Teknologiateollisuuden Ennakointikamari. Yritysselvitys tulevaisuuden osaamistarpeista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Teknologiateollisuuden Ennakointikamari. Yritysselvitys tulevaisuuden osaamistarpeista"

Transkriptio

1 Teknologiateollisuuden Ennakointikamari Yritysselvitys tulevaisuuden osaamistarpeista

2 Johdanto Helsingin seudun kauppakamari koordinoima Ennakointikamari on Uudellamaalla toimivien koulutuksenjärjestäjien sekä elinkeinoelämän yhteinen foorumi, jonka tavoitteena on turvata osaavan työvoiman saatavuus Uudellamaalla tulevaisuudessa. Yhteistyössä ja toiminnan rahoittajina on 14 ammatillisen koulutuksen järjestäjää Uudeltamaalta, Uudenmaan liitto sekä Helsingin seudun kauppakamari. Ennakointikamari on toiminut vuodesta 2008, ja toiminta kokoaa yhteen eri alojen asiantuntijoita niin oppilaitossektorilta kuin elinkeinoelämän puolelta. Ennakointikamari-tapahtumia suunnitellaan alakohtaisissa työryhmissä. Toimintaa tukevat yrityksillä teetettävät selvitykset tulevaisuuden osaamistarpeista. Selvityksillä tuotetaan tietoa alueen yritysten osaamistarpeista ja ammatillisen koulutuksen kehittämisestä. Tämän teknologiateollisuuden yrityksille suunnatun yritysselvityksen tavoitteena oli selvittää mm. seuraavia asioita: Yritysten kokemukset oppilaitosyhteistyöstä Yritysten näkemykset tulevaisuuden osaamistarpeista ja tarvittavien taitojen toteutuminen henkilökunnan ja vastavalmistuvien osaamisessa Rekrytointitarpeiden kehitys seuraavan viiden vuoden aikana Alan kehitys ja trendit Yritysselvityksen toteutti Ennakointikamarin pyynnöstä T-Media. Selvitys on luonteeltaan laadullinen tapaustutkimus. Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää teknologiateollisuuden toimijoilta alan tulevaisuuden koulutus- ja työvoimatarpeita sekä alan yleisiä tulevaisuuden näkymiä. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella Tutkimukseen vastasi määräaikaan mennessä yhteensä 90 henkilöä. Tutkimusotos on koostettu Helsingin seudun kauppakamarin sekä AEL:n asiakasrekistereistä. Tutkimuksen on toteuttanut Helsingin seudun kauppakamarin koordinoiman Ennakointikamarin toimeksiannosta T-Media Oy. 1

3 Vastaajien taustatiedot Toimintasektori % Elektroniikka- ja sähköteollisuus Kone- ja metallituoteteollisuus Suunnittelu ja konsultointi 18 Tietotekniikka-ala 17 Metallien jalostus 3 Muu 13 Muu toimintasektori: Kunnossapito Alihankintapaja, metallin työstö Energian tuotanto ja jakelu Energiateollisuus Kemian ja biotekniikan alan mittaukset Kiinteistön talotekniikka- ja huoltoja kunnossapitoala Rakennuttaminen, kaavoitus ym. Suurkeittiö Teknologiateollisuus Tukkukauppa Valtio Yrityksen koko/henkilömäärä 1-50 henkilöä henkilöä henkilöä henkilöä 14 Yli 500 henkilöä 21 % Tehtävä % Johto ja hallinto 64 Huolto ja asiakastuki 12 Tuotanto: työnjohto 8 Myynti ja markkinointi 4 Tuotanto: muu kuin työnjohto Tutkimus ja tuotekehitys 1 Hankinnat, logistiikka 1 Muu 4 4 Muu asema: Kaikki edellä mainitut Henkilöstöhallinto Tuotanto, logistiikka, huolto, hankinnat, kiinteistö Yrittäjä Oppilaitosyhteistyö 2

4 Koulutuskenttä tunnetaan kohtalaisesti, oppilaitosyhteistyö selvästi yleisempää suuremmissa yrityksissä Selvitimme vastaajilta tekniikan alan koulutuskentän tuntemukseen ja oppilaitosyhteistyöhön liittyviä kysymyksiä. Tekniikan alan koulutuskenttää tunnetaan vastaajien keskuudessa parhaiten ammattikorkeakoulutuksen osalta. Vastaajista 57 prosenttia ilmoittaa tuntevansa koulutuskentän ammattikorkeakoulutuksen osalta erittäin tai melko hyvin. Toisen asteen ja yliopistokoulutuksen osalta koulutuskentän tuntemus sen sijaan on hieman heikompi. Hieman vajaa puolet vastaajista ilmoittaa tuntevansa koulutuskentän näiden koulutustasojen osalta erittäin tai melko hyvin. Kaksi kolmesta vastaajasta ilmoittaa edustamansa yrityksen tehneen oppilaitosyhteistyötä. Henkilöstömäärältään suuremmissa yrityksissä oppilaitosyhteistyö on selvästi yleisempää kuin pienemmissä yrityksissä. Kokemukset oppilaitosyhteistyöstä ovat lähes yksinomaan vain myönteisiä. Vastaajien mielestä parhaita oppilaitosyhteistyön muotoja ovat työharjoittelut, opinnäyte- tai lopputyöt sekä oppisopimuskoulutus. 3

5 Koulutuskentän tuntemus yrityksen toimialan mukaan: Oppilaitosyhteistyötä ei olla tehty esimerkiksi yrityksen pienen koon tai huonon työtilanteen takia, tai oppilaitosyhteistyö ei muuten vain ole tullut mieleen. 4

6 Kokemukset oppilaitosyhteistyöstä myönteisiä: Vuorovaikutusta ja yhteydenpitoa kehittämällä entistä korkeampaan tyytyväisyyteen Kysyimme myös mitä oppilaitosyhteistyössä tulisi entisestään kehittää. Vastausten mukaan yhteistyöltä kaivataan erityisesti parannuksia kommunikaatiossa: yritykset toivovat parempaa vuoropuhelua ja yhteydenpitoa oppilaitosten kanssa. Myös käytännönläheisyyttä pidetään tärkeänä, ja aikataulutukseen toivotaan kiinnitettävän enemmän huomiota. Parempi vuoropuhelu/vuorovaikutus oppilaitos- ja työyhteisöjen kesken. (Tietotekniikka-ala, 1-50 hengen yritys) 5

7 Yhteistyön muodot Vastaajien mielestä parhaita oppilaitosyhteistyön muotoja ovat työharjoittelut, opinnäyte- tai lopputyöt sekä oppisopimuskoulutus. Erityisesti opintojen loppuvaiheessa olevia opiskelijoita toivotaan töihin yrityksiin esimerkiksi kesätöiden tai harjoittelujen kautta. Myös erilaisten projektien ja vierailujen toteuttaminen oppilaitosten kanssa nähdään toimivana yhteistyömuotona. Taustalla on hyvä olla molemminpuolinen kiinnostus ja tavoite luoda uutta tulevaisuutta, työtapoja ym. Paikan päällä tapahtuvat lyhyet tai pidemmät yhteiset vuorovaikutussuhteet ja tekemiset, työelämään tutustumispäivät, harjoittelut, henkilö-tehtäväkierrot ym. (Valtio, yli 500 hengen yritys) Tarjoamme työharjoittelupaikkoja kesäajaksi. Näin saamme pienellä vaivalla yleensä motivoituneita nuoria sähköalaa tuntevia ihmisiä kesätöihin ja etu on molemminpuolinen. (Elektroniikka- ja sähköteollisuus, 1-50 hengen yritys) Mikä on mielestänne paras oppilaitosyhteistyön muoto? 6

8 Osaaminen ja Rekrytointi Rekrytointitarpeen arvioidaan lisääntyvän eniten tekniikan alan yliopistokoulutuksen osalta Selvitimme vastaajilta myös rekrytointitarpeisiin liittyviä asioita. Kaikkien koulutusasteiden osalta enemmistö (56-61%) vastaajista arvioi tekniikan alan rekrytointitarpeensa säilyvän ennallaan. Eniten rekrytointitarpeen (27 %) arvioidaan lisääntyvän tekniikan alan yliopistokoulutuksesta, 56 prosenttia arvioi tarpeen säilyvän ennallaan. Ammattikorkeakoulutuksesta rekrytoinnin lisääntymistä ennakoi joka viides vastaaja. Rekrytointitarpeiden lisääntymiseen yliopistokoulutuksesta ja ammattikorkeakoulutuksesta uskovat erityisesti tietotekniikka-alan ja suunnittelu- ja konsultointialan yrityksiä edustavat vastaajat. Toisen asteen ammatillisen koulutuksen osalta yhtä suuri osuus vastaajista arvioi rekrytointitarpeen lisääntyvän kuin vähenevän. 7

