UUSIKYLÄ , KYRÖLÄNKATU 11, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8545.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UUSIKYLÄ , KYRÖLÄNKATU 11, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8545."

Transkriptio

1 UUSIKYLÄ , KYRÖLÄNKATU 11, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 26. päivänä tammikuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa nro Asian hyväksyminen kuuluu yhdyskuntalautakunnan toimivaltaan. TIIVISTELMÄ Kaava-alueen sijainti ja luonne Suunnittelualue sijaitsee Uudenkylän kaupunginosassa noin 5 kilometriä itään Tampereen keskustasta, osoitteessa Kyrölänkatu 11. Kaavamuutos koskee korttelissa nro 4820 sijaitsevaa tonttia nro 11. Kaava-alue rajautuu etelässä ja lännessä puistoon sekä lännessä muuntamon tonttiin, pohjoisessa Kyrölänkatuun ja idässä erillispientalotonttiin. Kaava-alueen ympäristössä on pientaloja, eteläpuolella kulkee Sammon valtatie. Vajaan kahden kilometrin päässä itään sijaitsevat Takahuhdin koulu ja Messukylän kirjasto. Noin kilometrin päässä sijaitsee Kalevan liikekeskus. Lähin bussipysäkki sijaitsee vajaan 500 metrin päässä alueesta. Kaavamuutoskohteena olevan tontin pinta-ala on 2161 m 2. Tontilla on vuonna 1971 valmistunut yksikerroksinen tasakattoinen asuinrakennus, jonka kerrosala on noin 296 k-m 2. Rakennuksen julkisivu on tiiltä. Tontilla kasvaa useita puita ja pensaita, piha-alue on nurmipintainen. Asemakaavan tavoitteet Asemakaavan muutoshakemuksen on jättänyt tontin nro omistaja. Kaavamuutoksen hakijan tavoitteena on tontin jakaminen ja rakennusoikeuden lisääminen. Kaavan laatijan tavoitteena on suunnittelutyön yhteydessä selvittää hakijan suunnitelmien toteuttamiskelpoisuus kaavamuutosalueella. Täydennysrakentaminen sovitetaan ympäröivään kaupunkirakenteeseen. Suunnitelma tukee kaupungin täydennysrakentamistavoitteita Kaavaprosessin vaiheet Asemakaavamuutos tuli vireille , kun osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuulutettiin nähtäville väliseksi ajaksi. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma lähetettiin nähtävilläoloaikana osallisille. Tampereen Veden kommenttina huomioitavaa on mahdollisesti taaemmaksi muodostuvan tontin liittyminen vesihuoltoon nykyiselle rakennukselle jäävän tontin kautta, jolloin tarvitaan tonttijohtojen rasite tai kirvesvarsi-yhteys katualueeseen. Alue on Tampereen Veden vesijohto- ja jätevesiviemäriverkostojen toiminta-alueella. Tonttijohtojen liitoskohdat ovat Kyrölänkadulla. Asemakaavaluonnos oli nähtävillä välisen ajan. Luonnoksesta saatiin viisi lausuntoa, joissa ei ollut huomautettavaa. Luonnoksesta ei tullut mielipiteitä.

2 Asemakaava Asemakaavamuutoksella jaetaan 2161 m2 suuruinen erillispientalo tontti nro kahdeksi erillispientalotontiksi (AO). Tontin pinta-ala on 1262 m2. Asuinrakennukselle osoitetaan 300 m 2 rakennusoikeutta, ja autosuoja- ja talousrakennukselle 55 m 2, mikä vastaa tonttitehokkuutta e=0,28. Tontin pinta-ala on 898 m 2. Sille osoitetaan rakennusoikeutta asuinrakennukselle 180 m 2 ja autosuoja- ja talousrakennukselle 35 m 2, jolloin tonttitehokkuus on e=0,24. Asemakaavan muutoksessa tonteille osoitetaan rakennusoikeutta yhteensä 570 k-m 2. Rakennusoikeus lisääntyy yhteensä 160 k-m 2. Tonttijaolla muodostuu yksi uusi erillispientalotontti. Tonteille osoitetaan kerrosluku r75 % II: Rakennuksen ensimmäisessä, rinteessä sijoittuvassa kerroksessa saa enintään prosenttiluvun osoittaman määrän ylemmän kerroksen pinta-alasta käyttää kerrosalaan luettavaksi tilaksi. Asemakaavan toteuttaminen Tonttijako toteutetaan sitovana. Asemakaava toteutetaan sen saatua lainvoiman. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee: Tampereen kaupungin Uudenkylän kaupunginosan tonttia nro Kaavan laatija: Tampereen kaupungin Kaupunkiympäristön kehittäminen, Maankäytön suunnittelu, asemakaavasuunnittelu, kaavoitusarkkitehti Katariina Korte ja suunnittelija Marjukka Huotari. Dno: TRE: 329/ /2014. Vireille tulo: Kaava-alueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee Uudenkylän kaupunginosassa, noin 5 kilometriä itään Tampereen keskustasta, osoitteessa Kyrölänkatu Kaavan nimi ja tarkoitus Uusikylä , Kyrölänkatu 11. Asemakaavamuutos tontin jakamista ja rakennusoikeuden lisäämistä varten. Kaava nro Luettelo asiakirjoista asemakaavan muutoshakemus, osallistumis- ja arviointisuunnitelma, asemakaavakartta ja poistettava asemakaava havainnekuva asemakaavan selostuksen liitelomake

