Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma"

Transkriptio

1 TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma MESSUKYLÄ , MESSUKYLÄNKATU 37, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. KAAVA NRO Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta v Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on? Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä mm. seuraavasti: Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Kaavoituksen vireilletulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista ja osallistumis- ja arviointimenettelystä. Tarkoituksena on kertoa, miksi kaava laaditaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa. Aloite Aloitteen asemakaavan muuttamiseksi on tehnyt Tampereen seudun opiskelijaasuntosäätiö (TOAS), joka on tontin haltija. Tontin omistaa Tampereen kaupunki. Asemakaavamuutoksen diaarinumero: TRE: 7760/ /2013 pvm

2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee n. 5 km itään kaupungin keskustasta Messukylän kaupunginosassa Messukylänkadun varrella osoitteessa Messukylänkatu 37. Tontti rajautuu etelässä Messukylänkatuun, lännessä Messukylän vanhaan hautausmaa-alueeseen, pohjoisessa pientalotontteihin ja idässä Messukylän päiväkodin tonttiin. Kaupunkiliikenteen bussipysäkki on tontin kohdalla. Suunnittelualueen läheisyydessä sijaitsee Messukylän koulu, Messukylän kirkko ja Messukylän vanha kirkko. Kaavamuutoksen kohteena olevan tontin pinta-ala on 9255 m². Tonttijako (tunnus nro 2929) on hyväksytty ja tontti on merkitty tonttirekisteriin Tontilla on kolme vuosina valmistunutta kolmikerroksista, betonielementtistä asuinkerrostaloa sekä yksikerroksinen betonielementtinen liikerakennus, joka valmistunut vuonna Asuinkerrostalot toimivat opiskelija-asuntoina. Tontti on melko tasainen, pohjoispuolella maasto alkaa laskeutua jyrkästi. Maaperä on hiekkaa. Tontti sijaitsee pohjavesi- ja radonalueella. Suunnittelun lähtökohdat ja tehtävät selvitykset ja kaavatilanne Maakuntakaava Pirkanmaan 1. Maakuntakaava on vahvistettu valtioneuvostossa Suunnittelualue on maakuntakaavassa taajamatoimintojen aluetta (A). Yleiskaava Tampereen kantakaupungin vahvistetun yleiskaavan mukaan alue on kerrostalovaltaista asuntoaluetta (AK). Kerrosalasta vähintään 70% on sijoitettava kerrostaloihin ja alueelle voidaan osoittaa myös asuinympäristöön soveltuvia työtiloja. Ote yleiskaavasta. Asemakaava Tontilla on voimassa vahvistettu asemakaava nro Tontti on asuntokerrostalojen korttelialuetta (AK). Tontille on sijoitettava vähintään yksi autopaikka kutakin asuntoa kohti ja liiketilan 100 m² kohti, sekä vähintään 10 m² vapaata yhtenäistä pihatilaa asuntoa kohti. Rakennusoikeutta tontille on osoitettu tehokkuusluvulla e = 0,6, jolloin rakennusoikeudeksi muodostuu 5553 m². Tontilla on kolme rakennusalaa, joilla on kerroslukuna kolme (III) sekä yksi myymälän tai liikkeen rakennusala, jolla kerrosluku on yksi (I).

