Lääkärien julkisen palvelun motivaation yhteys työhyvinvointiin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lääkärien julkisen palvelun motivaation yhteys työhyvinvointiin"

Transkriptio

1 Työelämän tutkimuskeskus Työryhmä: Työhyvinvoinnin kehittävä tutkimus Kaisa-Maria Pihlava Tampereen yliopisto Lääkärien julkisen palvelun motivaation yhteys työhyvinvointiin Avainsanat: julkisen palvelun motivaatio, tarmokkuus, työtyytyväisyys, uupumusasteinen väsymys, lääkärit 1. Johdanto 1.1 Tutkimuksen lähtökohdat Suomessa on koettu 2000-luvulla lääkäripulaa, jonka arvioidaan edelleen pahenevan seuraavan vuosikymmenen aikana joillain alueilla (TEM 2015). Tilannetta on pyritty ratkaisemaan mm. lisäämällä koulutusmääriä ja ulkoistamalla terveyspalveluja (Lehto & Miettinen 2012). Lisäksi lääkäreitä on pyritty motivoimaan ulkoisilla kannustimilla. Lääkärien henkilökohtaiseen työmotivaatioon on kiinnitetty vähemmän huomiota. Tämä on yllättävää, koska työntekijän mahdollisuudella toteuttaa työssään motivaatiotaan voi olla erityisen suuri merkitys henkilöstövajeesta kärsivillä aloilla. Yksi työmotivaation lähteistä voi olla julkisen palvelun motivaatio, joka tarkoittaa yksilön motivoitumista oman edun sivuuttamiseen ja epäitsekkääseen toimintaan muiden hyväksi (Kim ym. 2013). Julkisen palvelun motivaation ja sen toteutumisen tiedetään vaikuttavan myönteisesti työntekijöiden työhyvinvointiin, organisaatiositoutumiseen ja työsuoriutumiseen (Perry, Hondeghem & Wise 2010), jolloin se voi vaikuttaa myös henkilöstöresurssin riittävyyteen. Tutkimuksessa, johon tämä esitys perustuu, keskityttiin suomalaisten lääkärien julkisen palvelun motivaatioon ja siihen, onko se yhteydessä heidän työhyvinvointiinsa (työtyytyväisyyteen, tarmokkuuteen ja uupumusasteiseen väsymykseen) (Pihlava 2015). On mahdollista, ettei julkisen palvelun motivaatio kaikissa olosuhteissa ole yhtä vahvassa positiivisessa yhteydessä työhyvinvointiin. Tähän mennessä yhteyttä muuntavia tekijöitä on kuitenkin tutkittu vasta vähän. Tämän takia tutkimuksessa selvitettiin lisäksi, muuntaako työntekijän kokemus työetiikkansa toteutumattomuudesta julkisen palvelun motivaation yhteyttä työhyvinvointiin (Pihlava 2015). 1.2 Julkisen palvelun motivaatio ja sen yhteys työhyvinvointiin Julkisen palvelun motivaatio on yksilön sisäinen ominaisuus, joka kertoo hänen arvoistaan. Se koostuu neljästä ulottuvuudesta: viehätys julkiseen palveluun, sitoutuminen julkisiin arvoihin, myötätunto ja uhrautuminen (Kim ym. 2013, Taimio 2013). Viehätys julkiseen palveluun kuvaa sitä, kuinka tärkeänä yksilö pitää konkreettista toimintaa yhteisen edun edistämiseksi. Sitoutuminen julkisiin arvoihin tarkoittaa sitoutumista arvoihin, jotka liittyvät muiden edun huomioon ottamiseen. Myötätunto merkitsee muiden huoliin eläytymistä. Uhrautuminen on puolestaan julkisen palvelun motivaation perusulottuvuus, joka heijastaa sen altruistista lähtökohtaa, toisten edun asettamista oman edun edelle. Julkisen palvelun motivaatio voidaan nähdä yksilön voimavarana, joka auttaa häntä kokemaan työnsä mielekkäänä. Tässä tutkimuksessa julkisen palvelun motivaation ja työn imun välistä yhteyttä tarkasteltiin voimavarojen säilyttämisteorian viitekehyksessä 1

2 (ks. Hobfoll 2011). Teorian mukaan ihmiset pyrkivät hankkimaan, säilyttämään ja suojaamaan arvostamiaan voimavaroja. Voimavarojen olemassaolo tekee todennäköisemmäksi uusien voimavarojen kerääntymisen (Hobfoll 2011). Tutkimuksessa oletettiin siis, että julkisen palvelun motivaatio ja työhyvinvointi voimavaroina kerryttävät vastavuoroisesti toisiaan. Tutkimuksessa tarkasteltiin julkisen palvelun motivaation yhteyttä kolmeen toisistaan erilliseen työhyvinvointiulottuvuuteen: tarmokkuuteen, työtyytyväisyyteen ja uupumusasteiseen väsymykseen. Tarmokkuus on yksi kolmesta työn imun ulottuvuudesta työlle omistautumisen ja työhön uppoutumisen ohella (Schaufeli, Bakker & Salanova 2006). Tarmokkuutta luonnehtivat energisyys ja sinnikkyys työnteossa. Työtyytyväisyydellä tarkoitetaan työntekijän myönteistä asennetta ja tunnetta työtään ja sen eri piirteitä kohtaan (Wanous, Reichers & Hudy 1997). Uupumusasteinen väsymys on psyykkistä ja fyysistä uupumusta, jossa työn vaatimusten aiheuttama kuormitus on johtanut tunteeseen psykologisten ja fyysisten voimavarojen loppuun kulumisesta (Kristensen ym. 2005). Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin ensimmäistä kertaa, kuinka lääkärien kokemus työetiikkansa toteutumattomuudesta resurssipulan takia vaikutti julkisen palvelun motivaation ja työhyvinvoinnin väliseen yhteyteen. Lääkärien eettisten ohjeiden mukaan heidän ei tule osallistua sellaiseen hoitoon, jossa he eivät voi toimia eettisten periaatteiden mukaisesti toisten ihmisten hyväksi (Hallamaa, 2013). Lääkärin ammattietiikan keskeiset piirteet toiminnan eettisyyden painotus ja lähimmäisen hyväksi työskentely ovat myös julkisen palvelun motivaation keskeisiä ominaisuuksia. Tutkimuksessa oletettiin, että työetiikan toteutumattomuus on työympäristöön liittyvä tekijä, joka voi estää julkisen palvelun motivaation ja työhyvinvoinnin välistä positiivista yhteyttä estäessään työntekijää toteuttamasta julkisen palvelun motivaatiotaan. 2. Tutkimuksen toteuttaminen 2.1 Aineiston keruu ja tutkittavat Tutkimuksen poikkileikkausaineisto kerättiin Terveydenhuollon työntekijöiden julkisen palvelun motivaatio ja sen yhteydet työhyvinvointiin ja työssä suoriutumiseen -tutkimushankkeessa vuonna 2014 (Saarinen ym. 2015). Hankkeessa tarkasteltiin suomalaisten terveydenhuollon työntekijöiden julkisen palvelun motivaatiota ja sen merkitystä työhyvinvoinnille ja työssä suoriutumiselle. Tähän tutkimukseen valittiin Suomen Lääkäriliittoon kuuluvat vastaajat (n = 604; vastausprosentti 22,3 %). Vastaajat olivat satunnaisesti valittuja ja heidän vastauksensa kerättiin verkkolomakekyselynä. Vastaajien keski-ikä oli 46,5 vuotta (kh 11,2 vuotta). Heistä naisia oli 67 %, esimiesasemassa 27 % ja julkisella sektorilla työssä 78 %. 2.2 Tutkimuksessa käytetyt mittarit Julkisen palvelun motivaatiota arvioitiin Kimin ym. (2013) kehittämällä neljän ulottuvuuden mittarilla. Jokaista neljää ulottuvuutta (viehätys julkiseen palveluun, sitoutuminen julkisiin arvoihin, myötätunto, uhrautuminen) mitattiin neljällä osiolla, joita vastaajat arvioivat viisiportaisella asteikolla (1 = täysin eri mieltä, 5 = täysin samaa mieltä). Taulukossa 1 on esitetty jokaisesta ulottuvuudesta ja tutkimuksen muista mittareista esimerkkiväittämät. Tarmokkuutta tarkasteltiin kolmella väittämällä, jotka olivat peräisin työn imu -mittarin lyhyestä versiosta (Schaufeli, Bakker & Salanova 2006) Osiot kuvasivat työntekijän työssään kokemaa tarmokkuutta ja energisyyttä (vastausasteikko 0 = ei koskaan 6 = päivittäin). 2

