VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE"

Transkriptio

1 KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall xx, liite X VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE YLEISTÄ Kuntalain 110 :n mukaan kunnan on laadittava talousarvio ja -suunnitelma siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja - suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan. Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Talousarvio ja -suunnitelma ohjaavat sitovasti toimielimiä ja henkilöstöä, sekä toimivat myös samalla sisäisen valvonnan työkaluina. Talousarvioon tehtävistä muutoksista päättää kuntalain mukaisesti valtuusto. Taloudenhoidossa on noudatettava myös kirjanpitolain, kirjanpitolautakunnan kuntajaoston, hallintosäännön ja kunnanhallituksen antamia taloudenhoitoa koskevia ohjeita. Kuntalain 39 :n kohdan yksi mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta. Talousarvion toteutumista tulee seurata jatkuvana prosessina ja mahdolliset muutokset tulee tuoda sitovuustason mukaisesti käsittelyyn välittömästi kun tarve on ilmentynyt. Mahdollisille lisämäärärahatarpeet katetaan ensisijaisesti hallintokunnan muista määrärahoista. Kunnanvaltuusto hyväksyi vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman kokouksessaan Vuoden 2016 toiminnassa Kinnulan kunta noudattaa talousarviovuodelle ja suunnitelmakausien vuosille laadittuja ja tarkistettuja päämääriä, joilla pidetään kunnan talous tasapainoisena. Vuoden 2016 talousarvio sisältää eräitä epävarmuustekijöitä. Näitä tekijöitä ovat mm. tulopohja, joka on laadittu aikaisemmasta poiketen kahden edellisen vuoden tulojen perusteella niistä valtionosuuden osalta tuloja korjaamalla annetun valtionosuusehdotuksen mukaisesti. Lisäksi verotulojen pohjana on käytetty vuoden 2015 toteumaa, johon on tehty ennakkoarvion mukaiset korjaukset. Kummassakin yllä mainitussa tulossa on käytetty aiemmin useamman vuoden kertymiä pohjana suunnittelussa. Edellä mainittujen epävarmuustekijöiden takia on erityisen tärkeää, että kaikki kunnan hallintokunnat seuraavat säännöllisesti viikoittain talousarvionsa toteutumista ja mikäli poikkeamia syntyy, reagoivat niihin välittömästi mm. alempana kuvatuilla toimintatavoilla koskien talouden seurantaa ja mahdollisissa ylitystapauksissa reagointia. Kuntatalouden pitäminen tasapainoisena ja toimintojen

