MAAILMAN PARAS TYÖELÄMÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MAAILMAN PARAS TYÖELÄMÄ"

Transkriptio

1 MAAILMAN PARAS TYÖELÄMÄ

2 Työelämää parantamassa Sanni Grahn-Laasonen Petteri Orpo Lenita Toivakka

3 3 MAAILMAN PARAS TYÖELÄMÄ Työelämä on muuttunut. Teknologia on tehnyt työelämästä nopeampaa, rajattomampaa ja liikkuvampaa. Yhä useammin työ ei ole enää sidottu paikkaan tai aikaan. Perinteisen tavan rinnalle on syntynyt uusi tapa tehdä työtä. UUSI TAPA TYÖSKENNELLÄ ei ole ongelmaton, sillä huoli jaksamisesta kasvaa. Uuden ajan työtapaturmat ovat usein henkisiä. Suomessa jää ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle vuosittain noin työntekijää, joista joka kahdeksas on alle 35-vuotias nuori. TYÖLTÄ ODOTETAAN nykypäivänä erilaisia asioita. Työelämään siirtyvät nuoret aikuiset toivovat ennen kaikkea hyvää työilmapiiriä, joustavuutta ja kiinnostavuutta. On tärkeää, että työntekijän erilaiset elämäntilanteet osataan ottaa huomioon ja että työntekijää kuunnellaan. On tärkeää, että käytävillä tervehditään. Lisäksi nuoret korostavat työstä saatavaa kiitosta ja arvostusta rahallisen korvauksen sijaan. TAMPERELAINEN OHJELMISTOYRITYS Vincit valittiin vuonna 2014 Suomen parhaaksi työpaikaksi. Jokainen työntekijä saa tehdä työntekijöiden hyvinvointia edistävän ehdotuksen, joka toteutetaan kyseenalaistamatta. Yhtiö on kymmenkertaistanut tuloksensa viimeisen neljän vuoden aikana. YHDYSVALLOISSA ON yrityksiä, kuten Netflix ja Virgin Group, jotka antavat työntekijöilleen rajattoman lomaoikeuden ja mahdollisuuden pitää lomaa, milloin tahansa he haluavat kunhan työ tulee hoidetuksi. Kun töissä viihtyy, tulos on sen mukainen. SUOMALAINEN TYÖELÄMÄ on kansainvälisesti vertailtuna hyvää, mutta työelämän säännöt kaipaavat päivittämistä. Tarvitsemme keinoja, jotka ottavat työelämän muutoksen huomioon ja auttavat työntekijöitä jaksamaan ja olemaan luovia. Tarvitsemme lisää paikallista sopimista, joka perustuu työntekijöiden ja -antajien keskinäiselle luottamukselle. Tarvitsemme työelämän pelisäännöt, jotka toimivat vielä huomennakin.

4 4 1 TEHTY TYÖ VASTAA LIIAN HARVOIN SOVITTUJA TYÖ- TUNTEJA TAI TYÖPÄIVIÄ Nykylain tulisi tunnistaa paremmin työ, joka ei ole sidottu aikaan tai paikkaan. Huomioidaan eri alojen erityispiirteet ja lisätään alakohtaista työaikasopimista. Käynnistetään alakohtaisia työaikakokeiluja. Luotetaan työntekijään. Annetaan työntekijälle mahdollisuus vaikuttaa enemmän omiin työaikoihinsa. Se vähentää sairauspoissaoloja ja lisää työmotivaatiota. Työaikapankkijärjestelmän pääpiirteet ja siihen liittyvät työaikasuojelun vähimmäisehdot on kirjattava lakiin. Tehdään töitä silloin, kun niitä on, ja lyhennetään työpäivän pituutta silloin, kun töitä ei ole. On aloja, jossa työt ovat enemmän projektiluonteisia. Mahdollistetaan yrityksille edellytykset halutessaan siirtyä rajattomiin lomapäiviin. Turvataan samalla työntekijän oikeus lakisääteisiin lomapäiviin hänen niin tahtoessaan. Työsuojeluvalvontaa on vahvistettava muutoksen myötä.

5 5 2 TYÖ KUORMITTAA NYKYÄÄN ERI TAVALLA KUIN ENNEN Työn uudenlainen kuormittavuus pitää tunnistaa sekä taata riittävä palautuminen ja lepo. Työpaikan työkulttuuri jää liian usein työntekijän arvailtavaksi. Se, että työntekijä on lähes aina vapaa-ajallakin saavutettavissa, ei tarkoita, että hänen pitäisi olla jatkuvasti saatavilla. Työpaikolla on hyvä sopia, milloin ihminen on aidosti vapaalla. Tarvitaan työaikasuunnittelun osaamista ja hyvää johtamista. Osaamisen kehittäminen on tärkeää. Työntekijöitä on kannustettava vahvemmin työkiertoon ja lisäkouluttautumiseen. Tulevaisuudessa ihmiset joutuvat yhä enemmän vaihtamaan työuraa. Huolehditaan, että täydennyskoulutus, aikuiskoulutus, avoin korkeakoulutus ja vapaa sivistystyö mahdollistavat lisäkouluttautumisen työelämän tarpeita ajatellen ja kasvattavat työntekijän työmarkkina-arvoa. Sairauksien ennaltaehkäisyssä tärkeää on työterveyshuollon ja työpaikan aktiivinen yhteistyö. Esimiehellä on tässä tärkeä rooli. Panostetaan pätkätyöntekijöiden terveydenhuoltoon, mielenterveysongelmien varhaiseen tunnistamiseen ja ikääntyvien työntekijöiden tarpeisiin. Kuntoutustukea ja kuntoutusrahaa on pystyttävä nykyistä paremmin hyödyntämään osa-aikaisena ratkaisuna ehkäistäessä pysyvää työkyvyttömyyttä. Laaditaan hyvinvointisopimukset ja kehitetään hyvää johtamista. Kun energiatehokkuuden mittarina on hiilijalanjälki, työhyvinvoinnin mittarina voisi olla jaksamisjalanjälki. Hyvinvointisopimuksessa voitaisiin sopia esimerkiksi jaksamiseen, motivaatioon ja oikeudenmukaisuuteen liittyvistä asioista.

