PAPPILA , HUNNINSUONKATU 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PAPPILA , HUNNINSUONKATU 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne"

Transkriptio

1 PAPPILA , HUNNINSUONKATU 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28. päivänä heinäkuuta 2008 päivättyä ja 14. päivänä elokuuta 2008 tarkistettua asemakaavakarttaa nro Asian hyväksyminen kuuluu yhdyskuntalautakunnan toimivaltaan. TIIVISTELMÄ Kaava-alueen sijainti ja luonne Alue sijaitsee noin 5 km itään kaupungin keskustasta Pappilan kaupunginosassa. Pappilan alkuperäinen asemakaava on vahvistettu vuonna Kaupunginosan rakennukset ovat edelleen suurimmaksi osaksi jälleenrakennuskauden omakotitaloja, mutta joukossa on myös pientaloja ja kerrostaloja eri vuosikymmeniltä. Tampereen kantakaupungin yleiskaavan mukaan suunnittelualueen kaakon puoleisesta naapurista alkava asuinalue on säilynyt yhtenäisenä ja kuuluu suojeltavaan jälleenrakennuskauden alueeseen. Pappilan alkuperäiset omakotitontit ovat laajoja ja rakentaminen on pääosin väljää. Alunperin maaseutumaista maisemaa ovat kuitenkin tiivistäneet pelloille kaavoitetut rivitalotontit. Suunnittelualueen koillispuolella, Huunalankadun varressa, sijaitsee edelleen vanha maatila ympäröivine peltoineen. Muutosalueena on korttelin nro 5581 tontti nro 5. Tontin pinta-ala on 1445 m². Tontti sijaitsee Hunninsuonkadun varrella, jota reunustaa lounaassa yhtenäinen rivi matalia tasakattoisia kytkettyjä omakotitaloja. Kadun koillisreunalla on lähinnä harjakattoisia puolitoistakerroksisia rakennuksia. Tontilla on puolitoistakerroksinen lautaverhoiltu omakotitalo vuodelta Tontti rajautuu leveältä lännenpuoleiselta reunaltaan vanhaan peltoaukeaan, jonka keskellä kulkee voimalinja. Voimalinja on noin 40 metriä tontin rajasta. Suunnittelualueen lähiympäristö on vehreää ja tonttien pihat ovat puistomaisia. Kaavan tavoitteet Asemakaavan muutoshakemuksen ovat jättäneet tontin omistajat Tavoitteena on jakaa tontti siten, että olemassa olevalle rakennukselle tulee oma tontti ja sen pohjoispuolelta lohkaistaan uusi Hunninsuonkatuun rajoittuva tontti. Rakentamistapa sovitetaan ympäristöön. Tonttijako tehdään kaavan yhteydessä. Kaavaprosessin vaiheet Kaavahanke tuli vireille , kun osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuulutettiin nähtäville väliseksi ajaksi. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta jätettiin määräaikaan mennessä yksi mielipide.

2 Asemakaavaluonnoksesta pyydettiin lausunnot kaupungin asianomaisilta toimialoilta. Samat asiakirjat lähetettiin lisäksi aloitteen tekijöille. Määräaikaan mennessä saapui yksi kommentti. Asemakaava Asemakaavan muutoksella jaetaan 1445 m² suuruinen omakotirakennusten ja muiden enintään kahden perheen talojen korttelialueen tontti nro kahdeksi pientalotontiksi. Voimassaolevan asemakaavan mukaan tontilla on rakennusoikeutta 180 k-m² + 35 k-m² maanpäällistä taloustilaa. Tontti nro jaetaan tonteiksi nro ja 10. Tontin nro 9 pinta-alaksi tulee 750 m² ja tehokkuudeksi e=0,3. Tontin nro 10 pinta-alaksi tulee 695 m² ja tehokkuudeksi e=0,3. Rakennusoikeus lisääntyy yhteensä 225 k-m². Muutoksella muodostuu yksi uusi yksityisen omistama pientalotontti. Asemakaavan toteuttaminen Tonttijako laaditaan sitovana ja kaavan yhteydessä. Asemakaava toteutetaan sen saatua lainvoiman. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee: Tampereen kaupungin Pappilan kaupunginosan korttelin nro 5581 tonttia nro 5. Asemakaavan muutoksella ja tonttijaolla muodostuu: Tampereen kaupungin Pappilan kaupunginosan korttelin nro 5581 tontit nro 9 ja 10. Kaavan laatija: Tampereen kaupungin suunnittelupalvelut, asemakaavasuunnittelu, suunnittelija Maritta Heinilä Dno: TRE: 4087/ /2008 Verkkonumero: Vireilletulo: Kaava-alueen sijainti Alue sijaitsee noin 5 km itään kaupungin keskustasta, Pappilan kaupunginosassa, osoitteessa Hunninsuonkatu Kaavan nimi ja tarkoitus Pappila, , Hunninsuonkatu 5, Pientalotontin jakaminen, kaava nro 8279

3 1.4 Luettelo asiakirjoista - Asemakaavan muutoshakemus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavakartta , tark ja poistettava asemakaava - Havainnekuva , tark Asemakaavan selostus - Asemakaavan selostuksen liitelomake 1.5 Luettelo muista kaavaa koskevista asiakirjoista, taustaselvityksistä ja lähdemateriaalista 1. Uusikylä, Ruotula, Huikas, Takahuhti, Pappila, rakentamistapaohjeita (Tampereen kaupungin kaavoitusvirasto, 1990, ISSN ) 2. Uusikylä, Ruotula, Huikas, Takahuhti, Pappila, alueraportti (Tampereen kaupungin kaavoitusvirasto, 1990, ISSN ) 3 LÄHTÖKOHDAT 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Suunnittelualue sijaitsee Pappilan kaupunginosan lounaispuolella, Kirjavaisenniittyyn päättyvän Hunninsuonkadun varrella. Alueen lähiympäristö on väljää ja puistomaista pientaloasutusta. Sen luoteispuolella on tiivistä ja matalaa pientaloasutusta Luonnonympäristö Suunnittelualue on hoidettua piha-aluetta. Tontin maaperä on savea (Mapinfo 7/2008). Suunnittelualue ei sijaitse pohjavesi- eikä radonalueilla Rakennettu ympäristö Hunninsuonkadun lounaisreunalla sijaitsee laaja ja yhtenäinen kytkettyjen omakotitalojen alue. Rakennukset ovat yksitasoisia ja tasakattoisia ja niiden pihat ovat hoidettuja ja puistomaisia. Kadun koillispuolen rakennukset ovat lähinnä puolitoistakerroksisia omakotitaloja, jotka ovat sekä massoiltaan että julkisivuiltaan toisistaan poikkeavia. Koillispuolen tonteilla asuinrakennus sijaitsee useimmiten tontin takaosassa, autotallin sijaitessa aivan tontin sisäänajon tuntumassa. Pihoilla on paljon sekä lehti- että havupuita ja laajoja nurmikenttiä, pitkiä yhtenäisiä pensasaitoja on vain harvoin. Suunnittelualue käsittää pinta-alaltaan 1445 m² tontin, jolla sijaitseva asuinrakennus on lautaverhoiltu puolitoistakerroksinen omakotitalo 1950-luvulta. Tontti nro 10 on liitetty kunnalliseen vesi- ja viemäriverkkoon. Tontti nro 9 on liitettävissä kunnalliseen vesi- ja viemäriverkkoon.