9 Rekrytointitarpeen kehitys eri koulutusaseteilta yrityksen toimialan mukaan: 8

10 Osaaminen ja taidot Tärkeimmiksi tulevaisuuden yleisosaamisalueiksi arvioidaan joustavuus ja kyky reagoida muutoksiin sekä ongelmanratkaisutaidot. Ongelmanratkaisutaitojen nähdään toteutuvan hyvin henkilökunnan osaamisessa myös tällä hetkellä. Sen sijaan joustavuudessa ja kyvyssä reagoida muutoksiin tämänhetkisten taitojen nähdään olevan heikommalla tasolla. Ammatillisista osaamisalueista tärkeimmiksi tulevaisuudessa kokonaistasolla arvioidaan huolto ja kunnossapito, laadunvalvonta ja sähkötekniikan osaaminen. Näkemykset kuitenkin poikkeavat toimialojen eroavuuksista johtuen toimialoittain: Elektroniikka ja sähköteollisuuden edustajat nostavat tärkeimmäksi ammatilliseksi osaamisalueeksi tulevaisuudessa sähkötekninen osaamisen Kone- ja metalliteollisuudessa työskentelevät näkevät tärkeimpinä kone-, laite- ja automaatioasennukset sekä kone- ja metalliteollisuuden valmistustekniikat Tietotekniikka-alalla eniten mainintoja saa ohjelmistojen kehittäminen ja ylläpito Suunnittelu- ja konsultointi-alalla kärkeen nousee mobiilit järjestelmät Avoimista vastauksista käy ilmi, että muun muassa moniosaamisen uskotaan olevan tärkeää tulevaisuudessa ja alan ammattilaisten tulisi pystyä omaksumaan uusia asioita nopeasti. Myös asiakaspalvelun, tiimityöskentelyn ja vuorovaikutustaitojen nähdään painottuvan tulevaisuuden osaamistarpeissa. Kielitaito, mikä/mitkä kielet? Englanti (10 mainintaa) Englanti, kaikki muut plussaa Ruotsi (4 mainintaa) Saksa (2 mainintaa) Venäjä 9

11 Yleisosaamisen tarpeissa yhtäläisyyksiä eri toimialojen välillä Mikä yleisosaaminen korostuu yrityksessänne ammatillisen pohjakoulutuksen tehtävissä seuraavan viiden vuoden aikana? (Valitse 3-5 tärkeintä) Elektroniikka- ja sähköteollisuus 1. Joustavuus ja kyky reagoida muutoksiin 77% 2. Ongelmanratkaisutaidot 55% 3. Laadun ymmärtäminen 50% 4. Aloitteellisuus 36% 5. Asiakaspalvelutaidot 32% Kone- ja metallituoteteollisuus 1. Aloitteellisuus 55% 2. Laadun ymmärtäminen 55% 3. Ongelmanratkaisutaidot 55% 4. Joustavuus ja kyky reagoida muutoksiin 50% 5. Vuorovaikutus- ja viestintätaidot 40% Tietotekniikka-ala 1. Joustavuus ja kyky reagoida muutoksiin 67% 2. Tietotekniikkataidot 67% 3. Aloitteellisuus 53% 4. Ongelmanratkaisutaidot 47% 5. Asiakaspalvelutaidot 40% Suunnittelu ja konsultointi 1. Joustavuus ja kyky reagoida muutoksiin 67% 2. Vuorovaikutus- ja viestintätaidot 53% 3. Ongelmanratkaisutaidot 47% 4. Tietotekniikkataidot 47% 5. Kielitaito 40% 10

12 (% vastaajista arvioi toteutuvan erittäin tai melko hyvin) Selvitimme myös heikosti toteutuvien taitojen kohdalla, olisiko niihin voitu vaikuttaa opiskeluvaiheessa ja miten. Joissakin avoimissa vastauksissa tulee esille yleisten taitojen, kuten myyntiosaamisen ja tiimityöskentelytaitojen tärkeys. Myös esim. hankalien tilanteiden hallintaan, ongelmanratkaisuun ja asiakaspalveluun toivotaan panostettavan opiskeluvaiheessa. (% vastaajista valitsi kolmen tärkeimmän joukkoon) Osaamisen tärkeys -prosenttiosuus kertoo niiden vastaajien osuuden, jotka ovat valinneet osaamisen kolmen tärkeimmän joukkoon. Osaamisen toteutuminen -prosenttiosuus kertoo, kuinka moni vastaaja katsoo osaamisen toteutuvan erittäin tai melko hyvin. 11

13 Selvitimme heikosti toteutuvien taitojen kohdalla, olisiko niihin voitu vaikuttaa opiskeluvaiheessa ja miten. Avoimissa vastauksissa toivotaan erityisesti käytännön osaamiseen panostamista esimerkiksi työharjoitteluiden kautta. Oppilaitoksilta toivotaan myös mm. uusien tekniikoiden opetusta ja korkeampaa teoreettista koulutustasoa, jota osattaisiin soveltaa myös käytännössä. Ammatillisten osaamisalueiden tärkeydessä on toimialakohtaisia eroja Mitkä ammatilliset osaamisalueet korostuvat yrityksessänne seuraavan viiden vuoden aikana ammatillisen pohjakoulutuksen tehtävissä? (Valitse 3-5 tärkeintä) Elektroniikka- ja sähköteollisuus Kone- ja metallituoteteollisuus 1. Sähkötekniikan osaaminen 64% 2. Huolto- ja kunnossapito 55% 3. Laadunvalvonta 55% 4. Cadcam ja 3D-valmistustekniikat 32% 5. Kone-, laite- ja automaatioasennukset 27% 5. Materiaalituntemus 27% Tietotekniikka-ala 1. Ohjelmistojen kehittäminen ja ylläpito 71% 2. Ohjelmointitaito 57% 3. Ratkaisumyynti 50% 4. Pilvipalveluiden käyttöönotto 43% 5. Mobiilit järjestelmät 36% 1. Kone-, laite- ja automaatioasennukset 58% 1. Kone- ja metalliteollisuuden valmistustekniikat 58% 3. Materiaalituntemus 47% 4. Huolto- ja kunnossapito 42% 4. Työpiirustusten laatiminen ja tulkitseminen 42% Suunnittelu ja konsultointi 1. Mobiilit järjestelmät 40% 2. Graafinen osaaminen 27% 2. Käyttäjien tuki 27% 2. Materiaalituntemus 27% 2. Ohjelmistojen kehittäminen ja ylläpito 27% 2. Pilvipalveluiden käyttöönotto 27% 2. Sähkötekniikan osaaminen 27% 12

14 (% vastaajista arvioi toteutuvan erittäin tai melko hyvin) Tärkeimpien (TOP 5) ammatillisten taitojen toteutuminen henkilökunnan osaamisessa toimialoittain Elektroniikka- ja sähköteollisuus: TOP 5 tärkeintä ammatillista osaamisaluetta (% vastaajista valitsi kolmen tärkeimmän joukkoon) Osaamisen tärkeys -prosenttiosuus kertoo niiden vastaajien osuuden, jotka ovat valinneet osaamisen kolmen tärkeimmän joukkoon. Osaamisen toteutuminen -prosenttiosuus kertoo, kuinka moni vastaaja katsoo osaamisen toteutuvan erittäin tai melko hyvin. 13

15 (% vastaajista arvioi toteutuvan erittäin tai melko hyvin) (% vastaajista arvioi toteutuvan erittäin tai melko hyvin) Kone- ja metalliteollisuus: TOP 5 tärkeintä ammatillista osaamisaluetta (% vastaajista valitsi kolmen tärkeimmän joukkoon) Osaamisen tärkeys -prosenttiosuus kertoo niiden vastaajien osuuden, jotka ovat valinneet osaamisen kolmen tärkeimmän joukkoon. Osaamisen toteutuminen -prosenttiosuus kertoo, kuinka moni vastaaja katsoo osaamisen toteutuvan erittäin tai melko hyvin. Tietotekniikka: TOP 5 tärkeintä ammatillista osaamisaluetta (% vastaajista valitsi kolmen tärkeimmän joukkoon) Osaamisen tärkeys -prosenttiosuus kertoo niiden vastaajien osuuden, jotka ovat valinneet osaamisen kolmen tärkeimmän joukkoon. Osaamisen toteutuminen -prosenttiosuus kertoo, kuinka moni vastaaja katsoo osaamisen toteutuvan erittäin tai melko hyvin. 14

