NOUSIAISTEN KUNTA Kunnanhallitus. Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NOUSIAISTEN KUNTA Kunnanhallitus. Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET"

Transkriptio

1 NOUSIAISTEN KUNTA Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2016 talousarvion Kunnan taloudenpitoa ohjaavien kuntalain määräysten ja kirjanpitolauta-kunnan kuntajaoksen ohjeiden lisäksi kunnallisena johtosääntönä ja määräyksenä toimivat hallintosääntö, kunnan taloudenhoitoa koskevat ohjeet, sisäisen valvonnan ohje ja kunnan hankintaohje. Kunnanhallitus antaa vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpanosta seuraavat ohjeet ja määräykset: Talousarviorakenne ja sitovuus Valtuusto on hyväksynyt toimielimille toiminnalliset tavoitteet, määrärahat ja tuloarviot. Talousarvio sitoo kunnanhallitusta ja lautakuntia sekä toiminnan että talouden osalta valtuuston hyväksymällä tasolla. Lautakunnan käyttösuunnitelma Lautakunta hyväksyy mennessä (sama aikataulu kuin tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen 2015 osalta) valtuuston hyväksymään talousarvioon perustuvan lopullisen käyttösuunnitelman, mikä otetaan kirjanpidossa toteutumisvertailun perustaksi. Kun käyttösuunnitelmaa vahvistetaan, on tarkistettava määrärahojen riittävyys koko talousarviovuodeksi. Vuoden 2016 talousarvion käsittelyn yhteydessä menoja karsittiin. Nousiaisten kunnan taloudellinen tilanne on edelleen todella haastava. Talousarvio on laadittu yliäämäisenä, johtuen vesihuoltolaitoksen yhtiöittämisestä. Kaikkia hankintoja ja niiden tarpeellisuutta sekä välttämättömyyttä tulee kaikessa kunnan toiminnassa harkita hyvin tarkasti. Lisäksi on pyrittävä löytämään toiminnallisia muutoksia, joilla on mahdollista saada aikaan säästöjä pidemmällä aikavälillä. Käyttösuunnitelman hyväksymistä koskevan toimivallan siirrosta ovat määräykset hallintosäännössä. Siirtopäätösten pöytäkirjanotteet on toimitettava kirjanpitoon kirjattavaksi. 1

2 Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet Hyväksymisoikeudet Tilivelvolliset Sisäinen valvonta Valtuusto on hyväksynyt talouden toimenpideohjelman ja tasapainottamisuunnitelman vuosille Vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet: Virkojen ja toimien täyttämisen ja yli kolmen kuukauden sijaisuuksien lupamenettely Kaikkien uusien vakanssien täyttämiseen tulee hakea kunnanhallituksen lupa, ellei niitä ole jo yksilöity valtuuston hyväksymässä talousarviokirjassa. Kaikkien vapautuvien vakanssien täyttämiseen, määräaikaisten virkojen ja työsuhteiden jatkamiseen sekä yli 3 kuukauden mittaisiin sijaisuuksiin tulee hakea kunnanhallituksen lupa, ellei tehtäviä uudelleen järjestämällä ja toimintatapoja muuttamalla tehtäviä voida hoitaa sisäisin järjestelyin. Lupamenettely ei koske yksinomaan opetustyötä tai hoitotyötä tekeviä viranhaltijoita / työntekijöitä. Alle kolmen kuukauden sijaisuuksien ja virkojen / toimien määräaikainen täyttäminen Pääsääntö on sijaisten ja muiden määräaikaisten ottokielto (pl. opettajat ja varhaiskasvatuksen ryhmissä toimiva henkilöstö). Ainoastaan erittäin pakottavista syistä voidaan alle kolmen päivän sijaisuuksiin ottaa sijainen opetustoimessa ja varhaiskasvatuksessa (talouden toimenpideohjelman teksti). Kunnan omaisuuden myynti Vuoden 2016 talousarvioon on merkitty tonttimyynnin lisäksi muun omaisuuden myyntivoittotavoitteeksi noin euroa. Päätökset kiinteistöjen myymisestä tehdään erikseen. Lautakuntien on toimitettava alaistensa vastuualueiden hyväksyjiä koskeva pöytäkirjanote ja tarvittavat hyväksyjien nimikirjoitusnäytteet hallinto-osastolle. Lautakuntien on toimitettava pöytäkirjanote alaistensa vastuualueiden tilivelvollisten vastuualueista, velvollisuuksista ja oikeuksista. 2