6 6 3 ENEMMÄN JOUSTOA VANHEMMUUTEEN Lapsiperheiden vanhemmat tekevät yhtä usein pitkiä työviikkoja kuin lapsettomat. Kolmasosa pienten lasten vanhemmista potee huonoa omatuntoa, ettei lasten kanssa ehdi olla tarpeeksi. Vanhempainvapaajärjestelmämme on kattava, mutta siihen tarvitaan lisää joustoa. Kannustetaan vanhempia käyttämään hyväksi esimerkiksi lyhennettyä työaikaa. Tämä on väliaikaisratkaisuna parempi, kuin työelämän ulkopuolelle jääminen, johon moni turvautuu. Vanhemmuuden kustannukset tulee jakaa nykyistä tasaisemmin työnantajien välillä. Maksetaan kertakorvaus äidin työnantajalle, mikäli äiti palaa saman työnantajan palvelukseen perhevapaiden jälkeen ja korvataan sillä vaikeasti laskettavia kustannuksia, kuten sijaisten rekrytointia ja perehdyttämistä.

7 7 4 SUOMESSA ERO KOKOAI- KATYÖN JA TYÖTTÖMYY- DEN VÄLILLÄ ON JYRKKÄ Moni eläkeläinen vie hiljaisen tiedon mukanaan jäädessään pois työelämästä. Liian moni opiskelija ei koskaan saa ensimmäistä kunnon työpaikkaa, vaan jää loputtomien harjoittelujen kierteeseen. Tuetaan ikääntyneiden työntekijöiden mahdollisuuksia jatkaa työelämässä nykyistä pidempään. Otetaan käyttöön ikäjohtami sen hyviä käytäntöjä työpaikoilla. Parannetaan mahdollisuuksia lyhennetyn työajan tekemiseen ihmisten erilaisten elämäntilanteiden mukaisesti ja helpotetaan siten osatyökykyisten, vanhuseläkkeellä olevien, opiskelijoiden ja työeläkkeellä olevien mahdollisuuksia osallistua nykyistä joustavammin työelämään. Luodaan oppisopimuksen rinnalle koulutussopimus. Nuoret tarvitsevat lisää polkuja työelämään. Uudistetaan sosiaaliturvaa ja verotusta siten, että työllä ansaitusta eurosta jää pienillä tuloilla selvästi enemmän käteen. Kevennetään työn verotusta ja korotetaan työttömyysturvan suojaosuuksia. Huolehditaan, että työn tekeminen kannattaa aina.

8 KOKOOMUKSEN EDUSKUNTARYHMÄ 2015

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 54 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): 5/9 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on. Reilu

Lisätiedot

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 60 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): Reilu 3/7 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on.

Lisätiedot

Suomen työelämän kehittäminen Miten voidaan hyödyntää liikunnan mahdollisuuksia?

Suomen työelämän kehittäminen Miten voidaan hyödyntää liikunnan mahdollisuuksia? Suomen työelämän kehittäminen Miten voidaan hyödyntää liikunnan mahdollisuuksia? Työministeri Lauri Ihalainen Arvokas työelämä -seminaari 10.6.2013 Vierumäki Työelämän ja työhyvinvoinnin kehittäminen Suomen

Lisätiedot

Ikäjohtaminen-työntekijän hyvinvoinnnin tukemiseksi

Ikäjohtaminen-työntekijän hyvinvoinnnin tukemiseksi Ikäjohtaminen-työntekijän hyvinvoinnnin tukemiseksi ATERIA 14 tapahtuma, ammattiasiain toimitsija JHL edunvalvontalinja, työelämän laadun toimialue Ikäjohtaminen, määrittely Ikäjohtamiseksi kutsutaan eri-ikäisten

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito työpaikoilla , Tampere Esittäjän nimi / 8.2.

Hyvinvointia työstä. Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito työpaikoilla , Tampere Esittäjän nimi / 8.2. Hyvinvointia työstä 1 Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito työpaikoilla 20.4.2015, Tampere Rauno Hanhela, johtava asiantuntija, aluevastaava 2 Esittäjän nimi / 8.2.2011 1 Ihmisen mittainen työ

Lisätiedot

Etua iästä. Ikäjohtamisen työkaluja Itellassa

Etua iästä. Ikäjohtamisen työkaluja Itellassa Etua iästä Ikäjohtamisen työkaluja Itellassa Etua iästä on Vautsin osahanke Tavoitteena Tukea eri-ikäisten jaksamista ottamalla huomioon eri ikäkausien vahvuudet ja erityistarpeet Parantaa valmiuksia ikäjohtamiseen

Lisätiedot

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Ehdotukset valmisteltu työurasopimuksen pohjalta käynnistetyssä työryhmässä keskusjärjestötasolla. Neuvottelut

