KOIVISTONKYLÄ , PAJUPURONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8441.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOIVISTONKYLÄ , PAJUPURONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8441."

Transkriptio

1 KOIVISTONKYLÄ , PAJUPURONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 27. päivänä helmikuuta 2012 päivättyä ja 21. päivänä toukokuuta 2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro Asian hyväksyminen kuuluu yhdyskuntalautakunnan toimivaltaan TIIVISTELMÄ Kaava-alueen sijainti ja luonne Suunnittelualue sijaitsee noin 4,5 kilometriä etelään Tampereen keskustasta, Koivistonkylän kaupunginosassa, osoitteessa Pajupuronkatu 6. Kaavamuutos koskee korttelissa nro 5384 sijaitsevaa tonttia nro 3. Suunnittelualueen korttelin rakennuskanta koostuu pääosin luvuilla valmistuneista erillispientaloista, joiden kerroskorkeus vaihtelee yhdestä puoleentoista kerrokseen. Rakennusten julkisivumateriaalit ja kattokulmat ovat vaihtelevia. Korttelin lounaiskulmassa sijaitsee myös yksi 80-luvulla valmistunut rivitalo. Naapurikortteleissa rakennuskanta on uudistunut voimakkaammin ja niissä on paljon luvuilla valmistuneita pientaloja. Aivan suunnittelualueen läheisyydessä sijaitsee Koivistonkylän koulu, päiväkoti, kirjasto, nuorisokeskus, hammashoitola sekä kaupunkiliikenteen bussipysäkki. Kaavamuutoskohteena olevan tontin pinta-ala on 1596 m 2. Tontilla on vuonna 1929 valmistunut puolitoistakerroksinen, puuverhoiltu asuinrakennus, jota on myöhemmin laajennettu yksikerroksisella tiiliverhoillulla osalla. Asuinrakennuksen kerrosala on noin 139 k-m². Tontilla sijaitsee myös pieni peltirakenteinen talousrakennus. Tontilla kasvaa muutamia havu- ja lehtipuita. Tontin pinta on pääosin nurmikkoa lukuun ottamatta sorapintaisia kulkureittejä. Asemakaavan tavoitteet Asemakaavan muutoshakemuksen on jättänyt tontin nro omistajat. Kaavamuutoksen hakijan tavoitteena on tontin jakaminen ja rakennusoikeuden lisääminen. Kaavan laatijan tavoitteena on suunnittelutyön yhteydessä selvittää hakijan suunnitelmien toteuttamiskelpoisuus kaavamuutosalueella. Rakentamistapa sovitetaan ympäristöön. Kaavaprosessin vaiheet Asemakaavamuutos tuli vireille , kun osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuulutettiin nähtäville väliseksi ajaksi. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma lähetettiin nähtävilläoloaikana osallisille. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta jätettiin määräaikaan mennessä yksi kommentti ja yksi mielipide. Maakuntamuseolla ei ollut hankkeesta huomautettavaa. Yksi naapuri toteaa mielipiteessään, että tontinjaot pilaavat alueen perinteisen ilmeen ja etenkin kirvesvarsitonttina toteutettavia jakoja ei tulisi hyväksyä.

2 Kaavoittajan vastaus: Tontinjako tukee kaupungin täydennysrakennustavoitteita ja on etenkin näin suurella tontilla täysin mahdollinen. Asemakaavaluonnos on ollut lausunnoilla kaupungin eri hallintokunnissa välisen ajan. Samat asiakirjat lähetettiin aloitteen tekijälle. Asemakaavaluonnoksesta saatiin viisi lausuntoa, joista yhdessä oli huomautettavaa. Tampereen Vesi ilmoitti, että tontilla alin painovoimainen viemäröintitaso on +102,40. Kaavoittajan vastaus: Korkeusasema on merkitty kaavakarttaan. Asemakaava Asemakaavamuutoksella jaetaan 1569 m 2 suuruinen tontti kahdeksi pientalotontiksi ja 24 ja lisätään tämänhetkistä rakennusoikeutta. Tontti rajautuu Pajupuronkatuun ja sen pinta-alaksi tulee 706 m 2. Tontin rakennusoikeus määritellään kaavamääräyksellä (180+v32), jolloin tonttitehokkuudeksi tulee e=0,30. Tontti on ns. kirveenvarsitontti ja sen pinta-alaksi tulee 890m 2. Tontin rakennusoikeus määritellään kaavamääräyksellä (180+v32), jolloin tonttitehokkuudeksi tulee e=0,24. Asemakaavan muutoksessa tonteille osoitetaan rakennusoikeutta yhteensä 424 k-m 2. Rakennusoikeus lisääntyy yhteensä 230 k-m 2. Tonttijaolla muodostuu yksi uusi pientalotontti. Asemakaavan toteuttaminen Asemakaava toteutetaan sen saatua lainvoiman. Tonttijako laaditaan sitovana ja kaavan yhteydessä. Uusi tontti liittyy kunnallistekniikkaan Pajupuronkadulta ja kustannuksista vastaa tontin omistaja. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee: Tampereen kaupungin Koivistonkylän kaupunginosan tonttia nro Asemakaavanmuutoksella muodostuu: Tampereen kaupungin Koivistonkylän kaupunginosan korttelin 5384 osa. Tonttijaolla muodostuu: Tampereen kaupungin Koivistonkylän kaupunginosan korttelin nro 5384 tontit 23 ja 24. Kaavan laatija: Tampereen kaupungin Kaupunkiympäristön kehittäminen, Maankäytön suunnittelu, asemakaavasuunnittelu, kaavainsinööri Merja Kinos. Dno: TRE:9678/ /2011 Vireille tulo:

3 1.2 Kaava-alueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee Koivistonkylän kaupunginosassa, noin 4,5 kilometriä etelään Tampereen keskustasta, osoitteessa Pajupuronkatu Kaavan nimi ja tarkoitus Koivistonkylä , Pajupuronkatu 6. Asemakaavamuutos tontin jakamista ja rakennusoikeuden lisäämistä varten. Kaava nro Luettelo asiakirjoista - asemakaavan muutoshakemus, osallistumis- ja arviointisuunnitelma, asemakaavakartta ja poistettava asemakaava , tark havainnekuva , tark asemakaavan selostus asemakaavan selostuksen liitelomake 2 LÄHTÖKOHDAT 2.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Suunnittelualueen korttelin rakennuskanta koostuu pääosin luvuilla valmistuneista erillispientaloista, joiden kerroskorkeus vaihtelee yhdestä puoleentoista kerrokseen. Rakennusten julkisivumateriaalit ja kattokulmat ovat vaihtelevia. Korttelin lounaiskulmassa sijaitsee myös yksi 80-luvulla valmistunut rivitalo. Naapurikortteleissa rakennuskanta on uudistunut voimakkaammin ja niissä on paljon luvuilla valmistuneita pientaloja. Aivan suunnittelualueen läheisyydessä sijaitsee Koivistonkylän koulu, päiväkoti, kirjasto, nuorisokeskus, hammashoitola sekä kaupunkiliikenteen bussipysäkki. Näkymä Pajupuronkadulta kohti kaavamuutostonttia

4 2.1.2 Luonnonympäristö Tontin piha-alue rajautuu naapuritonteista ja tiestä istutuksilla sekä talousrakennuksella. Piha on kulkureittejä lukuun ottamatta nurmipintainen. Tontti laskee loivasti kohti lounasta, korkeuseroa on noin metri. Muodostuva uusi tontti jää melko tasaiseksi. Tontin maaperä on Tampereen kaupungin paikkatietoaineiston mukaan moreenia (Mr) Rakennettu ympäristö Suunnittelualue sijaitsee Pajupuronkadulla, jonka varrella on eri-ikäisiä erillispientaloja. Kaavamuutoskohteena olevan tontin pinta-ala on 1596 m 2. Tontilla on vuonna 1929 valmistunut puolitoistakerroksinen, puuverhoiltu asuinrakennus, jota on myöhemmin laajennettu yksikerroksisella tiiliverhoillulla osalla. Asuinrakennuksen kerrosala on noin 139 k-m². Tontilla sijaitsee myös pieni peltirakenteinen talousrakennus. Tontilla kasvaa muutamia havu- ja lehtipuita. Tontin pinta on pääosin nurmikkoa lukuun ottamatta sorapintaisia kulkureittejä. Tontti nro on liitetty kunnalliseen vesi- ja viemäriverkkoon. Kaavamuutostontilla sijaitseva asuinrakennus Aivan suunnittelualueen läheisyydessä sijaitsee Koivistonkylän koulu, päiväkoti, kirjasto, nuorisokeskus, hammashoitola sekä kaupunkiliikenteen bussipysäkki Maanomistus Tontin nro omistaja on kaavamuutoksen hakija. 2.2 Suunnittelutilanne Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset Yleiskaava Tampereen kantakaupungin vahvistetun yleiskaavan mukaan alue on pientalovaltaista asuntoaluetta (AP). Alue varataan pientaloille. Alueelle voidaan rakentaa myös pienkerrostaloja ja asuinympäristöön soveltuvia työtiloja. Pienkerrostaloihin saadaan sijoittaa enintään 25 % alueen kerrosalasta.

5 Voimassa oleva asemakaava Kaavamuutostontilla on voimassa vahvistettu ensimmäinen asemakaava nro 373. Sen mukaan tontti on omakotirakennusten korttelialuetta. Asuinrakennuksen rakennusoikeus on 162 k-m², räystäskorkeus on 5,0 m ja kattokaltevuus 2:5. Talousrakennuksen rakennusoikeus on 32 k-m² Alueraportti Alueesta on laadittu 1988 Viiala ja Koivistonkylä pientaloalueselvitys. Selvityksen tarkoituksena on selvittää alueen ominaispiirteet ja niiden muodostuminen, sekä opastaa rakentajia alueiden omaleimaisuuden säilyttämisessä Tonttijako Kaava-alueella on voimassa hyväksytty tonttijako (tunnus 1085). Tontti on merkitty kiinteistörekisteriin Pohjakartta Pohjakartta on Tampereen kaupungin kaupunkimittauksen laatima ja se on tarkistettu vuonna ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 3.1 Asemakaavan suunnittelun tarve Tontin omistaja on hakenut asemakaavan muutosta. Kaavamuutoksen hakijan tavoitteena on tontin jakaminen ja rakennusoikeuden lisääminen. 3.2 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Asemakaavan muutos laaditaan tontin omistajan aloitteesta. Tontin nro haltija esittää päivätyssä ja kirjatussa hakemuksessa asemakaavamuutosta tontin jakamista varten. Asemakaavamuutoksesta peritään taksan mukaiset kulut. 3.3 Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Kaavamuutoksen hakija Naapurikiinteistöt Koivistonkylän omakotiyhdistys ry Kaupungin eri toimialat, mm. Kaupunkiympäristön kehittäminen viranomaisyksiköineen, Kiinteistötoimi, Tampereen aluepelastuslaitos, Pirkanmaan maakuntamuseo Kaupungin liikelaitokset: Tampereen kaukolämpö Oy, Tampereen Sähköverkko Oy, Tampereen Vesi Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Muut ilmoituksensa mukaan Vireilletulo Kaavahanke on kuulutettu vireille