4 Alue sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella ja paikalliset palvelut ovat saavutettavia Maanomistus Tontin omistavat Teija ja Ville-Veikko Rikala. 3.2 Suunnittelutilanne Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset Yleiskaava Tampereen kantakaupungin yleiskaava on vahvistettu Siinä kaava-alue on osoitettu pientalovaltaiseksi asuinalueeksi Asemakaava Alueella on voimassa vahvistettu asemakaava nro Sen mukaan tontti on omakotirakennusten ja muiden enintään kahden perheen talojen korttelialuetta. Omakotitontille saa asuinrakennuksen lisäksi rakentaa maanpäällistä taloustilaa enintään 35 m². Tontin rakennusoikeudeksi muodostuu yhteensä 215 k-m². Kerrosluvuksi on määrätty I ½. Tonttitehokkuus on e=0, Tonttijako Kaava-alueelle on vahvistettu tonttijako ja se on rekisteröity Pohjakartta Pohjakartta on Tampereen kaupungin kaupunkimittauksen laatima ja se on tarkistettu v Alueraportti, rakennustapaohjeet ja selvitykset Alueesta on laadittu Tampereen kaupungin kaavoitusviraston toimesta Uusikylää, Ruotulaa, Huikasta, Takahuhtia ja Pappilaa koskevat rakentamistapaohjeet ja alueraportti, joiden tarkoituksena on selvittää alueen ominaispiirteet ja niiden muodostuminen sekä opastaa rakentajia alueiden omaleimaisuuden säilyttämisessä. 4 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 4.1 Asemakaavan suunnittelun tarve Asemakaavan muutos laaditaan tontin omistajien tekemästä aloitteesta ja kaupunkiympäristön kehittäminen (tilaajaorganisaatio) perii siitä taksan mukaiset kulut. 4.2 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Tontin omistajien tekemässä, päivätyssä ja kirjatussa, hakemuksessa esitetään tontin jakamista kahdeksi yhtä suureksi tontiksi, siten että rakennusoikeutta kasvattamalla molempien tonttien tehokkuusluvuiksi tulisi e=0,3.

5 4.3 Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Muutoksen hakijat Naapurikiinteistöt (lähivaikutusalue) Kaavan vaikutusalueen asukkaat Pappilan omakotiyhdistys ry Pirkanmaan ympäristökeskus Kaupungin eri toimialat: kaupunkiympäristön kehittäminen (kaavatyön tilaaja), viranomaispalvelut, kiinteistötoimi, Tampereen aluepelastuslaitos Kaupungin liikelaitokset: Tampereen sähkölaitos, Tampereen sähköverkko oy, Tampereen Vesi Muut ilmoituksensa mukaan Vireilletulo Kaavahanke on kuulutettu vireille , jolloin myös osallistumisja arviointisuunnitelma ja hakijan toimittama asemapiirrosluonnos kuulutettiin nähtäville Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Hakijat ovat esitelleet naapureilleen insinööritoimisto Markku Posti Oy:llä teettämänsä suunnitelmat tonttijaosta ennen muutoshakemuksen jättämistä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja hakijan toimittama asemapiirrosluonnos kuulutettiin nähtäville väliselle ajalle palvelupiste Frenckelliin sekä kaavoituksen internet-sivuille mielipiteiden saamista varten. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma postitettiin lisäksi edellä mainituille osallisille. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta jätettiin määräaikaan mennessä yksi mielipide. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläoloaikana suunnittelualueen kaakkoisnaapuri jätti mielipiteen koskien autosuojan sijaintia muodostettavalla tontilla nro Mielipiteessään hän katsoo, että tontin jakaminen kahdeksi erilliseksi tontiksi on tarkoituksenmukainen ja hyväksyttävä toimenpide. Hän kuitenkin huomauttaa, että asemapiirrosluonnoksen mukainen talousrakennus tulee suoraan hänen omistamansa asuinrakennuksen ikkunoiden eteen ja vielä suhteellisen lähelle ja haittaa hänellä nykyisin olevia avaria ja esteettiseltä kannalta kauniita luontomaisemia. Hän toivoo talousrakennuksen siirtoa lounais-länsisuuntaan ja talousrakennuksen mahdollisimman matalaa korkeutta. Kaavoittaja tarkisti kaavaa kyseessä olevan talousrakennuksen osalta. Rakennusalaa siirrettiin n. 2,4 metriin tontin itärajasta. Suurempi Rakennusalan itärajan siirto lounais-länsisuuntaan johtaisi asuinrakennuksen ja talousrakennuksen kohdalta seurauksiin, jotka vaatisivat palomääräysten johdosta erityisiä toimenpiteitä. Havainnekuvassa esitetty rakennusten sijoittelu on alueelle tehtyjen rakentamistapaohjeiden mukainen. Muodostettavan tontin nro ja naapuritontin nro välissä kulkee Hunninsuonkatu ja tonttien