2 järkeistäminen sekä tehostaminen ovat tavoitteenasettelussa ja toiminnassa tärkeällä sijalla. Kunnan taloudenhoidossa tarkastelu- ja suunnittelujakso ei ole vain seuraava budjettivuosi, vaan kunnan tulostavoitteeseen pyritään määrätietoisesti tulevien vuosien aikana. Toiminnan kehittämisessä otetaan huomioon aina myös sen talousnäkökulma. Kinnulan kuntastrategian laadintaprosessi aloitettiin huhtikuussa Henkilöstö- ja kuntalaiskuulemistilaisuudet toteutetaan viikolla 5. Kuntastrategia tuodaan valtuustokäsittelyyn viimeistään maaliskuun 2016 loppuun mennessä. Talousarviovuoden aikana on noudatettava talousarviossa vahvistettuja (kvalt ) talouden tasapainotusohjelmaan kirjattuja suunnitelmakauden tavoitteita. Niin ikään tavoitteena on saavuttaa talousarviovuoden aikana uusia säästöjä talouden tasapainotusohjelman seurannan ja jatkovalmistelun kautta. Sote-uudistuksen, muiden rakenteellisten uudistusten sekä kuntien valtionosuusjärjestelmän uudistuksen kunnallistaloudelle tuomat haasteet asettavat tulevaisuudessa varsin niukan liikkumavaran Kinnulan kunnan taloudenhoidolle niin käyttötalouden kuin investointienkin osalta. Liikkumavaran väheneminen ja kunnan rahoituspohjan muuttuminen asettavat jatkuvia haasteita tehokkaan ja taloudellisen toiminnan järjestämiseksi. Muutoksia ja niiden vaikutuksia on pyrittävä ennakoimaan riittävän pitkällä aikavälillä. TALOUSARVION SITOVUUS JA KÄYTTÖSUUNNITELMAT Talousarviossa esitetyt toimialakohtaiset tavoitteet ovat sitovia. Toimielinten tulee huomioida nämä vahvistaessaan omat käyttösuunnitelmansa. Lautakuntien on vahvistettava käyttösuunnitelmat mennessä. Hyväksyttyjen käyttösuunnitelmien pohjalta toimielinten tulee tarkistaa tavoitteet ja tavoitteiden toteutumisen seuranta. Asetettuja tavoitteita ja niiden mukaisia mittareita on seurattava siten, että niiden toteutumista voidaan vertailukelpoisesti seurata talousarviovuoden aikana ja tilivuoden toimintakertomuksessa. Talousarviovuoden kuluessa hallintokuntien toimintaan voi kohdistua ennakoimattomiakin muutoksia. Muutosten talousvaikutuksiin on aktiivisesti ja joustavasti pyrittävä reagoimaan hakemalla esimerkiksi säästöjä muista kohteista toimialan sisällä tai tehostamalla toimintaa muulla tavoin. Hallintokuntien tulee omaehtoisesti ja aloitteellisesti punnita ennalta esimerkiksi osto-, henkilöstö ym. päätösten vaikutuksiin hallintokunnan budjetin toteutumisessa. Taloudellisesti merkittävistä hankinta- ym. päätöksistä olisi hyvä informoida kunnanjohtoa jo ennen päätöksen tekemistä varsinkin silloin kun kyseessä olevaan hankintaan tms. ei ole määrärahavarausta. Määrärahat sitovat vastuualueita ja toimielimiä, mikä tarkoittaa, että toimielimet ovat entistä enemmän vastuussa myös tulojen kertymisestä. Sisäisen valvonnan ja sisäisten prosessien ohjeistus mm. laskutuksissa, maksuvalvonnassa ja perintään saattamisessa sitoo hallintokuntia. Mikäli näyttää siltä, että tulot alittuvat, pitää menoja pienentää tai löytää kate sisäisti muista tuloista tai menosäästöistä. Kate ylitykselle etsitään ensisijaisesti sisäisesti 1) tulosyksikön kesken 2) lautakunnan päätöksellä vastuualueiden välillä 3) kunnanhallituksen päätöksellä hallintokuntien välillä