3 2 LÄHTÖKOHDAT 2.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Suunnittelualue sijaitsee Uudenkylän kaupunginosassa Kyrölänkadulla. Muutostontin lähistöllä Kyrölänkadun varrella on luvuilla rakennettuja eri-ikäisiä erillispientaloja ja kaksi vuonna 2000 valmistunutta kerrostaloryhmää. Alue on varsin vehreää, tontti rajautuu kahdelta sivulta puistoon. Takahuhdin koulu ja Messukylän kirjasto sijaitsevat noin kahden kilometrin päässä, sekä noin kilometrin päässä Kalevan liikekeskus.. Matkaa lähimmälle bussipysäkille on vajaa 500 metriä Luonnonympäristö Tontin piha on pääosin nurmikkoa ja siellä kasvaa useita puita sekä pensaita. Korkeuserot ovat suurehkot. Tontti rajautuu etelä- ja länsipuolella Kyrölänpuistoon Rakennettu ympäristö Suunnittelualueen ympäristö on luvun rakennuskannasta koostuvaa yksi- ja puolitoistakerroksista omakotitaloaluetta. Lähistöllä on myös sekä pari- että kerrostaloja. Kattomuotoina on tasa-, harjasekä aumakattoja. Yleinen julkisivumateriaali on tiili. Tontti nro on liitetty kunnalliseen vesi- ja viemäriverkkoon. Tontilla sijaitseva asuinrakennus etelästä.

4 Tontilla sijaitseva asuinrakennus pohjoisesta Maanomistus Tontin nro omistaja on kaavamuutoksen hakija. 2.2 Suunnittelutilanne Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset Yleiskaava Tampereen kantakaupungin vahvistetun yleiskaavan mukaan alue on pientalovaltaista asuntoaluetta (AP) Voimassa oleva asemakaava Kaavamuutostontilla on voimassa vahvistettu asemakaava nro Sen mukaan tontti nro on erillispientalojen korttelialuetta (AO). Rakennusoikeus tontilla on 410 k-m², jolloin tontin laskennallinen tehokkuus e=0,19. Tontille saa rakentaa yksikerroksisen omakotitalon, kuitenkin enintään 350 m² varsinaista kerrosalaa ja 60 m² maanpäällistä taloustilaa. Pohjoispuoleiselle tontin rajalle tulee istuttaa lehtipuualue Alueraportti Alueesta Uusikylä on laadittu alueraportti ja rakentamistapaohjeet vuonna 1990 (Tampereen kaupungin julkaisut, 2/1990 ISSN ). Niiden tarkoituksena on selvittää alueen ominaispiirteet ja niiden muodostuminen sekä opastaa rakentajia alueiden omaleimaisuuden säilyttämisessä Tonttijako Kaava-alueella on voimassa hyväksytty tonttijako (tunnus 3190). Tontti on rekisteröity Pohjakartta Pohjakartta on Tampereen kaupungin kaupunkimittauksen laatima ja se on tarkistettu vuonna 2014.

5 3 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 3.1 Asemakaavan suunnittelun tarve Tontin omistaja on hakenut asemakaavan muutosta. Kaavamuutoksen hakijan tavoitteena on tontin jakaminen ja rakennusoikeuden lisääminen. 3.2 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Asemakaavan muutos laaditaan tontin omistajan aloitteesta. Tontin nro haltija esittää päivätyssä ja kirjatussa hakemuksessa asemakaavamuutosta tontin jakamista varten. 3.3 Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Kaavamuutoksen hakija Naapurikiinteistöt Uudenkylän omakotiyhdistys ry Kaupungin eri toimialat, mm. Kaupunkiympäristön kehittäminen ja Viranomaispalvelut, Kiinteistötoimi, Tampereen aluepelastuslaitos, Pirkanmaan maakuntamuseo Kaupungin liikelaitokset: Tampereen kaukolämpö Oy Tampereen Sähköverkko Oy, Tampereen Vesi Liikelaitos Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Muut ilmoituksensa mukaan Vireilletulo Kaavahanke on kuulutettu vireille Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Hakija ei ole ennakkoon kuullut naapureitaan. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuulutettiin nähtäville väliseksi ajaksi palvelupiste Frenckelliin sekä kaavoituksen internet-sivuille mielipiteiden saamista varten. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma postitettiin kohdassa mainituille osallisille. Pirkanmaan maakuntamuseo kommentoi, että sen ei tarvitse olla hankkeessa mukana. Tampereen Veden kommenttina huomioitavaa on mahdollisesti taaemmaksi muodostuvan tontin liittyminen vesihuoltoon nykyiselle rakennukselle jäävän tontin kautta, jolloin tarvitaan tonttijohtojen rasite tai kirvesvarsi-yhteys katualueeseen. Alue on Tampereen Veden vesijohto- ja jätevesiviemäriverkostojen toiminta-alueella. Tonttijohtojen liitoskohdat ovat Kyrölänkadulla. Asemakaavaluonnos oli nähtävillä välisen ajan. Luonnoksesta saatiin viisi lausuntoa, joissa ei ollut huomautettavaa. Luonnoksesta ei tullut mielipiteitä. 3.4 Asemakaavan tavoitteet Hakijan tavoitteet Kaavamuutoksen hakijan tavoitteena on tontin jakaminen ja rakennusoikeuden lisääminen.