6 rakennusalojen välillä on lähes 11 metriä, joten kaupunkialueella välimatkan voidaan katsoa olevan vähintäänkin riittävä. Asemakaavaluonnoksesta pyydettiin lausunnot kaupungin asianomaisilta toimialoilta. Samat asiakirjat lähetettiin lisäksi aloitteen tekijälle. Määräaikaan mennessä saapui yksi kommentti, jossa huomautettiin olemassa olevan rakennuksen vesi- ja viemärijohtojen kulkemisesta osittain muodostettavalla tontilla nro Asemakaavan tavoitteet Hakijan tavoitteena on jakaa tontti kahdeksi yhtä suureksi tontiksi. Tonteille haetaan tehokkuutta e=0,3, joka vastaisi pintaaloiltaan 722,5 m² laajuisilla tonteilla rakennusoikeutta 216 k-m². Tavoitteena on että uudisrakennus noudattaa tontilla olemassa olevan 1950-luvun omakotitalon yksinkertaista tyyliä. Kaavan laatijan tavoitteena on tarkistaa asemakaava hankkeen mukaisesti ympäristöön sopivaksi. Kaavatyön yhteydessä otetaan huomioon tontin sijainti ja alueen kaupunkikuvallinen luonne ja huomioidaan Pappilaa koskevat rakentamistapaohjeet. Asemakaavan muutos on Tampereen kantakaupungin yleiskaavan kaupunkirakenteen täydentämistavoitteiden mukainen Prosessin aikana syntyneet tavoitteet, tavoitteiden tarkentuminen Tampereen kaupungin suunnitteluinsinööri huomautti asemakaavaluonnoksen kommentissaan kiinteistöllä olemassa olevan rakennuksen vesijohdon ja jätevesiviemärin talohaarojen sijainnista osittain uuden tontin alueella. Muodostettavalle tontille merkittiin rasitealue maanalaisen johdon ympärille, mikä johti myös rakennusalan siirtymiseen n. 3,3 metrin etäisyydelle tontin etelärajasta. 5 ASEMAKAAVAN KUVAUS 5.1 Kaavan rakenne Suunnittelualueella on ollut aiemmin merkintä AO¹, joka on tarkoittanut omakotirakennusten tai muiden enintään kahden perheen talojen korttelialuetta. Muodostettavilla tonteilla maankäytön periaatteet eivät muutu, mutta tontit merkitään asuinpientalojen alueeksi merkinnällä AO. 5.2 Aluevaraukset Korttelialueet Tontit Pappila ja 10 osoitetaan asemakaavamerkinnällä AO erillispientalojen korttelialueeksi. Molemmille tonteille osoitetaan rakennusoikeutta asuin- ja talousrakennuksille 220 k-m². Uuden tontin nro pinta-alaksi tulee 750 m², jolloin tonttitehokkuus on e=0,29. Olemassa olevan rakennuksen tontin nro pinta-alaksi tulee 695 m², e=0,32.

7 Asemakaavan muutoksessa rakennusoikeutta tulee yhteensä 440 k-m², jolloin rakennusoikeus tonteilla lisääntyy yhteensä 225 k-m². Rakennusten kattokaltevuuden on oltava väliltä ja kattomuotona on käytettävä satulakattoa. Julkisivumerkinnällä ju-5 määrätään julkisivun pääasialliseksi materiaaliksi rappaus tai vaihtoehtoisesti puu. Kerroslukumerkintä on II y75%, jonka mukaan rakennuksen ylimmässä kerroksessa saa käyttää kerrosalaan luettavaksi tilaksi enintään 75% alemman kerroksen pinta-alasta. Sen yläpuolelle ei saa rakentaa ullakkoa. Ajoneuvoliittymät molemmille tonteille ovat Hunninsuonkadulta. 5.3 Kaavan vaikutukset Koska kyseessä on rakennettuun ympäristöön liittyvä, suppeaa aluetta koskeva asemakaavan muutos, ei sillä ole lähiympäristöä laajempia ympäristövaikutuksia. Alue täydentyy ja uusi rakentaminen tukeutuu olemassa olevaan kunnallistekniikkaan sekä katuverkkoon. Muutoksella ei ole merkittäviä alueen liikennettä lisääviä vaikutuksia Kaavan vaikutukset ihmisten elinympäristöön, kaupunkikuvaan ja rakennettuun ympäristöön Ennen kaavahankkeen vireillepanoa asemakaavamuutoksen hakijat ovat esitelleet suunnitelmansa naapureilleen, jolloin tontin nro omistaja on hyväksynyt suunnitelmat, mutta huomauttanut tulevan autotallin ja asuinrakennuksen sijainnista liian lähellä Hunninsuonkatua. Kaavaehdotuksessa tonttien rakennusalojen välille jää vähimmillään n. 11 metriä, mitä voidaan pitää vähintäänkin riittävänä. Uudisrakennukset tulevat sijaitsemaan tontin nro luoteispuolella, joten rakennusten muodostamat varjot eivät ylety naapuritontille. Uudisrakennus tulee olemaan esitettyjen suunnitelmien mukaan tontilla jo olemassa olevan 1950-luvun omakotitalon tyylinen. Näin tonttien nro ja 10 asuinrakennukset yhdessä naapuritontin nro asuinrakennuksen kanssa muodostavat yhtenäisen päätteen Hunninsuonkadun katunäkymään. Sekä vanhan että uuden tontin rakennusalan ympärille jää vielä riittävästi piha-aluetta ja tonteilla olemassa olevia puita säilytetään rakennusten oikealla sijoittelulla Vaikutukset luonnonympäristöön Alueen lisärakentaminen ei kohdistu virkistysalueisiin eikä aiheuta painetta olemassa olevien virkistysalueiden kapasiteetille. 5.4 Ympäristön häiriötekijät Suunnittelualue rajautuu lännessä vanhaan peltoaukeaan, jonka keskellä kulkee voimalinja. Voimalinja on 40 metrin päässä tonttien länsirajoista.

8 6 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS 6.1 Toteutusta ohjaavat ja havainnollistavat suunnitelmat Asemakaavasta on tehty havainnepiirros, jossa on esitetty yksi mahdollisuus kaavan toteuttamiseksi suunnittelualueen tonteilla. 6.2 Toteuttaminen ja ajoitus Tonttijako laaditaan sitovana ja se sisältyy asemakaavaan. Kaavamuutos toteutetaan sen saatua lainvoiman. 6.3 Toteutuksen seuranta Asemakaavan seurantalomake on selostuksen liitteenä.

PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, PAPPILA-5571-3, HEVOSHAANKATU 8, KAAVA NRO 8287

PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, PAPPILA-5571-3, HEVOSHAANKATU 8, KAAVA NRO 8287 PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, PAPPILA-5571-3, HEVOSHAANKATU 8, KAAVA NRO 8287 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 31. päivänä heinäkuuta 2008 päivättyä ja 13.08.2008 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

LAMMINPÄÄ-2029-9, KIVILEVONTIE 9, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KARTTA NRO 8206.

LAMMINPÄÄ-2029-9, KIVILEVONTIE 9, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KARTTA NRO 8206. LAMMINPÄÄ-2029-9, KIVILEVONTIE 9, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KARTTA NRO 8206. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 14. päivänä toukokuuta 2007 päivättyä ja 11.06.2007 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

LINNAINMAA , YLIMÄNNYNKATU 32. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8518.

LINNAINMAA , YLIMÄNNYNKATU 32. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8518. LINNAINMAA-5628-3, YLIMÄNNYNKATU 32. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8518. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 9. päivänä syyskuuta 2013 päivättyä ja 14. lokakuuta

Lisätiedot

VEISU , SANTAMATINKATU 11 A, PIENTALOTONTIN RA- KENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN ASUINRAKENNUKSEN LAAJEN- TAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8384

VEISU , SANTAMATINKATU 11 A, PIENTALOTONTIN RA- KENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN ASUINRAKENNUKSEN LAAJEN- TAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8384 VEISU-5474-6, SANTAMATINKATU 11 A, PIENTALOTONTIN RA- KENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN ASUINRAKENNUKSEN LAAJEN- TAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8384 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18. huhtikuuta 2011 päivättyä

Lisätiedot

RYYDYNPOHJA , LINTULAMMINKATU 17, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

RYYDYNPOHJA , LINTULAMMINKATU 17, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne RYYDYNPOHJA-2578-12, LINTULAMMINKATU 17, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8342. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 26. päivä lokakuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8342. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

PAPPILA-5565-2, TANHUANKATU 52. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8481. Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA-5565-2, TANHUANKATU 52. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8481. Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5565-2, TANHUANKATU 52. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8481. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 25. päivänä maaliskuuta 2013 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

TAKAHUHTI , KOKONKATU 25, PIENTALON UUDISRAKENTAMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

TAKAHUHTI , KOKONKATU 25, PIENTALON UUDISRAKENTAMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne TAKAHUHTI-4965-9, KOKONKATU 25, PIENTALON UUDISRAKENTAMINEN. KAAVA NRO 8341. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7.12.2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8341. Asian hyväksyminen kuuluu yhdyskuntalautakunnan

Lisätiedot

VIIALA-5205-4, KIILATIE 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8295. Kaava-alueen sijainti ja luonne

VIIALA-5205-4, KIILATIE 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8295. Kaava-alueen sijainti ja luonne VIIALA-5205-4, KIILATIE 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8295. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 17. päivä marraskuuta 2008 päivättyä ja 15. päivä joulukuuta 2008 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

KOIVISTONKYLÄ , PAJUPURONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8441.

KOIVISTONKYLÄ , PAJUPURONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8441. KOIVISTONKYLÄ-5384-3, PAJUPURONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8441. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 27. päivänä helmikuuta 2012 päivättyä ja 21.

Lisätiedot

KOIVISTONKYLÄ , KAUKOLANKATU 4, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8567

KOIVISTONKYLÄ , KAUKOLANKATU 4, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8567 KOIVISTONKYLÄ 5375-13, KAUKOLANKATU 4, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8567 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 26. päivänä tammikuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa nro

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT TONTIN JAKAMINEN, VEHMAINEN - 4454-7, SEIMENKATU 5, KAAVA NRO 8205. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 8. päivänä kesäkuuta 2007 päivättyä asemakaavakarttaa no 8205. Asian hyväksyminen kuuluu

Lisätiedot

PAPPILA, HEVOSHAANKATU 3b. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8571.

PAPPILA, HEVOSHAANKATU 3b. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8571. PAPPILA, HEVOSHAANKATU 3b. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8571. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 12. päivänä maaliskuuta 2015 päivättyä ja 8.6.2015 tarkistettua

Lisätiedot

LEINOLA-6461-8, AITONIITYNKATU 18, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN KATOKSEN MUUTTAMISEKSI AUTOTALLIKSI, KAAVA NRO 8317.

LEINOLA-6461-8, AITONIITYNKATU 18, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN KATOKSEN MUUTTAMISEKSI AUTOTALLIKSI, KAAVA NRO 8317. LEINOLA-6461-8, AITONIITYNKATU 18, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN KATOKSEN MUUTTAMISEKSI AUTOTALLIKSI, KAAVA NRO 8317. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30. päivänä maaliskuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

LAMMINPÄÄ , LINTUVIIDANKATU 5, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄYS ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

LAMMINPÄÄ , LINTUVIIDANKATU 5, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄYS ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne LAMMINPÄÄ-2090-5, LINTUVIIDANKATU 5, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄYS ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8326 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 1. päivänä kesäkuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

NIEMI-2626-6, VÄHÄNIEMENKATU 12, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8237.

NIEMI-2626-6, VÄHÄNIEMENKATU 12, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8237. NIEMI-2626-6, VÄHÄNIEMENKATU 12, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8237. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 17. päivänä lokakuuta 2007 päivättyä asemakaavakarttaa nro

Lisätiedot

LEINOLA , LOUHIKONKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8252

LEINOLA , LOUHIKONKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8252 LEINOLA-5661-1, LOUHIKONKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8252 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 17.6.2008 päivättyä ja 28.7.2008 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 8252. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

KAUKAJÄRVI LEVONMÄENKATU 14, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8512

KAUKAJÄRVI LEVONMÄENKATU 14, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8512 KAUKAJÄRVI-5829-1 LEVONMÄENKATU 14, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8512 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 26. päivänä elokuuta 2013 päivättyä ja 18. marraskuuta 2013

Lisätiedot

Kaava-alueen sijainti ja luonne

Kaava-alueen sijainti ja luonne VIIALA-5208-22, NUIJATIE 24, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8332. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18.08.2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8332. Asian

Lisätiedot

LINNAINMAA , LINNAINMAANKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

LINNAINMAA , LINNAINMAANKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne LINNAINMAA-5609-8, LINNAINMAANKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8278. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29. päivänä heinäkuuta 2008 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8278. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

PAPPILA , TANHUANKATU 44. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA , TANHUANKATU 44. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5563-4, TANHUANKATU 44. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8482. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 1. päivänä maaliskuuta 2013 päivättyä ja 30. huhtikuuta

Lisätiedot

LAMMINPÄÄ-2024-8, MURRONKORVENTIE 15. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KARTTA NRO 8336. Kaava-alueen sijainti ja luonne

LAMMINPÄÄ-2024-8, MURRONKORVENTIE 15. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KARTTA NRO 8336. Kaava-alueen sijainti ja luonne LAMMINPÄÄ-2024-8, MURRONKORVENTIE 15. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KARTTA NRO 8336. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18. päivänä elokuuta 2011 päivättyä ja 5.1.2012

Lisätiedot

LINNAINMAA, YLINIKKILÄNKATU 10. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8594.

