Hailuodon kunta. Ohje TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hailuodon kunta. Ohje TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET"

Transkriptio

1 Hailuodon kunta Ohje TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET korjattu Khall päätösen mukaiseksi Kunnanvaltuusto on hyväksynyt ( ) talousarvion vuodelle 2015 ja taloussuunnitelman Hyväksyntäpäätös sisälsi toivomusponsia. Käyttösuunnitelmalla toimielimet asettavat valtuuston määrittelemien tavoitteiden kanssa yhdenmukaiset, tarkennetut tavoitteet sekä jakavat käyttötalousosan määrärahat tulosyksiköille. Sitovuustaso käyttötaloudessa on valtuustoon nähden tulos aluetaso, joten määrärahoja ei voi käyttösuunnitelmassa siirtää tulos alueelta toiselle. Käyttösuunnitelmat hyväksytään lautakunnissa tai kunnanhallituksessa (LT100-LT400). Hallintosäännön mukaan käyttösuunnitelman hyväksymiseen liittyvää toimivaltaa voidaan edelleen siirtää alaiselleen viranomaiselle. Käyttösuunnitelmat annetaan tiedoksi kunnanhallitukselle helmikuun loppuun mennessä. Kunnanhallitus antaa lautakunnille ja viranhaltijoille seuraavat talousarvion toimeenpano-ohjeet: Talousarvio on valtuuston tärkein ja vaikuttavin toiminnan ja talouden ohjausväline. Peruslähtökohta on, että kunnan toiminnassa ja taloudessa noudatetaan talousarviota. Ensisijaisesti pienet tulosyksikköjen ylitystarpeet pyritään kattamaan tulosalueen sisällä. Merkittävät ylitystarpeet on tuotava välittömästi toimielimen käsiteltäväksi. Talous arvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle talous arviovuoden aikana. Tarvittaessa voidaan laatia talousarvion tarkistus syksyllä Jokaisen kunnan työntekijän, esimiehen ja osastopäällikön on osaltaan kannettava erityistä vastuuta siitä, että toiminnassa tavoitellaan talousarvioon kirjattuja päämääriä ja toiminta sopeutetaan talousarviossa hyväksyttyihin määrärahoihin. Esimies vastaa siitä, että hänen yksikkönsä tavoitteet tukevat ylemmän tason tavoitteita. Samoin hän vastaa siitä, että hänen alaisuudessaan olevien yksiköiden tavoitteet ovat linjassa koko yksikön tavoitteiden kanssa. Hailuodon kunnan sisäisen valvonnan ohjeen (kunnanvaltuusto ) tarkoituksena on varmistaa, että yhteisesti sovittuja ja hyväksyttyjä toimintatapoja ja ohjeita noudatetaan hallintokunnissa.

2 2 Raportti talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta annetaan sisäisen valvonnan ohjeen mukaisesti valtuustolle puolivuosittain tilanteista 31.5., (30.9.laajennettu raportti eli välitilinpäätös/ talousarviomuutosesitykset) ja ja kunnanhallitukselle vähintään neljännesvuosittain. Kunnanhallitus arvioi seurantaraporttien perusteella kunnan taloustilannetta ja päättää millaisiin toimiin hallintokuntien tulee ryhtyä talousarvion tavoitteisiin pääsemiseksi. Taloudenhoito Lautakunta tai muu viranomainen määrää valtuustokausittain ne henkilöt, jotka hyväksyvät kunkin talousarvioalueen menot ja tulot. Pöytäkirjaotteet laskujen vastaanottajista ja hyväksyjistä tulee toimittaa kirjanpitoon. Uuden tilikauden alussa tulee tarkistaa sähköisen järjestelmän oikeuksien ajantasaisuus. Vastaanottajan on tarkastettava, että tositteen tarkoittama tavara, työsuoritus tai muu palvelu on saatu. Hyväksyjän on tarkastettava, että tosite on muodollisesti ja asiallisesti oikea, tavara, työsuoritus tai muu palvelus on merkitty vastaanotetuksi, tositteessa on oikea tiliöinti, oikea toimittajatieto sekä oikea arvonlisäverokoodi. Hyväksyjä vastaa myös siitä, ettei käytettävissä olevaa määrärahaa ylitetä. Ostolaskujen käsittelijöiden tulee toimia niin, ettei kunnalle aiheudu viivästyskorkoja laskujen käsittelyn takia. Laskut tulee käsitellä viivytyksettä ja sähköiseen järjestelmään tulee huolehtia poissaoloja sijaismerkinnät lomien ajaksi sisäisen valvonnan ohjeen mukaisesti. Kukin hallintokunta on omalta osaltaan vastuussa kunnan maksuvalmiuden hoidosta. Tämä edellyttää tulojen laskuttamista ja perimistä viivytyksettä. Tulosalueiden esimiehet huolehtivat siitä, että kunnalle kuuluvat tulot laskutetaan ja peritään viivytyksettä ja oikean määräisinä. Laskutuksen tulee perustua päätöksiin ja sopimuksiin. Kaikkien tulojen kirjanpidollinen käsittely hoidetaan saatavareskontran kautta. Sisäisen valvonnan ohjeen mukaan tulot pitää hyväksyä samoin periaattein kuin menot. Hyväksyjä varmistaa hyväksymismerkinnällään tulo- ja kirjausperusteen oikeellisuuden. Hyväksymismerkintä voidaan tehdä laskutuksen toimeksiantolomakkeelle, laskutusluetteloon tai tiliöintimerkintään tai sähköisen järjestelmän avulla. Tulosalueet saavat päivittäin tilaamansa sähköiset talousarviototeumat web-palveluun. Laskentatoimen palvelut tuottaa Monetra Oy. Kassat