6 3.4.2 Kaavan laatijan tavoitteet Kaavan laatijan tavoitteena on suunnittelutyön yhteydessä selvittää hakijan suunnitelmien toteuttamiskelpoisuus kaavamuutosalueella. Suunnittelussa otetaan huomioon alueen sijainti kaupunkirakenteessa ja kaupunkikuvallinen luonne. Täydennysrakentaminen sovitetaan ympäröivään kaupunkirakenteeseen. Suunnitelma tukee kaupungin täydennysrakentamistavoitteita. 4 ASEMAKAAVAN KUVAUS 4.1 Kaavan rakenne Asemakaavan muutoksessa suunnittelualueen maankäyttö osoitetaan erillispientalojen korttelialueeksi AO. 4.2 Aluevaraukset Korttelialueet Asemakaavamuutoksella jaetaan 2161 m2 suuruinen erillispientalo tontti nro kahdeksi erillispientalotontiksi (AO). Tontin pinta-ala on 1262 m2. Asuinrakennukselle osoitetaan 300 m 2 rakennusoikeutta, ja autosuoja- ja talousrakennukselle 55 m 2, mikä vastaa tonttitehokkuutta e=0,28. Tontin pinta-ala on 898 m 2. Sille osoitetaan rakennusoikeutta asuinrakennukselle 180 m 2 ja autosuoja- ja talousrakennukselle 35 m 2, jolloin tonttitehokkuus on e=0,24. Asemakaavan muutoksessa tonteille osoitetaan rakennusoikeutta yhteensä 570 k-m 2. Rakennusoikeus lisääntyy yhteensä 160 k-m 2. Tonttijaolla muodostuu yksi uusi erillispientalotontti. Tonteille osoitetaan kerrosluku r75 % II: Rakennuksen ensimmäisessä, rinteessä sijoittuvassa kerroksessa saa enintään prosenttiluvun osoittaman määrän ylemmän kerroksen pinta-alasta käyttää kerrosalaan luettavaksi tilaksi. 4.3 Kaavan vaikutukset Vaikutukset ihmisten elinympäristöön Kaavamuutos tehostaa alueen maankäyttöä ja vastaa yleiskaavan täydennysrakentamistavoitteita. Rakentaminen on tavanomaista pientalorakentamista, eikä vaikuta heikentävästi alueen viihtyisyyteen. Elinkaariajattelun mukaisen pientalorakentamisen katsotaan lisäävän asumisen joustavuutta eri elämäntilanteissa Vaikutukset luonnonympäristöön Rakentaminen kohdistuu jo asuinkäytössä olevalle tontille, joten sillä ei ole vaikutuksia luonnonympäristöön.

7 4.3.3 Vaikutukset kaupunkikuvaan ja rakennettuun ympäristöön Kyseessä on rakennettuun ympäristöön liittyvä, suppeaa aluetta koskeva asemakaavan muutos, jolla ei ole lähiympäristöä laajempia ympäristövaikutuksia. Uudisrakennus tukeutuu olemassa olevaan kunnallistekniikkaan sekä katuverkkoon Yritysvaikutukset Kaavamuutos on kokonaisuutena vähäinen, eikä sillä katsota olevan yritysvaikutuksia Ympäristön häiriötekijät Alueen melutaso päivisin on Tampereen paikkatiedon vuoden 2030 mukaan keskiäänitasona alle 55 dba. Tampere melu, päivä 2030 keskiäänitaso, lähde: Tampereen paikkatieto. turkoosi: db, vihreä: db, keltainen: db Päivämeluarvo ylittyy eteläosastaan jo rakennetulla tontilla nro 13, mutta oleskelualue on alle ohjearvon. Yön keskiäänitasosta tontilla 14 valtaosalla tontista melu jää alle ohjearvon. Jo rakennetulla tontilla 13 melu on db:n välillä ja ylittää vähäisessä määrin ohjearvon. Kun tontin 13 jo rakennetun talon oleskelupiha sijoitetaan sisääntulopihaan, jäädään alle meluohjearvon.

8 Tampere melu, yö 2030 keskiäänitaso, lähde: Tampereen paikkatieto. ASEMAKAAVAN TOTEUTUS 5.1 Toteuttaminen ja ajoitus Tonttijako laaditaan sitovana ja se sisältyy asemakaavaan. Kaavamuutos toteutetaan asemakaavan saatua lainvoiman. 5.2 Toteutuksen seuranta Asemakaavan seurantalomake on selostuksen liitteenä.

LINNAINMAA , YLIMÄNNYNKATU 32. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8518.

LINNAINMAA , YLIMÄNNYNKATU 32. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8518. LINNAINMAA-5628-3, YLIMÄNNYNKATU 32. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8518. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 9. päivänä syyskuuta 2013 päivättyä ja 14. lokakuuta

Lisätiedot

PAPPILA, HEVOSHAANKATU 3b. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8571.

PAPPILA, HEVOSHAANKATU 3b. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8571. PAPPILA, HEVOSHAANKATU 3b. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8571. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 12. päivänä maaliskuuta 2015 päivättyä ja 8.6.2015 tarkistettua

Lisätiedot

LINNAINMAA, YLINIKKILÄNKATU 10. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8594.

LINNAINMAA, YLINIKKILÄNKATU 10. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8594. LINNAINMAA, YLINIKKILÄNKATU 10. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8594. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 24. päivänä syyskuuta 2015 päivättyä ja 2.11.2015

Lisätiedot

KOIVISTONKYLÄ , PAJUPURONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8441.

KOIVISTONKYLÄ , PAJUPURONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8441. KOIVISTONKYLÄ-5384-3, PAJUPURONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8441. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 27. päivänä helmikuuta 2012 päivättyä ja 21.

Lisätiedot

PAPPILA-5565-2, TANHUANKATU 52. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8481. Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA-5565-2, TANHUANKATU 52. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8481. Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5565-2, TANHUANKATU 52. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8481. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 25. päivänä maaliskuuta 2013 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

KOIVISTONKYLÄ , KAUKOLANKATU 4, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8567

KOIVISTONKYLÄ , KAUKOLANKATU 4, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8567 KOIVISTONKYLÄ 5375-13, KAUKOLANKATU 4, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8567 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 26. päivänä tammikuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa nro

Lisätiedot

VEISU , SANTAMATINKATU 11 A, PIENTALOTONTIN RA- KENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN ASUINRAKENNUKSEN LAAJEN- TAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8384

VEISU , SANTAMATINKATU 11 A, PIENTALOTONTIN RA- KENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN ASUINRAKENNUKSEN LAAJEN- TAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8384 VEISU-5474-6, SANTAMATINKATU 11 A, PIENTALOTONTIN RA- KENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN ASUINRAKENNUKSEN LAAJEN- TAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8384 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18. huhtikuuta 2011 päivättyä

Lisätiedot

LINNAINMAA , KOTIPELLONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

LINNAINMAA , KOTIPELLONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne LINNAINMAA-5602-3, KOTIPELLONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8459. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2013 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8459. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

PAPPILA , TANHUANKATU 44. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA , TANHUANKATU 44. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5563-4, TANHUANKATU 44. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8482. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 1. päivänä maaliskuuta 2013 päivättyä ja 30. huhtikuuta

Lisätiedot

VIIALA , VIIALANTIE 54. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8486.