LINNAINMAA, YLINIKKILÄNKATU 10. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8594. LINNAINMAA, YLINIKKILÄNKATU 10. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8594. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 24. päivänä syyskuuta 2015 päivättyä ja 2.11.2015

Lisätiedot

LINNAINMAA , LEINOLANKATU 94, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

LINNAINMAA , LEINOLANKATU 94, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne LINNAINMAA-5627-22, LEINOLANKATU 94, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8356. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 9. päivä elokuuta 2010 päivättyä ja 13. päivä syyskuuta

Lisätiedot

VEHMAINEN , PYSÄKKIKUJA 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KARTTA NRO 8488.

VEHMAINEN , PYSÄKKIKUJA 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KARTTA NRO 8488. VEHMAINEN 4482-6, PYSÄKKIKUJA 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KARTTA NRO 8488. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18. päivänä helmikuuta 2013 päivättyä ja 15.4.2013 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

KOIVISTONKYLÄ-5362-7, JOKIPOHJANTIE 38. TONTIN JAKAMINEN JA POHJOISRAJAN TARKISTAMINEN SEKÄ PUISTOJEN NIMEÄMINEN, KAAVA NRO 8235.

KOIVISTONKYLÄ-5362-7, JOKIPOHJANTIE 38. TONTIN JAKAMINEN JA POHJOISRAJAN TARKISTAMINEN SEKÄ PUISTOJEN NIMEÄMINEN, KAAVA NRO 8235. KOIVISTONKYLÄ-5362-7, JOKIPOHJANTIE 38. TONTIN JAKAMINEN JA POHJOISRAJAN TARKISTAMINEN SEKÄ PUISTOJEN NIMEÄMINEN, KAAVA NRO 8235. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 17. päivänä lokakuuta 2007

Lisätiedot

UUSIKYLÄ , KYRÖLÄNKATU 11, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8545.

UUSIKYLÄ , KYRÖLÄNKATU 11, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8545. UUSIKYLÄ 4820 11, KYRÖLÄNKATU 11, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8545. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 26. päivänä tammikuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8545. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

LINNAINMAA , KOTIPELLONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

LINNAINMAA , KOTIPELLONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne LINNAINMAA-5602-3, KOTIPELLONKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8459. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2013 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8459. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

NIEMI , PUOMIKATU 4, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

NIEMI , PUOMIKATU 4, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne NIEMI-2611-2, PUOMIKATU 4, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8347. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 2. päivä marraskuuta 2009 päivättyä ja 7. päivä joulukuuta 2009 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

VEISU , PIHTIKANNONKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

VEISU , PIHTIKANNONKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne VEISU-5481-5, PIHTIKANNONKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8323. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 4. päivänä toukokuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8323. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

VIIALA , VIIALANTIE 54. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8486.

VIIALA , VIIALANTIE 54. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8486. VIIALA-5205-9, VIIALANTIE 54. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8486. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 25. päivänä maaliskuuta 2013 päivättyä ja 27. toukokuuta

Lisätiedot

LINNAINMAA , KOTIPELLONKATU 12, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA VÄHÄINEN KAAVAPUISTON MUUTOS. KAAVA NRO 8392.

LINNAINMAA , KOTIPELLONKATU 12, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA VÄHÄINEN KAAVAPUISTON MUUTOS. KAAVA NRO 8392. LINNAINMAA-5601-1, KOTIPELLONKATU 12, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA VÄHÄINEN KAAVAPUISTON MUUTOS. KAAVA NRO 8392. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7. päivänä marraskuuta

Lisätiedot

LAMMINPÄÄ , ÄIJÄNAHTEENTIE 24, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8424.

LAMMINPÄÄ , ÄIJÄNAHTEENTIE 24, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8424. LAMMINPÄÄ-2009-11, ÄIJÄNAHTEENTIE 24, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KARTTA NRO 8424. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7. päivänä toukokuuta 2012 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

AAKKULA (TILA 17:74), KIVIKIRKONTIE 17, UUSIEN PIENTALOTONTTIEN MUODOSTAMINEN OSASTA TONTTIA JA PUISTOA, KAAVA NRO 8242.

AAKKULA (TILA 17:74), KIVIKIRKONTIE 17, UUSIEN PIENTALOTONTTIEN MUODOSTAMINEN OSASTA TONTTIA JA PUISTOA, KAAVA NRO 8242. AAKKULA 5061-2 (TILA 17:74), KIVIKIRKONTIE 17, UUSIEN PIENTALOTONTTIEN MUODOSTAMINEN OSASTA TONTTIA JA PUISTOA, KAAVA NRO 8242. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 23. päivänä marraskuuta 2007

Lisätiedot

LINTULAMPI , PAROMANKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

LINTULAMPI , PAROMANKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne LINTULAMPI-2555-18, PAROMANKATU 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8365 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10. päivä kesäkuuta 2010 päivättyä ja 16.8.2010 tarkastettua asemakaavakarttaa nro

Lisätiedot

PAPPILA , TANHUANKATU 67, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA KATUALUEEN LIITTÄMINEN TONTTIIN, KAAVA NRO 8416.

PAPPILA , TANHUANKATU 67, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA KATUALUEEN LIITTÄMINEN TONTTIIN, KAAVA NRO 8416. PAPPILA-5557-3, TANHUANKATU 67, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA KATUALUEEN LIITTÄMINEN TONTTIIN, KAAVA NRO 8416. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 24. päivänä lokakuuta

Lisätiedot

LINNAINMAA , YLINIKKILÄNKUJA 1, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8285.

