1. Yleistä Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt vuoden 2018 talousarvion.
|
|
- Tuomas Aro
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA VUODEN 2018 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanhallitus LIITE 2 1. Yleistä Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt vuoden 2018 talousarvion. Kunnanhallitus ja lautakunnat vahvistavat helmikuun loppuun mennessä kukin omalle toiminnalleen talousarvioon perustuvat käyttösuunnitelmat, joita on noudatettava. Talousarviovuoden aikana muutokset talousarvioon hyväksyy valtuusto ja muutokset käyttösuunnitelmiin hyväksyy toimielimet. Kaikessa toiminnassa on noudatettava taloudellisuutta ja tehokkuutta. Palvelujen tuottamisessa ja hallintokuntien kaikessa muussakin toiminnassa tulee noudattaa tiukkaa budjettikuria ja tarkkaa seurantaa sekä mahdollisista tulojen vähentymisistä, riippumatta suunniteltujen nettomenojen ylitystä, on pyrittävä välttämään. Käyttötalouden toimintoihin ja investointeihin saadut budjetoimattomat avustukset ja niitä vastaavat perustellut lisämenot on käsiteltävä käyttösuunnitelmassa taikka kesken talousarviovuoden saatuina ja saatettava toimielimen kautta hallitukseen ja valtuustoon hyväksyttäväksi talousarvion muutoksina. Käyttötaloutta ja investointeja koskevat hanketuki- ja avustuspäätökset sekä niitä koskevat maksatushakemuspäätökset sekä sopimukset, joissa Pelkosenniemen kunta on sopijana, on myös toimitettava sähköisesti keskushallintoon tiedoksi. Tilastokeskuksen dokumentissa kuntien ja kuntayhtymien tiedonkeruun sisällöstä tilastovuodesta 2015 alkaen määritellään, että kunnan tai kuntayhtymän lautakuntien (pl. tarkastus- ja keskusvaalilautakunnat), jaostojen, neuvostojen ja johtokuntien menot tulee kohdentaa suoraan oikeille tehtäville niiden luonteen mukaisesti aiheuttamisperiaatteella. Virastojen ja laitosten kulut sekä yksiköiden sisäisen hallinnon kulut pitää kohdentaa tai jakaa suoraan samoihin tehtäviin kuin sen varsinainen toiminta. 2. Talousarvion sitovuus ja määrärahan käyttö Talousarvion määrärahat ja tuloarviot käyttötaloudessa, sisäiset erät mukaan lukien, ovat valtuustoon nähden sitovia tehtävittäin nettomääräisinä. Investointien määrärahat ovat valtuustoon nähden sitovia hankeryhmittäin nettomääräi-
2 sinä. Tulos- ja rahoitusosan ulkoiset määrärahat ovat sitovia bruttomääräisinä. Projekteja sitovat rahoituspäätöksen mukaiset määrärahat ja ohjeet. Talousarviossa valtionosuuteen oikeuttavana vahvistetun hankkeen toteuttaminen on käsiteltävä ao. päätöksentekoelimessä uudelleen silloin, kun päätöstä valtionosuudesta ei saada kuluvalle vuodelle. Mikäli talousarviossa tehtävään tai hankkeeseen varattu nettomääräraha osoittautuu riittämättömäksi, on ensisijaisesti pyrittävä täyttämään vaje hallintokunnan sisältä ja näin katettu perusteltu ylitystarve on esitettävä kunnanhallitukselle. Kunnanhallituksella on oikeus hyväksyä tehtävä- tai hankekohtainen määrärahan ylitys kunhan hallintokunnan nettomenot eivät kokonaisuutena ylity siitä, mitä kunnanvaltuusto on päättänyt. Nettomäärärahan muutospäätös on tehtävä riippumatta siitä, aiheutuuko poikkeama arvioitua suuremmista bruttomenoista vai arvioitua pienemmistä bruttotuloista. Mikäli investoinnille on talousarviossa merkitty valtionosuutta, on toteuttamisen