VIIALA , VIIALANTIE 54. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8486. VIIALA-5205-9, VIIALANTIE 54. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8486. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 25. päivänä maaliskuuta 2013 päivättyä ja 27. toukokuuta

Lisätiedot

KAUKAJÄRVI LEVONMÄENKATU 14, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8512

KAUKAJÄRVI LEVONMÄENKATU 14, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8512 KAUKAJÄRVI-5829-1 LEVONMÄENKATU 14, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8512 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 26. päivänä elokuuta 2013 päivättyä ja 18. marraskuuta 2013

Lisätiedot

VEHMAINEN , KAUPPILAISENKATU 39, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8507

VEHMAINEN , KAUPPILAISENKATU 39, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8507 VEHMAINEN-4519-9, KAUPPILAISENKATU 39, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8507 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä heinäkuuta 2013 päivättyä asemakaavakarttaa nro

Lisätiedot

LAMMINPÄÄ-2024-8, MURRONKORVENTIE 15. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KARTTA NRO 8336. Kaava-alueen sijainti ja luonne

LAMMINPÄÄ-2024-8, MURRONKORVENTIE 15. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KARTTA NRO 8336. Kaava-alueen sijainti ja luonne LAMMINPÄÄ-2024-8, MURRONKORVENTIE 15. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KARTTA NRO 8336. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18. päivänä elokuuta 2011 päivättyä ja 5.1.2012

Lisätiedot

LAMMINPÄÄ-2029-9, KIVILEVONTIE 9, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KARTTA NRO 8206.

LAMMINPÄÄ-2029-9, KIVILEVONTIE 9, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KARTTA NRO 8206. LAMMINPÄÄ-2029-9, KIVILEVONTIE 9, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KARTTA NRO 8206. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 14. päivänä toukokuuta 2007 päivättyä ja 11.06.2007 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

VEHMAINEN, SEIMENKATU 18, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LI- SÄÄMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8620.

VEHMAINEN, SEIMENKATU 18, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LI- SÄÄMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8620. VEHMAINEN, SEIMENKATU 18, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LI- SÄÄMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8620. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 31. päivänä maaliskuuta 2016 päivättyä ja 9.5.2016 tarkistettua

Lisätiedot

LAMMINPÄÄ , LINTUVIIDANKATU 5, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄYS ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

LAMMINPÄÄ , LINTUVIIDANKATU 5, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄYS ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne LAMMINPÄÄ-2090-5, LINTUVIIDANKATU 5, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄYS ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8326 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 1. päivänä kesäkuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573.

IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573. IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30. päivänä maaliskuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8573. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

VEHMAINEN , PYSÄKKIKUJA 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KARTTA NRO 8488.

VEHMAINEN , PYSÄKKIKUJA 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KARTTA NRO 8488. VEHMAINEN 4482-6, PYSÄKKIKUJA 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KARTTA NRO 8488. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18. päivänä helmikuuta 2013 päivättyä ja 15.4.2013 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

LEINOLA-6461-8, AITONIITYNKATU 18, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN KATOKSEN MUUTTAMISEKSI AUTOTALLIKSI, KAAVA NRO 8317.

LEINOLA-6461-8, AITONIITYNKATU 18, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN KATOKSEN MUUTTAMISEKSI AUTOTALLIKSI, KAAVA NRO 8317. LEINOLA-6461-8, AITONIITYNKATU 18, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN KATOKSEN MUUTTAMISEKSI AUTOTALLIKSI, KAAVA NRO 8317. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30. päivänä maaliskuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, PAPPILA-5571-3, HEVOSHAANKATU 8, KAAVA NRO 8287

PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, PAPPILA-5571-3, HEVOSHAANKATU 8, KAAVA NRO 8287 PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, PAPPILA-5571-3, HEVOSHAANKATU 8, KAAVA NRO 8287 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 31. päivänä heinäkuuta 2008 päivättyä ja 13.08.2008 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

Lamminpää , Lannemäentie 29, rakennusoikeuden lisääminen, kaava nro 8575

Lamminpää , Lannemäentie 29, rakennusoikeuden lisääminen, kaava nro 8575 Lamminpää 2051-2, Lannemäentie 29, rakennusoikeuden lisääminen, kaava nro 8575 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 5. päivänä maaliskuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8575. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

PAPPILA , TANHUANKATU 67, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA KATUALUEEN LIITTÄMINEN TONTTIIN, KAAVA NRO 8416.

PAPPILA , TANHUANKATU 67, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA KATUALUEEN LIITTÄMINEN TONTTIIN, KAAVA NRO 8416. PAPPILA-5557-3, TANHUANKATU 67, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA KATUALUEEN LIITTÄMINEN TONTTIIN, KAAVA NRO 8416. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 24. päivänä lokakuuta

Lisätiedot

RYYDYNPOHJA , LINTULAMMINKATU 17, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

RYYDYNPOHJA , LINTULAMMINKATU 17, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne RYYDYNPOHJA-2578-12, LINTULAMMINKATU 17, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8342. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 26. päivä lokakuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8342. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.3.2014 LINNAINMAA-5609-12, KARKONMÄENKATU 8, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8530. Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

POHTOLA, RYYDYNKATU 27, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMI- NEN, ASEMAKAAVA NRO 8595.