3 4) valtuuston päätöksellä esitetään rahoitettavaksi muulla keinoin. Talousarviomuutokset on esitettävä valtuustolle talousarviovuonna välittömästi, kun muutostarve on tiedossa. Lisämäärärahaesityksissä on annettava lisäksi ehdotus lisämäärärahan kattamistavasta. Kunnanhallitus ja hallintokunta päättävät muista hankinnoista määrärahan rajoissa. Lisämäärärahaesityksissä on annettava lisäksi ehdotus lisämäärärahan kattamistavasta. Valtionosuudet ja -avustukset tulee olla myönnetyt ennen kuin investointi- ja hankintapäätöksiä tehdään ja työt käynnistetään. Oppisopimus- ja nuorten kesätyöllistämismäärärahan käytöstä kunnanhallitus antaa erillisen täytäntöönpano-ohjeen. INVESTOINNIT Investointiohjelma pyritään toteuttamaan suunnitelman mukaan. Rakentamiseen liittyvistä investointimenoista päätetään hallintosäännön mukaisesti. Mikäli investointihankkeen toteutuminen siirtyy talousarviossa arvioidusta aikataulusta, jaksotetaan investoinnin rahoitustarve uudelleen suunnitteluvuosille. Investointitoiminnan rahoitusosuuksina talousarviossa esitetään mm. arvioidut valtion ja muiden yhteisöjen rahoitusosuudet. Investointiohjelman myyntituotot -kohdassa kirjattuihin tonttialueiden, kiinteistöjen ja osakkeiden myyntien toteutumiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota, jotta kunnan nettoinvestoinnit pysyisivät määritellyllä kestävällä tasolla. Kiinteistöjen myynnillä pyritään keventämään osaltaan kunnan vuosipoistojen määrää. Vuoden 2016 investointiohjelmassa suurin menoerä on päiväkodin rakentaminen. Suunnitelmakauden muu merkittävä investointikohde on jätevesipuhdistamon rakentaminen. HENKILÖSTÖASIAT Vapautuvia virkoja ja toimia saa täyttää vain kunnanhallituksen luvalla (täyttölupa). Täyttölupien saattaminen kunnanhallituksen päätettäväksi on tehtävä mahdollisimman hyvissä ajoin. Vapautuvien virkojen ja toimien tehtävienhoito tulee ensisijaisesti pyrkiä järjestämään sisäisin työjärjestelyin toimenkuvia tarkistaen ja tehtäviä uudelleen järjestäen. Vapautuvien virkojen ja toimien uudelleen järjestelyissä tulee sisäisten järjestelyjen jälkeen ottaa huomioon myös seutukunta- ja naapurikuntayhteistyö. Matkakustannusten korvaukset on laskutettava KVTES:n mukaan viivytyksettä matkan päätyttyä. Matkakustannusten korvausten maksamisen edellytyksenä on että matkalasku esitetään mikäli mahdollista viimeistään kahden kuukauden kuluessa matkan suorittamisesta. Mukaan liitetään tositteet syntyneistä kuluista ja osallistumisohjelmasta. Laskua vastaanotettaessa on siihen merkittävä sen saapumispäivä. Tarkempia ohjeita matkustamisesta, henkilöstön (matkaan kuluneesta) työajan käytöstä, tehokkaasta työajasta sekä henkilöstökoulutuksesta on kunnanvaltuuston hyväksymissä matkustussäännössä, henkilöstöohjelmassa sekä henkilöstön ammatillisen kehittämisen ohjelmassa.

4 LASKUT JA MUUT KIRJANPITOTOSITTEET Toimielinten tulee nimetä vuoden ensimmäisessä kokouksessaan henkilöt, jotka tekevät tulosyksiköissä hankintoja ja hyväksyvät ostolaskut sekä muut kirjanpitotositteet. Hyväksyjän on tarkistettava, että ostolasku/muu kirjanpitotosite on muodollisesti ja asiallisesti oikein, ja että tavara, työsuoritus tai muu palvelu on merkitty vastaanotetuksi ja toimintakulun suorittamiseen on käytettävissä määrärahaa. Sisäisen valvonnan suorittamiseksi vastaanottaja ja hyväksyjä eivät saa olla sama henkilö. Päätös vastaanottajista, hyväksyjistä ja heidän oikeuksistaan tulee toimittaa kirjanpitoon. Sähköinen laskutusjärjestelmä on otettu käyttöön ja hallintokuntien on tiedotettava mahdollisimman laajasti uudesta sähköisestä laskutusosoitteesta yhteistyökumppaneilleen hankintoja tehdessä. Arvonlisäveron asianmukainen merkintä tulee sisältyä myös ostolaskuun tai muuhun kirjanpitotositteeseen. SAATAVIEN PERINTÄ Hallintokuntia sitoo vastuu toimintatulojen kertymisen varmistamisesta. Hallintokuntien on huolehdittava toimialallaan syntyvien saatavien oikea-aikaisesta laskutuksesta, maksuvalvonnasta että saatavien saattamisesta maksuvalvonnasta perintään. Hallintokuntien on tuotava alaskirjattavat saatavat kunnanhallituksen tietoon vuosittain syksyllä. Saatavat on laskutettava oikeamääräisinä viivytyksettä laskutuskauden päättymisestä ja/tai tavaran/palvelun toimittamisesta. Erääntynyt saatava voidaan kuitata vastasaatavasta. Tällöin kuittauksesta on lähetettävä ilmoitus. Yhteispalvelupisteen käteiskassavarat tilitetään kuukausittain. Maksuvalvonta kuuluu hallintokuntien vastuulle. Tilivelvollisia maksuvalvonnan osalta ovat kussakin hallintokunnassa toimielin ja toimielimen esittelijä (johtava viranhaltija). Maksuvalvonta suoritetaan kunnassa hallintokuntien taholta yhteistyössä keskushallinnon (kirjanpito) kanssa. Maksuvalvonnan laatuun ja kehittämiseen on laitettava erityinen painoarvo. HANKINNAT Hankinnoissa noudatetaan voimassaolevaa hankintalakia sekä kunnan omaa valtuuston hyväksymää hankintasääntöä. Hankintojen valmistelu on aloitettava riittävän ajoissa, ja kilpailutusprosessi on tehtävä avoimuutta edistäen. TALOUSARVION SEURANTA, ENNUSTEET SEKÄ RAPORTOINTI

