Teknologiateollisuuden työhyvinvointihanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Teknologiateollisuuden työhyvinvointihanke"

Transkriptio

1 Teknologiateollisuuden työhyvinvointihanke

2 Teknologiateollisuuden työhyvinvointihanke Työnantaja- ja työntekijäliittojen yhteishanke Liitot sopineet työehtosopimuksissaan edistävänsä työhyvinvointia työpaikoilla Johtoryhmässä liittojen edustus Pj. Ari Sipilä Teknologiateollisuus ry Vpj. Juha Pesola, Metallityöväen Liitto ry Hankkeen projektipäällikkö Tiina Hartikainen

3 Hyvä työ Pidempi työura -hankkeen tavoitteet Yritysten henkilöstön työhyvinvoinnin lisääminen Työkyvyn ylläpitäminen Työelämän ja yhdessä tekemisen kehittäminen Hyvien työkalujen ja toimintamallien kehittäminen sekä levittäminen

4 Työhyvinvointi ja toimintaympäristö: - Yrityksessä sovitaan 1-3 kehitystoimenpidettä / työkykytalon kerros

5 Toimintamalli yrityksissä Johdon ja henkilöstön sitoutuminen, projektiryhmän muodostaminen Henkilöstökysely Yksilö-tutkalla (maksuton) Tärkeimmät kehitystoimenpiteet keskustellen Työpaikka-tutkalla (maksuton), myös asiantuntijatukea tarvittaessa Kehitystoimintaa, hankkeen seminaarit tukena Uusintamittaus Yksilö-tutkalla n. vuoden kuluttua

6 Asiantuntijaryhmä Neliapila käytettävissä Pj. Juhani Ilmarinen, professori emeritus Pekka Huuhtanen tutkimusprofessori emeritus, FT, dosentti (psykologia), VTL (sosiologia) Veikko Louhevaara, FT, professori Ove Näsman, työterveyshuollon erikoislääkäri

7 Pilottivaihe 2011, laajennusvaihe AGCO Sisu Power Oy Pääluottamusmies Mika Ovaskainen: AGCO Sisu Powerilla merkittävimmäksi työhyvinvointia lisääväksi asiaksi tunnistimme me-hengen luomisen Foster Wheeler Energia Oy Henkilöstöpäällikkö Päivi Jäntti Hankkeen kautta olemme oppineet ymmärtämään työhyvinvoinnin systemaattisen johtamisen tärkeyden

8 Hankkeessa mukana 50 + Teknologia-alan yritystä Mukaan voi liittyä vuoden 2013 aikana

9 Laajennusvaihe Mukaan työhyvinvointia lähteneet kehittämään esim: ATA Gears Oy, Rocla Oyj, Finn-Power Oy, Nortal Oy, Uponor Oy, Abloy Oy, Franke Oy, Kesla Oyj, Wallac Oy Perkinelmer, Helkama Bica Oy, Norilsk Nickel Harjavalta Oy

10 Yksilö-tutka 2.0.

11 Yksilö-tutka 2.0.

12 Yksilö-tutka 2.0. Yksilö vastaa henkilöstökyselyyn anonyymisti Tulokset ja oma työhyvinvointi-indeksi selvillä välittömästi Yrityksen vastuuhenkilö hallinnoi kyselyä Projektiryhmä saa yhteenvedon tuloksista Tulokset kokonaisuutena, yksiköittäin, henkilöstöryhmittäin, ikäluokittain, sukupuolen mukaan (min. 5 vastausta / luokka). kehitystoimenpiteiden priorisointi ja ideointi Työpaikka-tutka-menetelmällä

13 Työpaikka-tutka 2.0.

14 Työpaikka-tutka Dialogiin perustuva keskustelumenetelmä Yrityksen projektiryhmä tunnistaa kehittämiskohteet asiantuntijan avulla Sovittujen toimenpiteiden vastaavuus Yksilö-tutkan yhteenvetoon Mitä on jo tiedossa? Projektiryhmä priorisoi 1-3 kehittämiskohdetta / Työkyky-talon kerros Toimenpiteet vastuutetaan ja aikataulutetaan

15 Työpaikka-tutka: 1.priorisoitu kerros TYÖ Kehittämiskohde 1: Työn sujuvuus Tavoite Toimenpide Vastuuhlö Seuranta /mittarit Työtä helpottavat apuvälineet asennettu tehtaalla 1. Selvitys mitä apuvälineitä tarvitaan 2. Apuvälineet asennettu paikoilleen KK.KK Yksilötutkan kysymys nro. XX Aikataulu: Käynnistyy Heti 1.Selvitys tehty 01/2013 Aikataulu: Käynnistyy 3 kk:n kuluttua 2. Apuvälineet käytössä 03/2012

16 Oikealla tekemisellä on saatu aikaan tuloksia! Erityisesti alle 35-vuotiaiden työntekijöiden työhyvinvointi lisääntynyt merkittävästi Suurimmat parannukset: koulutuksen riittävyys, työhön sitoutuminen, työmotivaatio, oikeudenmukainen kohtelu, esimiehen palaute ja työaikajoustot Hankkeen kautta yhteistoiminta työpaikoilla parantunut

17 Seurantatuloksia

18 Aineisto ja menetelmät 7 yritystä, joilta työhyvinvointimittaus vuosilta 2011 ja 2012 N 2011 = 1157, N 2012 = 1212 Muutosten merkitsevyys testattu monitasomalleilla yritysten kokoerojen huomioon ottamiseksi