POHTOLA, RYYDYNKATU 27, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMI- NEN, ASEMAKAAVA NRO 8595. POHTOLA, RYYDYNKATU 27, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMI- NEN, ASEMAKAAVA NRO 8595. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 20. päivänä elokuuta 2015 päivättyä ja 7.12.2015 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

NIEMI , VÄHÄNIEMENKATU 16, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8409.

NIEMI , VÄHÄNIEMENKATU 16, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8409. NIEMI-2626-8, VÄHÄNIEMENKATU 16, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8409. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 19. päivänä elokuuta 2011 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

MESSUKYLÄ , GRÖNBERGINKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

MESSUKYLÄ , GRÖNBERGINKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne MESSUKYLÄ-5135-13, GRÖNBERGINKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8296 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 12. päivänä tammikuuta 2009 päivättyä ja 11. päivänä helmikuuta 2009 tarkistettua

Lisätiedot

VIIALA, KIRVESTIE 15 Asemakaava nro 8711 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS. Ehdotusvaihe. Diaarinumero: TRE: 8607/ /2017. Tampereen kaupunki

VIIALA, KIRVESTIE 15 Asemakaava nro 8711 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS. Ehdotusvaihe. Diaarinumero: TRE: 8607/ /2017. Tampereen kaupunki VIIALA, KIRVESTIE 15 Asemakaava nro 8711 Diaarinumero: TRE: 8607/10.02.01/2017 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Ehdotusvaihe Tampereen kaupunki 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee: Tampereen

Lisätiedot

LEINOLA , LOUHIKONKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8252

LEINOLA , LOUHIKONKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8252 LEINOLA-5661-1, LOUHIKONKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8252 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 17.6.2008 päivättyä ja 28.7.2008 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 8252. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

VEISU , PIHTIKANNONKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

VEISU , PIHTIKANNONKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne VEISU-5481-5, PIHTIKANNONKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8323. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 4. päivänä toukokuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8323. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

TAKAHUHTI , KOKONKATU 25, PIENTALON UUDISRAKENTAMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

TAKAHUHTI , KOKONKATU 25, PIENTALON UUDISRAKENTAMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne TAKAHUHTI-4965-9, KOKONKATU 25, PIENTALON UUDISRAKENTAMINEN. KAAVA NRO 8341. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7.12.2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8341. Asian hyväksyminen kuuluu yhdyskuntalautakunnan

Lisätiedot

NIEMI-2626-6, VÄHÄNIEMENKATU 12, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8237.

NIEMI-2626-6, VÄHÄNIEMENKATU 12, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8237. NIEMI-2626-6, VÄHÄNIEMENKATU 12, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8237. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 17. päivänä lokakuuta 2007 päivättyä asemakaavakarttaa nro

Lisätiedot

LAMMINPÄÄ , ÄIJÄNAHTEENTIE 24, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8424.

LAMMINPÄÄ , ÄIJÄNAHTEENTIE 24, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8424. LAMMINPÄÄ-2009-11, ÄIJÄNAHTEENTIE 24, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8424. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7. päivänä toukokuuta 2012 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT TONTIN JAKAMINEN, VEHMAINEN - 4454-7, SEIMENKATU 5, KAAVA NRO 8205. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 8. päivänä kesäkuuta 2007 päivättyä asemakaavakarttaa no 8205. Asian hyväksyminen kuuluu

Lisätiedot

KOIVISTONKYLÄ ja , SIPILÄNKATU 8 JA SIPILÄNKATU 5, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8543

KOIVISTONKYLÄ ja , SIPILÄNKATU 8 JA SIPILÄNKATU 5, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8543 KOIVISTONKYLÄ-5371-6 ja -5369-3, SIPILÄNKATU 8 JA SIPILÄNKATU 5, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8543 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.6.2014 päivättyä

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Kaava-alueen sijainti ja luonne

TIIVISTELMÄ. Kaava-alueen sijainti ja luonne VEHMAINEN-4482-11, PYSÄKKIKUJA 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOI- KEUDEN LISÄÄMINEN, PUISTON NIMEÄMINEN JA TONTIN MUODOSTAMINEN MUUN- TAMOLLE KAAVA NRO 8397 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS KAARILA, OJUSTENKATU 11. TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8633 Diaarinumero: TRE: 227/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 3.4.2017 Ehdotusvaihe 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

PAPPILA , TANHUANKATU 35, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA , TANHUANKATU 35, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5552 13, TANHUANKATU 35, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8484. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7. päivänä toukokuuta 2013 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS NIEMI, KIVIKAARENKATU 22, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaava nro 8657 Diaarinumero: TRE: 8803/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 3.4.2017 Vireilletulo: 2.2.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KAARILA , SIMOLANKATU 50, LIIKETONTIN MUUTTAMINEN ASUINTONTIKSI, KARTTA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

KAARILA , SIMOLANKATU 50, LIIKETONTIN MUUTTAMINEN ASUINTONTIKSI, KARTTA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne KAARILA-1172-7, SIMOLANKATU 50, LIIKETONTIN MUUTTAMINEN ASUINTONTIKSI, KARTTA NRO 8412. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 12. päivänä joulukuuta 2011 päivättyä ja 19.12.2011 ja 3.2.2012 tarkistettua

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS NIEMI, VÄHÄNIEMENKATU 14, TONTIN JAKAMINEN Asemakaava nro 8650 Diaarinumero: TRE:4623/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 13.10.2016 2 Aloitteen asemakaavan muuttamiseksi on tehnyt tontin nro 2626-7