5 Hankkeet: Lautakuntien tulee seurata valtuuston kulloinkin kyseessä olevalle koko hankkeelle myöntämien kokonaiskustannusten ja -tulojen, samoin kuin nettokustannusten toteutumista koko hankkeen aloittamisesta lähtien. Eri vuosina toteutuneet kustannukset ja tulot lasketaan yhteen ja niitä verrataan koko hankkeen hyväksyttyihin kustannuksiin ja tuloihin. Talousarvion toteutumisen seuranta tulee hallintokunnittain järjestää siten, että esimiehet ja henkilöstö ovat jatkuvasti selvillä talousarvion toteutumistilanteesta. Hallintokunnat voivat itsenäisesti tulostaa toimintoja kuvaavia seurantaraportteja, kirjanpito avustaa tarvittaessa. Talousarvion toteutumisvertailu tulee toimittaa kuukausittain tiedoksi lautakunnille ja kunnanhallitukselle. Talousarvion toteutumisen seuranta on keskeinen osa hallintokuntien nimeämien vastuuhenkilöiden ja johtavien viranhaltijoiden viikoittaisia työtehtäviä. Käyttötalouden ennusteita päivitetään kuukausiraportteihin, mikäli havaitaan muutoksia suunniteltuun. Seurannan pohjalta todettaviin muutostarpeisiin tulee reagoida riittävän oikea-aikaisesti. Raportointiaikataulu sovitetaan kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen kokous-aikatauluun. Kunnanvaltuustolle talousarvion toteutumisvertailu toimitetaan tiedoksi neljännesvuosittain. Näiden täytäntöönpano-ohjeiden lisäksi on noudatettava voimassa olevia hankinta- ja hallintosäännön määräyksiä. SISÄINEN VALVONTA Kuntalaki edellyttää kunnan toimintakertomukseen lisättäväksi tietoja kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä sekä tietoa keskeisistä järjestelmän toimivuutta koskevista johtopäätöksistä. Esimiehet vastaavat sisäisen valvonnan jatkuvasta toteutuksesta omissa toimintaprosesseissaan. Riskien hallintaa pyritään parantamaan talousarviovuoden aikana siten, että selkeät talousriskit pyritään kartoittamaan sisäisen valvonnan toimin. Samalla pyritään ennakoimaan niitä riskejä, jotka liittyvät omistajaohjaukseen, erityisesti Uuden sairaalan rakentamisen ja vanhojen rakennusten alaskirjausten myötä ja mahdollisten sekä tulevaan SOTE-ratkaisuun liittyen, johon liittyvät myös mahdolliset sairaanhoitopiirin tappioiden alaskirjaukset. Sisäisen valvonnan toteuttamisessa tulee noudattaa kunnanvaltuuston hyväksymää kunnan sisäisen valvonnan ohjesääntöä sekä kunnanhallituksen antamia täydentäviä ohjeita. Kinnulan kunnanhallitus Anitta Hakkarainen kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Kanervio kunnanjohtaja

VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE

VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 2.2.2015 14 liite 1 Perusturvajaos 19.2.2015 9 VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE YLEISTÄ Kuntalain 65 mukaan kunnan talouden hoidossa ja

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 13.01. 2014 4, liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE

KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 13.01. 2014 4, liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 13.01. 2014 4, liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE YLEISTÄ Kuntalain 65 mukaan kunnan talouden hoidossa ja toiminnassa on noudatettava