6 3.3.3 Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Hakija on ennakkoon kuullut naapureitaan. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuulutettiin nähtäville väliseksi ajaksi palvelupiste Frenckelliin sekä kaavoituksen internet-sivuille mielipiteiden saamista varten. Osallistumisja arviointisuunnitelma postitettiin kohdassa mainituille osallisille. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta jätettiin määräaikaan mennessä yksi kommentti ja yksi mielipide. Maakuntamuseolla ei ollut hankkeesta huomautettavaa. Yksi naapuri toteaa mielipiteessään, että tontinjaot pilaavat alueen perinteisen ilmeen ja etenkin kirvesvarsitonttina toteutettavia jakoja ei tulisi hyväksyä. Kaavoittajan vastaus: Tontinjako tukee kaupungin täydennysrakennustavoitteita ja on etenkin näin suurella tontilla täysin mahdollinen. Asemakaavaluonnos on ollut lausunnoilla kaupungin eri hallintokunnissa välisen ajan. Samat asiakirjat lähetettiin aloitteen tekijälle. Asemakaavaluonnoksesta saatiin viisi lausuntoa, joista yhdessä oli huomautettavaa. Tampereen Vesi ilmoitti, että tontilla alin painovoimainen viemäröintitaso on +102,40. Kaavoittajan vastaus: Korkeusasema on merkitty kaavakarttaan. 3.4 Asemakaavan tavoitteet Hakijan tavoitteet Kaavamuutoksen hakijan tavoitteena on tontin jakaminen ja rakennusoikeuden lisääminen Kaavan laatijan tavoitteet Kaavan laatijan tavoitteena on suunnittelutyön yhteydessä selvittää hakijan suunnitelmien toteuttamiskelpoisuus kaavamuutosalueella. Suunnittelussa otetaan huomioon alueen sijainti kaupunkirakenteessa ja kaupunkikuvallinen luonne. Täydennysrakentaminen sovitetaan ympäröivään kaupunkirakenteeseen. Suunnitelma tukee kaupungin täydennysrakentamistavoitteita. 4 ASEMAKAAVAN KUVAUS 4.1 Kaavan rakenne Suunnittelukohteena olevalla tontilla maankäytön periaatteet eivät muutu. Asemakaavan muutoksessa suunnittelualueen maankäyttö osoitetaan erillispientalojen korttelialueeksi merkinnällä AO. 4.2 Aluevaraukset Korttelialueet Asemakaavamuutoksella jaetaan 1596 m 2 suuruinen tontti kahdeksi pientalotontiksi ja 24 ja lisätään tämänhetkistä rakennusoikeutta.

7 Tontti rajautuu Pajupuronkatuun ja sen pinta-alaksi tulee 706 m 2. Tontin rakennusoikeus määritellään kaavamääräyksellä (180+v32), jolloin tonttitehokkuudeksi tulee e=0,30. Tontti on ns. kirveenvarsitontti ja sen pinta-alaksi tulee 890m 2. Tontin rakennusoikeus määritellään kaavamääräyksellä (180+v32), jolloin tonttitehokkuudeksi tulee e=0,24. Asemakaavan muutoksessa tonteille osoitetaan rakennusoikeutta yhteensä 424 k-m 2. Rakennusoikeus lisääntyy yhteensä 230 k-m 2. Tonttijaolla muodostuu yksi uusi pientalotontti. Korkein sallittu kerrosluku on II. Rakennuksen ylimmässä kerroksessa saa enintään 75 % alemman kerroksen pinta-alasta käyttää kerrosalaan luettavaksi tilaksi (y75%). Asuinrakennusten kattokaltevuuden on oltava väliltä Julkisivumerkinnällä ju-2 määrätään julkisivun pääasialliseksi materiaaliksi puu. Asuinrakennusten julkisivun enimmäiskorkeus on 5,5 metriä. Alin painovoimainen viemäröintitaso on +102, Kaavan vaikutukset Vaikutukset ihmisten elinympäristöön Kaavamuutos tehostaa alueen maankäyttöä ja vastaa tontin omistajan laatimaa aloitetta sekä yleiskaavan täydennysrakentamistavoitteita. Rakentaminen on tavanomaista pientalorakentamista, eikä vaikuta heikentävästi alueen viihtyisyyteen. Uudisrakennus tukeutuu olemassa olevaan kunnallistekniikkaan sekä katuverkkoon Vaikutukset luonnonympäristöön Rakentaminen kohdistuu jo asuinkäytössä olevalle tontille, joten sillä ei ole vaikutuksia luonnonympäristöön Vaikutukset kaupunkikuvaan ja rakennettuun ympäristöön Kyseessä on rakennettuun ympäristöön liittyvä, suppeaa aluetta koskeva asemakaavan muutos, jolla ei ole lähiympäristöä laajempia ympäristövaikutuksia. 5 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS 5.1 Toteutusta ohjaavat ja havainnollistavat suunnitelmat Asemakaavasta on tehty havainnepiirros, jossa on esitetty yksi mahdollisuus kaavan toteuttamiseksi suunnittelualueen tontilla. 5.2 Toteuttaminen ja ajoitus Tonttijako laaditaan sitovana ja se sisältyy asemakaavaan. Kaavamuutos toteutetaan asemakaavan saatua lainvoiman. Uusi tontti liittyy kunnallistekniikkaan Pajupuronkadulta ja kustannuksista vastaa tontin omistaja. 5.3 Toteutuksen seuranta Asemakaavan seurantalomake on selostuksen liitteenä.

LINNAINMAA , YLIMÄNNYNKATU 32. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8518.

LINNAINMAA , YLIMÄNNYNKATU 32. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8518. LINNAINMAA-5628-3, YLIMÄNNYNKATU 32. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8518. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 9. päivänä syyskuuta 2013 päivättyä ja 14. lokakuuta

Lisätiedot

KOIVISTONKYLÄ , KAUKOLANKATU 4, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8567

KOIVISTONKYLÄ , KAUKOLANKATU 4, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8567 KOIVISTONKYLÄ 5375-13, KAUKOLANKATU 4, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8567 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 26. päivänä tammikuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa nro

Lisätiedot

VEISU , SANTAMATINKATU 11 A, PIENTALOTONTIN RA- KENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN ASUINRAKENNUKSEN LAAJEN- TAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8384

VEISU , SANTAMATINKATU 11 A, PIENTALOTONTIN RA- KENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN ASUINRAKENNUKSEN LAAJEN- TAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8384 VEISU-5474-6, SANTAMATINKATU 11 A, PIENTALOTONTIN RA- KENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN ASUINRAKENNUKSEN LAAJEN- TAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8384 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18. huhtikuuta 2011 päivättyä

Lisätiedot

PAPPILA, HEVOSHAANKATU 3b. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8571.