Lisätiedot

Kauppa vetovoimaisena työnantajana

Kauppa vetovoimaisena työnantajana Kauppa vetovoimaisena työnantajana Puheenjohtaja Ann Selin Vähittäiskaupan ennakointiseminaari 10.3.2015 PAM lukuina Jäseniä 232 381 (31.12.2014) Naisia n. 80 % jäsenistä Nuoria, alle 31-vuotiaita 30 %

Lisätiedot

Teknologiatellisuuden työkaarimalli

Teknologiatellisuuden työkaarimalli Toimenpiteillä kohti pidempiä työuria Teknologiatellisuuden työkaarimalli Parempi työ seminaari 7.4.2014 Metallityöväen Liitto 1 Teknologiateollisuuden työehtosopimus 2011-2013 Ikääntyneet työntekijät

Lisätiedot

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin:

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin: JOROISTEN KUNTA HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 214 1. Johdanto Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa määrää, että kunnassa on laadittava yhteistoimintamenettelyssä vuosittain

Lisätiedot

Työelämä kaikille - yhteiskuntatakuu näkyväksi -seminaari Uudenlaista kasvuyrittäjyyttä ja ajattelua Katja Noponen, Katja Noponen Oy Espoo

Työelämä kaikille - yhteiskuntatakuu näkyväksi -seminaari Uudenlaista kasvuyrittäjyyttä ja ajattelua Katja Noponen, Katja Noponen Oy Espoo Työelämä kaikille - yhteiskuntatakuu näkyväksi -seminaari 31.8.2012 Uudenlaista kasvuyrittäjyyttä ja ajattelua Katja Noponen, Katja Noponen Oy Espoo 31.8.2012 KATJA NOPONEN OY 2011 Tulevaisuuspolku-palveluiden

Lisätiedot

Saatteko työttömyyseläkettä? 1. Kyllä AH5 2. Ei AH4

Saatteko työttömyyseläkettä? 1. Kyllä AH5 2. Ei AH4 1(7) TYÖVOIMATUTKIMUKSEN AD HOC -LISÄTUTKIMUS 2012: SIIRTYMINEN TYÖSTÄ ELÄKKELLE LOMAKE Kysymykset esitetään kohdehenkilöille 5. vastauskerralla, ja ne sijoitetaan peruslomakkeen loppuun ennen kotitalousosaa.

Lisätiedot

Työntekijän vakuutukset

Työntekijän vakuutukset Työntekijän vakuutukset Työntekijän eläketurva Suomessa on kaksi eläkejärjestelmää, jotka täydentävät toisiaan: työeläkelaki ja kansaneläkelaki. Työeläkkeet ansaitaan omalla palkkatyöllä ja yrittämisellä

Lisätiedot

Valtakunnallinen työsuojelun vastuualueiden työsuojelulautakuntien seminaari

Valtakunnallinen työsuojelun vastuualueiden työsuojelulautakuntien seminaari Valtakunnallinen työsuojelun vastuualueiden työsuojelulautakuntien seminaari Luottamus ja asenne ratkaisevat Työelämä 2020 hanke Työturvallisuuskeskus TTK Risto Tanskanen Asiantuntija tuottavuus ja työyhteisön

Lisätiedot

17.11.2014 www.tyojaperhe.fi 1

17.11.2014 www.tyojaperhe.fi 1 17.11.2014 www.tyojaperhe.fi 1 TYÖN JA PERHEEN YHTEENSOVITTAMISEN VERKKOAIVORIIHI Esitys on osa Työterveyslaitoksen koordinoimaa Sosiaali- ja terveysministeriön Työ ja perhe-elämä -ohjelmaa. Marja Etunimi

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

Työkykykoordinaattori työterveyshuollossa

Työkykykoordinaattori työterveyshuollossa Työkykykoordinaattori työterveyshuollossa Yhteistyöllä voimavaroja ja työkaluja työntekijän työkyvyn heiketessä Satu Tamsi Työkykykoordinaattori/Työterveyshoitaja Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä

Lisätiedot

Kaikenikäisten työkykyyn kierroksia työkaarityökalulla tuloksia. Aina löytyy työkykyä. Miten työtä muokataan?

Kaikenikäisten työkykyyn kierroksia työkaarityökalulla tuloksia. Aina löytyy työkykyä. Miten työtä muokataan? Kaikenikäisten työkykyyn kierroksia työkaarityökalulla tuloksia Aina löytyy työkykyä. Miten työtä muokataan? Helsinki 17.4.2015 ja Jyväskylä 24.4.2015 Pirkko Mäkinen, Työturvallisuuskeskus Työpajan tavoite

Lisätiedot

Savuton työpaikka osa työhyvinvointia

Savuton työpaikka osa työhyvinvointia Savuton työpaikka osa työhyvinvointia Miksi savuton työpaikka? Kustannussäästöt Päivittäin tupakoiva aiheuttaa työnantajalle maltillisen arvion mukaan vuodessa keskimäärin 1 060 1 300 euron kustannukset

Lisätiedot

Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa. Tuula Selonen

Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa. Tuula Selonen Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa Tuula Selonen Mitä ikäjohtamisella tarkoitetaan? 1/3 Ikäjohtaminen on eri-ikäisten ihmisten johtamista eli hyvää henkilöstöjohtamista. Työurien parantamiseen ja pidentämiseen

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Eija Lehto, erityisasiantuntija IKÄTIETOISELLA JOHTAMISELLA KOHTI TYÖHYVINVOINTIA 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut Työhyvinvointi työntekijän omakohtainen kokemus, joka

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Miksi työtapaturmia kannattaa ehkäistä ja vähentää myös kunta-alalla? Tuula Räsänen, tiimipäällikkö, Työhyvinvointi ja turvallisuus -tiimi Organisaatio Palvelemme asiakkaita ja kumppaneita

Lisätiedot

Vanhempainvapaan joustomalli

Vanhempainvapaan joustomalli Vanhempainvapaan joustomalli Väestöliiton ehdotus perhevapaajärjestelmään Vanhempainvapaan kokonaiskesto: Yhteensä 16 kk. Tämä koostuu: Äidin osuudesta: - ennen lapsen syntymää 1 kk - lapsen syntymän jälkeen

Lisätiedot

Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali. LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja

Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali. LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja Mikä on työpaikkavalmentaja? Sirpa Paukkeri-Reyes, Silta työhön projekti (STM) 2014 Työpaikkavalmentaja? Kun työpaikalle tulee

Lisätiedot

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen?