16 (% vastaajista arvioi toteutuvan erittäin tai melko hyvin) Suunnittelu ja konsultointi: TOP 5 tärkeintä ammatillista osaamisaluetta (% vastaajista valitsi kolmen tärkeimmän joukkoon) Osaamisen tärkeys -prosenttiosuus kertoo niiden vastaajien osuuden, jotka ovat valinneet osaamisen kolmen tärkeimmän joukkoon. Osaamisen toteutuminen -prosenttiosuus kertoo, kuinka moni vastaaja katsoo osaamisen toteutuvan erittäin tai melko hyvin. Tulevaisuudessa moniosaajat arvostettuja ja asiakaspalvelu- ja vuorovaikutustaitojen merkitys kasvaa teknologiateollisuuden alan työtehtävissä Asiakaspalvelun, tiimityöskentelyn ja vuorovaikutustaitojen nähdään painottuvan tulevaisuuden osaamistarpeissa. Tekniikan alan ammatilliselta koulutukselta toivotaankin erityisesti asiakaspalveluun ja vuorovaikutukseen liittyvää opetusta. Myös ohjelmointi-, tietotekniikka- ja mobiilitaidot nähdään tärkeinä tulevaisuuden trendeinä, ja osassa vastauksista toivotaan panostettavan niiden opetukseen tekniikan alan ammatillisessa koulutuksessa. Vastauksissa korostuu myös käytännön osaamisen ja ongelmanratkaisukyvyn tarve, ja käytännön harjoituksia esim. työharjoittelun muodossa toivotaankin lisää. Moniosaamisen uskotaan olevan tärkeää tulevaisuudessa ja alan ammattilaisten tulisi pystyä omaksumaan uusia asioita nopeasti. 15

17 Minkälaisten trendien näet painottuvan teknologiateollisuuden alan työtehtävissä ja osaamistarpeissa tulevaisuudessa? Vastavalmistuneiden ammattitaito Alle puolet vastaajista kokee tekniikan alan vastavalmistuneiden ammattitaidon vastaavan yritysten tarpeisiin hyvin. Noin viidennes vastaajista ei osaa arvioida vastavalmistuneiden ammattitaidon vastaavuutta yritysten tarpeisiin. Parhaiten ammattitaidon nähdään vastaavan yritysten tarpeita ammattikorkeakoulusta valmistuneilla ja heikoiten toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta valmistuneilla. Alan koulutustarjonnan katsotaan kuitenkin yleisesti ottaen vastaavan suhteellisen hyvin yritysten osaamistarpeisiin. Koulutustarjonta vastaa yritysten osaamistarpeita parhaiten ammattikorkeakoulutuksen osalta ja heikoiten toisen asteen ammatillisen koulutuksen osalta. Avoimissa vastauksissa koulutukseen toivotaan lisää käytännön taitojen opettamista. 16

18 Toisen asteen koulutuksesta valmistuneiden ei koeta suoraan soveltuvan alan tehtäviin. Soveltuvan koulutuksen puuttuessa yritykset saattavat joutua kouluttamaan työntekijöitään itse. 17

19 Mitkä ovat pääsyyt siihen, että vastavalmistuneiden ammattitaito vastaa yrityksenne tarpeisiin huonosti? Kysyimme myös perusteluja sille, miksi nuorten ammattitaidon nähdään vastaavan huonosti yrityksen tarpeisiin. Liikaa teoriaa, liian vähän käytännön osaamista. Hyviä koodareita tulee toki yliopistostakin, mutta harva sieltä valmistunut tuntee kutsumusta nojata näppäimistöön tositarkoituksella. (Tietotekniikka-ala, 1-50 hengen yritys) Yleisin syy on joko käytännön taitojen vähäisyys tai sopivan koulutuksen/tutkinnon puuttuminen Suomesta. Osa vastaajista kertoo, että toisen asteen tutkintoja vastaavaa työtä ei käytännössä löydy yrityksestä. Toisaalta yliopistotasoisen koulutuksen nähdään olevan liian teoreettista. Tarvitaan nuoria työntekijöitä jotka osaavat käytännöntyön. (Kone- ja metallituoteteollisuus, 1-50 hengen yritys) Ei ole ollenkaan suunnittelualalle soveltuvia tutkintoja, ainakaan sähkötekniikan osalta. (Suunnittelu ja konsultointi, 1-50 hengen yritys) 18

20 Miksi alan koulutustarjonta vastaa huonosti yrityksenne osaamistarpeisiin? Kysyimme perusteluja sille, miksi alan koulutustarjonnan nähdään vastaavan huonosti yrityksen tarpeisiin. Monet kertovat, että Suomessa ei ole tarjolla työn tarpeisiin soveltuvaa koulutusta. Käytännön tarpeet eroavat siitä mitä koulutus tällä hetkellä sisältää. Lisäksi AMK- ja erityisesti yliopistotason koulutuksen kerrotaan olevan liian teoriapainotteista. Voisin sanoa että mitä koulussa käydään läpi on se peruspohjaltaan hyvä siis perusasiat, mutta käytännössä asiat ovat todella erilaiset. (Kone- ja metallituoteteollisuus, yli 500 hengen yritys) Täsmäosaaminen tietyistä teknologioista, pakko ulkoistaa osaamisen puutteen tähden. (Tietotekniikka-ala, 1-50 hengen yritys) Meidän alalla tarvitaan käsistään taitavia ja tarkkoja työmiehiä tuotantoon ja asennukseen, ei niinkään ammattikorkeakoulutuksen omaavia teoriaihmisiä. (Kone- ja metallituoteteollisuus, 1-50 hengen yritys) 19

21 myös erikoistuminen lisääntyy, samoin syvällisen osaamisen tarve asiakkaan luona palvelu Moniosaajien tarve kasvaa toimenkuvien laajentuessa Mitkä ovat suurimmat muutokset yrityksenne toimialalla ammatillisen pohjakoulutuksen tehtäviä ajatellen seuraavan viiden vuoden aikana? (voit valita useamman vaihtoehdon) Elektroniikka- ja sähköteollisuus 1. Moniosaajien tarve kasvaa 86% 2. Toimenkuvat laajentuvat 59% 3. Asiakaspalvelun tarve kasvaa 50% Kone- ja metallituoteteollisuus 1. Moniosaajien tarve kasvaa 100% 2. Toimenkuvat laajentuvat 68% 3. Tekninen osaaminen korostuu 68% Tietotekniikka-ala 1. Moniosaajien tarve kasvaa 73% 2. Toimenkuvat laajentuvat 60% 3. ICT-osaamisen tarve kasvaa 47% Suunnittelu ja konsultointi 1. Moniosaajien tarve kasvaa 79% 2. Asiakaspalvelun tarve kasvaa 57% 3. Tekninen osaaminen korostuu 57% 20

22 Muu koulutus: Työturvallisuuskoulutukset Ennakointi Toimintaympäristön monitorointi Oman alamme asiantuntijuus Monikulttuurivalmennus Energia, automaatio, projektinjohto Viranomaissäännösten seurantakoulutus Sisäiset koulutukset Oman työn hallinta sen esimiehenä Myynti Laatukoulutusta Pyysimme tekniikan alaan liittyvän koulutustarpeen ilmaisseita tarkentamaan, mille tekniikan alan täydennys- tai jatkokoulutukselle yrityksellä on tarvetta: Asiakaspalvelu Rakentamiseen liittyvä sähkö-, valaistus-, tele- ja Automaattisten metallintyöstökoneiden ohjauksien turvatekniikka tuntemisosaajia; Fanuc,Siemens,Mitsubishi Sähkö- ja prosessitekniikka Alumiinisten sovellusten kehittämiseen Sähkö Elektroniikan huolto Sähkö/elektroniikka Esim. erikoisammattitutkinnot Sähkö, tele, turvatekniikka Laitteistojen ja ohjelmistojen valmistajien antama Sähkötyöturvallisuus, elektroniikan juotoskoulutus erikoiskoulutus Sähkösuunnitteluun liittyvää koulutusta Lähinnä se on koneiden ja laitteiden toiminnan Lean, six sigma, toc jne. ymmärtämiseen liittyvää koulutusta, jota me itse suoritamme tai saamme siihen apua päämiehiltämme Voimalaitosputkistot Mekaniikka/materiaali Valaistus/led-tekniikka Ohutlevytekniikka Uusimman teknologian tuntemukselle Ohjelmointi Ohjelmointi Pintakäsittelytekniikka Pölynpoistotekniikka teollisuudessa 21

23 Teknologiateollisuuden tulevaisuus Teknologiateollisuuden kehitys ja trendit Selvitimme vastaajilta myös näkemyksiä alan tulevaisuudesta, mahdollisuuksista ja haasteista. Eniten kasvuodotuksia on suunnittelu- ja konsultointialan ja tietotekniikka-alan kohdalla, joiden noin 60% vastaajista odottaa kasvavan vähintään jonkin verran. Vain 5-6% näkee näiden alojen supistuvan seuraavien viiden vuoden aikana. Pyysimme myös arviota siitä, millaisiin tehtäviin suurin rekrytointitarve lähitulevaisuudessa kohdistuu. Vastauksissa esiintyy osaajien tarve erityisesti erilaisiin asennuspalvelu-, ohjelmointi-, myynti-, tuotanto- ja suunnittelutehtäviin. Ohjelmointiosaamisen tarve korostuu erityisesti tietotekniikka-alalla, mutta sitä kaivataan myös muilla teknologiateollisuuden toimialoilla. Teknologiateollisuuden alan keskeisimmiksi menestystekijöiksi nähdään tulevaisuudessa joustavuus, uuden omaksuminen, innovatiivisuus ja muutosvalmius. Myös myyntiin ja laatuun panostaminen mielletään menestystekijöiksi. Alan haasteina nähdään muun muassa talouden taantuma, kansainvälisen kilpailukyvyn parantaminen, kustannustason nousu. Toisaalta myös teollisuuden maine ja sen hallinta nähdään haasteina. 22