3 Hallintokunnat vastaavat alaisuudessaan olevista käteiskassoista. Käteiskassoille on nimettävä vastuullinen hoitaja ja hänelle varahenkilö. Kassojen varat on säilytettävä turvallisesti ja tilitettävä säännöllisesti. 3

4 4 Palkkausasiat Ylitöihin ei ole varattu määrärahoja. Ylitöihin on aina oltava esimiehen kirjallinen määräys. Kunnanhallitus päättää virkaehtosopimuksen harkinnanvaraisten määräysten soveltamisesta. Esimiehet toimittavat hallintopalveluihin palkanmaksua varten työsopimukset ja virkasuhteisten osalta viranhaltijapäätökset, joissa on täytettynä myös hinnoittelutunnus ja menokohta. Hallintopalvelut toimittavat keskitetysti kirjallisen materiaalin palkkoihin sähköisenä. Tiedot palkanmaksun keskeytyksistä on myös toimitettava palkkoihin esimiesten välityksellä. Henkilöstöhallinnonpalvelut ovat siirtyneet Monetra Oy:n tuottamiksi vuoden 2015 alussa. Siirtymävaihe tuo mukanaan lukuisia toimintatapojen ja toimintamallien muutoksia, joista järjestetään koulutuksia keväällä Mahdolliset palkantarkistusesitysten tulee perustua työnvaativuuden arviointiin ja työnvaativuuden muutoksiin. Virkaehtosopimuksissa päätetyt korotukset sisältyvät talousarvioon. Hinnoittelukohtien muutokset käsitellään ennen niiden voimaantuloa Työllistämistukiasiat on keskitetty hallintopalvelujen (ja perusturvapalveluiden) tulos alueille. Työmarkkinatuen uudistus tuo kunnille laajennetun vastuun siten, että kunnat maksavat jatkossa jo 300 päivän jälkeen 50 %:n maksuosuuden ns. passiiviajan työmarkkinatuesta. Talousarviossa on sitouduttu kuuden pitkäaikaistyöttömän työllistämiseen. Jokaisen palvelualueen on tutkittava perusteellisesti mahdollisuus työllistettävien palkkaamiseen 6 kk jaksoissa. Hankinta-asiat Hankinnoissa noudatetaan hankintalakia, pienhankintojen menettelytapaohjetta (kunnanvaltuusto ) sekä muita ohjeita sisäisen valvonnan ohjeen mukaisesti. Kulloinkin voimassa olevia hankintalain tarkoittamia kynnysarvoja noudatetaan. Arviolta vähäisten hankintojen rajat ovat Hailuodon kunnassa tavarahankinnoissa ja palveluhankinnoissa Hankinnat tehdään hankintalain periaatteita noudattaen hankinnan arvosta riippumatta. Kunnanjohtaja, palvelualueiden johtajat ja tulosalueen tai tulosyksikön esimies päättävät hankinnoista. Palvelualueen johtaja tai hänen määräämänsä päättää puitesopimuksiin perustuvista hankinnoista käyttösuunnitelmassa hyväksyttyjen määrärahojen puitteissa. Ennen hankintapäätöstä tulee selvittää kuuluuko hankinta yhteishankintojen piiriin.