PAPPILA, HEVOSHAANKATU 3b. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8571. PAPPILA, HEVOSHAANKATU 3b. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8571. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 12. päivänä maaliskuuta 2015 päivättyä ja 8.6.2015 tarkistettua

Lisätiedot

LINNAINMAA, YLINIKKILÄNKATU 10. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8594.

LINNAINMAA, YLINIKKILÄNKATU 10. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8594. LINNAINMAA, YLINIKKILÄNKATU 10. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8594. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 24. päivänä syyskuuta 2015 päivättyä ja 2.11.2015

Lisätiedot

LINNAINMAA , KOTIPELLONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

LINNAINMAA , KOTIPELLONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne LINNAINMAA-5602-3, KOTIPELLONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8459. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2013 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8459. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

PAPPILA-5565-2, TANHUANKATU 52. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8481. Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA-5565-2, TANHUANKATU 52. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8481. Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5565-2, TANHUANKATU 52. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8481. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 25. päivänä maaliskuuta 2013 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

VEHMAINEN , PYSÄKKIKUJA 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KARTTA NRO 8488.

VEHMAINEN , PYSÄKKIKUJA 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KARTTA NRO 8488. VEHMAINEN 4482-6, PYSÄKKIKUJA 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KARTTA NRO 8488. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18. päivänä helmikuuta 2013 päivättyä ja 15.4.2013 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

PAPPILA , TANHUANKATU 44. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA , TANHUANKATU 44. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5563-4, TANHUANKATU 44. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8482. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 1. päivänä maaliskuuta 2013 päivättyä ja 30. huhtikuuta

Lisätiedot

PAPPILA , TANHUANKATU 67, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA KATUALUEEN LIITTÄMINEN TONTTIIN, KAAVA NRO 8416.

PAPPILA , TANHUANKATU 67, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA KATUALUEEN LIITTÄMINEN TONTTIIN, KAAVA NRO 8416. PAPPILA-5557-3, TANHUANKATU 67, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA KATUALUEEN LIITTÄMINEN TONTTIIN, KAAVA NRO 8416. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 24. päivänä lokakuuta

Lisätiedot

VIIALA , VIIALANTIE 54. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8486.

VIIALA , VIIALANTIE 54. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8486. VIIALA-5205-9, VIIALANTIE 54. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8486. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 25. päivänä maaliskuuta 2013 päivättyä ja 27. toukokuuta

Lisätiedot

KAUKAJÄRVI LEVONMÄENKATU 14, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8512

KAUKAJÄRVI LEVONMÄENKATU 14, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8512 KAUKAJÄRVI-5829-1 LEVONMÄENKATU 14, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8512 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 26. päivänä elokuuta 2013 päivättyä ja 18. marraskuuta 2013

Lisätiedot

LAMMINPÄÄ , LINTUVIIDANKATU 5, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄYS ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

LAMMINPÄÄ , LINTUVIIDANKATU 5, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄYS ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne LAMMINPÄÄ-2090-5, LINTUVIIDANKATU 5, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄYS ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8326 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 1. päivänä kesäkuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

LAMMINPÄÄ , ÄIJÄNAHTEENTIE 24, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8424.

LAMMINPÄÄ , ÄIJÄNAHTEENTIE 24, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8424. LAMMINPÄÄ-2009-11, ÄIJÄNAHTEENTIE 24, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8424. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7. päivänä toukokuuta 2012 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

UUSIKYLÄ , KYRÖLÄNKATU 11, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8545.

UUSIKYLÄ , KYRÖLÄNKATU 11, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8545. UUSIKYLÄ 4820 11, KYRÖLÄNKATU 11, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8545. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 26. päivänä tammikuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8545. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

LAMMINPÄÄ-2024-8, MURRONKORVENTIE 15. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KARTTA NRO 8336. Kaava-alueen sijainti ja luonne

LAMMINPÄÄ-2024-8, MURRONKORVENTIE 15. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KARTTA NRO 8336. Kaava-alueen sijainti ja luonne LAMMINPÄÄ-2024-8, MURRONKORVENTIE 15. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KARTTA NRO 8336. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18. päivänä elokuuta 2011 päivättyä ja 5.1.2012

Lisätiedot

VEHMAINEN , KAUPPILAISENKATU 39, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8507

VEHMAINEN , KAUPPILAISENKATU 39, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8507 VEHMAINEN-4519-9, KAUPPILAISENKATU 39, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8507 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä heinäkuuta 2013 päivättyä asemakaavakarttaa nro

Lisätiedot

Lamminpää , Lannemäentie 29, rakennusoikeuden lisääminen, kaava nro 8575

Lamminpää , Lannemäentie 29, rakennusoikeuden lisääminen, kaava nro 8575 Lamminpää 2051-2, Lannemäentie 29, rakennusoikeuden lisääminen, kaava nro 8575 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 5. päivänä maaliskuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8575. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

NIEMI , VÄHÄNIEMENKATU 16, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8409.

NIEMI , VÄHÄNIEMENKATU 16, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8409. NIEMI-2626-8, VÄHÄNIEMENKATU 16, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8409. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 19. päivänä elokuuta 2011 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

RYYDYNPOHJA , LINTULAMMINKATU 17, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

RYYDYNPOHJA , LINTULAMMINKATU 17, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne RYYDYNPOHJA-2578-12, LINTULAMMINKATU 17, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8342. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 26. päivä lokakuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8342. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

LAMMINPÄÄ-2029-9, KIVILEVONTIE 9, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KARTTA NRO 8206.

LAMMINPÄÄ-2029-9, KIVILEVONTIE 9, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KARTTA NRO 8206. LAMMINPÄÄ-2029-9, KIVILEVONTIE 9, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KARTTA NRO 8206. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 14. päivänä toukokuuta 2007 päivättyä ja 11.06.2007 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

LEINOLA-6461-8, AITONIITYNKATU 18, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN KATOKSEN MUUTTAMISEKSI AUTOTALLIKSI, KAAVA NRO 8317.

