TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJEET 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJEET 2017"

Transkriptio

1 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJEET 2017 KH (KH244 /2016)

2 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANON PERIAATTEET Kuntalain 110 :n mukaan kunnan toiminnassa ja taloudessa on noudatettava talousarviota. Talousarviossa osoitetaan voimavarat asetettujen tavoitteiden toteuttamiseksi, sekä myös se, miten toiminta ja investoinnit rahoitetaan. Käytännössä talousarvio ja sitä täydentävät käyttösuunnitelmat linjaavat miten toiminta tullaan talousarviokaudella järjestämään. Talousarvion täytäntöönpanossa korostuvat niin talouden kuin kuntastrategiaa toteuttavien vuositavoitteiden seuranta. Tarkastuslautakunnan osa talouden ja toiminnan valvonnassa ja sen järjestämisessä on erityinen, mutta ensisijainen vastuu talousarvion toteuttamisesta ja sen seurannasta on palvelualuejohtajilla, tulosyksiköiden esimiehillä, talousjohtajalla ja kunnanjohtajalla. Talousarvion täytäntöönpanoa koskevat vastuutukset perustuvat asetettuihin sitovuustasoihin, kunnan hallintosääntöön sekä kuntalakiin. Käyttösuunnitelmissa toimielimet jakavat kunnanvaltuuston hyväksymät määrärahat ja tuloarviot tulosyksiköille kustannuspaikoittain sekä asettavat halutessaan omat vuositavoitteita täydentävät toiminnalliset tavoitteet. Käyttösuunnitelmat laaditaan Budnetin pohjalta. Osa toimielimistä on vahvistanut käyttösuunnitelmansa talousarvioesityksensä yhteydessä. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN Talousarvion sitovuus ja talousarviomuutokset Talousarvio on valtuustoon nähden sitova palvelualueittain niin, että sitovuus on käyttötaloudessa menojen ja tulojen erotus eli netto. Tämän perusteella talousarviossa olevan palvelualueen nettomäärärahan ylittäminen edellyttää aina valtuuston päätöstä. Lisätalousarvioesitykset tulee tehdä välittömästi silloin, kun tarve talousarvion muutokselle on todettu. Investointiosassa kaikki määrärahat ovat sitovia kustannuspaikoittain (9032, 9257, 9285, 9039, 9703, 9704, 9705, 9707). Määrärahojen siirrot investointikohteesta toiseen esitetään asianomaisen lautakunnan hyväksyttäväksi, mikäli muutos on enemmän kuin euroa. Määrärahalisäykset esitetään asianomaisen lautakunnan toimesta kunnanhallituksen kautta valtuuston hyväksyttäväksi. Strategian toimenpideohjelmassa asetetut tavoitteet ovat valtuustoon nähden sitovia. Toimenpideohjelmasta poikkeaminen voidaan näin ollen tehdä vain perustellusta syystä. Lautakuntien omat strategian toimenpideohjelmaa täy- 1

3 dentävät tavoitteet eivät ole sitovia valtuuston nähden. Ostolaskujen käsittely ja hyväksyminen Ostolaskut tulee ensisijaisesti lähettää toimittajilta suoraan Calpro Oy:öön verkkolaskuina. Mikäli toimittaja ei pysty käyttämään verkkolaskua, laskut pyydetään lähettämään Calpro Oy:öön, jossa ne skannataan sähköiseen järjestelmään tarkastusta ja hyväksymistä varten. Laskutusosoite on Asikkalan kunta (+toimintayksikkö ja yhteyshenkilö), PL 601, Lahti. Laskujen liitteet toimitetaan pääsääntöisesti kuntaan. Tilauksen yhteydessä on kiinnitettävä huomiota siihen, että laskuun tulee riittävät viitetiedot menon kohdistamiseksi oikein. Ainakin maininta vastuuyksiköstä ja yhteyshenkilöstä on laskussa mainittava. EU-projekteja koskevat laskut on projektista vastaavan koottava kunnassa omiin kansioihinsa. Laskut on hyväksyttävä niin nopeasti kuin se on mahdollista viivästyskorkojen välttämiseksi. Ostolaskujen kierron takia suositus on, että oston yhteydessä maksuehto neuvotellaan vähintään 14 vuorokauden pituiseksi palvelun tai tavarantoimittajan kanssa. Menojen/tulojen tiliöinti ja kohdistaminen Menojen ja tulojen tiliöinnit tulee tehdä huolellisesti ja johdonmukaisesti, jotta kirjanpito palvelee sille asetettuja tehtäviä. Virheelliset tiliöinnit heikentävät kustannustietoisuutta ja kirjanpidon hyväksikäytettävyyttä. Johdonmukainen tiliöinti tarkoittaa eri luonteisten liike- ja rahoitustapahtumien kohdistamista eri tileille ja saman luonteisten liike- ja rahoitustapahtumien kohdistamista samoille tileille. Tilivalintoja koskevat periaatteet koskevat samalla tavoin kustannuspaikan valintaa. Kustannuspaikan tarkoituksena on osoittaa jonkin kokonaisuuden muodostamat kokonaiskustannukset. Aiheuttamisperiaatteen mukaan kustannuspaikalle kohdistetaan vain ne kustannukset, jotka se on aiheuttanut. Virheelliset tili- ja kustannuspaikkavalinnat tulee korjata välittömästi ja mahdollisissa epäselvyyksissä tulee ottaa yhteyttä talousjohtajaan tai Calpro Oy:öön. Sisäiset erät Sisäisiä menoja ja tuloja ovat sisäisten suoritteiden ostot ja myynnit, sisäiset vuokrat sekä laskennalliset poistot. Kunnan sisäinen hinnoittelu perustuu omakustannushintaan ja sisäisen hinnoittelun tarkistukset tulee perustua todelliseen kustannustason nousuun, ei ulosvuokraukselle tyypilliseen indeksipohjaiseen hinnantarkistukseen. Esimerkiksi sisäisten vuokrien sekä ateria- ja kiinteistöhuollon osalta sisäinen suoritehinnoittelu perustuu ko. kustannuspaikkojen meno- ja tuloerien muutokseen, kuten elintarvike-, raaka-aine- ja energiahintojen tai yleissitovien palkankorotusten aiheuttamiin kustannusmuutoksiin. Sisäisistä eristä vuokrat laskutetaan neljännesvuosittain tai kolmannesvuosittain riippuen siitä, millainen raportointisykli valitaan vuoden 2017 hal- 2