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Työnantaja Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Jos vastasit kyllä, niin tule mukaan hankkeeseen, josta saat työkaluja toimivan henkilöstöpolitiikan

Lisätiedot

3) Työaika. Vuorotyö: Jos työtä tehdään illalla, yöllä, aamulla tai päivällä, työntekijälle maksetaan vuorotyölisää.

3) Työaika. Vuorotyö: Jos työtä tehdään illalla, yöllä, aamulla tai päivällä, työntekijälle maksetaan vuorotyölisää. 3) Työaika Työaikalaissa on yleissääntö, jonka mukaan: Työaika on 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa. Jos työntekijä tekee enemmän työtä, työ on ylityötä. Ylityöstä maksetaan ylityökorvaus, joka on

Lisätiedot

Työkaarityökalulla tuloksia

Työkaarityökalulla tuloksia Työkaarityökalulla tuloksia Asiantuntija Tarja Räty, TTK Työkaariajattelu työpaikan arjessa miten onnistumme yhdessä? Kehittämisen edellytyksiä Työkaarimallin käytäntöön saattamista Työura- ja kehityskeskustelut

Lisätiedot

Tulevaisuuden työelämä on täällä jo tänään

Tulevaisuuden työelämä on täällä jo tänään Tulevaisuuden työelämä on täällä jo tänään Aki Ahlroth, Siili Solutions Oyj TEK - 20.5.2015 01 Siili Historia ja henkilöstö 13 153 365 Osaajiemme työkokemus Osaajiemme lisäys v. 2014 Työntekijämäärä Maaliskuu

Lisätiedot

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA 1 YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA Työmarkkinat ovat murroksessa. Suomea varjostanut taantuma on jatkunut ennätyksellisen pitkään. Pk-yritysten merkitystä ei tule aliarvioida taantumasta

Lisätiedot

Työkaari kuntoon hyvällä yhteistyöllä. Emeritusprofessori Juhani Ilmarinen, TTL Työhuvinvointia työkaarelle 8.9. Linnanmäki, Helsinki

Työkaari kuntoon hyvällä yhteistyöllä. Emeritusprofessori Juhani Ilmarinen, TTL Työhuvinvointia työkaarelle 8.9. Linnanmäki, Helsinki Työkaari kuntoon hyvällä yhteistyöllä Emeritusprofessori Juhani Ilmarinen, TTL Työhuvinvointia työkaarelle 8.9. Linnanmäki, Helsinki Esityksen sisältö 1. Työkykytalo työkaaren perustana 2. Hyvä työ Pidempi

Lisätiedot

Kuntatyönantaja ja potilassiirtoergonomian haasteet. M j R Merja Rusanen Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos

Kuntatyönantaja ja potilassiirtoergonomian haasteet. M j R Merja Rusanen Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos Kuntatyönantaja ja potilassiirtoergonomian haasteet M j R Merja Rusanen Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos Kunta-alan haasteet t Kunta-alan alan työntekijöiden ikääntyminen,

Lisätiedot

Jyväskylä sopimuksen avainkohdat - Henkilöstötoimikunta 8.10.2007 - Pertti Malkki Henkilöstöjohtaja

Jyväskylä sopimuksen avainkohdat - Henkilöstötoimikunta 8.10.2007 - Pertti Malkki Henkilöstöjohtaja Jyväskylä sopimuksen avainkohdat - Henkilöstötoimikunta 8.10.2007 - Pertti Malkki Henkilöstöjohtaja Sisältö 1. Miksi Jyväskylä -sopimus? 2. Yhteistoiminta 3. Henkilöstösuunnittelu ja rekrytointi 4. Henkilöstön

Lisätiedot

Uudelleensijoituksella merkittäviä eurosäästöjä, Suomi ja työtulevaisuus. Katja Noponen, Katja Noponen Oy 24.4.2013, Vanha ylioppilastalo

Uudelleensijoituksella merkittäviä eurosäästöjä, Suomi ja työtulevaisuus. Katja Noponen, Katja Noponen Oy 24.4.2013, Vanha ylioppilastalo Uudelleensijoituksella merkittäviä eurosäästöjä, Suomi ja työtulevaisuus Katja Noponen, Katja Noponen Oy 24.4.2013, Vanha ylioppilastalo Katja Noponen Oy on Suomen suurin yksityinen ammatillinen kuntouttaja.