3 Ote ajantasa-asemakaavakartasta. Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen Tampereella -hanke (EHYT) EHYT hankkeen tavoitteena on etsiä asuntorakentamiseen soveltuvia alueita Tampereen kantakaupungin olevaa rakennetta täydentäen ja jatkaen. Kaavamuutosalue on huomioitu EHYT hankkeessa nykyisen korttelirakenteen täydennysalueena. Selvitykset Suunnittelun pohjaksi laaditaan mm. melu-, hulevesi- ja kulttuuriympäristöselvitykset. Lisäksi on tarpeen laatia katusuunnitelma, jossa Messukylänkadulla tontin edustalla sijaitsevien erilaisten toimintojen yhtymäkohta suunnitellaan ja mitoitetaan. Kaavan tavoitteet Kaavan hakijan tarkoituksena on purkaa tontin heikossa kunnossa olevat kerrostalot sekä liikerakennus ja rakentaa kolme uutta tehokkaampaa asuinkerrostaloa tilalle. Hakijan tavoitteet ovat vahvistetun yleiskaavan täydennysrakentamistavoitteen mukaisia. Kaavoituksen tavoitteena on tutkia hakijan tavoitteiden toteuttamiskelpoisuus ja alueelle soveltuvuus. Edellytyksenä on Messukylän kaupunginosan yleisilmeen koheneminen ja kaupunkirakenteen eheyttäminen. Tavoitteena myös on sovittaa uusi rakentaminen alueen olemassa olevaan kulttuuriympäristöön. Suunnittelualue on pohjavesialuetta ja radonriskialuetta, mikä tulee huomioida kaavassa. Kaavassa varmistetaan meluntorjunta vilkkaan liikenteen läheisyydessä sekä tutkitaan muut ympäristöhäiriöt. Osalliset - Muutoksen hakija - Naapurikiinteistöt (lähivaikutusalue) - Aakkulan ja lähiympäristön omakotiyhdistys ry - Koillis-Alvari

4 - Kaupungin eri toimialat, viranomaiset ja liikelaitokset (mm. kaupunkiympäristön kehittäminen viranomaisyksikköineen, kiinteistötoimi, Pirkanmaan pelastuslaitos, Tampereen Kaukolämpö Oy, Tampereen Sähköverkko Oy, Tampereen Vesi liikelaitos) - Muut viranomaiset (mm. Pirkanmaan maakuntamuseo, Pirkanmaan ELY-keskus) - Muut ilmoituksensa mukaan Tiedottaminen ja osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestäminen Asemakaavatyön aikana aineistojen nähtävilläoloista (OAS, luonnos, kaavaehdotus) julkaistaan kuulutukset kaupungin ilmoituslehdessä (Aamulehti). Kaava-aineisto on nähtävillä kaavan eri vaiheissa nähtävilläoloaikoina Palvelupiste Frenckellissä osoitteessa Frenckellinaukio 2 B, jossa palvelupisteen neuvojilta saa opastusta kaavan valmisteluun liittyvistä asioista. Aineisto on lisäksi nähtävillä kaavoituksen Internet-sivuilla osoitteessa: Mahdolliset mielipiteet ja muistutukset tulee toimittaa nähtävilläoloaikoina kirjaamoon. Kirjaamon postiosoite: Kirjaamo, PL 487, Tampere Kirjaamon käyntiosoite: Puutarhakatu 6 Kirjaamon sähköpostiosoite: kirjaamo@tampere.fi Saaduista mielipiteistä ja lausunnoista laaditaan kooste asemakaavan selostukseen. Aloitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävänä Hakija ei ole kuullut naapureitaan ennakkoon. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma lähetetään sen nähtävilläoloaikana tiedoksi edellä mainituille osallisille. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta voi jättää mielipiteen nähtävilläoloaikana Tampereen kaupungin kirjaamoon. Kaavan valmisteluvaihe, asemakaavaluonnos Valmisteluvaiheessa tutkitaan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatu palaute ja järjestetään tarvittavia neuvotteluja. Aloitusvaiheen materiaali kehitetään kaavaluonnokseksi. Selostuksessa kerrotaan, miten osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saadut mielipiteet ovat vaikuttaneet kaavaluonnokseen. Laaditusta asemakaavaluonnoksesta liitemateriaaleineen pyydetään lausunnot asianomaisilta kaupungin toimialoilta ja muilta viranomaistahoilta. Samat asiakirjat ja lähetetään tiedoksi aloitteen tekijälle ja kuulutetaan nähtäville mielipiteiden antamista varten. Asemakaavaehdotus Luonnoksesta saadun palautteen ja valmisteluaineiston sekä vaikutusten arviointien pohjalta laaditaan kaavaehdotus. Kooste saaduista lausunnoista ja mielipiteistä kirjataan asemakaavan selostukseen tai vastineluetteloon. Selostuksessa selvitetään eri vaiheissa tehdyt muutokset. Yhdyskuntalautakunta käsittelee ehdotuksen ja asettaa sen yleisesti nähtäville. Nähtävilläolosta julkaistaan sanomalehtikuulutus ja siitä tiedotetaan internetissä. Ehdotuksesta pyydetään lausunnot asianomaisilta viranomaistahoilta. Ehdotuksen selostuksesta selviää, miten jätetyt mielipiteet ovat vaikuttaneet suunnitteluun. Ehdotusta vastaan on mahdollista jättää muistutuksia ja ne käsitellään säädetyssä järjestyksessä. Muistutukset voi jättää kaavaehdotuksen nähtävilläoloaikana Tampereen kaupungin kirjaamoon.