3 Käyttösuunnitelmassa on toimielimien selvitettävä, miten sisäinen valvonta toteutetaan. Sisäisellä valvonnalla varmistetaan toiminnan lainmukaisuutta ja häiriöttömyyttä, varmistetaan toiminnan tuloksellisuus ja tehokkuus sekä hyvän hallintotavan mukaiset menettelyt, turvataan omaisuus ja voimavarat sekä varmistetaan taloudellisen ja toiminnallisen tiedon oikeellisuus, riittävyys, ajantasaisuus ja luotettavuus. Kunnanhallitus on antanut sisäisen valvonnan toteuttamisohjeen. Ohjetta on tarkoitus päivittää. Määrärahoja koskevat muutokset Teknisen lautakunnan tulee käyttösuunnitelmissa varata ja osoittaa rakennusten kunnossapitoon tarvittavat määrärahat. Määräys koskee myös talousarviovuoden kestäessä ilmeneviä tavanomaisia kunnossapitotarpeita. Teknisen lautakunnan tulee myös käyttösuunnitelmassa selvittää, miten se aikoo käyttää sisäisten tilavuokrien ylläpitovuokraosuudet. Koulutusmäärärahojen kohdentaminen ulkomaille suuntautuvaan koulutukseen ja virkamatkoihin on esitettävä kunnanhallituksen hyväksyttäväksi, mikäli matka sisältää ulkomaanpäivärahaan oikeuttavia matkavuorokausia. Kunnanjohtajan toiminnalliset tavoitteet viran hoitamisessa Investoinnit Kunnanjohtajan toiminnalliset tavoitteet viran hoidossa tuodaan erikseen kunnanhallituksen käsittelyyn. Investointiohjelma on hyväksytty talousarviokirjan osana valtuustossa Investointien osalta kunnanvaltuusto hyväksyy hankeryhmäkohtaiset määrärahat. Kunnanvaltuuston, -hallituksen ja lautakunnan toimivaltaraja määräytyy hallintosäännön ja talousarviorakenteen perusteella sekä valtuuston erikseen päättämän vastuurajataulukon. Käyttömenojen ja investointihankkeiden välinen raja on Hankinnat / käyttötalous Kiinteistöjen kunnossapitotarpeista tehdään ilmoitukset tekniselle osastolle. Hallintosäännön palvelu- ja tavarahankinnat suoritetaan kunnan hyväksymiä hankintaohjeita noudattaen ja käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa sekä huomioiden talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa määrätyt euromääräiset rajat ja mahdolliset muut perusteet, joiden mukaisesti tehtäväalueiden vastuuhenkilöt voivat hankinnoistaan päättää. Viranhaltijoiden hankintarajat vuonna 2016 ovat seuraavat: 1. Kunnanjohtaja ja tekninen johtaja euroa 2. Muut osastopäälliköt euroa 3