24 Alan menestystekijät Joustavuus, uuden omaksuminen, oikea asenne. Kilpailukyky, hyvä tekninen osaaminen, asiakaspalvelu, myynti, hyvä kielitaito. Kustannustehokkuus, innovatiivisuus. Myyntiin ja laatuun panostaminen. Osaaminen, johtaminen ja globaali mind-set. Joustava henkilöstö, joka ymmärtää oman osuutensa kokonaisuudessa. Muutosvalmius. Alan haasteet Aiemmassa kysymyksessä listatut menestystekijät ovat samalla suurimmat haasteet. Kansainvälisen kilpailukyvyn parantaminen. Kustannustason nousu. Muutosten läpikäynti huolellisesti ja hallitusti. Lisäksi eläköitymisen aiheuttamat paineet osaamisen siirtämisessä nuoremmille sukupolville. Oman osaamisen myynti ja markkinointi, sekä teollisuuden maine ja sen hallinta. Talouden taantuma, ulkomaalaisen työvoiman käyttö>hintakilpailu. Suurin haaste on saada yritysten laatu ja tuottavuus kilpailukykyiselle tasolle verrattuna muihin maihin. 23

25 Kaikkien vastaajien näkemys vs. ko. toimialan yritysten näkemys: Teknologiateollisuuden tulevaisuus Kysyimme vastaajilta, millaista hyötyä he näkevät teknologiateollisuuden liiketoiminnan tuottavan yhteiskunnalle nyt ja tulevaisuudessa. Vastauksissa toistuu teknologiateollisuuden tärkeys Suomen vientitulojen kannalta. Monet uskovat myös teknologiateollisuuden tarjoavan lisätyöpaikkoja. Suurin ala joka työllistää nyt ja tulevaisuudessa paljon ihmisiä. (Elektroniikka- ja sähköteollisuus, hengen yritys) Teknologiateollisuus suurin viejä, kauppataseen kannalta aivan keskeinen. (Kone- ja metallituoteteollisuus, 1-50 hengen yritys) Suomi pysyy kiristyvässä kilpailussa vain huippu teknologian osaamisen ansiosta josta on hyötyä yhteiskunnalle. (Kone- ja metallituoteteollisuus, yli 500 hengen yritys) 24

26 Yhteenveto Tekniikan alan koulutuskenttä tunnetaan vastaajien keskuudessa kohtuullisen hyvin, parhaiten ammattikorkeakoulutuksen osalta. Koulutuskentän tunnettuudessa on kuitenkin parantamisen varaa kaikkien koulutusasteiden osalta eniten toisen asteen koulutuksen sekä yliopistokoulutuksen kohdalla, joita ei tunne tai tuntee vain huonosti noin joka neljäs vastaaja. Oppilaitosyhteistyö on vastaajayritysten keskuudessa melko yleistä. Selvästi yleisintä yhteistyö on suurissa, yli 250 henkilöä työllistävissä yrityksissä, joista neljä viidestä on tehnyt oppilaitosyhteistyötä. Kokemukset oppilaitosyhteistyöstä ovat lähes yksinomaan myönteisiä. Tätä tietoa kannattaa jakaa niille yrityksille, jotka eivät ole oppilaitosyhteistyötä vielä tehneet. Tärkeimmiksi tulevaisuuden yleisosaamisalueiksi teknologiateollisuuden alan yrityksissä arvioidaan joustavuus ja kyky reagoida muutoksiin sekä ongelmanratkaisutaidot. Myös aloitteellisuus, laadun ymmärtäminen ja vuorovaikutus- ja viestintätaidot nähdään tärkeinä. Tärkeimmiksi nähdyistä taidoista eniten puutteita henkilöstön nykyisessä osaamistasossa koetaan olevan vuorovaikutus- ja viestintätaidoissa sekä joustavuudessa ja kyvyssä reagoida muutoksiin. Avoimista vastauksista nousee esiin myös asiakaspalvelun ja tiimityöskentelyn merkitys tulevaisuuden osaamistarpeissa. Lisäksi käy ilmi, että tulevaisuudessa tarvitaan moniosaajia toimenkuvien laajentuessa. Yhteenveto Kun tarkastellaan toimialakohtaisesti tärkeimpiä ammatillisia osaamisalueita, Cadcam- ja 3D -valmistustekniikoiden, ratkaisumyynnin ja materiaalituntemuksen arvioidaan toteutuvan nykyisellä henkilökunnalla hieman heikommin. Näihin kannattaa panostaa oppilaitoksissa. Tekniikan alan koulutustarjonta vastaa yritysten tarpeisiin melko hyvin. Sen sijaan vastavalmistuneiden osaamisessa nähdään puutteita erityisesti toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta valmistuneiden osalta. Koulutukseen toivotaan lisää käytännön taitojen opettamista. Myös toimivalla oppilaitosyhteistyöllä voisi osaltaan helpottaa tätä ongelmaa. Lähitulevaisuuden rekrytointitarpeissa korostuu osaajien tarve erilaisiin asennuspalvelu-, ohjelmointi-, myynti-, tuotanto- ja suunnittelutehtäviin. Ohjelmointiosaamisen tarve korostuu erityisesti tietotekniikka-alalla, mutta sitä kaivataan myös muilla teknologiateollisuuden toimialoilla. Viidestä teknologiateollisuuden toimialasta kasvua ennustetaan eniten suunnittelu- ja konsultointi- sekä tietotekniikka-alalle. Teknologiateollisuuden alan keskeisimmiksi menestystekijöiksi nähdään tulevaisuudessa korkea osaaminen, innovatiivisuus, joustavuus ja kilpailukyky. 25

27 Sari Maunula Tutkimusjohtaja m T-Media Oy on osa Taloudellista tiedotustoimistoa yhdessä Finnfactsin kanssa. Tekijätiimi: Sari Maunula, Joonas Tarpila, Nina Rantalankila 26

28 Ennakointikamarin perustajat ja rahoittajat Helsingin seudun kauppakamari ja Uudellamaalla toimivat ammatillisen koulutuksen järjestäjät ovat sopineet seudullisen ennakoinnin toteuttamisesta. Ennakointikamari on kehittynyt vakiintuneeksi yhteistyömuodoksi, joka tuo elinkeinoelämän ja koulutuksen järjestäjät yhteiseen pöytään. Helsingin kaupunki Vantaan kaupunki Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia Ami-säätiö Kauppiaitten kauppaoppilaitos Oy Helmi Liiketalousopisto Oy Helsinki Business College Oy Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda Länsi-Uudenmaan ammattikoulutuskuntayhtymä Luksia Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Ammatinedistämislaitossäätiö Haaga Instituutti-säätiö Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö Seurakuntaopisto Helsingin seudun kauppakamari Uudenmaan liitto HELSINGIN SEUDUN KAUPPAKAMARI Kalevankatu 12, HELSINKI p

Yritysselvitys tulevaisuuden osaamistarpeista teknologiateollisuuden alalla 6.11.2014

Yritysselvitys tulevaisuuden osaamistarpeista teknologiateollisuuden alalla 6.11.2014 Yritysselvitys tulevaisuuden osaamistarpeista teknologiateollisuuden alalla 6.11.2014 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää teknologiateollisuuden toimijoilta alan tulevaisuuden koulutus-

Lisätiedot

Matkailuala Yritysselvitys tulevaisuuden osaamistarpeista. Syksy 2013

Matkailuala Yritysselvitys tulevaisuuden osaamistarpeista. Syksy 2013 Matkailuala Yritysselvitys tulevaisuuden osaamistarpeista Syksy 2013 Tutkimuksen toteutus ja vastaajien taustatiedot Toimintasektori % Matkatoimistot 46 Majoitus 14 Laivaliikenne 7 Lentoliikenne 6 Ohjelmapalvelut

Lisätiedot

Energia-alan osaamis- ja työvoimatarpeet yritysselvitys. Kevät 2013

Energia-alan osaamis- ja työvoimatarpeet yritysselvitys. Kevät 2013 Energia-alan osaamis- ja työvoimatarpeet yritysselvitys Kevät 2013 Yritysvastaajia 22 yli kolmannes vastaajista edusti yli 500 työntekijän yritystä Yrityksen toimintaympäristö energia-alalla 45,00 % 4

Lisätiedot

Henkilöstöselvitys Minna Jokinen

Henkilöstöselvitys Minna Jokinen Henkilöstöselvitys 21 Minna Jokinen Vastanneiden yritysten henkilöstö toimialoittain ja kokoluokittain Yrityksen koko, henkilöä Toimiala 1-49 5-99 1-249 25-499 5- Yht. Osuus koko alasta, % Elektroniikka-

Lisätiedot

Millaista osaamista yritykset tarvitsevat lähivuosina? Kauppakamarin osaamisselvitys vuoteen 2016

Millaista osaamista yritykset tarvitsevat lähivuosina? Kauppakamarin osaamisselvitys vuoteen 2016 Millaista osaamista yritykset tarvitsevat lähivuosina? Kauppakamarin osaamisselvitys vuoteen 2016 Kyselyn toteutus Kohderyhmän muodostivat kauppakamareiden jäsenyritykset. Kyselyyn osallistui 17 kauppakamaria.