LEINOLA-6461-8, AITONIITYNKATU 18, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN KATOKSEN MUUTTAMISEKSI AUTOTALLIKSI, KAAVA NRO 8317. LEINOLA-6461-8, AITONIITYNKATU 18, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN KATOKSEN MUUTTAMISEKSI AUTOTALLIKSI, KAAVA NRO 8317. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30. päivänä maaliskuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

VEHMAINEN, SEIMENKATU 18, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LI- SÄÄMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8620.

VEHMAINEN, SEIMENKATU 18, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LI- SÄÄMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8620. VEHMAINEN, SEIMENKATU 18, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LI- SÄÄMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8620. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 31. päivänä maaliskuuta 2016 päivättyä ja 9.5.2016 tarkistettua

Lisätiedot

TAKAHUHTI , KOKONKATU 25, PIENTALON UUDISRAKENTAMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

TAKAHUHTI , KOKONKATU 25, PIENTALON UUDISRAKENTAMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne TAKAHUHTI-4965-9, KOKONKATU 25, PIENTALON UUDISRAKENTAMINEN. KAAVA NRO 8341. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7.12.2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8341. Asian hyväksyminen kuuluu yhdyskuntalautakunnan

Lisätiedot

PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, PAPPILA-5571-3, HEVOSHAANKATU 8, KAAVA NRO 8287

PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, PAPPILA-5571-3, HEVOSHAANKATU 8, KAAVA NRO 8287 PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, PAPPILA-5571-3, HEVOSHAANKATU 8, KAAVA NRO 8287 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 31. päivänä heinäkuuta 2008 päivättyä ja 13.08.2008 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

VEISU , PIHTIKANNONKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

VEISU , PIHTIKANNONKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne VEISU-5481-5, PIHTIKANNONKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8323. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 4. päivänä toukokuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8323. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Kaava-alueen sijainti ja luonne

TIIVISTELMÄ. Kaava-alueen sijainti ja luonne VEHMAINEN-4482-11, PYSÄKKIKUJA 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOI- KEUDEN LISÄÄMINEN, PUISTON NIMEÄMINEN JA TONTIN MUODOSTAMINEN MUUN- TAMOLLE KAAVA NRO 8397 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee

Lisätiedot

VIIALA, KIRVESTIE 15 Asemakaava nro 8711 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS. Ehdotusvaihe. Diaarinumero: TRE: 8607/ /2017. Tampereen kaupunki

VIIALA, KIRVESTIE 15 Asemakaava nro 8711 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS. Ehdotusvaihe. Diaarinumero: TRE: 8607/ /2017. Tampereen kaupunki VIIALA, KIRVESTIE 15 Asemakaava nro 8711 Diaarinumero: TRE: 8607/10.02.01/2017 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Ehdotusvaihe Tampereen kaupunki 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee: Tampereen

Lisätiedot

NIEMI , PUOMIKATU 4, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

NIEMI , PUOMIKATU 4, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne NIEMI-2611-2, PUOMIKATU 4, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8347. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 2. päivä marraskuuta 2009 päivättyä ja 7. päivä joulukuuta 2009 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS NIEMI, VÄHÄNIEMENKATU 14, TONTIN JAKAMINEN Asemakaava nro 8650 Diaarinumero: TRE:4623/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 13.10.2016 2 Aloitteen asemakaavan muuttamiseksi on tehnyt tontin nro 2626-7

Lisätiedot

KAARILA , SIMOLANKATU 50, LIIKETONTIN MUUTTAMINEN ASUINTONTIKSI, KARTTA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

KAARILA , SIMOLANKATU 50, LIIKETONTIN MUUTTAMINEN ASUINTONTIKSI, KARTTA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne KAARILA-1172-7, SIMOLANKATU 50, LIIKETONTIN MUUTTAMINEN ASUINTONTIKSI, KARTTA NRO 8412. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 12. päivänä joulukuuta 2011 päivättyä ja 19.12.2011 ja 3.2.2012 tarkistettua

Lisätiedot

IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573.

IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573. IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30. päivänä maaliskuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8573. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

LEINOLA , LOUHIKONKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8252

LEINOLA , LOUHIKONKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8252 LEINOLA-5661-1, LOUHIKONKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8252 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 17.6.2008 päivättyä ja 28.7.2008 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 8252. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT TONTIN JAKAMINEN, VEHMAINEN - 4454-7, SEIMENKATU 5, KAAVA NRO 8205. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 8. päivänä kesäkuuta 2007 päivättyä asemakaavakarttaa no 8205. Asian hyväksyminen kuuluu

Lisätiedot

POHTOLA, RYYDYNKATU 27, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMI- NEN, ASEMAKAAVA NRO 8595.

POHTOLA, RYYDYNKATU 27, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMI- NEN, ASEMAKAAVA NRO 8595. POHTOLA, RYYDYNKATU 27, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMI- NEN, ASEMAKAAVA NRO 8595. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 20. päivänä elokuuta 2015 päivättyä ja 7.12.2015 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

MESSUKYLÄ , GRÖNBERGINKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

MESSUKYLÄ , GRÖNBERGINKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne MESSUKYLÄ-5135-13, GRÖNBERGINKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8296 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 12. päivänä tammikuuta 2009 päivättyä ja 11. päivänä helmikuuta 2009 tarkistettua

Lisätiedot

NIEMI JA 7, VETIKONKATU 10-12, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8449.

NIEMI JA 7, VETIKONKATU 10-12, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8449. NIEMI-2628-6 JA 7, VETIKONKATU 10-12, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8449. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 11. päivänä kesäkuuta 2012 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8449. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

MESSUKYLÄ , RISTINARKUNTIE 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8422.