5 Vaikutusten arviointi Asemakaavan vaikutusten arviointi tehdään kaavan laatimisen yhteydessä. Suunnitelmasta arvioidaan vaikutukset: 1) yhdyskuntarakenteeseen 2) ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön; 3) kaupunkikuvaan ja rakennettuun ympäristöön 4) luonnonoloihin, maaperään ja vesiolosuhteisiin Kaavan käsittelyvaiheet kaaviona ja asiasta päättäminen Asiasta päättäminen kuuluu kaupunginvaltuuston toimivaltaan. Oheisena kaavio asemakaavan käsittelyvaiheista, josta selviää, miten osallistumismahdollisuus jatkuu yhdyskuntalautakunnan käsittelyn jälkeen. Yhteystiedot Kaavoitusviranomainen Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu Va. asemakaavapäällikkö Elina Karppinen Kaavan laatija Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu Asemakaavasuunnittelu Asiaa hoitaa: Kaavoitusarkkitehti Hanna Ohtola puh Aineiston esittely Asiakaspalvelu Palvelupiste Frenckell Frenckellinaukio 2 B puh. (03) palvelupiste.frenckell@tampere.fi Mielipiteiden vastaanotto Tampereen kaupunki, kirjaamo, PL 487, Tampere käyntiosoite Puutarhakatu 6 kirjaamo@tampere.fi

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.3.2014 LINNAINMAA-5609-12, KARKONMÄENKATU 8, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8530. Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.6.2013 SARANKULMA-786-12, NUUTISARANKATU 9, PIHKANOKANKATU 1, ASEMAKAAVA- MUUTOS POLTTONESTEEN MYYNTIPISTEEN OSOITTAMISEKSI TONTILLE,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TRE1656/2012 Dno TRE1656/10.02.01/2012 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.4.2012 KÄMMENNIEMI, 8114-8 ja 9, AUNESSALMENKATU 6 JA 10, TONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.8.2012 TAATALA 5315 8, EKANKULMA 2, ASEMAKAAVANMUUTOS POLTTONESTEEN JAKELUASEMAA VARTEN. KAAVA NRO 8427. Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.6.2016 KOIVISTONKYLÄ, KOIVISTONTIE 30 A, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8630 Kaava-alue lähivaikutusalueineen. Ilmakuva.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma 9.8.2007 RAHOLA 3023 5, PUISTOALUEEN OSAN LIITTÄMINEN OSAKSI TONTTIA, TEERIVUORENKATU 8, KAAVA NRO 8171. Kaava alue ja kaavan lähivaikutusalue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012 KAUKAJÄRVI-6065-3, 4 JA 5, HIKIVUORENKATU 53 55 JA ROSMARIININKATU 2, RI- VITALOKORTTELIN MUUTTAMINEN OMAKOTITONTEIKSI, KAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2014 LUKONMÄKI 6310-26, 6318-1, 6319-1, TURTOLANKATU 31 37, KATU- JA SUOJAVIHERALUETTA, KORTTELEIDEN TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. KAAVA NRO 8523.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 31.1.2013 VILLILÄ-3672-2, SAARENKÄRJENKATU 3C, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, VESIJÄTTÖMAIDEN LISÄÄMINEN TONTTEIHIN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.2.2013, tark. 20.6.2016 HÄRMÄLÄ, VIHURINKATU 3, 5, 7, 9, 11, 13, 15, 17, VALMETINKATU 12 SEKÄ OSA TEHTAANKALLIONPUISTOA. ASEMAKAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro TRE: 1138/10.02.01/2013 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.06.2013. HAKAMETSÄ-4765-3, AARIKKALANKATU 6, PIENTEOLLISUUSTONTIN KÄYTTÖTAR- KOITUKSEN MUUTTAMINEN ASUINRAKENNUSTEN