5 5 Tulosalueiden johtajat päättävät hankinnoista enintään euroon saakka ja tulosyksiköiden ja kustannuspaikkojen esimiehet enintään euroon saakka. Pääsääntöisesti hankinnat tulee kilpailuttaa. Hankintayhteistyö Oulun seudun kunnat ovat tehneet hankintatoimintoja varten yhteistyösopimuksen. Yhteistyösopimuksessa on sovittu, että yhteishankintoina (keskitetyt kausihankinnat) kilpailutettavaksi määrättyjen tuotteiden ja palveluiden kilpailuttamis- ja sopimuskäytännön hoitaa Oulun kaupungin hankintapalvelut/ Oulun konttorin hankintapalvelut. Oulun konttorin hankintapalvelut voi tarvittaessa antaa hankintoja koskevia soveltamisohjeita. Keskitetyt hankinnat kilpailutetaan Oulun kaupungin vuotuisen tarjous aikataulun mukaisesti. Kunnat voivat olla mukana myös keskitettyjen erillishankintojen kilpailutuksessa, mutta erillishankinnoista pitää etukäteen ilmoittaa, mikäli kunta haluaa olla mukana kilpailutuksessa. Hankintayhteistyötä tehdään myös Kuntahankintojen kautta. Talousarvion tasapainottaminen Kunnanhallitus on talousarvion käsittelyn yhteydessä esittänyt 2 %:n toimintamenojen karsintaa toimintakate- ja vuosikatetavoitteen saavuttamiseksi (yht ). Valtuusto on vahvistanut päätöksen. Koska käyttösuunnitelman muutoksella pyritään vuosikatteen parantamiseen, käsittely ei koske sisäistä laskutusta (sis.tulo/sis.meno). Kunnanhallitus tarkisti säästötavoitetta :lla (yht ) valtionosuuspäätöksestä johtuen. Säästötavoite (netto) on palvelualueittain seuraava: hallintopalvelut (menot yht ) perusturvapalvelut (menot yht ) sivistyspalvelut (menot yht ) teknisissä palvelut (menot yht )

Hailuodon kunta. Talousarvion 2016 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Hailuodon kunta. Talousarvion 2016 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Hailuodon kunta Talousarvion 2016 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Käsittely Kunnanhallitus 1.2.2016 12 2 3 1 Käyttösuunnitelmat Kunnanvaltuusto on hyväksynyt talousarvion vuodelle 2016 (16.12.2015 67). Valtuusto

Lisätiedot

TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE Palvelualueille noudatettavaksi TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE Khall 16.1.2017 6 Käyttösuunnitelmat Kunnanvaltuusto on hyväksynyt talousarvion vuodelle 2017 (21.12.2016 79). Valtuusto on hyväksynyt

Lisätiedot

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. KÄYTTÖSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN Kunnanvaltuusto on hyväksynyt talousarvion vuodelle 2017 19.12.2016. Valtuusto on hyväksynyt talousarvion käyttötalousosan

Lisätiedot

Alavieskan kunta SISÄISEN VALVONNAN OHJEET

Alavieskan kunta SISÄISEN VALVONNAN OHJEET Alavieskan kunta SISÄISEN VALVONNAN OHJEET Kunnanhallitus hyväksynyt 4.6.2001 SISÄINEN VALVONTA 1 SISÄISEN VALVONNAN TEHTÄVÄ Sisäinen valvonta sisältää kunnan johdon toimenpiteet kohtuullisen varmuuden

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Perusturvalautakunta 10.02.2016 AIKA 10.02.2016 klo 17:30-19:46 PAIKKA Kunnantalo johtokeskus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 13.01. 2014 4, liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE

KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 13.01. 2014 4, liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 13.01. 2014 4, liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE YLEISTÄ Kuntalain 65 mukaan kunnan talouden hoidossa ja toiminnassa on noudatettava

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ

SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ Sisällys 1 YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ... 2 1 Taloussäännön soveltaminen... 2 2 Taloudellisuus ja tulosvastuu... 2 3 Sisäinen valvonta... 2 4 Riskienhallinta... 2 2

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE Yleistä Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt talousarvion

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE Yleistä Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt talousarvion LIITE 1, khall 18.1.2016 6 Kunnanhallitus 18.1.2016 1 (5) TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2016 1. Yleistä Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2015 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2016.