ehtona sen saaminen. Mikäli valtionosuus jää budjetoitua alhaisemmaksi, on toteuttamisen ehtona se, etteivät kokonaisnettoinvestoinnit hankeryhmässä ylity. Hyväksyttäessä niitä tehtävä- ja hankekohtaisia määrärahojen ylityksiä, joita ei pystytä hallintokunnan sisältä kattamaan, on esitettävä millä ylitys katetaan. Hankkeiden seurannasta ja tilityksistä määräaikoina vastaavat hallintokunnat itse. Tarvittavat liitteet on pyydettävä hyvissä ajoin kirjanpidosta Talouden seuranta ja maksuliikenne Kunnanvaltuustolle, kunnanhallitukselle ja lautakunnille on raportoitava toiminnan ja talouden kehittymisestä hallintosäännön 65 mukaan neljännesvuosittain seuraavasti: kuukaudet 1 3: raportoidaan viimeistään toukokuussa, kuukaudet 1 6: raportoidaan viimeistään elokuussa, kuukaudet 1 9: raportoidaan viimeistään marraskuussa ja koko vuoden toteuma: tilinpäätöksen yhteydessä Kunkin toimielimen ja viranhaltijan tulee omalta osaltaan seurata asetettujen tavoitteiden ja talousarvion toteutumista ja tehdä viivyttelemättä valtuustolle esitykset merkittävistä muutoksista talousarvioon. Menojen lisäksi on erityistä huomiota kiinnitettävä myös tulopuolen toteutumiseen. Hallintokuntien tulee seurata talousarvion kulujen ja tuottojen toteutumista säännöllisesti. Hallinto-osasto toimittaa toimialajohtajille kuukausittain seurannassa tarvittavan toteutumisvertailun ja muun materiaalin. Maksuliikenteen suunnittelun kannalta on tärkeää, että tiedossa olevista suurista meno- tai tuloeristä ilmoitetaan hyvissä ajoin hallinto-osastolle. Suurten hankintojen osalta hallinto-osastolle toimitetaan maksuaikataulut aina uuden hankkeen alkaessa. Tulot on laskutettava ajallaan ja perinnästä on huolehdittava. Hallintokunnat tiedottavat saatavat ja niiden perintätilanteen kunnanhallitukselle puolivuosit-
3 tain. Mikäli taloudellisesti merkittävän hankkeen toteuttaminen viivästyy, on siitä hyvissä ajoin annettava tieto kunnanhallitukselle ja -valtuustolle Muut talousarvion toimeenpanoon liittyvät sitovat linjaukset 1. Vakinaisten ja yli kolme kuukautta kestävien määräaikaisten virkojen ja toimien täyttäminen ja palkkaaminen tuodaan kunnanhallitukselle tiedoksi. 2. Viranhaltijoiden otto-oikeudelliset päätökset toimitetaan kunnanhallituksen puheenjohtajalle sähköisesti. Otto-oikeus on sähköisen ilmoituksen tekemisen jälkeen 14 päivää alkaen viranhaltijapäätökset julkaistaan kunnan nettisivuilla ja päätöksiä ei sähköisesti lähetetä. 2. Käyttötalouteen osoitetuilla määrärahoilla ei saa tehdä kirjanpidossa investoinneiksi määriteltäviä hankintoja. 3. Virka-, viranhoito- ja työnsuorittamismatkoilla on hyödynnettävä yhteiskyytejä. Lisäksi naapurikuntien yhteiskyydit on pyrittävä selvittämää, kun kyseessä on kuntien yhteiseen tilaisuuteen tms. liittyvä matka. Matkustettaessa esim. Helsinkiin, on käytettävä edullisinta ja tarkoituksenmukaisinta matkustustapaa (juna/lentokone-vaihtoehdot). 4. Luottamushenkilöiden oman auton käyttöön luottamustehtävien hoitamisessa hyödynnetään yhteiskyytejä. Jos on erikseen järjestetty yhteiskuljetus esim. koulutukseen tai muuhun tilaisuuteen, kilometrikorvauksia ei makseta. 5. Kunnanvirasto pidetään pääsääntöisesti suljettuna ajalla Tekninen toimisto on auki kesäaikana, vakituiset viranhaltijat vuorottelevat kesäloman ajan. 5. Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet Kunnanvaltuusto on asettanut tehtävittäin toiminnallisia tavoitteita. Näiden toteuttamista varten hallintokunnat asettavat omissa käyttösuunnitelmissaan tarkennetut osatavoitteet, jotka tukevat sitovien tavoitteiden saavuttamista. 6. Menotositteiden käsittely ja laskujen hyväksyminen Tililuettelomallina noudatetaan JHS Kuntien tililuettelomallin mukaisia tilien sisältömäärittelyjä. Uusia tunnisteita ja kustannuspaikkoja avataan tarpeen mukaan. Näistä tarpeista tulee ilmoittaa taloushallintoon. Ostolaskut pyritään tilaamaan e-laskuina. Saapuvat laskut siirretään Rondolaskujenkiertojärjestelmään. Sähköisen tarkastus- ja hyväksyntämenettelyn aikana laskun oikeellisuus tarkistetaan, tiliöidään, merkitään oikea alv-kanta sekä merkitään kustannuspaikka, jonka määrärahoista lasku maksetaan. On tärkeää, että tilausta/ostoja tehtäessä laskuun pyydetään merkitsemään selvästi se, mitä yksikköä lasku koskee. Näin lasku lähtee oikealle tarkastajalle kiertoon. Alv-merkinnät ovat tärkeä osa laskujen käsittelyä. Epäselvissä tilanteissa hallinto-osasto ohjeistaa niissä. Laskut on ennen suorittamistaan tarkastettava, todettava asianmukaisiksi ja hyväksyttävä. Laskulle tarvitaan kaksi käsittelijää: asiatarkastaja ja hyväksyjä.
4 Tämän kierroksen jälkeen laskut tulevat ns. maksumääräykseen hallintoosastolle. Asiatarkastajan tehtävänä on tarkastaa laskun asiallinen ja numerollinen oikeellisuus, mikä käytännössä tarkoittaa sen tarkastamista, että lasku vastaa tilausta, sopimusta ja/tai päätöstä. Lisäksi asiatarkastaja varmistaa, että tavara tai palvelu on toimitettu. Osastonjohtaja hyväksyy laskut ja tositteet tai päättää siirretystä toimivallasta hallintosäännön 31 mukaisesti. Laskun hyväksyjä vastaa määrärahojen riittävyydestä, hyväksyy rahan käytön sekä vastaa siitä, että lasku on tarkastettu ja että se kohdistetaan kirjanpitoon oikein. Laskut tulee hyväksyä viivytyksettä, jotta ne voidaan suorittaa ajallaan ilman viivästysseuraamuksia. Myöhästymisillä joudumme maksamaan korkoa, joka on turhaa menoa. Käsittelethän ostolaskut ripeästi, sillä se helpottaa ja sujuvoittaa kunnan maksuvalmiuden seurantaa. Huolehdithan, että laitat Rondoon lomien ym. poissaolojen ajaksi sijaisen, jotta laskut eivät jää turhaan odottamaan Matkalaskut Virka- ja työmatkoihin sovelletaan KVTES:iä sekä korvauksiin liitettä 16 matkakustannusten korvaukset. Matkustamisessa noudatetaan henkilöstöohjeistuksessa kuvattua matkustusohjesääntöä. Vuonna 2018 päivärahan määrä on osapäiväraha 19 euroa kokopäiväraha 42 euroa ulkomaan päivärahojen määrät löytyvät esim. vero.fi -sivustolta ateriakorvaus 10,50 euroa. Päiväraha on korvausta tavallista suuremmista ruokailukuluista. Jos työmatkaan sisältyy ilmainen tai työnantajan kustantama ruokailu (kokopäiväraha/kaksi ateriaa, osapäiväraha/yksi ateria), päiväraha on puolet edellä mainituista määristä. Kilometrikorvaus oman auton käytöstä työmatkalla on muuttunut alkaen ja se on 0,42 /km. Matkalaskut on esitettävä välittömästi, kuitenkin viimeistään kahden kuukauden kuluessa matkan päättymisestä. 8. Sisäisten erien kustannusten kohdentaminen Sisäiset erät tulee kohdentaa hyvän kirjanpitotavan aiheuttamisperiaatteen mukaisesti. Esimerkiksi sisäiset vuokrat tulee kohdentaa tilojen käytön perusteella.