LINNAINMAA , YLINIKKILÄNKUJA 1, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8285. LINNAINMAA-5622-5, YLINIKKILÄNKUJA 1, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8285. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 8. päivänä elokuuta 2008 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8285. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

VEHMAINEN, SEIMENKATU 18, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LI- SÄÄMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8620.

VEHMAINEN, SEIMENKATU 18, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LI- SÄÄMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8620. VEHMAINEN, SEIMENKATU 18, TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LI- SÄÄMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8620. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 31. päivänä maaliskuuta 2016 päivättyä ja 9.5.2016 tarkistettua

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Kaava-alueen sijainti ja luonne

TIIVISTELMÄ. Kaava-alueen sijainti ja luonne VEHMAINEN-4482-11, PYSÄKKIKUJA 2, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, RAKENNUSOI- KEUDEN LISÄÄMINEN, PUISTON NIMEÄMINEN JA TONTIN MUODOSTAMINEN MUUN- TAMOLLE KAAVA NRO 8397 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.5.2007 tark. 5.7.2007 PIENTALOALUEEN TÄYDENTÄMINEN, TONTIN TAKAHUHTI-4973-4 JAKAMINEN, LINNAHAANKATU, KAAVA NRO 8214. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

PAPPILA , TANHUANKATU 66, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA , TANHUANKATU 66, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5566-4, TANHUANKATU 66, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8298. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä ja 23.3.2009 tarkistettua asemakaavakarttaa nro

Lisätiedot

PAPPILA , TANHUANKATU 64, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA , TANHUANKATU 64, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5566-3, TANHUANKATU 64, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8352. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18. päivänä joulukuuta 2009 päivättyä ja 1. helmikuuta 2010 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

MESSUKYLÄ , GRÖNBERGINKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

MESSUKYLÄ , GRÖNBERGINKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne MESSUKYLÄ-5135-13, GRÖNBERGINKATU 10, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8296 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 12. päivänä tammikuuta 2009 päivättyä ja 11. päivänä helmikuuta 2009 tarkistettua

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN TARKISTAMINEN ASUINPIENTALON RAKENTAMISTA VARTEN. TAATALA , SULKARINNE 13. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

ASEMAKAAVAN TARKISTAMINEN ASUINPIENTALON RAKENTAMISTA VARTEN. TAATALA , SULKARINNE 13. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne ASEMAKAAVAN TARKISTAMINEN ASUINPIENTALON RAKENTAMISTA VARTEN. TAATALA-5319-5, SULKARINNE 13. KAAVA NRO 8272. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7. päivä heinäkuuta 2008 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

Lamminpää , Lannemäentie 29, rakennusoikeuden lisääminen, kaava nro 8575

Lamminpää , Lannemäentie 29, rakennusoikeuden lisääminen, kaava nro 8575 Lamminpää 2051-2, Lannemäentie 29, rakennusoikeuden lisääminen, kaava nro 8575 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 5. päivänä maaliskuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8575. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

NIEMI , VÄHÄNIEMENKATU 16, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8409.

NIEMI , VÄHÄNIEMENKATU 16, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8409. NIEMI-2626-8, VÄHÄNIEMENKATU 16, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8409. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 19. päivänä elokuuta 2011 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

VEHMAINEN , KAUPPILAISENKATU 39, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8507

VEHMAINEN , KAUPPILAISENKATU 39, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8507 VEHMAINEN-4519-9, KAUPPILAISENKATU 39, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8507 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä heinäkuuta 2013 päivättyä asemakaavakarttaa nro

Lisätiedot

PAPPILA , KUKKOINKIVENKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA , KUKKOINKIVENKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5552-3, KUKKOINKIVENKATU 6, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8339. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 24.08.2009 päivättyä ja 04.11.2009 tarkistettua

Lisätiedot

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8176. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

KOIVISTONKYLÄ , KIVIMÄENKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8544

KOIVISTONKYLÄ , KIVIMÄENKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8544 KOIVISTONKYLÄ-5377-6, KIVIMÄENKATU 7, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8544 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.6.2014 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8544.

Lisätiedot

IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573.

IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573. IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30. päivänä maaliskuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8573. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

RYYDYNPOHJA , TAKASENKATU 1, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

RYYDYNPOHJA , TAKASENKATU 1, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne RYYDYNPOHJA-2573-1, TAKASENKATU 1, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8375. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 15. päivä marraskuuta 2010 päivättyä ja 29.12.2010

Lisätiedot

XV (TAMMELA) 361 3, KYLLIKINRAITTI 7, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMINEN ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN. KAAVA NRO 8259.

XV (TAMMELA) 361 3, KYLLIKINRAITTI 7, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMINEN ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN. KAAVA NRO 8259. XV (TAMMELA) 361 3, KYLLIKINRAITTI 7, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMINEN ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN. KAAVA NRO 8259. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 19.09.2008 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

NIRVA , NIRVANKALLIONKATU 17, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

NIRVA , NIRVANKALLIONKATU 17, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne NIRVA-4420-23, NIRVANKALLIONKATU 17, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8324. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 25. päivä toukokuuta 2009 päivättyä ja 28. päivä syyskuuta 2009 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

KOIVISTONKYLÄ ja , SIPILÄNKATU 8 JA SIPILÄNKATU 5, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8543

KOIVISTONKYLÄ ja , SIPILÄNKATU 8 JA SIPILÄNKATU 5, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8543 KOIVISTONKYLÄ-5371-6 ja -5369-3, SIPILÄNKATU 8 JA SIPILÄNKATU 5, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8543 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.6.2014 päivättyä

Lisätiedot

VIIALA, KIRVESTIE 15 Asemakaava nro 8711 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS. Ehdotusvaihe. Diaarinumero: TRE: 8607/ /2017. Tampereen kaupunki

VIIALA, KIRVESTIE 15 Asemakaava nro 8711 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS. Ehdotusvaihe. Diaarinumero: TRE: 8607/ /2017. Tampereen kaupunki VIIALA, KIRVESTIE 15 Asemakaava nro 8711 Diaarinumero: TRE: 8607/10.02.01/2017 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Ehdotusvaihe Tampereen kaupunki 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee: Tampereen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys: ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA

Lisätiedot

RAKENNUSOIKEUDEN JA RAKENNUSPAIKAN LISÄÄMINEN, NIEMI , LAUTTAKATU 4, KAAVA NRO 8241.