4 lintosääntöuudistuksessa ja ateriat kuukausittain. Arvonlisäveron kirjaus Arvolisäveron kirjaamisessa noudatetaan nettoperiaatetta, jolloin arvonlisäveron osuus (palautettava-, hyvitettävä-, suoritettava-, laskennallinen 5 %-alv.) kirjataan kunkin tiliöinnin yhteydessä omalle arvonlisäverotililleen. Talousarvion toteutumisen seuranta ja raportointi Talousarvion toteutumista seurataan osavuosikatsauksin kolmannesvuosittain tai neljännesvuosittain, riippuen siitä miten raportointisykli määräytyy hallintosääntöuudistuksessa. Osavuosikatsaukset raportoidaan kunnanhallituksen kautta valtuustolle. Lisäksi palvelualueet toteuttavat talousarvion seurantaa omaehtoisesti taajemmin oman lautakuntansa alla. Lähtökohtana talousarvion seurannassa on sellaisen seurantatiheyden järjestäminen, että mahdollisiin poikkeamiin ehditään varautua ajoissa. INVESTOINNIT JA MUUT HANKINNAT Investoinnit Pysyvien vastaavien hyödykkeisiin kirjataan arvonlisäverottomalta hankintaarvoltaan vähintään euron suuruiset ja vaikutusajaltaan vähintään kolme vuotta kestävät hankinnat. Alle euron ja/tai vaikutusajaltaan alle kolme vuotta kestävät hankinnat kirjataan kertapoistoisena eränä käyttötalouteen. Hankintaperiaatteet ja hankintarajat Kunta voi hankkia tavaroita ja palveluita, joko liittymällä kilpailutettuihin hankintasopimuksiin, kilpailuttamalla itse tai yhdessä muiden hankintayksiköiden kanssa tai tekemällä suorahankinnan. Hankinnat ja investoinnit tehdään suorilla ostoilla, eikä leasingrahoitusta käytetä. Poikkeustapauksissa lupa leasingrahoitukseen tulee hakea talousjohtajan kautta kunnanjohtajalta. Oleellista leasingrahoituksen käytön valinnassa on sen kustannustaso suhteessa suoraostoon. Lahden seudun hankintarengas lopettaa toimintansa 2017 vuodesta lähtien. Hankintarenkaan kautta tehtyjen hankintasopimusten voimassaolon lakatessa, ko. palvelu- ja tavarahankinnat tulee järjestää muuta kautta. Mahdollisuutena on liittyä KL-Kuntahankintojen sopimuksiin tai järjestää oma palvelu- tai tavarahankinnan kilpailutus yksin tai yhdessä muiden hankintayksiköiden kanssa. 3