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS KOIVISTONKYLÄ 5396-3, HYLLINIITYNKATU 13. Asemakaava nro 8632 Diaarinumero: TRE: 372/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 3.10.2016 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee: Tampereen

Lisätiedot

LEINOLA MAIJANNIITYNKATU 2, HOLVASTI, , KÄRJENNIITYNKATU 12, TONTTIEN JAKAMINEN JA RAKEN- NUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaavan selostus

LEINOLA MAIJANNIITYNKATU 2, HOLVASTI, , KÄRJENNIITYNKATU 12, TONTTIEN JAKAMINEN JA RAKEN- NUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaavan selostus LEINOLA 5671-1 MAIJANNIITYNKATU 2, HOLVASTI, 5754-1, KÄRJENNIITYNKATU 12, TONTTIEN JAKAMINEN JA RAKEN- NUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaavan selostus 3.5.2018. Tarkistettu 17.9.2018 Asemakaava nro 8683 TRE:3155/10.02.01/2017

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012 KAUKAJÄRVI-6065-3, 4 JA 5, HIKIVUORENKATU 53 55 JA ROSMARIININKATU 2, RI- VITALOKORTTELIN MUUTTAMINEN OMAKOTITONTEIKSI, KAAVA

Lisätiedot

IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573.

IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573. IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30. päivänä maaliskuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8573. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

LINNAINMAA , KOTIPELLONKATU 12, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA VÄHÄINEN KAAVAPUISTON MUUTOS. KAAVA NRO 8392.

LINNAINMAA , KOTIPELLONKATU 12, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA VÄHÄINEN KAAVAPUISTON MUUTOS. KAAVA NRO 8392. LINNAINMAA-5601-1, KOTIPELLONKATU 12, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA VÄHÄINEN KAAVAPUISTON MUUTOS. KAAVA NRO 8392. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7. päivänä marraskuuta

Lisätiedot

AAKKULA (TILA 17:74), KIVIKIRKONTIE 17, UUSIEN PIENTALOTONTTIEN MUODOSTAMINEN OSASTA TONTTIA JA PUISTOA, KAAVA NRO 8242.

AAKKULA (TILA 17:74), KIVIKIRKONTIE 17, UUSIEN PIENTALOTONTTIEN MUODOSTAMINEN OSASTA TONTTIA JA PUISTOA, KAAVA NRO 8242. AAKKULA 5061-2 (TILA 17:74), KIVIKIRKONTIE 17, UUSIEN PIENTALOTONTTIEN MUODOSTAMINEN OSASTA TONTTIA JA PUISTOA, KAAVA NRO 8242. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 23. päivänä marraskuuta 2007

Lisätiedot

VIIALA-5205-4, KIILATIE 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8295. Kaava-alueen sijainti ja luonne

VIIALA-5205-4, KIILATIE 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8295. Kaava-alueen sijainti ja luonne VIIALA-5205-4, KIILATIE 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8295. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 17. päivä marraskuuta 2008 päivättyä ja 15. päivä joulukuuta 2008 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

MESSUKYLÄ , RISTINARKUNTIE 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8422.

MESSUKYLÄ , RISTINARKUNTIE 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8422. MESSUKYLÄ-5102-11, RISTINARKUNTIE 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8422. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 22. päivänä marraskuuta 2011 päivättyä ja 16.1.2012

Lisätiedot

LINTULAMPI , PAROMANKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

LINTULAMPI , PAROMANKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne LINTULAMPI-2555-18, PAROMANKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8365 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10. päivä kesäkuuta 2010 päivättyä ja 16.8.2010 tarkastettua asemakaavakarttaa nro

Lisätiedot

NIEMI JA 7, VETIKONKATU 10-12, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8449.

NIEMI JA 7, VETIKONKATU 10-12, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8449. NIEMI-2628-6 JA 7, VETIKONKATU 10-12, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8449. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 11. päivänä kesäkuuta 2012 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8449. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

NIEMI , PUOMIKATU 4, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

NIEMI , PUOMIKATU 4, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne NIEMI-2611-2, PUOMIKATU 4, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8347. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 2. päivä marraskuuta 2009 päivättyä ja 7. päivä joulukuuta 2009 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

KOIVISTONKYLÄ-5362-7, JOKIPOHJANTIE 38. TONTIN JAKAMINEN JA POHJOISRAJAN TARKISTAMINEN SEKÄ PUISTOJEN NIMEÄMINEN, KAAVA NRO 8235.

KOIVISTONKYLÄ-5362-7, JOKIPOHJANTIE 38. TONTIN JAKAMINEN JA POHJOISRAJAN TARKISTAMINEN SEKÄ PUISTOJEN NIMEÄMINEN, KAAVA NRO 8235. KOIVISTONKYLÄ-5362-7, JOKIPOHJANTIE 38. TONTIN JAKAMINEN JA POHJOISRAJAN TARKISTAMINEN SEKÄ PUISTOJEN NIMEÄMINEN, KAAVA NRO 8235. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 17. päivänä lokakuuta 2007

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys: ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 31.1.2013 VILLILÄ-3672-2, SAARENKÄRJENKATU 3C, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, VESIJÄTTÖMAIDEN LISÄÄMINEN TONTTEIHIN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN.