19 Työhyvinvoinnin osa-alueet 2011 vs. 2012, kaikki 9,00 8,50 8,00 7,50 7,00 6,50 * * * 2011 (N = 1157) 6, (N = 1212) 5,50 * Muutos tilastollisesti merkitsevä, p <.05

20 Työhyvinvoinnin osa-alueet 2011 vs. 2012, alle 35-vuotiaat 9,00 8,50 8,00 7,50 7,00 6,50 * * * * * 2011 (N = 361) 6, (N = 408) 5,50 * Muutos tilastollisesti merkitsevä, p <.05

21 Hyvän työn kiertue 04 / Helsinki Joensuu Oulu Tampere

22 Lisätietoa Hankkeen kotisivut projektipäällikkö Tiina Hartikainen p

Teknologiateollisuuden työhyvinvointihanke

Teknologiateollisuuden työhyvinvointihanke Teknologiateollisuuden työhyvinvointihanke 2010-2015 Teknologiateollisuuden työhyvinvointihanke 2010-2015 Työnantaja- ja työntekijäliittojen yhteishanke Liitot sopineet työehtosopimuksissaan edistävänsä

Lisätiedot

Hyvä työ Pidempi työura Teknologiateollisuuden työhyvinvointihanke

Hyvä työ Pidempi työura Teknologiateollisuuden työhyvinvointihanke Hyvä työ Pidempi työura Teknologiateollisuuden työhyvinvointihanke Hankkeen tavoitteet Työhyvinvoinnin lisääminen Työkyvyn ylläpitäminen Työelämän ja yhdessä tekemisen kehittäminen Hyvien työkalujen ja

Lisätiedot

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työhyvinvointia työkaarelle Työkaari kantaa on teknologiateollisuuden työnantaja- ja palkansaajajärjestöjen yhteishanke, jonka päätavoitteena on

Lisätiedot

Teknologiatellisuuden työkaarimalli

Teknologiatellisuuden työkaarimalli Toimenpiteillä kohti pidempiä työuria Teknologiatellisuuden työkaarimalli Parempi työ seminaari 7.4.2014 Metallityöväen Liitto 1 Teknologiateollisuuden työehtosopimus 2011-2013 Ikääntyneet työntekijät

Lisätiedot

Työkyky ja työurien pidentäminen

Työkyky ja työurien pidentäminen 25.5.2012 Työkyky ja työurien pidentäminen Prof. (emer.) Juhani Ilmarinen, TTL (1970-2008 ) Terve Suomi 2012 seminaari: Erkonomioo usseelta erj kantilta Itä Suomen Yliopisto, Kuopio 24.5.2012 Juhani Ilmarinen

Lisätiedot

Työpaikan kehittäminen: tärkeimmät periaatteet ja toimivat välineet

Työpaikan kehittäminen: tärkeimmät periaatteet ja toimivat välineet Työpaikan kehittäminen: tärkeimmät periaatteet ja toimivat välineet Ville Saarikoski, Työturvallisuuskeskus 17.10.2015 22.4.2015 vs Työhyvinvointi on kiivennyt korkealle Työhyvinvointi menestystekijänä

Lisätiedot

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi. Sairauspoissaolojen hallinnan keskeinen tavoite on

Lisätiedot

Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista

Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista Kirsi Ahola Työelämän lait ohjaavat esimiestä määrittelemällä velvollisuudet ja toimintatavat Työturvallisuuslaki 738/2002: Työnantaja on velvollinen

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Johtaja 2012 forum Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari 13.9.2012 Aino-Marja Halonen Vastaava työterveyshoitaja Riihimäen Työterveys ry Riihimäen Työterveys ry Perustettu 1981

Lisätiedot

Työkaari kuntoon hyvällä yhteistyöllä. Emeritusprofessori Juhani Ilmarinen, TTL Työhuvinvointia työkaarelle 8.9. Linnanmäki, Helsinki

Työkaari kuntoon hyvällä yhteistyöllä. Emeritusprofessori Juhani Ilmarinen, TTL Työhuvinvointia työkaarelle 8.9. Linnanmäki, Helsinki Työkaari kuntoon hyvällä yhteistyöllä Emeritusprofessori Juhani Ilmarinen, TTL Työhuvinvointia työkaarelle 8.9. Linnanmäki, Helsinki Esityksen sisältö 1. Työkykytalo työkaaren perustana 2. Hyvä työ Pidempi

Lisätiedot

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaarikeskustelu ja Pomotsekki työhyvinvoinnin tukena Työkaarikeskustelu Työhyvinvointi rakennetaan yhdessä Eri-ikäisten työkykyä ja työssä onnistumista

Lisätiedot

Työkaarikeskustelu työhyvinvoinnin tukena

Työkaarikeskustelu työhyvinvoinnin tukena Hyvinvointia työstä Työkaarikeskustelu työhyvinvoinnin tukena Marjo Wallin, erikoistutkija 14.10.2016 Työterveyslaitos Marjo Wallin www.ttl.fi 2 Työhyvinvointi rakennetaan yhdessä Eri-ikäisten työkykyä

Lisätiedot

Työkaarityökalulla tuloksia

Työkaarityökalulla tuloksia Työkaarityökalulla tuloksia Asiantuntija Tarja Räty, TTK Työkaariajattelu työpaikan arjessa miten onnistumme yhdessä? Kehittämisen edellytyksiä Työkaarimallin käytäntöön saattamista Työura- ja kehityskeskustelut

Lisätiedot

Aloitustilaisuus

Aloitustilaisuus Uute Uutta tekemässä 2015-2018 Muutoksen ja hyvinvoinnin johtaminen Pohjois-Suomen seurakunnissa Aloitustilaisuus 26.10.2015 Miltä työssä näyttää nyt? Mitä työelämässä tapahtuu juuri nyt? Miten käy työhyvinvoinnille?