3 Työtyytyväisyyttä mitattiin yhdellä kysymyksellä Kuinka tyytyväinen olet yleisesti ottaen työhösi? (vastausasteikko 1 = erittäin tyytymätön 10 = erittäin tyytyväinen) (Wanous, Reichers & Hudy 1997). Uupumusasteista väsymystä arvioitiin kolmella Copenhagen Burnout Inventory (CBI) mittarin osiolla, jotka kuvasivat työn vuoksi koettua uupumustilaa (Kristensen ym., 2005). (vastausasteikko 0 = ei koskaan 6 = päivittäin). Työetiikan toteutumattomuutta tarkasteltiin yhdellä Saarisen ym. (2015) laatimalla väittämällä: en pysty tekemään työtäni työetiikkani mukaisesti liian vähäisten resurssien vuoksi (vastausasteikko 1 = täysin eri mieltä 5 = täysin samaa mieltä). Demografisiksi taustamuuttujiksi valittiin sukupuoli ja ikä. Työhön liittyvinä taustamuuttujina tarkasteltiin esimiesasemassa työskentelyä ja työskentelysektoria (julkinen/ yksityinen). Taulukko 1. Keskeisten muuttujien keskiarvot (ka) ja keskihajonnat (kh) (n = ). Muuttuja ka kh Viehätys julkiseen palveluun (1 5) (esim. Minulle on tärkeää edistää yhteistä hyvää. ) Sitoutuminen julkisiin arvoihin (1 5) (esim. Minusta kansalaisten yhdenvertaiset mahdollisuudet ovat erittäin tärkeitä. ) Myötätunto (1 5) (esim. Tunnen myötätuntoa vaikeuksissa olevia ihmisiä kohtaan. ) Uhrautuminen (1 5) (esim. Olen valmis ottamaan henkilökohtaisen menetyksen riskin auttaakseni yhteiskuntaa. ) Tarmokkuus (0 6) (esim. Tunnen itseni vahvaksi ja tarmokkaaksi työssäni. ) Työtyytyväisyys (1 10) ( Kuinka tyytyväinen olet yleisesti ottaen työhösi? ) Uupumusasteinen väsymys (0 6) ( esim. Tunnet itsesi työsi vuoksi loppuun palaneeksi. ) Työetiikan toteutumattomuus (1 5) ( En pysty tekemään työtäni työetiikkani mukaisesti liian vähäisten resurssien vuoksi. ) 2.3 Aineiston analyysi 3 4,33 0,60 4,50 0,58 4,18 0,67 3,33 0,82 4,43 1,16 7,71 1,63 2,58 1,43 2,67 1,26 Julkisen palvelun motivaation tasoa ja eriytymistä taustamuuttujien suhteen tarkasteltiin riippumattomien otosten t-testillä ja yksisuuntaisella varianssianalyysillä. Julkisen palvelun motivaatioulottuvuuksien yhteyksiä tarmokkuuteen, työtyytyväisyyteen ja uupumusasteiseen väsymykseen tutkittiin moderoivalla hierarkkisella regressioanalyysillä. Regressioanalyysit tehtiin erikseen kullekin julkisen palvelun motivaatioulottuvuudelle ja työhyvinvointimuuttujalle (yhteensä 12 regressioanalyysiä). Ensimmäisellä askeleella malleissa kontrolloitiin sukupuoli ja ikä ja toisella askeleella pelkkä esimiesasema, kun oli havaittu, ettei työskentelysektori ollut yhteydessä työhyvinvointimuuttujiin. Kolmannella askeleella malleihin lisättiin julkisen palvelun motivaatioulottuvuus, neljännellä askeleella työetiikan toteutumattomuus ja viidennellä askeleella interaktiotermi (motivaatioulottuvuus työetiikan toteutumattomuus). Tilastollisesti merkitseviä interaktiotermejä tarkasteltiin edelleen piirtämällä regressiosuorat matalalle ja korkealle (1 keskihajonta keskiarvon alapuolella/yläpuolella) työetiikan toteutumattomuudelle sekä tekemällä niille simple slope -analyysit. 3. Tulokset Lääkärien julkisen palvelun motivaatio oli korkea uhrautumisen ulottuvuutta lukuun ottamatta (taulukko 1). T-testit ja varianssianalyysit osoittivat, että julkisen palvelun motivaatio eriytyi osittain lääkärien taustekijöiden mukaan. Naislääkärit raportoivat enemmän viehätystä julkiseen palveluun, kun taas mieslääkärit raportoivat enemmän uhrautumista. Myös esimiesasemassa toimivat lääkärit raportoivat muita enemmän uhrautumista. Julkisella sektorilla työskentelevät lääkärit kokivat yksityissektorin lääkäreitä enemmän viehätystä julkiseen palveluun ja sitoutumista julkisiin arvoihin.

4 Työtyytyväisyys Regressioanalyysit osoittivat, että kaikki julkisen palvelun motivaatioulottuvuudet olivat positiivisessa yhteydessä tarmokkuuteen (β =.16.19, p <.001). Kun kaikki muuttujat olivat mukana regressiomalleissa, motivaatioulottuvuudet selittivät tarmokkuuden vaihtelusta 2 4 % ja kaikki mallien muuttujat yhdessä 13 %. Kaikki motivaatioulottuvuudet olivat positiivisessa yhteydessä myös työtyytyväisyyteen (β =.12.13, p <.01). Motivaatioulottuvuudet selittivät työtyytyväisyyden vaihtelusta mallista riippuen 1 2 % ja kaikki mallien muuttujat yhdessä %. Mikään julkisen palvelun motivaatioulottuvuuksista ei ollut yhteydessä uupumusasteiseen väsymykseen. Työetiikan toteutumattomuus muunsi kolmen julkisen palvelun motivaatioulottuvuuden (viehätys julkiseen palveluun, sitoutuminen julkisiin arvoihin, uhrautuminen) ja työtyytyväisyyden välistä yhteyttä (β = , p <.05;.01). Kaikki kolme interaktiotermiä selittivät työtyytyväisyyden vaihtelusta 1 %. Interaktiokuviot (kuviossa 1 on koonti kaikista kolmesta kuviosta, koska ne olivat keskenään hyvin samanlaisia) ja simple slope - analyysit osoittivat, että kun työetiikan toteutumattomuutta koettiin vähän, em. kolme julkisen palvelun motivaatioulottuvuutta olivat positiivisessa yhteydessä työtyytyväisyyteen (β =.21.23, p <.001). Korkeat motivaatioulottuvuudet eivät sen sijaan yhdistyneet parempaan työtyytyväisyyteen, kun työetiikan toteutumattomuutta koettiin paljon (β =.03.08, p = ns.). 9,5 9 8,5 8 7,5 7 6,5 Kuvio 1. Työetiikan toteutumattomuus JPM-ulottuvuuksien ja työtyytyväisyyden välistä yhteyttä muuntavana tekijänä. 4. Pohdinta Matala JPM Korkea JPM Tulokset osoittivat, että lääkäreillä oli korkea julkisen palvelun motivaatio, mikä oli odotettavissa esimerkiksi julkisen palvelun motivaation ja lääkärien ammattietiikan samankaltaisuuden perusteella. Motivaatioulottuvuudet eriytyivät jossain määrin lääkärien taustatekijöiden mukaan, joskaan erot eivät olleet erityisen huomattavia. Lisäksi oletusten mukaisesti osoittautui, että mitä korkeampi julkisen palvelun motivaatio lääkäreillä oli, sitä useammin he kokivat itsensä työssään tarmokkaaksi ja sitä tyytyväisempiä he olivat työhönsä voimavarojen säilyttämisteorian (Hobfoll 2011) mukaisesti. Yhteyttä uupumusasteiseen väsymykseen ei löytynyt, mikä voi johtua siitä, että tavallisesti voimavarojen positiivinen yhteys työhyvinvointiin on voimakkaampi kuin niiden negatiivinen yhteys kielteisiin työhyvinvoinnin osoittimiin. Lisäksi työetiikan toteutumattomuus osoittautui voimakkaaksi julkisen palvelun motivaation ja työtyytyväisyyden välistä positiivista yhteyttä estäväksi tekijäksi. Tutkimuksen vahvuuksiin kuului sen ajankohtaisuus. Parhaillaan suunnitteilla olevan sote-uudistuksen yhtenä tavoitteena on lääkäripalveluiden tasapuolinen turvaaminen tilanteessa, jossa eri puolilla maata koetaan lääkäripulaa (TEM 2015). Julkisen palvelun motivaatio merkitsee henkilökohtaista motivaatiota, jonka syntymiseen ei tarvita taloudellisia kannustimia. Lisäksi sekä julkisen palvelun motivaatio että työhyvinvointi ovat positiivisessa yhteydessä mm. organisaatiositoutumiseen ja työsuoriutumiseen 4 Vähän työetiikan toteutumattomuutta Paljon työetiikan toteutumattomuutta