4 3. Muut tehtäväalueiden ja tulosyksiköiden vastuuhenkilöt euroa Hankintarajat eivät koske lainsäädäntöön, sopimuksiin tai puitesopimuksiin suoraan perustuvia (usein kiireellisiä) hankintoja. Hankinnoista on tiedotettava omalle esimiehelle ennen ko. päätöksen tekemistä. Kehityskeskustelut Vuosittain käytävissä kehityskeskusteluissa esimiehet sopivat alaistensa kanssa talousarviovuoden tavoitteista. Tilivelvollisten kanssa tulee kehityskeskusteluissa erikseen käsitellä myös talousarviovuoden tavoitteita ko. vastuualueen talouden näkökulmasta. Arviointityön ohjeellinen suunnitelma vuodelle 2015: Asiakirja Arvioija Menettely Aikataulu Visio ja strategia Valtuusto Kunnan strategia vuoteen 2021 hyväksytty kunnanvaltuustossa Kunnanvaltuuston iltakoulut keväällä 2016? Tilinpäätöksen valmistu-misen jälkeen arvioidaan, miten strategiaa on toteutettu menneenä vuonna ja talousarvion yhteydessä arvioidaan, toteuttaako talousarvio riittävässä määrin valtuuston hyväksymää strategiaa. Valtuusto Vuoden 2015 tilinpäätös Valtuuston talousseminaari Osavuosiraportointi Käsitellään kesäkuussa 2016 Keväällä 2016 Tarkastusltk ja tilintarkastaja Tarkastuslautakunnan ja tilintarkastajan tarkastussuunnitelman mukainen arviointi ja tilintarkastus. Alkuvuonna edellistä vuotta koskevia kokouksia. Tarkastuslautakunta jättää vuoden 2015 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen toukokuun 2016 loppuun mennessä Myöhemmin kuluvaa vuotta koskevia kokouksia. Sovitetaan kunnanhallituksen ja 4

5 hallintokuntien oman sisäisen valvonnan ja itsearvioinnin aikatauluihin. Asiakirja Arvioija Menettely Aikataulu Kunnanhallitus Lautakuntien ja konserniyhteisöjen vuoden 2016 toiminnan tuloksellisuuden arviointi ja raportointi; kunnanhallituksen kokouksissa Raportointi kunnanhallitukselle kerran kuussa koko kunnan tuloslaskelman tasolla. Raportointi v osavuosiraportit Tilinpäätöksen 2015 laadinta (sis. toimintakertomus) Tammi maaliskuu 2015 Tilinpäätöksen 2015 allekirjoittaminen Viimeistään Lautakuntien käyttösuunnitelmat Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet Toimielimet (konserniyhteisöt soveltuvin osin) Käyttösuunnitelma Lautakunnan oma itsearviointi Tilinpäätöskäsittely 2015 ja lautakunnan toimintakertomuksen hyväksyminen Raportointi osavuosiraportti kunnanhallitukselle/ kunnanvaltuustolle mennessä Helmi-maaliskuu 2016 Viranhaltijatason käyttösuunnitelmat Esimies ja vastuuhenkilöt Kehityskeskustelut ja tulosneuvottelut Vähintään kerran vuodessa Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet Itsearviointi Lisätietoja antaa: kunnanjohtaja Juhani Kylämäkilä puh hallintojohtaja Juha Rinta-Jouppi, puh taloussuunnittelija Jonna Susi, puh kirjanpitäjä Anne Sukoinen, puh

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet:

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet: NOUSIAISTEN KUNTA 10.1.2017 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion 12.12.2015 83. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNTA Kh

MYNÄMÄEN KUNTA Kh MYNÄMÄEN KUNTA Kh 14.1.2019 1 Vuoden 2019 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 SISÄLLYS 1. TALOUTTA OHJAAVAT SÄÄNNÖKSET... 3 1.1. Kuntalaki... 3 1.2. Hallintosääntö ja konserniohjeet... 3 1.3. Täytäntöönpano-ohjeet... 3 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN...

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 9.1.2017 1 Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ

PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNNAN TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty Kunnanvaltuusto 5.4.2006, 17 Voimaantulo 1.5.2006 SISÄLLYSLUETTELO I Luku: Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala 2 2 Taloudellisuus

Lisätiedot

Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.

Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 25.1.2016 Kh 25.1.2016 1 Vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita

Lisätiedot

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

Kunnallinen Asetuskokoelma

Kunnallinen Asetuskokoelma N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta Valtuustoseminaari 23.5.2017 Miksi? Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen Toiminnan kehittäminen ja parantaminen Toiminnan taloudellisuus ja tuloksellisuus

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013

Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013 Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2009-2012 Pöytäkirja 3/2013 Kokousaika: 15.5.2013 klo 13.00-14.50 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Risto Björn, puheenjohtaja Erkki Ojala, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2015 Kokousaika: 18.5.2015 klo 13.00-16.00 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2018 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 14.12.2017 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 0 Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Valtuusto / /2017 1 Sisällysluettelo 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus;

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika: 17.5.2016 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1 Parikkalan kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1. SITOVUUDEN MÄÄRITTELY Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava valtuuston hyväksymää talousarviota. Talousarvion käyttötalousosassa on asetettu kunnan

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

PÄLKÄNEEN KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PÄLKÄNEEN KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Käsittely : Kunnanvaltuuston hyväksymä xx.xx.2014 xx Kunnanhallitus xx.xx.xxxx xx Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. SISÄISEN VALVONNAN

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta.

Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta. Kaupunginhallitus on hyväksynyt 19.12.2016 535 Savonlinnan kaupunki Talousarvio 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE VUODELLE 2017 Savonlinnan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 12.12.2016 hyväksynyt

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sipoon kunta Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Voimaantulo xx.xx.2017 Kunnanvaltuusto xx.x.2017 Sisällysluettelo 1 Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ohje

Sisäisen valvonnan ohje Sisäisen valvonnan ohje Kuntayhtymähallitus 15.6.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHTAMIS- JA HALLINTOJÄRJESTELMÄ SEKÄ KUNTAYHTYMÄN VALVONNAN RAKENNE 3 1.2 Johtamis- ja hallintojärjestelmä 3 1.2 Kuntayhtymän valvonnan

Lisätiedot

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2015 Aika Maanantai 27.04.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 17.5.2018 klo 09.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Airi Sorsamäki jäsen Aira Hakkarainen jäsen

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ohje

Sisäisen valvonnan ohje RANNIKKO-POHJANMAAN SOSIAALI- JA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ KUST-ÖSTERBOTTENS SAMKOMMUN FÖR SOCIAL- OCH PRIMÄRHÄLSOVÅRD Sisäisen valvonnan ohje Rannikko-Pohjanmaan kuntayhtymä 0 SISÄLLYS 1. Sisäisen

Lisätiedot

RISTIJÄRVEN KUNTA Liite / Khall 13.1.2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

RISTIJÄRVEN KUNTA Liite / Khall 13.1.2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1 RISTIJÄRVEN KUNTA Liite / Khall 13.1.2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1) Talousarvion hyväksyminen ja tilivelvollisten tehtävä Kunnanvaltuusto on 11.12.2012 68 hyväksynyt kunnan vuoden 2014 talousarvion

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/ KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1/7.3.2012 Kokousaika 7.3.2012 klo 17.00 17.50 Kokouspaikka Kinnulan kunta, valtuustosali Jäsenet Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä - = poissa

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 04 TALOUSASIAT HARJAVALLAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN 2018 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Hyväksytty valtuusto 11.6.2018

Lisätiedot

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS Johtosääntö Sipoon kunta Sisällys 1 Liikelaitoksen nimi... 2 2 Liikelaitoksen toimiala... 2 3 Johtokunnan kokoonpano... 2 4 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 2 5 Esittely...

Lisätiedot

VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET

VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kuntalain 65 :ssä on talousarvioperiaatteita koskevat säännökset. Valtuuston on vuoden loppuun mennessä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30 Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO Jäsen

Lisätiedot

Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen Puumala Pöytäkirja 4/2019 1 ( 11) Aika 26.03.2019, klo 14:00-16:50 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 16 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017

Lisätiedot

SÄÄNTÖKOKOELMA 055. Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston hyväksymä

SÄÄNTÖKOKOELMA 055. Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston hyväksymä 1 JOENSUUN KAUPUNKI Kaupunginkanslia KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA 055 JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 4 :n 2 momentti poistettu (KV 25.11.2002) Muutos 11 :n 3 momenttiin

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 15. tammikuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 15 Kaavamuutos kiinteistöllä Kesäranta 576-404-3-130 ja Kesäranta II 576-404-3-158...