RAKENNUSOIKEUDEN JA RAKENNUSPAIKAN LISÄÄMINEN, NIEMI , LAUTTAKATU 4, KAAVA NRO 8241. RAKENNUSOIKEUDEN JA RAKENNUSPAIKAN LISÄÄMINEN, NIEMI - 2620-2, LAUTTAKATU 4, KAAVA NRO 8241. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28. päivänä syyskuuta 2007 päivättyä ja 29. päivänä lokakuuta tarkistettua

Lisätiedot

POHTOLA, RYYDYNKATU 27, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMI- NEN, ASEMAKAAVA NRO 8595.

POHTOLA, RYYDYNKATU 27, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMI- NEN, ASEMAKAAVA NRO 8595. POHTOLA, RYYDYNKATU 27, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMI- NEN, ASEMAKAAVA NRO 8595. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 20. päivänä elokuuta 2015 päivättyä ja 7.12.2015 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS NIEMI, KIVIKAARENKATU 22, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaava nro 8657 Diaarinumero: TRE: 8803/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 3.4.2017 Vireilletulo: 2.2.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

PAPPILA , TANHUANKATU 35, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA , TANHUANKATU 35, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5552 13, TANHUANKATU 35, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8484. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7. päivänä toukokuuta 2013 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

UUSI ASEMAKAAVA PIENTALOA VARTEN, VEHMAINEN, KAUKAJÄRVENTÖRMÄ, KAAVA NO 8223.

UUSI ASEMAKAAVA PIENTALOA VARTEN, VEHMAINEN, KAUKAJÄRVENTÖRMÄ, KAAVA NO 8223. UUSI ASEMAKAAVA PIENTALOA VARTEN, VEHMAINEN, KAUKAJÄRVENTÖRMÄ, KAAVA NO 8223. Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä elokuuta 2007 päivättyä, 1.11.2007 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS NIEMI, VÄHÄNIEMENKATU 14, TONTIN JAKAMINEN Asemakaava nro 8650 Diaarinumero: TRE:4623/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 13.10.2016 2 Aloitteen asemakaavan muuttamiseksi on tehnyt tontin nro 2626-7

Lisätiedot

Asemakaavan toteuttaminen

Asemakaavan toteuttaminen LEINOLA-6447-4, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN KENKIRAJANKATU 11, KAAVA NRO 8253. 1 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 4. päivänä marraskuuta 2008 päivättyä ja 16. joulukuuta 2008 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.7.2008 MULTISILTA-6524-12, 13 ja 14, PERKKOONKATU 9, 11 ja 13, TONTTIEN YHDISTÄMINEN JA RAJOJEN TARKISTAMINEN, TAMPEREEN POSTIKESKUS, KAAVA

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS KAARILA, OJUSTENKATU 11. TONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8633 Diaarinumero: TRE: 227/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 3.4.2017 Ehdotusvaihe 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Kaava-alueen sijainti ja luonne

Kaava-alueen sijainti ja luonne LAMMINPÄÄ-2019-14 JA HYHKY-4:144, HÄTILÄNTIE 5 JA LAMMINKANKAANTIE 7, ASUIN- JA LIIKETONTIN ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN SEKÄ PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8319. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.3.2014 LINNAINMAA-5609-12, KARKONMÄENKATU 8, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8530. Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma 9.8.2007 RAHOLA 3023 5, PUISTOALUEEN OSAN LIITTÄMINEN OSAKSI TONTTIA, TEERIVUORENKATU 8, KAAVA NRO 8171. Kaava alue ja kaavan lähivaikutusalue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012 KAUKAJÄRVI-6065-3, 4 JA 5, HIKIVUORENKATU 53 55 JA ROSMARIININKATU 2, RI- VITALOKORTTELIN MUUTTAMINEN OMAKOTITONTEIKSI, KAAVA

Lisätiedot

PAPPILA , KATAJAMÄENKATU 3, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8505

PAPPILA , KATAJAMÄENKATU 3, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8505 PAPPILA-5557-9, KATAJAMÄENKATU 3, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8505 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 23. päivänä kesäkuuta 2013 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Asuinrakennuksen rakennusalalle on merkitty kerroslukumerkintä II. Talousrakennuksen rakennusalalle on merkitty kerroslukumerkintä I.

TIIVISTELMÄ. Asuinrakennuksen rakennusalalle on merkitty kerroslukumerkintä II. Talousrakennuksen rakennusalalle on merkitty kerroslukumerkintä I. EPILÄNHARJU-1220-4, EPILÄNKATU 65 A, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8240. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä lokakuuta 2007 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8240. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

LEINOLA MAIJANNIITYNKATU 2, HOLVASTI, , KÄRJENNIITYNKATU 12, TONTTIEN JAKAMINEN JA RAKEN- NUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaavan selostus

LEINOLA MAIJANNIITYNKATU 2, HOLVASTI, , KÄRJENNIITYNKATU 12, TONTTIEN JAKAMINEN JA RAKEN- NUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaavan selostus LEINOLA 5671-1 MAIJANNIITYNKATU 2, HOLVASTI, 5754-1, KÄRJENNIITYNKATU 12, TONTTIEN JAKAMINEN JA RAKEN- NUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaavan selostus 3.5.2018. Tarkistettu 17.9.2018 Asemakaava nro 8683 TRE:3155/10.02.01/2017

Lisätiedot

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS KOIVISTONKYLÄ 5396-3, HYLLINIITYNKATU 13. Asemakaava nro 8632 Diaarinumero: TRE: 372/10.02.01/2016 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 3.10.2016 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee: Tampereen

Lisätiedot

RISTINARKKU JA , KUKKURAISENKATU 14 JA LAUTAMIEHENKATU 9, KAHDEN PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8271.

RISTINARKKU JA , KUKKURAISENKATU 14 JA LAUTAMIEHENKATU 9, KAHDEN PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8271. RISTINARKKU 5025-1 JA 5025-6, KUKKURAISENKATU 14 JA LAUTAMIEHENKATU 9, KAHDEN PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8271. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 4.8.2008 päivättyä ja 1.10.2008 tarkistettua

Lisätiedot

Alueet a/2 (Listakatu 2-4) ja d (Lauttakatu 11, Tapulinkatu 17) on toteutettu erillisinä kaavamuutoksina nro 8134 ja 8133.