Lisätiedot

Työkaarityökalulla tuloksia

Työkaarityökalulla tuloksia Työkaarityökalulla tuloksia Asiantuntija Tarja Räty, TTK Työkaariajattelu työpaikan arjessa miten onnistumme yhdessä? Kehittämisen edellytyksiä Työkaarimallin käytäntöön saattamista Työura- ja kehityskeskustelut

Lisätiedot

Kilpailukykysopimus Neuvottelutulos

Kilpailukykysopimus Neuvottelutulos Kilpailukykysopimus Neuvottelutulos 29.2.2016 1 Yleistä Sopimuksen hyväksymisen edellytyksenä on, että se korvaa hallituksen valmistelevat pakkolait Työmarkkinakeskusjärjestöt edellyttävät, että hallitus

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Perheystävällisyyden alkukartoitus

Perheystävällisyyden alkukartoitus Perheystävällisyyden alkukartoitus 1. Taustatiedot Tämän dokumentin tarkoituksena on toimia pohjana työpaikan perheystävällisyyden alkukartoituksen tekemiselle ja ohjata kehittämissuunnitelman laatimista.

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2011 2016 KAARINA ON TYÖPAIKKA JOSSA JOKAINEN TIETÄÄ TEHTÄVÄNSÄ JA VASTUUNSA JA ON YLPEÄ TYÖSTÄÄN!

HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2011 2016 KAARINA ON TYÖPAIKKA JOSSA JOKAINEN TIETÄÄ TEHTÄVÄNSÄ JA VASTUUNSA JA ON YLPEÄ TYÖSTÄÄN! HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2011 2016 KAARINA ON TYÖPAIKKA JOSSA JOKAINEN TIETÄÄ TEHTÄVÄNSÄ JA VASTUUNSA JA ON YLPEÄ TYÖSTÄÄN! HENKILÖSTÖSTRATEGIA Vie kaupunkia kohti visiota Kertoo, millainen työnantaja haluamme

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Lähivuosien keskeinen haaste

Lähivuosien keskeinen haaste Dialoogiteema: Paraneeko vammaisten ja pitkäaikaissairaiden työhön pääsy? Miten työelämä 2020 hankkeessa mahdollistetaan nyt työelämän ulkopuolella olevien työhön pääsy? VATES-PÄIVÄT 9.4.2014 Margita Klemetti

Lisätiedot

Vanhempien työajat ja lasten kanssa vietetty aika onko 24/7 yhteiskunta uhka vai mahdollisuus lapsiperheille?

Vanhempien työajat ja lasten kanssa vietetty aika onko 24/7 yhteiskunta uhka vai mahdollisuus lapsiperheille? Vanhempien työajat ja lasten kanssa vietetty aika onko 24/7 yhteiskunta uhka vai mahdollisuus lapsiperheille? Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Luennon aiheita Kuinka yleistä on vanhempien

Lisätiedot

Uudista ja uudistu 2011

Uudista ja uudistu 2011 Uudista ja uudistu 2011 Kaikki mitä työhyvinvointiisi tarvitset? Työkykyriskeistä työhyvinvointiin Elina Taipale Are Oy 1 Puheenvuoron tavoitteet Osoittaa, että työkykyriskeihin keskittyminen tarjoaa hyvän

Lisätiedot

Case: Perheystävälliset käytännöt työpaikoilla. Projektipäällikkö Anna Kokko, Väestöliitto

Case: Perheystävälliset käytännöt työpaikoilla. Projektipäällikkö Anna Kokko, Väestöliitto Case: Perheystävälliset käytännöt työpaikoilla Projektipäällikkö Anna Kokko, Väestöliitto HENRY FOORUMI 6.11.2012 Euroopassa tavoitteena: VÄESTÖLIITTO Anna Kokko, 6.11.2012 2 Työlainsäädäntö toiminta Perhevapaalainsäädäntö

Lisätiedot

SyFron Oy Tulustie 14 a, Helsinki

SyFron Oy Tulustie 14 a, Helsinki Milloin Kun hyvinvointikyselyt eivät vielä tuota parhaita mahdollisia tuloksia. Kun organisaatiolla on arvot, mutta ne eivät tunnu toteutuvan. Kun muutosprosessin onnistuminen halutaan varmistaa. Kun työkulttuuria

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien

Lisätiedot

Korvaava työ KEMIANTEOLLISUUS RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY AMMATTILIITTO PRO RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY

Korvaava työ KEMIANTEOLLISUUS RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY AMMATTILIITTO PRO RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY Korvaava työ KEMIANTEOLLISUUS RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY AMMATTILIITTO PRO RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY 16.8.2013 Työyhteisön puutteellinen tuki Korvaavasta työn pelisäännöistä ei ole

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Johtaja 2012 forum Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari 13.9.2012 Aino-Marja Halonen Vastaava työterveyshoitaja Riihimäen Työterveys ry Riihimäen Työterveys ry Perustettu 1981

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO KOULUTUKSEN TAVOITTEET JA SISÄLTÖ Tavoitteet: Ymmärtää keskeinen lainsäädäntö sukupuolten välisestä tasa-arvosta organisaation näkökulmasta Ymmärtää sukupuolten välisen tasa-arvon

Lisätiedot

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi. Sairauspoissaolojen hallinnan keskeinen tavoite on

Lisätiedot

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 KESKEISET TULOKSET Henkilöt jäivät eläkkeelle ensisijaisesti, koska tunsivat tehneensä osuutensa työelämässä. Eläkkeelle jääneet

Lisätiedot

Työpaikalta terveyttä elämään itseään ja organisaatiota johtamalla

Työpaikalta terveyttä elämään itseään ja organisaatiota johtamalla Työpaikalta terveyttä elämään itseään ja organisaatiota johtamalla KKI Päivät 2016 Oulu 16.-17.3.2016 Oili Ojala, työhyvinvointipäällikkö Tuottaa Pohjois-Suomen asukkaille korkeatasoiset erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Tunnetko työpaikkasi päihdekulttuurin? Antti Hytti, aikuistyön päällikkö, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry HENRY Foorumi 4.11.2014