Lisätiedot

Henkilöstöselvitys Minna Jokinen

Henkilöstöselvitys Minna Jokinen Henkilöstöselvitys 213 Minna Jokinen Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 3 25 2 15 1 5 196 1965 197 1975 198 1985 199 1995 2 25 21 (31.3.) Elektroniikka- ja sähköteollisuus Kone- ja metallituoteteollisuus

Lisätiedot

Henkilöstöselvitys 2016 Raportin kuvat

Henkilöstöselvitys 2016 Raportin kuvat Henkilöstöselvitys 216 Raportin kuvat 1.3.214 Tekstiosaan tulevat kuvat 2 Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa ja ulkomailla 25-212 sekä arvio Suomen henkilöstön määrästä vuodelle 216 34 32 3 28

Lisätiedot

FINANSSIALAN ENNAKOINTIKAMARI 19.9.2012 P Ä I V I K I L P E L Ä I N E N T U T K I J A K A U P U N K I T U T K I M U S T A O Y

FINANSSIALAN ENNAKOINTIKAMARI 19.9.2012 P Ä I V I K I L P E L Ä I N E N T U T K I J A K A U P U N K I T U T K I M U S T A O Y FINANSSIALAN ENNAKOINTIKAMARI 19.9.2012 P Ä I V I K I L P E L Ä I N E N T U T K I J A K A U P U N K I T U T K I M U S T A O Y Esityksen sisältö: I. Toimiala Uudellamaalla II. Osaamisselvityksen taustatiedot

Lisätiedot

TYÖELÄMÄN OSAAMISTARVESELVITYS LIITEAINEISTO 27.11.2014

TYÖELÄMÄN OSAAMISTARVESELVITYS LIITEAINEISTO 27.11.2014 TYÖELÄMÄN OSAAMISTARVESELVITYS LIITEAINEISTO 7..4 Sisällys Toimialojen vertailu keskiarvoittain Asiantuntijapalvelut Kauppa ja matkailu Kiinteistö- ja jätehuolto Prosessiteollisuus ja automaatio Teknologiateollisuus

Lisätiedot

KIINTEISTÖPALVELUIDEN JA TURVALLISUUSALAN ENNAKOINTIKAMARI 10.5.2012

KIINTEISTÖPALVELUIDEN JA TURVALLISUUSALAN ENNAKOINTIKAMARI 10.5.2012 KIINTEISTÖPALVELUIDEN JA TURVALLISUUSALAN ENNAKOINTIKAMARI 10.5.2012 P Ä I V I K I L P E L Ä I N E N T U T K I J A K A U P U N K I T U T K I M U S T A O Y Esityksen sisältö: I. Toimiala Uudellamaalla II.

Lisätiedot

Kymenlaakson kauppakamarin osaamistarvekysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=80, Julkaistu: 10.1.2012. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Kymenlaakson kauppakamarin osaamistarvekysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=80, Julkaistu: 10.1.2012. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Kymenlaakson kauppakamarin osaamistarvekysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=80, Julkaistu: 10.2012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Yrityksenne henkilömäärä: 2-4 16 20,00% 5-9 17 21,25% 10-49 21 26,25% 4.

Lisätiedot

Yritysten työvoiman saatavuus- ja rekrytointitarpeet Uudellamaalla

Yritysten työvoiman saatavuus- ja rekrytointitarpeet Uudellamaalla Yritysten työvoiman saatavuus- ja rekrytointitarpeet Uudellamaalla Helsingin seudun kauppakamarin selvitys 3/2018 Markku Lahtinen markku.lahtinen@chamber.fi @Fondeo 050 571 3564 Tausta Selvitys toteutettiin

Lisätiedot

Mervi Karikorpi, johtaja 19.11.2010

Mervi Karikorpi, johtaja 19.11.2010 TYKO-hanke: Yrityskyselyn tulokset t Mervi Karikorpi, johtaja 19.11.2010 Sisältö Tarve Odotukset t Yrityskyselyn palaute Johtopäätökset t 2 Teknologiateollisuuden henkilöstö Arvioitu muutos 2013 2009:

Lisätiedot

Yritysyhteistyötutkimus 2014. Julkinen yhteenveto tutkimusraportista

Yritysyhteistyötutkimus 2014. Julkinen yhteenveto tutkimusraportista Yritysyhteistyötutkimus 2014 Julkinen yhteenveto tutkimusraportista 25.6.2014 Anne Mähönen Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää alueen yritysten käsityksiä oppilaitosten tarjoamista

Lisätiedot

Yritysyhteistyötutkimus 2014. Yhteenveto yhtymähallituksen kokoukseen 19.8.2014

Yritysyhteistyötutkimus 2014. Yhteenveto yhtymähallituksen kokoukseen 19.8.2014 Yritysyhteistyötutkimus 2014 Yhteenveto yhtymähallituksen kokoukseen 19.8.2014 25.6.2014 Anne Mähönen Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää alueen yritysten käsityksiä oppilaitosten

Lisätiedot

Rekrytoinnit ja rekrytointivaikeudet teknologiateollisuuden yrityksissä vuonna Lähde: Henkilöstö- ja koulutustiedustelu 2013

Rekrytoinnit ja rekrytointivaikeudet teknologiateollisuuden yrityksissä vuonna Lähde: Henkilöstö- ja koulutustiedustelu 2013 Rekrytoinnit ja rekrytointivaikeudet teknologiateollisuuden yrityksissä vuonna 2013 Rekrytointivaikeuksia kokeneet teknologiateollisuuden yritykset toimialoittain vuosina 2010-2013. Vastanneet yritykset,

Lisätiedot

Itä-Uudellamaalla tarvitaan vuoropuhelua yritysten ja oppilaitosten välille

Itä-Uudellamaalla tarvitaan vuoropuhelua yritysten ja oppilaitosten välille Itä-Uudellamaalla tarvitaan vuoropuhelua yritysten ja oppilaitosten välille Itä-Uudenmaan osaamistarvekysely alueen yrityksille ja organisaatioille 2016 Oikeaa osaamista ja tulevaisuuden mahdollisuuksien

Lisätiedot

Tulevaisuuden koulutus- ja osaamistarpeet Ennakointikamari & PKS Ennakointi / Mari Korpiola

Tulevaisuuden koulutus- ja osaamistarpeet Ennakointikamari & PKS Ennakointi / Mari Korpiola Tulevaisuuden koulutus- ja osaamistarpeet Ennakointikamari & PKS Ennakointi / Mari Korpiola Osaamisen kehittämisellä potkua yrityksesi kilpailukykyyn Amiedu 9.10.2014 Helsingin seudun kauppakamari Uudenmaan

Lisätiedot

Yksityisen sosiaali- ja terveysalan osaamis- ja johtamishaasteet

Yksityisen sosiaali- ja terveysalan osaamis- ja johtamishaasteet Yksityisen sosiaali- ja terveysalan osaamis- ja johtamishaasteet Ennakointiselvityshanke 2 Tilaajan Uudenmaan ELY-keskus Kohteena yksityisen sosiaali- ja terveyspalvelualan organisaatioiden 2010-luvun

Lisätiedot

Attitude 2012. Pirkanmaan tulokset

Attitude 2012. Pirkanmaan tulokset Attitude 2012 Pirkanmaan tulokset Kyselyn taustaa Kohderyhmänä toisen asteen toisen vuosikurssin opiskelijat Vastaajia yhteensä 379 12 lukiosta ja ammatillisesta oppilaitoksesta Tampereen kaupunkiseudulta

Lisätiedot

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat

Lisätiedot

Seuraavat väitteet koskevat keskijohtoa eli tiimien esimiehiä ja päälliköitä tai vastaavia.

Seuraavat väitteet koskevat keskijohtoa eli tiimien esimiehiä ja päälliköitä tai vastaavia. KESKIJOHDON OSAAMISTARPEET Vastaajan taustatiedot: Vastaaja on: Vastaajan vastuualue: 1. Tiimin esimies tai vastaava 2. Päällikkö tai vastaava 3. Johtaja 1. Johto ja taloushallinto 2. Tutkimus ja kehitys

Lisätiedot

Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus

Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus Tuotanto & liikevaihto 15.5.2017 Teknologiateollisuus 1 Teollisuustuotannon määrä maailmalla 15.5.2017 Teknologiateollisuus Kausipuhdistetut teollisuustuotannon volyymi-indeksit vuositasolla, Kiinan osalta

Lisätiedot

Insinöörikoulutuksen tulevaisuus työelämän kehittymisen näkökulmasta. Wiipurista Kotkaan 250 vuotta tekniikan ja merenkulun koulutusta 16.10.