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.12.2014 HYHKY-1137-18,19 JA 21 PISPALAN VALTATIE 74-78, MYYMÄLÄRAKENNUKSEN RAKENTAMINEN. KAAVA NRO 8542 Kaava-alue lähivaikutusalueineen.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu TAMPERE Yhdyskuntasuunnittelu Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.3.2010, tarkistettu 30.8.2010 PELTOLAMMI-5954-2 SEKÄ PUISTO-, LIIKENNE- (PYSÄKÖIMISALUE) JA KATUALUE, SÄÄSTÄJÄNKUJA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.1.2016 KORKINMÄKI, HÄRKÄLÄNMÄENKATU 8 ja 9, TONTIN JAKAMINEN JA RAKEN- NUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8607. Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.6.2009 RANTAPERKIÖ-751-6, 758-1, 759-6, katu-, virkistys- ja urheilualuetta. Koivukuja 1-6 ja Tuomikuja 6. ASUINKERROSTALOJEN KOROTTAMINEN,

Lisätiedot

HYHKY JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON- TIKSI.

HYHKY JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON- TIKSI. Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.11.2011. HYHKY-1104-9 JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON-

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro TRE: 4032/10.02.01/2010 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 05.11.2012. RISTINARKKU 4947-1, -2, -5, VEHNÄMYLLYNKATU 27, 29, 31, PIENTEOLLISUUS- TONTTIEN RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.7.2008 MULTISILTA-6524-12, 13 ja 14, PERKKOONKATU 9, 11 ja 13, TONTTIEN YHDISTÄMINEN JA RAJOJEN TARKISTAMINEN, TAMPEREEN POSTIKESKUS, KAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 KAUPPI KORTTELIT 880 4 JA 881 26, 27 JA 28, TEISKONTIE 33 JA KUNTOKATU 4 (TAMK JA PIRAMK, LISÄRAKENTAMINEN) SEKÄ KATU-, PUISTOJA PYSÄKÖINTIALUETTA.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.10.2012 KAUKAJÄRVI-6082-1 JA 2, PITKÄNIITYNKATU 1 JA RUSKONTIE 2, METSÄNIITYN PÄIVÄKODIN LAAJENTAMINEN TYHJILLÄÄN OLEVALLE LIIKETONTILLE

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.5.2012, tark. 9.6.2014 HERVANTA-7102-1, OPISKELIJANKATU 31, HERVANNAN LUKION ALUEEN TÄYDEN- NYSRAKENTAMINEN ASUMISEEN, KATU- JA PUISTOALUETTA,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.4.2008 LEINOLA, Korttelin 6447 täydennysrakentaminen, osoite Kenkirajankatu 11, Kaava nro 8253. TAMPEREEN KAUPUNKI Kaupunkiympäristön kehittäminen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2011 HÄRMÄLÄ-768-15, PERKIÖNKATU 63, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA VIRKISTYSALUEEN LIITTÄMINEN TONTIIN. KAAVA NRO 8382 Kaava-alue,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.6.2016 Härmälä, Lättähatunkatu 1, asemakaavan tarkistaminen. Asemakaava nro 8642. Kaava-alue lähivaikutusalueineen. Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.11.2015 TAKAHUHTI, KIRJAVAISENKATU 1, PUISTO- JA KATUALUETTA, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8616. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.9.2006, tark. 24.7.2008, tark. 10.6.2010, tark. 8.11.2010

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.9.2006, tark. 24.7.2008, tark. 10.6.2010, tark. 8.11.2010 Dno 1432/10.02.01/2010 Yhdyskuntasuunnittelu Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.9.2006, tark. 24.7.2008, tark. 10.6.2010, tark. 8.11.2010 XXI- 376-76, 402-1 ja 300 SEKÄ KATUALUETTA.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.5.2015 KAUKAJÄRVI, JUVANKATU 4, KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTTAMINEN VÄHITTÄIS- KAUPAN SUURYKSIKÖKSI. ASEMAKAAVA NRO 8579. Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.6.2016 Tampella (IX), Valumallinpolku 4, 5, 7, 11, 12, käyttötarkoituksen muuttaminen ja tonttien muodostaminen. Asemakaava nro 8641.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark , tark TAMPERE Dno TRE:7569/10.02.01/2013 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.1.2010, tark. 14.4.2014, tark. 17.11.2014 KUMPULA, VIRKISTYS- JA ERITYISALUE, LEINOLAN KYLÄN TILAT RN:o