Tunnetko työpaikkasi päihdekulttuurin? Antti Hytti, aikuistyön päällikkö, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry HENRY Foorumi 4.11.2014 Tunnetko työpaikkasi päihdekulttuurin? Antti Hytti, aikuistyön päällikkö, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry HENRY Foorumi 4.11.2014 Sananen meistä HUUGO-ohjelman tavoitteena päihdehaittojen ehkäisy ja hallinta

Lisätiedot

Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma

Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma TOIMINTAKYKYÄ TYÖELÄMÄÄN - KKI-toimet ja työelämä - KKI-hankkeet TYÖELÄMÄ

Lisätiedot

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työhyvinvointia työkaarelle Työkaari kantaa on teknologiateollisuuden työnantaja- ja palkansaajajärjestöjen yhteishanke, jonka päätavoitteena on

Lisätiedot

Perheen ja työn yhteensovitus

Perheen ja työn yhteensovitus Perheen ja työn yhteensovitus Mitä työpaikan perheystävällisyys tarkoittaa käytännössä? 18.4.2013 Anna Kokko, Projektipäällikkö, Väestöliitto etunimi.sukunimi@vaestoliitto.fi Miten työpaikan perheystävällisyys

Lisätiedot

Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena. 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen

Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena. 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen Työvoimaa ja osaamista poistuu Vaje 250.000 työntekijää Nykyinen työvoima 2.300.000 15 v. Poistuneita 900.000

Lisätiedot

Työaika kuormitustekijänä selvittäminen, puuttuminen ja vähentäminen

Työaika kuormitustekijänä selvittäminen, puuttuminen ja vähentäminen Työaika kuormitustekijänä selvittäminen, puuttuminen ja vähentäminen Minna Hälikkä, neuvottelupäällikkö, VT Ylemmät Toimihenkilöt YTN 27.2.2014 Työaikakulttuurin muuttuminen Työntekijät työhön sidottuja

Lisätiedot

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty Varhaisen tuen toimintamalli Hyväksytty 2 Tavoitteet Varhaisen tuen mallin tavoitteena on sopia yhdessä menettelytavoista ja toimenpiteistä, joilla henkilöstön terveyteen ja työkykyyn voidaan kiinnittää

Lisätiedot

Sastamalan koulutuskuntayhtymän etätyöohje

Sastamalan koulutuskuntayhtymän etätyöohje Sastamalan koulutuskuntayhtymän etätyöohje Hyväksytty yhtymähallituksessa xx.xx.2015 SISÄLTÖ 1 Yleistä... 2 2 Soveltamisala... 2 3 Sopiminen etätyön tekemisestä... 2 4 Työvälineet ja tietoturva... 2 5

Lisätiedot

TYÖMARKKINOIDEN MURROS HPL-SEMINAARI TURKU

TYÖMARKKINOIDEN MURROS HPL-SEMINAARI TURKU TYÖMARKKINOIDEN MURROS HPL-SEMINAARI 10.11.2016 TURKU TULEVAISUUDEN TYÖMARKKINAJÄRJESTELMÄ Sopiminen muutoksessa keskusjärjestöt, liitot, paikallisuus, henkilökohtaisuus Palkanmuodostus - Suomen malli

Lisätiedot

Parempi työelämä Akavan opiskelijoiden eduskuntavaalitavoitteet

Parempi työelämä Akavan opiskelijoiden eduskuntavaalitavoitteet Parempi työelämä Akavan opiskelijoiden eduskuntavaalitavoitteet Maistraatinportti 2 puh. 020 7489 400 00240 Helsinki www.akava.fi/opiskelijat Sisällys 1. Sosiaaliturvajärjestelmän on oltava yhtenäinen

Lisätiedot

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset

Lisätiedot

Hyvän työpaikan kriteerit

Hyvän työpaikan kriteerit Hyvän työpaikan kriteerit Vetovoimaa ja työhyvinvointia terveydenhuoltoon! Hyvän työpaikan kriteerit 2 Hyvä lukija, esitteessä olevat Hyvän työpaikan kriteerit terveydenhuollon organisaatioille on laadittu

Lisätiedot

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana Ääni toimitukselle Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana TOIMI-hanke, päätösseminaari 6.11.2014 Aurora Airaskorpi Projektitutkija, Media Concepts Research Group @aairaskorpi auroraairaskorpi.com

Lisätiedot

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala 1 Vetovoimaisia työpaikkoja yhdistäviä tekijöitä: ü Henkilöstön saanti helppoa ü Henkilöstön

Lisätiedot

Päihteet puheeksi yhteistyöllä työkykyä tukemaan

Päihteet puheeksi yhteistyöllä työkykyä tukemaan Päihteet puheeksi yhteistyöllä työkykyä tukemaan Diacor terveyspalvelut Oy Terveyspalvelujen suomalainen suunnannäyttäjä Työterveyttä suurille ja pienille asiakkaille Yli 4000 sopimusasiakasta, joissa

Lisätiedot

Työurien pidentäminen

Työurien pidentäminen Lisää tähän otsikko Työurien pidentäminen EK päivä 24. 3. 2010 Oulun Yliopisto Kari Kaukinen Ylilääkäri 2 Ikääntyneiden huoltosuhde vuosina 2010, 2025 ja 2050 nykyisissä EU-maissa 65 vuotta täyttäneiden

Lisätiedot

Urheilutyönantajat ry

Urheilutyönantajat ry Urheilutyönantajat ry Tehtävä 1) Vaikuttaa Urheilujärjestöjä koskevaan työehtosopimukseen. 2) Lisää työnantajaosaamista. Yhdistyksen hallinnosta ja toiminnasta vastaa Valo. Hallitus Teemu Japisson (pj.)

