistisairaus Sairaus, joka heikentää sekä muistia että toimintakykyä ja muita tiedonkäsittelyn alueita (kielelliset toiminnat, näönvarainen

Lisätiedot

Muistisairauden kulku: vaikutukset yksilöön ja yhteisöön. Tampere Lauri Seinelä, LT, geriatrian erikoislääkäri

Muistisairauden kulku: vaikutukset yksilöön ja yhteisöön. Tampere Lauri Seinelä, LT, geriatrian erikoislääkäri Muistisairauden kulku: vaikutukset yksilöön ja yhteisöön Tampere 7.9.2017 Lauri Seinelä, LT, geriatrian erikoislääkäri Sidonnaisuudet kahden viimeisen LT, geriatrian erikoislääkäri Päätoimi vuoden ajalta

Lisätiedot

Miltä näyttää Pirkanmaan kunnissa nyt ja tulevaisuudessa?

Miltä näyttää Pirkanmaan kunnissa nyt ja tulevaisuudessa? Miltä näyttää Pirkanmaan kunnissa nyt ja tulevaisuudessa? Pirkanmaan Muistifoorumi 3.4.2014 Teija Siipola Toiminnanjohtaja Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Muistiliiton jäsen 25-vuotias

Lisätiedot

Muistisairauksien hyvät hoitokäytännöt. 10.3.2008 Geriatrian erikoislääkäri Katri Laitinen

Muistisairauksien hyvät hoitokäytännöt. 10.3.2008 Geriatrian erikoislääkäri Katri Laitinen Muistisairauksien hyvät hoitokäytännöt 10.3.2008 Geriatrian erikoislääkäri Katri Laitinen Muistisairauksien hyvät hoitokäytännöt Suomalainen asiantuntijasuositus Suomen Alzheimer-tutkimusseuran kokoama

Lisätiedot

DEMENTIAN VAIKEUSASTE DIAGNOSOINTIVAIHEESSA VUOSINA 1998 JA 2008 JA DIAGNOSTIIKAN TEHOSTUMINEN KYSEISELLÄ AIKAVÄLILLÄ

DEMENTIAN VAIKEUSASTE DIAGNOSOINTIVAIHEESSA VUOSINA 1998 JA 2008 JA DIAGNOSTIIKAN TEHOSTUMINEN KYSEISELLÄ AIKAVÄLILLÄ 1 DEMENTIAN VAIKEUSASTE DIAGNOSOINTIVAIHEESSA VUOSINA 1998 JA 2008 JA DIAGNOSTIIKAN TEHOSTUMINEN KYSEISELLÄ AIKAVÄLILLÄ Sara Korpela Opinnäytetyö Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden

Lisätiedot

Muistisairauksien varhainen tunnistaminen. Terveydenhoitajapäivät 2012 17.2.2012 Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja

Muistisairauksien varhainen tunnistaminen. Terveydenhoitajapäivät 2012 17.2.2012 Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja Muistisairauksien varhainen tunnistaminen Terveydenhoitajapäivät 2012 17.2.2012 Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja Muistiliiton perustehtävänä on toimia valtakunnallisena muistisairaiden ihmisten

Lisätiedot