Insinöörikoulutuksen tulevaisuus työelämän kehittymisen näkökulmasta. Wiipurista Kotkaan 250 vuotta tekniikan ja merenkulun koulutusta 16.10. Insinöörikoulutuksen tulevaisuus työelämän kehittymisen näkökulmasta Wiipurista Kotkaan 250 vuotta tekniikan ja merenkulun koulutusta 16.10.2008 2 Tutkintojen sisällöistä ja tavoitteista (A352/2003): Ammattikorkeakoulututkinnot

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vaikuttamistavoitteista Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden vaikuttamistavoitteista Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden vaikuttamistavoitteista 2 Teknologiateollisuus on merkittävä työllistäjä Teknologiayritykset työllistävät suoraan n. 300 000 ja välillisesti noin 750 000 henkilöä 30 % Suomen koko

Lisätiedot

Löydänkö yritykseeni ammattiosaajia tulevaisuudessa. Pekka Heikonen Pemamek Oy

Löydänkö yritykseeni ammattiosaajia tulevaisuudessa. Pekka Heikonen Pemamek Oy Löydänkö yritykseeni ammattiosaajia tulevaisuudessa Pekka Heikonen Pemamek Oy PEMAMEK YRITYSESITTELY Pemamek Pemamek perustettiin Loimaalle 1970 Uusi tehdas valmistui 2003, pinta-ala on 7500 m 2 Pemamek

Lisätiedot

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.

Lisätiedot

ENNAKOINTIKAMARI Tekninen kauppa 8.4.2010. Päivi Kilpeläinen paivi.kilpelainen@kaupunkitutkimusta.fi

ENNAKOINTIKAMARI Tekninen kauppa 8.4.2010. Päivi Kilpeläinen paivi.kilpelainen@kaupunkitutkimusta.fi ENNAKOINTIKAMARI Tekninen kauppa 8.4.2010 Päivi Kilpeläinen paivi.kilpelainen@kaupunkitutkimusta.fi Kaupan liiketoiminta (Helsingin seudun toimialakatsaus 1/2010) Toimiala G: Tukkukauppa, agentuuritoiminta,

Lisätiedot

Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus

Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus Tuotanto & liikevaihto 15.11.2018 Teknologiateollisuus 1 Teollisuustuotannon määrä maailmalla 15.11.2018 Teknologiateollisuus Kausipuhdistetut teollisuustuotannon volyymi-indeksit vuositasolla, Kiinan

Lisätiedot

Osaamis- ja koulutustarpeet tekniikan alalla

Osaamis- ja koulutustarpeet tekniikan alalla Osaamis- ja koulutustarpeet tekniikan alalla Turun Kauppakorkeakoulu Yritystoiminnan tutkimus- ja koulutuskeskus Sari Stenvall-Virtanen Esityksen kohdentuminen ja eteneminen Esityksen taustana ESR-ennakointihankkeissa

Lisätiedot

Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa

Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa EK:n yrityskyselyn tulokset 2017 Mirja Hannula 6.9.2017 TAITO-ohjelman hakuinfo 87% Lähes 90 prosenttia yrityksistä kokee, että digitalisaatio on tuonut tai tuomassa

Lisätiedot

Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa. EK:n yrityskyselyn tulokset 2017

Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa. EK:n yrityskyselyn tulokset 2017 Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa EK:n yrityskyselyn tulokset 2017 Yrityskenttä polarisoitunut suhteessa digitalisaatioon Ei tärkeää yritykselle 8 % Suunnannäyttäjä 7 % EOS 5 % Strategian ytimessä

Lisätiedot

Ennakoinnin ajankohtaisfoorumi Markku Lahtinen, Helsingin seudun kauppakamari

Ennakoinnin ajankohtaisfoorumi Markku Lahtinen, Helsingin seudun kauppakamari Ennakoinnin ajankohtaisfoorumi 18.8.2010 Markku Lahtinen, Helsingin seudun kauppakamari Sisällys Ennakointikamarin taustaa tavoite toiminta tuloksia ja kokemuksia jatkosuunnitelmat Perustajajäsenet Tavoite

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Tulevaisuuden koulutus- ja osaamistarpeet Ennakointikamari & PKS Ennakointi / Mari Korpiola

Tulevaisuuden koulutus- ja osaamistarpeet Ennakointikamari & PKS Ennakointi / Mari Korpiola Tulevaisuuden koulutus- ja osaamistarpeet Ennakointikamari & PKS Ennakointi / Mari Korpiola eforum 2014 11.12.2014 Poistumalaskelma Foredatan poistumatyökalulla tilastokeskuksen aineistosta ja työpaikkamuutos

Lisätiedot

Attitude 2012- kysely Rauman Kauppakamari 10.5.2012

Attitude 2012- kysely Rauman Kauppakamari 10.5.2012 Attitude 2012- kysely Rauman Kauppakamari 10.5.2012 Kyselyn taustatiedot Kysely lähetettiin kaikkiaan neljään lukioon ja yhteen ammattioppilaitokseen Rauman Kauppakamarin alueella Kysely kohdistettiin

Lisätiedot

Kunta-alan tulevaisuuden osaamistarpeet ja henkilöstön saatavuus. 9.2.2012 Eväitä työelämän ja koulutuksen kohtaamiseen Riikka-Maria Yli-Suomu

Kunta-alan tulevaisuuden osaamistarpeet ja henkilöstön saatavuus. 9.2.2012 Eväitä työelämän ja koulutuksen kohtaamiseen Riikka-Maria Yli-Suomu Kunta-alan tulevaisuuden osaamistarpeet ja henkilöstön saatavuus 9.2.2012 Eväitä työelämän ja koulutuksen kohtaamiseen Riikka-Maria Yli-Suomu Kunnallinen henkilöstö 434 000 Järjestystoimi 1,9 % Sosiaalitoimi

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot

EK:n näkemyksiä maahanmuuttajien koulutukseen ja työllistymiseen

EK:n näkemyksiä maahanmuuttajien koulutukseen ja työllistymiseen EK:n näkemyksiä maahanmuuttajien koulutukseen ja työllistymiseen V-S:n koulutusstrategia/ Maahanmuuttajakoulutuksen teemaryhmä 8.6.2012 Sanna Halttunen-Välimaa EK Turku Ketä EK edustaa? EK edustaa kattavasti

Lisätiedot

KIINTEISTÖ- JA TURVALLISUUSALAN ENNAKOINTIKAMARI

KIINTEISTÖ- JA TURVALLISUUSALAN ENNAKOINTIKAMARI KIINTEISTÖ- JA TURVALLISUUSALAN ENNAKOINTIKAMARI Taitotalon kongressikeskus 10.5.2012 Timo Karkola Johtaja, rehtori Ami-säätiö, Amiedu ELINKEINOELÄMÄN JA KAUPPAKAMARIN TAVOITTEITA: 1. Koulutuksen ennakoinnin

Lisätiedot

ICT-yksiköstä valmistuneet insinöörit

ICT-yksiköstä valmistuneet insinöörit ICT-yksiköstä valmistuneet insinöörit 1.1.2005 31.5.2006 Yhteenveto tutkimuksesta ICT-yksiöstä valmistuneet insinöörit työllistyneet erinomaisesti 85% prosenttia valmistuneista insinööreistä työllistynyt

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain 5.8.2014 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2013e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2013 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella

Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella Jouko Lehtoranta, toimitusjohtaja, DI Sisältö: Lähtökohdat: Työpaikat Kymenlaaksossa AMK:sta valmistuneet insinöörit Toimintaympäristö ja sen muutokset

Lisätiedot

TeknologiaSuomi nousuun!

TeknologiaSuomi nousuun! eknologiasuomi nousuun! Näyttö ratkaisee Mervi Karikorpi, 2.3.2011 Suomalaisten ja teknologiateollisuuden kohtalonyhteys Liikevaihto Suomessa putosi 28 % vuonna 2009, kasvua 5 % vuonna 2010 52 Mrd. euroa,

Lisätiedot

AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA

AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA Vastaajia oli 18.10.2013 mennessä yhteensä 165. Vastaajat ovat jakautuneet melko epätasaisesti eri koulutusalojen kesken, minkä takia tämän koosteen

Lisätiedot

Ennakointikamari 2009 2012. Yritys- ja oppilaitoskyselyn YHTEENVETO eri toimialojen ammatillisen osaamisen tarpeista

Ennakointikamari 2009 2012. Yritys- ja oppilaitoskyselyn YHTEENVETO eri toimialojen ammatillisen osaamisen tarpeista Ennakointikamari 2009 2012 Yritys- ja oppilaitoskyselyn YHTEENVETO eri toimialojen ammatillisen osaamisen tarpeista 2 Sisällys Tiivistelmä tuloksista... 3 Johdanto... 5 1 Kyselyn lähtökohdat... 6 2 Taustatiedot...