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.1.2012 IV-66-142 JA PUISTOALUETTA, SATAKUNNANKATU 60, SEPÄNKATU 9, AMURIN KOULUN LAAJENNUS. KAAVA NRO 8393. Kaava-alue lähivaikutusalueineen.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2.5.2011, tarkistettu 31.8.2011 XIX (KALEVANRINNE)- 832-4 ja 6. SAMMONKATU 52-54, TAKOJANKATU 13, LIIKE-, PIENTEOLLISUUS- JA VARASTOALUEEN MUUTTAMINEN

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Yhdyskuntasuunnittelu Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2010 XIII-191-48 (RATINA), VUOLTEENKATU 22, ASUINRAKENNUKSEN SUOJELU JA TONTIN TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. KAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.3.2013, tarkistettu 3.2.2014

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.3.2013, tarkistettu 3.2.2014 TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.3.2013, tarkistettu 3.2.2014 HÄRMÄLÄ-921-5, -14, -15, -16, -17, SARANKULMANKATU 20, ILMAILUNKATU 5 9, ASEMAKAAVANMUUTOS RAKENNUSOIKEUDEN

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.5.2007 tark. 5.7.2007 PIENTALOALUEEN TÄYDENTÄMINEN, TONTIN TAKAHUHTI-4973-4 JAKAMINEN, LINNAHAANKATU, KAAVA NRO 8214. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

Asemakaavan / Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma tark

Asemakaavan / Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma tark Asemakaavan / Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.6.2010 tark 24.2.2011 LINNAINMAA, LINNAKESKUKSEN PALVELUKORTTELI 5697, MÄENTAKUSEN- KATU, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA KORTTELIRAJOJEN

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 31.3.2011 KAARILA, UUSI ASUNTOALUE, HUTIKONPUISTO, HUTIKONPOLKU JA LEPPÄTÖRMÄNPUISTO HYHKYN KYLÄ 2:274 JA 2:276, KAAVA nro 8391 Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro TRE: 9261/10.02.01/2012 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.10.2013. PAPPILA-5571-20, LUHTAANKATU 11-23, ASUINTONTIN KERROSALAN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8492. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

KAUKAJÄRVI, JUVANKATU 14, ASUIN- JA LIIKERAKENTAMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8590

KAUKAJÄRVI, JUVANKATU 14, ASUIN- JA LIIKERAKENTAMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8590 TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 tark. 15.6.2015 KAUKAJÄRVI, JUVANKATU 14, ASUIN- JA LIIKERAKENTAMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8590 Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.8.2015 POHTOLA, RYYDYNKATU 27, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄ- MINEN. ASEMAKAAVA NRO 8595. Kaava-alue, lähivaikutusalue katkoviivalla

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.8.2013, tark. 19.5.2014 III (NALKALA) JA XIII (RATINA), TORI- JA VESIALUETTA, LAUKONTORI, PAVILJONGIN RAKENTAMINEN, KAAVA NRO 8515.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tark ,

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tark , Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 29.10.2012 Tark. 13.11.2013, 6.2.2017 PAPPILA, 5595-1, KATU- JA VIRKISTYSALUETTA, HAUKKAMÄENKATU 1. TOAS. ASEMAKAAVA NRO 8453. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.3.2015, tark. 28.11.2016 RISTINARKKU 5027 23 JA KATUALUETTA. VEIJANMÄENKATU 4, RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8510. Kaava-alue