Lisätiedot

LAMPPU kumppanuushanke Pieksämäen Omaishoitajat ry Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry

LAMPPU kumppanuushanke Pieksämäen Omaishoitajat ry Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry LAMPPU kumppanuushanke 2012-2015 Pieksämäen Omaishoitajat ry Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry TAUSTA JA TARVE Työssäkäyvät omaishoitajat antavat kaksinkertaisen panoksen yhteiskunnalle Läheisensä

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Ammattiliitto Pron yhteiset tiedotustilaisuudet toimihenkilöiden työehtosopimusratkaisusta

Teknologiateollisuuden ja Ammattiliitto Pron yhteiset tiedotustilaisuudet toimihenkilöiden työehtosopimusratkaisusta Teknologiateollisuuden ja Ammattiliitto Pron yhteiset tiedotustilaisuudet toimihenkilöiden työehtosopimusratkaisusta 24.10.2011 31.10.2013 1 Sisältö 1. Raamisopimus 2. Teknologiateollisuuden toimihenkilöiden

Lisätiedot

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta WEBROPOL -KYSELY Kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen työterveyslääkäriyhdistys 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Katri Tiitola 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Kuntoutussäätiö. Kuntoutuspalvelukeskus. Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Koulutus, arviointi ja konsultointi. auttaa kuntoutumaan

Kuntoutussäätiö. Kuntoutuspalvelukeskus. Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Koulutus, arviointi ja konsultointi. auttaa kuntoutumaan Kuntoutuspalvelukeskus Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Koulutus, arviointi ja konsultointi auttaa kuntoutumaan tutkii ja kehittää kouluttaa ja konsultoi 1 on Valtakunnallinen työikäisten kuntoutuksen

Lisätiedot

Mittarit kertovat ja eurot puhuvat

Mittarit kertovat ja eurot puhuvat Mittarit kertovat ja eurot puhuvat Uuden työelämän trendit -huippuseminaari Tornio 7.9.2016 Tauno Hepola, Mcompetence Oy Toimitusjohtaja, yritysvalmentaja TYÖELÄMÄN LAADULLA ON MAHDOLLISTA RAKENTAA KILPAILUETUA,

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä Hyvinvointia työelämään Seminaari Oulussa Oili Ojala työhyvinvointipäällikkö Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

Hyvinvointia työstä Hyvinvointia työelämään Seminaari Oulussa Oili Ojala työhyvinvointipäällikkö Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Hyvinvointia työstä Hyvinvointia työelämään Seminaari Oulussa 12.10 2013 Oili Ojala työhyvinvointipäällikkö Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri PPSHP / Ojala Tuottaa Pohjois-Suomen asukkaille korkeatasoiset

Lisätiedot

OSAAMISEN JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUSSA

OSAAMISEN JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUSSA OSAAMISEN JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUSSA OPINNÄYTETYÖN TEKIJÄT TERO LUOKKANEN JA SINI OTTELIN OPINNÄYTETYÖN OHJAAJAT: LEHTORI, TUTKINTOVASTAAVA RAIJA RAJALA,

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN ASIANTUNTIJATYÖN TUKEMINEN

TULEVAISUUDEN ASIANTUNTIJATYÖN TUKEMINEN www.gotowebinar.com TULEVAISUUDEN ASIANTUNTIJATYÖN TUKEMINEN Webinaari 31.1.2017 Corporate Spirit Oy, Annukka Väisänen ja Esko Piekkari ENGAGING PEOPLE FOR SUCCESS MIKSI TÄMÄ TEEMA? Perinteisesti organisaatioissa

Lisätiedot

Yksilötutka-työhyvinvointikysely

Yksilötutka-työhyvinvointikysely Yksilötutka-työhyvinvointikysely Yksilötutka-työhyvinvointikyselyllä kartoitetaan, mikä on vastaajan oma arvio työhyvinvointinsa tilasta tällä hetkellä. Vastaaminen on vapaaehtoista ja tapahtuu anonyymisti.

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito työpaikoilla , Tampere Esittäjän nimi / 8.2.

Hyvinvointia työstä. Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito työpaikoilla , Tampere Esittäjän nimi / 8.2. Hyvinvointia työstä 1 Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito työpaikoilla 20.4.2015, Tampere Rauno Hanhela, johtava asiantuntija, aluevastaava 2 Esittäjän nimi / 8.2.2011 1 Ihmisen mittainen työ

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien

Lisätiedot

Työelämäosaamisen tila ja kehittämistarpeet Etelä-Pohjanmaan pk-yrityksissä

Työelämäosaamisen tila ja kehittämistarpeet Etelä-Pohjanmaan pk-yrityksissä Työelämäosaamisen tila ja kehittämistarpeet Etelä-Pohjanmaan pk-yrityksissä Laura Bordi, FM, tutkija, suunnittelija Marja-Liisa Manka, FT, professori, tutkimusjohtaja Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Äijä-vatu välittämisen välineenä. Työkykyä lisää!