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 9.1.2017 10, liite 7 VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE YLEISTÄ Kuntalain 110 :n mukaan kunnan on laadittava talousarvio ja -suunnitelma

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE

VUODEN 2019 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 14.1.2019 xx, liite X VUODEN 2019 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE YLEISTÄ Kuntalain 110 :n mukaan kunnan on laadittava talousarvio ja -suunnitelma

Lisätiedot

--JLz 7. Khall 1-3.01. 2014 I4, liite 1. VUODEN 2014 TATOUSARVION TAWAruT66ru PRruO-OHJ EET HALLINTOKUNNILLE YLEISTA

--JLz 7. Khall 1-3.01. 2014 I4, liite 1. VUODEN 2014 TATOUSARVION TAWAruT66ru PRruO-OHJ EET HALLINTOKUNNILLE YLEISTA --JLz 7 KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 1-3.01. 2014 I4, liite 1 VUODEN 2014 TATOUSARVION TAWAruT66ru PRruO-OHJ EET HALLINTOKUNNILLE YLEISTA Kuntalain $ 55 mukaan kunnan talouden hoidossa ja toiminnassa

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/ KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1/7.3.2012 Kokousaika 7.3.2012 klo 17.00 17.50 Kokouspaikka Kinnulan kunta, valtuustosali Jäsenet Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä - = poissa

Lisätiedot

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 SISÄLLYS 1. TALOUTTA OHJAAVAT SÄÄNNÖKSET... 3 1.1. Kuntalaki... 3 1.2. Hallintosääntö ja konserniohjeet... 3 1.3. Täytäntöönpano-ohjeet... 3 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN...

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1 17.2.2016 Kokousaika Kinnula 17.2.2016 Kokouspaikka Kinnula, valtuustosali klo 18.00 19.25 Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro Ilpo Leppänen Mauri Uusitalo Raimo Kallio

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro Ilpo Leppänen Mauri Uusitalo Raimo Kallio KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1 11.5.2015 Kokousaika Kinnula 11.5.2015 Kokouspaikka Kinnula, valtuustosalai klo 16.00 17.20 Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1 20.3.2018 Kokousaika Kinnula, tiistai 20.3.2018 klo 16.00 17.56 Kokouspaikka neuvotteluhuone, kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka

Lisätiedot

/itl. l*t w lfi^ lr,.l 74/b. vlssra. vuoden 2016 TArousARVroN rawanr6onpano-ohjeet HATUNToKUNNtTTE

/itl. l*t w lfi^ lr,.l 74/b. vlssra. vuoden 2016 TArousARVroN rawanr6onpano-ohjeet HATUNToKUNNtTTE l*t w lfi^ lr,.l 74/b KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall t.z.z0t6 5 xx, liite X f Lr I /itl vuoden 2016 TArousARVroN rawanr6onpano-ohjeet HATUNToKUNNtTTE vlssra Kuntalain 110 $:n mukaan kunnan on laadittava

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1 5.3.2019 Kokousaika Kinnula, tiistai 5.3.2019 klo 17.00 18.01 Kokouspaikka Neuvotteluhuone, kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019

Lisätiedot

TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2018 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 14.12.2017 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

Kinnulan kunta, valtuustosali

Kinnulan kunta, valtuustosali KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/15.03.2013 Kokousaika Perjantai 15.03.2013 klo 14.00 15.30 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Muut

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1 6.3.2014 Kokousaika Torstai 6.3.2014 klo 15.40 16.40 Kokouspaikka Härkäneva Sykäräinen, Finn Spring Oy:n kokoustilat Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet:

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet: NOUSIAISTEN KUNTA 10.1.2017 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion 12.12.2015 83. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 11.12.2013 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

Kinnula, (nuorisotila)

Kinnula, (nuorisotila) KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010 Kokousaika Maanantai klo 16.00 16.58 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kinnula, Nuosk@ (nuorisotila) Jäsenet Marketta Rouvinen,

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA Kunnanhallitus. Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