MESSUKYLÄ , RISTINARKUNTIE 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8422. MESSUKYLÄ-5102-11, RISTINARKUNTIE 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8422. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 22. päivänä marraskuuta 2011 päivättyä ja 16.1.2012

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN TARKISTAMINEN ASUINPIENTALON RAKENTAMISTA VARTEN. TAATALA , SULKARINNE 13. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

ASEMAKAAVAN TARKISTAMINEN ASUINPIENTALON RAKENTAMISTA VARTEN. TAATALA , SULKARINNE 13. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne ASEMAKAAVAN TARKISTAMINEN ASUINPIENTALON RAKENTAMISTA VARTEN. TAATALA-5319-5, SULKARINNE 13. KAAVA NRO 8272. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7. päivä heinäkuuta 2008 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

VIIALA-5205-4, KIILATIE 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8295. Kaava-alueen sijainti ja luonne

VIIALA-5205-4, KIILATIE 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8295. Kaava-alueen sijainti ja luonne VIIALA-5205-4, KIILATIE 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8295. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 17. päivä marraskuuta 2008 päivättyä ja 15. päivä joulukuuta 2008 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS KAARILA, OJUSTENKATU 11. TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8633 Diaarinumero: TRE: 227/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 3.4.2017 Ehdotusvaihe 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

LINNAINMAA , KOTIPELLONKATU 12, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA VÄHÄINEN KAAVAPUISTON MUUTOS. KAAVA NRO 8392.

LINNAINMAA , KOTIPELLONKATU 12, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA VÄHÄINEN KAAVAPUISTON MUUTOS. KAAVA NRO 8392. LINNAINMAA-5601-1, KOTIPELLONKATU 12, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA VÄHÄINEN KAAVAPUISTON MUUTOS. KAAVA NRO 8392. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7. päivänä marraskuuta

Lisätiedot

PAPPILA , TANHUANKATU 35, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA , TANHUANKATU 35, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5552 13, TANHUANKATU 35, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8484. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7. päivänä toukokuuta 2013 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

NIEMI-2626-6, VÄHÄNIEMENKATU 12, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8237.

NIEMI-2626-6, VÄHÄNIEMENKATU 12, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8237. NIEMI-2626-6, VÄHÄNIEMENKATU 12, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8237. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 17. päivänä lokakuuta 2007 päivättyä asemakaavakarttaa nro

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS NIEMI, KIVIKAARENKATU 22, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaava nro 8657 Diaarinumero: TRE: 8803/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 3.4.2017 Vireilletulo: 2.2.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

LINTULAMPI , PAROMANKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

LINTULAMPI , PAROMANKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne LINTULAMPI-2555-18, PAROMANKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8365 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10. päivä kesäkuuta 2010 päivättyä ja 16.8.2010 tarkastettua asemakaavakarttaa nro

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.3.2014 LINNAINMAA-5609-12, KARKONMÄENKATU 8, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8530. Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

PAPPILA , KATAJAMÄENKATU 3, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8505

PAPPILA , KATAJAMÄENKATU 3, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8505 PAPPILA-5557-9, KATAJAMÄENKATU 3, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8505 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 23. päivänä kesäkuuta 2013 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

KOIVISTONKYLÄ ja , SIPILÄNKATU 8 JA SIPILÄNKATU 5, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8543

KOIVISTONKYLÄ ja , SIPILÄNKATU 8 JA SIPILÄNKATU 5, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8543 KOIVISTONKYLÄ-5371-6 ja -5369-3, SIPILÄNKATU 8 JA SIPILÄNKATU 5, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8543 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.6.2014 päivättyä

Lisätiedot

AAKKULA (TILA 17:74), KIVIKIRKONTIE 17, UUSIEN PIENTALOTONTTIEN MUODOSTAMINEN OSASTA TONTTIA JA PUISTOA, KAAVA NRO 8242.

AAKKULA (TILA 17:74), KIVIKIRKONTIE 17, UUSIEN PIENTALOTONTTIEN MUODOSTAMINEN OSASTA TONTTIA JA PUISTOA, KAAVA NRO 8242. AAKKULA 5061-2 (TILA 17:74), KIVIKIRKONTIE 17, UUSIEN PIENTALOTONTTIEN MUODOSTAMINEN OSASTA TONTTIA JA PUISTOA, KAAVA NRO 8242. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 23. päivänä marraskuuta 2007

Lisätiedot

Kaava-alueen sijainti ja luonne

Kaava-alueen sijainti ja luonne VIIALA-5208-22, NUIJATIE 24, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8332. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18.08.2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8332. Asian

Lisätiedot

LINNAINMAA , LEINOLANKATU 94, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

LINNAINMAA , LEINOLANKATU 94, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne LINNAINMAA-5627-22, LEINOLANKATU 94, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8356. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 9. päivä elokuuta 2010 päivättyä ja 13. päivä syyskuuta

Lisätiedot

RYYDYNPOHJA , TAKASENKATU 1, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

RYYDYNPOHJA , TAKASENKATU 1, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne RYYDYNPOHJA-2573-1, TAKASENKATU 1, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8375. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 15. päivä marraskuuta 2010 päivättyä ja 29.12.2010

Lisätiedot

LEINOLA MAIJANNIITYNKATU 2, HOLVASTI, , KÄRJENNIITYNKATU 12, TONTTIEN JAKAMINEN JA RAKEN- NUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaavan selostus

LEINOLA MAIJANNIITYNKATU 2, HOLVASTI, , KÄRJENNIITYNKATU 12, TONTTIEN JAKAMINEN JA RAKEN- NUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaavan selostus LEINOLA 5671-1 MAIJANNIITYNKATU 2, HOLVASTI, 5754-1, KÄRJENNIITYNKATU 12, TONTTIEN JAKAMINEN JA RAKEN- NUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaavan selostus 3.5.2018. Tarkistettu 17.9.2018 Asemakaava nro 8683 TRE:3155/10.02.01/2017

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS KOIVISTONKYLÄ 5396-3, HYLLINIITYNKATU 13. Asemakaava nro 8632 Diaarinumero: TRE: 372/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 3.10.2016 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee: Tampereen

Lisätiedot

KOIVISTONKYLÄ , KIVIMÄENKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8544

KOIVISTONKYLÄ , KIVIMÄENKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8544 KOIVISTONKYLÄ-5377-6, KIVIMÄENKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8544 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.6.2014 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8544.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012 KAUKAJÄRVI-6065-3, 4 JA 5, HIKIVUORENKATU 53 55 JA ROSMARIININKATU 2, RI- VITALOKORTTELIN MUUTTAMINEN OMAKOTITONTEIKSI, KAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 31.1.2013 VILLILÄ-3672-2, SAARENKÄRJENKATU 3C, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, VESIJÄTTÖMAIDEN LISÄÄMINEN TONTTEIHIN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN.