Äijä-vatu välittämisen välineenä. Työkykyä lisää! Äijä-vatu välittämisen välineenä Peter Andersen, Stara /Helsingin kaupunki Työkykyä lisää! Valtiokonttori 11.09.2014 11.9.2014 peter.andersen@hel.fi p. 040 334 1699 Varhaisen tuen kehitystyön vaiheita

Lisätiedot

Työkaari kuntoon hyvällä yhteistyöllä. Emeritusprofessori Juhani Ilmarinen, TTL Työhyvinvointia työkaarelle Forum Marinum, Turku

Työkaari kuntoon hyvällä yhteistyöllä. Emeritusprofessori Juhani Ilmarinen, TTL Työhyvinvointia työkaarelle Forum Marinum, Turku Työkaari kuntoon hyvällä yhteistyöllä Emeritusprofessori Juhani Ilmarinen, TTL Työhyvinvointia työkaarelle Forum Marinum, Turku 19.10.2016 Esityksen sisältö 1. Työkykytalo työkaaren perustana 2. Hyvä työ

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä Terveyden edistämistä työpaikalle / P Husman Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä Terveyden edistämistä työpaikalle / P Husman Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Työhyvinvointia arjessa Päivi Husman, teemajohtaja Työhön osallistuminen ja kestävä työura Työterveyslaitos Työhyvinvointi tehdään arjessa yhdessä Työkykyä, terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Ihminen muuttuvassa työyhteisössä. Juha Kinnunen, Dekaani Terveyttä ja hyvinvointia edistävät hyvät käytännöt TERHYKÄT hankkeen seminaari 18.4.

Ihminen muuttuvassa työyhteisössä. Juha Kinnunen, Dekaani Terveyttä ja hyvinvointia edistävät hyvät käytännöt TERHYKÄT hankkeen seminaari 18.4. Ihminen muuttuvassa työyhteisössä Juha Kinnunen, Dekaani Terveyttä ja hyvinvointia edistävät hyvät käytännöt TERHYKÄT hankkeen seminaari 18.4. 2012 Maailma muuttuu Eskoseni Työikäiseen ihmiseen kohdentuu

Lisätiedot

Hensta-hankkeen tavoitteet ja saavutukset. Päivikki Helske

Hensta-hankkeen tavoitteet ja saavutukset. Päivikki Helske Hensta-hankkeen tavoitteet ja saavutukset Päivikki Helske 2.6.2009 Kilpailusta yhteistyöhön Lähtötilanteessa kilpailua palkoista, maineesta, työpaikoista. Näkymä tulevaisuuteen: harmaat pantterit saapuvat

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin kehittämiskeinoja tutkaillen

Työhyvinvoinnin kehittämiskeinoja tutkaillen T Työhyvinvoinnin kehittämiskeinoja tutkaillen TTK Parempi työ -seminaari Helsinki 9.3.2017, klo 14.00-14.45 Asiantuntija, KM Tarja Räty, Työturvallisuuskeskus TTK Sisältö Työhyvinvointi ja työkyky Kehittäminen

Lisätiedot

-Step. Alkoholihaittojen ehkäisyyn työpaikoilla

-Step. Alkoholihaittojen ehkäisyyn työpaikoilla A -Step Alkoholihaittojen ehkäisyyn työpaikoilla Työpaikan alkoholihaitat puheeksi ja hallintaan Tämä A-Step -vihkonen on työväline alkoholiasioiden yhteiseen käsittelyyn työpaikalla. Se on kehitetty Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo

Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo HTTHK webinaari 26.9.2014 Finlandiatalo Sosiaali- ja terveysministeriön puheenvuoro lääkintöneuvos Arto Laine Hyvä työterveyshuoltokäytäntö -

Lisätiedot

Työnantajan yhteystiedot VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet

Työnantajan yhteystiedot VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet Työnantajan yhteystiedot VARHAISEN TUEN MALLI Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet Terveyden ja työkyvyn säilyminen ovat yksi työelämän suurimpia haasteita. Työkyky voidaan kuvata ihmisen voimavarojen

Lisätiedot

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI LÄHTÖKOHDAT SAK:n tavoitteena on hyvinvointia rakentava työelämä SAK:n edustajakokous 2011: Työelämän ihmisoikeudet toteutuvat silloin, kun tärkeäksi

Lisätiedot

Paras työelämä luodaan yhdessä! - Riittääkö että työssä viihdytään?

Paras työelämä luodaan yhdessä! - Riittääkö että työssä viihdytään? Paras työelämä luodaan yhdessä! - Riittääkö että työssä viihdytään? Merja Fischer, TkT ja KTM Johtajana Nokia, ABB ja Wärtsilä (2003-2012) Partneri Valoma Oy www.valoma.fi (09/2012- >) ja tutkijana Aalto-

Lisätiedot

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Erkki Auvinen, STTK 7. 4. 2 0 1 6 Työpaikan kehittämistä ei saa unohtaa vaikeinakaan aikoina Työpaikan kehittämistä ei saa haudata mukamas tärkeämpien

Lisätiedot

HUS-kuntayhtymän työolobarometri -kysely on johtamisen ja kehittämisen väline, jonka avulla:

HUS-kuntayhtymän työolobarometri -kysely on johtamisen ja kehittämisen väline, jonka avulla: HALLITUS 22 23.02.2015 TYÖOLOBAROMETRI 2014 734/01/00/00/02/2010 HALL 22 :ssa on vuodesta 2006 lähtien kartoitettu Työolobarometri-kyselyn (TOB) avulla systemaattisesti henkilöstön mielipiteitä organisaation

Lisätiedot

Työelämä kaikille - yhteiskuntatakuu näkyväksi -seminaari Uudenlaista kasvuyrittäjyyttä ja ajattelua Katja Noponen, Katja Noponen Oy Espoo

Työelämä kaikille - yhteiskuntatakuu näkyväksi -seminaari Uudenlaista kasvuyrittäjyyttä ja ajattelua Katja Noponen, Katja Noponen Oy Espoo Työelämä kaikille - yhteiskuntatakuu näkyväksi -seminaari 31.8.2012 Uudenlaista kasvuyrittäjyyttä ja ajattelua Katja Noponen, Katja Noponen Oy Espoo 31.8.2012 KATJA NOPONEN OY 2011 Tulevaisuuspolku-palveluiden