Lisätiedot

Johtamiskoulutuksen tarve. Simo Halonen 4.10.2007

Johtamiskoulutuksen tarve. Simo Halonen 4.10.2007 Johtamiskoulutuksen tarve Simo Halonen 4.10.2007 Sisältö Teknologiateollisuus ja Salon Konepaja Oy Johtamisosaamisen tarve Johtamisen erityishaasteita Suomessa Ammattikorkeakoulutuksen haasteita Päätoimialat

Lisätiedot

Uusiutuvan energian toimialan osaamis- ja palvelutarvekartoitus 2014. Pohjois-Karjalan ELY-keskus TäsmäProto-hanke

Uusiutuvan energian toimialan osaamis- ja palvelutarvekartoitus 2014. Pohjois-Karjalan ELY-keskus TäsmäProto-hanke Uusiutuvan energian toimialan osaamis- ja palvelutarvekartoitus 2014 Pohjois-Karjalan ELY-keskus TäsmäProto-hanke Kartoituksen tausta ja tavoitteet TäsmäProto-projektin uusiutuvan energian toimialan osaamis-

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa

Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 1 2 3 4 Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 160 000 150 000 140 000 130 000 120 000 110 000 100 000 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 1998 1999 2000 2001 2002 2003

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 12.9.2012 Tampere

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 12.9.2012 Tampere Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 12.9.2012 Tampere 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Tampereen seudun kyselyn kohderyhmänä olivat paikalliset yliopistossa, ammattikorkeakoulussa ja ammattiopistossa

Lisätiedot

Yrityselämän kansainvälisyystaidot - mitä tulevilta ammattilaisilta odotetaan? Piia Alvesalo Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Yrityselämän kansainvälisyystaidot - mitä tulevilta ammattilaisilta odotetaan? Piia Alvesalo Elinkeinoelämän keskusliitto EK Lisää tähän otsikko Yrityselämän kansainvälisyystaidot - mitä tulevilta ammattilaisilta odotetaan? 7.10.09 Piia Alvesalo Elinkeinoelämän keskusliitto EK www.ek.fi Ketä Elinkeinoelämän keskusliitto EK edustaa?

Lisätiedot

9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018

9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018 9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018 2 Teknologia muuttaa maailmaa, ihmiset rakentavat tulevaisuuden. 3 Teknologiateollisuus Suomen merkittävin elinkeino 51

Lisätiedot

Yhdessä koulutustakuuseen tietoa ja toimivia työkaluja. Projektipäällikkö Anu Heinonen Uudenmaan liitto

Yhdessä koulutustakuuseen tietoa ja toimivia työkaluja. Projektipäällikkö Anu Heinonen Uudenmaan liitto tietoa ja toimivia työkaluja Projektipäällikkö Anu Heinonen Uudenmaan liitto 14.10.2016 Hankepartnerit Espoon seudun koulutuskuntayhtymä / Omnia Haaga Instituutti-säätiö Helmi Liiketalousopisto Oy Helsingin

Lisätiedot

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Veikko Vuoristo Majoitus- ja ravitsemisala III 4.5.2011

Veikko Vuoristo Majoitus- ja ravitsemisala III 4.5.2011 Veikko Vuoristo 4.5.2011 Majoitus- ja ravitsemisala III = Keskustelufoorumi, jossa tiedonvaihtoa tuetaan avoimella keskustelulla eri toimialojen osaamistarpeista. Kokoontuu toimialakohtaisesti. Koostuu

Lisätiedot

PÄIHTEET TYÖELÄMÄSSÄ -TUTKIMUS. HENRY ry sekä Ehkäisevän Päihdetyön EHYT ry:n HUUGO-työ Syksy 2013

PÄIHTEET TYÖELÄMÄSSÄ -TUTKIMUS. HENRY ry sekä Ehkäisevän Päihdetyön EHYT ry:n HUUGO-työ Syksy 2013 PÄIHTEET TYÖELÄMÄSSÄ -TUTKIMUS HENRY ry sekä Ehkäisevän Päihdetyön EHYT ry:n HUUGO-työ Syksy 2013 TAUSTATIEDOT TUTKIMUKSEN TOTEUTUS & TIETOA VASTAAJISTA! Sähköpostikutsu Päihteet työelämässä - tutkimukseen

Lisätiedot

Lapin maakunnan aikuiskoulutusstrategian työpaja 08.02.2012, RAMK. Millaisena elinkeinoelämä näkee tulevaisuuden työelämän?

Lapin maakunnan aikuiskoulutusstrategian työpaja 08.02.2012, RAMK. Millaisena elinkeinoelämä näkee tulevaisuuden työelämän? Lapin maakunnan aikuiskoulutusstrategian työpaja 08.02.2012, RAMK Millaisena elinkeinoelämä näkee tulevaisuuden työelämän? Jukka-Pekka Kivioja Elinkeinoelämän keskusliitto EK 1. Työ tapahtuu verkostoissa

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Henkilöstön kehittämisen haasteet

Henkilöstön kehittämisen haasteet Henkilöstön kehittämisen haasteet Ratkaisuja pk-yrityksien osaamisen lisäämiseen Elinikäisen oppimisen neuvoston teemaseminaari 5.10.2010 Toimitusjohtaja Anssi Kujala 5.10.2010 1 Helsingin Yrittäjät Tarkoituksena

Lisätiedot

ESR-FUTUREX Osaamisen arviointi yritysten näkökulmasta 6.6.2012 koulutusasioiden päällikkö Veli-Matti Lamppu

ESR-FUTUREX Osaamisen arviointi yritysten näkökulmasta 6.6.2012 koulutusasioiden päällikkö Veli-Matti Lamppu ESR-FUTUREX Osaamisen arviointi yritysten näkökulmasta 6.6.2012 koulutusasioiden päällikkö Veli-Matti Lamppu 14.6.2012 1 Yrittäjät ja työvoima Suomessa Työlliset 2 474 000 Työttömät 209 000 Työvoima 2

Lisätiedot

Kirsi Mettälä 25.5.2011. Talonrakennus II

Kirsi Mettälä 25.5.2011. Talonrakennus II Kirsi Mettälä 25.5.2011 Talonrakennus II = Keskustelufoorumi, jossa tiedonvaihtoa tuetaan avoimella keskustelulla eri toimialojen osaamistarpeista. Kokoontuu toimialakohtaisesti. Koostuu yritysten ja oppilaitosten

Lisätiedot

Teollisuus tutuksi koulutuspäivä pe 28.8.2009. Energiateollisuus - töitä myös tulevaisuudessa!

Teollisuus tutuksi koulutuspäivä pe 28.8.2009. Energiateollisuus - töitä myös tulevaisuudessa! Teollisuus tutuksi koulutuspäivä pe 28.8.2009 Energiateollisuus - töitä myös tulevaisuudessa! Energiateollisuudessa tarvitaan työntekijöitä! Talouden suhdanteista huolimatta tarvitsemme lämpöä ja sähköä!

Lisätiedot

Prosessialan näkymät ja vetovoiman lisääminen. Prosessiteollisuuden koulutuspäivät Uusikaupunki 2.6.2015

Prosessialan näkymät ja vetovoiman lisääminen. Prosessiteollisuuden koulutuspäivät Uusikaupunki 2.6.2015 Prosessialan näkymät ja vetovoiman lisääminen Prosessiteollisuuden koulutuspäivät Uusikaupunki 2.6.2015 Riitta Juvonen 2.6.2015 1 Sisältö Prosessiala Kemianteollisuus Tilanne ja näkymät tällä hetkellä

Lisätiedot

Kesäduunareita enemmän kuin viime kesänä

Kesäduunareita enemmän kuin viime kesänä Kymenlaakson kauppakamarin kesätyökysely 2017 Kesäduunareita enemmän kuin viime kesänä Kohentunut taloustilanne näkyy Kymenlaakson yrityksissä myös kesätyöntekijärintamalla. Kymenlaakson yritykset ottavat

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2012 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2012 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa TRIO-ohjelman jatko Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän T&K-investoinneista Alan yritykset työllistävät suoraan 258 000 ihmistä,

Lisätiedot

Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset

Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset Kyselyn tausta ja toteutus Ammatillisen koulutuksen uudistus lisää työpaikalla tapahtuvaa opiskelua. Kyselyllä kartoitettiin opiskelijoiden ohjauksen nykytilaa

Lisätiedot

Kasvun mahdollistajat ohjelmistoala ja tekninen konsultointi

Kasvun mahdollistajat ohjelmistoala ja tekninen konsultointi Kasvun mahdollistajat ohjelmistoala ja tekninen konsultointi TIMO METSÄ-TOKILA http://www.temtoimialapalvelu.fi/ Ohjelmistoala ja tekninen konsultointi TOL 2008 62 Ohjelmistot, konsultointi ja siihen liittyvä

Lisätiedot

Opetuksen tulevaisuuden haasteet ennakoinnin ongelmallisuus. Kumi-instituutin kevätseminaari 11.4.2014 Pirkko Laurila

Opetuksen tulevaisuuden haasteet ennakoinnin ongelmallisuus. Kumi-instituutin kevätseminaari 11.4.2014 Pirkko Laurila Opetuksen tulevaisuuden haasteet ennakoinnin ongelmallisuus Kumi-instituutin kevätseminaari 11.4.2014 Pirkko Laurila Kumialan tutkintojen kehittäminen Kumialan koulutus on verrattain nuorta, ammatillinen