Alueet a/2 (Listakatu 2-4) ja d (Lauttakatu 11, Tapulinkatu 17) on toteutettu erillisinä kaavamuutoksina nro 8134 ja 8133. NIEMI-2621-8, PIIRUKATU 16, YLEISEN RAKENNUKSEN TONTIN MUUTTAMINEN ASUINPIENTALOJEN JA MUUNTAMON KORTTELIALUEEKSI JA LÄHIVIRKISTYS- ALUEEKSI, KAAVA NRO 7471 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee

Lisätiedot

MULTISILTA JA 4, RUOKOMÄENKATU 16 JA 18, ASEMAKAAVAN MUUTOS SÄHKÖASEMIEN RAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

MULTISILTA JA 4, RUOKOMÄENKATU 16 JA 18, ASEMAKAAVAN MUUTOS SÄHKÖASEMIEN RAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne MULTISILTA-6526-3 JA 4, RUOKOMÄENKATU 16 JA 18, ASEMAKAAVAN MUUTOS SÄHKÖASEMIEN RAKENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8313. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 6. päivänä huhtikuuta 2009 päivättyä ja

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS 6. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 82 TONTIN 15 ASEMAKAAVAN MUUTOS, Pitkäkatu 25 2 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut/kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1

Lisätiedot

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 Diaari 380/10.02.03/2014 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 ULVILAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖOSASTO

Lisätiedot

INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE

INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 305 osaa sekä puistoaluetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 305 tontti 1 Kaavan

Lisätiedot

1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 ASEMAKAAVANMUUTOKSEN SELOSTUS, joka koskee 16. päivänä toukokuuta 2014 päivättyä ja 6.10.2014 muutettua (lausunnot) asemakaavakarttaa. Lampuodintie (19/2013) 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavanmuutos

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 KAUPPI KORTTELIT 880 4 JA 881 26, 27 JA 28, TEISKONTIE 33 JA KUNTOKATU 4 (TAMK JA PIRAMK, LISÄRAKENTAMINEN) SEKÄ KATU-, PUISTOJA PYSÄKÖINTIALUETTA.

Lisätiedot

PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS

PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS PARKANON KAUPUNKI PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 12.1.2009 Kaavoitus- Arkkitehtipalvelu Mattila Oy 1 PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

PAPPILA HUUNALANKATU 32. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

PAPPILA HUUNALANKATU 32. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne PAPPILA-5557 11 HUUNALANKATU 32. PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8494. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 6. päivänä toukokuuta 2013 päivättyä ja 19. elokuuta

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / /

KAAVASELOSTUS / / / KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN

Lisätiedot

PAPPILA , JA , TANHUANKATU 63 JA KATAJAMÄENKATU 9, YLEISET ALUEET, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN.

PAPPILA , JA , TANHUANKATU 63 JA KATAJAMÄENKATU 9, YLEISET ALUEET, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. PAPPILA-5557-5, JA 5557-6, TANHUANKATU 63 JA KATAJAMÄENKATU 9, YLEISET ALUEET, PIENTALOTONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8483 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.

Lisätiedot

MESSUKYLÄ , RISTINARKUNTIE 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8422.

MESSUKYLÄ , RISTINARKUNTIE 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8422. MESSUKYLÄ-5102-11, RISTINARKUNTIE 5, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8422. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 22. päivänä marraskuuta 2011 päivättyä ja 16.1.2012

Lisätiedot

HUIKAS, YLI-HUIKKAANTIE 30 Asemakaava nro 8710 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS , tark Diaarinumero: TRE: 5354/10.02.

HUIKAS, YLI-HUIKKAANTIE 30 Asemakaava nro 8710 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS , tark Diaarinumero: TRE: 5354/10.02. HUIKAS, YLI-HUIKKAANTIE 30 Asemakaava nro 8710 Diaarinumero: TRE: 5354/10.02.01/2017 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 8.3.2018, tark. 9.4.2018 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee: Tampereen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)

Lisätiedot

LINTULAMPI, PAROMANKATU 6 Asemakaava nro 8691 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS , tark Diaarinumero: TRE: 6167/10.02.

LINTULAMPI, PAROMANKATU 6 Asemakaava nro 8691 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS , tark Diaarinumero: TRE: 6167/10.02. LINTULAMPI, PAROMANKATU 6 Asemakaava nro 8691 Diaarinumero: TRE: 6167/10.02.01/2017 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 22.2.2018, tark. 9.4.2017 2 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee: Tampereen

Lisätiedot

RUOTULA , YLI-HUIKKAANTIE 66, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne

RUOTULA , YLI-HUIKKAANTIE 66, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO Kaava-alueen sijainti ja luonne RUOTULA-4863-8, YLI-HUIKKAANTIE 66, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KAAVA NRO 8225. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29. päivä maaliskuuta 2010 päivättyä ja 21. päivä kesäkuuta 2010 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573.

IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573. IKURI, RAIVAAJANTIE 48, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8573. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30. päivänä maaliskuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8573. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, EPILÄNHARJU , KALIMANKUJA 1, KAAVA NRO 8280

PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, EPILÄNHARJU , KALIMANKUJA 1, KAAVA NRO 8280 PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, EPILÄNHARJU 1231-1, KALIMANKUJA 1, KAAVA NRO 8280 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 16. päivänä heinäkuuta 2008 päivättyä ja 21.08.2008 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.4.2008 LEINOLA, Korttelin 6447 täydennysrakentaminen, osoite Kenkirajankatu 11, Kaava nro 8253. TAMPEREEN KAUPUNKI Kaupunkiympäristön kehittäminen

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS VATIALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LENKKITIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 8.10.2013 ASEMAKAAVAN NUMERO 727 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI KYLÄ VATIALA KORTTELIT 1350

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Oulunsuun kaupunginosan korttelin 54 tonttia nro 8 koskevaan asemakaavaan (Pietiläntie 33)

ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Oulunsuun kaupunginosan korttelin 54 tonttia nro 8 koskevaan asemakaavaan (Pietiläntie 33) Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut ASEMAKAAVAN SELOSTUS 10.3.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Oulunsuun kaupunginosan korttelin 54 tonttia nro 8 koskevaan asemakaavaan (Pietiläntie 33) kaavatunnus 564-2186

Lisätiedot