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2016 VIIALA, NUIJATIE 31, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN VUOKRA-ASUMISEEN, ASEMAKAAVA NRO 8627 Kaava-alue lähivaikutusalueineen.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen ja laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen ja laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen ja laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.9.2014 tark. 23.4.2015 TEOLLISUUSALUEEN LAAJENTAMINEN LINNAINMAA, LEINOLA, YRITTÄJÄNKATU, HAUTALANKATU, ASEMAKAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.12.2014, tark. 8.8.2016, tark. 20.3.2017 HERVANTA, PUISTO-JA KATUALUETTA, RAITIOTIEN SÄHKÖNSYÖTTÖASEMA. ASEMAKAAVA NRO 8601. Kaava-alue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE TRE:8172/10.02.01/2014 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.5.2015 LIELAHTI, TURVESUONKATU 10 KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTTAMINEN VÄHITTÄISKAUPAN SUURYKSIKÖKSI. ASEMAKAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dno 5158/10.02.01/2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.7.2011 HATANPÄÄ XXII-510-6 JA KATUALUETTA, HATANPÄÄN PUISTOKUJA 23, TEOLLISUUSTONTIN JA KATUALUEEN MUUTTAMINEN ASUINTONTIKSI.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA , TARKISTETTU

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA , TARKISTETTU 1/6 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 01.08.2008, TARKISTETTU 18.12.2009 HÄRMÄLÄ 761 6 JA 7, NUOLIALANTIE 44 46 SEKÄ HÄRMÄLÄN RANTAPUISTO. KUUSELAN PALVELUKODIN LAAJENTAMINEN JA

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 3.8.2015 Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nahinlahden alue, 7. (Myllykylä) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä

Lisätiedot

Asemakaavan laatimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan laatimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan laatimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2014, tarkistettu 6.10.2014 HAUKILUOMA I / LINTUVIIDANKULMA JA TYVIKULMA, ASEMAKAAVAN LAATIMINEN, TÄYDENNYSRAKENTAMISTA LINTUVIIDANKADUN

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUPALVELUT ASEMAKAAVOITUS TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.4.2007 KAUKAJÄRVI - 5809-11, JUVANKATU 14, UUSI LIIKEKESKUS YLEISTEN RAKENNUSTEN TONTILLE, ASEMAKAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.9.2012, tark. 6.10.2014 XIV 245 7 ja 9, POHJOLANKATU 21 JA 27, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA ASUINRAKENNUKSEN SUOJELU. KAAVA NRO 8380.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.3.2015 LIELAHTI, POSSIJÄRVENKATU 2, KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTTAMINEN LIIKE- JA VARASTOTILOJEN TONTIKSI. ASEMAKAAVA NRO 8566. Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu

Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu 1 Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.3.2008, tarkistettu 14.9.2009 ATALA, RISSO, UUSI ASUNTOALUE. KAAVA NRO 8184 Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPEREEN KAUPUNKI Dno TRE: 1052/10.02.02/2010 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.6.2011 RANTAPERKIÖ-780-3, -11, -12, -13, LENTOKENTÄNKATU 3, 7 JA 9A SEKÄ SARAN- KULMANKATU

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Dno: TRE: 7750/2015. 9.12.2015 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.3.2016 AAKKULA, MESSUKYLÄNKATU 30-32. TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8619. Kaava-alue lähivaikutusalueineen.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2014 RAHOLA-3039-1 SEKÄ PUISTOALUETTA, VOIONMAANKATU 32, TONTIN KÄYT- TÖTARKOITUKSEN JA RAJOJEN MUUTOS SEKÄ RAKENNUSOIKEUDEN TAR-

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.2.2012

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.2.2012 TAMPERE Dno 7834/10.02.01/2011 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.2.2012 KYTTÄLÄ XI-174-3 JA 4, RAUTATIENKATU 21, ASUINRAKENNUKSEN RAKENTAMINEN TONTILLE. KAAVA NRO 8428. Kaava-alue,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma pvm. 21.2.2008

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma pvm. 21.2.2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma pvm. 21.2.2008 LAKALAIVA, 6030-4, -8, -9, 6032-5, 6034-3, -5, -9, 6055-1 JA MESSUKYLÄN KYLÄ19, SEKÄ KATU-, VIRKISTYS-, SUOJAVIHER-, LIIKENNE-