Lisätiedot

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010 MPS Executive Search Johtajuustutkimus Marraskuu 2010 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö AddValue Internetkyselynä 1....2010. Tutkimuksen kohderyhmänä oli suomalaista yritysjohtoa

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 3.4.2018 Teknologiateollisuus 1 Sisältö Kansainvälisen talouden näkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen

Lisätiedot

Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka

Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka Osaava työvoima ja koulutuksen uudistukset Mirja Hannula @mirjahannula Elinkeinoelämän foorumi 31.1.2018 Kotka Suomessa ammattityövoiman saatavuus noussut merkittävimmäksi tuotannon tai myynnin kasvun

Lisätiedot

Pirkanmaan 11. ICT-BAROMETRI klo 11.30

Pirkanmaan 11. ICT-BAROMETRI klo 11.30 Pirkanmaan 11. ICT-BAROMETRI 212 5.6.212 klo 11.3 Tampereen kauppakamari ICT-barometrin toteutus 212 ICT-barometri toteutettiin tänä vuonna Pirkanmaalla 11:nnen kerran. 11. ICT-barometri 212 / 5.6.212

Lisätiedot

Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa

Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa Kunnallisjohdon foorumi 15-16.5.2019 Sami Tikkanen, kuntayhtymän johtaja, rehtori KOTKAN-HAMINAN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ KOTKAN-HAMINAN SEUDUN

Lisätiedot

Kaupan työllisyys ja digitalisaatio

Kaupan työllisyys ja digitalisaatio Kaupan työllisyys ja digitalisaatio Kaupan työllisyys 350 Kauppa on elinkeinoelämän suurin työllistäjä 1000 henkilöä Kauppa 300 250 200 150 100 Metalli ja elektroniikka Rakentaminen Kuljetus ja varastointi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 28.11.2018 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2017 Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

Palvelutyönantajien koulutustarveselvityksen tulokset ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojen tarpeesta

Palvelutyönantajien koulutustarveselvityksen tulokset ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojen tarpeesta Palvelutyönantajien koulutustarveselvityksen tulokset ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojen tarpeesta Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden määrä Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakoulututkinnon

Lisätiedot

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta 21.1.216 Teknologiateollisuus 2 Teknologiateollisuus on merkittävä työllistäjä

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012 Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat ammattiopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa opiskelevat nuoret.

Lisätiedot

YLEINEN AMMATINVALINNAN PERUSTE OPISKELIJOILLE 1(3)

YLEINEN AMMATINVALINNAN PERUSTE OPISKELIJOILLE 1(3) YLEINEN AMMATINVALINNAN PERUSTE OPISKELIJOILLE 1(3) Ammatin sisällöllinen kiinnostavuus 34 40 21 4 1 4,00 Ammatin hyvä imago 35 41 14 8 3 10 55 25 10 38 37 23 3 44 44 12 35 22 26 9 9 10 50 40 60 40 8 32

Lisätiedot

TYÖELÄMÄVASTAAVUUDEN VAHVISTAMINEN Tapio Kostamo, Niko Finnilä

TYÖELÄMÄVASTAAVUUDEN VAHVISTAMINEN Tapio Kostamo, Niko Finnilä TYÖELÄMÄVASTAAVUUDEN VAHVISTAMINEN Tapio Kostamo, Niko Finnilä TYÖRENKAAN TAPAAMISIA 18.3.2004 Hämeenlinnassa 17.5.2004 Helsingissä (HAAGA) 13.9.2004 Tampereella (PIRAMK) 13.10.2004 Riihimäellä (HAMK)

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 3.5.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2016 Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen?

Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen? Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen? 2 2017 BR Teknologiateollisuus 2 Kone- ja tuotantotekniikan opiskelu Miksi teknologia!

Lisätiedot

Työelämäosaamisen osatekijät

Työelämäosaamisen osatekijät Työelämäosaamisen osatekijät osaamistarpeiden ja kompetenssin kartoittaminen (case ympäristöosaaminen) Mitä on osaaminen? Mitä on työelämäosaaminen? Suoritusprosessien kautta tarkasteltuna Kehittymisprosessien

Lisätiedot

Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa

Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa Markku Koponen Elinkeinoelämän keskusliitto EK Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu 250-vuotisjuhlaseminaari 16.10.2008

Lisätiedot

Rakennusalan DI-koulutuksen tarve - Asiantuntijapalveluiden näkökulma

Rakennusalan DI-koulutuksen tarve - Asiantuntijapalveluiden näkökulma Rakennusalan DI-koulutuksen tarve - Asiantuntijapalveluiden näkökulma Yhdessä rakentaen Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutuksen tulevaisuus 15.9.2017, Oulu Helena Soimakallio, toimitusjohtaja, SKOL

Lisätiedot

Ennakointikamari LVIS

Ennakointikamari LVIS Ennakointikamari LVIS LVIS-alojen ammatillisen koulutuksen tarjonta ja kysyntä pääkaupunkiseudulla Minkälaisiin tehtäviin oppilaitoksista valmistutaan? Sähkö-ja automaatiotekniikan perustutkinto Sähkö-

Lisätiedot

AUTOMAATIOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

AUTOMAATIOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA AUTOMAATIOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA Suomen teollisuuden kilpailukyky perustuu yhä enemmän tietotaitoon. Automaation avulla osaaminen voidaan hyödyntää tehostuvana tuotantona. Automaatiotekniikan koulutusohjelman

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa

Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 1 2 3 Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 160 000 150 000 140 000 130 000 120 000 110 000 100 000 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004

Lisätiedot

Teollisuustuotanto Suomessa on painunut jopa vuoden 2009 alapuolelle

Teollisuustuotanto Suomessa on painunut jopa vuoden 2009 alapuolelle Teollisuustuotanto Suomessa on painunut jopa vuoden 29 alapuolelle 1 Lähde: Macrobond Teollisuuden työpaikat Suomessa ovat vähentyneet lähes 1 :lla vuoden 28 jälkeen 2 Lähde: Macrobond, Eurostat / Kansantalouden

Lisätiedot

Työelämässä tarvittavan osaamisen kehittäminen ammatillisen koulutuksen haasteet ja mahdollisuudet

Työelämässä tarvittavan osaamisen kehittäminen ammatillisen koulutuksen haasteet ja mahdollisuudet Työelämässä tarvittavan osaamisen kehittäminen ammatillisen koulutuksen haasteet ja mahdollisuudet Marina Congress Centre 26.2.2007 Heikki Suomalainen Elinkeinoelämän keskusliitto EK Toimintaympäristön

Lisätiedot

1. Missä yrityksenne päätoimipaikka sijaitsee?

1. Missä yrityksenne päätoimipaikka sijaitsee? 1. Missä yrityksenne päätoimipaikka sijaitsee? 100% 90% 80% 70% 60% 50% 52,9% 40% 34,1% 30% 20% 10% 0% 9,4% Etelä-Kymenlaakso Pohjois-Kymenlaakso Sekä Etelä- että Pohjois- Kymenlaakso 3,6% Muu, mikä? 1.

Lisätiedot

Kesko. Kauppa luo menestystä

Kesko. Kauppa luo menestystä Kesko Kauppa luo menestystä Kaupan ala tarjoaa työtä ja yrittäjyyttä Kauppa on elinkeinoelämän suurin toimiala, joka työllistää runsaat 320 000 henkeä. Ala tarjoaa myös paljon mahdollisuuksia toimia yrittäjänä.

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa

Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 1 2 3 Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 160 000 150 000 140 000 130 000 120 000 110 000 100 000 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2011 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2011 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Mikä on tärkeää ammatillisen koulutuksen kehittämisessä? AmKesu-aluetilaisuuksien ryhmätöiden yhteenveto. (marraskuun 2015 tilaisuudet)

Mikä on tärkeää ammatillisen koulutuksen kehittämisessä? AmKesu-aluetilaisuuksien ryhmätöiden yhteenveto. (marraskuun 2015 tilaisuudet) Mikä on tärkeää ammatillisen koulutuksen kehittämisessä? AmKesu-aluetilaisuuksien ryhmätöiden yhteenveto (marraskuun 2015 tilaisuudet) Mikä on tärkeää toisen asteen ammatillisen koulutuksen kehittämisessä?

Lisätiedot

TYÖVÄLINEITÄ OSAAMISEN KARTOITTAMISEEN. Osaamisen tunnistaminen on yrityksille elinehto. koulutusasioiden päällikkö Veli-Matti Lamppu

TYÖVÄLINEITÄ OSAAMISEN KARTOITTAMISEEN. Osaamisen tunnistaminen on yrityksille elinehto. koulutusasioiden päällikkö Veli-Matti Lamppu TYÖVÄLINEITÄ OSAAMISEN KARTOITTAMISEEN Osaamisen tunnistaminen on yrityksille elinehto koulutusasioiden päällikkö Veli-Matti Lamppu 28.11.2012 1 Yrittäjät ja työvoima Suomessa Työlliset 2 474 000 Työttömät

Lisätiedot