5 (Perry, Hondeghem & Wise 2010). Näin ollen lääkärien julkisen palvelun motivaatio saattaa lieventää resurssiniukkuuden negatiivisia seurauksia. Tulokset osoittivat, että työnantajien tulisi varmistaa lääkäreiden mahdollisuus toteuttaa korkeaa julkisen palvelun motivaatiotaan, jolloin sen positiiviset vaikutukset heijastuvat työntekijän työhyvinvointiin ja todennäköisesti myös työsuoriutumiseen. Jatkotutkimuksissa tulisi etsiä edelleen lisätietoa siitä, milloin julkisen palvelun motivaation positiiviset vaikutukset ovat vahvimmillaan. Lisäksi tulevaisuudessa on mielekästä tutkia, millaiset tekijät vahvistavat julkisen palvelun motivaatiota, jolloin myös sen positiiviset seuraukset voivat vahvistua. Kirjallisuus Hallamaa, J. (2013) Etiikan merkitys lääkärin työssä. Teoksessa S. Saarni, M. Kattelus, & V. Nummi (toim.) Lääkärin etiikka, 7. painos. Helsinki: Suomen Lääkäriliitto, Hobfoll, S. E. (2011) Conservation of resources theory: Its implication for stress, health, and resilience. Teoksessa S. Folkman (toim.) The Oxford Handbook of Stress, Health, and Coping. Oxford: Oxford University Press, Kim, S., Vandenabeele, W., Wright, B. E., Andersen, L. B., Cerase, F. P., Christensen R. K., De Vivo, P. (2013) Investigating the structure and meaning of public service motivation across populations: Developing an international instrument and addressing issues of measurement invariance. Journal of Public Administration Research and Theory 23, Kristensen, T. S., Borritz, M., Villadsen, E. & Christensen, K. B. (2005) The Copenhagen Burnout Inventory: A new tool for the assessment of burnout. Work & Stress 19 (3), Lehto, J. & Miettinen, S. (2012) Johtamisen muutos tilaaja tuottaja-toimintatapaan siirtyneissä kunnissa. Teoksessa M. Junnila ym. (toim.) Sitä saa mitä tilaa: Tilaaja tuottaja-toimintatavan kehittyminen sosiaali- ja terveyspalveluissa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Perry, J. L., Hondeghem, A. & Wise, L. R. (2010) Revisiting the motivational bases of public service: Twenty years of research and an agenda for the future. Public Administration Review 70 (5), Pihlava, K.-M. (2015) Lääkärien julkisen palvelun motivaation yhteys työhyvinvointiin: Työetiikan toteutumattomuus yhteyttä muuntavana tekijänä. Pro gradu -tutkielma. Psykologia. Tampere: Tampereen yliopisto. [online]. URL: Luettu Saarinen, A., Ruokolainen, M., Taimio, H., Pirttilä, J. & Mauno, S. (2015) Palvelumotivaatio ja työhyvinvointi terveydenhuollossa. Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimusjulkaisuja 86. Sastamala: Vammalan Kirjapaino. Schaufeli, W. B., Bakker, A. B. & Salanova, M. (2006) The measurement of work engagement with a short questionnaire: A cross-national study. Educational and Psychological Measurement 66 (4), Taimio, H. (2013) Miten voin olla avuksi? Julkisen palvelun motivaation tutkimus voimakkaassa kasvussa. Helsinki: Palkansaajien tutkimuslaitos. TEM (2015) Hoito- ja hoivapalvelualan tila ja tulevaisuudennäkymät. Työ- ja elinkeinoministeriön raportteja 3/2015. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. Wanous, J. P., Reichers, A. E. & Hudy, M. J. (1997) Overall job satisfaction: How good are single-item measures? Journal of Applied Psychology 82 (2),

LÄÄKÄRIEN JULKISEN PALVELUN MOTIVAATION YHTEYS TYÖHYVINVOINTIIN: TYÖETIIKAN TOTEUTUMATTOMUUS YHTEYTTÄ MUUNTAVANA TEKIJÄNÄ

LÄÄKÄRIEN JULKISEN PALVELUN MOTIVAATION YHTEYS TYÖHYVINVOINTIIN: TYÖETIIKAN TOTEUTUMATTOMUUS YHTEYTTÄ MUUNTAVANA TEKIJÄNÄ LÄÄKÄRIEN JULKISEN PALVELUN MOTIVAATION YHTEYS TYÖHYVINVOINTIIN: TYÖETIIKAN TOTEUTUMATTOMUUS YHTEYTTÄ MUUNTAVANA TEKIJÄNÄ Kaisa-Maria Pihlava Psykologian pro gradu -tutkielma Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden

Lisätiedot

Työn imun yhteys sykemuuttujiin. Heikki Ruskon juhlaseminaari 15.5.2007 Piia Akkanen

Työn imun yhteys sykemuuttujiin. Heikki Ruskon juhlaseminaari 15.5.2007 Piia Akkanen Työn imun yhteys sykemuuttujiin Heikki Ruskon juhlaseminaari 15.5.2007 Piia Akkanen Työn imu (Work Engagement) Wilmar Schaufeli ja Arnold Bakker ovat kehittäneet work engagement -käsitteen vuosituhannen

Lisätiedot

Yleensä taloustieteessä

Yleensä taloustieteessä Terveydenhuollon työntekijöiden julkisen palvelun motivaatio ja sen yhteydet työhyvinvointiin ja työssä suoriutumiseen Terveydenhuollon työntekijöillä on verrattain korkea julkisen palvelun motivaatio,

Lisätiedot

Mitä tiedetään yrittäjien työhyvinvoinnista?

Mitä tiedetään yrittäjien työhyvinvoinnista? Mitä tiedetään yrittäjien työhyvinvoinnista? Mäkiniemi, J.-P., Ahola, S., Nuutinen, S., Laitinen, J., Heikkilä-Tammi, K. & Oksanen, T. Työhyvinvoinnin tutkimusryhmä, JKK, TAY & Työterveyslaitos jaana-piia.makiniemi@uta.fi

Lisätiedot

Lähijohtajuus ja työntekijän työuupumusja depressio-oireet selittävätkö johtajuuden piirteet myöhempää oireilua?