Lisätiedot

Toimialat, palveluyksikköjen vastuuhenkilöt, 17.12.2014 tilivelvolliset, vesihuoltoliikelaitos TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015

Toimialat, palveluyksikköjen vastuuhenkilöt, 17.12.2014 tilivelvolliset, vesihuoltoliikelaitos TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015 Toimialat, palveluyksikköjen vastuuhenkilöt, 17.12.2014 tilivelvolliset, vesihuoltoliikelaitos TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015 Valtuusto hyväksyi vuoden 2015 talousarvion kokouksessaan

Lisätiedot

RISTIJÄRVEN KUNTA Liite / Khall 13.1.2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

RISTIJÄRVEN KUNTA Liite / Khall 13.1.2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1 RISTIJÄRVEN KUNTA Liite / Khall 13.1.2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1) Talousarvion hyväksyminen ja tilivelvollisten tehtävä Kunnanvaltuusto on 11.12.2012 68 hyväksynyt kunnan vuoden 2014 talousarvion

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO JA SEURANTA

VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO JA SEURANTA IIN KUNTA Khall 13.1.2014 Hallintopalvelut VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO JA SEURANTA 1. Yleistä Kuntalain mukaan kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ

PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNNAN TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty Kunnanvaltuusto 5.4.2006, 17 Voimaantulo 1.5.2006 SISÄLLYSLUETTELO I Luku: Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala 2 2 Taloudellisuus

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015 Talousarvio 2015 1 (5) TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava kaupunginvaltuuston 15.12.2014 hyväksymää talousarviota.

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 10.12.2014 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Toiminnalliset tavoitteet tarkennetaan palvelualuetasolta tulosaluetasolle saakka Targetor Prolla.

Toiminnalliset tavoitteet tarkennetaan palvelualuetasolta tulosaluetasolle saakka Targetor Prolla. 1 VUODEN 2017 KÄYTTÖSUUNNITELMAN LAADINTA Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt talousarvion ja -suunnitelman 2017-2019 kokouksessaan 12.12.2016 73 Talousarviokirja 2017 löytyy Tornion kaupungin intranetin

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet:

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet: NOUSIAISTEN KUNTA 10.1.2017 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion 12.12.2015 83. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien

Lisätiedot

TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 14.12.2016 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

Toiminnalliset tavoitteet ovat valtuustoon nähden sitovia.

Toiminnalliset tavoitteet ovat valtuustoon nähden sitovia. Palvelutuotannon lautakunta 6 29.01.2015 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2015 käyttösuunnitelma 897/02.02.02/2014 Palvelutuotannon lautakunta 6 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio

Lisätiedot

VUODEN 2008 PALVELUSOPIMUKSET/TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2008 PALVELUSOPIMUKSET/TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Khall 28.1.2008 liite nro 3 IIN KUNTA VUODEN 2008 PALVELUSOPIMUKSET/TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Iin kunnan kehittämissuunnitelmaan, Kuntastrategia 2013, kirjatut kunnan strategiset päämäärät ja

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 1/2015 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Perusturvalautakunta 19.02.2015 AIKA 19.02.2015 klo 17:30-19:30 PAIKKA Kunnantalo johtokeskus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE Ulvilan valtuusto hyväksyi kokouksessaan 12.12.2014 vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016 2018 taloussuunnitelman. Talousarviossa valtuusto on hyväksynyt toiminnalliset

Lisätiedot

VUODEN 2008 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET (Kaupunginhallitus 7.1.2008 )

VUODEN 2008 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET (Kaupunginhallitus 7.1.2008 ) 1 VUODEN 2008 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET (Kaupunginhallitus 7.1.2008 ) Talousarvion täytäntöönpano Hallintosäännön 13 : Valtuusto hyväksyy talousarviossa toimielimelle vastuualuekohtaiset ja hankekohtaiset

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki. Vuoden 2015 talousarvion. täytäntöönpano-ohjeet

Kajaanin kaupunki. Vuoden 2015 talousarvion. täytäntöönpano-ohjeet Kajaanin kaupunki Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet 1. Talousarvion sitovuus Kajaanin kaupunginvaltuuston on hyväksynyt kokouksessaan 8.12.2014 224 vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016-2017

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA Kunnanhallitus. Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

NOUSIAISTEN KUNTA Kunnanhallitus. Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET NOUSIAISTEN KUNTA 22.12.2015 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2016 talousarvion 7.12.2015 89. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 Sisällys VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET... 1 1. Yleistä... 1 2. Hyvän hallinnon, talouden ja valvonnan toteuttaminen... 1 3. Talousarvion sitovuustasot... 2 4. Hankintavaltuudet ja hankintojen