Lisätiedot

Työpaikalta terveyttä elämään itseään ja organisaatiota johtamalla

Työpaikalta terveyttä elämään itseään ja organisaatiota johtamalla Työpaikalta terveyttä elämään itseään ja organisaatiota johtamalla KKI Päivät 2016 Oulu 16.-17.3.2016 Oili Ojala, työhyvinvointipäällikkö Tuottaa Pohjois-Suomen asukkaille korkeatasoiset erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi

Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi NAANTALIN KAUPUNKI Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma 2016-2019 Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi Johtoryhmä 3.11.2015 Yhteistyötoimikunta 12.11.2015 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Oikeudenmukainen ja reilu työpaikka

Reilun Pelin työkalupakki: Oikeudenmukainen ja reilu työpaikka Reilun Pelin työkalupakki: Oikeudenmukainen ja reilu työpaikka Diasarjan tavoite Esitetään malli/työskentelytapa, jonka avulla oikeudenmukaisuuden kokemista lisääviä käytäntöjä voidaan kehittää työpaikoilla

Lisätiedot

Sisältö: Tehtävät, rooli, asema, perustiedot työehtosopimuksesta, palkkausjärjestelmästä, työpaikkatoiminnasta ja paikallisista sopimuksista

Sisältö: Tehtävät, rooli, asema, perustiedot työehtosopimuksesta, palkkausjärjestelmästä, työpaikkatoiminnasta ja paikallisista sopimuksista KOULUTUSOHJELMA 2017 1 (6) KOULUTUS VUONNA 2017 - Nousu-liiton koulutus perustuu pitkälti henkilöstöedustajille suunnattuihin koulutuksiin. Osa koulutuksista on työaikana suoritettavaa yhdessä työnantajaliiton

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTIA SUUNNITELLUSTI. Yhteysopettajaseminaari 2016 Varpu Sivonen, työsuojeluvaltuutettu

TYÖHYVINVOINTIA SUUNNITELLUSTI. Yhteysopettajaseminaari 2016 Varpu Sivonen, työsuojeluvaltuutettu TYÖHYVINVOINTIA SUUNNITELLUSTI Yhteysopettajaseminaari 2016 Varpu Sivonen, työsuojeluvaltuutettu Työhyvinvointi, määritelmä 1! Hyvinvoinnin kokemus, joka kohdistuu työhön ja joka koostuu myönteisistä tunteista,

Lisätiedot

Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen

Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen Kehittämisteemat Elise Tarvainen Keski-Suomen liitto Tavoitetila 2013 Keski-Suomessa on toimivat työmarkkinat. Maakunnan työllisyysaste ylittää

Lisätiedot

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena 07.02.2013 Rovaniemi ylilääkäri, työterveyslääkäri Heli Leino, Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi

Lisätiedot

Henkilöstöprosessittyöryhmä

Henkilöstöprosessittyöryhmä Henkilöstöprosessittyöryhmä Puheenjohtajakokous 9.1.2014 Helena Metsälä 10.1.2014 Työryhmä kokoonpano Helena Metsälä Nina Merilahti Pori, pj Pomarkku Olli Luoma Harjavalta Inkeri Tiitinen Bella Ahto Luvia

Lisätiedot

TYÖSUOJELURAHASTON TUOTTEISTAMISPROJEKTI NRO TONY DUNDERFELT DIALOGIA OY

TYÖSUOJELURAHASTON TUOTTEISTAMISPROJEKTI NRO TONY DUNDERFELT DIALOGIA OY MHTT MIELEN HYVINVOINTITREENIT TYÖELÄMÄSSÄ TYÖSUOJELURAHASTON TUOTTEISTAMISPROJEKTI NRO 115330 TONY DUNDERFELT DIALOGIA OY Kestävä, kilpailukykyinen tietoyhteiskunta ei ole mahdollinen ilman kestävää mielenterveyttä.

Lisätiedot

HALLITUS. Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 6/2011. Aika Perjantai kello Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144

HALLITUS. Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 6/2011. Aika Perjantai kello Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 6/2011 Aika Perjantai 14.10.2011 kello 8.30 Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144 Asialistat A 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 12 Internet-tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA Minna Pihlajamäki työterveyshuollon erikoislääkäri vastaava työterveyslääkäri Terveystalo Seinäjoki Työterveys Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme

Lisätiedot

Yksityisen sektorin työntekijöiden työurapolut ja toimipaikkojen liikevaihdon kehitys

Yksityisen sektorin työntekijöiden työurapolut ja toimipaikkojen liikevaihdon kehitys Yksityisen sektorin työntekijöiden työurapolut ja toimipaikkojen liikevaihdon kehitys 2007 2012 Katri-Maria Järvinen, Liudmila Lipiäinen, Satu Ojala, Tiina Saari ja Pasi Pyöriä Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden

Lisätiedot

Terveydenhuollon laatupäivä

Terveydenhuollon laatupäivä Terveydenhuollon laatupäivä 2.4.2014 Tavoitteena vaikuttavuus- työterveyshuollon toiminnan kehittäminen Laatuverkostoyhteistyöllä Heidi Anttila ylilääkäri Valtioneuvoston asetus hyvän työterveyshuoltokäytännön

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTIOHJELMA

TYÖHYVINVOINTIOHJELMA 2016-2017 TYÖHYVINVOINTIOHJELMA Hyväksytty henkilöstöjaostossa 25.4.2016 Sisällys 1 Työhyvinvointiohjelma... 2 2 Työhyvinvoinnin tekijöiden tehtävät ja vastuut... 3 3 Työhyvinvoinnin toimintasuunnitelma...