Lähijohtajuus ja työntekijän työuupumusja depressio-oireet selittävätkö johtajuuden piirteet myöhempää oireilua? Lähijohtajuus ja työntekijän työuupumusja depressio-oireet selittävätkö johtajuuden piirteet myöhempää oireilua? Kaisa Perko & Ulla Kinnunen Tampereen yliopisto Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö

Lisätiedot

Transformationaalinen johtajuus ja työntekijän depressio-oireet: yhteyttä välittävät psykologiset tekijät

Transformationaalinen johtajuus ja työntekijän depressio-oireet: yhteyttä välittävät psykologiset tekijät Transformationaalinen johtajuus ja työntekijän depressio-oireet: yhteyttä välittävät psykologiset tekijät Kaisa Perko (1), Ulla Kinnunen (1) & Taru Feldt (2) (1) Tampereen yliopisto (2) Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

Palvelumotivaatio ja työhyvinvointi terveydenhuollossa

Palvelumotivaatio ja työhyvinvointi terveydenhuollossa tutkimus Arttu Saarinen, Mervi Ruokolainen, Heikki Taimio, Jukka Pirttilä ja Saija Mauno Palvelumotivaatio ja työhyvinvointi terveydenhuollossa kaks kunnallisalan kehittämissäätiö Palvelumotivaatio ja

Lisätiedot

Työllistymisusko työntekijän voimavarana - yhteydet työntekijän motivaatioon epävarmassa työtilanteessa

Työllistymisusko työntekijän voimavarana - yhteydet työntekijän motivaatioon epävarmassa työtilanteessa Työllistymisusko työntekijän voimavarana - yhteydet työntekijän motivaatioon epävarmassa työtilanteessa Dos. Saija Mauno Jyväskylän yliopisto saija.mauno@jyu.fi Työ ja hyvinvointi seminaari Oulu 27-28.9.200928.9.2009

Lisätiedot

Työhyvinvointi vahvistuu ASLAK-kuntoutuksessa. Maija Tirkkonen ja Ulla Kinnunen Tampereen yliopiston psykologian laitos

Työhyvinvointi vahvistuu ASLAK-kuntoutuksessa. Maija Tirkkonen ja Ulla Kinnunen Tampereen yliopiston psykologian laitos Työhyvinvointi vahvistuu ASLAK-kuntoutuksessa Maija Tirkkonen ja Ulla Kinnunen Tampereen yliopiston psykologian laitos ASLAK ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus Kohderyhmä: työntekijät,

Lisätiedot

Osuva-kysely Timo Sinervo

Osuva-kysely Timo Sinervo Osuva-kysely Timo Sinervo Timo Sinervo 1 Kunnat ja organisaatiot Kunta Vastaajat Jyväskylä 977 Eksote 1065 Länsi-Pohja 65 Akseli 59 Laihia-Vähäkyrö 52 Kaksineuvoinen 33 Terveystalo 31 Jyväskylän hoivapalv.

Lisätiedot

Miten kokemus teknologian käytöstä työssä ja työhyvinvointi ovat yhteydessä työn tuloksellisuuteen pankin asiakastyössä?

Miten kokemus teknologian käytöstä työssä ja työhyvinvointi ovat yhteydessä työn tuloksellisuuteen pankin asiakastyössä? Työhyvinvointi ja työn digitalisoituminen Sanna Nuutinen, Riitta-Liisa Larjovuori ja Kirsi Heikkilä-Tammi Tampereen yliopisto, Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto sanna.nuutinen@uta.fi, 050 318 7838

Lisätiedot

Kasvatustieteellinen tiedekunta 11/12/

Kasvatustieteellinen tiedekunta 11/12/ TUTKINTOTYYTYVÄISYYS TYÖURAN NÄKÖKULMASTA YLIOPISTO-OPINTOJEN KEHITTÄMÄT VALMIUDET SUHTEESSA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN Tarja Tuononen, KM, tohtorikoulutettava, Yliopistopedagogiikan keskus (HYPE) Tuukka Kangas,

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta 2011, 201, 2015, 2016 ja 2017 toteutetuista kyselyistä Kunnanhallitus 7.5.2018 Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä

Lisätiedot

Millaista tietoa stressistä saadaan kyselylomakkeilla? 22.5.2006 Taru Feldt, PsT

Millaista tietoa stressistä saadaan kyselylomakkeilla? 22.5.2006 Taru Feldt, PsT Millaista tietoa stressistä saadaan kyselylomakkeilla? 22.5.2006 Taru Feldt, PsT Kyselyyn vastaaminen KYSYMYS VASTAUS Ymmärtäminen & tulkinta Vastauksen muotoileminen Muistaminen & arviointi Ahola A. ym.

Lisätiedot

VASTAAJAN TAUSTATIEDOT Ympyröi sopivin vaihtoehto tai kirjoita vastauksesi sille varattuun tilaan. 1. Sukupuoleni on 1 nainen 2 mies

VASTAAJAN TAUSTATIEDOT Ympyröi sopivin vaihtoehto tai kirjoita vastauksesi sille varattuun tilaan. 1. Sukupuoleni on 1 nainen 2 mies 1 Kysely koostuu neljästä osiosta: -taustatiedoista -perustehtävään ja työn organisointiin liittyviin kysymyksiin -työn rikastamisen tavoitteisiin liittyviin kysymyksiin -työn rikastamisen keinoihin liittyviin

Lisätiedot

LÄHI- JA VERKKO- OPETUKSEEN OSALLISTUNEIDEN KOKEMUKSIA OPETUKSESTA

LÄHI- JA VERKKO- OPETUKSEEN OSALLISTUNEIDEN KOKEMUKSIA OPETUKSESTA LÄHI- JA VERKKO- OPETUKSEEN OSALLISTUNEIDEN KOKEMUKSIA OPETUKSESTA Tarja Tuononen, KM, tohtorikoulutettava Yliopistopedagogiikan keskus Jenni Krapu, Yliopisto-opettaja, Avoin yliopisto Risto Uro, Yliopistonlehtori,

Lisätiedot

Nuorten tutkijoiden/jatko-opiskelijoiden. opiskelijoiden työhyvinvointi. Suomen psykologisen seuran nuortenn tutkijoiden jaos 24.3.

Nuorten tutkijoiden/jatko-opiskelijoiden. opiskelijoiden työhyvinvointi. Suomen psykologisen seuran nuortenn tutkijoiden jaos 24.3. Nuorten tutkijoiden/jatko-opiskelijoiden opiskelijoiden työhyvinvointi Suomen psykologisen seuran nuortenn tutkijoiden jaos 24.3.2009 Jari Hakanen, vanhempi tutkija sosiaalipsykologian dosentti Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointi ja työn tuunaaminen. Anna Laaksonen, erityisasiantuntija

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointi ja työn tuunaaminen. Anna Laaksonen, erityisasiantuntija Hyvinvointia työstä Työhyvinvointi ja työn tuunaaminen Anna Laaksonen, erityisasiantuntija anna.laaksonen@ttl.fi Myönteinen työhyvinvointi Ongelmien ja riskien tarkastelun sijaan katse tavoitteisiin ja

Lisätiedot

Sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointi Suomessa ja muissa Pohjoismaissa

Sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointi Suomessa ja muissa Pohjoismaissa Arttu Saarinen Yliopistonlehtori Sosiologian oppiaine, Turun yliopisto Sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointi Suomessa ja muissa Pohjoismaissa Miksi tutkia työhyvinvointia Pohjoismaissa Pohjoismainen sosiaalityön

Lisätiedot

Kilpailukykyä työhyvinvoinnista

Kilpailukykyä työhyvinvoinnista Kilpailukykyä työhyvinvoinnista Tarkastelussa suomalaisten työpaikkojen toimet työhyvinvoinnin kehittämiseksi 12.5.2016 Finlandia-talo Tutkimuskokonaisuuden taustaa Aula Research Oy toteutti LähiTapiolan

Lisätiedot

Tutkimustietoa: Työpaikkaväkivalta terveydenhuoltoalalla. Jari Auronen, KTM

Tutkimustietoa: Työpaikkaväkivalta terveydenhuoltoalalla. Jari Auronen, KTM Tutkimustietoa: Työpaikkaväkivalta terveydenhuoltoalalla Jari Auronen, KTM 29.10.2018 Tutkimuksen taustaa Pro gradu tutkielma: Työpaikkaväkivalta ja työn lopettamishalut terveydenhuoltoalalla. Tutkimuksen

Lisätiedot

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Heidi Ristolainen 2016 Opintokeskus Sivis 2016 Esittely Kerro lyhyesti, kuka olet ja mistä tulet. Millaisia ajatuksia sana työhyvinvointi sinussa herättää? Orientaatio

Lisätiedot

University of Tampere University of Jyväskylä

University of Tampere University of Jyväskylä Työ kuormituksesta palautumisen haasteet Ulla Kinnunen Tampereen yliopisto Psykologian laitos Työelämän muutokset 24 x 7 x 365 logiikka Aina avoin yhteiskunta Työn rajattomuus Aika ja paikka Oma kyky asettaa

Lisätiedot

Ammatillinen osallisuus

Ammatillinen osallisuus Ammatillinen osallisuus Tampereen kaupunkiseudun kasvatusalalla Tiina Soini KT, dosentti, tutkimusjohtaja Tampereen yliopisto, Aretai Oy 21.3.2019 Arvioinnin tausta Tampereen kaupunkiseudun kunnat ovat

Lisätiedot

Voiko työssä voida hyvin?