Lisätiedot

KHALL. 11.1.2011 VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

KHALL. 11.1.2011 VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. YLEISTÄ Kunnanhallitus lähettää hallintokunnille valtuuston 20.12.2009 :n 65 kohdalla hyväksymän vuoden 2011 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosiksi

Lisätiedot

No 4/2017 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo

No 4/2017 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA No 4/2017 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1 KOKOUSAIKA 28.6.2017 klo 18 KOKOUSPAIKKA Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo JÄSEN: VARAJÄSEN: Antti Waris, pj Heikki

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1. SITOVUUDEN MÄÄRITTELY Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava valtuuston hyväksymää talousarviota. Talousarvion käyttötalousosassa on asetettu kunnan

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ

TAMPEREEN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ TAMPEREEN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ HYVÄKSYTTY: Kaupunginvaltuusto 9.4.1997, voimaantulo 1.5.1997 MUUTETTU: Kaupunginvaltuusto 23.4.2003 MUUTETTU: Kaupunginvaltuusto 22.6.2005 I LUKU - YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Suunnittelulautakunta sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Suunnittelulautakunta sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Suunnittelulautakunta sivu 1 Kokousaika 14.3.2012, kello 16.30 18.25 Kokouspaikka Erkin Haussi, Nikkolantie 114 Saapuvilla olleet jäsenet Poissa Lahti Tapani, puheenjohtaja

Lisätiedot

LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ

LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. SOVELTAMISALA Hämeenlinnan seudun koulutuskuntayhtymän ylläpitämästä lukioliikelaitos Tavastiasta ovat voimassa laissa säädetyn lisäksi tämän johtosäännön määräykset.

Lisätiedot

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio

Lisätiedot

VALVJAOS 18 Toimialan vt. esimies 29.3.2011

VALVJAOS 18 Toimialan vt. esimies 29.3.2011 Teknisen lautakunnan valvontajaosto 18 30.03.2011 VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET JA KÄYTTÖSUUNNITELMAN TARKISTAMINEN VALVJAOS 18 Toimialan vt. esimies 29.3.2011 Kaupunginvaltuusto on 7.12.2010

Lisätiedot

Ohje 29.11.2013. Jakelussa mainituille TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2014

Ohje 29.11.2013. Jakelussa mainituille TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2014 Jakelussa mainituille TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2014 Kunnanvaltuusto on 9.12.2013 hyväksynyt taloussuunnitelman vuosille 2014-2016. Talousarvion (taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi)

Lisätiedot

RUOVEDEN KUNTA VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

RUOVEDEN KUNTA VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE RUOVEDEN KUNTA VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE KV hyväksyi 14.12.2015 64 TA vuodelle 2016 ja TS vuosille 2017 2018 1 VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kuntalain 410/2015 110 mukaan

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO JA SEURANTA

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO JA SEURANTA UTAJÄRVEN KUNTA Khall 30.1.2017 Hallintopalvelut VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO JA SEURANTA 1. Yleistä Kuntalain mukaan kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE Khall 18.1.2016 VUODELLE 2016

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE Khall 18.1.2016 VUODELLE 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE Khall 18.1.2016 VUODELLE 2016 1 TALOUDEN JA TOIMIINNAN PERIAATTEET 2 1.1 Kuntalaki 2 1.2 Hallintosääntö 2 1.3 Käyttösuunnitelman laatiminen 2 2 TALOUSARVION NOUDATTAMINEN

Lisätiedot

Kuhmoisten kunta Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen 13.1.2014. Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet. Hallintokunnat

Kuhmoisten kunta Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen 13.1.2014. Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet. Hallintokunnat Kuhmoisten kunta Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen 13.1.2014 1 Hallintokunnat Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet 1. Yleistä Valtuusto on kokouksessaan 16.12.2013 102 hyväksynyt talousarvion vuodelle

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJEET 2017

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJEET 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJEET 2017 KH 19.12.2016 (KH244 /2016) TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANON PERIAATTEET Kuntalain 110 :n mukaan kunnan toiminnassa ja taloudessa on noudatettava talousarviota. Talousarviossa

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

VUODEN 2014 TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJEET

VUODEN 2014 TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJEET Lauta- ja hallintokunnat sekä konserniyhtiöt VUODEN 2014 TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt talousarvion toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet sekä niihin liittyvät tuloarviot

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2009 2012 TALOUSSUUNNITELMAN TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2009 2012 TALOUSSUUNNITELMAN TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 (7) Lauta- ja johtokunnat sekä toimistot VUODEN 2009 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2009 2012 TALOUSSUUNNITELMAN TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Talousarvion ja taloussuunnitelman täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 9.12.2013 hyväksynyt vuoden 2014 talousarvion sekä vuosien 2014-2016 taloussuunnitelman.