Lisätiedot

Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina

Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina 2016-2018 Mirja Kettunen Verkostokoordinaattori Lapin liitto Arjen turvan lähtökohta Palvelut Toimeentulo

Lisätiedot

UUSIX. Työkaluja INWORK hankkeesta

UUSIX. Työkaluja INWORK hankkeesta UUSIX Työkaluja INWORK hankkeesta Anna-Maija Nisula Tutkijatohtori, projekti päällikkö Lappeenrannan yliopiston kauppakorkeakoulu Technology Business Research Center (TBRC) anna-maija.nisula@lut.fi INWORK

Lisätiedot

Lähijohtajuus ja työntekijän työuupumusja depressio-oireet selittävätkö johtajuuden piirteet myöhempää oireilua?

Lähijohtajuus ja työntekijän työuupumusja depressio-oireet selittävätkö johtajuuden piirteet myöhempää oireilua? Lähijohtajuus ja työntekijän työuupumusja depressio-oireet selittävätkö johtajuuden piirteet myöhempää oireilua? Kaisa Perko & Ulla Kinnunen Tampereen yliopisto Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö

Lisätiedot

Työterveysyhteistyö jatkuva prosessi. Vaasa Kirsti Mäntylä Dextra Etelä-Pohjanmaa, Alavus

Työterveysyhteistyö jatkuva prosessi. Vaasa Kirsti Mäntylä Dextra Etelä-Pohjanmaa, Alavus Työterveysyhteistyö jatkuva prosessi Vaasa 1.9.2016 Kirsti Mäntylä Dextra Etelä-Pohjanmaa, Alavus Alavuden kaupunki; monialainen työpaikka Alavuden kaupungin palveluryhmät; Hallinto-, sivistys-, tekninen

Lisätiedot

Henkilöstöprosessittyöryhmä

Henkilöstöprosessittyöryhmä Henkilöstöprosessittyöryhmä Työvaliokunta 17.1.2014 Helena Metsälä Työryhmän kokoonpano Helena Metsälä Nina Merilahti Pori, pj Pomarkku Olli Luoma Harjavalta Inkeri Tiitinen Bella Ahto Luvia Kari Ojalahti

Lisätiedot

Dialoginen johtaminen

Dialoginen johtaminen Dialoginen johtaminen Labquality Days 10.2.2017 Sari Tappura Tampereen teknillinen yliopisto Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2015 Lisätiedot: Sirpa Syvänen Tampereen yliopisto www.dinno.fi JHTAMISKRKEAKULU

Lisätiedot

TEDIn tulokset työpaikoilla Virkeänä työelämässä! Työhyvinvointia työpaikoille , Merja Turpeinen

TEDIn tulokset työpaikoilla Virkeänä työelämässä! Työhyvinvointia työpaikoille , Merja Turpeinen TEDIn tulokset työpaikoilla Virkeänä työelämässä! Työhyvinvointia työpaikoille 29.11.2011, Merja Turpeinen TEDI -hanke Terveyttä edistävän työpaikan kriteeristö työpaikkalähtöinen yhteiskehittämis- ja

Lisätiedot

Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5

Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5 AMMATTILIITTO PRO ry Koulutuskalenteri 2016 Sivu 1 (5) AY- JA TYÖSUOJELUVALTUUTETTUJEN KOULUTUS 2016 Viestintäalan toimihenkilöt ja tekniset toimihenkilöt Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus

Lisätiedot

Looginen malli LÄNTISEN SOSIAALIASEMAN ASIAKASPALVELURAATI

Looginen malli LÄNTISEN SOSIAALIASEMAN ASIAKASPALVELURAATI Looginen malli LÄNTISEN SOSIAALIASEMAN ASIAKASPALVELURAATI 22.1.2012 Ongelma / Tarve: 1. Tarve: Asiakkaiden halukkuus olla vaikuttamassa ja kehittämässä sosiaaliaseman palveluja 2. Tarve löytää vaikuttamiskanavia,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ERIMIELISYYSMUISTIO (teknologiateollisuuden työehtosopimus 45)

Teknologiateollisuuden ERIMIELISYYSMUISTIO (teknologiateollisuuden työehtosopimus 45) Teknologiateollisuuden ERIMIELISYYSMUISTIO (teknologiateollisuuden työehtosopimus 45) 1 Yritys Työpaikka Päiväys Ammattiosasto nro Osoite numero (yrityksen vaihde) Paikalliset osapuolet ovat kumpikin saaneet

Lisätiedot

Uusi Osaaja 2 Hankkeen tavoitteet

Uusi Osaaja 2 Hankkeen tavoitteet Uusi Osaaja 2 Hankkeen tavoitteet 16.11.2011 Uusi Osaaja 2 TAUSTA: Alun perin (v. 2010) haettiin yhtä isoa hanketta, mutta sai vain osan rahoituksesta Uusi Osaaja 6/2010 12/2011 Uusi hakukierros 2/2011

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA

TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Sivistysltk 13.1.2015 4 liite nro 1. Khall. 2.2.2015 11 liite nro 1. TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Padasjoki, sivistystoimi JOHDANTO Työhyvinvoinnin edistäminen on olennainen osa tuloksellista henkilöstöjohtamista.