5 Vuoden 2017 aikana konsernipalvelut uudistavat kunnan hankintatoimen, jonka perusteella kunta ottaa käyttöön sähköisen hankintajärjestelmän, päivittää hankintaohjeen ja hallintosäännön (ml. hankintatoimivallan osat). Peruslähtökohtana hankkimisessa on markkinoiden mahdollisimman tehokas hyödyntäminen. Oikeus suorahankinnan tekemiseen syntyy silloin, jos hankinta on arvoltaan pieni (hankinnan paloittelu tai ketjuttaminen kielletty) tai hankinnalla on kiire ja kilpailuttaminen ei enää onnistuisi ilman kohtuutonta vahinkoa. Suorahankinta voidaan tehdä määräaikaiseksi, jotta hankinta voidaan kilpailuttaa asianmukaisesti suorahankintasopimuksen voimassaoloaikana. Muutoin niin kynnysarvon ylittävissä (hankintalain mukainen hankinta) kuin alittavissa (pienhankinnat) hankinnoissa tulee hyödyntää olemassa olevia sopimuksia tai vastaavasti kilpailuttaa, jos ko. palvelu- tai tavaranhankinnan osalta ei ole voimassaolevaa hankintasopimusta. Hankinnoissa tulee noudattaa hankintaohjetta ja alan lainsäädäntöä (erityisesti hankintalaki). Myös pienhankinnoissa tulee noudattaa hankintalakia soveltuvin osin. Kaikki kunnan hankinnat tulee toteuttaa sähköisen kilpailutusjärjestelmän (HankintaSampo) kautta. HENKILÖSTÖ, VIRAT JA TOIMET Sijaisten palkkauskielto Sijaisia saa palkata vain, jos palkkaamatta jättäminen aiheuttaisi lain rikkomisen ao. palvelun tuottamisessa. Tulosyksikön esimies tarvitsee aina palvelualueen johtajan luvan sijaisten palkkaamiseen. Ylityökielto Ylitöitä saa tehdä vain, jos töiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi lain rikkomisen tai merkittävää haittaa ao. palvelun tuottamisessa. Yksikön esimiehen on saatava palvelualueen johtajan lupa ylitöiden teettämiseen. Ylityöt korvataan pääsääntöisesti vapaina ja vain poikkeustapauksissa rahana palvelualueen johtajan luvalla. Virkojen ja toimien täyttäminen Avoimeksi tulevista vakinaisista viroista ja toistaiseksi voimassaolevista työsuhteista sekä yli kuusi kuukautta kestävistä sijaisuuksista, lukuun ottamatta äitiys- ja vanhempainvapaan sekä vuorotteluvapaan sijaisuuksia, tulee pyytää kunnanhallituksen lupa ennen niiden täyttämistä. 4

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet:

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet: NOUSIAISTEN KUNTA 10.1.2017 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion 12.12.2015 83. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien

Lisätiedot

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA Kunnanhallitus. Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

NOUSIAISTEN KUNTA Kunnanhallitus. Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET NOUSIAISTEN KUNTA 22.12.2015 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2016 talousarvion 7.12.2015 89. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien

Lisätiedot

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 SISÄLLYS 1. TALOUTTA OHJAAVAT SÄÄNNÖKSET... 3 1.1. Kuntalaki... 3 1.2. Hallintosääntö ja konserniohjeet... 3 1.3. Täytäntöönpano-ohjeet... 3 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN...

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO JA SEURANTA

VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO JA SEURANTA IIN KUNTA Khall 13.1.2014 Hallintopalvelut VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO JA SEURANTA 1. Yleistä Kuntalain mukaan kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1. SITOVUUDEN MÄÄRITTELY Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava valtuuston hyväksymää talousarviota. Talousarvion käyttötalousosassa on asetettu kunnan

Lisätiedot

TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018

TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018 TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018 HALSUAN KUNTA KUNNANHALLITUS 13.2.2018 Sisällys 1. TALOUDEN JA TOIMINNAN PERUSTEET... 2 Kuntalain keskeiset määräykset kunnan talouden hoitoon... 2 Kunnan hallintosäännön

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI 2/5 11.1.2016

KAUHAVAN KAUPUNKI 2/5 11.1.2016 KAUHAVAN KAUPUNKI 1/5 Kauhavan kaupungin vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 14.12.2015 talousarvion vuodelle 2016. Hallintokuntien tulee noudattaa

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE Khall 18.1.2016 VUODELLE 2016

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE Khall 18.1.2016 VUODELLE 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE Khall 18.1.2016 VUODELLE 2016 1 TALOUDEN JA TOIMIINNAN PERIAATTEET 2 1.1 Kuntalaki 2 1.2 Hallintosääntö 2 1.3 Käyttösuunnitelman laatiminen 2 2 TALOUSARVION NOUDATTAMINEN

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015 Talousarvio 2015 1 (5) TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava kaupunginvaltuuston 15.12.2014 hyväksymää talousarviota.

Lisätiedot

KHALL. 11.1.2011 VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

KHALL. 11.1.2011 VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. YLEISTÄ Kunnanhallitus lähettää hallintokunnille valtuuston 20.12.2009 :n 65 kohdalla hyväksymän vuoden 2011 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosiksi

Lisätiedot

VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET

VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kuntalain 65 :ssä on talousarvioperiaatteita koskevat säännökset. Valtuuston on vuoden loppuun mennessä

Lisätiedot

Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta.

Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta. Kaupunginhallitus on hyväksynyt 19.12.2016 535 Savonlinnan kaupunki Talousarvio 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE VUODELLE 2017 Savonlinnan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 12.12.2016 hyväksynyt

Lisätiedot

Hailuodon kunta. Ohje TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Hailuodon kunta. Ohje TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Hailuodon kunta Ohje 1 20.1.2015 TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET korjattu Khall 20.1.2015 19 päätösen mukaiseksi Kunnanvaltuusto on hyväksynyt (18.12.2014 56) talousarvion vuodelle 2015 ja taloussuunnitelman

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. KÄYTTÖSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN Kunnanvaltuusto on hyväksynyt talousarvion vuodelle 2017 19.12.2016. Valtuusto on hyväksynyt talousarvion käyttötalousosan

Lisätiedot

1. Yleistä Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt vuoden 2018 talousarvion.

1. Yleistä Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt vuoden 2018 talousarvion. 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA VUODEN 2018 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanhallitus 13.2.2018 29 LIITE 2 1. Yleistä Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 20.12.2017 114 hyväksynyt vuoden 2018 talousarvion.

Lisätiedot

TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2018 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 14.12.2017 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 11.12.2013 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

Espoon kaupungin hankintaohje

Espoon kaupungin hankintaohje Espoon kaupunki 2017 1 (4) ESPOON KAUPUNGIN HANKINTAOHJE 1. Johdanto Espoon kaupungin ja sen liikelaitosten hankinnat tehdään tämän en ja tätä tta tarkentavien menettelytapaohjeiden mukaisesti. Hankintaohje

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION NOUDATTAMINEN JA KÄYTTÖSUUNNITELMAT

VUODEN 2019 TALOUSARVION NOUDATTAMINEN JA KÄYTTÖSUUNNITELMAT Hallintokunnille VUODEN 2019 TALOUSARVION NOUDATTAMINEN JA KÄYTTÖSUUNNITELMAT Talousarvio ja käyttösuunnitelmat Valtuusto on hyväksynyt vuoden 2019 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2020 2022

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion.

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion. 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanhallitus 6.2.2017 30 LIITE 1 1. Yleistä Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2016 65 hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion. Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki. Vuoden 2015 talousarvion. täytäntöönpano-ohjeet

Kajaanin kaupunki. Vuoden 2015 talousarvion. täytäntöönpano-ohjeet Kajaanin kaupunki Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet 1. Talousarvion sitovuus Kajaanin kaupunginvaltuuston on hyväksynyt kokouksessaan 8.12.2014 224 vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016-2017

Lisätiedot

Toiminnalliset tavoitteet tarkennetaan palvelualuetasolta tulosaluetasolle saakka Targetor Prolla.

Toiminnalliset tavoitteet tarkennetaan palvelualuetasolta tulosaluetasolle saakka Targetor Prolla. 1 VUODEN 2017 KÄYTTÖSUUNNITELMAN LAADINTA Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt talousarvion ja -suunnitelman 2017-2019 kokouksessaan 12.12.2016 73 Talousarviokirja 2017 löytyy Tornion kaupungin intranetin

Lisätiedot

VUODEN 2008 PALVELUSOPIMUKSET/TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2008 PALVELUSOPIMUKSET/TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Khall 28.1.2008 liite nro 3 IIN KUNTA VUODEN 2008 PALVELUSOPIMUKSET/TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Iin kunnan kehittämissuunnitelmaan, Kuntastrategia 2013, kirjatut kunnan strategiset päämäärät ja

Lisätiedot

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma Vesihuoltolaitoksen johtokunta 4 19.01.2011 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010 VESI 4 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio on kunnan kaikkia

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki. Vuoden 2013 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet

Kajaanin kaupunki. Vuoden 2013 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Kajaanin kaupunki Vuoden 2013 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet 1. Talousarvion sitovuus Kajaanin kaupunginvaltuuston on hyväksynyt kokouksessaan 12.12.2012 86 vuoden 2013 talousarvion ja vuosien 2014-2015

Lisätiedot

Toimialat, palveluyksikköjen vastuuhenkilöt, 17.12.2014 tilivelvolliset, vesihuoltoliikelaitos TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015

Toimialat, palveluyksikköjen vastuuhenkilöt, 17.12.2014 tilivelvolliset, vesihuoltoliikelaitos TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015 Toimialat, palveluyksikköjen vastuuhenkilöt, 17.12.2014 tilivelvolliset, vesihuoltoliikelaitos TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015 Valtuusto hyväksyi vuoden 2015 talousarvion kokouksessaan

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvion 2009 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvion 2009 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvion 2009 ja taloussuunnitelman 2009-2011 laadintaohjeet Kaupunginhallitus 23.06.2008 1. Talousarvio ja suunnitelmakausi Käyttötalousosa ja investointiosa laaditaan 3-vuotiskaudelle