Voiko työssä voida hyvin? Voiko työssä voida hyvin? Pirjo Manninen Ylilääkäri, teemajohtaja Vaikuttava työterveyshuolto Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 0.-.2.20 Helsinki Agenda Työhyvinvoinnin määrittely Työpahoinvoinnin

Lisätiedot

Osuva-loppuseminaari

Osuva-loppuseminaari Osuva-loppuseminaari Mistä syntyy työntekijän ja työyhteisön innovatiivisuus? Kyselyn tuloksia 15/12/14 Timo Sinervo 1 Mitä tutkittiin Mitkä johtamiseen, työyhteisöön ja työhön liittyvät tekijät johtavat

Lisätiedot

TARMOKKUUS JA UUPUMUSASTEINEN VÄSYMYS: YHTEYDET TYÖN, PERSOONALLISUUDEN JA HYVINVOINNIN VOIMAVAROIHIN

TARMOKKUUS JA UUPUMUSASTEINEN VÄSYMYS: YHTEYDET TYÖN, PERSOONALLISUUDEN JA HYVINVOINNIN VOIMAVAROIHIN TARMOKKUUS JA UUPUMUSASTEINEN VÄSYMYS: YHTEYDET TYÖN, PERSOONALLISUUDEN JA HYVINVOINNIN VOIMAVAROIHIN Kati Palosaari Pro gradu -tutkielma Psykologian laitos Jyväskylän yliopisto Toukokuu 2014 JYVÄSKYLÄN

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 2013

Savonlinnan kaupunki 2013 Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä

Lisätiedot

Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos: Lääkärin työolot ja terveys 2015

Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos: Lääkärin työolot ja terveys 2015 Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos: Lääkärin työolot ja terveys 2015 Kyselytutkimuksen tuloksia, julkinen 13.1.2016, klo 10.30 Lääkärin työolot ja terveys 2015 -tutkimus

Lisätiedot

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI LÄHTÖKOHDAT SAK:n tavoitteena on hyvinvointia rakentava työelämä SAK:n edustajakokous 2011: Työelämän ihmisoikeudet toteutuvat silloin, kun tärkeäksi

Lisätiedot

KOETUN SISÄYMPÄRISTÖN JA TYÖTILOJEN

KOETUN SISÄYMPÄRISTÖN JA TYÖTILOJEN KOETUN SISÄYMPÄRISTÖN JA TYÖTILOJEN TOIMIVUUDEN YHTEYS TYÖYMPÄRISTÖ- TYYTYVÄISYYTEEN AVOTOIMISTOISSA Annu Haapakangas, Valtteri Hongisto & Hannu Koskela Työterveyslaitos 13.3.2013 Haapakangas ym. 0 Tausta

Lisätiedot

HYVINVOINTI VIRTUAALITYÖSSÄ

HYVINVOINTI VIRTUAALITYÖSSÄ VITAL-seminaari II Otaniemi 15.5.2006 HYVINVOINTI VIRTUAALITYÖSSÄ Niina Kokko TKK, BIT tutkimuskeskus Esityksen sisältö 1. Vaikuttaako virtuaalisuus työhyvinvointiin? 2. Kuinka stressaantuneinta virtuaalisen

Lisätiedot

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16.

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16. n kaupunki Raportti tehty: 7..7, klo 6.9 Vastaajia: 75 Yleistä kyselystä n työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin työntekijöiden työhyvinvoinnin tilaa ja kokemuksia työn sujuvuudesta. Työhyvinvointikyselyn

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014 ja 2015 toteutetuista kyselyistä

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014 ja 2015 toteutetuista kyselyistä RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET Yhteenveto vuosilta, ja toteutetuista kyselyistä Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin kunnan palveluksessa olevien työntekijöiden

Lisätiedot

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 11 000, vastausprosentti noin 25 YTN-teemana työtyytyväisyys ja työn muutokset Tuunia Keränen @TEK_akateemiset

Lisätiedot

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin

Lisätiedot

Talitiainen Parus major

Talitiainen Parus major Talitiainen Parus major 23.8.2013 Vaasan yliopisto Yksikkö Kalvosarjan nimi 2 Virittäytyminen Ahdistus (kuormittuneisuus, stressi, työhön liittyvä jännitteisyys) Innostus (virtaus, "flow", työn imu) Masennus

Lisätiedot

Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018

Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018 Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018 Timo Kietäväinen 9.8.2018 / Kuntajohtajapäivät (Joensuu) Tausta Kuntajohtajien työhyvinvointikysely on toteutettu aikaisemmin Kevan ja Kuntajohtajat ry:n yhteistyönä

Lisätiedot

Valaistuksen parantaminen tuotantotiloissa muutos työntekijöiden kokemana. 1.4.2008 Annu Haapakangas, Työterveyslaitos annu.haapakangas@ttl.

Valaistuksen parantaminen tuotantotiloissa muutos työntekijöiden kokemana. 1.4.2008 Annu Haapakangas, Työterveyslaitos annu.haapakangas@ttl. Valaistuksen parantaminen tuotantotiloissa muutos työntekijöiden kokemana 1.4.2008 Annu Haapakangas, Työterveyslaitos annu.haapakangas@ttl.fi Kyselyn toteutus Kyselymenetelmällä pyrittiin tutkimaan työntekijöiden

Lisätiedot

Terveyspalvelujen ulkoistaminen ja kilpailun toimivuus

Terveyspalvelujen ulkoistaminen ja kilpailun toimivuus Terveyspalvelujen ulkoistaminen ja kilpailun toimivuus Hennamari Mikkola, Kelan tutkimusosasto, Tieteiden talo 10.5.2010 Terveyspalvelujen markkinat Yksityinen tuottaja ja kuluttajat Yksityinen tuottaja

Lisätiedot

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi Julkisen alan työhyvinvointi 0 Toni Pekka Riku Perhoniemi Tutkimuksesta 000 vastaajaa; kunta 0, kirkko 00 Edustava otos kunta- ja kirkon organisaatioiden henkilöstöstä (KuEL, VaEL-opettajat, KiEL) Ikä,

Lisätiedot

YKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA

YKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA YKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA Työyhteisöjen aikaansaavuus mistä se syntyy ja miten sitä voi tukea? Irma Väänänen-Tomppo, erikoistutkija Valtiokonttori, Talous ja henkilöstö

Lisätiedot

Hyvän työpaikan kriteerit

Hyvän työpaikan kriteerit Hyvän työpaikan kriteerit Vetovoimaa ja työhyvinvointia terveydenhuoltoon! Hyvän työpaikan kriteerit 2 Hyvä lukija, esitteessä olevat Hyvän työpaikan kriteerit terveydenhuollon organisaatioille on laadittu

Lisätiedot

TUNNETYÖN KUORMITTAVUUS TERVEYDENHUOLTOALALLA: PALVELUMOTIVAATIO JA TRANSFORMATIONAALINEN JOHTAJUUS PUSKUROIVINA VOIMAVAROINA