Lisätiedot

Evtek- kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvityksen hyväksyminen (kv)

Evtek- kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvityksen hyväksyminen (kv) Tarkastuslautakunta 65 23.09.2015 Evtek- kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvityksen hyväksyminen (kv) Tarkastuslautakunta 65 Kunnanhallitus 268, 24.08.2015 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 268 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 Kunnanvaltuusto 46 27.06.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1 AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, 3. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 11.5.2016 klo 9.00 - Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

KHALL. 11.1.2011 VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

KHALL. 11.1.2011 VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. YLEISTÄ Kunnanhallitus lähettää hallintokunnille valtuuston 20.12.2009 :n 65 kohdalla hyväksymän vuoden 2011 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosiksi

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 13.01. 2014 4, liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE

KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 13.01. 2014 4, liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 13.01. 2014 4, liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE YLEISTÄ Kuntalain 65 mukaan kunnan talouden hoidossa ja toiminnassa on noudatettava

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 5/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 5/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 5/2011 1 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 4 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN VALMISTELU

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Juupajoen kunta

Vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Juupajoen kunta Kunnanhallitus 16.2.2016 Liite n:o 3 Vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Juupajoen kunta Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Käyttösuunnitelmat... 3 3. Talousarvion sitovuus... 4 3.1 Investointihankkeet...

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 11.12.2013 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017 Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 16.5.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Muut osallistujat: Mikko Luoma, tilintarkastaja

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 2/2019

Tarkastuslautakunta 2/2019 YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 2/2019 Kokousaika: 18.4.2019 klo 14.00 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018

TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018 TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018 HALSUAN KUNTA KUNNANHALLITUS 13.2.2018 Sisällys 1. TALOUDEN JA TOIMINNAN PERUSTEET... 2 Kuntalain keskeiset määräykset kunnan talouden hoitoon... 2 Kunnan hallintosäännön

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Johtoryhmä 7.4.2015 Yhtymähallitus 27.4.2015 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA Sisällys 1. Lainsäädäntö 3 2. Soveltamisala

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

Liikuntalautakunta Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/ /2016. Liikuntalautakunta

Liikuntalautakunta Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/ /2016. Liikuntalautakunta Liikuntalautakunta 7 09.02.2017 Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/02.02.02/2016 Liikuntalautakunta 09.02.2017 7 Kunnanvaltuusto hyväksyi 14.11.2016 vuoden 2017 talousarvion

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4

Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4 N:o 2/2016 Sivu 4 _ TILINPÄÄTÖKSEN 2015 HYVÄKSYMINEN 6.4.2016 10 Seurakunnan tilinpäätöksen laatimista ja käsittelyä koskevat säännökset ovat kirkkojärjestyksen15 luvun 9 :ssä. Seurakunnan on laadittava

Lisätiedot

TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKIOISTEN KUNTA. Hyväksytty Jokioisten kunnan valtuusto Muutos Jokioisten kunnan valtuusto (muutettu 2 )

TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKIOISTEN KUNTA. Hyväksytty Jokioisten kunnan valtuusto Muutos Jokioisten kunnan valtuusto (muutettu 2 ) Tarkastussääntö 1 JOKIOISTEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ 2 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 2 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 2 TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 2 Lautakunnan kokoonpano 2 3 Lautakunnan kokoukset 2 4 Lautakunnan tehtävät

Lisätiedot

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain

Lisätiedot

Lauta-/johtokunnan pöytäkirjanote toimitetaan talouspalveluihin

Lauta-/johtokunnan pöytäkirjanote toimitetaan talouspalveluihin HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Kunnanhallituksen antamat toimintakertomusta koskevat ohjeet Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi kuntalain ja eräiden siihen