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki KAARINAN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ

Kaarinan kaupunki KAARINAN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ Kaarinan kaupunki KAARINAN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 Johtosäännön tarkoitus...1 2 Hankintakeskuksen tehtävä...1 3 Hankintojen toteutustapa...1 4 Hankintojen toteuttaminen kansallisen

Lisätiedot

INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo Kunnanhallitus

INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo Kunnanhallitus INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo 1.7.2019 Kunnanhallitus 10.6.2019 Hankintoja ohjaavat: - olemassa oleva lainsäädäntö, EU:n hankintadirektiivi (2014/24/EU) hankintalaki (1397/2016) kuntalaki (410/2015)

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE Vuoden 2017 Talousarvion täytäntöönpano-ohje Julkaisija: Vihdin kunta 1 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE VUODELLE 2017 Yleistä Sitovuus Talousarvio on tärkein

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNNAN HANKINTOJEN MENETTELYTAPAOHJE

SIILINJÄRVEN KUNNAN HANKINTOJEN MENETTELYTAPAOHJE Tekn. ltk. 27.9.2017 50 liite Hankintojen menettelytapaohje 1 (5) x.x.2017 SIILINJÄRVEN KUNNAN HANKINTOJEN MENETTELYTAPAOHJE ORGANISOINTI, PERIAATTEET JA OHJEET Sisällys: 1. Johdanto: hankintojen menettelytapaohje,

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET SISÄLLYS

VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET SISÄLLYS VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET SISÄLLYS 1. TALOUDEN JA TOIMINNAN PERIAATTEET... 2 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN... 3 3. HENKILÖSTÖ, VIRAT JA TOIMET... 4 4. INVESTOINNIT JA MUUT HANKINNAT...

Lisätiedot

Kunnallinen Asetuskokoelma

Kunnallinen Asetuskokoelma N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE Khall 20.1.2015 VUODELLE 2015

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE Khall 20.1.2015 VUODELLE 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE Khall 20.1.2015 VUODELLE 2015 1 TALOUDEN JA TOIMIINNAN PERIAATTEET 2 1.1 Kuntalaki 2 1.2 Hallintosääntö 2 1.3 Käyttösuunnitelman laatiminen 2 2 TALOUSARVION NOUDATTAMINEN

Lisätiedot

Koulutuslautakunta Lisätalousarvio /12/2016. KOULTK 28 VYK Anianpelto

Koulutuslautakunta Lisätalousarvio /12/2016. KOULTK 28 VYK Anianpelto Koulutuslautakunta 28 02.05.2017 Lisätalousarvio 2017 1072/12/2016 KOULTK 28 VYK Anianpelto Lukuvuonna 2017-2018 VYK Anianpellon koulussa oli varauduttu kahteen yleisopetuksen luokkaan sekä yhteen pienryhmään.

Lisätiedot

Liikuntalautakunta Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/ /2016. Liikuntalautakunta

Liikuntalautakunta Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/ /2016. Liikuntalautakunta Liikuntalautakunta 7 09.02.2017 Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/02.02.02/2016 Liikuntalautakunta 09.02.2017 7 Kunnanvaltuusto hyväksyi 14.11.2016 vuoden 2017 talousarvion

Lisätiedot

TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE Ulvilan valtuusto hyväksyi kokouksessaan 16.12.2016 vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelman. Talousarviossa valtuusto on hyväksynyt toiminnalliset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 102 Rakennuslautakunnan seurantaraportti I/2014 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE 2015

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE 2015 Itä-Savon koulutuskuntayhtymä (SAMIedu) SISÄLLYSLUETTELO 1. Talousarvion sitovuus 1 2. Käyttösuunnitelmat 1 3. Yksikköhintatulot 2 4. Erityisopetus ja nivelvaiheen

Lisätiedot

PIENHANKINTAOHJEET. Hyväksytty: Kunnanhallitus

PIENHANKINTAOHJEET. Hyväksytty: Kunnanhallitus PIENHANKINTAOHJEET Hyväksytty: Kunnanhallitus 4.2.2019 8 Hankintalain tavoitteena on tehostaa julkisten varojen käyttöä, edistää laadukkaiden, innovatiivisten ja kestävien hankintojen tekemistä sekä turvata

Lisätiedot

Hollolan kunta Tehtävä YHTEISET TALOUSASIAT. Päättää oman toimialansa painotuotteiden ja asiakirjojen hinnat. Toimialan johtaja

Hollolan kunta Tehtävä YHTEISET TALOUSASIAT. Päättää oman toimialansa painotuotteiden ja asiakirjojen hinnat. Toimialan johtaja 1 Päättää oman toimialansa painotuotteiden ja asiakirjojen hinnat Päättää hankintarajoista Kh konsernipalvelut, kukin toimielin omalta toimialaltaan Päättää oman toimialansa/ tulosalueensa hankinnoista

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2017

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2017 Talousarvio 2017 1 (6) TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2017 Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava kaupunginvaltuuston 19.12.2016 hyväksymää talousarviota.