Lisätiedot

Perheseteli-innovaatio

Perheseteli-innovaatio Perheseteli-innovaatio Alkoholihaittojen vähentäminen lisää tuottavuutta 31.5.2012 Perheliikuntaverkosto Ari Inkinen Helsingin NMKY Tavoitteena Perheseteli Perheseteli olisi työnantajan tarjoama veroton

Lisätiedot

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme

Lisätiedot

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Erkki Auvinen, STTK 7. 4. 2 0 1 6 Työpaikan kehittämistä ei saa unohtaa vaikeinakaan aikoina Työpaikan kehittämistä ei saa haudata mukamas tärkeämpien

Lisätiedot

Läsnätyön juridiikka

Läsnätyön juridiikka Läsnätyön juridiikka Etätyö vai Läsnätyö Työnteon uudet mallit / Hetky Akva Asianajaja, Counsel/Employment, Henna Kinnunen Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy 1 Sisältö Läsnätyön juridinen luonne Läsnätyöhön

Lisätiedot

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.

Lisätiedot

Kohti päihderiskitöntä työpaikkaa. Antti Hytti, HUUGO-ohjelma, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry

Kohti päihderiskitöntä työpaikkaa. Antti Hytti, HUUGO-ohjelma, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Kohti päihderiskitöntä työpaikkaa Antti Hytti, HUUGO-ohjelma, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Sananen meistä HUUGO-ohjelman tavoitteena päihdehaittojen ehkäisy ja hallinta työelämässä Ohjelma osa Ehkäisevä

Lisätiedot

Työkyvyn tukeminen ehkäisee työkyvyttömyyttä. Työkyvyn tukeminen

Työkyvyn tukeminen ehkäisee työkyvyttömyyttä. Työkyvyn tukeminen ehkäisee työkyvyttömyyttä Työkyvyttömyyden hinta Suomessa Työkyvyttömyys maksaa yhteiskunnalle vuodessa Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyy vuodessa Työkyvyttömyyseläkettä saa lähes 4 171*milj. 18 800 henkilöä

Lisätiedot

Osatyökykyiset työssä -ohjelma

Osatyökykyiset työssä -ohjelma Ohjelma joka kannattaa VATES 9.4.2014 Osatyökykyiset työssä -ohjelma STM:n käynnistämä ohjelma, jossa on kaksi kokonaisuutta: osatyökykyisten työssä jatkamista ja työllistymistä edistävä toimintakonsepti

Lisätiedot

TYÖURAN PIDENTÄMISEN KEINOPAKKI

TYÖURAN PIDENTÄMISEN KEINOPAKKI TYÖURAN PIDENTÄMISEN KEINOPAKKI Työeläkepäivä 09 17.11.2009 Johtaja Jukka Ahtela, EK Makropohdintaa Katse taloustaantuman yli mistä kasvun lähteet? Talouskasvu = työ x tuottavuus Tuottavuus: teknologia,

Lisätiedot

Työvalmennuksella tukea työssä jatkamiseen. Kirsi Leppänen Vastaava työvalmentaja Mehiläinen Työelämäpalvelut

Työvalmennuksella tukea työssä jatkamiseen. Kirsi Leppänen Vastaava työvalmentaja Mehiläinen Työelämäpalvelut Työvalmennuksella tukea työssä jatkamiseen Kirsi Leppänen Vastaava työvalmentaja Mehiläinen Työelämäpalvelut Työkyky määräytyy suhteessa työhön Sopiva työ tukee kaikkien ihmisten hyvinvointia myös useimmista

Lisätiedot

Tuoksuuko työpaikallanne alkoholiongelma? Työkaluja työyhteisön päihdeongelmien varalle

Tuoksuuko työpaikallanne alkoholiongelma? Työkaluja työyhteisön päihdeongelmien varalle Tuoksuuko työpaikallanne alkoholiongelma? Työkaluja työyhteisön päihdeongelmien varalle Antti Hytti, aikuistyön päällikkö, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Uudista ja Uudistu 26.9.2013 Tietoiskun rakenne Päihteet

Lisätiedot

Maahanmuuttajien saaminen työhön

Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien kotoutumisessa kielitaito ja jo olemassa olevan osaamisen tunnistaminen ovat merkittävässä roolissa oikeiden koulutuspolkujen löytämiseksi ja maahanmuuttajien

Lisätiedot

Mitä valtuutetun on syytä tietää kunnallisesta eläketurvasta

Mitä valtuutetun on syytä tietää kunnallisesta eläketurvasta Mitä valtuutetun on syytä tietää kunnallisesta eläketurvasta Kunnanvaltuutettu päättää myös eläkeasioista Valtuutettu on mukana tekemässä eläkeasioihin vaikuttavia strategisia päätöksiä miten suuria kunnan

Lisätiedot

TYÖKYKYPALVELU TIESITKÖ, ETTÄ YKSI SAIRAUSPÄIVÄ MAKSAA TYÖNANTAJALLE KESKIMÄÄRIN 350

TYÖKYKYPALVELU TIESITKÖ, ETTÄ YKSI SAIRAUSPÄIVÄ MAKSAA TYÖNANTAJALLE KESKIMÄÄRIN 350 TYÖKYKYPALVELU TIESITKÖ, ETTÄ YKSI SAIRAUSPÄIVÄ MAKSAA TYÖNANTAJALLE KESKIMÄÄRIN 350 Olemme paras kumppanisi tuloksellisessa työkyvyn johtamisessa Työkykypalvelu on kokonaisvaltainen ratkaisu, jonka tavoitteena