Lisätiedot

KOIVISTONKYLÄ-5362-7, JOKIPOHJANTIE 38. TONTIN JAKAMINEN JA POHJOISRAJAN TARKISTAMINEN SEKÄ PUISTOJEN NIMEÄMINEN, KAAVA NRO 8235.

KOIVISTONKYLÄ-5362-7, JOKIPOHJANTIE 38. TONTIN JAKAMINEN JA POHJOISRAJAN TARKISTAMINEN SEKÄ PUISTOJEN NIMEÄMINEN, KAAVA NRO 8235. KOIVISTONKYLÄ-5362-7, JOKIPOHJANTIE 38. TONTIN JAKAMINEN JA POHJOISRAJAN TARKISTAMINEN SEKÄ PUISTOJEN NIMEÄMINEN, KAAVA NRO 8235. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 17. päivänä lokakuuta 2007

Lisätiedot

XV (TAMMELA) 361 3, KYLLIKINRAITTI 7, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMINEN ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN. KAAVA NRO 8259.

XV (TAMMELA) 361 3, KYLLIKINRAITTI 7, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMINEN ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN. KAAVA NRO 8259. XV (TAMMELA) 361 3, KYLLIKINRAITTI 7, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMINEN ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN. KAAVA NRO 8259. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 19.09.2008 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

USKELA , RANTAKULMANTIE 6 Asemakaava nro PISA/157/423/2003 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

USKELA , RANTAKULMANTIE 6 Asemakaava nro PISA/157/423/2003 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS USKELA 504-20, RANTAKULMANTIE 6 Asemakaava nro PISA/157/423/2003 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 11.9.2017 Aloitteen asemakaavan muuttamiseksi on tehnyt tontin nro 504-20 omistaja jättämällä kaavoituspyynnön

Lisätiedot

Kaava-alueen sijainti ja luonne

Kaava-alueen sijainti ja luonne RANTAPERKIÖ-753-15, NUOLIALANTIE 10. ASEMAKAAVAMUUTOS TALOUSRAKENNUKSEN RAKENTAMISTA VARTEN. KAAVA NRO 8411. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 22. päivänä elokuuta 2011 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

PAPPILA , JA , TANHUANKATU 63 JA KATAJAMÄENKATU 9, YLEISET ALUEET, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN.

PAPPILA , JA , TANHUANKATU 63 JA KATAJAMÄENKATU 9, YLEISET ALUEET, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. PAPPILA-5557-5, JA 5557-6, TANHUANKATU 63 JA KATAJAMÄENKATU 9, YLEISET ALUEET, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8483 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.

Lisätiedot

NIRVA , NIRVANKALLIONKATU 17, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

NIRVA , NIRVANKALLIONKATU 17, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne NIRVA-4420-23, NIRVANKALLIONKATU 17, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8324. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 25. päivä toukokuuta 2009 päivättyä ja 28. päivä syyskuuta 2009 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573.

IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573. IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30. päivänä maaliskuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8573. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8176. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

PAPPILA HUUNALANKATU 32. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA HUUNALANKATU 32. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5557 11 HUUNALANKATU 32. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8494. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 6. päivänä toukokuuta 2013 päivättyä ja 19. elokuuta

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS NIEMI, VÄHÄNIEMENKATU 14, TONTIN JAKAMINEN Asemakaava nro 8650 Diaarinumero: TRE:4623/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 28.2.2017 Vireilletulo: 13.10.2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

TAKAHUHDIN KYLÄ RN:O 11:176 (MESSUKYLÄ), LIPONKUJA 4, PIENTALOTONTIN JAKAMI- NEN. KARTTA NRO 8458.

TAKAHUHDIN KYLÄ RN:O 11:176 (MESSUKYLÄ), LIPONKUJA 4, PIENTALOTONTIN JAKAMI- NEN. KARTTA NRO 8458. TAKAHUHDIN KYLÄ RN:O 11:176 (MESSUKYLÄ), LIPONKUJA 4, PIENTALOTONTIN JAKAMI- NEN. KARTTA NRO 8458. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 2. päivänä huhtikuuta 2013 päivättyä asemakaavakarttaa nro

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys: ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.6.2016 KOIVISTONKYLÄ, KOIVISTONTIE 30 A, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8630 Kaava-alue lähivaikutusalueineen. Ilmakuva.

Lisätiedot

HUIKAS, YLI-HUIKKAANTIE 30 Asemakaava nro 8710 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS , tark Diaarinumero: TRE: 5354/10.02.

HUIKAS, YLI-HUIKKAANTIE 30 Asemakaava nro 8710 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS , tark Diaarinumero: TRE: 5354/10.02. HUIKAS, YLI-HUIKKAANTIE 30 Asemakaava nro 8710 Diaarinumero: TRE: 5354/10.02.01/2017 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 8.3.2018, tark. 9.4.2018 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee: Tampereen

Lisätiedot

LINTULAMPI, PAROMANKATU 6 Asemakaava nro 8691 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS , tark Diaarinumero: TRE: 6167/10.02.

LINTULAMPI, PAROMANKATU 6 Asemakaava nro 8691 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS , tark Diaarinumero: TRE: 6167/10.02. LINTULAMPI, PAROMANKATU 6 Asemakaava nro 8691 Diaarinumero: TRE: 6167/10.02.01/2017 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 22.2.2018, tark. 9.4.2017 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee: Tampereen

Lisätiedot

MULTISILTA JA 4, RUOKOMÄENKATU 16 JA 18, ASEMAKAAVAN MUUTOS SÄHKÖASEMIEN RAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

MULTISILTA JA 4, RUOKOMÄENKATU 16 JA 18, ASEMAKAAVAN MUUTOS SÄHKÖASEMIEN RAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne MULTISILTA-6526-3 JA 4, RUOKOMÄENKATU 16 JA 18, ASEMAKAAVAN MUUTOS SÄHKÖASEMIEN RAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8313. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 6. päivänä huhtikuuta 2009 päivättyä ja