5 9. Hankinnat Kunta on hankintalain mukainen hankintayksikkö, jonka tulee noudattaa hankinnoissaan lakeja julkisista hankinnoista. Hankintalakia sovelletaan vain EUkynnysarvot ja kansalliset kynnysarvot ylittäviin hankintoihin. kynnysarvojen alle jääviin ns. pienhankintoihin ei sovelleta hankintalakia. Kynnysarvot löydät täältä: Hankinnoissa tulee noudattaa taloudellisuuden, tarkoituksenmukaisuuden ja laillisuuden perusteita ja niiden tulee perustua suunnitelmallisuuteen ja ennakoitavuuteen. Kaikessa hankinnassa tulee noudattaa hankintalain velvoitteita. Kansallisten kynnysarvojen alittaviin hankintoihin eli ns. pienhankintoihin ei sovelleta hankintalakia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö niitä tulisi kilpailuttaa. Pienhankinnoissa tulee mahdollisuuksien mukaan hyödyntää markkinoita ja toimia yleisten hyvien hankintaperiaatteiden mukaisesti Sisäinen valvonta ja riskien hallinta Kuntalaki edellyttää tilikaudelta lähtien kunnan toimintakertomukseen tietoja sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä sekä tietoa keskeisistä johtopäätöksistä. Osastonjohtajat ja esimiehet vastaavat jatkuvasta valvonnasta omissa toimintaprosesseissaan hallintosäännön 84 mukaisesti. Voimassa olevaa sisäisen valvonnan ohjetta tulee toiminnassa noudattaa. Ulkoisesta valvonnasta vastaavat tarkastuslautakunta ja tilintarkastaja.
Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion.
1 PELKOSENNIEMEN KUNTA VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanhallitus 6.2.2017 30 LIITE 1 1. Yleistä Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2016 65 hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion. Kunnanhallitus
Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion.
1 PELKOSENNIEMEN KUNTA VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanhallitus 6.2.2017 30 LIITE 1 1. Yleistä Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2016 65 hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion. Kunnanhallitus
Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET
TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 SISÄLLYS 1. TALOUTTA OHJAAVAT SÄÄNNÖKSET... 3 1.1. Kuntalaki... 3 1.2. Hallintosääntö ja konserniohjeet... 3 1.3. Täytäntöönpano-ohjeet... 3 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN...
VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET
VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan
Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.
MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat
TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE
SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2018 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 14.12.2017 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön
TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE
TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1. SITOVUUDEN MÄÄRITTELY Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava valtuuston hyväksymää talousarviota. Talousarvion käyttötalousosassa on asetettu kunnan
Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet:
NOUSIAISTEN KUNTA 10.1.2017 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion 12.12.2015 83. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien
Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma
Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019
TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE
SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 11.12.2013 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön
Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus
Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
SIIKAJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto hyväksynyt Voimaantulo 1.6.2017 1 SIIKAJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto on hyväksynyt: Voimaantulo: 1.6.2017 1
Sisäisen valvonnan ohje
RANNIKKO-POHJANMAAN SOSIAALI- JA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ KUST-ÖSTERBOTTENS SAMKOMMUN FÖR SOCIAL- OCH PRIMÄRHÄLSOVÅRD Sisäisen valvonnan ohje Rannikko-Pohjanmaan kuntayhtymä 0 SISÄLLYS 1. Sisäisen
KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 13.01. 2014 4, liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE
KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 13.01. 2014 4, liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE YLEISTÄ Kuntalain 65 mukaan kunnan talouden hoidossa ja toiminnassa on noudatettava
Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma
Vesihuoltolaitoksen johtokunta 4 19.01.2011 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010 VESI 4 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio on kunnan kaikkia
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Tekninen lautakunta 29.02.2016 AIKA 29.02.2016 klo 17:00-17:40 PAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA
VUODEN 2008 PALVELUSOPIMUKSET/TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET
Khall 28.1.2008 liite nro 3 IIN KUNTA VUODEN 2008 PALVELUSOPIMUKSET/TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Iin kunnan kehittämissuunnitelmaan, Kuntastrategia 2013, kirjatut kunnan strategiset päämäärät ja
Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta.
Kaupunginhallitus on hyväksynyt 19.12.2016 535 Savonlinnan kaupunki Talousarvio 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE VUODELLE 2017 Savonlinnan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 12.12.2016 hyväksynyt
Talous- ja matkustusohjesääntö
Talous- ja matkustusohjesääntö Yleistä 1 Opiskelijakunnan taloudenhoidossa on noudatettava kirjanpitolain ja -asetuksen, tilintarkastuslain, opiskelijakunnan sääntöjen, muiden opiskelijakuntaa koskevien
NOUSIAISTEN KUNTA Kunnanhallitus. Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET
NOUSIAISTEN KUNTA 22.12.2015 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2016 talousarvion 7.12.2015 89. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien
Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.
TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään
UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
1 UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanhallitus 1.12.2008 279 Valtuusto 16.12.2008 73 2 UTAJÄRVEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto hyväksynyt Voimaantulopäivä
KITTILÄN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
KITTILÄN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kvalt 8.4.2013 37 Voimaantulo: 1.5.2013 1 SOVELTAMISALA Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta,
Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo
Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10
Kunnallinen Asetuskokoelma
N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Voimaantulopäivä Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 29.5.2017 53 1.6.2017 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen
VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE
KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 2.2.2015 14 liite 1 Perusturvajaos 19.2.2015 9 VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE YLEISTÄ Kuntalain 65 mukaan kunnan talouden hoidossa ja
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Savitaipaleen kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö
1 Savitaipaleen kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty kunnanvaltuustossa 4.3.2019 5 Voimaantulo 1.4.2019 2 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala...3 2 Kokouspalkkiot...3 3 Samana päivänä pidetyt
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015
Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1/7.3.2012 Kokousaika 7.3.2012 klo 17.00 17.50 Kokouspaikka Kinnulan kunta, valtuustosali Jäsenet Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä - = poissa
VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET
VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. KÄYTTÖSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN Kunnanvaltuusto on hyväksynyt talousarvion vuodelle 2017 19.12.2016. Valtuusto on hyväksynyt talousarvion käyttötalousosan
Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta
KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1
KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen
KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä säännöksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen
KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ I Yleisiä säännöksiä 1 Taloussäännön soveltaminen Kirkon eläkerahaston talouden hoidosta säädetään tarkemmin kirkkojärjestyksessä,
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016
Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018
TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018 HALSUAN KUNTA KUNNANHALLITUS 13.2.2018 Sisällys 1. TALOUDEN JA TOIMINNAN PERUSTEET... 2 Kuntalain keskeiset määräykset kunnan talouden hoitoon... 2 Kunnan hallintosäännön
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi
TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE
SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 14.12.2016 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön
KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11
Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2005 ALKAEN Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11 Muutos KV 28.8.2006
Hallintosääntö. Kokous- ja palkkiosääntö
Hallintosääntö Kokous- ja palkkiosääntö 1 KOKOUS- JA PALKKIOSÄÄNTÖ Yhtymävaltuusto hyväksynyt 5.6.2013 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
SIEVIN KUNTA Kh 1.6.2015 86 Kv 11.6.2015 32 Dnro KH:109/010/2013 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Voimaantulopäivä 1.8.2015 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen
LAPIN LIITTO Hallitus
LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain
VÖYRIN KUNTA. Palkkiosääntö
VÖYRIN KUNTA Palkkiosääntö Hyväksytty kunnanvaltuustossa 4.10.2012, 58 Astuu voimaan 1.1.2013 VÖYRIN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 2 1 SOVELTAMISALA Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan
TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE Yleistä Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt talousarvion
LIITE 1, khall 18.1.2016 6 Kunnanhallitus 18.1.2016 1 (5) TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2016 1. Yleistä Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2015 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2016.
Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs
Mikkeli Pöytäkirja 2/2017 1 (7) Aika 16.02.2017, klo 16:30-17:19 Paikka Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs Käsitellyt asiat 4 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 Pöytäkirjan
VUODEN 2017 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET
1/7 POLVIJÄRVEN KUNTA 16.1.2017 HALLINTOKUNNAT VUODEN 2017 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Polvijärven valtuusto on 13.12.2016 hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019
ILOMANTSIN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ VALTUUSTOKAUDELLE
ILOMANTSIN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ VALTUUSTOKAUDELLE 2017-2021 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä
klo Korvenranta Arja puheenjohtaja JÄSENET
KUHMOISTEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 Sivistyslautakunta Sivu 21 KOKOUSAIKA 28.2.2012 klo 17.00-19.00 KOKOUSPAIKKA Kuntala SAAPUVILLA OLLEET Korvenranta Arja puheenjohtaja JÄSENET Korpela Heljä Mäkinen
Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet
Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet Kh 12.8.2019 1 Sisällys 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 2. SOVELTAMISALA... 2 3. KÄSITEMÄÄRITTELYÄ... 3 4. SISÄISEN VALVONNAN TAVOITTEET...
TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE
SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 10.12.2014 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön
Reisjärven kunta. Kunnanhallitus LIITE 1 Valtuusto LIITE Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
Reisjärven kunta Kunnanhallitus 6.9.2017 151 LIITE 1 Valtuusto 19.9.2017 LIITE 5 67 Luottamushenkilöiden palkkiosääntö LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan
IIN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
IIN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 2.5.2017 Kunnanvaltuusto 15.5.2017 2 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta
Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä
Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Tarkastuslautakunnan, tilintarkastuksen ja sisäisen tarkastuksen tehtävät Valtuuston perehdytystilaisuus 18.9.2017 Konsernihallinto Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä
92 euroa. 2 Lauta- ja johtokunnat, jaostot ja toimikunnat 73 euroa (63 euroa) RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
1 RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKI 1 SOVELTAMISALA Kaupunginvaltuuston 26.11.2001 hyväksymä, voimaantulo 1.1.2002, kaupunginvaltuuston 17.1.2005 muuttama, voimaantulo 21.1.2005, kaupunginvaltuuston 14.1.2013
PALKKIOSÄÄNTÖ KEMIÖNSAAREN KUNTA
PALKKIOSÄÄNTÖ KEMIÖNSAAREN KUNTA Järjestelytoimikunnan hyväksymä 16.9.2008 Valtuuston vahvistama 12.11.2008 Astuu voimaan 1.1.2009 Valtuusto muuttanut 17.6.2009 Valtuusto muuttanut 12.12.2012 Valtuusto
SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ
SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ Sisällys 1 YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ... 2 1 Taloussäännön soveltaminen... 2 2 Taloudellisuus ja tulosvastuu... 2 3 Sisäinen valvonta... 2 4 Riskienhallinta... 2 2
LAPIN LIITTO Hallitus Liite
LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain
REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019
1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.
Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain
KAUHAVAN KAUPUNKI 2/5 11.1.2016
KAUHAVAN KAUPUNKI 1/5 Kauhavan kaupungin vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 14.12.2015 talousarvion vuodelle 2016. Hallintokuntien tulee noudattaa
KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
PAIMION KAUPUNKI KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä: 13.12.2012 94 Voimaantulopäivämäärä: 1.1.2013 Valtuuston muuttama 25.4.2013 56 1 Soveltamisala Kaupungin
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanvaltuustossa 19.6.2017 45 Voimaantulo 1.7.2017 Sisällysluettelo 2 KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot...
TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015
Talousarvio 2015 1 (5) TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava kaupunginvaltuuston 15.12.2014 hyväksymää talousarviota.
Kokousmenettelyn juridiset perusteet
Kokousmenettelyn juridiset perusteet Kaupunginlakimies Jouko Aarnio Päätöksentekomenettelyn säädöspohja Päätöksenteon perusteet kirjattu perustuslakiin 2 oikeusvaltioperiaate -julkisen vallankäytön tulee
Tiistai kello Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone
Viranomainen TUUSNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 9 / 2011 KOKOUSAIKA Tiistai 01.11.2011 kello 17.00 20.25 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja
Luumäen kunta Loppuraportti 2013
Luumäen kunta Loppuraportti 2013 Tarkastuslautakunta 10.4.2014 BDO Audiator Oy JHTT, KHT Ulla-Maija Tuomela Hallinnon tarkastus Valtuuston ja hallituksen pöytäkirjat 2013 Tarkastuksessa on käyty läpi pöytäkirjat
Rautavaaran kunta LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALK- KIOSÄÄNTÖ
Rautavaaran kunta LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALK- KIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 20.10.2014 250 Kunnanvaltuusto 17.11.2014 44 Kunnanhallitus 9.12.2014 307 Kunnanvaltuusto 15.12.2014 60 Voimaantulo 1.1.2015 2 PALKKIOSÄÄNTÖ
VALVJAOS 18 Toimialan vt. esimies 29.3.2011
Teknisen lautakunnan valvontajaosto 18 30.03.2011 VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET JA KÄYTTÖSUUNNITELMAN TARKISTAMINEN VALVJAOS 18 Toimialan vt. esimies 29.3.2011 Kaupunginvaltuusto on 7.12.2010
Järvi-Pohjanmaan maaseututoimen johtosääntö
Järvi-Pohjanmaan maaseututoimi Johtosääntö 1 Voimaantulo 1.1.2017 Järvi-Pohjanmaan maaseututoimen johtosääntö Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus 2 2 Toimivallan siirtäminen 2 3 Suhde muihin säädöksiin
Haapajärven kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
Haapajärven kaupunki Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kaupunginhallitus, Kaupunginvaltuusto 14.11.2011 66 1.11.2011 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Luottamushenkilölle suoritetaan
VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE
KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 1.2.2016 xx, liite X VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE YLEISTÄ Kuntalain 110 :n mukaan kunnan on laadittava talousarvio ja -suunnitelma
PERHON KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 2015-2016
1 PERHON KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 2015-2016 1 Soveltamisala Tämän säännön mukaan luottamushenkilölle suoritetaan 1) palkkiota luottamustoimen hoitamisesta; 2) korvausta luottamustoimen
TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 2018
1 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 2018 Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. TALOUSARVION SITOVUUS... 2 3. ORGANISAATIO... 2 4. HENKILÖSTÖN TÄYTTÖLUPAMENETTELY... 2 5. KÄYTTÖSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN... 3 6. LASKUJEN
SIMON KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
SIMON KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 29.11.2012 Voimaan 1.1.2013 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta
Kunnanhallitus Voimaantulopäivä
Kunnanhallitus 12.12.2017 Voimaantulopäivä 1.6.2017 UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ UTAJÄRVEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto hyväksynyt 21.11.2017 Voimaantulopäivä
SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
KOKKOLAN KAUPUNKI Syyskuu 2014 Keskushallinto SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN TAVOITE JA TARKOITUS; KÄSITTEET 3. SISÄISEN
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2009
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2009 Kaupunginhallitus 14.4.2008 Kaupunginvaltuusto 28.4.2008 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA... 1
Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä
Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta
FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta
Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä
VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET
1 Sisällys VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET... 1 1. Yleistä... 1 2. Hyvän hallinnon, talouden ja valvonnan toteuttaminen... 1 3. Talousarvion sitovuustasot... 2 4. Hankintavaltuudet ja hankintojen
Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm
Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/2018 1 (6) KOKOUSAIKA 9.4.2018 Klo 15:00- KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
OUTOKUMMUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. Julkaissut. Outokummun kaupunginkanslia
OUTOKUMMUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA Julkaissut Outokummun kaupunginkanslia 2018 PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginhallitus 19.02.2018 26 Kaupunginvaltuusto 26.02.2018 9 Voimaantulo 1.4.2018
Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila
Kunnan talouden perusteet Luottamushenkilöiden koulutus 11.2.2013 Sirkka Lankila Valtuusto ja kunnan talous Valtuusto päättää kunnan talouden ja rahoituksen perusteista eli valtuusto käyttää kunnassa budjettivaltaa
RAISION KAUPUNKI 041 00 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
RAISION KAUPUNKI 041 00 1 RAISION KAUPUNGIN Kaupunginvaltuuston 17.1.2005 muuttama, voimaantulo 21.1.2005 1 SOVELTAMISALA 2 KOKOUSPALKKIOT Luottamushenkilölle suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta,
JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
Palkkiosääntö 1 Liite JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 2017 Voimaantulo 1.6.2017 alkaen 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen
Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Åbo stad Sammanträdets datum Ärende nr 1 5045-2014 (045) Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Sammandrag: Turun
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 102 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta sekä korvausta ansionmenetyksestä ja
VUODEN 2019 TALOUSARVION NOUDATTAMINEN JA KÄYTTÖSUUNNITELMAT
Hallintokunnille VUODEN 2019 TALOUSARVION NOUDATTAMINEN JA KÄYTTÖSUUNNITELMAT Talousarvio ja käyttösuunnitelmat Valtuusto on hyväksynyt vuoden 2019 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2020 2022
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen
Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee
TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJEET 2017
TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJEET 2017 KH 19.12.2016 (KH244 /2016) TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANON PERIAATTEET Kuntalain 110 :n mukaan kunnan toiminnassa ja taloudessa on noudatettava talousarviota. Talousarviossa
PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ
PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNNAN TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty Kunnanvaltuusto 5.4.2006, 17 Voimaantulo 1.5.2006 SISÄLLYSLUETTELO I Luku: Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala 2 2 Taloudellisuus
Kuhmoisten kunta Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen 13.1.2014. Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet. Hallintokunnat
Kuhmoisten kunta Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen 13.1.2014 1 Hallintokunnat Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet 1. Yleistä Valtuusto on kokouksessaan 16.12.2013 102 hyväksynyt talousarvion vuodelle
REISJÄRVEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ
REISJÄRVEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ KHALL 12.3.2001 VALT 20.3.2001 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot 3 Vuosipalkkiot 4 Erityistehtävät 5 Ansionmenetysten korvaus 6 Matkakustannusten korvaus
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
1 Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Voimaantulopäivä 1.6.2017 2 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen
YLITORNION KUNNAN LUOTTAMUSHENKI- LÖIDEN PALKKIO- SÄÄNTÖ
Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä sekä kustannuksista, joita luottamustoimen vuoksi aiheutuu sijaisen palkkaamisesta, lastenhoidon
LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015
LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 Liite Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain
Luottamushenkilöiden PALKKIOSÄÄNTÖ
SUOMUSSALMEN KUNTA Luottamushenkilöiden PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto 9.12.2014 62 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 1 2 Kokouspalkkiot 2 3 Yli kolme tuntia kestävät ja samana päivänä pidettävät kokoukset