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE Ulvilan valtuusto hyväksyi kokouksessaan 12.12.2014 vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016 2018 taloussuunnitelman. Talousarviossa valtuusto on hyväksynyt toiminnalliset

Lisätiedot

Hankintaohje. Hankintaohje

Hankintaohje. Hankintaohje Hankintaohje Hankintaohje 1 Kaupunginhallituksen hyväksymä 1.7.2015 Sisällysluettelo 1. Yleiset periaatteet 3 2. Hankintojen ryhmäjako 3 2.1. Kansallisen kynnysarvon alittavat hankinnat 3 2.2. Kansallisen

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 13.01. 2014 4, liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE

KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 13.01. 2014 4, liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 13.01. 2014 4, liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE YLEISTÄ Kuntalain 65 mukaan kunnan talouden hoidossa ja toiminnassa on noudatettava

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

RISTIJÄRVEN KUNTA Liite / Khall 13.1.2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

RISTIJÄRVEN KUNTA Liite / Khall 13.1.2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1 RISTIJÄRVEN KUNTA Liite / Khall 13.1.2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1) Talousarvion hyväksyminen ja tilivelvollisten tehtävä Kunnanvaltuusto on 11.12.2012 68 hyväksynyt kunnan vuoden 2014 talousarvion

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNNAN HANKINTOJEN STRATEGISET TAVOITTEET

MÄNTSÄLÄN KUNNAN HANKINTOJEN STRATEGISET TAVOITTEET Ohje - Sivu 1/5 MÄNTSÄLÄN KUNNAN HANKINTOJEN STRATEGISET TAVOITTEET 2017-2019 Hyväksytty: Kh 12.6.2017 / 7 Ohje - Sivu 2/5 Mäntsälän kunnan hankintojen strategiset tavoitteet 2017-2019 1. Johdanto 1.1

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2016 laadintaohje

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2016 laadintaohje KAUHAVAN KAUPUNKI Talousarvion laadintaohje Kauhavan kaupunki TALOUSARVION 2/5 Talousarvion valmistelu Kauhavan kaupungin taloussuunnittelukausi on 3 vuotta, 2018. Vuodelle laaditaan talousarvion ja vuosille

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET

VUODEN 2017 TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET VUODEN 2017 TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA Hallituksen vahvistamana voimaan 1.1.2017, päivitetty 16.3.2017 Sisällys 1. TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAN

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion.

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion. 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanhallitus 6.2.2017 30 LIITE 1 1. Yleistä Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2016 65 hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion. Kunnanhallitus

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty kaupunginhallituksessa

PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty kaupunginhallituksessa PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginhallituksessa 4.3.2019 36 Sisällys 1 PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ... 1 1.1 Hankintasäännön tarkoitus... 1 1.2 Hankinta-asiantuntijan tehtävä...

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE Yleistä Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt talousarvion

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE Yleistä Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt talousarvion LIITE 1, khall 18.1.2016 6 Kunnanhallitus 18.1.2016 1 (5) TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2016 1. Yleistä Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2015 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2016.

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2016

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2016 Talousarvio 2016 1 (6) TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2016 Vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava kaupunginvaltuuston 14.12.2015 hyväksymää talousarviota.

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12 Koulutuslautakunta Aika 02.05.2017 klo 17:00-18:20 Paikka Kunnanvirasto Käsitellyt asiat Asia Sivu 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 27 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

tarkistavat tuotteiden asiakashinnat tavoitteena omakustannushintoihin pääseminen.

tarkistavat tuotteiden asiakashinnat tavoitteena omakustannushintoihin pääseminen. 1 JOROISTEN KUNTA TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 2015 Yleistä Talousarvio on kaikkia hallintoelimiä, viranhaltijoita ja työntekijöitä sitova ohje kunnan talouden hoidossa. edellyttää toimijoilta, että

Lisätiedot

Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari

Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari 8.5.2013 Kuntatalo, Helsinki 8.5.2013 Sari Korento kehittämispäällikkö Sisäinen valvonta Kuntalaki

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen

Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen Kaupunginvaltuuston seminaari 05.-06.21.2013 Ari Hirvensalo Talousjohtaja Kuntalaki 65 Talousarvio ja -suunnitelma Valtuuston

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 Sisällys VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET... 1 1. Yleistä... 1 2. Hyvän hallinnon, talouden ja valvonnan toteuttaminen... 1 3. Talousarvion sitovuustasot... 2 4. Hankintavaltuudet ja hankintojen

Lisätiedot

Ohje 29.11.2013. Jakelussa mainituille TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2014