Lisätiedot

Mikä yrityksissä puhututtaa Kokemuksia Lempäälän Apajaiskusta

Mikä yrityksissä puhututtaa Kokemuksia Lempäälän Apajaiskusta Mikä yrityksissä puhututtaa Kokemuksia Lempäälän Apajaiskusta Work goes happy 1.4.2014 Elina Ravantti (KTM) Asiantuntija, Työterveyslaitos www.tyohyvinvointifoorumi.fi 1 Apaja projektin tavoitteet PK-YRITYKSILLE

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin johtaminen osana suuryrityksen strategiaa

Työhyvinvoinnin johtaminen osana suuryrityksen strategiaa Työhyvinvoinnin johtaminen osana suuryrityksen strategiaa t Ifin Suuryritysten riskienhallintapäivä 25.1.2012 2012 Sirpa Huuskonen Esityksen sisältö ISS:n Hyvissä voimissa työhyvinvointiohjelma ja TTT-johtaminen

Lisätiedot

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita

Lisätiedot

Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy

Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy T-Media Oy T-Media tarjoaa parhaat palvelut maineen ja sidosryhmäsuhteiden johtamiseen. Palvelemme asiakkaitamme

Lisätiedot

ONNISTUNUT TYÖHÖNPALUU

ONNISTUNUT TYÖHÖNPALUU ONNISTUNUT TYÖHÖNPALUU Työhön paluu-malli on tarkoitettu esimiehen apuvälineeksi, kun työntekijä palaa pitkän työstä poissaolon (äitiysloma, sairasloma, vuorotteluvapaa) jälkeen takaisin töihin. Työhön

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Minna Kohmo, Henki-Tapiola 30.11.2011 23.11.2011 1 Tämä on Tapiola Noin 3 000 tapiolalaista palvelee noin 960 000 kuluttaja-asiakasta 63 000 yrittäjää 60 000 maa- ja metsätalousasiakasta

Lisätiedot

Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä

Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä Kuormittavuuden hallinta työssä seminaari, Orton 10.11.2011 FL, projektipäällikkö Pirkko Mäkelä-Pusa Kuntoutussäätiö Työurien

Lisätiedot

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 22.4.2015 Vantaa Kirsi Rasinaho koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija SAK ry 22.4.2015 SAK 1 IKÄÄNTYNEIDEN JAKSAMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA 22.4.2015

Lisätiedot

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia

Lisätiedot

1., n= n=485 3., n=497 4., n=484 5., n=489 N., n=999

1., n= n=485 3., n=497 4., n=484 5., n=489 N., n=999 Työskentelin syventäviin tai ammattiaineisiin liittyvässä kesätyössä Olin opintoja sivuavassa kesätyössä / ns. "haalariharjoittelussa" 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 1., n=350 2. n=485 3., n=497 4.,

Lisätiedot

15.09.2005 kari.kaukinen@ek.fi 1

15.09.2005 kari.kaukinen@ek.fi 1 VOIKO SAIRAUSPOISSAOLOIHIN VAIKUTTAA? Poissaolojen taloudellinen merkitys välilliset tv-kustannukset. Kv vertailu suomalainen malli: lyhyet ja pitkät Erot eri aloilla Sairauspoissaolot ja medikalisoidut

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

Matkustajan hyvinvointi on työhyvinvointia - hyödynnä Luottokunnan työhyvinvointi ja maksamisratkaisut

Matkustajan hyvinvointi on työhyvinvointia - hyödynnä Luottokunnan työhyvinvointi ja maksamisratkaisut Matkustajan hyvinvointi on työhyvinvointia - hyödynnä Luottokunnan työhyvinvointi ja maksamisratkaisut Uudista ja Uudistu 2011 Mia Viklund Myyntiryhmän päällikkö, yritysasiakkaat Luottokunta Luottokunta

Lisätiedot

Ensiapua. luottamus henkilöiden. jaksamiseen

Ensiapua. luottamus henkilöiden. jaksamiseen Ensiapua luottamus henkilöiden jaksamiseen Luottamushenkilön vaikea rooli kuormittaa Luottamustehtävään valittu haluaa hoitaa työnsä hyvin ja olla luottamuksen arvoinen. Luottamustehtävässä kuormittaa

Lisätiedot

HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN

HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN Kriittinen menestystekijä: Suunnitelmallinen henkilöstöpolitiikka Arviointikriteeri; henkilöstöstrategia ohjaa kunnan työnantajatoimintaa Tavoitteet

Lisätiedot

Työn ja perheen yhdistäminen silloin, kun perheessä on erityislapsi

Työn ja perheen yhdistäminen silloin, kun perheessä on erityislapsi Työn ja perheen yhdistäminen silloin, kun perheessä on erityislapsi Pia Lemmetty, Mamwork Oy Hoitovapaalla olevien asiantuntijoiden verkosto Oma erityishistoria Kolme lasta (s. -08, -09 ja -11) Esikoinen

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Tilastointihetken henkilöstömäärät 2009-2014 Henkilöstömäärä 686 (703) Henkilötyövuosia yht. 639 (649) HENKILÖSTÖMÄÄRÄ 2009-2014 800 761 756 750 710 703 700 671 650 686 Opetushenkilöstö

Lisätiedot

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMA Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMAN MYÖNTÄMINEN Sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi on haettava sairauslomaa toimivaltaiselta työnantajan edustajalta. Esimies voi myöntää sairauslomaa ilman

Lisätiedot