NOUSIAISTEN KUNTA Kunnanhallitus. Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET NOUSIAISTEN KUNTA 22.12.2015 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2016 talousarvion 7.12.2015 89. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien

Lisätiedot

PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ

PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNNAN TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty Kunnanvaltuusto 5.4.2006, 17 Voimaantulo 1.5.2006 SISÄLLYSLUETTELO I Luku: Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala 2 2 Taloudellisuus

Lisätiedot

TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018

TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018 TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018 HALSUAN KUNTA KUNNANHALLITUS 13.2.2018 Sisällys 1. TALOUDEN JA TOIMINNAN PERUSTEET... 2 Kuntalain keskeiset määräykset kunnan talouden hoitoon... 2 Kunnan hallintosäännön

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Esityslista 10/2018 1 Kunnanhallitus Aika 14.12.2018 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 159 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

KUHMOISTEN KUNTA Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen 14.1.2015

KUHMOISTEN KUNTA Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen 14.1.2015 1 KUHMOISTEN KUNTA Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen 14.1.2015 Hallintokunnat VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. Yleistä Valtuusto on kokouksessaan 16.12.2014 84 hyväksynyt talousarvion vuodelle

Lisätiedot

HYTE -toimijat. Sakari Kela,

HYTE -toimijat. Sakari Kela, HYTE -toimijat Sakari Kela, 21.2.2019 Mitä laki sanoo hyvinvoinnista kunnan näkökulmasta? 1. Terveydenhuoltolaki (voimaan 1.5.2011) - 12 : Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä

Lisätiedot

VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET

VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kuntalain 65 :ssä on talousarvioperiaatteita koskevat säännökset. Valtuuston on vuoden loppuun mennessä

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1. SITOVUUDEN MÄÄRITTELY Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava valtuuston hyväksymää talousarviota. Talousarvion käyttötalousosassa on asetettu kunnan

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNTA Kh

MYNÄMÄEN KUNTA Kh MYNÄMÄEN KUNTA Kh 14.1.2019 1 Vuoden 2019 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

Kuhmoisten kunta Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen 13.1.2014. Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet. Hallintokunnat

Kuhmoisten kunta Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen 13.1.2014. Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet. Hallintokunnat Kuhmoisten kunta Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen 13.1.2014 1 Hallintokunnat Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet 1. Yleistä Valtuusto on kokouksessaan 16.12.2013 102 hyväksynyt talousarvion vuodelle

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Liikuntalautakunta Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/ /2016. Liikuntalautakunta

Liikuntalautakunta Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/ /2016. Liikuntalautakunta Liikuntalautakunta 7 09.02.2017 Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/02.02.02/2016 Liikuntalautakunta 09.02.2017 7 Kunnanvaltuusto hyväksyi 14.11.2016 vuoden 2017 talousarvion

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 14.12.2016 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 102 Rakennuslautakunnan seurantaraportti I/2014 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE Vuoden 2017 Talousarvion täytäntöönpano-ohje Julkaisija: Vihdin kunta 1 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE VUODELLE 2017 Yleistä Sitovuus Talousarvio on tärkein

Lisätiedot

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle Dnro:375/02.02.01/2013 Ehdotus kunanhallitukselle 27.6.2016 Perusturvan sisäisen valvonnan suunnitelma vuodelle 2016 Sisällys 1. JOHDANTO 2 1.1. Sisäisen valvonnan, ulkoisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.

Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 25.1.2016 Kh 25.1.2016 1 Vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1 /

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1 / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1 /23.3.2011 Kokousaika 23.3.2011 klo 19.00 20.45 Kokouspaikka Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä - = poissa Kinnulan kunnanvirasto, valtuustosali

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 2018

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 2018 1 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 2018 Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. TALOUSARVION SITOVUUS... 2 3. ORGANISAATIO... 2 4. HENKILÖSTÖN TÄYTTÖLUPAMENETTELY... 2 5. KÄYTTÖSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN... 3 6. LASKUJEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta.

Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta. Kaupunginhallitus on hyväksynyt 19.12.2016 535 Savonlinnan kaupunki Talousarvio 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE VUODELLE 2017 Savonlinnan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 12.12.2016 hyväksynyt

Lisätiedot

SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ

SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ Sisällys 1 YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ... 2 1 Taloussäännön soveltaminen... 2 2 Taloudellisuus ja tulosvastuu... 2 3 Sisäinen valvonta... 2 4 Riskienhallinta... 2 2

Lisätiedot

Jämijärven kunnanviraston kokoushuone

Jämijärven kunnanviraston kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 2.10.2017 Kokoustiedot Aika Maanantai 9.10.2017 klo 17.00 Paikka Jämijärven kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 70 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma Vesihuoltolaitoksen johtokunta 4 19.01.2011 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010 VESI 4 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio on kunnan kaikkia

Lisätiedot

SÄÄNTÖKOKOELMA 055. Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston hyväksymä

SÄÄNTÖKOKOELMA 055. Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston hyväksymä 1 JOENSUUN KAUPUNKI Kaupunginkanslia KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA 055 JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 4 :n 2 momentti poistettu (KV 25.11.2002) Muutos 11 :n 3 momenttiin

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 9.1.2017 1 Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015 Talousarvio 2015 1 (5) TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava kaupunginvaltuuston 15.12.2014 hyväksymää talousarviota.

Lisätiedot

,l //Tc 7. KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall liite 1. VUO DEN 2015 TALOUSARVIO N TAWAruToO N PANO.O HJ EET HAttI NTO KU N N I LtE YTEISTA

,l //Tc 7. KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall liite 1. VUO DEN 2015 TALOUSARVIO N TAWAruToO N PANO.O HJ EET HAttI NTO KU N N I LtE YTEISTA ,l //Tc 7 KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall2.2.2015 14 liite 1 VUO DEN 2015 TALOUSARVIO N TAWAruToO N PANO.O HJ EET HAttI NTO KU N N I LtE YTEISTA Kuntalain 5 65 mukaan kunnan talouden hoidossa ja toiminnassa

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 10.12.2014 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ohje

Sisäisen valvonnan ohje RANNIKKO-POHJANMAAN SOSIAALI- JA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ KUST-ÖSTERBOTTENS SAMKOMMUN FÖR SOCIAL- OCH PRIMÄRHÄLSOVÅRD Sisäisen valvonnan ohje Rannikko-Pohjanmaan kuntayhtymä 0 SISÄLLYS 1. Sisäisen

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

KHALL. 11.1.2011 VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

KHALL. 11.1.2011 VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. YLEISTÄ Kunnanhallitus lähettää hallintokunnille valtuuston 20.12.2009 :n 65 kohdalla hyväksymän vuoden 2011 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosiksi

Lisätiedot

Toiminnalliset tavoitteet ovat valtuustoon nähden sitovia.

Toiminnalliset tavoitteet ovat valtuustoon nähden sitovia. Palvelutuotannon lautakunta 6 29.01.2015 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2015 käyttösuunnitelma 897/02.02.02/2014 Palvelutuotannon lautakunta 6 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 Sisällys VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET... 1 1. Yleistä... 1 2. Hyvän hallinnon, talouden ja valvonnan toteuttaminen... 1 3. Talousarvion sitovuustasot... 2 4. Hankintavaltuudet ja hankintojen

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje 1 (5) Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelma Laadintaohje Kuntatalouden epävarmuus jatkuu ja suurimman epävarmuustekijän siihen tuo nyt lausuntokierroksella olevat maakuntauudistus

Lisätiedot

Toimialat, palveluyksikköjen vastuuhenkilöt, 17.12.2014 tilivelvolliset, vesihuoltoliikelaitos TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015

Toimialat, palveluyksikköjen vastuuhenkilöt, 17.12.2014 tilivelvolliset, vesihuoltoliikelaitos TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015 Toimialat, palveluyksikköjen vastuuhenkilöt, 17.12.2014 tilivelvolliset, vesihuoltoliikelaitos TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015 Valtuusto hyväksyi vuoden 2015 talousarvion kokouksessaan