Ohje 29.11.2013. Jakelussa mainituille TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2014 Jakelussa mainituille TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2014 Kunnanvaltuusto on 9.12.2013 hyväksynyt taloussuunnitelman vuosille 2014-2016. Talousarvion (taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi)

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNTA Kh

MYNÄMÄEN KUNTA Kh MYNÄMÄEN KUNTA Kh 14.1.2019 1 Vuoden 2019 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 2018

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 2018 1 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 2018 Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. TALOUSARVION SITOVUUS... 2 3. ORGANISAATIO... 2 4. HENKILÖSTÖN TÄYTTÖLUPAMENETTELY... 2 5. KÄYTTÖSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN... 3 6. LASKUJEN

Lisätiedot

RUOVEDEN KUNTA VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

RUOVEDEN KUNTA VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE RUOVEDEN KUNTA VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE KV hyväksyi 14.12.2015 64 TA vuodelle 2016 ja TS vuosille 2017 2018 1 VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kuntalain 410/2015 110 mukaan

Lisätiedot

Ohje TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2017

Ohje TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2017 Kunnanvaltuusto on 12.12.2016 hyväksynyt taloussuunnitelman vuosille 2017-2019. Talousarvion (taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi) täytäntöönpanosta ja

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE khall 3.2.2014 VUODELLE 2014

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE khall 3.2.2014 VUODELLE 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE khall 3.2.2014 VUODELLE 2014 1 TALOUDEN JA TOIMIINNAN PERIAATTEET 2 1.1 Kuntalaki 2 1.2 Hallintosääntö 2 1.3 Käyttösuunnitelman laatiminen 2 2 TALOUSARVION NOUDATTAMINEN

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus Liite

LAPIN LIITTO Hallitus Liite LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Lallukka Anuriikka. Muut saapuvilla olleet Rönnholm Riku kunnanjohtaja

Lallukka Anuriikka. Muut saapuvilla olleet Rönnholm Riku kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 2/2019 12 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 07.02.2019 Aika 07.02.2019 klo 18:03-19:12 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanhallituksen huone Alatalo Liisa Joukanen Jukka Kangas

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ 2015

MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ 2015 Kaupunginhallitus 5.10.2015 Liite 1 305 MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ 2015 Yleistä Hankintasääntö on Mikkelin kaupungin yleinen hankintaohje. Hankinnalla tarkoitetaan kaikkea Mikkelin kaupungin varoin

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Tekninen lautakunta 29.02.2016 AIKA 29.02.2016 klo 17:00-17:40 PAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO JA SEURANTA

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO JA SEURANTA UTAJÄRVEN KUNTA Khall 30.1.2017 Hallintopalvelut VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO JA SEURANTA 1. Yleistä Kuntalain mukaan kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Todennäköisyys. Vaikutus 1-6 1-6

Todennäköisyys. Vaikutus 1-6 1-6 Laatit: raportointi TOIMINTAYMPÄRISTÖ (sisäinen ulkoinen) JA TOIMIN- NAN ORGANISOINTI Ulkopuoliset vaikutukset (ympäristö, elinkeinoelämä, rakenteelliset muutokset) Lainsäädännön muutokset (uudistusten

Lisätiedot

Hailuodon kunta. Talousarvion 2016 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Hailuodon kunta. Talousarvion 2016 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Hailuodon kunta Talousarvion 2016 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Käsittely Kunnanhallitus 1.2.2016 12 2 3 1 Käyttösuunnitelmat Kunnanvaltuusto on hyväksynyt talousarvion vuodelle 2016 (16.12.2015 67). Valtuusto

Lisätiedot

Juuan kunta Talousarvion 2017 täytäntöönpano-ohjeet

Juuan kunta Talousarvion 2017 täytäntöönpano-ohjeet Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Käyttösuunnitelmien laatiminen... 2 3. Talousarvion ja toiminnan seuranta... 2 3. Henkilöstöasiat... 3 4. Projektit... 4 4. Hankinnat... 4 5. Tilinkäyttöoikeudet... 5 5.1 Tilinkäyttöoikeuden

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupunki 12.9.14 VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016 2017 LAADINTA

Lappeenrannan kaupunki 12.9.14 VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016 2017 LAADINTA Lappeenrannan kaupunki 12.9.14 VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016 2017 LAADINTA Yleistä Kaupunginhallitus päättää ensi vuoden ja taloussuunnittelukauden kehysten tarkistuksesta kokouksessaan

Lisätiedot

Luonnosta esiteltiin hankintafoorumissa Yrittäjäjärjestöjen lausunnot ja

Luonnosta esiteltiin hankintafoorumissa Yrittäjäjärjestöjen lausunnot ja Valmistelu ja hyväksyntä: Valmistelu aloitettiin vuoden 2018 alussa Luonnosta esiteltiin hankintafoorumissa 15.5.2018 Kommentti vaiheessa 25.5.2018 saakka Yrittäjäjärjestöjen lausunnot 24.5.2018 ja 25.5.2018