TUNNETYÖN KUORMITTAVUUS TERVEYDENHUOLTOALALLA: PALVELUMOTIVAATIO JA TRANSFORMATIONAALINEN JOHTAJUUS PUSKUROIVINA VOIMAVAROINA TUNNETYÖN KUORMITTAVUUS TERVEYDENHUOLTOALALLA: PALVELUMOTIVAATIO JA TRANSFORMATIONAALINEN JOHTAJUUS PUSKUROIVINA VOIMAVAROINA Iiro Korhonen Antti Lahtinen Pro gradu -tutkielma Jyväskylän yliopisto Psykologian

Lisätiedot

1., n= n=485 3., n=497 4., n=484 5., n=489 N., n=999

1., n= n=485 3., n=497 4., n=484 5., n=489 N., n=999 Työskentelin syventäviin tai ammattiaineisiin liittyvässä kesätyössä Olin opintoja sivuavassa kesätyössä / ns. "haalariharjoittelussa" 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 1., n=350 2. n=485 3., n=497 4.,

Lisätiedot

ALKUSANAT... 4 ALKUSANAT E-KIRJA VERSIOON... 5 SISÄLLYSLUETTELO... 6

ALKUSANAT... 4 ALKUSANAT E-KIRJA VERSIOON... 5 SISÄLLYSLUETTELO... 6 Sisällysluettelo ALKUSANAT 4 ALKUSANAT E-KIRJA VERSIOON 5 SISÄLLYSLUETTELO 6 1 PERUSASIOITA JA AINEISTON SYÖTTÖ 8 11 PERUSNÄKYMÄ 8 12 AINEISTON SYÖTTÖ VERSIOSSA 9 8 Muuttujan määrittely versiossa 9 11

Lisätiedot

Potilastyytyväisyys EPSI Rating 2016, Indeksi ,1 73,6 74,0

Potilastyytyväisyys EPSI Rating 2016, Indeksi ,1 73,6 74,0 EPSI Rating 2016 Päivämäärä: 03-04-2017 Lisätietojen saamiseksi, vieraile kotisivuillamme (www.epsi-finland.org) tai ota yhteyttä Tarja Ilvonen, CEO EPSI Rating Suomi Puhelin: +358 569 1921 Sähköposti:

Lisätiedot

Lääkärin työhyvinvointi. Erikoisalakohtaisia vertailuja Lääkärin Työolot ja terveys 2015 -tutkimus

Lääkärin työhyvinvointi. Erikoisalakohtaisia vertailuja Lääkärin Työolot ja terveys 2015 -tutkimus Lääkärin työhyvinvointi Erikoisalakohtaisia vertailuja Lääkärin Työolot ja terveys 2015 -tutkimus Lääkärin työolot ja terveys 2015 -tutkimus Yhteistyössä Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos,

Lisätiedot

Perusoikeudet toteutuvat jokseenkin riittävästi

Perusoikeudet toteutuvat jokseenkin riittävästi TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Perusoikeudet toteutuvat jokseenkin riittävästi Perustuslaissa yksilöille taataan oikeuksia ja vapauksia. Perusoikeudet ovat perustavanlaatuisia, kaikille ihmisille

Lisätiedot

TYÖN EPÄVARMUUDEN YHTEYS UUPUMUSASTEISEEN VÄSYMYKSEEN JA TYÖN IMUUN: TOIMIIKO LUOVUUS SUOJAAVANA VOIMAVARANA?

TYÖN EPÄVARMUUDEN YHTEYS UUPUMUSASTEISEEN VÄSYMYKSEEN JA TYÖN IMUUN: TOIMIIKO LUOVUUS SUOJAAVANA VOIMAVARANA? TYÖN EPÄVARMUUDEN YHTEYS UUPUMUSASTEISEEN VÄSYMYKSEEN JA TYÖN IMUUN: TOIMIIKO LUOVUUS SUOJAAVANA VOIMAVARANA? Anu Riikola Psykologian pro gradu -tutkielma Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto

Lisätiedot

Keski-iän työuran ja työkyvyn vaikutukset vanhuuteen

Keski-iän työuran ja työkyvyn vaikutukset vanhuuteen Keski-iän työuran ja työkyvyn vaikutukset vanhuuteen Mikaela von Bonsdorff, TtT Jyväskylä yliopisto Gerontologian tutkimuskeskus Vaikuttaako työura vanhuuteen? KEVA, Helsinki 2.5.2011 Miksi on tärkeää

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

Uusiutuminen ja muutos nykypäivän nopeatempoisessa työelämässä Miten pidän itseni ja työyhteisöni vireessä?

Uusiutuminen ja muutos nykypäivän nopeatempoisessa työelämässä Miten pidän itseni ja työyhteisöni vireessä? Uusiutuminen ja muutos nykypäivän nopeatempoisessa työelämässä Miten pidän itseni ja työyhteisöni vireessä? LEAD 4.9.2012 Anni Vepsäläinen Toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy Sisältö 1. Oma taustani

Lisätiedot

Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 2020

Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 2020 Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 22 Tilanne 217 neljän mittarin pohjalta Erno Mähönen Suomen työelämä Euroopan paras 22 Visio saavutetaan, kun työpaikat uudistavat ja kehittävät toimintaansa

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

TYÖN VOIMAVAROISTA TYÖN IMUUN - Työn sisäisten ja ulkoisten voimavarojen yhteys työn imuun metalliteollisuudessa

TYÖN VOIMAVAROISTA TYÖN IMUUN - Työn sisäisten ja ulkoisten voimavarojen yhteys työn imuun metalliteollisuudessa TYÖN VOIMAVAROISTA TYÖN IMUUN - Työn sisäisten ja ulkoisten voimavarojen yhteys työn imuun metalliteollisuudessa Marianne Vendell Lisensiaatintutkimus Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö Psykologian

Lisätiedot

Työhyvinvointiosaaminen ja työn muutos Elisa Mäkinen FT, yliopettaja

Työhyvinvointiosaaminen ja työn muutos Elisa Mäkinen FT, yliopettaja Työhyvinvointiosaaminen ja työn muutos Elisa Mäkinen FT, yliopettaja 8.3.2018 Muistele Mikä kohteeksi, kun tavoitteena on työhyvinvoinnin vahvistaminen? Työhyvinvointi on seurausta jostakin Työhyvinvointi

Lisätiedot

Naisten syrjintä miesenemmistöisissä työyhteisöissä

Naisten syrjintä miesenemmistöisissä työyhteisöissä Naisten syrjintä miesenemmistöisissä työyhteisöissä Tuija Koivunen & Satu Ojala Tampereen yliopisto Työsuojelurahaston projekti Työssä koettu syrjintä ja myöhempi työura (2015 2017) 1. Tutkimuksessa analysoidaan

Lisätiedot

P5: Kohti Tutkivaa Työtapaa Kesä Aritmeettinen keskiarvo Ka KA. Painopiste Usein teoreettinen tunnusluku Vähintään välimatka-asteikko.