Lisätiedot

Työhyvinvointia työpaikoille

Työhyvinvointia työpaikoille Työhyvinvointia työpaikoille 11.10.2016 Marja Heikkilä 1 Jamit kehittämistyö Työpaikat työkyvyn tukijoiksi 10 yritystä Uudellamaalla ja Pohjanmaalla 4 metalli- ja 6 hoiva-alan yritystä perustettu v.1951-

Lisätiedot

TK 2-hanke arviointitutkimus

TK 2-hanke arviointitutkimus TK 2-hanke arviointitutkimus Tutkimuksen info 220812 Riitta Seppänen-Järvelä johtava tutkija Kela/tutkimusosasto TK2 Sisältö 1. tutkimuksen tavoite ja aineistot 2. tutkimuksen yhteyshenkilöiden roolit

Lisätiedot

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 Kainuun kehittämisosio Saara Pikkarainen, projektipäällikkö

Lisätiedot

Henkisen työsuojelun kehittäminen pelastustoimessa. Helsinki Erityisasiantuntija Jouni Pousi

Henkisen työsuojelun kehittäminen pelastustoimessa. Helsinki Erityisasiantuntija Jouni Pousi Henkisen työsuojelun kehittäminen pelastustoimessa Helsinki 31.5.2016 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Työhyvinvoinnin osatekijät 2016: Marja-Liisa Manka 3.6.2016 2 Säädösperusta Työturvallisuuslaki 738/2002

Lisätiedot

TK II arviointi/ kuntoutujanäkökulma

TK II arviointi/ kuntoutujanäkökulma TK II arviointi/ kuntoutujanäkökulma THL 21.5.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 Työelämän murros ja rakennemuutos Palveluala kasvaa, teollisuus vähenee Organisaatioiden uudelleenjärjestelyt (esim. fuusiot)

Lisätiedot

Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla

Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla 15.11.2016 1 Työsuojelu strategia 2020 (STM) Kolmikannassa laaditut työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset Tavoitetila - Ammattitautien määrä

Lisätiedot

Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä

Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä Kuormittavuuden hallinta työssä seminaari, Orton 10.11.2011 FL, projektipäällikkö Pirkko Mäkelä-Pusa Kuntoutussäätiö Työurien

Lisätiedot

Isännän Ääni LAATUJÄRJESTELMÄSTÄ POTKUA SEURATOIMINTAAN

Isännän Ääni LAATUJÄRJESTELMÄSTÄ POTKUA SEURATOIMINTAAN Isännän Ääni 31.1.2015 LAATUJÄRJESTELMÄSTÄ POTKUA SEURATOIMINTAAN Jalkapalloseurojen laatujärjestelmäprojekti 2013-14 Jalkapalloseuroilla vain yks laatujärjestelmä Jalkapallojohtamisen roadmap Laatujärjestelmän

Lisätiedot

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:

Lisätiedot

Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009. www.pohto.fi

Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009. www.pohto.fi Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009 www.pohto.fi Laboratorioalan teemapäivät Teemapäivistä on muodostunut laboratorioalan ammattilaisten alkusyksyn kohtaamispaikka, missä kuullaan,

Lisätiedot

TYÖPAIKKA JA ALKOHOLI

TYÖPAIKKA JA ALKOHOLI TYÖPAIKKA JA ALKOHOLI 23.4.2013 TYÖTERVEYSHUOLLON ROOLI PÄIHTEIDENKÄYTÖN PUHEEKSIOTOSSA Jarmo Taipale Johtava työterveyslääkäri UPM Työterveyshuolto Lappeenrannan aluekeskus ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. UPM Työhyvinvointilupaukset

Lisätiedot

Pääset kyselyyn alla olevan linkin kautta ja kyselyn vastausaika päättyy

Pääset kyselyyn alla olevan linkin kautta ja kyselyn vastausaika päättyy Liite 4. Kysely työnantajan edustajalle Kelan työhönkuntoutuksen (TK2) kehittämishankkeesta Hyvä vastaanottaja, Yrityksenne on mukana Kelan työikäisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa (TK2-hanke). Hankkeen

Lisätiedot

AMMATTILIITTO PRO ry Koulutuskalenteri 2017 Sivu 1 (5) VIESTINNÄN KESKUSLIITTO. Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5

AMMATTILIITTO PRO ry Koulutuskalenteri 2017 Sivu 1 (5) VIESTINNÄN KESKUSLIITTO. Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5 AMMATTILIITTO PRO ry Koulutuskalenteri 2017 Sivu 1 (5) AY- JA TYÖSUOJELUVALTUUTETTUJEN KOULUTUS 2017 Viestintäalan toimihenkilöt ja tekniset toimihenkilöt Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus

Lisätiedot

Työllisyystoimien vaikutusten arvioinnin ja tulosindikaattorien kehittäminen. Itä-Suomen yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos

Työllisyystoimien vaikutusten arvioinnin ja tulosindikaattorien kehittäminen. Itä-Suomen yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos Työllisyystoimien vaikutusten arvioinnin ja tulosindikaattorien kehittäminen Tausta ja tarpeet Tulevaisuudessa tuloksellisuus ja tuloksellisuuden todentaminen tulevat saamaan nykyistä suuremman painoarvon

Lisätiedot

Tekniikan akateemiset TEK Jäsentutkimus Yhteenveto tuloksista

Tekniikan akateemiset TEK Jäsentutkimus Yhteenveto tuloksista Tekniikan akateemiset TEK Jäsentutkimus 2013 Yhteenveto tuloksista Taustamuuttujat: Ikä Taustamuuttujat: Jäsenlaji Taustamuuttujat: Työtilanne Jäsenpalvelut ja -edut J1. Miten hyödyllisenä pidät TEKin

Lisätiedot

Karoliina Jarenko Karoliina Jarenko on modernin työelämän palavasydäminen punkkari, tutkija ja Filosofian Akatemian toimitusjohtaja. Johtaminen on Kar