Lisätiedot

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen

Lisätiedot

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8176. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

LINNAINMAA , LEINOLANKATU 94, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

LINNAINMAA , LEINOLANKATU 94, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne LINNAINMAA-5627-22, LEINOLANKATU 94, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8356. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 9. päivä elokuuta 2010 päivättyä ja 13. päivä syyskuuta

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN TARKISTAMINEN ASUINPIENTALON RAKENTAMISTA VARTEN. TAATALA , SULKARINNE 13. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

ASEMAKAAVAN TARKISTAMINEN ASUINPIENTALON RAKENTAMISTA VARTEN. TAATALA , SULKARINNE 13. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne ASEMAKAAVAN TARKISTAMINEN ASUINPIENTALON RAKENTAMISTA VARTEN. TAATALA-5319-5, SULKARINNE 13. KAAVA NRO 8272. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7. päivä heinäkuuta 2008 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

RYYDYNPOHJA , TAKASENKATU 1, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

RYYDYNPOHJA , TAKASENKATU 1, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne RYYDYNPOHJA-2573-1, TAKASENKATU 1, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8375. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 15. päivä marraskuuta 2010 päivättyä ja 29.12.2010

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.1.2016 KORKINMÄKI, HÄRKÄLÄNMÄENKATU 8 ja 9, TONTIN JAKAMINEN JA RAKEN- NUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8607. Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

PAPPILA , KATAJAMÄENKATU 3, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8505

PAPPILA , KATAJAMÄENKATU 3, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8505 PAPPILA-5557-9, KATAJAMÄENKATU 3, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8505 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 23. päivänä kesäkuuta 2013 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.6.2016 KOIVISTONKYLÄ, KOIVISTONTIE 30 A, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8630 Kaava-alue lähivaikutusalueineen. Ilmakuva.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.3.2014 MESSUKYLÄ 5102-13, MESSUKYLÄNKATU 37, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. KAAVA NRO 8536. Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

XV (TAMMELA) 361 3, KYLLIKINRAITTI 7, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMINEN ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN. KAAVA NRO 8259.

XV (TAMMELA) 361 3, KYLLIKINRAITTI 7, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMINEN ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN. KAAVA NRO 8259. XV (TAMMELA) 361 3, KYLLIKINRAITTI 7, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMINEN ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN. KAAVA NRO 8259. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 19.09.2008 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.5.2007 tark. 5.7.2007 PIENTALOALUEEN TÄYDENTÄMINEN, TONTIN TAKAHUHTI-4973-4 JAKAMINEN, LINNAHAANKATU, KAAVA NRO 8214. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

LINNAINMAA , LINNAINMAANKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

LINNAINMAA , LINNAINMAANKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne LINNAINMAA-5609-8, LINNAINMAANKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8278. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29. päivänä heinäkuuta 2008 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8278. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

HUIKAS, YLI-HUIKKAANTIE 30 Asemakaava nro 8710 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS , tark Diaarinumero: TRE: 5354/10.02.

HUIKAS, YLI-HUIKKAANTIE 30 Asemakaava nro 8710 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS , tark Diaarinumero: TRE: 5354/10.02. HUIKAS, YLI-HUIKKAANTIE 30 Asemakaava nro 8710 Diaarinumero: TRE: 5354/10.02.01/2017 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 8.3.2018, tark. 9.4.2018 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee: Tampereen

Lisätiedot

USKELA , RANTAKULMANTIE 6 Asemakaava nro PISA/157/423/2003 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

USKELA , RANTAKULMANTIE 6 Asemakaava nro PISA/157/423/2003 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS USKELA 504-20, RANTAKULMANTIE 6 Asemakaava nro PISA/157/423/2003 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 11.9.2017 Aloitteen asemakaavan muuttamiseksi on tehnyt tontin nro 504-20 omistaja jättämällä kaavoituspyynnön

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.11.2015 TAKAHUHTI, KIRJAVAISENKATU 1, PUISTO- JA KATUALUETTA, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8616. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

Kaava-alueen sijainti ja luonne

Kaava-alueen sijainti ja luonne VIIALA-5208-22, NUIJATIE 24, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8332. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18.08.2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8332. Asian

Lisätiedot

Kaava-alueen sijainti ja luonne

Kaava-alueen sijainti ja luonne RANTAPERKIÖ-753-15, NUOLIALANTIE 10. ASEMAKAAVAMUUTOS TALOUSRAKENNUKSEN RAKENTAMISTA VARTEN. KAAVA NRO 8411. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 22. päivänä elokuuta 2011 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 Diaari 380/10.02.03/2014 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 ULVILAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖOSASTO

Lisätiedot

PAPPILA , HUNNINSUONKATU 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA , HUNNINSUONKATU 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5581-5, HUNNINSUONKATU 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8279. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28. päivänä heinäkuuta 2008 päivättyä ja 14. päivänä elokuuta 2008 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

NIEMI, ISONIEMENKATU 34 JA 36 Asemakaava nro 8658 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Diaarinumero: TRE: 8637/ /2016

NIEMI, ISONIEMENKATU 34 JA 36 Asemakaava nro 8658 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Diaarinumero: TRE: 8637/ /2016 NIEMI, ISONIEMENKATU 34 JA 36 Asemakaava nro 8658 Diaarinumero: TRE: 8637/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 11.5.2017 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee: Tampereen kaupungin

Lisätiedot

LINTULAMPI, PAROMANKATU 6 Asemakaava nro 8691 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS , tark Diaarinumero: TRE: 6167/10.02.

LINTULAMPI, PAROMANKATU 6 Asemakaava nro 8691 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS , tark Diaarinumero: TRE: 6167/10.02. LINTULAMPI, PAROMANKATU 6 Asemakaava nro 8691 Diaarinumero: TRE: 6167/10.02.01/2017 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 22.2.2018, tark. 9.4.2017 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee: Tampereen

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.6.2013 SARANKULMA-786-12, NUUTISARANKATU 9, PIHKANOKANKATU 1, ASEMAKAAVA- MUUTOS POLTTONESTEEN MYYNTIPISTEEN OSOITTAMISEKSI TONTILLE,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)

Lisätiedot

PAPPILA HUUNALANKATU 32. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA HUUNALANKATU 32. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5557 11 HUUNALANKATU 32. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8494. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 6. päivänä toukokuuta 2013 päivättyä ja 19. elokuuta

Lisätiedot

PAPPILA , JA , TANHUANKATU 63 JA KATAJAMÄENKATU 9, YLEISET ALUEET, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN.