Lisätiedot

Hailuodon kunta. Ohje TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Hailuodon kunta. Ohje TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Hailuodon kunta Ohje 1 20.1.2015 TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET korjattu Khall 20.1.2015 19 päätösen mukaiseksi Kunnanvaltuusto on hyväksynyt (18.12.2014 56) talousarvion vuodelle 2015 ja taloussuunnitelman

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIIKAJO- EN KUNNASSA JA KUNTAKONSERNISSA

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIIKAJO- EN KUNNASSA JA KUNTAKONSERNISSA SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIIKAJO- EN KUNNASSA JA KUNTAKONSERNISSA Kunnanvaltuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista (13

Lisätiedot

Lauta-/johtokunnan pöytäkirjanote toimitetaan talouspalveluihin

Lauta-/johtokunnan pöytäkirjanote toimitetaan talouspalveluihin HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Kunnanhallituksen antamat toimintakertomusta koskevat ohjeet Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen

Lisätiedot

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain

Lisätiedot

RISTIJÄRVEN KUNTA Liite / Khall 13.1.2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

RISTIJÄRVEN KUNTA Liite / Khall 13.1.2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1 RISTIJÄRVEN KUNTA Liite / Khall 13.1.2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1) Talousarvion hyväksyminen ja tilivelvollisten tehtävä Kunnanvaltuusto on 11.12.2012 68 hyväksynyt kunnan vuoden 2014 talousarvion

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.06.2017 Sivu 1 / 1 3 Rakennuslautakunnan vuoden 2017 ensimmäinen osavuosikatsaus (huhtikuun seurantaraportti) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Sirkku

Lisätiedot

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1/7 POLVIJÄRVEN KUNTA 16.1.2017 HALLINTOKUNNAT VUODEN 2017 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Polvijärven valtuusto on 13.12.2016 hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille

Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille Kunnanhallitus 203 05.09.2016 Kunnanhallitus 290 28.11.2016 Kunnanhallitus 302 12.12.2016 Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille 2016-2017 Khall 05.09.2016 203 Uusi

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 No 28.10.2009 4/2009 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 28.10.2009 kello 14.00 14.55 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Varsinaiset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 176 Rakennuslautakunnan seurantaraportti 10/2013 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816 24811 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston 19.12.2001 hyväksymä. Voimaantulo 01.01.2002 I LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 1 Soveltamisala

TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston 19.12.2001 hyväksymä. Voimaantulo 01.01.2002 I LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 1 Soveltamisala 1 TALOUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 19.12.2001 hyväksymä Voimaantulo 01.01.2002 I LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Soveltamisala Tässä säännössä annetaan kaupungin kaikille toiminnoille yhteiset taloussuunnittelua,

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen

Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen Kaupunginvaltuuston seminaari 05.-06.21.2013 Ari Hirvensalo Talousjohtaja Kuntalaki 65 Talousarvio ja -suunnitelma Valtuuston

Lisätiedot

Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018

Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Hyväksytty kunnanhallituksessa 2017 Rääkkylän kunta 2 Yleistä Kuntalain (410/2015) 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun men nes sä hyväksyttävä

Lisätiedot

VALVJAOS 18 Toimialan vt. esimies 29.3.2011

VALVJAOS 18 Toimialan vt. esimies 29.3.2011 Teknisen lautakunnan valvontajaosto 18 30.03.2011 VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET JA KÄYTTÖSUUNNITELMAN TARKISTAMINEN VALVJAOS 18 Toimialan vt. esimies 29.3.2011 Kaupunginvaltuusto on 7.12.2010

Lisätiedot

Luumäen kunta Loppuraportti 2013

Luumäen kunta Loppuraportti 2013 Luumäen kunta Loppuraportti 2013 Tarkastuslautakunta 10.4.2014 BDO Audiator Oy JHTT, KHT Ulla-Maija Tuomela Hallinnon tarkastus Valtuuston ja hallituksen pöytäkirjat 2013 Tarkastuksessa on käyty läpi pöytäkirjat

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 15. tammikuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 15 Kaavamuutos kiinteistöllä Kesäranta 576-404-3-130 ja Kesäranta II 576-404-3-158...

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 Kunnanvaltuusto 46 27.06.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu

Lisätiedot