P5: Kohti Tutkivaa Työtapaa Kesä Aritmeettinen keskiarvo Ka KA. Painopiste Usein teoreettinen tunnusluku Vähintään välimatka-asteikko. Aritmeettinen keskiarvo Ka KA Painopiste Usein teoreettinen tunnusluku Vähintään välimatka-asteikko x N i 1 N x i x s SD ha HA Kh KH Vaihtelu keskiarvon ympärillä Käytetään empiirisessä tutkimuksessa Vähintään

Lisätiedot

Kaikilla mausteilla. Artikkeleita työolotutkimuksesta. Julkistamisseminaari 2.6.2006

Kaikilla mausteilla. Artikkeleita työolotutkimuksesta. Julkistamisseminaari 2.6.2006 Kaikilla mausteilla Artikkeleita työolotutkimuksesta Julkistamisseminaari 2.6.2006 Esityksen rakenne! Mitä työolotutkimukset ovat?! Artikkelijulkaisun syntyhistoria! Sisältöalueet! Seminaarista puuttuvat

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia

Lisätiedot

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Krista Pahkin Organisatoriset innovaatiot ja johtaminen -tiimi ELDERS -projektin aineisto 1. Kirjallisuuskatsaus 2. HYVIS -aineiston

Lisätiedot

Mitä voin itse tehdä? Muutostyöpaja Anne Rantala

Mitä voin itse tehdä? Muutostyöpaja Anne Rantala Mitä voin itse tehdä? Muutostyöpaja 13.6. Anne Rantala 13.6.2016 1 1. Jäsennä itseäsi ja suhdetta työhösi Miten työ asettuu suhteessa muuhun elämään ja arvoihisi? Millaisia tavoitteita sinulla on työn

Lisätiedot

Tausta tutkimukselle

Tausta tutkimukselle Näin on aina tehty Näyttöön perustuvan toiminnan nykytilanne hoitotyöntekijöiden toiminnassa Vaasan keskussairaalassa Eeva Pohjanniemi ja Kirsi Vaaranmaa 1 Tausta tutkimukselle Suomessa on aktiivisesti

Lisätiedot

Työn ja organisaation ominaisuuksien vaikutus henkilöstön hyvinvointiin

Työn ja organisaation ominaisuuksien vaikutus henkilöstön hyvinvointiin Työn ja organisaation ominaisuuksien vaikutus henkilöstön hyvinvointiin Timo Sinervo Timo Sinervo 1 Esityksen rakenne Kiireen merkitykset ja vaikutukset Job control / vaikutusmahdollisuudet Oikeudenmukaisuus

Lisätiedot

Päättökysely 2018 tulokset

Päättökysely 2018 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus TELMA-koulutus Päättökysely opintonsa päättäville opiskelijoille Päättökysely toteutettiin Webropol-kyselynä huhti-toukokuussa 2018 Kyselyssä oli kolme teemaa: elämänlaadun

Lisätiedot

Esimiehestä kaikki irti?

Esimiehestä kaikki irti? Esimiehestä kaikki irti? Esimiestyön vaatimukset, aikapaine ja vaikutusmahdollisuudet 2.6.2006 2.6.2006 Johtaminen ja organisaatiot muuttuneet! ENNEN johtamistyylit tavoite- ja tulosjohtaminen, prosessiajattelu

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta

Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta 1. Sukupuoli 0% 25% 50% 75% 100% mies 6,8% nainen 93,2% 2. Työ- ja virkasuhteesi muoto? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% vakituinen 86,41%

Lisätiedot

Toimivat hyveet: Eettinen organisaatiokulttuuri työhyvinvoinnin ja henkilökohtaisten työtavoitteiden kontekstina

Toimivat hyveet: Eettinen organisaatiokulttuuri työhyvinvoinnin ja henkilökohtaisten työtavoitteiden kontekstina LECTIO PRAECURSORIA Toimivat hyveet: Eettinen organisaatiokulttuuri työhyvinvoinnin ja henkilökohtaisten työtavoitteiden kontekstina Mari Huhtala Eettinen valintatilanne on kuin tienhaarassa seisomista

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden työhyvinvointihanke

Teknologiateollisuuden työhyvinvointihanke Teknologiateollisuuden työhyvinvointihanke 2010-2015 Teknologiateollisuuden työhyvinvointihanke 2010-2015 Työnantaja- ja työntekijäliittojen yhteishanke Liitot sopineet työehtosopimuksissaan edistävänsä

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä VoimaNainen 2020-hankkeen naisyrittäjien työhyvinvointi ja liiketoimintakäytännöt - Tulosyhteenveto hankkeen 1. kyselystä Helena Palmgren, kehittämispäällikkö 2 Naisyrittäjien työhyvinvointi?

Lisätiedot

Ratko mallin yksilölähtöinen tutkimusosuus

Ratko mallin yksilölähtöinen tutkimusosuus Ratko mallin yksilölähtöinen tutkimusosuus Lähtökohdat Ratko mallin soveltaminen työpaikalla. osallistaa työntekijät tarjoaa vaikutusmahdollisuuden omaan työhön /työtehtäviin on yhteisöllistä muuttaa/helpottaa

Lisätiedot

Ensihoitajien psyykkinen ja fyysinen kuormittuminen sekä työssäjaksaminen. Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos

Ensihoitajien psyykkinen ja fyysinen kuormittuminen sekä työssäjaksaminen. Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Ensihoitajien psyykkinen ja fyysinen kuormittuminen sekä työssäjaksaminen Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Mitä kuormittavuus on? Työn kuormittavuus on moniulotteinen käsite.

Lisätiedot

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava

Lisätiedot

Työnantajien suhtautuminen alle 30- ja yli 50-vuotiaisiin Toukokuu 2018

Työnantajien suhtautuminen alle 30- ja yli 50-vuotiaisiin Toukokuu 2018 Työnantajien suhtautuminen alle 30- ja yli 50-vuotiaisiin Toukokuu 2018 Tutkimuksen tiedot Tämän tutkimuksen on tehnyt IROResearch Oy toukokuussa 2018 työeläkeyhtiöiden toimeksiannosta. Tavoitteena oli

Lisätiedot

SAK:n työolobarometri Vaikutusmahdollisuudet ja työn mielekkyys. työpaikoilla

SAK:n työolobarometri Vaikutusmahdollisuudet ja työn mielekkyys. työpaikoilla SAK:n työolobarometri 2012 Vaikutusmahdollisuudet ja työn mielekkyys SAK:laisilla työpaikoilla 1 SAK:n työolobarometri 2012 Vaikutusmahdollisuudet ja työn mielekkyys SAK:laisilla työpaikoilla ISBN 978-951-714-281-6

Lisätiedot

Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille

Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ / copyright Suomen Punainen Risti 1 Täyttä elämää eläkkeellä -hanke

Lisätiedot

Voiko henkilöstökuluissa enää säästää

Voiko henkilöstökuluissa enää säästää Voiko henkilöstökuluissa enää säästää Timo Sinervo 13.11.2018 Timo Sinervo / 2017 1 Taustaa Tämän hankkeen sekä mm. Kröger et al. tulokset osoittavat, että kotihoidon henkilöstö on varsin kuormittunutta,

Lisätiedot

World-Wide Work Stress

World-Wide Work Stress Sanomatalo, Helsinki Hajautetun työn seminaari 7.9.2010 World-Wide Work Stress Hyvinvoinnin johtaminen hajautetussa työssä Niina Nurmi Aalto Yliopisto, TKK Projektipäällikkö, vmstan VÄITÖSKIRJATUTKIMUS

Lisätiedot

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain)

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) 20.7.2011 TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) (1) Työn kehittävyys Minulla on mahdollisuus ajatella ja toimia itsenäisesti työssäni Minulla on mahdollisuus kehittää itselleni ominaisia

Lisätiedot

Luonto ja koettu elvyttävyys

Luonto ja koettu elvyttävyys Luonto ja koettu elvyttävyys Prof., PsT, Kalevi Korpela Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö / psykologia Tampereen yliopisto kalevi.korpela@uta.fi http://www.favoriteplace.info Millaisten psykologisten

Lisätiedot

Opiskelijoiden kokemuksia moniammatillisesta terveysalan simulaatio-opetuksesta Kuopiossa

Opiskelijoiden kokemuksia moniammatillisesta terveysalan simulaatio-opetuksesta Kuopiossa Opiskelijoiden kokemuksia moniammatillisesta terveysalan simulaatio-opetuksesta Kuopiossa Terhi Saaranen, dosentti, yliopistonlehtori, TtT, Itä-Suomen yliopisto, hoitotieteen laitos Kirsimarja Metsävainio,

Lisätiedot

Kokkolan kaupungin työhyvinvointisyke 2010

Kokkolan kaupungin työhyvinvointisyke 2010 n kaupungin työhyvinvointisyke 2010 Yleistä kyselystä n työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin kaupungin palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä ilmeneviä kehittämiskohteita. Kysely