Karoliina Jarenko Karoliina Jarenko on modernin työelämän palavasydäminen punkkari, tutkija ja Filosofian Akatemian toimitusjohtaja. Johtaminen on Kar Esko Valtaoja Esko Valtaoja on arvostettu tieteentekijä ja kiitetty tieteellisen tiedon popularisoija. Hänet valittiinkin vuonna 2013 merkittävimmäksi elossa olevaksi suomalaiseksi tieteentekijäksi Tieteen

Lisätiedot

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA 1 YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA Työmarkkinat ovat murroksessa. Suomea varjostanut taantuma on jatkunut ennätyksellisen pitkään. Pk-yritysten merkitystä ei tule aliarvioida taantumasta

Lisätiedot

Transaktioista arvoihin työterveyttä vaikuttavasti

Transaktioista arvoihin työterveyttä vaikuttavasti Transaktioista arvoihin työterveyttä vaikuttavasti Erikoislääkärikoulutuksen valtakunnallinen seminaari 23.11.2010, Helsingin yliopisto Pääjohtaja Harri Vainio, Työterveyslaitos Maailma muuttuu pysyykö

Lisätiedot

Vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi ja järjestäminen (pohjaehdotus)

Vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi ja järjestäminen (pohjaehdotus) Vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi ja järjestäminen 2012 2014 (pohjaehdotus) Arviointilomakkeiden tarkoitus Kunkin vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan

Lisätiedot

YKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA

YKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA YKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA Työyhteisöjen aikaansaavuus mistä se syntyy ja miten sitä voi tukea? Irma Väänänen-Tomppo, erikoistutkija Valtiokonttori, Talous ja henkilöstö

Lisätiedot

PROJEKTIN LOPPURAPORTTI

PROJEKTIN LOPPURAPORTTI Turun ammattikorkeakoulu, TYT:n Innovointiraha 2012 LOPPURAPORTTI Projektin nimi Monialaiset tutkimuspajat pvm 20.12.2012 1 (7) PROJEKTIN LOPPURAPORTTI Monialaiset tutkimuspajat Tekniikka, ympäristö ja

Lisätiedot

Tässä ohjeessa kerrotaan, kuinka työkalu toimii ja miten sen voi ottaa käyttöön työpaikalla.

Tässä ohjeessa kerrotaan, kuinka työkalu toimii ja miten sen voi ottaa käyttöön työpaikalla. TYTTI Työturvallisuuden kehittämiskohteiden jäsennystyökalu TYTTI on apuväline työpaikan työturvallisuuden edistämiseen. Välineen tarkoituksena on auttaa jäsentämään työpaikan työturvallisuuden kehittämiskohteita.

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin koulutukset

Työhyvinvoinnin koulutukset Työhyvinvoinnin koulutukset Osallistu Elon työhyvinvointiaiheisiin koulutuksiin. Voit osallistua yksittäisille kursseille tai suorittaa työhyvinvoinnin superosaajan opintokokonaisuuden. Kaikki koulutukset

Lisätiedot

TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA

TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA TS-paneeli I TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA Minna Toivanen & Minna Janhonen 24.1.2013 24.1.2013 Työsuojelupaneeli I, Toivanen & Janhonen 1 TS-paneeli I TS-paneeli on työsuojeluhenkilöstölle

Lisätiedot

Henna Nurminen Hankkeen esittely

Henna Nurminen Hankkeen esittely Henna Nurminen 1.4.2016 Hankkeen esittely Perustiedot Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun ELY-keskusten yhdessä toteuttama ESR-hanke Tiimi (paikkakunta): Projektipäällikkö Henna Nurminen (Rovaniemi) Projektikoordinaattori

Lisätiedot

Naisten ja miesten edustus yritysten ylimmässä johdossa

Naisten ja miesten edustus yritysten ylimmässä johdossa Naisten ja miesten edustus yritysten ylimmässä johdossa Johtamisen huippua seminaari 10.6.2014, Kiasma Marjut Pietiläinen, Tilastokeskus TASURI Tasa-arvoa johtajien urakehitykseen Hanke käynnistyi 1.11.2013

Lisätiedot

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki Varhainen tukeminen osa esimiestyötä asiantuntijapalvelut Tehostettu tuki kun työpaikan eivät riitä 1. Työntekijän ongelman tunnistaminen 2. Esimies ottaa asian puheeksi 3. Työpaikan 4. Työterveyshuollon

Lisätiedot

HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN

HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN Kriittinen menestystekijä: Suunnitelmallinen henkilöstöpolitiikka Arviointikriteeri; henkilöstöstrategia ohjaa kunnan työnantajatoimintaa Tavoitteet

Lisätiedot

Turvallisuuskulttuurikysely

Turvallisuuskulttuurikysely Turvallisuuskulttuurikysely Kuntayhtymähallitus 21.1.2014 Maijaterttu Tiainen Ylihoitaja, potilasturvallisuuskoordinaattori Turvallisuuskulttuuri On organisaation kykyä ja tahtoa ymmärtää: Millaista turvallinen

Lisätiedot

Turvallisuus hallintaan -oppimisverkostohanke > mistä on kysymys?

Turvallisuus hallintaan -oppimisverkostohanke > mistä on kysymys? Turvallisuus hallintaan -oppimisverkostohanke 2012-2015 -> 2016 - mistä on kysymys? 11052016 1 Lähtökohtia Kunta-ala v. 2013 -> 2014 -> 2015 -> 2016 304 kuntaa, 127 kuntayhtymää Kymmeniä tuhansia työ-

Lisätiedot