Lisätiedot

PAPPILA , HUNNINSUONKATU 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA , HUNNINSUONKATU 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5581-5, HUNNINSUONKATU 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8279. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28. päivänä heinäkuuta 2008 päivättyä ja 14. päivänä elokuuta 2008 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.6.2013 SARANKULMA-786-12, NUUTISARANKATU 9, PIHKANOKANKATU 1, ASEMAKAAVA- MUUTOS POLTTONESTEEN MYYNTIPISTEEN OSOITTAMISEKSI TONTILLE,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.3.2014 MESSUKYLÄ 5102-13, MESSUKYLÄNKATU 37, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. KAAVA NRO 8536. Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

LINNAINMAA , LINNAINMAANKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

LINNAINMAA , LINNAINMAANKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne LINNAINMAA-5609-8, LINNAINMAANKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8278. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29. päivänä heinäkuuta 2008 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8278. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

PAPPILA , TANHUANKATU 66, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA , TANHUANKATU 66, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5566-4, TANHUANKATU 66, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8298. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä ja 23.3.2009 tarkistettua asemakaavakarttaa nro

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Asuinrakennuksen rakennusalalle on merkitty kerroslukumerkintä II. Talousrakennuksen rakennusalalle on merkitty kerroslukumerkintä I.

TIIVISTELMÄ. Asuinrakennuksen rakennusalalle on merkitty kerroslukumerkintä II. Talousrakennuksen rakennusalalle on merkitty kerroslukumerkintä I. EPILÄNHARJU-1220-4, EPILÄNKATU 65 A, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8240. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä lokakuuta 2007 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8240. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 ASEMAKAAVANMUUTOKSEN SELOSTUS, joka koskee 16. päivänä toukokuuta 2014 päivättyä ja 6.10.2014 muutettua (lausunnot) asemakaavakarttaa. Lampuodintie (19/2013) 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavanmuutos

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU

Lisätiedot

NIEMI, ISONIEMENKATU 34 JA 36 Asemakaava nro 8658 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Diaarinumero: TRE: 8637/ /2016

NIEMI, ISONIEMENKATU 34 JA 36 Asemakaava nro 8658 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Diaarinumero: TRE: 8637/ /2016 NIEMI, ISONIEMENKATU 34 JA 36 Asemakaava nro 8658 Diaarinumero: TRE: 8637/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 11.5.2017 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee: Tampereen kaupungin

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Marja-Vantaa-projekti Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee 20.8.2012 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002123. 1 PERUS-

Lisätiedot

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.5.2007 tark. 5.7.2007 PIENTALOALUEEN TÄYDENTÄMINEN, TONTIN TAKAHUHTI-4973-4 JAKAMINEN, LINNAHAANKATU, KAAVA NRO 8214. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / /

KAAVASELOSTUS / / / KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN

Lisätiedot

9 Lausunto ja asemakaavaehdotuksen hyväksyminen, Koivistonkylä, Koivistontie 30 A, rakennusoikeuden lisääminen, asemakaava nro 8630

9 Lausunto ja asemakaavaehdotuksen hyväksyminen, Koivistonkylä, Koivistontie 30 A, rakennusoikeuden lisääminen, asemakaava nro 8630 Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2017 1 (7) Yhdyskuntalautakunta, 9, 10.01.2017 Yhdyskuntalautakunta, 6, 06.09.2016 9 Lausunto ja asemakaavaehdotuksen hyväksyminen, Koivistonkylä, Koivistontie 30 A, rakennusoikeuden

Lisätiedot

PAPPILA, HUUNALANKATU 26. TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaava nro 8672

PAPPILA, HUUNALANKATU 26. TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaava nro 8672 PAPPILA, HUUNALANKATU 26. TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaava nro 8672 Diaarinumero: TRE: 2021/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 4.5.2017, tark. 9.10.2017 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS

PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS PARKANON KAUPUNKI PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 12.1.2009 Kaavoitus- Arkkitehtipalvelu Mattila Oy 1 PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Kaava-alueen sijainti ja luonne

Kaava-alueen sijainti ja luonne LAMMINPÄÄ-2019-14 JA HYHKY-4:144, HÄTILÄNTIE 5 JA LAMMINKANKAANTIE 7, ASUIN- JA LIIKETONTIN ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN SEKÄ PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8319. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.8.2012 TAATALA 5315 8, EKANKULMA 2, ASEMAKAAVANMUUTOS POLTTONESTEEN JAKELUASEMAA VARTEN. KAAVA NRO 8427. Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 Diaari 380/10.02.03/2014 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 ULVILAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖOSASTO

Lisätiedot

Asemakaavan toteuttaminen

Asemakaavan toteuttaminen LEINOLA-6447-4, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN KENKIRAJANKATU 11, KAAVA NRO 8253. 1 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 4. päivänä marraskuuta 2008 päivättyä ja 16. joulukuuta 2008 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Veisu, Pihtikannonkatu 11. Rakennusoikeuden lisääminen. Asemakaava nro 8679 Diaarinumero: TRE:3527/10.02.01/2017 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 22.6.2017 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee:

Lisätiedot

UUSI ASEMAKAAVA PIENTALOA VARTEN, VEHMAINEN, KAUKAJÄRVENTÖRMÄ, KAAVA NO 8223.

UUSI ASEMAKAAVA PIENTALOA VARTEN, VEHMAINEN, KAUKAJÄRVENTÖRMÄ, KAAVA NO 8223. UUSI ASEMAKAAVA PIENTALOA VARTEN, VEHMAINEN, KAUKAJÄRVENTÖRMÄ, KAAVA NO 8223. Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä elokuuta 2007 päivättyä, 1.11.2007 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 305 osaa sekä puistoaluetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 305 tontti 1 Kaavan

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS VATIALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LENKKITIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 8.10.2013 ASEMAKAAVAN NUMERO 727 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI KYLÄ VATIALA KORTTELIT 1350

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43

Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43 Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43 12.4.2016 ja aluehankkeet Kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen, asemakaavavalmistelija Kyllikki

Lisätiedot