Lisätiedot

Tältä näyttää suomalaisten mielestä tulevaisuuden työelämä

Tältä näyttää suomalaisten mielestä tulevaisuuden työelämä Tältä näyttää suomalaisten mielestä tulevaisuuden työelämä Selvityksen tausta Aula Research Oy toteutti selvityksen Suomessa tehtävään työhön liitettävistä mielikuvista Selvityksen toimeksiantajina ovat

Lisätiedot

Arviointimenetelmät ja mittarit hyödyn raportoinnissa

Arviointimenetelmät ja mittarit hyödyn raportoinnissa Arviointimenetelmät ja mittarit hyödyn raportoinnissa 2019 1. Arviointimenetelmien käyttö hyödyn raportoinnissa Kuntoutuksesta saatavaa hyötyä arvioidaan kuntoutujien näkökulmasta, palveluntuottajien arvioinnin

Lisätiedot

TYÖELÄMÄN YÖELÄMÄN TUTKIMUS TUTKIMUS Arbetslivsforskning 1 2013

TYÖELÄMÄN YÖELÄMÄN TUTKIMUS TUTKIMUS Arbetslivsforskning 1 2013 TYÖELÄMÄN TUTKIMUS Arbetslivsforskning 1 2013 TYÖELÄMÄN TUTKIMUS ARBETSLIVSFORSKNING 1 2013 Työelämän tutkimus Arbetslivsforskning -lehden 11. vuosikerta Julkaisija Työelämän tutkimusyhdistys ry. http://pro.tsv.fi

Lisätiedot

Kahden mindfulness-mittarin itsetuntoon. suomennos ja Kahden validointi mindfulness-mittarin suomennos ja validointi

Kahden mindfulness-mittarin itsetuntoon. suomennos ja Kahden validointi mindfulness-mittarin suomennos ja validointi Mindfulness-taitojen Mindfulness-taitojen yhteys yhteys masennukseen, onnellisuuteen masennukseen, ja itsetuntoon. onnellisuuteen ja Kahden mindfulness-mittarin itsetuntoon. suomennos ja Kahden validointi

Lisätiedot

Ratko-mallin yksilölähtöinen. tutkimusosuus

Ratko-mallin yksilölähtöinen. tutkimusosuus Ratko-mallin yksilölähtöinen Ratko-malli soveltaminen työpaikalla. tutkimusosuus - osallistaa työntekijät - tarjoaa vaikutusmahdollisuuden omaan työhön /työtehtäviin - on yhteisöllistä - muuttaa/helpottaa

Lisätiedot

Henkilöstöbarometri KOKO POLIISIHALLINTO Aikasarjaraportti,

Henkilöstöbarometri KOKO POLIISIHALLINTO Aikasarjaraportti, 1 Henkilöstöbarometri 2015 KOKO POLIISIHALLINTO Aikasarjaraportti, 1999 2015 Sisällys Johdanto... 2 Vastaajat ja kato... 2 Työilmapiiri... 4 Ristiriidat... 6 Syrjintä, työpaikkakiusaaminen, henkinen väkivalta...

Lisätiedot

Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta

Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta TNS 0 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin TNS Gallup Foruminternetpaneelissa. Yhteensä tehtiin

Lisätiedot

LÄÄKISLÄISET VÄSYVÄT, MUTTEIVÄT UUVU

LÄÄKISLÄISET VÄSYVÄT, MUTTEIVÄT UUVU LÄÄKISLÄISET VÄSYVÄT, MUTTEIVÄT UUVU Suomen Yleislääkärit ry, kevätpäivä 25.5.18 Kristina Kunttu, LT, nuorisolääketieteen erityispätevyys senioritutkija, YTHS Esitys perustuu VUODEN 16 VALTAKUNNALLISEEN

Lisätiedot

Uutta ARTTU2-ohjelmasta

Uutta ARTTU2-ohjelmasta Uutta ARTTU2-ohjelmasta ARTTU2-TUTKIMUSOHJELMAN JULKAISUSARJA NRO 1/2018 Tutkimusohjelma Forskningsprogrammet Vetovoimaiset sivistyskunnat Anna Laaksonen & Jari Hakanen, Työterveyslaitos RAPORTIN SISÄLTÖ

Lisätiedot

TYÖODOTUKSET-HANKE Voin luottaa esimieheni oikeudenmukaiseen johtamistapaan kanssa

TYÖODOTUKSET-HANKE Voin luottaa esimieheni oikeudenmukaiseen johtamistapaan kanssa TYÖODOTUKSET-HANKE Työodotukset-hankkeen yhtenä tavoitteena on kartoittaa osallistuvien yritysten henkilöstöltä heidän työodotusten toteutumista kuudessa eri näkökulmassa. Saatuja tuloksia hyödynnetään

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014,2015 ja 2016 toteutetuista kyselyistä

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014,2015 ja 2016 toteutetuista kyselyistä RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta,, ja toteutetuista kyselyistä Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin kunnan palveluksessa olevien työntekijöiden

Lisätiedot

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Esittäjän nimi 24.11.2014 1 Sisältö: Keskeisiä tuloksia Aineiston kuvailu Taustatiedot (Sp, ikä, yliopisto, tutkinnot, vuosikurssi, opintopisteet)

Lisätiedot

Työkykykoordinaattorikoulutus 10 op. Kehittämistehtävän ohjeistus

Työkykykoordinaattorikoulutus 10 op. Kehittämistehtävän ohjeistus Työkykykoordinaattorikoulutus 10 op Kehittämistehtävän ohjeistus Tavoite Kehittämistehtävän tavoitteena on kehittää uusia toimintatapoja ja lisätä osaamista liittyen joko verkostoitumiseen, keinovalikoiman

Lisätiedot

Terveydenhuollon tasaarvotavoitteeseen

Terveydenhuollon tasaarvotavoitteeseen Terveydenhuollon tasaarvotavoitteeseen vielä matkaa Yksityisten ja työterveyshuollon lääkäripalvelujen käytössä suuret erot Tuoreen tutkimuksen mukaan avohoidon lääkäripalveluiden käytössä oli nähtävissä

Lisätiedot

Julkisen alan työhyvinvointi vuonna 2018

Julkisen alan työhyvinvointi vuonna 2018 Julkisen alan työhyvinvointi vuonna 2018 #Kevatutkii #työkyky #työhyvinvointi Laura Pekkarinen työelämäasiantuntija Finlandia-talo 14.12.2018 Julkisen alan työhyvinvointi -tutkimus 2014 2018 Työolot ja

Lisätiedot

ENSIHOITAJIEN TYÖSSÄ KUORMITTUMINEN SEKÄ TYÖSSÄJAKSAMINEN

ENSIHOITAJIEN TYÖSSÄ KUORMITTUMINEN SEKÄ TYÖSSÄJAKSAMINEN ENSIHOITAJIEN TYÖSSÄ KUORMITTUMINEN SEKÄ TYÖSSÄJAKSAMINEN Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos MITÄ ENSIHOITOTYÖN KUORMITTAVUUS ON TEIDÄN MIELESTÄ? Työn kuormittavuus on moniulotteinen

Lisätiedot

PSYKOLOGISEN SOPIMUKSEN SISÄLTÖ, TÄYTTYMINEN JA HYVINVOINTI VAPAAEHTOISESTI JA VASTENTAHTOISESTI MÄÄRÄAIKAISILLA TYÖNTEKIJÖILLÄ

PSYKOLOGISEN SOPIMUKSEN SISÄLTÖ, TÄYTTYMINEN JA HYVINVOINTI VAPAAEHTOISESTI JA VASTENTAHTOISESTI MÄÄRÄAIKAISILLA TYÖNTEKIJÖILLÄ PSYKOLOGISEN SOPIMUKSEN SISÄLTÖ, TÄYTTYMINEN JA HYVINVOINTI VAPAAEHTOISESTI JA VASTENTAHTOISESTI MÄÄRÄAIKAISILLA TYÖNTEKIJÖILLÄ Antti Koskinen Psykologian pro gradu tutkielma Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden

Lisätiedot