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2007 tarkistettu 24.4.2007

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2007 tarkistettu 24.4.2007 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2007 tarkistettu 24.4.2007 RAUTATIEALUEEN MUUTTAMINEN KERROSTALOKORTTELIKSI, XVIII-KAUPUNGINOSA, 2:17, SORINKATU 6-8 KAAVA NRO 8201 Kaava-alue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (tark )

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (tark ) dno TRE: 4024/02.07.01/2012 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.1.2013 (tark 2.5.2013) ATALA 6838-1, KATU- PUISTO- JA PYSÄKÖINTIALUETTA. TEOLLISUUSTONTIN MUUTOS ASUINTONTIKSI.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2016 KALEVA, PETSAMO JA KAUPPI, KEKKOSENTIE-TEISKONTIE, JOUKKOLIIKENNESIL- TA, LIIKENNE- JA KATUALUETTA, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan laatimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan laatimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan laatimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2014, tarkistettu 6.10.2014 IKURI / IKURINKAARI, ASEMAKAAVAN LAATIMINEN, TÄYDENNYSRAKENTAMISTA IKURINTIEN JA MYLLYPURONKADUN VÄLISELLE

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2012

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2012 TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2012 XIII-192-2 ja 3 (RATINA), Sorinkatu 12 ja 16, SORIN NUORISOTALON TONTIN LIITTÄ- MINEN POLIISITALON TONTTIIN JA KERROSALAN

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma ,

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.6.2010, 12.9.2011 LINNAINMAA-5607-7, 33, 34, 36 JA 42, KATU-, PUISTO- JA VAARA-ALUETTA, AITOLAHDENTIE 30, KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOS ASUNNOILLE

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24. 9. 2015

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24. 9. 2015 TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24. 9. 2015 LIELAHTI, TEIVAALANTIE 3-5, TEIVAANKATU 2-8, TEOLLISUUSKORTTELIN MUUTTAMINEN ASUINKÄYTTÖÖN. KAAVA NRO 8586. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.2.2016, tark. 6.6.2016 HÄRMÄLÄ, PERKIÖNKATU 65 69 JA 73 75, KORTTELEIDEN TÄYDENNYSRAKENTAMI- NEN, ASEMAKAAVA NRO 8426. Kaava-alue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisällytetään kaavaan numero 7877

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisällytetään kaavaan numero 7877 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisällytetään kaavaan numero 7877 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.10.2006 PMK:N KORTTELIN KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOS,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma 19.2.2009 KAUKAJÄRVI 5853 3, SANTAHARJUNTIE 40, ASEMAKAAVAN MUUTOS JÄÄHALLIN LAAJENTAMISTA VARTEN, KAAVA NRO 8318. Kaava alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.06.2011. LIELAHTI-2500-11, SELLUKATU 20, TEOLLISUUS- JA VARASTORAKENNUSTEN TONTIN KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTTAMINEN LIIKE- JA VARASTOTILOJEN

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 21.4.2016 LIELAHTI, TURVESUONKATU 7, KATUALUEEN OSAN LIITTÄMINEN TONTTIIN JA RAKENNUSOIKEUDEN TARKISTAMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8425. Kaava-alue

Lisätiedot

TAMPERE Dnro TRE: 1031/10.02.01/2008. Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.8.2010

TAMPERE Dnro TRE: 1031/10.02.01/2008. Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.8.2010 TAMPERE Dnro TRE: 1031/10.02.01/2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.8.2010 LAKALAIVA-6037-9, -10, -11 JA -12, TEOLLISUUSTONTTIEN MUUTTAMINEN LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-

Lisätiedot

Tarkoituksena on kertoa, miksi kaava laaditaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa.

Tarkoituksena on kertoa, miksi kaava laaditaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa. Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.12.2009 LENTÄVÄNNIEMI 2700-2,3,4, 2710-1 SEKÄ KATU- JA PUISTOALUEITA, MÄNNISTÖN- KUJA 1 4 JA HALKONIEMENKATU 3, LÄHIKESKUKSEN KEHITTÄMINEN,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.5.2014, tark. 23.3.2015 XII (KYTTÄLÄ) -187-34, HÄMEENKATU 3, RAKENNUKSEN KOROTTAMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8546. Kaava-alue lähivaikutusalueineen.