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET 2010 ( KH 2.9.2010 289)

KEMIN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET 2010 ( KH 2.9.2010 289) 1(5) KEMIN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET 2010 ( KH 2.9.2010 289) Näiden ohjeiden tarkoituksena on ohjeistaa Kemin kaupungin hankintayksiköitä ja hankintahenkilöitä pienhankinnoissa ja täydentää Kemin kaupungin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64. Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64. Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 249/02.02.02/2015 64 Ympäristölautakunnan seurantaraportti I / 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Tarja Söderman, puh. 050 330

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Kuhmoisten kunta Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen 13.1.2014. Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet. Hallintokunnat

Kuhmoisten kunta Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen 13.1.2014. Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet. Hallintokunnat Kuhmoisten kunta Toritie 34 A 17800 Kuhmoinen 13.1.2014 1 Hallintokunnat Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet 1. Yleistä Valtuusto on kokouksessaan 16.12.2013 102 hyväksynyt talousarvion vuodelle

Lisätiedot

VALVJAOS 18 Toimialan vt. esimies 29.3.2011

VALVJAOS 18 Toimialan vt. esimies 29.3.2011 Teknisen lautakunnan valvontajaosto 18 30.03.2011 VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET JA KÄYTTÖSUUNNITELMAN TARKISTAMINEN VALVJAOS 18 Toimialan vt. esimies 29.3.2011 Kaupunginvaltuusto on 7.12.2010

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvion laadintaohjeet

Vuoden 2013 talousarvion laadintaohjeet Vuoden 2013 talousarvion laadintaohjeet Aikataulu: Talousarvio laaditaan liitteenä olevan aikataulun mukaan (ks. Liite 1). Budjettipohjat ja tietojen syöttäminen: Kukin esimies valmistelee taloussihteeri

Lisätiedot

Julkiset hankinnat ja luottamushenkilöiden rooli

Julkiset hankinnat ja luottamushenkilöiden rooli Julkiset hankinnat ja luottamushenkilöiden rooli Hankintapalvelut lyhyesti Henkilökunta; hankintapäällikkö, hankinta asiantuntija hankinta asiantuntija (50 % työajalla) 2 hankintasihteeriä Hankintapalvelut

Lisätiedot

VUODEN 2014 TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJEET

VUODEN 2014 TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJEET Lauta- ja hallintokunnat sekä konserniyhtiöt VUODEN 2014 TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt talousarvion toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet sekä niihin liittyvät tuloarviot

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ohje

Sisäisen valvonnan ohje RANNIKKO-POHJANMAAN SOSIAALI- JA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ KUST-ÖSTERBOTTENS SAMKOMMUN FÖR SOCIAL- OCH PRIMÄRHÄLSOVÅRD Sisäisen valvonnan ohje Rannikko-Pohjanmaan kuntayhtymä 0 SISÄLLYS 1. Sisäisen

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE

VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 2.2.2015 14 liite 1 Perusturvajaos 19.2.2015 9 VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE YLEISTÄ Kuntalain 65 mukaan kunnan talouden hoidossa ja

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä HANKINTAOHJE. Hyväksytty: Yhtymähallitus

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä HANKINTAOHJE. Hyväksytty: Yhtymähallitus Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä HANKINTAOHJE Hyväksytty: Yhtymähallitus 26.9.2017 36 Yleiset periaatteet Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän hankinnat toteutetaan tämän ohjeen mukaisesti. EU-kynnysarvon

Lisätiedot

Toiminnalliset tavoitteet ovat valtuustoon nähden sitovia.

Toiminnalliset tavoitteet ovat valtuustoon nähden sitovia. Palvelutuotannon lautakunta 6 29.01.2015 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2015 käyttösuunnitelma 897/02.02.02/2014 Palvelutuotannon lautakunta 6 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO JA SEURANTA

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO JA SEURANTA IIN KUNTA Khall 16.1.2017 Hallintopalvelut VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO JA SEURANTA 1. Yleistä Kuntalain mukaan kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ

PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNNAN TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty Kunnanvaltuusto 5.4.2006, 17 Voimaantulo 1.5.2006 SISÄLLYSLUETTELO I Luku: Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala 2 2 Taloudellisuus

Lisätiedot

Johtoryhmä Tämä ohje annetaan täydentämään kunnan hankintojen menettelytapaohjetta ja kunnan hankintaohjetta.

Johtoryhmä Tämä ohje annetaan täydentämään kunnan hankintojen menettelytapaohjetta ja kunnan hankintaohjetta. 1 (7) x.x.2017 xx JOHDANTO Tässä ohjeessa käsitellään kansallisen kynnysarvon alittavia hankintoja, joista käytetään nimitystä pienhankinta. Ohjeessa otetaan kantaa siihen, milloin kyseessä on pienhankinta

Lisätiedot