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 9.12.2013 hyväksynyt vuoden 2014 talousarvion sekä vuosien 2014-2016 taloussuunnitelman. MÄNTSÄLÄN KUNTA Kunnanhallitus 8.1.2014 Lautakunnille Mäntsälän veden johtokunnalle VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 9.12.2013 hyväksynyt vuoden 2014 talousarvion

Lisätiedot

Liikuntalautakunta Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/ /2016. Liikuntalautakunta

Liikuntalautakunta Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/ /2016. Liikuntalautakunta Liikuntalautakunta 7 09.02.2017 Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/02.02.02/2016 Liikuntalautakunta 09.02.2017 7 Kunnanvaltuusto hyväksyi 14.11.2016 vuoden 2017 talousarvion

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

2. Talousarvion seuranta

2. Talousarvion seuranta VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE JA VASTUURYHMILLE SEKÄ VASTUU- ALUEILLE VUODEN 2013 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. Valtuuston asettamien tavoitteiden toteuttaminen

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2016

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2016 Talousarvio 2016 1 (6) TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2016 Vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava kaupunginvaltuuston 14.12.2015 hyväksymää talousarviota.

Lisätiedot

HYVINVOINTI- VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

HYVINVOINTI- VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ HYVINVOINTI- VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyvinvointivaliokunta 13.9.2017 1 Sisällysluettelo 1 Hyvinvointivaliokunnan toimintasäännön soveltaminen... 3 2 Hyvinvointipalveluiden tehtävät... 3 3 Tulosalueen

Lisätiedot

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään

Lisätiedot

Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta.

Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta. Kaupunginhallitus on hyväksynyt 19.12.2016 Savonlinnan kaupunki Talousarvio 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE VUODELLE 2017 Savonlinnan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 12.12.2016 hyväksynyt kaupungin

Lisätiedot

KUHMOISTEN KUNTA Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen 14.1.2015

KUHMOISTEN KUNTA Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen 14.1.2015 1 KUHMOISTEN KUNTA Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen 14.1.2015 Hallintokunnat VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. Yleistä Valtuusto on kokouksessaan 16.12.2014 84 hyväksynyt talousarvion vuodelle

Lisätiedot

Rautjärven kunta. Talousarvion 2014 täytäntöönpano-ohje

Rautjärven kunta. Talousarvion 2014 täytäntöönpano-ohje Rautjärven kunta Talousarvion 2014 täytäntöönpano-ohje Annaleena Rita Khall 13.1.2014 Liite asiaan Talousarvion 2014 täytäntöönpano-ohje 2 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Käyttösuunnitelmat... 3 3. Tilivelvolliset...

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2017

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2017 Talousarvio 2017 1 (6) TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2017 Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava kaupunginvaltuuston 19.12.2016 hyväksymää talousarviota.

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Tekninen lautakunta 29.02.2016 AIKA 29.02.2016 klo 17:00-17:40 PAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

tarkistavat tuotteiden asiakashinnat tavoitteena omakustannushintoihin pääseminen.

tarkistavat tuotteiden asiakashinnat tavoitteena omakustannushintoihin pääseminen. 1 JOROISTEN KUNTA TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 2015 Yleistä Talousarvio on kaikkia hallintoelimiä, viranhaltijoita ja työntekijöitä sitova ohje kunnan talouden hoidossa. edellyttää toimijoilta, että

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 1/ Sivistyslautakunta klo Kunnanvirasto 1, valtuustosali

LEMIN KUNTA 1/ Sivistyslautakunta klo Kunnanvirasto 1, valtuustosali 1/2010 1 Sivistyslautakunta 26.1.2010 klo 18.00 18.50 Kunnanvirasto 1, valtuustosali Risto Pietiläinen Mervi Rings Jari Heikka Hannu Hakonen Tarja Kohonen Ari Alaoutinen Raija Liisa Tikka puheenjohtaja

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO JA SEURANTA

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO JA SEURANTA IIN KUNTA Khall 16.1.2017 Hallintopalvelut VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO JA SEURANTA 1. Yleistä Kuntalain mukaan kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

Talousarvio 2017 Täytäntöönpano-ohjeet

Talousarvio 2017 Täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio 2017 Täytäntöönpano-ohjeet 1 / 7 Sisällys I TALOUSARVIO... 2 Talousarvion sitovuus... 2 Tuloslaskelmaosa... 2 Rahoitusosa... 2 Käyttötalousosa... 2 Investointiosa... 2 Talousarvion seuranta...