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4 24

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Aika 10.5.2016 klo 14:03 17:19 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 58 59 60 Arviointikertomuksen käsittely Tilinpäätöksen 2015

Lisätiedot

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Åbo stad Sammanträdets datum Ärende nr 1 5045-2014 (045) Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Sammandrag: Turun

Lisätiedot

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2 (5) 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2.3 Tilintarkastuskertomus Kuntalain 73 75 säädetään tilintarkastajan tehtävistä. Tilintarkastajan on tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden

Lisätiedot

VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.

VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12. VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.2013 153 VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2013 2016 Työohjelma 2016 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE

VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 2.2.2015 14 liite 1 Perusturvajaos 19.2.2015 9 VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE YLEISTÄ Kuntalain 65 mukaan kunnan talouden hoidossa ja

Lisätiedot

Kunnanhallitus antaa seuraavat ohjeet vuoden 2019 talousarvion täytäntöönpanosta sekä talouden ja toiminnan järjestämisestä.

Kunnanhallitus antaa seuraavat ohjeet vuoden 2019 talousarvion täytäntöönpanosta sekä talouden ja toiminnan järjestämisestä. 1(6) Lautakunnille ja palvelualueille TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2019 Kunnan strategia Talousarvio 2019 Kunnanhallitus antaa seuraavat ohjeet vuoden 2019 talousarvion täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Kunnanhallitus , Liite n:o 6. Vuoden 2019 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet. Juupajoen kunta. Hyväksytty kunnanhallituksessa xx.xx.

Kunnanhallitus , Liite n:o 6. Vuoden 2019 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet. Juupajoen kunta. Hyväksytty kunnanhallituksessa xx.xx. 1 Kunnanhallitus 11.2.2019, Liite n:o 6. Vuoden 2019 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Juupajoen kunta Hyväksytty kunnanhallituksessa xx.xx.2019 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Käyttösuunnitelmat... 3

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE Ulvilan valtuusto hyväksyi kokouksessaan 12.12.2014 vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016 2018 taloussuunnitelman. Talousarviossa valtuusto on hyväksynyt toiminnalliset

Lisätiedot

KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä säännöksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen

KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä säännöksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ I Yleisiä säännöksiä 1 Taloussäännön soveltaminen Kirkon eläkerahaston talouden hoidosta säädetään tarkemmin kirkkojärjestyksessä,

Lisätiedot

Alueellisen erikoissairaanhoidon tulosalueen toimintasääntö

Alueellisen erikoissairaanhoidon tulosalueen toimintasääntö Alueellisen erikoissairaanhoidon tulosalueen toimintasääntö Johtokunta on hyväksynyt tämän toimintasäännön 4.12.2013 ja se on voimassa 1.1.2014 alkaen. Lisäykset (kursivoituna) johtokunta 5.2.2014 YLEISET

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 18 TEKNISEN TOIMEN KATSAUS 3 19 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS 3 20 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KOKKOLAN KAUPUNKI Syyskuu 2014 Keskushallinto SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN TAVOITE JA TARKOITUS; KÄSITTEET 3. SISÄISEN

Lisätiedot

TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 14.12.2016 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori.

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori. 1(5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 7 hyväksymä. Voimassa 1.9.2015 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet 9.5.2018 Sisällys 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 2 3. Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ

SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ Sisällys 1 YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ... 2 1 Taloussäännön soveltaminen... 2 2 Taloudellisuus ja tulosvastuu... 2 3 Sisäinen valvonta... 2 4 Riskienhallinta... 2 2

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIIKAJO- EN KUNNASSA JA KUNTAKONSERNISSA

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIIKAJO- EN KUNNASSA JA KUNTAKONSERNISSA SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIIKAJO- EN KUNNASSA JA KUNTAKONSERNISSA Kunnanvaltuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista (13

Lisätiedot