PAPPILA , JA , TANHUANKATU 63 JA KATAJAMÄENKATU 9, YLEISET ALUEET, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. PAPPILA-5557-5, JA 5557-6, TANHUANKATU 63 JA KATAJAMÄENKATU 9, YLEISET ALUEET, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8483 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.

Lisätiedot

MULTISILTA JA 4, RUOKOMÄENKATU 16 JA 18, ASEMAKAAVAN MUUTOS SÄHKÖASEMIEN RAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

MULTISILTA JA 4, RUOKOMÄENKATU 16 JA 18, ASEMAKAAVAN MUUTOS SÄHKÖASEMIEN RAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne MULTISILTA-6526-3 JA 4, RUOKOMÄENKATU 16 JA 18, ASEMAKAAVAN MUUTOS SÄHKÖASEMIEN RAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8313. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 6. päivänä huhtikuuta 2009 päivättyä ja

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS NIEMI, VÄHÄNIEMENKATU 14, TONTIN JAKAMINEN Asemakaava nro 8650 Diaarinumero: TRE:4623/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 28.2.2017 Vireilletulo: 13.10.2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

TAKAHUHDIN KYLÄ RN:O 11:176 (MESSUKYLÄ), LIPONKUJA 4, PIENTALOTONTIN JAKAMI- NEN. KARTTA NRO 8458.

TAKAHUHDIN KYLÄ RN:O 11:176 (MESSUKYLÄ), LIPONKUJA 4, PIENTALOTONTIN JAKAMI- NEN. KARTTA NRO 8458. TAKAHUHDIN KYLÄ RN:O 11:176 (MESSUKYLÄ), LIPONKUJA 4, PIENTALOTONTIN JAKAMI- NEN. KARTTA NRO 8458. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 2. päivänä huhtikuuta 2013 päivättyä asemakaavakarttaa nro

Lisätiedot

PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS

PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS PARKANON KAUPUNKI PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 12.1.2009 Kaavoitus- Arkkitehtipalvelu Mattila Oy 1 PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin

Lisätiedot

KOIVISTONKYLÄ , KIVIMÄENKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8544

KOIVISTONKYLÄ , KIVIMÄENKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8544 KOIVISTONKYLÄ-5377-6, KIVIMÄENKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8544 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.6.2014 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8544.

Lisätiedot

NIRVA , NIRVANKALLIONKATU 17, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

NIRVA , NIRVANKALLIONKATU 17, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne NIRVA-4420-23, NIRVANKALLIONKATU 17, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8324. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 25. päivä toukokuuta 2009 päivättyä ja 28. päivä syyskuuta 2009 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

HAIHARA, Routamaankatu 4. Tontin jakaminen. Asemakaava nro 8694

HAIHARA, Routamaankatu 4. Tontin jakaminen. Asemakaava nro 8694 HAIHARA, Routamaankatu 4. Tontin jakaminen. Asemakaava nro 8694 Diaarinumero: TRE: 5992/10.02.01/2017 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Tampereen kaupunki 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee:

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TRE1656/2012 Dno TRE1656/10.02.01/2012 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.4.2012 KÄMMENNIEMI, 8114-8 ja 9, AUNESSALMENKATU 6 JA 10, TONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.7.2008 MULTISILTA-6524-12, 13 ja 14, PERKKOONKATU 9, 11 ja 13, TONTTIEN YHDISTÄMINEN JA RAJOJEN TARKISTAMINEN, TAMPEREEN POSTIKESKUS, KAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan toteuttaminen

Asemakaavan toteuttaminen LEINOLA-6447-4, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN KENKIRAJANKATU 11, KAAVA NRO 8253. 1 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 4. päivänä marraskuuta 2008 päivättyä ja 16. joulukuuta 2008 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Veisu, Pihtikannonkatu 11. Rakennusoikeuden lisääminen. Asemakaava nro 8679 Diaarinumero: TRE:3527/10.02.01/2017 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 22.6.2017 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee:

Lisätiedot

PAPPILA, HUUNALANKATU 26. TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaava nro 8672

PAPPILA, HUUNALANKATU 26. TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaava nro 8672 PAPPILA, HUUNALANKATU 26. TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaava nro 8672 Diaarinumero: TRE: 2021/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 4.5.2017, tark. 9.10.2017 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen

Lisätiedot

PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, EPILÄNHARJU , KALIMANKUJA 1, KAAVA NRO 8280

PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, EPILÄNHARJU , KALIMANKUJA 1, KAAVA NRO 8280 PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, EPILÄNHARJU 1231-1, KALIMANKUJA 1, KAAVA NRO 8280 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 16. päivänä heinäkuuta 2008 päivättyä ja 21.08.2008 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

Alueet a/2 (Listakatu 2-4) ja d (Lauttakatu 11, Tapulinkatu 17) on toteutettu erillisinä kaavamuutoksina nro 8134 ja 8133.

Alueet a/2 (Listakatu 2-4) ja d (Lauttakatu 11, Tapulinkatu 17) on toteutettu erillisinä kaavamuutoksina nro 8134 ja 8133. NIEMI-2621-8, PIIRUKATU 16, YLEISEN RAKENNUKSEN TONTIN MUUTTAMINEN ASUINPIENTALOJEN JA MUUNTAMON KORTTELIALUEEKSI JA LÄHIVIRKISTYS- ALUEEKSI, KAAVA NRO 7471 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Marja-Vantaa-projekti Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee 20.8.2012 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002123. 1 PERUS-

Lisätiedot