Lisätiedot

TALOUSARVION 2016 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2016 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2016 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 9.12.2015 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

Espoon kaupungin hankintaohje

Espoon kaupungin hankintaohje Espoon kaupunki 2017 1 (4) ESPOON KAUPUNGIN HANKINTAOHJE 1. Johdanto Espoon kaupungin ja sen liikelaitosten hankinnat tehdään tämän en ja tätä tta tarkentavien menettelytapaohjeiden mukaisesti. Hankintaohje

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvapalvelujen toimialan talousarvion 2016 käyttösuunnitelma

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvapalvelujen toimialan talousarvion 2016 käyttösuunnitelma Perusturvalautakunta 7 20.01.2016 Perusturvalautakunta 30 09.03.2016 Perusturvapalvelujen toimialan talousarvion 2016 käyttösuunnitelma 268/02.02/2015 Perusturvalautakunta 20.01.2016 7 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion.

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion. 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanhallitus 6.2.2017 30 LIITE 1 1. Yleistä Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2016 65 hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion. Kunnanhallitus

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/ KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1/7.3.2012 Kokousaika 7.3.2012 klo 17.00 17.50 Kokouspaikka Kinnulan kunta, valtuustosali Jäsenet Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä - = poissa

Lisätiedot

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä.

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä. Kunnanhallitus 144 23.06.2014 Vuoden 2014 talousarvion muutokset KHALL 144 Hallintojohtaja Kunnanvaltuusto on hyväksynyt 23.12.2013 130 talousarvion vuodelle 2014. Talousarvion hyväksymisen jälkeen kunnassa

Lisätiedot

Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.

Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 25.1.2016 Kh 25.1.2016 1 Vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita

Lisätiedot

Vastuunjakotaulukko kunnan kiinteistöihin kohdistuvissa hankinnoissa

Vastuunjakotaulukko kunnan kiinteistöihin kohdistuvissa hankinnoissa Tekninen lautakunta 27 23.04.2015 Vastuunjakotaulukko kunnan kiinteistöihin kohdistuvissa hankinnoissa 154/02.07.01/2015 266/02.07.01/2012 Tekla 61 Kiinteistöjen käyttäjien ja ylläpitäjien välillä on ollut

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA SISÄISEN VALVONNAN OHJE

PELKOSENNIEMEN KUNTA SISÄISEN VALVONNAN OHJE PELKOSENNIEMEN KUNTA SISÄISEN VALVONNAN OHJE LUONNOS 28.4.2014 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä... 3 1.1 Lainsäädäntöperusta... 3 1.2 Sisäisen valvonnan tavoite ja tarkoitus, käsitteet... 3 1.3 Tehtävät ja

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A 2009 HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN KONSERNIPALVELUJEN TOIMINTASÄÄNTÖ Säännön nimi Kaupunginjohtajan päätös nro 15/5.2.2009 Konsernipalvelujen toimintasääntö

Lisätiedot

Kunnanhallitus 3.1.2014 PL 22 27511 Eura. Hallintokunnat Toimielinten puheenjohtajat VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Kunnanhallitus 3.1.2014 PL 22 27511 Eura. Hallintokunnat Toimielinten puheenjohtajat VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanhallitus 3.1.2014 PL 22 27511 Eura Hallintokunnat Toimielinten puheenjohtajat VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Valtuusto hyväksyi vuoden 2014 talousarvion kokouksessaan 16.12.2013.