Lisätiedot

Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.11.2008, tark. 27.10.2009 TESOMAN LIIKEKESKUKSEN KEHITTÄMINEN, TESOMAJÄRVI-3804-1, -5, -7 JA - 8, TESOMANKATU 2-4, TESOMANVALTATIE 37, KAAVA NRO 8301.

Lisätiedot

KAUKAJÄRVI LEVONMÄENKATU 14, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8512

KAUKAJÄRVI LEVONMÄENKATU 14, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8512 KAUKAJÄRVI-5829-1 LEVONMÄENKATU 14, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8512 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 26. päivänä elokuuta 2013 päivättyä ja 18. marraskuuta 2013

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.9.2011, tark. 25.5.2015 KISSANMAA, ASEMAKAAVAN TARKISTAMINEN, YMPÄRISTÖN SÄILYTTÄMINEN. KAAVA NRO 8186. Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.4.2014 RYYDYNPOHJA KUKKOLA 1:138, 1:141, 1:159, 1:161 JA PUISTOALUETTA, TA- KASENKATU, VAKOSUONKATU, PELTOPIRTINKATU JA LÄNSIRINTEENKATU,

Lisätiedot

KOIVISTONKYLÄ , KAUKOLANKATU 4, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8567

KOIVISTONKYLÄ , KAUKOLANKATU 4, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8567 KOIVISTONKYLÄ 5375-13, KAUKOLANKATU 4, PIENTALOTONTIN RAKENNUSOIKEU- DEN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8567 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 26. päivänä tammikuuta 2015 päivättyä asemakaavakarttaa nro

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu ja

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu ja Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 08.09.2005, tarkistettu 6.6.2007 ja 31.01.2008 HÄRMÄLÄ -917-1 ja -4, 919-1 SEKÄ VIRKISTYS-, LIIKENNE- JA KATUALUETTA, ILMAILUNKATU 16 JA 20,

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 27.3.2018 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0619 Lamminkadun eteläpään asemakaavamuutos 6. (Suopelto) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( )

TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( ) 4.9.2017 TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 3 9 ) Asemakaavan muutos koskee 2. Killan kaupunginosan korttelin 83

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.11.2010, tark. 18.6.2012 MYLLYPURO 3572-7. KOLMIHAARANKATU 6. ASEMAKAAVANMUUTOS POLTTO- NESTEEN JAKELUASEMAA VARTEN. KAAVA NRO 8362.

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Tampereen kaupunki Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tampereen kaupunki Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.3.2009 ASUINALUEEN TÄYDENNYSRAKENTAMINEN KAUKAJÄRVI - 5849-1, 5849-2 ja 6115-1 ja katualuetta Keskisenkatu 6, Muinaishaudankatu

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.10.2006, tark. 18.11.2013 PETSAMO, YMPÄRISTÖN SÄILYTTÄMINEN, XXI KAUPUNGINOSA KORTTELIT 340, 346 351, 352/tontit 6 9, 355, 365, 366,

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.3.2013 VUORES, ISOKUUSI, SÄRKIJÄRVEN RANTA-ALUE. KAAVA NRO 8502. Kaava-alue vaikutusalueineen. Ilmakuva kaava-alueesta 2012 BLOM. Kopiointi kielletty.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.9.2006, tark. 8.3.2007

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.9.2006, tark. 8.3.2007 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.9.2006, tark. 8.3.2007 AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI. KOIVISTONKYLÄ-5393

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA

TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS)

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.2.2012

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.2.2012 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.2.2012 TAHMELA 1063-1 JA -6 JA VIHER- JA VESIALUETTA, VARALANKATU 36, VARALAN URHEILUOPISTON ALUEEN KEHITTÄMINEN. KAAVA NRO 8415. Kaava-alue

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.3.2014, tark. 10.11.2014 ja 8.12.2014

Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.3.2014, tark. 10.11.2014 ja 8.12.2014 TAMPERE Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.3.2014, tark. 10.11.2014 ja 8.12.2014 PÄRRINMAAN TEOLLISUUSALUE, HÄRMÄLÄN KYLÄ RN:o 1:5, 1:6 JA 1:7, OTA- VALLAN KYLÄ

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen

Lisätiedot