Lisätiedot

Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä 03.06.2012

Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä 03.06.2012 Lemin kunta 5/2012 7 Aika 30.05.2012 klo 20.00-20.10 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanvirasto I Pylkkö Osmo Huttunen Matti Värtö Veijo Lepistö Minttu puheenjohtaja varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 11.12.2013 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

Oulun kaupungin hankinnat Valtuustokoulutus Oulun kaupunki/konsernihallinto, kaupunkistrategia/anna-maria Levy

Oulun kaupungin hankinnat Valtuustokoulutus Oulun kaupunki/konsernihallinto, kaupunkistrategia/anna-maria Levy Oulun kaupungin hankinnat Valtuustokoulutus 8.6.2017 Oulun kaupunki/konsernihallinto, kaupunkistrategia/anna-maria Levy Sisältö Oulun kaupungin ostot Mikä on julkinen hankinta? Hankintatoiminnan ohjaus

Lisätiedot

Palvelutuotannon lautakunta Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2016 käyttösuunnitelma 909/ /2015

Palvelutuotannon lautakunta Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2016 käyttösuunnitelma 909/ /2015 Palvelutuotannon lautakunta 5 28.01.2016 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2016 käyttösuunnitelma 909/02.02.02/2015 Palvelutuotannon lautakunta 28.01.2016 5 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1/7 POLVIJÄRVEN KUNTA 16.1.2017 HALLINTOKUNNAT VUODEN 2017 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Polvijärven valtuusto on 13.12.2016 hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki. Vuoden 2013 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet

Kajaanin kaupunki. Vuoden 2013 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Kajaanin kaupunki Vuoden 2013 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet 1. Talousarvion sitovuus Kajaanin kaupunginvaltuuston on hyväksynyt kokouksessaan 12.12.2012 86 vuoden 2013 talousarvion ja vuosien 2014-2015

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA Kunnanhallitus 10.12.2014 1 ( 7 )

MÄNTSÄLÄN KUNTA Kunnanhallitus 10.12.2014 1 ( 7 ) 1 ( 7 ) Lautakunnille Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohje Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 8.12.2014 121 hyväksynyt vuoden 2015 talousarvion sekä vuosien 2015-2017 taloussuunnitelman. Vuoden 2014

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 27.8.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 27.8.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 71 Kokousaika 25.8.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Merihelmi, Laitakari Käsiteltävät asiat 61 62 63 64 65 66 67 68 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE Ulvilan valtuusto hyväksyi kokouksessaan 16.12.2016 vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelman. Talousarviossa valtuusto on hyväksynyt toiminnalliset

Lisätiedot

SÄÄNTÖKOKOELMA 055. Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston hyväksymä

SÄÄNTÖKOKOELMA 055. Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston hyväksymä 1 JOENSUUN KAUPUNKI Kaupunginkanslia KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA 055 JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 4 :n 2 momentti poistettu (KV 25.11.2002) Muutos 11 :n 3 momenttiin

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 56 Sivistyslautakunta 27.5.2014. Kokousaika 27.5.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 56 Sivistyslautakunta 27.5.2014. Kokousaika 27.5.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 56 Kokousaika 27.5.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 45 46 47 48 49 50 51 52 53 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 75 76 77 78 79 80 81 82 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

SOPIMUS TYÖASEMIEN KILPAILUTTAMISESTA. eps työasemakonseptointi

SOPIMUS TYÖASEMIEN KILPAILUTTAMISESTA. eps työasemakonseptointi SOPIMUS TYÖASEMIEN KILPAILUTTAMISESTA eps työasemakonseptointi SOPIMUS TYÖASEMIEN KILPAILUTTAMISESTA 1.Johdanto Pohjois-Suomen kaupungit: Kuusamo, Oulu ja Rovaniemi (jäljempänä: eps-kaupungit) ovat allekirjoittaneet

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2017 Kunnanhallitus Kunnanhallituksen talousarvion 2017 käyttösuunnitelma

POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2017 Kunnanhallitus Kunnanhallituksen talousarvion 2017 käyttösuunnitelma POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2017 Kunnanhallitus 1 KOKOUSAIKA Maanantai 27.02.2017 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone 25 Kunnanhallituksen talousarvion 2017 käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma Vesihuoltolaitoksen johtokunta 4 19.01.2011 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010 VESI 4 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio on kunnan kaikkia

Lisätiedot

S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A

S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A Kotkan kaupungin S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A 2015 Nro 16 VANHUSTENHUOLLON VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 16.12.2015, voimaan 1.1.2016) YLEISTÄ 1 Soveltamisala

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Kunnanhallitus antaa seuraavat ohjeet vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpanosta sekä talouden ja toiminnan järjestämisestä.

Kunnanhallitus antaa seuraavat ohjeet vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpanosta sekä talouden ja toiminnan järjestämisestä. 1(6) Lautakunnille ja palvelualueille TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2016 Kunnan strategia Talousarvio 2016 Kunnanhallitus antaa seuraavat ohjeet vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpanosta

Lisätiedot